Arto Nybergin ohjelmassa Jeesus-tutkija Tom Holmen sanoi, ettei Jeesus halunnut kirveitä puolustusaseiksi Öljymäelle.Raamatun mukaan ainakin yksi miekka hankittiin ja sen iskusta joku menetti korvansa.Kun tutkijan lähteenä on raamattu ja sekin valikoiden, on taas tehty 0-tutkimus. OLi siinä muitakin virheitä.
Teologi valehteli
8
456
Vastaukset
- eri-aaroni
Jeesuksen siittämistä koskevan asian. Holmen myönsi, että Maria oli raskaana mennessään Josefille. Ei kertonut, että temppeleissä oli mies- ja naispuolisia porttoja, ,jotka edustivat jumalaa. Yksi heistä oli Simon, jonka luona Maria kävi ja uudisti käynnin synnytyksen jälkeen. Pitihän isän nähdä lapsensa.
- nyt sitte
peruttu? Että sitte pilasit kaiken paljastuksellasi!!
- bluetitan
nyt sitte kirjoitti:
peruttu? Että sitte pilasit kaiken paljastuksellasi!!
Joulu on keskitalven juhla, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kirkko vain omi pakanallisen juhlapyhän omiin tarkoituksiinsa. Joulu on ollut myös roomalaisen auringonjumalan juhlapäivä.
Kirkko ei liity alkuperäiseen jouluun millään lailla, niinkuin ei pääsiäiseenkään.
Eikö joulu sinustakin ole parempi ilman kirkkoa?
Ystävät, perhe, lahjat, ruoka, koristeet, kaikki vain sen itsensä vuoksi. - vuoksi?
bluetitan kirjoitti:
Joulu on keskitalven juhla, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kirkko vain omi pakanallisen juhlapyhän omiin tarkoituksiinsa. Joulu on ollut myös roomalaisen auringonjumalan juhlapäivä.
Kirkko ei liity alkuperäiseen jouluun millään lailla, niinkuin ei pääsiäiseenkään.
Eikö joulu sinustakin ole parempi ilman kirkkoa?
Ystävät, perhe, lahjat, ruoka, koristeet, kaikki vain sen itsensä vuoksi.>> Ystävät, perhe, lahjat, ruoka, koristeet, kaikki vain sen itsensä vuoksi. >>
-"Sen itsensä vuoksi"? Siis minkä vuoksi? - jep jep
vuoksi? kirjoitti:
>> Ystävät, perhe, lahjat, ruoka, koristeet, kaikki vain sen itsensä vuoksi. >>
-"Sen itsensä vuoksi"? Siis minkä vuoksi?että vastaus tuohon on: joulun vuoksi
Nämä " mies- ja naispuoliset portot" edustivat tyystin eri jumalaa kuin mihin Maria uskoi.
- Missukka
Itse päättelit, että Jeesus halusi miekan Öljymäelle, koska jollakin oli siellä miekka. Tällä perusteella sitten teologi valehteli.
- eri-aaroni
En päätellyt, vaan teologi sanoi, ettei opetuslapset kulkeneet kirves kädessä. EI NIIN, MUTTA HÄN UNOHTI MIEKAT, Niistä kertoo raamattu. En päätellyt, vaan kuuntelin puhetta ja luin raamattua.Kumpaakaan ei kannata ottaa silti todesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1662981Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2922662Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751758Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e471655Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381530- 1221296
- 1031203
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee141174Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3691113Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041063