Pidän

Siinäpä tajunnanvirtaa. Muutamia merkintöjä:

Minkähän lukemattomuudesta tässä on kysymys? Palstan muiden viestien?
Halusit avautua, mutta ei ainakaan täällä ole mitään tyhjyyttä.
"On helpompi pitää ihmiset etäällä ja joskus niiden seurassa on raskasta. Kun ne ovat etäällä, ne aina hiljalleen haihtuvat." Tuo tuntuu minustakin hyvin tutulta ja luonnolliseltakin.
"Pelailu nyt on erikseen, eikä sellaista tarvi kenenkään sietää, mutta siis se kun kaikki hirveimmät ominaisuudet tulevat esiin." Tuotakaan en oikein käsitä.
"...ihmiset pysyvät mistä tahansa huolimatta omalla puolella. Harva pysyy, olen huomannut." Niin, en minäkään nyt pysy, vaan tunkeudun sinun puolellesi. Ainakin yritän.

Kommentoin vain sen vuoksi, että viestisi tuntuu niin hienolta ja mielenkiintoiselta.

Pidän elämästäni enkä kaipaa enää muuta. Ainahan ihmisten on kai vaikea päättää, että ei edes haaveile syövänsä ruohoa joka puolelta, väärältäkin. Mutta mielummin teen sellaisen päätöksen aina kuin tunnen itseni itsekkääksi toisilla leikkijäksi. Omalla puolella oleva ruoho maistuu hyvältä ja syön sitä. Eikä se naapurin ruoho edes maistu paremmalta. Muistaakseni se oli vähän kitkerää.
Ehkä se on mustavalkoisuuksiin sortumista tai ehkä ei, mutta oikeasti näen poikaystävässäni vain hyvää ja jossain toisessa pelkkää pahaa. Siis minuun suhteutettuna. Kyllä kaikki ihan varmasti ovat ihan hyviä ihmisiä, en sillä tavalla ajattele. En mitenkään katkerasti väärin.
Rakastan poikaystävääni todella paljon enkä satuttaisi sitä yhtään kenenkään vuoksi. Siltä tuntuu nyt. Haluan aina yrittää ulkoisestikin toimia sisäisten tunteiden mukaan ja ilmaista ne.
Enkä usko, että sitä on edes vaikea ymmärtää, että asiat muuttuvat. Niin tapahtuu jokaisen elämässä ja on tapahtunut. On se tunne, että on yksin, yrittää rakastaa. Mutta ei välitetä sen vertaa ettei tieten tahtoen satutettaisi ja annettaisi sattua. Ja päättää nousta siitä ylös ja löytää uuden onnen. Kuinka iloiselta se tuntuu. Ei voi ymmärtää miksi roikkui siinä, missä ei ollut mitään hyvää. Tietty asiat voi aina muuttua, mutta harvoin ne muuttuvat yhtään mihinkään ellei ole tapahtunut jotain normaalista virrasta vähän poikkeavaa. Ja sellaista ei tule tapahtumaan, eikä sellaiselle ole edes mahdollisuutta enää.
Olen jotenkin kauhean huojentunut, että näin tapahtui. Sussa tai siis hänessä oli kolme-neljä todella negatiivista piirrettä, joidenka kanssa olisi ollut tuskaista. Ja poikaystävässäni ei ole niitä. Siinä on vielä lisäksi paljon minun käyttäytymiseni kannalta positiivisia asioita. Pohdin niitä juuri tuossa. Me hyvin harvoin enää riidelläänkään, koska se osaa olla niin turvallinen. Tai riidellään joskus, mutta hyvin positiivisesti ja ne riidat varmaan vaan parantaa asioita. Muutenkin se on sellainen vakaa ja jatkuva sekä luotettava, niin tuntuu kauhean turvalliselta sen lähellä. Näen yleensä jatkuvasti painajaisia, mutta kun se pitää yöllä kiinni tai edes vähän koskettaa, niin en näe ainuttakaan. Vaan iloisia unia ja tuntuu niin turvalliselta. Muutenkin jos tuntuu siltä, että seinät kaatuu päälle, niin kun se tulee kotiin, niin on taas turvallista ja sen sylissä tuntuu, että ei tarvi pelätä mitään.
Se reagoi toisen pahaan oloon. On huolissaan. Ei sivuuta, vähättele tai mitätöi sitä.
Kannustaa oikeanlaista tunteiden ilmaisutapaa reagoimalla noin. Olemalla heti huolestunut, kiinnostunut ja aktiivinen osapuoli asian selvittämisessä kun ilmaisee pahaa oloa, oppii luottamaan siihen, että toinen välittää, sille voi kertoa ja se lohduttaa. Ei tarvitse käyttäytyä tyhmästi, jotta saisi huomiota. Eikä tarvi käyttäytyä tyhmästi, jos on paha olla.
Reagoi huolestumisella myös silloin, jos en osaakaan käsitellä pahaa oloa paremmin, vaan käyttäydyn tyhmästi. Ymmärtää käyttäytymisen syyn. Pyrkii olemaan provosoitumatta ja haluaa yrittää antaa läheisyyttä ja huomiota, mitä sillä käyttäytymisellä mahdollisesti haluankin, vaikka teen samalla niiden antamisen erittäin vaikeaksi.
Jatkuvuus pahan oloni huomioimisessa. Riippumatta siitä miten käyttäydyn.
Ei syyttele. Ottaa mielummin itse vastuun tapahtuneesta kuin syyttäisi minua käytöksestäni. Ei anna ymmärtää, että minussa on vikaa. Ymmärtää, että olen reagoinut johonkin ehkä pieneenkin asiaan. Yrittää löytää sen syyn ja pyytää anteeksi. Ei sano, että minulla ei ollut oikeutta reagoida niin. On pahoillaan siitä, että loukkasi minua. Ilman syyttelyä en mene kuoreeni. Kun se kantaa vastuuta alan itsekin nähdä, että reaktioni oli ehkä hieman ylimitoitettu, vaikka se sillä hetkellä tuntuikin sopivalta. Kun se on ottanut kaiken vastuun ja huomioinnut, niin alkaa tuntua, että ei tämä niin ole. Minulla oli osani tässä. Ja otan vastuuni ja pyydän anteeksi. Opin, että ehkä ei ole syytä reagoida niin huonosti. Haluan yrittää olla parempi.
Pyrkimällä ymmärtämään oman vastuunsa ei vahvista halkomista. Ei luo sellaista pahaa oloa syyttelyllä ja riidan aiheen mitätöinnillä, mikä saa vetäytymään ja sulkeutumaan. Luo kasvattavan ympäristön ja sellaisen "pahan" olon, että tuntuu pahalta se että käyttäytyi itse hölmösti, ei haluakaan sulkeutua, haluaa avautua ja kasvaa.
Ja varmasti parhaalta ja kaikkein rakastettavimmalta ja turvallisimmalta tuntuva ominaisuus siinä on se, että se on aina minun puolellani. Vaikka minun puolella on aika yksinäistä johtuen siitä miten toisinaan käyttäydyn. Tiedän, että ehkä tuollaisen toivominen on vähän sellaista satukirjasta uljaan prinssin toivomista eikä niin realistista. Mutta kun tuollaisia ihmisiä on, niin ei se voi olla niin epärealistista. Enkä minä enempää epärealistisia asioita toivokaan. Ja vaikka tuota toivonkin, niin näen kyllä sitten tuolla tavalla käyttäytyvän ihmisen niiiiin urheana ja rohkeana ja niin edelleen. Vaaleanpunaisten elefanttejen ja vaaleanpunaisten sydämien keskellä. Kai ihminen kuitenkin saa haluta sellaista asiaa, joka on oman onnen edellytys. Ja jos ei muunlaisia ihmisiä kohtaan vaan voi tuntea hirveästi. Kun en kuitenkaan sitten muuten halua enkä tarvitse mitään täydellistä ihmistä. Vaan inhimillisen ihmisen.
Eikä poikaystäväni koskaan sano, että olisin kohtuuton. Vaikka olen. Kerran suutuksissani haukuin jotkut sen kaverit lyttyyn, kun en alunperinkään tykännyt niistä. Sanoin millaisia ne mielestäni ovat. Poikaystäväni ei ole kertaakaan sen jälkeen sanonut, että pitää nähdä niitä tai viettää niiden kanssa aikaa. Ja se sanoi, että olen oikeassa niistä. Ja ihmisistä ylipäänsä. En oikein aina ymmärrä miten se pystyy käyttäytymään niin epäitsekkäästi ja minusta huolehtien. Sillä on ihan kauheasti selkärankaa, vähän ehkä liikaakin. Juuri tuon takia en pidä liian kilteistä ihmisistä, sellaisista jotka eivät kykene toteuttamaan päätöksiä. Se on vain itsekkyyttä, eikä mitään kiltteyttä. Sitä ettei pysty olemaan sen verran vahva, että kantaisi vastuuta mistään. Ei todellakaan ole kiltteyttä yrittää mielyttää kaikkia.
En ymmärrä enää miksi olen roikkunut joissain ajatuksissa. Silloin ne ajatukset ja tunteet varmasti tuntuivat roikkumisen arvoisilta, mutta en enää ymmärrä. En edes kunnioita sitä ihmistä enää niin kuin ennen. Toivon hyvää elämäänsä ja olet tehnyt oikeat ratkaisut. Siitä kumminkin olen aika iloinen, että ei tunnu vihaiselta eikä katkeralta. En pidä niistä tunteista ollenkaan ja inhoaisin sellaisten tuntemista. Muistan että ehkä ihan aluksi vähän tuntui, mutta onneksi pääsin niistä eroon. Ja yritinkin päästä. Ja loppujen lopuksi aika vähän aikaa tuntui siltä. Ihminen, jonka ei uskonut unohtuvan, unohtuu sittenkin. Eikä oikeastaan ole edes muistoja mitä muistaa.
Pidän siitä, kun elämä maistuu elämältä. Ei täydelliseltä, vaan mauiltaan moninaiselta. Sellaiselta kuin nyt. Kaikkein jatkuvin ja vahvin tunne on tyytyväisyys. Ja joskus makaan sängyssä ja huomaan, että olen onnellinen eikä mitään puutu. En ole koskaan tuntenut sellaista.
Poikaystäväni on ollut pari päivää kipeänä. Ja olen huomannut miten meidän ilmapiiri on onnellinen.
Kaikkea muuta miltä flunssa on ikinä tuntunut. Eikä se ole vain se turvallisuuden tunne siitä, että kun itse on myös kohta flunssassa, niin joku pitää huolta. Se on vain onnellisuutta, mikä leijuu ympärillä. On tuntunut niin kuplivalta ja iloiselta, kun se kuumehöperöissään haluaa välttämättä kertoa kuinka rakastaa minua enemmän kuin tiedän ja puhuu kaikkea muutakin omituista. Sitten se välttämättä nousee kuumeissaan ylös tiskaamaan, ettei minun tarvitse tehdä kaikkea koko ajan ja joudun raahaamaan sen takaisin ja komentamaan ettei liiku enää mihinkään, pitää levätä. Ja se vaikuttaa niin iloiselta, kun huolehdin siitä. Tein sille sen lempiruokaa ja käyn laittamassa buranaa sen suuhun, jota se ei ole koskaan suostunut ottamaan. Se oli ihan ihmeissään, kun tuntuu niin paljon paremmalta ja jomottava päänsärkykin hävisi. Piti selittää miten ibuprofeeni toimii ennen kuin se suostui ottamaan. Ja se sanoi ettei ole tottunut siihen, että kukaan huolehtii. Vaikea siksi varmaan ottaa sitä vastaankaan. Niin tuntuu hyvältä, että sen jälkeen kun tungin buranan sen suuhun puoliväkisin, se on ollut kiltti potilas ja selittää vaan kuinka paljon rakastaa. Se vaikutti jopa pettyneeltä, kun sen flunssa on alkanut jo hiljalleen hiipua.
Tällaista. Luulenpa, että laitan nyt nämä palstat ihan viimeistä ketjua myöten kiinni. Tämänkin kirjoittaminen ei enää tuntunut kauhean mieluisalta, mutta ajattelin, että kun kerran aloitin...
Korvataan addiktiot muilla addiktioilla.
-------------------------
0. Lista on liian pitkä ja sitäkin sekavampi.
1. Kyllä. Tosin en ollut niin itsekurillinen, että olisin pystynyt välttämään tuon viestisi. Tämä palstahan oikeasti aiheuttaa aikalailla riippuvuutta vastaavan tilan. Silloin kun oikeasti tuntui siltä, että tämän lukeminen vastaa sitä mitä tunnen sisällä, se ei haitannut. Mutta ihmeän vaikea oli lopettaa sittenkään kun ei enää tuntunut siltä. Tarvitsi jonkun sysäyksen ja sitten kunnon päätöksen. Ja nyt tämä näistä eroonpääseminen tuntuu jo aika helpolta. Alkaa huomata ihan käytännössä ne positiiviset puolet. Kun yrittää unohtaa, ei missään nimessä kannata enää lukea näitä, nämä vaan edesauttaa sitä, että ne asiat pyörivät päässä. Huomaan, että ensimmäistä kertaa moneen vuoteen on mennyt päiviä ilman että nämä asiat olisi pyörineet edes alitajunnassa. Ja tuntuu ehkä siksi oikea elämä oikeammalta kuin se on ikinä tuntunut. Alkaa vieraantua hyvin positiivisella tavalla. Suosittelen kaikille ihmisille samaa. Jopa iltaisin tuntuu läsnäolevalta, vaikka antaa vaan ajatusvirran tulla, niin siinä pyörii vain elämän oikeat asiat. Auttaa, kun ei tieten tahtoen enää tee näiden asioiden ajattelemisesta jokapäiväistä.
2. Saan olla sitä mieltä, jos välttämättä haluan. Se on aina ollut tavallaan totta. Laitetaan se vaikka jonon jatkoksi kuulennottomuuden perään. Asioihin, joissa olen muka väärässä, mutta joissa lopulta paljastuu, että olin oikeassa.
3. Luonnollista ehkä tai sitten ei ja se johtuu vaan minusta. No sain sentään vihdoinkin vähän aikaa sitten lähetetyksi olen muuttanut-kortit ja sain juuri kuulumisista kertovan kortin takaisin päin. Ne aina huomaavat ennenpitkään, että perinteiset metodit, kirjekyyhkyt ja sellaiset ovat parhaita. Ei mutta kiva, kun kerrotaan mitä on tapahtunut ja miten menee. Ja muutenkin, tuntuu vähän pahalta tai yksipuoleiselta tuo mitä kirjoitin, että olisi tuntunut raskaalta kavereiden seurassa jne. Enemmän se on tietenkin itsestä johtunut jos on tuntunut siltä eikä joidenkin seurassa ole tuntunut ollenkaan niin raskaalta kuin muiden. Kavereissakin on paljon positiivisia ominaisuuksia. Jossain jopa sekin, että pysyy aina minun puolella. Ja on puolustanut vaikkei olisi edes tarvinut. Ja sen takia onkin ollut kauhean hyvä olla seurassa ja on halunnut pitää yhteyttä ja nähdä paljon enemmän kuin ketään muuta. Eli ihan varmasti kavereissakin on paljon hyviä ominaisuuksia, joita kaipaa. Voisin kaivata vaikka tässä tyhmistyessäni jonkun ainaista älähtelyä kaikille vähänkin aliarvioiville, että "se on maailman fiksuin ihminen" :) Kaikki on enemmän ja vähemmän turhia, vai meetwursteja. Tai jotain sellaista.
4. Että läheisten ihmisten kuuluu välittää kokonaisuutena. Ei välittää vähemmän, kun huonot luonteenpiirteet ovat esissä. Otin vaan sen poikkeustapauksen esiin, että kaikkea ei tarvitse kenenkään sietää, niin kuin pelailua ynnä muuta toisilla ihmisillä leikkimistä.
5. Ikävä kyllä tuo ei vastaa todellisuutta. Minun puolelleni ei ole ollut tunkua kuin tietokilpailujen alkaessa. Sananhelinä nyt on vaan sananhelinää. Teoissa ihminen punnitaan.

"Kommentoin vain sen vuoksi, että viestisi tuntuu niin hienolta ja mielenkiintoiselta."
On oltava jonkin sortin luonnonlahjakkuus, että saa lauseen kuulostamaan noin vittuilevalta täysin ilman äänensävyjä ja -painoja. Olen samaa mieltä.