Lettipää

kiitos jälleen runostasi,
sen viisaista ajatuksista jotka
meidän jokaisen olisi hyvä muistaa.

Se lettipäinen tyttö tunnen minäkin olevani
niin kovin usein.

Mistä tietää mitä kuoremme alla on
ja mihin se yltää, mitä tulee esiin,
näkyviin, kun joku koskee, hellytää.

Rajat tumman ja vaalea välillä niin
rajaamattoman ohuet, hyvän ja
pahan luona, ihmisen mielen paksuiset.

Ja kuitenkin joka hipaisumme jätää
toiseen muistoja, lämpimiä hymyjä,
tummaksi maalattuja kuvia, kauhuja.

Hän vierellä ensin vain harmaa olento
ja hämärän sively, sitten aukeaa sisin ja
hänen äänensä herättää jotain...

hetki... ja siinä kuin lämmin hyväily.


http://www.youtube.com/watch?v=SncyQKe6CnQ

Kiitos Runostasi.

Kun uskaltaa tunnustaa pienen olemassaolon ja
antaa hänelle elämän lahjan, on helpompi murentaa
kova kuorensa ja vaihtua oamksi itsekseen.

Ja laskea pikkuinen hymyyn.

Suurta kauneutta ja koskettamista
Rakkausrunossasi.

Tekstisi sisälsi ajatuksen, viestin,
jossa on ihmisyys kokonaan.

Kiitos Runostasi.

Voimia päivääsi.

käythän wielä täällä ...........