Minne

kadonneet? Tekniikka ja Talous -lehden numerossa 12/2009 on tarkasteltu henkilöstömäärältään 15 suurimman suomalaisen teollisuusyrityksen henkilöstömäärien muutoksia 2000-luvulla Suomessa. Lähtökohtana on ollut vuoden 2000 tilanne ja vertailuajankohtana 1.1.2009 tilanne.

Nokia on ollut henkilöstömäärältään suurin yritys noin 23.000 työntekijällään. Vuoden 2009 alussa henkilöstömäärä oli suurin piirtein vielä vuoden 2000 tasolla eli noin 23.000 työntekijää.

Kun viime vuosina on keskusteltu metsäteollisuuden tulevaisuudesta Suomessa, on keskustelu ollut siinä mielessä aiheellista, että juuri metsäteollisuudessa henkilöstömäärän vähennys on ollut kaikkein rajuinta. Kolmen suurimman yrityksen UPM:n, Stora Enson ja M-Realin yhteenlaskettu henkilöstömäärä on laskenut noin 43.000 työntekijästä 26.000 työntekijään eli 17.000 hengellä. Vähennys on ollut 40 %. UPM:n kohdalla noin 8.800 työntekijää on menettänyt työpaikkansa. Stora Enso on vähentänyt henkilöstöään noin 4000 työntekijällä ja M-Real noin 4.300 työntekijällä. M-Realin osalta vähennys on suhteellisesti ottaen ollut rajuinta eli 66 % vuoden 2000 työpaikoista on poistunut käytöstä. UPM:n osalta vastaava vähennys on ollut 41 % ja Stora Enson osalta 27 %.

Ulkomaille uusia työpaikkoja on saanut lisättyä vain UPM noin 3.300 työpaikalla. Stora Enson työpaikat ulkomailla ovat vähentyneet noin 1.500:lla ja M-Realin noin 4.000:lla.

Metsäteollisuuden työpaikkojen lukumäärä Suomessa on edelleen laskussa toimintojen tehostamisten ja tuotantolaitosten lopettamisien kautta. Kannattavuutta haetaan Aasian alueelta ja Etelä-Amerikasta. Pohjois-Amerikassa ja Keski-Euroopassa metsäyhtiöille on tullut suuria tappioita 2000-luvun alussa hankittujen tehtaiden kautta, joita on sitten jouduttu myymään olemattomin myyntihinnoin aina yhdestä eurosta alkaen.
11691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ovat laskeneet, että Stora Enso menetti Pohjois-Amerikan valloitusyrityksessä noin 5 miljardia euroa ja UPM noin 1 miljardi euroa.

Äänestä

että tuotantoa on tehostettu ja vähemmän kannattavia tehtaita kokonaan lopetettu, metsäyhtiöiden pörssikurssit ovat menettäneet arvostaan noin 70 % vuoden 2006 tasoon nähden. Henkilöstön jatkuva vähennys ei tuo enää luottamusta ja kasvuodotuksia metsäyhtiöille, joiden kannattaisi pikemmin panostaa voimakkaasti tuotekehittelyyn.

Äänestä

lakkautettavan tuotantolaitoksen henkilökuntaa syyllistetään siitä, kun kyseisen yksikön toiminta on todettu konsernin johdon taholta tappiolliseksi. Todelliset ja merkittävät syyt voivat olla kuitenkin muualla. Kilpailutilanteessa markkinaosuuksista 2000-luvun alussa hankittiin lisää huonosti kannattavia tehtaita, joita ei kuitenkaan kehdata heti kohta laittaa myyntiin, vaan mieluummin lopetetaan kauan omistuksessa olleita tehtaita. Suomessa sijaitsevat tuotantolaitokset ovat joutuneet maksamaan lopettamisten muodossa huonosti harkittuja tehdaskauppoja Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Sijoittajilta on jossakin määrin mennyt luottamus metsäteollisuuden tulevaisuuteen, koska metsäyhtiöiden osakkeiden arvot ovat tällä hetkellä vain 1/3 esimerkiksi vuoden 2006 tasosta. Metsäyhtiöt joutuvat nykyisin maksamaan myös suhteellisesti korkeampaa korkoa lainoistaan kuin takavuosina.

Äänestä
  • vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana oli noin 145 miljoonaa euroa pakkasella. Vähiten kannatti sellun ja vanerin valmistus. Paperin tuotantokustannukset olivat kuitenkin myyyntituottoja pienemmät eli paperin osalta tuli voittoa. UPM:n edellytykset voittoa tuottavaan toimintaan Suomessa ovat jonkin verran paremmat kuin Stora Ensolla johtuen metsäomaisuudesta ja omasta sähköntuotannosta. Markkinoille ei kuitenkaan kannata antaa viestejä, jotka kertovat jonkinlaisesta paniikkitilanteesta. Jatkuva tuotannon karsinta heikkojen talouslukujen yhteydessä esim. Suomessa kertoo hallitsemattomasta tilanteesta yhtiön sisällä. Pitkäjänteinen strategia ja uudet kannattavat tuotteet ovat vielä hakusessa.

    Äänestä

  • taloudellinen tulos kirjoitti:

    vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana oli noin 145 miljoonaa euroa pakkasella. Vähiten kannatti sellun ja vanerin valmistus. Paperin tuotantokustannukset olivat kuitenkin myyyntituottoja pienemmät eli paperin osalta tuli voittoa. UPM:n edellytykset voittoa tuottavaan toimintaan Suomessa ovat jonkin verran paremmat kuin Stora Ensolla johtuen metsäomaisuudesta ja omasta sähköntuotannosta. Markkinoille ei kuitenkaan kannata antaa viestejä, jotka kertovat jonkinlaisesta paniikkitilanteesta. Jatkuva tuotannon karsinta heikkojen talouslukujen yhteydessä esim. Suomessa kertoo hallitsemattomasta tilanteesta yhtiön sisällä. Pitkäjänteinen strategia ja uudet kannattavat tuotteet ovat vielä hakusessa.

    ei lupaa hyvää kemialliselle metsäteollisuudelle Suomen kamaralla. Tuotantokapasiteetti painuu 1990-luvun alun tasolle seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tämän teollisuudenalan rakennemuutos on tosiasia. Helpottaako tämä tieto yhtään irtisanottuja paperimiehiä? Paperimiehen mahdollinen oma syyllisyydentunne tehtaan alasajoon saattaa vähetä, kun kaikkien suomalaisten tiedossa on paperin kysynnän merkittävä lasku Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

    Äänestä

Osa on mennyt ulkomaille, osa poistunut kokonaan. Automaatio on vähetänyt jo vuosikymmeniä ihmistyövoiman tarvetta. Taantuma vähentää kulutusta ja perinteisen sanomalehden epäsuosio vähentää paperin kysyntää. Paperista on siirrytty sähköiseen mediaan ja laitteiden tuotanto on pitkälle Aasiassa. Teollisesta yhteiskunnassa siirrytään palveluyhteiskuntaan. Kaikkia työpaikkoja ei vain voi perustaa palvelusektorille. On jälleen nostettava taiteet ja kirjallisuus suurenpaan arvoon. Sellaiseen arvoon, että sillä ihmiset voivat elättää itsensä. Kuka on sanonut, että kiertävän rahan tulisi tulla teollisesta tuotannosta? Tai sitten on ennen pitkää tehtävä radikaaleja ratkaisuja, kuten lakkauttaa esim. kirjastoja ja lisätä kirjakauppojen ja kirjaomistuksen määrää lainaamistoimintojen sijaan. Lakkauttaa sellaisia julkisia toimintoja, jotka yksityisinä lisäisivät kulutusta ja työpaikkoja. Onko se sitten kestävää kehitystä. Mutta jollakinhan nämä suut on ruokittava. Vai annetaanko vastikkeetta?

Äänestä
  • Lisäisin tuohon vielä. On kornia, että paikallinen sanomalehdistö puhuu oikeiston suulla, siksi työntekijät luopuvat tilauksista, jotka osittain johtavat molempien ahdinkoon. Kaikki vaikuttavat kaikkeen.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä.

    Äänestä

  • Kaakkois-Suomessa on parhaillaan käynnissä. Kun jotkut ihmiset luulevat olevansa kuolemattomia, samalla tavalla ajattelevia on ollut metsäteollisuudesta toimeentulonsa saavissa henkilöissä. Nämä henkilöt ovat kuvitelleet, että hyvä toimeentulo ja varaus jatkuisi loputtomiin. Vanhat tuotantolaitokset ja vanhat koneet tulevat jossakin vaiheessa tiensä päähän. Tuolloin myös näitten yksiköiden henkilökunta joutuu hakeutumaan uusiin tehtäviin. Myös perinteisten tuotteiden kysyntä hiipuu uuden teknologian korvatessa vanhoja tuotteita. Sähköinen viestintä on ainakin kemiallisen puunjalostusteollisuuden suurin uhka. Talous- ja WC-paperille ei ole vielä löytynyt muita korvaavia tuotteita. Ay-toiminta ei voi merkittävästi vaikuttaa teknologisen kehityksen suuriin linjoihin. Muutoksia henkilöstön osalta voidaan kuitenkin loiventaa ja lieventää.

    Tietämys ympäröivästä todellisuudesta lisääntyy kaikille ihmisille ajan myötä -- myös Kymenlaaksossa ja Kaakkois-Suomessa.

    Äänestä

  • rakennemuutos kirjoitti:

    Kaakkois-Suomessa on parhaillaan käynnissä. Kun jotkut ihmiset luulevat olevansa kuolemattomia, samalla tavalla ajattelevia on ollut metsäteollisuudesta toimeentulonsa saavissa henkilöissä. Nämä henkilöt ovat kuvitelleet, että hyvä toimeentulo ja varaus jatkuisi loputtomiin. Vanhat tuotantolaitokset ja vanhat koneet tulevat jossakin vaiheessa tiensä päähän. Tuolloin myös näitten yksiköiden henkilökunta joutuu hakeutumaan uusiin tehtäviin. Myös perinteisten tuotteiden kysyntä hiipuu uuden teknologian korvatessa vanhoja tuotteita. Sähköinen viestintä on ainakin kemiallisen puunjalostusteollisuuden suurin uhka. Talous- ja WC-paperille ei ole vielä löytynyt muita korvaavia tuotteita. Ay-toiminta ei voi merkittävästi vaikuttaa teknologisen kehityksen suuriin linjoihin. Muutoksia henkilöstön osalta voidaan kuitenkin loiventaa ja lieventää.

    Tietämys ympäröivästä todellisuudesta lisääntyy kaikille ihmisille ajan myötä -- myös Kymenlaaksossa ja Kaakkois-Suomessa.

    ovat tehneet kaupat Sunilan sellutehtaasta. Stora Enso osti Myllykosken ulos Sunilasta. Onko seuraava kaupan kohde Myllykosken paperitehdas. Stora Enso järjestelee tämän jälkeen tuotantonsa uuteen uskoon Myllykosken ja Kotkan välillä olevissa tehtaissaan.

    Äänestä

ruotsiin ovat työpaikat siirtyneet

eli sinne minne investointeja tehtiin ajoissa

Äänestä
  • Lohduttaako tämä yhtään Voikkaan tehtaan sulkemisen kautta työpaikkansa menettäneitä? Tuskinpa. Stora Enson saneeraukset kuitenkin kertovat siitä tilanteesta, missä kemiallinen puunjalostusteollisuus Suomessa painiskelee. Metsäteollisuuden rakennemuutos Suomessa on jo yleisesti tunnustettu. Kenenkään yksittäisen ihmisen - paperimiehen tai ay-aktivistin - tuskin tarvitsee ottaa syytä niskoilleen. Kallis euro ja paperituotteiden kysynnän lasku Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ovat suurimmat syyt tilanteeseen. Osan heikosta kannattavuudesta voi laittaa myös entisille Stora Enson, UPM:n ja muiden metsäyhtiöiden johtajille, jotka kilpaillessaan markkinaosuuksista tuhlasivat yhtiöiden varat kannattomiin tehdasostoihin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työpaikat kirjoitti:

kadonneet? Tekniikka ja Talous -lehden numerossa 12/2009 on tarkasteltu henkilöstömäärältään 15 suurimman suomalaisen teollisuusyrityksen henkilöstömäärien muutoksia 2000-luvulla Suomessa. Lähtökohtana on ollut vuoden 2000 tilanne ja vertailuajankohtana 1.1.2009 tilanne.

Nokia on ollut henkilöstömäärältään suurin yritys noin 23.000 työntekijällään. Vuoden 2009 alussa henkilöstömäärä oli suurin piirtein vielä vuoden 2000 tasolla eli noin 23.000 työntekijää.

Kun viime vuosina on keskusteltu metsäteollisuuden tulevaisuudesta Suomessa, on keskustelu ollut siinä mielessä aiheellista, että juuri metsäteollisuudessa henkilöstömäärän vähennys on ollut kaikkein rajuinta. Kolmen suurimman yrityksen UPM:n, Stora Enson ja M-Realin yhteenlaskettu henkilöstömäärä on laskenut noin 43.000 työntekijästä 26.000 työntekijään eli 17.000 hengellä. Vähennys on ollut 40 %. UPM:n kohdalla noin 8.800 työntekijää on menettänyt työpaikkansa. Stora Enso on vähentänyt henkilöstöään noin 4000 työntekijällä ja M-Real noin 4.300 työntekijällä. M-Realin osalta vähennys on suhteellisesti ottaen ollut rajuinta eli 66 % vuoden 2000 työpaikoista on poistunut käytöstä. UPM:n osalta vastaava vähennys on ollut 41 % ja Stora Enson osalta 27 %.

Ulkomaille uusia työpaikkoja on saanut lisättyä vain UPM noin 3.300 työpaikalla. Stora Enson työpaikat ulkomailla ovat vähentyneet noin 1.500:lla ja M-Realin noin 4.000:lla.

Metsäteollisuuden työpaikkojen lukumäärä Suomessa on edelleen laskussa toimintojen tehostamisten ja tuotantolaitosten lopettamisien kautta. Kannattavuutta haetaan Aasian alueelta ja Etelä-Amerikasta. Pohjois-Amerikassa ja Keski-Euroopassa metsäyhtiöille on tullut suuria tappioita 2000-luvun alussa hankittujen tehtaiden kautta, joita on sitten jouduttu myymään olemattomin myyntihinnoin aina yhdestä eurosta alkaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu