pelottaa....

kiitos ajatuksista.....

"haparandasyndroomi" on ehka niista ...um...erikoisimmista jutuista mita olen kuullut mutta enkohan ymmartanyt ajatuksen..... ja uskaltaisin sanoa ettei asia ihan niin ole niin minun tilanteessa.

ymmarran etta kaikkien tilanteet on erilaisia ja edellisten vastausten perusteella huomaa etta te ette ehka koskaan oikeastaan jattaneet suomea ja tiesitte etta palaisitte aina......kun ma puolestani lahdin niin ei ollut mitaan tarkoitusta tulla takas...

mutta ei auta ku saada ajatukset kasaan ja palata mahtavaan suomeen.

kiiti viela ja hyvaa paasiasta

miss paluumuuttaja kirjoitti:

kiitos ajatuksista.....

"haparandasyndroomi" on ehka niista ...um...erikoisimmista jutuista mita olen kuullut mutta enkohan ymmartanyt ajatuksen..... ja uskaltaisin sanoa ettei asia ihan niin ole niin minun tilanteessa.

ymmarran etta kaikkien tilanteet on erilaisia ja edellisten vastausten perusteella huomaa etta te ette ehka koskaan oikeastaan jattaneet suomea ja tiesitte etta palaisitte aina......kun ma puolestani lahdin niin ei ollut mitaan tarkoitusta tulla takas...

mutta ei auta ku saada ajatukset kasaan ja palata mahtavaan suomeen.

kiiti viela ja hyvaa paasiasta

Lue lisää

Hei paluumuuttaja! Minäkin olen opiskelemassa ulkomailla, Yhdysvalloissa, ja parhaillaan miettimässä Suomeen paluuta n. vuoden päästä, kunhan saan valmiiksi maisterin tutkinnon ja työjakson (minulla on jo yksi maisterin tutkinto Suomesta ja lähdin tänne tekemään tohtorin tutkintoa, mutta tajusinkin, etten halua yliopistouraa) Silloin olen ollut täällä yhteensä 4 vuotta. Ja minäkin lähdin tänne ajatellen, etten ehkä koskaan palaa Suomeen takaisin. Tiedän miltä sinusta tuntuu, mutta jokaisen tilanne tosiaan on erityinen. Jos itse olisin mennyt Suomeen takaisin esim. vuosi sitten, olisin varmaankin alkanut pian kaivata takaisin ulkomaille. Minua joskus mietityttää, miltä tuntuu palata paikkaan, jossa ystävät ovat jo vakiintuneet ja itse on viettänyt nomadielämää. Aluksi se varmasti on hankalaa, mutta luulen, että pitemmän päälle itsekin alan sopeutua ja juurtua - jos haluan! Viime vuoden aikana olen selkiyttänyt ajatuksiani urasuunnitelmistani ja siitä, mikä elämässä on tärkeää, ja olen tajunnut, että saavuttaisin tasapainoisen elämän varmasti parhaiten Suomessa (tai ehkä muuallakin Euroopassa, pidän sitä vielä auki, sillä aion hakea töitä monesta paikasta). Yhdysvallat on tietysti vielä erilaisempi paikka kuin Britannia - minua on alkanut kismittää (Obaman voiton tuomasta positiivisesta hengestä huolimatta :)) yltiökilpailuhenkinen, kapitalistinen ja työnarkomaaninen meininki, ja on kieltämättä tullut mieleen, että haluaisin mieluummin perustaa perheen Suomessa, jossa on paljon helpompi yhdistää työ, perhe ja vapaa-aika. Muista myös se, että voit aina lähteä uudestaan ulkomaille töihin! Ehkä sinun kannattaa pitää mielesi avoimena, mutta myös yrittää kiinnittyä johonkin - omasta kokemuksestani tiedän, että on hankala sopeutua mihin tahansa paikkaan, jos koko ajan haikailee jonnekin muualle. Haaste on juuri sellainen avoimuuden ja juurtumisen yhdistelmä, sitä itsekin tässä haeskelen! Itse olen tavannut täällä aivan mahtavia ystäviä, ja olen varma, että pidän heihin yhteyttä myös Suomessa asuessani. Tämä kokemus on opettanut aivan valtavasti, enkä näe Suomeen palaamista minään takapakkina. Tsemppiä!

MMM kirjoitti:

Hei paluumuuttaja! Minäkin olen opiskelemassa ulkomailla, Yhdysvalloissa, ja parhaillaan miettimässä Suomeen paluuta n. vuoden päästä, kunhan saan valmiiksi maisterin tutkinnon ja työjakson (minulla on jo yksi maisterin tutkinto Suomesta ja lähdin tänne tekemään tohtorin tutkintoa, mutta tajusinkin, etten halua yliopistouraa) Silloin olen ollut täällä yhteensä 4 vuotta. Ja minäkin lähdin tänne ajatellen, etten ehkä koskaan palaa Suomeen takaisin. Tiedän miltä sinusta tuntuu, mutta jokaisen tilanne tosiaan on erityinen. Jos itse olisin mennyt Suomeen takaisin esim. vuosi sitten, olisin varmaankin alkanut pian kaivata takaisin ulkomaille. Minua joskus mietityttää, miltä tuntuu palata paikkaan, jossa ystävät ovat jo vakiintuneet ja itse on viettänyt nomadielämää. Aluksi se varmasti on hankalaa, mutta luulen, että pitemmän päälle itsekin alan sopeutua ja juurtua - jos haluan! Viime vuoden aikana olen selkiyttänyt ajatuksiani urasuunnitelmistani ja siitä, mikä elämässä on tärkeää, ja olen tajunnut, että saavuttaisin tasapainoisen elämän varmasti parhaiten Suomessa (tai ehkä muuallakin Euroopassa, pidän sitä vielä auki, sillä aion hakea töitä monesta paikasta). Yhdysvallat on tietysti vielä erilaisempi paikka kuin Britannia - minua on alkanut kismittää (Obaman voiton tuomasta positiivisesta hengestä huolimatta :)) yltiökilpailuhenkinen, kapitalistinen ja työnarkomaaninen meininki, ja on kieltämättä tullut mieleen, että haluaisin mieluummin perustaa perheen Suomessa, jossa on paljon helpompi yhdistää työ, perhe ja vapaa-aika. Muista myös se, että voit aina lähteä uudestaan ulkomaille töihin! Ehkä sinun kannattaa pitää mielesi avoimena, mutta myös yrittää kiinnittyä johonkin - omasta kokemuksestani tiedän, että on hankala sopeutua mihin tahansa paikkaan, jos koko ajan haikailee jonnekin muualle. Haaste on juuri sellainen avoimuuden ja juurtumisen yhdistelmä, sitä itsekin tässä haeskelen! Itse olen tavannut täällä aivan mahtavia ystäviä, ja olen varma, että pidän heihin yhteyttä myös Suomessa asuessani. Tämä kokemus on opettanut aivan valtavasti, enkä näe Suomeen palaamista minään takapakkina. Tsemppiä!

Lue lisää

6 v. sitten. Vasta nyt alan kotiutua. Minulla oli ikävä Englantiin ja on vieläkin mutta ei sitä enää 60 vuotiaana uskalla lähteä takaisin. Tämä epäkohteliaisuus ja kadulle sylkeminen sekä humalaisuus on kauhistuttavaa paluumuuttajalle. Ensimmäisenä kesänä oli niin monia virtsaajia kadunnurkissa, mutta nyt kai ollut vähän siistimpää. Sinun on helppo palata, neljässä vuodessa ei mitään ole muuttunut.

ja palasin Suomeen kirjoitti:

6 v. sitten. Vasta nyt alan kotiutua. Minulla oli ikävä Englantiin ja on vieläkin mutta ei sitä enää 60 vuotiaana uskalla lähteä takaisin. Tämä epäkohteliaisuus ja kadulle sylkeminen sekä humalaisuus on kauhistuttavaa paluumuuttajalle. Ensimmäisenä kesänä oli niin monia virtsaajia kadunnurkissa, mutta nyt kai ollut vähän siistimpää. Sinun on helppo palata, neljässä vuodessa ei mitään ole muuttunut.

Lue lisää

Itsellä paluu tuli aivan yllättäen, olin niitä ihmisiä joista aina sanottiin ettei varmasti muuta enään takaisin suomeen. Olen nyt asunut suomessa vuoden verran ja poissa ehdin olla 14 vuotta, Englannissa suurimmaksi osin. Vaikeinta sopeutumisessa oli ihmisten töykeys, ovet paukkuivat edestä ja hymähdystä enempää oli usein vaikea saada vastaukseksi. Mutta vähän ajan kuluttua oppi taas tavoilleen ja nyt olen kääntänyt tämän mielestäni voitolle ja yritän itse olla se hyvän käytöksen esimerkkinä ja mikä ihaninta on huomata että hymyyn useimmiten vastataan (ok..bussikuskit ehkä yrmeimpiä). Eli tässä voi vaan joiltakin osin katsoa omaa napaansa ja eikö siitä ole joku sanontakin että niin se vuori vastaa kuin sinne huudetaan? Toinen asia on jota itse lähdin aikoinaan suomesta karkuun on ihmisten kateus ja katkeruus jota valitettavasti on edelleen paljon. Tähän en ole vielä keksinyt muuta ratkaisua kuin olla hiljaa omista asioista ja keskustella asioista oikeilla nimillä sitten sellaisessa ympäristössä johon se sopii. Todella sääli tietenkin muuttaa omaa itseään ja omaa menneisyyttään jotta tältä kateudelta välttyisi mutta parempi se kuin pahoittaa mieltä, tässä tapauksessa tuntuu että sen toisen osapuolen mieltä lähinnä, itse yritän vain nauraa asialle.
Tsemppiä paluumuuttoon, suomessa ei ole kenenkään pakko olla ja sitä paratiisiä on vaikea löytää mistään. Suomessa on asiat todella hyvin niin monella tapaa että ainakin itselle tämä on ollut se oikea päätös ja kuten joku aikaisemminkin jo sanoi että täältä aina pääsee sitten lähtemään uudestaan jos ei toimi. Näin on monille tutuille käynyt joille se sopeutuminen ei onnistunut. Neljä vuotta on tosiaan vielä niin lyhyt aika myös että sinäänsä ei ole Suomi ehtinyt vielä paljoakaan muuttua, enemmän on kyse siitä varmastikkin että kuinka paljon olet itse muuttunut.

uk kirjoitti:

Itsellä paluu tuli aivan yllättäen, olin niitä ihmisiä joista aina sanottiin ettei varmasti muuta enään takaisin suomeen. Olen nyt asunut suomessa vuoden verran ja poissa ehdin olla 14 vuotta, Englannissa suurimmaksi osin. Vaikeinta sopeutumisessa oli ihmisten töykeys, ovet paukkuivat edestä ja hymähdystä enempää oli usein vaikea saada vastaukseksi. Mutta vähän ajan kuluttua oppi taas tavoilleen ja nyt olen kääntänyt tämän mielestäni voitolle ja yritän itse olla se hyvän käytöksen esimerkkinä ja mikä ihaninta on huomata että hymyyn useimmiten vastataan (ok..bussikuskit ehkä yrmeimpiä). Eli tässä voi vaan joiltakin osin katsoa omaa napaansa ja eikö siitä ole joku sanontakin että niin se vuori vastaa kuin sinne huudetaan? Toinen asia on jota itse lähdin aikoinaan suomesta karkuun on ihmisten kateus ja katkeruus jota valitettavasti on edelleen paljon. Tähän en ole vielä keksinyt muuta ratkaisua kuin olla hiljaa omista asioista ja keskustella asioista oikeilla nimillä sitten sellaisessa ympäristössä johon se sopii. Todella sääli tietenkin muuttaa omaa itseään ja omaa menneisyyttään jotta tältä kateudelta välttyisi mutta parempi se kuin pahoittaa mieltä, tässä tapauksessa tuntuu että sen toisen osapuolen mieltä lähinnä, itse yritän vain nauraa asialle.
Tsemppiä paluumuuttoon, suomessa ei ole kenenkään pakko olla ja sitä paratiisiä on vaikea löytää mistään. Suomessa on asiat todella hyvin niin monella tapaa että ainakin itselle tämä on ollut se oikea päätös ja kuten joku aikaisemminkin jo sanoi että täältä aina pääsee sitten lähtemään uudestaan jos ei toimi. Näin on monille tutuille käynyt joille se sopeutuminen ei onnistunut. Neljä vuotta on tosiaan vielä niin lyhyt aika myös että sinäänsä ei ole Suomi ehtinyt vielä paljoakaan muuttua, enemmän on kyse siitä varmastikkin että kuinka paljon olet itse muuttunut.

Lue lisää

elätte. Opiskella, mutta kuka maksaa. Jos pitäis totutella kaiken jälkeen mihin hyvänsä työhön, se voi olla vaikeampaa kun totutella kotimaahansa.

MMM kirjoitti:

Hei paluumuuttaja! Minäkin olen opiskelemassa ulkomailla, Yhdysvalloissa, ja parhaillaan miettimässä Suomeen paluuta n. vuoden päästä, kunhan saan valmiiksi maisterin tutkinnon ja työjakson (minulla on jo yksi maisterin tutkinto Suomesta ja lähdin tänne tekemään tohtorin tutkintoa, mutta tajusinkin, etten halua yliopistouraa) Silloin olen ollut täällä yhteensä 4 vuotta. Ja minäkin lähdin tänne ajatellen, etten ehkä koskaan palaa Suomeen takaisin. Tiedän miltä sinusta tuntuu, mutta jokaisen tilanne tosiaan on erityinen. Jos itse olisin mennyt Suomeen takaisin esim. vuosi sitten, olisin varmaankin alkanut pian kaivata takaisin ulkomaille. Minua joskus mietityttää, miltä tuntuu palata paikkaan, jossa ystävät ovat jo vakiintuneet ja itse on viettänyt nomadielämää. Aluksi se varmasti on hankalaa, mutta luulen, että pitemmän päälle itsekin alan sopeutua ja juurtua - jos haluan! Viime vuoden aikana olen selkiyttänyt ajatuksiani urasuunnitelmistani ja siitä, mikä elämässä on tärkeää, ja olen tajunnut, että saavuttaisin tasapainoisen elämän varmasti parhaiten Suomessa (tai ehkä muuallakin Euroopassa, pidän sitä vielä auki, sillä aion hakea töitä monesta paikasta). Yhdysvallat on tietysti vielä erilaisempi paikka kuin Britannia - minua on alkanut kismittää (Obaman voiton tuomasta positiivisesta hengestä huolimatta :)) yltiökilpailuhenkinen, kapitalistinen ja työnarkomaaninen meininki, ja on kieltämättä tullut mieleen, että haluaisin mieluummin perustaa perheen Suomessa, jossa on paljon helpompi yhdistää työ, perhe ja vapaa-aika. Muista myös se, että voit aina lähteä uudestaan ulkomaille töihin! Ehkä sinun kannattaa pitää mielesi avoimena, mutta myös yrittää kiinnittyä johonkin - omasta kokemuksestani tiedän, että on hankala sopeutua mihin tahansa paikkaan, jos koko ajan haikailee jonnekin muualle. Haaste on juuri sellainen avoimuuden ja juurtumisen yhdistelmä, sitä itsekin tässä haeskelen! Itse olen tavannut täällä aivan mahtavia ystäviä, ja olen varma, että pidän heihin yhteyttä myös Suomessa asuessani. Tämä kokemus on opettanut aivan valtavasti, enkä näe Suomeen palaamista minään takapakkina. Tsemppiä!

Lue lisää

kahden maisterintutkinnon tehnyt osaisi kappalejaon.

uk kirjoitti:

Itsellä paluu tuli aivan yllättäen, olin niitä ihmisiä joista aina sanottiin ettei varmasti muuta enään takaisin suomeen. Olen nyt asunut suomessa vuoden verran ja poissa ehdin olla 14 vuotta, Englannissa suurimmaksi osin. Vaikeinta sopeutumisessa oli ihmisten töykeys, ovet paukkuivat edestä ja hymähdystä enempää oli usein vaikea saada vastaukseksi. Mutta vähän ajan kuluttua oppi taas tavoilleen ja nyt olen kääntänyt tämän mielestäni voitolle ja yritän itse olla se hyvän käytöksen esimerkkinä ja mikä ihaninta on huomata että hymyyn useimmiten vastataan (ok..bussikuskit ehkä yrmeimpiä). Eli tässä voi vaan joiltakin osin katsoa omaa napaansa ja eikö siitä ole joku sanontakin että niin se vuori vastaa kuin sinne huudetaan? Toinen asia on jota itse lähdin aikoinaan suomesta karkuun on ihmisten kateus ja katkeruus jota valitettavasti on edelleen paljon. Tähän en ole vielä keksinyt muuta ratkaisua kuin olla hiljaa omista asioista ja keskustella asioista oikeilla nimillä sitten sellaisessa ympäristössä johon se sopii. Todella sääli tietenkin muuttaa omaa itseään ja omaa menneisyyttään jotta tältä kateudelta välttyisi mutta parempi se kuin pahoittaa mieltä, tässä tapauksessa tuntuu että sen toisen osapuolen mieltä lähinnä, itse yritän vain nauraa asialle.
Tsemppiä paluumuuttoon, suomessa ei ole kenenkään pakko olla ja sitä paratiisiä on vaikea löytää mistään. Suomessa on asiat todella hyvin niin monella tapaa että ainakin itselle tämä on ollut se oikea päätös ja kuten joku aikaisemminkin jo sanoi että täältä aina pääsee sitten lähtemään uudestaan jos ei toimi. Näin on monille tutuille käynyt joille se sopeutuminen ei onnistunut. Neljä vuotta on tosiaan vielä niin lyhyt aika myös että sinäänsä ei ole Suomi ehtinyt vielä paljoakaan muuttua, enemmän on kyse siitä varmastikkin että kuinka paljon olet itse muuttunut.

Lue lisää

Vähän asian vierestä, mutta se sanonta menee ''niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan." tervetuloa takaisin Suomeen! :)

Mihin päätökseen tulitte?

Onni on sellainen pikkuinen ukko,
jolla on kädessä avain ja lukko.
Sillä se sitoo ystävät yhteen,
niinkuin maamies pellolla lyhteen.