Vanha laulu jatkuu

Jaahas, sillä välin kun olen joutunut tekemään töitä, on Wincapita keskustelu siirretty yllättäen talousrikosten alle, jonne se tällä hetkellä käytössä olevien tietojen perusteella kuuluukin. Muutoin näyttää sama laulu jatkuvan kuin silloin kun täällä viimeksi näitä juttuja luin/kommentoin. Alla on 9 kohtaa,jotka on lainattu jostain toisesta ketjusta kommenteineen. Tuo kiteyttää tilanteen todella hyvin:

1) Salaliitto
Tuntuu olevan edelleen voimissaan tämä salaliittoteoria, jonka olemassa olosta tosin kukaan ei kykene esittämään minkäänlaisia todisteita. Samassa yhteydessä ihmetellään sitä, että mikään tiedotusväline ei tartu syöttiin. Vinkki; suurin osa uutisoivista tiedotusvälineistä noudattaa toiminnassaan lähdekritiikkiä, eli juttuja julkaistaan jos ne kyetään todistamaan luotettavasta lähteestä. Tässä yhteydessä esim. KRP:n viralliset tiedotteet lasketaan luotettavaksi lähteeksi.

2) Huhuja ilman todisteita
Kts. edellinen kohta.

3) Oma pankki
Omasta pankista on puhuttu kohta vuosi. Tästäkin olisi mukava nähdä mustaa valkoisella.

4) Väitetty viranomaisten rikollisuus
Tätä kohtaa olen jo käsitellyt aikaisemmissa kirjoituksissani. Olen antanut mahdollisuuden tulla esittämään todisteet väitetyistä rikoksista viranomaistoiminnassa ja luvannut löytää niille jopa julkaisukanavan. Yhtäkään lähestymistä en ole saanut. Tarjous on yhä voimassa, sähköpostini löytyy edelleen tuon nimierkkini takaa.

5) "Hannu sanoi"
Tähän ei nyt edes tarvitse kommentoida mitään. Kailajärvellä on ollut, ja on edelleen mahdollisuus kyseenalaistaa tutkintovankeutensa joka toinen viikko, hän ei ole tätä oikeuttaan käyttänyt. Kysymys kuuluukin, miksi ei?

6) Poliitikot juonessa mukana
Sama tarjous kuin kohdassa neljä. Pystyn tältä istumalta luettelemaan kymmenkunta julkaisua, jotka ottavat kiljuen vastaan todistetut poliikkokytkökset. Vaan eipä ole niitäkään näkynyt.

7) Tietomurto
Väitetystä tietomurrosta kannattaisi tehdä vaikkapa rikosilmoitus. Tai edes tutkintapyyntö, jossa voisi pyytää poliisia tutkimaan onko rikosta tapahtunut. Vaan ongelma lienee siinä, että tahoa joka ao. pyynnön tekisi, ei ole olemassa.

8) Kunnian & maineen palautus
Mitä pidemmälle aika kuluu ja mitä pidempään jäsenet roikkuvat löysässä hirressä, sen vaikeampaa tämä mahdollinen maineenpuhdistus tulee olemaan. Nyt siihen ei riitä enää kuin se, että jostain löytyy taho, joka esittää aukottomat todisteet ensinnäkin siitä, että valuuttakauppa on todellakin käyty eikä jäsenille palautettuja rahoja ole rahoitettu myöhemmin liittyneiden maksuilla. Toisin sanoen, esittää todisteet siitä, ettei kysymyksessä ollut pyramidipeli.

9) "lähiaikoina / pian / X ajan päästä"
Tämähän on tuttua Wincapita -mantraa. Lähiaikoina on avautuneet niin sivut, joku ulkomaalainen taho on tullut jo esittänyt todisteet, ulkomaalainen lehdistö on esittänyt todisteet, leuat ovat loksahtaneet jne. jne. Tiedoksenne; tämä ei enää toimi.


Kuten olen tuolla aiemmissa kirjoituksissani, joita taitaa olla kolme, kertonut, kirjoitan juttuja erilaisiin julkaisuihin työkseni, freenä. Tässä työssä saan tehdä yhteistyötä hyvinkin usean suomalaisen ja ulkomaalaisen tahon kanssa, ja voin vakuuttaa, ettei ainakaan mikään tunnettu kansainvälinen uutistoimisto valmistele minkääntason paljastusjuttua Wincapitasta. Toki on mahdollista, että juttua tutkii yksittäinen toimittaja, mutta hänelläkin täytyy olla vankat todisteet asioittensa tueksi. Ja vieläpä hieman vankemmat kuin mitä esim. suomalaisessa tiedotusvälineellä. Aitojen yli kun ei tiedonvälityksessä kauhean mielellään ainakaan perusteettomia tai todistamattomia syytöksiä huudella.

Silläkin uhalla, että toistan itseäni, kirjoitan vielä kerran, että mikäli vaikkapa Akhmedilla, Liekkimiehellä tai Pattayan veteraanilla, on tällä palstalla heittelemiensä väitteiden todisteeksi jotain kättä pidempää, minut tavoittaa sähköpostilla. Muutoin katson WC -casen osaltani käsitellyksi. Tätä oli sangen hauska seurata, vaikkakin tunnen sympatiaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka tietämättömyyttään menettivät rahojaan. Toivottavasti oikeutta jaetaan myöhemmin, varsinkin nille jotka ovat sen ansainneet.

13

1264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olisi syytä

      Tajuta jos on valehtelu ja väärentäminen oikeus poliiisilla niin vaikenemisen oikeus on kansalaisella !! kunnes on oikeusistuin jossa voi esittää oman kantanssa asiassa ja sen jälkeen syytteet eri tahoille ja niitä käräjiä riittää!!! ootelkaa rauhassa kyllä ne syytteet tulee ,muroille ja kumppaneille, sallaa ja laihoa unohtamatta.

      • Tylsää tylsää

        Etkös keksi mitään muuta kuin ton paskanjauhannan.
        Tylsää?


    • että noita

      todisteita ei tule esiin edes siinä kuuluisassa oikeudenkäynnissä, missä Wincapitan tuomioksi annetaan "huijaus". Kertoo aika paljon laintietämyksestä, tuo valitus siitä ettei Wincapitaa ole tuomittu huijaukseksi. Kuten nuo sivujen sulkeutumisen jälkeiset uhkailut väärästä ilmiannosta; eli rikosilmoituksen tekeminen Wincapitasta on väärä ilmianto, koska Wincapita ei ole rikollista toimintaa.

      Näyttää erittäin vahvastisiltä, ettei Wincapitan tiimoilta saada mitään räväköitä uutisotsikkoja aikaiseksi tyyliin: "Viranomaisten ajojahti tuhosi menestyvän bisneksen", "Poliisi rikkoo törkeästi esitutkintalakia" tai "Kansainvälinen salaliitto vainoaa tuulipukukansaa".

      Joitakin jutun aiheita voisi kehitellä samalta pohjalta:
      - "Perheemme joutui taloudelliseen ahdinkoon Wincapitan vuoksi" - nyyhkytarinat myyvät aina
      - "Miten välttyä joutumasta huijarin uhriksi" - varoitusmerkkejä ja huijattujen/huijarien tarinoita mukaan
      - "Petoksen uhrin itsepetos" - miten petoksen uhri sulkee silmänsä tapahtuneelta ja selittää kaiken itselleen parhain päin
      - "Riskillä rikkaaksi" - kertomus miten rajulla riskinotolla voi oikeasti rikastua (yrittäjä, sijoittaja). Wincapitan markkinointivideonhan mukaan sijoittaminen oli lähes riskitöntä, se kuuluisa stop-loss toiminto piti huolen ettei takkiin tule.

      Nyt ei tule muita mieleen tähän hätään, otsikot ja aiheet ovat vapaasti käytettävissä. Hyvää Pääsiäistä ja kiitokset asiallisista keskustelunavauksista.

    • huoh

      Jaguesh jälleen kysyy täyttä asiaa. Silti hupi jatkunee, sillä nämä mielikuvitusmiljönäärit voidaan kuvata yhdellä wincapita sloganilla ja sehän on:
      Smart solutions - Smart people

      • yhdistämällä

        Wincapita - Smart solutions - Smart people

        T-paitaan alekkain:

        WINCAPITA
        -
        Smart solutions
        -
        Smart people


      • Lusija
        yhdistämällä kirjoitti:

        Wincapita - Smart solutions - Smart people

        T-paitaan alekkain:

        WINCAPITA
        -
        Smart solutions
        -
        Smart people

        Häkkilintujen/Wincapitalaisten ja kaikkien joulupukki-ihmisten juhlapäivä on Lucian päivä

        Vankilassa vapaapäivä !


      • T-Paitoja
        yhdistämällä kirjoitti:

        Wincapita - Smart solutions - Smart people

        T-paitaan alekkain:

        WINCAPITA
        -
        Smart solutions
        -
        Smart people

        Voisko tuosta tehdä tarran ja ommella sen jokaisen Capiaisen vankilahaalarin selkään?


      • bisness?
        T-Paitoja kirjoitti:

        Voisko tuosta tehdä tarran ja ommella sen jokaisen Capiaisen vankilahaalarin selkään?

        onkohan tuo wincapita rekisteröity nimi jos ei ole vois tehrä paitoja ym. krääsää?


      • :D:D
        bisness? kirjoitti:

        onkohan tuo wincapita rekisteröity nimi jos ei ole vois tehrä paitoja ym. krääsää?

        Kun pidät kiirettä, se ei vielä löydy rikosrekisteristäkään.


      • A s i a a
        :D:D kirjoitti:

        Kun pidät kiirettä, se ei vielä löydy rikosrekisteristäkään.

        Jos kirjoittelis vaikka Wincapitan nimissä kuitteja, joista hesarikin kertoi alkuviikosta, siis kuittikauppaa ?

        Hanskihan sais siitä syytteen päällensä, sehän ei edes voi puolustautua kun on kopissa !

        Mahtavaa !


      • 5+16
        A s i a a kirjoitti:

        Jos kirjoittelis vaikka Wincapitan nimissä kuitteja, joista hesarikin kertoi alkuviikosta, siis kuittikauppaa ?

        Hanskihan sais siitä syytteen päällensä, sehän ei edes voi puolustautua kun on kopissa !

        Mahtavaa !

        Ei Capitassa kukaan jaksa kuitteja.
        Kaikkihan sen tietävät.


    • Lopen kyllästynyt

      VASTATKAA VIHDOIN JA VIIMEIN,
      ESITTÄKÄÄ NE TODISTEET NYT JULKISUUDELLE TAI
      OLKAA SITTEN IÄTI HILJAA, KOSKA OLETTE RIKOLLISIA.

    • tiedot

      "6) Poliitikot juonessa mukana
      Sama tarjous kuin kohdassa neljä. Pystyn tältä istumalta luettelemaan kymmenkunta julkaisua, jotka ottavat kiljuen vastaan todistetut poliikkokytkökset. Vaan eipä ole niitäkään näkynyt."


      Luettelepa ne kymmenkunta julkaisua ja kerro kuka tarjoaa eniten ym. tiedoista. Mielenkiintoista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2508
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      118
      1746
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      37
      1469
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      122
      1388
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1292
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1250
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      152
      1241
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1188
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1127
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      47
      1005
    Aihe