Kevät saapuu Moskovaan

Tuli vain sellainen olo, että Moskovaan pitää päästä. Kaikkien muiden naapurimaiden pääkaupungit on koluttu, vain suurin ja kallein on vielä näkemättä. Kreml, Punainen tori, Leninin mausoleumi - käsitteitä, joiden sisältö pitää selvittää. Leninin mausoleumin kohdalla voi olla jo kiire: kuinka kauan ylläpitävät työlästä ruumiinhoitoa, kun Neuvostoliittoakaan ei enää ole? Jonakin kauniina päivänä vaan uutisissa kerrotaan, että Lenin-setä on lopultakin päässyt toivomaansa lepoon. Siis nyt tai ei koskaan.

Meidät tamperelaiset vietiin bussilla suoraan Lahden rautatieasemalle kiirastorstaina. Helsinkiläiset olivat nousseet Tolstoi-junaan jo Helsingistä. Jotenkin juhlalliselta tuntui, kun venäläinen juna saapui Lahden asemalle. Salusiinit ikkunoissa. Olin usein miettinyt, minkähänlaista elämä on siellä salusiinien takana. Ja miksi salusiinit?

Junapalvelija, venäläinen nelikymppinen nainen, avasi vaunun numero 11 oven. Siitä oli määrä astua junaan. Neljän hengen makuuhytit, joihin ei myydä erikseen mies- ja naispaikkoja. Mutta matkanjärjestäjä oli jakanut paikat niin, että sekaosastoja ei ollut. Rahalla saa myös 1.luokan kahden ja yhden hengen hyttejä. Olin pakannut tavarani isoon matkalaukkuun, kun ajattelin, että tuomisetkin mahtuvat sitten sinne. Väärin ajateltu. Pienen kassin olisi saanut tungettua alasängyn alle, iso piti nostaa ensin yläsängylle ja sieltä päädyssä olevaan koloon.

Noin pienessä tilassa ei ole mahdollista olla epäsosiaalinen. Jaana, Heidi ja Päivi tulivat heti tutuiksi ja puheensorina oli katkeamaton. Päivi lähti mehensä hyttiin,mutta me muut menimme ravintolavaunuun. Virallinen kieli venäjä. Miestarjoilijat. Söimme kalaseljankat, leipää, vettä ja vodkaryypyt. Yhteensä tippien kanssa 1600 ruplaa eli noin 15 euroa kolmelta. Suomalaiset rajatarkastajat kiersivät tarkastamassa passia. Sain ohjeet, miten toimia, jos repeämään alkanut kuvasivu irtoaa Moskovassa. Siitä seuraisi hankaluuksia. Suuria hankaluuksia.

Ravintolavaunu suljettiin, samoin vessat. Oltiin tulossa Viipuriin, kaikkien piti pysyä hyteissään. Maahantulokortit piti täyttää. Passit kerättiin pois, kuvaa verrattiin naamaan. Tullimies kävi, oli opetellut keskeisen sanaston: tullattavaa? kenen laukku? vaatteita? Jaana totesi, että jo on muuttunut systeemit, kun hän on viimeksi käynyt Moskovassa 80-luvulla, tutkittiin kaikki laukut perinpohjin.

Yläpetillä oli rattoisaa makoilla, kuin äidin kohdussa, tai kehdossa, juna lonksutti tasaisesti. Kovin pitkä ihminen ei olisi saanut koipiaan oikaistuksi. Luulin maanneeni valveilla koko yön, mutta kai nukuinkin, koska en huomannut kun pysähdyimme Pietarissa. Aamulla oli vessaan jono, odotimme hyttien viereisellä käytävällä pienten valkoisten kasvopyyhkeiden kera ja katselimme maisemia.Lunta oli enemmän kuin Tampereella. Mansardikattoisia, rappioromanttisia omakotitaloja, isoja kerrostaloalueita venäläiseen tyyliin. Aurinko paistoi. Tytöt olivat tilanneet itselleen teetä, se oli tuotu venäläisissä teelaseissa sokeripalojen ja sitruunaviipaleiden kera. Menin hyttipalvelijan komeroon: tsai, adin. Hytin numeron jouduin näyttämään sormin. Palvelija toi teen, maksoi 20 ruplaa eli n. puoli euroa. Hyvää. Valuutanvaihtovaunut olivat kiertäneet sillä välin, kun olimme ravintlavaunussa. Onneksi oli Pietarin-matkalta jääneitä ruplia vielä.

Perjantai

Bussi odotti meitä asemalla, mukanaan oppaamme Ljudmila, tyylikäs, hoikka moskovatar. Kuusikymppinen, ehkä. Hyvä juttu. Paikallinen, pitkään elänyt opas on tämmöisillä matkoilla helmi. Menimme ensin aamiaselle Vanilla Sky -ravintolaan Punaisen torin kulmille.Pöytään tarjoilu. Leipää, leikkeleitä, jugurttia, teetä tai kahvia. Kun luulimme tarjoilun jo päättyneen, tarjoilijat alkoivat kantaa pöytiin munakkaita. Ravintolan nurkalla oli valuutanvaihtopiste, aika hyvä kurssi, eurolla sai 44 ruplaa. Vaihdoin satasen, näin aluksi.Varmaan rahaa menisi paljon enemmän tässä maailman kalleimpiin kuuluvassa kaupungissa.

Olin jo kuullut huhuja, että Leniniä emme näkisi. Hänen syntymäpäivänsä on 22.4. ja hänet oli viety vuosihuoltoon. Takaisin kuulemma on tarkoitus tuoda. Moskovassa käydään kyllä keskustelua siitä, pitäisikö hänet jo haudata, mutta toistaiseksi vielä balsamoinnin kannattajia on ollut enemmän. Tai merkittävämmissä asemissa olevia...

Hieman kyllä harmitti. Mutta kun saavuimme Vallankumouksen aukiolle, vai mikähän se oli, niin siellähän Lenin käveli ihka elävänä. Niin myös Stalin ja Bresnev. Heidän kanssaan pääsi samaan kuvaan maksusta. Pitihän se kokea! Stalin otti minusta tiukan otteen, ja niin minä ja pojat tulimme ikuistettua polaroid-kameralla ja omallanikin. 200 ruplaa kuvaaja siitä pyysi. Eli viitisen euroa. Ei ollut kallis matkamuisto. Muut olivat jo lähteneet kävelemään Punaiselle torille,sinne pääsi kahdesta kaariportista, jotka nyt olivat auki, mutta ehkä öisin suljettuna? Tori on todella iso, siellä oli paljon ihmisiä. Vasiljevin katedraali on torin toisessa päässä. Se monivärisesti maalattu, erimallisin kupolein varustettu kirkko, jonka Iivana Julma aikoinaan rakennutti. Ja jonka suunnitelleilta arkkitehdeilta Iivana puhkasutti silmät,että he eivät enää ikinä tekisi mitään yhtä kaunista. Tämäkin kirkko oltiin vähäll purkaa neuvostoaikana. Joku tunnettu arkkitehti oli sanonut, että "vain minun kuolleen ruumiini yli". Hän taisi olla Stalinin suosiossa, koska henki ja kirkko eivät lähteneet.

Kiertoajelulla näimme ainakin Moskovan yliopiston, Novodevichin kultakupolisen nunnaluostarin, jonne naimattomat ylhäisötyttäret menivät vapaaehtoisesti tai pakolla. Pietari Suurikin oli sulkenut sinne valtaa havittelevan siskonsa ja ensimmäisen vaimonsa. Siihen aikaan ei tunnettu avioeroja, joten tämä oli keino päästä uudelleen naimisiin.

Ljudmila kyseli, mistä kaupungeista olemme. Paljonkos Tampereella onkaan asukkaita? Kai reilu parisataatuhatta...ihan hävetti olla niin pienestä kylästä. Moskovassa on viimeisen väestönlaskennan mukaan yli 10 miljoonaa vakituista asukasta. Siihen vielä vierastyöläiset ja opiskelijat ja bisnesmiehet. Moskovaan mahtuisi enemmän kuin 40 Tampereen kokoista kylää...

Käytiin vielä GUM-tavaratalossa, joka neuvostoaikaan oli kansan tavaratalo, mutta jossa nykyään on erilaisia merkkikauppoja, ja jossa käyvät vain turistit ja joku satunnainen huippurikas asiakas, oligarki. Jotkut ihmiset hyödynsivät Neuvostoliiton kaatumisen aikaisen kaaoksen ja keräsivät kansan omaisuuden omiin käsiinsä. Heidän joukossaan on paljon entisiä KGP:n virkamiehiä. Niinkuin hallinnossakin.Ljudmila oli sitä mieltä, että Putin edelleen on tosiasiallinen Venäjän johtaja.

Sitten hotellille. Izmailovo -hotelli Moskovan itäosassa. Hotellirakennuksia on viisi, ne on rakennettu Moskovan olympialaisia varten ja niihin mahtuu yhteensä kai 5000 matkustajaa. Jokainen rakennus on nykyään itsenäinen hotelli. Alfa, Beta, jne. Meillä oli huoneet Vegassa. Kerros 26. Tyypillinen neuvostoajan hotelli, pitkät käytävät. Avainkortilla mentiin käytäviin ja huoneisiin. Yhden hengen huone, jääkaappi, amme. Jes! Upeat näkymät kaupungille. Huone kulunut mutta siisti. Metroasema vieressä. Keskikaupungin hotellit ovat niin kalliita, että koko matkan hinta menisi jo yhteen yöymiseen.

Passit luovutettiin resepsuuniin. Opas varoitti lähtemästä kaupungille ilman passia. Miliisillä on oikeus tarkastaa passi missä ja milloin tahansa. Jos passia ei ole mukana, seuraa suuria hankaluuksia. Ja sakot nyt ainakin. Niinpä kävin vain viereisessä ostoskeskuksessa kävelemässä, söin puisessa ravintolarakennuksessa saslikin, ranskalaiset ja oluen, pöytääntarjoiltuna 270 ruplaa eli ehkä 7 ekua. Tarjoilijapoika oli niiin iloinen jättämästäni 30 ruplan tipistä. Kansaa oli paljon liikkeellä, oli normaali perjantai, pääsiäinen on Venäjällä vasta viikon päästä. Jotenkin tuli mieleen Helsingin Vuosaari, jotenkin samanlainen tunnelma kuin siellä. Lähiötunnelma.

Iltakahdeksalta oli opastettu retki Metroon. Saimme passit mukaamme. Moskovan metro on kuin palatsien verkosto maan alla. Se on rakennettu Stalinin aikaan 1930-luvulla. Siellä on patsaita, katto-ja seinämaalauksia, kristallikruunuja. Ja tietysti valtavasti ihmisiä, vaikka ei ollut edes ruuhka-aika. Lapsia ja vanhuksia ei juuri näkynyt. Ihmiset torkkuivat tai lukivat tai täyttivät ristikoita. Kukaan ei puhunut kenellekään mitään. Hotellilta keskustaan pääsee ilman vaihtoja linjalla 1. Huhhuh, jos sellainen paikka tulee, niin pakko yrittää. Kun kaupungissa ei juurikaan ole virallisia takseja. Metro on kuitenkin turvallinen kulkuneuvo. Kunhan ei eksy sinne...

Metroajelulta palattua ei kyllä kaivannut muuta kuin unta. Ihailin Moskovan valoja ikkunastani ja nukuin makeasti aamuun asti.

Lauantai

Opas oli kehunut aamiaista eikä suotta. Vaikka huone oli aika kulahtanut, niin ravintolasali oli todella upea, ja valikoima todella runsas. Oli lihapullista ja muusista alkaen kaikkea. Munakkaita ja lättyjä paistettiin paikalla. Ensimmäisen kerran Venäjällä näin toimivan kahviautomaatin. Sieltä sai ongelmitta tavallista kahvia, caputsinoa ja expressoa. Erilaisia makeita leivonnaisia oli valtava pyöreä pöydällinen. Edes kymmentä prosenttia niistä ei voinut edes maistaa kahden aamiaisen aikana. Ja elävää musiikkia taustalla. Hoikka kotelomekkoinen nainen soitti sähköurkuja. Viihtyisää. Aurinkokin paistoi. Aamu alkoi hyvin.

Kremlissä ryhmän kanssa. Siis Kremlhän tarkoittaa linnaketta. Vuonna 1147 alettu rakentaa, muurit tietysti ympärillä sen ajan mukaan. Hirsirakennuksia, joissa asuivat hallinnolliset ja kirkolliset johtajat. Kaikki palanut moneen kertaan. Nykyään siellä on useita kirkkoja, hallintopalatseja, mm. se, jossa aiemmin Putin ja nykyään Medjedev astelee korkeiden kullattujen ovien kautta televisiouutisissa. Siellä on myös maailman isoimmat tykki ja kirkonkello, josta on pala lohjennut. Venäjällähän kaiken pitää olla suurta ja kaunista, tai ainakin suurta. Oli myös Hrutsevin aikaan rakennettu ihan erityylinen rakennus. Arkkitehdit olivat vastustaneet sen rakentamista, mutta "silloin oli vain yksi puolue ja se oli aina oikeassa", niinkuin Ljudmila totesi. Valvonta toimii edelleen. Kun Ljudmila tiesi ja puhui paljon, tuli vartija huomauttamaan, että olemme liian kauan samassa paikassa, pitää jatkaa matkaa, tuollainen on epäilyttävää. Tai tuo viimeinen oli Ljdmilan kommentti.

Osa väestä lähti vielä asemuseoon mutta minä halusin kulkea yksin kaupungilla. Teimme treffit tuntemattoman sotilaan haudalla. Se on Kremlin ulostuloportista oikealle n.puolen kilometrin päässä muurin vieressä. Siellä palaa ikuinen tuli ja siellä on kaksi sotilasta kunniavartiossa ja tunnin välein tapahtuu näyttävä vahdinvaihto. Oli todella lämmin ilma, 14 astetta, lauantaipäivä, väkeä oli paljon likkkeellä,istuskelivat puistonpenkeillä, jonottivat Mc Donaldsista purtavaa ja söivät ulkona. Morsiusparejakin oli runsaasti liikkeellä, tapana on käydä vihkimisen jälkeen jollakin muistomerkillä.

Ryhmän kanssa käytiin syömässä, kiva paikka punaisen torin kupeessa. Sitten bussilla hotellille. Illalla Sirkukseen.

En mikään varsinainen sirkuksen ystävä nimestäni huolimatta ole.Mutta täytyyhän Moskovassa käydessä sirkukseen mennä! Sirkukselle on rakennettu pysyvä esityspaikka, siskusteltan muotoinen. Oli kyllä taitavia esityksiä. Suomessahan ei näe enää villieläimiä, täällä näimme kahden leijonan ja neljän tiikerin esityksen. Kissoja taisi hieman nolottaa se esiintyminen. Mutta pakko oli. Hevosiakin näimme. Jotenkin hellyttävintä oli kuitenkin se, miten pellet saivat lapset mukaansa. Kun pelle tuli ison monivärisen pallon kanssa näyttämölle, pienet lasten kädet ojentuivat joka puolella ottamaan palloa vastaan. Ja kun pellen perään tuli kävelemään "iso suu", lapset innostuivat kovaan ääneen varoittamaan pelleä.

Osa väestä lähti vielä klubikierrokselle tutustumaan Moskovan valoihin.Minä menin nukkumaan.

Sunnuntai

Huoneet piti luovuttaa klo 11. Aamiaisen jälkeen kävin läheisellä Vernizashin torilla. Valtaisa tori, jossa myydään samaa tavaraa kuin toreilla kaikkialla entisen Neuvostoliiton alueella:piraatteja, ruokaa, matkamuistoja, kirpputoritavaraa. Joku oli lauantaina nähnyt siellä myytävän raakaa lihaa Ladan peräkontista. En ollut kuitenkaan ostotuulella. Takaisin tullessa poikkesin ostamassa 2 konjakkipulloa, 27 ekua. Rahaa oli vielä runsaasti jäljellä, en ollut saanut vaihtamaani satasta juurikaan kulumaan. Mitenkähän se maailman kalleimman kaupungin sija saavutetaan? Tietysti rahaa saisi kulumaan miten paljon vaan. Mutta haitari on todella leveä ja myös vähällä pärjää. Ljudmila kertoi että eläke on Vejäjällä 4000 ruplaa, Moskovassa asuvat saavat
1000 ruplan lisän,eli euroissa yhteensä n. 125 ekua. Tosin terveydenhuolto ja julkisissa kulkuvälineissä matkustaminen on eläkeläiselle ilmaista.

Sitten laukut bussiin ja kaupungille. Osa väestä meni Tretjakovin galleriaan ja sen jälkeen yhdessä syömään. Minä oli päättänyt hengailla kaupungilla koko päivän. Illalla sitten olisi Bolshoi-teatterin esitys. Hieman kyllä pelotti, miten pärjäisin yksin suurkaupungissa. Melkein jo harkitsin että liittyisin ryhmään. Mutta ei, kyllä täytyy myös yksin vaeltaa. Niinpä sitten ensimmäiseksi aloin kävellä bussin ajamaa reittiä Bolshoi-teatterille. Että löytäisin sen sitten illalla. Olin laittanut teatterikengät jo jalkaan, kun en halunnut kantaa vaihtokenkiä kassissa. Iso kaupunki, pienet kengät, ei hyvä. Matka tuntui uskomattoman pitkältä, jalkoja särki. Ilma oli kaunis, oli palmusunnunai ja ihmiset kulkivat pajunkissakimput käsissään. Poikkesin pienessä kauniissa kirkossa, huivi vaan päähän. Siellä oli vanhuksille yksi penkkikin, istahdin siihen. Kävijöitä oli paljon. Puistossa myös istuskelin muiden moskovalaisten kanssa. Puistot ovat heidän olohuoneitaan. Syksyllä istutetut tulppaanit olivat jo terhakasti taimella. Aurinko lämmitti.

Löytyihän se Bolshoi-tetterikin sitten. Kartasta katsoen kaukana, mutta paikalta katsoen lähellä. Itseasiassa Kreml ja punainen tori näkyivät siihen. Väki oli kokoontunut torille ja puistoon. Lenin-setä näkyi solmivan pienen tytön kaulaan punaista pioneeriliinaa. Kahdella nuorella miehellä oli kaksi marakattia ja kotka, joiden kanssa ihmiset saivat maksusta kuvauttaa itseään. Morsiuspareja näkyi useita. Kojuista myytiin jäätelöä ja juomia. Opas oli kertonut, että julkisella paikalla on alkoholin nauttiminen kiellettyä ja siitä saa sakot. Joillakin kuitenkin olutpullo oli, mutta vaikka alueella partioi useitakin miliisipareja, he eivät puuttuneet siihen. Ehkä lakia noudatetaan tarkimmin turistien kohdalla. Heillä tienaa parhaiten;)

Halusin käydä Arbatin kävelykadulla. Taas valitsin vaikeimman reitin ja minulle tuli uskonpuute. Kadunkulmassa seisoskeli ihan fiksun näköinen mies. Rohkaisin mieleni ja kysyin: Isvinite, Arbati ulitsa? Hän oli hetken hämmennyksissään, sanoi sitten "Da, ulitsa Arbati?" Ja sitten hän selosti jotakin, josta en ymmärtänyt mitään. Mutta käsimerkit olivat harvinaisen selkeät: suoraan ja vasemmalle. Se ei varmaankaan ollut se kävelykatu, mitä hain. Mutta ihmiset istuskelivat puistonpenkeillä ja liityin joukkoon. Kävelin kadun päähän ja siellä oli Moskovan Valkoinen talo niinkuin pitikin. Ja valtava liikenne. Niin, Moskovassahan on todella paljon autoja, enimmäkseen länsimaisia. Autoilija on kunkku. Jalankulkijan hengellä ei ole paljon arvoa. Alikulkutunneleita on kiitettävästi ja niitä kannattaa käyttää. Joitakin valo-ohjattuja risteyksiäkin on,mutta autoilijat eivät välttämättä noudata niitä. No, siinähän ei ole tamperelaiselle jalankulkijalle mitään outoa...

Kävin vielä pienen pienessä kirkossa, sytytin kaksi tuohusta Neitsyt Marian ikonin eteen. Jalkoja särki. Kävin syömässä salaatin ja oluen, sitten kohti Punaista toria. Olisin maksanut paljon, kun olisin saanut hetkeksi oikaista itseni. Olisi pitänyt kysyä oppaalta, missä on uimahalli. Tai sauna. Siis oikea sauna. Yksin ei oikein viitsi mennä kaljabaariinkaan istuskelemaan. Aika pitkä aika notkua kuusi tuntia suurkaupungissa liian pienissä kengissä yksin. Onneksi oli niin lämmin ilma ja muitakin ihmisiä liikkeellä.

Balshoi-teatteri on remontissa, ja sen viereen on rakennettu uusi teatteri. Oli todella hieno, kattomaalauksia, valtava kristallikruunu, upea kertakaikkiaan. Liput sinne myydään käytännössä mustan pörssin kautta, kassalta ei olisi ollut mitään mahkuja saada lippuja ennen toukokuuta. Paikkamme olivat ykkösparvella, joka oli ylin parvi, vasen sivu. Koko näyttämö ei näkynyt. Tai jos ensimmäisen rivin katsojat eivät olisi kumartuneet eteenpäin, niin seuraavienkaan ei olisi tarvinnut ja kaikki olisivat nähneet paremmin. Meidän rivissä oli keskellä 4 tyhjää paikkaa ja kun valot hämärtyivät, niihin ryntäsi kaksi vanhaa rouvaa. Mekin siirryimme keskemmälle, ja kun myöhästyneet katsojat saapuivat kuitenkin, meni koko homma uusiksi. Minun piti komentaa mummelit pois paikaltani. Nolotti kyllä, mutta mitenkään en olisi jaksanut seistä niillä kipeillä jaloillani. Esitys jäi aika lailla näiden oheistoimintojen varjoon. Se ei varsinaisesti haitannut. Baletti kertoi tapahumista kolhoosilla. Stalin ei ollut pitänyt siitä ja se oli kielletty vuosikymmenet. Nyt se oli päässyt pannasta ja ihmiset olivat innoissaan: mitään näin hauskaa ei baletissa ole koskaan ollut. No, ei kai baletin tarvitse olla hauskaa, vaan herkkää ja kaunista. No, kokemuksena Bolshoi-teatteri oli ihan ehdoton. Kannatti käydä.

Bussi odotti meitä Punaisen torin alapuolisella kadulla. Itseasiassa se oli ilmeisesti sama paikka, johon Mathias Rust laskeutui pienkoneellaan 1987. Sattui vaan olemaan Rustin haastattelu pääsiäismaanantaina TV:ssä. Hän kertoi lentäneensä ensin kolme kertaa matalalla punaisen torin yllä, jotta ihmiset olisivat poistuneet ja hän olisi päässyt laskeutumaan. Mutta ihmiset olivat kerääntyneet torin keskelle ja Rust oli arvioinut, että laskeutuminenen ei olisi turvallista ja oli lentänyt Vasilin kirkon alapuolelle ja laskeutunut sinne.

Kävely teatterista bussille oli kyllä varsinainen Via Dolorosani. Jalat olivat kuin tulessa.Matkaa oli kuitenkin yli kaksi kilometriä. Viimeisillä voimillani kiskoin itseni ja matkalaukkuni junan yläpetille ja rojahdin siihen vaatteet päällä. Jaana oli juossut hakemassa asemalta ison pullon kivennäisvettä. Aah, kylmää kivennäisvettä, Heidi ojensi sitä lasillisen minulle sinne yläpetille, eikä mikään ole koskaan maistunut niin hyvälle. Nukahdin, ja tytöt minua herättelivät kun passeja tultiin keräämään. Riisuin vaatteet, menin peiton alle ja ajattelin, että nyt taitaa olla meikän kaupunkilomat käytynä. Ei kestä vanhan jalat. Täytyy kai opetella viihtymään hotellialueiden uima-altailla, käydä syömässä hotellin pöydässä exlusive-ateriat ja ehkä kerran käydä hotellin ilmaisbussilla keskustassa, käppäillä hetki ja mennä takaisin. Tuleeko sitä joskus oikeasti niin vanhaksi ja raihnaaksi, että semmoinen tuntuu kivalta...


Maanantai


No, aamulla kaikki oli toisin. Oveen koputettiin puoli kahdeksalta. En halunnut herättää muita enkä siksi mennyt vessaan. Unohdin ihan, että ne suljetaan 1-2 tunnin rajamuodollisuuksien ajaksi:( Mielenkiintoista oli katsella Viipurin asemaa junasta päin. Joka kertahan on käyty asemalla kun on Viipurissa käyty. Ja leikitelty ajatuksella, että minkähänlaista olisi matkustaa junassa. Ja mitä siellä salusiinien takana tapahtuu. No, nyt sen näin kun tytöt heräilivät ja pukivat rintsikoita päälleen. Sellä salusiinien suojassa. Tilasin kaikille tsait, rahaa oli vielä muutama satanen jäljellä, en vaihtaisi niitä pois. Iloinen rupatus täytti pienen hyttimme.

Yksin matkustaminen on ihan antoisaa, mutta kyllä pahassa paikassa on kanssakulkijoista paljon iloa. Ryhmässä vallitsi sellainen "toveria ei jätetä" -henki. Eikä tämä todellakaan jäänyt viimeiseksi matkakseni. Jos vaan henki pihisee. Pitää vaan hankkia kunnolliset, iskuvaimennetut kävelylenkkarit, niin kyllä näillä jaloilla vielä muutama matka tehdään! Ja ainahan voi lähteä rollaattorin kanssa. Sen päällä voi välillä istuskellakin, jos alkaa väsyttää...