kävin eilen yöllä alasti pihalla tupakalla. kävelin pihalla ja polttelin tupakkaa, jotenkin kiihotuin siitä kun ajattelin että toivottavasti naapurit ei ole ulkona. munani alkoi seisomaan ja ajattelin että taidanpa pitkästä aikaa runkata itselleini orkun. vaimo oli jo nukkumassa ja ajattelin että eipä ole tullutkaan pitkään aikaan runkattua.ykskaks naapurin rouva sanoi iltaa vai yötäkö pitäis tähan aikaan sanoa, käännyin ympäri ja naapurin rouvahan se siinä seisoi mairea hymy kasvoillaan. laitoin äkkiä kadet seisovan munani eteen ja sanoin naama todennäkösesti punasena, iltaa. olin niin ajatuksissani että en kuullut kun naapurin rouva oli tullut ulos omalle pihalleen. naapurin rouva sanoi että sitähän on tultu kelteisillään tupakoimaan. sanoin että niin tulin vaikka ei olisi pitänyt. naapurin rouva totesi vain että no mukavahan se on lämpimänä kesäyönä nakuna olla, näyttää se naapurin alapääkin piristyvän ja hymyili. sanoin että nyt on kyllä lähettävä nukkumaan. naapurin rouva toivotti että menkääs te kaks nukkumaan vaikka ei teitä taida kovin paljon väsyttää ja hymyili katsoen käsien peittämää munaani. sain samantien villin ajatuksen ja otin kädet pois munani edestä ja aloin kaivaa tupakkaa askista, sanoin että poltetaan nyt vielä yks tupakka. naapurin rouva totesi että poltetaan vain. seisoin muina miehinä kalu suht velttona. sanoin naapurin rouvalle että mitä sitä peittelemään olet ennenkin munia nähnyt. hän totesi siihen että totta noin 4h sitten kun käytiin ukon kanssa saunassa. minuaa kiihoitti hurjasti kun naapurin rouva välillä sivusilmälllä katsoi munaani, niinpä se alkoi seisomaan. olin muina miehinä siinä ja sanoin että kyllä nyt on vissiin aika lähteä sisälle. naapurin rouva sanoi että pidetään tämä meidän kahden välisenä asiana ja katsoi munaani, ja sanoi että hyvää yötä nakuilehan ens yönäkin samaan aikaan ni on jotain katseltavaa tupakoidessa, ehkä molemmilla. eli ei auta kuin mennä ensyönä taas nakuna tupakille, jos vaikka naapurin rouvakin tulisi,nakuna!!!
hävetti/kiihoitti
4
11765
Vastaukset
- kirjoittaa kunnolla?
Jäikö kansakoulu kesken?
Tuliko naapuri...
- nakuna pihassa
kello läheni puoltayötä menin ulos alasti tupakalle, ajattelin tuleeko naapurin rouva tupakalle kuten oli luvannut. meni noin 2min. ja naapurin saija tuli ulos, oli alasti kuten oli vihjaissut. hän tuli meidän puolelle ja sanoi iltaa tässä sitä nyt nakuillaan, onpa lämmin yö. sanoin että totta, on ihan lämmin yö. polttelimme tupakkaa ja katselin saijan vartaloa, hänen tissinsä olivat todella ihanan terhakat ja alapään karvoitus oli siististi sheivattu. itselläni alkoi tuntua että kohta alkaa muna seisomaan, ajattelin että en peitttele yhtään seisokkiani. hetken päästä saija sanoi, vai alkaa se naapurin alapää taas heräilemään. sanoin että noin kaunista vartaloa katsellessa se on luonnollinen asia. saija naureskeli sanoi että ei se häntä haittaa, päinvastoin on kiva katsella noin terhakkaasti seisovaa munaa. juttelimme hetken ja sitten saija totesi nyt on mentävä sisälle ukko odottaa sänkyssä, oli hauska tupakki hetki. sanoin että niin oli taidan itsekin kömpiä vaimon peiton alle, nakuillaanhan taas joku yö. saija sanoi, nakuillaan vain on kiihoittavaa katsella sinun munaasi kun se alkaa seisomaan. sanoin saijalle kiitos, oli myös kiihoittavaa katsella sinun terhakoita tissejä ja siistittyä alapäätäsi. sanoimme hyvää yötä, katselin saijan ihanaa peppua kun hän lähti peppua keinuttaen kotia. maltan tuskin odottaa kun taas pääsee nakutupakalle naapurin kanssa.
- häpeämään
Hitto, samaa liha nenän kans!!! Ja kyllä se hyvää tekee nähdä vähän vierastakin ja vaikka kokeillakin, jos siltä tuntuu. Olisipa minullakin sellainen naapuri!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad821320- 44938
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että363778- 141738
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76612
- 56594