Joko olet kirjoittanut

Tämä kysymys kyllä kertoo kaiken, ei tuon äijän päässä liiku mitään!

neuvoksen kotisivut, www.rantaneuvos.com

rantaneuvos1 kirjoitti:

neuvoksen kotisivut, www.rantaneuvos.com

mutta en löytänyt vastausta kysymykseen. Voisitko vääntää tyhmälle rautalangasta?

sivusi kirjoitti:

mutta en löytänyt vastausta kysymykseen. Voisitko vääntää tyhmälle rautalangasta?

muutamia teoksiasi. Mistä niitä voi ostaa tai saako kirjastosta lainata? Onko isot painokset?

sittenkin kirjoitti:

muutamia teoksiasi. Mistä niitä voi ostaa tai saako kirjastosta lainata? Onko isot painokset?

Yhden kappaleen painos on myös kirja samoin kuin leikekirja.

kielineuvos kirjoitti:

Yhden kappaleen painos on myös kirja samoin kuin leikekirja.

löytyy Akateemisesta kirjakaupasta Helsingistä "Rantaneuvos"Eero Seppänen Suomussalmi

kielineuvos kirjoitti:

Yhden kappaleen painos on myös kirja samoin kuin leikekirja.

löytyy Akateemisesta kirjakaupasta Helsingistä ja painosmäärä oli 500 kappaletta "Rantaneuvos"Eero Seppänen Suomussalmi

sittenkin kirjoitti:

muutamia teoksiasi. Mistä niitä voi ostaa tai saako kirjastosta lainata? Onko isot painokset?

Akateemisesta kirjakaupasta Helsingistä, jota painettiin 500 kappaletta "Rantaneuvos"Eero Seppänen Suomussalmi

rantaneuvos1 kirjoitti:

Akateemisesta kirjakaupasta Helsingistä, jota painettiin 500 kappaletta "Rantaneuvos"Eero Seppänen Suomussalmi

lauseessasi on objekti.miten ihmeessä sinun kirjaasi pystyy lukemaan,kun et tänne edes saa yhtään lausetta oikein .ja minkä helvetin takia kirjoitat joka lauseen loppuun:rantaneuvos eero seppänen suomussalmelta?

mikä tässä äskeisessä kirjoitti:

lauseessasi on objekti.miten ihmeessä sinun kirjaasi pystyy lukemaan,kun et tänne edes saa yhtään lausetta oikein .ja minkä helvetin takia kirjoitat joka lauseen loppuun:rantaneuvos eero seppänen suomussalmelta?

Lue lisää

tietenkin kirjoitan myös jatkossakin, "Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi Ps, vähästäpä se sinun mielenrauhasi järkyttyy!!!

rantaneuvos1 kirjoitti:

Akateemisesta kirjakaupasta Helsingistä, jota painettiin 500 kappaletta "Rantaneuvos"Eero Seppänen Suomussalmi

"Akateemisesta kirjakaupasta Helsingistä, jota painettiin 500 kappaletta "Rantaneuvos"Eero Seppänen Suomussalmi" Tiedoksi neuvokselle: joka-sana on relatiivipronomini, joka viittaa aina pilkkua edeltävään sanaan. Tässä sinun lauseessasi lukija ymmärtää, että Helsinkiä painettiin 500 kappaletta. Tarkkuutta neuvos! Terveisin Kielineuvos

kielineuvos kirjoitti:

"Akateemisesta kirjakaupasta Helsingistä, jota painettiin 500 kappaletta "Rantaneuvos"Eero Seppänen Suomussalmi" Tiedoksi neuvokselle: joka-sana on relatiivipronomini, joka viittaa aina pilkkua edeltävään sanaan. Tässä sinun lauseessasi lukija ymmärtää, että Helsinkiä painettiin 500 kappaletta. Tarkkuutta neuvos! Terveisin Kielineuvos

Lue lisää

äidinkielen oppitunnit muuta jonninjoutavaa värkätessä, kun ei perusasiat ole tarttuneet muistiin.

mennä neuvoksen kirjoitti:

äidinkielen oppitunnit muuta jonninjoutavaa värkätessä, kun ei perusasiat ole tarttuneet muistiin.

teille antaa arvostella minua se on vain kaikessa minulle eteen päin ja kun teillä on vielä nuo haukan silmätkin annettu seurantaan ja minulla vanhuksella ei enää ole vastaavia,"Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi. Ps, minä en kirjoituksessani tarvitse äidinkieltä,riittä tämä oma kielenkäytönkin.

rantaneuvos1 kirjoitti:

teille antaa arvostella minua se on vain kaikessa minulle eteen päin ja kun teillä on vielä nuo haukan silmätkin annettu seurantaan ja minulla vanhuksella ei enää ole vastaavia,"Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi. Ps, minä en kirjoituksessani tarvitse äidinkieltä,riittä tämä oma kielenkäytönkin.

Lue lisää

äidinkielestä saisi paremmin selvää. Olisi lukijoilekin helpompi ymmärtää, mitä oikein loppujen lopuksi haluat sanoa. Mielestäni tämä itseään kirjailijaksi mainostavalle olisi ensiarvoisen tärkeää, että osaisi kirjoittaa sanat oikein ja vielä tuntisi lauserakenteiden mystiikan.

kun siitä kirjoitti:

äidinkielestä saisi paremmin selvää. Olisi lukijoilekin helpompi ymmärtää, mitä oikein loppujen lopuksi haluat sanoa. Mielestäni tämä itseään kirjailijaksi mainostavalle olisi ensiarvoisen tärkeää, että osaisi kirjoittaa sanat oikein ja vielä tuntisi lauserakenteiden mystiikan.

Lue lisää

kirjailijoissa joitten tekstin käsittely miellyttää äidinkilisesti,"Rantaneuvos" Ps,neuvos on neuvos ja kirjoittaa ihan niin kuin haluaa enkä apinoin ketään, olen oman tieni kulkija myös tekstini käsittelyssä ja sen on sitten itseäni alusta alkaen ettei tarvitse apinoida kenenkään tyyliä ja makua hermoja.

kielineuvos kirjoitti:

"Akateemisesta kirjakaupasta Helsingistä, jota painettiin 500 kappaletta "Rantaneuvos"Eero Seppänen Suomussalmi" Tiedoksi neuvokselle: joka-sana on relatiivipronomini, joka viittaa aina pilkkua edeltävään sanaan. Tässä sinun lauseessasi lukija ymmärtää, että Helsinkiä painettiin 500 kappaletta. Tarkkuutta neuvos! Terveisin Kielineuvos

Lue lisää

olet kaukana minusta kieliopissani, joka on niin korkea lentoista jota en halua itselleni omaksua koskaan,"Rantaneuvos" Ps, relatiivipronomini on minulle liika, jota en tarvitse missään elämäni vaiheessa.

mennä neuvoksen kirjoitti:

äidinkielen oppitunnit muuta jonninjoutavaa värkätessä, kun ei perusasiat ole tarttuneet muistiin.

ja hyötyä ei ole koitumassa minulle äidinkielestämme, koska sen omaksuminen käytännön kielenä ei sovi minun suuhuni ja kirjoittamiseen,"Rantaneuvos"

rantaneuvos1 kirjoitti:

löytyy Akateemisesta kirjakaupasta Helsingistä ja painosmäärä oli 500 kappaletta "Rantaneuvos"Eero Seppänen Suomussalmi

Paljonko tuollainen painosmäärä tulee maksamaan? Mullakin olisi kirja julkastavksi,,

kun edes ajattele neuvosta kirjailijana,"Rantaneuvos" Eero Seppänen

rantaneuvos1 kirjoitti:

kun edes ajattele neuvosta kirjailijana,"Rantaneuvos" Eero Seppänen

Olettaisin Neuvoksella olevan apunaan oikolukija ja kieliopinasiantuntija ennen kirjojen julkaisua.

aamulenkkeilijä kirjoitti:

Olettaisin Neuvoksella olevan apunaan oikolukija ja kieliopinasiantuntija ennen kirjojen julkaisua.

oikolukijoita ja sihteereitään minusta nähden, ja kun minun varallisuuteni ei siihen riitä ja eihän se siten minun kirjoittama kirja edes sitten olisikaan jos niin toimisin, "Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi. Ps, minulta eivät sellaiset kirjailijat saa mitään arvostusta.

rantaneuvos1 kirjoitti:

oikolukijoita ja sihteereitään minusta nähden, ja kun minun varallisuuteni ei siihen riitä ja eihän se siten minun kirjoittama kirja edes sitten olisikaan jos niin toimisin, "Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi. Ps, minulta eivät sellaiset kirjailijat saa mitään arvostusta.

Lue lisää

Kiannon huoripoika Valoton lapsuus on kaukana takanapäin, edessäni on täysikäisen ihmisen velvoitteet. Olen jäänyt tänne mökkirähjään odottelemaan kuka minutkin mukaansa ottaisi kulkemaan yhteistä ihmistaivalta. Kokkotaival on edelleenkin tiettömän tien päässä, siis kärrytien ja soiden pahemmalla puolella, kuten aina ennenkin on ollut. Samahan se on ollut olla välillä kotonakin, maailma ei perin ruusuja tuonut tullessaan minulle siellä ollessani. Olen koittanut pois unhottaa kaikki menneet, siinä onnistumatta kovinkaan hyvin. Valoton oli pohja elämän alulle heti alkuunsa, kyllä se on vienyt mehut miehestä viime tippaan asti lähes täysin. Mutta kuitenkin tässä ollaan muistelemassa menneitä ja luomassa uutta jota kukaan ei olisi enää uskonut minussa löytyvän. Olen onnellinen että selviydyin! Edellisessä osassa jäimme siihen miten mies sai työpaikan itselleen, pienen katoamistemppunsa jälkeen. Se kannatti olla pari päivää teillä tietämättömillä kun vastalahjaksi siitä tuli lapiomiestyötä sekä sekatyömiehen arvostettu ammattinimike verokirjaan. Se oli minulle joululahja! Syksyn sateet, syysusvat aamuvarhaisella ja vielä pilkkopimeätä metsäisellä kärrytiellä. Vain aukko linjalla kertoi taivasta vasten katsottuna minne päin pitää lähteä kun on aikaisin meno tienvarteen. Vaikka oltiin ns. Hätäaputöissä niin oli meillä melko tarkka kulkemisaikataulu työmaalle. Kuorma-auton lavalle oli rakennettuna varta vasten kuljetustarkoitukseen kuljetussuoja työmiehille, jotka aamuisin olivat menossa, Koiravaaraan tai sitten Antin järvelle saakka jossa mm. sijaitsi TVH:n silloisia tukikohtia. Pentti Ilmari, veljeni oli myös Antin järvellä majoitettuna viikko yhtä kyytiä parakkikylässä, minä sain olla kotoa pitäen koko ajan. Eipä olisi ikikuuna päivänä uskonut että vesisateellakin pitää vettä tien päälle ajaa, kai nyt sitä vettä taivaalta ei tullut riittävästi. Juntunen teki minulle kerran hyvän tarjouksen, oltiin kahden kesken viettämässä ruokatuntia Veikkolan rinteen alapuolella, virtaavan joen vierellä aivan, josta myös vesikin pumpulla ylös nostettiin isoon säiliöön ja levitettäväksi tielle. Mikä tarjous, oletko kuullutkaan parempaa kuin nyt mitä minä sain juuri kuulla, 5 minuuttia tuossa virtaavassa joessa niin nyt olen kaksi kymppiä olet rikkaampi. Ehdotus oli hyvä, minä otin vastaan uuden haasteen menemällä muitta mutkitta veteen polkemaan, minuutit rupesivat kulumaan kovin hitaanpuoleisesti puolin ja toisin ajateltuna. Syyshyinen vesi oli totisesti perin kylmää koettavaksi henkilölle jolla ei ole mitään kokemusta kylmästä uintivedestä. Asiallahan oli hyvin harjoitellut Seppänen jolle oli tullut tavaksi käydä kotona Kiantajärvessä pulikoimassa aina iltaisin töiden jälkeen, tätäpä Juntunen ei etukäteen tiennyt ja näin ollen meni hyvin halpaan. Seppänen hankki ennätysajassa 20 mk paperirahaa ja sillä hyvä, kumpikin olivat hyvin tyytyväisiä näkemäänsä. Vain jälkeen päin olemme yhdessä käyneet läpi lähes kolmekymmentä vuotta sitten sattunut uintireissua kahden kesken. Juntunen on jo poissa ei kestänyt maailman paineita, monen muun tavoin päätti päivänsä itse. Harmaa syksy onkin täällä kovin pitkä ja valoton, lähes koko marraskuu on leutoa. Plus-asteita mittarissa välillä lähes kymmenkunta ja vähän alle ei tullut nyt ainakaan aikainen talvi niille jotka sitä olisivat halunneet suksimiehet ja laskettelijat. Eipä silti ei tuo tainnut olla vielä silloin kovinkaan muotia mennä isoihin rinnekeskuksiin laskettelemaan. Mutta kyllä nyt on sitä riemua yllin kyllin jos omistat Mersut ja juppilaatikot sen katolla. Mahtavaa kaikki on mennyt kuperkeikkaa! Mikä mahtaa ollakaan niin kuin ennen vanhaa, kaikki vain oli toisin. Me vain jatkamme omaa arkista työtämme täällä tien päällä nyt emme aja enää vettäkään marraskuu on siitä huolen pitänyt ettei siihen ole enää minkäänlaista tarvetta olemassa, kiitos marraskuun sateiden tulosta runsaina. Mitäpä sitten nyt kun ei enää ole sitä tuttua työtä vesiauton matkassa no onhan sitä isossa talossa kun olemme hätäaputöissä vara katsoa mitä sitten kun entinen työ pääsee loppumaan, kesken kaiken tai vain väliaikaisesti. Työnjohtokin siinä samalla pitää näköjään vaihtua kun saamme uutta työtä tehtäväksemme, uusi on aina vain uutta mutta mitä nyt tällä kertaa se uusi siis onkaan? Enpä tiedä, jotenkin näyttää että olemme siirtymässä nykyaikaan. Työnjohtaja Reino Heikkinen Puolangalta on oppinut käyttämään vaaituskonettakin ja sen takaa se sanelee kaiken aikaa käskyjä toteltaviksi ja käytäntöön vietäviksi maastossa. Minulla on työparina myös Heikkinen, jonkin verran kuuluu jo kouluakin käyneen alalle että on hyvin juonessa mukana mitä toinen Heikkinen tahtoo. Viimeiset työpäivät alkavat häämöttää näissä TVH:n töissä, jonkun asian on täytynyt mennä oikein kunnolla jumiin. Tuoko Heikkinen toi työmaalle sellaisen ilmapiirin että työntekoviihtyvyys rupesi kovin paljon kärsimään, koska ennen Puolangan Heikkistä olimme tulleet hyvin juttuun toistemme kanssa. Tietysti mikä osuus oli nuoremmallakin, vasta koulun penkiltä tulleella Heikkisellä vai oliko heidän yhteisvaikutuksensa minulle liikaa. Kuitenkin työilmapiiri oli sellainen josta halusi pois. Mitä pikimmin sen parempi minä en olisi kestänyt kauemmin, enää sitä aikuisten miesten suusta tullutta naukumista. Marraskuun 20 päivän aamuna ei sitten ilmaantunut Seppäsen sukunimeä kantava ja totteleva TVH:n työntekijä asemapaikalleen vaan oli lähtenyt kauas pois, minne sitä emme tulleet koskaan tietämään. Jos ei työssä olo nyt kiinnostanut niin matkojen teko sitäkin enemmän tällä kertaa ei ollut pomo aamulla seitsemän jälkeen hirnumassa tai kiristelemässä hammaspariaan alaiselleen. Heikkiset saivat tulla toimeen siis keskenään, ties miten pitkään ne ylipäätänsä jaksoivat odotella työmaalle. Ei tullut tämä Seppänen tälle työmaalle enää koskaan, ajeli muina miehinä senkin paikan ohi monetkin kerrat. Paikan sen josta viimeksi lähti työmiehenä ja kunnon sekatyömiestittelin saaneena ensi kerran eläessään. Siihen aikaan TVH:lla oli enimmäkseen sekatyömiehiä enemmän kuin ammattinimikkeen takana olevia ammattilaisia. Rahalla oli helppo lähteä minne itse halusi. Rahoja oli säästynyt pitkin kesää ja syksyä, raha on käyttöä varten laulaa kansanmies Irwin! Pesiönlahti on tuossa vajaan seitsemän kilometrin etäisyydellä meiltä kotoa, tanssijalkaa koko päivän niin vimmatusti rupesi syyhyttelemään, että malttanut edes aloillaan oikein kestää, siinä ja silloin. Lauantai-ilta ja poikamies ovat vanhoja sanontoja kautta aikojen se kun se saa vähän päänkin pyörälle, minkähän vuoksi en tuota oikein tiedä en ole lukenut tohtoriksi tai maisteriksikaan. Punahuulet naisellako ne saavat täyspäisen miehen täysliekkeihin ja täysin pauloihin, ettei niitä erota kuin arvovaltainen kuolema aikanaan jos niin pitkälle on päässyt roihahtamaan. No käymään vaan sitä piti oikein lähteä ei ole aivan oikein että siitä vain puhutaan jätkä- tai akkaporukoissa. Lauantai ilta oli alkanut työväentalon vastatessa illan karkeloista ja tahdin takasi reipas supisuomalainen vanhan poljennon tanssipelimannit, haitarin ollessa mukana viemässä illan tunnelmaa eteenpäin. Poikamies kun olin olisi luullut että minua kiinnostavat kokolailla tanssit, mutta kun silloin en saanut itsestäni irti sitä tärkeintä, eli syttymistä siihen tilanteeseen joka olisi minutkin saanut naisen pyörteisiin. Ilta oli alusta pitäen epäonnistunut ilta, taksi alle vaan ja Pesiönlahteen ja TVH:n tukikohtaan mittariauto sai minusta kyydin. Saunaan vaan ja kovat löylyt päälle huonosti menneiden tanssien jälkeen, huomenna on taas uusi aamu ja sillä siisti. Aamu oli sunnuntai ja lähtö oli kummasti mielen päällä sillä kertaa. Aikarauta ilmoitti aikaista aamua kuuden jälkeen. Jo kohta postiauto tulisi ja korjaisi kyytiin lähtijät pois tien poskesta. Ei ollut ennen vanhaan mitään linja-autopysäkkejä maaseudun taajamassa, voit lähteä matkaan vaikka lähes mistä kun vain ennakkoon ilmoittaisit olevasi vailla kyytiä eteenpäin. Aamu oli vielä kovin pimeä, eikä mitään liikettä näkynyt edessä eikä takanakaan. Klo 7.45 koitti ajallisesti, postilinja-auto vihdoin saapui kohdalleni ja otti oitis kyydittäväksi, määränpää tällä kertaa niin kauaksi kuin suinkin vain pääsee kulkuneuvolla tässä maassa. Ei ollut Ouluun päin menijöitä silloin, matkusti siis kuin ensi luokassa konsanaan, vaikka ei ollutkaan junassa tai lentokoneessa jotka käyttävät luokittelumerkintöjänsä 1.lk - 2. lk. Rahalla sitä saa vaikka kalliin ensiluokan jos ei muuten halua päästä eroon vähäisistä markoista matkoillaan, menenkin eteenpäin ilman luokkia. Nyt sitä ollaan vähäsen niin kuin pitemmällä matkalla, toista päätä matkasta ei ole edes näkyvissäkään, ennen kuin olemme siinä vaiheessa että markat ovat niin vähissä että pitää turvautua sosiaaliapuun. Pesiönlahti ja väli Ouluun oli jo ennestään tuttua sahalla oloajoiltani, joten siitä ei sen kummempia, ennen kuin muuttuu suunta etelään, väli Oulu - Kalajoki. Merkillinen väli tuo oli siksi että eräs tyttölapsi pihkaantui minuun niin paljon että olisi pitänyt jäädä yöksi tälle paikkakunnalle. Taka ajatukseni kai pienet muhinat täkin alla oli Lea-tytön toive minusta koska hän niin kovasti hinkusi minua jäämään. Jos olisi ollut toinen mies niin olisi varmana kyllä jäänyt, minä joka en ymmärtänyt naisen päälle yhtään mitään en vielä sillä kertaa jäänyt. Mikä vahinko, olisin vaikka menettänyt oman poikuuteni siellä silloin Kalajoella, mene ja tiedä? Kaunis oli silloin eronhetki, kaunis ja harmaa linja-autovuoroni lähti. Lea varmaan jäi allapäin suuren tuskansa kanssa kyselemään itseltään, kenet hän juuri tapasikaan yhdeltä linja-automatkalta? Olisiko se ollut ainut oikea? Kokkolaan 20.15. ja vaihto junaan käy kätevästi. Vain reilu tunti odottamista ja juna viheltää. Olen matkalla Helsinkiin yöjunassa ilman makuupaikkoja. Yö meni ja vähän väsyttää mutta ei se niin mitään, aamulla lähtee heti kohta uusi juna matkaan ja nyt suuntana onkin koti-Kainuu ja kohta Kajaani. Kulkijana päätän jäävä yöksi tähän tuttuun kaupunkiin jossa niin monet kerrat olenkaan aikaani tappanut muuten vaan. Matkustajakoti Nevalainen on monet kerrat matkalaisen tuudittautunut unten maille. Kalenteri kertoo, että elettäisi tiistain aamupäivää ja köyhä kansa on mennyt työhönsä aamuvarhain, lapsille leipää hankkimaan. Minulla ei ole ollut vielä tuota huolta kuten muutamilla joilla leipäkin on niin tiukassa että töihin pakko, vaikka joka arkiaamu. Miksi minä olen nyt täällä enkä sekatyömiehen housuissa tuolla viitostiellä Heikkisen Reinon komennon alla? Minähän olen muuttanut ammattiakin aivan hiljattain, olen nääs ammattimatkustaja tällä erää niin kauan kuin lompsani kestää tämän kaiken, tarkalleen niin kauan olen ammattimatkustaja. Eikös pojalla olekin kadehdittava ammatti? Ei tarvis aamulla kuulla ikävää herätyskellon soittoa parhaassa unessa, vaan voi jatkaa makailemista aina puolille päivin jos niin tykkää. Aina hauskaa olla pitää niin nytkin, mutta kenen kustannuksella hyvä akkaväki? Vaikka tuossa äsken oli tuo herätyskello herättelemässä työhön menijöitä en itsekään välttänyt tuota meteliä. Anna minun kaikki kestää, aamuyöstä silmät auki ja taivalta on edessäpäin vielä pitkälti. On aamuvarhainen Kajaanissa ja Polojärven auto tekee lähtöä kello viisi, Ämmänsaari - Juntusranta - Kuusamo - Rovaniemi on tällä kertaa vain tämän päivän matkustusannos ammattimiehelle. Minnekä sitten seuraavaksi, turistikirja on hyvin ahkerassa käytössä tuossa vaiheessa. Voisi vaikka tuonne Kittilän suuntaan, siellä matkan varrella on postitoimipaikka nimeltään Kallo. Mitä se voisi minulle merkitä? Vain pitkäaikaista kirjeenvaihtokaveriani. Ihan vuosissa voimme mitata aikaa jolloin olimme kirjekavereita ja tuo kortti jonka annoin postipojalle, päätti meidän kirjeenvaihtomme kokonaan! Kittilään mentiin vain mutkan kautta. Suorinta tietä olisin ollut jo Rovaniemellä takaisin, mutta tällä kertaa näin se tehtiin ammattimiehen silmin ja ajatuksin, eikös vaan. Aikaisiin aamuihin sitä näköjään joutuu tottumaan jos mieli keritä paljon päivän aikana. Jos seuraavana iltana kävelet Kuusamon torinseudun katuja tai vaikkapa mieli tekee muhinoida vaikkapa Kajaanin Kaarinan kanssa aivan vain viattomasti, pitkän yhteisen elokuvaillan jälkeen, helliin jäähyväissuudelmiin päättyi sekin ensitapaaminen. Varjostajat olivat taas iskeneet tähän tyttökultaan ja päättivät vähin äänin meidän väliset tapaamiset tulevaisuudessa. Kaikkea sitä onkaan, vahditaan vapaata naisihmistä aivan ajallisesti että oikein joutui kotiarestiin sen vuoksi kun meidät oli keksittynä huulet vasten toisten huulia, joka tuntui suudelmalta. Kolmen jjj Kajaanissa on vierähtänyt taas peräti yksi yö tutussa paikassa jo vuosien varrelta. Yksi seikka minua on jäänyt kaivamaan aina tuossa nimessä Kajaani. Ne ovat nuo kolme kuuluisaa jiitä vanhan käytännön mukaan. Yksi j meni joen kaupunkiin Joensuuhun, toinen meni murteensa vuoksi Kuopioon, eikä Kajaani sen koommin ole kantanut kolmen j:n antamaa rasitetta enää aikoihin, ainakaan minun muistini mukaan. Ammattini vuoksi täytyy unhottaa jälleen kerran Pietari Brahen perustama, korpimaisemien ympärillä oleva, Kainuun eteläosassa oleva kaupungin idylli joksikin aikaa, mutta pian palataan taas takaisin tuttuihin maisemiin kun sitä ennen olen käynyt kotimaisemissa vähän ilmoittamassa etteivät aivan luulisi että on mennyt aivan yhä perään maailmalla. Matkustajakoti on myös tuttu kotikylälläkin ja siispä meninkin ilmoittamaan että haluaisin vuodepaikan seuraavaksi yöksi, jos millään sopisi. Ensimmäistä kertaa kirjoitin huonevaraukseen ammatiksi olevani ammatiltani matkustaja, jonka Sisko niminen henkilö otti vastaan sellaisena hyväksyen selvityksenä ammattimatkustaja. Vuodepaikka ei silloin paljon yön yli maksanut, jopa neljällä markalla siitä lystistä selviytyi. . Toisella paikkakunnalla, vaikkapa vain Ivalossa joutui pulittamaan, kahden hengenhuoneesta vaikka oli yksin asuen,18 markkaa kun Kuusamon Huotarilla selvisi noin kuudella markalla. Kirjava hintapolitiikka on tietyissä tapauksissa sidottuna palvelutasoon tai muuhun vastaavaan paikan päällä ajanmukaisuuteen ja huonekoon mukaan. Se lyhyesti matkustajan yöpymispaikoista maailmalla liikkuen ja matkaa edelleen tehden. Kuukausikin oli jo vaihtunut kuin sen kummemmin ajattelematta joulukuuksi. Matka oli juuri etenemässä pohjois-etelä - suuntiin. Kohde tällä kertaa Helsinki ja Suomen viisikymmentävuotias itsenäisyys juhlatapahtumat. Siis joulukuun kuudes ja Helsingissä, Senaatintorilla, suurkirkkokin pullollaan herraskaisia hännystelijöitä, kova kaulassa - veltto housuissa, pojat olivat aika lailla pehmon näköisiä kun tulivat juhlajumalanpalveluksesta. Jumalan sanako se saa niin raukean olon lähes kaikkiin vai edellisen illan valvotut konjakki otot jatkoilla olleisiin. Se on reilu jätkä tuo jalkaväen entinen kenraali Keinonen kun pysäyttää itsensä kuin tilauksesta kamerani eteen, josta hyvä valokuva on muistojen joukossa. Ei sitä noin usein pääse kovin lähelle kärkikaartia tapaamaan, lähes silmästä silmään. Kekkonen olisi kyllä pitänyt ja tavata silloin mutta hänellä oli kai joku toinen ovi, mitä kautta hän vilahti kansan pariin mustine autosaattueineen ei edes vilahdusta sillä kertaa. Kekkonen kyllä sitten kävi Ämmänsaaressa kuin valtiovieras Kiannon patsaan paljastamistilaisuudessa. Olipa se näkemisen arvoinen tapaus silloin se nähdä ihka eläväinen Kekkonen suoraan kansan parissa. Vain muisti oli hänellä jo silloin sen verran heikko että ei enää tunnistanut Veihtivaaran Martta Pöllästä, joka varta vasten oli tullut Kekkosta tervehtimään. Muuten tilanteessa Kekkonen luuli Marttaa ensin Saimi Seppäseksi Myhkyristä niin vain se Kekkonenkin rupesi vanhenemaan omalla ajallaan ja vieläpä se minun toimesta huomattiin jo alle 25 vuoden iässä. Isot juhlat olivat kohta ohi ja oli palattava tavalliseen arkeen siis matkaan vain ja tielle kaipaa kulkija, tällä kertaa suuntana läntinen Suomi. Menin ja tulin saman päivän aikana Karjaalla. Vain yksi kuollut ilmoitettiin Virkkalan kohdalla sattuneessa liikenneonnettomuudessa. Pitihän sitä vähän käydä sukuloimassa enoni luona Kalliossa ja ajella lystiä pitkä päivä kaupungilla Helsingissä. Raitiovaunu oli mieluisin kulkupeli mennä eteenpäin ja kiertää kaupunkia ristiin rastiin niin tuli siinä päivän mittaan paljon tuntemattomia kasvoja nähtyä. Kasvot vain kertovat, että olet vain ihminen, muitten ihmisten joukossa, mutta silti yksin. Ennen kuin päivä oli illassa menin vielä asemalle katsastamaan mitä siellä oli nähtävää. Voi pojat paljonkin tämä poika kerkesi näkemään, jopa puutetta kärsiviä naisia asemalla tapasin. Olisivat valmiit pientä korvausta vastaan lähtemään panohommiin kanssani, mutta minä kun olin vielä äitini jäljeltä ei moinen huvi vielä kovin kiinnostanut sillä kertaa. Mikäkö sitten se jokin kuitenkin sinä iltana jo rupesi kiehtomaan tuolla aseman nurkassa, siellä vaaleaverikkö aivan yksin kyyhöttämässä jykevää nurkkaa nojaten koko hennolla painollaan. Nyt tarttui tämä poika tilaisuuteen, jonka tuossa nurkan syvennyksessä oli tarjolla, minkkiturkkinen naiskauneus. Maalaispoika, menikö sinulla nyt sisu kaulalle vai rohkeusko petti? Ei suinkaan, kävin suoraan pyytämässä pääsisikö tytölle antamaan pienen pohjoisen matkan, junakin on lähdössä vain muutaman tunnin päästä. Kyllä siinä sai kaikkensa tehdä että vapaa perhonen lähtisi yhteen matkaan kohti korpi Kainuun salomaita, sinnepä tiettömän tien päähän. Pikajunalla sitä vaan kello 21.15 lähdettiin, minäkin muka naisen olen saanut matkaan, väliaikaisen välilihan antajan Helsingin asemalta, olenko minä nyt se onnen seppä? Ilman puhemiestä hankittu hunajainen on matkaan saatu, mies jolla ei ole kokemusta naisiin vielä syntynyt ollenkaan. Poika tuomassa äidille oikein näytille, minkä kultalöydön olenkaan tehnyt sen jälkeen kun lähin kotimaan reissulle vittua etsiskelemään maailman surullisilta toreilta ja kaupungeista. Tämän minä sitten äitini löysin, joka oli vähän vanhempi minua ja oli ollut sen takia Helsingissä että hänelle tehtäisi raskauden keskeytys. Hän odotti isätöntä lasta, isätöntä?! Mahtoi siinä äitimuorin mielipide lyödä kerrankin tulta ja tappuraa kun kuuli että mikä on suttura naisiaan, mutta kun oma poika halusi myös naista ja päästä sen makuun piti hiljaa hyväksyä meidätkin sinä yönä saman peiton alle tuona yönä. Tiukat olivat paikat joka puolella, yritin minä jo peiton alla vähän niin kuin näplätä, poikamiehen sormet suorastaan syyhysivät saada jotakin. Enpä olisi eläessään uskonut että naiset voivat paketoida itsensä niin ihonmukaisesti ettei poikamiehen sormikaan pääse pahojaan tekemään naikkosen sukukypsään elimeen. Se oli todellinen siveys-yö tuo yö ja naisella siveysvyö oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Mitä me nyt tästä opimme, ainakin sen että oppirahat sain maksaa korkojen kanssa. Ei sitten pillupalaa edes vilaukseltakaan, mikä miehinen nöyryytys ettei mennyt poikuus. Sinä yönä jäi katkera viha naisia kohtaan. Melkoinen tökötti mimmi oli tämä kokemus, aina vain täytyi olla puuterituubit nenänsä alla, aina vain jotakin piti olla laittamassa ulkonäön ehostamiseksi, eikä siitä tekemälläkään enää uutta tahtona tulla joka olisi tepsinnän markkinoilla uusia valloituksia varten. Herrasmies on aina herrasmies ja saattaa aina minne asti vain halutaan ja niin nytkin Kajaaniin asti tällä kertaa vaikka kaikki toivo oli jo menetettynä kahden yhdessä nukutun yön aikana. Moilasen Atte kuin sattumalta oli Kajaanissa käymässä yhtä aikaa ja myös me tavattiin. Tytölle vain Alkon pullo kaupasta ja ei kun lääkettä kurkusta alas. Ei juotuna paljon ettei mene muisti, eikä niin kyllä silloin käynytkään. Tytön saatoin iltasella yöjunaan ja itse menin tuttuun matkustajakoti Nevalaiseen aamua odottamaan. Koitti viimein ankea aamu ja pallit täynnä vielä siemennestettä ei kun sen naisen jälkeen vain ja menoksi! Tällä kertaa mentiinkin Jyväskylän kautta linja-autolla Helsinkiin saakka eikä naista mailla eikä halmeilla näkynä Helsingissä. Olenko minä nyt vain yhden naisen varassa, sopi vaan kysyä kun se otti niin kupoliin se saamattomuuteni silloin yhteisessä sängyssä kotimökin kamarissa. Tyttöjä on maailma pullollaan, ota vain se poikani se oikea rinnallesi niin olet ikionnellinen, minkä minä nyt teenkään kun ei niin ketään ei vaikka kuinka yrittäisi olla silmät auki joka tilanteessa matkallani. Vielä saman päivän iltasella lähti yöjuna kohti Kainuun korpea, Helsingin rautatieasemalta. Mieli lähes maassa oli pojalla tällä niin olin jo pitkän matkan tehnyt ilman hyvää lopputulosta. Löytö oli vielä saamatta ei kun tuntosarvet vain esiin ja vainu koko ajan päällä nuuskien, silmät tapittaen, katsoen niin pitkään kuin suinkin katse kestää. Katso kummaa, mitä minun silmäni näkevätkään tuolla lähellä istuvankaan, kolme, siis kolme vielä toiseen kertaan nuorta naista niin että kiinni veti kuin tervattu, veneen tervaus aikana kevätkesästä. Voi pyhä jysäys, voiko tämä olla tottakaan? Kyllä on, vaikka en edes koitellut miltä edes tuntui pitää taas uutta ja vieläpä kolmea naista yhtä aikaa käsipuolessani. Nytpä oli ilo päässyt irralleen meiltä kaikilta neljältä. Minä olin se neljäs kun tyttölapsia oli siis kolme. Miten reheviä, miten hemaisevia, aivan kuin samaa äitiä ja isää kaikki kolme, marjoja kuin kesäisestä metsästä olisi saanut poimittavaksi yksi kerrallaan. Ei voina olla silmä lepäämättä, näky oli niin mahtava kuin suinkin olla voi. Voiko olla yhdellä ihmisellä niin hauskaa kuin silloin oli minulla, enpä jaksa enää uskoa että olisi ollut edes eläessään niin ikimuistettava yhteinen junataival. Helsingistä aina Suonenjoelle asti Savon sydämeen. Pian tuo matka menikin, matka meni kuin siivillä, nuo siivet saivat aikaan kolme pirteätä emäntäkoulun tyttöä, joita muistelen hyvin lämmöllä. Pirkko, Riitta ja Eila matkalla koululle yöjunassa 13.12.1967. Hyvät jäivät muistot, ostin teille yhteisen kaulaketjunkin, mutten tiedä kuka sen silloin sai jouluksi 1967 kolmekymmentä vuotta sitten. Jäi kauas taakse ne ihanat Savon tytöt joita en sen koommin enää tavanneet milloinkaan, edes sattuma ei tuoneet luokseni. Olisi varmaan toinenkin lystin ilta voituna pitää yhdessä. Se oli niin aitoa, että oikein mukana eli. Joulukuu oli ajassa siirtynyt lähes puoleen väliin saakka ja kohta kokonainen kuukausi oli tullut oltua pyörien päällä. Se on todella pitkä matka kilometreissä jos laskua rupeaisi pitämään, mutta kun ei kannata, saisi vain omantunnontuskia ja taas olisi sieluni levoton ja lepattaisi entistä enemmän. Pitääpä minun käyvä tätini Kaijan luona Riihivaarassa, miten paljon siellä ovat maailman kirjat sekaisin. Kun Kaija-tätini pääsee oikein hämmentämään niin karsta seiniltä silloin puhdistuu putipuhtaaksi. Olinpa vain yhden yön tätini luona, eikä sen kummempia, aamulla taas jälleen uudestaan autoon, kirkolle ja Ämmänsaareen. Ja tietysti Kajaanissa päiväseltään meni sekin päivä eikä sen kummemmin jäänyt mieleen mitään mainittavaa yksityiskohtaa koko pakkaspäivästä. 17 päivänä sunnuntaina mies rohkaisee oman mielen muille sopivaksi ja pokkaa tunnelmaan tangon. Kuin haavan lehti jää mies vitivalkoiseksi tanssitun tangon jälkeen. Miten voi aikamies kohta tuntea sellaista pelkoa sydämestä ettei vapisematta voi tangokaan onnistua. Voiko tämä olla sitten ihmissuhde kysymys vai missä ollaan menossa kun jossain näin pahasti mättää tanssilattialla. Kokemus oli niin inhottava etten edes soisi kellekään sellaista tämän taivaan alla tansseissa käyvän kuin mitä minulle piti käyvä. Koskahan sitä seuraavan kerran kykenee moiseen alistukseen itsensä laittamaan? Eipä mene varmaan kauankaan, näin vain luulisin vai oliko joku suunnitellut puolestani jotakin muuta, jää nähtäväksi. Kova talvi tekee nyt kovasti tuloaan näillä leveysasteilla, parikymmentä on niin kuin aluksi kun Kuusamossa elohopea laskee -37:ään ennen joulua. Lukema on kyllä yllättävän paljon pakkasen puolella, mutta mitä me pakkasista, niitä tulee ja menee. Joka talvihan tuo on käynyt neljänkymmenen kahta puolta johonkin aikaan vuotta. On tuo hyväkin, että ilmoja riittää, jokunen suorastaan kaipaa talvipakkasia, kuten jääntekijät alkutalvesta jne. Mutta minä en anna pikkupakkasten häiritä itseäni, menen työväentalon pikkujoulua katsastamaan. Jo oli miehen alku terästäytynyt niin paljon että uskalsi tulla kolosta ihmisten ilmoja nuuskimaan. Matkustajakoti oli taas yöpaikka Tauriaisella, olin saanut niin monta hyvää yöuntani vietettyä tällaisissa kodeissa. Oma koti oli kaukana, silloin omassa kodissani ei ollut sitä rakastavaa äitiä jonka luokse olisi voina enää mennä, olin saanut kaikki vihat niskoilleni häneltä ja nyt on näin. Kuljen ilman kotia täällä maailman kiertolaisena niin kauan kuin minun ei ole hyvä olla kotona jossa saan kaiken ihmisarvon. Joulu tuli myös minulle silloin vain yksin Kaljuskylän Alaskassa, valopetrolin hajussa oli muuten melkoinen hajukokemus. Tuo tuolla nurkassa, muka lämmittimeksi sitä jopa sanoivat on niin helppohoitoinenkin sen kun lisää öljyä kun entinen pääsee säiliöstä loppumaan. Mutta on melko pitkä aika ennen kuin pääset uudestaan tuon kamiinan sytyttämään, kerkiää tulla melko kylmä sisälle kovalla pakkasella. Joulu -67 oli koko lailla pakkasjoulu, kolmenkymmenen tienoilla, jopa välistä ylikin miinusta. Kaikki joulun pyhät menevät tänä jouluna täällä Kaljuskylän Alaskassa, myös kaikki illat tanssin pyörteissä työväentalolla. Aamuyöllä sitä palaa häntä koipien välissä mitään saaneena tai mitään antaneena. Kuka oli tuo Ivalon tyttö en jaksa kovin hyvin muistaa, siltä osin on muistini täysin sumentunut, talolla kuitenkin kyllä olimme tavanneet. Ehkä jonkun jouluvieras kai on vain merkintä kalenterissa ei muuta tavattu kuitenkin on. Hyvä että tavattiin, olisi kai ollut kovin masentava jouluntienoo, ilman minkäänlaista vaihtoehtoa vaihtaa edes jokunen hyvä sana toisen osapuolen kanssa . Joulutanssit tanssittiin kolmena iltana perätysten, kova oli hinku oppia. Noiden tyttöjen kanssa ainakin yritystä oli kovastikin, mutta siihen se kaikki kyllä jäikin valitettavasti. Olenko minä nyt pelini menettänyt nuorimies, alle vielä yhdeksäntoista, mitä minä enää elämältäni tarvitsen vai onko se tässä umpikuja vai mikä tulee ratkaisemaan pahan solmun. kohdallani on solmu, siinä se on, kaikki ovat tiukasti kiinni toisissaan. Uusivuosi on tulossa ja tehdään hyvä uudenvuoden lupaus niin kaikki olisi sitten kuin monella muullakin on, hyvin. On jokapäiväinen työpaikka ja ihmissuhdeasiat ovat kunnossa ja koti olisi taas uudestaan arvossaan. Koti jonne voisi mennä olemaan ja rakentamaan omaa tulevaisuutta ja vaikka voisi perustaa myös perheen, jonka kanssa maailman meno jatkuisi päivästä iltaan, aamusarastukseen saakka jolloin olemme aloittamassa uutta päivää ja tulevaa tulevaisuutta päivä kerrallaan. Vuosi 1968 alkoi Ämmänsaaren työväentalon tansseilla, Eero Penttilän yhtyeen tahdissa. Tangoa on sitä itseään sai sillä kertaa kuten halusikin. Olinpahan oppina jo sen verran tyttöä litistelemään lähelle rintaa että jotakin olen jo saanut aikaiseksi. Ilman muuta lähikontaktia, mutta toiveissa on vielä hyvä elää ja toivoa parasta ja sitä hyvää, mutta ei makeata mahan täydeltä ettei maku kärsi liiallisuudesta. Tämä on elämäkertani toinen osa mutta sisältö on jo pitempi kuin ensimmäisen osan, peräti 22 vuotta tässä on taivalta kuljettuna eteenpäin, vuosissa lähes neljänkymmenen vuoden ikään saakka on jo mentynä tässä loppupuolella. Seuraava muistelu lähtee siitä kun minä olen jälleen kotona Kokkotaipaleessa kesästä 1967 alkaen. Vaikka nyt muutama vuosi on jäämässä väliin koska ei ole olemassa tarkkoja päiväkirjamerkintöjä noita välivuosilta. Kyllä tässä ruvetaan pian pääsemään hekuman makuun kun poikamies pääsee vihdoin naisen makuun koko ruumiilla, ja tuo vuosi jolloin tuo ihme tapahtui 1968 kesällä. Työväentalolla sitä vaan tavattiin ja mentiin monot kummasti vinossa tanssilattialla. Meno oli kuin paremmastakin tanssiparkettien kutsutilaisuudesta suoraan lainattu, mutta tässä tapauksessa olivat vain amatöörit näytillä, ilman ammattiohjausta, mutta sujuu se näinkin pojat ja tytöt. Sukuansa monesti ollaan moittimassa eikä anneta kiitosta edessä eikä takana mutta jälkikäteen kiitoskin on nyt paikallaan. Pikkuserkkumme hommasivat kampeen, jota kelpaisi vähän höylätä aivan oikeasti. Moisionvaaran Eevako se muka kaikkien yhteinen eväskö kun yksi rupeaa saamaan niin miksi myös minä en saa sitä samaa hyvää, kaveria ei jätetä pulaan. Venematkalla pian selvisi kuka saa mitäkin. Onni oli kääntynyt minun puolelleni, kaikkien kuullen, minä olen se onnellinen joka ensi yönä pääsee onnellisesti pois poikuudestani. Herranen aika, minäkö se olen, jolle näin pääsee käymään ensi yönä. Siinä ei pappia enää jäätynä odottelemaan, että olisi vihkinyt tuonkin aviopariksi ennen kuin alkaa ne synnit ja temput ilman aviovuodetta ja siunausta. Kyllä siinä sai olla vähillä vaatteilla ei ujostella ei. Eeva otti komennon, kokemusta kun oli, otti paraatikunnossa jo seisovan omakseen ja tuossa tuokiossa se olikin hänen ihanassa pillussa litisten aina pienen liikkeen jälkeen joka sulassa sovussa aikaan saatiin, minä alla hän päällä hurjasti väristen himosta joka meidät oli saanut syttymään yhä uudelleen. Kohta vaihdettiin osia, pian minä olin päällä kapellimestarin osassa tahdin määräämässä, voi pojat mikä kokemus menettää poikuus ensi kertaa jollekin joka ajattelee samoin. Nuoren miehen työvärkki pääsi kohta huippuunsa, oli jo laukeamisen aika. Mutta me vähän herkuteltiin ennen laukaisua, ensi kerran kun on saanut jo kohta tekee mieli taas uudestaan sitä hyvää. Tapahtui keskeytetty yhdyntä, yhteisestä toivomuksesta, hukkaan meni nekin siemenet. Sillä kertaa ei kukaan tullut isäksi minua sanomaan. Mahtava laukeaminen jäi karvoituksen päälle, joka kuivattiin karvojen ympärille kuivaksi. Kyllä oli nyt Seppänen saanut ja saanut, jalkojen välissä pallit ovat hyvin kiinteät ja kipeät. Itse pojan mulkusta kyrväksi muuttunut tuon naimisen jälkeen oli kova ja jäykkä kuin jousipyssyn kaari, jolla voisi vaikka kohta aloittaa uudestaan. Veto oli mahtava silloin. Aamun kahvipöydässäkin se vielä oli samanlainen, halukas kuin muutama aika sitten. Sitä uutta tilaisuutta ei sitten tullutkaan. Äitikin oli herännyt seinän takana ja arvellut että minulla on vieras huoneessani. Pojat olivat todistaneet näin olevan. Tuliko äkkilähtö taipaleelle silloin, tuli varmaan. Siinä ei tyttöni kanssa kerinnyt muuta kuin ikkunan aukaisemaan, niin kohta olimmekin ulkopuolella menossa lujaa metsätielle päin. Sellainen oli ensi kokemukseni saada naista omassa sängyssä. Kyllä kokemus kannatti nyt sitä oli sitäkin kokemusta viisaampi. Meillä oli edessä kylmä ja karu taival tiellä kahden kesken ei sitten pennin penniäkään kummallakaan taskussa, mutta ämmään sitä vain oltiin menossa. Pyhä päivä ja kyytiyhteydet paljon huononlaisia, vaikka minne päin olisit ollut menossa. Koskaan en ole kysynnät Eevalta miten hänen silloin kävi kun me erottiin minun ensimmäisen kerran jälkeen kun olin saanut naista ensi kertaa eläissäni. Kuulepas tätä vielä nytkin kun kirjoitin tämän kohdan tähän paperille muna nousi melkein koko ajan ja halutti naista naida heti paikalla. Tämä oli minun omakohtainen näkemys tapahtuneesta silloin lähes kolmekymmentä vuotta sitten kesällä 1968. Kun tulee kesä niin muuttolinnutkin palaavat kotimaisemiin rakentelemaan omaa pesäänsä, toiveessa saada jälkikasvua matkaansa syksyistä muuttamista ajatellen. Joku viisas on sanonut aikanaan kun on kesä ja kärpäset, vedet auki lainehtimassa ulapalla. Marjametsät täynnä marjasatoa, suot täynnä kullanhohtoisia lakkoja joista vaikka voi joku pienen omaisuuden hankkia itselleen. Siihen aikaan ei ollut perin harvinaista käskeä miestä metsään hakemaan sieltä elantonsa, jopa tästä tehtiin laulukin. Osa kansasta puolukoita poimii metsässä kun hätäaputyötkin olivat päässeet käymään niin vähiin että lapiokin oli jo kohta silloin turha koriste mökkien nurkissa. En ainoastaan minä ollut vailla työtä josta leipä irtosi, meitä oli poikia ja miehiä jo pitkälle toista sataatuhatta koko maassa. Kyllä oli monella mieli maassa ei työtä löydy kortistosta ei oota vain tarjottiin työttömyyskortistosta. Moni menetti jo uskonsa melkein huomiseen, toivo oli melkein kokonaan mennyt kun oli tottunut oman nokkansa eteen tekemään joka päivä ansiotyötä, ilman yhteiskunnallisia tukia. Kahteen kertaan siinä päivisin sai kääntää omat joutilaan näköiset työrukkaset, joille ei ole enää ollut pitkään aikaan mitään käyttötarkoitusta. Jos vaikka koko elämäkin voisi olla yhtä käyttötarkoituksettomuutta, mene tiedä vaikka välillä saattaa tulla niitäkin hetkiä aika ajoin ja varmasti myös tuleekin, mutta kuka ne helposti on tunnustamassa. Minä olen sentään mies enkä sorru tunteitani ilmaisemaan minun heikolla hetkelläni se olisi perin akkamaista miehisen miehen näkökulmasta. Luonteen pitää olla niin karski että oksat pois jos niin haluaa itseään ilmaista. Kuka vielä uskoo tuohon sahalaitokseen joka on seissyt turhan panttina vuositolkulla, eikä vain lähde mistään nykäisystä käynnistymään. Monet jo lähti ja tulevat vielä lähtemään. Suurimmat ikäluokat kun olivat kyseessä oli pakko lähteä, mikään pientila ei elättää niin isoa sakkia Suomussalmelta että kaikki olisivat tulleet edes jollakin tavoin toimeen ei niin mikään pientila. Ruotsi ja Keski-Eurooppa ja eteläisen Suomen kasvukeskukset olivat vastaanottamassa monen Suomussalmelaisen isän ja äidin kasvattamaa jälkipolvea. Suomussalmen väkiluku oli päässyt juuri korkeimpaan huippuunsa kun väki väheni ja väheni niin paljon, että oltiin jopa huolissaan väestökadosta. Kyläkunnittain tuli lähes kertaheitolla harvennus mökkirähjiin kun ei sen kauniimpaa nimeä voi millään antaa tosiasioille. Mitäpä minä sitten itse olisin valmis tekemään kun mullankaan ei ole ollut pitkiin aikoihin mitään vakituista työpaikkaa. Mitäpä minä kiirehtimään työntekoon, tehkööt herran ketaleet kaikki työnsä minunkin edestä kun kerta pakottivat näin Suomussalmen autioitumaan omat synnyinseutunsa. Minähän nousen uunille pakkaspäivinä ja katselen kuin kuuntelenkin aivottomien, kokemattomien viskaalien yhtä sun toista vouhotusta.Ja paskat ja pitkät, minä kun en noteeraa koko rehvastelija joukkiota, enempää siellä Helsingissä kuin täällä omassa kunnassakaan. Herroja, joita meillä on aivan riittämiin omastakin takaa, vaikka mistä muillekin jakaa. On se tuo omasta mielestään herra, kuitenkin kuin metsässä paskanmarja joka jää poimimatta. Voi herran retkut kuinka minä aina olen teitä inhona aina syvää inhoon saakka omassa elämässäni, kuinka te olette aikaansaamattomia, ettekä osaa edes hävetä omaa surkeuttanne. Herravihani on juurtunut minuun niin voimallisesti ettei sitä lepytä edes mikään niin. Minkä ovat tehneetkään tälle kauniille kotimaallemme vahinkoa ja tehneet aina ja nyt se jos mikä minua aina korpeen että myös sapettaakin välillä ja kiehahtaa omissa oloissa tulikuumaksi asti. Kansakunnan järkevyys vai onko kansallamme järkeä olla kansakunta vain joskus on tuntuna se vähä mikä onkaan olemassa olisi meidän kansakuntamme ulkopuolella, toisessa paikassa. Minä pyydän jos sallitte vähän aikaa antaa minulle niin esittelen teille komean herran, josta ei väriä puutu, persoona mikä persoona, eikä vähiten minun halveksuma lörsä ja lörppö jo nykyinen vainaja! Suomussalmen sosiaalisihteeri Yrjö K. Pyykkönen on tuo minun noteeraamani mies. Joka ei aikaisemmin tuntenut tuota kuvatusta niin varmana luettuaan tämän tietää jo paljon enemmän. Ennen vanhaan kun ei mentynä ajanvarauksen kautta sosiaaliapua hakemaan voin mihin aikaan päivästä hyvänsä voitiin vapaasti mennä. Kerran oli vanha Turjanmaa mennyt kuntaan asioimaan ei Yrjön luokse vaan toiselle henkilölle. Kesäaikana kun aamuisin oli tapana pitää ovia auki tuulettamista varten, kuului kaukaa kadulle asti kunnasta ääniä. Pyykkösen ääni oli erottuna selkeimmin ja Myhkyrin Saimin ääni aika ajoin hyvin kiihtyvänä välillä voimistuen. Turjanmaa paikalle katsomaan mitä se Yrjö Saimia nyt huudattaa siis asiakasta. Pyykkönen käsitteli sillä lailla että ohikulkijatkin olivat ajan tasalla mitä Myhkyrissä lähipäivinä Saimi äitinä lapsilleen syöttää ja juottaa, näin kaikki ohikulkeneet tiesi kaiken tämän. Pentti-veljeni myös oli kerran ollut vuorostaan hakemassa huoltoapua Yrjöltä, meillä oli oma tilimme Yrjön takana kun hän oli meidän holhoojahuoltaja. Vänkylä kun oli tuo Yrjö niin ei ensin hoitanut koko asiaa niin kuin olisi pitänyt johdonmukaista virka-asemansa puolesta ja toiminut asiakkaan kannalta heti välittömästi. Kun ei tovin odotteluun jälkeen kuuluna vastausta, poikanen Pentti käveli Yrjön eteen käsi nyrkissä ja lyödä napsautti pöytää niin että Yrjö ihmetteli että mitä se nyt teki hänelle ja komensi häntä pöydän toiselle puolelle. Pyykkösen silmät siinä leimahti hetken ja leipälappu irtosi veljelleni Pentille. Omista varoista ei kunnanvaroista, tulkoon se nyt tällä kertaa mainittua. Virkamies saa joskus kokea nöyryytyksen, kun on vähän vouhottaja sen me voimme itse kaikki tästä lukea. Pyykköselle kun kuului myös pitäjän hullutkin hoitoon vietäväksi, siispä tässä yksi tositapaus eräästä käynnistä Oulun piirimielisairaalasta. Varmaan olette kuulleet puhuttavan hulluista, jotka ovat seinähulluja sanan varsinaisessa merkityksessä. Vain tämmöinen keikka odotti seuraavana aamuna Yrjö Pyykköstä, aamulla aikaisin oli lähtö piirille. Potilas oli ollut koko ajan levoton matkan aikana, jopa Yrjön henkiriepukin oli vain hiuskarvan varassa silloin. En voi ikinä uskoa kun olimme olleet vähän aikaa piirimielisairaalan edessä, että potilas onkin täysin rauhallinen ja normaali, kaikki siis kunnossa. Pitää koko ajan muistaa, että seinähullut ovat aina arvaamattomia tempauksissaan, jopa hengenvaarallista sakkia. Seinähullut kun yleensä viedään suljetulle osastolle niin tässäkin tapauksessa toimi Yrjö. Tieto oli etukäteen soitettuna, ennen lähtöä Suomussalmelta, että minkälainen on tapaus tulossa nyt hoitoon. Ovi auki ja kaksi rotevan näköistä valkeapukuista vastaanottajaa ottivat tulijat vastaan. Ensihämmennys oli täysin valmis kun vastaanottaja kysyikin, että kumpi teistä on se potilas. Suomussalmen virkaa tekevä sosiaalisihteeri vastaan seinähulluksi määritelty potilas onkin hiljaa, jopa nyt jotakin. Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen myös Yrjön suhteen, ettekö te tosiaan tunne kuka olen minä, Suomussalmen sosiaalisihteeri Yrjö Pyykkönen?. Eivät olleet kuulleet, vain soitto Suomussalmelle pelasti Yrjön pahasta pinteestä hullujen huoneen sisäpuolelta ja siinä vaiheessa sen koommin ei Yrjöllä ole ollut haluja lähteä saattamaan mielisairaalapotilaita. Jopa tämä Pyykkönen yritti minun tätiäkin pyydykseen saattaa, vaan onnistumatta aikeessaan. Pölvästiksi oli hänet silloin havainnut sekä suupaltiksi, hyvin leuhkakin kuulu olevan. Pyykkönen oli ollut monesti lähellä menettää virka-asemansa Suomussalmen sosiaalisihteerinä. Kun ei ollut niitä hyviä tapoja, vain hyvä tuuri oli hänellä ainut pelastus säilyttää asemansa. Minä asiakkaana en olisi halunnut Yrjön olevan tuolla paikalla, pitää sitä olla edes jonkinlaista käytöstä. Paska huusin pönkänpaikalla olisi ollut sopiva virkapaikka meidän lasten huoltajalle. Meni se kesä se meni niin, että kesä 1968 ei tulee enää uudelleen elettäväksi ja koetavaksi niin ei voi tullakaan koska siitä onkin kohta kolmekymmentä vuotta aikaa. No onhan tuota kerrakseen kuluna vain uudet ratkaisut odottavat että niitä voisi lähteä viemään eteenpäin. Kumma kyllä, työtä rupeaa tekemään mieli, arvaahan sen että nyt se kävi mielessä pitkästä aikaa, minäpä myös jälleen olenkin levänneen näköinen mies, peilistä sitä juuri katselin. Se tuo enoni aikoinaan oli siellä kaljafirmassa automiehenä, josta tuo juontuu mieleen, voinko minäkin olla siellä jotakin tekemässä. Voinhan minä jos vain voin. Peilistä juuri näkyi mies joka saa lähteä työmaata itselleen katselemaan nyt on jo syksy ja nyt varmaan jo joutaa. Kerälässä olin juuri yötä ollut, miksikö tuolla tuppanalla näyttää olevan lompsassa vähän rahaa ja minä näin sen. Aamulla ei niitä olekaan, minä olin lainannut 110 markkaa ja mennyt hakemaan töitä Helsingistä itselleni. Mitenkä sainkaan alleni jalat, olen täällä tällä kertaa ja kukaan ei tiedä minne mies lähti en yleensä kerro omia lähtöjäni etukäteen. Äkkilähtö on paras lähtö, vaikka mihin jos minusta on kysymys. Minulla on nyt työtä, olen mallasjuoman Violankadun konttorin varastomies. Te jotka jäitte sinne peräkamarin pojiksi Suomussalmelle ei sitä ihanuutta ole kuin kotityöt, josta ei makseta paperikymppejä tilipäivinä. Varastomies se minä olen nyt, tyhjennän aamusta iltaan rekkojen tuomia peräkärryjä ei siis työtä kummempaa ja kaikki siis hyvin. Suomussalmelta lähtöni jälkeen alkaa kiivas takaa-ajoni, mistä minut nyt löydettäisiin. Äitinikin näyttää olevan yhtä hyvä asiamies kuin Hämeen Maija aikaisemmin. Äitini saa Pyykkösen kirjoittaman uhkakirjeen minulla tuotavaksi kotia, mutta minä en saa sitä koskaan, koska olen täällä Helsingissä töissä. Saavat vetää vesiperän kaikki sen puolen paskanokat, jotka eivät anna minulle työrauhaa ja sen tuomaa tyydytystä. Kun minä nyt olen työssä niin ei luulisi olevan enää kellekään mitään nokankoputtamista minun ratkaisujeni suhteen. Olen ns. sekatyömies ja olen koko lailla omasta mielestäni tehnyt hyvän ratkaisun itseni kannalta. Vanhentuva äitikin on aivan liian vanha poikansa avuksi jokapäiväisissä askareissa, nuorten kyydissä vanhat eläkää liikaa vaivaa nähkö, minä päätän nyt itse. Ensialkuun pitää jälleen turvautua enon apuun ja olla siellä muutama viikko korteteeriä kun saan kohta vuokrakämpän itselleni tuosta läheltä. Pengerkatu 7 oli osoite, poliisi piti majaa numerossa 5. Ja oltiin niin silloin naapureita virkavallan kanssa. Vuokranantajani oli hyvin vanha ja iäkäs papparainen, Virtanen ja minun kämppäkaverina oli Pakarisen Kalle. Vanha oli myös hänkin, siinä lähes 80 ikävuotta. Vuokra ei ollut kovin korkea, mutta mukavuuksiakaan ei kyllä ollut. Ei TV:tä ei ollut radiotakaan. Vain makuualkovi ja hämärän puoleinen huone vanhasta talosta. Vanha hissikori se minulle kertoi, että on kovin vanhatalo. Vain työtä kun jaksoi tehdä niin leipääkin sai palkkioksi, niillä markoilla joita työnantajani maksoi tilipäivänä käteen. Minä en vielä jaksanut uskoa siihen että tämä oli se ainut paikka maailmalla josta voisi muodostua minulle ikuinen onneni kehto kun se oikea kehtokokemus oli pelkkää miinusta, miinus mittarinpohjaan asti koettuna. Jotakin uutta sentään oli minussa jo tapahtunut, kävin jopa vanhojen tansseissa, vaikka en olekaan vielä kahtakymmentäkään. Kun tuolla vanhojen tansseissa tapasi koko kirjon nuoremmasta vanhempaan, jokaiselle silmälle lähes melkein sopivaa, mutta mitään oikeata ei vain näy löytyvän josta saisin oman. Sinne kotipuoleen taisi jäädä se sittenkin Keskisen linjalle, Heikkisen vaaran päälle vai oliko tuo täällä Herttoniemessä? Kävin muuten sielläkin oman aikani kuluksi lähentelemässä lähempää tuttavuutta Mirjan kanssa. Taas nuo naiset rupesivat kummittelemaan lähelläni ja vähän makua antamaan. Voiko nuoren naisen avohaava olla jalkojen välissä niin avautumaton kun sattui minulle kerran käymään. Muutamassa kyläpaikassa seuraus siitä oli että tunnin yrittämisen jälkeen puhti oli jo pois ja halusi vain maaten mitään edes saaneena. Aamulla vain kahvipöydässä nähtiin se mitä oltiin kyläpaikassa saatu aikaiseksi, syrjäkulmin siinä vain toisiamme katselimme. Tyttöni vieressäni ähisi tulipunaisena omaa puhisemistaan oli meille melko nolo temppu, emme saaneet kumpikaan sitä mitä makeaksi lihaksi sanotaan. Vain saimme tyytyä siihen että toiset sai ja me jäimme ilman ei ollut oikein reilua. Palaankin taas kaupunkiin, enkä mene kehumaan että mitään olisin edes yrittänytkään. Kaupungilla minua odotteli aivan uusi ja vieläpä sihteerin arvoinen hempukka. Siis Levanderin Mirja, palsta 65 C Herttoniemi oli paikka jossa minulle oli pieni mahdollinen tilaisuus mutta yrityskin kuivui kerran niin vähiin että sai vain omat housunsa kostean märäksi siemensyöksyn aiheuttamasta latauksesta. Sihteerit ovat aikansa kutakin, punaisia huuliltaan ja hyvin hemaisevia syöttinä yleisissä tansseissa arjen kohdatessa. Rakkaus on jo juossut ulos kauas pois niin kuin mitään pysyvää ei tarvitakaan. Maalaistyttönikin ilmoittaa se on nyt loppuna, löysi uuden itselleen ja jätti koko miehen Helsingin yöhön yksin. Opimme parista seikkailusta, rakkaus ei tule vaan se menee kenen luokse se haluaa. Nyt olet yksin kaiken keskellä. Onpa minulle edes työtä, josta minä saan melkein kaiken mitä tarvitsenkaan, nuo naiset kyllä on tarkoitus jättää vähemmälle huomiolle. Pitäkööt navanalusensa koskemattomana niin paremmin olisi halu antaa oikein äidin lailla myöhemmin. Tuleekin joulukuun viimeinen päivä ja perin harvinainen päivä sinänsä. On yöksi mentävä työpaikalle purkamaan rekoista kolmoskaljat joita tulikin parin vuorokauden aikana yli viisikymmentä rekkaa, jotka me varastomiehet työntelimme kärryillämme varastoon, koska keskiolut vapautui maitokauppoihin myytäväksi niin olivat siitä sitten valmiit heti lähtemään uudenvuoden päivän jälkeen myyntiin. Virtanen oli yksi joka minulle jäi mieleen hyvin, oikea mallas juomamies, myös työaikanakin hänelle sopi ottaa pienet kaljat kun taas minä en vielä kovin perustanut koko kaljoittelua omakseni, olin päässyt hyvin pitkälle ettei mikään kalja voita raittiusaatettani. Virtsu Virtanen kyllä sen taisi, otti monet humalat ennen kuin pääsi kotia lähtemään Vartiokylään. Väiski oli paljonkin viksumpi mies, mutta joskus kuitenkin kelpasi myös hänelle ilmainen oluthiprakka, vanhempi mies hän oli. Iso-kissa oli nimensä veroinen, myös työnteossa, vaikka kertakokeilu siitä että kuka se on talon paras kaljakärrymies päättyi sillä kertaa ison miehen tappioksi ja minun hyväksi. Iso mies meni ennen puhki kuin minä, käytiin pieni työnäytekokeilu aivan työn merkeissä ja vieläpä omalla työmaallamme Violankadulla. Työpaikka oli mieleinen kun ei tehnyt heti poiskaan mieli niin kuin joskus kävi. Antoi uutta potkua kun menin oma-aloiteteisesti esimieskurssille Katajanokalle, siis varta vasten kyseiseen työhön liittyvä, jota muuten jo päivälläkin tein työmiehen ominaisuudessa. Kurssi oli kolmena iltana viikossa ja siitä sai oikein ammattipätevyyden käydessään loppuun kyseisen kurssin hyväksyttävästi. Ja minä kävin hyvin arvosanoin kurssin loppuun kesään mennessä. Asuinpaikkakin oli siinä välissä kerninä vaihtua, tuossa aivan lähellä oli uusi paikka missä nyt yöni vietin, kolmas linja 14 B Helsingin Kalliossa. Niin oli taas uusi kesä edessä. Minä taas kahden vaiheilla, mitä minä nyt olin jättänyt hyvän työpaikkani mallasjuomalla ja teen lähtöä jälleen kotia päin. Juna hiljaista miestä kuljettaa, vanhalle kotiseudulle palaamme jälleen muistojeni kanssa. Tuleeko minusta miestä ja milloinka alan jäädä, sitten aloilleni jotakin pysyvää saamaan aikaiseksikin, ettei se vain olisi tätä ainaista edestakaisin vaeltamista Suomussalmen ja Helsingin välillä. Romppaisen Ilmari, eipä ole miestä aikoihin näkynä näillä main ja nyt täällä tänään, siis mummoni veli ja nuorin niistä. Ilmari onkin suvussamme se joka on todellinen hieroja. Kerran oli eräs naisihminen valitellut omaa vaivaansa hierojalla Hyrynsalmen kirkolla. Eipä aikaakaan kun hierojamme oli paikalla. Hierottava paikka oli naisen haarojenväli, jopa oli miehellä mieluinen paikka mitä hieroa. Pojat! tämä ei ole mikään leikinlaskun paikka nyt, naisen piti saada heti paikalla apua vaivaansa, ennen kuin menee hermot miesten kanssa ollessa. Naisihminen vähän arkaillen alkaa riisua pois rytköjään päältään kun hierojalle paljastuu merkillinen näky naisen jalkojen välistä. Täytynee tutkia tarkemmin, lähitarkastelu aiheuttaa hierojallemme vähän vastenmielisyyttä, voiko naisen värkki olla tuollainen, että on vinoon luoja luonut tuon sukupuolen niin paljon että olisi parempi että olisi mennyt kunnon tohtorille. Romppainen oli kuitenkin valmis päättämään siitä paikasta, että nyt hän näyttää olevansa oikein hyvä hieroja puheista huolimatta. Pahoja puheita on vaikka kuinka paljon ollut, missä Ilmari milloinkin on hierontaa suorittanut. Kerrankin Ilmari halusi leikitellä hieromavoiteen kanssa niin että hierontavoidetta oli aina kyynärpäitä myöten. Tarkoitus oli ruveta kätilöksi ja tunnustella raskaana olevan naisen kohtua vähän syvemmältäkin. Ei ollut soveliasta näin menetellä raskaana olevan naisen kanssa, siitä sai hieroja Romppainen ikuisen porttikiellon tuohon tönöön sillä kertaa. Edellä mainittu teko sai hierojan kaukaa kiertämään lähialueita pitkän aikaa. Mutta hyvän työn Ilmari teki kuitenkin tätä ennen kun hän päästi pälkähästä naisen jolla oli orpo olo kun vitunväylä ei ollut suorassa poikien harmiksi. Hieroja Romppainen oli onnistunut niin hyvin oikaisemaan naisen vitunväylän suoraksi, että hänestä jopa sen jälkeen kiisteltiin. Sen parempaa valehtelijaa ei ole ollut näillä main liikkunut kuin tuo Romppainen on ollut koko elämänsä aikana. Ei oppina mies milloinkaan totta puhumaan, jopa ihmiset epäilivät sitäkin että kun Ilmari sanoi aamulla päivää tullessaan hieromaan. Niin valehteli Ilmari sujuvasti koko suvun nimissä että oli siinä helisemässä koko virkamieskunta myös. Pyykkönen jopa laittoi hänet vankilaan kerran! Oliko kotona tapahtumassa jotakin sellaista jota en aikaisemmin ole tienäkään olevan, äitimme on löytänyt oikean löydön, Arttu Mikkosen, vanhainkoti Kurimosta itselleen, kaipa tulevan vanhuutensa turvaksi. Sitä vanhempana saa jo ruveta vaikka huoraamaan ja vai vieläkö se kevät saa hormonit hyrräämään vaihdevuosien jälkeenkin, mummo iässä. En tiedä kun en ole nainen ne naiset yksin sen puolen asiastaan hallitsevat. Meille on tulossa isäpuoli. Vai että puoli, meillä aikanaan oli kunnon oikea isä, mitä me isäpuolilla olemme tekemässä. Tuommoiset isäpuoliehdokkaat pitäisi suohon sotkea ja kuohita koko mies, jos sillä on vielä niitä aikeita jotka eivät ole hyviä aikeita meidän huushollissamme. Ulkonäkö kertoo jo tuosta miehestä sen että on oltuna pitkään huonon katon alla tai sitä ei ole ollutkaan minkäänlaista suojaa, voi äitiparka mihin sinä nyt haksahdit. Rantojen tenttu ukko tulossa meille, mitähän tämä onkaan, mitä en vielä oikein jaksa koota yhteen niin vielä on tämä uutta meille. Todella tuo niisku ja käppänä olisi laitettava kuutamolle vähin äänin, mutta miten kun äitimme on kerinnyt olla jo sen völjyssäkin, ties miten kauan kun minäkin olen ollut pois maailmalla. Kaikenlaisia sitä kuvatuksia pitää kotiinsa ottaa. Olisiko minulla nyt sananvaltaa kotona, eipä varmaan niin vähän epäilen. Johan merkillistä, ventovieras johon minun pitäisi sopeutua suopeasti, jopa hyväksyen olla ilolla vastaanottamassa renttuja kotiimme. Annettiin se kerran yhteinen kyyti kotoa, joka ei tänne kuulu mitenkään, vaikka oli tuossa vene kerran kaatua Kiantajärvellä. Kokkotaipaleen - Lahtelan välillä oli melkoinen melske, päihtyneen kuljettaminen veneessä on tosi vaarallista puuhaa jos ei nyt hengenvaarallista niin melkein läheltä hipovaa kuitenkin. Jospa nämä maanvaivat näkivät äidissäni turvaa tuovaa huomista itsellensä kun tiesivät leskenä äitini yksin olevan tiettömän taipaleen takana. Vai houkutteliko lesken syli niin kuin laulussakin sanotaan, aina lesken syli oli lämpöinen jne. jne. mene ja tiedä. Mutta minä olen täysin ehdoton omassa asiassani, rentut eivät ole saaneet sijaa minun sisimmässäni eivätkä tule saamaankaan, siitä olen täysin ehdoton. Kyllä se on kurjaa kun omassa kodissaankaan ei saa rauhaa, aina joku vieras tulee ja sanoo omat mielipiteensä ja yrittää jäädä isännän paikalle, jota en niin kuin vielä tähän päivääni asti hyväksynnän kotona. Tässä vain yksi esimerkki, miten kotiin tulee vieras mies, jota ei kovin hellä varoen puhutella vaan siunataan viimeiseen helvettiin, sinne lämpöiseen. Mennään nyt tässä ajassa kuitenkin eteenpäin, koitetaan jättää taka- alalle mikä on todella mennyt vain uudet asiat saakoon tilaa muistin lokerossani. Kiantajärvi on melkoinen haaste vaikka kelle jos se päivä joskus sattuu omalle kohdalle. Minulle se sattui monet eri kerrat kulkiessani kesäisin tuonne ämmään asioitani toimittamaan. Sitä kun aamulla on virkku lähtemään vähän oikomaan jäseniä vetreämmäksi pitkän nukutun yön jälkeen on mahtavaa päästä aalloille keinumaan vain maanravut ovat kovin ihmeissään tuosta kulkijasta. Miten se muka aina selviää ja ilman sen kummempia haavereita matkaltaan pienellä Kiantajärven merellä. Minä olen saanut synnyinlahjaksi käydä aaltoja päin, minä en ole ollut milloinkaan kuin nukkuneen rukous joka jää ihmeissään katselemaan ympärilleen jos vene on esimerkiksi puolillaan vettä. Vain veden saaminen pois ajoissa on pelastanut minut monelta varmalta hukkumiselta Kiantajärven suuren suuriin aaltoihin. Olisitpa kerran ollut matkalla minun matkassani kalakaverina kun Mikkoslahti näytti siltä, että sinne sitä sillä kertaa on jääminen. Syyshyisiin aaltoihin minä vain menin ja tein mitä olin ajatellutkin, kävin verkkoni pois satoi tai paistoi. Silloin oli olosuhteisiin nähden raivokas syysmyllerrys kaikkein parhaimmasta päästä juuri meneillään. Olisiko parempaa ilmaa huomenna ei edes käynyt mielessä, vaan aina on kalastajalle se hyvä ilma jonka mies kestää kun ei ole arka lasta kotoisin ja käyttää selvää harkintakykyänsä. Ensin aukesi tappi sen varmaan verkon reuna jotenkin hipaisi vain vähän kuin varkain. Kun ei siihen joutanut niin kiinnittämään huomiota koska aallot luikkivat välistä veneen laitojen yli uhkaavasti. Siinä minä olin kuin melskeissä pahemmassakin ei mitään apua lähelläkään, vaikka ranta oli aivan tuossa muutamien kymmenien metrien päässä. Rantoja vasten tuuli sen kuin kiihdytti voimaansa. Vesi roiski korkealle puunoksiin saakka, joista jäätikut riippuivat alaspäin hurjan näköisesti. Jos ette olisi ennen aavetta nähneet niin tuossa rantatöyräälle sellainen ilmestyi kuin taiottuna, syysmyrskyn aikaansaannoksena. Tuolla järven takana ei näy edes rantaa selkeästi, raivo on järvellä niin rajua, kuin luonto olisi suuttunut meihin vesillä kulkijoihin niin paljon että on aikomus kellistää minut kumoon mitään kysymättä minulta, joka sentään täällä nyt seilaan kuin tuohisessa, lasikuituvene on kuin tuohinen aalloilla kulkiessamme. Lopussa kiitos seisoo, minä olen selvinä kuivin vaattein rannalle, josta kiitos olkoon kokemuksellani kulkea vesillä. Vesi on sellainen elementti jota on syytä kunnioittaa aina. Vaikka jo allas vettä on ollut monen kohtalo hukkua, taikka omaan kotiin kylpyhuoneessa, joten aina pitää mielessä, veden kanssa leikkiminen on valskia puuhaa. Ei vielä kovin vesi saanut minua uskomaan, että sieltä löytäisin itselleni uuden ja hienon ammatin, ettei aina tarvitse vain olla pakkaamassa harmaita pahvilaatikoita ja niiden kanssa olla aina valmis hyppäämään yöjunaan ja sitä myöten Helsinkiin. Leipäkannikan jäljessä kuljeksia kun olen ahnas peto jolle vielä ruoka maistuu hyvältä myös nukkumaan mennessä. Työväentalolle kun menee, löytää varmaan paikan jonne taaskin on uusi tilaus jo pantuna vetämään, enpä ole vielä oikein varma. Minulla se on uusi pyöräkin, meinaan polkupyörä vain hyvä menopeli on jo sekin vuoksi, jossa ei ole bensakorkkia että voi edes tankata. Kun vain itseensä muistaa tankata niin pyörällähän ajamme vaikka sata uutta kilometriä eteenpäin, uusiin maisemiinkin asti. Kaupasta ostin vain 200 mk olin sen jälkeen köyhempi kukkaron pohjalta, mutta muuten oli hyvä mieleni. Voin vaikka tarjota kyydin jos sellainen vaikka eteen kävelee tai pyytää saatolle kanssani. Johan tuo taitaisi olla aikakin on siinä välissä tapahtunut jos vallan mitä. Niin on aika siivillä kulkenut että perässä pysyminen on jopa työlään oloista. Minulla ei ole mikään nykyaikainen pyörä ei yhtään vaihdetta eteen, jopa pakki puuttuu. Mikä insinöörimoka jo tuota kun ollaan 70-luvulla niin pakin luulisi olevan jopa vakiovarusteena pyörässä kuin pyörässä. Kyllä minä taidan keksiä sellaisen pyörän jossa on sellainen kuin itsestään selvyytenä, muuten ei pyöräily mene eteenpäin toivotulla tavalla jos pakki puuttuu. Kevätkesällä sitä ajaa hurautteli pyörällä niin mielellään että päivät pitkät meni pyörälenkeillä, paikasta paikkaan kiiruhtamalla. Uusi pyörä piti sisäänajoa saada siihen tuntumaa, miten kaikki pyörän osat toimivat hyvin niin kuin kuuluvatkin toimia. Toimimaton pyörä kun ei ole kenenkään haave. Mullata oli vallan pieni haave näyttää pyörääni Moision Eeva-tytölle ja siispä lähdinkin aivan aamulla varhaisella jo matkalle melkoisen pitkälle. Edestakainen reissu kotoa ajettuna menee jo toiselle sadalle kilometrille, melkoinen kunnon mittari soratiellä ajettuna. Kaunis päivä ja hyvät puitteet menolle olivat parasta mitä keliltä voisi enää toivoakaan matkan onnistumiselle. Olipa siellä välistä aina pieni vaaran päälle kiipeäminenkin tarjolla, joka pani polvet ja lihakset äärimmäiseen kestävyyskokeeseen matkaa tehdessä eteenpäin. Matkalla kun ajattelee mukavia niin onpa matka kuin olisi jo puoliksi tehty, vaikka matkaa olisi edessä toinen mokoma lisää. Mitäpä minä Eevasta rupesin ajattelemaan, ettekö enää muista tuolla alkupuolella tämän kirjan kerron kuinka poikuus minulta meni ensi kerran Hyrynsalmen puoleen. Minä olisin vähän verestänyt menneitä näissä ajatuksissani, minä olin koko ajan liikkeellä ja matkalla Kotimäkeen. Jospa ovet vaikka olisivat auki vaaran päällä kun nimikin niin sanoo, että kotona ollaan ja mielellään mäen päällä kotona, näkeehän jo kaukaakin kuka sieltä milloinkin on tulossa ja mihin aikaan. Minähän olin aivan säädylliseen aikaan pyrkimässä tuonne suuntaan. Mutta nyt sitä ollaan Moisiossa oikein kylällä, ihan melkein Eevan luona, mutta kaukana niin kuitenkin kaukana ei lähellä ollenkaan. Kilometri tai kaksi korkeintaan no ei sen enempää, mutta mitä nyt, tuli suoraan sanotusti pupu pöksyyn. Aivan niin mies jänisti kysyä edes keltään minne Kotimäki jää ja miten sinne osaa. Pyörämiehellähän oli vain haave lähtiessään tälle matkalle tavata vanha hyvä tuttava vuosien takaa. Nyt kävi näin, käänsin pyöräni tulosuuntaani päin ja olin pitkään hyvin allapäin ja paljon kysyvä, miksi menin tekemään ratkaisun joka ei ollut edes minulle itselleni mieleinen sillä kertaa. Pahoitin pitkäksi aikaa mieleni tuon polkupyörän kanssa tekemäni retken takia. Retken joka ei ollut enää mielestäni jäädä pois vaan se oli suuri painolasti mielialalleni. Olen vain sopeutunut ajan kanssa tapaukseen, enkä enää olekaan menossa Eevan luokse, koska matka opetti minussa niitä puutteita, jotka eivät minua ollenkaan tahtoneet viedä hänen tykönsä. Vaikka pyöräni on edelleen hyvässä kunnossa en saa aikaan lähteä matkalle niin herkästi kuin edellisen matkan suhteen oli. Nyt pyöräni ja minä lähdemme tuonne Ämmänsaareen työväentalolle, katsomaan mikä on vientiä siellä tällä kertaa. Vai mennäänkö sitä Mossella poikien kanssa ja tytöt siellä liftikyytiä tien poskessa odottelevat, peukalo aivan uuvuksissa kun ei ole yhtään herrasmiestä joukkoon sattunut. Enhän minä ajattele että minä sen takia menisin autokouluun, että laittaisin auton ja akkaa riitakappaleeksi itselleni, minä vain mietin miten tulisin toimeen ilman kumpaakin. Kummassakin tapauksessa joutuu rassaamaan ja vielä yötöihin pakanan kanssa ja joutuu hankkimaan niin leveän sängyn jossa viedään koko huonetila kerralla. Vain yhden ison sängyn ja akan vuoksi on suorastaan tuhlaamista. Kyllä menin oikeaan paikkaan nyt se on tuossa tangolla istumassa. Nimittäin hyvin rauhallisen näköinen Rauha-tyttö sieltä lähes Venäjän rajalta, tänne Mossella tuotuna veljensä toimesta miesmetsälle. Sitä kun minä aina melkein olen joutunut yksin kulkemaan naismetsällä niin tässähän ollaan niin kuin tasapelin puolella näillä nais mehtyymatkoilla. Tyttö ja minä miehen puoli. Kysyä vain aina sopii koska minusta tulee oikein koko mies vai jäänkö vain tälle puoliskoasteelle miettimään. Startti pääsi tapahtumaan, kukaan ei enää kerinyt olemaan esteenä. Vain hämärä oli meidän seurana, yksin kahden avaran taivaan alla pimeän siivin ja turvin kukaan ei nähnytkään. Meille kahdelle oli pimeä kuin luotu, meitä varten oli tuo ilta ja sen tuoma hämäryys. Vain valkoiset viivat erottuvat, kertovat että olemme tien päällä, valot pyörässä kun eivät luonnollisestikaan toimi kun ei ole minkään valtakunnan valonluojaa etu- eikä takaosassakaan. Muutama auto aina tiellä mennä vohahtaa lähietäisyydestämme, josta meille ei ole mitään haittaa. Meillä sentään on kissansilmä takalikasuojassa pyörässä ja polkimet ovat myös jollakin heijastusmateriaalilla käsitelty, laittaa näkeviksi takaa tuleville automiehille ja naisille. Hyvin meidät koko ajan huomattiin ei yön aikana yhtään läheltä pitänyttä tilannetta syntynyt. Uusi kenties tuleva rakkaus istuu juuri tuossa kypsymässä, mahtaako se ajatella samoin kuin minäkin? Tämä yö on sitten meidän, kunhan päästäisiin ensin täältä tien päältä kamariin asti, vielä on kotvan aikaa mennä matkassa kunnes olemme perille päässyt saman peiton alle. Olipa menoa taas kerrakseen kun tultiin sen tien päähän mistä me jouduttiin kärrytiellä etsimään mistä olisi parasta kulkea. Käsikopelolle ei sentään mentynä, hämärä oli entisestään tiivistynyt pimeän puolelle. Metsä on aavemainen vain linjan aukko näkyy ylöspäin katsottuna erottuvan taivaan sinessä kun on tähtien yö, vaikka ei kuu luo parempaa valoa, päivän valosta puhumattakaan sillä kertaa kun olimme tekemässä matkaa kohti korpitietä yli soiden, rämeiden, sinne metsäkotiini joka on järven rannalla. Maailman parhaat paikat sijaitsevat juuri järven rannoilla ei missään muualla. Kaupunki suuri tai pieni tai kirkkokylän taaja ei voi voittaa paikkaa jonne me nyt olemme menossa. Me menemme edelleen paikkaan, joka on maailman paras paikka. Jos vain joku vaivaa näkee, tulee hänkin meidän jäljessä katsomaan mihin ihmeen paikkaan me olemme menossa tämän rohkean tytön kanssa ja vieläpä pimeä on meidät lumonnut matkamme aikana, kuin ei olisi tiedetty matkamme tarkoitusta. Me vain sen tiesimme, kukaan muu ei näin se oli meille sanottu jälkeenpäin toisaalta. Meillä oli pahin takanapäin ja edessäkö pelkkää hyvää. Kenpäs tietäisi missä tarkoituksessa. Nyt olemme täällä vihdoin jo harmaa talo tuossa toisella puolella kuin muistuttamassa minua siitä että olen joskus ollut sielläkin kuin kotonani. Meillä on revityn näköinen ovenpieli kuin että aina joku olisi sinne mennyt aivan oikeasti pahat mielessä ja aikomus tehdä talo välillä asumiskelvottomaksi, kuten joskus sain omallakin kohdallani kokea. Eemeli-setäni teki ruman tempun minulle kerran. Oli kertonut paikalli

siitä näkee,et kirjailija on kirjoitti:

Kiannon huoripoika Valoton lapsuus on kaukana takanapäin, edessäni on täysikäisen ihmisen velvoitteet. Olen jäänyt tänne mökkirähjään odottelemaan kuka minutkin mukaansa ottaisi kulkemaan yhteistä ihmistaivalta. Kokkotaival on edelleenkin tiettömän tien päässä, siis kärrytien ja soiden pahemmalla puolella, kuten aina ennenkin on ollut. Samahan se on ollut olla välillä kotonakin, maailma ei perin ruusuja tuonut tullessaan minulle siellä ollessani. Olen koittanut pois unhottaa kaikki menneet, siinä onnistumatta kovinkaan hyvin. Valoton oli pohja elämän alulle heti alkuunsa, kyllä se on vienyt mehut miehestä viime tippaan asti lähes täysin. Mutta kuitenkin tässä ollaan muistelemassa menneitä ja luomassa uutta jota kukaan ei olisi enää uskonut minussa löytyvän. Olen onnellinen että selviydyin! Edellisessä osassa jäimme siihen miten mies sai työpaikan itselleen, pienen katoamistemppunsa jälkeen. Se kannatti olla pari päivää teillä tietämättömillä kun vastalahjaksi siitä tuli lapiomiestyötä sekä sekatyömiehen arvostettu ammattinimike verokirjaan. Se oli minulle joululahja! Syksyn sateet, syysusvat aamuvarhaisella ja vielä pilkkopimeätä metsäisellä kärrytiellä. Vain aukko linjalla kertoi taivasta vasten katsottuna minne päin pitää lähteä kun on aikaisin meno tienvarteen. Vaikka oltiin ns. Hätäaputöissä niin oli meillä melko tarkka kulkemisaikataulu työmaalle. Kuorma-auton lavalle oli rakennettuna varta vasten kuljetustarkoitukseen kuljetussuoja työmiehille, jotka aamuisin olivat menossa, Koiravaaraan tai sitten Antin järvelle saakka jossa mm. sijaitsi TVH:n silloisia tukikohtia. Pentti Ilmari, veljeni oli myös Antin järvellä majoitettuna viikko yhtä kyytiä parakkikylässä, minä sain olla kotoa pitäen koko ajan. Eipä olisi ikikuuna päivänä uskonut että vesisateellakin pitää vettä tien päälle ajaa, kai nyt sitä vettä taivaalta ei tullut riittävästi. Juntunen teki minulle kerran hyvän tarjouksen, oltiin kahden kesken viettämässä ruokatuntia Veikkolan rinteen alapuolella, virtaavan joen vierellä aivan, josta myös vesikin pumpulla ylös nostettiin isoon säiliöön ja levitettäväksi tielle. Mikä tarjous, oletko kuullutkaan parempaa kuin nyt mitä minä sain juuri kuulla, 5 minuuttia tuossa virtaavassa joessa niin nyt olen kaksi kymppiä olet rikkaampi. Ehdotus oli hyvä, minä otin vastaan uuden haasteen menemällä muitta mutkitta veteen polkemaan, minuutit rupesivat kulumaan kovin hitaanpuoleisesti puolin ja toisin ajateltuna. Syyshyinen vesi oli totisesti perin kylmää koettavaksi henkilölle jolla ei ole mitään kokemusta kylmästä uintivedestä. Asiallahan oli hyvin harjoitellut Seppänen jolle oli tullut tavaksi käydä kotona Kiantajärvessä pulikoimassa aina iltaisin töiden jälkeen, tätäpä Juntunen ei etukäteen tiennyt ja näin ollen meni hyvin halpaan. Seppänen hankki ennätysajassa 20 mk paperirahaa ja sillä hyvä, kumpikin olivat hyvin tyytyväisiä näkemäänsä. Vain jälkeen päin olemme yhdessä käyneet läpi lähes kolmekymmentä vuotta sitten sattunut uintireissua kahden kesken. Juntunen on jo poissa ei kestänyt maailman paineita, monen muun tavoin päätti päivänsä itse. Harmaa syksy onkin täällä kovin pitkä ja valoton, lähes koko marraskuu on leutoa. Plus-asteita mittarissa välillä lähes kymmenkunta ja vähän alle ei tullut nyt ainakaan aikainen talvi niille jotka sitä olisivat halunneet suksimiehet ja laskettelijat. Eipä silti ei tuo tainnut olla vielä silloin kovinkaan muotia mennä isoihin rinnekeskuksiin laskettelemaan. Mutta kyllä nyt on sitä riemua yllin kyllin jos omistat Mersut ja juppilaatikot sen katolla. Mahtavaa kaikki on mennyt kuperkeikkaa! Mikä mahtaa ollakaan niin kuin ennen vanhaa, kaikki vain oli toisin. Me vain jatkamme omaa arkista työtämme täällä tien päällä nyt emme aja enää vettäkään marraskuu on siitä huolen pitänyt ettei siihen ole enää minkäänlaista tarvetta olemassa, kiitos marraskuun sateiden tulosta runsaina. Mitäpä sitten nyt kun ei enää ole sitä tuttua työtä vesiauton matkassa no onhan sitä isossa talossa kun olemme hätäaputöissä vara katsoa mitä sitten kun entinen työ pääsee loppumaan, kesken kaiken tai vain väliaikaisesti. Työnjohtokin siinä samalla pitää näköjään vaihtua kun saamme uutta työtä tehtäväksemme, uusi on aina vain uutta mutta mitä nyt tällä kertaa se uusi siis onkaan? Enpä tiedä, jotenkin näyttää että olemme siirtymässä nykyaikaan. Työnjohtaja Reino Heikkinen Puolangalta on oppinut käyttämään vaaituskonettakin ja sen takaa se sanelee kaiken aikaa käskyjä toteltaviksi ja käytäntöön vietäviksi maastossa. Minulla on työparina myös Heikkinen, jonkin verran kuuluu jo kouluakin käyneen alalle että on hyvin juonessa mukana mitä toinen Heikkinen tahtoo. Viimeiset työpäivät alkavat häämöttää näissä TVH:n töissä, jonkun asian on täytynyt mennä oikein kunnolla jumiin. Tuoko Heikkinen toi työmaalle sellaisen ilmapiirin että työntekoviihtyvyys rupesi kovin paljon kärsimään, koska ennen Puolangan Heikkistä olimme tulleet hyvin juttuun toistemme kanssa. Tietysti mikä osuus oli nuoremmallakin, vasta koulun penkiltä tulleella Heikkisellä vai oliko heidän yhteisvaikutuksensa minulle liikaa. Kuitenkin työilmapiiri oli sellainen josta halusi pois. Mitä pikimmin sen parempi minä en olisi kestänyt kauemmin, enää sitä aikuisten miesten suusta tullutta naukumista. Marraskuun 20 päivän aamuna ei sitten ilmaantunut Seppäsen sukunimeä kantava ja totteleva TVH:n työntekijä asemapaikalleen vaan oli lähtenyt kauas pois, minne sitä emme tulleet koskaan tietämään. Jos ei työssä olo nyt kiinnostanut niin matkojen teko sitäkin enemmän tällä kertaa ei ollut pomo aamulla seitsemän jälkeen hirnumassa tai kiristelemässä hammaspariaan alaiselleen. Heikkiset saivat tulla toimeen siis keskenään, ties miten pitkään ne ylipäätänsä jaksoivat odotella työmaalle. Ei tullut tämä Seppänen tälle työmaalle enää koskaan, ajeli muina miehinä senkin paikan ohi monetkin kerrat. Paikan sen josta viimeksi lähti työmiehenä ja kunnon sekatyömiestittelin saaneena ensi kerran eläessään. Siihen aikaan TVH:lla oli enimmäkseen sekatyömiehiä enemmän kuin ammattinimikkeen takana olevia ammattilaisia. Rahalla oli helppo lähteä minne itse halusi. Rahoja oli säästynyt pitkin kesää ja syksyä, raha on käyttöä varten laulaa kansanmies Irwin! Pesiönlahti on tuossa vajaan seitsemän kilometrin etäisyydellä meiltä kotoa, tanssijalkaa koko päivän niin vimmatusti rupesi syyhyttelemään, että malttanut edes aloillaan oikein kestää, siinä ja silloin. Lauantai-ilta ja poikamies ovat vanhoja sanontoja kautta aikojen se kun se saa vähän päänkin pyörälle, minkähän vuoksi en tuota oikein tiedä en ole lukenut tohtoriksi tai maisteriksikaan. Punahuulet naisellako ne saavat täyspäisen miehen täysliekkeihin ja täysin pauloihin, ettei niitä erota kuin arvovaltainen kuolema aikanaan jos niin pitkälle on päässyt roihahtamaan. No käymään vaan sitä piti oikein lähteä ei ole aivan oikein että siitä vain puhutaan jätkä- tai akkaporukoissa. Lauantai ilta oli alkanut työväentalon vastatessa illan karkeloista ja tahdin takasi reipas supisuomalainen vanhan poljennon tanssipelimannit, haitarin ollessa mukana viemässä illan tunnelmaa eteenpäin. Poikamies kun olin olisi luullut että minua kiinnostavat kokolailla tanssit, mutta kun silloin en saanut itsestäni irti sitä tärkeintä, eli syttymistä siihen tilanteeseen joka olisi minutkin saanut naisen pyörteisiin. Ilta oli alusta pitäen epäonnistunut ilta, taksi alle vaan ja Pesiönlahteen ja TVH:n tukikohtaan mittariauto sai minusta kyydin. Saunaan vaan ja kovat löylyt päälle huonosti menneiden tanssien jälkeen, huomenna on taas uusi aamu ja sillä siisti. Aamu oli sunnuntai ja lähtö oli kummasti mielen päällä sillä kertaa. Aikarauta ilmoitti aikaista aamua kuuden jälkeen. Jo kohta postiauto tulisi ja korjaisi kyytiin lähtijät pois tien poskesta. Ei ollut ennen vanhaan mitään linja-autopysäkkejä maaseudun taajamassa, voit lähteä matkaan vaikka lähes mistä kun vain ennakkoon ilmoittaisit olevasi vailla kyytiä eteenpäin. Aamu oli vielä kovin pimeä, eikä mitään liikettä näkynyt edessä eikä takanakaan. Klo 7.45 koitti ajallisesti, postilinja-auto vihdoin saapui kohdalleni ja otti oitis kyydittäväksi, määränpää tällä kertaa niin kauaksi kuin suinkin vain pääsee kulkuneuvolla tässä maassa. Ei ollut Ouluun päin menijöitä silloin, matkusti siis kuin ensi luokassa konsanaan, vaikka ei ollutkaan junassa tai lentokoneessa jotka käyttävät luokittelumerkintöjänsä 1.lk - 2. lk. Rahalla sitä saa vaikka kalliin ensiluokan jos ei muuten halua päästä eroon vähäisistä markoista matkoillaan, menenkin eteenpäin ilman luokkia. Nyt sitä ollaan vähäsen niin kuin pitemmällä matkalla, toista päätä matkasta ei ole edes näkyvissäkään, ennen kuin olemme siinä vaiheessa että markat ovat niin vähissä että pitää turvautua sosiaaliapuun. Pesiönlahti ja väli Ouluun oli jo ennestään tuttua sahalla oloajoiltani, joten siitä ei sen kummempia, ennen kuin muuttuu suunta etelään, väli Oulu - Kalajoki. Merkillinen väli tuo oli siksi että eräs tyttölapsi pihkaantui minuun niin paljon että olisi pitänyt jäädä yöksi tälle paikkakunnalle. Taka ajatukseni kai pienet muhinat täkin alla oli Lea-tytön toive minusta koska hän niin kovasti hinkusi minua jäämään. Jos olisi ollut toinen mies niin olisi varmana kyllä jäänyt, minä joka en ymmärtänyt naisen päälle yhtään mitään en vielä sillä kertaa jäänyt. Mikä vahinko, olisin vaikka menettänyt oman poikuuteni siellä silloin Kalajoella, mene ja tiedä? Kaunis oli silloin eronhetki, kaunis ja harmaa linja-autovuoroni lähti. Lea varmaan jäi allapäin suuren tuskansa kanssa kyselemään itseltään, kenet hän juuri tapasikaan yhdeltä linja-automatkalta? Olisiko se ollut ainut oikea? Kokkolaan 20.15. ja vaihto junaan käy kätevästi. Vain reilu tunti odottamista ja juna viheltää. Olen matkalla Helsinkiin yöjunassa ilman makuupaikkoja. Yö meni ja vähän väsyttää mutta ei se niin mitään, aamulla lähtee heti kohta uusi juna matkaan ja nyt suuntana onkin koti-Kainuu ja kohta Kajaani. Kulkijana päätän jäävä yöksi tähän tuttuun kaupunkiin jossa niin monet kerrat olenkaan aikaani tappanut muuten vaan. Matkustajakoti Nevalainen on monet kerrat matkalaisen tuudittautunut unten maille. Kalenteri kertoo, että elettäisi tiistain aamupäivää ja köyhä kansa on mennyt työhönsä aamuvarhain, lapsille leipää hankkimaan. Minulla ei ole ollut vielä tuota huolta kuten muutamilla joilla leipäkin on niin tiukassa että töihin pakko, vaikka joka arkiaamu. Miksi minä olen nyt täällä enkä sekatyömiehen housuissa tuolla viitostiellä Heikkisen Reinon komennon alla? Minähän olen muuttanut ammattiakin aivan hiljattain, olen nääs ammattimatkustaja tällä erää niin kauan kuin lompsani kestää tämän kaiken, tarkalleen niin kauan olen ammattimatkustaja. Eikös pojalla olekin kadehdittava ammatti? Ei tarvis aamulla kuulla ikävää herätyskellon soittoa parhaassa unessa, vaan voi jatkaa makailemista aina puolille päivin jos niin tykkää. Aina hauskaa olla pitää niin nytkin, mutta kenen kustannuksella hyvä akkaväki? Vaikka tuossa äsken oli tuo herätyskello herättelemässä työhön menijöitä en itsekään välttänyt tuota meteliä. Anna minun kaikki kestää, aamuyöstä silmät auki ja taivalta on edessäpäin vielä pitkälti. On aamuvarhainen Kajaanissa ja Polojärven auto tekee lähtöä kello viisi, Ämmänsaari - Juntusranta - Kuusamo - Rovaniemi on tällä kertaa vain tämän päivän matkustusannos ammattimiehelle. Minnekä sitten seuraavaksi, turistikirja on hyvin ahkerassa käytössä tuossa vaiheessa. Voisi vaikka tuonne Kittilän suuntaan, siellä matkan varrella on postitoimipaikka nimeltään Kallo. Mitä se voisi minulle merkitä? Vain pitkäaikaista kirjeenvaihtokaveriani. Ihan vuosissa voimme mitata aikaa jolloin olimme kirjekavereita ja tuo kortti jonka annoin postipojalle, päätti meidän kirjeenvaihtomme kokonaan! Kittilään mentiin vain mutkan kautta. Suorinta tietä olisin ollut jo Rovaniemellä takaisin, mutta tällä kertaa näin se tehtiin ammattimiehen silmin ja ajatuksin, eikös vaan. Aikaisiin aamuihin sitä näköjään joutuu tottumaan jos mieli keritä paljon päivän aikana. Jos seuraavana iltana kävelet Kuusamon torinseudun katuja tai vaikkapa mieli tekee muhinoida vaikkapa Kajaanin Kaarinan kanssa aivan vain viattomasti, pitkän yhteisen elokuvaillan jälkeen, helliin jäähyväissuudelmiin päättyi sekin ensitapaaminen. Varjostajat olivat taas iskeneet tähän tyttökultaan ja päättivät vähin äänin meidän väliset tapaamiset tulevaisuudessa. Kaikkea sitä onkaan, vahditaan vapaata naisihmistä aivan ajallisesti että oikein joutui kotiarestiin sen vuoksi kun meidät oli keksittynä huulet vasten toisten huulia, joka tuntui suudelmalta. Kolmen jjj Kajaanissa on vierähtänyt taas peräti yksi yö tutussa paikassa jo vuosien varrelta. Yksi seikka minua on jäänyt kaivamaan aina tuossa nimessä Kajaani. Ne ovat nuo kolme kuuluisaa jiitä vanhan käytännön mukaan. Yksi j meni joen kaupunkiin Joensuuhun, toinen meni murteensa vuoksi Kuopioon, eikä Kajaani sen koommin ole kantanut kolmen j:n antamaa rasitetta enää aikoihin, ainakaan minun muistini mukaan. Ammattini vuoksi täytyy unhottaa jälleen kerran Pietari Brahen perustama, korpimaisemien ympärillä oleva, Kainuun eteläosassa oleva kaupungin idylli joksikin aikaa, mutta pian palataan taas takaisin tuttuihin maisemiin kun sitä ennen olen käynyt kotimaisemissa vähän ilmoittamassa etteivät aivan luulisi että on mennyt aivan yhä perään maailmalla. Matkustajakoti on myös tuttu kotikylälläkin ja siispä meninkin ilmoittamaan että haluaisin vuodepaikan seuraavaksi yöksi, jos millään sopisi. Ensimmäistä kertaa kirjoitin huonevaraukseen ammatiksi olevani ammatiltani matkustaja, jonka Sisko niminen henkilö otti vastaan sellaisena hyväksyen selvityksenä ammattimatkustaja. Vuodepaikka ei silloin paljon yön yli maksanut, jopa neljällä markalla siitä lystistä selviytyi. . Toisella paikkakunnalla, vaikkapa vain Ivalossa joutui pulittamaan, kahden hengenhuoneesta vaikka oli yksin asuen,18 markkaa kun Kuusamon Huotarilla selvisi noin kuudella markalla. Kirjava hintapolitiikka on tietyissä tapauksissa sidottuna palvelutasoon tai muuhun vastaavaan paikan päällä ajanmukaisuuteen ja huonekoon mukaan. Se lyhyesti matkustajan yöpymispaikoista maailmalla liikkuen ja matkaa edelleen tehden. Kuukausikin oli jo vaihtunut kuin sen kummemmin ajattelematta joulukuuksi. Matka oli juuri etenemässä pohjois-etelä - suuntiin. Kohde tällä kertaa Helsinki ja Suomen viisikymmentävuotias itsenäisyys juhlatapahtumat. Siis joulukuun kuudes ja Helsingissä, Senaatintorilla, suurkirkkokin pullollaan herraskaisia hännystelijöitä, kova kaulassa - veltto housuissa, pojat olivat aika lailla pehmon näköisiä kun tulivat juhlajumalanpalveluksesta. Jumalan sanako se saa niin raukean olon lähes kaikkiin vai edellisen illan valvotut konjakki otot jatkoilla olleisiin. Se on reilu jätkä tuo jalkaväen entinen kenraali Keinonen kun pysäyttää itsensä kuin tilauksesta kamerani eteen, josta hyvä valokuva on muistojen joukossa. Ei sitä noin usein pääse kovin lähelle kärkikaartia tapaamaan, lähes silmästä silmään. Kekkonen olisi kyllä pitänyt ja tavata silloin mutta hänellä oli kai joku toinen ovi, mitä kautta hän vilahti kansan pariin mustine autosaattueineen ei edes vilahdusta sillä kertaa. Kekkonen kyllä sitten kävi Ämmänsaaressa kuin valtiovieras Kiannon patsaan paljastamistilaisuudessa. Olipa se näkemisen arvoinen tapaus silloin se nähdä ihka eläväinen Kekkonen suoraan kansan parissa. Vain muisti oli hänellä jo silloin sen verran heikko että ei enää tunnistanut Veihtivaaran Martta Pöllästä, joka varta vasten oli tullut Kekkosta tervehtimään. Muuten tilanteessa Kekkonen luuli Marttaa ensin Saimi Seppäseksi Myhkyristä niin vain se Kekkonenkin rupesi vanhenemaan omalla ajallaan ja vieläpä se minun toimesta huomattiin jo alle 25 vuoden iässä. Isot juhlat olivat kohta ohi ja oli palattava tavalliseen arkeen siis matkaan vain ja tielle kaipaa kulkija, tällä kertaa suuntana läntinen Suomi. Menin ja tulin saman päivän aikana Karjaalla. Vain yksi kuollut ilmoitettiin Virkkalan kohdalla sattuneessa liikenneonnettomuudessa. Pitihän sitä vähän käydä sukuloimassa enoni luona Kalliossa ja ajella lystiä pitkä päivä kaupungilla Helsingissä. Raitiovaunu oli mieluisin kulkupeli mennä eteenpäin ja kiertää kaupunkia ristiin rastiin niin tuli siinä päivän mittaan paljon tuntemattomia kasvoja nähtyä. Kasvot vain kertovat, että olet vain ihminen, muitten ihmisten joukossa, mutta silti yksin. Ennen kuin päivä oli illassa menin vielä asemalle katsastamaan mitä siellä oli nähtävää. Voi pojat paljonkin tämä poika kerkesi näkemään, jopa puutetta kärsiviä naisia asemalla tapasin. Olisivat valmiit pientä korvausta vastaan lähtemään panohommiin kanssani, mutta minä kun olin vielä äitini jäljeltä ei moinen huvi vielä kovin kiinnostanut sillä kertaa. Mikäkö sitten se jokin kuitenkin sinä iltana jo rupesi kiehtomaan tuolla aseman nurkassa, siellä vaaleaverikkö aivan yksin kyyhöttämässä jykevää nurkkaa nojaten koko hennolla painollaan. Nyt tarttui tämä poika tilaisuuteen, jonka tuossa nurkan syvennyksessä oli tarjolla, minkkiturkkinen naiskauneus. Maalaispoika, menikö sinulla nyt sisu kaulalle vai rohkeusko petti? Ei suinkaan, kävin suoraan pyytämässä pääsisikö tytölle antamaan pienen pohjoisen matkan, junakin on lähdössä vain muutaman tunnin päästä. Kyllä siinä sai kaikkensa tehdä että vapaa perhonen lähtisi yhteen matkaan kohti korpi Kainuun salomaita, sinnepä tiettömän tien päähän. Pikajunalla sitä vaan kello 21.15 lähdettiin, minäkin muka naisen olen saanut matkaan, väliaikaisen välilihan antajan Helsingin asemalta, olenko minä nyt se onnen seppä? Ilman puhemiestä hankittu hunajainen on matkaan saatu, mies jolla ei ole kokemusta naisiin vielä syntynyt ollenkaan. Poika tuomassa äidille oikein näytille, minkä kultalöydön olenkaan tehnyt sen jälkeen kun lähin kotimaan reissulle vittua etsiskelemään maailman surullisilta toreilta ja kaupungeista. Tämän minä sitten äitini löysin, joka oli vähän vanhempi minua ja oli ollut sen takia Helsingissä että hänelle tehtäisi raskauden keskeytys. Hän odotti isätöntä lasta, isätöntä?! Mahtoi siinä äitimuorin mielipide lyödä kerrankin tulta ja tappuraa kun kuuli että mikä on suttura naisiaan, mutta kun oma poika halusi myös naista ja päästä sen makuun piti hiljaa hyväksyä meidätkin sinä yönä saman peiton alle tuona yönä. Tiukat olivat paikat joka puolella, yritin minä jo peiton alla vähän niin kuin näplätä, poikamiehen sormet suorastaan syyhysivät saada jotakin. Enpä olisi eläessään uskonut että naiset voivat paketoida itsensä niin ihonmukaisesti ettei poikamiehen sormikaan pääse pahojaan tekemään naikkosen sukukypsään elimeen. Se oli todellinen siveys-yö tuo yö ja naisella siveysvyö oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Mitä me nyt tästä opimme, ainakin sen että oppirahat sain maksaa korkojen kanssa. Ei sitten pillupalaa edes vilaukseltakaan, mikä miehinen nöyryytys ettei mennyt poikuus. Sinä yönä jäi katkera viha naisia kohtaan. Melkoinen tökötti mimmi oli tämä kokemus, aina vain täytyi olla puuterituubit nenänsä alla, aina vain jotakin piti olla laittamassa ulkonäön ehostamiseksi, eikä siitä tekemälläkään enää uutta tahtona tulla joka olisi tepsinnän markkinoilla uusia valloituksia varten. Herrasmies on aina herrasmies ja saattaa aina minne asti vain halutaan ja niin nytkin Kajaaniin asti tällä kertaa vaikka kaikki toivo oli jo menetettynä kahden yhdessä nukutun yön aikana. Moilasen Atte kuin sattumalta oli Kajaanissa käymässä yhtä aikaa ja myös me tavattiin. Tytölle vain Alkon pullo kaupasta ja ei kun lääkettä kurkusta alas. Ei juotuna paljon ettei mene muisti, eikä niin kyllä silloin käynytkään. Tytön saatoin iltasella yöjunaan ja itse menin tuttuun matkustajakoti Nevalaiseen aamua odottamaan. Koitti viimein ankea aamu ja pallit täynnä vielä siemennestettä ei kun sen naisen jälkeen vain ja menoksi! Tällä kertaa mentiinkin Jyväskylän kautta linja-autolla Helsinkiin saakka eikä naista mailla eikä halmeilla näkynä Helsingissä. Olenko minä nyt vain yhden naisen varassa, sopi vaan kysyä kun se otti niin kupoliin se saamattomuuteni silloin yhteisessä sängyssä kotimökin kamarissa. Tyttöjä on maailma pullollaan, ota vain se poikani se oikea rinnallesi niin olet ikionnellinen, minkä minä nyt teenkään kun ei niin ketään ei vaikka kuinka yrittäisi olla silmät auki joka tilanteessa matkallani. Vielä saman päivän iltasella lähti yöjuna kohti Kainuun korpea, Helsingin rautatieasemalta. Mieli lähes maassa oli pojalla tällä niin olin jo pitkän matkan tehnyt ilman hyvää lopputulosta. Löytö oli vielä saamatta ei kun tuntosarvet vain esiin ja vainu koko ajan päällä nuuskien, silmät tapittaen, katsoen niin pitkään kuin suinkin katse kestää. Katso kummaa, mitä minun silmäni näkevätkään tuolla lähellä istuvankaan, kolme, siis kolme vielä toiseen kertaan nuorta naista niin että kiinni veti kuin tervattu, veneen tervaus aikana kevätkesästä. Voi pyhä jysäys, voiko tämä olla tottakaan? Kyllä on, vaikka en edes koitellut miltä edes tuntui pitää taas uutta ja vieläpä kolmea naista yhtä aikaa käsipuolessani. Nytpä oli ilo päässyt irralleen meiltä kaikilta neljältä. Minä olin se neljäs kun tyttölapsia oli siis kolme. Miten reheviä, miten hemaisevia, aivan kuin samaa äitiä ja isää kaikki kolme, marjoja kuin kesäisestä metsästä olisi saanut poimittavaksi yksi kerrallaan. Ei voina olla silmä lepäämättä, näky oli niin mahtava kuin suinkin olla voi. Voiko olla yhdellä ihmisellä niin hauskaa kuin silloin oli minulla, enpä jaksa enää uskoa että olisi ollut edes eläessään niin ikimuistettava yhteinen junataival. Helsingistä aina Suonenjoelle asti Savon sydämeen. Pian tuo matka menikin, matka meni kuin siivillä, nuo siivet saivat aikaan kolme pirteätä emäntäkoulun tyttöä, joita muistelen hyvin lämmöllä. Pirkko, Riitta ja Eila matkalla koululle yöjunassa 13.12.1967. Hyvät jäivät muistot, ostin teille yhteisen kaulaketjunkin, mutten tiedä kuka sen silloin sai jouluksi 1967 kolmekymmentä vuotta sitten. Jäi kauas taakse ne ihanat Savon tytöt joita en sen koommin enää tavanneet milloinkaan, edes sattuma ei tuoneet luokseni. Olisi varmaan toinenkin lystin ilta voituna pitää yhdessä. Se oli niin aitoa, että oikein mukana eli. Joulukuu oli ajassa siirtynyt lähes puoleen väliin saakka ja kohta kokonainen kuukausi oli tullut oltua pyörien päällä. Se on todella pitkä matka kilometreissä jos laskua rupeaisi pitämään, mutta kun ei kannata, saisi vain omantunnontuskia ja taas olisi sieluni levoton ja lepattaisi entistä enemmän. Pitääpä minun käyvä tätini Kaijan luona Riihivaarassa, miten paljon siellä ovat maailman kirjat sekaisin. Kun Kaija-tätini pääsee oikein hämmentämään niin karsta seiniltä silloin puhdistuu putipuhtaaksi. Olinpa vain yhden yön tätini luona, eikä sen kummempia, aamulla taas jälleen uudestaan autoon, kirkolle ja Ämmänsaareen. Ja tietysti Kajaanissa päiväseltään meni sekin päivä eikä sen kummemmin jäänyt mieleen mitään mainittavaa yksityiskohtaa koko pakkaspäivästä. 17 päivänä sunnuntaina mies rohkaisee oman mielen muille sopivaksi ja pokkaa tunnelmaan tangon. Kuin haavan lehti jää mies vitivalkoiseksi tanssitun tangon jälkeen. Miten voi aikamies kohta tuntea sellaista pelkoa sydämestä ettei vapisematta voi tangokaan onnistua. Voiko tämä olla sitten ihmissuhde kysymys vai missä ollaan menossa kun jossain näin pahasti mättää tanssilattialla. Kokemus oli niin inhottava etten edes soisi kellekään sellaista tämän taivaan alla tansseissa käyvän kuin mitä minulle piti käyvä. Koskahan sitä seuraavan kerran kykenee moiseen alistukseen itsensä laittamaan? Eipä mene varmaan kauankaan, näin vain luulisin vai oliko joku suunnitellut puolestani jotakin muuta, jää nähtäväksi. Kova talvi tekee nyt kovasti tuloaan näillä leveysasteilla, parikymmentä on niin kuin aluksi kun Kuusamossa elohopea laskee -37:ään ennen joulua. Lukema on kyllä yllättävän paljon pakkasen puolella, mutta mitä me pakkasista, niitä tulee ja menee. Joka talvihan tuo on käynyt neljänkymmenen kahta puolta johonkin aikaan vuotta. On tuo hyväkin, että ilmoja riittää, jokunen suorastaan kaipaa talvipakkasia, kuten jääntekijät alkutalvesta jne. Mutta minä en anna pikkupakkasten häiritä itseäni, menen työväentalon pikkujoulua katsastamaan. Jo oli miehen alku terästäytynyt niin paljon että uskalsi tulla kolosta ihmisten ilmoja nuuskimaan. Matkustajakoti oli taas yöpaikka Tauriaisella, olin saanut niin monta hyvää yöuntani vietettyä tällaisissa kodeissa. Oma koti oli kaukana, silloin omassa kodissani ei ollut sitä rakastavaa äitiä jonka luokse olisi voina enää mennä, olin saanut kaikki vihat niskoilleni häneltä ja nyt on näin. Kuljen ilman kotia täällä maailman kiertolaisena niin kauan kuin minun ei ole hyvä olla kotona jossa saan kaiken ihmisarvon. Joulu tuli myös minulle silloin vain yksin Kaljuskylän Alaskassa, valopetrolin hajussa oli muuten melkoinen hajukokemus. Tuo tuolla nurkassa, muka lämmittimeksi sitä jopa sanoivat on niin helppohoitoinenkin sen kun lisää öljyä kun entinen pääsee säiliöstä loppumaan. Mutta on melko pitkä aika ennen kuin pääset uudestaan tuon kamiinan sytyttämään, kerkiää tulla melko kylmä sisälle kovalla pakkasella. Joulu -67 oli koko lailla pakkasjoulu, kolmenkymmenen tienoilla, jopa välistä ylikin miinusta. Kaikki joulun pyhät menevät tänä jouluna täällä Kaljuskylän Alaskassa, myös kaikki illat tanssin pyörteissä työväentalolla. Aamuyöllä sitä palaa häntä koipien välissä mitään saaneena tai mitään antaneena. Kuka oli tuo Ivalon tyttö en jaksa kovin hyvin muistaa, siltä osin on muistini täysin sumentunut, talolla kuitenkin kyllä olimme tavanneet. Ehkä jonkun jouluvieras kai on vain merkintä kalenterissa ei muuta tavattu kuitenkin on. Hyvä että tavattiin, olisi kai ollut kovin masentava jouluntienoo, ilman minkäänlaista vaihtoehtoa vaihtaa edes jokunen hyvä sana toisen osapuolen kanssa . Joulutanssit tanssittiin kolmena iltana perätysten, kova oli hinku oppia. Noiden tyttöjen kanssa ainakin yritystä oli kovastikin, mutta siihen se kaikki kyllä jäikin valitettavasti. Olenko minä nyt pelini menettänyt nuorimies, alle vielä yhdeksäntoista, mitä minä enää elämältäni tarvitsen vai onko se tässä umpikuja vai mikä tulee ratkaisemaan pahan solmun. kohdallani on solmu, siinä se on, kaikki ovat tiukasti kiinni toisissaan. Uusivuosi on tulossa ja tehdään hyvä uudenvuoden lupaus niin kaikki olisi sitten kuin monella muullakin on, hyvin. On jokapäiväinen työpaikka ja ihmissuhdeasiat ovat kunnossa ja koti olisi taas uudestaan arvossaan. Koti jonne voisi mennä olemaan ja rakentamaan omaa tulevaisuutta ja vaikka voisi perustaa myös perheen, jonka kanssa maailman meno jatkuisi päivästä iltaan, aamusarastukseen saakka jolloin olemme aloittamassa uutta päivää ja tulevaa tulevaisuutta päivä kerrallaan. Vuosi 1968 alkoi Ämmänsaaren työväentalon tansseilla, Eero Penttilän yhtyeen tahdissa. Tangoa on sitä itseään sai sillä kertaa kuten halusikin. Olinpahan oppina jo sen verran tyttöä litistelemään lähelle rintaa että jotakin olen jo saanut aikaiseksi. Ilman muuta lähikontaktia, mutta toiveissa on vielä hyvä elää ja toivoa parasta ja sitä hyvää, mutta ei makeata mahan täydeltä ettei maku kärsi liiallisuudesta. Tämä on elämäkertani toinen osa mutta sisältö on jo pitempi kuin ensimmäisen osan, peräti 22 vuotta tässä on taivalta kuljettuna eteenpäin, vuosissa lähes neljänkymmenen vuoden ikään saakka on jo mentynä tässä loppupuolella. Seuraava muistelu lähtee siitä kun minä olen jälleen kotona Kokkotaipaleessa kesästä 1967 alkaen. Vaikka nyt muutama vuosi on jäämässä väliin koska ei ole olemassa tarkkoja päiväkirjamerkintöjä noita välivuosilta. Kyllä tässä ruvetaan pian pääsemään hekuman makuun kun poikamies pääsee vihdoin naisen makuun koko ruumiilla, ja tuo vuosi jolloin tuo ihme tapahtui 1968 kesällä. Työväentalolla sitä vaan tavattiin ja mentiin monot kummasti vinossa tanssilattialla. Meno oli kuin paremmastakin tanssiparkettien kutsutilaisuudesta suoraan lainattu, mutta tässä tapauksessa olivat vain amatöörit näytillä, ilman ammattiohjausta, mutta sujuu se näinkin pojat ja tytöt. Sukuansa monesti ollaan moittimassa eikä anneta kiitosta edessä eikä takana mutta jälkikäteen kiitoskin on nyt paikallaan. Pikkuserkkumme hommasivat kampeen, jota kelpaisi vähän höylätä aivan oikeasti. Moisionvaaran Eevako se muka kaikkien yhteinen eväskö kun yksi rupeaa saamaan niin miksi myös minä en saa sitä samaa hyvää, kaveria ei jätetä pulaan. Venematkalla pian selvisi kuka saa mitäkin. Onni oli kääntynyt minun puolelleni, kaikkien kuullen, minä olen se onnellinen joka ensi yönä pääsee onnellisesti pois poikuudestani. Herranen aika, minäkö se olen, jolle näin pääsee käymään ensi yönä. Siinä ei pappia enää jäätynä odottelemaan, että olisi vihkinyt tuonkin aviopariksi ennen kuin alkaa ne synnit ja temput ilman aviovuodetta ja siunausta. Kyllä siinä sai olla vähillä vaatteilla ei ujostella ei. Eeva otti komennon, kokemusta kun oli, otti paraatikunnossa jo seisovan omakseen ja tuossa tuokiossa se olikin hänen ihanassa pillussa litisten aina pienen liikkeen jälkeen joka sulassa sovussa aikaan saatiin, minä alla hän päällä hurjasti väristen himosta joka meidät oli saanut syttymään yhä uudelleen. Kohta vaihdettiin osia, pian minä olin päällä kapellimestarin osassa tahdin määräämässä, voi pojat mikä kokemus menettää poikuus ensi kertaa jollekin joka ajattelee samoin. Nuoren miehen työvärkki pääsi kohta huippuunsa, oli jo laukeamisen aika. Mutta me vähän herkuteltiin ennen laukaisua, ensi kerran kun on saanut jo kohta tekee mieli taas uudestaan sitä hyvää. Tapahtui keskeytetty yhdyntä, yhteisestä toivomuksesta, hukkaan meni nekin siemenet. Sillä kertaa ei kukaan tullut isäksi minua sanomaan. Mahtava laukeaminen jäi karvoituksen päälle, joka kuivattiin karvojen ympärille kuivaksi. Kyllä oli nyt Seppänen saanut ja saanut, jalkojen välissä pallit ovat hyvin kiinteät ja kipeät. Itse pojan mulkusta kyrväksi muuttunut tuon naimisen jälkeen oli kova ja jäykkä kuin jousipyssyn kaari, jolla voisi vaikka kohta aloittaa uudestaan. Veto oli mahtava silloin. Aamun kahvipöydässäkin se vielä oli samanlainen, halukas kuin muutama aika sitten. Sitä uutta tilaisuutta ei sitten tullutkaan. Äitikin oli herännyt seinän takana ja arvellut että minulla on vieras huoneessani. Pojat olivat todistaneet näin olevan. Tuliko äkkilähtö taipaleelle silloin, tuli varmaan. Siinä ei tyttöni kanssa kerinnyt muuta kuin ikkunan aukaisemaan, niin kohta olimmekin ulkopuolella menossa lujaa metsätielle päin. Sellainen oli ensi kokemukseni saada naista omassa sängyssä. Kyllä kokemus kannatti nyt sitä oli sitäkin kokemusta viisaampi. Meillä oli edessä kylmä ja karu taival tiellä kahden kesken ei sitten pennin penniäkään kummallakaan taskussa, mutta ämmään sitä vain oltiin menossa. Pyhä päivä ja kyytiyhteydet paljon huononlaisia, vaikka minne päin olisit ollut menossa. Koskaan en ole kysynnät Eevalta miten hänen silloin kävi kun me erottiin minun ensimmäisen kerran jälkeen kun olin saanut naista ensi kertaa eläissäni. Kuulepas tätä vielä nytkin kun kirjoitin tämän kohdan tähän paperille muna nousi melkein koko ajan ja halutti naista naida heti paikalla. Tämä oli minun omakohtainen näkemys tapahtuneesta silloin lähes kolmekymmentä vuotta sitten kesällä 1968. Kun tulee kesä niin muuttolinnutkin palaavat kotimaisemiin rakentelemaan omaa pesäänsä, toiveessa saada jälkikasvua matkaansa syksyistä muuttamista ajatellen. Joku viisas on sanonut aikanaan kun on kesä ja kärpäset, vedet auki lainehtimassa ulapalla. Marjametsät täynnä marjasatoa, suot täynnä kullanhohtoisia lakkoja joista vaikka voi joku pienen omaisuuden hankkia itselleen. Siihen aikaan ei ollut perin harvinaista käskeä miestä metsään hakemaan sieltä elantonsa, jopa tästä tehtiin laulukin. Osa kansasta puolukoita poimii metsässä kun hätäaputyötkin olivat päässeet käymään niin vähiin että lapiokin oli jo kohta silloin turha koriste mökkien nurkissa. En ainoastaan minä ollut vailla työtä josta leipä irtosi, meitä oli poikia ja miehiä jo pitkälle toista sataatuhatta koko maassa. Kyllä oli monella mieli maassa ei työtä löydy kortistosta ei oota vain tarjottiin työttömyyskortistosta. Moni menetti jo uskonsa melkein huomiseen, toivo oli melkein kokonaan mennyt kun oli tottunut oman nokkansa eteen tekemään joka päivä ansiotyötä, ilman yhteiskunnallisia tukia. Kahteen kertaan siinä päivisin sai kääntää omat joutilaan näköiset työrukkaset, joille ei ole enää ollut pitkään aikaan mitään käyttötarkoitusta. Jos vaikka koko elämäkin voisi olla yhtä käyttötarkoituksettomuutta, mene tiedä vaikka välillä saattaa tulla niitäkin hetkiä aika ajoin ja varmasti myös tuleekin, mutta kuka ne helposti on tunnustamassa. Minä olen sentään mies enkä sorru tunteitani ilmaisemaan minun heikolla hetkelläni se olisi perin akkamaista miehisen miehen näkökulmasta. Luonteen pitää olla niin karski että oksat pois jos niin haluaa itseään ilmaista. Kuka vielä uskoo tuohon sahalaitokseen joka on seissyt turhan panttina vuositolkulla, eikä vain lähde mistään nykäisystä käynnistymään. Monet jo lähti ja tulevat vielä lähtemään. Suurimmat ikäluokat kun olivat kyseessä oli pakko lähteä, mikään pientila ei elättää niin isoa sakkia Suomussalmelta että kaikki olisivat tulleet edes jollakin tavoin toimeen ei niin mikään pientila. Ruotsi ja Keski-Eurooppa ja eteläisen Suomen kasvukeskukset olivat vastaanottamassa monen Suomussalmelaisen isän ja äidin kasvattamaa jälkipolvea. Suomussalmen väkiluku oli päässyt juuri korkeimpaan huippuunsa kun väki väheni ja väheni niin paljon, että oltiin jopa huolissaan väestökadosta. Kyläkunnittain tuli lähes kertaheitolla harvennus mökkirähjiin kun ei sen kauniimpaa nimeä voi millään antaa tosiasioille. Mitäpä minä sitten itse olisin valmis tekemään kun mullankaan ei ole ollut pitkiin aikoihin mitään vakituista työpaikkaa. Mitäpä minä kiirehtimään työntekoon, tehkööt herran ketaleet kaikki työnsä minunkin edestä kun kerta pakottivat näin Suomussalmen autioitumaan omat synnyinseutunsa. Minähän nousen uunille pakkaspäivinä ja katselen kuin kuuntelenkin aivottomien, kokemattomien viskaalien yhtä sun toista vouhotusta.Ja paskat ja pitkät, minä kun en noteeraa koko rehvastelija joukkiota, enempää siellä Helsingissä kuin täällä omassa kunnassakaan. Herroja, joita meillä on aivan riittämiin omastakin takaa, vaikka mistä muillekin jakaa. On se tuo omasta mielestään herra, kuitenkin kuin metsässä paskanmarja joka jää poimimatta. Voi herran retkut kuinka minä aina olen teitä inhona aina syvää inhoon saakka omassa elämässäni, kuinka te olette aikaansaamattomia, ettekä osaa edes hävetä omaa surkeuttanne. Herravihani on juurtunut minuun niin voimallisesti ettei sitä lepytä edes mikään niin. Minkä ovat tehneetkään tälle kauniille kotimaallemme vahinkoa ja tehneet aina ja nyt se jos mikä minua aina korpeen että myös sapettaakin välillä ja kiehahtaa omissa oloissa tulikuumaksi asti. Kansakunnan järkevyys vai onko kansallamme järkeä olla kansakunta vain joskus on tuntuna se vähä mikä onkaan olemassa olisi meidän kansakuntamme ulkopuolella, toisessa paikassa. Minä pyydän jos sallitte vähän aikaa antaa minulle niin esittelen teille komean herran, josta ei väriä puutu, persoona mikä persoona, eikä vähiten minun halveksuma lörsä ja lörppö jo nykyinen vainaja! Suomussalmen sosiaalisihteeri Yrjö K. Pyykkönen on tuo minun noteeraamani mies. Joka ei aikaisemmin tuntenut tuota kuvatusta niin varmana luettuaan tämän tietää jo paljon enemmän. Ennen vanhaan kun ei mentynä ajanvarauksen kautta sosiaaliapua hakemaan voin mihin aikaan päivästä hyvänsä voitiin vapaasti mennä. Kerran oli vanha Turjanmaa mennyt kuntaan asioimaan ei Yrjön luokse vaan toiselle henkilölle. Kesäaikana kun aamuisin oli tapana pitää ovia auki tuulettamista varten, kuului kaukaa kadulle asti kunnasta ääniä. Pyykkösen ääni oli erottuna selkeimmin ja Myhkyrin Saimin ääni aika ajoin hyvin kiihtyvänä välillä voimistuen. Turjanmaa paikalle katsomaan mitä se Yrjö Saimia nyt huudattaa siis asiakasta. Pyykkönen käsitteli sillä lailla että ohikulkijatkin olivat ajan tasalla mitä Myhkyrissä lähipäivinä Saimi äitinä lapsilleen syöttää ja juottaa, näin kaikki ohikulkeneet tiesi kaiken tämän. Pentti-veljeni myös oli kerran ollut vuorostaan hakemassa huoltoapua Yrjöltä, meillä oli oma tilimme Yrjön takana kun hän oli meidän holhoojahuoltaja. Vänkylä kun oli tuo Yrjö niin ei ensin hoitanut koko asiaa niin kuin olisi pitänyt johdonmukaista virka-asemansa puolesta ja toiminut asiakkaan kannalta heti välittömästi. Kun ei tovin odotteluun jälkeen kuuluna vastausta, poikanen Pentti käveli Yrjön eteen käsi nyrkissä ja lyödä napsautti pöytää niin että Yrjö ihmetteli että mitä se nyt teki hänelle ja komensi häntä pöydän toiselle puolelle. Pyykkösen silmät siinä leimahti hetken ja leipälappu irtosi veljelleni Pentille. Omista varoista ei kunnanvaroista, tulkoon se nyt tällä kertaa mainittua. Virkamies saa joskus kokea nöyryytyksen, kun on vähän vouhottaja sen me voimme itse kaikki tästä lukea. Pyykköselle kun kuului myös pitäjän hullutkin hoitoon vietäväksi, siispä tässä yksi tositapaus eräästä käynnistä Oulun piirimielisairaalasta. Varmaan olette kuulleet puhuttavan hulluista, jotka ovat seinähulluja sanan varsinaisessa merkityksessä. Vain tämmöinen keikka odotti seuraavana aamuna Yrjö Pyykköstä, aamulla aikaisin oli lähtö piirille. Potilas oli ollut koko ajan levoton matkan aikana, jopa Yrjön henkiriepukin oli vain hiuskarvan varassa silloin. En voi ikinä uskoa kun olimme olleet vähän aikaa piirimielisairaalan edessä, että potilas onkin täysin rauhallinen ja normaali, kaikki siis kunnossa. Pitää koko ajan muistaa, että seinähullut ovat aina arvaamattomia tempauksissaan, jopa hengenvaarallista sakkia. Seinähullut kun yleensä viedään suljetulle osastolle niin tässäkin tapauksessa toimi Yrjö. Tieto oli etukäteen soitettuna, ennen lähtöä Suomussalmelta, että minkälainen on tapaus tulossa nyt hoitoon. Ovi auki ja kaksi rotevan näköistä valkeapukuista vastaanottajaa ottivat tulijat vastaan. Ensihämmennys oli täysin valmis kun vastaanottaja kysyikin, että kumpi teistä on se potilas. Suomussalmen virkaa tekevä sosiaalisihteeri vastaan seinähulluksi määritelty potilas onkin hiljaa, jopa nyt jotakin. Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen myös Yrjön suhteen, ettekö te tosiaan tunne kuka olen minä, Suomussalmen sosiaalisihteeri Yrjö Pyykkönen?. Eivät olleet kuulleet, vain soitto Suomussalmelle pelasti Yrjön pahasta pinteestä hullujen huoneen sisäpuolelta ja siinä vaiheessa sen koommin ei Yrjöllä ole ollut haluja lähteä saattamaan mielisairaalapotilaita. Jopa tämä Pyykkönen yritti minun tätiäkin pyydykseen saattaa, vaan onnistumatta aikeessaan. Pölvästiksi oli hänet silloin havainnut sekä suupaltiksi, hyvin leuhkakin kuulu olevan. Pyykkönen oli ollut monesti lähellä menettää virka-asemansa Suomussalmen sosiaalisihteerinä. Kun ei ollut niitä hyviä tapoja, vain hyvä tuuri oli hänellä ainut pelastus säilyttää asemansa. Minä asiakkaana en olisi halunnut Yrjön olevan tuolla paikalla, pitää sitä olla edes jonkinlaista käytöstä. Paska huusin pönkänpaikalla olisi ollut sopiva virkapaikka meidän lasten huoltajalle. Meni se kesä se meni niin, että kesä 1968 ei tulee enää uudelleen elettäväksi ja koetavaksi niin ei voi tullakaan koska siitä onkin kohta kolmekymmentä vuotta aikaa. No onhan tuota kerrakseen kuluna vain uudet ratkaisut odottavat että niitä voisi lähteä viemään eteenpäin. Kumma kyllä, työtä rupeaa tekemään mieli, arvaahan sen että nyt se kävi mielessä pitkästä aikaa, minäpä myös jälleen olenkin levänneen näköinen mies, peilistä sitä juuri katselin. Se tuo enoni aikoinaan oli siellä kaljafirmassa automiehenä, josta tuo juontuu mieleen, voinko minäkin olla siellä jotakin tekemässä. Voinhan minä jos vain voin. Peilistä juuri näkyi mies joka saa lähteä työmaata itselleen katselemaan nyt on jo syksy ja nyt varmaan jo joutaa. Kerälässä olin juuri yötä ollut, miksikö tuolla tuppanalla näyttää olevan lompsassa vähän rahaa ja minä näin sen. Aamulla ei niitä olekaan, minä olin lainannut 110 markkaa ja mennyt hakemaan töitä Helsingistä itselleni. Mitenkä sainkaan alleni jalat, olen täällä tällä kertaa ja kukaan ei tiedä minne mies lähti en yleensä kerro omia lähtöjäni etukäteen. Äkkilähtö on paras lähtö, vaikka mihin jos minusta on kysymys. Minulla on nyt työtä, olen mallasjuoman Violankadun konttorin varastomies. Te jotka jäitte sinne peräkamarin pojiksi Suomussalmelle ei sitä ihanuutta ole kuin kotityöt, josta ei makseta paperikymppejä tilipäivinä. Varastomies se minä olen nyt, tyhjennän aamusta iltaan rekkojen tuomia peräkärryjä ei siis työtä kummempaa ja kaikki siis hyvin. Suomussalmelta lähtöni jälkeen alkaa kiivas takaa-ajoni, mistä minut nyt löydettäisiin. Äitinikin näyttää olevan yhtä hyvä asiamies kuin Hämeen Maija aikaisemmin. Äitini saa Pyykkösen kirjoittaman uhkakirjeen minulla tuotavaksi kotia, mutta minä en saa sitä koskaan, koska olen täällä Helsingissä töissä. Saavat vetää vesiperän kaikki sen puolen paskanokat, jotka eivät anna minulle työrauhaa ja sen tuomaa tyydytystä. Kun minä nyt olen työssä niin ei luulisi olevan enää kellekään mitään nokankoputtamista minun ratkaisujeni suhteen. Olen ns. sekatyömies ja olen koko lailla omasta mielestäni tehnyt hyvän ratkaisun itseni kannalta. Vanhentuva äitikin on aivan liian vanha poikansa avuksi jokapäiväisissä askareissa, nuorten kyydissä vanhat eläkää liikaa vaivaa nähkö, minä päätän nyt itse. Ensialkuun pitää jälleen turvautua enon apuun ja olla siellä muutama viikko korteteeriä kun saan kohta vuokrakämpän itselleni tuosta läheltä. Pengerkatu 7 oli osoite, poliisi piti majaa numerossa 5. Ja oltiin niin silloin naapureita virkavallan kanssa. Vuokranantajani oli hyvin vanha ja iäkäs papparainen, Virtanen ja minun kämppäkaverina oli Pakarisen Kalle. Vanha oli myös hänkin, siinä lähes 80 ikävuotta. Vuokra ei ollut kovin korkea, mutta mukavuuksiakaan ei kyllä ollut. Ei TV:tä ei ollut radiotakaan. Vain makuualkovi ja hämärän puoleinen huone vanhasta talosta. Vanha hissikori se minulle kertoi, että on kovin vanhatalo. Vain työtä kun jaksoi tehdä niin leipääkin sai palkkioksi, niillä markoilla joita työnantajani maksoi tilipäivänä käteen. Minä en vielä jaksanut uskoa siihen että tämä oli se ainut paikka maailmalla josta voisi muodostua minulle ikuinen onneni kehto kun se oikea kehtokokemus oli pelkkää miinusta, miinus mittarinpohjaan asti koettuna. Jotakin uutta sentään oli minussa jo tapahtunut, kävin jopa vanhojen tansseissa, vaikka en olekaan vielä kahtakymmentäkään. Kun tuolla vanhojen tansseissa tapasi koko kirjon nuoremmasta vanhempaan, jokaiselle silmälle lähes melkein sopivaa, mutta mitään oikeata ei vain näy löytyvän josta saisin oman. Sinne kotipuoleen taisi jäädä se sittenkin Keskisen linjalle, Heikkisen vaaran päälle vai oliko tuo täällä Herttoniemessä? Kävin muuten sielläkin oman aikani kuluksi lähentelemässä lähempää tuttavuutta Mirjan kanssa. Taas nuo naiset rupesivat kummittelemaan lähelläni ja vähän makua antamaan. Voiko nuoren naisen avohaava olla jalkojen välissä niin avautumaton kun sattui minulle kerran käymään. Muutamassa kyläpaikassa seuraus siitä oli että tunnin yrittämisen jälkeen puhti oli jo pois ja halusi vain maaten mitään edes saaneena. Aamulla vain kahvipöydässä nähtiin se mitä oltiin kyläpaikassa saatu aikaiseksi, syrjäkulmin siinä vain toisiamme katselimme. Tyttöni vieressäni ähisi tulipunaisena omaa puhisemistaan oli meille melko nolo temppu, emme saaneet kumpikaan sitä mitä makeaksi lihaksi sanotaan. Vain saimme tyytyä siihen että toiset sai ja me jäimme ilman ei ollut oikein reilua. Palaankin taas kaupunkiin, enkä mene kehumaan että mitään olisin edes yrittänytkään. Kaupungilla minua odotteli aivan uusi ja vieläpä sihteerin arvoinen hempukka. Siis Levanderin Mirja, palsta 65 C Herttoniemi oli paikka jossa minulle oli pieni mahdollinen tilaisuus mutta yrityskin kuivui kerran niin vähiin että sai vain omat housunsa kostean märäksi siemensyöksyn aiheuttamasta latauksesta. Sihteerit ovat aikansa kutakin, punaisia huuliltaan ja hyvin hemaisevia syöttinä yleisissä tansseissa arjen kohdatessa. Rakkaus on jo juossut ulos kauas pois niin kuin mitään pysyvää ei tarvitakaan. Maalaistyttönikin ilmoittaa se on nyt loppuna, löysi uuden itselleen ja jätti koko miehen Helsingin yöhön yksin. Opimme parista seikkailusta, rakkaus ei tule vaan se menee kenen luokse se haluaa. Nyt olet yksin kaiken keskellä. Onpa minulle edes työtä, josta minä saan melkein kaiken mitä tarvitsenkaan, nuo naiset kyllä on tarkoitus jättää vähemmälle huomiolle. Pitäkööt navanalusensa koskemattomana niin paremmin olisi halu antaa oikein äidin lailla myöhemmin. Tuleekin joulukuun viimeinen päivä ja perin harvinainen päivä sinänsä. On yöksi mentävä työpaikalle purkamaan rekoista kolmoskaljat joita tulikin parin vuorokauden aikana yli viisikymmentä rekkaa, jotka me varastomiehet työntelimme kärryillämme varastoon, koska keskiolut vapautui maitokauppoihin myytäväksi niin olivat siitä sitten valmiit heti lähtemään uudenvuoden päivän jälkeen myyntiin. Virtanen oli yksi joka minulle jäi mieleen hyvin, oikea mallas juomamies, myös työaikanakin hänelle sopi ottaa pienet kaljat kun taas minä en vielä kovin perustanut koko kaljoittelua omakseni, olin päässyt hyvin pitkälle ettei mikään kalja voita raittiusaatettani. Virtsu Virtanen kyllä sen taisi, otti monet humalat ennen kuin pääsi kotia lähtemään Vartiokylään. Väiski oli paljonkin viksumpi mies, mutta joskus kuitenkin kelpasi myös hänelle ilmainen oluthiprakka, vanhempi mies hän oli. Iso-kissa oli nimensä veroinen, myös työnteossa, vaikka kertakokeilu siitä että kuka se on talon paras kaljakärrymies päättyi sillä kertaa ison miehen tappioksi ja minun hyväksi. Iso mies meni ennen puhki kuin minä, käytiin pieni työnäytekokeilu aivan työn merkeissä ja vieläpä omalla työmaallamme Violankadulla. Työpaikka oli mieleinen kun ei tehnyt heti poiskaan mieli niin kuin joskus kävi. Antoi uutta potkua kun menin oma-aloiteteisesti esimieskurssille Katajanokalle, siis varta vasten kyseiseen työhön liittyvä, jota muuten jo päivälläkin tein työmiehen ominaisuudessa. Kurssi oli kolmena iltana viikossa ja siitä sai oikein ammattipätevyyden käydessään loppuun kyseisen kurssin hyväksyttävästi. Ja minä kävin hyvin arvosanoin kurssin loppuun kesään mennessä. Asuinpaikkakin oli siinä välissä kerninä vaihtua, tuossa aivan lähellä oli uusi paikka missä nyt yöni vietin, kolmas linja 14 B Helsingin Kalliossa. Niin oli taas uusi kesä edessä. Minä taas kahden vaiheilla, mitä minä nyt olin jättänyt hyvän työpaikkani mallasjuomalla ja teen lähtöä jälleen kotia päin. Juna hiljaista miestä kuljettaa, vanhalle kotiseudulle palaamme jälleen muistojeni kanssa. Tuleeko minusta miestä ja milloinka alan jäädä, sitten aloilleni jotakin pysyvää saamaan aikaiseksikin, ettei se vain olisi tätä ainaista edestakaisin vaeltamista Suomussalmen ja Helsingin välillä. Romppaisen Ilmari, eipä ole miestä aikoihin näkynä näillä main ja nyt täällä tänään, siis mummoni veli ja nuorin niistä. Ilmari onkin suvussamme se joka on todellinen hieroja. Kerran oli eräs naisihminen valitellut omaa vaivaansa hierojalla Hyrynsalmen kirkolla. Eipä aikaakaan kun hierojamme oli paikalla. Hierottava paikka oli naisen haarojenväli, jopa oli miehellä mieluinen paikka mitä hieroa. Pojat! tämä ei ole mikään leikinlaskun paikka nyt, naisen piti saada heti paikalla apua vaivaansa, ennen kuin menee hermot miesten kanssa ollessa. Naisihminen vähän arkaillen alkaa riisua pois rytköjään päältään kun hierojalle paljastuu merkillinen näky naisen jalkojen välistä. Täytynee tutkia tarkemmin, lähitarkastelu aiheuttaa hierojallemme vähän vastenmielisyyttä, voiko naisen värkki olla tuollainen, että on vinoon luoja luonut tuon sukupuolen niin paljon että olisi parempi että olisi mennyt kunnon tohtorille. Romppainen oli kuitenkin valmis päättämään siitä paikasta, että nyt hän näyttää olevansa oikein hyvä hieroja puheista huolimatta. Pahoja puheita on vaikka kuinka paljon ollut, missä Ilmari milloinkin on hierontaa suorittanut. Kerrankin Ilmari halusi leikitellä hieromavoiteen kanssa niin että hierontavoidetta oli aina kyynärpäitä myöten. Tarkoitus oli ruveta kätilöksi ja tunnustella raskaana olevan naisen kohtua vähän syvemmältäkin. Ei ollut soveliasta näin menetellä raskaana olevan naisen kanssa, siitä sai hieroja Romppainen ikuisen porttikiellon tuohon tönöön sillä kertaa. Edellä mainittu teko sai hierojan kaukaa kiertämään lähialueita pitkän aikaa. Mutta hyvän työn Ilmari teki kuitenkin tätä ennen kun hän päästi pälkähästä naisen jolla oli orpo olo kun vitunväylä ei ollut suorassa poikien harmiksi. Hieroja Romppainen oli onnistunut niin hyvin oikaisemaan naisen vitunväylän suoraksi, että hänestä jopa sen jälkeen kiisteltiin. Sen parempaa valehtelijaa ei ole ollut näillä main liikkunut kuin tuo Romppainen on ollut koko elämänsä aikana. Ei oppina mies milloinkaan totta puhumaan, jopa ihmiset epäilivät sitäkin että kun Ilmari sanoi aamulla päivää tullessaan hieromaan. Niin valehteli Ilmari sujuvasti koko suvun nimissä että oli siinä helisemässä koko virkamieskunta myös. Pyykkönen jopa laittoi hänet vankilaan kerran! Oliko kotona tapahtumassa jotakin sellaista jota en aikaisemmin ole tienäkään olevan, äitimme on löytänyt oikean löydön, Arttu Mikkosen, vanhainkoti Kurimosta itselleen, kaipa tulevan vanhuutensa turvaksi. Sitä vanhempana saa jo ruveta vaikka huoraamaan ja vai vieläkö se kevät saa hormonit hyrräämään vaihdevuosien jälkeenkin, mummo iässä. En tiedä kun en ole nainen ne naiset yksin sen puolen asiastaan hallitsevat. Meille on tulossa isäpuoli. Vai että puoli, meillä aikanaan oli kunnon oikea isä, mitä me isäpuolilla olemme tekemässä. Tuommoiset isäpuoliehdokkaat pitäisi suohon sotkea ja kuohita koko mies, jos sillä on vielä niitä aikeita jotka eivät ole hyviä aikeita meidän huushollissamme. Ulkonäkö kertoo jo tuosta miehestä sen että on oltuna pitkään huonon katon alla tai sitä ei ole ollutkaan minkäänlaista suojaa, voi äitiparka mihin sinä nyt haksahdit. Rantojen tenttu ukko tulossa meille, mitähän tämä onkaan, mitä en vielä oikein jaksa koota yhteen niin vielä on tämä uutta meille. Todella tuo niisku ja käppänä olisi laitettava kuutamolle vähin äänin, mutta miten kun äitimme on kerinnyt olla jo sen völjyssäkin, ties miten kauan kun minäkin olen ollut pois maailmalla. Kaikenlaisia sitä kuvatuksia pitää kotiinsa ottaa. Olisiko minulla nyt sananvaltaa kotona, eipä varmaan niin vähän epäilen. Johan merkillistä, ventovieras johon minun pitäisi sopeutua suopeasti, jopa hyväksyen olla ilolla vastaanottamassa renttuja kotiimme. Annettiin se kerran yhteinen kyyti kotoa, joka ei tänne kuulu mitenkään, vaikka oli tuossa vene kerran kaatua Kiantajärvellä. Kokkotaipaleen - Lahtelan välillä oli melkoinen melske, päihtyneen kuljettaminen veneessä on tosi vaarallista puuhaa jos ei nyt hengenvaarallista niin melkein läheltä hipovaa kuitenkin. Jospa nämä maanvaivat näkivät äidissäni turvaa tuovaa huomista itsellensä kun tiesivät leskenä äitini yksin olevan tiettömän taipaleen takana. Vai houkutteliko lesken syli niin kuin laulussakin sanotaan, aina lesken syli oli lämpöinen jne. jne. mene ja tiedä. Mutta minä olen täysin ehdoton omassa asiassani, rentut eivät ole saaneet sijaa minun sisimmässäni eivätkä tule saamaankaan, siitä olen täysin ehdoton. Kyllä se on kurjaa kun omassa kodissaankaan ei saa rauhaa, aina joku vieras tulee ja sanoo omat mielipiteensä ja yrittää jäädä isännän paikalle, jota en niin kuin vielä tähän päivääni asti hyväksynnän kotona. Tässä vain yksi esimerkki, miten kotiin tulee vieras mies, jota ei kovin hellä varoen puhutella vaan siunataan viimeiseen helvettiin, sinne lämpöiseen. Mennään nyt tässä ajassa kuitenkin eteenpäin, koitetaan jättää taka- alalle mikä on todella mennyt vain uudet asiat saakoon tilaa muistin lokerossani. Kiantajärvi on melkoinen haaste vaikka kelle jos se päivä joskus sattuu omalle kohdalle. Minulle se sattui monet eri kerrat kulkiessani kesäisin tuonne ämmään asioitani toimittamaan. Sitä kun aamulla on virkku lähtemään vähän oikomaan jäseniä vetreämmäksi pitkän nukutun yön jälkeen on mahtavaa päästä aalloille keinumaan vain maanravut ovat kovin ihmeissään tuosta kulkijasta. Miten se muka aina selviää ja ilman sen kummempia haavereita matkaltaan pienellä Kiantajärven merellä. Minä olen saanut synnyinlahjaksi käydä aaltoja päin, minä en ole ollut milloinkaan kuin nukkuneen rukous joka jää ihmeissään katselemaan ympärilleen jos vene on esimerkiksi puolillaan vettä. Vain veden saaminen pois ajoissa on pelastanut minut monelta varmalta hukkumiselta Kiantajärven suuren suuriin aaltoihin. Olisitpa kerran ollut matkalla minun matkassani kalakaverina kun Mikkoslahti näytti siltä, että sinne sitä sillä kertaa on jääminen. Syyshyisiin aaltoihin minä vain menin ja tein mitä olin ajatellutkin, kävin verkkoni pois satoi tai paistoi. Silloin oli olosuhteisiin nähden raivokas syysmyllerrys kaikkein parhaimmasta päästä juuri meneillään. Olisiko parempaa ilmaa huomenna ei edes käynyt mielessä, vaan aina on kalastajalle se hyvä ilma jonka mies kestää kun ei ole arka lasta kotoisin ja käyttää selvää harkintakykyänsä. Ensin aukesi tappi sen varmaan verkon reuna jotenkin hipaisi vain vähän kuin varkain. Kun ei siihen joutanut niin kiinnittämään huomiota koska aallot luikkivat välistä veneen laitojen yli uhkaavasti. Siinä minä olin kuin melskeissä pahemmassakin ei mitään apua lähelläkään, vaikka ranta oli aivan tuossa muutamien kymmenien metrien päässä. Rantoja vasten tuuli sen kuin kiihdytti voimaansa. Vesi roiski korkealle puunoksiin saakka, joista jäätikut riippuivat alaspäin hurjan näköisesti. Jos ette olisi ennen aavetta nähneet niin tuossa rantatöyräälle sellainen ilmestyi kuin taiottuna, syysmyrskyn aikaansaannoksena. Tuolla järven takana ei näy edes rantaa selkeästi, raivo on järvellä niin rajua, kuin luonto olisi suuttunut meihin vesillä kulkijoihin niin paljon että on aikomus kellistää minut kumoon mitään kysymättä minulta, joka sentään täällä nyt seilaan kuin tuohisessa, lasikuituvene on kuin tuohinen aalloilla kulkiessamme. Lopussa kiitos seisoo, minä olen selvinä kuivin vaattein rannalle, josta kiitos olkoon kokemuksellani kulkea vesillä. Vesi on sellainen elementti jota on syytä kunnioittaa aina. Vaikka jo allas vettä on ollut monen kohtalo hukkua, taikka omaan kotiin kylpyhuoneessa, joten aina pitää mielessä, veden kanssa leikkiminen on valskia puuhaa. Ei vielä kovin vesi saanut minua uskomaan, että sieltä löytäisin itselleni uuden ja hienon ammatin, ettei aina tarvitse vain olla pakkaamassa harmaita pahvilaatikoita ja niiden kanssa olla aina valmis hyppäämään yöjunaan ja sitä myöten Helsinkiin. Leipäkannikan jäljessä kuljeksia kun olen ahnas peto jolle vielä ruoka maistuu hyvältä myös nukkumaan mennessä. Työväentalolle kun menee, löytää varmaan paikan jonne taaskin on uusi tilaus jo pantuna vetämään, enpä ole vielä oikein varma. Minulla se on uusi pyöräkin, meinaan polkupyörä vain hyvä menopeli on jo sekin vuoksi, jossa ei ole bensakorkkia että voi edes tankata. Kun vain itseensä muistaa tankata niin pyörällähän ajamme vaikka sata uutta kilometriä eteenpäin, uusiin maisemiinkin asti. Kaupasta ostin vain 200 mk olin sen jälkeen köyhempi kukkaron pohjalta, mutta muuten oli hyvä mieleni. Voin vaikka tarjota kyydin jos sellainen vaikka eteen kävelee tai pyytää saatolle kanssani. Johan tuo taitaisi olla aikakin on siinä välissä tapahtunut jos vallan mitä. Niin on aika siivillä kulkenut että perässä pysyminen on jopa työlään oloista. Minulla ei ole mikään nykyaikainen pyörä ei yhtään vaihdetta eteen, jopa pakki puuttuu. Mikä insinöörimoka jo tuota kun ollaan 70-luvulla niin pakin luulisi olevan jopa vakiovarusteena pyörässä kuin pyörässä. Kyllä minä taidan keksiä sellaisen pyörän jossa on sellainen kuin itsestään selvyytenä, muuten ei pyöräily mene eteenpäin toivotulla tavalla jos pakki puuttuu. Kevätkesällä sitä ajaa hurautteli pyörällä niin mielellään että päivät pitkät meni pyörälenkeillä, paikasta paikkaan kiiruhtamalla. Uusi pyörä piti sisäänajoa saada siihen tuntumaa, miten kaikki pyörän osat toimivat hyvin niin kuin kuuluvatkin toimia. Toimimaton pyörä kun ei ole kenenkään haave. Mullata oli vallan pieni haave näyttää pyörääni Moision Eeva-tytölle ja siispä lähdinkin aivan aamulla varhaisella jo matkalle melkoisen pitkälle. Edestakainen reissu kotoa ajettuna menee jo toiselle sadalle kilometrille, melkoinen kunnon mittari soratiellä ajettuna. Kaunis päivä ja hyvät puitteet menolle olivat parasta mitä keliltä voisi enää toivoakaan matkan onnistumiselle. Olipa siellä välistä aina pieni vaaran päälle kiipeäminenkin tarjolla, joka pani polvet ja lihakset äärimmäiseen kestävyyskokeeseen matkaa tehdessä eteenpäin. Matkalla kun ajattelee mukavia niin onpa matka kuin olisi jo puoliksi tehty, vaikka matkaa olisi edessä toinen mokoma lisää. Mitäpä minä Eevasta rupesin ajattelemaan, ettekö enää muista tuolla alkupuolella tämän kirjan kerron kuinka poikuus minulta meni ensi kerran Hyrynsalmen puoleen. Minä olisin vähän verestänyt menneitä näissä ajatuksissani, minä olin koko ajan liikkeellä ja matkalla Kotimäkeen. Jospa ovet vaikka olisivat auki vaaran päällä kun nimikin niin sanoo, että kotona ollaan ja mielellään mäen päällä kotona, näkeehän jo kaukaakin kuka sieltä milloinkin on tulossa ja mihin aikaan. Minähän olin aivan säädylliseen aikaan pyrkimässä tuonne suuntaan. Mutta nyt sitä ollaan Moisiossa oikein kylällä, ihan melkein Eevan luona, mutta kaukana niin kuitenkin kaukana ei lähellä ollenkaan. Kilometri tai kaksi korkeintaan no ei sen enempää, mutta mitä nyt, tuli suoraan sanotusti pupu pöksyyn. Aivan niin mies jänisti kysyä edes keltään minne Kotimäki jää ja miten sinne osaa. Pyörämiehellähän oli vain haave lähtiessään tälle matkalle tavata vanha hyvä tuttava vuosien takaa. Nyt kävi näin, käänsin pyöräni tulosuuntaani päin ja olin pitkään hyvin allapäin ja paljon kysyvä, miksi menin tekemään ratkaisun joka ei ollut edes minulle itselleni mieleinen sillä kertaa. Pahoitin pitkäksi aikaa mieleni tuon polkupyörän kanssa tekemäni retken takia. Retken joka ei ollut enää mielestäni jäädä pois vaan se oli suuri painolasti mielialalleni. Olen vain sopeutunut ajan kanssa tapaukseen, enkä enää olekaan menossa Eevan luokse, koska matka opetti minussa niitä puutteita, jotka eivät minua ollenkaan tahtoneet viedä hänen tykönsä. Vaikka pyöräni on edelleen hyvässä kunnossa en saa aikaan lähteä matkalle niin herkästi kuin edellisen matkan suhteen oli. Nyt pyöräni ja minä lähdemme tuonne Ämmänsaareen työväentalolle, katsomaan mikä on vientiä siellä tällä kertaa. Vai mennäänkö sitä Mossella poikien kanssa ja tytöt siellä liftikyytiä tien poskessa odottelevat, peukalo aivan uuvuksissa kun ei ole yhtään herrasmiestä joukkoon sattunut. Enhän minä ajattele että minä sen takia menisin autokouluun, että laittaisin auton ja akkaa riitakappaleeksi itselleni, minä vain mietin miten tulisin toimeen ilman kumpaakin. Kummassakin tapauksessa joutuu rassaamaan ja vielä yötöihin pakanan kanssa ja joutuu hankkimaan niin leveän sängyn jossa viedään koko huonetila kerralla. Vain yhden ison sängyn ja akan vuoksi on suorastaan tuhlaamista. Kyllä menin oikeaan paikkaan nyt se on tuossa tangolla istumassa. Nimittäin hyvin rauhallisen näköinen Rauha-tyttö sieltä lähes Venäjän rajalta, tänne Mossella tuotuna veljensä toimesta miesmetsälle. Sitä kun minä aina melkein olen joutunut yksin kulkemaan naismetsällä niin tässähän ollaan niin kuin tasapelin puolella näillä nais mehtyymatkoilla. Tyttö ja minä miehen puoli. Kysyä vain aina sopii koska minusta tulee oikein koko mies vai jäänkö vain tälle puoliskoasteelle miettimään. Startti pääsi tapahtumaan, kukaan ei enää kerinyt olemaan esteenä. Vain hämärä oli meidän seurana, yksin kahden avaran taivaan alla pimeän siivin ja turvin kukaan ei nähnytkään. Meille kahdelle oli pimeä kuin luotu, meitä varten oli tuo ilta ja sen tuoma hämäryys. Vain valkoiset viivat erottuvat, kertovat että olemme tien päällä, valot pyörässä kun eivät luonnollisestikaan toimi kun ei ole minkään valtakunnan valonluojaa etu- eikä takaosassakaan. Muutama auto aina tiellä mennä vohahtaa lähietäisyydestämme, josta meille ei ole mitään haittaa. Meillä sentään on kissansilmä takalikasuojassa pyörässä ja polkimet ovat myös jollakin heijastusmateriaalilla käsitelty, laittaa näkeviksi takaa tuleville automiehille ja naisille. Hyvin meidät koko ajan huomattiin ei yön aikana yhtään läheltä pitänyttä tilannetta syntynyt. Uusi kenties tuleva rakkaus istuu juuri tuossa kypsymässä, mahtaako se ajatella samoin kuin minäkin? Tämä yö on sitten meidän, kunhan päästäisiin ensin täältä tien päältä kamariin asti, vielä on kotvan aikaa mennä matkassa kunnes olemme perille päässyt saman peiton alle. Olipa menoa taas kerrakseen kun tultiin sen tien päähän mistä me jouduttiin kärrytiellä etsimään mistä olisi parasta kulkea. Käsikopelolle ei sentään mentynä, hämärä oli entisestään tiivistynyt pimeän puolelle. Metsä on aavemainen vain linjan aukko näkyy ylöspäin katsottuna erottuvan taivaan sinessä kun on tähtien yö, vaikka ei kuu luo parempaa valoa, päivän valosta puhumattakaan sillä kertaa kun olimme tekemässä matkaa kohti korpitietä yli soiden, rämeiden, sinne metsäkotiini joka on järven rannalla. Maailman parhaat paikat sijaitsevat juuri järven rannoilla ei missään muualla. Kaupunki suuri tai pieni tai kirkkokylän taaja ei voi voittaa paikkaa jonne me nyt olemme menossa. Me menemme edelleen paikkaan, joka on maailman paras paikka. Jos vain joku vaivaa näkee, tulee hänkin meidän jäljessä katsomaan mihin ihmeen paikkaan me olemme menossa tämän rohkean tytön kanssa ja vieläpä pimeä on meidät lumonnut matkamme aikana, kuin ei olisi tiedetty matkamme tarkoitusta. Me vain sen tiesimme, kukaan muu ei näin se oli meille sanottu jälkeenpäin toisaalta. Meillä oli pahin takanapäin ja edessäkö pelkkää hyvää. Kenpäs tietäisi missä tarkoituksessa. Nyt olemme täällä vihdoin jo harmaa talo tuossa toisella puolella kuin muistuttamassa minua siitä että olen joskus ollut sielläkin kuin kotonani. Meillä on revityn näköinen ovenpieli kuin että aina joku olisi sinne mennyt aivan oikeasti pahat mielessä ja aikomus tehdä talo välillä asumiskelvottomaksi, kuten joskus sain omallakin kohdallani kokea. Eemeli-setäni teki ruman tempun minulle kerran. Oli kertonut paikalli

Lue lisää

vain hyvä alku kirjasta Kiannon Huoripoika,terveisin kirjailija,rantaneuvos Eero Seppänen Suomussalmi

rantaneuvos1 kirjoitti:

vain hyvä alku kirjasta Kiannon Huoripoika,terveisin kirjailija,rantaneuvos Eero Seppänen Suomussalmi

Kyllä tuokin pätkä riittää kertomaan kirjan sisällöstä ja tyylistä...nyt vaan kipinkapin tilaamaan kirja..Kirjailija varmaan ottaa lisäpainoksen tarvittaessa.

tsdrwwq kirjoitti:

Kyllä tuokin pätkä riittää kertomaan kirjan sisällöstä ja tyylistä...nyt vaan kipinkapin tilaamaan kirja..Kirjailija varmaan ottaa lisäpainoksen tarvittaessa.

Onko uusi Päätalo syntynyt kirjallisuuden taivaalle?

kirjaneuvos kirjoitti:

Onko uusi Päätalo syntynyt kirjallisuuden taivaalle?

Tämä näyttää ihan hyvältä...lisää vaan tekstia neuvos...

hfres kirjoitti:

Tämä näyttää ihan hyvältä...lisää vaan tekstia neuvos...

aikaan.Menestyskirja.

mitä pitkään kirjoitti:

aikaan.Menestyskirja.

vuosisadassa tai -tuhannessa tällaista lukee.

Kerranhan kirjoitti:

vuosisadassa tai -tuhannessa tällaista lukee.

ja tekstinkäsittelyltään aivan priimaa. Toivottavasti löytyy paikallisesta kirjakaupasta...

kielenkäytöltään kirjoitti:

ja tekstinkäsittelyltään aivan priimaa. Toivottavasti löytyy paikallisesta kirjakaupasta...

Kyllä tätä lukee...lisää varmaan tulee pian..

tyrwewqw kirjoitti:

Kyllä tätä lukee...lisää varmaan tulee pian..

ensiviikon maanantaina ja hätäisimmät lukijani voivat uutta vanhaa tekstiäni lukea kotisivuiltani kohta, terveisin kirjaileva neuvos, ps, rippikoulupohjalta,"Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi.

oli yksi luetuimpia kirjoja Suomussalmen kirjastosta,"Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi. Ps, 1999 ja 2000 välisenä aikana

rantaneuvos1 kirjoitti:

oli yksi luetuimpia kirjoja Suomussalmen kirjastosta,"Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi. Ps, 1999 ja 2000 välisenä aikana

ihemettele kun on noinkin hienoa tarinaa

rantaneuvos1 kirjoitti:

oli yksi luetuimpia kirjoja Suomussalmen kirjastosta,"Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi. Ps, 1999 ja 2000 välisenä aikana

Mein Kampf oli Saksan luetuimpia teoksia vv. 1933-44. Siitä huolimatta se on sekopäistä roskaa. Seppänen: sinä et pysty muodostamaan yhtään ehjää ja edes kohtalaisen virheetöntä lausetta. Opettele ensin kirjoittamaan, ala vasta sitten leikkimään kirjailijaa.

aakkosia kirjoitti:

Mein Kampf oli Saksan luetuimpia teoksia vv. 1933-44. Siitä huolimatta se on sekopäistä roskaa. Seppänen: sinä et pysty muodostamaan yhtään ehjää ja edes kohtalaisen virheetöntä lausetta. Opettele ensin kirjoittamaan, ala vasta sitten leikkimään kirjailijaa.

Lue lisää

Mikset itse kirjoita kirjaa,kun olet niin pätevä? Rantis kuitenkin kirjoittaa ja se on hieno saavutus..Ei tuollainenkaan tekstin kirjoittaminen jokaiselta onnistu,,Hienoa kun ei kaikki olla nettipalstoilla valittajoita,vaan myös tehdään jotakin...Olet kyllä tosi tiukkapipo...häpeä..arvostella toisia ja ei ollenkan itseään

tyykwd kirjoitti:

Mikset itse kirjoita kirjaa,kun olet niin pätevä? Rantis kuitenkin kirjoittaa ja se on hieno saavutus..Ei tuollainenkaan tekstin kirjoittaminen jokaiselta onnistu,,Hienoa kun ei kaikki olla nettipalstoilla valittajoita,vaan myös tehdään jotakin...Olet kyllä tosi tiukkapipo...häpeä..arvostella toisia ja ei ollenkan itseään

Lue lisää

kaikille lukijoilleni, huomenna neuvos viepi uuden kirjallisen aineistonsa kirjapainoon, joten jäämme odottelemaan sen julkaisemista syntymäpäivän aattona 27,06, 2009 Kirjailija "Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi.

aakkosia kirjoitti:

Mein Kampf oli Saksan luetuimpia teoksia vv. 1933-44. Siitä huolimatta se on sekopäistä roskaa. Seppänen: sinä et pysty muodostamaan yhtään ehjää ja edes kohtalaisen virheetöntä lausetta. Opettele ensin kirjoittamaan, ala vasta sitten leikkimään kirjailijaa.

Lue lisää

Mikä sinä olet määrittelemään, mikä on roskaa ja mikä ei. Taatusti et mikään.

kirjaneuvos kirjoitti:

Mikä sinä olet määrittelemään, mikä on roskaa ja mikä ei. Taatusti et mikään.

kirjoittaminen ettei se jäisi tekemättä,tänään toimitin rantaneuvos 3 ja 4 osa aineistoni kirjapainoon ja valmista tulee syntymäpäivään mennessä,terveisin kirjailija,rantaneuvos, Eero Seppänen Suomussalmi.

Siitä ei kummosta eeposta tule sinut tietäen.

kirjan neuvos kysyy?

pitää kirjoittaa sitten jotakin muuta,jota minulta on jo toivottunakin, "Rantaneuvos" Eero Seppänen

varaa juuri paljoa sekoilla kun kirjakin on vielä julkaisemata, jota tulikin kahden kirjan verran yhtä aikaa julkaistavaksi,"Rantaneuvos"

rantaneuvos1 kirjoitti:

varaa juuri paljoa sekoilla kun kirjakin on vielä julkaisemata, jota tulikin kahden kirjan verran yhtä aikaa julkaistavaksi,"Rantaneuvos"

rantaneuvos vaikuttaa aika fiksulta Ukolta......

rantaneuvos1 kirjoitti:

varaa juuri paljoa sekoilla kun kirjakin on vielä julkaisemata, jota tulikin kahden kirjan verran yhtä aikaa julkaistavaksi,"Rantaneuvos"

Arvoisa neuvos! Etkös sinä aikanaan pistänyt Kokkotaipaleen metsät matalaksi, rakennuttanut katuvalot keskelle pistämätöntä erämaata, ostanut paripaikkaisen Pontiacin ja muutenkin hassasit sukusi perinnön?
Vai olenko väärässä?
Nuista asioistahan saisit värikkään kirian aikaiseksi! Kerrot vain millaista oli elää hetki kunnon porvarina!