Mummon opissa

Mummon poika

Tämä tapahtui ollessani viidentoista ikäinen, siihen aikaan vietin osan
kesälomastani mummolassa maalla serkkuni Kaukon kanssa, oltiin molemmat
saman ikäisiä ja naiset, entenkin heidän pillunsa kiehtoi kovasti molempien
mieltä. Kumpikaan ei ollut vielä päässyt maistamaan oikeaa tavaraa, siispä
hinku oli kova. Kerran me sitten löysimme mummolan vintiltä kasan vanhoja
pornolehtiä, liekö ukin vanhoja vai miten lie sinne mummolan vintille joutuneet.
Olipa joukossa muutama tosi rivo ulkomainen lehti, muut olivat 70-luvun
suomalaista julkaisua. Suurella mielen kiinnolla selailimme lehtiä ja niinhän
siinä kävi, että molemmilla mulkku seisoi niin että kipeää teki. Olimme
Kaukon kanssa ennekin runkkailleet kimpassa ja joskus nussittu toisiamme
perseeseen, no niinpä kaivelimme mulkut esiin aloimme runkkailun. Liekö
lehtien kuvat veivät meiltä huomion niin, että emme huomanneet kun mummo
oli tullut seisomaan aivan selkämme taakse. Sydän meinas pysähtyä säikähdyksestä,
kun kuulimme yhtäkkiä mummon toteavan rauhallisella äänellä siinä vieressä
"Jassoo, pojat on näköjään löytäneet mummon pornolehti kätkön" sitten hän
vielä lisäsi, että "mummon pojista on näköjään kasvanut jo nuoria miehiä"
Yritimme Kaukon kanssa todella nolostuneena tunkea jäykkiä mulkkujamme housujen
suojaan, mutta mummo sanoi että "Älkää nyt minun takia lopettako, itse asiassa
se on pirun kiihottavaa katseltavaa". Meidän mummo kun ei ole vielä mikään
kovin vanha, vaan hiukan yli kuuskymmentä, hieman rehevä ja isorintainen
leskirouva. Epäröimme Kaukon kanssa, että mitä tässä tehtäisiin, niin silloin
mummo kaivoi molempien mulkut esiin housuista ja alkoi runkkaamaan meitä.

Samalla hän lupasi, että saisimme kosketella hänen tissejään ja pillua,
hieman arastellen nostin mummon hametta ja ihmeekseni huomasin, ettei mummolla
ollut alushousuja lainkaan. Mummo sainoi juuri käyneensä saunalla pillun
pesussa ja jättäneensä housut pyykkiin. Siinä vieressä vintin lattialla
oli vanha leveä patja, johon menimme kolmisin mukavempaan asentoon. Tutkimme
molemmat innokaina mummon pillua, samalla kun mummo runkkasi meitä. Työnsin
sormen sisään mummon pilluun ja hänenltä pääsi kevyt voihkaisu, uskaltauduin
nuolaisemaan mummon pillua ja se maistui todella jännän makuiselta, työnsin
kieltäni syvemmälle mummon pilluun ja pyöritin kielenkärkeä pitkin pillun
huulia. Silloin mummo ahmaisi pienen pojan mulkkuni suuhunsa, voitte kyllä
uskoa ettei mummon tarvinnut kovin montaa lipaisua lutkuttaa, kun minä laukesin
mummon suuhun, spermaa tuli todella paljon ja sitä roiskui myös mummon poskille.
Oli todella rivo näky kun mummo nousi hetkeksi istumaan ja hänen suupielistään
valui spermaa. Seuraavaksi mummo ahmaisi Kaukon seisovan mulkun suuhunsa
ja katsoin kun hän silmät kiimasta hehkuen imi Kaukon mulkkua. kaukolle
kävi kuten mulle, että spermat ruiskahteli alta aikayksikön mummon suuhun,
tällä kertaa mummo ehti niellä koko satsin. Hieman raukeina ja hämmentyneinä
lepäilimme kolmestaan patjalla, kunnes mummo sanoi "No niin pojat, jokos
jaksatte uudestaan? mummo haluaa nyt nuorta kyrpää joka reikään" Nuoruuden
innollahan meillä mulkut seisoi yhtä kovana kuin alussa, mummo levitteli
ensin pillusta limaa persereijälleen ja ohjasi Kaukon mulkun sinne. Kauko
alkoi himosta hurjana työntämään mulkkuaan mummon perseeseen ja melko liukkaasti
se sinne sujahti. Sitten oli minun vuoro tulla muummon etupuolelle ja ohjasin
kädet himosta täristen mulkkuni mummon pillun huulille, hanakasti työnnyin
sisälle ja voi sitä taivaallisen ihanaa tunnetta kun mulkku on ensikertaa
lämpöisessä liukkaassa pillussa. Naimme siinä Kaukon kanssa samaan tahtiin
ja yritimme pidätellä siemensyöksyä, jottei ihanuus heti loppuisi. Mummon
poskille oli noussut hieman punaa ja hän huohotti kiihkeästi, "kohta tulee
pojat, naikaa minua oikein kunnolla, täyttäkää minut spermalla" Mummo sopersi.
Huomasin Kaukon ilmeestä että häneltäkin tulee kohta, ja samassa hän urahten
roiski spermansa mummon perseeseen. Minäkin lopetin pidättelyn ja ihanan
orgasmin ravistellessa tyhjesin spermani mummon pillun pohjille. Samalla
mummokin sai oikein järisyttävän orkun, kun hän kiemurrellen ja huutaen
laukesi, orkkua näytti kestävän ja kestävän, lopussa mummo ikäänkuin ynisi
ja uikutti orgasmin jälkiaaltojen tullessa. Kauko veti ensin veltostuvan
mulkkunsa ulos mummon perseestä, kuului hiukan maiskahtava ääni, kun mummon
perse olis imullaan halunnut pitää vielä Kaukon mulkun sisällään. Minä viivyin
vielä hetken mummon sisällä ja puristelin paidan läpi mummon tissejä. Lopulta
minä vedin veltostuneen mulkkuni ulos mummon pillusta ja katsoin kun mummon
perseestä ja pillusta valui ulos meidän spermaa. Raukeana mummo nousi istumaan
ja sanoi, pilke silmäkulmassa että "Lähetäänpä pojat vehkeiden pesuun ja
lämmitetään sauna, saatte sitten saunottaa mummon kunnolla ja pestä selän"
Saunalle mentäessä vakuuteltiin toisillemme, että tämä jää meidän väliseksi
salaisuudeksi ja mummo lupasi hoidella meidän panotarpeet milloin vaan.
Se kesä meni turhankin nopeasti ja hieman vanhempamme ihmetteli, että kuinka
meistä on tullut niin kilttejä 'mummon poikia'. Sen kesän aikana naimme
myös erästä toista mummo-ihmistä, joka oli meidän mummon ompeluseura tuttuja.
Se onkin sitten jo toinen tarina.. Kerronko joskus ??

10

35679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • runk

      Oli sen verran hyvä juttu, että lisää vaan.

    • a&j

      joo vittu toi oli nii bullshittii kun vaa yks tarina olla voi. hanki elämä!

    • anni

      KERRROO!!!!

      tai teen itsarin..! :P

    • Mr.LoveDoctor

      Omalta mummilta sain minäkin nuoruudessani pillua ja persettä. Olin 18 kun ekan kerran mummin kanssa nussittiin. Olisin kuulemma saanut aikaisemminkin jos vaan olisin pyytänyt tai ehdottanut. Ukillani kun ei ollut kuulemma seissyt ikuisuuksiin. Niin hassusti lähti meidänkin juttu kun ukki oli töissä ja oltiin mummin kanssa heidän kotonaan ja laitettiin sauna päälle. Saunomisen aikana ei ollut mitään ihmeellistä, mutta sitten suihkun puolella mummi pyysi pesemään selkänsä. Siinä kun aloin sivelemään saippuaa hänen iholleen ja mummini huohotti (ehkä kuumudesta?) niin minulla alkoi seisoa ja mummini huomasi. Hän sanoi "pestääs sunkin paikat poika kulta" ja tarttui kulliini otettuaan saippuaa käteensä. Siinä sitten hieroin hänen isoja rintojaan ja ihanaa ajelematonta karvapillua samalla kun hän vatkasi kyrpääni. Saippuoitiin muutkin paikat ja pestiin. Sitten mummin kanssa mentiin makuuhuoneeseen ja alettiin nussimaan. En olisi uskonut, mutta mummini halusi myös, että nussin hänen persettään. Sääli, että hän on nyt kuollut. Mummit ovat nähnyt elämää jo paljon ja rakastavat kyllä lapsenlapsiaan niin paljon, että varmasti lähes jokainen teinipoika pääsisi nussimaan mummoaan kun vai kysyisi. Kunhan muistaa arvostaa ja kunnioittaa heitä. Naisia mummotkin ovat vaikka ikää onkin.

    • Anonyymi

      Minäkin haluan mummoa ku ihailen vanhoja naisia. Voisin käydä aina kylässä ja tehtäisiin kaikenlaista voisin nuolla kunnolla jos mummo haluaa ja olen vasta 16 mutta ei se haittaa

      • Anonyymi

        Mutta minusta tuntuu että oman Äidin kanssa se on vielä ihanampaa, jota on rakastanut pienestä pitäen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta minusta tuntuu että oman Äidin kanssa se on vielä ihanampaa, jota on rakastanut pienestä pitäen.

        Toi on niin sairasta vaikka onkin provomielessä tehtyä shittaa.
        Tekee pahaa heti alussa. Sukurutsi on samankaltainen mielen sairaus kuin eläimiin sekaantuminen.
        Jossain on oltava raja, minkä yli ei ole hyvä mennä, ja se on Lappeenrannasta vähän matkaa itään.


    • Anonyymi

      Minä sain kahden kesän aikana useita ”hierontoja” mummoltani. Homma meni niin että makasin sängyllä ja mummoni tuli päälleni ja hieroi pilluaan minun kulliani vasten. Laukesimme lähes aina molemmat. Koskaan ei pantu vaan aina sama homma vaatteet pois ja minä makuulle ja mummoni tuli päälleni . Tissejä sain ja piti puristella mutta pilluun en saanut koskea käsin.
      Oli kyllä upeat kaksi kesää kun 15-16v sai leikkiä kiellettyjä leikkejä.

    • Anonyymi

      En mummolta ole saanut mutta isoisä opetti aikoinaan kaikkea kivaa.

    • Hyvin kerrottu ja se saattoi myös olla tositarina.Ei ensimmäinen sellainen suurin osa omaa kokemusta.Se että miten sen kertominen ja kirjoittaminen sujuu kannattaa käydä tapahtumaa koko ajan läpi.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      91
      11886
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      106
      9020
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      108
      4896
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4125
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4114
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3906
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3699
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      26
      3539
    9. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      69
      3526
    10. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      5
      3504
    Aihe