8v tytölläkö tarkkaavaisuushäiriö?

mennä lääkärille avoimin mielin, ei valmis diagnoosivaatimus taskussa. Kyse voi olla muustakin. Lapset kehittyvät myös eri tahdissa. Jollekin on vaikeaa matematiikka tai lukeminen tai yleensä keskittyminen aluksi, mutta voi parantua vuosien mittaan itsestäänkin. Vaikka varhainen diagnoosi on hyvä, ei hätiköidäkään pitäisi. Ettei alettaisi potea sellaisia oireyhtymiä, joita ei todellisuudessa ole.

Vähän vanhempi äiti kirjoitti:

mennä lääkärille avoimin mielin, ei valmis diagnoosivaatimus taskussa. Kyse voi olla muustakin. Lapset kehittyvät myös eri tahdissa. Jollekin on vaikeaa matematiikka tai lukeminen tai yleensä keskittyminen aluksi, mutta voi parantua vuosien mittaan itsestäänkin. Vaikka varhainen diagnoosi on hyvä, ei hätiköidäkään pitäisi. Ettei alettaisi potea sellaisia oireyhtymiä, joita ei todellisuudessa ole.

Lue lisää

Avoin mieli kannattaa, mutta ilman selkeää diagnoosia on turha yleensä yrittää saada edes
ratsastusterapiaa tai mitään muutakaan, kuten esim. toimintaterapiaa.
Diagnoosi ei auta, mutta sen myötä lapsi saa tarvitsemansa avun. Näin ainakin meillä kävi - pitkän vaatimisen jälkeen...

onni kirjoitti:

Avoin mieli kannattaa, mutta ilman selkeää diagnoosia on turha yleensä yrittää saada edes
ratsastusterapiaa tai mitään muutakaan, kuten esim. toimintaterapiaa.
Diagnoosi ei auta, mutta sen myötä lapsi saa tarvitsemansa avun. Näin ainakin meillä kävi - pitkän vaatimisen jälkeen...

Lue lisää

Olet oikeassa. Diagnoosin perusteella lapsi saa helpommin tukea. Koulunkäyntiavustajasta kannattaa yrittää pyytää mieluummin henkilökohtainen avustaja kuin luokkakohtainen. Kunnan päättäjät suhtautuvat jotenkin vakavammin henkilökohtaisen avustajan pyyntöihin ja avustajan saa varmemmin.

Terapioita kannattaa olla vaatimassa ja ehdottomasti neuropsykologista kuntoutusta, vaikka sitä taitaa olla aika mahdoton saada. Kannattaa pitää mielessä, että ei kuormita lasta liikaa terapioilla ja kuntoutuksilla, siis ettei niitä olisi lähes joka päivä. Lapsi tarvitsee myös aikaa olla lapsi.

Tuen saamiseksi vaaditaan vanhemmilta aika paljon. Pitää jaksaa vaatia ja vaatia. Myös opettajan tai päivähoidon lausuntoja kuntoutuksen saamiseksi kannattaa pyytää. He tietävät, miten lapsi käyttäytyy ryhmässä. Tukea harvemmin tarjotaan, ellei vanhempi osaa tai jaksa vaatia. Kannattaa muuten tiedustella sopeutumisvalmennuskursseja, jossa tapaa muita erityislasten vanhempia ja saa tietoa.

erkkaope kirjoitti:

Olet oikeassa. Diagnoosin perusteella lapsi saa helpommin tukea. Koulunkäyntiavustajasta kannattaa yrittää pyytää mieluummin henkilökohtainen avustaja kuin luokkakohtainen. Kunnan päättäjät suhtautuvat jotenkin vakavammin henkilökohtaisen avustajan pyyntöihin ja avustajan saa varmemmin.

Terapioita kannattaa olla vaatimassa ja ehdottomasti neuropsykologista kuntoutusta, vaikka sitä taitaa olla aika mahdoton saada. Kannattaa pitää mielessä, että ei kuormita lasta liikaa terapioilla ja kuntoutuksilla, siis ettei niitä olisi lähes joka päivä. Lapsi tarvitsee myös aikaa olla lapsi.

Tuen saamiseksi vaaditaan vanhemmilta aika paljon. Pitää jaksaa vaatia ja vaatia. Myös opettajan tai päivähoidon lausuntoja kuntoutuksen saamiseksi kannattaa pyytää. He tietävät, miten lapsi käyttäytyy ryhmässä. Tukea harvemmin tarjotaan, ellei vanhempi osaa tai jaksa vaatia. Kannattaa muuten tiedustella sopeutumisvalmennuskursseja, jossa tapaa muita erityislasten vanhempia ja saa tietoa.

Lue lisää

pitää kuitenkin varmistua siitä, onko kyseessä erityislapsi. On selvää, että esim. erityisopettaja katsoo asiaa omasta näkökulmastaan, mutta liian varhainen diagnoosi voi mennä metsään ja se muodostuu lapselle pelkäksi haitaksi, stigmaksi, joka ei lähde kulumallakaan. Minusta diagnoosia vaatimalla vaativat vanhemmat aiheuttavat sen, että lääkäri saattaa tehdä johtopäätökset liian heppoisin perustein. Kaikkein parasta on aina pyrkiä opettajan kanssa yhteistyöhön. Jos oma opettaja on fiksu, hän osaa huomioida lapset yksilöinä patologisoimatta jokaista pikku erityispiirrettä. AIka näyttää. mihin suuntaan lapsen kehitys alkaa kulkea. Saavuttaako toisa, vai poikkeaako yhä enemmän. Esim. mukautettuun opetukseen siirtyminen on aika iso juttu. Sen mukana menee moni tie tukkoon tulevaisuudessa. Joskus se tietysti on välttämätöntä ja lapselle eduksi.

Vähän vanhempi äiti kirjoitti:

pitää kuitenkin varmistua siitä, onko kyseessä erityislapsi. On selvää, että esim. erityisopettaja katsoo asiaa omasta näkökulmastaan, mutta liian varhainen diagnoosi voi mennä metsään ja se muodostuu lapselle pelkäksi haitaksi, stigmaksi, joka ei lähde kulumallakaan. Minusta diagnoosia vaatimalla vaativat vanhemmat aiheuttavat sen, että lääkäri saattaa tehdä johtopäätökset liian heppoisin perustein. Kaikkein parasta on aina pyrkiä opettajan kanssa yhteistyöhön. Jos oma opettaja on fiksu, hän osaa huomioida lapset yksilöinä patologisoimatta jokaista pikku erityispiirrettä. AIka näyttää. mihin suuntaan lapsen kehitys alkaa kulkea. Saavuttaako toisa, vai poikkeaako yhä enemmän. Esim. mukautettuun opetukseen siirtyminen on aika iso juttu. Sen mukana menee moni tie tukkoon tulevaisuudessa. Joskus se tietysti on välttämätöntä ja lapselle eduksi.

Lue lisää

ei meilläkään ole poika kulkenut koko ala-astetta erityislapsenleima otsassa vaikka statuksen saikin. avustajakin esiteltiin vanhempainillassa luokka-avustajana vaikka henkilökohtainen olikin, erityisopetuspäätös purettiin viidennen luokan keväällä kun todettiin ettei ole tarvetta enää ja suunnitelmissa oli jotta uusi päätös yläasteelle siirryttäessä tarpeen mukaan. poika ollut koulun pienimmässä normaaliluokassa eli 19 oppilasta, tästä hyötynyt moni muukin oppilas kun poika ei ole ollut häiriköimässä 28 oppilaan luokassa. nyt on syksyllä se yläasteelle meno edessä ja ei kyllä olla vaatimassa esy -, evy-luokkia koska muiden häiriköidessä on vaikea keskittyä, tässäkin on yksilöllisiä eroja, joku tarvii kokoajan stimulaatiota aivoilleen, mut meillä pitää olla opiskellessa rauhallista.
vanhemmat ovat yleensä oman lapsensa parhaita asiantuntijoita joten kannattaa vaatia ja huolehtia jotta asiat myös toteutuvat.

äet minäkin ja vanhempi iäl... kirjoitti:

ei meilläkään ole poika kulkenut koko ala-astetta erityislapsenleima otsassa vaikka statuksen saikin. avustajakin esiteltiin vanhempainillassa luokka-avustajana vaikka henkilökohtainen olikin, erityisopetuspäätös purettiin viidennen luokan keväällä kun todettiin ettei ole tarvetta enää ja suunnitelmissa oli jotta uusi päätös yläasteelle siirryttäessä tarpeen mukaan. poika ollut koulun pienimmässä normaaliluokassa eli 19 oppilasta, tästä hyötynyt moni muukin oppilas kun poika ei ole ollut häiriköimässä 28 oppilaan luokassa. nyt on syksyllä se yläasteelle meno edessä ja ei kyllä olla vaatimassa esy -, evy-luokkia koska muiden häiriköidessä on vaikea keskittyä, tässäkin on yksilöllisiä eroja, joku tarvii kokoajan stimulaatiota aivoilleen, mut meillä pitää olla opiskellessa rauhallista.
vanhemmat ovat yleensä oman lapsensa parhaita asiantuntijoita joten kannattaa vaatia ja huolehtia jotta asiat myös toteutuvat.

Lue lisää

Meidän poikamme on mukautetussa matikassa ja kuitenkin osittain hän tekee tavallista matikkaa. Tähän päädyttiin opettajan kanssa yhteistuumin. Mukautettu oli liian helppoa mutta tavalliset kokeet eivät onnistuneet lainkaan, koskapa poikamme ei ymmärtänyt sanallisia tehtäviä (kirjallisia). Ja oli saanut itsestään jo sellaisen sisäistetyn käsityksen, ettei osaa mitään matikassa.
Tämä on ollut erittäin hyvä ratkaisu ja on saanut aikaan poikamme itsetunnon huiman nousun. Hän kun ei todellakaan ole tyhmä! Ainostaan hahmottamishäiriö vaikeuttaa paljon oppimista. Harmittaa, ettei koulussa voi (puheista huolimatta) tehdä kokeita - kuten uskonto - sanallisena. Poikamme on erittäin hyvä muistinen ja osaa kertoa asioita sanasta sanaan kirjasta, mutta kun koepaperille pitää kirjoittaa samat asiat, ei lauseet kerro sitä mitä hän haluaisi kertoa.... niin ja sitten viime kokeestakin tuli tämän vuoksi 6½, vaikka kysellesäni edellisenä iltana osasi siis tekstin melkein ulkoa...
Erityisopettajia pitäisi olla jokaisella koululla, jotta he voisivat ohjata toisiakin opettajia, mutta niitä ei ole edes joka kunnassa. Meillä on ollut onni saada toimintaterapiaa, joka myös on auttanut poikamme itsetunnon kohoamisessa ja koulumotivaation paranemisena.
Tulevaisuudesta emme tiedä, yläasteella on ehkä erityisluokka edessä. Neurologisiin tutkimuksiin poikamme ei ole päässyt - ei kuulema ole aiheellista lääkärin mielestä (=liian kallista kunnalle)..

onni kirjoitti:

Meidän poikamme on mukautetussa matikassa ja kuitenkin osittain hän tekee tavallista matikkaa. Tähän päädyttiin opettajan kanssa yhteistuumin. Mukautettu oli liian helppoa mutta tavalliset kokeet eivät onnistuneet lainkaan, koskapa poikamme ei ymmärtänyt sanallisia tehtäviä (kirjallisia). Ja oli saanut itsestään jo sellaisen sisäistetyn käsityksen, ettei osaa mitään matikassa.
Tämä on ollut erittäin hyvä ratkaisu ja on saanut aikaan poikamme itsetunnon huiman nousun. Hän kun ei todellakaan ole tyhmä! Ainostaan hahmottamishäiriö vaikeuttaa paljon oppimista. Harmittaa, ettei koulussa voi (puheista huolimatta) tehdä kokeita - kuten uskonto - sanallisena. Poikamme on erittäin hyvä muistinen ja osaa kertoa asioita sanasta sanaan kirjasta, mutta kun koepaperille pitää kirjoittaa samat asiat, ei lauseet kerro sitä mitä hän haluaisi kertoa.... niin ja sitten viime kokeestakin tuli tämän vuoksi 6½, vaikka kysellesäni edellisenä iltana osasi siis tekstin melkein ulkoa...
Erityisopettajia pitäisi olla jokaisella koululla, jotta he voisivat ohjata toisiakin opettajia, mutta niitä ei ole edes joka kunnassa. Meillä on ollut onni saada toimintaterapiaa, joka myös on auttanut poikamme itsetunnon kohoamisessa ja koulumotivaation paranemisena.
Tulevaisuudesta emme tiedä, yläasteella on ehkä erityisluokka edessä. Neurologisiin tutkimuksiin poikamme ei ole päässyt - ei kuulema ole aiheellista lääkärin mielestä (=liian kallista kunnalle)..

Lue lisää

Sanot, ettei poikasi kykene kirjallisiin tehtäviin hahmotushäiriön takia, mutta ei silti ole päässyt neurologisiin tutkimuksiin. Miten tämä on mahdollista? Kuka sitten hahmotushäiriön on diagnosoinut? Jos ongelmat ovat tuota luokkaa, on poika saatava vaikka yksityislääkärin kautta lastenneurologin luo. Ei kai summan mutikassa voi toimia!!

Vähän vanhempi äiti kirjoitti:

Sanot, ettei poikasi kykene kirjallisiin tehtäviin hahmotushäiriön takia, mutta ei silti ole päässyt neurologisiin tutkimuksiin. Miten tämä on mahdollista? Kuka sitten hahmotushäiriön on diagnosoinut? Jos ongelmat ovat tuota luokkaa, on poika saatava vaikka yksityislääkärin kautta lastenneurologin luo. Ei kai summan mutikassa voi toimia!!

Lue lisää

Älä missään nimessä anna periksi kyllä
neurologiset tutkimukset auttaa varmasti tässä
asiassa.Ei niitä muuten tiedä mikä on poikasi
hyväksi.Olen itse poikani kanssa käynyt nämä
tutkimukset ja niistä on ollut hyötyä meille
kaikille. Nyt jos annat periksi asialle kun
poikasi vanhenee ja samat asiat vaivaa häntä
niin et koskaan anna itsellesi anteeksi miksen
ollut jämäkämpi näissä asioissa.

Vähän vanhempi äiti kirjoitti:

Sanot, ettei poikasi kykene kirjallisiin tehtäviin hahmotushäiriön takia, mutta ei silti ole päässyt neurologisiin tutkimuksiin. Miten tämä on mahdollista? Kuka sitten hahmotushäiriön on diagnosoinut? Jos ongelmat ovat tuota luokkaa, on poika saatava vaikka yksityislääkärin kautta lastenneurologin luo. Ei kai summan mutikassa voi toimia!!

Lue lisää

se auttaa jos lapselle on jo todettu hahmotushäiriö, että tutkitaa lisää vaan koko ajan. Lapsikin siihen varmasti jo väsyy.
Ei lisätutkimuksista ole apua. Luulenpa että paras apu on toimintaterapia.

Vähän vanhempi äiti kirjoitti:

pitää kuitenkin varmistua siitä, onko kyseessä erityislapsi. On selvää, että esim. erityisopettaja katsoo asiaa omasta näkökulmastaan, mutta liian varhainen diagnoosi voi mennä metsään ja se muodostuu lapselle pelkäksi haitaksi, stigmaksi, joka ei lähde kulumallakaan. Minusta diagnoosia vaatimalla vaativat vanhemmat aiheuttavat sen, että lääkäri saattaa tehdä johtopäätökset liian heppoisin perustein. Kaikkein parasta on aina pyrkiä opettajan kanssa yhteistyöhön. Jos oma opettaja on fiksu, hän osaa huomioida lapset yksilöinä patologisoimatta jokaista pikku erityispiirrettä. AIka näyttää. mihin suuntaan lapsen kehitys alkaa kulkea. Saavuttaako toisa, vai poikkeaako yhä enemmän. Esim. mukautettuun opetukseen siirtyminen on aika iso juttu. Sen mukana menee moni tie tukkoon tulevaisuudessa. Joskus se tietysti on välttämätöntä ja lapselle eduksi.

Lue lisää

Tarkoitin todellakin sitä, että _tukea ja apua_ on vaadittava, jos sitä meinaa saada.

erkkaope kirjoitti:

Tarkoitin todellakin sitä, että _tukea ja apua_ on vaadittava, jos sitä meinaa saada.

Mutta kysyjän lastahan ei vielä ole edes tutkittu! Ei pidä mennä asioiden edelle. Se on juuri vaarana näillä palstoilla. Joku kirjoittaa jotakin lapsestaan ja toiset muutaman lauseen perusteella tekevät pitkälle meneviä tulkintoja ja alkavat opastaa. Pelottavaa touhua. Nykyisin tehdään aika herkästi lapsille neurologisia diagnooseja. Se on yksi osoitus yhteiskuntamme medikalisoitumisesta. Kaikki poikkeavuus on kiireesti osoitettava sairaudeksi ja aidattava tämä ihminen johonkin omaan ryhmäänsä. Jos oltaisiin vähän suvaitsevaisempia, erilaisuus ei olisi niin suuri ongelma. Ja apua erilaiselle lapselle voitaisiin antaa suurta meteliä pitämättä ja lähtemättömiä leimoja lyömättä.

Vähän vanhempi äiti kirjoitti:

Mutta kysyjän lastahan ei vielä ole edes tutkittu! Ei pidä mennä asioiden edelle. Se on juuri vaarana näillä palstoilla. Joku kirjoittaa jotakin lapsestaan ja toiset muutaman lauseen perusteella tekevät pitkälle meneviä tulkintoja ja alkavat opastaa. Pelottavaa touhua. Nykyisin tehdään aika herkästi lapsille neurologisia diagnooseja. Se on yksi osoitus yhteiskuntamme medikalisoitumisesta. Kaikki poikkeavuus on kiireesti osoitettava sairaudeksi ja aidattava tämä ihminen johonkin omaan ryhmäänsä. Jos oltaisiin vähän suvaitsevaisempia, erilaisuus ei olisi niin suuri ongelma. Ja apua erilaiselle lapselle voitaisiin antaa suurta meteliä pitämättä ja lähtemättömiä leimoja lyömättä.

Lue lisää

Hei vähän vanhempi äiti!

Olen erittäin samaa mieltä kanssasi siitä,että nyky-yhteiskuntamme kyky sietää ja käsitellä erilaisuutta on surullista.

Tuo medikalisaatio-asia sen sijaan on kaksitahoista.....
Tarkkaivaisuushäiriötä pitäisin pikemmin ominaisuutena kuin sairautena.Onhan sillä neurobiologinen tausta,mutta toisaalta,jotkut lapset joutuvät käyttämään silmälaseja eikä heitä kukaan pidä "sairaina".

Toisaalta tarkkaivaisuushäiriö -diagnoosin saaminen on monella tapaa hyödyllistä silloin, kun todella tarkkaivaisuushäiriöstä on kyse.Helpottaa monella tapaa lapsen ja myös ympäristön elämää:tullaan tietoisiksi siitä,että lapsi ei ilkeyttään ole hidas,unohdu haaveilemaan,kiukuttele turhasta vaan että hän todella joutuu ponnistelemaan yksinkertaisissa ,arkisissa asioissa huomattavasti enemmän kuin muut samanikäiset.Ja ne kiukunpuuskat ovat lapsen tapa reagoida siihen,että kokee asioita ylivoimaisina tai sitten turhautumista,kun tiedostaa,että ei selviä arjen asioista kuten välitunnille pukemisesta kuten ikätoverit.

Vanhempienkin helpompi hyväksyä lapsensa erilaisuus asioissa,kun dg on olemassa.Pinna pitenee ja toivottavasti vanhempi myös muistaa aina kiittää ja kehua lasta,kun tämä selviytyy askareista toivotulla tavalla.Kasvattaa lapsen itsetuntoa,joka näillä lapsilla usein on alentunut.Vanhempien ja opettajien antaman positiivisen palautteen antamista ei pidä väheksyä!

Ja sekin mielestäni puoltaa dg toteamista sen ollessa tosiasia,että tuolloin vanhemmat ja lähipiiri osaavat tietoisesti tukea tälläista lasta.Lisäksi dg ollessa olemassa myös oikeanlaisia tukitoimia kuten esim.toimintaterapiaa osataan toteuttaa tarkoituksenmukaisesti.

Tälläisiä ajatuksia minulla,jolla ihana poika,jolla on ilmeinen tarkkaivaisuushäiriö.Olen vasta varaamassa aikaa lastenneurologille,omatkin ajatukseni lapseni käytöksen suhteen selkiytyivät vasta aivan hiljattain,sillä lapseni kyseessä ollessa mukana ollut paljon "sekoittavia" tekijäitä ja itsekin ehkä sorruin hakemaan syitä yksinkertaisemmista asioista.Toisaalta pakko myöntää,että omaa ahdistustani on suuresti lievittänyt,kun palaset loksahtaneet paikoilleen,en siis kilahda lapselle lainkaan yhtä herkästi kuin aikaisemmin.Ja osaan kunnioittaa ja kiittää lastani entistäkin herkemmin,kun ymmärrän,kuinka paljon arkiaskareista suoriutuminen häneltä vaatii.