Kysymys raamatun erehtymättömyydestä

hihhuleille

Tarkastelun kohteena ikävä sairaus nimeltään Lepra eli Spitaali. Tässä kaksi täysin erilaista näkemystä asiasta sekä jatkokysymys niiden perusteella.


MODERNI LÄÄKETIEDE:

"Lepra eli spitaali aiheuttaa epämuodostumia iholle ja muualle kehoon. Sitä aiheuttava bakteeri on aerobinen, haponkestävä, mykobakteereihin kuuluva sauvabasilli Mycobacterium leprae. Historiallisesti lepra tunnettiin rujouttavana ja parantumattomana tautina. Nykyään se on helposti hoidettavissa monilääkehoidolla. Suurimpia haasteita taudin hävittämisessä ovat niiden väestönosien saavuttaminen, joilla ei vielä ole ollut saatavilla monilääkehoitoa, taudin tutkimuksen lisääminen, lääkkeiden ja kunnollisen hoidon saaminen potilaiden ulottuville sekä taistelu sellaisia sosiaalisia tabuja vastaan, joiden mukaan potilaat ovat "epäpuhtaita" tai "Jumalan kiroamia" ja tämän takia hylkiöitä. Asenteiden muokkaus tällaisissa yhteisöissä on erityisen tärkeää, koska muutoin potilaat saattavat joutua salaamaan tilanteensa (ja siksi jättää hakeutumatta hoitoon), jotta eivät joutuisi syrjityiksi, koska monet tiedon puutteen takia luulevat lepraa erittäin tarttuvaksi ja parantumattomaksi. Maailman terveysjärjestö (WHO) on vuodesta 1995 alkaen antanut maille, joissa tautia esiintyy endeemisenä, hoitoon tarvittavia lääkkeitä ilmaiseksi."

RAAMATTU:

"Tämä on spitaalisen puhtaaksi julistamista koskeva laki. Spitaalia sairastanut on vietävä papin tarkastettavaksi. Pappi tulkoon leirin ulkopuolelle ja tutkikoon hänet. Jos hän toteaa, että sairas on parantunut spitaalitaudista, hän käskeköön tuoda puhdistettavaa varten kaksi elävää puhdasta lintua, setripuuta, karmiininpunaista villaa ja iisopin oksia. Pappi käskeköön teurastaa toisen linnun virtaavalla vedellä täytetyn saviastian päällä. Sitten hän ottakoon elävän linnun ja kastakoon sen sekä setripuun, karmiininpunaisen villan ja iisopin oksat veden yläpuolella teurastetun linnun vereen. Tätä vedensekaista verta hän pirskottakoon puhdistettavan päälle seitsemän kertaa. Julistettuaan spitaalia sairastaneen puhtaaksi pappi päästäköön elävän linnun lentämään pois. Puhdistettava pesköön vaatteensa, ajelkoon hiuksensa ja kaikki ihokarvansa ja pesköön itsensä vedellä. Sen jälkeen hän on puhdas ja voi palata leiriin, mutta hänen on pysyteltävä telttansa ulkopuolella seitsemän päivää. Seitsemäntenä päivänä hänen tulee uudelleen ajella hiuksensa, partansa, kulmakarvansa ja muut ihokarvansa sekä peseytyä ja pestä vaatteensa, ja sitten hän on jälleen puhdas.

Kahdeksantena päivänä hän ottakoon kaksi virheetöntä pässikaritsaa ja virheettömän yksivuotisen uuhikaritsan, lisäksi ruokauhriksi kolme eefa-mitan kymmenesosaa parhaita vehnäjauhoja, joihin on sekoitettu öljyä, sekä yhden log-mitan öljyä. Puhdistuksen toimittava pappi tuokoon puhdistettavan uhrilahjoineen pyhäkköteltan oven luo. Pappi tuokoon hyvitysuhriksi toisen pässikaritsan sekä log-mitallisen öljyä ja omistakoon ne tarjousuhrina Herralle. Karitsa teurastettakoon samassa pyhässä paikassa, jossa syntiuhriksi ja polttouhriksi tuodut eläimet teurastetaan. Hyvitysuhrieläin kuuluu syntiuhrieläimen tavoin papille; se on erityisen pyhä. Pappi ottakoon hyvitysuhrieläimen verta ja sivelköön sitä puhdistettavan oikeaan korvannipukkaan, oikeaan peukaloon ja oikeaan isoonvarpaaseen. Sitten hän kaatakoon puhdistettavan tuomaa öljyä vasemmalle kämmenelleen, kastakoon oikean etusormensa öljyyn ja pirskottakoon sitä seitsemän kertaa Herran edessä. Kämmenelle jäänyttä öljyä hän sivelköön puhdistettavan oikeaan korvannipukkaan, oikeaan peukaloon ja oikeaan isoonvarpaaseen hyvitysuhrin veren päälle. Kämmenelle vielä jääneen öljyn pappi sivelköön puhdistettavan päähän. Näin pappi toimittaa hänelle sovituksen Herran edessä. Pappi uhratkoon sitten syntiuhrieläimen. Näin hän poistaa puhdistettavan ihmisen saastaisuuden. Sen jälkeen teurastettakoon polttouhrieläin, ja pappi polttakoon eläimen ja ruokauhrin alttarilla. Kun pappi on toimittanut sovitusmenot, parantunut on puhdas."


JA KYSYMYKSET KUULUVAT:

A. Miksi WHO ei jaa maailmalla uhrilintuja, setripuuta, karmiininpunaista villaa, iisopin oksia ja uhripässejä? Miksi WHO jakaa jotain modernin lääketieteen tunnetusti arvottomia lääkkeitä (tiedehän on teidän todistustenne mukaan kaikessa aina väärässä ja arvotonta), eikä kutsu pappeja uhraamaan lintuja ja pässejä?

B. Jos nyt vastoin odotuksia joku läheisenne sattuisi sairastumaan Lepraan eli Spitaaliin, niin lähdettekö etsimään uhrilintuja, pappia ja uhripässejä sekä setripuuta, karmiininpunaista villaa ja iisopin oksia? Vai lähdettekö kenties sittenkin etsimään lääkäriä ja lääkkeitä?

6

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      Ja jatkavat polttamalla naiset roviolla, ja ne poltettavat naiset ovat jo synnyttäneet joten lahkon suvun jatko on taattu.

    • onkin suosikkimateriaalini mitä kankaisiin tulee,
      niin kallistuisin modernin lääketieteen kannalle.

    • Elisama

      Uhri ei ollut parantumiseksi vaan kiitokseksi.
      Aika helppo huomata jos lukee koko kohdan.

    • Jälleen kerran Vt:n puolelta jotain. Tämä vahvistaa käsitystäni, että Ut:n puolelta ei löydy edes mitään vikoilemiseen viittavaakaan, hienoa :)


      Ja kyseessähän on kaksi eri aikakautta. Kumma kun et rinnastanut tuon ajan lääketiedettä ja tämän ajan lääketiedettä? Toisaalta Israelilaiset ymmärsivät, Jumalan avulla, että peseytyminen on tärkeää, siksi esim. kulkutautien ja ruttojen liikkuessa, Juutalaisia säästyi niiltä eniten.


      Toisaalta eihä näihi vikoilemisiin voi välillä suhtautatua kuin huumorilla, sen verta huvittavia ja kaukaa hakemalla haeuttuja nämä ovat :)


      Tosin en edelleenkää ymmärrä miten vikoileminen voi palvella ketään? *hämmästynyt aidosti*

      • Kuk regus susej

        peräänkuuluttanu tuossa vikoilussa, voisit valittaa asiasta myös silloin kun teisti esittää vain huonoja puolia ateisteist/ateismista.


      • Kuk regus susej kirjoitti:

        peräänkuuluttanu tuossa vikoilussa, voisit valittaa asiasta myös silloin kun teisti esittää vain huonoja puolia ateisteist/ateismista.

        Olet asiassa ihan oikiassa, vikoilu puolin jos toisin on minusta väärin ja harhaanjohtavaa. Hyvä pointti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      166
      2981
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      292
      2662
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1758
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      47
      1655
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1530
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1296
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      103
      1203
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1174
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      369
      1113
    10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    Aihe