Riitaisa vai sopuisa ero?

ole ero.

Kun ero "astuu" voimaan opettele hoitamaan itse asiasi, et ota Xään yhteyttä käytännön tai taloudenasioissa.
Huomaat pian ettei ole tarvetta ja opit näkemään mahdollisuudet ympärilläsi.

Ystävänä eroaminen ei varmasti kellään onnistu.
Omalla kohdallani mies ei halunnut eroa ja kiersi kaikki ystävämme ja sukulaiseni kertomassa: Minä vain kiukuttelen, kyllä avioliittomme jatkuu...
Tuo oli todella perusteellista ja kaiken kattavaa suhdetyötä, joka johti siihen, että ystävät valitsivat xän ja vanhempani ilmoittivat minulle: X-mies on aina tervetullut lapsuuskotiini, mutta minä en ole terve tullut lapsineni ennen kuin palaan "kotiin".

*

Mieti mitä ystävyys on?
Ero tarkoittaa hyötysuhteen katkeamista, on teillä lapsia tai ei.

Se riippuu tietysti siitä, miksi olette eronneet. Jos suhteenne on ollut riitaisa tai jopa väkivaltainen, ja/tai keskinäistä kunnioitusta ei ole ollut, niin ystävyys lienee mahdotonta eron jälkeenkään. Jos taas välit ovat olleet läheiset ja eron syy on esim. uusi suhde tai vain rakkauden loppuminen, tai erilaiset tavoitteet (toinen haluaa lapsia, toinen ei, erilaiset rahan- tai alkoholinkäyttötavat tms.) niin ystävyys on hyvinkin mahdollinen. Teillä siis on ollut riitaisaa mutta myös läheisyyttä, joten ehkä ystävyys toimii, ehkä ei. Kannattaa kokeilla, mutta vasta sitten kun olette päässeet erosta kunnolla yli. Opetelkaa elämään yksin ja toisistanne riippumatta, älkää pitäkö yhteyttä vähään aikaan. Sitten vasta myöhemmin.

Mutta jos toisen uusi suhde "tekee kipeää", niin silloin kyseessä EI ole ystävyys vaan jonkinlainen suhteessa roikkuminen ja toivon elättely sen jatkumisesta. Eihän sinulle naispuolisten ystäviesikään suhteet tee kipeää, vaan olet päinvastoin iloinen heidän onnestaan. Ystävyys on mahdollista sitten kun olet exäsi puolesta iloinen jos hän löytää uuden rakkauden.

Ei kannata erota pikkuhiljaa eikä pysyä ystävinä.

Mielummin tuo kaikki loppuu kui seinään, mutta voihan sitä jäädä kaveri/tuttupohjalle. Voihan sitä moikata jos tulee vastaan kaupungilla, mutta varsinaisia ystäviä ei kannata olla.

Mitä jos sopisit sen kumppanin kanssa, eikä täällä palstalla jossa tulee mielipiteitä suuntaan jos toiseen.

Paha mennä neuvomaan ketään, erotako hiljalleen vai äkkiä. Voi vain kertoa oman näkemyksen omien kokemusten perusteella. Meillä ero ei ollut yhteinen päätös, vaan yksin puolison. Taistelin kynsin hampain perheen puolesta, mutta moninaisista syistä johtuen homma ajautui kaaokseen.

En voisi koskaan olla exäni ystävä. Niin paljon jäi tunteita, jotka minun on nyt yksin ja väkipakolla saatava tukahdutettua. Itse erosta jäi myös hyvin traumaattisia kokemuksia ja muistoja, jotka täysin sotii tunteitani vastaan. Omassa päässäni järki ja tunteet ovat lokeroituneet erikseen. Tunnelokero on lisäksi kaivettu hyvin syvälle, ettei sattuisi niin.

Ehkä joku kokee helpommaksi säilyttää välit, mutta minulle edes fyysinen olemassaolo ei ole mahdollista, ellen hautaa häntä kauas silmien ja ajatusten kantamattomiin. Minulle hän on kuollut.

se vie oman aikansa , sitten näkee miten käy .. et voi toiselta odottaa toimia jos ei halua enään olla kanssasssi missään tekemisissä niin .. aika parantaa haavat.

Entises kandee just roikkua, minkä tekosyyn varjolla tahansa, uuden kumppanin tulee hyväksyä tämä mitään mutisematta! Helei!

Olen tässä just eromaassa ja odotan asuntoa,ku asun avomiehen asunnossa. Ristiriitaiset tunnet koko ajan.Välillä olen tosi vihainen,että emme pysty säilyttää rakkautta ja menna ongelmien yli.Yritän kuitenkin pysyä rauhallisena,enkä riidellä.Hänellä taas ei enää puhutava minulle mitään. On jo asian päättänyt.Se,että haluan pois nopeampi,olen varma,kun toinen ihan kylmä ja etäinen. Myöhemmin ehkä kaikki tulee järjestyksen,nyt ainakin en osaa ajatella hänet ystävänä,oikeasti tyhjä olo kokona. Mutta,kun hän oi eronut joskus aikoja sitten, hänen vaimo aina viestitteli ja soitti,vaikka ollaan jo seurusteltu jonkun aikaa..Hän oli pitkään,kun ei lopettanut noita yhteyden pitämistä hänen ka..Mistä meillä kaikki alkoikin. No, nyt sitten se loppuu

kipeästä erosta jonka ex kumppanini päätti kun seinään.
Meistä ei kumpikaan oikeasti erota halunnut mutta näin kävi meilläkin pakosta.
Mies katkeroitui ja kosti todella,todella ilkeästi,ei ymmärtänyt kuinka helvetisti minuakin sattui ettei se ollut ainoastaan hän joka erostamme kärsi.

Mietin vaan kuinka meille kävi mitä kävi,miksi...
Hän pisti välit täysin poikki,HÄN päätti ettemme pidä minkäänlaista yhteyttä ja esti yhteydenotot minunkin puoleltani...
Katkeroituneena laittoi mut todella koville kun yritin yhteyttä,se ei vaan käsittänyt että muakin sattui jo valmiiksi ja sitten satutti mua lisää.
Me oltiin yhdessä yli neljä vuotta ja kihloissa,mä todella sitä miestä rakastin ja rakastan kyllä vieläkin.
Muita miehiä ei voi edes ajatella,ei edes kstona kuinka se satutti mua.
Ei vaan voi jos toista vielä rakastaa.
Ei sen pitänyt enkeliään satuttaa.......mun on sitä niin helvetin ikävä.

.. jokatapauksessa. Ei sillä ole väliä miten eroaa vaan että pääsee siitä yli. Kieltämättä helpointa on silloin jos yksinkertaisesti on esim. syytä vihata toista (esim. jos toinen on pettänyt tms.)

Pitkissä suhteissa vaan tuppaa jokatapauksessa olemaan se että joka nurkan takana kummittelee joku asia joka muistuttaa toisesta.
Itse se pitää silti selvittää että mikä tapa on omalle psyykeelle paras, ei oo yhtä oikeaa reittiä.

Voimia kaikille "oikeistaan" eronneille

Mielestäni teidän pitäisi vielä yrittää ei kannata heittää rakkautta pois vastoinkäymisien tullessa eteen. Mutta jos nyt välttämättä eron haluat niin kyllä tuo ystävinä pysyminen onnistuu. (kokemusta on)

nais-ystävästään. He tulivat yhdessä siihen tulokseen että ovat toisilleen liian erilaiset parina, mutta silti erittäin läheisiä kaverina. Oli heillä takanaan noin 5vuotinen seurustelu. He on pysyneet niin hyvinä ystävinä eron jälkeen että kaveri auttoi exäänsä muuttamisessa Espoosta Savonlinnaan ja jopa yöpyi exänsä uudessa kodissa noin viikon.

Päivittäiset eropanot on ihan jees.... kunhan sittä riitäis vaikka vuos pari .. siinä samassa uutta ettiessä

mee päivä kerrallaan.. mitä ees mietit sitä et "miten tulee erota"
ensin hoidat sen eron ja sit vasta tulavaisuuden tähyilyt sen ihmisen kanssa.. niin monet vannoneet ystävyyttä ja niin monet vannoneet vihaa ja niin monta kertaa nää asiat menneet ristiin.

Oma henk. koht mielipide on se et miten jos jotain on voinut rakastaa joskus, voi yhtäkkiä inhota? oletko silloin rakastanut sitä ihmistä ensinkään? älkää unohtako menneitä tunteitanne elkää kieltäkö niitä vaikka kuin sattuisi. älkää kusettako itseänne.

ja niin.. anna ajan kulua.. se näyttää miten se ero hoidetaan.. toimit sen mukaan vaan mikä tuntuu susta milläkin hetkellä hyvältä.

Ehdottomasti ystävinä ero, tai ei ehkä ystävinä eron jälkeen mutta edes kavereina. Kummallekkin niin parempi. Se on todellakin hankalaa heti eron jälkeen, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa helpottaa. Ei sekään oo mukava esim. jos exä tulee kaupas vastaan niin pitäis olla ettei tuntis ees toista vaikka oliskin viiden vuoden suhde takana päin, mukavampi niin että voisi vaikka kuulumisia vaihtaa. Nyt se kuulumisien vaihtaminen saattaa kuulostaa hankalalta, mutta kyllä se on mukava tietää/kuulla toisesta eron jälkeenkin, molemmat välittää yhä toisistaan ja haluu toisilleen vaan hyvää.

Itse seurustelin exäni kanssa melkein 6vuotta. Eron syy oli se, että hän jätti minut toisen naisen takia. Aluksi erosimme sovussa, mutta kun muutimme erilleen exä muuttui täysin. Hän vaati minulta jotain tavaroita mitä hän oli muka ostanut tosin minun rahoilla. Suhteemme oli loppuvaiheessa todella riitaisa emmekä puheneet toisillemme mitää. Yritimme tosin lapsemme takia pysytellä yhdessä, mutta ei siitä mitään tullut. "Vanhasta muistista" aamuisin ennen töihin lähtöä antoi pusun, mutta tajusi aina jälkikäteen ettei niin saanut tehdä. Tänä päivänä riitelemme jatkuvasti asioista kuin asioista.

Itse seurustelin exäni kanssa melkein 6vuotta. Eron syy oli se, että hän jätti minut toisen naisen takia. Aluksi erosimme sovussa, mutta kun muutimme erilleen exä muuttui täysin. Hän vaati minulta jotain tavaroita mitä hän oli muka ostanut tosin minun rahoilla. Suhteemme oli loppuvaiheessa todella riitaisa emmekä puheneet toisillemme mitää. Yritimme tosin lapsemme takia pysytellä yhdessä, mutta ei siitä mitään tullut. "Vanhasta muistista" aamuisin ennen töihin lähtöä antoi pusun, mutta tajusi aina jälkikäteen ettei niin saanut tehdä. Tänä päivänä riitelemme jatkuvasti asioista kuin asioista.

ali menee helpommin

Ystäväni Simo erosi 25 vuoden avioliittivuoden jälkeen vaimostaan. Liitossa oli eletty kaikki vaiheet ja tämä nainen ei osannut kuin syytellä ja haukkua Simoa ihan jatkuvasti. Lisäksi hän joi salaa ja muitakin ongelmia naisella oli. Nyt erosta on kulunut jo yli 3 vuotta ja edelleen tämä exä laittaa tekstiviestejä jos jostakin asiasta. Yleensä ne ovat uhkailuja ja vastaavia. Viestejä on tullut paljon, satoja vuosien aikana. Alaikäisiä lapsia ei heillä ole, joten niihin on mielestäni turha vedota. Eli aina ero ei onnistu sovussa, ei sitten millään.

Kannattaisiko käydä parisuhdeneuvonnan kautta selvittämässä mikä olisi mahdollisesti paras mahdollinen tie kulkea?
Onko se todella ero ja miten toimia, vai onko mahdollisuutta oppia riitelemään paremmin. ?

http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/

http://katajary.fi/

Kipeää ero tekee joka tapauksessa, jos rakastaa toista ja huomaa, että jotain vielä jäi yrittämättä

Itselläni on takana n. 4 vuoden suhde, jonka jälkeen päätimme erota. Tulimme siihen tulokseen, että välillämme ei ole enää rakkauta. Olimme enemmänkin kuin vaan kaverit. Eroon varmaan vaikutti myös se että neitini muutti toiselle paikkakuntaa opiskelujen takia, ja se vähäinen aika mitä näimme viikonloppuisin oli yhtä nahistelua. Hän itse halusi opiskelemaan ja tietenkin yritin olla hänen tukena, mutta eihän siitä mitään tullut kun toinen on toisella puolen suomea. Itkien sitten puhelimessa yks viikonloppu päätimme erota, mutta oltiin kumminkin sen jälkeen hyvillä tunnelmilla. Varmaan huomasimme, että se on oikea ratkaisu tässä tilanteessa. Neiti ehdotti, että puretaan kihlaus mutta ollaan kumminkin yhdessä salaa. En todellakaan ymmärtänyt, mikä oli tämän takana. Sanoin, että jos erotaan niin erotaan kunnolla. Mielestäni se olisi ollut yhtä kidutusta, kaukosuhde ei vaan ole mun juttuni. Ja niin sitten erottiin. yhdessä ostetut tavarat jaettiin arvoltaan tasan, kipot ja kupit jne.. Jos jompi kumpi oli toiselle jotain ostanut niin ei niitä nyt takaisin tietenkään alettu ottamaan. Viimeinen tapaaminen meni hyvin, tuumattiin että kummaltakin lähti sydämestä pienin palanen toiselle ja luvattiin pysyä ystävinä. :) Myöhemmin sitten huomasin että jotain tavaroitani oli jäänyt hänelle ja pyysin niitä takaisin, hän ei kuulemma kerinnyt ja sanoi että hänen äitinsä tuo ne. Jäi jotenkin paha maku suuhun, koska tiesin että niiden tavaroiden tuominen ei olisi kestänyt kun pari minuuttia.. halusin että hän itse tuo, koska tämä on meidän välinen asia, enkä enää halunnut nähdä hänen äitiänsä taikka hänen sukulaisia. Sanoin tietää myös että pian erosta hän oli tavannut toisen, ilmeisesti tämän takia ei halunnut tuoda tavaroitani itse. Vielä sain tietää että n. puoli vuotta erosta hän oli jo kihloissa ja raskaana. Olin aivan häkeltynyt. Jos olisin nähnyt tämän kaiken sivusta "ystävänä" olisin varmaan aivan hajalla.. olen kyllä nytkin hieman vaikka erosta on hieman yli vuosi. Asiat sain tietää, facebookista vakoilemalla.. ei sentään ollut kaverini siellä vaan vakoilin hänen kavereiden profiilija josta löysin hänen viestejä, heh eihän se oikeastaan mulle kuulu, jotenkin vaan kiinnosti mitä hänelle kuuluu. Vaikka olimme päättänyt erota pitämättä enää yhteyttä, mutta jotenkin on vaan ikävä. Ei se ero ole mitenkään helppo millään tavalla.. loppuuko se kuin seinään vai olla ystävinä, mutta luulen että on helpompaa vaan pistää leuka rintaan ja nokka kohti uusia pettymyksiä ;) ei vaan kyllä se helpottaa ajan kuluessa, vaikka lopetat suhteen kuin seinään. Turha kiduttaa itseään!

Itselläni on takana n. 4 vuoden suhde, jonka jälkeen päätimme erota. Tulimme siihen tulokseen, että välillämme ei ole enää rakkauta. Olimme enemmänkin kuin vaan kaverit. Eroon varmaan vaikutti myös se että neitini muutti toiselle paikkakuntaa opiskelujen takia, ja se vähäinen aika mitä näimme viikonloppuisin oli yhtä nahistelua. Hän itse halusi opiskelemaan ja tietenkin yritin olla hänen tukena, mutta eihän siitä mitään tullut kun toinen on toisella puolen suomea. Itkien sitten puhelimessa yks viikonloppu päätimme erota, mutta oltiin kumminkin sen jälkeen hyvillä tunnelmilla. Varmaan huomasimme, että se on oikea ratkaisu tässä tilanteessa. Neiti ehdotti, että puretaan kihlaus mutta ollaan kumminkin yhdessä salaa. En todellakaan ymmärtänyt, mikä oli tämän takana. Sanoin, että jos erotaan niin erotaan kunnolla. Mielestäni se olisi ollut yhtä kidutusta, kaukosuhde ei vaan ole mun juttuni. Ja niin sitten erottiin. yhdessä ostetut tavarat jaettiin arvoltaan tasan, kipot ja kupit jne.. Jos jompi kumpi oli toiselle jotain ostanut niin ei niitä nyt takaisin tietenkään alettu ottamaan. Viimeinen tapaaminen meni hyvin, tuumattiin että kummaltakin lähti sydämestä pienin palanen toiselle ja luvattiin pysyä ystävinä. :) Myöhemmin sitten huomasin että jotain tavaroitani oli jäänyt hänelle ja pyysin niitä takaisin, hän ei kuulemma kerinnyt ja sanoi että hänen äitinsä tuo ne. Jäi jotenkin paha maku suuhun, koska tiesin että niiden tavaroiden tuominen ei olisi kestänyt kun pari minuuttia.. halusin että hän itse tuo, koska tämä on meidän välinen asia, enkä enää halunnut nähdä hänen äitiänsä taikka hänen sukulaisia. Sanoin tietää myös että pian erosta hän oli tavannut toisen, ilmeisesti tämän takia ei halunnut tuoda tavaroitani itse. Vielä sain tietää että n. puoli vuotta erosta hän oli jo kihloissa ja raskaana. Olin aivan häkeltynyt. Jos olisin nähnyt tämän kaiken sivusta "ystävänä" olisin varmaan aivan hajalla.. olen kyllä nytkin hieman vaikka erosta on hieman yli vuosi. Asiat sain tietää, facebookista vakoilemalla.. ei sentään ollut kaverini siellä vaan vakoilin hänen kavereiden profiilija josta löysin hänen viestejä, heh eihän se oikeastaan mulle kuulu, jotenkin vaan kiinnosti mitä hänelle kuuluu. Vaikka olimme päättänyt erota pitämättä enää yhteyttä, mutta jotenkin on vaan ikävä. Ei se ero ole mitenkään helppo millään tavalla.. loppuuko se kuin seinään vai olla ystävinä, mutta luulen että on helpompaa vaan pistää leuka rintaan ja nokka kohti uusia pettymyksiä ;) ei vaan kyllä se helpottaa ajan kuluessa, vaikka lopetat suhteen kuin seinään. Turha kiduttaa itseään!

Itselläni on takana n. 4 vuoden suhde, jonka jälkeen päätimme erota. Tulimme siihen tulokseen, että välillämme ei ole enää rakkauta. Olimme enemmänkin kuin vaan kaverit. Eroon varmaan vaikutti myös se että neitini muutti toiselle paikkakuntaa opiskelujen takia, ja se vähäinen aika mitä näimme viikonloppuisin oli yhtä nahistelua. Hän itse halusi opiskelemaan ja tietenkin yritin olla hänen tukena, mutta eihän siitä mitään tullut kun toinen on toisella puolen suomea. Itkien sitten puhelimessa yks viikonloppu päätimme erota, mutta oltiin kumminkin sen jälkeen hyvillä tunnelmilla. Varmaan huomasimme, että se on oikea ratkaisu tässä tilanteessa. Neiti ehdotti, että puretaan kihlaus mutta ollaan kumminkin yhdessä salaa. En todellakaan ymmärtänyt, mikä oli tämän takana. Sanoin, että jos erotaan niin erotaan kunnolla. Mielestäni se olisi ollut yhtä kidutusta, kaukosuhde ei vaan ole mun juttuni. Ja niin sitten erottiin. yhdessä ostetut tavarat jaettiin arvoltaan tasan, kipot ja kupit jne.. Jos jompi kumpi oli toiselle jotain ostanut niin ei niitä nyt takaisin tietenkään alettu ottamaan. Viimeinen tapaaminen meni hyvin, tuumattiin että kummaltakin lähti sydämestä pienin palanen toiselle ja luvattiin pysyä ystävinä. :) Myöhemmin sitten huomasin että jotain tavaroitani oli jäänyt hänelle ja pyysin niitä takaisin, hän ei kuulemma kerinnyt ja sanoi että hänen äitinsä tuo ne. Jäi jotenkin paha maku suuhun, koska tiesin että niiden tavaroiden tuominen ei olisi kestänyt kun pari minuuttia.. halusin että hän itse tuo, koska tämä on meidän välinen asia, enkä enää halunnut nähdä hänen äitiänsä taikka hänen sukulaisia. Sanoin tietää myös että pian erosta hän oli tavannut toisen, ilmeisesti tämän takia ei halunnut tuoda tavaroitani itse. Vielä sain tietää että n. puoli vuotta erosta hän oli jo kihloissa ja raskaana. Olin aivan häkeltynyt. Jos olisin nähnyt tämän kaiken sivusta "ystävänä" olisin varmaan aivan hajalla.. olen kyllä nytkin hieman vaikka erosta on hieman yli vuosi. Asiat sain tietää, facebookista vakoilemalla.. ei sentään ollut kaverini siellä vaan vakoilin hänen kavereiden profiilija josta löysin hänen viestejä, heh eihän se oikeastaan mulle kuulu, jotenkin vaan kiinnosti mitä hänelle kuuluu. Vaikka olimme päättänyt erota pitämättä enää yhteyttä, mutta jotenkin on vaan ikävä. Ei se ero ole mitenkään helppo millään tavalla.. loppuuko se kuin seinään vai olla ystävinä, mutta luulen että on helpompaa vaan pistää leuka rintaan ja nokka kohti uusia pettymyksiä ;) ei vaan kyllä se helpottaa ajan kuluessa, vaikka lopetat suhteen kuin seinään. Turha kiduttaa itseään!

Mulla on ja raskasta eX on löytänyt toisen , Mut yritän jaksaa olin jo joulun yksin nyt on pakko lähtee liikkeelle ja kulkuun . YRITÄ PYSYÄ YSTÄVINÄ , niin on paree . vaikka vaikeeta oliskin tv.poosu.

Itse olen edelleen jokaisen exäni kanssa kaveri, ja aikoinaan eronnut kaikista ihan sovussa. Minusta on ihanaa, että voin koska tahansa soittaa heille ja kysyä kuulumisia tai neuvoa jossain tms. Nykyään välit ovat heihin kuin siskolla ja veljillä, en voisi koskaan enää kuvitellakaan heitä romanttisessa mielessä, mutta ystävinä en koskaan voisi heistä luopua.

Ehkä tämä tapa ei kaikille sovi, mutta itsestäni tuntuisi kidutukselta jos en kuulisi toisesta mitään. Kuitenkin yhteinen historia takana, niin tuntuu hukkaan heittämiseltä jos sen vaihtaa vaan "marketissa morjesteluun". Pari viikkoa sitten herätty vielä samasta sängystä ja kenties touhuttu sängyssä jotain muutakin ja sitten pari vkoa eron jälkeen saisi vaan vaisun "moin" marketissa????

Minusta on kaikkein paras tapa erota, kun kumartaa syvään ja poistuu taka vasemmalle ja on puhunut aisat sen verran selviksi jotta toinen ei potkaise kun poistut.

Hei,

Koin eroni niin että mies lähti saman tien ilmottaessaan että on ihastunut toiseen. Pitkä suhde avioliittoineen ( 11.v ) eikä toinen osannut tai viitsinyt asiaa enempää selitellä. Shokki oli mieletön koska mitään "ennakkomerkkejä" ei ollut.

Tuntui todellakin että jäin leskeksi, toinen hylkäsi täysin. Ei sellaista pelkuruutta/raukkamaisuutta voi antaa anteeksi. Laihduin varmasti 15 kg kun sekä ruokahalu että lähi- muisti meni. Hukutin surun juhlimiseen ja kas kummaa, myöskään krapulaa ei tullut...kait elimistö kävi "hieman" ylikierroksilla. Tässä vaan esimerkki siitä, että toisen ihmisen pitäisi tuntea hieman vastuuta teoistaan, Irinan laulun sanoin " ei näin voi tehdä toiselle"...

No tälläseen kysymykseen vastauksen hakeminen tuntuu tosi kaukaa haetulta! Kait sitä nyt itse tietää haluaako erota vai ei?? Riitaisa vai sopuisa riippuu syistä mistä erotaan. Täältä saitilta ei vastausta tule löytymään, ja kyseenalaistan kyllä asian jos joku on niin tyhmä ettei itse osaa asiaa ratkaista!

Jos suhteessa on tullut yhteisiä lapsia saatua niin tottakai on yritettävä lasten takia olla aikuismaisesti ja kavereita... itse eroamassa, koska olemme aviomiehen kanssa yhteen jääneetkin lasten takia alunperin... paloi pohjaan jne.... Lapset eivät ole ansainneet muuta kuin kaksi tasapainoista aikuista vanhempaa.. Äidin ja isän jotka yhdessä aina hetkittäin ovat lastensa kanssa... Vaikeaa voi olla, mutta koska lapsia tuli saatua on vastuu kannettava loppuun saakka, oli se sitten vaikka kuinka näyttelemisen takana se yhteinen iloinen oleminen.... tai no. Kyllä mä ainakin pystyn olemaan asiallinen toiselle vaikken enää rakastakkaan... lapset kuitenkin rakkainta ja upeinta mitä tässa hajoavassa parisuhteessa on aikaiseksi saatu. Mut tsemppiä eronneille, eroaville ja vaikka kaikille. Ei tää elämä mene aina niin kun vois toivoa, mut häntä pystyyn nyt kuiteskin!

Itse valitsin kaikki loppuu heti linjan ja olen siihen tyytyväinen. Erosta on nyt kuusi vuotta ja täydellinen "kuolema" toisesta on ollut hyvä. Ensimmäinen vuosi meni itkiessä mutta sitten elämä jo hymyili. Ne ystävät, jotka valitsivat ollaanpas kavereita linjan, ovat edelleenkin siinä samassa liejussa, eivätkä pääse rakentamaan uusia suhteita, kun vanha pommittaa murheillaan ja kaikella, eikä kunnollista tunneirtautumista pääse tapahtumaan. Nyt ymmärrän miksi raamatussa lukee, kunnes kuolema teidät erottaa.... ja eron on parempi olla sitten kuin kuolema, sillä yhdeksi tulleen lihan repiminen irti ei ole helppoa. Itse sain voimia eron keskellä käymällä seurakunnassa ja kuuntelemalla netistä joyce meyerin opetuksia.

Yli kymmenen vuoden avioliiton päätyttyä puoliskon pettämiseen ja riitaisaan eroon, meni siitä selviämoseen pitkä aika. Ja minä en ollut se riitelijä - tapahtunut mikä tapahtunut.

Sitten yli kahdenkymmen vuoden avoliitto päätyi sopuisaan eroon ja ollaan voitu olla toistemme tukena. Onhan hän minut parhaiten tunteva ihminen ja päinvastoin.

Sopuisa ero on oikeiden aikuisten tapa erota, eikä se onnistu keneltä vaan. Vaatii nöyrää viisautta rutkasti.

en usko mihinkään ystävyyteen eron jälkeen, siis sellaiseen, että tapaillaan ja pidetään hauskaa, kuin ei olis mitään tapahtunutkaan. Sellaista yksinkertaisesti ei voi olla! Jos ei ole avioliittoa takana, on vain suhde, niin ehkä silloin voidaan pysyä kavereina. Jutellaan kaikesta kun tavataan, mutta mitään muuta ei voisi kuvitella olevankaan anää. En tiedä, kaikenkaikkiaan en usko ystävyyteen eron jälkeen!!

Vanha kuva. Ilmetty Kristiina K.

en tiedä onko sopuisaa eroa olemassakaan. Itse erosin viime syksynä 15 vuoden avioliitto vuoden jälkeen ja 20 vuoden yhteiselon. avioliitosta kaksi lasta 14 ja 12 v. Pitkitin päätöstä/eroa melkein vuoden , koska tiesin mitä tuleman pitää...... Keskustelimme moneen otteeseen avioliitostamme ja ex-mieheni vakuutti että voimme kaikki asiat hoitaa lapsiin liittyen sovussa jne...Kun lopulta päädyimme eroon , niin sitten se paska vasta alkoikin. Hän ilmoitti, että olen "kuollut" hänen silmissään. Olen kertonut monta kertaa hänelle, että hänen yksityiselämä ei minulle kuulu eikä minua kiinnosta , mutta koska meillä yhteishuoltajuus lasten asiat pitää hoitaa yhdessä. Ei auta!!! Saan aina paskat niskaani ja että ole huono äiti. Ystävä en haluaisi olla hänen kanssaan , mutta joskus olisi ihan mukava kuulumisia vaihtaa eikä aina riidellä. Nyt minulla on hyvä olla ja mukava uusi kumppani.

En tarkoituksella edes lue muiden vastauksia tähän sinun kirjeeseesi.
Minä erosin 7v sitten erittäin riitaisesta, mutta myös tavallaan hvyin intohimoisesta suhteesta. Meille seksi oli erittäin tärkeää mutta koska luottamus meni, en kaivannut sen jälkeen koskaan ((ehkä 1% verran) exääni kun erosta päätin. Minä lähdin enkä olis voinut kuvitella haikailevani toisen perään myöhemmin. Minä halusin erota ja minullakin oli syytä eroon. Emme myöskään sopineet toisillemme liian suurten luonne-erojen takia.
Lasten takia olemme pysyneet hyvissä väleissä, riitoja oli aluksi rahasta ja lasten olemista mutta ei enää myöhemmin. Molemmilla on nykyään omat uudet kuviot, suhteet joita kunnioitamme. Pystymme viettämään perhejuhlia kuten lasten syntymäpäiviä, rippijuhlia jne..yhdessä molempien sukujen kesken. Vaikka kaunaa ja vihamielisyyttä olisikin jäljellä pieleen menneestä liitosta niin tämä on lapsille paras ratkaisu. Näytämme lapsille että aikuiset voivat olla "ystäviä" ja toimia yhdessä lasten parhaaksi myös eron jälkeen. Vaikkakin entinen elämä näyttäytyy joskus ikävinä unina ja tuska tulee ulos myös itkuna. Ydinperhettä en enää saa, se on suru.

vuorovaikutus on mahdollinen. Paljon riippuu siitä, missä hengessä eroon on päädyttty.
Syyllisiä ei kannata etsiä, vaan rakentaa molemmille hyvää tulevaisuutta.
Tilitysten kohde ei ole eronkaan jälkeen exä, vaan asioita on hyvä purkaa muualla.
Ystävyys sen perusmerkityksessä heti akuutin vaiheen jälkeen tuskin onnistuu, mutta lienee luonnollista. Jonkin sortin pesäero on muutenkin ottaa, ja opetella hoitamaan kaikki asiat itse, poikkeuksena yhteisesti hoidettavat asiat, mm. lapsiin liittyvät.

voin sanoa miten minun kohdallani on toiminut. Eksiä on 3.. Kahden kanssa erottu ystävinä ja ei se kovinkaan vaikeaa ollut, näin jälkeenpäin kun katselee tilannetta vuosien jälkeen niin voin sanoa että olemme vilpittömästi hyviä ystäviä emmekä kanna toisillemme mitään kaunaa, eikä mitään liian lämpimiä tunteitakaan ole (siis niin että nykyisten kumppaneitten tarvitsisi pitää uhkana).

Mutta sitten tämä yksi jonka kanssa homma päättyi kuin seinään ja riitaisasti, hänen kanssaan tunnemme kaunaa ja vihaa puolin ja toisin vielä 10v jälkeenkin.

Myöhemmät suhteet tekevät kipeää joka tapauksessa, olitte sitten eroneet ystävinä tai ei, mutta siitäkin pääsee yli.

...nopeammin ja uuden suunnan hakeminen omalle elämälle on selvästi helpompaa, kun lopettaa suhteen tavallaan kuin seinään. Samalla annat itsellesi mahdollisuuden ja selkeän vapauden katsella muita eikä tule sitten uuden, mielenkiintoisen tuttavuuden kanssa ongelmia exän roikkumisesta. Ei kaverina olemisessa mitään väärää ole, mutta se pitkittää kummankin irtipääsemistä ja uusien mahdollisuuksien tapaamisia. Samalla "huijaa" osittain itseään turvallisuuden tunteella, joka on helpompaa kaverina eroamisessa. Exälle kun on aina helppo soittaa ja hakea turvaa.. Rohkeutta siis ja liidaa oma elämäsi uudelle ladulle, vanha on nyt nähty, koettu, yritetty ehkä jo liikaakin.. Sulla kun on vaan yksi elämä olemassa!

itse olen 21 w mies minulla oli 3 kk suhde ja erosin koska naiseni tuli sanomaan ihan päin naamaani olen pettänyt sinua usein tämän suhteen aikana olen jopa seurustelut yhden kuukauden tämän suhteen aikana toisen miehen kanssa sitten hän sanoi että voime jatkaa tätä suhdeta koska tunnen häpeää siitä mitä tein ja pyydän anteeksi ja voimme elää rauhassa yhdessä hän pitti selvänä sitä että antaisin anteeksi kuin mitään ois tapahtunutkaan jotten sanoin että eroamme nyt voimme olla ystäviä mutta kun erostame oli kulun 2 viikkoa ja häntä ei kuulunut tai näkynyt sitten eräänä päivänä hän tuli kadulla luokseni ja rupesi syytämään minua että kuinka kylsmästi olin jättänyt ´hänet ja että miten voin tehdä tmän hännele en ole sen jälkeen pitänyt mitään yhteyttä viläkin mietin joskus kuinka paljon häntä rakastin...

ei oikeasti olekaan. Toinen pettyy aina pahemmin, ja kiukku ja menneisyys kalvaa. Se näkyy tai sen voi onnistua pitämään piilossa, mutta aina se on läsnä.

Kukaan ei voi uskoa, että joku kyselee tuollaisia tosissaan.

Eihän kukaan voi päättää, miten eroaa, jos tilanne on mikä on.

Kiva, miten ihmiset saadaan haaskaamaan aikaansa ja kertomaan Suomen kansalle ja väitöskirjatekijöille kaikenlaista, osa totta, osa kirjoittelee suuresta kirjoittamisen innosta, suomalaisethan ovat eksperttejä fiktion kirjoittamisessa, jopa keskustelupalstoille.

Voi teitä, jotka luulette, että täällä haetaan vertaisryhmiä, ihan pikkuisen väärä paikka. Kukaan ei takaa, kuka täällä kirjoittelee ja mitä.

Minulla on ollut neljä Suurta rakkautta ja noin kymmenen kipeää eroa heistä. Suruajan jälkeen olen rakastunut monesti uudelleen ystävään, nytkin olemme seurustelusuhteessa paussin jälkeen ja lähdetään yhdessä pikkulomalle, vaikka Hänen lasten mielestä olemme liian vanhoja suhteisiin. Paussin aikana yritettiin olla edellisen xn kanssa, mutta suurin intohimo oli kuollut ja ison itkun kanssa lähdettiin taas eri suuntiin. Lasteni äidin ja hänen nykyisen kanssa vietämme sillointällöin yhdessä aikaa, eikä mikään tunnu pahalta. Lapset ymmärtävät saman kuin aikuisetkin, He ovat pienempi kokoisia aikuisia.
Unohda mustasukkaisuus, kukaan ei halua olla yksin, yritä tuntea niin kuin hänkin tuntee. Anna Hänen virheet anteeksi niin voit sulattaa omat vikasi. Viha on raskas kannettava, pidä ystävyys. Takaisin päin ei voi mennä ja Sinua loukkaa samat asiat huomenna kuin eilenkin, kulkekaa erillään rakastaen toista, mutta ei kannata kertoa sitä uudessa suhteessa. Luulisin että miehen suruaika kestää n. 8 kuukautta ja naisen 2, sitten se rauhoittuu. Älä heitä överiksi, niitä on sitten vaikea paikata.

Riitaisa ero tai ei:. sama kuin kysyis hullu tai ei.. moni sitoutunut hulluutteen monessapolvessa. ja täten yrittävät ohjailla miehensä/vaimonsa elämää periteitä kunnioittaen. harva on vapaa ajaattelemaan esm. et yhdessäoleminen tai eroaminen on vapaaehtoista puolisolle.. esm. mun kaveri mies 45v. sai naapurin kesänaapurin muijan pillua mökinllä. niin hänen vaimonsa alkoi eroamaan ja se vuoksi kesämökki.kin piti samalla viikolla myydä huonoon-hintaan, koska oli saastunut yms. miten voi tällaisen "ihmisen" kanssa ees erota, saatikka sitten elää???

Kerralla poikki vaan. Pergllll.
Jos haluaa erota niin sitten eroaa. Jos tuntuu siltä, että pitää olla yhdessä nin on.
Jos viel parin kuukauden päästä molemmista tuntuu, että on oikeesti jotain halui nähdä kavereina (kun molemmat on kerenneet maistaa vapautta) niin sit ollaan kavereita.

Mut periaate on minust se, että samal taval ku laastari, suhde pitää repiä irti kerralla.

En ole koskaan kuullut, että "kavereina" oleminen olis ollut MOLEMPIEN osapuolien mukaan hyvä veto.

Voi tietty olla tapauskohtaista. Mutta en tunne ketään reppanaa, joka olisi jäänyt.

Ystävyys ei onnistu koskaan välittömästi eron kynnyksellä, vaan jättää helposti ex-kumppanit "roikkumaan" toisissaan. Ystävyys on mahdollista sitten, kun kumpikin on käsitellyt eron rauhassa tahoillaan ja päässyt siitä yli! Kannattaa ensin ottaa irtiotto, välttää alkuun kaikkea tarpeetonta yhteydenpitoa ja toistensa terapiointia (erotuskaa kannattaa purkaa jollekulle muulle, kuin sille josta on juuri eronnut). Sitten kun ajatus yhteydenpidosta ex-kumppaniin ei enää satuta ja herätä suurempia tunteita, edellytykset ystävyydelle täyttyvät. Mik'li siis molemmat näin haluavat!

Ero kannattaa tosiaan hoitaa huolella ja kummankin tehdä erotyö tahollaan. Sen jälkeen voi sitten aloittaa ikäänkuin ihan pygtaalta pöydältä ja ystävinä! Hiolella tehty erotyö edistää sitä ystävyyttä. Jos cäluttömästi erosta alkaen yritetään olla ystäviä, mukana on vielä erinäisiä tunteita ja saattaa tulla monenlaisia riitoja ja kärhämiä, jotka tuhoaat niitä ystävyyden edellytyksiä.

olen itse ystävä useammankin exäni kanssa, mutta ystävyyssyhteen (ja nimenomaan pelkän ystävyyden, johon ei kuulu romanttisia tuntemuksia toista kohtaan) syntyminen on tosiaan edellyttänyt sitä totaalista irtiottoa eron jälkeen ja kaiken tarpeettoman yhteydenpidon välttämistä.

Mielestäni oikea aika aloittaa ystävyyspohjalta etäisyydenoton jälkeen on sitten kun ei enää "hetkauta", kun toinen kertoo vaikka käyneensä treffeil jonkun toisen kanssa.

Kokemuksesta tiedän, että sopuisa ero on AINA parempi, kuin seinään loppuva suhde, vaikka kaveruuteen menisikin aikaa, on se sen arvoista. Itse erosin rakkaasta ihmisestä ja nyt odotan, että voimme olla ystäviä. Sinnikäs odotus palkitaan AINA!! Tsemppiä sinulle!! Kyllä se siitä. Anna toiselle aikaa. Itsekkin joudun kamppailemaan sen asian kanssa. Aikaa se ehkä vie, mut odotan innokkaasti mitä tuleman pitää :)

Erosimme 27 vuoden yhteiselon jälkeen, melkein 25 vuotta noista olimme naimisissa. Tapasin mieheni kun olin 17 vuotias, hän oli 23. Hän oli minulle eka vakavampi seurustelukumppani. Vaikka ex-mieheni halusi eron ja asiaan liittyy toinen nainen, en jaksa tahi halua olla vihainen. Suhtaudun asioihin yleensä realistisesti eikä mieheni ollut ainoa joka eroa oli jo pidemmän aikaa kypsytellyt mielessään. Kasvoimme klassisesti erilleen, yhteiset asiat vähenivät ja muutuimme rakastavaisista jo vuosia sitten hyviksi ystäviksi. Olemme edelleen erittäin hyviä ystäviä ja pidämme säännöllisesti yhteyttä vaikkei meillä enää olekaan pieniä lapsia tai muita asioita joiden takia asiaa erityisesti olisi. Olishan se hirveetä jos pitäis yks´kaks lopettaa kaikkinainen yhteydenpito ihmiseen, joka kuitenkin tuntee toisen paremmin kuin kukaan muu ja ymmärtää toista puolesta sanasta, aina ei tarvita sitäkään. Turha viha ja katkeruus ei auta mitään, parempi vain jatkaa ja suhtautua asioihin positiivisesti ja avoimin silmin tutkia uutta elämäntilannetta!

Mulla oli aluksi mielestäni sopuisa ero, mutta huomasin jälkeenpäin, että en pysty pitämään normaalia yhteyttä. Toisaalta siihen vaikutti se, että erotessa mies sanoi, ettei hänellä ole ketän toista, ja jälkeenpäin kuulin, että oli kuitenkin eräs työpaikalta bongattu nainen. Se suututti..
Nyt erosta on 4 kuukautta ja olen pikkuhiljaa oppinut olemaan oman elämäni 'herra' tai 'sankari'. Olen suhteellisen tyytyväinen, vaikkakin yksinäisyys painaa, mutta tulen hyvin toimeen ja hoidan itse kaikki asiani.
Minun mielestäni ei kannata pitää yhteyttä, ei saa olla riippuvainen kenestäkään tai elää kenenkään muun kautta. Sen opin kantapään kautta ja kun mies muutti pois olin aivan ratkeamispisteessä..Kyllä minä kannatan seinään päättyvää eroa.

eroa, koska sillä tavalla et kiusaa enää itseäsi millään muotoa. Kun olet erosi käsitellyt ja henkisesti vahvistunut, niin voit ajatella vasta sitä ystävyyttä exän kanssa. Jos ei eroaan ja siihen liittyviä tunteita mitenkään käsittele, niin silloin saattaa todella tulla katkeroituneeksi, kostohaluiseksi ja kaunaiseksi ihmiseksi. Itse elin suhteessa, jossa mies ei ollut käsitellyt edellistäkään suhdettaan ja se näkyi hänessä katkeruutena.Ikävä kyllä katkeroituminen jarruttaa paljon sitä uutta suhdetta, ja sekin uusi suhde voi tyssätä jo siihen.

Sopuisa ero on ilman muuta parempi jos vain sellainen on mahdollinen. Erottiin miehen kanssa 17 v. yhdessäasumisen jälkeen, ja näemme edelleen melko usein ystävinä. Täytyy sanoa että tämä on helpottanut valtavasti, oikeastaan mitään eroahdistusta ei ollut. Voin kuvitella miten katkeraksi riitaisa ero tekee, ja siihen kuluu myös energiaa jonka voisi käyttää johonkin mukavaan ja hyödylliseen asiaan.

Ihan turha riidellä, elämä vie vaan eteenpäin kohti uusia tuulia. Lapsia jos on, on erittäin tärkeää olla sovussa. Lapset on tärkeimpiä. Luuserivanhempi käyttää lasta eron jälkeen kiristyskappaleena.

Ero vai ikuinen ystävyys?
Keskustelua
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8116035

riitaisa suhde ollut erään naisen kanssa, mutta jatkettiin ystävinä.

Jotenkin hassua, yhdessä olimme suurinpiirtein toistemme kurkuissa kiinni, mutta tulemme ystävinä mainiosti toimeen keskenämme ja hän on yksi parhaimpia ystäviäni nykyään.

Ehkä tämä juttun oli alunperinkin niin suunniteltu? no turha näitä on miettiä.
Helpointa varmaan olisi lopettaa kaikki seinään.

riitaisa suhde ollut erään naisen kanssa, mutta jatkettiin ystävinä.

Jotenkin hassua, yhdessä olimme suurinpiirtein toistemme kurkuissa kiinni, mutta tulemme ystävinä mainiosti toimeen keskenämme ja hän on yksi parhaimpia ystäviäni nykyään.

Ehkä tämä juttun oli alunperinkin niin suunniteltu? no turha näitä on miettiä.
Helpointa varmaan olisi lopettaa kaikki seinään.

No, pysykää ihmeessä kavereina.

- Sopuisa ero on parempi vaihtoehto.

Älä kuitenkaan pidä liian läheistä suhdetta yllä, sillä se johtaa ongelmiin kun uuden suhteen aika koittaa...

Tähän emme ole saaneet vastausta!

Pentti Oinonen: Arvoisa herra puhemies! Muutama päivä sitten saimme suureksi
järkytykseksemme lukea lehdistä, kuinka Upsalan kaupungissa on eräällä
työpaikalla kielletty suomenkielisiä työntekijöitä puhumasta suomea paitsi
julkisesti niin myös käytävillä ja kahvitunneilla. Perussuomalaiset eivät voi
hyväksyä tällaista suomen kielen törkeää lokaan polkemista. Tämä Upsalan tapaus
ei ole ainutlaatuinen. Muutama kuukausi sitten ruotsalaisella
jalkapallokentällä annettiin punainen kortti pelissä suomea puhuvalle
naispelaajalle, kun hän oli puhunut suomea, ja tämä oli syy. En tiedä, kumpi on
kamalampaa, suomenkielisen vähemmistön oikeuksien polkeminen Ruotsissa vai
suomenkielisen enemmistön sorto Suomen kouluissa pakkoruotsin muodossa.
(Puhemies: Siinä oli kysymys, vai? Minuutti on kulunut!)

Oikeusministeri Tuija Brax: Arvoisa herra puhemies! Kielilaki kuuluu
oikeusministerille Suomessa. Tapaan lähiaikoina Ruotsin kollegani ja voin käydä
tästä asiasta hänen kanssaan keskustelun. Vastaava kohtelu suomen kielilain
mukaan, jota oikeusministeri valvoo, jonkun toisen kielen, puhumattakaan Suomen
kummankaan virallisen kielen suhteen ei missään tapauksessa tulisi kysymykseen,
ja on selvää, että kansainväliset sopimukset ja pohjoismaiset yhteiset
käytännöt ovat toisenlaisia kuin nyt esiin tulleet asiat. Näistä varmastikin
meistä ministereistä moni vastaavan pohjoismaisen kollegansa ja varsinkin
ruotsalaisen kollegansa kanssa tulee käymään keskusteluja. Ainakin me
oikeusministerit käymme tästä keskustelu

Paras tarina aiheesta on tuossa.

http://s1.fi.bitefight.org/c.php?uid=57870

Tai no näin se voi olla helpointa hoitaa.

joku toinen voi tietää, millainen ero sinun pitää itsellesi järjestää! Vai onko siihen jossakin tarjolla valmiita "paketteja".?

Olimme 19v avioliitossa ja erosimme sovussa. Se on kaikille osapuolille parempi, sillä riitelemällä ei kukaan voita mitään. Asiat on puhuttu asiallisesti ja omaisuus jaettu yhteisymmärryksellä molempia tyydyttävällä tavalla.
Aluksi soittelimme useammin toisillemme, mutta ajan kuluessa nekin harveni.
Nyt kulunut jo 3v, ja enää soitamme vain kun jotain asiaa, esim. lapset.

Itse häivyin aikanaan puoleksi vuodeksi aivan muualle käsittelemään omia tunteitani enkä vastannut exältä tuleviin puheluihin. Puolen vuoden jälkeen vastasin jo puhelimeen, mutten halunnut tavata ennenkuin tunteeni olivat viilenneet tarpeeksi.

IEro tilanteissa aina koskee, se toinen joka tekee aloitteen erosta on se paska, vaikka kummallakaan ei ole hyvä olla suhteessa.Minun mielestäni on rohkeampaa lähteä kuin jäädä kärvistelemään. Itsellä ei enää ole pieniä lapsia joiden tapaamisia pitäisi sopia, mutta toki aikuisten lasten kanssa pitää käsitellä tätä avioeroa.Haluan korostaa sitä, omille aikuisille lapsilleni, että heillä on paras isä mitä voi olla. Tämä on itsellekkin kasvun paikka mitä olen itse tehnyt väärin, että tähän päädyttiin.Takana 20V liitto ylä ja ala mäkineen.