Olen sitä mieltä, että vain heikkotahtoiset ihmiset kaipaavat elämäänsä ylempää ohjausta, auktoriteettia. Venäläiset, joille demokratia on tuntematon käsite, kaipaavat vahvaa johtajaa, joka sanoo, mitä saa tehdä ja mitä ei. He ovat tottuneet siihen, että oma ajattelu on vaarallista. Uskovilla tilanne on saman kaltainen, mutta syyt lienevät erilaiset. Kun elämä ei omin avuin suju, tarvitaan jokin "korkeampi voima", jolta voi pyytää suojelua ja jolle voi purkaa pahan olonsa. Tavallinen punaniskainen suomipoika (tyttö), ei kaipaa auktoriteetteja ja suhtautuu epäilevästi "herrojen" kotkotuksiin jumalista puhumattakaan. Hän luottaa vain itseensä elämän valintoja koskevissa kysymyksissä. Mielestäni ääritapaus on esirukouksen pyytäminen, kun asiat menevät ns. myttyyn. Ihan kuin joidenkin vieraiden ihmisten rukoilu voisi jotenkin poistaa käytännön ongelman. Rukoilu voi kyllä silloin, kun rukoilun kohde tietää sen, lohduttaa ja auttaa henkisesti, mutta itse ongelmaan sillä ei ole mitään vaikutusta. Rukoilu on lumelääke. Itse asiassa uskovien auktoriteetit löytyvät maan päältä. He ovat (lahkoilla) seurakuntien johtohenkilöitä ja saarnamiehiä. Näille on annettu valtuutus toimia Jumalan edusmiehenä ja he määräävät, miten rukoillaan oikein. Jumalaan ei kukaan maan päältä tiettävästi ole saanut yhteyttä. Keskustelu Jumalan kanssa on keskustelua oman itsensä tai sivupersoonansa kanssa.
Auktoriteetin kaipuu.
6
195
Vastaukset
- Pakanainen2
siitä lähtien kun ihminen ymmärsi, että on erillinen olento ympäröivästä maailmasta, hän kaipasi heti jotain ulkopuolista voimaa auttamaan häntä vaikeuksissa tai kun ymmärsi kiitoksen päälle, kiitti myös tätä erillistä ulkopuolista tahoa. Yhteiskuntien monimutkaistuttua alkoi myös ihmisen ulkopuolistettu voima muuttaa muotoaan, muuttuen aina jokaisen historiallisen ajanvirran mukaisesti. Nyt olemme ajassa, jossa kyseenalaistetaan voimakkaasti parituhatta vuotta vanhaa ristinkuolemaa ja siihen kuuluvaa verta, joka pesee pois ihmisten synnit. Liian outoa nykyihmiselle. Aurinkokin palveli aikoinaan ihmisiä jumalana ja nyt sitä pidetään primitiivisenä asiana eli pakanallisuutena.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/pilakuvat/i.htm Kristinusko meni vielä pidemmälle kuin muut nyky-uskonnoista, kun tarvittiin jokaiselle uskovalle oma yhteinen syntipukki. Aurinko on edelleen kristinuskossa (ainakin taiteessa) sädekehänä Pyhillä ihmisillä pään ympärillä. Toisten vanhoista tavoista on vaikea luopua.
- puskis
Kaipuu hyvyyteen ja kaikkinaiseen hyvään ei liene paha asia? Toivo mielekkäästä sekä tarkoituksenmukaisesta paikasta ja tehtävästä elämässä ei sekään liene hullumpi asia? Luonnollisella ihmisellä on unelmansa, niin myös uskovalla, mutta uskovalla on lisäksi usko, joka ei saata häpeään, sillä perusta on Jeesuksessa, joka kaikkivoipa Jumala on! Hänessä toteutuvat ne unelmat ja ne toiveet, jotka Isän sydämeltä ovat lähteneet ja jotka ovat Hänen lapsensa parhaaksi. Ne unelmat syttyvät niin ollen myös Hänen lapsensa sydämessä ja kiirivät rukouksena Isän korviin. Älä tätä ihmettele, vaan tällaista tämä on - eläminen vuorovaikutussuhteessa Elävään Luojaan, Kristukseen Jeesukseen, Herraan Jumalaan! Halleluja! Kiivaat kannanottosi vain vahvistavat sitä rakkautta, jonka Herra on vuodattanut sydämeeni sinua kohtaan. Nämä asiat ovat ihmeellisiä!
Itselläni on aina ollut vaikeuksia kohdata ja hyväksyä auktoriteetteja. Armeijakin kävin aikonaan kahdessa osassa, koska kypsyin auktoriteetteihin. Mutta uskossani Jumalaan en koe minkäänlaista auktoriteetia taikka ongelmia sen suhteen. Eli "se jokin" tässä uskossani on :)
* sinua Edgar, vai Jeesusta? Sinä olet ideologisi vanki, se hallitsee sinua, määrää valintasi, ohjaa joakpäiväisessä elämässä sinun toimintojasi. Jeesus sanoo, "Kenet Poika tekee vapaaksi, hän on todella vapaa." * Sinulla on kieroutunut käsitys seurakunnan johtajuudesta. Sinulla on vaan oitis mielessä, että komento päälle ja sitä rataa! * Ei se ole tuollaista, seurakunnan Pää, Jeesus sano "alipaimenilleen, " Teidän ei tule herroina hallita niitä, jotka olette osaksenne saaneet, eikä kukaan saa vallita kenenkään uskoa." * Alipaimenien on tehtävä tili jokaisesta laumansa lampaasta, pässeistäkin, karitsoista puhumattakaan. * Joka tahto olla suurin joukossanne, hänen tulee olla kaikkien palvelija. * Seurakunta on lähes kääneteinen maalliseen johtajuuteen verrattuna. Mutta koska sinä et tunne, seurakuntaa, et myöskään voi tietää, siksi sinun ei tulisi niin kovin suurella suulla sanella, mitä seurakunta on, ja mitä se ei ole!
- todé
kuitenkaan olla omaa ajattelua? Sinunkin ajattelusi kun on aika lailla rajattua. Hyvin monen näilläkin palstoilla kirjoittelevan ns. ateistin mielipiteet uskonasioista ovat suoraa lainausta jonkun toisen mielipiteistä. Argumentit ovat kaluttua luuta. Suurimmalla osalla Jeesus-uskoisita elämä sujusi mainiosti ilman Jumalan ohjaustakin. Ihmettelen taas suuresti tietämättömyyttäsi uskovista ja heidän elämästään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2213202Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3222813Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.761810Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e551715Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?481591- 1221386
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,111342Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171280Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4321274- 1051269