kun kuulema kirjahyllyä katselemalla voi kuvata jo hyvin hyllyn omistajan luonnetta.
Minulla ei ole ns. perintökirjahyllyä, vaan kaikki kirjani olen itse hankkinut ja todella luulen hyllyni kuvaavan hyvin luonnettani ja harrastuksiani.
Taide-,tieto- ja harrastuskirjojen lisäksi olen säilyttänyt enimmäkseen kotimaista kirjallisuutta, vaikka luen paljon muutakin.
Mitä kirjahyllysi kertoo,
21
187
Vastaukset
- Vieras mies
on supistunut nykyään jo aika pieneksi. Olen jakanut pois suurimman osan kirjoista. Jäljelle ovat jääneet sellaiset jotka ovat jostain syystä tärkeitä ja varmasti kuvaavat minua.
- opritar*
Ensimmäinen itse ostamani kirja oli " Hugo'n: Nauruihminen.
Puolet kirjahyllystäni täyttää taide/runokirjat. Toinen puoli on kertomakirjallisuutta, jota haluaisin vielä lukea .Joitakin on lukematta kokonaan. Olen säästellyt niitä * hyvän päivän* varalle, kuten " Rakas Häiskä" ja Pentti Haanpään elämästä kertova kirja.
Ja on siellä jokunen muukin vielä avaamatta. Jokohan se tänä kesänä tulisi SE päivä? Saapas nähdä! - Jalmari miehistä parhain
opritar* kirjoitti:
Ensimmäinen itse ostamani kirja oli " Hugo'n: Nauruihminen.
Puolet kirjahyllystäni täyttää taide/runokirjat. Toinen puoli on kertomakirjallisuutta, jota haluaisin vielä lukea .Joitakin on lukematta kokonaan. Olen säästellyt niitä * hyvän päivän* varalle, kuten " Rakas Häiskä" ja Pentti Haanpään elämästä kertova kirja.
Ja on siellä jokunen muukin vielä avaamatta. Jokohan se tänä kesänä tulisi SE päivä? Saapas nähdä!olla tyhjä pää, kun tuo kirjahylly näyttää ihan tyhjältä. Mitäs se minusta mahtaa kuiskutella?
- Jurvalainen
Jalmari miehistä parhain kirjoitti:
olla tyhjä pää, kun tuo kirjahylly näyttää ihan tyhjältä. Mitäs se minusta mahtaa kuiskutella?
minun hyllyssäni on oma tarinansa. Muistan niistä jokaisen, vaikka voi niitä olla muutama sata. Enpä, muuten, ole tullut laskeneeksi koskaan. Täytyypä joku päivä, kun siivoaa hyllyä, tehdäkin inventaario.
Ja minulla ja joka kirjalla on aina myös yhteinen tarina. Siksi ne ovat osa minun 'perhettäni'.
että olen hömppä ihminen!
Paljon on kirjoja monessa hyllyssä ja suurin osa ns. hömppäkirjallisuutta.
Muistelmateoksia on myöskin jonkin verran- minulla ei oo
kirjahyllyäkään, mitäs tää tutkimus minusta kertoo? Osaakos joku tulkita sen?
- pilvi*
minulla ei oo kirjoitti:
kirjahyllyäkään, mitäs tää tutkimus minusta kertoo? Osaakos joku tulkita sen?
filosofiasta,Rudolf Steineristä,elämänkerroista,kuvataiteesta,Suomen kansan historiasta
Raija Orasesta,klassikoista,tieteestä,.--------ja kuvataiteesta:)
Runoudesta,eri uskonnoista,tieteestä.
Siitä on kauan kun luin romaaneja,ne olivat pelkkää viihdettä, sitä kun elämä tarjoaa ilmankin!
Valtaosa kirjahyllyistä on täynnä venäläistä ja maailman kuvataidetta, 7 metriä:)
Pölyttyyhän ne,mutta sadan vuoden kuluttua sitä ei muista kukaan.Joku tauluistani on silloin vielä tallella,kertomassa,kuinka riemuitsin elämästäni ja luonnosta. pilvi* kirjoitti:
filosofiasta,Rudolf Steineristä,elämänkerroista,kuvataiteesta,Suomen kansan historiasta
Raija Orasesta,klassikoista,tieteestä,.--------ja kuvataiteesta:)
Runoudesta,eri uskonnoista,tieteestä.
Siitä on kauan kun luin romaaneja,ne olivat pelkkää viihdettä, sitä kun elämä tarjoaa ilmankin!
Valtaosa kirjahyllyistä on täynnä venäläistä ja maailman kuvataidetta, 7 metriä:)
Pölyttyyhän ne,mutta sadan vuoden kuluttua sitä ei muista kukaan.Joku tauluistani on silloin vielä tallella,kertomassa,kuinka riemuitsin elämästäni ja luonnosta.se minunkin kirjahyllyni on minun näköiseni. siellä on paljon tietokirjallisuutta. Kymmenittäin puutarhakirjoja, luontokirjoja , keittokirjoja varmaan kymmenkunta, käsityökirjoja,kaikenlaista pajutöistä tuohitöihin, ja kaikkea siitä väliltä. Lahjoiksi saatuja, itse ostettuja. Rakkaita ja tarpeellisia minulle kaikki. Sitten on paljon muitakin kirjoja, osa vielä lukematta. Olen ajatellut, että luen sitten, kun en enää muuta pysty tekemään.
- Kirveli
marja-liisa41 kirjoitti:
se minunkin kirjahyllyni on minun näköiseni. siellä on paljon tietokirjallisuutta. Kymmenittäin puutarhakirjoja, luontokirjoja , keittokirjoja varmaan kymmenkunta, käsityökirjoja,kaikenlaista pajutöistä tuohitöihin, ja kaikkea siitä väliltä. Lahjoiksi saatuja, itse ostettuja. Rakkaita ja tarpeellisia minulle kaikki. Sitten on paljon muitakin kirjoja, osa vielä lukematta. Olen ajatellut, että luen sitten, kun en enää muuta pysty tekemään.
tuo, marja-liisa41 , ajatuksesi . Ehkä olen itsekin ajatellut noin,
että " luen sitten kun en pysty muuta tekemään". - Kirveli
Kirveli kirjoitti:
tuo, marja-liisa41 , ajatuksesi . Ehkä olen itsekin ajatellut noin,
että " luen sitten kun en pysty muuta tekemään".että hyllyssäni on lukemattomia kirjoja ja sitten sellaisia mitä aion ...joskus... ehkä lukea uudelleen.
Haluaisin lukea kaikki kertaalleen taas. Kova urakka. Jos lukisin kirjan päivässä, ei taitaisi vuosi riittää. Ja useimpia en lukisi päivässä , vaikka nopea olenkin lukemaan. - Juoseppi*
minulla ei oo kirjoitti:
kirjahyllyäkään, mitäs tää tutkimus minusta kertoo? Osaakos joku tulkita sen?
minun mielestäni kuvaa ihmistä välttämättä mitenkään. Kyllä sitä voi lukea kirjoja vaikka ei niitä halua hyllyihin pölyttymään.
Ja kirjastonkin kirjat on hyvä palauttaa. - päivi*
Juoseppi* kirjoitti:
minun mielestäni kuvaa ihmistä välttämättä mitenkään. Kyllä sitä voi lukea kirjoja vaikka ei niitä halua hyllyihin pölyttymään.
Ja kirjastonkin kirjat on hyvä palauttaa.Olemme kirjahylly sukupolvea. Se hylly oli oltava olohuoneessa mahdollisesti koko seinän peittävänä. Mitä tämän päivän nuoret, ei heillä useinkaan ole kirjahyllyja metritolkulla vaan CD-kasettaja kattoon yltävä pylväs.
Muutaessa kirjat ovat usein suurin harmi. Antikvariaatit eivät ota myyntiin, selittävät kirjoja tulee niin tolkuttomasti eikä kukaan niitä osta. Nyt on juuri kirjahylly sukupolvi muuttamassa pienenpiin asuntoihin joten tarjontaa on. Kehoitus repikää kannet pahvin keräykseen ja lehdet lehtikeräys laatikkoon.
Netin kautta löytyyvät ruokareseptit, käsityömallit yms.
Muuttaessani kaseerasin aikamoisen määrän kirjoja juuri roskikseen. Jäljelle pyrin jättämään vain kuttuuri-, tiede-, taide-, tietokirjoja, tietysti Waltarit, Hemmingwayt plus muita lahjaksi saatuja kirjoja ikäänkuin muistona.
Vieläkin on liikaa kirjoja vaikka en enää niitä itse osta. Kirjastossa on hyvät valikoimat jos lukeminen on ajankohtaista. Toisekseen kirjat ovat kaupoissa hinnakkaita.
Maailma ja kansa muuttuu ajan mukana. Maatamme pidetään lukijakansana joka sai huomiota Saksan kirjamessuilla. Mihin joutuvat meidän ikäpolven kymmenmetriset kirja rivistöt, kun mihinkään ne eivät kelpaa. - PehMoilija
päivi* kirjoitti:
Olemme kirjahylly sukupolvea. Se hylly oli oltava olohuoneessa mahdollisesti koko seinän peittävänä. Mitä tämän päivän nuoret, ei heillä useinkaan ole kirjahyllyja metritolkulla vaan CD-kasettaja kattoon yltävä pylväs.
Muutaessa kirjat ovat usein suurin harmi. Antikvariaatit eivät ota myyntiin, selittävät kirjoja tulee niin tolkuttomasti eikä kukaan niitä osta. Nyt on juuri kirjahylly sukupolvi muuttamassa pienenpiin asuntoihin joten tarjontaa on. Kehoitus repikää kannet pahvin keräykseen ja lehdet lehtikeräys laatikkoon.
Netin kautta löytyyvät ruokareseptit, käsityömallit yms.
Muuttaessani kaseerasin aikamoisen määrän kirjoja juuri roskikseen. Jäljelle pyrin jättämään vain kuttuuri-, tiede-, taide-, tietokirjoja, tietysti Waltarit, Hemmingwayt plus muita lahjaksi saatuja kirjoja ikäänkuin muistona.
Vieläkin on liikaa kirjoja vaikka en enää niitä itse osta. Kirjastossa on hyvät valikoimat jos lukeminen on ajankohtaista. Toisekseen kirjat ovat kaupoissa hinnakkaita.
Maailma ja kansa muuttuu ajan mukana. Maatamme pidetään lukijakansana joka sai huomiota Saksan kirjamessuilla. Mihin joutuvat meidän ikäpolven kymmenmetriset kirja rivistöt, kun mihinkään ne eivät kelpaa.Joissakin tapahtumissa on kierrätyspöytiä ja jossainkirjastoissa kirrätyshyllyjä, kuten minun kotikaupungissani. Löytyisköhän netistä??
- Pikku pirpana*
PehMoilija kirjoitti:
Joissakin tapahtumissa on kierrätyspöytiä ja jossainkirjastoissa kirrätyshyllyjä, kuten minun kotikaupungissani. Löytyisköhän netistä??
ainakin pääkaupunkiseudulla, muusta en tiedä. Itselläni oli maaltamuuttaessa sama ongelma, mutta ystävällinen naapuri otti osan itselleen, loput vei kirpparille.
- -keskuksessa
päivi* kirjoitti:
Olemme kirjahylly sukupolvea. Se hylly oli oltava olohuoneessa mahdollisesti koko seinän peittävänä. Mitä tämän päivän nuoret, ei heillä useinkaan ole kirjahyllyja metritolkulla vaan CD-kasettaja kattoon yltävä pylväs.
Muutaessa kirjat ovat usein suurin harmi. Antikvariaatit eivät ota myyntiin, selittävät kirjoja tulee niin tolkuttomasti eikä kukaan niitä osta. Nyt on juuri kirjahylly sukupolvi muuttamassa pienenpiin asuntoihin joten tarjontaa on. Kehoitus repikää kannet pahvin keräykseen ja lehdet lehtikeräys laatikkoon.
Netin kautta löytyyvät ruokareseptit, käsityömallit yms.
Muuttaessani kaseerasin aikamoisen määrän kirjoja juuri roskikseen. Jäljelle pyrin jättämään vain kuttuuri-, tiede-, taide-, tietokirjoja, tietysti Waltarit, Hemmingwayt plus muita lahjaksi saatuja kirjoja ikäänkuin muistona.
Vieläkin on liikaa kirjoja vaikka en enää niitä itse osta. Kirjastossa on hyvät valikoimat jos lukeminen on ajankohtaista. Toisekseen kirjat ovat kaupoissa hinnakkaita.
Maailma ja kansa muuttuu ajan mukana. Maatamme pidetään lukijakansana joka sai huomiota Saksan kirjamessuilla. Mihin joutuvat meidän ikäpolven kymmenmetriset kirja rivistöt, kun mihinkään ne eivät kelpaa.näin paljon, melkein ilmaiseksi myytäviä tietokirjasarjoja.
En tutustunut lähemmin, oliko myös muuta kirjallisuutta. - Jonkkelis*
-keskuksessa kirjoitti:
näin paljon, melkein ilmaiseksi myytäviä tietokirjasarjoja.
En tutustunut lähemmin, oliko myös muuta kirjallisuutta.on todella kannatettava ajatus. Olen vienyt sinne itseltäni pois joutavia ja toisaalta olen tehnyt löytöjä sieltä.
- katleija3*
Jonkkelis* kirjoitti:
on todella kannatettava ajatus. Olen vienyt sinne itseltäni pois joutavia ja toisaalta olen tehnyt löytöjä sieltä.
Mieheni kuoleman jälkeen 1982 liityin Suomalaiseen kirjakerhoon ja tilasin sieltä paljon kirjoja. Se ajanjakso näkyy kirjahyllyssäni. Olen tavannut pari muutakin, jotka aviopuolisonsa kuoleman jälkeen innostuivat hankkimaan kirjoja. Alkuun hankin paljon runokirjoja.
Eri aikoina ovat kiinnostukset aiheet muuttuneet ja se näkyy kirjahyllyssä. Nobelistit ovat yksi, jotenkin taattua tavaraa. Sitten olen halunnut tutustua tunnettujen suomaisten, ei varsinaisten kirjailijoiden ajatuksiin, alkaen Kekkosesta.
Salapoliisiromaanit ovat kesälukemistoani. Hyllyssä on paljon Agatha Christien kirjoja. Niitä on sen verran, että kun ne on läpi luettu, voi taas alkaa alusta uudelleen. - *Kukkahame*
katleija3* kirjoitti:
Mieheni kuoleman jälkeen 1982 liityin Suomalaiseen kirjakerhoon ja tilasin sieltä paljon kirjoja. Se ajanjakso näkyy kirjahyllyssäni. Olen tavannut pari muutakin, jotka aviopuolisonsa kuoleman jälkeen innostuivat hankkimaan kirjoja. Alkuun hankin paljon runokirjoja.
Eri aikoina ovat kiinnostukset aiheet muuttuneet ja se näkyy kirjahyllyssä. Nobelistit ovat yksi, jotenkin taattua tavaraa. Sitten olen halunnut tutustua tunnettujen suomaisten, ei varsinaisten kirjailijoiden ajatuksiin, alkaen Kekkosesta.
Salapoliisiromaanit ovat kesälukemistoani. Hyllyssä on paljon Agatha Christien kirjoja. Niitä on sen verran, että kun ne on läpi luettu, voi taas alkaa alusta uudelleen.Kovasti kertoo siitä että pölyrätillä pitäisi jotain alkaa tekemään, öljytä puuosat ja järjestää todella uusiksi, suurin osa joutuu jonnekin, ainakin luetut rakkausromaanit.
Kirjoja, Suomesta, kansoista joku sarja, käsitöitä laajasti käsitteleviä, askartelu, valokuvaus, huuhaata kivistä väreistä ym..ym.
Jokohan paljastin liikaa, mutta helpotti, suurin tulevaisuuden suunnitelma, siivous rankimman mukaan. - kuvataiteilijan
*Kukkahame* kirjoitti:
Kovasti kertoo siitä että pölyrätillä pitäisi jotain alkaa tekemään, öljytä puuosat ja järjestää todella uusiksi, suurin osa joutuu jonnekin, ainakin luetut rakkausromaanit.
Kirjoja, Suomesta, kansoista joku sarja, käsitöitä laajasti käsitteleviä, askartelu, valokuvaus, huuhaata kivistä väreistä ym..ym.
Jokohan paljastin liikaa, mutta helpotti, suurin tulevaisuuden suunnitelma, siivous rankimman mukaan.hyllystä olisi kyse. ;)
- Juoseppi
kylmästä juhannuksesta, kun kaksi lukematonta on tullut luetuksi.
- tulikaan
luettua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33611654IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3597926Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut922920Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?982238Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1522168Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81636- 1101261
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin531084Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26908MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312782