Mikä olisi

Nyt on vuoden ihanin aika. Nauti siitä ulkona poikasi kanssa. Lähtekää joka päivä aamupalan jälkeen pihalle, puistoon tai metsään ja sieltä kotiin syömään ja päiväunille. Iltapäivällä sama kuvio, jos suinkin ehdit. Kun teet tätä säännöllisesti, vihasi ulkoilua kohtaan haihtuu vähitellen ja alat odottaa sitä. Kuntosi paranee, mielialasi kohenee, poika alkaa syödä ja nukkua paremmin. Elämä neljän seinän sisällä käy tylsäksi kenelle tahansa. Siispä huomisaamuna reippaasti liikkeelle!

Moi! Luin juttusi ja ihan kuin olisin itse kirjoittanut, suunnilleen olen samanikäinen kuin sinä.

ei kait sulla ole sen kummempi tauti kuin kenellä tahansa äidillä. Kaikki äidit syyllistää itseään(en ole muunlaisia tavannut). Vaikka pakko myöntää, että jäin miettimään, että oletko vähän masentunut... Tiedätkö, afrikkalainen sanonta kuuluu, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan kylä. Ja sie olet kuitenki vain yks ihminen. Harmi, että sulla on niin ”pieni kylä”, ja äitikin vaan syyllistää, voe voe. Sä et sitte varmaan uskalla paljon apua pyydellä. Mut entäs ystävät, niitä sulla on, koska tulee kahvikutsujakin. Kyllä sinä tarvit normaalia nuoren naisen elämää myös, kavereita ja mukavia juttuja, silloin tällöin, vaikka lapsi onkin nyt tärkein kaikista. Tosi harmi, että olet jättänyt sosiaalisen elämän pois. Miksi ihmeessä? Vai eikö sun muilla ystävillä ole lapsia? Eikö ne ymmärrä lapsiperheen elämän ehtoja? Sä tunnut ottavan lapsen tosissas, laitat lapsen kaiken muun edelle. Se onkin hyvän äidin merkki, että osaa panna lapsen ensimmäiseksi. Mutta rajansa kaikella! Lentokoneen turvaohjeissakin neuvotaan, että laita happinaamari ensin itsellesi ja sitten vasta lapselle. Sinä väsyt tuolla menolla liikaa! Ootko sie nyt jotenkin ”lyyhistyny” kaiken kanssa ja ajattelet, että elämällä ei oo sulle mitää tarjottavaa. Sie olet aivan liian yksin. Monesti käy niin, että äiti alkaa nähdä kielteisenä asioita, aivan vain silkasta väsymyksestä. Sä olet kyllä fiksu ihminen, hoksaat asioiden yhteyksiä. Tiedät, että sun käytös vaikuttaa hyvin paljon lapsen käytökseen. Jos et jaksa antaa hänelle huomiota mukavasti, hän ottaa sen sitten tekemällä asioita, joilla saa sut varmasti ”hereille”. Parivuotias lapsi jaksaa muutaman minuutin touhuta itsekseen ja sitten hän tarvitsee äitiä. Hän tankkaa sinusta turvallisuutta, haluaa näyttää sinulle jotain, tarvitsee houkuttelua leikkiin jne, sitten hän taas jaksaa muutaman hetken itsekseen. Rankkaa ehkä? Lapsi kuitenkin tarvitsee ja ansaitsee läsnä olevan vanhemman. Kokeile keskittyä häneen vaikka ulkoilureissuilla aivan täysin, vaikkapa muutaman minuutin kerrallaan. Lapsi monesti rauhoittuu, kun aikuinen rauhoittaa ensin itsensä. Kun keskityt täysin lapseen, ja yrität kiinnostua siitä, mitä hän haluaa ja mitä hän tarkoittaa, tutustut häneen paremmin. Löydät ehkä jotain yhteistä kivaa tekemistä, josta hän nauttii sinun kanssa tehdä. Silloin tilanteesta voi tulla sinullekin palkitseva. Sie tartteisit toisia ihmisiä, että saat oman pään pidettyä kunnossa ja jaksat äitinä. Onko sielä sinun paikkakunnalla avointa päiväkotia tms, jossa voisit käydä lapsesi kanssa vaikka kerran viikossa? Tapaisit muita vanhempia ja lapsesikin tottuu toisiin lapsiin. Porukassa pottatouhut jne sujuu paljon mutkattomammin kuin kotona. Minun lapset oppivat päiväkodissa nopeasti pottahommat, vaikka on saanut kotona onnistumaan. Sinä saisit vaihtaa kokemuksia lasten kasvatuksesta ja voit oppia uusia juttuja. Näistä palveluista tietää ainakin sosiaalityöntekijät. Miksi ne kahvilareissut on hankalia? Oletko kokeillut käydä kahdestaan lapsen kanssa? Silloin voit keskittyä täysin häneen, eikä hänen tarvitse kilpailla huomiosta esim. sinun kavereiden kanssa. Ja kuule, kaikki on vielä mahdollista. Sä voit opiskella, mennä työhön jne. Lapsi kulkee siinä mukana. Kaikki meistä ei ole kotiäitityyppiä! Monet äidit voi paremmin, kun käyvät töissä tai opiskelevat. Tsemppiä!