Mummo....

Tähän kertomukseen loppuun on liitetty myös psykoanalyysi tästä sadusta. Mitä mieltä olette? Osko analyysi asiantuntevasti tehty?


Olipa kerran pieni herttainen tyttö, jota kaikki ihmiset rakastivat, mutta eniten kaikista häntä rakasti hänen mummonsa, joka ei tiennyt mitä kaikkea hyvää hän oli antanut lapselle. Kerran hän lahjoitti hänelle punaisen hilkan, ja koska se oli kovin soma, ei tyttö tahtonut mitään muuta päähinettä enää käyttää, ja siksi häntä ruvettiin kutsumaan Punahilkaksi. Eräänä päivänä äiti sanoi tytölle: "Kuuleppas, Punahilkka, tässä on palanen kakkua ja pullo viiniä, vie ne mummolle. Hän on sairas ja huonoissa voimissa ja tarvitsee hiukan virkistystä. Lähde matkaan, ennenkuin tulee kovin kuuma, ja kävele siivosti äläkä poikkea tieltä, muuten kompastut ja rikot pullon eikä mummolle jää mitään juotavaa. Ja kun astut tupaan, niin älä unohda sanoa hyvää päivää älä kurkistele joka nurkkaan." "Kyllä minä teen kaiken sen", sanoi Punahilkka äidille ja antoi kätensä vakuudeksi.


Mutta mummo asui metsässä, puolen tunnin matkan päässä kylästä. Kun Punahilkka saapui metsään, kohtasi hän suden. Mutta Punahilkka ei tiennyt, kuinka ilkeä eläin susi oli, eikä osannut siis pelätä häntä. "Hyvää päivää, Punahilkka", sanoi susi. "Jumal' antakoon, susi." "Minne sinä menet näin varhain, Punahilkka?" "Mummoni luo." "Mitä sinulla on esiliinassasi?" "Viiniä ja kakkua; eilen meillä leivottiin, ja sairaan mummon pitää saada jotakin hyvää, jotta hän vahvistuisi." "Punahilkka, missä sinun mummosi asuu?" "Noin neljännestunnin päässä täältä metsässä, hänen mökkinsä seisoo kolmen tammen alla, ja ympärillä kasvaa pähkinäpuita, etkö sinä sitä tiedä", sanoi Punahilkka.

Susi tuumi itsekseen: "Tuo nuori, hento tyttö on mainio makupala, hän maistuu vielä paremmalta kuin eukko. Jos olet ovela, niin sieppaat molemmat suuhusi." Susi astui hetken aikaa Punahilkan rinnalla, sitten hän sanoi: "Punahilkka, katsohan noita kauniita kukkia, joita kasvaa metsässä, miksi et katsele ympärillesi? Luulempa, ettet kuule, miten suloisesti linnutkin laulavat? Sinähän astut vakavana ikäänkuin olisit kouluun menossa, ja kuitenkin metsässä on niin hauskaa olla."

Punahilkka avasi silmänsä, ja kun hän näki, miten auringonsäteet hyppivät puitten lomassa ja kaikkialla kasvoi kauniita kukkia, tuumi hän: "Jos tuon mummolle kukkakimpun, niin hän varmasti iloitsee. On vielä varhaista, tulenhan minä sitten ajoissa perille."

Ja niinpä hän juoksi metsään ja poimi kukkia. Ja poimittuaan yhden kukan hän näki kauempana toisen, joka oli hänestä vieläkin kauniimpi, ja juoksi sitä poimimaan ja joutui siten yhä syvemmälle metsään.


Mutta susi läksi suoraan mummon talolle ja kolkutti ovea. "Kuka siellä?" "Punahilkka tuo sinulle kakkua ja viiiniä, avaa ovi." "Paina vain ovenripaa", sanoi mummo, "olen sairas enkä jaksa nousta vuoteesta." Susi painoi ripaa, ovi lensi auki, ja susi astui sanaakaan sanomatta mummon vuoteen luo ja nielaisi hänet. Sitten hän puki mummon vaatteet ylleen, pani myssyn Päähänsä, kävi vuoteeseen ja veti uutimet eteen.

Mutta Punahilkka oli poiminut kukkia, ja kun hänellä oli niin paljon, ettei hän jaksanut enempää kantaa, muistui mummo hänen mieleensä ja hän läksi hänen mökille. Hän ihmetteli suuresti nähdessään, että ovi oli auki, ja kun hän astui tupaan, tuntui hänestä siellä omituiselta, ja hän tuumi: "Voi hyvänen aika, miksi minua tänään pelottaa, muutenhan aina menen niin kernaasti mummon luo!"

Punahilkka sanoi: "Hyvää huomenta", mutta kukaan ei vastannut. Sitten hän astui vuoteen luo ja veti uutimet syrjää. Siinä mummo makasi myssy silmillään ja näytti kovin merkilliseltä. "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin isot korvat?" "Jotta paremmin kuulisin sinun puhettasi." "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin isot silmät?" "Että paremmin näkisin sinut." "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin suuret kädet?" "Että voisin paremmin tarttua sinuun." "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin hirvittävän suuri suu?" "Että paremmin voisin syödä sinut."

Tuskin susi oli sen sanonut, kun hän hyökkäsi ylös vuoteesta ja nielaisi Punahilkka-rukan.

Kun susi oli tyydyttänyt halunsa, kävi hän taasen vuoteeseen makaamaan ja alkoi ääneensä kuorsata. Metsästäjä kulki mökin ohi ja tuumi: "Kylläpä tuo vanha vaimo kuorsaa, parasta käydä katsomassa, onko hänellä hätä."

Hän astui tupaan, ja kun hän tuli vuoteen luo, näki hän, että susi makasi siinä. "Täältäkö tapaankin sinut, vanha veikko", sanoi metsästäjä, "Olen etsinyt sinua jo kauan aikaa."

Hän aikoi ampua suden, mutta samalla juolahti hänen mieleensä, että susi oli ehkä syönyt mummon ja ehkäpä mummo oli vielä pelastettavissa. Niinpä hän ei ampunutkaan, vaan otti sakset ja alkoi leikata nukkuvan suden vatsaa auki. Leikattuaan vähän matkaa näki hän punaisen hilkan pilkistävän esiin ja sitten koko tyttö hyppäsi lattialle ja sanoi: "Huh, kuinka minä pelästyin, suden vatsassa oli hirveän pimeä!"

Sitten vanha mummokin tuli esille ja hän oli vielä hengissä, vaikka hänen olikin vaikea hengittää. Mutta Punahilkka haki kiireesti isoja kiviä, joilla suden vatsa täytettiin, ja kun susi heräsi, aikoi hän juosta tiehensä, mutta kivet olivat niin painavat, että hän kaatui maahan ja kuoli.

Kaikki kolme olivat iloiset. Metsästäjä nylki suden nahan ja vei sen kotiinsa, mummo söi kakkua ja joi viiniä, jota Punahilkka oli tuonut, ja tuli jälleen terveeksi. Mutta Punahilkka tuumi: "En koskaan enää poikkea tieltä metsään, kun äiti on kieltänyt."

Punahilkan taustaa

Grimmin veljekset Jacob Ludwig Carl (1785 - 1863) ja Wilhelm Carl (1786 - 1859) olivat saksalaisia kielitieteilijöitä ja muinaisrunouden tutkijoita, ja he kuuluivat yhdeksän lapsen sisarussarjaan, muut seitsemän olivat Friedrich Hermann Georg Grimm (1783-1784), Carl Friedrich Grimm (1787-1852), Ferdinand Philipp Grimm (1788-1844), Ludwig Emil Grimm (1790-1863), Friedrich Grimm (1791-1792), Charlotte (Lotte) Amalie Hassenpflug, neé Grimm (1793-1833) ja Georg Eduard Grimm (1794-1795).

Jacob ja Wilhelm Grimm tunnetaan ennen muuta kansansatukokoelmasta Kinder- und Hausmärchen (1812 - 1815, suomeksi nimellä Lasten ja kotisatuja, 1927). Grimmin veljesten Punahilkka on yksi yli 300 erilaisesta versiosta tästä sadusta, jonka ensimmäisenä merkitsi muistiin ranskalainen Charles Perrault (1628 - 1703).

Perraultin kansansatukokoelman nimi oli Hanhiemon tarinoita ja siihen sisältyivät mm. sadut Peukaloisesta, Prinsessa Ruususesta, Tuhkimosta, Ritari Siniparrasta, Saapasjalkakissasta ja Punahilkasta.

Perraultinkin Punahilkassa susi syö mummon, mutta ei pukeudu tämän vaatteisiin, vaan jää sellaisenaan odottamaan Punahilkkaa. Perraultin susi ei halua heti syödä Punahilkkaa, vaan sudella on mielessään ihan toiset kujeet - susi tuntee seksuaalista kiihtymystä Punahilkkaa kohtaan. Kun Punahilkka sitten tulee, susi pyytääkin tätä heti viereensä sänkyyn. Punahilkka riisuutuu ja huudahtaa, kuinka oudolta mummo näyttää alastomana. "Miksi sinulla on noin suuret kädet?" kysyy Punahilkka. "Jotta voisin paremmin syleillä sinua" vastaa susi. Ja tyttö ei tee vastarintaa, sillä hän on joko niin yksinkertainen - tai haluaakin tulla vietellyksi. Voisi hyvällä syyllä sanoa, että alkuperäistä Perraultin Punahilkkaa ei ole tarkoitettu vain lasten, vaan aikuisten luettavaksi. Ja se sisältää moraalisen opetuksen siitä, että tyttöjen ei tule kuunnella kaiken maailman setien houkutuksia, tai muutoin heidät hukka perii.

Grimmin veljekset kohdistivat - yleensä satujensa sisältämistä kavahduttavistakin piirteistä huolimatta - Punahilkkansa lapsille. Heidän sadussaan Punahilkalla on hyvä ja turvallinen koti, jonka kasvatuksen tuloksena myös Punahilkka on hyvyyden perikuva. Hän ei ole koskaan nähnyt maailman pahuutta eikä osaa sitä pelätä - päinvastoin, hänen sisällään asuu usko kaikkien hyvyyteen ja miellyttämisen halu. Perraultin sadun perusviritykset kuitenkin säilyvät Grimmin veljestenkin versiossa. Äärettömään viattomuuteen ja puhtauteen yhdistyy punainen hilkka, vaatekappale, joka symbolisesti ilmentää seksuaalisuutta ja sitä vaaraa, joka siihen näissä oloissa liittyy. Vaikka Grimmin veljesten satu on romanttisempi versio alkuperäisestä, ei sen alkuperäistä pohjavirettä voi olla huomaamatta. Sadun huipentuman näyttämönä on syrjäisen mökin vuode, jossa susi odottaa - ja vuoteen äärelle käyvä Punahilkka. "Vaikka lapset pitävät rakastelua etupäässä väkivaltaisena tekona jonka toinen tekee toiselle. Mutta juuri siksi sadun huipentuma on lapsille kiihotuksen, väkivallan ja pelon tilanne. Lapset tietävät jotakin, mitä he eivät voi sanoa: he pitävät Punahilkasta ja sudesta vuoteessa! Sadulla on voimakas piilotajuinen vetovoima."



Psykoanalyysin avulla tulkinta Punahilkasta on siten ilmeinen ja selvä. Punahilkan kulku syvälle metsään voidaan nähdä nuoren tytön matkana omaan minään ja sisäiseen maailmaan ja siellä vaaniviin mörköihin. Helpoimmin juuri susi on sopiva ilmentämään tytön sisällä väijyviä, tytölle entuudestaan tuntemattomia ja sadussa pimeinä ja pahoina nähtyjä voimia. Susi saa luvan edustaa seksuaalisuutta, joka nähdään pahana ja uhkaavana ja joka ahmaisee varomattoman Punahilkan suihinsa. Punahilkka joutuu käymään kovan koulun. Äiti oli varoittanut, että polulta ei saanut poiketa. Mutta heti, kun joku tuohon poikkeamiseen houkutti ja kun susi pyysi Punahilkkaa poimimaan kukkia - ei Punahilkka voinut vastustaa kiusausta, vaan syöksähti polulta metsään poimimaan kukkia. Näin pikkusormi pahalle oli annettu ja seuraukset olisivat kuin vääjäämättömät. Punahilkan sisällä orastavaa seksuaalista kypsymistä kuvastelee maailman viattomin ja kaunein asia: kauniiden kukkasten poimiminen. Tämän kontrastina on suden äärimmilleen laskelmoiva halu ja pyrkimys, joka käyttää säälimättä toista hyväkseen seurauksista välittämättä. Punahilkka on kertomus kiusauksesta, kuinka vaikeaa jollei mahdotonta sitä on vastustaa - ja kuinka kiusaukseen ja houkutukseen antautumisesta on seuraava viattomimmallekin heti rangaistus - ainakin saduissa. Se on myös julistus siitä, että todellinen pahuus saa aina palkkansa, heti ja julmasti. Väärin ja pahoin tehnyttä kohtaan ei ole olemassa armoa.