ESM. musiikki forumista on tehty monimutkainen, ei voi enään suoraa linkiä painamalla kuunella kaunista musiikkia, KYLLÄ HARMITTAA.
Tietenkin meitä VANHUKSIA koetellaan, tutkitaan meidän aivokapasiteettia, opitaanko vielä uusia temppuja, siis opitaanko konetta käyttämään aina uudestaan ja uudestaan eri tavlla.
Minä kyllä opin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! MUTTA kyllä ärsyttää aina etsiä uusi "konsti" saadakseen haluamansa tiedon. OIKEIN PIIKKISET RISUT palstan keksijälle, ja erikoisesti UUDISTAJALLE!!!
Uusi foorumi on kiusallisen monimutkainen
30
418
Vastaukset
- opetellaan kuitenkin
näkyy monesti tulevan sama viesti vähintään kahteen kertaan, enimmillään olen nähnyt viidesti.
Mitenkähän tämän käy. - minä vaan,.,.
miten näillä hienoilla uusilla sivuilla noita musiikki linkkejä tms. tuodaan? Onko täälä nyt niitä älykkäitä jotka vaivautuisivat kertomaan meille tyhmille ?
- Oikeus ja kohtuus
Täytyy todeta,että linkitysajat ovat menneet. Olkaamme kiitollisia siitä,että googlaamalla saamme vielä kuitenkin kuunnella "ilmaista" musiikkia omaan henkilökohtaiseen käyttöön.
- kokeilua'
Oikeus ja kohtuus kirjoitti:
Täytyy todeta,että linkitysajat ovat menneet. Olkaamme kiitollisia siitä,että googlaamalla saamme vielä kuitenkin kuunnella "ilmaista" musiikkia omaan henkilökohtaiseen käyttöön.
Täytyyhän sitä linkitystä kokeilla,
valitettavasti ei voi esikatsella onnistuuko.
http://www.youtube.com/watch?v=whzDm74NNOw - kokeilua'
kokeilua' kirjoitti:
Täytyyhän sitä linkitystä kokeilla,
valitettavasti ei voi esikatsella onnistuuko.
http://www.youtube.com/watch?v=whzDm74NNOwEipä onnistunut,
mutta suomalainen ei usko ennen kuin näkee. - seita+
minnekähän voisi antaa haisevan negatiivisen arvostelun palsta foorumin keksijälle??????
- uudistunut palsta
seita+ kirjoitti:
minnekähän voisi antaa haisevan negatiivisen arvostelun palsta foorumin keksijälle??????
Etusivullahan on siihen linkki.
Itse en näe uudistuksessa mitään huonoa, joten en ole käynyt niitä kommentteja lukemassa. - suvenkorento*
kokeilua' kirjoitti:
Täytyyhän sitä linkitystä kokeilla,
valitettavasti ei voi esikatsella onnistuuko.
http://www.youtube.com/watch?v=whzDm74NNOwMinä sain tuon linkin esiin ja alkoi soitto soida..
- purri +
suvenkorento* kirjoitti:
Minä sain tuon linkin esiin ja alkoi soitto soida..
Nyt toimii minullakin, on tässä saanukki ärräpurria esittää, se on vaikuttanut, ainakin musiikki linki nyt aukeaa.
- kokeilua'
kokeilua' kirjoitti:
Täytyyhän sitä linkitystä kokeilla,
valitettavasti ei voi esikatsella onnistuuko.
http://www.youtube.com/watch?v=whzDm74NNOwKatos vaan, nyt toimii -
ei silloin vaan toiminut, kun nsen tänne laitoin.
Jotain parannusta tähän surkeuteen... - ylempänähän
seita+ kirjoitti:
minnekähän voisi antaa haisevan negatiivisen arvostelun palsta foorumin keksijälle??????
on teksti:
'Suomi24 Keskustelu on uudistunut
Lue lisää uudistuksesta ja anna palautetta Uusi Keskustelu -palstalla. ' - pörri+
kokeilua' kirjoitti:
Katos vaan, nyt toimii -
ei silloin vaan toiminut, kun nsen tänne laitoin.
Jotain parannusta tähän surkeuteen...värin tummemmaksi, ja suuremmaksi, jotta HUONOnäkönenkin näkis.........!!!!!!!
- tuolla ylhäällä
pörri+ kirjoitti:
värin tummemmaksi, ja suuremmaksi, jotta HUONOnäkönenkin näkis.........!!!!!!!
olevista A-kirjaimista oikeanpuoleinen käyttöön, tai suurenna = paina Ctrl ja . Pienennä Ctrl ja -.
- seita muori
tuolla ylhäällä kirjoitti:
olevista A-kirjaimista oikeanpuoleinen käyttöön, tai suurenna = paina Ctrl ja . Pienennä Ctrl ja -.
mutta teksti on jotenkin henttoa, tahtoisin jämäkkäämpää, näkis paremmin, "kuin sus hukanen aikoinaan" ..
- sinnetännejatakaisin
seita+ kirjoitti:
minnekähän voisi antaa haisevan negatiivisen arvostelun palsta foorumin keksijälle??????
Sehän on nyt mahdollista
- mörri ******
kestäätköhän tämä foorumi kauan, varmaan huomenna on jo uusi, vielä mutkaisempi!!
MURRRRRRRRRRRRRRRRRR !!!!!!!!!!- ok-ok
ei toimi. Vaikka kuinka yritin laittaa 17 2=19, ei mennyt läpi. Kenen opit on pielessä?
Kyllä sinne palautusketjuun palautusta on tullut ja melkein kokonaan negatiivista.
Mutta tiedetäänhän se, että tuskin ne mitään vaikuttavat.
Minä ainakin olen sinne antanut palautetaa, sillä onhan tämä palsta nyt täysin susi.
Sekava ja huonosti näkyvä, ei ole huonosilmäiselle tehty.
Tiedän, tiedän, että tekstin saa isommaksi, mutta eihän sen kanssa aina viitsi pelata.
Esikatselutoiminto pitäisi sekin palauttaa.
Mikähän tarkoitus tälläkin uudistuksella on, kun juuri vasta edelliseen ehti tottua?- ja tutkia
Onko toi linkitysjuttu sittenkään noin? Ainakin muita juttuja pystyy linkittämään.
- miten kävi?
- seita muori
Hyvä niin, lopeta vaan se juopottelu! Voisin tykätä........
- Tilja
Mitähän se mahtaa palvella?
- MINÄ VAAN,.,.
Joku tiesi kertoa et tämän omistaa norsksit :O/
Tuota sitten ihmettelemään! - Norway
MINÄ VAAN,.,. kirjoitti:
Joku tiesi kertoa et tämän omistaa norsksit :O/
Tuota sitten ihmettelemään!Norjalaisten juttuja kuulemma nää Eniron päivitykset. Kiva kansa maailman mukavimmat ihmiset,kyllä ne tänkin laitaa pikkuhiljaa pelittämään. Paljon on jo korjauksia tullut.
- malttia!
Poistaa häiriköt. Samanlaisia systeemejä on jos esim tilaat postimyynnistä jotain,vaikka postimyyntiluettelon. Juuri eilen törmäsin moiseen.
- sinnetännejatakaisin
Hyvää se tekee aivoille vähän päässäkin lasketella :)
- Hih!
sinnetännejatakaisin kirjoitti:
Hyvää se tekee aivoille vähän päässäkin lasketella :)
Ei saa ilmoitella julkisesti palstalta lähtöaikeitaan -
näkyy luuta iakaisseen yön aikana viestit! - Hih!
Hih! kirjoitti:
Ei saa ilmoitella julkisesti palstalta lähtöaikeitaan -
näkyy luuta iakaisseen yön aikana viestit!Sori, ne olikin naapuripalstalla ne lähtijät,
muisti pätkii! - seita &
Hih! kirjoitti:
Sori, ne olikin naapuripalstalla ne lähtijät,
muisti pätkii!et kuitenkaan sinä vielä sinne jääny?
Tähän foorumiin näyttää pikkuhiljaa tottuvan, saanähä kuinka kauan tämä pysyy tän näkösenä.
Hieman ärsyttää toi laskutehtävä,, se tuntuu kuin olisi ylimääräinen hömpötys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646225Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813896Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242851- 232400
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452282Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851332- 341291
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266