Eli siis mulla on 13 kuukauden ikäinen cairnterrieripoika. Erittäin tempperamenttinen tapaus ja omaa tahtoa riittää. Suurin ongelmamme on kynsien leikkaus. Tarvitsemme kolme ihmistä leikkamaan pienen koiran kynnet! Ja silloinkin se on erittäin vaikeaa. Koira murisee ja rimpuilee ja on purrutkin jo monta kertaa. Leikkauksesta on tullut koko perheen painajainen. Olemme tehneet niin että yksi on pitänyt koiraa sylissä, toinen pitänyt takajalkoja, joilla se potkii, ja kolmas yrittänyt leikata. Aina leikkauksen jälkeen olemme kehuneet ja antaneet makupalan. Muutaman kerran olemme vahingossa leikanneet ytimeen, mutta siitäkin on jo aikaa. Muutaman kerran leikkaus on sujunut ihan hyvinkin, mutta ei enää nykyään. Olemme miettineet pitäisikö hankkia jonkinlainen kuonokoppa vai onko se huono asia? Olen kuullut että kynnet pitäisi pystyä leikkaamaan ilman mitään apuvälineitä, mutta en keksi enää muutakaan, kun koira raatelee kädet! Koiramme on purrut myös joskus kun siltä on yrittänyt ottaa lelua pois tai mennyt lähelle kun se syö luuta. Se saattaa myös ärähtää joskus kun siihen vain koskee tai yrittää ottaa syliin. Vaikka koiramme on terrieri ja vielä vähän pentu, ei koira saisi ikinä purra ihmistä! Olen kuullut että kun koira puree pitäisi ottaa vain niskasta kiinni, mutta toiset sanoo ettei niin saa tehdä missään nimessä. En tiedä ketä uskoisin ja mitä pitäisi tehdä! Auttakaa joku, kaikki neuvot ovat tervetulleita, mutta älkää vain sanoko että koira on terrieri sen kuuluu olla itsepäinen tai että kyllä se siitä ajan kanssa rauhottuu, olen kuullut näitä jo ihan tarpeeksi.
Ongelmia kynsien leikkuussa!
16
2178
Vastaukset
- on teillä väärinpäin
Avainsana: Johtajuus. Johtaja saa tehdä "alamaiselleen" mitä haluaa, myös leikata kynnet. Johtaja saa ottaa "alamaiseltaan" halutessaan pois ruuat ja lelut ja voi palauttaa ne kun itse tahtoo. "Alamaisella" ei ole ikinä_missään_tilanteessa_koskaan oikeutta purra johtajaa, sen tietää "alamainen" itsekin. Loppujenlopuksi ihmisen ei tarvitse tehdä suuria tekoja noustakseen siihen asemaan kuin pitääkin. Ei tarvita välttämättä mitään kovakouraista ruumiillista "kurinpalautusta". Se ei ole edes suositeltavaa ja saattaa hiertää välejä entisestään. "Ajatukset johtajuudesta ovat muuttuneet vuosien saatossa melko radikaalisti. Ennen ajateltiin, että koirilla kuten susillakin on tikapuumainen nokkimisjärjestys, jossa kaikilla laumanjäsenillä on oma paikkansa. Alempien jäsenten ajateltiin haastavan säännöllisesti ylempiä ja ylemmät alistivat alempia. Sittemmin havaittiin, ettei arvojärjestys olekaan kiinteä. Jossakin tilanteessa joku yksilö johtaa toimintaa, toisessa tilanteessa vetäjä onkin ihan toinen yksilö. Ylemmät eivät alistakaan alempiaan, vaan alemmat alistuvat ylemmilleen. Nykyään ollaan kyseenalaistamassa koko arvojärjestys- ja dominanssiteoria. Oli todellisuus mikä hyvänsä, lasta ei saa heittää pesuveden mukana. Se ettei koira kavalasti pyrikään jatkuvasti ylemmäksi arvoasteikossa ei tarkoita sitä, ettei ihminen päättäisi asioista. Koira on kiistatta laumaeläin. Ryhmässä eläminen vaatii toimiakseen sääntöjä. Koira viihtyy parhaiten, kun ihminen on vetovastuussa. Koira ei koskaan voi olla menestyksekkäästi perheen johtaja. Se ei pysty luotsaamaan laumaa ihmisten yhteiskunnassa. Se stressaantuu väistämättä yrittäessään suorittaa mahdotonta tehtävää, mikä voi ilmetä häiriökäyttäytymisenä. Johtajuus ei ole yksittäisiä sääntöjä, se on läsnä aivan kaikessa mitä koiran kanssa tehdään. Tässä on kuitenkin muutama sääntö, jotka on hyvä muistaa. 1. Sinä hallitset leluja. Käytä niitä palkintona tottelevaisuudesta. 2. Sinä syöt ensin. Kaikki tähteet ovat sinun. Käytä makupaloja palkintona tottelevaisuudesta. 3. Saat kulkea kotonasi täsmälleen mistä haluat, koiraa väistämättä. (Tämä ei tarkoita sitä, etteikö koira saisi koskaan maata rauhassa.) Kapeissa paikoissa (kuten oviaukoissa) koira väistää sinua. 4.Sinulla on paras lepopaikka. Koira ei valtaa sohvaa eikä sänkyä. Jos valtaa eikä tahdo antaa periksi, pidä koiran perässä narua, josta voit kätevästi poistaa sen sohvalta. Sänkyyn ja sohvalle pääseminen on etuoikeus, joka pitää ansaita. 5. Sinä aloitat metsästyksen (leikin) ja tapat saaliin (voitat esim. köydenvedon, otat koiralta suusta tavaroita). Koira ei saa vaatia sinulta leikkiin ryhtymistä. Käytä leikkimistä palkintona tottelevaisuudesta. 6.Sinulla on oikeus vaatia huomiota koiraltasi. Koiran huomionhakuyritykset jätät huomiotta. Kutsu koira ja käske sen vaikkapa istua, kun haluat rapsuttaa sitä. 7. Jos pidät koiraa kiinni vaikkapa hoidon aikana, älä päästä sitä irti kun se pyristelee. Päästä se vasta kun se ei enää tempoile. 8. Sano käskysana vain kerran. Et saa koskaan toistaa käskyä näyttämättä koiralle konkreettisesti mitä sen pitää tehdä. Älä huuda käskyjä. Älä vaadi sellaista, mitä et voi viedä läpi. 9. Opeta koira menemään selälleen. Kun koira kellii selällään, voit rapsutella sitä mahasta. 10.Suojele laumaasi ulkopuolisilta. Puolusta koiraasi, asetu sen ja muiden koirien väliin. Aja hyökkääjät tiehensä. Älä vie koiraasi tilanteisiin, joissa et pysty takaamaan koiran turvallisuutta. 11.Älä ole aggressiivinen koiraasi kohtaan. Johtajuus ansaitaan, sitä ei oteta." Kumikana.org
- yäktyyppi
Just näin.
- kirjoituksestasi:)
Ohjaan kaverini lukemaan kirjoituksesi,sillä ei ole homma hanskassa koiransa kouluttamisessa/yhteielossa. sillä on ihan ihme logiikka koiransa kanssa ja tää jos selventäisi vähän mite mennään koiran kanssa,mua kun se ei usko. Kiitos vielä.
- lapparipoika
Totta joka sana.
- puistossahan
joku muu koira tulee mun luo ja mun oma koira ei päästä/hyväksy sitä mun lähelle?
- kynnenleikkuuseen
leikkaa koiralta vain 1 kynsi kerrallaan ja namia nassuun, seuraavana päivänä toinen kynsi ja namia nassuun jne...ja paljon kehuja kun koira antaa itseänsä käsitellä. Tyyli 2 kynnenleikkuuseen, sido koiran kuono tiukasti kiinni ja kiepsauta nauha vielä niskan taakse solmuun ja leikkaat kynnet, jos tämä sitominen ei onnistu hanki pieni kuonokoppa niin ei se koira pääse puremaan. Kun aloitat kynsien leikkuun älä kutsu koiraa luoksesi, vaan mene itse koiran luokse. Niskasta nostelu ei auta koiran hallinnassa, vaan koulutus jota varmaan saat kotikuntasi koirakerhosta. Yksityisiäkin koirakouluja on, mutta harkitse tarkkaan kuka sinua neuvoo ja kelle kannattaa maksaa. Koiran hallinta on kokonaisvaltaista, koiran käsittely aloitetaan jo pikku pentuna ja pennulle ei anneta valtaa kun toimenpiteitä suoritetaan. Kun näissä "huoltohommissa" epäonnistutaan koiralle jää tunne että sätkimällä ja puremalla pääsee pinteestä. Koiralla on pitkä muisti, varsinkin kun se on kokenut kipua, joten kokeile ensin leikata vaan yhtä kynttä kerralla, onnistunut leikkaus palkitaan tosiherkulla ja kehutaan ja koira voi poistua. Harjoittele.
- jokujo
Ei tuollainen käytös ajan kanssa rauhoitu.. Jos pentuna, niin myös aikuisenakin. Koirasi vaatii totuttelua kynsien leikkuuseen, sillä onhan kynsien leikkaaminen koiralle ihan täysin vieras toimenpide, jos sitä ei ole opetettu siihen. Rimpuilemalla koira haluaa pois tilanteesta. Eli koira EI tykkää. Tilanteesta täytyisi saada miellyttävä, jolloin koira ei vastusta hoitotoimenpidettä. Kaikki pakottaminen on epämukavaa koiran mielestä (sen huomaa kun koira tekee vastarintaa). Totuttelussa et tarvitse kolmea kiinnipitäjää tai kuonokoppaa. Vain herkulliset makupalat riittävät. Jotta kynsien leikkaamisestä ei tule ikävää tilannetta niin kaikki negatiiviset asiat (kurittaminen, toruminen) on syytä unohtaa. (Koiraahan ei kouluteta rankaisuilla) Antaako koirasi sinun koskea tassuun? Jos ei, niin silloin harjoitellaan tätä. Syötät herkkua ja kosketat tassua. Tätä harjoitellaan kunnes saat pidettyä koiran tassun hallussa ja pystyt koskettamaan sormilla hellästi kynsiä. Koiran ei pidä tehdä yhtään vastarintaa. Jos tekee, olet edennyt liian nopeasti. Pystytkö koskettaa kynsileikkurilla kynttä? Jos et niin silloin harjoitellaan. Edeltävässä harjoitteessa harjoiteltiin pitämään koiran tassusta kiinni. Nyt kynttä vain kosketetaan kynsileikkureilla. (Huom! Ei leikata vielä.) Samalla koiraa täytyy palkita. Kun kynsien koskettaminen leikkureilla onnistuu, niin voi siirtyä kynsien leikkaamiseen. Kynttä leikataan vain "millin tuhannes osan" siivuinen pala ja koiraa palkitaan. Eli tässä ei varsinaisesti leikata kynsiä, vaan koiraa totutellaan tähän leikkaamiseen. Totuttelu tehdään ilman kiirrettä, sillä tämä vaatii aikaa. Voithan tehdä joka päivä kynsienleikkuun kuivaharjoituksia, aamulla ja illalla pieni hetki. Luulisin sen olevan koirallekin kivaa, kun herkkua saa. Tuntuu vähän siltä, että et oikein ymmärrä koiraasi ja sen käytöstä. Tuire Kaimiolla on loistavia koira kirjoja. Kannattaa lukaista. Ja tuohon kysymykseen, että saako ottaa koiraa niskasta kiinni.. Ei kannata, siinä menee vain luottamus. (koiran silmissä omistaja käyttäytyy täysin sopimattomasti)
- kynnenleikkauksessa
entä kun koira rimpuilee ja läähättää?? eli aivan kuin stressais pahasti? voiko sitä silloin pitää vaan väkisin kiinni ja odottaa että lopettaa rimpuilun.
- ja yritti purra
kynnenleikkauksessa kirjoitti:
entä kun koira rimpuilee ja läähättää?? eli aivan kuin stressais pahasti? voiko sitä silloin pitää vaan väkisin kiinni ja odottaa että lopettaa rimpuilun.
mutta hankin kuonokopan ja se naaman ja koira selälleen sinä istuen lattialla jalkojesi väliin.ei pääse mihinkään ja sillä selvä.Ei koira stressaannut vaan tottuu lopulta siihen jotta homma hoidetaan teki se mitä tahansa.namu palkaksi silti kun leikkaus ohi.
- lapparipoika
kynnenleikkauksessa kirjoitti:
entä kun koira rimpuilee ja läähättää?? eli aivan kuin stressais pahasti? voiko sitä silloin pitää vaan väkisin kiinni ja odottaa että lopettaa rimpuilun.
tuskailin kynsienleikkuun kanssa, koira kun rimpuili ja esitteli jopa purukalustoaankin. Mietin jopa, että näinkö joudutaan turvautumaan eläinlääkäriin. Sitten vaan sisuunnuin ja päätin että miun silmille ei kyllä hypitä ja miehän leikkaan ne kynnet! Otin kynsisakset, käskin koiran maahan ja kävin itse istumaan päälle, en tietenkään koko painollani. Koirahan rimpuili, mutta pidin vain tiukasti tassusta kiinni ja vartalollani estin koiran kääntyilemisen. Siitä aloitin leikkaamaan, yksi kynsi kerrallaan. Höpöttelin koko ajan rauhoittavasti koirulin korvaan ja sain kuin sainkin kynnet leikattua. Kun etutassut oli selvät, palkitsin koiran, rapsuttelin ja kehuin maasta taivaaseen ja sitten käännyin ympäri ja otin takatassut käsittelyyn. Koira oli jo huomattavasti rauhallisempi ja takatassut olikin aika iisi biisi. Sen jälkeen leikkuu on ollut aika kivaa. Koira tulee itse ja ottaa sopivan asennon kun näkeekin miulla kynsisakset kädessä. Mie huomasin että se oma varmuus on tärkeintä, niin kynsien- kuin muussakin hoidossa ja käsittelyssä. Jos koira tajuaa että olet epävarma, se kyllä reagoi. Kun itse olet rento, ei koirallakaan ole syytä huoleen. Tsemppiä. Kyllä se siitä. Jos minäkin oon onnistunut, niin mikset sinä? Luota itseesi, niin koirakin luottaa sinuun. Sen verran vielä, että me leikataan kynsiä mieluummin usein ja vähän kerrallaan ettei tule vahinkoja. hyvää kevään jatkoa sinulle ja koirallesi! :)
- ...
kynnenleikkauksessa kirjoitti:
entä kun koira rimpuilee ja läähättää?? eli aivan kuin stressais pahasti? voiko sitä silloin pitää vaan väkisin kiinni ja odottaa että lopettaa rimpuilun.
...silloin sinä yrität helpottaa sen stresssiä juttelemaalla sille rauhoittavia, silittämälläja makupaloilla. Kun koiralla on stressi sen elimistössä on stressihormoneja (adrenaliinia ja nonadrenaliinia). Näiden vaikutusta koiran käytökseen voi vähentää tarjoamalla koiralle mielihyvän lähteitä, eli mielihyvä hormoneja (endorfiinia jne). Ruokailu, silitys ja kaikki koiralle mieluinen laukaisee koiran mielihyvähormonien erityksen. Jos koira stressaa ylikierroksilla, silloin näiden vaikutus ei pääse taannuttamaan stressi hormoneja, joten sinun pitää päästä ensin eroon niistä ylikierroksista, jotta jonkun muun kokeminen on ylipäätään mahdollista. Tässä auttaa pahimmissa tapauksissa DAP-haihduttimet tai muut luontaistuotteet. Mutta myös totuttaminen. Eli kuten saitkin tuon loistavan vastauksen: totuta koiraa ihan pikkuhiljaa. Muuta koiran elimistön reakoiminen sellaiseksi, että se ehdollistumalla alkaa ymmärtää, että kun sinä kosket sen jalkaa, ei ole mitään syytä erittää adrenaliinia, vaan se on vain hyvä, miellyttävä, toivottavakin juttu. Askel askeleelta siirrät sen ehdollistumisen siihen, että jopa kynsien leikkuu on koirasta miellyttävää. Edellinen vastaus oli siis loistava. Toinen kysymyksesi ravinnon suojelemisesta: Myös tähän totuttelua ja sama elimistön kaava. Koira saa mielihyvää kun se syö jotain, sille aiheuttaa stressiä jos mielihyvän lähde siltä aiotaan viedä. Totuta koira siihen, että sen elimistö ei koe stressaavaksi sitä, että aiot otttaa siltä jotain suusta. Mitään syytähän koiran ei ole antaa ravintoaan ihan huvinvuoksi. Ainut syy miksi koiralta pitää joskus jotain viedä suusta on sen turvallisuus, eli kun se esim. lenkillä syö jotain joka voi olla sopimatonta. Muuten te ette kilpaile samoista ruuista. Kotona teillä ei pitäisi olla koiran saatavilla mitään koiralle sopimatonta. Mutta jos aiot koiralta saada jotain pois lenkillä, sinun pitää tehdä se kotona harjoittelemalla, että koira ehdollistuu siihen, että kun sinä puutut sen ruokailuun, kyseessä on vain hyvä juttu. Tämän teet myös säännöllisellä päivittäisellä harjoittelulla. Vaihtokaupoilla. Aloita jostain joka ei ole koiran suurinta herkkua, annat sen koiralle, otat pois ja annat paremman tilalle. Otat sen paremman kohta pois ja annat aivan huippujutun tilalle. Eli aloita vaikka nahkaluusta, annat sen koiralle, otat pois ja annat tilalle rouhetikun. Kohta otat sen pois ja annat tilalle lenkkimakkaran. pian otat sen pois ja annat mehevän ydinluun. Jos koira murahtelee jossain vaiheessa pidä huoli, että koira näkee jo hyvissä ajoin mitä on tarjolla, eli tarjoa sitä parempaa vasemmalla kädellä ja kun koira kiinnittää siihen huomion, otat oikealla pois sen suusta edellisen herkun. Varmista yksinkertaisilla kokeilla, mikä on koiran mielestä parasta, mikä toiseksi parasta jne, näin voit olla varma,e ttä koira kokee vaihdossa jäävänsä plussan puolelle ja sille tulee hyvä mieli siitä kaupasta. Kun koira syö ruokakupillaan, ole vieressä, ota kuppi pois, lisää kuppiin jotain ekstraherkkua ja anna äkkiä takaisin koiran eteen. Toistele tuhansia kertoja. Älä koskaan ota koiralta pois mitään ilman, että se saa parempaa tilalle. Jos koira vain tykkää pureskella leluja, vaihda niitäkin. Useinhan koira antavat mielellään leluja, sillä pallon pureskelu ei ole niin hauskaa kuin pallon heittely. Eli tässäkin on sama kaava. Pallo on mukava ja sitä pitää vahtia kilpailun takia, siitä ei haluata luopua, mutta koira jonka kanssa on leikitty tietää, että pallo muuttuu vielä paremmaksi kun sen tuo ihmiselle, eli silloin se on lentävä pallo, joka on liikkumatonta palloa parempi, tästä syystä koira aktiivisesti tuo palloa ihmisen käteen. Kovalla harjoittelulla pääset myös koiran ruuan suhteen samaan. Kun koiralla on jokin hyvä, se tuo sen sinulle, odottaen, että sinä vaihdat sen parempaan. Jos sinulla ei ole parempaa tarjota, niin aivan samoin kuin jos sinulla ei ole halua alkaa heittelemään koiralle palloa, jätät koiran lähestymisen huomiotta ja annat sen pitää herkkunsa tai pallonsa ja annat päälle kehun.
- sei-sei
Pakko kommentoida tähän, ettei aloittaja-parka joudu ihan hakoteille. ;) Näkisin asian niin, että tämä kyseinen terrieri on mielestään jo aika vankassa asemassa perheessä, kun "saa" ärähdellä vähän kaikesta ja osoittaa mieltään. Jos ongelmaa alkaa korjaamaan pelkällä ehdollistamisella (kynnenleikkuu = nami = hyvä juttu), koira varaa edelleen itselleen oikeuden ärähtää ja purra, jos toimenpide yhä tympii sitä. Eli koiran alamaiset ylittävät sen mielestä oikeutensa kun käyvät tassuun kiinni; puraisempa vähän! Nuo jutut, mitä listattiin koiran kanssa toimimisen aakkosiksi tuolla aiemmin ketjussa, pitäisi mielestäni ottaa ehdottomasti käyttöön jo ennen kuin namijutut aloitetaan. Koiran on pian tajuttava, että se ei saa eikä voi pomottaa, eikä sen asema ole rähähdellä ihmisille. Elämä koiran kanssa voi rauhtoittua paljonkin, kun se tajuaa asemansa. Silloin on hyvä hetki alka harjoitella uusia taitoja, kuten tämä kynsienleikkuu. Ei peppu edellä puuhun kannata rynniä! Aloittajalle vielä: Päätellen kysymyksistäsi (ottaako kiinni niskasta vai ei, rauhoittuu iän myötä jne), saattaisit hyötyä paljonkin lukemalla pari hyvää koirakirjaa. Tarkoitan lähinnä näitä oppaita kokonaisvaltaiseen elämään koiran kanssa. Hyviä ovat esim: Tuire Kaimio Jan Fennell, Kuuntelen koiraani Cesar Milan, Koirakuiskaaja (Pertti Vilander, Koirankorjauskirja)
- cairnin omistaja
sei-sei kirjoitti:
Pakko kommentoida tähän, ettei aloittaja-parka joudu ihan hakoteille. ;) Näkisin asian niin, että tämä kyseinen terrieri on mielestään jo aika vankassa asemassa perheessä, kun "saa" ärähdellä vähän kaikesta ja osoittaa mieltään. Jos ongelmaa alkaa korjaamaan pelkällä ehdollistamisella (kynnenleikkuu = nami = hyvä juttu), koira varaa edelleen itselleen oikeuden ärähtää ja purra, jos toimenpide yhä tympii sitä. Eli koiran alamaiset ylittävät sen mielestä oikeutensa kun käyvät tassuun kiinni; puraisempa vähän! Nuo jutut, mitä listattiin koiran kanssa toimimisen aakkosiksi tuolla aiemmin ketjussa, pitäisi mielestäni ottaa ehdottomasti käyttöön jo ennen kuin namijutut aloitetaan. Koiran on pian tajuttava, että se ei saa eikä voi pomottaa, eikä sen asema ole rähähdellä ihmisille. Elämä koiran kanssa voi rauhtoittua paljonkin, kun se tajuaa asemansa. Silloin on hyvä hetki alka harjoitella uusia taitoja, kuten tämä kynsienleikkuu. Ei peppu edellä puuhun kannata rynniä! Aloittajalle vielä: Päätellen kysymyksistäsi (ottaako kiinni niskasta vai ei, rauhoittuu iän myötä jne), saattaisit hyötyä paljonkin lukemalla pari hyvää koirakirjaa. Tarkoitan lähinnä näitä oppaita kokonaisvaltaiseen elämään koiran kanssa. Hyviä ovat esim: Tuire Kaimio Jan Fennell, Kuuntelen koiraani Cesar Milan, Koirakuiskaaja (Pertti Vilander, Koirankorjauskirja)
Kiitos kaikille vastanneille neuvoista! Olen todellakin hakoteillä, tämä koira kun on perheemme ensimmäinen. Rotu saattoi olla huono valinta ensimmäiseksi koiraksi.. Olen lukenutkin muutaman noista mainituista kirjoista, mutta ongelma tuossa johtajuusjutussa on se, ettei kaikki perheemme jäsenet kaikkia sääntöjä aina noudata, mikä ärsyttää erittäin paljon! Olen sanonut siitä lukuisia kertoja, mutta se ei vain mene perille. Mutta en tietenkään aio luovuttaa, mutta tällä hetkellä tuntuu vaikealta ajatukselta saada kaikki noudattamaan sääntöjä.
- ei tarvii miettii
viet elukkalääkärille ja sanot, et haluat siltä kokonaan kynnet pois niin ei tarvi leikata kynsiä, sit ei pure
- hohohoo
Helppoahan sen elämän pitääkin olla!
- tyhymä
Ookko ihan tosissas? Saatan olla vähän tyhmä, mut voiko noin muka tehä ja onko se muka ihan laillista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216665Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562285- 1471867
- 851261
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971042- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.87942Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843- 32840
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon147767