Meitä on jo vuosia kehoitettu, jopa vaadittu, käyttämään noita tyydyttämättömiä rasvahappoja sisältäviä levitteitä. Margariineiksi noita saapasrasvoja sanotaan.
Oletteko panneet merkille kaihien lisääntymisen? minäkin joudun kaihileikkaukseen molemmista silmistäni.
Silmien kunnon takeena on voi, sitä vaan ei meille sanota.
Ihmiset ovat tottuneet "hamasta menneisyydestä asti" luonnontuotteisiin, ei keinotekoisiin tehdasvalmisteisiin.
Olen kuullut viisaista ihmisistä, jotka syövät voita ja kermaa, voivat hyvin, jopa laihtuvat.
Tolkku tietysti kaikessa.
Voi sentään!
4
172
Vastaukset
Voi on aina voita, sitä ei mikään voita.(lainattu iskulause) Olen aina tohrannut palaselleni voita, silloin kun olen pystynyt sitä hankkimaan. Säästääkin on joskus "olematonta" pitänyt tehdä. Onhan niitä juttuja, että veitsi lämmitettiin, jotta pienestäkin murusesta sai hipaisua monelle palaselle.
Minusta kahvi ei maistu miltään, ellei ole kermaa lorauttaa joukkoon. Sokerin paloja uppoaa useitakin, kun imen kahvia imeläkivi tekareitteni välissä. Rehuakin kyllä syön kohtuullisesti läskikastikkeen sivussa. Rehullahan rauhanomaiset, isotkin eläimet tulevat juttuun - kuten elefantit.
Ruokatapaniko olisivat hungillolla? Vaikka remppaa onkin, kukaan oikea asiantuntija ei ole kehdannut väittää, että ne johtuisivat ruokatavoistani tai ryyppäämisestäni. Sitäkin teen pienessä mitassa harvakseen.
Ei pitäisi kehaista, mutta paino -ongelmia ei ole. Eihän kaikkea tarvitse ahtaa heti sisäänsä, minkä kiinni saa. Toki pitää ymmärtää, että meitä on monenlaisia ja aina ne ongelmat eivät johdu heikosta luonteesta.Ainahan voita pitää olla,miltäpä kunnon ruisleipä maistuisi ilman voita.No,toden sanoakseni,muun leivän päälle ei tarvitse rasvoja,mutta voita ilman ei voi olla,kun viikoittain saan onnekseni tuoretta kalaa,voi-öljyseoksessahan kalat paistaa pittää.
Ja muutenkin...voi ollut aina intohimoni,liekkö joku puutos elimistössä,kun sitä välillä niin himoitsen.Vastikkään otatin vuotuiset terveysarvojeni mittaukset,kolesteroni jopa hieman laskenut,ihan suht.normaalissa lukemissa.
En edes himolenkkeilijä...no koputtelen kuiteski puuta,ei saa kehuskella terveysasioilla.
No,kahta en jätä....voita ja kalaa.
On minultaki toisesta silmästä kaihi leikattu ja kaipa kohta toinen,joten ei se voin syönti säästäny kuitenkaan siltä.
Pitäähän meillä nautintoja olla,miksi kittuuttelisimme näinä jäljellääolevina aikoina.
mutta voista huolimatta kaihit tuli ja kaihin viottamat linssit poistettiin ja tilalle laitettiin agryylista valmistetut linssit.
Toistakymmentä vuotta minulla oli ollut ajokortissa merkintä "Ajossa käytettävä silmälaseja", mutta leikkauksen jälkeen ruksi poistettiin.
Studio55:n katsoin äsken ja tämänkin kirjoitan ilman laseja.
Agryylisilmillä on maailma kirkasta ja lumikin näyttää niin valon valkoiselta, kuin siinä vanhassa mainoksessa ikään.- päivi*
Voin sisältämä A-vitamiini on tärkeä näkökyvylle ja luustolle, voin sisätämä A-vitamiini on ehta ainetta. A-vitamiini aktivoi mm hämärässä näkemistä. Kehitysmaissa A-vitamiinin puute voi aiheuttaa lapsilla jopa sokeutta, mistäpä he sitä saisivat muusta kuin juhtien vastalypsetystä maidosta jos juhtia ympäristössä sattuu olemaan.
Siispä aitoa voita leivän päälle niin silmät nuo sielun peilit voivat hyvin.
Olen lapsesta saakka syönyt leivänpäällä voita, voi oli perheeni ruokapöydässä aina, margariineja käytin leivontaan, mutta kyllä hyvä vehnäpulla tehdään punaseen maitoon ja rasvana voi. En ole ollut kovin hanakka menemään kaikkien vouhotusten matkaan. Taidan olla voin suhteen samantapainen, kuin eräs herra joka kertoi; " juon aina kossu-vissyä sillä vältän lisäaineita".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?44595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t219513- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492
