SURUA JA RAKKAUTTA

Tervetuloa uudelle palstalle Viola. Odotinkin, että olisit ensimmäinen. Kiitos laulunsanoista joilla on hieno aloittaa uuden ketjun kirjoittaminen. Toivottavasti toisetkin löytävät tänne.

Isän kätteen kakkien päivä

Turvamies kirjoitti:

Tervetuloa uudelle palstalle Viola. Odotinkin, että olisit ensimmäinen. Kiitos laulunsanoista joilla on hieno aloittaa uuden ketjun kirjoittaminen. Toivottavasti toisetkin löytävät tänne.

Isän kätteen kakkien päivä

Lue lisää

Hei!
Olen vain lueskellut kirjoituksianne kun en ole jaksanut oikein kirjoittaa. Nyt tuntuu että niin raskas on sydämeni että yritän jotain kirjoittaa.
Kova on ikävä poikaani ja suru hyökyy päälle. Minulle kerrottiinkin että suru on kuin meri jonka aallot menee välillä kauemmas ja tulevat sitten taas hyökynä päälle.
Meillä oli loma ja kävimme ruskamaratonia seuraamassa mutta siellä ihmisten keskellä ahdistuin.
En jaksanut katsoa muiden iloa ja riekkumista.
Poika tuli jotenkin niin lähelle ja ikävä ja suru.
Ilmatkin on niin huonot. Harmaata ja sadetta piisaa.
Onneksi sieniä tulee sateen myötä. Sienimetsässä olen melkein onnellinen. Olen aina rakastanut sienestystä ja luonto suo minulle lohtua. Olihan poikanikin suuri luonnonystävä ja metsämies. Keväällä ajeli moottorikelkalla ja nautti ja otti tosi hienoja kuvia maisemista. Voi kuinka kipeää tekeekään muistella kaikkea. 22. päivä tulee kolme kuukautta siitä kun poikani kuoli.
En oikein tiedä taas miten tästä jaksaa eteenpäin. Ehkä täytyy vaan tuonne ulos harmaaseen lähteä ja ottaa koira mukaan ja painua metsään.
Toivottavasti näen poikani unessa taas joskus. Kyyneleet vaan valuu ja ikävä on kova.
Voimia telle kaikille kohtalotovereilleni. Yritetään saada voimaa toisistamme.

särkynyt kirjoitti:

Hei!
Olen vain lueskellut kirjoituksianne kun en ole jaksanut oikein kirjoittaa. Nyt tuntuu että niin raskas on sydämeni että yritän jotain kirjoittaa.
Kova on ikävä poikaani ja suru hyökyy päälle. Minulle kerrottiinkin että suru on kuin meri jonka aallot menee välillä kauemmas ja tulevat sitten taas hyökynä päälle.
Meillä oli loma ja kävimme ruskamaratonia seuraamassa mutta siellä ihmisten keskellä ahdistuin.
En jaksanut katsoa muiden iloa ja riekkumista.
Poika tuli jotenkin niin lähelle ja ikävä ja suru.
Ilmatkin on niin huonot. Harmaata ja sadetta piisaa.
Onneksi sieniä tulee sateen myötä. Sienimetsässä olen melkein onnellinen. Olen aina rakastanut sienestystä ja luonto suo minulle lohtua. Olihan poikanikin suuri luonnonystävä ja metsämies. Keväällä ajeli moottorikelkalla ja nautti ja otti tosi hienoja kuvia maisemista. Voi kuinka kipeää tekeekään muistella kaikkea. 22. päivä tulee kolme kuukautta siitä kun poikani kuoli.
En oikein tiedä taas miten tästä jaksaa eteenpäin. Ehkä täytyy vaan tuonne ulos harmaaseen lähteä ja ottaa koira mukaan ja painua metsään.
Toivottavasti näen poikani unessa taas joskus. Kyyneleet vaan valuu ja ikävä on kova.
Voimia telle kaikille kohtalotovereilleni. Yritetään saada voimaa toisistamme.

Lue lisää

Tervetuloa Särkynyt uudelle palstalle. Kun kirjoitat, että sinun on ikävä poikaasi, tunnen sen saman vahvan tunteen täälläkin sydämessäni sillä minunkin on ikävä poikaani. Kyselin palstalla MIKÄ ON AUTTANUT SURUSSA? Ja moni kertoikin erinäisistä tekemisistään. En tiedä, että mitä vastausta odotin teiltä mutta paljon sain rohkaisua alkaa tekemään jotain ja näin saamaan voimaa kantaa suruani paremmin. Kysymykseen MIKSI? ei kukaan ole vielä löytänyt oikeaa vastausta.

RAKKAUS ON KUOLEMAA VÄKEVÄMPI palsta jatkui edelllisen tapaan monien kirjoittavan arjesta ja siitä hetkestä kun oli koneellaan. Välillä oli vaikea ja välillä vähän helpompaa. Siivottiin paikkoja ja luovuttiin monesta. Mietittiin, että missä se onni luuraa ja miksi sitä on niin vaikea ottaa vastaan vaikka se olisi tyrkyllä tulossa.

Jj kehitteli tänä aamuna uuden palstanimen SURUA JA RAKKAUTTA joka varmaan osin on kaikkea edellistäkin mutta toivottavasti rakkauden merkitys jollakin tapaa korostuis sillä rakkaus on lohtua ja vastavoimaa katkeruudelle mitä ajoittain podemme.

Toivon, että voit välillä kuivata kyyneleitä ja muistella poikaasi ihanuuksilla ja rakkaudella. Joskus ripaus hymyä ja naurua moniin ihaniin muistoihin.

särkynyt kirjoitti:

Hei!
Olen vain lueskellut kirjoituksianne kun en ole jaksanut oikein kirjoittaa. Nyt tuntuu että niin raskas on sydämeni että yritän jotain kirjoittaa.
Kova on ikävä poikaani ja suru hyökyy päälle. Minulle kerrottiinkin että suru on kuin meri jonka aallot menee välillä kauemmas ja tulevat sitten taas hyökynä päälle.
Meillä oli loma ja kävimme ruskamaratonia seuraamassa mutta siellä ihmisten keskellä ahdistuin.
En jaksanut katsoa muiden iloa ja riekkumista.
Poika tuli jotenkin niin lähelle ja ikävä ja suru.
Ilmatkin on niin huonot. Harmaata ja sadetta piisaa.
Onneksi sieniä tulee sateen myötä. Sienimetsässä olen melkein onnellinen. Olen aina rakastanut sienestystä ja luonto suo minulle lohtua. Olihan poikanikin suuri luonnonystävä ja metsämies. Keväällä ajeli moottorikelkalla ja nautti ja otti tosi hienoja kuvia maisemista. Voi kuinka kipeää tekeekään muistella kaikkea. 22. päivä tulee kolme kuukautta siitä kun poikani kuoli.
En oikein tiedä taas miten tästä jaksaa eteenpäin. Ehkä täytyy vaan tuonne ulos harmaaseen lähteä ja ottaa koira mukaan ja painua metsään.
Toivottavasti näen poikani unessa taas joskus. Kyyneleet vaan valuu ja ikävä on kova.
Voimia telle kaikille kohtalotovereilleni. Yritetään saada voimaa toisistamme.

Lue lisää

minä koin jus äsken vaarini pois menon ja olen surullinen mutta en ole itkenyt kun saan apua lemmikeiltä ja kavereilta, koin viime yönä unen jossa vaari tuli uneeni ja lohdutteli mua oli eläessään huumori ja vitsi nieka, koitan muistaa kaikki sen pilat.

Ikävä, tulee niin pienistä asiosta, Sinä teit tuon asian niin, tuo on sinun tuoksu, tuollainen auto sinulla oli joskus.
Itken joka päivä, no eihän aikaa ole kulunut kuin reilu kuukausi kun jätit meidät tänne kysymyksen kanssa, miksi?

Hei Jj ja kiitos uudesta otsikosta. Se on todella hyvä ja toivottavsti antaa meille kaikille jotain uutta ajateltavaa aj kirjoiteltavaa. Minulle kaikki tekeminen antaa voimaa kantaa suruani. Uskon, että kuoro voi tehdä sinulle hyvää tai kenelle hyvänsä. Toivon, että kerrot jatkossa kokemuksistasi enemmän kunhan ääni on avattu.

Onni ja ilo on todellakin olemassa. Ne varmaan kulkevat nmeissä ihan kokoajan. Eivät tule kenekään mukana, eivätkä mene myöskään kenekään mukaan. On vain asioita millä saamme ne itsessämme syvälle piilottettua ja jopa hävitettyä. On kuitenkin asioita millä voimme niitä koettaa houkutella ennemän pintaa kohti. Toivottavasti monet teistä surunkin keskellä voisivat kertoa pinistäkin iloista mitä elämässä vilahtaa. Siitä voi toinenkin saada voimaa kestää pahaa oloaan.

Hyvää päivän jatkoa sinulle Jj ja kaikille toisisllekin.

Kynttilöitä palamaan.http://www.youtube.com/watch?v=zn9sAsMZp08&feature=related

jj kirjoitti:

Kynttilöitä palamaan.http://www.youtube.com/watch?v=zn9sAsMZp08&feature=related

Lue lisää

On hetki on aivan upea kappale. Muistaakseni kapellimestari Rauno Lehtisen sävellys ja sovellus. Olikohan sanatkin hänen? Olen aina pitänyt tuosta kappaleesta.

Turvamies kirjoitti:

On hetki on aivan upea kappale. Muistaakseni kapellimestari Rauno Lehtisen sävellys ja sovellus. Olikohan sanatkin hänen? Olen aina pitänyt tuosta kappaleesta.

Nyt huomasin tämän ketjun ja kopsaan tänne muutama päivä sitten aloittaneeni aiheen.

Rakas tätini nukkui pois kaksi kuukautta sitten. Viimeiset puoli vuotta elin kuin veitsenterällä, aina skarppina vahtimassa puhelinta yötä päivää jos jotain sattuu. Lopulta tätini menehtyi tosi nopeasti, hyvästit ehdin käydä sanomassa. Olin aivan shokissa jo pari päivää ennenkuin tätini kuoli ja sen jälkeen. En osannut muuta tehdä kuin itkeä ja puhua puhelimessa. Hautajaiset olivat elämäni kamalin päivä. Kesä meni aivan sumussa, en osannut iloita juuri mistään, enkä juurikaan muista kesästä mitään. Kun lomat loppui ja arki tuli, hetken aikaa oli hyvä olla. Nyt viimeisen viikon aikana ikävä ja muistot tätini sairasajalta ovat nousseet mieleen. Mikään ei taas huvita, ikävä on kova ja itku herkässä. Varsinkin iltaisin nukkumaan mennessä. Koska tämä kamala suru helpottaa, miten tästä pääsee yli? En ole oikein löytänyt mitään keinoa :(

Surusilmä37 kirjoitti:

Nyt huomasin tämän ketjun ja kopsaan tänne muutama päivä sitten aloittaneeni aiheen.

Rakas tätini nukkui pois kaksi kuukautta sitten. Viimeiset puoli vuotta elin kuin veitsenterällä, aina skarppina vahtimassa puhelinta yötä päivää jos jotain sattuu. Lopulta tätini menehtyi tosi nopeasti, hyvästit ehdin käydä sanomassa. Olin aivan shokissa jo pari päivää ennenkuin tätini kuoli ja sen jälkeen. En osannut muuta tehdä kuin itkeä ja puhua puhelimessa. Hautajaiset olivat elämäni kamalin päivä. Kesä meni aivan sumussa, en osannut iloita juuri mistään, enkä juurikaan muista kesästä mitään. Kun lomat loppui ja arki tuli, hetken aikaa oli hyvä olla. Nyt viimeisen viikon aikana ikävä ja muistot tätini sairasajalta ovat nousseet mieleen. Mikään ei taas huvita, ikävä on kova ja itku herkässä. Varsinkin iltaisin nukkumaan mennessä. Koska tämä kamala suru helpottaa, miten tästä pääsee yli? En ole oikein löytänyt mitään keinoa :(

Lue lisää

Hei Surusilmä37

Sinä ja tätisi olette sukulaina olleet varmaan hyvin läheisiä. Jotkut osaavat sanoa surulle ja ikävälle erinlaisia aikoja milloin helpottaa ja milloin suru loppuu. Puhutaan vuosista, parista vuodesta jne. Itse olen ajatellut oman suruni poikani kuoleman suhteen siten, ettei se suru ja ikävä lopu koskaan elämäni aikana. Suruni ja ikäväni voi muuttua ajanmyötä ja uusien asioiden tullessa elämääni mutta suruni kannan loppuuni saakka.

Miten jaksan sen kantaa loppuuni saakka? Pitää koettaa etsiä voimia. Tulee erinlaisia päiviä helppoja ja vaikeita jotka minun on vaan suruni kanssa kulejettava. Tulee päiviä jolloin on erityisen vaikeaa ja hankalaa. Lamaannun silloin aivan kokonaan ja meinaan luovuttaa aivan kaiken. Silloin koetan sanoa itselleni ja vastaavassa tilanteessa olevalle ystävälleni: - tulee ei saa jäädä makaamaan! Siinä on ripaus sitä talvisodanhenkeä. On mentävä eteenpäin, suojaan!

Joskus olen olotilaani verranut repun kantamiseen jossa on kiviä. Kun olen voimissani tuntuu kivireppuni kepeälle kantaa. Joskus raahaan sitä lähes polvillani ja tuntuu, että käperryn sen taakan alle. Etsin lepopaikkoja missä minun on hyvä laittaa reppu hetkeksi selästäni ja olla vaan. Sitten on taas jatkettava matkaa eteen mutta oma reppu pitää muistaa ottaa mukaan. oskus tällä palstalla oleminen on juuri sitä, että lasken reppuni ja lepään keräten voimia. En ole vielä päässyt surustani yli ja uskon sen tapahtuvan kun matkani täällä elämässä on päättynyt. Samalla ylitän elämän- ja kuolemanrajan jolloin toivon ja uskon tapaavani rakkaan lapseni. Sinne asti on mentävä.

En tiedä oliko tämä lörinäni vastaus kysymykseesi. Ehkä se oli enempikin vastaus omaan kysymykseeni koska tämä kamala suru helpottaa ja miten olen päässyt siitä yli.

Surusilmä37 kirjoitti:

Nyt huomasin tämän ketjun ja kopsaan tänne muutama päivä sitten aloittaneeni aiheen.

Rakas tätini nukkui pois kaksi kuukautta sitten. Viimeiset puoli vuotta elin kuin veitsenterällä, aina skarppina vahtimassa puhelinta yötä päivää jos jotain sattuu. Lopulta tätini menehtyi tosi nopeasti, hyvästit ehdin käydä sanomassa. Olin aivan shokissa jo pari päivää ennenkuin tätini kuoli ja sen jälkeen. En osannut muuta tehdä kuin itkeä ja puhua puhelimessa. Hautajaiset olivat elämäni kamalin päivä. Kesä meni aivan sumussa, en osannut iloita juuri mistään, enkä juurikaan muista kesästä mitään. Kun lomat loppui ja arki tuli, hetken aikaa oli hyvä olla. Nyt viimeisen viikon aikana ikävä ja muistot tätini sairasajalta ovat nousseet mieleen. Mikään ei taas huvita, ikävä on kova ja itku herkässä. Varsinkin iltaisin nukkumaan mennessä. Koska tämä kamala suru helpottaa, miten tästä pääsee yli? En ole oikein löytänyt mitään keinoa :(

Lue lisää

Me jotka olemme läheisemme menettäneet emme heitä ikinä unohda, he kulkevat mukanamme aina. Monta kertaa päivän aikana muistamme rakkaitamme, välillä tunne ryöpsähtää esiin ja ikävä iskee rajusti. Kyllä tämän surun kanssa oppii elämään, oppii tietämään että se ahdistava surun tunne menee ohi . Suru ei mene ohi, mutta se ahdistava möykky joka velloo sisällä se lähtee pois. Suru on rakkautta, kaipausta, ikävää. Se on nyt osa meitä. Olemme muuttuneet, elämämme on erilaista , minulla on aika ennen tytön kuolemaa ja nyt tämä raskaampi aika tytön kuoleman ( 4 kk) jälkeen. Silti olen elossa ja etsin sisältöä elämääni. Täältä palstalta saan paljon voimaa jaksaa eteenpäin.

Eilen aloitin jooga ryhmässä ja tuntuu että sekin auttaa jaksamaan. Siellä pitää keskittyä kuuntelemaan ohjaajan ohjeita ja saa silti sopivasti mietiskellä omiaan. Ei tarvitse puhua, tehdä vaan liikkeitä ja keskittyä itseensä.Joogan jälkeen pyöräilin kotiin 6 km ja sitten olikin tosi hurja nälkä. Onneksi tuo aviosiippani ( jj) tekee tosi hyvää ruokaa, ruoka odotteli valmiina uunissa ( kuten joka päivä) = rakkautta.

Olen ruvennut heräämään tosi aikaisin aamulla , ja sitten ei uni enää tule millään. Joskus herään kolmelta tai neljältä, useimmiten kuudelta. Illala nukahdan melko helposti, kun olen katesllut TV:tä puoli yhteen asti. Nämä aikaiset aamuherätykset vievät puhdin pois, päivä tuntuu tosi pitkältä töissä.

Kirjoitelkaa ihmiset ihan arkisista asioista, jotka auttavat teitä selviytymään päivistänne, ei meillä tarvitse mitään uutta ja ihmeellistä sanottavaa olla. Ollaan sellaisia kuin olemme ,omia itsejämme. Aautetaan toisiamme jaksamaan, jaetaan surut ja ilot.

Kastepisara kirjoitti:

Me jotka olemme läheisemme menettäneet emme heitä ikinä unohda, he kulkevat mukanamme aina. Monta kertaa päivän aikana muistamme rakkaitamme, välillä tunne ryöpsähtää esiin ja ikävä iskee rajusti. Kyllä tämän surun kanssa oppii elämään, oppii tietämään että se ahdistava surun tunne menee ohi . Suru ei mene ohi, mutta se ahdistava möykky joka velloo sisällä se lähtee pois. Suru on rakkautta, kaipausta, ikävää. Se on nyt osa meitä. Olemme muuttuneet, elämämme on erilaista , minulla on aika ennen tytön kuolemaa ja nyt tämä raskaampi aika tytön kuoleman ( 4 kk) jälkeen. Silti olen elossa ja etsin sisältöä elämääni. Täältä palstalta saan paljon voimaa jaksaa eteenpäin.

Eilen aloitin jooga ryhmässä ja tuntuu että sekin auttaa jaksamaan. Siellä pitää keskittyä kuuntelemaan ohjaajan ohjeita ja saa silti sopivasti mietiskellä omiaan. Ei tarvitse puhua, tehdä vaan liikkeitä ja keskittyä itseensä.Joogan jälkeen pyöräilin kotiin 6 km ja sitten olikin tosi hurja nälkä. Onneksi tuo aviosiippani ( jj) tekee tosi hyvää ruokaa, ruoka odotteli valmiina uunissa ( kuten joka päivä) = rakkautta.

Olen ruvennut heräämään tosi aikaisin aamulla , ja sitten ei uni enää tule millään. Joskus herään kolmelta tai neljältä, useimmiten kuudelta. Illala nukahdan melko helposti, kun olen katesllut TV:tä puoli yhteen asti. Nämä aikaiset aamuherätykset vievät puhdin pois, päivä tuntuu tosi pitkältä töissä.

Kirjoitelkaa ihmiset ihan arkisista asioista, jotka auttavat teitä selviytymään päivistänne, ei meillä tarvitse mitään uutta ja ihmeellistä sanottavaa olla. Ollaan sellaisia kuin olemme ,omia itsejämme. Aautetaan toisiamme jaksamaan, jaetaan surut ja ilot.

Lue lisää

Muuttuvat laulut vuosien mennen
Aika pois paljonkin vie
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan
Voi viedä huomispäivän tie
On kenties vaikeaa, kun myrskyt pauhaa
Jos etsii päivää kirkkaampaa

Huomisen lauluun nyt soinnut luokaa
Toistanne ymmärtäkää
On täällä jokainen vain tämän kerran
Sä siksi etsit ystävää
Siis katso huomiseen, se uusi onhan
Se tuokoon kaiken lauluineen

Onko niin: on paras eessä päin
Toivon näin mä mielessäin
Vai onko niin: tie ei vie huomiseen
Kaikki jää vain ennalleen

Muuttuvat laulut vuosien mennen
Aika pois paljonkin vie
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan
Voi viedä huomispäivän tie
Jos luottaa uskaltaa, niin myöskin voittaa
Ja löytää uuden ihmisen

(Tuula Valkama )

joo, heti korjaus perään , viimeinen lause, kun kuulosti aika kummalliselta. Tarkoitin sitä, että se voimakkain katkeruus tapahtunutta kohti alkaa väistyä ja tulla kiitollisuus siitä, että sain niinkin kauan hänen kanssaan elää.

"Olenko minä itse jarruna rakkaudelle?" Pohdiskelet Turvamies.
Varmaan kaikki pohtii samaa asiaa trauman jälkeen pääasia on että jotakuta rakastaa se luo turvallisuuden ja välittämisen tunnetta mikä on tässä tilanteessa kultaakin arvokkampi.Itsesyytökset voi jakaa rakkaampansa kanssa keskustella asiat niin kuin ne on kaikki pahanolon voi purkaa rakkaalleen parhaalle ystävälle ja kaverille reppu keventyy huommatavasti lastia jää kyllä vielä kannettavaksi.Usko ihmisenä olemiseen kaikkine vikoineen ei saa horjua kaikissa meissä on omat hyvätkin puolensa toinen osaa toista ja toinen toista,helppoa kuin heinänteko kaikki meitä tarvitaan.Rakkauden puutteesta kärsivä ihminen on katkera maailmalle toisille ihmisille se paistaa heistä läpi tavalla sun toisella se ei ole heidän vika rakkautta kun on niin monen sortista se täytyy sieltä vain onkia.Ystävyys yhdistää ystävällisyys tuo ilon kaikille.

Turvamiehelle täältäkin pari ääntä.

Hei muutkin...käykää etusivulta antamassa tukenne Turvamiehen valinnalle...toivottavasti hän rekisteröi nimimerkkinsä!

Ellinori kirjoitti:

Hei muutkin...käykää etusivulta antamassa tukenne Turvamiehen valinnalle...toivottavasti hän rekisteröi nimimerkkinsä!

Minäkin uudempana availen sanaista arkkuani vaikkakin surullani jo hiukan on ikää. Menetin 12-vuotiaan lapseni yli neljä vuotta sitten. Eihän se suru ja ikävä mihinkään häviä, mutta hieman muuttuneet ovat. Suruni on tavallaan rakas minulle, sillä suruhan on on kuitenkin rakkautta. Se mitä et ole rakastanut, sitä et myöskään sure. Suru kumpuaa rakkaudesta, siksi suruni jotenkin myös lohduttaa ihan sinällään. Lapseni ei ole enää täällä, mutta suru on luonani loppuelämäni. Merkkinä rakkaudesta joka ei koskaan kuole. Jotkut eivät ymmärrä sitä ja patistavat irrottamaan surusta. Mutta minulle suru sisältää paljon enemmän kuin vain kipua ja ahdistusta. Myös sitä rauhaisaa rakkauden tunnetta, kiitollisuutta siitä että sain hänet elämääni ja sain pitää hänet edes sen ajan. En minä koskaan surustani luovu. Sen kanssa kyllä elelee kovin vaihtelevasti.

Tosiaan 4 ja puoli vuotta on lapseni kuolemasta. Ja niin kovasti olen yrittänyt sinnitellä ja jaksaa tähänkin asti. Ja nyt... nyt on tullut pysähdys. Masentuneeksi ne rankkaavat ja lääkettäkin on tässä kohtaa tarjottava taas. Mutta erotapa suru ja masennus toisistaan... se on kuin veteen piirretty viiva, tai kelluvat öljyläikät veden pinnalla vaikeasti erotettavissa. Nyt koen vahvasti että on päästävä purkamaan ajatuksia ja tunteita, joita ilmeisesti olen kovasti pitänyt sisälläni. Ja pääsenkin pian ammattilaisen kanssa aloittamaan hoitosuhdetta. Vihdoin armahdan itseäni ja ymmärrän ettei minun tarvi jaksaa. Pienemmästäkin on oikeus luhistua, pysähtyä, olla voimaton tai laittaa olemassa olevat voimavarat asioiden läpikäymiseen, jotta voisin eheytyä ja vahvistua. Vahvaksi ovat ihmiset kyllä kehuneet. Mutta näennäinen vahvuus on usein vain vaikutelmaa jolle ei ole olemassa mitään todellisuusperää. Heikkouden näyttäminen on vahvuutta, vahvan esittäminen taas on heikkoutta. Mutta sitkeä ja sinnikäs ja pelkäämätön olen ollut, sen myönnän. Lapseni sairasti ennen kuolemaansa hyvin vaikeasti lähes 5 vuotta ja alusta saakka tiesimme varmaksi että se tulee johtamaan vääjäämättömään kuolemaan. Hän taantui terveestä lapsesta täysin vuodehoitoiseksi, raskasta laitoshoitoa vaativaksi, täysin halvaantuneeksi, vaikka pääsääntöisesti kotona hänet hoidimme loppuun asti. Lapsen pitkä kärsimys oli hänen menetyksensä lisäksi valtava ahdistuksen paikka. Jos kerran lapsen on määrä lähteä tästä maailmasta varhain, miksei Taivaan Isä voi ottaa häntä kärsimyksittä tai mahdollisimman lyhyin kärsimyksin? Sitä oli ja on edelleen kovin vaikea ymmärtää. Lapseni etenkin oli urhea, rohkea, ja sitkeä kaiken kamaluuden armoillakin. Kuoleman voi tavallaan nähdä tietysti armahtavana tekijänä hänen kärsimyksiinsä. Mutta pätkän vertaa ei suru ole helpompi kantaa siitä huolimatta. Hänkin oli alunperin terve , miksi piti ylipäätään sairastua harvinaiseen kamalaan tautiin johon ei ole mitään parantavaa hoitoa. Niin usein olen toivonut että hän olisi säästynyt 5 vuoden kärsimyksiltä ja tietoisuudelta kamalista asioista, ja saanut lähteä tästä maailmasta yhtä nopeasti kuin tuuli käy yli niityn. Lähes tietämättään. Hymy huulilla ja vielä ilo kurkussa kuplien.

Kuolemaan johtavaa tautia sairastavan lapsen vanhempana sitä yritti valmistautua lapsensa kuolemaan, että olisi jotenkin varautunut, ettei putoaisi niin korkealta. Olimme tehneet elvytyskiellonkin, ettemme pitkitä lapsemme kärsimyksiä. Kaikki oli niin ristiriitaista. Yhdelläkään solullaan ei halunut luopua lapsesta, mutta rakkaudesta lapseen oli tehtävä valintoja jotka oli hänen edukseen. Sairausaikana ei tuhlattu aikaa suremiseen, halusimme täyttää lastemme päivät rakkaudella ja ilolla. Tehdä siitä niin normaalin kuin mahdollista, vaikkei se ulkopuolisesta tainnut normaalia muistuttakaan. Lapsemme olisi voinut kuolla milloin tahansa, kriittisiä paikkoja oli jo ollut ja monesta hän selvisi. Sinnitteli varsin pitkään ja siltikin hänen lähtönsä yllättä meidät totaalisesti. Ei lapsen kuolemaan voi valmistautua. Ja kuten eräs lasten psykiatri joskus sanoikin, ettei ketään voi surra ennenkuin tämä on oikeasti kuollut. Sitä edeltävät ovat vain pelkoja tai kuvitelmia.

Meillä on perheessä toinenkin lapsi, puolitoista vuotta nuorempi, nykyisin 15v. Hän tuo elämääni tarkoitusta ja pakottaa jaksamaan ja joskus näyttelemään jaksavaa. Paljon on hänenkin harteillaan ollut. Koko kouluelämänsä ajan sisaren sairautta ja kuoleman pelkoa, sitten kuolema ja oma ja vanhempien suru. Eikä mennyt kuin reilu vuosi lapsemme kuolemasta niin sairastuin syöpään ja siinä oli elossa olevalle lapselleni kova pala ja uusia pelkoja. Ja kohta tuli vielä uusi harvinainen diagnoosi päälle ja olen sairastellut ja juossut lääkärissä ahkeraan. Kyllä tässä koko perheeltä on hymyt hiukan hyytyneet ja voimat vähentyneet. Mutta mikään, ei mikään oma sairauskaan, tai oma kuoleman mahdollisuus tunnu likimainkaan niin kamalalta kuin oman lapsen sairaus ja kuolema. Päinvastoin. Lapsen kuoltua ei enää pelkää omaa kuolemaansa. Osa sydämestä halajaa sinne perään, vaikka sen tiedän että minun pitää täyttää aikani täällä, niin kauan kuin se sitten kestääkin.

Kaikki kirjoitukset täällä ovat niin positiivisia ja seesteisen kuuloisia, että pyydän anteeksi jos kirjoitukseni ei yllä siihen samaan. Mutta näissä asioissa ei voi olla muutakuin aito ja rehellinen.

Hyvää oloa kaikkien rakkaansa menettäneiden sydämeen tänään aurinkoisena syyspäivänä!
T:ikisuru

ikisuru kirjoitti:

Minäkin uudempana availen sanaista arkkuani vaikkakin surullani jo hiukan on ikää. Menetin 12-vuotiaan lapseni yli neljä vuotta sitten. Eihän se suru ja ikävä mihinkään häviä, mutta hieman muuttuneet ovat. Suruni on tavallaan rakas minulle, sillä suruhan on on kuitenkin rakkautta. Se mitä et ole rakastanut, sitä et myöskään sure. Suru kumpuaa rakkaudesta, siksi suruni jotenkin myös lohduttaa ihan sinällään. Lapseni ei ole enää täällä, mutta suru on luonani loppuelämäni. Merkkinä rakkaudesta joka ei koskaan kuole. Jotkut eivät ymmärrä sitä ja patistavat irrottamaan surusta. Mutta minulle suru sisältää paljon enemmän kuin vain kipua ja ahdistusta. Myös sitä rauhaisaa rakkauden tunnetta, kiitollisuutta siitä että sain hänet elämääni ja sain pitää hänet edes sen ajan. En minä koskaan surustani luovu. Sen kanssa kyllä elelee kovin vaihtelevasti.

Tosiaan 4 ja puoli vuotta on lapseni kuolemasta. Ja niin kovasti olen yrittänyt sinnitellä ja jaksaa tähänkin asti. Ja nyt... nyt on tullut pysähdys. Masentuneeksi ne rankkaavat ja lääkettäkin on tässä kohtaa tarjottava taas. Mutta erotapa suru ja masennus toisistaan... se on kuin veteen piirretty viiva, tai kelluvat öljyläikät veden pinnalla vaikeasti erotettavissa. Nyt koen vahvasti että on päästävä purkamaan ajatuksia ja tunteita, joita ilmeisesti olen kovasti pitänyt sisälläni. Ja pääsenkin pian ammattilaisen kanssa aloittamaan hoitosuhdetta. Vihdoin armahdan itseäni ja ymmärrän ettei minun tarvi jaksaa. Pienemmästäkin on oikeus luhistua, pysähtyä, olla voimaton tai laittaa olemassa olevat voimavarat asioiden läpikäymiseen, jotta voisin eheytyä ja vahvistua. Vahvaksi ovat ihmiset kyllä kehuneet. Mutta näennäinen vahvuus on usein vain vaikutelmaa jolle ei ole olemassa mitään todellisuusperää. Heikkouden näyttäminen on vahvuutta, vahvan esittäminen taas on heikkoutta. Mutta sitkeä ja sinnikäs ja pelkäämätön olen ollut, sen myönnän. Lapseni sairasti ennen kuolemaansa hyvin vaikeasti lähes 5 vuotta ja alusta saakka tiesimme varmaksi että se tulee johtamaan vääjäämättömään kuolemaan. Hän taantui terveestä lapsesta täysin vuodehoitoiseksi, raskasta laitoshoitoa vaativaksi, täysin halvaantuneeksi, vaikka pääsääntöisesti kotona hänet hoidimme loppuun asti. Lapsen pitkä kärsimys oli hänen menetyksensä lisäksi valtava ahdistuksen paikka. Jos kerran lapsen on määrä lähteä tästä maailmasta varhain, miksei Taivaan Isä voi ottaa häntä kärsimyksittä tai mahdollisimman lyhyin kärsimyksin? Sitä oli ja on edelleen kovin vaikea ymmärtää. Lapseni etenkin oli urhea, rohkea, ja sitkeä kaiken kamaluuden armoillakin. Kuoleman voi tavallaan nähdä tietysti armahtavana tekijänä hänen kärsimyksiinsä. Mutta pätkän vertaa ei suru ole helpompi kantaa siitä huolimatta. Hänkin oli alunperin terve , miksi piti ylipäätään sairastua harvinaiseen kamalaan tautiin johon ei ole mitään parantavaa hoitoa. Niin usein olen toivonut että hän olisi säästynyt 5 vuoden kärsimyksiltä ja tietoisuudelta kamalista asioista, ja saanut lähteä tästä maailmasta yhtä nopeasti kuin tuuli käy yli niityn. Lähes tietämättään. Hymy huulilla ja vielä ilo kurkussa kuplien.

Kuolemaan johtavaa tautia sairastavan lapsen vanhempana sitä yritti valmistautua lapsensa kuolemaan, että olisi jotenkin varautunut, ettei putoaisi niin korkealta. Olimme tehneet elvytyskiellonkin, ettemme pitkitä lapsemme kärsimyksiä. Kaikki oli niin ristiriitaista. Yhdelläkään solullaan ei halunut luopua lapsesta, mutta rakkaudesta lapseen oli tehtävä valintoja jotka oli hänen edukseen. Sairausaikana ei tuhlattu aikaa suremiseen, halusimme täyttää lastemme päivät rakkaudella ja ilolla. Tehdä siitä niin normaalin kuin mahdollista, vaikkei se ulkopuolisesta tainnut normaalia muistuttakaan. Lapsemme olisi voinut kuolla milloin tahansa, kriittisiä paikkoja oli jo ollut ja monesta hän selvisi. Sinnitteli varsin pitkään ja siltikin hänen lähtönsä yllättä meidät totaalisesti. Ei lapsen kuolemaan voi valmistautua. Ja kuten eräs lasten psykiatri joskus sanoikin, ettei ketään voi surra ennenkuin tämä on oikeasti kuollut. Sitä edeltävät ovat vain pelkoja tai kuvitelmia.

Meillä on perheessä toinenkin lapsi, puolitoista vuotta nuorempi, nykyisin 15v. Hän tuo elämääni tarkoitusta ja pakottaa jaksamaan ja joskus näyttelemään jaksavaa. Paljon on hänenkin harteillaan ollut. Koko kouluelämänsä ajan sisaren sairautta ja kuoleman pelkoa, sitten kuolema ja oma ja vanhempien suru. Eikä mennyt kuin reilu vuosi lapsemme kuolemasta niin sairastuin syöpään ja siinä oli elossa olevalle lapselleni kova pala ja uusia pelkoja. Ja kohta tuli vielä uusi harvinainen diagnoosi päälle ja olen sairastellut ja juossut lääkärissä ahkeraan. Kyllä tässä koko perheeltä on hymyt hiukan hyytyneet ja voimat vähentyneet. Mutta mikään, ei mikään oma sairauskaan, tai oma kuoleman mahdollisuus tunnu likimainkaan niin kamalalta kuin oman lapsen sairaus ja kuolema. Päinvastoin. Lapsen kuoltua ei enää pelkää omaa kuolemaansa. Osa sydämestä halajaa sinne perään, vaikka sen tiedän että minun pitää täyttää aikani täällä, niin kauan kuin se sitten kestääkin.

Kaikki kirjoitukset täällä ovat niin positiivisia ja seesteisen kuuloisia, että pyydän anteeksi jos kirjoitukseni ei yllä siihen samaan. Mutta näissä asioissa ei voi olla muutakuin aito ja rehellinen.

Hyvää oloa kaikkien rakkaansa menettäneiden sydämeen tänään aurinkoisena syyspäivänä!
T:ikisuru

Lue lisää

Maailma on julma paikka sotineen väkivaltaisuuksineen sairauksineen jokainen yrittää selvitä täällä parhaansa mukaan.Suru ja ikävä on ja pysyy hautaan saakka oloa yrittää parantaa keinolla millä hyvänsä.Ammattiauttajat sanovat yritä elää mahdollisimman normaalisti,surun kanssa.Tiedän mitä on katsella toisen kuihtuvan silmissä ilman apua vaan kun on tuo omakin elämä elettävä mielummin rakkaudessa kuin vihassa.

jj kirjoitti:

Maailma on julma paikka sotineen väkivaltaisuuksineen sairauksineen jokainen yrittää selvitä täällä parhaansa mukaan.Suru ja ikävä on ja pysyy hautaan saakka oloa yrittää parantaa keinolla millä hyvänsä.Ammattiauttajat sanovat yritä elää mahdollisimman normaalisti,surun kanssa.Tiedän mitä on katsella toisen kuihtuvan silmissä ilman apua vaan kun on tuo omakin elämä elettävä mielummin rakkaudessa kuin vihassa.

Lue lisää

Ajattelen, että jaksakseen tätä surua on välillä oltava myös kiltti itseään kohtaan. Kummallista, että vaikka suren syvästi poikaani,niin silti voin jo tehdä mukavia asioita, asioita jotka tuottavat minulle iloa. Ne pienet ilon hetket antavat voimaa. Hyvä kirja tai filmi, joka saa jopa nauramaan. Marjojen poimiminen, leipominen , hyvä ruoka, mikä vain vaikka kuinka pieni, mistä voi saada hyvä mieltä. Aika on kyllä tavallaan ystävä, vaikka en sitä alussa uskonut. Alussa uskoin, että aika vain kuluu ja mikään ei muutu, suru ei vähene. Suru on ja pysyy, mutta ei ihan samanlaisena kuin alussa. Kestän sitä nyt paremmin. Pääsen nopeammin ylös syövereistä, niistä pahoista. Poikaani en unohda koskaan, hän pysyy sydämessäni viimeiseen päivääni. Minun on kuitenkin elettävä elämäni, yritettävä näistä eväistä tehdä siitä paras mahdollinen.

Meillä paistaa aurinko, tuulee hirmuisesti. Keräsin puista omenat. Pitäisi niitä koettaa laittaa.

Ellinori kirjoitti:

Hei muutkin...käykää etusivulta antamassa tukenne Turvamiehen valinnalle...toivottavasti hän rekisteröi nimimerkkinsä!

Hei sinulle ja kiitos valintaesityksesi suhteen. Viestisi on minulle varmasti suurempi ilon tuottaja kuin tulla vailtuksi joksikin. Keskustelupalstalla on paljon hyviä kirjoittajia asia sisältöineen joten en varmasti siinä kategoriassa aseta itseäni edes keskitasolle vaan reilusti sen alapuolelle. Riittää kun olet pitänyt kirjoituksistani vaikka tunnenkin itseni niin repaleiseksi. Joskus kun luen oman tekstini niin sitten vasta tunnenkin itseni repaleiseksi. Kävin kuitenkin rekisteröitymässä sillähaluaisin säilyttää tuon nimimerkkini. Olen ajatellut sen rekisteröimistä aiemmin mutta on sitten jäänyt.

Turvamies kirjoitti:

Hei sinulle ja kiitos valintaesityksesi suhteen. Viestisi on minulle varmasti suurempi ilon tuottaja kuin tulla vailtuksi joksikin. Keskustelupalstalla on paljon hyviä kirjoittajia asia sisältöineen joten en varmasti siinä kategoriassa aseta itseäni edes keskitasolle vaan reilusti sen alapuolelle. Riittää kun olet pitänyt kirjoituksistani vaikka tunnenkin itseni niin repaleiseksi. Joskus kun luen oman tekstini niin sitten vasta tunnenkin itseni repaleiseksi. Kävin kuitenkin rekisteröitymässä sillähaluaisin säilyttää tuon nimimerkkini. Olen ajatellut sen rekisteröimistä aiemmin mutta on sitten jäänyt.

Lue lisää

Kiva kun rekisteröit sen nimimerkin, voi olla varma että se olet sinä!

En osaa nyt mitään järkevää sanoa ja jätän sen Aleksis Kiven tehtäväksi:

Alas kalliolta lapsi riensi
Äitins luokse riensi hän,
Lausui loistavalla katsannolla:
Nähnyt olen taivaan maan.
»Mitä haastelet, mun pienoiseni,
Mitä taivaan kaukamaast’?
Missä näit sä autuitten mailman? Sano, kulta-omenain.»

Vuoren harjanteella kauan seisoin,
Katsahdellen koilliseen,
Siellä näin mä nummen sinertävän,
Honkametsän kaukasen.
Puitten kärjill’ näin mä kunnaan kauniin,... Lue lisää
Armas päivä paistoi siell’,
Ylös kunnaan kiirehelle juoksi
Kultasannotettu tie.

Tämän näin ja sydämmeni riutui,
Kyynel juoksi poskellein,
Enkä ymmärtänyt miksi itkin,
Mutta näinhän taivaan maan.
»Ei, mun lapsein; sineydess’ ylhääll’... Lue lisää
Taivaan korkee sali on,
Siellä lamput, kultakruunut loistaa,
Siell’ on istuin Jumalan.»

Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall’
Kaukametsä haamottaa,
Siellä ompi onnellisten mailma,
Siellä autuitten maa.



Olen itse lähdössä huomenna pitkäksi viikonlopuksi metsäkämpälle ja siellä koen olevani lähellä menettämääni lastani, siksi edellinen runo;)

Ellinori kirjoitti:

Kiva kun rekisteröit sen nimimerkin, voi olla varma että se olet sinä!

En osaa nyt mitään järkevää sanoa ja jätän sen Aleksis Kiven tehtäväksi:

Alas kalliolta lapsi riensi
Äitins luokse riensi hän,
Lausui loistavalla katsannolla:
Nähnyt olen taivaan maan.
»Mitä haastelet, mun pienoiseni,
Mitä taivaan kaukamaast’?
Missä näit sä autuitten mailman? Sano, kulta-omenain.»

Vuoren harjanteella kauan seisoin,
Katsahdellen koilliseen,
Siellä näin mä nummen sinertävän,
Honkametsän kaukasen.
Puitten kärjill’ näin mä kunnaan kauniin,... Lue lisää
Armas päivä paistoi siell’,
Ylös kunnaan kiirehelle juoksi
Kultasannotettu tie.

Tämän näin ja sydämmeni riutui,
Kyynel juoksi poskellein,
Enkä ymmärtänyt miksi itkin,
Mutta näinhän taivaan maan.
»Ei, mun lapsein; sineydess’ ylhääll’... Lue lisää
Taivaan korkee sali on,
Siellä lamput, kultakruunut loistaa,
Siell’ on istuin Jumalan.»

Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall’
Kaukametsä haamottaa,
Siellä ompi onnellisten mailma,
Siellä autuitten maa.



Olen itse lähdössä huomenna pitkäksi viikonlopuksi metsäkämpälle ja siellä koen olevani lähellä menettämääni lastani, siksi edellinen runo;)

Lue lisää

Tuossa runossa on pariin kertaan ...Lue lisää ...pahoittelen tuli copy-pastemenetlmän mukana vahingossa fb:stä.

Ellinori kirjoitti:

Kiva kun rekisteröit sen nimimerkin, voi olla varma että se olet sinä!

En osaa nyt mitään järkevää sanoa ja jätän sen Aleksis Kiven tehtäväksi:

Alas kalliolta lapsi riensi
Äitins luokse riensi hän,
Lausui loistavalla katsannolla:
Nähnyt olen taivaan maan.
»Mitä haastelet, mun pienoiseni,
Mitä taivaan kaukamaast’?
Missä näit sä autuitten mailman? Sano, kulta-omenain.»

Vuoren harjanteella kauan seisoin,
Katsahdellen koilliseen,
Siellä näin mä nummen sinertävän,
Honkametsän kaukasen.
Puitten kärjill’ näin mä kunnaan kauniin,... Lue lisää
Armas päivä paistoi siell’,
Ylös kunnaan kiirehelle juoksi
Kultasannotettu tie.

Tämän näin ja sydämmeni riutui,
Kyynel juoksi poskellein,
Enkä ymmärtänyt miksi itkin,
Mutta näinhän taivaan maan.
»Ei, mun lapsein; sineydess’ ylhääll’... Lue lisää
Taivaan korkee sali on,
Siellä lamput, kultakruunut loistaa,
Siell’ on istuin Jumalan.»

Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall’
Kaukametsä haamottaa,
Siellä ompi onnellisten mailma,
Siellä autuitten maa.



Olen itse lähdössä huomenna pitkäksi viikonlopuksi metsäkämpälle ja siellä koen olevani lähellä menettämääni lastani, siksi edellinen runo;)

Lue lisää

Hei Ellinori

Kiitos sinulle kovasti kannatuksestasi mutta ihan hyvä näinkin on olla ilman mitään erityistä kannatusta. Jokainen huutaa omaa tuskaansa ja nauraa iloaan. Muutkin tällä palstalla olijat voisivat rekisteröityä. Kun on rekisteröitynyt voi sitten lähetellä muitakin viestejä toisille.

Vietä hyvä viikonloppu metsäkämpällä ja etsi ilonaiheita seuraksesi. Hyvää viikonloppua ja Isän kätteen.

ikisuru kirjoitti:

Minäkin uudempana availen sanaista arkkuani vaikkakin surullani jo hiukan on ikää. Menetin 12-vuotiaan lapseni yli neljä vuotta sitten. Eihän se suru ja ikävä mihinkään häviä, mutta hieman muuttuneet ovat. Suruni on tavallaan rakas minulle, sillä suruhan on on kuitenkin rakkautta. Se mitä et ole rakastanut, sitä et myöskään sure. Suru kumpuaa rakkaudesta, siksi suruni jotenkin myös lohduttaa ihan sinällään. Lapseni ei ole enää täällä, mutta suru on luonani loppuelämäni. Merkkinä rakkaudesta joka ei koskaan kuole. Jotkut eivät ymmärrä sitä ja patistavat irrottamaan surusta. Mutta minulle suru sisältää paljon enemmän kuin vain kipua ja ahdistusta. Myös sitä rauhaisaa rakkauden tunnetta, kiitollisuutta siitä että sain hänet elämääni ja sain pitää hänet edes sen ajan. En minä koskaan surustani luovu. Sen kanssa kyllä elelee kovin vaihtelevasti.

Tosiaan 4 ja puoli vuotta on lapseni kuolemasta. Ja niin kovasti olen yrittänyt sinnitellä ja jaksaa tähänkin asti. Ja nyt... nyt on tullut pysähdys. Masentuneeksi ne rankkaavat ja lääkettäkin on tässä kohtaa tarjottava taas. Mutta erotapa suru ja masennus toisistaan... se on kuin veteen piirretty viiva, tai kelluvat öljyläikät veden pinnalla vaikeasti erotettavissa. Nyt koen vahvasti että on päästävä purkamaan ajatuksia ja tunteita, joita ilmeisesti olen kovasti pitänyt sisälläni. Ja pääsenkin pian ammattilaisen kanssa aloittamaan hoitosuhdetta. Vihdoin armahdan itseäni ja ymmärrän ettei minun tarvi jaksaa. Pienemmästäkin on oikeus luhistua, pysähtyä, olla voimaton tai laittaa olemassa olevat voimavarat asioiden läpikäymiseen, jotta voisin eheytyä ja vahvistua. Vahvaksi ovat ihmiset kyllä kehuneet. Mutta näennäinen vahvuus on usein vain vaikutelmaa jolle ei ole olemassa mitään todellisuusperää. Heikkouden näyttäminen on vahvuutta, vahvan esittäminen taas on heikkoutta. Mutta sitkeä ja sinnikäs ja pelkäämätön olen ollut, sen myönnän. Lapseni sairasti ennen kuolemaansa hyvin vaikeasti lähes 5 vuotta ja alusta saakka tiesimme varmaksi että se tulee johtamaan vääjäämättömään kuolemaan. Hän taantui terveestä lapsesta täysin vuodehoitoiseksi, raskasta laitoshoitoa vaativaksi, täysin halvaantuneeksi, vaikka pääsääntöisesti kotona hänet hoidimme loppuun asti. Lapsen pitkä kärsimys oli hänen menetyksensä lisäksi valtava ahdistuksen paikka. Jos kerran lapsen on määrä lähteä tästä maailmasta varhain, miksei Taivaan Isä voi ottaa häntä kärsimyksittä tai mahdollisimman lyhyin kärsimyksin? Sitä oli ja on edelleen kovin vaikea ymmärtää. Lapseni etenkin oli urhea, rohkea, ja sitkeä kaiken kamaluuden armoillakin. Kuoleman voi tavallaan nähdä tietysti armahtavana tekijänä hänen kärsimyksiinsä. Mutta pätkän vertaa ei suru ole helpompi kantaa siitä huolimatta. Hänkin oli alunperin terve , miksi piti ylipäätään sairastua harvinaiseen kamalaan tautiin johon ei ole mitään parantavaa hoitoa. Niin usein olen toivonut että hän olisi säästynyt 5 vuoden kärsimyksiltä ja tietoisuudelta kamalista asioista, ja saanut lähteä tästä maailmasta yhtä nopeasti kuin tuuli käy yli niityn. Lähes tietämättään. Hymy huulilla ja vielä ilo kurkussa kuplien.

Kuolemaan johtavaa tautia sairastavan lapsen vanhempana sitä yritti valmistautua lapsensa kuolemaan, että olisi jotenkin varautunut, ettei putoaisi niin korkealta. Olimme tehneet elvytyskiellonkin, ettemme pitkitä lapsemme kärsimyksiä. Kaikki oli niin ristiriitaista. Yhdelläkään solullaan ei halunut luopua lapsesta, mutta rakkaudesta lapseen oli tehtävä valintoja jotka oli hänen edukseen. Sairausaikana ei tuhlattu aikaa suremiseen, halusimme täyttää lastemme päivät rakkaudella ja ilolla. Tehdä siitä niin normaalin kuin mahdollista, vaikkei se ulkopuolisesta tainnut normaalia muistuttakaan. Lapsemme olisi voinut kuolla milloin tahansa, kriittisiä paikkoja oli jo ollut ja monesta hän selvisi. Sinnitteli varsin pitkään ja siltikin hänen lähtönsä yllättä meidät totaalisesti. Ei lapsen kuolemaan voi valmistautua. Ja kuten eräs lasten psykiatri joskus sanoikin, ettei ketään voi surra ennenkuin tämä on oikeasti kuollut. Sitä edeltävät ovat vain pelkoja tai kuvitelmia.

Meillä on perheessä toinenkin lapsi, puolitoista vuotta nuorempi, nykyisin 15v. Hän tuo elämääni tarkoitusta ja pakottaa jaksamaan ja joskus näyttelemään jaksavaa. Paljon on hänenkin harteillaan ollut. Koko kouluelämänsä ajan sisaren sairautta ja kuoleman pelkoa, sitten kuolema ja oma ja vanhempien suru. Eikä mennyt kuin reilu vuosi lapsemme kuolemasta niin sairastuin syöpään ja siinä oli elossa olevalle lapselleni kova pala ja uusia pelkoja. Ja kohta tuli vielä uusi harvinainen diagnoosi päälle ja olen sairastellut ja juossut lääkärissä ahkeraan. Kyllä tässä koko perheeltä on hymyt hiukan hyytyneet ja voimat vähentyneet. Mutta mikään, ei mikään oma sairauskaan, tai oma kuoleman mahdollisuus tunnu likimainkaan niin kamalalta kuin oman lapsen sairaus ja kuolema. Päinvastoin. Lapsen kuoltua ei enää pelkää omaa kuolemaansa. Osa sydämestä halajaa sinne perään, vaikka sen tiedän että minun pitää täyttää aikani täällä, niin kauan kuin se sitten kestääkin.

Kaikki kirjoitukset täällä ovat niin positiivisia ja seesteisen kuuloisia, että pyydän anteeksi jos kirjoitukseni ei yllä siihen samaan. Mutta näissä asioissa ei voi olla muutakuin aito ja rehellinen.

Hyvää oloa kaikkien rakkaansa menettäneiden sydämeen tänään aurinkoisena syyspäivänä!
T:ikisuru

Lue lisää

ei sinun tarvitse pyytää anteeksi kirjoittamaasi tekstiä koska jokainen ihminen on erilainen ja jokainen ihminen kirjoittaa juuri ne ajatukset tänne jotka päällimmäisenä ovat mielessä olen itse joutunut kokemaan sen kun lääkäriltä tulee tuomio että en koskaan tule toipumaan epilepsiasta tai reumasta olen todella väsynyt ainaisiin lääkärinreissuihin ja juttutuokioihin lääkärin kanssa olen liian väsynyt tähän kaikkeen haluaisin vain olla ja nukkua mutta en voi koska minulla on avomies jonka kanssa menemme ensi viikolla naimisiin ja sitten on vielä avomieheni pieni 3,5v tyttö joka vaatii oman osansa minun huomiosta joten en voi nyt luovuttaa vaikka mieli tekisi no onneksi on hengellinen musiikki joka auttaa aina seuraavaan päivään ja kun katson omaa käsivarttani niin palaa muistot siitä ajasta jolloin viiltelin itseäni koska en keksinyt mitään muutakaan keinoa selviytyä seuraavaan iltaan jolloin pääsin nukkumaan ja itkemään itseni uneen en osaa purkaa murheitani puhumalla joten kirjoitan aina ajatuksiani ylös pieneen vihkoseen jota kukaan muu ei lue...tunnen suurta surua kaikkia niitä kohtaan jotka ovat menettäneet läheisensä ja etenkin niitä kohtaan jotka ovat menettäneet lapsensa koska olen ammatiltani lastenhoitaja...voimia kaikille ja koitetaan yhdessä jaksaa seuraavaan päivään

ikisuru kirjoitti:

Minäkin uudempana availen sanaista arkkuani vaikkakin surullani jo hiukan on ikää. Menetin 12-vuotiaan lapseni yli neljä vuotta sitten. Eihän se suru ja ikävä mihinkään häviä, mutta hieman muuttuneet ovat. Suruni on tavallaan rakas minulle, sillä suruhan on on kuitenkin rakkautta. Se mitä et ole rakastanut, sitä et myöskään sure. Suru kumpuaa rakkaudesta, siksi suruni jotenkin myös lohduttaa ihan sinällään. Lapseni ei ole enää täällä, mutta suru on luonani loppuelämäni. Merkkinä rakkaudesta joka ei koskaan kuole. Jotkut eivät ymmärrä sitä ja patistavat irrottamaan surusta. Mutta minulle suru sisältää paljon enemmän kuin vain kipua ja ahdistusta. Myös sitä rauhaisaa rakkauden tunnetta, kiitollisuutta siitä että sain hänet elämääni ja sain pitää hänet edes sen ajan. En minä koskaan surustani luovu. Sen kanssa kyllä elelee kovin vaihtelevasti.

Tosiaan 4 ja puoli vuotta on lapseni kuolemasta. Ja niin kovasti olen yrittänyt sinnitellä ja jaksaa tähänkin asti. Ja nyt... nyt on tullut pysähdys. Masentuneeksi ne rankkaavat ja lääkettäkin on tässä kohtaa tarjottava taas. Mutta erotapa suru ja masennus toisistaan... se on kuin veteen piirretty viiva, tai kelluvat öljyläikät veden pinnalla vaikeasti erotettavissa. Nyt koen vahvasti että on päästävä purkamaan ajatuksia ja tunteita, joita ilmeisesti olen kovasti pitänyt sisälläni. Ja pääsenkin pian ammattilaisen kanssa aloittamaan hoitosuhdetta. Vihdoin armahdan itseäni ja ymmärrän ettei minun tarvi jaksaa. Pienemmästäkin on oikeus luhistua, pysähtyä, olla voimaton tai laittaa olemassa olevat voimavarat asioiden läpikäymiseen, jotta voisin eheytyä ja vahvistua. Vahvaksi ovat ihmiset kyllä kehuneet. Mutta näennäinen vahvuus on usein vain vaikutelmaa jolle ei ole olemassa mitään todellisuusperää. Heikkouden näyttäminen on vahvuutta, vahvan esittäminen taas on heikkoutta. Mutta sitkeä ja sinnikäs ja pelkäämätön olen ollut, sen myönnän. Lapseni sairasti ennen kuolemaansa hyvin vaikeasti lähes 5 vuotta ja alusta saakka tiesimme varmaksi että se tulee johtamaan vääjäämättömään kuolemaan. Hän taantui terveestä lapsesta täysin vuodehoitoiseksi, raskasta laitoshoitoa vaativaksi, täysin halvaantuneeksi, vaikka pääsääntöisesti kotona hänet hoidimme loppuun asti. Lapsen pitkä kärsimys oli hänen menetyksensä lisäksi valtava ahdistuksen paikka. Jos kerran lapsen on määrä lähteä tästä maailmasta varhain, miksei Taivaan Isä voi ottaa häntä kärsimyksittä tai mahdollisimman lyhyin kärsimyksin? Sitä oli ja on edelleen kovin vaikea ymmärtää. Lapseni etenkin oli urhea, rohkea, ja sitkeä kaiken kamaluuden armoillakin. Kuoleman voi tavallaan nähdä tietysti armahtavana tekijänä hänen kärsimyksiinsä. Mutta pätkän vertaa ei suru ole helpompi kantaa siitä huolimatta. Hänkin oli alunperin terve , miksi piti ylipäätään sairastua harvinaiseen kamalaan tautiin johon ei ole mitään parantavaa hoitoa. Niin usein olen toivonut että hän olisi säästynyt 5 vuoden kärsimyksiltä ja tietoisuudelta kamalista asioista, ja saanut lähteä tästä maailmasta yhtä nopeasti kuin tuuli käy yli niityn. Lähes tietämättään. Hymy huulilla ja vielä ilo kurkussa kuplien.

Kuolemaan johtavaa tautia sairastavan lapsen vanhempana sitä yritti valmistautua lapsensa kuolemaan, että olisi jotenkin varautunut, ettei putoaisi niin korkealta. Olimme tehneet elvytyskiellonkin, ettemme pitkitä lapsemme kärsimyksiä. Kaikki oli niin ristiriitaista. Yhdelläkään solullaan ei halunut luopua lapsesta, mutta rakkaudesta lapseen oli tehtävä valintoja jotka oli hänen edukseen. Sairausaikana ei tuhlattu aikaa suremiseen, halusimme täyttää lastemme päivät rakkaudella ja ilolla. Tehdä siitä niin normaalin kuin mahdollista, vaikkei se ulkopuolisesta tainnut normaalia muistuttakaan. Lapsemme olisi voinut kuolla milloin tahansa, kriittisiä paikkoja oli jo ollut ja monesta hän selvisi. Sinnitteli varsin pitkään ja siltikin hänen lähtönsä yllättä meidät totaalisesti. Ei lapsen kuolemaan voi valmistautua. Ja kuten eräs lasten psykiatri joskus sanoikin, ettei ketään voi surra ennenkuin tämä on oikeasti kuollut. Sitä edeltävät ovat vain pelkoja tai kuvitelmia.

Meillä on perheessä toinenkin lapsi, puolitoista vuotta nuorempi, nykyisin 15v. Hän tuo elämääni tarkoitusta ja pakottaa jaksamaan ja joskus näyttelemään jaksavaa. Paljon on hänenkin harteillaan ollut. Koko kouluelämänsä ajan sisaren sairautta ja kuoleman pelkoa, sitten kuolema ja oma ja vanhempien suru. Eikä mennyt kuin reilu vuosi lapsemme kuolemasta niin sairastuin syöpään ja siinä oli elossa olevalle lapselleni kova pala ja uusia pelkoja. Ja kohta tuli vielä uusi harvinainen diagnoosi päälle ja olen sairastellut ja juossut lääkärissä ahkeraan. Kyllä tässä koko perheeltä on hymyt hiukan hyytyneet ja voimat vähentyneet. Mutta mikään, ei mikään oma sairauskaan, tai oma kuoleman mahdollisuus tunnu likimainkaan niin kamalalta kuin oman lapsen sairaus ja kuolema. Päinvastoin. Lapsen kuoltua ei enää pelkää omaa kuolemaansa. Osa sydämestä halajaa sinne perään, vaikka sen tiedän että minun pitää täyttää aikani täällä, niin kauan kuin se sitten kestääkin.

Kaikki kirjoitukset täällä ovat niin positiivisia ja seesteisen kuuloisia, että pyydän anteeksi jos kirjoitukseni ei yllä siihen samaan. Mutta näissä asioissa ei voi olla muutakuin aito ja rehellinen.

Hyvää oloa kaikkien rakkaansa menettäneiden sydämeen tänään aurinkoisena syyspäivänä!
T:ikisuru

Lue lisää

Ei sinun tarvitse omaa oloasi selitellä. Tunnet mitä tunnet eikä sille mitään voi. Ei miedän tarvitse päästä mistään yli tai olla riippumatta surussamme.Kaikki kestää minkä kestää ja jos lapsensa on menettänyt, onko muilla asioilla edes suurempaa merkitystä?
Ainoa asia miksi jaksan taistella on oma nuorempi lapseni. H'n on syy ilooni ja siihen ettenheitä hanskoja naulaan. Tunnen vihaa, katkeruutta , masennun aika ajoin, ja minusta se on vaan normaalia. Jos voisin valita uskoisin vahvasti ja saisin siitä voimaa. Jos voisin valita näkisin kaiken valoistasti. Mutta olen vaan se äiti mikä olen kaikkine tunteineni . Ei minun elämäni ollut eikä ole samanalinen kuin muilla. Ei edes ama kuin kohtalotovereillani, niin miksi voisin elää tä'tä "sen jälkeen" elämääkään juuri niin kuin joku muu?

Luomme itse aseemme jolla pärjäämme. Olkoot kuinka typerän kuuloista tahansa. Ei minua htekauta mitä mieltä joku on , uskon itse siihen jolla jaksan tätä elämää.
Saan lohtuni niillä asioilla jotka olen luonnut lohdutuskeinoiksi. Voimani sana lapsestani joka elää koska olen itse päättänyt niin.

Joskus on pakko purkaa pahaa oloaan, vaikkapa kirjoittamalla tänne. Purkaa kaiken paskan pois.
Joku muu tekee sen eri tavalla.
Olen joskus miettinyt miten usein käy niin että sama perhe kokee monta suurta takaiskua. Sillä en tarkoita taloudellisia ongelmia vaan minulle todellisia kuten sairaus ja kuolema. Niin on minunkin elämääni täytetty. Olenko niin luupää etten huomaa jotain? Opi jotain? tai olenko vaan niin vahva että säästän heitä jotka ovat heikoimpia . En tiedä enkä jaksa sitä'kään pohtia.
Joskus toivon lopullista kuolemaa , koska en usko että minulle voi kukaan nataa anteeksi tai suoda onnea ja rauhaa sydämeeni. Uskon elämään kuoleman jälkeen , joka on lohtu samalla kuin se sisältää pelkoa. Jos elämä täällä maan päälläkin on ollut yhtä kostoa ja pekoja pelon perään. Vakavia onnettomuuksia jne..mitä minua odottaakaan kuoleman jälkeen?
Juuri silloin toivoo saavansa haihtua pois. Toivoo ettei olisi synhtynytkään , vain ja ainoastaan kokemaan vaistoinkäymisiä.
On hyviäkin päiviä, jolloin jaksaa enemmän , näkee jopa jotain hyvää. Mutta kaikesta ilostakin puuttuu yksi pala..yksi puuttuu kenen takia elit ja taistelit ja kenen kanssa olisit halunnut jakaa pienimmätkin ilot.
Kun halaan poikaani mietin aina onko se viimeinen kerta. Kumpi menettää toisensa?
Ja koska?
Miten selviän itse hengissä??Miten lapseni silloin pärjää?
Toki on luonnollisempaa että minä kuolen ennen häntä, mutta ei näin pian ..liian paljon tuskaa yhdelle lapselle.
Samlla kuin ei itselle ole mitään vä'liä koska sitä kuolee, hiipii elossa oleva lapseni mieleeni. vaikka kuinka on ikävää kuollutta poikaani , elämä voittaa tässä kohtaa.

Suru on mitä on, enkä minä ainakaan jaksa edes taistella vastaan. Ei kukaan kysynyt minulta haluanko luopua lapsestanikaan. Ei kukaan valmistellut minua. En saannut hyvästellä tai sanoa vielä kerran että rakastan häntä ja että hän on kaikkeni,.
Elän niin kuin elän, enkö jaksa välittää...

pirpana-84 kirjoitti:

ei sinun tarvitse pyytää anteeksi kirjoittamaasi tekstiä koska jokainen ihminen on erilainen ja jokainen ihminen kirjoittaa juuri ne ajatukset tänne jotka päällimmäisenä ovat mielessä olen itse joutunut kokemaan sen kun lääkäriltä tulee tuomio että en koskaan tule toipumaan epilepsiasta tai reumasta olen todella väsynyt ainaisiin lääkärinreissuihin ja juttutuokioihin lääkärin kanssa olen liian väsynyt tähän kaikkeen haluaisin vain olla ja nukkua mutta en voi koska minulla on avomies jonka kanssa menemme ensi viikolla naimisiin ja sitten on vielä avomieheni pieni 3,5v tyttö joka vaatii oman osansa minun huomiosta joten en voi nyt luovuttaa vaikka mieli tekisi no onneksi on hengellinen musiikki joka auttaa aina seuraavaan päivään ja kun katson omaa käsivarttani niin palaa muistot siitä ajasta jolloin viiltelin itseäni koska en keksinyt mitään muutakaan keinoa selviytyä seuraavaan iltaan jolloin pääsin nukkumaan ja itkemään itseni uneen en osaa purkaa murheitani puhumalla joten kirjoitan aina ajatuksiani ylös pieneen vihkoseen jota kukaan muu ei lue...tunnen suurta surua kaikkia niitä kohtaan jotka ovat menettäneet läheisensä ja etenkin niitä kohtaan jotka ovat menettäneet lapsensa koska olen ammatiltani lastenhoitaja...voimia kaikille ja koitetaan yhdessä jaksaa seuraavaan päivään

Lue lisää

Voimia sinullekin,olen itse epilepsiaa seurannut läheltä.
Kaikkea hyvää elämääsi...ja onnea tulevaan hääpäivään.

Kiitos kaikille ajatuksista.

Hienoja lauluja,Viola,löytyisiköhän tuota suomeksi,tai minkä niminen on alkuperäinen? Ja toinen asia jota olen meinanut sinulta monesti kysyä on se,että minkä niminen oli se ruotsalaisen äidin blogi,joka kirjotteli menetettyään tyttärensä? Varmaan löytyisi siitä alkuperäisestä ketjusta,mutta ajattelin kysästä tässä,kun sinäkin varmaan lähes päivittäin seuraat tätä.

Siivous puuhissa tässä ollaan ja laitoin ihan summissa jonku soittolistan you tubesta, ja törmäsin,ainakin minulle outoon kappaleeseen,Janne Raappana esittää, "Odota mua" ja koska nyt rakkautta haemme joka paikasta ajattelin että laitan linkin
http://www.youtube.com/watch?v=sNX_-AgylPQ&feature=PlayList&p=536DE3BE4CA77E31&index=21&playnext=7&playnext_from=PL

Kaikkea hyvää päiviinne ja uskoa huomiseen,vaikka aina ei jaksaisikaan.

sydän syrjällään kirjoitti:

Kiitos kaikille ajatuksista.

Hienoja lauluja,Viola,löytyisiköhän tuota suomeksi,tai minkä niminen on alkuperäinen? Ja toinen asia jota olen meinanut sinulta monesti kysyä on se,että minkä niminen oli se ruotsalaisen äidin blogi,joka kirjotteli menetettyään tyttärensä? Varmaan löytyisi siitä alkuperäisestä ketjusta,mutta ajattelin kysästä tässä,kun sinäkin varmaan lähes päivittäin seuraat tätä.

Siivous puuhissa tässä ollaan ja laitoin ihan summissa jonku soittolistan you tubesta, ja törmäsin,ainakin minulle outoon kappaleeseen,Janne Raappana esittää, "Odota mua" ja koska nyt rakkautta haemme joka paikasta ajattelin että laitan linkin
http://www.youtube.com/watch?v=sNX_-AgylPQ&feature=PlayList&p=536DE3BE4CA77E31&index=21&playnext=7&playnext_from=PL

Kaikkea hyvää päiviinne ja uskoa huomiseen,vaikka aina ei jaksaisikaan.

Lue lisää

Hei Sydän Syrjällään. Nuorin poikani kuuntelee paljon ruotsinkielistä tanssimusiikkia ja meillä on näitä Lasse Stefanzinkin cd:itä albumeja. Tuo kappale, jonka yritin tuossa alussa kääntää on albumista, jonka nimi on En vän som du. Kappaleen nimi on En tid av stulen lycka.

Olen seurannut aika ajoin erään äidin blogia, lääkäri, joka kirjoittaa tyttärestään ja surustaan ja monesta muusta. Hänellä on niin paljon ajatuksia, samoja,joita itse kannan sisälläni ja koska hän on lääkäri on hänellä myös paljon lääketieteellistä faktaa Olen huono linkittämään noita sivustoja, mutta saat sen varmasti esille, kun pistät hakusanaksi Ludmilas blogg.

Aamuni alkoi selkä-niska jumpalla ja venyttelyillä, syksyn uusi jumpparyhmä minulle. Ihan hyvältähän se tuntui, vaikka pitikin nousta tavallista aikaisemmin.

Hyvää syyspäivää sinulle ja muille

viole kirjoitti:

Hei Sydän Syrjällään. Nuorin poikani kuuntelee paljon ruotsinkielistä tanssimusiikkia ja meillä on näitä Lasse Stefanzinkin cd:itä albumeja. Tuo kappale, jonka yritin tuossa alussa kääntää on albumista, jonka nimi on En vän som du. Kappaleen nimi on En tid av stulen lycka.

Olen seurannut aika ajoin erään äidin blogia, lääkäri, joka kirjoittaa tyttärestään ja surustaan ja monesta muusta. Hänellä on niin paljon ajatuksia, samoja,joita itse kannan sisälläni ja koska hän on lääkäri on hänellä myös paljon lääketieteellistä faktaa Olen huono linkittämään noita sivustoja, mutta saat sen varmasti esille, kun pistät hakusanaksi Ludmilas blogg.

Aamuni alkoi selkä-niska jumpalla ja venyttelyillä, syksyn uusi jumpparyhmä minulle. Ihan hyvältähän se tuntui, vaikka pitikin nousta tavallista aikaisemmin.

Hyvää syyspäivää sinulle ja muille

Lue lisää

Pittää kävästä Haaparannalla,sieltä varmaan löytyy.
Koitin You tubesta ettiä,löyty kyllä saman esittäjän kappaleita paljon,mutta ei just tätä "En tid av stulen lycka". Vaikutti ihan mukavan kuuloselta solistilta. Tuota blogia en ole vielä ehtiny googlettaa.

Levollista yötä ja mukavia unia kaikille.

Hei kaikille ystävät !
Mukava Ikäväonkaipuu, että uusi päivä on antanut sinulle uudet voimat jaksaa ja hyvä, että keksit keinoja selvityä syntymäpäivästä ja muusta arjesta lastesi kanssa.

Tulin hetkeksi koneelle toivottaakseni teille kaikille hyvää viikonloppua ja alkavaa uutta viikkoa.
Olemme aamulla aikaisin lähdössä linja-autolla kohti Äkäslompoloa. Vähän jännittää, että miten jaksaa koko viikon seurustella ja olla sosiaalinen. Voimme tietysti valita vaellammeko porukan kanssa vai vain kahdelleen miehen kanssa, lähdemmekö viettämään jotakin iltaelämää, vai jäämmekö kämpille. Majoi-
tusmuotomme on kuitenkin sellainen, että on pakko olla aika paljon yhdessä toisten kanssa.

Pakkaaminenkin jo otti niin koville tänään. Mies osallistui joihinkin metsätaitokilpailuihin tänään ja pakkaamiset ja valmistelut jäivät minun kontolleni. Kaiken lisäksi tänään olen muutenkin ollut alamaissa.
Kävimme aamulla hautausmaalla ja tänään se käynti ei lohduttanut. Minulla on poikaa niin ikävä.

Säätiedoitus lupasi hyviä vellussäitä ainakin alkuviikoksi.

Viole kirjoitti:

Hei kaikille ystävät !
Mukava Ikäväonkaipuu, että uusi päivä on antanut sinulle uudet voimat jaksaa ja hyvä, että keksit keinoja selvityä syntymäpäivästä ja muusta arjesta lastesi kanssa.

Tulin hetkeksi koneelle toivottaakseni teille kaikille hyvää viikonloppua ja alkavaa uutta viikkoa.
Olemme aamulla aikaisin lähdössä linja-autolla kohti Äkäslompoloa. Vähän jännittää, että miten jaksaa koko viikon seurustella ja olla sosiaalinen. Voimme tietysti valita vaellammeko porukan kanssa vai vain kahdelleen miehen kanssa, lähdemmekö viettämään jotakin iltaelämää, vai jäämmekö kämpille. Majoi-
tusmuotomme on kuitenkin sellainen, että on pakko olla aika paljon yhdessä toisten kanssa.

Pakkaaminenkin jo otti niin koville tänään. Mies osallistui joihinkin metsätaitokilpailuihin tänään ja pakkaamiset ja valmistelut jäivät minun kontolleni. Kaiken lisäksi tänään olen muutenkin ollut alamaissa.
Kävimme aamulla hautausmaalla ja tänään se käynti ei lohduttanut. Minulla on poikaa niin ikävä.

Säätiedoitus lupasi hyviä vellussäitä ainakin alkuviikoksi.

Lue lisää

Luin kirjaa Ruusu Sinulle ,josta on tämä Sinikka Svärdin runo

Ihme

Isältä kuoli poika.
Isä suri,
mutta ei osannut itkeä.
Eräänä päivänä
isä istui
ikkunan äärellä
ja ikkunalaudalle
lehahti pieni lintu.
Katsoi isää silmiin
eikä lentänyt pois.
Silloin isä itki.

Minäkin itkin.
Kiitin kyynelistä
ja heistä ,
jotka eivät surun hetkellä
lennä pois.

Toivottelen kaikille voimia tähän päivään

Kastepisara kirjoitti:

Luin kirjaa Ruusu Sinulle ,josta on tämä Sinikka Svärdin runo

Ihme

Isältä kuoli poika.
Isä suri,
mutta ei osannut itkeä.
Eräänä päivänä
isä istui
ikkunan äärellä
ja ikkunalaudalle
lehahti pieni lintu.
Katsoi isää silmiin
eikä lentänyt pois.
Silloin isä itki.

Minäkin itkin.
Kiitin kyynelistä
ja heistä ,
jotka eivät surun hetkellä
lennä pois.

Toivottelen kaikille voimia tähän päivään

Lue lisää

Huomenia!
Löysin tällaisen 40-luvulla kirjoitetun värssyn vanhasta muistokirjasta. Tämän värssyn on sinne kirjaan kirjoittanut silloin nuori henkilö. Tämäkään henkilö ei välttynyt elämässään noilta piikeiltä ja kyyneliltä, joista värssyssä puhutaan.

Sadat saavat pettyä elämän tiellä
tuhannet tuskia tuntea saa
Olethan sinäkin siskona heille
joita piikit pistää ja haavoittaa
Ne piikit pistävät monta rintaa
ne pistävät syvälle sydämeen
Ne antavat tuntea elämän hintaa
ne jättävät polttavan kyyneleen

Hyvää viikonloppua kaikille

Pirstaleita kirjoitti:

Huomenia!
Löysin tällaisen 40-luvulla kirjoitetun värssyn vanhasta muistokirjasta. Tämän värssyn on sinne kirjaan kirjoittanut silloin nuori henkilö. Tämäkään henkilö ei välttynyt elämässään noilta piikeiltä ja kyyneliltä, joista värssyssä puhutaan.

Sadat saavat pettyä elämän tiellä
tuhannet tuskia tuntea saa
Olethan sinäkin siskona heille
joita piikit pistää ja haavoittaa
Ne piikit pistävät monta rintaa
ne pistävät syvälle sydämeen
Ne antavat tuntea elämän hintaa
ne jättävät polttavan kyyneleen

Hyvää viikonloppua kaikille

Lue lisää

Terveiset valtameren takaa,eilen palasin!

Anseliga68 kirjoitti:

Terveiset valtameren takaa,eilen palasin!

Hei Anseliga68

Kiitos terveisistä ja tervetuoa suomeen

Ei kauan kun ajattelin sinua ja matkaasi. Toivotatvasti matkasi meni hyvin. Kerro ihmeessä miten matka meni ja piristikö se sinua? Kiva, että löysit uudelle palstallemme.

Viikonloppu meni töitä tehdessä ja tänään olen koettanut puolittain vain levätä sillä ensiviikko menee taas Tampereella opiskellessa. Aamulla on lähdettävä aikaisin liikenteeseen. Ensiviikolla on taas aikaa miettiä iltaisin, että mitä tekee ja sa ajan kulumaan. Kuntosalia, rakanenustarvikemyymälöitä, tuttavilla, lueskelua... voisi kai sitä ajella jonnekin. Siten se aika pitää koettaa kuluttaa.

Hyvää alkavaa viikkoa sinulel Anseliga68 ja kaikille toisille palstalla olijoille

Isän kätteen yönne

Hei vaan kaikille ja kiitos kirjoituksista.

On ollut tosi paljon nuorten kuolemia nyt lehdissä ja tuntuu todella pahalta. Sitä heti ajattelee,että taas on mennyt monen ihmisen "maailman kirjat sekaisin" ja sitä tuskaa ja ikävää tuntee heidän puolesta ja samala se vihlasee oman pojan menetyksen takia,vaikkakin minun poika menehty syöpään. Nuoren kuolema on aina niin pahalta tuntuva, epäoikeidenmukaisuus.

Kiitos runoista,tuo Kastepisaran runo tuntu niin kolahtavan,mieki olen pari kertaa ollu tilanteessa,jossa pikkulintu on tullu viereen, kattellu vakavin silmin hetken ja sitten lennähtänyt hetken päästä pois. Molemmilla kerroilla mie olen kokenut sen niin,että se on tervehdys pojalta.

Päivät vaihtelee mielialassa jokseenkin ilmojen lailla. Tänään paistaa aurinko,mutta mieli silti haikea,tulee 7 kk tänään. Olen lueskellut nuita toisiakin ketjuja,joissa puhutaan oman lapsen menetyksestä ja kyllä on hyviä kirjoituksia.

Turvamiehelle hyvää opiskeluviikkoa ja Violalle puolisoineen nautinnollista ruskaretkeä,lehdessä toisin oli, että Lapin ruska on värittömämpi tänä syksynä,johtuu kuivasta kesästä.

Ja kaikkea hyvää teidän jokaisen elämään,pidetään niistä oljen korsista kiinni. Kiitos kaikille. Voimia!

Hyvää huomenta sinulle _Z_

Voiko joku toinen tuntea itsensä syylliseksi minun tekojeni takia?

Kai jokainen voi tuntea ihan mitä hyvänsä mutta onko se sitten todellista tai edes mahdollista olla syyllinen jonkun toisen tekoihin nähden. Vastaukseni on ehdottomasti EI! Täysin pieleen menneen tapahtuman jälkeen minäkin olen miettinyt useasti, että olisinko voinut tehdä jotain toisin. Ja vastaus on aina nähin kysymyksiin KYLLÄ! Aina olisi voinut tehdä toisin mutta ei tämä elämä kulje taaksepäin missä edes voitaisiin tehdä toisin jo tapahtunut asia.

Mielestäni ihminen tekee ja toimii aina oikein. Joudumme monessa asiassa valintojen eteen. Joskus harkitsemme ja punnitsemme asioita oikein tarkasti ja joskus teemme päätöksemme pikaisesti ajattelematta juurikaan yhtään mitään. Päätös tehdään kuitenkin siinä hetkessä ja ajassa PARASTA vaihtoehtoa ajatellen parhaan kykymme mukaan. Ei niin tyhmää ihmistä olekkaan, että valisee aina tarkoituksella huonoimman vaihtoehdon. olipa tilanne mikä hyvänsä.

Vasta jälkikäteen voimme sitten arvioida ja arvostella päätöstä, että oliko se siihen tilanteeseen sopiva ja oikin. Joskus voidaan todeta, että KYLLÄ oli ja Ei ollut.

Päätöksistä voidaan kuitenkin jotain oppia. Tänään voimem tehdä paljon asioita toisin mitä aiemmin teimme väärin. Voidaan jopa suunnitella tulevaisuutee asioita joita todennäköisesti teemme toisin mutta nekin iovat vielä edessä päin ja on nyt mahdotonta sanoa, että miten silloin päätämme siinä hetkessä.

Joten älä sininäkään kanna syyllisyyden mustaa viittaa menneistä asioista kun niillä ei muutosten mielessä ole mitään merkitystä tänään. Voimia päivääsi.

Muutoksia on varmaan tehnyt meihin kaikkiin tuo suru ja ikävä,ainakin omalta kohdalta sanon,että enää en jaksa innostua mistään,enkä "hypi toisten pillin mukaan"...vaikea selittää,mutta tiedän, että te siellä ymmärrättä mitä tarkoitan.

Jj ja Kastepisara,turvallisia kilometrejä pojallenne,tiedän itse vanhempana,että huolihan se on,kun lapset tuolla tien päällä ovat matkalla,ja varsinkin kun on nuori vasta saanut kortin. Mulla on nuorimmalla pojalla ollut nyt reilun vuoden kortti ja aina mie huokaan helpotuksesta ko tulee kotia.
Tuosta Jj:n edellisestä otsikosta tuli mieleen, ja hainkin youtubesta sen laulun,jota en ollut pitkään aikaan kuullut http://www.youtube.com/watch?v=zn9sAsMZp08

Nyt alko sataa ripsimään,mutta jospa iltapäivälä aurinkokin pilkahtais.

Hyvää päivän jatkoa teille kaikille.

sydän syrjällään kirjoitti:

Muutoksia on varmaan tehnyt meihin kaikkiin tuo suru ja ikävä,ainakin omalta kohdalta sanon,että enää en jaksa innostua mistään,enkä "hypi toisten pillin mukaan"...vaikea selittää,mutta tiedän, että te siellä ymmärrättä mitä tarkoitan.

Jj ja Kastepisara,turvallisia kilometrejä pojallenne,tiedän itse vanhempana,että huolihan se on,kun lapset tuolla tien päällä ovat matkalla,ja varsinkin kun on nuori vasta saanut kortin. Mulla on nuorimmalla pojalla ollut nyt reilun vuoden kortti ja aina mie huokaan helpotuksesta ko tulee kotia.
Tuosta Jj:n edellisestä otsikosta tuli mieleen, ja hainkin youtubesta sen laulun,jota en ollut pitkään aikaan kuullut http://www.youtube.com/watch?v=zn9sAsMZp08

Nyt alko sataa ripsimään,mutta jospa iltapäivälä aurinkokin pilkahtais.

Hyvää päivän jatkoa teille kaikille.

Lue lisää

Hei vaan kaikille1
Vettä sataa nyt ja on tosi harmaata. Onkin ollut niin ihanan aurinkoisia ja lämpimiä päiviä joista on saanut nauttia ja kulkea tuolla metsässsä.
Suru on minullakin joka päivä taakkana eikä tunnu pääsevän mitenkään eteenpäin.
Kaupungissakaan ei tee mieli käydä kuin vaan jos on pakko.
Olen huomannut että asun erään täällä kirjoittelevan kanssa samassa kaupungissa.
Terveisiä vaan, ei tunneta kuitenkaan varmaankaan..
Poika on niin mielessä mutta en edes unessa saa häntä nähdä. Tuntuu kuin olisin jotenkin menettänyt yhteyden häneen ja se tuntuu pahalta.Kaipaan niin jutella hänen kanssaan ja usein istuskelen hänen huoneessaan joka on yhä ennallaan kuin odottamassa..
Itku tulee.. Täytyy alkaa tässä jollekki
Voimia kaikille teille jotka samaa raskasta polkua taivallatte!

särkynyt kirjoitti:

Hei vaan kaikille1
Vettä sataa nyt ja on tosi harmaata. Onkin ollut niin ihanan aurinkoisia ja lämpimiä päiviä joista on saanut nauttia ja kulkea tuolla metsässsä.
Suru on minullakin joka päivä taakkana eikä tunnu pääsevän mitenkään eteenpäin.
Kaupungissakaan ei tee mieli käydä kuin vaan jos on pakko.
Olen huomannut että asun erään täällä kirjoittelevan kanssa samassa kaupungissa.
Terveisiä vaan, ei tunneta kuitenkaan varmaankaan..
Poika on niin mielessä mutta en edes unessa saa häntä nähdä. Tuntuu kuin olisin jotenkin menettänyt yhteyden häneen ja se tuntuu pahalta.Kaipaan niin jutella hänen kanssaan ja usein istuskelen hänen huoneessaan joka on yhä ennallaan kuin odottamassa..
Itku tulee.. Täytyy alkaa tässä jollekki
Voimia kaikille teille jotka samaa raskasta polkua taivallatte!

Lue lisää

Hei

Näin aiemmin useita unia pojastani. Joskus hän oli niissä pieni lapsi ja joskus nuori aikuinen. Uneni ovat tuntuneet erittäin terapeuttisilta sillä unissa on ollut niin ihana pitää poikaa lähellä, että se on tuntunut hyvälle vielä päivällä valveilla ollessakin. Nuorempi tytär näki joitakin aikoja sitten unia veljestään mutta huonoina painajaisina. Unetkin ovat yhteyttä.

Verataistuessa yhteys on tärkeää. Oli se sitten näin virtuaalista tai sitten henkilökohtaista tapaamista. Ystäviä haetaan monella tapaa ja sekinhän olisi rikkaus jos kohtalontovereita voisi vaikkapa tavatakkin. Yksi palstalla paljonkin ollut ystävämme on poissa siksi, ettei hänellä ole konetta millä olla yhteydessä ja että uuden hankkiminen on nyt tällähetkellä hankalaa. Olenkin miettinyt, että miten voisin auttaa häntä.

On varmaan paljon niitäkin surijoita jotka jäävät täysin yksin. Yksin jäämiselle voi olla hyvinkin monet syyt. Olen hyvin kiitollinen teille kaikille palstalla olijoille, että jaatte kokemuksianne ja tunteitanne täällä. Minä saan siitä voimaa ja ymmärrystä itselleni. Voimia päiväänne.

Turvamies kirjoitti:

Hei

Näin aiemmin useita unia pojastani. Joskus hän oli niissä pieni lapsi ja joskus nuori aikuinen. Uneni ovat tuntuneet erittäin terapeuttisilta sillä unissa on ollut niin ihana pitää poikaa lähellä, että se on tuntunut hyvälle vielä päivällä valveilla ollessakin. Nuorempi tytär näki joitakin aikoja sitten unia veljestään mutta huonoina painajaisina. Unetkin ovat yhteyttä.

Verataistuessa yhteys on tärkeää. Oli se sitten näin virtuaalista tai sitten henkilökohtaista tapaamista. Ystäviä haetaan monella tapaa ja sekinhän olisi rikkaus jos kohtalontovereita voisi vaikkapa tavatakkin. Yksi palstalla paljonkin ollut ystävämme on poissa siksi, ettei hänellä ole konetta millä olla yhteydessä ja että uuden hankkiminen on nyt tällähetkellä hankalaa. Olenkin miettinyt, että miten voisin auttaa häntä.

On varmaan paljon niitäkin surijoita jotka jäävät täysin yksin. Yksin jäämiselle voi olla hyvinkin monet syyt. Olen hyvin kiitollinen teille kaikille palstalla olijoille, että jaatte kokemuksianne ja tunteitanne täällä. Minä saan siitä voimaa ja ymmärrystä itselleni. Voimia päiväänne.

Lue lisää

Aikaero painaa vielä päälle,kuljin 5viikkoa 8h jäljessä suomen aikaan katsottuna.
Muuten matka oli antoisa ja piristävä kaikin puolin.
Aurinko paistoi kokoajan ja lämpötila oli 24-32 et hellettä oli.
Ikävää ja surua en pääse koskaan pakoon,sillä se asuu minussa ja välillä ottaa kovemmin ja välillä vähemmin ja yritän elää sen asian kanssa.
Kohta tulee vuosi myös ystäväni puolison kuolemasta ja olen miettinyt että mitä sanoisin hänelle sinä päivänä vai olenko vain hiljaa!

Kirjoittelen taas joskus!

Anseliga68 kirjoitti:

Aikaero painaa vielä päälle,kuljin 5viikkoa 8h jäljessä suomen aikaan katsottuna.
Muuten matka oli antoisa ja piristävä kaikin puolin.
Aurinko paistoi kokoajan ja lämpötila oli 24-32 et hellettä oli.
Ikävää ja surua en pääse koskaan pakoon,sillä se asuu minussa ja välillä ottaa kovemmin ja välillä vähemmin ja yritän elää sen asian kanssa.
Kohta tulee vuosi myös ystäväni puolison kuolemasta ja olen miettinyt että mitä sanoisin hänelle sinä päivänä vai olenko vain hiljaa!

Kirjoittelen taas joskus!

Lue lisää

Hyvää huomenta Anseliga68

Aikaero varmaan vaivaa jonkin aikaa samoinkuin tämä viilenevä ilmastokin tuo muutoksia elämääsi. On totta, että ikävää ja surua ei pääs epakoon mihinkään vaan ne kulkevat mukana. Jokin paikka voi jopa tuoda ne tunteet vieläkin voimakkaamin pintaan. Matkoista ja eripaikoista pitää koettaa kuitenkin ottaa irti sitä voimaa millä tässä elämässä pitää koettaa mennä eteenpäin. Uskon, että matkasi on ollut sinulle jotain mistä sait voimia ja ehkäpä ihan uusia ajatuksiakin. Uusia ajatuksiakin tarvitaan vaikka elämä muutoin pyörisi paikallaan.
Olen huono neuvomaan ketään missään sillä niin monet suruun liittyvät asiat ovat niin yksilöllisiä ja jopa henkilökohtaisia. jos ystäväsi itse ottaa asian esille niin voihan se olla hyvä sanoa jotain rohkaisevaa ja kannustavaa. Voihan se olla niinkin, että ystäväsi haluaa ohittaa tuon merkkipaalun ihan äänettömästi ja hiljaa. Itse olen omassa elämässäni tämän jälkimmäisen kannalla mutta ei se minua haittaa jos joku sitä jollakin tapaa huomioi. En vain halua tehdä tuosta elämäni karmeimmasta päivästä minkäämnlöaista erityistä muistopäivää. Pojan syntymäpäivänä juomme edelleenkin synttäri kahvit. Sitä päivää haluan pitää merkkipäivänä ja silloin olisi kiva jos joku muukin sen huomioisi. Eikö olekin kummallista, että kun ihminen kuolee niin syntymäpäivien juhlinta loppuu. Syntyminenhän on paljon upeampaa kuin kuoleminen. Kuolinpäivä ikäänkuin tulee korvaamaan syntymäpäivän. Voimia päivääsi Anseliga68 ja kirjoittele.

sydän syrjällään kirjoitti:

Muutoksia on varmaan tehnyt meihin kaikkiin tuo suru ja ikävä,ainakin omalta kohdalta sanon,että enää en jaksa innostua mistään,enkä "hypi toisten pillin mukaan"...vaikea selittää,mutta tiedän, että te siellä ymmärrättä mitä tarkoitan.

Jj ja Kastepisara,turvallisia kilometrejä pojallenne,tiedän itse vanhempana,että huolihan se on,kun lapset tuolla tien päällä ovat matkalla,ja varsinkin kun on nuori vasta saanut kortin. Mulla on nuorimmalla pojalla ollut nyt reilun vuoden kortti ja aina mie huokaan helpotuksesta ko tulee kotia.
Tuosta Jj:n edellisestä otsikosta tuli mieleen, ja hainkin youtubesta sen laulun,jota en ollut pitkään aikaan kuullut http://www.youtube.com/watch?v=zn9sAsMZp08

Nyt alko sataa ripsimään,mutta jospa iltapäivälä aurinkokin pilkahtais.

Hyvää päivän jatkoa teille kaikille.

Lue lisää

Hyvää huomenta Sydän syrjällään

Ainahan sitä lasten takia pelätään olivatpa ne vaikka missä. Liikenne on varmaan se yksi suuri pelonpaikka missä paljon sattuu ja tapahtuu. Pitää kuitenkin koettaa huomioida myös se, että todella suurelle joukolle ei tapahdu siellä yhtään mittän ja kaikki menee ihan turvallisesti. Pelko ja asiaoiden miettiminen ei estä tapahtunmasta tai jätä tapahtumattomaksi jotain. Harvoin pelon yhteydessä edes lasketaan sitä suurinta mahdollista todennäköisyyttä.

Minäkin pelkäsin pojan puolesta ja olin mkonesti huolissani hänestä ja sitten sattui se suurin ja pahin elikkä kuolema. Kuolema olis kuitenkin voinut tavoittaa hänet vaikka hänen omasta sängystään. Se tulee silloin kuin se tulee, joskus arvaten ja joskus arvaamattomasti. Pelon sijaan voi joskus koettaa sanoa itselle ja toisille, että Isän kätteen tapahtu mitä hyvänsä. Muuta ei voida.

Isän kätteen päiväsi ja perheesi

Turvamies kirjoitti:

Hyvää huomenta Sydän syrjällään

Ainahan sitä lasten takia pelätään olivatpa ne vaikka missä. Liikenne on varmaan se yksi suuri pelonpaikka missä paljon sattuu ja tapahtuu. Pitää kuitenkin koettaa huomioida myös se, että todella suurelle joukolle ei tapahdu siellä yhtään mittän ja kaikki menee ihan turvallisesti. Pelko ja asiaoiden miettiminen ei estä tapahtunmasta tai jätä tapahtumattomaksi jotain. Harvoin pelon yhteydessä edes lasketaan sitä suurinta mahdollista todennäköisyyttä.

Minäkin pelkäsin pojan puolesta ja olin mkonesti huolissani hänestä ja sitten sattui se suurin ja pahin elikkä kuolema. Kuolema olis kuitenkin voinut tavoittaa hänet vaikka hänen omasta sängystään. Se tulee silloin kuin se tulee, joskus arvaten ja joskus arvaamattomasti. Pelon sijaan voi joskus koettaa sanoa itselle ja toisille, että Isän kätteen tapahtu mitä hyvänsä. Muuta ei voida.

Isän kätteen päiväsi ja perheesi

Lue lisää

Pääsin vasta nyt koneelle,kun nuoriso lähti nukkumaan,tarvitti tyttö koulun takia konetta.

Niin ainahan me pelkäämme lasten puolesta,olivatpa missä hyvänsä,ja kuten aiemmassa ketjussa sanoin,en osaa kirjottaa niin jouhevasti kuin te muut. "Pelko ja asiaoiden miettiminen ei estä tapahtumasta tai jätä tapahtumattomaksi jotain",lainaus Turvamieheltä...ei estäkään...ja varmaan olisi pitänyt minunkin jatkaa,että "pelossahan me ei voida kuitenkaan koko ajan elää...mieki ajattelen nuin,että kaikki mitä tulemaan pitää se on tullakseen,silti "mulla on takaraivossa huoli",ei sille äidin luonteelle voi mitään.Ja taas lainaus Turvamieheltä "Kuolema olis kuitenkin voinut tavoittaa hänet vaikka hänen omasta sängystään"....niin tiedän tuonkin....ihan kirjaimellisesti.

"Särkynyt",tarkoitit varmaan minua,että ollaan samasta kaupungista. Terveisiä vain täältäkin sinulle perheineen ja voimia,niitä kun ei koskaan ole liikaa.

Levollista yötä ja rauhaisia unia kaikille.

sydän syrjällään kirjoitti:

Pääsin vasta nyt koneelle,kun nuoriso lähti nukkumaan,tarvitti tyttö koulun takia konetta.

Niin ainahan me pelkäämme lasten puolesta,olivatpa missä hyvänsä,ja kuten aiemmassa ketjussa sanoin,en osaa kirjottaa niin jouhevasti kuin te muut. "Pelko ja asiaoiden miettiminen ei estä tapahtumasta tai jätä tapahtumattomaksi jotain",lainaus Turvamieheltä...ei estäkään...ja varmaan olisi pitänyt minunkin jatkaa,että "pelossahan me ei voida kuitenkaan koko ajan elää...mieki ajattelen nuin,että kaikki mitä tulemaan pitää se on tullakseen,silti "mulla on takaraivossa huoli",ei sille äidin luonteelle voi mitään.Ja taas lainaus Turvamieheltä "Kuolema olis kuitenkin voinut tavoittaa hänet vaikka hänen omasta sängystään"....niin tiedän tuonkin....ihan kirjaimellisesti.

"Särkynyt",tarkoitit varmaan minua,että ollaan samasta kaupungista. Terveisiä vain täältäkin sinulle perheineen ja voimia,niitä kun ei koskaan ole liikaa.

Levollista yötä ja rauhaisia unia kaikille.

Lue lisää

Hyvää huomenta Sydän syrjällään

Minäkin lainaan sinun kirjoituksiasi: -en osaa kirjottaa niin jouhevasti kuin te muut. Voi, sinä kirjoitat todella jouhevasti ja aidosti. Minä olen aina ollut huono äidinkielessä ja koska en osaa lainkaan ns. kymmensormijärjestelmää näppäimistöllä kirjoitan todella paljon virheitä. Välillä ajatus katkeaa ja korjaan väliin jotain, enkä huomaakkaan pyyhkiä ihan kaikkea uuden lauseen aloittamiseksi. Luen joskus omia kirjoituksia ihan vaan kauhistellakseni niissä olevia virheitä.

Olemme kuitenkin kaikki aivan samalla ns. "aaltopituudella" siitä mistä kirjoitamme ja siksi ymmärämme toisiamme. Ei ole vaikeaa arvata väärin kirjoitettua sanaa lauseeseen joka on kuin minun itseni kirjoittama ja samaistun siihen ajatuksissani täysin. Kaikki virheet suotakoon meille sellaisina kuin olemme ja milloinkin olemme. Ymmärrämme toistemme virheet ja se on tärkeintä yhteydessämme. Tärkeintä on, että kirjoitamme ja luemme.

Valvottaa taas ja tulin lukemaan kuulumisia. Jännitän huomisia 9v juhlia-ekat lapsen synttärit ilman miestä ja isää. Kyllähän ne sujuu, omia reaktioitani taas jännitän...pyysin kriisikeskuksesta soittamaan illalla kun juhlat on ohi jos vaikka on purkautumisen tarve nyt kun ei ole läheisiä joille avautua likellä.
Alkoi naurattamaan melkein ääneen tuo omppuviinireseptin kysely-meillä on kaksi puuta täynnä omenoita ja mulla ei ole edes kompostia mihin kerätä tipahtelevat =D, naapurustoin äideille olen kyllä infonnut että meille saa sitten tulla korin kanssa luvalla omenavarkaisiin =D...
Nyt alkaa silmä lupsaisemaan, täytyy yrittää saada unen päästä kiinni uudemman kerran.
Sain äidiltäni lahjaksi postitse runokirjan jonka hän oli saanut jo rintasyöpään kuolleelta sukulaiselta pari vuotta sitten. Kosketti kovasti mutten tänään tohdi avata ettei ala itkettämään...kun se itku tulee kysymättäkin niin usein.
Olihan taas väsyneen raapustus tämäkin, hyvää torstaipäivää ja loppuviikkoa kaikille ja enkeleitä mukaan arjen askareisiin.

Huomenta Jj

Uskon, että netti on pullollaan hyviä omppuviinireseptejä vaikka eihän se estä sitäkään, etteikö sellainen olisi jollakulla meillä. Valitettavasti minulla ei sellaista ole, eikä pihapiirissäni ole omenoitakaan. Puolison siskolla niitä oli runsaasti ja vaikka en olekkaan erityinen kotimaisenomenan ystävä niin kyllä nyt tämän syksyn omenat ovat erityisen hyviä. Johtunee siitäkin, ettei niissä ole matoja. No missä sitten madot ovat? Ne ovat nyt runsasterttusissa pihlajanmarjoissa ja näin omenat saavat olla monessa paikkaa rauhassa.

En ole suruni aikana ottanut tuikkua murheeseen kun se ei sovi minulle ilon suurin hetkiinkään. Uskon varmasti sen rentouttavan jos se vain jää tuikuksi. Kai "tuikku" on jokin kohtuullinen mittayksikkö samoin kuin mittayksiköt karvanverran ja hintinverran. Tuo "hintinverran" voinee olla vaikka mitä. Kaikki kohtuullinen mielihyvä on meille hyväksi. Minä sain suurta (llian) mielihyvää tupakan- ja sikarinpolttamisesta mutta lopetin sen ensisijaisesti pienen pojan takia, en edes itseni ja oman terveyteni takia. En tiedä miten selviä siitä jatkossa mutta nyt on mennyt kutakuinkin ihyan hyvin olla polttamatta. Tosin viiemyönä näin unta kun haaveilin unessa polttavani oikein hyvää sikaria. En siis polttanut unessakaan vaan haaveilin.

Toivottavasti löydät hyvän vinkkureseptin ja kerrot sitten jatkossa onnistumisestasi. Hyvää ja voimarikasta päivää sinulle ja Kastepisarallesi.

ikäväonkaipuu kirjoitti:

Valvottaa taas ja tulin lukemaan kuulumisia. Jännitän huomisia 9v juhlia-ekat lapsen synttärit ilman miestä ja isää. Kyllähän ne sujuu, omia reaktioitani taas jännitän...pyysin kriisikeskuksesta soittamaan illalla kun juhlat on ohi jos vaikka on purkautumisen tarve nyt kun ei ole läheisiä joille avautua likellä.
Alkoi naurattamaan melkein ääneen tuo omppuviinireseptin kysely-meillä on kaksi puuta täynnä omenoita ja mulla ei ole edes kompostia mihin kerätä tipahtelevat =D, naapurustoin äideille olen kyllä infonnut että meille saa sitten tulla korin kanssa luvalla omenavarkaisiin =D...
Nyt alkaa silmä lupsaisemaan, täytyy yrittää saada unen päästä kiinni uudemman kerran.
Sain äidiltäni lahjaksi postitse runokirjan jonka hän oli saanut jo rintasyöpään kuolleelta sukulaiselta pari vuotta sitten. Kosketti kovasti mutten tänään tohdi avata ettei ala itkettämään...kun se itku tulee kysymättäkin niin usein.
Olihan taas väsyneen raapustus tämäkin, hyvää torstaipäivää ja loppuviikkoa kaikille ja enkeleitä mukaan arjen askareisiin.

Lue lisää

Hyvää huomenta Ikäväonkaipuu

Sinulla on paljon erinäisiä asioita mitä joudut ja joudutte tekemään ilman miestäsi ja isää. Olemme olleet auttamassa puolison siskoa joka erosi miehestään nyt tänä keväänä. Hänellä on kaksi poikaa 10 ja 12 jotka omaltaosaltaan kärsivät tilanteesta ja vaikeuksia ilmenee heidänkin suunnalta. Laitettiin pihaa porukalla, siivosin autotallin ja laitoin näin miehensilmin (turvamiehen) tarpeellisen talteen ja tarpettomat roskalavalle sekä tein pineiä remonttijuttuja alakerran ilmastointiin nähden. Kiva oli auttaa heitä eteenpäin ja ikäänkuin koettaa varmistella, ettei mitään suurempia vaihinkoja vanhaan omakotitaloon ilmenisi ja kaikki toimisi hyvin kun talvikin on tulossa. En ole aina auttamassa ja heidän täytyy nyt vain oppia monet asiat hoitamaan ja niistä selviytymään. Toki autamme aina kuin vain voin ja meiltä on heille matkaa n. 100km joten matkakaan ei ole esteenä jos vain muutoin joudamme avuksi. Kaikki tarvitsevat uudessa tilanteessa apua ja tukea. Enkä epäile yhtään, etteikö elämä lähde tuensaannin jälkeen menemään ihan itsestäänkin ja ominvoimin mutta alkuun tarvitaan monesti juuri sitä apua ja tukea.

Apu ja tuki tässä surunkantamisessakin on todella tarpeen ainakin minulle. Enkä vielä tiedä milloin haluan tain voin jatkaa ihan yksin sen kanssa. Eikä minulla ole nyt mitään tarvetta edes miettiä sitä vaan saan ilolla kulkea tässä asiassa teidän avuillanne ja tuillanne. Voimia sinun ja teidän päiväänne. Usko vaan vahvasti niin kaikki selviää aikaan ja voimasi sekä taitosi kasvavat.

Turvamies kirjoitti:

Huomenta Jj

Uskon, että netti on pullollaan hyviä omppuviinireseptejä vaikka eihän se estä sitäkään, etteikö sellainen olisi jollakulla meillä. Valitettavasti minulla ei sellaista ole, eikä pihapiirissäni ole omenoitakaan. Puolison siskolla niitä oli runsaasti ja vaikka en olekkaan erityinen kotimaisenomenan ystävä niin kyllä nyt tämän syksyn omenat ovat erityisen hyviä. Johtunee siitäkin, ettei niissä ole matoja. No missä sitten madot ovat? Ne ovat nyt runsasterttusissa pihlajanmarjoissa ja näin omenat saavat olla monessa paikkaa rauhassa.

En ole suruni aikana ottanut tuikkua murheeseen kun se ei sovi minulle ilon suurin hetkiinkään. Uskon varmasti sen rentouttavan jos se vain jää tuikuksi. Kai "tuikku" on jokin kohtuullinen mittayksikkö samoin kuin mittayksiköt karvanverran ja hintinverran. Tuo "hintinverran" voinee olla vaikka mitä. Kaikki kohtuullinen mielihyvä on meille hyväksi. Minä sain suurta (llian) mielihyvää tupakan- ja sikarinpolttamisesta mutta lopetin sen ensisijaisesti pienen pojan takia, en edes itseni ja oman terveyteni takia. En tiedä miten selviä siitä jatkossa mutta nyt on mennyt kutakuinkin ihyan hyvin olla polttamatta. Tosin viiemyönä näin unta kun haaveilin unessa polttavani oikein hyvää sikaria. En siis polttanut unessakaan vaan haaveilin.

Toivottavasti löydät hyvän vinkkureseptin ja kerrot sitten jatkossa onnistumisestasi. Hyvää ja voimarikasta päivää sinulle ja Kastepisarallesi.

Lue lisää

Heräsimme tosi aikaisin, kello oli 5.25 kun jj lähti kahvinkeittoon. Tuntuu hänellä olevan vauhti päällä,lähti jo kahdeksalta pojan autoon talvirenkaita ostamaan.

Oikeesti jj ei omppuviinireseptiä tarvitse, kunhan hulluttelee. Huumori muuten auttaa tätä suruntietäkin kulkiessa. Pakko on välillä hullutella ja nauraa, vaikka sisimmässä se suru aina on mukana.

Jäävät yöuneni turhan lyhyiksi, vain 5 tuntia saan nukuttua, onko teillä muilla vastaavia ongelmia?
Minä herään aina ihan liian aikaisin ja sitten siinä makailen sängyllä ja ajattelen ja kaipaan tyttöäni.

Voimia teidän kaikkien päivään -

Kastepisara kirjoitti:

Heräsimme tosi aikaisin, kello oli 5.25 kun jj lähti kahvinkeittoon. Tuntuu hänellä olevan vauhti päällä,lähti jo kahdeksalta pojan autoon talvirenkaita ostamaan.

Oikeesti jj ei omppuviinireseptiä tarvitse, kunhan hulluttelee. Huumori muuten auttaa tätä suruntietäkin kulkiessa. Pakko on välillä hullutella ja nauraa, vaikka sisimmässä se suru aina on mukana.

Jäävät yöuneni turhan lyhyiksi, vain 5 tuntia saan nukuttua, onko teillä muilla vastaavia ongelmia?
Minä herään aina ihan liian aikaisin ja sitten siinä makailen sängyllä ja ajattelen ja kaipaan tyttöäni.

Voimia teidän kaikkien päivään -

Lue lisää

:-)) Kiitti että oot vaimoni! jos annat tehdä omppuviiniä.

jj kirjoitti:

:-)) Kiitti että oot vaimoni! jos annat tehdä omppuviiniä.

Huomenta Jj

Jotenkin arvasin, ettet ollut saanut lupaa Kastepisaralta viinin valmistukseen.

Turvamies kirjoitti:

Huomenta Jj

Jotenkin arvasin, ettet ollut saanut lupaa Kastepisaralta viinin valmistukseen.

juu Eelämä on....

Kuoron kanssa saunaan enkä tasan oo ensimmäinen joka lauteilta mereen pulahtaa,se oli viuhahdus.

jj kirjoitti:

Kuoron kanssa saunaan enkä tasan oo ensimmäinen joka lauteilta mereen pulahtaa,se oli viuhahdus.

Aina se vain nuo viikot vilahtavat...minusta tuntuu, että olen hukannut ajantajun...

Päivä on pilvinen,mutta satanu ei kuitenkaan ole,ja harvinaisen tuuletonta,meilä kun aina tuuleskelee joltakin suunnalta yleensä. Eilen aamula oli pakkasta puoli astetta ja pikkasen kun mennään sisämaahan päin,oli -4.

Kertoilkaahaan kuulumisia,kun ehdittä,mie ainaki kun koneelle tulen,tarkistan aina ekaksi,onko kukaan laittanu ajatuksia,meän ketjuun.

Kovasti voimia päiviinne,oletta tärkeitä voiman tuojia kaikki.

sydän syrjällään kirjoitti:

Aina se vain nuo viikot vilahtavat...minusta tuntuu, että olen hukannut ajantajun...

Päivä on pilvinen,mutta satanu ei kuitenkaan ole,ja harvinaisen tuuletonta,meilä kun aina tuuleskelee joltakin suunnalta yleensä. Eilen aamula oli pakkasta puoli astetta ja pikkasen kun mennään sisämaahan päin,oli -4.

Kertoilkaahaan kuulumisia,kun ehdittä,mie ainaki kun koneelle tulen,tarkistan aina ekaksi,onko kukaan laittanu ajatuksia,meän ketjuun.

Kovasti voimia päiviinne,oletta tärkeitä voiman tuojia kaikki.

Lue lisää

Hyvää lauantai iltaa kaiklle

Niin se vaan aika rientää

Olime tänään nuoruuden ystäväni 50-vuotis syntymäpäivillä. Ystävä on todellinen ystävä ja on todella kulkenut näitä vuosia rinnalla. Tuntui jotenkin ihmeelliselle, että niin se vaan aika kuluu. Syntymäpäivillä oli hänen lapset ja jopa lapsenlapsetkin. Eihän siitä kauan ole kun ajelimme kartasalla hänen Saab 99: llä. Hänellä oli kortti ja meillä muilla ei vielä pariin vuoteen mutta kyydissäkin oli hauskaa. Hän on sellainen ystävä, että auttaa kaikkia tekemällä töitä. On monitaituri. Osaa korjata koneet ja tehdä metallista mitä vain. Olen todella iloinen hänestä.

Nukuin viimeyönä huonosti ja väsymys on vaivannut kokopäivän. Kohta saunaan ja nukkumaan. Huomenna lisää. Voikaa hyvin.

Turvamies kirjoitti:

Hyvää lauantai iltaa kaiklle

Niin se vaan aika rientää

Olime tänään nuoruuden ystäväni 50-vuotis syntymäpäivillä. Ystävä on todellinen ystävä ja on todella kulkenut näitä vuosia rinnalla. Tuntui jotenkin ihmeelliselle, että niin se vaan aika kuluu. Syntymäpäivillä oli hänen lapset ja jopa lapsenlapsetkin. Eihän siitä kauan ole kun ajelimme kartasalla hänen Saab 99: llä. Hänellä oli kortti ja meillä muilla ei vielä pariin vuoteen mutta kyydissäkin oli hauskaa. Hän on sellainen ystävä, että auttaa kaikkia tekemällä töitä. On monitaituri. Osaa korjata koneet ja tehdä metallista mitä vain. Olen todella iloinen hänestä.

Nukuin viimeyönä huonosti ja väsymys on vaivannut kokopäivän. Kohta saunaan ja nukkumaan. Huomenna lisää. Voikaa hyvin.

Lue lisää

Hei!
Sinua tosiaan tarkoitin sydän syrjällään. Asutaan samassa kaupungissa.
Tänään on syntymäpäiväni. Kakku täytyi tehdä ihan perheen vuoksi. Ei tämä mitenkään juhlava ole tämä päivä. Kova ikävä poikaa. Ostin ihania ruskan värisiä ruusuja hänen kuvansa viereen ja ne on auenneet tosi suuriksi ja kauniiksi. Ajattelen että se kuvaa välistämme rakkautta joka ei ikinä katoa vaikka häntä ei enää täällä ole.
Aurinko paistaa ja on lämmintä. On ollut ihan hyviäkin päiviä. Jotenkin vaan kirjoitan vain näinä huonoina päivinä. Teiltä saan voimaa kiitos siitä

särkynyt kirjoitti:

Hei!
Sinua tosiaan tarkoitin sydän syrjällään. Asutaan samassa kaupungissa.
Tänään on syntymäpäiväni. Kakku täytyi tehdä ihan perheen vuoksi. Ei tämä mitenkään juhlava ole tämä päivä. Kova ikävä poikaa. Ostin ihania ruskan värisiä ruusuja hänen kuvansa viereen ja ne on auenneet tosi suuriksi ja kauniiksi. Ajattelen että se kuvaa välistämme rakkautta joka ei ikinä katoa vaikka häntä ei enää täällä ole.
Aurinko paistaa ja on lämmintä. On ollut ihan hyviäkin päiviä. Jotenkin vaan kirjoitan vain näinä huonoina päivinä. Teiltä saan voimaa kiitos siitä

Lue lisää

Hei taas ! Olemme palanneet kotiin Ruskamatkaltamme. Ruskakin lisääntyi päivä päivältä, kun yöt kylmenivät. Olemme patikoineet joka päivä 15 - 30 km . Pirunkuru valloitettiin, Kellostapulin ympärillä patikoitiin ym. Meillä oli näitä suunnistajia mukana, oma mieheni myös, joten eksymään emme päässeet. Ei tarvinnut huolehtia ruuasta ja muusta, kun mukanamme oli omat keittäjät. Pysähdyimme menomatkalla Haaparannan Ikeaan syömään. Tulomatkalla kävimme Pellossa siellä Pentikissä. Miniä pyysi ostamaan ruokalautasia sarjansa täydennykseksi. Niin ja sitten kävimme myös miehen kanssa tanssimassa Äkäshotellissa, Charles Plogmanin tahdittamana. Väkeä oli kuin pistettynä, joten ei siellä mikään lama näkynyt. Lähdimme sieltä puolenyön jälkeen kävelemällä mökille. Ei ehkä ihan järkevää, kun siellä pimeässä yritimme suunnistaa. Eihän siellä mitkään katuvalot palaneet, tähdet kirkkaina kyllä taivaalla. Hieman alkoi hirvittää minua, mutta perille päästiin.
Teki hyvää olla poissa kotoa ja ihmisten keskellä. Olin etukäteen pelännyt mennä siihen tuttuun mökkiin, jossa olen ollut pojan kanssa kadestaankin jollakin kilpailumatkalla, kun hän oli murrosikäinen. Mökissä on parikymmentä huonetta ja viimeisenä päivänä, kun olimme siivonneet mökin kävin vielä katsastamassa sen huoneen,missä yövyin hänen kanssaan silloin parikymmentä vuotta sitten. Pystyin itkemättä muistelemaan sitä matkaa. Olen onnellinen muistoistani, siitä, että hän oli lapseni. Sitä suurta surua vain en olisi halunnut, en sitä hautakiveä, jossa lukee hänen nimensä.
Jalat kestivät ihmeen hyvin kaiken tarpomisen, vähän sääret jäykkinä ja varpaat kipeinä, kun alamäessä aina jännittää enemmän jalkojaan. Saunoimme kyllä joka ilta ja perjantaina oma linjuri vei meidät Saga-hotellille sinne Ylläsjärven puolelle kylpylään.
Nämä samat porukat lähtevät viikolla 12 hiihtämään sinne Ylläkselle ja sinne lähdemme mukaan, jos vain suinkin saamme järjestymään.
Mietin kyllä matkalla poikaa, välillä paljonkin. Välillä olin hetken katkera, kun joku puhui lapsistaan ja heidän suunnitelmistaan. Kotona kova ikävä iski heti, kun näin pojan kuvan kirjahyllyssä. Kävimme tänään hautausmaalla. Siellä paloivat kynttilät ja joku oli vienyt tuoreita ruusuja. Siellä oli kaunista, mutta on vieläkin käsittämätöntä, että siinä kivessä lukee poikani nimi.
Keskimmäinen poika soitti. Ajatella, että kuitenkin on vielä nämä kaksi lastamme ja kaksi lastenlasta täällä antamassa iloa elämäämme.

Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille ystävät

särkynyt kirjoitti:

Hei!
Sinua tosiaan tarkoitin sydän syrjällään. Asutaan samassa kaupungissa.
Tänään on syntymäpäiväni. Kakku täytyi tehdä ihan perheen vuoksi. Ei tämä mitenkään juhlava ole tämä päivä. Kova ikävä poikaa. Ostin ihania ruskan värisiä ruusuja hänen kuvansa viereen ja ne on auenneet tosi suuriksi ja kauniiksi. Ajattelen että se kuvaa välistämme rakkautta joka ei ikinä katoa vaikka häntä ei enää täällä ole.
Aurinko paistaa ja on lämmintä. On ollut ihan hyviäkin päiviä. Jotenkin vaan kirjoitan vain näinä huonoina päivinä. Teiltä saan voimaa kiitos siitä

Lue lisää

Ja myöhästyneet onnittelut Särkyneelle. Ei niistä synttäreistä tahdo jaksaa iloita,mutta ajattele,että poikasi haluaa äidin olevan ikävästä huolimatta onnellinen,ja kulkee vierelläsi aina sydämmessä ja ajatuksissa. Ihanasti kirjoitit ruusuista ja rakkaudesta.

Mukava,että Violalla on ollut hyvä ruskareissu.

Tämä oli tämmönen pikanen piipahus koneella....hyvää päivän jatkoa teille kaikille.

sydän syrjällään kirjoitti:

Ja myöhästyneet onnittelut Särkyneelle. Ei niistä synttäreistä tahdo jaksaa iloita,mutta ajattele,että poikasi haluaa äidin olevan ikävästä huolimatta onnellinen,ja kulkee vierelläsi aina sydämmessä ja ajatuksissa. Ihanasti kirjoitit ruusuista ja rakkaudesta.

Mukava,että Violalla on ollut hyvä ruskareissu.

Tämä oli tämmönen pikanen piipahus koneella....hyvää päivän jatkoa teille kaikille.

Lue lisää

Olen käynyt aina, kun olen ehtinyt, lukemassa viestejänne. En ole vain jaksanut kirjoittaa. Syksyn ruska on parhaimmillaan. Olen vaeltanut hevosilla asiakkaiden kanssa aurinkoisessa syksyisessä säässä. Olemme ratsastaneet taukopaikallemme järven rantaan, jossa olemme viettäneet taukoa paistaen makkaraa nuotiolla. Jälleen kerran eräs asiakkaistani sanoi nuotiolla istuessamme, että murheet unohtuvat ratsastaessa...

Poikani kuolemasta tulee kaksi ja puoli vuotta, silti mieleni ei tahdo uskoa sitä todeksi. Olen pari kertaa ollut kesämökilläni vain koirani seuranani miehen jäädessä kotiin hevosia hoitamaan. Olen kesän tehnyt lujasti töitä, eivätkä työt tähänkään lopu. Ehkä se on tapani surra poikaani. Mökillä olen kuitenkin tuntenut, että rauhoitun.

Jossain vaiheessa luin viesteistänne, että suunnittelitte tapaamista, onnistuiko tapaaminen?

Nytkin paistaa ihana syksyinen aurinko. Tänään on vapaapäivä.

Hyvää syksyä palstalle kirjoittajille ja lukijoille. Voimia surussanne.

poikansa menettänyt äiti kirjoitti:

Olen käynyt aina, kun olen ehtinyt, lukemassa viestejänne. En ole vain jaksanut kirjoittaa. Syksyn ruska on parhaimmillaan. Olen vaeltanut hevosilla asiakkaiden kanssa aurinkoisessa syksyisessä säässä. Olemme ratsastaneet taukopaikallemme järven rantaan, jossa olemme viettäneet taukoa paistaen makkaraa nuotiolla. Jälleen kerran eräs asiakkaistani sanoi nuotiolla istuessamme, että murheet unohtuvat ratsastaessa...

Poikani kuolemasta tulee kaksi ja puoli vuotta, silti mieleni ei tahdo uskoa sitä todeksi. Olen pari kertaa ollut kesämökilläni vain koirani seuranani miehen jäädessä kotiin hevosia hoitamaan. Olen kesän tehnyt lujasti töitä, eivätkä työt tähänkään lopu. Ehkä se on tapani surra poikaani. Mökillä olen kuitenkin tuntenut, että rauhoitun.

Jossain vaiheessa luin viesteistänne, että suunnittelitte tapaamista, onnistuiko tapaaminen?

Nytkin paistaa ihana syksyinen aurinko. Tänään on vapaapäivä.

Hyvää syksyä palstalle kirjoittajille ja lukijoille. Voimia surussanne.

Lue lisää

Joutsijärvellä Kullaan Silokallion seurakunta kurssikeskuksessa lapsensa mennettäneiden vanhempien ja sisarusten viikonlopun.Loka-Marraskuuksi ovat alustavasti suunnittelleet Käpy antaa tietoja viikonlopusta ja ilmottautumisesta.Joskus paikalla olemme käyneet puitteet ovat hyvät rantasauna ym.

poikansa menettänyt äiti kirjoitti:

Olen käynyt aina, kun olen ehtinyt, lukemassa viestejänne. En ole vain jaksanut kirjoittaa. Syksyn ruska on parhaimmillaan. Olen vaeltanut hevosilla asiakkaiden kanssa aurinkoisessa syksyisessä säässä. Olemme ratsastaneet taukopaikallemme järven rantaan, jossa olemme viettäneet taukoa paistaen makkaraa nuotiolla. Jälleen kerran eräs asiakkaistani sanoi nuotiolla istuessamme, että murheet unohtuvat ratsastaessa...

Poikani kuolemasta tulee kaksi ja puoli vuotta, silti mieleni ei tahdo uskoa sitä todeksi. Olen pari kertaa ollut kesämökilläni vain koirani seuranani miehen jäädessä kotiin hevosia hoitamaan. Olen kesän tehnyt lujasti töitä, eivätkä työt tähänkään lopu. Ehkä se on tapani surra poikaani. Mökillä olen kuitenkin tuntenut, että rauhoitun.

Jossain vaiheessa luin viesteistänne, että suunnittelitte tapaamista, onnistuiko tapaaminen?

Nytkin paistaa ihana syksyinen aurinko. Tänään on vapaapäivä.

Hyvää syksyä palstalle kirjoittajille ja lukijoille. Voimia surussanne.

Lue lisää

Hei Poikansa menettänyt äiti

Olipa mukavaa, että kirjoitit. Joskus kun kaipaan niitä jotka eivät ole pitkään aikaan anataneet kuulua itsestää ei tarkoita sitä, että haluaisin mitenkään painostaa. On ihan ymmärrettävää, että sitä elää niin monesti juuri siten, että miltä tuntuu. Rikastutit aiemmin niin monesti minunkin mieltäni kirjoituksillasi ja näin sinut mielikuvissani kauniissa luonnossa hevosilalsi menemässä.

Minäkin mietin monesti sitä, että hukutanko suruani työntekemiseen? En tiedä mutta ainakin ajatukset jotenkin menevät siinä eteenpäin. Jään niin herkästi paikalleni (tuleen makaamaan).

Palstalla oli joskus puhetta tapaamisesta. Nimimerkki Minä se vaan kehitteli sitä mutta eihän siitä sitten sen enempää sitten ole tullut. Jj kertoilikin palstalla yhdistysmuotoisesta ja ehkäpä ohjatustakin tapaamis mahdollisuudesta mikä on avoin kaikille.

Rekisteröidyin palstalle jotta jos joku haluaa olla minuun yhteydessä ja vaikapa tavata niin ihan mielelläni tapaan joko täällä kotonani tai sitten jossakin muualla päin suomea. Liikun aika useasti ja laajalla alueella eripuolella suomea. Mielestäni ei ole mitenkään epäsopivaa tai muutoin "vierasta" lähestyä myös tapaamisten merkeissä. Katson sen ystävä rikkaudeksi elämälleni.

Olen vielä kotona koska kävin UÄ - kuvauksessa olkapääni takia. Siinä on ollut kipuja jo pitkälti toista vuotta eikä sitä taideta oikein saada kuntoon. Toki itsekin olen sitä koettanut kuntouttaa mutta ja välillä se on parempi ja välillä huonompi. Yöllä varsinkin se puutuu ja on kipeä. Tauti taitaa kuulua vanhan miehen perusolemukseen.

Piku poika tuli eilen äitinsä kanssa meille ja olivat yötä. Sain hoitaa poikaa taas tämän aamua ja antaa tyttäreni levätä. Poika nukkui aika paljon mutta vaipanvaihdolla valvoi ja oli iloinen. Pienen lapsen hymy on jotain aivan erikoisen hyvää. Niistä muutamasta sekunnista voi tulla niin onnelliseksi ja hyvälle tuulelle, ettei sitä voi oikein näin kirjoittamalla kuvata. On erikoista miten pieni lapsi voikaan antaa niin paljon. Vaikka pikku pojan kanssa on todella ihanaa niin useasti samaan aikaan kaipaan omaani. Se jotenkin kulminoituu kun pidän pikku poikaa olkapäälläni ja hän nukkuu siinä kaulaani vasten. Pitää pientä lämmintä ja hyvän tuoksuista päätään lähelläni, tuhisee, välillä availee silmiään ja haukottelee sekä tekee pienellä suullaan joitakin imutusliikkeitä. Ihanaa saada vielä tässä elämässä kokea tällaista.

Matkaan illalla taas viikoksi Tampereelle koulunpenkille. Sitten seuraava koulutus taitaakin olla vasta joulukuussa.
Hyvää alkavaa viikoa sinulle Poikansa menettänyt äiti ja kaikki muut palstalla olijat. Isän kätteen.

Hyvää huomenta kaikille lukijoille

Viimeyönä näin taas paljon unia. Ne eivät aina ole ihan johdon mukaisia ja selkeitä sillä niissä olevat tapahtumat vaihtelevat kovin. Poikakin oli unessa. Tunsin jopa unessa sen ihan ilontunteen, että sain olla hänen kanssaan. Unessa en ymmärtänyt hänen olevan todellisesti kuollut. Sitten jostakin syystä poika teki jonnekin poislähtöä ja tulin hyvin murheelliseksi. Koetin pyytää, että älä lähde vaan jää vielä luokseni. Sitten ehkä heräsin. Meni vähän aikaa tajuta, että missä oikein olen ja kun sain sen selvitettyä oli ajatuksissani se ahdistuksen kamala tunne minkä olen aiemminkin yöllä kokenut. Fyysisesti yksin vuoteella mutta henkisesti niin monta seuralaista. Taaskaan en ollut yksin. Ikävä, tuo suuri musta möykky istuu taas vuoteellani ystävineen surun ja murheen kanssa. Ja kun katson huoneen ovelle näen siellä lohduttomuuden seisovan kuin suuri ja jämäkkä vartija paikallaan. On vaikeaa sanoa välillä mitkä näyt ja tuntemukset ovat unta ja mikä on totta. Kun alkaa olemaan täysin hereillä tajuaa taas sen karmean todellisuuden, iskee seuraavaksi kamala ikävä ja lohduttomuus todellisuudesta. On kuitenkin lähdettävä tähän päivään sen todellisuuden kanssa, minkä kanssa elän. Ikävä ystävineen on häädettävä pois ja lohduttomuuden vartija on työnnettävä ovelta syrjään. On tavattava oikeita olemmassa olevia henkilöitä, on kohdattava monta tilannetta missä voimiani ja sietokykyäni koetellaan ankarasti. On vain oltava oma itsenä. Ystävät hyvät. Kerätään taas voimia päiväämme jaksaen se iltaan asti kulkea. Isän kätteen päivänne.

Turvamies kirjoitti:

Hyvää huomenta kaikille lukijoille

Viimeyönä näin taas paljon unia. Ne eivät aina ole ihan johdon mukaisia ja selkeitä sillä niissä olevat tapahtumat vaihtelevat kovin. Poikakin oli unessa. Tunsin jopa unessa sen ihan ilontunteen, että sain olla hänen kanssaan. Unessa en ymmärtänyt hänen olevan todellisesti kuollut. Sitten jostakin syystä poika teki jonnekin poislähtöä ja tulin hyvin murheelliseksi. Koetin pyytää, että älä lähde vaan jää vielä luokseni. Sitten ehkä heräsin. Meni vähän aikaa tajuta, että missä oikein olen ja kun sain sen selvitettyä oli ajatuksissani se ahdistuksen kamala tunne minkä olen aiemminkin yöllä kokenut. Fyysisesti yksin vuoteella mutta henkisesti niin monta seuralaista. Taaskaan en ollut yksin. Ikävä, tuo suuri musta möykky istuu taas vuoteellani ystävineen surun ja murheen kanssa. Ja kun katson huoneen ovelle näen siellä lohduttomuuden seisovan kuin suuri ja jämäkkä vartija paikallaan. On vaikeaa sanoa välillä mitkä näyt ja tuntemukset ovat unta ja mikä on totta. Kun alkaa olemaan täysin hereillä tajuaa taas sen karmean todellisuuden, iskee seuraavaksi kamala ikävä ja lohduttomuus todellisuudesta. On kuitenkin lähdettävä tähän päivään sen todellisuuden kanssa, minkä kanssa elän. Ikävä ystävineen on häädettävä pois ja lohduttomuuden vartija on työnnettävä ovelta syrjään. On tavattava oikeita olemmassa olevia henkilöitä, on kohdattava monta tilannetta missä voimiani ja sietokykyäni koetellaan ankarasti. On vain oltava oma itsenä. Ystävät hyvät. Kerätään taas voimia päiväämme jaksaen se iltaan asti kulkea. Isän kätteen päivänne.

Lue lisää

Olin tänään asiakkaitteni kanssa ratsastamassa aurinkoisessa syyssäässä. Laukattiin taas niin, että tuuli vinkui korvissa ja vedet nousivat silmiin. Ajatukseni keskittyivät ratsastamiseen ja asiakkaista huolehtimiseen. Hevoset hoidettiin, asiakkaat saivat kahvit ja nyt on taas aika vaipua ajatuksiin...

Tänään tulee kaksi ja puoli vuotta poikani kuolemasta. Ikävä polttaa rintaani. En ole vähään aikaan enää tuntenut, että poikani olisi lähelläni, ehkä olen tehnyt töitä paljon enkä ole ehtinyt hengähtää.

Kysyin nuorimmaiseltani, että sureeko hän vielä isoa veljeään. Myönsi surevansa ja ajattelevansa isoa veljeään joka päivä. Joimme nuorimmaiseni kanssa kahvia, polttelimme kynttilää ja muistelimme.

Suruni on muuttanut muotoaan. Suruni on hiljaista alakuloa. Mikään ei tunnu miltään. Hevosella laukkaaminen metsässä saa ajatukset pois poikani kuolemasta, mutta en tunne vauhdin hurmassakaan mitään sen kummempaa mielihyvää. Onhan se hevosella laukkaaminen silti mukavaa, en sitä kiellä. Asiakkaille täytyy näyttää iloista ilmettä ja se onnistuukin. Hetkittäin pystyn nauramaan ja iloitsemaan, mutta en ole täysillä mukana. Voikohan sitä koskaan olla? Ikävä on suunnaton.

Hyvää syksyä ja voimia läheisen kuolemansurun kanssa eläville.

Iltaa kaikille !

Taas niin surullisia päiviä. Pari päivää sitten tuli pojan kuolemasa kuluneeksi nyt 1 v 9 kk. Suru on kyllä muuttanut muotoaan, kuten Poikansa menettänyt äitikin on todennut omalta kohdaltaan. Suru on seuralaisena kuin harmmaana varjona. Kyllä minä menen eteenpäin elämässäni, olen aktiivinen, yritän elää mahdollisimman täyttä elämää, mutta sittenkin ..... kaikki on muuttunut.
Elämässä on tosiaan muitakin murheita ja tosiaan kuten Turvamies totesi, niin vastoinkäymiset helposti ottaa todistuksena siitä, että turhaa yrittää, yhtä hyvin voisi tosiaan antaa olla. Kun tulimme tuolta Lapista,niin linja-autossa kuuntelin kahden äidin jutustelua siitä, kuinka he lukivat lapsilleen ja nyt lapsenlapsilleen ja kuinka tärkeä satsaus se on tulevaisuuteen. Jotenkin minun ilkeä minäni tai katkeruuteni, miten vain, sai minut ajattelemaan, että he tuntevat olevansa hyviä äitejä, kaikki tuntui heidän jutuissaan olevan niin yksinkertaista. Heidän maailmaansa ei kuulunut lasten kuolema. Ajattelin, että vaikka millainen äiti olen ollut, niin luin pojalleni tosi paljon lapsena. Vielä, kun hän oli 10 v ja aikoja sitten osasi itse lukea,niin iltaisin luin hänelle ääneen (ja muille lapsilleni myös) ja nyt lapsenlapselle. Siitä huolimatta en ollut tarpeeksi hyvä äiti, en voinut pelastaa lastani, en pystynyt pitämään hänestä kiinni.
Viime päivinä olen taas itkenyt ja ikävöinyt. Raskas möykky rinnassa on ollut seuralaisena. Olen tehnyt työni, käynyt harrastuksissani, tavannut ihmisiä, mutta kuitenkin on jotenkin taas raskaampaa.

Sytytän kynttilän pojalleni ja samalla myös teidän muiden lapsille. Ajattelen aina mielessäni, että nämä meidän lapsemme ovat tavanneet siellä jossakin.

Hyvää illanjatkoa teille surussa kulkijoille

Viole kirjoitti:

Iltaa kaikille !

Taas niin surullisia päiviä. Pari päivää sitten tuli pojan kuolemasa kuluneeksi nyt 1 v 9 kk. Suru on kyllä muuttanut muotoaan, kuten Poikansa menettänyt äitikin on todennut omalta kohdaltaan. Suru on seuralaisena kuin harmmaana varjona. Kyllä minä menen eteenpäin elämässäni, olen aktiivinen, yritän elää mahdollisimman täyttä elämää, mutta sittenkin ..... kaikki on muuttunut.
Elämässä on tosiaan muitakin murheita ja tosiaan kuten Turvamies totesi, niin vastoinkäymiset helposti ottaa todistuksena siitä, että turhaa yrittää, yhtä hyvin voisi tosiaan antaa olla. Kun tulimme tuolta Lapista,niin linja-autossa kuuntelin kahden äidin jutustelua siitä, kuinka he lukivat lapsilleen ja nyt lapsenlapsilleen ja kuinka tärkeä satsaus se on tulevaisuuteen. Jotenkin minun ilkeä minäni tai katkeruuteni, miten vain, sai minut ajattelemaan, että he tuntevat olevansa hyviä äitejä, kaikki tuntui heidän jutuissaan olevan niin yksinkertaista. Heidän maailmaansa ei kuulunut lasten kuolema. Ajattelin, että vaikka millainen äiti olen ollut, niin luin pojalleni tosi paljon lapsena. Vielä, kun hän oli 10 v ja aikoja sitten osasi itse lukea,niin iltaisin luin hänelle ääneen (ja muille lapsilleni myös) ja nyt lapsenlapselle. Siitä huolimatta en ollut tarpeeksi hyvä äiti, en voinut pelastaa lastani, en pystynyt pitämään hänestä kiinni.
Viime päivinä olen taas itkenyt ja ikävöinyt. Raskas möykky rinnassa on ollut seuralaisena. Olen tehnyt työni, käynyt harrastuksissani, tavannut ihmisiä, mutta kuitenkin on jotenkin taas raskaampaa.

Sytytän kynttilän pojalleni ja samalla myös teidän muiden lapsille. Ajattelen aina mielessäni, että nämä meidän lapsemme ovat tavanneet siellä jossakin.

Hyvää illanjatkoa teille surussa kulkijoille

Lue lisää

Hyvää huomenta Viola ja kaikki toisetkin surussa kulkijat

Niin se vaan on, että surussa on kuljettava loppuun saakka. Onneksi elämä muuttuu ja sen mukana on pakko muuttua meidänkin ja se muuttaa samalla myös surua ja sen tunnetta. Kävin eilen Tampereelta käsin Helsingissä. Niin kuin olen teille aiemminkin kertonut ovat automatkat minulle niitä missä vaivun useasti suureen ikävään ja suruun. Vaikka pinnistelin sitä vastaan oikein kunnolla niin en voinut mitään sille pikkuisen piti itkeä suurta ikävää. Taaskin se ikävä oikein fyysisesti kouraisi rintaa.

Tänään on kiva päivä siltä osin, että neljän viikon kurssi on nyt päättymässä ja pääsen täältä kotiin. Huomenna on pikkupojan ristiäiset ja sitten pitää koettaa opetella sanomaan poikaa nimeltä. Poika on nyt reilun kuukauden ikäinen ja kääntyi eilen vatsa asennosta selälleen. Yritti viikko sitten jo sitä kuitenkaan onnistumatta. Eilen Helsingissä näin yhdessä kaupassa telineen missä oli lasten ruokalappuja erilaisin tekstein. En voinut olla ostamatta ruokalappua missä luki: ukin kulta.

Rekisteröitykää tekin palvelimelle. Jos joskus joku haluaisi vaikkapa ohi kulkiessaan käydä tervehtimässä virtuaaliystävää niin sitä kautta olisi helppo laittaa viestejä. Ne rekisteröityneet ketkä lukevat joskus palstan kirjoituksia puhelimellaan saavat rekisteripalvelun kautta sähköposti ilmoituksen puhelimeen tai koneelle milloin palstalle on tullut uusia kirjoituksia. Minulle se on ollut kätevää täällä koululla. Puhelimen viestin mukana on valmis linkki palstalle.

Mielelläni kävisin ratsastamassa Poikansa menettäneen äidin talleilla jos vain tietäisin, että missä talli on samoin kuin tervehtisin teitä toisiakin kun liikun töiden takia.

Voimarikasta päivää teille kaikille. Kaipaan niidenkin kirjoituksia kenestä ei ole kuulut pitkään aikaan mitään.

Voimia täytyy taas tänäänkin kerätä jotta selvitään tästä päivästä. Väsyneenä, nälkäisenä, sairaana tai muutoin heikkokuntoisena on mielikin alttiimpi ja herkempi tuntemaan surun syvyyksiä sekä lohdutonta ikävää. se, että koettaa pitää itsensä kunnossa ei ole surun väheksymistä tai pois siirtämistä. Joskus liika-annos harrastuksia ja ns. tiukka voimien kerääminenkin voi tehdä väsyneeksi.

Olen aina ajatellut samoin kuin Violakin, että lapsemme ja muut läheisemme ovat varmaan kokoontuneet yhteen rajan tuolla puolen. Mikä heitä estäisi sitä yhteyttä pitämästä? Kiitos Viola kynttilän sytyttämisestä.

Turvamies kirjoitti:

Hyvää huomenta Viola ja kaikki toisetkin surussa kulkijat

Niin se vaan on, että surussa on kuljettava loppuun saakka. Onneksi elämä muuttuu ja sen mukana on pakko muuttua meidänkin ja se muuttaa samalla myös surua ja sen tunnetta. Kävin eilen Tampereelta käsin Helsingissä. Niin kuin olen teille aiemminkin kertonut ovat automatkat minulle niitä missä vaivun useasti suureen ikävään ja suruun. Vaikka pinnistelin sitä vastaan oikein kunnolla niin en voinut mitään sille pikkuisen piti itkeä suurta ikävää. Taaskin se ikävä oikein fyysisesti kouraisi rintaa.

Tänään on kiva päivä siltä osin, että neljän viikon kurssi on nyt päättymässä ja pääsen täältä kotiin. Huomenna on pikkupojan ristiäiset ja sitten pitää koettaa opetella sanomaan poikaa nimeltä. Poika on nyt reilun kuukauden ikäinen ja kääntyi eilen vatsa asennosta selälleen. Yritti viikko sitten jo sitä kuitenkaan onnistumatta. Eilen Helsingissä näin yhdessä kaupassa telineen missä oli lasten ruokalappuja erilaisin tekstein. En voinut olla ostamatta ruokalappua missä luki: ukin kulta.

Rekisteröitykää tekin palvelimelle. Jos joskus joku haluaisi vaikkapa ohi kulkiessaan käydä tervehtimässä virtuaaliystävää niin sitä kautta olisi helppo laittaa viestejä. Ne rekisteröityneet ketkä lukevat joskus palstan kirjoituksia puhelimellaan saavat rekisteripalvelun kautta sähköposti ilmoituksen puhelimeen tai koneelle milloin palstalle on tullut uusia kirjoituksia. Minulle se on ollut kätevää täällä koululla. Puhelimen viestin mukana on valmis linkki palstalle.

Mielelläni kävisin ratsastamassa Poikansa menettäneen äidin talleilla jos vain tietäisin, että missä talli on samoin kuin tervehtisin teitä toisiakin kun liikun töiden takia.

Voimarikasta päivää teille kaikille. Kaipaan niidenkin kirjoituksia kenestä ei ole kuulut pitkään aikaan mitään.

Voimia täytyy taas tänäänkin kerätä jotta selvitään tästä päivästä. Väsyneenä, nälkäisenä, sairaana tai muutoin heikkokuntoisena on mielikin alttiimpi ja herkempi tuntemaan surun syvyyksiä sekä lohdutonta ikävää. se, että koettaa pitää itsensä kunnossa ei ole surun väheksymistä tai pois siirtämistä. Joskus liika-annos harrastuksia ja ns. tiukka voimien kerääminenkin voi tehdä väsyneeksi.

Olen aina ajatellut samoin kuin Violakin, että lapsemme ja muut läheisemme ovat varmaan kokoontuneet yhteen rajan tuolla puolen. Mikä heitä estäisi sitä yhteyttä pitämästä? Kiitos Viola kynttilän sytyttämisestä.

Lue lisää

Pikaisesti konella. Turkuun lähdössä. Käyn nuorimman pojan luona ja vähän muutakin asiaa. Mukava, kun pääset kotiin taas Turvamies ja pitäkää kaunnit ristiäiset lapselle. Ehkä voit kertoa lapsen nimenkin sitten meille.
Hyvää päivää kaikille

Viole kirjoitti:

Pikaisesti konella. Turkuun lähdössä. Käyn nuorimman pojan luona ja vähän muutakin asiaa. Mukava, kun pääset kotiin taas Turvamies ja pitäkää kaunnit ristiäiset lapselle. Ehkä voit kertoa lapsen nimenkin sitten meille.
Hyvää päivää kaikille

Lue lisää

Aamu alko pakkasen merkeissä,nyt on aste lämmintä ja auringollakin ainakin yritystä paistaa.

Oli mukava kuulla poikansa menettänyt äidinkin kuulumisia.

Mukavasti kirjotit Viola näistä meän rakkaimmista...sielä he ovat yhdessä...ja me täällä poltellaan kynttilöitä ikävässä.

Ajattelin Turvamies,että tyttäresi ehkä laittaa pojalleen yhdeksi nimeksi saman kuin veljellään. Tuli sinut niin mieleen viikolla, kun sisko kävi tyttärensä kanssa ja hänellä oli mukana 7 viikon ikäinen,suloinen pieni poika,tuli mieleen ne sinun kirjoitukset pikku miehen kans vietetyistä yhteisistä hetkistä.

Meilläkin on täällä synttäreitä tiedossa viikonlopulle...siskon mies täyttää 60 v ja miniä 21 v ja hänen isänsä 50 v.

Hyvää viikonloppua teille kaikille ja voimia ikävään.

sydän syrjällään kirjoitti:

Aamu alko pakkasen merkeissä,nyt on aste lämmintä ja auringollakin ainakin yritystä paistaa.

Oli mukava kuulla poikansa menettänyt äidinkin kuulumisia.

Mukavasti kirjotit Viola näistä meän rakkaimmista...sielä he ovat yhdessä...ja me täällä poltellaan kynttilöitä ikävässä.

Ajattelin Turvamies,että tyttäresi ehkä laittaa pojalleen yhdeksi nimeksi saman kuin veljellään. Tuli sinut niin mieleen viikolla, kun sisko kävi tyttärensä kanssa ja hänellä oli mukana 7 viikon ikäinen,suloinen pieni poika,tuli mieleen ne sinun kirjoitukset pikku miehen kans vietetyistä yhteisistä hetkistä.

Meilläkin on täällä synttäreitä tiedossa viikonlopulle...siskon mies täyttää 60 v ja miniä 21 v ja hänen isänsä 50 v.

Hyvää viikonloppua teille kaikille ja voimia ikävään.

Lue lisää

Oikenin tuli kyyneleet silmiin kun kerroit Viola ajattelevasi meidän kaikkien läheisiä sytyttäessäsi kynttilän - Kiitos sinulle .

Tuntuu olo jotenkin vaisulta ja ankealta, ei saa tehdyksi kuin juuri ja juuri pakolliset jutut.
Aika kuluu, mutta tunnen oman elämäni jotenkin pysähtyneen kevääseen,tytön kuoleman aikaan.

Päivittäin käyn täällä lukemassa kirjoituksianne , aina en jaksa itse kirjoittaa mutta luen kaikki kirjoitukset.

Olen pyöräillyt työmatkat ja käynyt kerran viikossa joogassa. Jooga tuntuu hyvältä, varsinkin ne rentoutusjaksot tunnin jälkeen. Pitäisikin käydä kirjastosta lainaamassa rentoutus"kasetti" ja kuunnella sitä ehtoolla ellei uni meinaa tulla.

-toivottelen kaikille hyvää viikonloppua

Viole kirjoitti:

Pikaisesti konella. Turkuun lähdössä. Käyn nuorimman pojan luona ja vähän muutakin asiaa. Mukava, kun pääset kotiin taas Turvamies ja pitäkää kaunnit ristiäiset lapselle. Ehkä voit kertoa lapsen nimenkin sitten meille.
Hyvää päivää kaikille

Lue lisää

Lauantai iltaa Viola

Ristiäiset olivat todella lämpöiset, pienet ja ihanat. Pappina toimi ystäväni aj entinen naapurini joka asuu n. 900km päässä pojoisessa suomessa. Hän ajoi tämän matkan edestakaisin (n. 1800km) ristimään tyttäreni poika-vauvan Luka Onni Oliverin. Sama ystävä - kirkkoherra siunasi poikani hautaan. Silloin hän tuli sitä varten lomaltaan Kreetalta jonne hän palasi takaisin hautajaisten jälkeen. Ei se, etteikö samn tehtävän olisi hoitanut joku pappi ihan läheltäkin, vaikkapa nykyinen naapurin rovasti mutta tähän ystävään sisältyy niin paljon yhteitä elämää. Hänellä on myös kyky puhua ns. Jumalan sanaa hyvin arkisesti ja maanläheisesti.

Hän sanoi, että kun nyt te kaikki siunaatte lasta käsien päällelaittamisella on se vaan rituaalinen tapahtuma tässä hetkessä. Nämä samat kädet voivat auttaa lasta vaipanvaihdossa, hellyydessä, suojelussa ja kaikessa. Se on myös sitä käsien päällelaittamista. Ja kun vanhemmat polttavat kastekynttilää niin polttakaa sitä silloin kun lapsi nukkuu ja ottakaa aikaa itsellene. Kynttilän tuli on silloin lapsenne paikalla.

Minulle tuli mieleen siellä ristiäisissä kun sytytit kynttilän meidän kaikkien läheisille. Se kuvaa juuri sitä, että läheisemme on paikalla. Minäkin lähden kohta viemään kynttilän poikani haudalle. Laitan se sinne kivenlyhtyyn. Sytytän sinne myös toisen kynttilän teidän kaikkien näkymättömien ystävieni läheisille ja ystävälleni Timpalle. Yhteen pieneen liekkiin mahtuu niin paljon, he kaikki.

Viettäkää hyvä viikonloppu missä sitten olettekin. Huomenna pitäisi olla vielä lämmintä lähes joka paikassa. Isän kätteen iltanne.

Turvamies kirjoitti:

Lauantai iltaa Viola

Ristiäiset olivat todella lämpöiset, pienet ja ihanat. Pappina toimi ystäväni aj entinen naapurini joka asuu n. 900km päässä pojoisessa suomessa. Hän ajoi tämän matkan edestakaisin (n. 1800km) ristimään tyttäreni poika-vauvan Luka Onni Oliverin. Sama ystävä - kirkkoherra siunasi poikani hautaan. Silloin hän tuli sitä varten lomaltaan Kreetalta jonne hän palasi takaisin hautajaisten jälkeen. Ei se, etteikö samn tehtävän olisi hoitanut joku pappi ihan läheltäkin, vaikkapa nykyinen naapurin rovasti mutta tähän ystävään sisältyy niin paljon yhteitä elämää. Hänellä on myös kyky puhua ns. Jumalan sanaa hyvin arkisesti ja maanläheisesti.

Hän sanoi, että kun nyt te kaikki siunaatte lasta käsien päällelaittamisella on se vaan rituaalinen tapahtuma tässä hetkessä. Nämä samat kädet voivat auttaa lasta vaipanvaihdossa, hellyydessä, suojelussa ja kaikessa. Se on myös sitä käsien päällelaittamista. Ja kun vanhemmat polttavat kastekynttilää niin polttakaa sitä silloin kun lapsi nukkuu ja ottakaa aikaa itsellene. Kynttilän tuli on silloin lapsenne paikalla.

Minulle tuli mieleen siellä ristiäisissä kun sytytit kynttilän meidän kaikkien läheisille. Se kuvaa juuri sitä, että läheisemme on paikalla. Minäkin lähden kohta viemään kynttilän poikani haudalle. Laitan se sinne kivenlyhtyyn. Sytytän sinne myös toisen kynttilän teidän kaikkien näkymättömien ystävieni läheisille ja ystävälleni Timpalle. Yhteen pieneen liekkiin mahtuu niin paljon, he kaikki.

Viettäkää hyvä viikonloppu missä sitten olettekin. Huomenna pitäisi olla vielä lämmintä lähes joka paikassa. Isän kätteen iltanne.

Lue lisää

Niin se vielä, että Onni on nyt tullut virallisesti elämääni. Luka Onni Oliver.

Onnittelut ja halaus sinulle, niin monen Turvamies!

En jaksa täällä kirjoittaa, mutta luen usein viestejään. Olen niin onnellinen, että hänet on huomioitu!

Ellinori kirjoitti:

Onnittelut ja halaus sinulle, niin monen Turvamies!

En jaksa täällä kirjoittaa, mutta luen usein viestejään. Olen niin onnellinen, että hänet on huomioitu!

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8455349

Ellinori kirjoitti:

Onnittelut ja halaus sinulle, niin monen Turvamies!

En jaksa täällä kirjoittaa, mutta luen usein viestejään. Olen niin onnellinen, että hänet on huomioitu!

Lämpöiset onnittelut Turvamies!

T:Anseliga68

Ellinori kirjoitti:

Onnittelut ja halaus sinulle, niin monen Turvamies!

En jaksa täällä kirjoittaa, mutta luen usein viestejään. Olen niin onnellinen, että hänet on huomioitu!

Hyvää huomenta Ellinori ja toiset näkymättömät ystävät

Paljon kiitoksia kannatuksestanne viikon keskustekijaksi

En oikein tiedä mitä sanoa. Olen aina ollut kehno äidinkielessä ja kirjoitan hyvinkin hajanaisesti mutta koetan kuitenkin parhaan kykyni mukaan kirjoittaa niistä asioista ja tunteista mitä tunnen. En siis yritä tai kykene teille lukijoille mitään erikoista antamaan. Kerron vain sen mikä minussa on ja että olen tullut tälle palstalle pelkästään siksi, että täällä voin elää suruani kanssanne rakkaaseen poikaani.

Menin nukkumaan suru mielessäni ystäväni poismeneon takia. Se tieto tuli niin yllättäen. Näin kuitenkin unta pojastani. Olimme jossakin ulkomailla kaupassa. Sanoin pojalle, että ostetaanko sikareita ja poletelaan niitä vain tämän matkan aikana ja lopetetaan sitten kun tullaan suomeen? Pojan kasvoilla oli sellainen "muikea hymy" (ilm. savoa) ja hän sanoi, että no ostetaan. Etsimme sopivia sikareita kumallekin ja menimme kassalle. Minä edellä ja poika perässä. Laitoimme ostokset kassan liukuhihnalle joka pyöri erittäin nopeasti. Todella nopeasti. Poika jäi sikareittemme kanssa kassalle ja minä kävelin kaupasta ulos odotellen poikaa mutta häntä ei kuulunut eikä näkynyt. Samaan aikaan kaupan eteen alkoi kerääntyä jonoa joka kokoajan piteni ja piteni. Joku sitten sanoi, että kaupan kassanhihna on rikkoutunut ja nyt vain pitää odottaa.

En etsi enteitä tai selityksiä unilleni sillä nehän voivat olla ihan mitä hyvänsä ja koostua ihan mistä hyvänsä. Ilolla kuitenkin lähden tähän päivään, että näin poikani ja hänen ilmeensä. Tänään on tyttärenpojan ristiäiset puolilta päivin. Ne keidenkä elämään kuuluu rukoukset niin muistakaa tuota pinetä poikaa ja hänen tulevaa elämää, sen pituiseksi kuin se hänelle suodaan.

Meidänkin elämä on tänään vain arvoitus. Jokaisen vuoro tulee aikanaan ja toivon mukaan saavumme rakkaittemme luokse. Toiset meistä jäävät suremaan ja ikävöimään vuorostaan meitä. Nyt on meidän aika surra ja ikävöidä. Koetetaan suoriutua siitä tehtävästä vahvana ja uskossa siihen jälleennäkemiseen. Jälleennäkemisessä on jotain lohdullista. Salaista lohdullista joka valaistuu aikanaan meille kaikille.

Isän kätteen päiväsi Ellinoora ja kaikki palstalla olijat

Turvamies kirjoitti:

Hyvää huomenta Ellinori ja toiset näkymättömät ystävät

Paljon kiitoksia kannatuksestanne viikon keskustekijaksi

En oikein tiedä mitä sanoa. Olen aina ollut kehno äidinkielessä ja kirjoitan hyvinkin hajanaisesti mutta koetan kuitenkin parhaan kykyni mukaan kirjoittaa niistä asioista ja tunteista mitä tunnen. En siis yritä tai kykene teille lukijoille mitään erikoista antamaan. Kerron vain sen mikä minussa on ja että olen tullut tälle palstalle pelkästään siksi, että täällä voin elää suruani kanssanne rakkaaseen poikaani.

Menin nukkumaan suru mielessäni ystäväni poismeneon takia. Se tieto tuli niin yllättäen. Näin kuitenkin unta pojastani. Olimme jossakin ulkomailla kaupassa. Sanoin pojalle, että ostetaanko sikareita ja poletelaan niitä vain tämän matkan aikana ja lopetetaan sitten kun tullaan suomeen? Pojan kasvoilla oli sellainen "muikea hymy" (ilm. savoa) ja hän sanoi, että no ostetaan. Etsimme sopivia sikareita kumallekin ja menimme kassalle. Minä edellä ja poika perässä. Laitoimme ostokset kassan liukuhihnalle joka pyöri erittäin nopeasti. Todella nopeasti. Poika jäi sikareittemme kanssa kassalle ja minä kävelin kaupasta ulos odotellen poikaa mutta häntä ei kuulunut eikä näkynyt. Samaan aikaan kaupan eteen alkoi kerääntyä jonoa joka kokoajan piteni ja piteni. Joku sitten sanoi, että kaupan kassanhihna on rikkoutunut ja nyt vain pitää odottaa.

En etsi enteitä tai selityksiä unilleni sillä nehän voivat olla ihan mitä hyvänsä ja koostua ihan mistä hyvänsä. Ilolla kuitenkin lähden tähän päivään, että näin poikani ja hänen ilmeensä. Tänään on tyttärenpojan ristiäiset puolilta päivin. Ne keidenkä elämään kuuluu rukoukset niin muistakaa tuota pinetä poikaa ja hänen tulevaa elämää, sen pituiseksi kuin se hänelle suodaan.

Meidänkin elämä on tänään vain arvoitus. Jokaisen vuoro tulee aikanaan ja toivon mukaan saavumme rakkaittemme luokse. Toiset meistä jäävät suremaan ja ikävöimään vuorostaan meitä. Nyt on meidän aika surra ja ikävöidä. Koetetaan suoriutua siitä tehtävästä vahvana ja uskossa siihen jälleennäkemiseen. Jälleennäkemisessä on jotain lohdullista. Salaista lohdullista joka valaistuu aikanaan meille kaikille.

Isän kätteen päiväsi Ellinoora ja kaikki palstalla olijat

Lue lisää

minkä palkinnon sait :-)

jj kirjoitti:

minkä palkinnon sait :-)

Hei Jj

Ihan liian ylimääräistä huomiota minulle sillä näiltä keskustelupalstoilta löytyy varmasti paljon oikeita virtuaaliakrobaatteja ja äidinkielen taitajia. Tällä meidänkin palstalla on arvostettavia kirjoittajia. Minä en ole kirjoittaja. Olen Turvamies. On varmaan niin erinlaista keskustella jostakin toisesta aiheesta kuin surusta ja rakkaudesta. Arkinen elämäni pyörii päivittäisessä ikävässä ja palsta on minulle eniten keino käsitellä suruani.

Ajattelin ohittaa tämän viikonkeskustelija jutun ihan ilman mitään huomiota mutta kai olen velvollinen kertomaan teille mitä sitten sain palkinnoksi. Hyvän omenasadon aikaan se voi ola vaikkapa kopallinen omenia.

Hyvää viikonloppua

Turvamies kirjoitti:

Hei Jj

Ihan liian ylimääräistä huomiota minulle sillä näiltä keskustelupalstoilta löytyy varmasti paljon oikeita virtuaaliakrobaatteja ja äidinkielen taitajia. Tällä meidänkin palstalla on arvostettavia kirjoittajia. Minä en ole kirjoittaja. Olen Turvamies. On varmaan niin erinlaista keskustella jostakin toisesta aiheesta kuin surusta ja rakkaudesta. Arkinen elämäni pyörii päivittäisessä ikävässä ja palsta on minulle eniten keino käsitellä suruani.

Ajattelin ohittaa tämän viikonkeskustelija jutun ihan ilman mitään huomiota mutta kai olen velvollinen kertomaan teille mitä sitten sain palkinnoksi. Hyvän omenasadon aikaan se voi ola vaikkapa kopallinen omenia.

Hyvää viikonloppua

Lue lisää

Viikon keskustelijan valinta on täydellisesti osunut oikeaan henkilöön.
Sinun ansiostasi on meillä näin loistava keskusteluketju, jossa purkaa tuntojaan surusta ja ikävästä.
Oman surusi keskellä jaksat kannustaa meitä eteen päin ja huolehdit meistä kyselemällä peräämme, jollemme ole vähään aikaan ilmoittanut itsestämme.
Kiitos sinulle, että jaksat olla meille kaikille Turvamies!

Pirstaleita kirjoitti:

Viikon keskustelijan valinta on täydellisesti osunut oikeaan henkilöön.
Sinun ansiostasi on meillä näin loistava keskusteluketju, jossa purkaa tuntojaan surusta ja ikävästä.
Oman surusi keskellä jaksat kannustaa meitä eteen päin ja huolehdit meistä kyselemällä peräämme, jollemme ole vähään aikaan ilmoittanut itsestämme.
Kiitos sinulle, että jaksat olla meille kaikille Turvamies!

Lue lisää

Hei Pirstaleita

Paljon kiitoskia onnen toivotuksista. Onneksi on todellakin kohdallani tullut sillä lapsen lapseni on toiselta nimeltään Onni. Mitä tulee siihen palkintoon niin olenkin kirjoittanut siitä jo aiemmin. Turvamiehenä aion olla elämäni loppun saakka ihan kaikille niillä kyvyillä ja mahdollisuuksilla mitä voin milloinkin antaa ja olla. En ole muuta elämän tehtävää itselleni keksinyt. Olkoon se sitten sitä.

Alakerran toinekin ovi nyt lasitettu ja lämpöeristetty. Kun työskentelen tuolla alakerrassa niin sitä jotenkin alitajunnassaan odottaa, että oma poikani tulla tupsahtaisi jostakin katsomaan mitä olen saanut aikaiseksi. Siihen ettei hän tule enää milloinkaan elämääni ei meinaa mitenkään tottua tai kyetä elämään. Odotan häntä edelleen.

Voimia päivääsi Pirstaleita ja kiitos kirjoituksistasi jotka ovat kantaneet minuakin ja antaneet uutta voimaa jatkaa eteenpäin. Juuri sitä voimaa jokainen tuo tälle palstalle kirjoitaessaan. Olette kaikki mahtavan hyviä kirjoittajia ja keskustelijoita.

Anseliga68 kirjoitti:

Lämpöiset onnittelut Turvamies!

T:Anseliga68

Kiitos sinullekin onnitteluista

Muistan kun tulit ensimmäisiä kertoja palstalle ja sitten sanoit poistuvasi kun me muut olimme menettäneet lapsemme ja sinä koit erinlaisuutta kun olit menettänyt puolisosi. Olen ollut iloinen ja kiitollinen, että olet pysynyt mukana ja kirjoitellut kuulumisiasi. Ehpä se onkin juuri siinä, etteä vaikka minitsemme kirjoituksissamme sen mentyksen kohteen niin tärkeämpää on pohtia jaksamista ja voimien etsintää. Kirjoittaa välillä sitä rakkaudesta ja onnesta olkoon kohteemme itsekullakin omansa. Kun kerroit lähteväsi matkalla niin odotin kovasti silloinkin kuulumisisasi.

Toivon, että saat voimia virkavapaallasi. Kirjoittele.

Jotenkin samaistun niin kirjoitukseesi JJ. Lapsemme olivat suunnileen samanikäisiä menettäessämme heidät. Hellin käsin kantoi mieheni hänetkin synnytyssairaalasta, esikoisemme. Piti lujasti kiinni, ettei pudottaisi. Nyt minulla on tunne, että kuitenkin pudotimme hänet. Koko viikonlopun hän on ollut mielessäni todella paljon. Asiaan on tietysti vaikuttanut se, että olin nuorimman pojan luona koko viikonlopun ja hän tämän tästä jonkin asian yhteydessä mainitsi ja halusi puhua veljestään.
Palasin vasta hetki sitten Turusta. Kävimme lauantaina nuorimman pojan kanssa teatterissa katsomassa sitä Pekkasen Tukkijoella-näytelmää. Kävin myös hänen kanssaan syömässä. Äidin seura alkaa jo kelvata, hänkään ei ole enää murrosikäinen.

Onnittelut keskustelija-nimityksestä Turvamies ja kauniin nimen sai lapsenlapsesi.

Nyt vielä saunaan ja sitten nukkumaan. Pitkä ajomatka väsyttää kovin.

Hyvää yötä ystävät

Hiihi,heh,heh..

jj kirjoitti:

Hiihi,heh,heh..

Moi Jj

Kyllä. Kaappihomoksi minua ei oltu vielä milloinkaan tituleerattu joten ihan uudet tuulet puhaltaa. Virtuaalisesti kommentoidessa voi aina kokea jonkinlaista koskemattomuudensuojaa. Lisäksi vielä pikkurikollinen ja äidinhelmoissa oleva. Kyllä jos poikani eläisi niin hän kyllä nauraisi näille minuun kohdistuneille jutuille. Voihan se olla, että nauraa nytkin ja makeasti.

jj kirjoitti:

Hiihi,heh,heh..

Tämän ja aiemman ketjun lukeminen aiheutti minussa hurjan tunnemyrskyn. Välillä itketti, välillä nauratti ja lopulta ei yhtään viestiä voinut jättää lukematta. Välillä itketti kaikki omat kuolleet, sitten isovanhemmat, jotka kuolivat ennen kun ehdin heitä edes tapaamaan, lopulta itketti ja surutti nekin rakkaat, jotka ovat vielä läsnä. Ettei heitä ainakaan vielä vietäisi, etten itse joutuisi palaamaan suruun vielä. Jos saisi vielä kulkea rakkaani kanssa tätä elämänmatkaa nyt, kun kaikki on vihdoinkin niin monen koettelemuksen jälkeen hyvin. Kun elämä vielä, vihdoin, antoi rinnalleni ihmisen, jonka kanssa kaikki mennyt tuska on poispyyhitty. Kun saan kokea sen suuren rakkauden, vaikka lapsia minulle ei elämä ole suonutkaan. Kaikkea sitä ihminen voi surra. Menneitä, tulevia olevia ja kuviteltujakin.

Kirjoituksenne koskettivat minua. Kaiken surun ja musertavan tuskan keskeltä teksteissänne pilkottaa toivo, usko ja se suurin, rakkaus. Huumori ja matka kanssanne mielikuvina eri vuodenajoissa sai hymyilemään ja nauramaankin. Kävin kanssanne läpi tekstienne kautta uudelleen isäni kuoleman, surun ja kaipuun. Kaikki ne sanomattomat sanat, tekemättömät teot ja vapautuksen tunteen siitä, että ei niillä olisi ollut väliä kuitenkaan. Tärkeämpää oli se, mikä oli ollut ja koettu, ei se, että kaikkea emme ehtineet sanoa tai tehdä. Oma sisäinen suruhuntuni sai pudota tuon tajuttuani. Minuun koski niin kovasti koska yhdessä koetut asiat olivat niin merkityksellisiä. Monet itkuiset yöt ja päivät, surun täyttämät hetket ja perhejuhlissa isän tyhjän paikan aiheuttama fyysinen tukahtuma kurkussa kävin läpi välillä huutaen tyhjyyteen elämän epäoikeudenmukaisuutta. Olisin halunnut enemmän, paljon enemmän, mutta se mitä sain, oli arvokkainta. En halua jäädä kiinni siihen hetkeen, kun tämä yhteinen aikamme päättyi. Yritän löytää iloa ja turvaa ajasta, joka meille annettiin. Isäni elämä ja rakkaus olisi kuolemaa vahvempi, näin päätin vaikka se ei ollut helppoa.

Toivon teille jokaiselle voimia ja ilonhetkiä riittävästi, jotta surua jaksaa kantaa. Koskaan se ei katoa kun merkityksellinen ihminen poistuu, mutta aika suo helpotusta muuttaen merkityksellisen ihmisen elämän kuoleman tuomaa surua vahvemmaksi.

Ja jokaisen teidän tarinanne, kirjoituksenne ja jaksamisenne tuo jollekin toiselle lohtua. Niin minullekin.

Halaus ja rutistus teille kaikille.

Tyttönainen kirjoitti:

Tämän ja aiemman ketjun lukeminen aiheutti minussa hurjan tunnemyrskyn. Välillä itketti, välillä nauratti ja lopulta ei yhtään viestiä voinut jättää lukematta. Välillä itketti kaikki omat kuolleet, sitten isovanhemmat, jotka kuolivat ennen kun ehdin heitä edes tapaamaan, lopulta itketti ja surutti nekin rakkaat, jotka ovat vielä läsnä. Ettei heitä ainakaan vielä vietäisi, etten itse joutuisi palaamaan suruun vielä. Jos saisi vielä kulkea rakkaani kanssa tätä elämänmatkaa nyt, kun kaikki on vihdoinkin niin monen koettelemuksen jälkeen hyvin. Kun elämä vielä, vihdoin, antoi rinnalleni ihmisen, jonka kanssa kaikki mennyt tuska on poispyyhitty. Kun saan kokea sen suuren rakkauden, vaikka lapsia minulle ei elämä ole suonutkaan. Kaikkea sitä ihminen voi surra. Menneitä, tulevia olevia ja kuviteltujakin.

Kirjoituksenne koskettivat minua. Kaiken surun ja musertavan tuskan keskeltä teksteissänne pilkottaa toivo, usko ja se suurin, rakkaus. Huumori ja matka kanssanne mielikuvina eri vuodenajoissa sai hymyilemään ja nauramaankin. Kävin kanssanne läpi tekstienne kautta uudelleen isäni kuoleman, surun ja kaipuun. Kaikki ne sanomattomat sanat, tekemättömät teot ja vapautuksen tunteen siitä, että ei niillä olisi ollut väliä kuitenkaan. Tärkeämpää oli se, mikä oli ollut ja koettu, ei se, että kaikkea emme ehtineet sanoa tai tehdä. Oma sisäinen suruhuntuni sai pudota tuon tajuttuani. Minuun koski niin kovasti koska yhdessä koetut asiat olivat niin merkityksellisiä. Monet itkuiset yöt ja päivät, surun täyttämät hetket ja perhejuhlissa isän tyhjän paikan aiheuttama fyysinen tukahtuma kurkussa kävin läpi välillä huutaen tyhjyyteen elämän epäoikeudenmukaisuutta. Olisin halunnut enemmän, paljon enemmän, mutta se mitä sain, oli arvokkainta. En halua jäädä kiinni siihen hetkeen, kun tämä yhteinen aikamme päättyi. Yritän löytää iloa ja turvaa ajasta, joka meille annettiin. Isäni elämä ja rakkaus olisi kuolemaa vahvempi, näin päätin vaikka se ei ollut helppoa.

Toivon teille jokaiselle voimia ja ilonhetkiä riittävästi, jotta surua jaksaa kantaa. Koskaan se ei katoa kun merkityksellinen ihminen poistuu, mutta aika suo helpotusta muuttaen merkityksellisen ihmisen elämän kuoleman tuomaa surua vahvemmaksi.

Ja jokaisen teidän tarinanne, kirjoituksenne ja jaksamisenne tuo jollekin toiselle lohtua. Niin minullekin.

Halaus ja rutistus teille kaikille.

Lue lisää

Niin kaunis kirjoitus Tyttönainen. Uskomatonta, että olet jaksanut lukea ketjujen kirjoitukset läpi. Toivon sydämestäni, ett saat pitää vielä jäljellä olevat rakkaasi lähelläsi kauan. Kaikkea hyvää sinulle toivon,

Viole kirjoitti:

Niin kaunis kirjoitus Tyttönainen. Uskomatonta, että olet jaksanut lukea ketjujen kirjoitukset läpi. Toivon sydämestäni, ett saat pitää vielä jäljellä olevat rakkaasi lähelläsi kauan. Kaikkea hyvää sinulle toivon,

Lue lisää

Ja kiitos kaikille kirjoituksista.
Turvames on tosiaan palkintonsa ansainnut,niin paljon hän kantaa meitä surussa eteen päin,mie olenki ajatellu että Turvamies on niin ko, tämän meän ketjun "isä-hahmo"...jaksaa kannustaa meitä kaikkia ja kertoilee niin luontevasti elämän kulusta. Kiitos sulle.

Talvea kohti mennään,parina päivänä on pitäny tulia jo käyttää,muuten joutuu turvautumaan sähköpatteriin.
Kesä meni ja syksykin kallistuu loppu puolele ja tuntuu jotenkin aivan käsittämättömältä tämä ajan kulu,jotensaki tuntuu että päivien kulku menee aivan eri kalenterin mukaan,kuin ennen.

Toivon teille kaikille voimaa suruun ja ikävään,jaksetaan yhtäköyttä vetäen eteen päin.

sydän syrjällään kirjoitti:

Ja kiitos kaikille kirjoituksista.
Turvames on tosiaan palkintonsa ansainnut,niin paljon hän kantaa meitä surussa eteen päin,mie olenki ajatellu että Turvamies on niin ko, tämän meän ketjun "isä-hahmo"...jaksaa kannustaa meitä kaikkia ja kertoilee niin luontevasti elämän kulusta. Kiitos sulle.

Talvea kohti mennään,parina päivänä on pitäny tulia jo käyttää,muuten joutuu turvautumaan sähköpatteriin.
Kesä meni ja syksykin kallistuu loppu puolele ja tuntuu jotenkin aivan käsittämättömältä tämä ajan kulu,jotensaki tuntuu että päivien kulku menee aivan eri kalenterin mukaan,kuin ennen.

Toivon teille kaikille voimaa suruun ja ikävään,jaksetaan yhtäköyttä vetäen eteen päin.

Lue lisää

Hei sydän syrjällään ja kaikki toiset palstan ystävät

Kiitos sinullekin. En minä ole sen erikoisempi kannustamaan teitä kuin yksikään teistä. Jokainen meistä kannustaa toisia eteenpäin kirjoituksillaan ja elämänkokemuksillaan. Viimeyö oli kylmä meilläkin ja kylmä näyttää tulevan nytkin illaksi. Me ollaan vielä parin ilmalämpöpumpun varassa. Kun tulee kylmempää niin lämmitellään paria uunia ja sitten siirrytään myöhemmin keskusläämitykseen. Ilmalämpöpumput säästävät paljon lämmityskustannuksissa.

Tänään on ollut pikku Luka meillä äitinsä kanssa ja jää nyt yöksi. Poika nukkui pitkin iltaa rintani päällä. Voi että hän voikaan lämmittää ja olla ihana myös nukkuessaan. Valveilla ottaa kovasti kontaktia ja koettaa äännellä kun lörpöttelen hänelle. Suorittaa isoja hymyjä. Sovitin hänelle ostamaani ruokalappua jossa on teksti Ukin kulta. Lappu käy kaulaan kuin nenä naamaan. Käytimme Lukaa juuri kylvyssä. Voi, että poika nauttii vedestä. Hymyili kun pesimme hänen poimujaan.

Löysin tänään papereitten välistä pari vanhaa valokuvaa missä oma poikani on n.3-4 vuotias. Istumme yhdessä pihalle laitetussa uima-altaassa. Aurinko paistaa ja olen kuvassa silmät kiinni. Poika polskuttelee vettä sylissäni istuen. Miten ihanaa elämä olikaan silloin?

Muistelkaa tekin tänä iltana jotain ihanaa elämänne varrelta. Se tuottaa hyvää mieltä ajatuksiin ennen nukkumaan menoa. Voikaa hyvin ja Isän kätteen yönne.

Tämä päivä ottanu lujille........se mahdoton ikävä löi täysilä päälle. Te tiedätte siellä mitä tarkotan.

Kauniita unia ja voimia huomiseen......laitan musiikki linkin.

http://www.youtube.com/watch?v=fvVfPyserJM&feature=related

sydän syrjällään kirjoitti:

Tämä päivä ottanu lujille........se mahdoton ikävä löi täysilä päälle. Te tiedätte siellä mitä tarkotan.

Kauniita unia ja voimia huomiseen......laitan musiikki linkin.

http://www.youtube.com/watch?v=fvVfPyserJM&feature=related

Lue lisää

Kyllä on raskasta aikaa. Ikävä ja suru on täysillä päällä. Johtuuko se tästä syksystä en tiedä. Mutta eihän poikani kuolemasta ole kuin kolme kuukautta aikaa ja nyt sen lopullisuuden alkaa vasta tajuamaan.
Tuntuu että olen menettänyt uskoni kokonaan mutta ihanalta kuulosti tuo virsi herra kädelläsi jonka sydän syrjällään oli linkittänyt. Onhan sitä laulettu kaikkien lapsien kerhojuhlissa ja poikani hautajaisissa myös. Turvallinen olo tuli sitä kuunnellessa. Jotenkin olen niin vihainen jälleen että miksi tuollaista tapahtuu että lapsemme viedään meiltä. Se on niin väärin. Itkin ääneen kun siivoilin ja katselin poikani mopokypärää joka roikkuu vieläkin kuistin naulakossa kuin odotellen. En jaksa kirjoittaa kun niin itkettää. Tiedän että ymmärrätte ystäväni.

särkynyt kirjoitti:

Kyllä on raskasta aikaa. Ikävä ja suru on täysillä päällä. Johtuuko se tästä syksystä en tiedä. Mutta eihän poikani kuolemasta ole kuin kolme kuukautta aikaa ja nyt sen lopullisuuden alkaa vasta tajuamaan.
Tuntuu että olen menettänyt uskoni kokonaan mutta ihanalta kuulosti tuo virsi herra kädelläsi jonka sydän syrjällään oli linkittänyt. Onhan sitä laulettu kaikkien lapsien kerhojuhlissa ja poikani hautajaisissa myös. Turvallinen olo tuli sitä kuunnellessa. Jotenkin olen niin vihainen jälleen että miksi tuollaista tapahtuu että lapsemme viedään meiltä. Se on niin väärin. Itkin ääneen kun siivoilin ja katselin poikani mopokypärää joka roikkuu vieläkin kuistin naulakossa kuin odotellen. En jaksa kirjoittaa kun niin itkettää. Tiedän että ymmärrätte ystäväni.

Lue lisää

Hei Sydän syrjällään ja Särkynyt sekä muut palstalla olijat

Taitaa hiipua tälle meidän palstalle kirjoittajat tai sitten kiireet ja muutoin mieli estää kirjoitamasta. Itsekullakin on omat hyvät syynsä tehdä niin kuin parhaaksi katsoo. Kävin tänään Helsingissä ja ajelin illalla kotiin. Ajomatka on edes-takakaisin pitkä mutta aina on ihana palata kotiin. Mopokypärä tai moottoripyöräkypärä, kypärä. Se tuo niin paljon mieleen minullekin. Meilläkin niitä on ja en ole niitä poistanut mistään varastojen hyllyiltä. Tosin jokunen kypäristä on myös minunkin käytössäni olleita. Kypärä jotenkin kuavstaa poikalapsen arkista elämää ja tuo juuri niitä muistoja mieleen kun tullaan kotiin ja laitertaan kypärä hyllyyn. Siihenkin liittyy se kotiin tuleminen. Ja kaikki tällaisen muistelemine tuottaa suurta ikävää.

Särkynyt. Olet varman lukenut aikaisempia kirjoituksiamme juuri siitä katkeruudesta tai vihasta mikä mieleemme välillä kuohahtaa epätoivoisella hetkellämme. Ketä sitten pitäisi vihata? Varmaan itseäkin mutta syyttävä sormeni osoittaa niin herkästi Jumalan suuntaan jolloin samalla unohdan kaiken hyvän Hänestä. Näin se vaan menee ja kun taas saan jostenkin jonkinlaisesta järjenhäivästä kiinni, koetan rimpuilla Luojani helmoihin. Vähän niin kuin joku tuolla yhdellä palstalla kertoili minun pyörivän äitini helmoissa. Minä joka uskoin vakaasti Juamalaan ennen poikani kuolemaa menetin uskoni aivan täysin ja olin ihan varma ettei Jumalaa voi olla olemassa. Ei uskoni saa olla kiinni lapsissani. Minun pitää uskoa tai olla uskomatta. Olen kuitenkin päättänyt uskoa ja iltaisin liitän rukouksiini pyynnön: - pidä hyvä huoli pojastani ja samoin hyvä huoli teidänkin läheisistä joita kaipaatte. Ei ole hyvä syytellä Häntä joka nyt huolehtii pojastani ja läheisistänne. Kaikki tapahtumat ei todellakaan ole lähtöisin Jumalasta mutta se ei todellakaan estä sitä etteikö Jumala voisi olla paikalla kaiken tapahtuessa. Kiitos jos Hän on paikalla.

Hyvää yötä ystävät hyvät ja nukkukaa turvallisella mielellä. Uskon vakaasti, että rakkamme ovat hyvässä paikassa ja läsnä hyvän huolenpidon. Uskotaan mekin välillä vaikkapa siihen, että vahvistumme surussamme ja että elämämme menee eteenpäin vaikka s evälillä tuntuukin pysähtyvän. Ainakin me kaikki jaksamme yrittää tehdä parhaamme. Samalla jaksamme pitää hyvää huolta toisistamme. Lapsenlapseni kastepappi sanoi, että toinen toisistamme huolehtiminen on yksi tärkeimmistä tehtävistä minkä Jeesus meille asetti. Ei yhtää huono juttu vaikka vanha juttu onkin. Tuo vanha juttu toimii nykypäivänkin kunhan vaan alkaa sitä toteuttamaan.

Ikävöidään yhdessä, muistellaan yhdessä, eletään tätä elämän pätkää yhdessä. Isän kätteen.

Turvamies kirjoitti:

Hei Sydän syrjällään ja Särkynyt sekä muut palstalla olijat

Taitaa hiipua tälle meidän palstalle kirjoittajat tai sitten kiireet ja muutoin mieli estää kirjoitamasta. Itsekullakin on omat hyvät syynsä tehdä niin kuin parhaaksi katsoo. Kävin tänään Helsingissä ja ajelin illalla kotiin. Ajomatka on edes-takakaisin pitkä mutta aina on ihana palata kotiin. Mopokypärä tai moottoripyöräkypärä, kypärä. Se tuo niin paljon mieleen minullekin. Meilläkin niitä on ja en ole niitä poistanut mistään varastojen hyllyiltä. Tosin jokunen kypäristä on myös minunkin käytössäni olleita. Kypärä jotenkin kuavstaa poikalapsen arkista elämää ja tuo juuri niitä muistoja mieleen kun tullaan kotiin ja laitertaan kypärä hyllyyn. Siihenkin liittyy se kotiin tuleminen. Ja kaikki tällaisen muistelemine tuottaa suurta ikävää.

Särkynyt. Olet varman lukenut aikaisempia kirjoituksiamme juuri siitä katkeruudesta tai vihasta mikä mieleemme välillä kuohahtaa epätoivoisella hetkellämme. Ketä sitten pitäisi vihata? Varmaan itseäkin mutta syyttävä sormeni osoittaa niin herkästi Jumalan suuntaan jolloin samalla unohdan kaiken hyvän Hänestä. Näin se vaan menee ja kun taas saan jostenkin jonkinlaisesta järjenhäivästä kiinni, koetan rimpuilla Luojani helmoihin. Vähän niin kuin joku tuolla yhdellä palstalla kertoili minun pyörivän äitini helmoissa. Minä joka uskoin vakaasti Juamalaan ennen poikani kuolemaa menetin uskoni aivan täysin ja olin ihan varma ettei Jumalaa voi olla olemassa. Ei uskoni saa olla kiinni lapsissani. Minun pitää uskoa tai olla uskomatta. Olen kuitenkin päättänyt uskoa ja iltaisin liitän rukouksiini pyynnön: - pidä hyvä huoli pojastani ja samoin hyvä huoli teidänkin läheisistä joita kaipaatte. Ei ole hyvä syytellä Häntä joka nyt huolehtii pojastani ja läheisistänne. Kaikki tapahtumat ei todellakaan ole lähtöisin Jumalasta mutta se ei todellakaan estä sitä etteikö Jumala voisi olla paikalla kaiken tapahtuessa. Kiitos jos Hän on paikalla.

Hyvää yötä ystävät hyvät ja nukkukaa turvallisella mielellä. Uskon vakaasti, että rakkamme ovat hyvässä paikassa ja läsnä hyvän huolenpidon. Uskotaan mekin välillä vaikkapa siihen, että vahvistumme surussamme ja että elämämme menee eteenpäin vaikka s evälillä tuntuukin pysähtyvän. Ainakin me kaikki jaksamme yrittää tehdä parhaamme. Samalla jaksamme pitää hyvää huolta toisistamme. Lapsenlapseni kastepappi sanoi, että toinen toisistamme huolehtiminen on yksi tärkeimmistä tehtävistä minkä Jeesus meille asetti. Ei yhtää huono juttu vaikka vanha juttu onkin. Tuo vanha juttu toimii nykypäivänkin kunhan vaan alkaa sitä toteuttamaan.

Ikävöidään yhdessä, muistellaan yhdessä, eletään tätä elämän pätkää yhdessä. Isän kätteen.

Lue lisää

Hei kaikille taas ja hyvää syksyn alkua.
Olemme näköjään kaikki yht"aikaa taas masentuneita. Tuntuu että paha olo vain kasvaa. Onnea Turvamies viikon keskustelijapalkinnosta. Se tuli oikeaan osoitteeseen. Kaappihomojutuista viis.
Meille on lähiaikoina rikoskonstaapeli soitellut aika tiuhaan ja kertonut että nuoremman tyttäreni kuolemansyyn tutkinta on valmistunut. Kuolemansyy on ehdottomasti tapaturma. Ilmeisesti on taas tapahtunut hoitovirhe. Kahden lääkkeen epäsopivuuden takia tapahtunut myrkytys...Toinen lääkkeistä oli tupakanvieroituslääke.
Putosin jotenkin taas uudestaan, vaikka tietenkin helpotti tietää että teko ei ollut tahallinen.
Toisaalta jos joku tekee itsmurhan hän on silloin jo niin kovassa hädässä, ettei muuta ulospääsyä ole.

En ymmärrä miksi Jumala salli sen. Samasta perheestä kaksi lasta! Viimeinen lapsi oireilee kovasti...
Olen huolissani, mutta myönnettäköön että itsekin epäkunnossa.

Töissä menee kyllä hyvin, mutta olen työpäivän jälkeen todella väsynyt. En jaksaisi tehdä kotona enää mitään...
Ostin kiukuspäissäni kylpytynnyrin ja saan kokeilla sitä nyt viikonloppuna. Odotan sitä..

Jaksamista vain kaikille ja yrittäkää vain kirjoitella vaikkakin miten vähän tahansa, se auttaa niin monia meitä surevia.

syklami kirjoitti:

Hei kaikille taas ja hyvää syksyn alkua.
Olemme näköjään kaikki yht"aikaa taas masentuneita. Tuntuu että paha olo vain kasvaa. Onnea Turvamies viikon keskustelijapalkinnosta. Se tuli oikeaan osoitteeseen. Kaappihomojutuista viis.
Meille on lähiaikoina rikoskonstaapeli soitellut aika tiuhaan ja kertonut että nuoremman tyttäreni kuolemansyyn tutkinta on valmistunut. Kuolemansyy on ehdottomasti tapaturma. Ilmeisesti on taas tapahtunut hoitovirhe. Kahden lääkkeen epäsopivuuden takia tapahtunut myrkytys...Toinen lääkkeistä oli tupakanvieroituslääke.
Putosin jotenkin taas uudestaan, vaikka tietenkin helpotti tietää että teko ei ollut tahallinen.
Toisaalta jos joku tekee itsmurhan hän on silloin jo niin kovassa hädässä, ettei muuta ulospääsyä ole.

En ymmärrä miksi Jumala salli sen. Samasta perheestä kaksi lasta! Viimeinen lapsi oireilee kovasti...
Olen huolissani, mutta myönnettäköön että itsekin epäkunnossa.

Töissä menee kyllä hyvin, mutta olen työpäivän jälkeen todella väsynyt. En jaksaisi tehdä kotona enää mitään...
Ostin kiukuspäissäni kylpytynnyrin ja saan kokeilla sitä nyt viikonloppuna. Odotan sitä..

Jaksamista vain kaikille ja yrittäkää vain kirjoitella vaikkakin miten vähän tahansa, se auttaa niin monia meitä surevia.

Lue lisää

Hei Syklami

Kiitos sinulle onnen toivotuksistasi

Meitä yhdistää menetyksemme mutta meissä voi olla jotain muutakin hyvin samalaista. Minusta me olemm e hyvinkin paljon ns. tunneihmisiä jolloin elämme pitkälti tunteilla kun aina pitäisi koettaa elää järjellä ja tunteella. Eläntilanteet ovat pitkälti syventäneet tunne-elämäämme ja monesti olemmekin niin riepoitteltavina. Miettiminen lääkkeiden yhteensopimattomuudesta, kiinnittämättömistä turvavöistä, punasolujen riittämättömyydestä, sydämen hapen puutteesta, itsetunnon puuttesta ... kaikki tapahtui, mikään ei pelastanut. Kaikki tapahtuu ja mikään ei pelasta. Jotkut häpeävät sitä, että rakas läheinen kuoli viinaan. Moni kuolee veteen, eikä siinä ole yhtään sen kunniampaa tapaa kuolla. Sodassa kuolee luotiin sankarina, rikoksesta teloitettuna kuolee myös luotiin mutta häpeällisesti. Mielestäni kuolemassa on täydellinen tasa-arvo kuolipa sitten miten hyvänsä.

Vaikeina aikoina kun mietin samoin kuin sinäkin niitä poikani pelastumisen mahdollisuuksia ja niitä lukuisia hypoteetteja jos olisikin tapahtunut toisin unohdan sen, että minäkin kuolen. En voi tietää tästäkään loppupäivästä puhumattakaan huomisesta. Matkaamme joka hetki samaan suuntaan niiden perästä jotka jo ovat menneet.

Se kylpytynnyri on upea juttu. Olen sitä itsekkkin monesti ajatellut miten hauska siinä voisikaan olla pipo päässä lämpöisessä vedessä kylmässä raikkaassa ilmassa. No, poreamme siätiloihin odottaa vielä asennusta. Tunnollisina ihmisinä monesti "keräämme" voimamme johonkin päivän koetukseen kuten vaikkapa työhön. Kun siitä on sitten hyvin selvinnyt niin onkin hyvä levähtää ja todeta ihan reilusti itselleen, etten kotona enää jaksa mitään. En jaksa niin en jaksa. Voimamme ovat rajalliset ja kulkevat mielentilamme mukaan. Silloin on turha ruoskia itseä mihinkään vaan silloin pitää levätä. Ihanaa kuitenkin, että viikonloppu on tulossa.

Voimia sinulle ja perheellesi. Isän kämmenellä kaikki ollaan.

Turvamies kirjoitti:

Hei Syklami

Kiitos sinulle onnen toivotuksistasi

Meitä yhdistää menetyksemme mutta meissä voi olla jotain muutakin hyvin samalaista. Minusta me olemm e hyvinkin paljon ns. tunneihmisiä jolloin elämme pitkälti tunteilla kun aina pitäisi koettaa elää järjellä ja tunteella. Eläntilanteet ovat pitkälti syventäneet tunne-elämäämme ja monesti olemmekin niin riepoitteltavina. Miettiminen lääkkeiden yhteensopimattomuudesta, kiinnittämättömistä turvavöistä, punasolujen riittämättömyydestä, sydämen hapen puutteesta, itsetunnon puuttesta ... kaikki tapahtui, mikään ei pelastanut. Kaikki tapahtuu ja mikään ei pelasta. Jotkut häpeävät sitä, että rakas läheinen kuoli viinaan. Moni kuolee veteen, eikä siinä ole yhtään sen kunniampaa tapaa kuolla. Sodassa kuolee luotiin sankarina, rikoksesta teloitettuna kuolee myös luotiin mutta häpeällisesti. Mielestäni kuolemassa on täydellinen tasa-arvo kuolipa sitten miten hyvänsä.

Vaikeina aikoina kun mietin samoin kuin sinäkin niitä poikani pelastumisen mahdollisuuksia ja niitä lukuisia hypoteetteja jos olisikin tapahtunut toisin unohdan sen, että minäkin kuolen. En voi tietää tästäkään loppupäivästä puhumattakaan huomisesta. Matkaamme joka hetki samaan suuntaan niiden perästä jotka jo ovat menneet.

Se kylpytynnyri on upea juttu. Olen sitä itsekkkin monesti ajatellut miten hauska siinä voisikaan olla pipo päässä lämpöisessä vedessä kylmässä raikkaassa ilmassa. No, poreamme siätiloihin odottaa vielä asennusta. Tunnollisina ihmisinä monesti "keräämme" voimamme johonkin päivän koetukseen kuten vaikkapa työhön. Kun siitä on sitten hyvin selvinnyt niin onkin hyvä levähtää ja todeta ihan reilusti itselleen, etten kotona enää jaksa mitään. En jaksa niin en jaksa. Voimamme ovat rajalliset ja kulkevat mielentilamme mukaan. Silloin on turha ruoskia itseä mihinkään vaan silloin pitää levätä. Ihanaa kuitenkin, että viikonloppu on tulossa.

Voimia sinulle ja perheellesi. Isän kämmenellä kaikki ollaan.

Lue lisää

En ole paljoo enään kirjoitellut tänne. Mutta nyt päätin laittaa pari sanaa. Siis luen kyllä palstaa ja seuraan mitä toiset ovat kokeneet ja miten heillä menee. Omat kirjoitukset ovat kyllä aika lopussa. Enkä haluisi palata niihin kirjoituksiin mitkä silloin lähti tänne palstalle. Niin vaan kuitenkin teen. Kynttilät palaa haudalla, ikävä sydämes. Tätä tää tulee olemaan lopun elämää. Tyttö huutaa pimeydessä, missä sä isä olet ja missä on äiti vaikka äiti pitää kädestä kiinni.
Anteeksi kuitenkin tämä vuodatus. Yrittäkää jaksaa sillä kyllä se hymy sieltä kyynelten keskeltä joskus vielä tulee. Sitä tässä odottelen. Hei hei.

Suicider kirjoitti:

En ole paljoo enään kirjoitellut tänne. Mutta nyt päätin laittaa pari sanaa. Siis luen kyllä palstaa ja seuraan mitä toiset ovat kokeneet ja miten heillä menee. Omat kirjoitukset ovat kyllä aika lopussa. Enkä haluisi palata niihin kirjoituksiin mitkä silloin lähti tänne palstalle. Niin vaan kuitenkin teen. Kynttilät palaa haudalla, ikävä sydämes. Tätä tää tulee olemaan lopun elämää. Tyttö huutaa pimeydessä, missä sä isä olet ja missä on äiti vaikka äiti pitää kädestä kiinni.
Anteeksi kuitenkin tämä vuodatus. Yrittäkää jaksaa sillä kyllä se hymy sieltä kyynelten keskeltä joskus vielä tulee. Sitä tässä odottelen. Hei hei.

Lue lisää

Morjens Suicider

Olenkin tiennyt sinun olemassa olostasi rekisteröitymisen kautta. En ole kuitenkaan patistellut sinua palstalle sille itse parhaiten tiedät miten sinun on hyvä olla. Upeaa kuitenkin, että kirjoitit ja jaksat kannustaa meitä muitakin omien vaikeutesi keskellä. Tämän auttamisen piirteen olen huomannut sinussa jo aiemminkin ja siksi koetinkin sinua rohkaista toimimaan siten entistä enemmän. Kerro sinäkin miten olet edennyt surusi kanssa ja onko arkiseen elämääsi tullut mitään uutta?

Turvamies kirjoitti:

Morjens Suicider

Olenkin tiennyt sinun olemassa olostasi rekisteröitymisen kautta. En ole kuitenkaan patistellut sinua palstalle sille itse parhaiten tiedät miten sinun on hyvä olla. Upeaa kuitenkin, että kirjoitit ja jaksat kannustaa meitä muitakin omien vaikeutesi keskellä. Tämän auttamisen piirteen olen huomannut sinussa jo aiemminkin ja siksi koetinkin sinua rohkaista toimimaan siten entistä enemmän. Kerro sinäkin miten olet edennyt surusi kanssa ja onko arkiseen elämääsi tullut mitään uutta?

Lue lisää

tulee tasan 5 kk siitä päivästä kun tyttömme kuoli. Olemme jaksaneet jotenkin, pahin on takana vaikka vieläkin tulee synkkiä hetkiä ei päivittäin, mutta silloin tällöin. Eteenpäin on jaksettava taivaltaa.

Ihanaa olisi saada sellainen kylpytynnyri mökille, siinä voisi köllötellä lämpimässä vedssä tähtien alla.

Meille tuili eilen klapikuorma. Ilta kului puita pinnoon kantaessa. Puupinot laitoimme taka terassille, siitä on niin kätevä niitä sitten hakea, ei tarvitse edes kenkiä jalkaan laittaa. Meillä on sellainen varaava takka keskellä taloa, sitä lämmittelemme talviaikaan usein.

Ensi tiistaina minulla alkaa sellainen seurakunnan järjestämä sururyhmä. Ryhmä on tarkoitettu lapsensa menettäneille, kertoilen siitä sitten enemmän kun se alkaa.

Rauhaillista ja mukavaa viikonloppua teille kaikille

Kastepisara kirjoitti:

tulee tasan 5 kk siitä päivästä kun tyttömme kuoli. Olemme jaksaneet jotenkin, pahin on takana vaikka vieläkin tulee synkkiä hetkiä ei päivittäin, mutta silloin tällöin. Eteenpäin on jaksettava taivaltaa.

Ihanaa olisi saada sellainen kylpytynnyri mökille, siinä voisi köllötellä lämpimässä vedssä tähtien alla.

Meille tuili eilen klapikuorma. Ilta kului puita pinnoon kantaessa. Puupinot laitoimme taka terassille, siitä on niin kätevä niitä sitten hakea, ei tarvitse edes kenkiä jalkaan laittaa. Meillä on sellainen varaava takka keskellä taloa, sitä lämmittelemme talviaikaan usein.

Ensi tiistaina minulla alkaa sellainen seurakunnan järjestämä sururyhmä. Ryhmä on tarkoitettu lapsensa menettäneille, kertoilen siitä sitten enemmän kun se alkaa.

Rauhaillista ja mukavaa viikonloppua teille kaikille

Lue lisää

Oli mukava kuulla teidän ajatuksia,kohtaloko on meidät tähän johtanu,kuulumme ketjuun,johon kukaan meistä ei haluaisi kuulua,mutta olen todella kiitollinen teidän kaikkien kirjoituksista. Monesti sitä miettii teidän kaikkien kuulumisia.
Syksy varmaan on osaksi syy,että vetää mielen niin matalalle.

Tuo kylpytynnyri on varmaan ihana...meilä tekeillä "tee-se-itse-miehen" palju...josko vaikka jouluna sais kylpeä siinä.

Saunaan tästä on lähdettävä ja huomena käväseen äitin ja siskon luona.

Hyvää viikonloppua kaikille ja muistakaa,että jos me hemmottelemma itteämme,seki on sallittua,ei suru häviä,mutta auttaa ehkä paremmin jaksamaan meitä kantamaan sitä.

Hei kaikille !
Olen kyllä käynyt lukemassa täällä lähes päivittäin ja elänyt päivissänne. En vain ole itse saanut nyt kirjoitettua. Mitän sen ihmeempää ei ole tapahtunut täällä Länsirannikolla.

Talviuinnit on aloitettu. Olemme miehen kanssa käyneet jo kaksi kertaa. Vesi on vielä aika lämmintä. Tänään -7 asteista. Siellä oli tänään lauteilla meidän lisäksemme vain eräs mukava nuori pariskunta. Nainen on Ruotsista kotoisin ja kertoi muuttaneensa tänne puolitoista vuotta sitten. Hän kertoi pitävänsä talviuinnin lisäksi myös kovasti saunomisesta ja heittikin kiukaalle kipakoita läylyjä. Ei siis mikään tyypillinen ruotsalainen. Eihän Ruotsalaisissa saunoissa edes heitetä vettä kiukaalle.
Tullessamme uimasta, kävimme hautausmaan kautta. Halusin näyttää miehelle, miten olin laittanut haudan nyt syksyksi.
Teidän kaikkien kirjoituksissa on niin paljon omia ajatuksiani elämästä ja sen rajallisuudesta. Meidät pakotettiin miettimään ja punnitsemaan sitä, mikä on todella tärkeää. Miten lähellä omakin poismeno voi olla. Koskaan ei tosiaan voi tietää, loppuuko kaikki vain yhtäkkiä tähän. Niin paljon jää sanomattomia sanoja. Jos saisin poikani tähän, niin halaisin häntä ja sanoisin kuinka paljon häntä rakastan, nyt ainakin tajuan tehdä näin muille lapsilleni.
Enoni vaimo kuoli tänä aamuna sairaalassa. Tytär lähti kertomaan asiaa iäkkäälle isälleen ja löysi tämän huonossa kunnossa vuoteeltaan. Hänetkin on nyt viety sairaalaan. Voisiko käydä niin, että he pitkän avioliittonsa päätteeksi saisivat lähteä täältä yhdessä ?

Luin muuten aika hauskan jutun netistä. Tuli mieleeni, kun Turvamies kirjoittaa lapsenlapsestaan ja minullakin on kaksi,joista toinen täyttää ylihuomenna 8 kk. Hän nousee tanakasti seisomaan ja halu kävellä olisi kova, mutta kun taidot ovat vielä vähäisiä ja alaspäinkin on taas vaikea siitä pystyasennosta päästä.
Näillä nykylapsilla on kaikenlaista turvavarustusta ja kaikki lapsille tarkoitetut tuotteet tutkitaan perusteellisesti.

Niin luin jonkun tuntemattoman kirjoittajan kirjoituksen siitä, että n. 50 v henkilöiden ei oikeastaan pitäisi olla edes hengissä (lainsäätäjien ja byrokraattien mukaan) Siis kaikkien, jotka olivat lapsia 60 ja 70 luvulla. Itse olen syntynyt 50-luvulla, mutta olin lapsi vielä 60-luvulla.

Muistatteko ?
Sänkymme oli maalattu lyijyä sisältävillä maaleilla
Ei ollut lapsille turvallisia lääkepulloja, ovia , kaappeja, ei pyöräilykypäriä
Vettä saatoimme juoda vaikka suoraan puutarhaletkusta
Söimme voita leivän päällä, sokeripitoista limsaa joimme myös. Siitä huolimatta emme olleet ylipainoisia, olimmehan aina ulkona leikkimässä
Emme kuolleet vaikka joimme limsaa kaverin kanssa samasta pullonsuusta
Käytimme tuntikausia laatikkoautojen rakentamiseen vanhoista romuista ja ajoimme täyttä vauhtia mäkeä,muistamatta, että autossa ei ollut jarruja. Muutaman ojareissun jälkeen tajusimme jotenkin hoitaa probleeman kuntoon.
Kaiket päivät olimme ulkona, iltamyöhään, kukaanhan ei meitä tavoittanut, meillä kun ei ollut kännyköitä
Ei Playstationeita,X-Boxeja, ei TV-pelejä muitakaan, ei 99 Tv-kanavaa, tietokoneita, chattihuoneita, Internettiä

kavereita oli ! Ulos mentiin ja etsittiin ja löydettiin kyllä yleensä joku

Tipuimme puista, saimme haavoja, käsivarsia ja jalkoja katkesi, hampaitakin irtosi, mutta ketään ei lähetetty näistä käräjille
Ne olivat onnettomuuksia, sillä selvä. Kukaan muu kuin me itse ei saanut niistä syytteitä
Muistatteko onnettomuudet ? Tappelimme, olimme välillä sinisiä ja keltaisia, mutta opimme selviämään niistä
Keksimme leikkejä oksilla, palloilla, söimme heiniä, lehtiä ja multaakin

Huolimatta kaikista varoitteluista, niin ei moni silmä puhjennut, eikä ruoho kasvanut sisällämme loppuelämäämme
Pyöräilimme toistemme luo, koputimme oveen ja astuimme sisälle ja sekaannuimme joukkoon

Jos ei ollut aivan niin hyvä kuin toiset koulussa,niin jäätiin luokalle ja oli pakko kerrata luokka uudelleen

Tämä sukupolvi kasvatti muutamia hyvin riskinhakuisia henkiöitä, parhaimpia ongelmanratkaisijoita ja sijoittajia kautta aikojen
Viimeiset 50 vuotta ovat olleet räjähdysmäisten uusien ideoitten vuosia

Meillä oli vapaus, täydellinen fiasko, menestys ja vastuuntunto ja opimme suhtautumaan näihin kaikkiin

Oletko yksi heistä, Onnittelut !


Hyvää viikonlopun jatkoa ja siunausta kaikille

Viole kirjoitti:

Hei kaikille !
Olen kyllä käynyt lukemassa täällä lähes päivittäin ja elänyt päivissänne. En vain ole itse saanut nyt kirjoitettua. Mitän sen ihmeempää ei ole tapahtunut täällä Länsirannikolla.

Talviuinnit on aloitettu. Olemme miehen kanssa käyneet jo kaksi kertaa. Vesi on vielä aika lämmintä. Tänään -7 asteista. Siellä oli tänään lauteilla meidän lisäksemme vain eräs mukava nuori pariskunta. Nainen on Ruotsista kotoisin ja kertoi muuttaneensa tänne puolitoista vuotta sitten. Hän kertoi pitävänsä talviuinnin lisäksi myös kovasti saunomisesta ja heittikin kiukaalle kipakoita läylyjä. Ei siis mikään tyypillinen ruotsalainen. Eihän Ruotsalaisissa saunoissa edes heitetä vettä kiukaalle.
Tullessamme uimasta, kävimme hautausmaan kautta. Halusin näyttää miehelle, miten olin laittanut haudan nyt syksyksi.
Teidän kaikkien kirjoituksissa on niin paljon omia ajatuksiani elämästä ja sen rajallisuudesta. Meidät pakotettiin miettimään ja punnitsemaan sitä, mikä on todella tärkeää. Miten lähellä omakin poismeno voi olla. Koskaan ei tosiaan voi tietää, loppuuko kaikki vain yhtäkkiä tähän. Niin paljon jää sanomattomia sanoja. Jos saisin poikani tähän, niin halaisin häntä ja sanoisin kuinka paljon häntä rakastan, nyt ainakin tajuan tehdä näin muille lapsilleni.
Enoni vaimo kuoli tänä aamuna sairaalassa. Tytär lähti kertomaan asiaa iäkkäälle isälleen ja löysi tämän huonossa kunnossa vuoteeltaan. Hänetkin on nyt viety sairaalaan. Voisiko käydä niin, että he pitkän avioliittonsa päätteeksi saisivat lähteä täältä yhdessä ?

Luin muuten aika hauskan jutun netistä. Tuli mieleeni, kun Turvamies kirjoittaa lapsenlapsestaan ja minullakin on kaksi,joista toinen täyttää ylihuomenna 8 kk. Hän nousee tanakasti seisomaan ja halu kävellä olisi kova, mutta kun taidot ovat vielä vähäisiä ja alaspäinkin on taas vaikea siitä pystyasennosta päästä.
Näillä nykylapsilla on kaikenlaista turvavarustusta ja kaikki lapsille tarkoitetut tuotteet tutkitaan perusteellisesti.

Niin luin jonkun tuntemattoman kirjoittajan kirjoituksen siitä, että n. 50 v henkilöiden ei oikeastaan pitäisi olla edes hengissä (lainsäätäjien ja byrokraattien mukaan) Siis kaikkien, jotka olivat lapsia 60 ja 70 luvulla. Itse olen syntynyt 50-luvulla, mutta olin lapsi vielä 60-luvulla.

Muistatteko ?
Sänkymme oli maalattu lyijyä sisältävillä maaleilla
Ei ollut lapsille turvallisia lääkepulloja, ovia , kaappeja, ei pyöräilykypäriä
Vettä saatoimme juoda vaikka suoraan puutarhaletkusta
Söimme voita leivän päällä, sokeripitoista limsaa joimme myös. Siitä huolimatta emme olleet ylipainoisia, olimmehan aina ulkona leikkimässä
Emme kuolleet vaikka joimme limsaa kaverin kanssa samasta pullonsuusta
Käytimme tuntikausia laatikkoautojen rakentamiseen vanhoista romuista ja ajoimme täyttä vauhtia mäkeä,muistamatta, että autossa ei ollut jarruja. Muutaman ojareissun jälkeen tajusimme jotenkin hoitaa probleeman kuntoon.
Kaiket päivät olimme ulkona, iltamyöhään, kukaanhan ei meitä tavoittanut, meillä kun ei ollut kännyköitä
Ei Playstationeita,X-Boxeja, ei TV-pelejä muitakaan, ei 99 Tv-kanavaa, tietokoneita, chattihuoneita, Internettiä

kavereita oli ! Ulos mentiin ja etsittiin ja löydettiin kyllä yleensä joku

Tipuimme puista, saimme haavoja, käsivarsia ja jalkoja katkesi, hampaitakin irtosi, mutta ketään ei lähetetty näistä käräjille
Ne olivat onnettomuuksia, sillä selvä. Kukaan muu kuin me itse ei saanut niistä syytteitä
Muistatteko onnettomuudet ? Tappelimme, olimme välillä sinisiä ja keltaisia, mutta opimme selviämään niistä
Keksimme leikkejä oksilla, palloilla, söimme heiniä, lehtiä ja multaakin

Huolimatta kaikista varoitteluista, niin ei moni silmä puhjennut, eikä ruoho kasvanut sisällämme loppuelämäämme
Pyöräilimme toistemme luo, koputimme oveen ja astuimme sisälle ja sekaannuimme joukkoon

Jos ei ollut aivan niin hyvä kuin toiset koulussa,niin jäätiin luokalle ja oli pakko kerrata luokka uudelleen

Tämä sukupolvi kasvatti muutamia hyvin riskinhakuisia henkiöitä, parhaimpia ongelmanratkaisijoita ja sijoittajia kautta aikojen
Viimeiset 50 vuotta ovat olleet räjähdysmäisten uusien ideoitten vuosia

Meillä oli vapaus, täydellinen fiasko, menestys ja vastuuntunto ja opimme suhtautumaan näihin kaikkiin

Oletko yksi heistä, Onnittelut !


Hyvää viikonlopun jatkoa ja siunausta kaikille

Lue lisää

Hei ja kiitos kirjoituksista. Mukava lukea nuita huumori juttujakin tässä surun keskellä. Mieki olen saanut sähköpostiin tuon Violan kirjottaman jutun joskus aikanaan. Jotensaki huumori jutut tuo pojankin lähemmäksi.

Meilä satelee ohutta räntää,mittari kököttää 0:ssa. Viikonlopulla kun kotiuduin lauantai iltana,mahtu monen laista keliä 60 kilsan välille ja meilläkin oli kesärenkaat alla,mutta päästiin sitte kuiten turvallisesti perille. Nyt pitäs alkaa vaihtaan talvirenkaita joka autoon.

Viola vois vaikka nyt kylpeä tuossa meän paljussa,kun ei pelkää kylmää vettä,mutta mie sanoin,että en kokeile ennen ko siinä on lämmitys kans ;)

Hyvää alkanutta viikkoa teille kaikille ja voikaa niin hyvin kuin suinkin mahdollista,näissä meän olosuhteissa.

sydän syrjällään kirjoitti:

Hei ja kiitos kirjoituksista. Mukava lukea nuita huumori juttujakin tässä surun keskellä. Mieki olen saanut sähköpostiin tuon Violan kirjottaman jutun joskus aikanaan. Jotensaki huumori jutut tuo pojankin lähemmäksi.

Meilä satelee ohutta räntää,mittari kököttää 0:ssa. Viikonlopulla kun kotiuduin lauantai iltana,mahtu monen laista keliä 60 kilsan välille ja meilläkin oli kesärenkaat alla,mutta päästiin sitte kuiten turvallisesti perille. Nyt pitäs alkaa vaihtaan talvirenkaita joka autoon.

Viola vois vaikka nyt kylpeä tuossa meän paljussa,kun ei pelkää kylmää vettä,mutta mie sanoin,että en kokeile ennen ko siinä on lämmitys kans ;)

Hyvää alkanutta viikkoa teille kaikille ja voikaa niin hyvin kuin suinkin mahdollista,näissä meän olosuhteissa.

Lue lisää

Hei Sydän Syrjällään ja kaikki muut tietysti !

Hirveä myrsky täällä länsirannikolla !

Ajokelit autolla ovat kyllä nyt vaikeat. Tuossa Närpiössä on sattunut paha onnettomuus. 7 loukkaanutunutta. Parikymkppisten auto lähtenyt luisuun vesisateessa ja törmännyt vastaantulleeseen. Kuljettaja ainakin pahoin loukkaantunut. Voi kun selviäisivät kaikki !

Onneksi ei tarvitse ainakaan itse tänään ajaella minnekkään pitkälle. Pankissa pitäisi käydä, sinne ei ole kyllä kovin usein asiaa enää ykyään, kun kaikki hoituu koneella, mutta toisinaan on sellaisia asioita joita ei voi koneen kanssa selvittää.
Teen tällä hetkellä lähinnä vapaaehtoistöitä, olen ollut pakkaamassa mm. EU-ruokapaketteja. Kyllä sitä miettii tätä ihmisen elon epäoikeudenmukaisuutta. Onhan se oikeastaan ihan häpeä, että tässä meidän hyvinvointivaltiossamme on vielä joillakin aivan ruuasta pulaa. Toisaalta en ehkä ole mikään erityisen empaattinen ihminen tässä omassa tilanteessani sittenkään, kaikkea ihmisten kurjuutta ja vaikeutta kun aina vertaa tähän omaan menetykseen. Olisinko vaihtanut osia jonkun muun kanssa, olisin varmasti, vaan, kun en saanut itse valita. Osakseni tai kohtalokseni tuli tällainen taakka.
Poika pyörii mielessäni päivittäin. Ei koko ajan, mutta vieläkin välillä tulee kuin isku vatsaan, kun muistan ja erilaiset muistot valtaavat mielen. Hieman alkaa ehkä helpottaa, kaikki muistot eivät enää tee niin kipeää.

Englannin kielen CD paasaa tässä vieressäni sanoja. Yritän opiskella sitä lisää. Englantini on aika kankeaa puhuttuna ja jos tuolla maailmalla joskus matkustaa, niin kyllä sitä tarvitsee.
Miten sinun Sisilian matkasi Turvamies. uskallatteko lähteä ? En ole niin seurannut, mutta onko sinne matkoja peruttu ?
Joulumatkanhan me jo tilasimme ja jos mitään yllättävää ei tapahdu, niin syömme sitten joulupäivällisen koneessa aattona matklla Gran Canarialle. Tilasin Pentti Korpelan kirjan Hiekkadyyneiltä Lumihuipuille, Gran Canarian patikointiopas. Olemme innoissamme tutkineet vaellusreittejä ja niitä onkin kirjassa runsaasti eri tasoisia. Asumme Puerto Ricossa ja sieltäkin pääsee monille reiteille suht. helposti. Las Palmasista olisi päässyt ehkä vielä helpommin, mutta muuten en oikein sinne halua. Bussit ja Taxi vievät kauemmaksikin ja voisihan sitä vuokrata autonkin.

Täytyy lopetella ja alkaa ne päivän pakolliset työt, ainahan niitä kuitenkin kotonakin riittää. Tämä viikko on hiljaisempaa, ensi viikolla hoidamme lapsenlapsia alkuviikosta ja nuorimmaisellakin on syysloma ja hän tulee silloin tänne Turusta.

Hyvää päivää kaikille ja ajakaa varovaisesti

Moi Turvis
Noista lihaskivuista mahtaako miehellä olla stressin poikasta.Saat selville sen ottamalla pari rauhoittavaa ennen nukkuumaan menoa,uni se on tärkein lääke stressiin,sullakin on nyt niin monta rautaa tulessa että voi oireilla juuri noin.Rauhoitu hyvä veli kun pääset sinne Naxokseen ja hotellihuoneeseen veikkaan että ei kivuista ja säryistä ole tietokaan.Lämpö rentouttaa.Moi!

tuo lääkärijuttu pisti silmään...itse käyn erään Terhi nimisen lääkärin luona pitkään kun jotain asiaa on sinne ollut. Sellainen empaattinen henkilö ja tietää omasta kokemuksesta menettämisen ja kuoleman merkityksen. Olen nähnyt hänen itkevän. Hyvä lääkäri. Onhan sitä sellaisiakin lääkäreitä jotka käsittelee täysin kylmästi kuolemaa jne. en sitten tiedä jääkö kuitenkin heidänkin mieliinsä asiat pyörimään.
Oon miettinyt että sitä tarvitaan monenlaisia ihmisiä lääkäreitä jne.
Itse en ole sellaista tyyppiä, että työasiat jäisi päähän pyörimään, mutta osa työkavereistani taas on. Siis mielestäni pitää olla että kun ollaan töissä niin työasiat saakin olla mielessä, mutta kun ollaan kotona niin omia asioita mielessä. Eihän tätä pysty kontrolloimaan, mutta jotkin tuntuu onnistuvan siinä paremmin kuin muut. Kaikki on niin yksilöllistä. Tänään luin erästä tarinaa joka on kuin omani, hän oli päätynyt saikku lääke ratkaisuun ja halusi vastausta burnoutin kokeneilta. No en minä sitten ole sellainen. Minimaalisella saikulla ja lääkkeistä eroon oli linjani.

Juttelin viikonloppuna erään ystäväni kanssa asiasta ja hän puhui, että hänelläkään ei jää asiat pyörimään päässä. Hän on oikeudessa töissä ja kuulee ja näkee varmaan kaikenlaista ja hänkin on kokenut menetyksen...jotenkin tuntuu, että olemme samalla aaltopituudella nykyisin enemmän kuin ennen.

Kyllä minä itken vieläkin yksikseni toisinaan. Toinen ystäväni kysyi että ei ole nähnyt minun itkevän. Vastaus olikin hyvin yksinkertainen en vaan pysty jos ympärillä on muita.

Ainiin kuunlopussa kullalle tulee hautakivi, vihdoin saatiin rahaa tarpeeksi kasaan.

Eräs kultani tuttu oli kullan blogissa pyytänyt, että joku kertoisi minne kultani on haudattu. Seuraavana päivänä menin sattumalta lueskelemaan blogia ja annoin hänelle ohjeet hautapaikalle.
Kirjoitteli minulle lisää ja vastasin eilen, nukkumaan mennessä huomasin taivaalla kuolleen kissani muotoisen pilven katselevan minua, joka oli kultani lemppari.

Tähän loppuun haluaisin soittaa seuraavan kappaleen. Kirjoittelin palstalle ja joku tuntematon vastasi oheisella linkillä. Kiitos hänelle.
Sanoinhan kullalle että mennään sitten taivaassa naimisiin jos se ei täällä onnistu. Hieno kappale :,(

http://www.youtube.com/watch?v=iZNcLVrwwM0&feature=related

Lihaskipua vai hermosärkyä? Meinaan että jos pidät käsiä pitkään ylhäällä raksahommissa?

Juttujasi lukiessa huomaan väkisin että poikasi oli sulle kaikki kaikessa vaikka kyllä huomiot tytärtäsikin ainakin nyt kun olet saanut lapsenlapsen.
Jauhatko asiaa pojastasi vain täällä vai puhutko myös vaimosi kanssa tai muiden sukulaisten kanssa? Onko lapsillasi esim. serkkuja jotka olisivat olleet kavereita?

Minä se vaan kirjoitti:

tuo lääkärijuttu pisti silmään...itse käyn erään Terhi nimisen lääkärin luona pitkään kun jotain asiaa on sinne ollut. Sellainen empaattinen henkilö ja tietää omasta kokemuksesta menettämisen ja kuoleman merkityksen. Olen nähnyt hänen itkevän. Hyvä lääkäri. Onhan sitä sellaisiakin lääkäreitä jotka käsittelee täysin kylmästi kuolemaa jne. en sitten tiedä jääkö kuitenkin heidänkin mieliinsä asiat pyörimään.
Oon miettinyt että sitä tarvitaan monenlaisia ihmisiä lääkäreitä jne.
Itse en ole sellaista tyyppiä, että työasiat jäisi päähän pyörimään, mutta osa työkavereistani taas on. Siis mielestäni pitää olla että kun ollaan töissä niin työasiat saakin olla mielessä, mutta kun ollaan kotona niin omia asioita mielessä. Eihän tätä pysty kontrolloimaan, mutta jotkin tuntuu onnistuvan siinä paremmin kuin muut. Kaikki on niin yksilöllistä. Tänään luin erästä tarinaa joka on kuin omani, hän oli päätynyt saikku lääke ratkaisuun ja halusi vastausta burnoutin kokeneilta. No en minä sitten ole sellainen. Minimaalisella saikulla ja lääkkeistä eroon oli linjani.

Juttelin viikonloppuna erään ystäväni kanssa asiasta ja hän puhui, että hänelläkään ei jää asiat pyörimään päässä. Hän on oikeudessa töissä ja kuulee ja näkee varmaan kaikenlaista ja hänkin on kokenut menetyksen...jotenkin tuntuu, että olemme samalla aaltopituudella nykyisin enemmän kuin ennen.

Kyllä minä itken vieläkin yksikseni toisinaan. Toinen ystäväni kysyi että ei ole nähnyt minun itkevän. Vastaus olikin hyvin yksinkertainen en vaan pysty jos ympärillä on muita.

Ainiin kuunlopussa kullalle tulee hautakivi, vihdoin saatiin rahaa tarpeeksi kasaan.

Eräs kultani tuttu oli kullan blogissa pyytänyt, että joku kertoisi minne kultani on haudattu. Seuraavana päivänä menin sattumalta lueskelemaan blogia ja annoin hänelle ohjeet hautapaikalle.
Kirjoitteli minulle lisää ja vastasin eilen, nukkumaan mennessä huomasin taivaalla kuolleen kissani muotoisen pilven katselevan minua, joka oli kultani lemppari.

Tähän loppuun haluaisin soittaa seuraavan kappaleen. Kirjoittelin palstalle ja joku tuntematon vastasi oheisella linkillä. Kiitos hänelle.
Sanoinhan kullalle että mennään sitten taivaassa naimisiin jos se ei täällä onnistu. Hieno kappale :,(

http://www.youtube.com/watch?v=iZNcLVrwwM0&feature=related

Lue lisää

vetäseppä magnesium tabletti ennen ja jälkeen kovan rasituksen. Ihan kaupasta pitäis noita löytyä. Ilmeisesti et syö lihaa kovin paljoa siitä tuotakin saisi.

Itse teen noin jos on tiedossa kovaa fyysistä rasitusta...

jj kirjoitti:

Moi Turvis
Noista lihaskivuista mahtaako miehellä olla stressin poikasta.Saat selville sen ottamalla pari rauhoittavaa ennen nukkuumaan menoa,uni se on tärkein lääke stressiin,sullakin on nyt niin monta rautaa tulessa että voi oireilla juuri noin.Rauhoitu hyvä veli kun pääset sinne Naxokseen ja hotellihuoneeseen veikkaan että ei kivuista ja säryistä ole tietokaan.Lämpö rentouttaa.Moi!

Lue lisää

Hyvää huomenta Jj

Kiitos huomiosta stressin suhteen. Joskus sitä ei huomaa, eikä tiedosta ennen kuin joku huomauttaa tai kysyy siitä. Tutkin ajoittain itseäni ja erityisesti nyt kun kysyit sitä. En huomaa olevani nyt stressaantunut erityisemmin vaikka sikaria tekeekin mieli. Ei ole kiireitä töissäkään ja kotiremonttia saan tehdä omassa tahdissani. Olen ottanut aika rennosti, ulkoillut ja lepäillyt. Ei ole oikein asioitakaan mitkä painaisivat nyt akuutisti. Vasemassa olkapäässä on vanhavamma johon saattaa liittyä jonkun lihaskalvon repeäminen. Voi olla, että sekin tekee nyt koko hartia alueelle kipua ja jonkinlainen "oravanpyörä" on nyt lähtenyt käyntiin. Otin eilen nukkumaan mennessä lihasrelaksantti lääkkeen särkylääkkeen kanssa ja nukuin hyvin aamuun saakka. Rauhoittavia lääkkeitä en ole käyttänyt milloinkaan.

Naxoksen lomalta odotan vain olemista. En pidä yhteisistä opastetuista retkistä. Jotain ollemme kuitenkin suunnitelleen kuten polkupyörien vuokraamista ja niillä ajoa lomakohteen ympäristöön. Suunnitelmissa on myös nauttia erinlaisita ruokaravintoloista. Ja jos on huono sää niin luen sitä kirjaa minkä ostin Suomi24:n lahjakortilla.
Lämpöä ja aurinkoa toivoisin kovasti sillä siinä on jotain suurta hyvää minulle.

Kiitos tuestasi ja rohkaisuista. Miten sinä voit henkisesti ja fyysisesti?

Minä se vaan kirjoitti:

tuo lääkärijuttu pisti silmään...itse käyn erään Terhi nimisen lääkärin luona pitkään kun jotain asiaa on sinne ollut. Sellainen empaattinen henkilö ja tietää omasta kokemuksesta menettämisen ja kuoleman merkityksen. Olen nähnyt hänen itkevän. Hyvä lääkäri. Onhan sitä sellaisiakin lääkäreitä jotka käsittelee täysin kylmästi kuolemaa jne. en sitten tiedä jääkö kuitenkin heidänkin mieliinsä asiat pyörimään.
Oon miettinyt että sitä tarvitaan monenlaisia ihmisiä lääkäreitä jne.
Itse en ole sellaista tyyppiä, että työasiat jäisi päähän pyörimään, mutta osa työkavereistani taas on. Siis mielestäni pitää olla että kun ollaan töissä niin työasiat saakin olla mielessä, mutta kun ollaan kotona niin omia asioita mielessä. Eihän tätä pysty kontrolloimaan, mutta jotkin tuntuu onnistuvan siinä paremmin kuin muut. Kaikki on niin yksilöllistä. Tänään luin erästä tarinaa joka on kuin omani, hän oli päätynyt saikku lääke ratkaisuun ja halusi vastausta burnoutin kokeneilta. No en minä sitten ole sellainen. Minimaalisella saikulla ja lääkkeistä eroon oli linjani.

Juttelin viikonloppuna erään ystäväni kanssa asiasta ja hän puhui, että hänelläkään ei jää asiat pyörimään päässä. Hän on oikeudessa töissä ja kuulee ja näkee varmaan kaikenlaista ja hänkin on kokenut menetyksen...jotenkin tuntuu, että olemme samalla aaltopituudella nykyisin enemmän kuin ennen.

Kyllä minä itken vieläkin yksikseni toisinaan. Toinen ystäväni kysyi että ei ole nähnyt minun itkevän. Vastaus olikin hyvin yksinkertainen en vaan pysty jos ympärillä on muita.

Ainiin kuunlopussa kullalle tulee hautakivi, vihdoin saatiin rahaa tarpeeksi kasaan.

Eräs kultani tuttu oli kullan blogissa pyytänyt, että joku kertoisi minne kultani on haudattu. Seuraavana päivänä menin sattumalta lueskelemaan blogia ja annoin hänelle ohjeet hautapaikalle.
Kirjoitteli minulle lisää ja vastasin eilen, nukkumaan mennessä huomasin taivaalla kuolleen kissani muotoisen pilven katselevan minua, joka oli kultani lemppari.

Tähän loppuun haluaisin soittaa seuraavan kappaleen. Kirjoittelin palstalle ja joku tuntematon vastasi oheisella linkillä. Kiitos hänelle.
Sanoinhan kullalle että mennään sitten taivaassa naimisiin jos se ei täällä onnistu. Hieno kappale :,(

http://www.youtube.com/watch?v=iZNcLVrwwM0&feature=related

Lue lisää

Morjens Minä se vaan

Onpa mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa. Olen lukenut joitakin kirjoituksiasi muilta palstoilta ja miettinyt vointiasi ja elämäsi kulkua. Magnesium on minulle hyvin tuttu ja sitä on käytössäni vielä isopurkki. Olen ottanut sitäkin välillä. Olen myös kova lihansyöjä ja siksi yhtenä lihaskipujen aiheuttajana mietin myös kihtiä vaikka enempi se ehkä vaikuttaa nivelissä. Jotenkin nämä kivut ovat olleet nyt aika useita viikkoja ja aika vahvoja. Panee miettimään, ettei olisi jotain isompaa meneillään. Paljon kantelin viikonlopulla pientä poikaa syöissäni mutta kyllä se pitää kestää ilman että siittä voisi aiheutua mitään kipuja.

Mukava, että olet saanut hautakiven. Sekin on askel eteenpäin surutyössä. Kerro kuulumisiasi ja surutyösi edistymisestä. Sinulla on mukavia kirjoituksia ja niissä on sitä eteenpäin menemistä joka rohkaisee muitakin.

sivullinen vaan kirjoitti:

Lihaskipua vai hermosärkyä? Meinaan että jos pidät käsiä pitkään ylhäällä raksahommissa?

Juttujasi lukiessa huomaan väkisin että poikasi oli sulle kaikki kaikessa vaikka kyllä huomiot tytärtäsikin ainakin nyt kun olet saanut lapsenlapsen.
Jauhatko asiaa pojastasi vain täällä vai puhutko myös vaimosi kanssa tai muiden sukulaisten kanssa? Onko lapsillasi esim. serkkuja jotka olisivat olleet kavereita?

Lue lisää

Hyvää huomenta Sivullinen vaan

Lihaskipuihini voi hyvinkin liittyä hermosärkyjäkin ja pidän aika-ajoin paljonkin käsiä ylhäällä näitä kotiremontteja tehdessä. Palkkatyössä ei vielä ole tarvinnut olla kädet ylhäällä. Tosin nyt on ollut vähän rauhallisempaa kaikinpuolin. Ainut on tuo säilytysjärjestelmän kokoaminen mutta siinäkin sain monet osat kasattua lattialla akkukonetta käyttänen. Valopaneelin kiersin sitten katonrajassa käsin kun akkukone ei sinne mahtunut.

En tiedä, että oletko se sama kirjoitaja joka aiemmin ajatteli, että olen lapsiani kohtaan eriarvoinen sukupuoleen nähden. Eriarvoisuuden tunnusmerkkiä en huoli, enkä omaksu itselleni vieläkään. Kaikki lapseni ovat minulle tasa-asrvosia ja ennenkaikkea yhtä rakkaita, enkä haluaisi luopua yhdestäkään ennen omaa kuolemaani. Jokainen on heistä yksilönsä ja suhtautuvat minuun vastavuoroisesti yksilöinä. Ainut mikä näkyy näissä kirjoituksissani on se, että yksi lapsistani joka on poika, on kuollut. Tyttäret elävät ja ovat keskuudessani. Olen tullut kirjoitatmaan palstalle Kuolema ja suru pelkästään siitä ainoasta syystä, että lapseni on kuollut. En sen takia, että hän on poika.

Lapsen lapsi on minulle vielä tuntematon ihminen mutta rakas ja aivan uusi asia elämässäni. Lapsen lapsi ei kuitenkaan ole minun lapsi. Tyttäret ovat minun ja ovat siksi minulle rakkaita ja läheisiä. Tunnen heidät hyvin ja olen monista asioista huolissani heistä. Olen heidän isä ja turvamies.

En "jauha" poikani kuolemaa läheisteni ja sukulaisteni kanssa. Olen pojan kuoleman jälkeen jonkinverran vieraantunut omista sisaristani ja muista läheisistäni vetäytyen enempi kotiin päin. Läheisten kanssa vaivun niin herkästi syvälle suruun ja samalla vedän heidätkin ikäänkuin pinnan alle. Heidän kanssaan koetan mennä vain eteenpäin uusia voimai etsien. Kierrän ja pakoilen myös niitäkin ihmisiä jotka vieläkin tulevat kyynelsilmässä lohduttamaan minua ja sanovat minulle -voi sinua! Lapsillani on serkkuja mutta ovat aina asuneet etäänpänä ja siksi ihan läheiset yhteydet ja kanssakäymiset ovat jääneet vähemmälle. Lapsillani on kuitenkin paljon hyviä kavereita ja ystäviä. Jokainen meistä kuitenkin kokee oman surunsa omalla tavallaan vaikka on siinä myös yhteistäkin surua ja menetystä. Jokainen meistä käsittelee suruaan omalla henkilökohtailla tavallaan ja voimillaan. Nuorempi tytär hoiti itseään alusta alkaen perheneuvolan kautta, vanhempi tytär hakeutui vasta nyt psykiatrin pakeille. Minä kirjoitan tällä palstalla ja kuka mitenkin. Emme voi mitenkään määritellä mikä on sopivaa ja oikeaa toiselle hoitaa suruaan. Olemme omissa läheistemme suruissa repaleisia käsittelemään toistemme surua. Ainut mitä voidaan yhdessä on miettiä ja kehitellä on, että miten tässä mennään eteenpäin. Tässäkin tarvitaan suunnan näyttäjää ja siksi isänä minun on oltava se kapteeni tässä aluksessa edellen vaikka hyviä perämiehiä tarvitaan aina.

En halua myöskään tehdä pojan kuolinpäivästä merkkipäivää. Syntymäpäivää juhlimme edelleen joka on huomenna. Lapset tulevat puolisoineen meille. Syömme yhdessä ja juomme kahvit sekä käymme haudalla. Ajattelin ostaa jokaiselle jotain pientä, ihan vaan pikkupaketit. Tytöt pitävät muutoinkin pikkupaketeistani.

Jos poikani eläisi tyttärieni rinnalla en todennäköisesti hakeutusi millekään palstalle kirjoittamaan siitä onnesta ja ilosta mitä tunnen lapsiani ja elämääni kohtaan vaikka aihetta ja elämäntapahtumia kyllä riittäisi. Sitä pitää niin normaalina ja itsestään selvänä. Siihen ei myöskään liittyisi tuskaa ja ikävää jota joutuisi potemaan. Perhe ja suku on tärkeitä jos siihen on mahdollisuus.

Hyvää syksyä sinulle ja Isän kätteen. Kätteen missä kaikki on myös tasa-arvoista.

Turvamies kirjoitti:

Hyvää huomenta Sivullinen vaan

Lihaskipuihini voi hyvinkin liittyä hermosärkyjäkin ja pidän aika-ajoin paljonkin käsiä ylhäällä näitä kotiremontteja tehdessä. Palkkatyössä ei vielä ole tarvinnut olla kädet ylhäällä. Tosin nyt on ollut vähän rauhallisempaa kaikinpuolin. Ainut on tuo säilytysjärjestelmän kokoaminen mutta siinäkin sain monet osat kasattua lattialla akkukonetta käyttänen. Valopaneelin kiersin sitten katonrajassa käsin kun akkukone ei sinne mahtunut.

En tiedä, että oletko se sama kirjoitaja joka aiemmin ajatteli, että olen lapsiani kohtaan eriarvoinen sukupuoleen nähden. Eriarvoisuuden tunnusmerkkiä en huoli, enkä omaksu itselleni vieläkään. Kaikki lapseni ovat minulle tasa-asrvosia ja ennenkaikkea yhtä rakkaita, enkä haluaisi luopua yhdestäkään ennen omaa kuolemaani. Jokainen on heistä yksilönsä ja suhtautuvat minuun vastavuoroisesti yksilöinä. Ainut mikä näkyy näissä kirjoituksissani on se, että yksi lapsistani joka on poika, on kuollut. Tyttäret elävät ja ovat keskuudessani. Olen tullut kirjoitatmaan palstalle Kuolema ja suru pelkästään siitä ainoasta syystä, että lapseni on kuollut. En sen takia, että hän on poika.

Lapsen lapsi on minulle vielä tuntematon ihminen mutta rakas ja aivan uusi asia elämässäni. Lapsen lapsi ei kuitenkaan ole minun lapsi. Tyttäret ovat minun ja ovat siksi minulle rakkaita ja läheisiä. Tunnen heidät hyvin ja olen monista asioista huolissani heistä. Olen heidän isä ja turvamies.

En "jauha" poikani kuolemaa läheisteni ja sukulaisteni kanssa. Olen pojan kuoleman jälkeen jonkinverran vieraantunut omista sisaristani ja muista läheisistäni vetäytyen enempi kotiin päin. Läheisten kanssa vaivun niin herkästi syvälle suruun ja samalla vedän heidätkin ikäänkuin pinnan alle. Heidän kanssaan koetan mennä vain eteenpäin uusia voimai etsien. Kierrän ja pakoilen myös niitäkin ihmisiä jotka vieläkin tulevat kyynelsilmässä lohduttamaan minua ja sanovat minulle -voi sinua! Lapsillani on serkkuja mutta ovat aina asuneet etäänpänä ja siksi ihan läheiset yhteydet ja kanssakäymiset ovat jääneet vähemmälle. Lapsillani on kuitenkin paljon hyviä kavereita ja ystäviä. Jokainen meistä kuitenkin kokee oman surunsa omalla tavallaan vaikka on siinä myös yhteistäkin surua ja menetystä. Jokainen meistä käsittelee suruaan omalla henkilökohtailla tavallaan ja voimillaan. Nuorempi tytär hoiti itseään alusta alkaen perheneuvolan kautta, vanhempi tytär hakeutui vasta nyt psykiatrin pakeille. Minä kirjoitan tällä palstalla ja kuka mitenkin. Emme voi mitenkään määritellä mikä on sopivaa ja oikeaa toiselle hoitaa suruaan. Olemme omissa läheistemme suruissa repaleisia käsittelemään toistemme surua. Ainut mitä voidaan yhdessä on miettiä ja kehitellä on, että miten tässä mennään eteenpäin. Tässäkin tarvitaan suunnan näyttäjää ja siksi isänä minun on oltava se kapteeni tässä aluksessa edellen vaikka hyviä perämiehiä tarvitaan aina.

En halua myöskään tehdä pojan kuolinpäivästä merkkipäivää. Syntymäpäivää juhlimme edelleen joka on huomenna. Lapset tulevat puolisoineen meille. Syömme yhdessä ja juomme kahvit sekä käymme haudalla. Ajattelin ostaa jokaiselle jotain pientä, ihan vaan pikkupaketit. Tytöt pitävät muutoinkin pikkupaketeistani.

Jos poikani eläisi tyttärieni rinnalla en todennäköisesti hakeutusi millekään palstalle kirjoittamaan siitä onnesta ja ilosta mitä tunnen lapsiani ja elämääni kohtaan vaikka aihetta ja elämäntapahtumia kyllä riittäisi. Sitä pitää niin normaalina ja itsestään selvänä. Siihen ei myöskään liittyisi tuskaa ja ikävää jota joutuisi potemaan. Perhe ja suku on tärkeitä jos siihen on mahdollisuus.

Hyvää syksyä sinulle ja Isän kätteen. Kätteen missä kaikki on myös tasa-arvoista.

Lue lisää

Huomenta !
Rasituskivulta minustakin vaikutti ensin, kun kerroit millaisia kipuja tunnet Turvamkies. Jonkinlainen reumaattinen kipu myös voisi olla. Kun ilmat kylmenevät, tai roskailma tulossa, niin tunnen itse nivelissä sellaista epämääräistä särkyä. Talviuinti on minulle auttanut niihinkin. Voisiko tuo tupakan lopettaminenkin vaikuttaa. En tiedä, kun en ole tupakoinut koskaan, mutta kaipa sieltä kropasta poistuu niitä myrkyllisiä aineita. Olen joskus yrittänyt lopettaa kahvinjuontia ja sekin on aiheuttanut väsymystä,huimausta, päänsärkyä, kipua ym. oireita. Minulla on alhainen verenpaine luonnostaan ja jos lopetan kahvin niin se laskee tosia alas. Lääkäri kehotti vaan juomaan kahvia (siinäkin voisi tosin pitää vähän kohtuutta tietenkin).

Tuo sivulinen kirjoittaja on varmaans sama. jolla aikaisemin oli mielipiteitä surustamme. Ok. Hän vaan ei elä tätä meidän elämäämme, onneksi hänelle. En minäkään kirjoittaisi elävistä lapsistani missään palstoilla, tai ainakaan, jos mitään erikoista ei olisi. Olin kyllä aikoinaan mukana jollakin perheklubin palstalla, siellä kun keskustellaan erityislasten vanhempien arjesta ja lasten vaikeuksita ja edistymisestä ja oppimisesta. Siitä on jo kyllä vuosia, silloin kun nuorimmaiseni oli pieni lapsi.
Miksi sinun pitäisi puolustautua, kyllä täällä me jokainen tajuamme, että lapsemme ovat meille yhtä tärkeitä ja rakkaita huolimatta sukupuolesta. Minäkin kirjoitan täällä vaan siitä yhdestä ainoasta pojasta enimmäkseen, siitä jota ei enää ole, vaikka minulla on kolme poikaa. Yksi kuollut ja kaksi elävää poikaa. Jokainen heistä on tasan tarkkaan yhtä tärkeä minulle, esikoista vain ikävöin hirveästi, toisista kannan huolta täällä elävässä elämässä, kuten vanhemmat yleensä kai tekevät.

Luin eilen, että se Närpiössä tapahtunut onnettomuus päätyi nuoren kuljettajan kuolemaan kuitenkin. Jonkun perheen elämä on taas sirpaleina.
Veikko Huovinen on myös kuollut. Hänkin joutui kokemaan vielä vanhoilla päivillään tämän saman surun kuin useat meistä täällä palstalla. Hän menetti poikansa. Luin kirjan Pojan kuolema vähän oman poikani kuoleman jälkeen. Muistelin eilen, miten huonossa kunnossa olin silloin. En muista,mistä kirja tuli silmiini, kävin sen kuitenkin itse ostamassa. Melkein kuin varkain kävin kirjakaupassa ja toivoin, etten tapaisi ketään tuttuja, en halunnut nähdä ketään, puhua kenenkään kanssa poikani kuolemasta. Oli siellä sitten tietenkin yksi tuttu ja oli melkein ylivoimaista minulle puhua. Luin kirjan sitten, muutama sivu kerrallaan, olin niin väsynyt, että en jaksanut oikein mitään. Elin Huovisten surussa, omaa poikaani itkien. Kirja on vielä kirjahyllyssäni.
Onhan niistä ensi viikoista jo paljon tapahtunut elämässäni. Kyllä elämä sittenkin menee eteenpäin ja kantaa, vaikka ei sitä ikinä silloin olisi uskonut. Poikani kuolemasta ei ole vielä kahta vuotta, mutta tässä kuussa 1 v 10 kk. Tämä aika on mennyt hitaasti ja samalla nopeasti.
Eilen taas jäin suruun, kun vielä posti toi kirjeen asianajotoimistolta, joka teki perunkirjoituksen ja pesänselvityksen (joka oli vaikea) ja toi poikani v. 2008 veroselvityksen (tai oikeastaan kuolinpesän). Toivottavasti viimeiset paperit poikani nimellä.


Hyvää päivää kaikille. Lähdemme mökille laittamaan viimeiset tavarat pois talven tieltä

Viole kirjoitti:

Huomenta !
Rasituskivulta minustakin vaikutti ensin, kun kerroit millaisia kipuja tunnet Turvamkies. Jonkinlainen reumaattinen kipu myös voisi olla. Kun ilmat kylmenevät, tai roskailma tulossa, niin tunnen itse nivelissä sellaista epämääräistä särkyä. Talviuinti on minulle auttanut niihinkin. Voisiko tuo tupakan lopettaminenkin vaikuttaa. En tiedä, kun en ole tupakoinut koskaan, mutta kaipa sieltä kropasta poistuu niitä myrkyllisiä aineita. Olen joskus yrittänyt lopettaa kahvinjuontia ja sekin on aiheuttanut väsymystä,huimausta, päänsärkyä, kipua ym. oireita. Minulla on alhainen verenpaine luonnostaan ja jos lopetan kahvin niin se laskee tosia alas. Lääkäri kehotti vaan juomaan kahvia (siinäkin voisi tosin pitää vähän kohtuutta tietenkin).

Tuo sivulinen kirjoittaja on varmaans sama. jolla aikaisemin oli mielipiteitä surustamme. Ok. Hän vaan ei elä tätä meidän elämäämme, onneksi hänelle. En minäkään kirjoittaisi elävistä lapsistani missään palstoilla, tai ainakaan, jos mitään erikoista ei olisi. Olin kyllä aikoinaan mukana jollakin perheklubin palstalla, siellä kun keskustellaan erityislasten vanhempien arjesta ja lasten vaikeuksita ja edistymisestä ja oppimisesta. Siitä on jo kyllä vuosia, silloin kun nuorimmaiseni oli pieni lapsi.
Miksi sinun pitäisi puolustautua, kyllä täällä me jokainen tajuamme, että lapsemme ovat meille yhtä tärkeitä ja rakkaita huolimatta sukupuolesta. Minäkin kirjoitan täällä vaan siitä yhdestä ainoasta pojasta enimmäkseen, siitä jota ei enää ole, vaikka minulla on kolme poikaa. Yksi kuollut ja kaksi elävää poikaa. Jokainen heistä on tasan tarkkaan yhtä tärkeä minulle, esikoista vain ikävöin hirveästi, toisista kannan huolta täällä elävässä elämässä, kuten vanhemmat yleensä kai tekevät.

Luin eilen, että se Närpiössä tapahtunut onnettomuus päätyi nuoren kuljettajan kuolemaan kuitenkin. Jonkun perheen elämä on taas sirpaleina.
Veikko Huovinen on myös kuollut. Hänkin joutui kokemaan vielä vanhoilla päivillään tämän saman surun kuin useat meistä täällä palstalla. Hän menetti poikansa. Luin kirjan Pojan kuolema vähän oman poikani kuoleman jälkeen. Muistelin eilen, miten huonossa kunnossa olin silloin. En muista,mistä kirja tuli silmiini, kävin sen kuitenkin itse ostamassa. Melkein kuin varkain kävin kirjakaupassa ja toivoin, etten tapaisi ketään tuttuja, en halunnut nähdä ketään, puhua kenenkään kanssa poikani kuolemasta. Oli siellä sitten tietenkin yksi tuttu ja oli melkein ylivoimaista minulle puhua. Luin kirjan sitten, muutama sivu kerrallaan, olin niin väsynyt, että en jaksanut oikein mitään. Elin Huovisten surussa, omaa poikaani itkien. Kirja on vielä kirjahyllyssäni.
Onhan niistä ensi viikoista jo paljon tapahtunut elämässäni. Kyllä elämä sittenkin menee eteenpäin ja kantaa, vaikka ei sitä ikinä silloin olisi uskonut. Poikani kuolemasta ei ole vielä kahta vuotta, mutta tässä kuussa 1 v 10 kk. Tämä aika on mennyt hitaasti ja samalla nopeasti.
Eilen taas jäin suruun, kun vielä posti toi kirjeen asianajotoimistolta, joka teki perunkirjoituksen ja pesänselvityksen (joka oli vaikea) ja toi poikani v. 2008 veroselvityksen (tai oikeastaan kuolinpesän). Toivottavasti viimeiset paperit poikani nimellä.


Hyvää päivää kaikille. Lähdemme mökille laittamaan viimeiset tavarat pois talven tieltä

Lue lisää

Hyvää aamupäivää Viola

Joskus on vaikeaa samaistua toiseen, toisen suruun tai vaikkapa tasa-arvoon jos ei omaa omakohtaista kokemusta ko. asioista. Ne voivat jopa tuntua ihmeelle. Sinulla on aina ollut hyvin paljon samankaltaisia ajatuksia kuin minullakin ja olet viisas ihminen. Minäkin veikkailin noita lihaskipuja tupakanpolton lopettamiseen liittyväksi. Lääkärini sanoi myös eilen minulle, että olen aika tiukka itseni suhteen ja pitänee varmasti paikkansa sillä onhan minun koetettava pysyä kasassa. Lääkäri sanoi, että minulla on motivaatiota olla polttamtta mutta ei siinä mitään erityistä tapahdu vaikka välillä polttaisikin ja lopettaisi sitten uudelleen. Sekin on vain suunta sihen lopulliseen päämään lopettaa se kokonaan. Ostinkin eilen Nikotiini purukumia ja senkin vaikutus on nyt lihaksissani sillä viimeyö oli jo aika hyvä kipujen suhteen. Viimeyönä taas unissa poltin sikarin. Nam.

Kirjoittaessani tällä palstalla varmaan keskustelen myös pojalleni mutta tärkeintä on kirjoittaa teille samoin kuin minun on tärkeää saada lukea teidän kirjoituksia. Yhtätärkeitä hiedänkin kanssaan jotka eivät ole menttäneet lastaan vaan puolison, vanhemman tai muun läheisen. Muistan miten kovasti minua kosketti aikoinaan nuoren naisen kirjoitus kun hän kadulla joutui tilanteeseen missä joku hänelle täysin tuntematon rouva kaatui hänen syliinsä ja kuoli siinä. Oli hän rouva tai herra on kuolema taas sama ja yksi. Sekään ei vaikuta, että miten kuolee on kuolema taaskin sama ja yksi.

En ole lukenut ainuttakaan Huovisen kirjaa mutta lukenut niitä artikkeleja mitä hän kirjansa sisältävät. Tänäänkin lehdessämme oli kirjoitus häne poikans masennuksesta ja hukkuma kuolemasta sekä siitä suuresta surusta ja murheesta mistä kirjailija ei toipunut elämänsä aikana milloinkaan. Hän kuitenkin kirjoitti siitä samoin kuin mekin. Kirjoitti tuskaansa ja ikäväänsä. Sitä voi myös itkeä ja valvoa. Sitä voi tehdä niin monintavoin. Kukin toivottavasti löytänee omat keinonsa löytääkseen voimat elää elämänsä loppuun saakka.

Olen ollut jonkin verran tekemisisä pesänselvitysten kanssa. Ihmisten raadollisuus, ahneus ja epärehellisyys näyttelee joissakin niissä pääosaansa missä ei varmasti vainajan tahto tule tippaakaan esille. Vain muiden tahto. Näistäkin selviää aikanaan eritavoin. Joskus vain siihen menee aikaa ja monta mielenharmia on koettava.

Menkäähän mökille varovaisesti tuulenpuuskia väistellen ja tulkaa vahingoittumattomina takaisin mökin jäädessä teitä odottelemaan hiihtoretkiltänne. Isän kätteen matkanne ja kirjoittele vielä illalla jotain.

Turvamies kirjoitti:

Hyvää aamupäivää Viola

Joskus on vaikeaa samaistua toiseen, toisen suruun tai vaikkapa tasa-arvoon jos ei omaa omakohtaista kokemusta ko. asioista. Ne voivat jopa tuntua ihmeelle. Sinulla on aina ollut hyvin paljon samankaltaisia ajatuksia kuin minullakin ja olet viisas ihminen. Minäkin veikkailin noita lihaskipuja tupakanpolton lopettamiseen liittyväksi. Lääkärini sanoi myös eilen minulle, että olen aika tiukka itseni suhteen ja pitänee varmasti paikkansa sillä onhan minun koetettava pysyä kasassa. Lääkäri sanoi, että minulla on motivaatiota olla polttamtta mutta ei siinä mitään erityistä tapahdu vaikka välillä polttaisikin ja lopettaisi sitten uudelleen. Sekin on vain suunta sihen lopulliseen päämään lopettaa se kokonaan. Ostinkin eilen Nikotiini purukumia ja senkin vaikutus on nyt lihaksissani sillä viimeyö oli jo aika hyvä kipujen suhteen. Viimeyönä taas unissa poltin sikarin. Nam.

Kirjoittaessani tällä palstalla varmaan keskustelen myös pojalleni mutta tärkeintä on kirjoittaa teille samoin kuin minun on tärkeää saada lukea teidän kirjoituksia. Yhtätärkeitä hiedänkin kanssaan jotka eivät ole menttäneet lastaan vaan puolison, vanhemman tai muun läheisen. Muistan miten kovasti minua kosketti aikoinaan nuoren naisen kirjoitus kun hän kadulla joutui tilanteeseen missä joku hänelle täysin tuntematon rouva kaatui hänen syliinsä ja kuoli siinä. Oli hän rouva tai herra on kuolema taas sama ja yksi. Sekään ei vaikuta, että miten kuolee on kuolema taaskin sama ja yksi.

En ole lukenut ainuttakaan Huovisen kirjaa mutta lukenut niitä artikkeleja mitä hän kirjansa sisältävät. Tänäänkin lehdessämme oli kirjoitus häne poikans masennuksesta ja hukkuma kuolemasta sekä siitä suuresta surusta ja murheesta mistä kirjailija ei toipunut elämänsä aikana milloinkaan. Hän kuitenkin kirjoitti siitä samoin kuin mekin. Kirjoitti tuskaansa ja ikäväänsä. Sitä voi myös itkeä ja valvoa. Sitä voi tehdä niin monintavoin. Kukin toivottavasti löytänee omat keinonsa löytääkseen voimat elää elämänsä loppuun saakka.

Olen ollut jonkin verran tekemisisä pesänselvitysten kanssa. Ihmisten raadollisuus, ahneus ja epärehellisyys näyttelee joissakin niissä pääosaansa missä ei varmasti vainajan tahto tule tippaakaan esille. Vain muiden tahto. Näistäkin selviää aikanaan eritavoin. Joskus vain siihen menee aikaa ja monta mielenharmia on koettava.

Menkäähän mökille varovaisesti tuulenpuuskia väistellen ja tulkaa vahingoittumattomina takaisin mökin jäädessä teitä odottelemaan hiihtoretkiltänne. Isän kätteen matkanne ja kirjoittele vielä illalla jotain.

Lue lisää

Kiitos Turvamies !
Kohta vuosi jo ollaan "tunnettu". Paljon samanlaisia ajatuskuvioita meillä ollutkin matkan varrella.

Mökki on nyt talviteloilla. Tuskin sinne enää tänä syksynä on asiaa enää ainakaan minulla. Kaunista siellä oli, otin aika paljon syksykuvia sieltä. Merellä oli toisaan aika aallokko aamulla, kun menimme, iltapäivällä tyyntyi jo. Muistan aina syksyisin tätini miestä (meidän mökkimme on ollut ennen tätini perheen omistuksessa ja vietin siellä kaikki lapsuuteni kesät). Kun säät kylmenivät tuli mökkiin usein hiiriä sisälle ja tätini mies jätti niille oikein syksyllä jotakin syötävää ja hyvästeli ne. Oli siellä joskus kesälläkin hiiriä silloin. Tulivat jostakin takan takaisesta kolosta ja tanssivat takkakivillä. Muistan aivan selvästi ne. Nykyään takkaa on muutettu ja siinä on sellainen takkasydän, joten ei meillä ainakaan kesäisin ole hiiriä sisällä, Joskus talven jälkeen kyllä näkyy, että on käyty, vaikka vienkin pois kaiken syötäväksi kelpaavan.

Käväisin vielä tässä illansuussa uimassa ja nyt kyllä nukuttaa.

Oikein rauhallista yötä kaikille, nähkää kauniita unia mieluiten rakkaistanne

Olipa Jj hyvin saanu mahutettua tuon rakkauden pariin riviin....juuri nuinhan se on.

Nimimerkki "sivullinen vaan" kirjoitus toi samat ajatukset mitä Turvamies ja Violakin kirjoitti...aivan kuin,joku yrittäs "söhäistä muurahaispesää kepillä"...meillä kun on niin hyvä sopu ja rinnakkaiselo tämän surun myötä...aivan kuin koittais saaha "pakkaa sekasi"...ei nyt kuitenkaan aivan yhtä ilkeämielinen kirjoitus kuin edellinen. Noh...meitä on niin moneen junaan ja osa jääpi asemalle....eipä nuihin kannate liikaa käyttää energiaa,kun on paljon tärkeämpiäkin käyttö kohteita.

Viettäkää Turvamies oikein muistorikas syntymäpäivä pojan kunniaksi,huumoria unohtamatta...ihana, että lapsillasi on mahdollisuus päästä yhdelle koolle muistelemaan veljä kanssasi.

Mie voisin vaikka sanoa,että "mistä nuita synttäreitä oikein tulee....toissa viikonlopulla kun oli 3:met ja nyt olis vanhimman siskon (59v) ja nuorimman veljen 50 v.

Hyvää päivän jatkoa teille kaikille....luonto näyttää niin puhtaan kauniilta,lumipeiton alla.

Menetin ainoan poikani, esikoiseni, n. 2 kuukautta sitten tapaturmaisesti. Tuntuu, että elämä on ohi. Se tunne on niin valtava. Möykky rinnassani kasvaa aina vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Tuntuu kuitenkin, että olen niin yksin suruni kanssa. Apua hain, mutta mielestäni se vain pahensi oloani. Psykiatrin mielestä elän liikaa tunteella, enkä järjellä. Pojan kuolemasta oli tuolloin kulunut 1,5 kuukautta. Hän sanoi myös, että jos en ala ryhdistäytyy, mieheni jättää ja etsii toisen naisen. Toisen naisen, "äidin" elossa oleville lapsilleni. Olin aikasemmin juuri sanonut hänelle, että poden huonoa mieltä siitä, että en ole nyt aivan samanlainen lapsilleni kuin olin ennen. Sanoi hän paljon muutakin ja se ei mielestäni voi olla oikeanlaista hoitoa. Samalle psykiatrille en enää astu, mutta toisaalta olen myös liian väsynyt hakemaan uutta, parempaa hoitoa. Hoitoahan en välttämättä tarvitsisi, jos pystyisin elämään niin kuin järki sanoo, mutta tämä tunne peittoaa järjen mennen tullen.

Surusielu72 kirjoitti:

Menetin ainoan poikani, esikoiseni, n. 2 kuukautta sitten tapaturmaisesti. Tuntuu, että elämä on ohi. Se tunne on niin valtava. Möykky rinnassani kasvaa aina vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Tuntuu kuitenkin, että olen niin yksin suruni kanssa. Apua hain, mutta mielestäni se vain pahensi oloani. Psykiatrin mielestä elän liikaa tunteella, enkä järjellä. Pojan kuolemasta oli tuolloin kulunut 1,5 kuukautta. Hän sanoi myös, että jos en ala ryhdistäytyy, mieheni jättää ja etsii toisen naisen. Toisen naisen, "äidin" elossa oleville lapsilleni. Olin aikasemmin juuri sanonut hänelle, että poden huonoa mieltä siitä, että en ole nyt aivan samanlainen lapsilleni kuin olin ennen. Sanoi hän paljon muutakin ja se ei mielestäni voi olla oikeanlaista hoitoa. Samalle psykiatrille en enää astu, mutta toisaalta olen myös liian väsynyt hakemaan uutta, parempaa hoitoa. Hoitoahan en välttämättä tarvitsisi, jos pystyisin elämään niin kuin järki sanoo, mutta tämä tunne peittoaa järjen mennen tullen.

Lue lisää

Hei Surusielu72

Olet tervetullut joukkoomme palstalle etsimään voimia surun kantamiseen, elämästä selvitymiseen ja ihan tavalliseen arkeen ja kuulumisiin. Palaan kirjoitukseesi vielä illan tai huomisen aikana.

Surusielu72 kirjoitti:

Menetin ainoan poikani, esikoiseni, n. 2 kuukautta sitten tapaturmaisesti. Tuntuu, että elämä on ohi. Se tunne on niin valtava. Möykky rinnassani kasvaa aina vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Tuntuu kuitenkin, että olen niin yksin suruni kanssa. Apua hain, mutta mielestäni se vain pahensi oloani. Psykiatrin mielestä elän liikaa tunteella, enkä järjellä. Pojan kuolemasta oli tuolloin kulunut 1,5 kuukautta. Hän sanoi myös, että jos en ala ryhdistäytyy, mieheni jättää ja etsii toisen naisen. Toisen naisen, "äidin" elossa oleville lapsilleni. Olin aikasemmin juuri sanonut hänelle, että poden huonoa mieltä siitä, että en ole nyt aivan samanlainen lapsilleni kuin olin ennen. Sanoi hän paljon muutakin ja se ei mielestäni voi olla oikeanlaista hoitoa. Samalle psykiatrille en enää astu, mutta toisaalta olen myös liian väsynyt hakemaan uutta, parempaa hoitoa. Hoitoahan en välttämättä tarvitsisi, jos pystyisin elämään niin kuin järki sanoo, mutta tämä tunne peittoaa järjen mennen tullen.

Lue lisää

Tervetuloa joukkoon Surusielu72.
Jos jaksat kirjoittaa joskus tapaturmasta miten se tapahtui niin se vähän sinua helpottaa osaamme jakaa surusi paremmin,yleensä n.2kk sokkivaihe kestää ennen kuin asioita "järjellä" alkaa ajattelemaan.Joudut kuitenkin aukaisemaan syvän haavan käymällä läpi poikasi kuoleman vielä monta kertaa,kirjoittaminen lukeminen muutenkin auttaa.Meillä on kokemusta surusta toisilla jo tapahtumasta on aikaa toisilla vähemmän.Itse menetin 19v tyttäreni 5kk äitini 2kk sitten ammattiapua olemme käyttäneet vaimolle siitä on ollut enemmän hyötyä kuin minulle.Tiedämme sen möykyn tunteen,tiedämme että aika möykkyä pienentää toivon ainakin niin muistoissa eletään nauretaan ja itketään.Sinunkaan ei pitäisi täällä meidän palstalla olla mutta minkäs teet.Voimia päivääsi.

Surusielu72 kirjoitti:

Menetin ainoan poikani, esikoiseni, n. 2 kuukautta sitten tapaturmaisesti. Tuntuu, että elämä on ohi. Se tunne on niin valtava. Möykky rinnassani kasvaa aina vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Tuntuu kuitenkin, että olen niin yksin suruni kanssa. Apua hain, mutta mielestäni se vain pahensi oloani. Psykiatrin mielestä elän liikaa tunteella, enkä järjellä. Pojan kuolemasta oli tuolloin kulunut 1,5 kuukautta. Hän sanoi myös, että jos en ala ryhdistäytyy, mieheni jättää ja etsii toisen naisen. Toisen naisen, "äidin" elossa oleville lapsilleni. Olin aikasemmin juuri sanonut hänelle, että poden huonoa mieltä siitä, että en ole nyt aivan samanlainen lapsilleni kuin olin ennen. Sanoi hän paljon muutakin ja se ei mielestäni voi olla oikeanlaista hoitoa. Samalle psykiatrille en enää astu, mutta toisaalta olen myös liian väsynyt hakemaan uutta, parempaa hoitoa. Hoitoahan en välttämättä tarvitsisi, jos pystyisin elämään niin kuin järki sanoo, mutta tämä tunne peittoaa järjen mennen tullen.

Lue lisää

Mulla ei ole oikeita sanoja sinua lohduttamaan,mutta toivon sydämmestäni sinulle paljon voimia surun kantamiseen. Sinun menetyksestäsi on niin vähän aikaa...ja mehän elämme aaltoliikettä kaikki tämän ikävän kans...välillä luulee olevansa vahvempi ja sitten se taas tulee hyökyaallon lailla vastaan...tuntuu,että tipahtaa taas lähtö ruutuun. Kirjoittele tänne kuulumisia kun jaksat,sekin antaa lisää voimaa...minä menetin rakkaan lapseni ystävän päivänä.
Lämmin halaus sinulle.

Hei, otittehan kuvia joissa isomummo on pienen pojan kanssa? Ne kuvat voivat jonakin tulevana päivänä olla aarre, varsinkin kun lapsenteko aina vaan myöhentyy nyky-Suomessa. Neljän polven kuvia ei joka suvusta saa.

valokuvaaja. kirjoitti:

Hei, otittehan kuvia joissa isomummo on pienen pojan kanssa? Ne kuvat voivat jonakin tulevana päivänä olla aarre, varsinkin kun lapsenteko aina vaan myöhentyy nyky-Suomessa. Neljän polven kuvia ei joka suvusta saa.

Lue lisää

Kyllä otimme ristiäisissä useammanpolvenkuvia ja useista polvista.

valokuvaaja. kirjoitti:

Hei, otittehan kuvia joissa isomummo on pienen pojan kanssa? Ne kuvat voivat jonakin tulevana päivänä olla aarre, varsinkin kun lapsenteko aina vaan myöhentyy nyky-Suomessa. Neljän polven kuvia ei joka suvusta saa.

Lue lisää

tule näkemään lapsenlapsia.

Kuolonkankeus kirjoitti:

tule näkemään lapsenlapsia.

Hyvää yötä sinullekin Kuolonkankeus

Kuolonkankeuden nimen kaveriksi sopisi hyvin Lautuma

Kaikkea emme näe tai tule näkemään. Silläkin on oma tarkoituksensa. On asioita mikä ei voi korvata toista mutta aina jotain uutta elämään mahtuu. Ja se uusihan voi olla melkein mitä vaan. En minäkään näe tässä elämässä poikaani. Ei ole lapsenlasta joka kantaisi sukunimeäni.

Pidetään siitä kiinni mitä meillä on, eikä siitä mitä meillä ei ole.

Nuku hyvin, älä kankeasti.

Surusielu72 kirjoitti:

Menetin ainoan poikani, esikoiseni, n. 2 kuukautta sitten tapaturmaisesti. Tuntuu, että elämä on ohi. Se tunne on niin valtava. Möykky rinnassani kasvaa aina vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Tuntuu kuitenkin, että olen niin yksin suruni kanssa. Apua hain, mutta mielestäni se vain pahensi oloani. Psykiatrin mielestä elän liikaa tunteella, enkä järjellä. Pojan kuolemasta oli tuolloin kulunut 1,5 kuukautta. Hän sanoi myös, että jos en ala ryhdistäytyy, mieheni jättää ja etsii toisen naisen. Toisen naisen, "äidin" elossa oleville lapsilleni. Olin aikasemmin juuri sanonut hänelle, että poden huonoa mieltä siitä, että en ole nyt aivan samanlainen lapsilleni kuin olin ennen. Sanoi hän paljon muutakin ja se ei mielestäni voi olla oikeanlaista hoitoa. Samalle psykiatrille en enää astu, mutta toisaalta olen myös liian väsynyt hakemaan uutta, parempaa hoitoa. Hoitoahan en välttämättä tarvitsisi, jos pystyisin elämään niin kuin järki sanoo, mutta tämä tunne peittoaa järjen mennen tullen.

Lue lisää

Hyvää huomenta Surusielu72

Olin useita kuukausia poissa tolaltani (minun tola?) poikani kuoleman jälkeen. En tiedä, että johtuiko surusta mutta sairastuin sitten itsekin vakavasti johonkin erikoiseen keuhkokuumeeseen ja olin lähellä kuolemaa. Siitä alkaa olla jo vuosiaikaa. Kun nyt tänä aamuna koetan muistella elääni taaksepäin voin vain todeta, että olen mennyt surussani eteenpäin. Ehkäpä se johtuu siitäkin, että en ole yrittänyt lopettaa suruani tai muutoin sitä tukahduttaa. Olen vain koettanut etsiä voimia sen kantamiseen ja kestämiseen. Välillä hampaat irvessa, välillä itkien automatkojen aikana, välillä pakertaen töitä ja milloin mitenkin mutta eteenpäin olen mennyt ja voimia saanut. minulla ei ole kokemuksia psykiatrilla käynnistä mitä joillakin on. On myös huomioitavaa, että psykiatriakin on monenlaisia ja hekin ovat vain ihmisiä. Joskus hyvä luotettava ystävä voi olla enempi kuin psykiatri sillä "potilaskin" avautuu herkemmin niille joihin luottaa. Tälla palstalla olevat saman elämän kokemuksen omaavat ystäväni ovat kaikki toimineet minun psykiatriani. Minun hoito on ollut hyvin arkeen liittyvissä asioissa sillä elämäni pyörii, keskittyy, jauhaa... arjessa.

Joskus psykiatrit tai ystävät koettavat "herätellä" ja kehoittavt ryhdistäytymään. Samoin minäkin olen kirjoittanut monelle: - tuleen ei saa jäädä makaamaan! Se on osa sitä Talvisodan henkeä mutta sielläkin se oli
keino selviytyä.

Kokeile tulla mukaan kirjoittamaan arjestasi ja tuntemuksistasi. Etsimään voimia surun kantamiseen. Siinä on jokin salaisuus, että kun kerrot itsestäsi autat ja tuet samalla myös meitä muita. Sekin, että toinen ymmärtää pienimmätkin tunteet on juuri sitä ettei ole yksin.

Voimia päivääsi ja isän kätteen.

Kaunis päivä teillä Turvamies sinne elämän hyviin muistoihin. Niin helposti olisi päivästä voinut tehdä surullisen ja itkuisen päivän, mutta osasitte tehdä siitä yhteisen kauniin päivän, jossa myös kunniavieras, poika oli ihan varmasti myös mukana jossakin.

Surusielu 72 otan sydämestäni osaa suruusi. Mukava, että löysit tänne palstalle, vaikka tietysti kuten JJ.kin kirjoitti, niin olen minäkin pahoillani, että sinun piti joutua kokemaan tämä musertava suru. Itse menetin jo aikuisen poikani joulun alla 2007. Voimahalaus sinulle.

Hyvää yötä ystävät

Hyvää lomamatkaa Turvamiehelle vaimoineen.

Tämä on tämmönen pikanen piipahus,tulin toivottaan teille kaikille oikein rauhaisaa ja voimia tuovaa viikonloppua. Olen lähdössä veljen syntymäpäiville. Nyt sitte ainakin joulukuuhun asti rauhottuu tuo synttäri ruuhka,huh.

Hyvän elämän teesi

-Älä ole surullinen, vaan kiitollinen.
-Älä vaali kauneutta,vaan terveyttä.
-Älä ahmi ruokaa,vaan hengen ravintoa.
-Älä elä rikkaudesta,vaan rakkaudesta.

Ostin joskus OYS:sta tuollaisen magneettitalulun.

sydän syrjällään kirjoitti:

Hyvää lomamatkaa Turvamiehelle vaimoineen.

Tämä on tämmönen pikanen piipahus,tulin toivottaan teille kaikille oikein rauhaisaa ja voimia tuovaa viikonloppua. Olen lähdössä veljen syntymäpäiville. Nyt sitte ainakin joulukuuhun asti rauhottuu tuo synttäri ruuhka,huh.

Hyvän elämän teesi

-Älä ole surullinen, vaan kiitollinen.
-Älä vaali kauneutta,vaan terveyttä.
-Älä ahmi ruokaa,vaan hengen ravintoa.
-Älä elä rikkaudesta,vaan rakkaudesta.

Ostin joskus OYS:sta tuollaisen magneettitalulun.

Lue lisää

Hei! Kiitos Sydän Syrjällään noista taulusi viisaista lauseista. Tuota viimeistä lausetta varsinkin olen ajatellut usein, tänäänkin. On niin monta ihmistä ympärillä,jotka lieventävät sitä synkkyyttä, mikä sisimmässä välillä asustaa.
Meillä on ollut ihan hieno syyssää tänään, ei kovin kylmääkään. Aurinko on paistanut koko päivän ihan täydeltä terältä. Aamut ovat tietenkin jo kylmiä,mutta lunta emme ole vielä saaneet.

Minä nukun yleensä tosi hyvin nykyään yöni, mutta nyt parina yönä peräkkäin olen herännyt keskellä yötä kovaan koiran haukuntaan ja sitten nukkumisesta ei ole tullut mitään Meidän naapurustossa nuori pari kunnostaa vanhaa omakotitaloa ja yöllä, kun mietimme mistä koran haukkuminen kuuluu,niin tulimme siihen tulokseen, että nuoripari jättää koiran yksin yöksi sinne pihalle. He siis eivät vielä asu talossa.
Äsken, kun tulin kotiin,niin huomasin keskellä pihaa koiran kopin ja koira istui talon kuistilla. Siellä oli nyt kyllä ihmisiäkin. Kysessä ei ole mikään vahtikoira, vaan keskikokoinen lyhytkarvainen yksilö, joka minusta näyttää kyllä ihan perhekoiralta.

Turvamiehelle ja vaimolle oikein hyvää ja turvallista matkaa. Levätkää ja nauttikaa. Toivottavasti voimat auringon mukana palautuvat.

Hyvää viikonloppua kaikille ystävät

Aurinkoista ja rentouttavaa lomamatkaa teille.

Hyvää matkaa ja voimarikasta lomaa poikasi sitä varmasti olisi myös halunnut.Loma alkaa siitä kun kotioven kiinni laitat,muista se on teidän kahden loma.Kyllä ne surut ja murheet täällä pysyy ei ne karkaa minnekkään jos vähän surustakin sitä lomaa.Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä sinne Sisiliaan ja teidän sydämmiin.

jj kirjoitti:

Hyvää matkaa ja voimarikasta lomaa poikasi sitä varmasti olisi myös halunnut.Loma alkaa siitä kun kotioven kiinni laitat,muista se on teidän kahden loma.Kyllä ne surut ja murheet täällä pysyy ei ne karkaa minnekkään jos vähän surustakin sitä lomaa.Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä sinne Sisiliaan ja teidän sydämmiin.

Lue lisää

Erityisesti sinun sanonomisesi tulikin tänä aamuna mieleen, siitä kun sanoit jo aiemmin, että surusta voisi olla lomalla. Kiitos. yritän.

kirjoitellaan.Ai niin sydämeen ei kahta ämmää mahdu muistaakseni.Tänään lasketaan maan lepoon äidin ja mummon,isomummon uurna samaan hautaan jossa tyttöni on.

jj kirjoitti:

kirjoitellaan.Ai niin sydämeen ei kahta ämmää mahdu muistaakseni.Tänään lasketaan maan lepoon äidin ja mummon,isomummon uurna samaan hautaan jossa tyttöni on.

Muistot tulvivat varmasti tänäänkin mieleesi. Koeta tehdä päivästäsi silti voimarikas. Muistan sinua ja Kastepisaraa sekä kakkia palstalla olijoita. Jokainen tarvitsee meistä toinen toisemme muistamista. Se muistaminen voi ihan hyvin olla vaikkapa pieni rukous. Isänkäätteen päivänne. Nyt lähden matkaan mutta kännyllä vielä luen viestejänne kentällä.

jj kirjoitti:

kirjoitellaan.Ai niin sydämeen ei kahta ämmää mahdu muistaakseni.Tänään lasketaan maan lepoon äidin ja mummon,isomummon uurna samaan hautaan jossa tyttöni on.

Huomenta !

Tänään on vähän kuin merkkipäivä. Vuosi siitä, kun aloimme kirjoittaa siihen ensimmäiseen ketjuun. Muistan, kun lähes kaksi vuotta sitten ahdistuksessani joulunaikaan 2007 etsin keinoa purkaa ahdistustani ja tuskaani ja löysin nämä surupalstat. Vuosi sitten Turvamies aloitti sen ensimmäisen ketjun ja vielä täällä tapaamme ystävät.

Suru on muuttunut jotenkin erilaiseksi. Välillä on päiviä, jolloin voin hyvin. Toisina päivinä paino on jossakin sydämen kohdalla raskaana. Näkymättömänä, mutta ei unohdettuna. Siellä se on, mutta muut ihmiset eivät sitä voi nähdä. Nyt se on taas siellä raskaampana, johtuuko syksystä ja juuri siitä pelosta etukäteen, mistä Turvamies kirjoitti. Huolehtii jo etukäteen syksyn ja talven pimeistä päivistä, kuinka ne taas jaksaa. Nousta aamuisin pimeään, sytyttää silmiin ottavat lamput, tehdä samat asiat päivästä toiseen, hiipii tunne, että mitä järkeä tässä kaikessa. Illat ovat taas eri asia minulle. Silloin voi sytyttää kynttilöitä, valo on pehmeää ja kodikasta.Olen kai muutenkin aktiivisin iltaisin.

Tuo talviuinti on minulle kyllä hyvä juttu. Puhuimme tässä toissapäivänä juuri erään henkilön kanssa siellä saunassa aiheesta. Helmikuussa poikani kuoleman jälkeen tämä samainen henkilö sai minut sinne avantoon ja se oli minulle todella hyväätekevää siinä tilanteessa. Muistan kyllä, että silloin oli niin vaikeaa suoda itselleen mitään hyvää ja varsinkaan nautintoa ja tunsin ihan huonoa omaatuntoa siitä, että uinti antoi minulle hyvänolon tunnetta kaiken surun keskelle. Sinne kylmään veteen kyllä jää paljon painavista taakoista ja kivuistakin, kellä niitä on. Nykyään uinti on mieheni ja minun yhteinen harrastus, hän on yhtä ihastunut siihen. Eilenkin kävimme siellä ja silloin vesi tuntui kylmältä. Kun ilma on vielä aika lämmintä,niin vesi tuntuu kylmemmältä. Parasta on reilu talvinen pakkassää, kun taivas ei ole pilvessä.

Ihanaa on kyllä varmaan lähteä nyt sinne etelän aurinkoon Turvamies. Odotan kyllä meidänkin matkaamme joulun aikaan, mutta saa nyt nähdä joudummeko lyhentämään matkan pituutta. Olemme tilanneet kahden viikon matkan, mutta soitin eilen ja varmistin, että voimme sen muuttaa viikoksi. Miehen työhän on ollut niin epävarmaa. On ollut puhetta niistä eläkejärjestelyistä hänen kohdallaan, mutta hänhän ei halunnut vielä alle 60:nä lähteä. Nyt hän on ollut töissä, mutta sijoituspaikka on ollut epävarma. Eilen hän sai tietää, että hänen kohdallaan työt jatkuvat ja sijoituspaikkakin alkaa olla selvillä. Ajokilometrejä vain tulee reilusti. Firman autoa ehdotettiin, mutta hän ajaisi mieluummin omallaan. Nyt sitten voi käydä niin, että hän ei saa loma-aikaa järjestymään enää suunnitelmien mukaan. Viikon voi järjestää, mutta kaksi ? Katsotaan nyt alkuviikkoon.
Kirjoita ja kerro kuulumisia, jos pääset koneelle Turvamies.

Kaikille muillekkin, kirjoitelkaa, on mukava lukea kirjoituksianne päivienne kulusta

Turvamies kirjoitti:

Muistot tulvivat varmasti tänäänkin mieleesi. Koeta tehdä päivästäsi silti voimarikas. Muistan sinua ja Kastepisaraa sekä kakkia palstalla olijoita. Jokainen tarvitsee meistä toinen toisemme muistamista. Se muistaminen voi ihan hyvin olla vaikkapa pieni rukous. Isänkäätteen päivänne. Nyt lähden matkaan mutta kännyllä vielä luen viestejänne kentällä.

Lue lisää

vaan heille jotka ovat pimeydessä. kysykää heiltä . jos vastaus tulee, se tulee jumalalta. haluan sinne pimeyteen mihin rakensin elämäni..

Suicider kirjoitti:

vaan heille jotka ovat pimeydessä. kysykää heiltä . jos vastaus tulee, se tulee jumalalta. haluan sinne pimeyteen mihin rakensin elämäni..

Kukaan ei ole tullut meille kertomaan,joku kuoleman rajalla on käynyt valo siellä on näkynyt kirkas ikuinen valo.Maan päällä eläminen ei voi olla meidän koko tarkoitus täällä on liian paljon pahaa sanotaanko portti ikuisuuteen omien tekojen kautta.Ymmärän sinua erittäin hyvin ja tuskasi.Onnellisuus ei ole sinulta kielletty se on otettu vähäksi aikaa pois.

Viole kirjoitti:

Huomenta !

Tänään on vähän kuin merkkipäivä. Vuosi siitä, kun aloimme kirjoittaa siihen ensimmäiseen ketjuun. Muistan, kun lähes kaksi vuotta sitten ahdistuksessani joulunaikaan 2007 etsin keinoa purkaa ahdistustani ja tuskaani ja löysin nämä surupalstat. Vuosi sitten Turvamies aloitti sen ensimmäisen ketjun ja vielä täällä tapaamme ystävät.

Suru on muuttunut jotenkin erilaiseksi. Välillä on päiviä, jolloin voin hyvin. Toisina päivinä paino on jossakin sydämen kohdalla raskaana. Näkymättömänä, mutta ei unohdettuna. Siellä se on, mutta muut ihmiset eivät sitä voi nähdä. Nyt se on taas siellä raskaampana, johtuuko syksystä ja juuri siitä pelosta etukäteen, mistä Turvamies kirjoitti. Huolehtii jo etukäteen syksyn ja talven pimeistä päivistä, kuinka ne taas jaksaa. Nousta aamuisin pimeään, sytyttää silmiin ottavat lamput, tehdä samat asiat päivästä toiseen, hiipii tunne, että mitä järkeä tässä kaikessa. Illat ovat taas eri asia minulle. Silloin voi sytyttää kynttilöitä, valo on pehmeää ja kodikasta.Olen kai muutenkin aktiivisin iltaisin.

Tuo talviuinti on minulle kyllä hyvä juttu. Puhuimme tässä toissapäivänä juuri erään henkilön kanssa siellä saunassa aiheesta. Helmikuussa poikani kuoleman jälkeen tämä samainen henkilö sai minut sinne avantoon ja se oli minulle todella hyväätekevää siinä tilanteessa. Muistan kyllä, että silloin oli niin vaikeaa suoda itselleen mitään hyvää ja varsinkaan nautintoa ja tunsin ihan huonoa omaatuntoa siitä, että uinti antoi minulle hyvänolon tunnetta kaiken surun keskelle. Sinne kylmään veteen kyllä jää paljon painavista taakoista ja kivuistakin, kellä niitä on. Nykyään uinti on mieheni ja minun yhteinen harrastus, hän on yhtä ihastunut siihen. Eilenkin kävimme siellä ja silloin vesi tuntui kylmältä. Kun ilma on vielä aika lämmintä,niin vesi tuntuu kylmemmältä. Parasta on reilu talvinen pakkassää, kun taivas ei ole pilvessä.

Ihanaa on kyllä varmaan lähteä nyt sinne etelän aurinkoon Turvamies. Odotan kyllä meidänkin matkaamme joulun aikaan, mutta saa nyt nähdä joudummeko lyhentämään matkan pituutta. Olemme tilanneet kahden viikon matkan, mutta soitin eilen ja varmistin, että voimme sen muuttaa viikoksi. Miehen työhän on ollut niin epävarmaa. On ollut puhetta niistä eläkejärjestelyistä hänen kohdallaan, mutta hänhän ei halunnut vielä alle 60:nä lähteä. Nyt hän on ollut töissä, mutta sijoituspaikka on ollut epävarma. Eilen hän sai tietää, että hänen kohdallaan työt jatkuvat ja sijoituspaikkakin alkaa olla selvillä. Ajokilometrejä vain tulee reilusti. Firman autoa ehdotettiin, mutta hän ajaisi mieluummin omallaan. Nyt sitten voi käydä niin, että hän ei saa loma-aikaa järjestymään enää suunnitelmien mukaan. Viikon voi järjestää, mutta kaksi ? Katsotaan nyt alkuviikkoon.
Kirjoita ja kerro kuulumisia, jos pääset koneelle Turvamies.

Kaikille muillekkin, kirjoitelkaa, on mukava lukea kirjoituksianne päivienne kulusta

Lue lisää

Onpa ollu hiljasta tässä meän ketjussa,tuntuu melkein siltä,että Turvamies on ottanu teätki matkaan lomareissulle.

Kyllä on ollut ikävää luettavaa viikonlopun uutisissa,jotenki aivan käsittämätöntä.
Kovasti voimia raskaisiin aikoihin omaisille ja ystäville. Ei ole sanoja,mutta hiljentynyt olen ja sytyttänyt kynttilöitä heidän ja meidän rakkaitten puolesta.

Nyt tuntuu,että on jotenkin "heikoilla jäillä"...ei oikein saa mistään otetta ja tuntee ittesä ulkopuoliseksi kaikessa.Noh,kyllähän te tiedättä tämän tunteen.

Kirjotelkaa ystävät ja voimia ja kauniita unia kaikille.

sydän syrjällään kirjoitti:

Onpa ollu hiljasta tässä meän ketjussa,tuntuu melkein siltä,että Turvamies on ottanu teätki matkaan lomareissulle.

Kyllä on ollut ikävää luettavaa viikonlopun uutisissa,jotenki aivan käsittämätöntä.
Kovasti voimia raskaisiin aikoihin omaisille ja ystäville. Ei ole sanoja,mutta hiljentynyt olen ja sytyttänyt kynttilöitä heidän ja meidän rakkaitten puolesta.

Nyt tuntuu,että on jotenkin "heikoilla jäillä"...ei oikein saa mistään otetta ja tuntee ittesä ulkopuoliseksi kaikessa.Noh,kyllähän te tiedättä tämän tunteen.

Kirjotelkaa ystävät ja voimia ja kauniita unia kaikille.

Lue lisää

Minulla on takki aivan tyhjä,en jaksa mitään sanon suoraan että olen masentunut.
Mitä enemmän marraskuu lähestyy sitä enemmän ikävöin rakastani, vaikka vuosia on jo kulunut 9!

Anseliga68 kirjoitti:

Minulla on takki aivan tyhjä,en jaksa mitään sanon suoraan että olen masentunut.
Mitä enemmän marraskuu lähestyy sitä enemmän ikävöin rakastani, vaikka vuosia on jo kulunut 9!

Lue lisää

Hei Sydän Syrjällään ja Anseliga 68 ja kaikki muut, jotkä täällä lueskelevat ja kirjoittavat !

Hiljaista täällä on ollut ketjussamme.
Hain nuorimman pojan linja-autolta ja sitä ennen kävin miniän ja lastenlasten luona kahvilla. He olivat leiponeet siellä omenapiirakkaa.

Niin surullisia ovat nuo kaikki tapahtumat, joista on saanut lukea viime päivien lehdissä. Kyllä elämä on arvaamatonta ja epäoikeudenmukaistakin. Silti niin moni ihminen elää elämäänsä , niinkuin kuolemaa ei olisikaan. Elämässä tehdään paljon aivan turhia asioita.
Luin jostakin, että vain 10 % tyytyväisyydestämme ja onnestamme saamme omistamistamme tavaroista, siitä kaikesta, mitä ympärillemme keräämme. Siitä huolimatta juoksemme sen perässä lähes koko elämämme kuvitellen, että jos saamme vielä sitä ja tätä, niin sitten olemme onnellisia. Useimmat panevat siihen suuren osan ajastaan. Suuri osa onnellisuudestamme, tai siitä miten asioihin suhtaudumme ja vaikeuksista selviämisemme, riippuu siitä millaiset eväät ja kokemukset meillä on lapsuudesta saatu. Kuitenkin vähintään 40 % siitä miten pysytymme jatkamaan elämäämme siten, että se vielä antaa meille hyvää oloa ja koemme sen mielekkäänä ja hyvänä riippuu siitä, miten hyvin pystymme elämään tässä hetkessä, tässä päivässä. Jos koko ajan suremme edessä olevia päiviä, mietimme vaikeuksia, joita kenties joudumme kohtaamaan tai sitten ajattelemme taakseppäin ja suremme asioita, joille emme enää voi mitään.
On niin helppo takertua esim omalla kohdallani suremaan poikani kuolemaan liittyviä asioita, miettimään niitä mitä jos .. kysymyksiä vieläkin. Olen ihan oikeasti yrittänyt kääntää ajatukseni nykyään muuhun, kun välillä vieläkin mietin niitä turhia juttuja,joille en enää voi yhtään mitään. Samoin voin miettiä esim. nurorinta poikaani. Löytääkö hän vaikeuksistaan huolimatta työtä (käy nyt koulua), kun monilla niillä, joilla ei mitään erikoistakaan ole ,on vaikea löytää näinä aikoina töitä.Vuosien varrella on kuitenkin niin usein käynyt selväksi, että pahimmat pelkoni eivät ole koskaan toteutuneet ja sitten on tullut muuta, jota ei ole edes osannut pelätä. Niin turhaa huolehtimista monta kertaa.
Syksyn pimeys voi alkaa masentaa. Itse olen huomannut, että etelän aurinko on tehnyt hyvää pimeänä aikana, tai sitten se valolamppukin on ihan hyvä. Aikaisemmin syksy vaikutti minuun enemmän, nyt en enää niin reagoi. Koetetaan keksiä jotakin mukavaa itsellemme, ei sen tarvitse olla niin ihmeellistä. Olen ostannut kolmen väristä lankaa, joista kudon torkkupeittoa ja sen olen päättänyt viedä karstattavaksi sellaiseksi ihanan pehmeäksi. Sitten kietoudun siihen villasukat jalassa uinnin jälkeen,kahvi-tai teekupin ja hyvän kirjan kera tai kuuntelen musiikkia ja katselen palavaa kynttilää pöydällä.

Sytytetään kynttilöitä rakkaillemme ja toistemme rakkaille sinne jonnekkin. Kuvittelen aina, että sieltä he meitä katselevat.

Hyvää illanjatkoa kaikille ja Turvamiehelle ihanaa lomaa, jos näitä luet siellä matkallasi

Anseliga68 kirjoitti:

Minulla on takki aivan tyhjä,en jaksa mitään sanon suoraan että olen masentunut.
Mitä enemmän marraskuu lähestyy sitä enemmän ikävöin rakastani, vaikka vuosia on jo kulunut 9!

Lue lisää

Hei taas kaikille. Ompas kaikilla raskasta. Turvamies toivottavasti nauttii.Tänään satoi täällä pääkaupunkiseudullakin räntää.
Kylpytynnyri on loistava juttu. Olemme oleilleet enimmillään kolme tuntia yhteen putkeen siinä. Vesi pysyy lämpimänä lämmityksen avulla kokoajan. Oli kokemus istua siinä kun satoi vettä kovasti, mutta meillä oli lämmin... Mitenhän pakkasilla.

Oltiin pari viikkoa sitten mieheni kanssa metsässä poimimassa kanttarelleja. Käveltiin kauas ja sitten menimme eri suuntiin ja lupasin pitää kännykän koko ajan päällä jos eksyisin. Meillä on isot erämetsät mökin lähistöllä ja siellä on sikin sokin isoja ojia, mutta ei mitään selvää sääntöä niissä ja usein eksynkin vaikken tietenkään sitä myönnä. Olin varmaan kävellyt kolme tuntia ja taas huomasin että missä ihmeessä olen. Mieheni soitti ja kysyi, että missä olet? Vastasin että ajattelin kysyä sitä sinulta koska olet kaikkitietävä....Jotakin hän sadatteli ja sanoi sitten että kulje aurinkoon päin niin saavut mökkitielle. Huomasin että kävelin kokoajan kauemmas mökiltä. Tietenkin sanoin että niinhän minä teenkin. Yli tunti siinä meni ennen kuin pääsin taas mökille väsyneenä. Ei minusta ole metsässä kulkemaan ilman koiraa. Nauratti jälkeenpäin koko juttu.

En ole kuitenkaan ainut joka eksyy metsässä vaan kaikki mökkinaapuritkin ovat eksyneet siellä. Onneksi.

Neljä työpäivää ja sitten olen viikon lomalla. Ajattelin nukkua ja tehdä pitkiä lenkkejä maalla en metsässä.

Kaikkea hyvää teille ja voimia koitoksiinne.

Hei te kaikki kanssakulkijat!
On tämä tosi vaikeaa tämä elämä. Sydän lyö ja hengitän mutta siinä se sitten onkin. Millään ei ole tarkoitusta ja ikävä poikaa on valtava.
Ollaan nyt mieheni kanssa kahdestaan viikot kotona kun meidän nyt ainut kotona oleva lapsikin lähti jatkamaan opiskelua.
Ei oikein osaa tehdä mitään. Olen jo kauan surrut tätä tilannetta että miten sitten kun jäädään kahdestaan mutta en osannut aavistaa että se tapahtuukin näin pian ja arvaamatta. Nuorimmaiseni olisi nyt yhdeksännellä luokalla ja hirveää on kun ei tule enää ovesta ja nakkaa reppua ja takkia lattialle ja kysy mitä ruokana.
Elämä on julmaa ja täytyy vaan tyytyä siihen mitä se eteen heittää.
Jotenkin kaipaan kamalasti jonkinlaista toivoa ja lohtua. Meillä kakilla tuntuu olevan nyt tosi vaikeaa surussamme.
Aurinko paistaa mutta se saa vain entistä surullisemmaksi mielen.
Kynttilä palaa joka ilta rakkaamme muistoksi. Toivon että hän katselee sitä. Aina hän on sydämessäni. On niin kova ikävä

särkynyt kirjoitti:

Hei te kaikki kanssakulkijat!
On tämä tosi vaikeaa tämä elämä. Sydän lyö ja hengitän mutta siinä se sitten onkin. Millään ei ole tarkoitusta ja ikävä poikaa on valtava.
Ollaan nyt mieheni kanssa kahdestaan viikot kotona kun meidän nyt ainut kotona oleva lapsikin lähti jatkamaan opiskelua.
Ei oikein osaa tehdä mitään. Olen jo kauan surrut tätä tilannetta että miten sitten kun jäädään kahdestaan mutta en osannut aavistaa että se tapahtuukin näin pian ja arvaamatta. Nuorimmaiseni olisi nyt yhdeksännellä luokalla ja hirveää on kun ei tule enää ovesta ja nakkaa reppua ja takkia lattialle ja kysy mitä ruokana.
Elämä on julmaa ja täytyy vaan tyytyä siihen mitä se eteen heittää.
Jotenkin kaipaan kamalasti jonkinlaista toivoa ja lohtua. Meillä kakilla tuntuu olevan nyt tosi vaikeaa surussamme.
Aurinko paistaa mutta se saa vain entistä surullisemmaksi mielen.
Kynttilä palaa joka ilta rakkaamme muistoksi. Toivon että hän katselee sitä. Aina hän on sydämessäni. On niin kova ikävä

Lue lisää

Hei Särkynyt ja kaikki te toiset ystävät.

Hyvin ilmasit Särkynyt tunnelmia "Sydän lyö ja hengitän mutta siinä se sitten onkin." Mulla on ollut jo kauan tuo tunne,pyristelemmä kuitenkin eteen päin,niilä voimilla, mitä meilä on. Lähetän täältä Luotomäeltä sinulle suuren voimahalin.

Viola, varmaan se nuin onki, tuo onnellisuuden tavottelu. Kovasti olen koittanu pyrkiä siihen,että "tässä ja nyt,tämä päivä." Mie jouduin opetteleen tuon "tääs ja nyt",kun elimä huonon ennusteen kans, ja silti vieläkään en ole sitä täysin oppinu,enkä varmaan opikaan.

Mukava kuulla teidän kaikkien kuulumisia. Tuo oli mukava kuulla, tuo kylpytynnyri juttu,jospa sitä loppu vuodesta kylpis iteki lämpimässä, tähtien alla.

Anseliga68,voimia paljon,masentuneita me ollaan varmaan kaikki.

Turvamiehelle ja vaimolle lämmintä ja mukavaa loman jatkoa.

Kauniita unia ja levollista yötä kaikile.

sydän syrjällään kirjoitti:

Hei Särkynyt ja kaikki te toiset ystävät.

Hyvin ilmasit Särkynyt tunnelmia "Sydän lyö ja hengitän mutta siinä se sitten onkin." Mulla on ollut jo kauan tuo tunne,pyristelemmä kuitenkin eteen päin,niilä voimilla, mitä meilä on. Lähetän täältä Luotomäeltä sinulle suuren voimahalin.

Viola, varmaan se nuin onki, tuo onnellisuuden tavottelu. Kovasti olen koittanu pyrkiä siihen,että "tässä ja nyt,tämä päivä." Mie jouduin opetteleen tuon "tääs ja nyt",kun elimä huonon ennusteen kans, ja silti vieläkään en ole sitä täysin oppinu,enkä varmaan opikaan.

Mukava kuulla teidän kaikkien kuulumisia. Tuo oli mukava kuulla, tuo kylpytynnyri juttu,jospa sitä loppu vuodesta kylpis iteki lämpimässä, tähtien alla.

Anseliga68,voimia paljon,masentuneita me ollaan varmaan kaikki.

Turvamiehelle ja vaimolle lämmintä ja mukavaa loman jatkoa.

Kauniita unia ja levollista yötä kaikile.

Lue lisää

Iltaa Särkynyt ja Sydän Syrjällään ja kaikki ystävät !

Keskimmäisen pojan perhe on ollut täällä yötä. Olemme jo miehen kanssa tottuneet olemaan vain kahdestaan enimmän osan aikaa, niin vähän kyllä väsyttääkin, kun yhtäkkiä meitä olikin seitsemän henkeä talossa. 8 kk kiipeää ylös ja kävelee "puita pitkin" ja on jo oppinut itse laskeutumaan lattialle. Huomasi kai, että on liian vaikeaa aina huutaa apua toisilta. Oma apu paras apu.
He ovat olleet täällä syyslomallaan ottamassa venettään maihin. Heillä on aina kova puuha siitä, kun itse pesevät ja laittavat sen talviteloille.
Meidänkin vene on jo tänään haettu pois vedestä. Nyt saa sitten odotella tosiaan kevään aurinkoisia hiihtokelejä ennnekuin on taas asiaa kesäparatiisiimme saaressa. Mies yritti vielä eilen saareen, mutta merenkäynti oli niin voimakas, että palasi takaisin. Eihän sinne saareen enää mitään tähdellistä asiaa ollut. Kaikki on laitettu siellä valmiiksi talven tulla.

Kyllä tämä elämä tosiaan on välillä sellaista pakottamista. Pakottaa itseään liikkeelle, kun ei muutakaan oikein voi. Vaikka pojan kuolemasta on jo joulukuussa kulunut kaksi vuotta, niin vieläkään ei kaikin ajoin tajua, että se on oikeasti totta.

Olen katsellut palavaa kynttilää tänäkin iltana, miettinyt poikaani. Joka ilta sanon hänen kuvalleen hyvää yötä.

Hyvää yätä myös teille kaikille täällä

Hei JJ ja muut!

Mitäpä tuohon lisäisi, ei mitään. Näin se menee. Tuska pusertaa rintaa, oikeastaan millään ei tosiaan ole oikeasti enää väliä, mikään ei ole mitään, ei samanlaista koskaan. Poika, se pala,mikä puuttuu elämästäni, ei tule enää takaisin, vaikka mitä tekisin. On pakotettava itsensä ajattelemaan tätä päivää, keskityttävä heihin, jotka ovat vielä vierellämme, perheeseen, ystäviin, rinnalla kulkijoihin. Yritettävä päästä eroon katkeruuden ja kateuden kuiskauksista, muuten mistään ei tule mitään. Suru muuttuu ajan kuluessa. Pahin tuska hellittää, suru kulkee mukana ja kirpaisee välillä muistojen myötä, mutta se ei vie enää kokonaan mukanaan, ei kokonaan lamaannuta. Tutut tuskin huomaavat, itse tiedän, että en ole enää entisenlainen. Kuten joku kirjoittikin jossakin muussa ketjussa, ehjän näköinen, sirpaleista koottu. Joillakin elämän alueilla olen jopa varmempi, vahvempi ihminen kuin ennen ainakin omasta mielestäni. Osaan iloita ja arvostaa asioita, jotka vielä ovat hyvin elämässäni. Katsella toisin silmin esim. syksyn kaunetta. Ennen olin monesti liian kiireinen näkemään ja panemaan merkille niitä.

Aurinko paistaa vielä kauniisti täällä. Yö on ollut kylmä, mutta täällä meren äärellä meri lämmittää vielä. Meri on vielä vuodenaikaan nähden tavallista lämpimämpää. Tuo meidän talviuintipaikkamme ei ole ns. meren puolella, vaan se on tavallaan sellainen makeanveden alue, suluilla erotettu meren puolelta. Siellä vesi on jo monta astetta kylmempää. n. 3 asteista tänään.

Hyvää syyspäivää kaikille Turvamiehelle ja vaimolle ihanaa lomapäivää, kuulosti hyvältä tuo teidän vaelluksenne, josta kirjoitit

Viole kirjoitti:

Hei JJ ja muut!

Mitäpä tuohon lisäisi, ei mitään. Näin se menee. Tuska pusertaa rintaa, oikeastaan millään ei tosiaan ole oikeasti enää väliä, mikään ei ole mitään, ei samanlaista koskaan. Poika, se pala,mikä puuttuu elämästäni, ei tule enää takaisin, vaikka mitä tekisin. On pakotettava itsensä ajattelemaan tätä päivää, keskityttävä heihin, jotka ovat vielä vierellämme, perheeseen, ystäviin, rinnalla kulkijoihin. Yritettävä päästä eroon katkeruuden ja kateuden kuiskauksista, muuten mistään ei tule mitään. Suru muuttuu ajan kuluessa. Pahin tuska hellittää, suru kulkee mukana ja kirpaisee välillä muistojen myötä, mutta se ei vie enää kokonaan mukanaan, ei kokonaan lamaannuta. Tutut tuskin huomaavat, itse tiedän, että en ole enää entisenlainen. Kuten joku kirjoittikin jossakin muussa ketjussa, ehjän näköinen, sirpaleista koottu. Joillakin elämän alueilla olen jopa varmempi, vahvempi ihminen kuin ennen ainakin omasta mielestäni. Osaan iloita ja arvostaa asioita, jotka vielä ovat hyvin elämässäni. Katsella toisin silmin esim. syksyn kaunetta. Ennen olin monesti liian kiireinen näkemään ja panemaan merkille niitä.

Aurinko paistaa vielä kauniisti täällä. Yö on ollut kylmä, mutta täällä meren äärellä meri lämmittää vielä. Meri on vielä vuodenaikaan nähden tavallista lämpimämpää. Tuo meidän talviuintipaikkamme ei ole ns. meren puolella, vaan se on tavallaan sellainen makeanveden alue, suluilla erotettu meren puolelta. Siellä vesi on jo monta astetta kylmempää. n. 3 asteista tänään.

Hyvää syyspäivää kaikille Turvamiehelle ja vaimolle ihanaa lomapäivää, kuulosti hyvältä tuo teidän vaelluksenne, josta kirjoitit

Lue lisää

Täällä länsi rannikolla on kaunis päivä. Aamulla oli 6 astetta pakkasta, mutta lähdin silti pyörällä töihin. JJ laittöi pyöräni ketjuihin talviöljyt ja nyt kulkee hyvin.

Minullakin on allut aamuahdistusta ja joskus iltaisinkaan ei meinaa uni tulla millään. Kaikenlaisia muistoja tulvii mieleen ja on ikävä tyttöä . Tyttö oli vielä viime syksynä minun kanssani täällä töissä ja monessa asiassa kaipaan häntä, hän oli jo aikuinen ja todella hyvä ystäväni, juttelimme kaikenlaisista asioista. Hän osasi tehdä paljon työjuttuja tietokoneella ja oli muutenkin luova ja taiteellinen . Tarvitsisin häntä mutta hän on poissa...

Silti minun on jaksettava, tässä ja nyt ilman häntä. Onneksi täällä töissä on ollut kiirettä, on käynyt paljon asiakkaita enkä ole ehtinyt vaipua surun syövereihin.

Meilläkin on koti tyhjentynyt ollaan kaksin jj ja minä, tyttöhän asui jo vuosia omillaan, mutta nähtiin töissä ja soiteltiin usein. Nyt meidän oma poikakaan ei enää juurikaan kotona asu, käy vain suihkussa,syömässä ja lähtee tyttöystävänsä luokse joka ilta.

Eilen kuulin, että tytön poikaystäva muuttaa pois sieltä heidän yhteisestä asunnostaan viimeistään ensi kuun aikana. Siellä asunnossa on tytön tavarat vielä ihan kaikki, poikaystävä yritti jatkaa siellä asumista muttei pystynyt kuitenkaan siellä olemaan. Parempi näin , toivon hänelle kaikkea hyvää.

Siellä sururyhmässä olin 6.10. meitä oli 10 lapsensa menettänyttä 8:sata perheestä ( 2 pariskuntaa)
Paljon ei eka kerralla ehditty keskustella, kukin vain esitteli itsensä ja kertoi lapsestaan. Joimme hahvit ja kuuntelimme musiikkia. Jokaiselle lapselle sytytettiin kynttilä. Osa ihmisistä oli tullut muista kaupungeista noin 50 km säteeltä. Tilaisuus herätti paljon tunteita, suretti muiden puolesta, oli erilaisia tarinoita, kaikki erilaisia ja suru silti niin samanlaista kaikilla. Ensi viikolla viemme kuvan lapsesta sinne ryhmään. Jokainen saa i heti paikalle mentyään sytytää lapsensa muistoksi kynttilän itse.

Suru asuu minussa. Enää se ei aina näy ulospäin, silti suru on osa minua, raskas osa ,niin se vain on.

Voimia teidän kaikkien päivään

Kastepisara kirjoitti:

Täällä länsi rannikolla on kaunis päivä. Aamulla oli 6 astetta pakkasta, mutta lähdin silti pyörällä töihin. JJ laittöi pyöräni ketjuihin talviöljyt ja nyt kulkee hyvin.

Minullakin on allut aamuahdistusta ja joskus iltaisinkaan ei meinaa uni tulla millään. Kaikenlaisia muistoja tulvii mieleen ja on ikävä tyttöä . Tyttö oli vielä viime syksynä minun kanssani täällä töissä ja monessa asiassa kaipaan häntä, hän oli jo aikuinen ja todella hyvä ystäväni, juttelimme kaikenlaisista asioista. Hän osasi tehdä paljon työjuttuja tietokoneella ja oli muutenkin luova ja taiteellinen . Tarvitsisin häntä mutta hän on poissa...

Silti minun on jaksettava, tässä ja nyt ilman häntä. Onneksi täällä töissä on ollut kiirettä, on käynyt paljon asiakkaita enkä ole ehtinyt vaipua surun syövereihin.

Meilläkin on koti tyhjentynyt ollaan kaksin jj ja minä, tyttöhän asui jo vuosia omillaan, mutta nähtiin töissä ja soiteltiin usein. Nyt meidän oma poikakaan ei enää juurikaan kotona asu, käy vain suihkussa,syömässä ja lähtee tyttöystävänsä luokse joka ilta.

Eilen kuulin, että tytön poikaystäva muuttaa pois sieltä heidän yhteisestä asunnostaan viimeistään ensi kuun aikana. Siellä asunnossa on tytön tavarat vielä ihan kaikki, poikaystävä yritti jatkaa siellä asumista muttei pystynyt kuitenkaan siellä olemaan. Parempi näin , toivon hänelle kaikkea hyvää.

Siellä sururyhmässä olin 6.10. meitä oli 10 lapsensa menettänyttä 8:sata perheestä ( 2 pariskuntaa)
Paljon ei eka kerralla ehditty keskustella, kukin vain esitteli itsensä ja kertoi lapsestaan. Joimme hahvit ja kuuntelimme musiikkia. Jokaiselle lapselle sytytettiin kynttilä. Osa ihmisistä oli tullut muista kaupungeista noin 50 km säteeltä. Tilaisuus herätti paljon tunteita, suretti muiden puolesta, oli erilaisia tarinoita, kaikki erilaisia ja suru silti niin samanlaista kaikilla. Ensi viikolla viemme kuvan lapsesta sinne ryhmään. Jokainen saa i heti paikalle mentyään sytytää lapsensa muistoksi kynttilän itse.

Suru asuu minussa. Enää se ei aina näy ulospäin, silti suru on osa minua, raskas osa ,niin se vain on.

Voimia teidän kaikkien päivään

Lue lisää

Huomena päivä uus...mitä se sitte tuokin tullessaan.

Kauniita unia,oletta tärkeitä voiman tuojia. Kiitos kaikille.

Sydän syrjällään kirjoitti:

Huomena päivä uus...mitä se sitte tuokin tullessaan.

Kauniita unia,oletta tärkeitä voiman tuojia. Kiitos kaikille.

Hei kaikille !

Täällä sataa ja on oikein surkea ilma. Kävimme miehen ja nuorimman pojan kanssa taas liottamassa itseämme tuolla kylmässä kylvyssä siis meressä sateesta huolimatta. Oli niin mukava istuskella sitten siellä lämpimässä saunassa välillä.
Nuorimmainen lähtee taas huomenna kohti Turkua ja jäämme kahden taas.


Hyvää viikonloppua kaikille

Viole kirjoitti:

Hei kaikille !

Täällä sataa ja on oikein surkea ilma. Kävimme miehen ja nuorimman pojan kanssa taas liottamassa itseämme tuolla kylmässä kylvyssä siis meressä sateesta huolimatta. Oli niin mukava istuskella sitten siellä lämpimässä saunassa välillä.
Nuorimmainen lähtee taas huomenna kohti Turkua ja jäämme kahden taas.


Hyvää viikonloppua kaikille

Lue lisää

Hei vaan kaikille!
Tänään satoi ensimmäistä kertaa räntää tänä syksynä. Mieli on yhtä surkea kuin ilmakin. Tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi ja tekemättömät työt painaa. Olen taas päästänyt otteen itsestäni ja ajelehdin, tai oikeammin olen vaipumassa pohjalle taas kerran. Ehkä se on niin, että surussa tarvitsee välillä näitä pohjakosketuksia löytääkseen taas elämään jotain, sillä pohjalta ei ole kuin yksi suunta ja se on ylös.
Sain sentään haudat laitettua, Gallunat, havut ja sammaleen ja vein lyhdyt, niistä tuli kauniit. Ihminen jonka kanssa olin siellä hautuumaalla totesi, että kyllä niitä nyt kelpaa muiden katsella. Yritin selittää hänelle, etten laita niitä kauniiksi muiden takia, vaan heidän, jotka siellä uinuvat, ja meidän omaisten, surusta ja ikävästä.

Hyvää sunnuntaita ja voimia alkavaan viikkoon kaikille!

Hyvä kun ehjin nahoin sieltä selvisit.Sitten ei muuta kun kunnon sauna ja makkaralenkki ja ruisleipää reissun päätteksi,kai siellä Sisiliassa jo kesän riennot on vietetty ja alkaa arjeen harmaus sielläkin.
Hiljaista palstalla on ollut mitä nyt vähän kirjoiteltu arkista puurtamista, lumen tuloa tässä odotellaan.
Syksy kyllä on aika mukava vuodenaika saa pimenevässä illassa kynttilöitä poltaa takkaan puita lisätä ja kuuhottaa peiton alla eikä kukaan tule häiritsemään.Lehtien haravoimista ja muuta askaretta pihalla näin talven alla.Välillä olo on kuin ennenkin,putoaa kuitenkin nopeasti taas alas tarpomaan tätä suota.Aikaa tässä tarvitaan ja jaksamista,aika yksinäistä tää kuitenkin on tää suru kun jokaisella oli ne henk.koht suhteet menetettyyn lapseen.
Pirteää lokaista syksyä kaikille toivotellaan.

jj kirjoitti:

Hyvä kun ehjin nahoin sieltä selvisit.Sitten ei muuta kun kunnon sauna ja makkaralenkki ja ruisleipää reissun päätteksi,kai siellä Sisiliassa jo kesän riennot on vietetty ja alkaa arjeen harmaus sielläkin.
Hiljaista palstalla on ollut mitä nyt vähän kirjoiteltu arkista puurtamista, lumen tuloa tässä odotellaan.
Syksy kyllä on aika mukava vuodenaika saa pimenevässä illassa kynttilöitä poltaa takkaan puita lisätä ja kuuhottaa peiton alla eikä kukaan tule häiritsemään.Lehtien haravoimista ja muuta askaretta pihalla näin talven alla.Välillä olo on kuin ennenkin,putoaa kuitenkin nopeasti taas alas tarpomaan tätä suota.Aikaa tässä tarvitaan ja jaksamista,aika yksinäistä tää kuitenkin on tää suru kun jokaisella oli ne henk.koht suhteet menetettyyn lapseen.
Pirteää lokaista syksyä kaikille toivotellaan.

Lue lisää

Minulle tärkeä mummini vaipui ajasta ikuisuuteen 5 vuotta sitten ja vasta tänä päivänä tajusin miten tärkeä hän oli minulle. Vaikka siitä onkin aikaa, tuntuu että siitä olisi vasta muutama viikko. Muistan selvästi kuinka kävin hyvästelemässä hänet sairaalassa.

Viimeiset jäljet ne johdattaa sut metsään,
sinne kauniiseen paikkaan jossa sä juoksentelet päällä maan,
lopulta joudut jättämään jälkes, ne löydetään.
Me tavataan vielä, sä ilmoitat, kun hyvästelin sut sinne vaan,
muistan tuon hetken kuin eilisen, suru on edelleen täällä vaan,
joudut joskus lopettamaan, luovutit ja saat olla pilven reunalla tuolla vaan.

- itse tekemä runo mummini hautajaisiin silloin.

jj kirjoitti:

Hyvä kun ehjin nahoin sieltä selvisit.Sitten ei muuta kun kunnon sauna ja makkaralenkki ja ruisleipää reissun päätteksi,kai siellä Sisiliassa jo kesän riennot on vietetty ja alkaa arjeen harmaus sielläkin.
Hiljaista palstalla on ollut mitä nyt vähän kirjoiteltu arkista puurtamista, lumen tuloa tässä odotellaan.
Syksy kyllä on aika mukava vuodenaika saa pimenevässä illassa kynttilöitä poltaa takkaan puita lisätä ja kuuhottaa peiton alla eikä kukaan tule häiritsemään.Lehtien haravoimista ja muuta askaretta pihalla näin talven alla.Välillä olo on kuin ennenkin,putoaa kuitenkin nopeasti taas alas tarpomaan tätä suota.Aikaa tässä tarvitaan ja jaksamista,aika yksinäistä tää kuitenkin on tää suru kun jokaisella oli ne henk.koht suhteet menetettyyn lapseen.
Pirteää lokaista syksyä kaikille toivotellaan.

Lue lisää

Kiitos

Pikku Luka oli meillä illan ja kyllä hänen kasvoiltaan nautin aurinkoa. Ihana lämpö ja paiste suoraan ukille. Poika oli kasvanut viikossa ja sai nyt aidot italialaiset nappakengät.

Turvamies kirjoitti:

Kiitos

Pikku Luka oli meillä illan ja kyllä hänen kasvoiltaan nautin aurinkoa. Ihana lämpö ja paiste suoraan ukille. Poika oli kasvanut viikossa ja sai nyt aidot italialaiset nappakengät.

Lue lisää

Hei kaikille ja kiitos Sofi sinulle, että saimme lukea kirjoittamasi runon mummollesi. On vaikea käsittää sitä, että rakkaamme ovat lopullisesesti poissa tästä viereltämme, tästä elämästämme


Tervetuloa kotiin Turvamies ja vaimosi. Ei ne reissut aina ihan nappiin mene, niin se vain on. On itselläkin kokemusta.

Kotiuduimme hetki sitten tuolta tienpäältä mekin. Olimme viime yön Turussa ja lähdimme iltapäivästä ajelemaan kahdelleen miehen kanssa kotiin. Kävimme eilen polskuttelemassa siellä Caribiassa, vaikka siellä oli niin kaamea tungos. Lasten syyslomat ja perheitä paljon.
Mies ajoi koko kotimatkan ja siinä istuttiin molemmat hiljaa omissa ajatuksissamme. Mies kysyikin pari kertaa minulta, että mitä mietin. No sitä samaa. Huomaan vieläkin olevani välillä haaveissani. Jatkavani pääni sisäistä kuviteltua puhelemista poikani kanssa.
Mietin tätä synkistyvää syksyä ja talven alkua. Mies aloittaa uusissa työtehtävissä naapurikaupungissa tiistaina. Hänellä on uutta mietittävää ja uusia haasteita. Hyvä hänelle. Itse tiedän, että se tietää minulle yksinäistä olemista viikolla. Olen jo tottunut siihen, että hän on joka päivä kotona ja olemmekin olleet paljon yhdessä viime kuukausina.

Nyt väsyttää kyllä niin armottomasti, että on lähdettävä laittautumaan yöpuulle.

Rauhallista yötä kaikille

Tänään rukoilin Jumalalta että kuolisin, tuntuu niin vaikeelta jaksaa. Tänään äitini sanoi ettei musta kukaan muu välitä kuin minä itse, kun oon niin kamala. Suutuspäissään sanoi, mutta totuuden siementä piilee ehkä??. En minä itsestäni välitä, inhoan pikemminkin. Kauhea ikävää isää, itkettää vaikka kuivat silmät, anteeksi että kirjoitin tämän.
Jos lopettais syömisen niin pääsiskö pois..?
anteeksi

22vee nainen kirjoitti:

Tänään rukoilin Jumalalta että kuolisin, tuntuu niin vaikeelta jaksaa. Tänään äitini sanoi ettei musta kukaan muu välitä kuin minä itse, kun oon niin kamala. Suutuspäissään sanoi, mutta totuuden siementä piilee ehkä??. En minä itsestäni välitä, inhoan pikemminkin. Kauhea ikävää isää, itkettää vaikka kuivat silmät, anteeksi että kirjoitin tämän.
Jos lopettais syömisen niin pääsiskö pois..?
anteeksi

Lue lisää

Hyvää huomenta 22vee nainen

Jokainen meistä on joskus tai ajoittain "kamala". Kukaan ei vapaaehtoisesti tai tarkoituksella halua olla kamala mutta joku meitä siihen suuntaan vetää. Puramme pahaa mieltä usein läheisillemme monien muiden asioiden yhteydessä. Isän ikävä voi olla yksi syy siihen. Ehkä pitäisi koettaa löysätä vaikkapa puhumalla tai kirjoittamalla (niin kuin jo nyt teet) ikävästä, surusta ja niistä tunteista mistä ei läheisten kanssa halua tai pysty puhumaan.

Olet tunneihminen, nuori ja varmaan kauniskin. Ei silloin pidä itseään inhota. Kun rakastaa itseään niin silloin pystyy rakastamaan myös toisia. Jos lopettaa syömisen niin varmasti pääsee pois mutta miksi pitäisi lopettaa syöminen ja päästä pois? Elämä on annettu meille elettäväksi ja on siitä automaatio, että päättyy aikanaan ihan itsestään.

Mukava, että kirjoitit tälle palstallemme ja olet tervetullut jatkamaan kirjoittamista. Kokeile ainakin jonkinaikaa purkaa tunteiata ja kertoa vaikkapa päivästäsi. Yhdessä keksitään jotain vaikeisiin tilanteisiin.

Äläkä pyytele anteeksi milloinkaan jos et ole mitään pahaa tehnyt. Se että kirjoitat itsestäsi ei voi olla mitään pahaa. Mennään yhdessä eteenpäin niillä voimilla mitä milloinkin on mutta eteenpäin mennään silti. Tuleen ei saa jäädä makaamaan! Isän kätteen päiväsi.

t. Turvamies

Hyvää huomenta sinulle jmp35

Sinäkin kamppailet arjessasi surusi myötä. Kirjoituksesi on minulle rohkaisevaa uskosi myötä. On niin tärkeää uskoa johonkin itseä suurempaan voimaan. Se suuri voima ihan hyvin olla Jeesus. Kun kohtaa itseään suuremman voiman voi aina heikolla tai ihan tavan hetkellä kääntyä tuon voiman puoleen. Niin sinun kuin minunkin ja meidän kakkien lähtö tästä elämästä tapahtuu ajallaan joten sitä on turha kiirehtiä tai erityisesti odottaa. Kuten olet huomannut niin monille se on juuri tullut ihan odottamattakin. Tämä ns. väliaika on vaan elettävä. Koetettava löytää ne läheiset joiden kanssa voi elämäänsä jakaa ja joskus tarvitsee myös auttaa toisia. Auttaminenkin voi olla osa sitä tehtävää mikä kuuluu elämäämme.

Ikävöimme kaikki edesmenneitä rakkaitamme. Ikävöidään yhdessä. Pysy palstalla. Isän kätteen päiväsi.

Turvamies kirjoitti:

Hyvää huomenta sinulle jmp35

Sinäkin kamppailet arjessasi surusi myötä. Kirjoituksesi on minulle rohkaisevaa uskosi myötä. On niin tärkeää uskoa johonkin itseä suurempaan voimaan. Se suuri voima ihan hyvin olla Jeesus. Kun kohtaa itseään suuremman voiman voi aina heikolla tai ihan tavan hetkellä kääntyä tuon voiman puoleen. Niin sinun kuin minunkin ja meidän kakkien lähtö tästä elämästä tapahtuu ajallaan joten sitä on turha kiirehtiä tai erityisesti odottaa. Kuten olet huomannut niin monille se on juuri tullut ihan odottamattakin. Tämä ns. väliaika on vaan elettävä. Koetettava löytää ne läheiset joiden kanssa voi elämäänsä jakaa ja joskus tarvitsee myös auttaa toisia. Auttaminenkin voi olla osa sitä tehtävää mikä kuuluu elämäämme.

Ikävöimme kaikki edesmenneitä rakkaitamme. Ikävöidään yhdessä. Pysy palstalla. Isän kätteen päiväsi.

Lue lisää

Kiitos turvamies, että vastasit ja noin kauniisti! Nyt mä itken täällä..
Sitä vain pyysin anteeksi, kun olin niin negatiivinen, kun te kaikki jaksatte olla niin vahvoja, positiivisia, empaattisia, kannustavia.. Kiitos siitä!
Isäni kuoli syöpään, päälle nelikymppinen oli.. Siitä on nyt reilu vuosi ja vaikeelta tuntuu.. Jos ajattelen häntä paljon ennen nukkumaanmenoa niin välillä näen hänet unessa. Ainakin siellä voidaan tavata joskus jos ei maan päällä enää :(
Kyllä mä jotenkin uskon että kaikella on tarkoituksensa, joskus vaan meinaa usko elämän hyvyyten loppua. Kirjoittelen myöhemmin lisää.

22vee nainen kirjoitti:

Kiitos turvamies, että vastasit ja noin kauniisti! Nyt mä itken täällä..
Sitä vain pyysin anteeksi, kun olin niin negatiivinen, kun te kaikki jaksatte olla niin vahvoja, positiivisia, empaattisia, kannustavia.. Kiitos siitä!
Isäni kuoli syöpään, päälle nelikymppinen oli.. Siitä on nyt reilu vuosi ja vaikeelta tuntuu.. Jos ajattelen häntä paljon ennen nukkumaanmenoa niin välillä näen hänet unessa. Ainakin siellä voidaan tavata joskus jos ei maan päällä enää :(
Kyllä mä jotenkin uskon että kaikella on tarkoituksensa, joskus vaan meinaa usko elämän hyvyyten loppua. Kirjoittelen myöhemmin lisää.

Lue lisää

Hei 22vee nainen

Isäsi kuolemasta on varsin vähän aikaa mutta kuka määrittää ajan mikä on sopivaa surra ja ikävöidä? jokainen tuntee ja kokee omalla kohdallaan surunsa senmittaiseksi kuin tuntee. Joukossamme on kirjoitellut Anseliga68 jonka miehen kuolemasta on 9-vuotta ja hänenkin surunsa on päivittäistä. 18-vuotiaan poikani kuolemasta on reilu vuosi. Olen ajatellut suruani siten, että suren ja ikävöin häntä ihan koko loppuelämäni. Nyt vain etsin voimia sen surun kantamiseksi. Saan paljon voimia palstamme kirjoituksista sillä tuntuu, että taivallan tätä elämääni toisten mukana. Toisten jotka tuntevat samoin tässä tilanteessa. Joskus todellakin tunnemme kaikki, että voimat loppuvat. Sekin on ihan normaalia. Kannattaa levähtää mutta silti pitää vaan jatkaa eteenpäin. Levähtäminenkin on tärkeää. Joskus lepään tällä palstalla.

Itkeminenkin on pahan tunteen tai vaikkapa ikävän purkamista. Äläkä mieti mitään negatiivisuuttasi sillä ei meidän ole mikään pakko olla positiivisia ja "onnen kukkuloilla" jos emme ole. Se olisi teeskentelyä. Uskon, että sinullakin on ja tulee vielä olemaan ihan hyviäkin päiviä ja voit kirjoittaa niistäkin tunteista ja koekmuksista. Monesti toisen huonovointisuus on minulle itselleni jonkinlaista myötätuntoa omalle huonolle ololle. Joskus iloitsen toisen kirjoittajan ilosta. Se on samaistumista surussa, ikävässä ja rakkaudessa.

Kiva, että kirjoitat myöhemmin lisää. Jään odottamaan sitä.

Turvamies kirjoitti:

Hei 22vee nainen

Isäsi kuolemasta on varsin vähän aikaa mutta kuka määrittää ajan mikä on sopivaa surra ja ikävöidä? jokainen tuntee ja kokee omalla kohdallaan surunsa senmittaiseksi kuin tuntee. Joukossamme on kirjoitellut Anseliga68 jonka miehen kuolemasta on 9-vuotta ja hänenkin surunsa on päivittäistä. 18-vuotiaan poikani kuolemasta on reilu vuosi. Olen ajatellut suruani siten, että suren ja ikävöin häntä ihan koko loppuelämäni. Nyt vain etsin voimia sen surun kantamiseksi. Saan paljon voimia palstamme kirjoituksista sillä tuntuu, että taivallan tätä elämääni toisten mukana. Toisten jotka tuntevat samoin tässä tilanteessa. Joskus todellakin tunnemme kaikki, että voimat loppuvat. Sekin on ihan normaalia. Kannattaa levähtää mutta silti pitää vaan jatkaa eteenpäin. Levähtäminenkin on tärkeää. Joskus lepään tällä palstalla.

Itkeminenkin on pahan tunteen tai vaikkapa ikävän purkamista. Äläkä mieti mitään negatiivisuuttasi sillä ei meidän ole mikään pakko olla positiivisia ja "onnen kukkuloilla" jos emme ole. Se olisi teeskentelyä. Uskon, että sinullakin on ja tulee vielä olemaan ihan hyviäkin päiviä ja voit kirjoittaa niistäkin tunteista ja koekmuksista. Monesti toisen huonovointisuus on minulle itselleni jonkinlaista myötätuntoa omalle huonolle ololle. Joskus iloitsen toisen kirjoittajan ilosta. Se on samaistumista surussa, ikävässä ja rakkaudessa.

Kiva, että kirjoitat myöhemmin lisää. Jään odottamaan sitä.

Lue lisää

Hei teille kaikille uusille ja vähän vanhemmille kirjoittajille kaikille tasapuolisesti

Kotiuduin eilen vasta yhdentoista aikaan illalla välipojan perheen luota. Olimme siellä hoitamassa lapsenlapsia, kun vanhemmilla oli harjoituksia joulukonserttia varten. Ajelimme sitten pimeässä 100 km:n matkan kotiin ja oli sumuista ja sillä tieosuudella on usein nähty hirviä.

Eilen ja tänään on poika pyörinyt ajatuksissani lähes koko ajan. Johtuu myös siitä, että olin pitkästä aikaa yhteydessä pojan naisystävään. Lähetimme tekstivistejä eilen toisillemme. Olen ollut niin omassa surussani, että en oikein ole enää jaksanut pitää yhteyttä, vaikka hän on hyvä ihminen kaikin puolin. On ollut ihan tarpeeksi tekemistä itsensä kanssa tässä surussa. Hänellä on vielä paljon niitä miksi kysymyksiä kuoleman ympäriltä. Luin eilen lehdestä erään paikkakuntamme nuoren henkilön kuolinilmoituksen. Siinä muistokirjoituksissa oli teksti. Kerran saamme itseltä Herralta vastauksen mieltämme askarruttavaan kysymykseen miksi. Hän selittää meille sen ja ymmärrämme kaiken tarkoituksen. Yritin selittää ystävälle, että näin oli tarkoitus ja kaikkeen emme saa vastausta tässä maailmassa. Hän on lääkäri ja hän on sanonut minulle, että uskoo, että elämä loppuu kuolemaan. Olen kertonut itse ajattelevani toisin , ja että se lohduttaa minua ja muuten en jaksaisi elääkkään.
Kävin sytyttämässä kynttilän pojan haudalle. Tänään kävin vain äkkiä, joskus en tahdo millään päästä sieltä pois.

Mies tuli jumpastaan ja menen nyt laittamaan meille iltapalaa

Hyvää yötä ja voimia kaikille

Viole kirjoitti:

Hei teille kaikille uusille ja vähän vanhemmille kirjoittajille kaikille tasapuolisesti

Kotiuduin eilen vasta yhdentoista aikaan illalla välipojan perheen luota. Olimme siellä hoitamassa lapsenlapsia, kun vanhemmilla oli harjoituksia joulukonserttia varten. Ajelimme sitten pimeässä 100 km:n matkan kotiin ja oli sumuista ja sillä tieosuudella on usein nähty hirviä.

Eilen ja tänään on poika pyörinyt ajatuksissani lähes koko ajan. Johtuu myös siitä, että olin pitkästä aikaa yhteydessä pojan naisystävään. Lähetimme tekstivistejä eilen toisillemme. Olen ollut niin omassa surussani, että en oikein ole enää jaksanut pitää yhteyttä, vaikka hän on hyvä ihminen kaikin puolin. On ollut ihan tarpeeksi tekemistä itsensä kanssa tässä surussa. Hänellä on vielä paljon niitä miksi kysymyksiä kuoleman ympäriltä. Luin eilen lehdestä erään paikkakuntamme nuoren henkilön kuolinilmoituksen. Siinä muistokirjoituksissa oli teksti. Kerran saamme itseltä Herralta vastauksen mieltämme askarruttavaan kysymykseen miksi. Hän selittää meille sen ja ymmärrämme kaiken tarkoituksen. Yritin selittää ystävälle, että näin oli tarkoitus ja kaikkeen emme saa vastausta tässä maailmassa. Hän on lääkäri ja hän on sanonut minulle, että uskoo, että elämä loppuu kuolemaan. Olen kertonut itse ajattelevani toisin , ja että se lohduttaa minua ja muuten en jaksaisi elääkkään.
Kävin sytyttämässä kynttilän pojan haudalle. Tänään kävin vain äkkiä, joskus en tahdo millään päästä sieltä pois.

Mies tuli jumpastaan ja menen nyt laittamaan meille iltapalaa

Hyvää yötä ja voimia kaikille

Lue lisää

Myöhänen ilta tervehdys teille kaikille uusille ja entisille ketjulaisille.

Ne miksi-kysymykset jaksaa varmaan meidän kaikkien mielessä pyöriä, enemmän tai vähemmän...riippuen mielialasta ja ympärillä pyörivän elämän menosta. Mie olen kaikille sanonu,jotka kysyvät tai ottavat puheeksi kuoleman,että....en mie jaksaisi,jos en ajattelisi ja uskoisi niin,että Poika on paremmassa paikassa ja sinne toivon itseki pääseväni kun minun aika on. Tuntuu aivan mahdottomalta ajatus,että se olis siinä, kun hautaan saatetaan...ei se voi olla niin,että elämä on eletty...mie uskon,että sitte se vasta hyvän elämä alkaakin...kyllä te sieltä tiedätte tämän ajatusmaailman.

Tänään tuli seurakunnalta kutsu;Pyhäinpäivän iltakirkko ja vainajien muistohetki 31.10 klo 18.00.
Viimeksi tuollaisessa kirkko hartaudessa olen käynyt,kun isä nukkui pois 2000.

Hirveä ikävä päällä...niin varmaan kaikilla teilläkin....

Voimia ja kauniita unia kaikille teille ja kiitos,että te löydytte täältä ....mie en ole yksin, etkä sie...

Viole kirjoitti:

Hei teille kaikille uusille ja vähän vanhemmille kirjoittajille kaikille tasapuolisesti

Kotiuduin eilen vasta yhdentoista aikaan illalla välipojan perheen luota. Olimme siellä hoitamassa lapsenlapsia, kun vanhemmilla oli harjoituksia joulukonserttia varten. Ajelimme sitten pimeässä 100 km:n matkan kotiin ja oli sumuista ja sillä tieosuudella on usein nähty hirviä.

Eilen ja tänään on poika pyörinyt ajatuksissani lähes koko ajan. Johtuu myös siitä, että olin pitkästä aikaa yhteydessä pojan naisystävään. Lähetimme tekstivistejä eilen toisillemme. Olen ollut niin omassa surussani, että en oikein ole enää jaksanut pitää yhteyttä, vaikka hän on hyvä ihminen kaikin puolin. On ollut ihan tarpeeksi tekemistä itsensä kanssa tässä surussa. Hänellä on vielä paljon niitä miksi kysymyksiä kuoleman ympäriltä. Luin eilen lehdestä erään paikkakuntamme nuoren henkilön kuolinilmoituksen. Siinä muistokirjoituksissa oli teksti. Kerran saamme itseltä Herralta vastauksen mieltämme askarruttavaan kysymykseen miksi. Hän selittää meille sen ja ymmärrämme kaiken tarkoituksen. Yritin selittää ystävälle, että näin oli tarkoitus ja kaikkeen emme saa vastausta tässä maailmassa. Hän on lääkäri ja hän on sanonut minulle, että uskoo, että elämä loppuu kuolemaan. Olen kertonut itse ajattelevani toisin , ja että se lohduttaa minua ja muuten en jaksaisi elääkkään.
Kävin sytyttämässä kynttilän pojan haudalle. Tänään kävin vain äkkiä, joskus en tahdo millään päästä sieltä pois.

Mies tuli jumpastaan ja menen nyt laittamaan meille iltapalaa

Hyvää yötä ja voimia kaikille

Lue lisää

Huomenta Viola ja kaikki toiset palstalla olijat

Mihin uskoa kuoleman jälkeen? Vaihtoehtoja tai tarjottuja selitykisä on varmaan monia. Jos ei ole saanut oppia tai omaksumista hengellisen kasvatukseen ovat ne asiat täysin tuntemattomia. Monista vaihtoehdoista, siitäkin, ettei mitään ole on minulle parasta uskoa johonkin. Eikä vaan parasta mutta myös mielekästä, että kuoleman jälkeen on jotain minulle tuntematonta. On jotain jonne itsekin matkaan ja jotain missä kaikki rakkainpani ovat teidän rakkaitenne kanssa. Ehkäpä "helvetin pelko" ajaa monia mielummin uskomaan siihen, ettei kuoleman jälkeen ole yhtään mitään. Uskon siihenkin, että jonkinlainen helvetti on olemassa sillä siihen samaan uskoon ja oppiin kuuluu sekin. Me ihmiset tehdään useasti siihen liittyvissä asioissa hyvinkin tarkat rajat ketkä sinne joutuvat ja joutavat. Mistä heillä sinne menemiseen onkaan niin paljon tietoa?

Jokainen meuistä tekee tai toimii väärin elämänsä aikana. Uskoo mihin uskoo mutta unohtaa monesti tällä kohtaa mittaamattoman armon suuruuden. Se on minulle jokin suuri voima joka voi muuttaa mahdottoman mahdolliseksi. Hyvin niukoillakin tiedoilla ja todisteilla on minullakin mahdollisuus uskoa johonkin suureen ja monen mielestä mahdottomaan. Eikä kukaan voi sitä minulta riistää vaikka sanomisten lisäksi sormia katkottaisi.

En ehkä jaksaisi tässä surussani mennä eteenpäin ellen uskoisi vielä tapaavani poikaani ja muita edesmenneitä rakkainpiani. Tämän edellämainitun uskon omaksuminen on minulle ensiarvoisen tärkeää ja luotan siihen niin kuin Viola kirjoitit: - Kerran saamme itseltä Herralta vastauksen mieltämme askarruttavaan kysymykseen miksi. Se tarkoittaa juuri sitä, että tapaan Herran. Sen Herran jonka opeissa ei ole mitään väärää tai pahaa. Jos kaikki pystyisivät toteuttamaan tämän Herran oppeja niin aivan varmasti maailma olsi paljon parempi paikka elää. Ne opit toteutuvat vain osittain mutta hyvä että edes vähänkin.

Vaikka ajatteln näin niin kuin kirjoitin niin tänäänkin ikävöin suunnattomasti lastani. Tänäänkin tuntuu niin lohduttomalle, etten tapaa tai näe häntä sillä tahtoisin nähdä ja tavata hänen juuri nyt. Ajantaju hämärtyy kun ikävä on kova, eikä siinä tilanteessa ole lohduttavaa ajatella, että vielä joskus me tapaamme. Olen ihminen jolle pitää tulla kaikki ja heti. Ja jos ei tule niin pettymys on suuri. Yleensä ei tule.

Tähänkin päivään lähdetään taas yhdessä niillä voimilla ja uskolla mitä itsekullakin on. On kuitenkin tärkeää kasvattaa voimia mutta myös uskoa. Vaikka omaisi molemia niin nekin tahtovat kulua kun olemme riepoteltavina elämän eritilanteissa. Silloinkin on hyvä muistaa, että ripaus mieltää armoa auttaa.

Isän kätteen päivänne ja kirjoitelkaa kuulumisianne. Oli taaskin mielekästä lukea kirjoituksesi Viola. Niissä on niin paljon mihin on helppo samaistua ihan täysin. Kaipaan kovasti niitäkin henkilöitä ketkä eivät ole kertoneet itsestään pitkään aikaan. Isän kätteen päivänne.

Turvamies kirjoitti:

Huomenta Viola ja kaikki toiset palstalla olijat

Mihin uskoa kuoleman jälkeen? Vaihtoehtoja tai tarjottuja selitykisä on varmaan monia. Jos ei ole saanut oppia tai omaksumista hengellisen kasvatukseen ovat ne asiat täysin tuntemattomia. Monista vaihtoehdoista, siitäkin, ettei mitään ole on minulle parasta uskoa johonkin. Eikä vaan parasta mutta myös mielekästä, että kuoleman jälkeen on jotain minulle tuntematonta. On jotain jonne itsekin matkaan ja jotain missä kaikki rakkainpani ovat teidän rakkaitenne kanssa. Ehkäpä "helvetin pelko" ajaa monia mielummin uskomaan siihen, ettei kuoleman jälkeen ole yhtään mitään. Uskon siihenkin, että jonkinlainen helvetti on olemassa sillä siihen samaan uskoon ja oppiin kuuluu sekin. Me ihmiset tehdään useasti siihen liittyvissä asioissa hyvinkin tarkat rajat ketkä sinne joutuvat ja joutavat. Mistä heillä sinne menemiseen onkaan niin paljon tietoa?

Jokainen meuistä tekee tai toimii väärin elämänsä aikana. Uskoo mihin uskoo mutta unohtaa monesti tällä kohtaa mittaamattoman armon suuruuden. Se on minulle jokin suuri voima joka voi muuttaa mahdottoman mahdolliseksi. Hyvin niukoillakin tiedoilla ja todisteilla on minullakin mahdollisuus uskoa johonkin suureen ja monen mielestä mahdottomaan. Eikä kukaan voi sitä minulta riistää vaikka sanomisten lisäksi sormia katkottaisi.

En ehkä jaksaisi tässä surussani mennä eteenpäin ellen uskoisi vielä tapaavani poikaani ja muita edesmenneitä rakkainpiani. Tämän edellämainitun uskon omaksuminen on minulle ensiarvoisen tärkeää ja luotan siihen niin kuin Viola kirjoitit: - Kerran saamme itseltä Herralta vastauksen mieltämme askarruttavaan kysymykseen miksi. Se tarkoittaa juuri sitä, että tapaan Herran. Sen Herran jonka opeissa ei ole mitään väärää tai pahaa. Jos kaikki pystyisivät toteuttamaan tämän Herran oppeja niin aivan varmasti maailma olsi paljon parempi paikka elää. Ne opit toteutuvat vain osittain mutta hyvä että edes vähänkin.

Vaikka ajatteln näin niin kuin kirjoitin niin tänäänkin ikävöin suunnattomasti lastani. Tänäänkin tuntuu niin lohduttomalle, etten tapaa tai näe häntä sillä tahtoisin nähdä ja tavata hänen juuri nyt. Ajantaju hämärtyy kun ikävä on kova, eikä siinä tilanteessa ole lohduttavaa ajatella, että vielä joskus me tapaamme. Olen ihminen jolle pitää tulla kaikki ja heti. Ja jos ei tule niin pettymys on suuri. Yleensä ei tule.

Tähänkin päivään lähdetään taas yhdessä niillä voimilla ja uskolla mitä itsekullakin on. On kuitenkin tärkeää kasvattaa voimia mutta myös uskoa. Vaikka omaisi molemia niin nekin tahtovat kulua kun olemme riepoteltavina elämän eritilanteissa. Silloinkin on hyvä muistaa, että ripaus mieltää armoa auttaa.

Isän kätteen päivänne ja kirjoitelkaa kuulumisianne. Oli taaskin mielekästä lukea kirjoituksesi Viola. Niissä on niin paljon mihin on helppo samaistua ihan täysin. Kaipaan kovasti niitäkin henkilöitä ketkä eivät ole kertoneet itsestään pitkään aikaan. Isän kätteen päivänne.

Lue lisää

Oikeassa olet Turvamies, vaikka uskonkin vielä tapaavani lapseni ja kaikki muut, jotka ovat jo edeltä lähteneet, niin siitä huolimatta mikään ei muuta sitä, että ikävä on kova poikaa täällä ja nyt. Käyn usein keskusteluja, siis kuviteltuja keskusteluja poikani kanssa, kuvittelen, että hän tulisikin ovesta sisälle. Mitä hän pitäisi kaikista muutoksista, mitä olemme hänen poissa ollessaan tehneet, miten olen hoitanut hänen asioitaan hänen poissaollessaan ym. ym.
Joka kuukausi nämä kuolinpäivän lähimaastoon sijoittuvat päivät ovat vaikeita minulle. Vaikka en haluaisi mitenkään huomioida sitä päivää, niin siitä huolimatta se on kuin sisäänrakennettuna kipuna sisälläni.
Nyt on kulunut jo 1 v 10 kk poikani kuolemasta. Kuukausi lisätään kuukauteen, suru on yhtä suuri sisälläni, minä vain olen vahvempi kantamaan sitä tänä päivänä. Joskus jään kyllä vieläkin ihmettelemään sitä, että tällaisen menetyksen kanssa tosiaan voi elää, jopa välillä nauttiakkin elämästä.

Tulin juuri tuolta uimasta taas (alatte varmaan kyllästyä koko aiheeseen). Tällä viikolla ensimmäistä kertaa. Entinen esimieheni tuli vaimoineen sinne juuri, kun olimme lähdössä ja hänen vaimonsa sanoi, että kyllä tämä on luksusta. Samaa mieltä olin. Nyt on rentoutunut olo.

Toivon, että te kaikki syksystä ja pimenevistä päivistä huolimatta läydätte jotakin lohduttavaa päiviinne.
Vaikka pienen valkoisen höyhenen. Sellainen putkahti eilen esiin pesukoneemme alta, kun siivosin apukeittiötä Yhtäkkiä se oli siinä, pieni valkoinen höyhen. Sille voi olla selostuksena untuvatakki, jonka pesin tässä syyskesällä ja sitä siinä pesun jälkeen pöllyyttelin. Mitä väliä mistä se oli peräisin, mutta jotenkin mukavasti vain sydänalassa heilahti.'

Hyvää illanjatkoa teille kaikille

Vielä tuohon aamuyölliseen uneen mistä kerroin teille edellisessä postissani. Ihmettelinkin koiran poikkeuksellista käyttätymistä ja nyt yhdistelen sitä uneeni. Nukuin aamulla selin reunan suuntaan ja jossakin vaiheessa koira nosti etukäpälänsä sängylle ja painoi päänsä minun paljasta selkää vasten. Piti siinä päätään ja nuolla lipaisi silloin tällöin selkääni. Ehkä se kuuli jotain ininääni unen seasta ja tuli sitä katsomaan, että mikä hätänä. Koira ei yleensä käyttäydy näin vaan tulee kyllä aamulla herättämään ihan toisella tavalla riehuen aika lujaa.

Turvamies kirjoitti:

Vielä tuohon aamuyölliseen uneen mistä kerroin teille edellisessä postissani. Ihmettelinkin koiran poikkeuksellista käyttätymistä ja nyt yhdistelen sitä uneeni. Nukuin aamulla selin reunan suuntaan ja jossakin vaiheessa koira nosti etukäpälänsä sängylle ja painoi päänsä minun paljasta selkää vasten. Piti siinä päätään ja nuolla lipaisi silloin tällöin selkääni. Ehkä se kuuli jotain ininääni unen seasta ja tuli sitä katsomaan, että mikä hätänä. Koira ei yleensä käyttäydy näin vaan tulee kyllä aamulla herättämään ihan toisella tavalla riehuen aika lujaa.

Lue lisää

Vaihdan nimimerkkiä: nainen22vee -> Mikaela...

Mulle tulee tosi surullinen olo kun luen kirjoituksianne, mutta samaa aikaa hyvä olo että saan surra.

Äidillä on tähän suruun ihan eri strategia, hän yksinkertaisesti vaan ei halua puhua koko asiasta. Hän ei halua jäädä yksin kotiin liian pitkäksi aikaa, ettei ehdi miettiä murheita. Kuulemma helpointa on vaan jos ei ajattele.

Mutta mä haluan surra. Jotenkin tuntuu että on tämän asian kanssa yksin. Mutta toisaalta voin käydä täällä palstalla lukemassa ajatuksianne ja kuinka surun kanssa voi kulkea eteenpäin. Jotenkin tosi surullista ja lohdullista samaan aikaan.

Kävin joskus psykologilla puhumassa, mutta muista syistä kun tästä surusta. Huomasin ettei tämä ihminen ollut menettänyt ketään läheistä ikinä, hän ei ymmärtänyt vaikka muuten ihan mahtava ja empaattinen ihminen olikin. Ajatteli varmaan että puolen vuoden päästä olisin täysin okei. Helkutti, ekan puolen vuoden aikana en tuntenut mitään, en pystynyt edes kunnolla itkemään. Nyt vasta suru meinaa upottaa..

Mikaela... kirjoitti:

Vaihdan nimimerkkiä: nainen22vee -> Mikaela...

Mulle tulee tosi surullinen olo kun luen kirjoituksianne, mutta samaa aikaa hyvä olo että saan surra.

Äidillä on tähän suruun ihan eri strategia, hän yksinkertaisesti vaan ei halua puhua koko asiasta. Hän ei halua jäädä yksin kotiin liian pitkäksi aikaa, ettei ehdi miettiä murheita. Kuulemma helpointa on vaan jos ei ajattele.

Mutta mä haluan surra. Jotenkin tuntuu että on tämän asian kanssa yksin. Mutta toisaalta voin käydä täällä palstalla lukemassa ajatuksianne ja kuinka surun kanssa voi kulkea eteenpäin. Jotenkin tosi surullista ja lohdullista samaan aikaan.

Kävin joskus psykologilla puhumassa, mutta muista syistä kun tästä surusta. Huomasin ettei tämä ihminen ollut menettänyt ketään läheistä ikinä, hän ei ymmärtänyt vaikka muuten ihan mahtava ja empaattinen ihminen olikin. Ajatteli varmaan että puolen vuoden päästä olisin täysin okei. Helkutti, ekan puolen vuoden aikana en tuntenut mitään, en pystynyt edes kunnolla itkemään. Nyt vasta suru meinaa upottaa..

Lue lisää

Hei Mikaela ja Turvamies ja kaikki muut tietenkin. Hyvää uutta päivää kaikille

Tässä surussa yhdessä kuljetaan, kuten Sydän syrjällään yhtenä iltana kirjoittikin, ettei kukaan meistä ole yksin tämän asian kanssa. Se lohdutti minua juuri silloin oikein kovasti, silloin illalla, kun oli oikein puristava olo ja tuli se ahdistus, että ei, tätä ei kestä.
Ymmärrän kyllä Mikaela äitiäsi. Minunkin on vaikea puhua surustani läheisilleni, lapsilleni etenkin. Nuorin poika kysyy minulta usein, että surenko vielä kovasti, vastaan kyllä, että suren ja mielelläni vaihdan puheenaihetta. Minulle oli tärkeätä saada pojan kuoleman jälkeen elämään jonkinlaista normaalin tuntua, tavallista elämää, näyttää, että elämä kaikesta huolimatta jatkuu. Olemmekin lähes saavuttaneet sen, arkisen elämän. Elämämme kulkee eteenpäin, mutta eihän se koskaan enää samanlaiseksi tule. On aika ennen pojan kuolemaa ja aika sen jälkeen. Jokainen meistä perheessäkin on kuitenkin jotenkin yksin omassa surussaan.
Juttelin aamulla naapurimme kanssa. Hän jäi leskeksi nyt kesällä ihan yllättäen. Mies kuoli sydänkohtaukseen. Hänkin sanoi, että pitää olla liikkeessä, menossa, muuten alkaa liikaa ajatella.
Itsestänikin tuntuu siltä, että jos liikaa alkaa ajatella, tätä suruaan, sitä että poikaa ei enää ole, kärsikö hän, tiesikö hän kuolevansa ym. niin tuntuu kuin pääkoppa halkeaisi. On pakko siirtää ajatukset ja mielenkiinto muuhun tekemiseen. Yöllä kun joskus herään ja heti on poika ajatuksissa, niin tietoisesti päätän vain levätä ja ajatella muuta. Muuten on riskinä, että yöuni kaikkoaa kokonaan ja murhemieli ottaa valtaansa. Ne aamuyön tunnit ovat pahimpia.

Kyllä koira on viisas Turvamies. Koira vaistoaa enemmän kuin arvaammekaan.

Olen tänään vapaana ja lähdin jo aamulla jumppaan. Meillä on sellainen niska-selkäjumppa torstaisin ja siihen sitten vielä kunnon venytykset päälle. Ei sitä nyt mummojumpaksi voi sanoa ihan, mutta on siellä kyllä paljon sellaisia hyvin itseään hoitaneita senioreita.

Hyvää päivänjatkoa ystävät

Mikaela... kirjoitti:

Vaihdan nimimerkkiä: nainen22vee -> Mikaela...

Mulle tulee tosi surullinen olo kun luen kirjoituksianne, mutta samaa aikaa hyvä olo että saan surra.

Äidillä on tähän suruun ihan eri strategia, hän yksinkertaisesti vaan ei halua puhua koko asiasta. Hän ei halua jäädä yksin kotiin liian pitkäksi aikaa, ettei ehdi miettiä murheita. Kuulemma helpointa on vaan jos ei ajattele.

Mutta mä haluan surra. Jotenkin tuntuu että on tämän asian kanssa yksin. Mutta toisaalta voin käydä täällä palstalla lukemassa ajatuksianne ja kuinka surun kanssa voi kulkea eteenpäin. Jotenkin tosi surullista ja lohdullista samaan aikaan.

Kävin joskus psykologilla puhumassa, mutta muista syistä kun tästä surusta. Huomasin ettei tämä ihminen ollut menettänyt ketään läheistä ikinä, hän ei ymmärtänyt vaikka muuten ihan mahtava ja empaattinen ihminen olikin. Ajatteli varmaan että puolen vuoden päästä olisin täysin okei. Helkutti, ekan puolen vuoden aikana en tuntenut mitään, en pystynyt edes kunnolla itkemään. Nyt vasta suru meinaa upottaa..

Lue lisää

Hyvää huomenta Mikaela

Kiva, että palasit palstalle. Mikaela on mukava nimi.

Minulla on varmaan samanlainen käytäntö surun käsittelyssä tyttärieni kanssa. Emme puhu omasta tuskastamme keskenämme sillä se veisi meidät kaikki ikään kuin pinnan alle. Se on yksi keino koettaa selvityä ja mennä eteenpäin. Jokainen meistä kuitenkin koettaa nyt jollakin tapaa työllistää suruaan. Meillä kaikilla on on myös hyvin erinlainen näkökanta tai tuntemus suruumme. Minä suren ja ikävöin lastani, tyttäret veljeään. Surun käsitteleminen on myös ajan kysymys. On aikoja jolloin ei jaksa tai voi mitenkään puhua siitä. Huomaan myös sen, että kun aikaa kuluu niin silloin tällöin jotain voi puhua ihan luonnostaan. Itse en ole vielä katsonut ainuttakaan valokuvaa hautajaisista, eikä vieläkään tee mieli yhtään katsoa. En ole sitä sulkenut pois elämästäni mutta ehkä joskus katsonkin. On pakko surra nyt toisin keinoin. Omin keinoin.

Nuorempi tyttäreni haki ns. ammattiapua psykologilta ja jatkoi sitä neuvolan kautta kun tuli raskaaksi. Vanhempi tyttäreni purki pahaa oloaan alkoholin kanssa. On nyt ollut n. 7 viikkoa käyttämättä alkoholia ja pari kertaa psykologilla. On ite hyvin tyytyväinen itsensä hoitamiseen. Tästä olen hyvin onnellinen.

Joillekin ihmisille sopii hyvin ns. vertaistuki. Ehkäpä ne ihmiset ovat hyvin tunne-ihmisiä ja siksi samaistuminen toisen surussa ja ilossa on niin voimakasta. Siihen kun lisää vielä mukaan mielikuvituksen niin
voi jopa ajatuksissaan nähdä mistä joku kirjoittaa. Kokeileppa vaikka lukea Violan kirjoitus niin näet kun hän meneee avantoon. Näet myös ilmeen kun vesi on kylmää mutta kun hän tulee vedestä niin mikä tyytyväisyys onkaan hänen kasvoilaaan.

Hyväksy se ettei äiti nyt halua ajatella. Hän kuitenkin ajattelee paljon mutta ei halua ottaa sitä esille sillä voimat eivät nyt siihen riitä. Suru ja ikävä etenee. Samalla ne muuntavat muotoaan. Samoin mekin.

Voimia päivääsi ja pysy palstalla

Hyvää ajomatkaa Turvamies.
Porista tuli mieleeni, että pari viikkoa poikamme kuoleman jälkeen haimme nuorinta poikaa Turusta ja vähän ennen Poria kotiin päin tuli tunne, että ei, emme jaksa yhtään ajaa enää. Voimat valuivat molemmilta. Pysähdyimme Porissa ja soitin hotellista huoneen meille yöksi. Silloin kyllä elämä tuntui mustaakin mustemmalta. Kyllä sitä voi vain ihmetellä ihmisen piilossa olevia voimavaroja. Joskus niitä on vain pakko löytyä. Siis vertaan tilannettamme kuitenkin tähän päivään.

Minä en ole paljon katsellut vieläkään kuvia pojastani. Yksi kuva minulla on hyllyssä, sitä kehystää sydämenmuotoinen kehys. Aika pieni kuva. Hautajaiskuvia ..... tuli mieleeni, kun mainitsit Turvamies. Luultavasti ,ja ottikin niitä joku sukulainen, sellainen muistikuva on, en ole keneltäkään kysynyt niitä. kukaan ei ole esittänyt. Tässä kohtaa minulla on täydellinen aukko.Ehkä joku on odottanut, että alkaisin kysellä kuvia. Välipojan pianon päällä on aika iso kuva veljestä, se oli siellä muistopöydälläkin hautajaisissa, minullakin on se samainen kuva raameissa (ei esillä) ja sen katsominen on minulle todella vaikeaa. On kuin totuus oikein hyökkäisi päälleni siitä kuvasta. Jokainen meistä vain käsittelee ja elää tätä suruaan eri tavoin, yhdelle käy toinen tie toiselle toisenlainen. Joillekkin kuvien katsominen ja järjesteleminen on surutyötä. Pojan vauvakuvia olen katsellut nyt, kun olen miettinyt, ketä tämä meidän nuorempi lapsenlapsi muistuttaa. Hän on vaalea mutta ei minusta kuitenkaan muistuta vanhinta poikaamme, joka oli myös vaalea toisin kuin välipoika tummine hiuksineen.

Tähän päivään on taas lähdettävä ja löydettävä voimat.

Olemme nukkuneet vähän huonosti viime aikoina. Mies varmaan stressaa myös uutta työtään, vaikka ei puhu, hänen verenpainelukemansa viittaavat siihen. Sitten meillä on täällä naapurustossa nyt koira, joka haukkuu joka yö ja herättää koko naapuruston haukunnallaan. haukkuu voimakkaasti koko ajan, kun lehdenjakaja tekee yökierrostaan. Minä pystyisin vaikka nukahtamaan uudelleen, mutta mies ei. Hän nouseekin sitten lukemaan lehteä kolmen-neljän aikaan aamuyöstä.
Pihatyöt on suurimmaksi osaksi tehty. Haravoin kerran lehdet jo nurmikolta, uusia on tullut jonkin verran, mutta jääkään kevääseen.

Voimia uuteen päivään kaikille

Viole kirjoitti:

Hyvää ajomatkaa Turvamies.
Porista tuli mieleeni, että pari viikkoa poikamme kuoleman jälkeen haimme nuorinta poikaa Turusta ja vähän ennen Poria kotiin päin tuli tunne, että ei, emme jaksa yhtään ajaa enää. Voimat valuivat molemmilta. Pysähdyimme Porissa ja soitin hotellista huoneen meille yöksi. Silloin kyllä elämä tuntui mustaakin mustemmalta. Kyllä sitä voi vain ihmetellä ihmisen piilossa olevia voimavaroja. Joskus niitä on vain pakko löytyä. Siis vertaan tilannettamme kuitenkin tähän päivään.

Minä en ole paljon katsellut vieläkään kuvia pojastani. Yksi kuva minulla on hyllyssä, sitä kehystää sydämenmuotoinen kehys. Aika pieni kuva. Hautajaiskuvia ..... tuli mieleeni, kun mainitsit Turvamies. Luultavasti ,ja ottikin niitä joku sukulainen, sellainen muistikuva on, en ole keneltäkään kysynyt niitä. kukaan ei ole esittänyt. Tässä kohtaa minulla on täydellinen aukko.Ehkä joku on odottanut, että alkaisin kysellä kuvia. Välipojan pianon päällä on aika iso kuva veljestä, se oli siellä muistopöydälläkin hautajaisissa, minullakin on se samainen kuva raameissa (ei esillä) ja sen katsominen on minulle todella vaikeaa. On kuin totuus oikein hyökkäisi päälleni siitä kuvasta. Jokainen meistä vain käsittelee ja elää tätä suruaan eri tavoin, yhdelle käy toinen tie toiselle toisenlainen. Joillekkin kuvien katsominen ja järjesteleminen on surutyötä. Pojan vauvakuvia olen katsellut nyt, kun olen miettinyt, ketä tämä meidän nuorempi lapsenlapsi muistuttaa. Hän on vaalea mutta ei minusta kuitenkaan muistuta vanhinta poikaamme, joka oli myös vaalea toisin kuin välipoika tummine hiuksineen.

Tähän päivään on taas lähdettävä ja löydettävä voimat.

Olemme nukkuneet vähän huonosti viime aikoina. Mies varmaan stressaa myös uutta työtään, vaikka ei puhu, hänen verenpainelukemansa viittaavat siihen. Sitten meillä on täällä naapurustossa nyt koira, joka haukkuu joka yö ja herättää koko naapuruston haukunnallaan. haukkuu voimakkaasti koko ajan, kun lehdenjakaja tekee yökierrostaan. Minä pystyisin vaikka nukahtamaan uudelleen, mutta mies ei. Hän nouseekin sitten lukemaan lehteä kolmen-neljän aikaan aamuyöstä.
Pihatyöt on suurimmaksi osaksi tehty. Haravoin kerran lehdet jo nurmikolta, uusia on tullut jonkin verran, mutta jääkään kevääseen.

Voimia uuteen päivään kaikille

Lue lisää

siivillä, meidän tytön kuolemasta tulee piakkoin puoli vuotta ( 2.11) .Kuitenkin tuntuu kuin se päivä olisi ollut ihan justiinsa. Muistan aina sen päivän, olin aamulla hakenut multasäkkejä kasvihuoneen laittoa varten K-raudasta , olin tarmoa täynnä, oli kevät, kesä tulossa. Menin siitä sitten töihin. Oli lauantai, töissä kiva päivä---- sitten tuli se puhelu tytön poikaystävältä , lähdin heti kotiin ,töihin jäi valot päälle ja rahat kassaan, pian oli päästävä hakemaan jj ja sitten yhdessä menimme tytön luo. Silloin alkoi tämä nykyinen olotila, rämpiminen päivä kerrallaan eteenpäin. Eräänä aamuna vedin päälleni mustan nansaon t-paidan, jossa on kuva valkoisesta sulasta painettuna etuosaan. Kyseinen pusero minulla oli päälläni sinä päivänä kun tyttö kuoli. Muistot tulvivat mieleen milloin mistäkin esineestä tai musiikista tai tuoksusta.Sekin on muisto kun tytön kuolinpäivänä söimme metripizzaa ja sen päivän jälkeen en ole sitä pystynyt syömään, enkä edes ostamaan.

Jostakin niitä voimia vain tulee, kun oikein ahdistaa niin jokin auttaa jaksamaan, se jokin on ihan pieniä asioita : luonto, kaunis laulu, runot, kirjat, pyöräily, läheiset ihmiset....te kaikki siellä
Kyllä minä uskon kuoleman jälkeiseen elämään, me näemme kaikki rakkaamme sitten aikanaan.

Tiistaina minulla oli taas se sururyhmä. Aiheena oli "sinua en ikinä unohda". Veimme mukanamme valokuvia , joita katselimme yhdessä ja kerroimme lapsistamme . Siellä itkettiin ja myös naurettiin yhdessä. Ryhmän jälkeen tunteet myllersivät ja heräsin yöllä kolmelta ja sitten ei uni enää tullut. Muutenkin olen heräillyt turhan aikaisin.

Äitini oli tänään käynyt tytön ja anopin haudalla. Veimme sinne ruusukimpun silloin 10.10 kun anopin uurna laskettin . Ruusut ovat pysyneet ihan hyvinä jo 2 viikkoa, kimppu on vain asetettu siihen haudalle varret eivät ole edes vedessä . Ihmeellistä .

Viikonloppu edessä, ei stressata tekemättömistä töistä , odotellaan ensin että kaikki lehdet putoavat puusta ja sitten vasta haravoidaan. Odotellessa luetaan vaikka kirja ja syödään suklaata. Ja jos talvi yllätää löytyvät lehdet kyllä keväällä sieltä puun alta.

kastepisara kirjoitti:

siivillä, meidän tytön kuolemasta tulee piakkoin puoli vuotta ( 2.11) .Kuitenkin tuntuu kuin se päivä olisi ollut ihan justiinsa. Muistan aina sen päivän, olin aamulla hakenut multasäkkejä kasvihuoneen laittoa varten K-raudasta , olin tarmoa täynnä, oli kevät, kesä tulossa. Menin siitä sitten töihin. Oli lauantai, töissä kiva päivä---- sitten tuli se puhelu tytön poikaystävältä , lähdin heti kotiin ,töihin jäi valot päälle ja rahat kassaan, pian oli päästävä hakemaan jj ja sitten yhdessä menimme tytön luo. Silloin alkoi tämä nykyinen olotila, rämpiminen päivä kerrallaan eteenpäin. Eräänä aamuna vedin päälleni mustan nansaon t-paidan, jossa on kuva valkoisesta sulasta painettuna etuosaan. Kyseinen pusero minulla oli päälläni sinä päivänä kun tyttö kuoli. Muistot tulvivat mieleen milloin mistäkin esineestä tai musiikista tai tuoksusta.Sekin on muisto kun tytön kuolinpäivänä söimme metripizzaa ja sen päivän jälkeen en ole sitä pystynyt syömään, enkä edes ostamaan.

Jostakin niitä voimia vain tulee, kun oikein ahdistaa niin jokin auttaa jaksamaan, se jokin on ihan pieniä asioita : luonto, kaunis laulu, runot, kirjat, pyöräily, läheiset ihmiset....te kaikki siellä
Kyllä minä uskon kuoleman jälkeiseen elämään, me näemme kaikki rakkaamme sitten aikanaan.

Tiistaina minulla oli taas se sururyhmä. Aiheena oli "sinua en ikinä unohda". Veimme mukanamme valokuvia , joita katselimme yhdessä ja kerroimme lapsistamme . Siellä itkettiin ja myös naurettiin yhdessä. Ryhmän jälkeen tunteet myllersivät ja heräsin yöllä kolmelta ja sitten ei uni enää tullut. Muutenkin olen heräillyt turhan aikaisin.

Äitini oli tänään käynyt tytön ja anopin haudalla. Veimme sinne ruusukimpun silloin 10.10 kun anopin uurna laskettin . Ruusut ovat pysyneet ihan hyvinä jo 2 viikkoa, kimppu on vain asetettu siihen haudalle varret eivät ole edes vedessä . Ihmeellistä .

Viikonloppu edessä, ei stressata tekemättömistä töistä , odotellaan ensin että kaikki lehdet putoavat puusta ja sitten vasta haravoidaan. Odotellessa luetaan vaikka kirja ja syödään suklaata. Ja jos talvi yllätää löytyvät lehdet kyllä keväällä sieltä puun alta.

Lue lisää

Paljon on aikaa vierähtänyt kun olen viimeksi tänne kirjoittanut.Minulla ei ole konetta käytössä enää,tyttäreni vei kun muutti opiskelijaasuntoon.Olen kuitenkin lukenut palstaa kun jonkun koneella olen käynyt.Vieroitusoireitahan mulle tuli kun en enää voinutkaan kirjoittaa silloin kun siltä tuntui.Kesän olen tietenkin kalastellut,poiminut marjoja,tosin karpalot jäivät lumen alle kun talvi tuli tänne Lappiin turhan aikaisin.Yhtäkaikki,luonnosta olen saanut voimia jaksaa kulkea tätä matkaa.Tämä toinen vuosi on ollut odotettua raskaampaa tässä ikävässä ja surussa.Aivankuin nyt vasta alan tajuamaan ettei poika tule enää kotiin.Menikö se ensimmäinen vuosi täysin jonkinlaisessa shokissa? Olin lapsuuskodissa sisareni kanssa,nukuttiinkin siellä ja katsottiin valokuvia jotka hän oli lajitellut meille sisarille valmiiksi. Niissä oli myös poikani mumminsa kanssa,moniakin kuvia oli hänestä.Sanoin että otan ne aamulla mukaan ja laitoin nukkumaan.Itkin hiljaa sängyssä ja yhtäkkiä sisareni tuli viereen,otti minua kaulasta kiinni ja itkien sanoi hänellä olevan niin ikävä lastani.Siinä me itkettiin yhdessä,mie ja sisareni joka on niin paljon ollut tukenani. Silloin tiesin että näin tämä jatkuu koko loppuelämäni,tulee hetkiä jolloin sydän musertuu mutta tulee myös toisenlaisia,iloisia ja uskoa antavia tapahtumia.Niitä valokuvia en ole vieläkään pystynyt katsomaan, yhä pinossa odottamassa aikaa jolloin on oikea hetki.
Olen aina ollut vähän,enkä aivan vähääkään, seikkailijaluonne tuolla luonnossa.On ollut hurjia myrskyjä jolloin olen ollut veneen kanssa vesillä jo hätää kärsimässä,eksynyt ja rättiväsyneenä lopulta löytänyt oikean suunnan tai sitten minut on löydetty.Olen miettinyt josko alitajuntaisesti haen tilanteita joissa voisin kokeilla rajojani,aivan kuin uhmaten Jumalaa että kun kerran otit lapseni niin huolehdi nyt minustakin.Pakko myöntää että poikani kuoleman jälkeen minusta on tullut jotenkin uhmakas ja tavallaan yritän sillä tavoin löytää vastauksia siihen mikä on tarkoitus.Aivan kuin haluaisin kokea konkreettisesti jonkun läsnäolon,nähdäkin jotain josta voisin saada lohtua.
Monesti minulta kysytään kuinka olen selvinnyt? Uskallan vastata suoraan että en helvetissä ole selvinnyt enkä koskaan tulekkaan selviämään,yritän vain parhaani mukaan jatkaa elämää ja tehdä elämästä tasapainoinen,jopa mielekäskin.Enemmän on kuitenkin nyt jo valoisia hetkiä,päiviäkin jolloin nautin siitä että yleensä olen olemassa enään.
Monet kerrat saunan jälkeen olen mennyt terassille istumaan,katsonut tähtiä ja miettinyt että jossain tuollako lapseni on? Olen unohtunut siihen ja vasta vilunväristykset ovat saaneet minut tähän hetkeen.Sisälle tultuani on ollut rauhallinen mieli,aivan kuin olisin saanut taas vähän mustaa möhkälettä ulos sisältäni.Ajatuksissanihan siellä terassilla juttelen pojalle ja huomaan ettei hän ole poissa,ehkä meidät erottaa vain ohut verho ja sitä verhoa niin haluaisin raottaa.
Meillä monilla tuntuu olevan se ettemme pelkää enää mitään.En pelännyt edes silloin kun hillareissulla olin karhusta vain muutaman metrin päässä.Tietenki se aluksi säikäytti mutta seuraava ajatus olikin jo että jos nyt käy huonosti niin minun matkani päättyy tähän ja viimeinkin saan vastaukset kaikkiin niihin kysymyksiin joita olen surussani kysynyt, ja näen pojan.Olin täysin rauhallinen,annoin elämäni toisiin käsiin ja selkä edellä hitaasti otin askeleita taaksepäin kunnes saavuin auton luokse.Sisällä autossa iski sitten tärinä, en saanut aluksi avaimiakaan virtalukkoon.Itse olen sitä mieltä että karhu on aina ihmiselle vaarallinen,puhukoot asiantuntijat sitten mitä tahansa.Myöhemmin kun käytiin samalla paikalla tutkimassa niin kovin oli karhu repinyt juurakoita ylös ja joku arveli että saattoi olla pennut matkassa. Näitä sattuu kun liikkuu paljon ja oli ensimmäinen kerta kun tämän kuninkaan kanssa tavattiin.
Nyt alkaa silmät lupsumaan,kirjoitusvirheet on varma väsymisen merkki mulle ainakin joten lopettelen ja toivotan teille kaikille hyvää yötä.

Kyyneleitä silmät tä kirjoitti:

Paljon on aikaa vierähtänyt kun olen viimeksi tänne kirjoittanut.Minulla ei ole konetta käytössä enää,tyttäreni vei kun muutti opiskelijaasuntoon.Olen kuitenkin lukenut palstaa kun jonkun koneella olen käynyt.Vieroitusoireitahan mulle tuli kun en enää voinutkaan kirjoittaa silloin kun siltä tuntui.Kesän olen tietenkin kalastellut,poiminut marjoja,tosin karpalot jäivät lumen alle kun talvi tuli tänne Lappiin turhan aikaisin.Yhtäkaikki,luonnosta olen saanut voimia jaksaa kulkea tätä matkaa.Tämä toinen vuosi on ollut odotettua raskaampaa tässä ikävässä ja surussa.Aivankuin nyt vasta alan tajuamaan ettei poika tule enää kotiin.Menikö se ensimmäinen vuosi täysin jonkinlaisessa shokissa? Olin lapsuuskodissa sisareni kanssa,nukuttiinkin siellä ja katsottiin valokuvia jotka hän oli lajitellut meille sisarille valmiiksi. Niissä oli myös poikani mumminsa kanssa,moniakin kuvia oli hänestä.Sanoin että otan ne aamulla mukaan ja laitoin nukkumaan.Itkin hiljaa sängyssä ja yhtäkkiä sisareni tuli viereen,otti minua kaulasta kiinni ja itkien sanoi hänellä olevan niin ikävä lastani.Siinä me itkettiin yhdessä,mie ja sisareni joka on niin paljon ollut tukenani. Silloin tiesin että näin tämä jatkuu koko loppuelämäni,tulee hetkiä jolloin sydän musertuu mutta tulee myös toisenlaisia,iloisia ja uskoa antavia tapahtumia.Niitä valokuvia en ole vieläkään pystynyt katsomaan, yhä pinossa odottamassa aikaa jolloin on oikea hetki.
Olen aina ollut vähän,enkä aivan vähääkään, seikkailijaluonne tuolla luonnossa.On ollut hurjia myrskyjä jolloin olen ollut veneen kanssa vesillä jo hätää kärsimässä,eksynyt ja rättiväsyneenä lopulta löytänyt oikean suunnan tai sitten minut on löydetty.Olen miettinyt josko alitajuntaisesti haen tilanteita joissa voisin kokeilla rajojani,aivan kuin uhmaten Jumalaa että kun kerran otit lapseni niin huolehdi nyt minustakin.Pakko myöntää että poikani kuoleman jälkeen minusta on tullut jotenkin uhmakas ja tavallaan yritän sillä tavoin löytää vastauksia siihen mikä on tarkoitus.Aivan kuin haluaisin kokea konkreettisesti jonkun läsnäolon,nähdäkin jotain josta voisin saada lohtua.
Monesti minulta kysytään kuinka olen selvinnyt? Uskallan vastata suoraan että en helvetissä ole selvinnyt enkä koskaan tulekkaan selviämään,yritän vain parhaani mukaan jatkaa elämää ja tehdä elämästä tasapainoinen,jopa mielekäskin.Enemmän on kuitenkin nyt jo valoisia hetkiä,päiviäkin jolloin nautin siitä että yleensä olen olemassa enään.
Monet kerrat saunan jälkeen olen mennyt terassille istumaan,katsonut tähtiä ja miettinyt että jossain tuollako lapseni on? Olen unohtunut siihen ja vasta vilunväristykset ovat saaneet minut tähän hetkeen.Sisälle tultuani on ollut rauhallinen mieli,aivan kuin olisin saanut taas vähän mustaa möhkälettä ulos sisältäni.Ajatuksissanihan siellä terassilla juttelen pojalle ja huomaan ettei hän ole poissa,ehkä meidät erottaa vain ohut verho ja sitä verhoa niin haluaisin raottaa.
Meillä monilla tuntuu olevan se ettemme pelkää enää mitään.En pelännyt edes silloin kun hillareissulla olin karhusta vain muutaman metrin päässä.Tietenki se aluksi säikäytti mutta seuraava ajatus olikin jo että jos nyt käy huonosti niin minun matkani päättyy tähän ja viimeinkin saan vastaukset kaikkiin niihin kysymyksiin joita olen surussani kysynyt, ja näen pojan.Olin täysin rauhallinen,annoin elämäni toisiin käsiin ja selkä edellä hitaasti otin askeleita taaksepäin kunnes saavuin auton luokse.Sisällä autossa iski sitten tärinä, en saanut aluksi avaimiakaan virtalukkoon.Itse olen sitä mieltä että karhu on aina ihmiselle vaarallinen,puhukoot asiantuntijat sitten mitä tahansa.Myöhemmin kun käytiin samalla paikalla tutkimassa niin kovin oli karhu repinyt juurakoita ylös ja joku arveli että saattoi olla pennut matkassa. Näitä sattuu kun liikkuu paljon ja oli ensimmäinen kerta kun tämän kuninkaan kanssa tavattiin.
Nyt alkaa silmät lupsumaan,kirjoitusvirheet on varma väsymisen merkki mulle ainakin joten lopettelen ja toivotan teille kaikille hyvää yötä.

Lue lisää

Otsikosta jäi puolet pois ja tuo nimimerkkikään ei tullut kokonaan.Pitäisikö sitä lyhentää?

Kyyneleitä silmät tä kirjoitti:

Paljon on aikaa vierähtänyt kun olen viimeksi tänne kirjoittanut.Minulla ei ole konetta käytössä enää,tyttäreni vei kun muutti opiskelijaasuntoon.Olen kuitenkin lukenut palstaa kun jonkun koneella olen käynyt.Vieroitusoireitahan mulle tuli kun en enää voinutkaan kirjoittaa silloin kun siltä tuntui.Kesän olen tietenkin kalastellut,poiminut marjoja,tosin karpalot jäivät lumen alle kun talvi tuli tänne Lappiin turhan aikaisin.Yhtäkaikki,luonnosta olen saanut voimia jaksaa kulkea tätä matkaa.Tämä toinen vuosi on ollut odotettua raskaampaa tässä ikävässä ja surussa.Aivankuin nyt vasta alan tajuamaan ettei poika tule enää kotiin.Menikö se ensimmäinen vuosi täysin jonkinlaisessa shokissa? Olin lapsuuskodissa sisareni kanssa,nukuttiinkin siellä ja katsottiin valokuvia jotka hän oli lajitellut meille sisarille valmiiksi. Niissä oli myös poikani mumminsa kanssa,moniakin kuvia oli hänestä.Sanoin että otan ne aamulla mukaan ja laitoin nukkumaan.Itkin hiljaa sängyssä ja yhtäkkiä sisareni tuli viereen,otti minua kaulasta kiinni ja itkien sanoi hänellä olevan niin ikävä lastani.Siinä me itkettiin yhdessä,mie ja sisareni joka on niin paljon ollut tukenani. Silloin tiesin että näin tämä jatkuu koko loppuelämäni,tulee hetkiä jolloin sydän musertuu mutta tulee myös toisenlaisia,iloisia ja uskoa antavia tapahtumia.Niitä valokuvia en ole vieläkään pystynyt katsomaan, yhä pinossa odottamassa aikaa jolloin on oikea hetki.
Olen aina ollut vähän,enkä aivan vähääkään, seikkailijaluonne tuolla luonnossa.On ollut hurjia myrskyjä jolloin olen ollut veneen kanssa vesillä jo hätää kärsimässä,eksynyt ja rättiväsyneenä lopulta löytänyt oikean suunnan tai sitten minut on löydetty.Olen miettinyt josko alitajuntaisesti haen tilanteita joissa voisin kokeilla rajojani,aivan kuin uhmaten Jumalaa että kun kerran otit lapseni niin huolehdi nyt minustakin.Pakko myöntää että poikani kuoleman jälkeen minusta on tullut jotenkin uhmakas ja tavallaan yritän sillä tavoin löytää vastauksia siihen mikä on tarkoitus.Aivan kuin haluaisin kokea konkreettisesti jonkun läsnäolon,nähdäkin jotain josta voisin saada lohtua.
Monesti minulta kysytään kuinka olen selvinnyt? Uskallan vastata suoraan että en helvetissä ole selvinnyt enkä koskaan tulekkaan selviämään,yritän vain parhaani mukaan jatkaa elämää ja tehdä elämästä tasapainoinen,jopa mielekäskin.Enemmän on kuitenkin nyt jo valoisia hetkiä,päiviäkin jolloin nautin siitä että yleensä olen olemassa enään.
Monet kerrat saunan jälkeen olen mennyt terassille istumaan,katsonut tähtiä ja miettinyt että jossain tuollako lapseni on? Olen unohtunut siihen ja vasta vilunväristykset ovat saaneet minut tähän hetkeen.Sisälle tultuani on ollut rauhallinen mieli,aivan kuin olisin saanut taas vähän mustaa möhkälettä ulos sisältäni.Ajatuksissanihan siellä terassilla juttelen pojalle ja huomaan ettei hän ole poissa,ehkä meidät erottaa vain ohut verho ja sitä verhoa niin haluaisin raottaa.
Meillä monilla tuntuu olevan se ettemme pelkää enää mitään.En pelännyt edes silloin kun hillareissulla olin karhusta vain muutaman metrin päässä.Tietenki se aluksi säikäytti mutta seuraava ajatus olikin jo että jos nyt käy huonosti niin minun matkani päättyy tähän ja viimeinkin saan vastaukset kaikkiin niihin kysymyksiin joita olen surussani kysynyt, ja näen pojan.Olin täysin rauhallinen,annoin elämäni toisiin käsiin ja selkä edellä hitaasti otin askeleita taaksepäin kunnes saavuin auton luokse.Sisällä autossa iski sitten tärinä, en saanut aluksi avaimiakaan virtalukkoon.Itse olen sitä mieltä että karhu on aina ihmiselle vaarallinen,puhukoot asiantuntijat sitten mitä tahansa.Myöhemmin kun käytiin samalla paikalla tutkimassa niin kovin oli karhu repinyt juurakoita ylös ja joku arveli että saattoi olla pennut matkassa. Näitä sattuu kun liikkuu paljon ja oli ensimmäinen kerta kun tämän kuninkaan kanssa tavattiin.
Nyt alkaa silmät lupsumaan,kirjoitusvirheet on varma väsymisen merkki mulle ainakin joten lopettelen ja toivotan teille kaikille hyvää yötä.

Lue lisää

Kiitos Kyyneleitä silmät täynnä, että kirjoitit

Pelottomuus mistä kirjoitat on tullut myös minun elämääni vaikka en oikein ole omalla kohdallani pelännyt ennenkään yhtään mitään. Muitten puolesta kylläkin. Erityisesti lasten ja nythän olen joutunut senkin kohtaamaan. Minulla on aina ollut niin paljon syytä ja vastuuta elää. Yksi sellainen asia on varmaan lapset. Lapset joita rakastan yhtä paljon sukupuoleen katsomatta mutta yhdenkin menettäminen on varmasti musertanut osittain elämän halujani. Viime syksynä kun sairastuin siihen erikoiseen keuhkokuumeeseen ja olin heikossa kunossa huonoine ennusteineen olin ehkä tavalaan "valmis" lähtemään. Sama asia on vilahdellut joskus monissa muissakin tilanteissa.

Nyt lomalla Sisiliassa, mitä ei nyt oikein lomaksi voi edes kutsua jouduin riitaan puolisoni kanssa. Lähdin kävelemään keskellä yötä ulos. Kaupunki oli aivan hiljainen ja pimeä. Meri myrskysi paiskoen aaltoja rantatielle ja vettä tihkutti taivaalta. Jokunen tähti pilkati välillä pilvien välistä. Kävelin pimeää rantaväylää pitkin ilman määränpäätä tai tarkoitusta ilman mitään pelkoa tai odotusta, että josko kohtaisin siellä jonkun vaaran. Sillä ei oikeastaan ollut mitään väliä. Uskon, että ihminen on aina todellisessa vaarassa kun tuntee, ettei millään ole mitään väliä. Pelko on ihan tervettä ja sen tarkoitus ei oloe pelotella ihmistä vaan suojella.

En usko poikani olevan tähdessä mutta kyllä minäkin niitä olen katsonut taivaalle ikään kuin jotain yhteyttä häneen etsien. En teidä, että mistä se oikein juontaa katsella silläsilmällä taivaalle. Ehkä se on jokin kaukainen ja koskematon minne voi kuitenkin katseella tehdä kontaktia. En enää muista oliko päivä seuraava poikani kuolemasta vaiko joku muu mutta silloinen naapurin rovasti tuli vaimonsa kanssa käymään meillä. Pappi puhui jotain papin kielellä enkä oikein ymmärtänyt häntä. Muistan kuitenkin kun kysyin häneltä, että missä poikani nyt on? Hän sanoi, että kirkollisetopit selittävän hänen olevan henkimaailmassa. Kysyin sitten seuraavaksi, että missä se henkimaailma on? Hän vastasi, että aivan tässä meidän lähellä, me emme vain näe tai voi sitä koskettaa. Näitä asioita on varmaan vaikea ymmärtää ja mieltää mutta monesti olen kuitenkin ajatellut, että jos uskon tähän niin poika on lähellä. Ehkäpä juuri nytkin kun kirjoitan tätä ikävöiden häntä. Elämän ja kuoleman raja on todellakin hyvin ohut. Tältä puolen rajaa katsottuna täällä voi vain olla elossa tai kuollut. Entä toisella puolen rajaa? Siellä ehkä vain jompikumpi. Uskon, että siellä kaikki on paljonkin erilaista kun tällä puolen rajaa. Tuskin tarvitsee enää toista kertaa kuolla.

Uskon tuohon henkimaailmaan siinäkin mielessä, että kyllä meissä elävissä ihmisissä on jokin mikä pitää yllä ajatuksia ja tätä lihakasaa kasassa. Ja kun se poistuu meistä toimintamme lakkaa ja sähkömiehen sanoin - ei ole virtaa. Elikkä joku poistuu meistä ja jonnekin se menee. Ikään kuin vesi haituu pikkuhiljaa tai kaatuu yhtä-äkkiä lasista. Jonnekin se vesi menee vaikkei sitä voisikaan nähdä tai kokea. Kuitenkin se tähtien katselu on jotain kaukaista kaunista valoa silmille ja mikä se estäisi henkimaailman oloa sielläkään.

Nämä asiat ovat tuntemattomia asioista ja perustuvat tällä hetkellä paljon uskoon tai uskomuksiin. Joistakin kirjoituksista kuitenkin huomaa, että ihmeen paljon näistä asioista joillakin ihmisillä on ihan oikeaa ja varmaa tietoa. Ehkäpä hekin rakentavat elämän kulkunsa sen pohjalta. Minäkin rakennan oman elämäni omien näkemysteni pohajalta, eikä sitä kukaan voi minulta riistää tai muuksi muuttaa kuin minä itse. Suuret kysymykset ja ratkaisut kirkastuvat vielä jossakin vaiheessa mutta ei nyt ja ainahan minulla on mahdollisuus todeta olleeni väärässä. Matkaan kuitenkin eteenpäin oman uskoni ja tuntemusteni mukaan.

Olen ihan varma, että tässä elämän tilanteessa ruokin aika paljon pelottomuuttani. Uhma on yksi hyvä ruokalaji mistä pelko pitää kovasti ja saa voimia. Niin harvoin ajattelen, niitä monian hyviä syitä ja velvollisuuksia elämäni tarkoitukseksi. Sitäkin pitäisi koettaa ruokkia. Joskus pitää katsoa kaukaisiin tähtiin mutta katsoa myös ihan lähelle, joskus aloittaa ihan itsestä ja siirtää sitten katsetta läheisiin. Miettiä mitä "valoja" minulla oikein on. Lähellä olevia valoja voi joskus jopa koskettaa.

Kiitos vieläkin, että kirjoitit. Toivon sinun pääsevän taas pian koneelle sillä elän vahvasti kirjoituksissasi mukana. Tänäkin aamuna sain paljon ajateltavaa kirjoituksestasi. Isän kätteen päiväsi.

Olipa kaunis ja puhuttelava runo!

Anseliga68 kirjoitti:

Olipa kaunis ja puhuttelava runo!

Joskus kuolinilmoituksissa näkee tämän runon suomennoksen (Do not stand at my grave and weep). Kenen lienee blogi mutta se runo on tässä:
http://murahduksia.blogspot.com/2008/05/do-not-stand-at-my-grabe-and-weep.html

Toinen hieno on vanha intiaanirukous:

Kun olen kuollut
Itke hiukan minun vuokseni
Ajattele minua toisinaan
Mutta älä liikaa.

Ajattele minua silloin tällöin
Sellaisena kuin olin eläessäni.
Toisinaan on mukava muistella
Mutta ei kauan.

Jätä minut rauhaan
Niin minäkin jätän sinut rauhaan
Ja niin kauan kuin elät
Säästä ajatuksesi eläviä varten.

joku................ kirjoitti:

Joskus kuolinilmoituksissa näkee tämän runon suomennoksen (Do not stand at my grave and weep). Kenen lienee blogi mutta se runo on tässä:
http://murahduksia.blogspot.com/2008/05/do-not-stand-at-my-grabe-and-weep.html

Toinen hieno on vanha intiaanirukous:

Kun olen kuollut
Itke hiukan minun vuokseni
Ajattele minua toisinaan
Mutta älä liikaa.

Ajattele minua silloin tällöin
Sellaisena kuin olin eläessäni.
Toisinaan on mukava muistella
Mutta ei kauan.

Jätä minut rauhaan
Niin minäkin jätän sinut rauhaan
Ja niin kauan kuin elät
Säästä ajatuksesi eläviä varten.

Lue lisää

"Jätä minut rauhaan
Niin minäkin jätän sinut rauhaan
Ja niin kauan kuin elät
Säästä ajatuksesi eläviä varten."

Tänään olen ikävöinyt poikaani kovin ja en meinaa mitenkään mahtaa taas ajatukselle, että MIKSI? Joku oli kirjoittanut palstalle runon jonka viimeistä säkeistöä en miellä mitenkään. Ehkä siksiki, etten ole intiaani. Ihan tavallisena isänä ja turvamiehenä minulla on hyvinkin paljon ajatuksia eläviä varten. Ja jos ikävöin poikaani ei se voi olla sitä, että jotenkin vaivaisin häntä ja että minut pitäisi myös sen takia jättää rauhaan.

Vaimon puolella on yksi sukulainen joka ei usko elämäänsä kristinuskoon. Hän elää jossakin määrin ennusteiden ja yhteyksien kautta kuolleisiin ihmisiin. Olen kuullut joitakin asioista jo aiemmin ja jättänyt ne kaikki ihan hänen omaan arvoonsa sillä oma näkemykseni on aivan erinlainen.
Tänäiltana hän soitti puolisolleni ja kertoi olleensa tällaisessa istunnossa. Sinne oli oli tullut viesti, että joku nuori mies joka on ollut paljon tekemisissä moottoreiden kanssa haluaa sanoa, että hänellä on kaikki hyvin ja hänen aikansa elämässä oli vain tämä aika. Puolisonikaan ei pidä näsitä asioista mutta kysyi minulta, että haluanko kuulla mitä hänen sukulaisellaan on kertomista minulle. No, niin kuin edellä jo huomaatte niin sain sitten kuulla tämän. En edelleenkään ole tästä oikein mitään mieltä sillä jo oma uskoni on vahva sen suhteen, että poikani on turvassa ja hänen on hyvä olla. Ei ole olemassa mitään syytä huonoon vointiin ja aika on jokaisen kohdalla se mikä on. En kaipaa viestejä rajan tuoltapuolen sillä elämällä ja kuolemalla pitää olla raja. Unet ovat olleet minulle hyvin antoisia ja hyvääkin mieltä tuottavia mutta ne ovat vain unia.

Tänään on tuntunut taas siltä, että minulla ja pojalla olisi niin paljon yhteistä tekemistä ja puhumista. Nyt sillä kohtaa on aukko ja sitä ei voi mitenkään täyttää. Tästä puutteesta voin teille kirjoittaa mutta en muutoin ääneen sanoa. On niin tyhjä olo. Niin tyhjä.

Hyvää yötä teille kaikille ja nukkukaa hyvin kauniiden unien kera. Isän kätteen.

Anseliga68 kirjoitti:

Olipa kaunis ja puhuttelava runo!

Hyvää yötä Anseliga68

Kirjoitin sinulle päivällä mutta viestiäni ei näy palstalla. Se on jossakin bittitaivaalla. Kysyin siinä sinulta, että miten olet viettänyt aikaasi virkavapaalla? Voi hyvin!

Turvamies kirjoitti:

"Jätä minut rauhaan
Niin minäkin jätän sinut rauhaan
Ja niin kauan kuin elät
Säästä ajatuksesi eläviä varten."

Tänään olen ikävöinyt poikaani kovin ja en meinaa mitenkään mahtaa taas ajatukselle, että MIKSI? Joku oli kirjoittanut palstalle runon jonka viimeistä säkeistöä en miellä mitenkään. Ehkä siksiki, etten ole intiaani. Ihan tavallisena isänä ja turvamiehenä minulla on hyvinkin paljon ajatuksia eläviä varten. Ja jos ikävöin poikaani ei se voi olla sitä, että jotenkin vaivaisin häntä ja että minut pitäisi myös sen takia jättää rauhaan.

Vaimon puolella on yksi sukulainen joka ei usko elämäänsä kristinuskoon. Hän elää jossakin määrin ennusteiden ja yhteyksien kautta kuolleisiin ihmisiin. Olen kuullut joitakin asioista jo aiemmin ja jättänyt ne kaikki ihan hänen omaan arvoonsa sillä oma näkemykseni on aivan erinlainen.
Tänäiltana hän soitti puolisolleni ja kertoi olleensa tällaisessa istunnossa. Sinne oli oli tullut viesti, että joku nuori mies joka on ollut paljon tekemisissä moottoreiden kanssa haluaa sanoa, että hänellä on kaikki hyvin ja hänen aikansa elämässä oli vain tämä aika. Puolisonikaan ei pidä näsitä asioista mutta kysyi minulta, että haluanko kuulla mitä hänen sukulaisellaan on kertomista minulle. No, niin kuin edellä jo huomaatte niin sain sitten kuulla tämän. En edelleenkään ole tästä oikein mitään mieltä sillä jo oma uskoni on vahva sen suhteen, että poikani on turvassa ja hänen on hyvä olla. Ei ole olemassa mitään syytä huonoon vointiin ja aika on jokaisen kohdalla se mikä on. En kaipaa viestejä rajan tuoltapuolen sillä elämällä ja kuolemalla pitää olla raja. Unet ovat olleet minulle hyvin antoisia ja hyvääkin mieltä tuottavia mutta ne ovat vain unia.

Tänään on tuntunut taas siltä, että minulla ja pojalla olisi niin paljon yhteistä tekemistä ja puhumista. Nyt sillä kohtaa on aukko ja sitä ei voi mitenkään täyttää. Tästä puutteesta voin teille kirjoittaa mutta en muutoin ääneen sanoa. On niin tyhjä olo. Niin tyhjä.

Hyvää yötä teille kaikille ja nukkukaa hyvin kauniiden unien kera. Isän kätteen.

Lue lisää

Hei Turvamies !

Tulin vain ajatelleeksi, kun luin kirjoituksesi, kun puhuit medioistunnosta, jossa ilmeisesti sukulaisesi tarkoitti, että tuonpuoleisesta tullut viesti oli pojaltasi tullut. En ikinä ole käynyt tällaisissa istunnoissa, mutta olen lukenut jonkin verran niistä ja vieraillut tuolla Henkisen kehityksen sivustolla. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että henkilöt, jotka kirjoittavat tuonpuoleisesta ja harjoittavavat henkisiä harjoituksia ovat kyllä uskonnollisia, siis uskovat kyllä Jumalaan ja Kristukseen. Siis tarkoitan, että sillä ei ole mitään tekemistä spiritismin kanssa. Esim. Johanna Broman, joka on kirjoittanut tällaisesta on hyvin uskonnollinen henkilö. Uskon ihan oikeasti, että on ihmisiä, joilla voi olla kykyä olla herkempiä kokemaan ja "näkemään" näkymätöntä. Mistä unet tulevat ? Joskus saa miettiä, että miten kummassa voi nähdä ympäristöjä, ihmisiä, joita ei usko koskaan, eikä missään aikaisemmin nähneensä. Viime yönäkin näin paljon unia (en pojastani), mutta erään ihmisen,naisen, kasvot jäivät mieleeni ja en voi käsittää, en ikinä ole nähnyt sitä naista elämässäni. Milikuvitustako ? En tiedä. Vai yhdistelevätkö aivot vain erilaisia kokemuksia ja mielikuvia.

Olemme miehen kanssa nukkuneet viime aikoina taas huonommin. Mies tottui nyt pakkolomansa aikana nukkumaan huolettomasti, kun aamulla ei ollut niin tähdellistä lähtöä. Nyt on aamuisin jouduttava työmatkalle ja uudet työtehtävätkin panavat mieltä. Hän nukkuu levottomasti ja minäkin herään vähän väliä. Pelkään öisiä heräämisiä, kun sitten on riskinä, että ei enää saa unen päästä ja ajatukset alkavat mennä niiden samaisten "miksi" juttujen puolelle.
Tämä päivä menee pitkäksi. Lähden iltapäivällä kolmen maissa ajelemaan taas tuonne 100 km päähän hoitamaan lapsenlapsia vanhempien harjoitusten ajaksi. Tänään en mene omalla autolla, vaan linja-autolla ja tulen viimeisellä yöbussilla kotiin. On huomenna sen verran paljon tekemistä, että en voi jäädä yöksi sinne. Hankalaa, kun emme asu lapsenlapsien kanssa samalla paikkakunnalla.
Piti eilen oikein tämänkin päivän edestä liikkua. Kävelimme iltapäivälle sauvojen kanssa sinne meidän uintipaikalle, sinne on 6 km meiltä, uimme ja kävelimme sitten vielä takaisin. Ihan hyvältä tuntui, vaikka ehti tulla jo pimeää ennenkuin pääsimme kotiin. Tunnin kellon siirto vaikuttaa aika tavalla.

Täällä sataa vettä ja on oikein syksyinen ja harmaa sää tänään.

Käydään taas uuteen päivään uusin voimin. Kaikkea hyvää päiväänne

Turvamies kirjoitti:

Hyvää yötä Anseliga68

Kirjoitin sinulle päivällä mutta viestiäni ei näy palstalla. Se on jossakin bittitaivaalla. Kysyin siinä sinulta, että miten olet viettänyt aikaasi virkavapaalla? Voi hyvin!

Lue lisää

Tänään kulkiessani koulusta kotiin sateessa ja tihkussa, mietin ettei minun ole lupa surra näin kamalasti. Onhan ihmisiä joilla on asiat vielä huonommin. Isän kuolema ennen lapsiaan on kuitenkin ns. luonnollinen järjestys (vaikka yleensä ihminen ei kuole 43-vuotiaana). Siispä mikä kumma oikeus mulla on olla näin suruissani, ettei enää jaksaisi oikeen elääkään?

Älä hämäänny minusta.
Älä anna kasvojeni pettää itseäsi.
Sillä minulla on naamio, satoja naamioita,
naamioita joiden riisumista pelkään,
eikä mikään niistä ole minä.
Teeskentely on minulla verissä,
mutta älä mene halpaan.
Jumalan tähden, älä mene halpaan.
Minä annan vaikutelman varmuudesta,
että kaikki on aurinkoista ja tyyntä
sisälläni ja ympärilläni,
että olen itse luottamus ja aina tyyni,
että tunnen vedet ja seison ruorissa,
ja että en tarvitse ketään.
Mutta älä usko minua.
Minun pintani on sulava, mutta se on sulava naamio,
aina muuttuva ja aina salaava.
Sen alla on riittämättömyys.
Sen alla on sekaannus ja pelko ja yksinäisyys.
Mutta kätken sen. En tahdo kenenkään tietävän.

Kauhistun ajatusta heikkouteni ja pelkoni paljastumisesta.
Siksi luon hädissäni piilottavan naamion,
huolettoman ja hienostuneen julkisivun,
joka auttaa minua teeskentelemään,
suojautumaan katseelta joka tietää.
Mutta juuri se katse on minun vapahdukseni.
Minun ainoa toivoni ja tiedän sen.
Siis, jos sen jälkeen tulee hyväksyntä,
jos sen jälkeen tulee rakkaus.
Vain se voi vapauttaa minut itseltäni,
omatekoisen vankilani omatekoisilta seiniltä,
muureilta joita niin huolellisesti pystytän.
Vain se voi vakuuttaa minut siitä mistä en voi itse vakuuttua,
että oikeasti olen jonkin arvoinen.

Mutta en kerro tätä. En uskalla. Minä pelkään.
Minä pelkään että katseesi jälkeen ei tule hyväksyntää,
ei tule rakkautta.
Pelkään että et välitä minusta ja naurat,
ja sinun naurusi surmaisi minut.
Pelkään että syvällä olen ei-mitään ja ei-kukaan,
että huomaat sen ja kävelet pois.

Siis minä jatkan epätoivoista näyttelemistäni,
itsevarmuuden julkisivu ulkona
ja vapiseva lapsi sisällä.
Niin alkaa tyhjyyttään kimaltelevien naamioiden paraati,
jossa elämäni on julkisivun seinä.
Puhun sulavalla äänellä joutavia pinnallisuuksia.
Kerron sinulle kaiken siitä mikä ei merkitse mitään,
enkä mitään siitä mikä on minulle kaikki,
en mitään siitä mikä minussa itkee.
Kun siis olen keskellä omaa rutiiniani,
älä anna sanomisteni huijata itseäsi.
Kuuntele huolella ja yritä kuulla se mitä en sano,
mitä haluaisin pystyä sanomaan,
mitä minun olisi sanottava voidakseni elää,
mutta mitä en pysty sanomaan.

Minä en tahdo olla piilossa.
En pidä pinnallisista huijarien näytelmistä.
Haluan lakata näyttelemästä.
Haluan olla aito ja spontaani ja minä,
mutta sinun on autettava minua.
Sinun on ojennettava kätesi
vaikka se olisi viimeinen asia jota näytän haluavan.
Vain sinä voit pyyhkiä minun silmistäni pois
tämän hengittävän ruumiin tyhjän tuijotuksen.
Vain sinä voit herättää minut eloon.
Aina kun olet ystävällinen ja hellä ja rohkaiseva,
joka kerta kun yrität ymmärtää vain siksi että välität,
siivet alkavat kasvaa minun sydämessäni,
hyvin pienet siivet,
hyvin hauraat siivet,
mutta siivet!
Sinulla on voima koskea minut tuntemaan
ja sillä voit hengittää minuun elämää.
Haluan että tiedät sen.

Haluan sinun tietävän kuinka tärkeä olet minulle,
kuinka sinä voit olla luoja - totisesti oikea luoja -
sen ihmisen luoja joka minä olen
jos vain tahdot.
Vain sinä voit murtaa muurin jonka suojassa vapisen,
vain sinä voit riisua minun naamioni,
vain sinä voit vapauttaa minut kauhujen varjoista
ja epävarmuudesta, yksinäisestä vankilastani,
jos valitset niin.
Valitse. Älä ohita minua.
Se ei ole sinulle helppoa.

Pitkä arvottomuuden tuomio rakentaa vahvat seinät.
Mitä lähemmäs minua tulet,
sitä sokeammin saatan iskeä takaisin.
Se on järjetöntä, mutta kirjaviisaudesta huolimatta
minä olen järjetön usein.
Taistelen sitä vastaan mitä odotan kaikkein eniten.
Mutta olen kuullut että rakkaus on vahvempi kuin vahva seinä,
ja siinä minun toivoni on.
Yritäthän purkaa noita seiniä
vahvoin käsin
mutta hellin käsin
sillä lapsi tuntee niin herkästi.

Kuka minä olen, saatat kysyä?
Olen joku jonka tunnet oikein hyvin.
Sillä olen jokainen mies jonka kohtaat
ja olen jokainen nainen jonka kohtaat.

Charles C. Finn, suom. Kotkansydän.

Mikaela... kirjoitti:

Tänään kulkiessani koulusta kotiin sateessa ja tihkussa, mietin ettei minun ole lupa surra näin kamalasti. Onhan ihmisiä joilla on asiat vielä huonommin. Isän kuolema ennen lapsiaan on kuitenkin ns. luonnollinen järjestys (vaikka yleensä ihminen ei kuole 43-vuotiaana). Siispä mikä kumma oikeus mulla on olla näin suruissani, ettei enää jaksaisi oikeen elääkään?

Älä hämäänny minusta.
Älä anna kasvojeni pettää itseäsi.
Sillä minulla on naamio, satoja naamioita,
naamioita joiden riisumista pelkään,
eikä mikään niistä ole minä.
Teeskentely on minulla verissä,
mutta älä mene halpaan.
Jumalan tähden, älä mene halpaan.
Minä annan vaikutelman varmuudesta,
että kaikki on aurinkoista ja tyyntä
sisälläni ja ympärilläni,
että olen itse luottamus ja aina tyyni,
että tunnen vedet ja seison ruorissa,
ja että en tarvitse ketään.
Mutta älä usko minua.
Minun pintani on sulava, mutta se on sulava naamio,
aina muuttuva ja aina salaava.
Sen alla on riittämättömyys.
Sen alla on sekaannus ja pelko ja yksinäisyys.
Mutta kätken sen. En tahdo kenenkään tietävän.

Kauhistun ajatusta heikkouteni ja pelkoni paljastumisesta.
Siksi luon hädissäni piilottavan naamion,
huolettoman ja hienostuneen julkisivun,
joka auttaa minua teeskentelemään,
suojautumaan katseelta joka tietää.
Mutta juuri se katse on minun vapahdukseni.
Minun ainoa toivoni ja tiedän sen.
Siis, jos sen jälkeen tulee hyväksyntä,
jos sen jälkeen tulee rakkaus.
Vain se voi vapauttaa minut itseltäni,
omatekoisen vankilani omatekoisilta seiniltä,
muureilta joita niin huolellisesti pystytän.
Vain se voi vakuuttaa minut siitä mistä en voi itse vakuuttua,
että oikeasti olen jonkin arvoinen.

Mutta en kerro tätä. En uskalla. Minä pelkään.
Minä pelkään että katseesi jälkeen ei tule hyväksyntää,
ei tule rakkautta.
Pelkään että et välitä minusta ja naurat,
ja sinun naurusi surmaisi minut.
Pelkään että syvällä olen ei-mitään ja ei-kukaan,
että huomaat sen ja kävelet pois.

Siis minä jatkan epätoivoista näyttelemistäni,
itsevarmuuden julkisivu ulkona
ja vapiseva lapsi sisällä.
Niin alkaa tyhjyyttään kimaltelevien naamioiden paraati,
jossa elämäni on julkisivun seinä.
Puhun sulavalla äänellä joutavia pinnallisuuksia.
Kerron sinulle kaiken siitä mikä ei merkitse mitään,
enkä mitään siitä mikä on minulle kaikki,
en mitään siitä mikä minussa itkee.
Kun siis olen keskellä omaa rutiiniani,
älä anna sanomisteni huijata itseäsi.
Kuuntele huolella ja yritä kuulla se mitä en sano,
mitä haluaisin pystyä sanomaan,
mitä minun olisi sanottava voidakseni elää,
mutta mitä en pysty sanomaan.

Minä en tahdo olla piilossa.
En pidä pinnallisista huijarien näytelmistä.
Haluan lakata näyttelemästä.
Haluan olla aito ja spontaani ja minä,
mutta sinun on autettava minua.
Sinun on ojennettava kätesi
vaikka se olisi viimeinen asia jota näytän haluavan.
Vain sinä voit pyyhkiä minun silmistäni pois
tämän hengittävän ruumiin tyhjän tuijotuksen.
Vain sinä voit herättää minut eloon.
Aina kun olet ystävällinen ja hellä ja rohkaiseva,
joka kerta kun yrität ymmärtää vain siksi että välität,
siivet alkavat kasvaa minun sydämessäni,
hyvin pienet siivet,
hyvin hauraat siivet,
mutta siivet!
Sinulla on voima koskea minut tuntemaan
ja sillä voit hengittää minuun elämää.
Haluan että tiedät sen.

Haluan sinun tietävän kuinka tärkeä olet minulle,
kuinka sinä voit olla luoja - totisesti oikea luoja -
sen ihmisen luoja joka minä olen
jos vain tahdot.
Vain sinä voit murtaa muurin jonka suojassa vapisen,
vain sinä voit riisua minun naamioni,
vain sinä voit vapauttaa minut kauhujen varjoista
ja epävarmuudesta, yksinäisestä vankilastani,
jos valitset niin.
Valitse. Älä ohita minua.
Se ei ole sinulle helppoa.

Pitkä arvottomuuden tuomio rakentaa vahvat seinät.
Mitä lähemmäs minua tulet,
sitä sokeammin saatan iskeä takaisin.
Se on järjetöntä, mutta kirjaviisaudesta huolimatta
minä olen järjetön usein.
Taistelen sitä vastaan mitä odotan kaikkein eniten.
Mutta olen kuullut että rakkaus on vahvempi kuin vahva seinä,
ja siinä minun toivoni on.
Yritäthän purkaa noita seiniä
vahvoin käsin
mutta hellin käsin
sillä lapsi tuntee niin herkästi.

Kuka minä olen, saatat kysyä?
Olen joku jonka tunnet oikein hyvin.
Sillä olen jokainen mies jonka kohtaat
ja olen jokainen nainen jonka kohtaat.

Charles C. Finn, suom. Kotkansydän.

Lue lisää

Niin ja halusin vielä sanoa, että kiitos kamalasti kaikesta teille!!
Olen lueskellut vanhoja keskutelujanne ja tämä kaikki lohduttaa minua tosi paljon!

Turvamies kirjoitti:

Hyvää yötä Anseliga68

Kirjoitin sinulle päivällä mutta viestiäni ei näy palstalla. Se on jossakin bittitaivaalla. Kysyin siinä sinulta, että miten olet viettänyt aikaasi virkavapaalla? Voi hyvin!

Lue lisää

Kiitos kysymästä Turvamies.
Olen yrittänyt lenkkeillä kovasti etten masentuisi surustani.
Pieniä keikkahommia olen myös tehnyt.Nyt Viikon.lop.olen tehnyt myös ratkaisun lähteä pois
täältä Pk.seudulta ja toivon ,että asiat olisi jouluun mennessä selvillä.
Että tämmöistä minulle.
T.Anseliga68

Anseliga68 kirjoitti:

Kiitos kysymästä Turvamies.
Olen yrittänyt lenkkeillä kovasti etten masentuisi surustani.
Pieniä keikkahommia olen myös tehnyt.Nyt Viikon.lop.olen tehnyt myös ratkaisun lähteä pois
täältä Pk.seudulta ja toivon ,että asiat olisi jouluun mennessä selvillä.
Että tämmöistä minulle.
T.Anseliga68

Lue lisää

Hei Anseliga68

Lenkkeily tekee aina hyvää vaikkei oikein aina maistukkaan hyvälle. Ratkaisusi voi olla hyvä ja onhan se ainakin jotain uutta elämässäsi. Olen varma, että se tuo ainakin paljon uutta elämääsi. Kerää voimia muuttoon ja etene rohkella mielellä. Kerro miten asiat etenevät.

Minäkin huomenna käväsen Helsingissä ja palaan illaksi kotiin. En tahtosi asua siellä.

Isän kätteen muuttosi

Mikaela... kirjoitti:

Tänään kulkiessani koulusta kotiin sateessa ja tihkussa, mietin ettei minun ole lupa surra näin kamalasti. Onhan ihmisiä joilla on asiat vielä huonommin. Isän kuolema ennen lapsiaan on kuitenkin ns. luonnollinen järjestys (vaikka yleensä ihminen ei kuole 43-vuotiaana). Siispä mikä kumma oikeus mulla on olla näin suruissani, ettei enää jaksaisi oikeen elääkään?

Älä hämäänny minusta.
Älä anna kasvojeni pettää itseäsi.
Sillä minulla on naamio, satoja naamioita,
naamioita joiden riisumista pelkään,
eikä mikään niistä ole minä.
Teeskentely on minulla verissä,
mutta älä mene halpaan.
Jumalan tähden, älä mene halpaan.
Minä annan vaikutelman varmuudesta,
että kaikki on aurinkoista ja tyyntä
sisälläni ja ympärilläni,
että olen itse luottamus ja aina tyyni,
että tunnen vedet ja seison ruorissa,
ja että en tarvitse ketään.
Mutta älä usko minua.
Minun pintani on sulava, mutta se on sulava naamio,
aina muuttuva ja aina salaava.
Sen alla on riittämättömyys.
Sen alla on sekaannus ja pelko ja yksinäisyys.
Mutta kätken sen. En tahdo kenenkään tietävän.

Kauhistun ajatusta heikkouteni ja pelkoni paljastumisesta.
Siksi luon hädissäni piilottavan naamion,
huolettoman ja hienostuneen julkisivun,
joka auttaa minua teeskentelemään,
suojautumaan katseelta joka tietää.
Mutta juuri se katse on minun vapahdukseni.
Minun ainoa toivoni ja tiedän sen.
Siis, jos sen jälkeen tulee hyväksyntä,
jos sen jälkeen tulee rakkaus.
Vain se voi vapauttaa minut itseltäni,
omatekoisen vankilani omatekoisilta seiniltä,
muureilta joita niin huolellisesti pystytän.
Vain se voi vakuuttaa minut siitä mistä en voi itse vakuuttua,
että oikeasti olen jonkin arvoinen.

Mutta en kerro tätä. En uskalla. Minä pelkään.
Minä pelkään että katseesi jälkeen ei tule hyväksyntää,
ei tule rakkautta.
Pelkään että et välitä minusta ja naurat,
ja sinun naurusi surmaisi minut.
Pelkään että syvällä olen ei-mitään ja ei-kukaan,
että huomaat sen ja kävelet pois.

Siis minä jatkan epätoivoista näyttelemistäni,
itsevarmuuden julkisivu ulkona
ja vapiseva lapsi sisällä.
Niin alkaa tyhjyyttään kimaltelevien naamioiden paraati,
jossa elämäni on julkisivun seinä.
Puhun sulavalla äänellä joutavia pinnallisuuksia.
Kerron sinulle kaiken siitä mikä ei merkitse mitään,
enkä mitään siitä mikä on minulle kaikki,
en mitään siitä mikä minussa itkee.
Kun siis olen keskellä omaa rutiiniani,
älä anna sanomisteni huijata itseäsi.
Kuuntele huolella ja yritä kuulla se mitä en sano,
mitä haluaisin pystyä sanomaan,
mitä minun olisi sanottava voidakseni elää,
mutta mitä en pysty sanomaan.

Minä en tahdo olla piilossa.
En pidä pinnallisista huijarien näytelmistä.
Haluan lakata näyttelemästä.
Haluan olla aito ja spontaani ja minä,
mutta sinun on autettava minua.
Sinun on ojennettava kätesi
vaikka se olisi viimeinen asia jota näytän haluavan.
Vain sinä voit pyyhkiä minun silmistäni pois
tämän hengittävän ruumiin tyhjän tuijotuksen.
Vain sinä voit herättää minut eloon.
Aina kun olet ystävällinen ja hellä ja rohkaiseva,
joka kerta kun yrität ymmärtää vain siksi että välität,
siivet alkavat kasvaa minun sydämessäni,
hyvin pienet siivet,
hyvin hauraat siivet,
mutta siivet!
Sinulla on voima koskea minut tuntemaan
ja sillä voit hengittää minuun elämää.
Haluan että tiedät sen.

Haluan sinun tietävän kuinka tärkeä olet minulle,
kuinka sinä voit olla luoja - totisesti oikea luoja -
sen ihmisen luoja joka minä olen
jos vain tahdot.
Vain sinä voit murtaa muurin jonka suojassa vapisen,
vain sinä voit riisua minun naamioni,
vain sinä voit vapauttaa minut kauhujen varjoista
ja epävarmuudesta, yksinäisestä vankilastani,
jos valitset niin.
Valitse. Älä ohita minua.
Se ei ole sinulle helppoa.

Pitkä arvottomuuden tuomio rakentaa vahvat seinät.
Mitä lähemmäs minua tulet,
sitä sokeammin saatan iskeä takaisin.
Se on järjetöntä, mutta kirjaviisaudesta huolimatta
minä olen järjetön usein.
Taistelen sitä vastaan mitä odotan kaikkein eniten.
Mutta olen kuullut että rakkaus on vahvempi kuin vahva seinä,
ja siinä minun toivoni on.
Yritäthän purkaa noita seiniä
vahvoin käsin
mutta hellin käsin
sillä lapsi tuntee niin herkästi.

Kuka minä olen, saatat kysyä?
Olen joku jonka tunnet oikein hyvin.
Sillä olen jokainen mies jonka kohtaat
ja olen jokainen nainen jonka kohtaat.

Charles C. Finn, suom. Kotkansydän.

Lue lisää

Laitoit sitten pikku otteen Kotkansydän runosta. Tuli mieleen, että älä mieti lupaa olla surullinen omassa surussasi. On erittäin sympaattista ajatella joskus myös niin kuin ajattelet, että jollakin toisella on vielä huonommin. Siinä ajatuksessa on jotain lohduttavaa voimaa mutta jokaisen on oma surunsa kannettava.

Yksi hyvä tällainen vertaus on: - mies itki kun hänellä ei ollut kenkiä. Lopetti itkunsa kun näki miehen millä ei ollut jalkoja. Jokaisella on kuitenkin ne omat murheensa oman mittapuun mukaan. Toisilla ns. tappi tulee aiemmin vastaan ja toisislla myöhemmin.

Mukava, että kirjoitat ja olet mukana. Surussa ja ikävässä on paljon ajateltavaa ja monen moisisa näkökulmia. Joskus niistä voi saada lohdutusta mutta myös ymmärrystä.

Isän kätteen iltasi

Viole kirjoitti:

Hei Turvamies !

Tulin vain ajatelleeksi, kun luin kirjoituksesi, kun puhuit medioistunnosta, jossa ilmeisesti sukulaisesi tarkoitti, että tuonpuoleisesta tullut viesti oli pojaltasi tullut. En ikinä ole käynyt tällaisissa istunnoissa, mutta olen lukenut jonkin verran niistä ja vieraillut tuolla Henkisen kehityksen sivustolla. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että henkilöt, jotka kirjoittavat tuonpuoleisesta ja harjoittavavat henkisiä harjoituksia ovat kyllä uskonnollisia, siis uskovat kyllä Jumalaan ja Kristukseen. Siis tarkoitan, että sillä ei ole mitään tekemistä spiritismin kanssa. Esim. Johanna Broman, joka on kirjoittanut tällaisesta on hyvin uskonnollinen henkilö. Uskon ihan oikeasti, että on ihmisiä, joilla voi olla kykyä olla herkempiä kokemaan ja "näkemään" näkymätöntä. Mistä unet tulevat ? Joskus saa miettiä, että miten kummassa voi nähdä ympäristöjä, ihmisiä, joita ei usko koskaan, eikä missään aikaisemmin nähneensä. Viime yönäkin näin paljon unia (en pojastani), mutta erään ihmisen,naisen, kasvot jäivät mieleeni ja en voi käsittää, en ikinä ole nähnyt sitä naista elämässäni. Milikuvitustako ? En tiedä. Vai yhdistelevätkö aivot vain erilaisia kokemuksia ja mielikuvia.

Olemme miehen kanssa nukkuneet viime aikoina taas huonommin. Mies tottui nyt pakkolomansa aikana nukkumaan huolettomasti, kun aamulla ei ollut niin tähdellistä lähtöä. Nyt on aamuisin jouduttava työmatkalle ja uudet työtehtävätkin panavat mieltä. Hän nukkuu levottomasti ja minäkin herään vähän väliä. Pelkään öisiä heräämisiä, kun sitten on riskinä, että ei enää saa unen päästä ja ajatukset alkavat mennä niiden samaisten "miksi" juttujen puolelle.
Tämä päivä menee pitkäksi. Lähden iltapäivällä kolmen maissa ajelemaan taas tuonne 100 km päähän hoitamaan lapsenlapsia vanhempien harjoitusten ajaksi. Tänään en mene omalla autolla, vaan linja-autolla ja tulen viimeisellä yöbussilla kotiin. On huomenna sen verran paljon tekemistä, että en voi jäädä yöksi sinne. Hankalaa, kun emme asu lapsenlapsien kanssa samalla paikkakunnalla.
Piti eilen oikein tämänkin päivän edestä liikkua. Kävelimme iltapäivälle sauvojen kanssa sinne meidän uintipaikalle, sinne on 6 km meiltä, uimme ja kävelimme sitten vielä takaisin. Ihan hyvältä tuntui, vaikka ehti tulla jo pimeää ennenkuin pääsimme kotiin. Tunnin kellon siirto vaikuttaa aika tavalla.

Täällä sataa vettä ja on oikein syksyinen ja harmaa sää tänään.

Käydään taas uuteen päivään uusin voimin. Kaikkea hyvää päiväänne

Lue lisää

Toivottavasti lasten kanssa oli hauskaa ja sait ainakin sinä hetkenä olla ns. muissa ajatuksissa. Unettomuus on huono asia ja vaikuttaa niin moneen. Itse olen väsyneenä ärtyisä ja taipuvainen masentumaan surun mustaan syöveriin. Vielä eilenkin piti jankata itselle, että MIKSI?

Huomenna minulla on taas 8h istumista autossa. Siinä taas vaivun ajatuksiini ja useasti ikävääni. Pitää vaan koettaa opetella ajamaan masentumatta. Samoin varmaan on miehelläsikin, että nyt on opeteltava uutta rytmiä elämään. Työ ja työpaikka ovat nyt uudet joten toivotaan hänelle jotain uusia myönteisiä ajatuksia päiviin. Uudet ajatukset pitävät surua loitonpana.

Ostin tänään sen hitsauskoneen mistä kirjoitin aiemmin. Tuntui, että kyllä poika olisi siitä iloinen. Laitoin vävypojalle viestin armeijaan, että nyt sitten hitsataan. Meinaan tehdä sillä toiseen alakerran retro oveen itse saranat ja muut metalliosat. Tuntuu hyvälle kertoa ko. laitteesta edes teille sillä pojalle tai muille en sitä voi kertoa. Kerronhan muutinkin paljon tunteistani tai asioistani mitä olisimmekaan pojan tehneet jos elämän kulku olisi mennyt toisin.

Päiväsi on varmaan ollut tapahtuma rikas joten koetahan rentoutua ja päästä sitten rauhalliseen uneen. Isän kätteen iltasi.

Viole kirjoitti:

Hei Turvamies !

Tulin vain ajatelleeksi, kun luin kirjoituksesi, kun puhuit medioistunnosta, jossa ilmeisesti sukulaisesi tarkoitti, että tuonpuoleisesta tullut viesti oli pojaltasi tullut. En ikinä ole käynyt tällaisissa istunnoissa, mutta olen lukenut jonkin verran niistä ja vieraillut tuolla Henkisen kehityksen sivustolla. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että henkilöt, jotka kirjoittavat tuonpuoleisesta ja harjoittavavat henkisiä harjoituksia ovat kyllä uskonnollisia, siis uskovat kyllä Jumalaan ja Kristukseen. Siis tarkoitan, että sillä ei ole mitään tekemistä spiritismin kanssa. Esim. Johanna Broman, joka on kirjoittanut tällaisesta on hyvin uskonnollinen henkilö. Uskon ihan oikeasti, että on ihmisiä, joilla voi olla kykyä olla herkempiä kokemaan ja "näkemään" näkymätöntä. Mistä unet tulevat ? Joskus saa miettiä, että miten kummassa voi nähdä ympäristöjä, ihmisiä, joita ei usko koskaan, eikä missään aikaisemmin nähneensä. Viime yönäkin näin paljon unia (en pojastani), mutta erään ihmisen,naisen, kasvot jäivät mieleeni ja en voi käsittää, en ikinä ole nähnyt sitä naista elämässäni. Milikuvitustako ? En tiedä. Vai yhdistelevätkö aivot vain erilaisia kokemuksia ja mielikuvia.

Olemme miehen kanssa nukkuneet viime aikoina taas huonommin. Mies tottui nyt pakkolomansa aikana nukkumaan huolettomasti, kun aamulla ei ollut niin tähdellistä lähtöä. Nyt on aamuisin jouduttava työmatkalle ja uudet työtehtävätkin panavat mieltä. Hän nukkuu levottomasti ja minäkin herään vähän väliä. Pelkään öisiä heräämisiä, kun sitten on riskinä, että ei enää saa unen päästä ja ajatukset alkavat mennä niiden samaisten "miksi" juttujen puolelle.
Tämä päivä menee pitkäksi. Lähden iltapäivällä kolmen maissa ajelemaan taas tuonne 100 km päähän hoitamaan lapsenlapsia vanhempien harjoitusten ajaksi. Tänään en mene omalla autolla, vaan linja-autolla ja tulen viimeisellä yöbussilla kotiin. On huomenna sen verran paljon tekemistä, että en voi jäädä yöksi sinne. Hankalaa, kun emme asu lapsenlapsien kanssa samalla paikkakunnalla.
Piti eilen oikein tämänkin päivän edestä liikkua. Kävelimme iltapäivälle sauvojen kanssa sinne meidän uintipaikalle, sinne on 6 km meiltä, uimme ja kävelimme sitten vielä takaisin. Ihan hyvältä tuntui, vaikka ehti tulla jo pimeää ennenkuin pääsimme kotiin. Tunnin kellon siirto vaikuttaa aika tavalla.

Täällä sataa vettä ja on oikein syksyinen ja harmaa sää tänään.

Käydään taas uuteen päivään uusin voimin. Kaikkea hyvää päiväänne

Lue lisää

Jumala on kieltänyt ottamasta yhteyttä kuolleisiin, miten kävi Saulille, kun häiritsi Samuelin Haudanlepoa,ei hyvin...raja on raja.

jmp35 kirjoitti:

Jumala on kieltänyt ottamasta yhteyttä kuolleisiin, miten kävi Saulille, kun häiritsi Samuelin Haudanlepoa,ei hyvin...raja on raja.

Huomenta

Ehkä olen konservatiivi?

Niin varmaan kävi Saulille ja Samuelille. Itse teen pesäjakoa tähän asiaan siten, että en ole raamatun henkilö jonka tarkoituksena olla jonkinlainen tekijä uskontohistoriassa niin kuin Saul ja Samuel. En tarvitse myöskään tällaista henkimaailmaan yhteydenottoa koska tässä minun tapauksessa sillä ei ole merkitystä Jumalan valtakunnan työssä. Raja on raja.

Jos poika uniini tulee niin otan hänet unessa vastaan avosylin, jos voin siihen vaikuttaa mutta en halua mitään yhteyksiä näiden "avustajien" kautta. Menköön kaikki ihan "luonnollista" ja tarkoituksenmukaista linjaa.

Isän kätteen

Turvamies kirjoitti:

Hei Anseliga68

Lenkkeily tekee aina hyvää vaikkei oikein aina maistukkaan hyvälle. Ratkaisusi voi olla hyvä ja onhan se ainakin jotain uutta elämässäsi. Olen varma, että se tuo ainakin paljon uutta elämääsi. Kerää voimia muuttoon ja etene rohkella mielellä. Kerro miten asiat etenevät.

Minäkin huomenna käväsen Helsingissä ja palaan illaksi kotiin. En tahtosi asua siellä.

Isän kätteen muuttosi

Lue lisää

Hei kaikille !

Surkea ilma tuolla ulkona. Ihan samanlainen ilma kuin silloin, kun sain tiedon pojan kuolemasta. Pimeää, vesisadetta, kaikki oikein huokuu synkkyyttä.

Tulin eilen kotiin linja-autolla puoli yhdentoista aikaan illalla. Olin siis hoitamassa lapsenlapsia tuolla 100 km päässä. Linja-autossa 50 viimeistä kilometria kotiin ainoastaan minä matkustajana. Juttelimme kuljettajan kanssa niitä näitä. Ennen kotikaupunkia oikealla puolella tien reunassa muistokynttiläiden meri. Siinä kohtaa tietää ajoi viime lauantaina 20 v nuorimies ulos tieltä, mäntyjä katkoen suoraan veden täyttämään soramonttuun. Hänen tiensä päättyi siihen.

Ilta lastenlasten kanssa meni kyllä hyvin. Tunsin itseni oikein tervetulleeksi sinne. Isompi 4v oli piirtänyt minulle kuvan ja kirjoittanut siihen till farmor. Hän kysyi minulta, että tiedänkö, mitä kuva esittää. Onneksi tajusin, että siinä oli iso linja-auton kuva. Siis linja-auton ,jolla saavuin. Toinen asia, että tämä hieman pedantti lapsenlapseni hoksasi, että nyt tuli virhe. Hän oli kirjoittanut kuvaan till farmor ja sehän oli väärin. Tekstin olisi pitänyt olla suomeksi minulle. No selvisimme tilanteesta ilman uutta piirrustusta.

Mies on saanut olla nyt vähän enemmän maastossa töissä. Hän rakastaa metsää ja siellä liikkumista ja tuntee konttoripäivät vähän vankilaksi. Olen joskus sanonut hänelle, että istuin 35 vuotta sellaisessa vankilassa, tietämättä satoiko ulkona vai paistoiko kenties aurinko. Joka tapauksessa aurinko oli useimmiten jo painunut mailleen ennenkuin sieltä lähti kotiin.

Jäin tähän kirjoittelemaan. Tapasin päivällä henkilön, joka oli mukana ruskamatkallamme Ylläksellä syysuussa ja hän pyysi lähettämään ottamiani valokuvia siltä matkalta ja lähetin niitä hänen sähköpostiinsa ja sitten automaattisesti siirryin katsomaan tänne, että olisiko joku teistä kirjoittanut kuulumisia.

Hyvää illanjatkoa kaikille

Viole kirjoitti:

Hei kaikille !

Surkea ilma tuolla ulkona. Ihan samanlainen ilma kuin silloin, kun sain tiedon pojan kuolemasta. Pimeää, vesisadetta, kaikki oikein huokuu synkkyyttä.

Tulin eilen kotiin linja-autolla puoli yhdentoista aikaan illalla. Olin siis hoitamassa lapsenlapsia tuolla 100 km päässä. Linja-autossa 50 viimeistä kilometria kotiin ainoastaan minä matkustajana. Juttelimme kuljettajan kanssa niitä näitä. Ennen kotikaupunkia oikealla puolella tien reunassa muistokynttiläiden meri. Siinä kohtaa tietää ajoi viime lauantaina 20 v nuorimies ulos tieltä, mäntyjä katkoen suoraan veden täyttämään soramonttuun. Hänen tiensä päättyi siihen.

Ilta lastenlasten kanssa meni kyllä hyvin. Tunsin itseni oikein tervetulleeksi sinne. Isompi 4v oli piirtänyt minulle kuvan ja kirjoittanut siihen till farmor. Hän kysyi minulta, että tiedänkö, mitä kuva esittää. Onneksi tajusin, että siinä oli iso linja-auton kuva. Siis linja-auton ,jolla saavuin. Toinen asia, että tämä hieman pedantti lapsenlapseni hoksasi, että nyt tuli virhe. Hän oli kirjoittanut kuvaan till farmor ja sehän oli väärin. Tekstin olisi pitänyt olla suomeksi minulle. No selvisimme tilanteesta ilman uutta piirrustusta.

Mies on saanut olla nyt vähän enemmän maastossa töissä. Hän rakastaa metsää ja siellä liikkumista ja tuntee konttoripäivät vähän vankilaksi. Olen joskus sanonut hänelle, että istuin 35 vuotta sellaisessa vankilassa, tietämättä satoiko ulkona vai paistoiko kenties aurinko. Joka tapauksessa aurinko oli useimmiten jo painunut mailleen ennenkuin sieltä lähti kotiin.

Jäin tähän kirjoittelemaan. Tapasin päivällä henkilön, joka oli mukana ruskamatkallamme Ylläksellä syysuussa ja hän pyysi lähettämään ottamiani valokuvia siltä matkalta ja lähetin niitä hänen sähköpostiinsa ja sitten automaattisesti siirryin katsomaan tänne, että olisiko joku teistä kirjoittanut kuulumisia.

Hyvää illanjatkoa kaikille

Lue lisää

Iltaa Viola ja toisetkin

Monet ystävämme ovat olleet palstalata jo muutamia päiviä poissa. Toivottavasti heidän elämänsä on siitä huolimatta hyvin.

Minäkin käväsin Helsingissä ja matkaa yhdelle päivälle kertyi n. 660km. Aamu sitsämältä lähdin ja ilta seitsämältä palasin. Minulla oli koira mukana kun emme saaneet hoitopaikkaa. Hoitopaikan oma koira on kiimassa ja eivät nyt suostu ottamaan meidän nuorta urosta hoitoon kunnes kiima on ohi.

Monia asioita taas ajomatkan aikana mietin. Mielikuvituksissani näin pojan ajavan päin puutta ja auton murskaantuvan. En ymmärrä mitä siitä vielä ajattelen mutta sellainenkin kävi mielessäni. oetin etsiä radiosta jotain mukavaa kuunneltavaa mutta en nyt oikein musiikista välittänyt ja puheohjelmatkaan eivät kiinnostaneet. Joskus radiosta tulee jotain hengellistä puhetta, joka on ihan mielenkiintoista mutta vain joskus. Minua ärsyttää jos toimittaja piipittää puhettaan kuin pikkulapselle. Tietenkin se on toimittajan oma ääni ja ei voi sille mitään mutta jotenkin se minun korvissani muuttuu piipitykseksi. Varmaan vika on korvissani ja mulla on sellaiset korvat.

Vettä satoi lähes kokomatkan ja tie oli musta. Käytin koiraa välillä jalottelemassa ja siinä samalla itsekin koetin silmiäni lepuuttaa vastaantulevien auton valoilta. Nyt kuitenkin turvallisesti kotona. Tyttäreni oli tullut meille ja olenkin ehtinyt nyt illan aikaan juttelemaan pojan kanssa. Poika ääntelee jo kovin ja ehkä matkiikin minun ölinöitäni. Käytin poikaa kylvyssä ja kyllä poika taas naureskeli pikku ammeessaan.

Hyvää iltaa teille kaikille ja nukkukaa hyvin

Turvamies kirjoitti:

Iltaa Viola ja toisetkin

Monet ystävämme ovat olleet palstalata jo muutamia päiviä poissa. Toivottavasti heidän elämänsä on siitä huolimatta hyvin.

Minäkin käväsin Helsingissä ja matkaa yhdelle päivälle kertyi n. 660km. Aamu sitsämältä lähdin ja ilta seitsämältä palasin. Minulla oli koira mukana kun emme saaneet hoitopaikkaa. Hoitopaikan oma koira on kiimassa ja eivät nyt suostu ottamaan meidän nuorta urosta hoitoon kunnes kiima on ohi.

Monia asioita taas ajomatkan aikana mietin. Mielikuvituksissani näin pojan ajavan päin puutta ja auton murskaantuvan. En ymmärrä mitä siitä vielä ajattelen mutta sellainenkin kävi mielessäni. oetin etsiä radiosta jotain mukavaa kuunneltavaa mutta en nyt oikein musiikista välittänyt ja puheohjelmatkaan eivät kiinnostaneet. Joskus radiosta tulee jotain hengellistä puhetta, joka on ihan mielenkiintoista mutta vain joskus. Minua ärsyttää jos toimittaja piipittää puhettaan kuin pikkulapselle. Tietenkin se on toimittajan oma ääni ja ei voi sille mitään mutta jotenkin se minun korvissani muuttuu piipitykseksi. Varmaan vika on korvissani ja mulla on sellaiset korvat.

Vettä satoi lähes kokomatkan ja tie oli musta. Käytin koiraa välillä jalottelemassa ja siinä samalla itsekin koetin silmiäni lepuuttaa vastaantulevien auton valoilta. Nyt kuitenkin turvallisesti kotona. Tyttäreni oli tullut meille ja olenkin ehtinyt nyt illan aikaan juttelemaan pojan kanssa. Poika ääntelee jo kovin ja ehkä matkiikin minun ölinöitäni. Käytin poikaa kylvyssä ja kyllä poika taas naureskeli pikku ammeessaan.

Hyvää iltaa teille kaikille ja nukkukaa hyvin

Lue lisää

No etpä taida ruotsinkielinen olla eikä tämä viesti liity suruun. Mutta kun puhut koirasta ja pienestä tyttärenpojasta niin päästätkö koiran ja vauvan samaan huoneeseen? Miten koira reagoi vauvaan? Vauva varmaan pitää koiraa aikanaan maailman luonnollisimpana oliona kun on siihen koko ikänsä tottunut.

luppakorva kirjoitti:

No etpä taida ruotsinkielinen olla eikä tämä viesti liity suruun. Mutta kun puhut koirasta ja pienestä tyttärenpojasta niin päästätkö koiran ja vauvan samaan huoneeseen? Miten koira reagoi vauvaan? Vauva varmaan pitää koiraa aikanaan maailman luonnollisimpana oliona kun on siihen koko ikänsä tottunut.

Lue lisää

Huomenta !

Tämä aamu muistuttaa jotenkin taas niistä aamuista pojan kuoleman jälkeen. Niistä aamuista, jolloin oli pakotettava itsensä ylös sängystä, suru lamaannutti ja kaikki toimi kuin hidastetusta filmistä. Millään ei oikeasaan ollut mitään väliä ja sittenkin jokin elämänlanka pakotti ponnistelemaan.
Minuun vaikuttaa todennäköisesti kellon siirtäminenkin, rytmi menee sekaisin. Herään liian aikaisin aamuisin. Yöuni häiriintyy.

Tuo eilen kertamani nuoren miehen kuolema on taas pannut tunteet ja ajatukset myllertämään ja sitten eilen päivällä kävin ulkona syömässä ja istuin erään toisen äidin kanssa, jonka poika menehtyi reilu vuosi ennen poikaani vain 18 v. Juttelemme kaikenlaista muuta yleensä, mutta jossain vaiheessa puheemme kääntyvät lapsiimme,varsinkin näihin, jotka ovat poissa. Minulle joulun ajat tulevat elämäni loppuun asti olemaan vaikeita, hän taas ei kestä kesän loppumista, sitä viimeistä elokuun viikonloppua jolloin vietämme ainakin täällä meillä päin mökkikauden päättäjäisiä aika näyttävästi. Poikiemme kuolemat ajoittuvat näihin aikoihin. Kumpikaan meistä ei uskalla ottaa elämässä enää mitään itsestään selvyytenä. Ei uskalla suunnitella mitään kovin paljon eteenpäin. Jos sanon, että ensi kesänä esim. aiomme tehdä niin tai näin, niin heti perään muistutus, että niin, jos ei nyt mitään satu sitä estämään.

Kuuntelin aamulla jotain musiikkia, en tiedä edes mikä kappaleen nimi oli, mutta itku tuli yhtäkkiä, se haikean surullinen olo. En tiedä, mikä minua taas vaivaa. Eilenkin , kun olin vesijumpassa, niin siinä oli jokin musiikki lopussa, kun rentouduimme, joka sai kyyneleet silmiin. Onneksi siellä vedessä ei kukaan voinut huomata. Joskus on hyvä itkeäkkin, möykky sisällä pienenee ja helpottaa. Koskaan, yhtenäkään päivänä surua ei voi unohtaa, poikaa ei voi unohtaa, mutta jotenkin siitä tulee osa arkea vähitellen. Joskus on lohduttavaa tavata ja kuulla toisista, jotka ovat kokeneet saman. Monet joutuvat kokemaan elämässään saman, emme ole ainoat, joita on koeteltu.

Luin aamulla erään muistokirjoituksen, erään tuntemattoman kirjoittaman, jonka haluaisin välittää äidin viestinä pojalleni ja lohtuna teille kaikille sureville

Olet poissa luotani, mutta aina sydämessäni

Enkeli tuli eräänä yönä taloomme, antoi meille tiedon ja arvokkaan aarteen
Rakastavin käsin hän hellästi hyväili poskeamme
Hän kuiskasi kuin tuuli, kuin olisimme uneksineet

Antakaa kaikkien lapsenne vuoksi tänä yönä vuodattamienne kyynelten kuivua
Ajatelkaa, että aika,jonka hän oli lähellänne, on elämän lahja teille
Lupaan, että hoivaamme häntä hellästi siihen saakka kunnes on teidän aikanne jälleen kohdata ja sielut saavat rauhan ....


Hyvää päivää kaikille