Olen rakastunut vieraaseen naiseen

ajan kulua.
Ei kannata kiirehtiä tekemään yhtään mitään ratkaisuja rakastumisviheessa.

Jos hyvin käyn (perheen kannalta) niin se huumaava tunne saattaa laantua ja huomaat oman perheen tärkeyden ja sitä mistä kenties ajattelet luopuvan.

Ihastukselle ei ole pakko antaa periksi.
Tahdonvoimalla sen voi estää. Se on paljolti itsestä kiinni ja riippu tottakai omasta parisuhteesta ja siinä olevista tunteista.

Ihminen on lihassa heikkona!!

Ihastuin itse noin vuosi sitten varattuun perheelliseen mieheen ja itse olen myös perheellinen ja naimisissa. Mulla oli kotiasiat ihan ok. Pian huomasin, että mieskin osoitti ihastumisen merkkejä, mutta herrasmies kun oli, ei mitään flirttiä kummempaa tapahtunut. Sitten kun olin jo puoli vuotta riutunut tunteideni kanssa, aloin miettimään järkeä koko touhuun. Mitä jos aloitan salasuhteen, entä sitten? Kauanko kestäisi, että olisin täysin rakastunut toiseen ja jos hän ei haluakaan hajottaa perhettään? Entä jos jäisin kiinni ja todennäköisesti menettäisin silloin molemmat miehet? Ajattelin myös miestä ja hänen perhettään ja sitä miten pahalta heistä se tuntuisi. Sain vaivalla ajettua alas ihastumiseni.

Kun tapasin työasioissa miehen, enkä ollut enää ihastunut, hän loukkaantui. Nyt sitten puoli vuotta on mennyt ja joskus hän on minulle viileä ja toisena päivänä taas puhuu hellästi. Itse vain olen nyt jotenkin turtunut ja kohtelen häntä kohteliaasti ja vältän antamasta vaikutelmaa, että olisin enää kiinnostunut. Totuus on kuitenkin se, että vaikka ihastuminen meni ohi, olen hyvin kiintynyt (ehkä rakastunut) tähän mieheen ja ajattelen häntä hyvin usein, lähes koko ajan. Mutta nyt pystyn kyllä elämään näinkin ja rakastamaan miestäni.

Jos sinulla on perheasiat ok, mieti tarkkaan. Salasuhde ei pääty hyvin, siihen ei kannata ruveta, vaikka kieltämättä olisi melko suuri houkutus. Mun kohdalla oma puoliso oli hyväksi havaittu ja suhde siinä tilassa jossa alun huuma ja sen jälkeiset taistelut on käyty ja siinä mielessä hyvällä pohjalla jatkaa tuttua ja turvallista elämää. Uuden kanssa tuo kaikki hyvä ja paha olisi taas edessä. Huuma kun ei montaa vuotta kestä.

Olenkin päätynyt siihen, että tähtään ystävyyteen tämän miehen kanssa, täysin platoniseen. Mieti omalla kohdallasi asioita ja mitä kannattaa tehdä. (paitsi jos olet mun ihastukseni, niin karataan jonnekin ja nai mun aivot pihalle! Näin heikko liha on!)

n34

Itse olen ukkomies ja perheellinen. Kun vaimon kanssa homma ns. kuoleentui ja vuosikausien yrittämiseni jälkeen ei edistystä tapahtunut lähdin kokeilemaan kepillä jäätä.
Tapasin ihanan naisen ja rakastuin tietysti. Kuvittelin olevani tilanteen herra ja hallitsemaan tunteeni,mutta väärässä olin.
Koin valtavia ristiriitoja mielessäni. Kaikki muu elämä tuntui toisarvoiselta ja arvomaailma alkoi muuttua.
Olen sellaisessa asemassa yhteisössä ja omaisuuttakin on tullut hankittua sen verran paljon, jotta koen olevani tietyllä tavalla sen vanki ja josta irtautuminen ei ole helppoa.
Rakkauden kyllä kestää, mutta jos et omaa mahdollisuuksia ja kykyä irrottautua kokonaan entisestä, suhde ennen pitkää päättyy. Ja sitten ne tuskat vasta alkavatkin. Tiedät mitä siellä aidan takana odottaisi, mutta jäät omaan pikku vankilaasi.

Olin kokenut tämän tilanteen kahdesti ja päättänyt etten enää koskaan ennen kuin olen saanut omat asiani järjestykseeni, mutta kuitenkin taas samaan ansaan ajauduin. Hermot on riekaleina.

Eli tarinan opetus on kuin suoraan Siunatusta Hulluudesta: Minkä elämä antaa, sen se myös pois ottaa. Siihen ei voi edes varautua, niin vain käy.

Jos kiinnostaa, niin lukaisepa minun tarinani otsikosta "Pitkästä suhteesta eroaminen" - löytyy tältä samalta palstalta. Ehkä siitä löytyisi jotain vinkkiä sinullekin.

Itse olen/olin samassa tilanteessa (huom! Nyt kirjoitan jo menneessä aikamuodossa!) Omasta kokemuksesta antaisin seuraavat neuvot:

- Mieti! Mieti todellakin
- Puhukaa! Kissa pöydälle ja puhukaa asiat halki
- Ettei vaan se kuuluisa arki olisi tullut avioliittoonne? Uskottava se on että suhde kuolee jos sitä ei hoida eikä sille anna tilaa.
- Jos olet lukuihmisiä, muutama avioeroa käsittevä kirja ei ole hassumpi idea! Itse luin kassillisen ja huomasin että sattuu sitä muillekin. Kannattaa myös lukea lapsi ja avioero-opuksia. Nekin pistää miettimään...

Lopuksi vielä: minkä ikäinen olet(te?) Ettei vaan kolmissäkymmenissä? Näyttää olevan enempi sääntö kuin poikkeus että tässä iässä nämä asiat puhkeavat kriisiksi. Uskon kuitenkin jo että tästä voi selvitä.

Tsemppiä teille!

Kuuntele mitä sydän sanoo.
Usein tunne on oikeammassa, kuin järki.
Jos edes mietit eroa, on se kai hyvä vaihtoehto, ja ehkä ollut mielessä jo aikaisemmin. Lapsien kanssa asiat järjestyy hyvin päin aina. Mielummin ero kuin huono liitto.

Tämä on aivan normaalia jopa naisiltakin, ei kannata tehdä peruuttamattomia päätöksiä pikku ihastuksen takia. Ne menevät yleensä hyvin nopeasti ohi, mutta jos jotain tämän naisen kanssa kehkeytyy ja erittäin vakavaksi touhu tulee niin silloin on asia erikseen.

En usko että olet rakastunut se on vaan uutuuden viehätystä. Luulen että kuten joku sanoi, katso rauhassa ensin jos vielä parin vuoden päästä tuntuu että pitää erota lasten äidistä niin otappa selville mitä tämä uusi nainen pitää toisen naisen lapsista, sillä tavallisesti niitä haukutaan kun naiset juoruaa toistensa kanssa. Kerran sain ihan vahingossa kuulla kun yksi lastiikka äiti sanoi ystävättärelleen että taas on se pirun pyhä kun pentu on meillä ja oikein oksettaa ajatuskin.Samalla sama nainen antaa miehelle kuvan suloisesta vaimokkeesta joka rakastaa lapsia joten ensinnäkin on mies tyhmä ollessaan uskoton ja sitten on tämä uusi vielä lapsiakin haukkumassa. Ja jos olisin sanonut sen miehelle että hänen naistaan oksennuttaa tavata hänen lapsesnsa olisi hän luullut että valehtelen , silläö niin kovaa on rakkaus ettei mies näe edes psykologisesti naisen luonnetta ja näin ollen vahingoittaa aina vaan enemmän omia lapsiaan, jotka kyllä näkevät naisen inhoamisen. Joten jatkakaa miehet leikkiänne ja vahingoittakaa perhettänne mutta älkää enää ikinä menkö avioon kenenkään kanssa.

Hyvin moni jää suhteeseen vaikka se on aivan tyhjä, koska on yhteiset lapset tjms.
Jos suhteessa ei ole enään läheisyyttä, niin voi kysyä itseltänsä että miksi? Oliko sitä alunperinkään vai oliko se pelkkää kulissia?

Erään lukemani kirjan mukaan kopioimme jo lapsuudessa ajatuksia jotka määrittelvät meille minkälaisia meidän tulisi olla ja mitä tehdä elämässämme, eli "oikean" käsikirjoituksen elämälle. Alamme siis esittämään ympäristön ohjeiden mukaista roolia, ja tämä näkyy myös parisuhteissa. Suhteen alussa voi kokea aitoakin läheisyyttä, mutta jossakin vaiheesaa roolit yleensä astuvat väliin, eli osallisten välille kasvaa etäisyys.

Vaikeaksi tämän tekee se, että olemme niin omaksunut roolimme, että esitämme sitä tiedottomasti, eli opitut ajatukset vaikuttavat tiedottomuudesta. Se että asiasta on tiedoton ei kuitenkaan tee suhteesta vähemmän teatteria, eli sama teatteri tulee jatkumaan uudessakin suhteessa mikäli asialle ei tee jotakin.

Olen lukenut erästä kirjaa joka kuvailee ongelman erittäin tarkalla tavalla. Siitä löytyvän tiedon varassa oppii tarkastelemaan ajatuksia mielessään. Kun ajatus paljastuu, siitä tulee tietoiseksi ja siksi sen voi valita pois. Sitä ennen se vaikuttaa toimintaa tiedottomuudesta, eli ihminen esittää roolia huomaamattaan. Tätä työtä tehdessä tietoisuus itsestä kasvaa koko ajan aina kunnes opittu rooli hävinnyt kokonaan. Jäljelle jää aito oma itse, ja tuolloin on myös mahdollista rakentaa aitoja suhteita. Kannattaa tutustua tuohon kirjaan, se on Alkuajatus ja minä löysin kirjan sivulta www.alkuajatus.org

Mun mielestä sinun kannattaa kuunnella vain itseäsi, mitä sinä haluat ja toivot.
Älä ota näitä viestejä todesta, kukaan muu kuin sinä et voi tietää mitä tapahtuu.
Onnea matkaan.

Vaikka ketju on vanha, niin asia on tuore minun kohdallani. Kesän alussa tapasin todella kiinnostavan ja upean naisen ja suhde kehkeytyi. Hän on vastikään eronnut ja minä puolestani naimisissa edelleen. Jos haluamme jatkaa tämän uuden kanssa, niin erota pitäisi minunkin. Välillä olen siihen valmis heti ja välillä en lainkaan. Yhtä hulluutta tämä on ja päätöksiä pitäisi tehdä. Lapset ovat meillä isoja, toinen täysi-ikäinen, toinen lähes. Olo on huono ja tämä mies melko rikki.

Ei pidä miettiä turhaan lasten mielipiteitä.. erot ovat nykyisin todella yleisiä nyky yhteiskunnassa. Elämiä saat vain yhden, ainakin näitten olemassa olevien tietojen mukaan. Älä haaskaa sitä semmoisille ihmisille tai asioille jotka eivät tee sinua onnelliseksi.. Tiedän monia lapsia jotka ovat onnellisia myös vanhempien eron jälkeen! Jos olisin itse lapsen asemassa toivoisin myös omille vanhemmilleni että he olisivat hyvässä ja onnellisessa liitossa, jos näin ei ole se voi myös antaa lapsille huonon kuvan avioliitosta ja millainen sen tulisi olla. Sekä riidat ja pahoinvointi vanhempien kesken voi välillä heijastua lapsiin ihan tahtomattaan.

Kannattaa ottaa asia puheeksi kumppanin kanssa, välillä rehellinen keskustelukin voi tehdä ihmeitä parisuhteelle. Sehän on loppujen lopuksi paljon kompromissien tekemista ja vähän myös vastaan tulemista. Tsemppiä valitsemallesi tielle...