illan jälkeen? Minun tekee sitä ja itse en halua katsoa kaikkia ohjelmia. Keskustelukumppania en saa sillä tuijotus voittaa. Pitäisikö minun hakea puhekaveri muualta?
Tuijottaako miehesi
26
1038
Vastaukset
- minunkin ukkoni
sanoo, että ei ole mitään asiaa keskustella. Tähän sitä 50 vuodessa tultu. Tuijotellaan vain.
- kysymys mikä
mikä meitä naisia erottaa miehistä ja mitä tehdä? Tässä vaiheessa ei kai muuta kuin hyväksyminen. Ja se puuttuva haettava muualta jos tarpeen ja löytyy.
- todellakaan
tuijota. Puhekaveriksi voisin sitä sinulle lainatakin.
- teillä
päinvastoin? Siis sinä tuijota ja miehesi ei? Jo hyvinkin voitais vaihta asetelmia aina silloin tällöin?
- päntiönään
teillä kirjoitti:
päinvastoin? Siis sinä tuijota ja miehesi ei? Jo hyvinkin voitais vaihta asetelmia aina silloin tällöin?
katso. Mutta esimerkkinä, minä katsoin muutaman Suomen lätkämatsinkin viime kisoissa. Suurin mahti maailmassa ei saisi miestä niitä seuraamaan. Vaihtelu virkistää, sanotaan, heh!
- kerro mitä
päntiönään kirjoitti:
katso. Mutta esimerkkinä, minä katsoin muutaman Suomen lätkämatsinkin viime kisoissa. Suurin mahti maailmassa ei saisi miestä niitä seuraamaan. Vaihtelu virkistää, sanotaan, heh!
ihmeessä sitten erikseen katsotte, jos mitään? Siis mikä on yhteinen sävel teidän liitossa?
- tollotettiin
kerro mitä kirjoitti:
ihmeessä sitten erikseen katsotte, jos mitään? Siis mikä on yhteinen sävel teidän liitossa?
ihan yhdessä Talvisodan viimeinen jakso. Meillä on liitossamme ihan oma, yhteinen sävel. Minulla on maailman paras aviomies, minulle, Samaa uskoisin miehenikin tänne kirjoittavan, minusta. Onko yhteinen television katseleminen kaikessa hiljaisuudessa onnen avain?
- edelliseen on,
tollotettiin kirjoitti:
ihan yhdessä Talvisodan viimeinen jakso. Meillä on liitossamme ihan oma, yhteinen sävel. Minulla on maailman paras aviomies, minulle, Samaa uskoisin miehenikin tänne kirjoittavan, minusta. Onko yhteinen television katseleminen kaikessa hiljaisuudessa onnen avain?
että ei varmasti. Meillä vai osuu katsominen tai ei oikeastaan katsominen vaan katsomattomuus eri aikaan. Siis toinen tuijottaa ja minä en. Siinäpä tuijotus tai ei?!
- olen miettinyt,
edelliseen on, kirjoitti:
että ei varmasti. Meillä vai osuu katsominen tai ei oikeastaan katsominen vaan katsomattomuus eri aikaan. Siis toinen tuijottaa ja minä en. Siinäpä tuijotus tai ei?!
että koko telkkari olisi saanut jäädä keksimättä. Sehän aikoinaan alkoi ihmisiä pitämään lujasti kukin kotonaan. Muutenkin, vie aikaa. Toki antaa elämyksiä.
meillä tuijotetaan - isäntä tv:n ja minä läppärin ruutua, tasoissa ollaan. Puhumiset on jo neljänkymmenen vuoden aikana ehditty puhua loppuun! Nyt se kyllä jo puhaltaa sängyssä unten mailla. ;))
- taidat olla
hyvä kaveri viestinvaihtoon?!
- 1943
sillä ei oo miestä eikä televisiota. Miesystävän luona toteamme usein, ettei tule mitään sopivaa ja kuuntelemme musiikkia Harju&Pöntiseltä. Viime lauantaina toiveeni soitettiin sunnuntaiaamuna klo 1.30. Siihen asti luimme ja keskustelimme.
- sinulle vastaan
sillä Harju&Pöntinen kuulosti hyvältä. Sitä kuuntelen aina mökillaä sillä kotona se ei kuulu. Mökillä kun olen kesät yksin se on hyvä kanava.
- hyvä puoli
sinulle vastaan kirjoitti:
sillä Harju&Pöntinen kuulosti hyvältä. Sitä kuuntelen aina mökillaä sillä kotona se ei kuulu. Mökillä kun olen kesät yksin se on hyvä kanava.
että kaikkien vuosien jälkeenkin ja aikana löytyi kyllä keskusteltavaa. Telkkariakin katsoessa juttelimme joko jostain ohjelmaan liittyvästä tai muusta. Kaksi mykkää tuijottamassa ruutua kuulostaa tosi masentavalta. Eikö sen telkan voisi hiissata vintille, ja yrittää keksiä joku yhteinen harrastus?
- 1947
melko tuore suhde, jos olen oikein ymmärtänyt. Meillä tuijotus on kohtuuden rajoissa. Toisekseen, mieheni tekemiset on tehty, telkku on helppo korvaaja. Keskustelemme ajoittain ihan riittävästi. Siihenkin vaikuttaa miehen säryt. Oli niitäkin aikoja, ettei juuri keskusteltu. Silloin olikin kovat kivut tai suru tulevasta. Nyt on mukava nähdä hänen virkoamistaan ja juttukin luistaa taas.
- 1943
1947 kirjoitti:

11 kk täyteen yhdessäoloa, joskin etäsellaista. Juhannuksena on vuosipäivä. Olemme kumpikin leskiä ja päässeet yli suruajan, kummallakin oli onnellinen liitto ja nyt yhdessä olemme myös onnellisia. Keskusteltavaa riittää, sillä kokemuksia on tähän ikään kertynyt. Monta kertaa pääsemme uneen vasta aamuauringon noustessa.
- tähtikala
1947 kirjoitti:
melko tuore suhde, jos olen oikein ymmärtänyt. Meillä tuijotus on kohtuuden rajoissa. Toisekseen, mieheni tekemiset on tehty, telkku on helppo korvaaja. Keskustelemme ajoittain ihan riittävästi. Siihenkin vaikuttaa miehen säryt. Oli niitäkin aikoja, ettei juuri keskusteltu. Silloin olikin kovat kivut tai suru tulevasta. Nyt on mukava nähdä hänen virkoamistaan ja juttukin luistaa taas.
ja aavistus suolaa kielenpäälle. Kalkkipilleri jokapäivä ja teelusikallinen kalanmaksa öljyä. Parantuminen kaikista lihas-säryistä tapahtuu kuukaudessa.
- oscar -
Sellaisesta töllöttimen uhrista kannattaa päästä irti. Mieluummin on vaikka ilman.
istuisi varmaan päivät pääksytysten, pitää aina välillä "potkia" liikkeelle jotain ropotimaan ettei ihan kokonaan kopistu paikalleen. Hänellä onkin taas hieman parempi jakso, lääketaso kohillaan, vähä aikaa..
- miehenroikaleena
vähän vastailisin. Minulla ei ole miestä eli ei se pahemmin tuijottele. Mutta akka on ja se on vähän - no välillä isomminkin - sitä mieltä, että meillä ei muka tuijoteta kuin sohvalta kaljapullon pohjan läpi kuin urheilua. Muka vain missikisoja. Väärässä emäntä reppannana. Kyllä katsotaan hiihtokisojakin. Vähän nämä lauhkeat kelit taitavat vaikuttaa, kun ei tule muuta kuin vesihiihtoa jostain Hawaijilta. Ei tiedä onko se nyt sitten perinteistä vai vapaata tyyliä, mutta vesikelin liisteriä arvelisin tarvittavan. Ja missikisoista tulee tosi hyvät, kunhan tämä lama vain vähän jaksaa jatkua. Sitä on pakko sitten tammojen tinkiä yläosatkin uikkareistaan pois. Mutta jos ne tinkivätkin alaosat, se on sitten taas rahan menoa. Yle iskee tiskiin pornoveron alaosattomien tuijottelusta.
- Vaimo kysyi?
Aamulla kun katselin EK:n puheenjohtajan haastatelua,vaimo kysyi katsotko tuota mä vastasin en kuuntelen kerro vain asiasi mulla on kaksi korvaa kuuntelen stereona.
- Palmu
ja Salkkarit ovat meidän herramme parhaat ohjelmat. Salkkareista kuulema oppii miten kieroja kaikki ihmiset ovat. Muuta hän ei katso, eikä tvtä auki pidetä muun turhuuden takia, vaikka minä kyllä mielelläni katsoisin yhtä sun toista.
- Pirre*
sanonko mikä, että ei anna Sinun kahtoa omia ohjelmiasi :( - ja Sie vain kiltisti tottelet?
- Palmu
Pirre* kirjoitti:
sanonko mikä, että ei anna Sinun kahtoa omia ohjelmiasi :( - ja Sie vain kiltisti tottelet?
Olen tällaista alistuvaista sorttia
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata1343596Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois752346Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2592235- 1412000
Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v691562- 1011470
- 611333
Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻931317- 611290
- 721172