Ikäraja!

Juupa näin on, mutta sanoppa se lapsen äiskälle mitä tuo lapsen sinne!

Tämä täytyy kertoa - ja se täytyy muiden saada lukea. Olen täysin, täsmälleen samaa mieltä aloittajan kanssa.

Tarinamme:

Puistossa oli ennenkin sattunut useita lähelä-piti-tilanteita, joskus käynyt hassumminkin. Tuolloin lapsilla kuitenkin semtään oli ollut jokin syy olla puistossa: he olivat tulleet vanhempiensa, jonkun toisen aikuisen tai edes KOIRAN kanssa. Omistajat siis selvisivät säikähdyksellä vanhempien läsnäolon ansiosta.

Meille kävi surullisemmin. Olimme puistossa keskikokoista, ystävällistä, mutta vilkasta rotua edustavien koiriemme kanssa. Juttelimme niitä näitä muiden puistokävijöiden kanssa, koirista, säästä - kaikesta mukavasta. Katselimme koiriemme yhteisiä iloisia leikkejä. Ne juoksivat onnellisina ja iloisina. Oli kaunis loppukesän ilta vuonna 2007. Puistossa oli arvioni mukaan noin kymmenvuotias tyttö (myöhemmin hän osoittautui yhdeksänvuotiaaksi). Hän juoksi ja kiljahteli, mutten kiinnittänyt siihen suurtakaan huomiota, sillä tottahan oletin, että hänen vanhempansa ovat läsnä hänestä huolehtimassa ja kieltämässä tuollaisen käytöksen puistosa, jossa aikuisetkaan eivät juokse, jotteivat koirat innostuisi liikaa. Vähintään oletin hänen tulleen koiran kanssa jonkun muun aikuisen seurassa. Myöhemmin sain ikäväkseni todeta, että hän oli tullut puistoon täysin ominpäin - VIELÄPÄ VANHEMPIEN LUVALLA, jolloin vastuu ilman muuta on vanhemmilla, ei kenelläkään muulla, koirapuisto on KOIRAPUISTO, lapsille on leikkejään varten omat leikkipuistonsa, jotka ovat aina paremmin huollettuja ja niitä on kaupungissa kuin kaupungissa runsaasti. Hänellä ei ollut mukanaan koiraakaan! Itseasiassa tytöllä ei edes ollut minkäänlaista kokemusta koirista ja niiden käyttäytymisestä, eikä perheellä ollut koiraa.

Näin siis kävi: mieheni seisoi aidan ulkopuolella juttelemassa muiden koiranomistajien kanssa, minä olin aidan sisäpuolella puhumassa tuttujen koiranomistajien kanssa. Mieheni huomasi tilanteen kehityksen ennen minua, koska hänellä oli täydellisen suora näköyhteys tapahtumapaikalle. Tytöllä oli kädessään keppi, jota koirat alkoivat tavoitella. Tyttö nosti keppiä korkeammalle, jolloin koirat alkoivat hyppiä keppiä tavoitellessaan. Täysin koiriin ja niiden käyttäytymiseen tottumaton tyttö alkoi juosta, keppi yhä kädessään. Useita koiria lähti hänen peräänsä. Lopultä tyttö hätääntyi täysin ja tiputti kepin kädestään ja lähti juoksemaan. Samalla hän kiljui ja huitoi koiria käsillään. Lauma koiria juoksi hänen perässään. Valitettavasti meidän koiramme oli nopein. Koiramme tavoitti tytön ja hyppäsi. Koiramme laittoi tassunsa takaapäin tytön olkapäille, jolloin tyttö kaatui. Tytön T-paitaan tuli reikä ja koiramme kynsistä tuli toiseen olkapäähän naarmuja. Tyttö itki vain hetken, mutta rauhoittui hyvin pian. Tilanteen selvittyä (monien ikävienkin mutkien kautta) saimme siis tietää, ettei tytöllä ollut mukanaan vanhempia tai muuta aikuista, saati koiraa. Paikalla kuitenkin, meidän huonoksi onneksemme, sattui olemaan mies, joka asui tytön kanssa samassa kerrostalossa. He eivät kuitenkaan olleet tullut yhtä matkaa. Mies vaati, että tyttö pitäisi heti viedä terveyskeskukseen tarkastettavaksi, vaikka tyttö itse oli tuossa vaiheessa jo rauhallinen, eikä nähnyt terveyskeskuskäynnille tarvetta. Neuvottelimme uuden T-paidan ostamisesta (vaikkei sekään mielestäni oikeastaan olisi meille kuulunut, muta tahdoimme, että kaikille jäisi hyvä mieli). Sitten lähdimme puistosta.

Kuukausia kului. Kaikki tuntui soljuvan normaalin rytmin mukaisesti. Kävimme puistossa. Tyttöä ei onneksi enää näkynyt. Sitten tuli suuri järkytys. Meidät - maailman lainkuuliaisimmat kansalaiset, jotka eivät edes punaisia valoja päin kävele - oli haastettu oikeuteen! Tuosta asiasta. Soitin tutulle lakimiehelle, joka ihmetteli todella, kuinka yksikään syyttäjä oli tuollaisen jutun suostunut hyväksymään. Mehän olimme koirapuistossa! Koirammw ei ole vihainen, päinvastoin. Paimenkoiramaisesti se tahtoi leikkiä - tuollainenhan herättää monissa koirissa leikillisen jahtivietin. Toitesin, ettemme aio ottaa asianajajaa oikeuteen. Oikeuden täytyy toteutua sitenkin, että edustamme itse itseämme. Osaammehan kertoa täsmälleen samat asiat, kuin ulkopuolinen asianajajakin. Olen opiskellut myös oikeustiedettä, jonka arvioin myös auttavan.

Suurtakin suurempi järkytys oli se, että ainoaksi todistajakseen tytön isä oli kutsunut tuon samassa kerrostalossa asuvan miehen, täysin puolueellisen henkilön. Silti luotin siihen, ettei hän valehtelisi oikeudessa - eikä pääsääntöisesti valehdellutkaan - paitsi yhdestä asiasta. Tai sitten hän oli unohtanut tapahtumien kulun. Me emme pitkän harkinnan jälkeen kutsuneet todistajia, sillä itsekin oikeudessa todistaneena tiedän, kuinka raskas velvollisuus se on. Juttelimme kyllä siitä muutamalle puistossa olleelle, joista pari olisi mielellään ollut valmiita lähtemään todistajiksemme, mutta ajattelimme heidän parastaan - se oli SUURI virhe.

Ennen oikeudenkäyntiä valmistauduimme huolella. Olin melko luottavaisin mielin. Ihmeissäni ja loukattu vain. Imettelimme, itkimme yhdessä sitä, kuinka edes on mahdollista, että saamme kutsun oikeuteen - syytettyinä rikoksesta - toimittuamme juuri kuten pitääkin. Koirapuistossa koirien tuleekin olla irti. Oikeusasioissa viitataan usein "yleisen elämänkokemuksen tuomaan tietoon". Tuolloinhan lapsen ei koskaan tulisi päästä yksin, ilman kokemusta koirista ja ilman vanhempien valvontaa koirapuistoon, vieläpä vanhempien luvalla. Vanhemmathan tässä virheen tekivät. Asianmukaisesti mieheni ja useat muut lisäksemme huomasivat tapahtuneen välittömästi ja riensimme paikalle. Tuolloin koira tosin, ihana ja ystävällinen kun on, tyytyväisenä ja rauhallisena vain heilutti häntäänsä hämmentyneenä. Leikkihän oli jo ohi. Toiseksikin, koirapuistossa vastaavien tilanteiden välttämiseksi lelujen, pallojen, lumipallojen ja keppien heittely on kiellettyä. Voisin luetella syitä loputtomiin, mutta tekstistä tulisi liian pitkä.

Oikeudenkäyntipäivä koittaa. Oikeudenkäynnin edetessä ilmenee, että tyttöä oli käytetty kalliilla yksityislääkärillä "vammojensa" vuoksi LUKUISIA kertoja. Lääkäri oli todennut naarmun tulleen todennäköisimmin koiran kynsistä. Senhän me jo kaikki tiesimme. Valokuvaamossa oli käyty sitäkin useammin. Lääkäri oli todennut, että tytölle saattaa jäädä pieni vaalea arpi lavan yläpuolelle, siis SAATTAA. Tuollaisia naarmujahan lapset ovat täynnä, lähes päivittäin lapset saavat leikkiessään naarmuja, joista saattaa jäädä pieni, vaalea arpi - tai sitten ei. Niin oli ainakin minun lapsuudessani, arpiakin tuli, mutta leikkejä jatkettiin vain. Tuomarikin totesi lääkäri- ja valokuvaamokäyntien määrän kohtuuttomaksi!

Yleensä oikeus toteutuu - mutta kun kyse on asetelmasta lapsi (jumalaan verrattava olento) vastaan koira (kapinen piski), se ei useinkaan toteudu. Toki oikeitakin koiratapaturmia sattuu. Vaikkapa lehtien palstatilaa saanut juttu suuresta koirasta joka irrallaan hyökkäsi pyöräretkellä olleiden lasten kimppuun. Tilannehan on tuossa toinen, vaikka siinäkin toki on mahdollista, että tarinaa on liioiteltu. Silti, jos koira oli irti, on syyllinen omistaja. Minun juttuani kyllä paisuteltiin paikallislehdessämme, jonka tilauksen lopetin heti.

Isällä oli asianajaja. Ei edes kovin pätevänoloinen. Silti asianajajan läsnäolo kai tuo uskottavuutta. Minullakin olisi siis pitänyt olla omani. Heitähän kuultiin asianomistajina. Minua ei kuultu kuin todistajaa, vaikka vannoin valan ja kerroin kaiken totuudenmukaisesti. Minua kuultiin syytettynä. Esitettiin, että koira olisi purrut tyttöä, vaikka heidän "todistajansa" ei vielä edes ollut antanut lausuntoaan ja vaikka se soti TÄYDELLISESTI LÄÄKÄRINLAUSUNTOA VASTAAN. Meitä lyötiin kuin vieraita sikoja, mehän olimme syytettyjä. Me olimme hirviöitä, lapsia syöviä sellaisia, vaikkei MITÄÄN varsinaisesti edes tapahtunut - etenkin kun olimme koirapuistossa kaikkien edellä mainitsemieni seikkojen lisäksi!

Oikeus tuomitsi meidät maksamaan tuhansia euroja korvauksia "henkisestä kärsimyksestä" ja "lievästä kosmeettisesta haitasta", joista jälkimmäistä perusteltiin sillä, että lapsi on TYTTÖ! Voitteko kuvitella? Toteutuuko sukupuolten tasa-arvo sittenkin jo vääristyneesti? Sillä hetkellä tiesin, mitä tein väärin. Olisi pitänyt olla kova ja kutsua todistajia. Ja ottaa oma asianajaja. Meitä ei tuomittu mistään rikoksesta, joten valitimme hovioikeuteen, josta ei vielä ole kuulunut mitään. Asianajajani sanoi, että koska meitä ei ole tuomittu rikoksesta, ei meitä voida määrätä korvauksiakaan maksamaan. Tuomari oli hänen mielestään epäpätevä. Meillä ei enää valitettavasti ole oikeutta kutsua uusia todistajia. Todistajien olisi pitänyt olla läsnä jo ensimmäisessä istunnossa. Se on laki, josta ei heppoisin perustein poiketa. Heidän "todistajastaan" mainittakoon voielä se, ettei hän "muistanut" varmasti, oliko tytöllä ollut kädessään keppi... Niinpä. Se olisi jo voinut muuttaa jotain. Olemme pettyneitä. Suhtautumisemme vieraisiin lapsiinkin on muuttunut pelokkaaksi. "Henkiset kärsimykset" olemme tainneet saada kantaa ja kestää me itse.

Yhteiskuntaan pettyneet. kirjoitti:

Tämä täytyy kertoa - ja se täytyy muiden saada lukea. Olen täysin, täsmälleen samaa mieltä aloittajan kanssa.

Tarinamme:

Puistossa oli ennenkin sattunut useita lähelä-piti-tilanteita, joskus käynyt hassumminkin. Tuolloin lapsilla kuitenkin semtään oli ollut jokin syy olla puistossa: he olivat tulleet vanhempiensa, jonkun toisen aikuisen tai edes KOIRAN kanssa. Omistajat siis selvisivät säikähdyksellä vanhempien läsnäolon ansiosta.

Meille kävi surullisemmin. Olimme puistossa keskikokoista, ystävällistä, mutta vilkasta rotua edustavien koiriemme kanssa. Juttelimme niitä näitä muiden puistokävijöiden kanssa, koirista, säästä - kaikesta mukavasta. Katselimme koiriemme yhteisiä iloisia leikkejä. Ne juoksivat onnellisina ja iloisina. Oli kaunis loppukesän ilta vuonna 2007. Puistossa oli arvioni mukaan noin kymmenvuotias tyttö (myöhemmin hän osoittautui yhdeksänvuotiaaksi). Hän juoksi ja kiljahteli, mutten kiinnittänyt siihen suurtakaan huomiota, sillä tottahan oletin, että hänen vanhempansa ovat läsnä hänestä huolehtimassa ja kieltämässä tuollaisen käytöksen puistosa, jossa aikuisetkaan eivät juokse, jotteivat koirat innostuisi liikaa. Vähintään oletin hänen tulleen koiran kanssa jonkun muun aikuisen seurassa. Myöhemmin sain ikäväkseni todeta, että hän oli tullut puistoon täysin ominpäin - VIELÄPÄ VANHEMPIEN LUVALLA, jolloin vastuu ilman muuta on vanhemmilla, ei kenelläkään muulla, koirapuisto on KOIRAPUISTO, lapsille on leikkejään varten omat leikkipuistonsa, jotka ovat aina paremmin huollettuja ja niitä on kaupungissa kuin kaupungissa runsaasti. Hänellä ei ollut mukanaan koiraakaan! Itseasiassa tytöllä ei edes ollut minkäänlaista kokemusta koirista ja niiden käyttäytymisestä, eikä perheellä ollut koiraa.

Näin siis kävi: mieheni seisoi aidan ulkopuolella juttelemassa muiden koiranomistajien kanssa, minä olin aidan sisäpuolella puhumassa tuttujen koiranomistajien kanssa. Mieheni huomasi tilanteen kehityksen ennen minua, koska hänellä oli täydellisen suora näköyhteys tapahtumapaikalle. Tytöllä oli kädessään keppi, jota koirat alkoivat tavoitella. Tyttö nosti keppiä korkeammalle, jolloin koirat alkoivat hyppiä keppiä tavoitellessaan. Täysin koiriin ja niiden käyttäytymiseen tottumaton tyttö alkoi juosta, keppi yhä kädessään. Useita koiria lähti hänen peräänsä. Lopultä tyttö hätääntyi täysin ja tiputti kepin kädestään ja lähti juoksemaan. Samalla hän kiljui ja huitoi koiria käsillään. Lauma koiria juoksi hänen perässään. Valitettavasti meidän koiramme oli nopein. Koiramme tavoitti tytön ja hyppäsi. Koiramme laittoi tassunsa takaapäin tytön olkapäille, jolloin tyttö kaatui. Tytön T-paitaan tuli reikä ja koiramme kynsistä tuli toiseen olkapäähän naarmuja. Tyttö itki vain hetken, mutta rauhoittui hyvin pian. Tilanteen selvittyä (monien ikävienkin mutkien kautta) saimme siis tietää, ettei tytöllä ollut mukanaan vanhempia tai muuta aikuista, saati koiraa. Paikalla kuitenkin, meidän huonoksi onneksemme, sattui olemaan mies, joka asui tytön kanssa samassa kerrostalossa. He eivät kuitenkaan olleet tullut yhtä matkaa. Mies vaati, että tyttö pitäisi heti viedä terveyskeskukseen tarkastettavaksi, vaikka tyttö itse oli tuossa vaiheessa jo rauhallinen, eikä nähnyt terveyskeskuskäynnille tarvetta. Neuvottelimme uuden T-paidan ostamisesta (vaikkei sekään mielestäni oikeastaan olisi meille kuulunut, muta tahdoimme, että kaikille jäisi hyvä mieli). Sitten lähdimme puistosta.

Kuukausia kului. Kaikki tuntui soljuvan normaalin rytmin mukaisesti. Kävimme puistossa. Tyttöä ei onneksi enää näkynyt. Sitten tuli suuri järkytys. Meidät - maailman lainkuuliaisimmat kansalaiset, jotka eivät edes punaisia valoja päin kävele - oli haastettu oikeuteen! Tuosta asiasta. Soitin tutulle lakimiehelle, joka ihmetteli todella, kuinka yksikään syyttäjä oli tuollaisen jutun suostunut hyväksymään. Mehän olimme koirapuistossa! Koirammw ei ole vihainen, päinvastoin. Paimenkoiramaisesti se tahtoi leikkiä - tuollainenhan herättää monissa koirissa leikillisen jahtivietin. Toitesin, ettemme aio ottaa asianajajaa oikeuteen. Oikeuden täytyy toteutua sitenkin, että edustamme itse itseämme. Osaammehan kertoa täsmälleen samat asiat, kuin ulkopuolinen asianajajakin. Olen opiskellut myös oikeustiedettä, jonka arvioin myös auttavan.

Suurtakin suurempi järkytys oli se, että ainoaksi todistajakseen tytön isä oli kutsunut tuon samassa kerrostalossa asuvan miehen, täysin puolueellisen henkilön. Silti luotin siihen, ettei hän valehtelisi oikeudessa - eikä pääsääntöisesti valehdellutkaan - paitsi yhdestä asiasta. Tai sitten hän oli unohtanut tapahtumien kulun. Me emme pitkän harkinnan jälkeen kutsuneet todistajia, sillä itsekin oikeudessa todistaneena tiedän, kuinka raskas velvollisuus se on. Juttelimme kyllä siitä muutamalle puistossa olleelle, joista pari olisi mielellään ollut valmiita lähtemään todistajiksemme, mutta ajattelimme heidän parastaan - se oli SUURI virhe.

Ennen oikeudenkäyntiä valmistauduimme huolella. Olin melko luottavaisin mielin. Ihmeissäni ja loukattu vain. Imettelimme, itkimme yhdessä sitä, kuinka edes on mahdollista, että saamme kutsun oikeuteen - syytettyinä rikoksesta - toimittuamme juuri kuten pitääkin. Koirapuistossa koirien tuleekin olla irti. Oikeusasioissa viitataan usein "yleisen elämänkokemuksen tuomaan tietoon". Tuolloinhan lapsen ei koskaan tulisi päästä yksin, ilman kokemusta koirista ja ilman vanhempien valvontaa koirapuistoon, vieläpä vanhempien luvalla. Vanhemmathan tässä virheen tekivät. Asianmukaisesti mieheni ja useat muut lisäksemme huomasivat tapahtuneen välittömästi ja riensimme paikalle. Tuolloin koira tosin, ihana ja ystävällinen kun on, tyytyväisenä ja rauhallisena vain heilutti häntäänsä hämmentyneenä. Leikkihän oli jo ohi. Toiseksikin, koirapuistossa vastaavien tilanteiden välttämiseksi lelujen, pallojen, lumipallojen ja keppien heittely on kiellettyä. Voisin luetella syitä loputtomiin, mutta tekstistä tulisi liian pitkä.

Oikeudenkäyntipäivä koittaa. Oikeudenkäynnin edetessä ilmenee, että tyttöä oli käytetty kalliilla yksityislääkärillä "vammojensa" vuoksi LUKUISIA kertoja. Lääkäri oli todennut naarmun tulleen todennäköisimmin koiran kynsistä. Senhän me jo kaikki tiesimme. Valokuvaamossa oli käyty sitäkin useammin. Lääkäri oli todennut, että tytölle saattaa jäädä pieni vaalea arpi lavan yläpuolelle, siis SAATTAA. Tuollaisia naarmujahan lapset ovat täynnä, lähes päivittäin lapset saavat leikkiessään naarmuja, joista saattaa jäädä pieni, vaalea arpi - tai sitten ei. Niin oli ainakin minun lapsuudessani, arpiakin tuli, mutta leikkejä jatkettiin vain. Tuomarikin totesi lääkäri- ja valokuvaamokäyntien määrän kohtuuttomaksi!

Yleensä oikeus toteutuu - mutta kun kyse on asetelmasta lapsi (jumalaan verrattava olento) vastaan koira (kapinen piski), se ei useinkaan toteudu. Toki oikeitakin koiratapaturmia sattuu. Vaikkapa lehtien palstatilaa saanut juttu suuresta koirasta joka irrallaan hyökkäsi pyöräretkellä olleiden lasten kimppuun. Tilannehan on tuossa toinen, vaikka siinäkin toki on mahdollista, että tarinaa on liioiteltu. Silti, jos koira oli irti, on syyllinen omistaja. Minun juttuani kyllä paisuteltiin paikallislehdessämme, jonka tilauksen lopetin heti.

Isällä oli asianajaja. Ei edes kovin pätevänoloinen. Silti asianajajan läsnäolo kai tuo uskottavuutta. Minullakin olisi siis pitänyt olla omani. Heitähän kuultiin asianomistajina. Minua ei kuultu kuin todistajaa, vaikka vannoin valan ja kerroin kaiken totuudenmukaisesti. Minua kuultiin syytettynä. Esitettiin, että koira olisi purrut tyttöä, vaikka heidän "todistajansa" ei vielä edes ollut antanut lausuntoaan ja vaikka se soti TÄYDELLISESTI LÄÄKÄRINLAUSUNTOA VASTAAN. Meitä lyötiin kuin vieraita sikoja, mehän olimme syytettyjä. Me olimme hirviöitä, lapsia syöviä sellaisia, vaikkei MITÄÄN varsinaisesti edes tapahtunut - etenkin kun olimme koirapuistossa kaikkien edellä mainitsemieni seikkojen lisäksi!

Oikeus tuomitsi meidät maksamaan tuhansia euroja korvauksia "henkisestä kärsimyksestä" ja "lievästä kosmeettisesta haitasta", joista jälkimmäistä perusteltiin sillä, että lapsi on TYTTÖ! Voitteko kuvitella? Toteutuuko sukupuolten tasa-arvo sittenkin jo vääristyneesti? Sillä hetkellä tiesin, mitä tein väärin. Olisi pitänyt olla kova ja kutsua todistajia. Ja ottaa oma asianajaja. Meitä ei tuomittu mistään rikoksesta, joten valitimme hovioikeuteen, josta ei vielä ole kuulunut mitään. Asianajajani sanoi, että koska meitä ei ole tuomittu rikoksesta, ei meitä voida määrätä korvauksiakaan maksamaan. Tuomari oli hänen mielestään epäpätevä. Meillä ei enää valitettavasti ole oikeutta kutsua uusia todistajia. Todistajien olisi pitänyt olla läsnä jo ensimmäisessä istunnossa. Se on laki, josta ei heppoisin perustein poiketa. Heidän "todistajastaan" mainittakoon voielä se, ettei hän "muistanut" varmasti, oliko tytöllä ollut kädessään keppi... Niinpä. Se olisi jo voinut muuttaa jotain. Olemme pettyneitä. Suhtautumisemme vieraisiin lapsiinkin on muuttunut pelokkaaksi. "Henkiset kärsimykset" olemme tainneet saada kantaa ja kestää me itse.

Lue lisää

Oikeudessa ei siis suoraan sanottu, että koira olisi purrut (kirjoitin hieman epäselvästi), mutta sitäkin "vaihtoehtoa" yritettiin kovasti esittää. "Olisiko mahdollista, että jälki olisi syntynyt koiran hampaista?" tai "voimmeko aukottomasti todistaa, ettei jälki syntynyt koiran hampaista?". Lääkärinlausunto, kaikki läsnäolleet, jopa heidän todistajansa tiesivät, että jälki syntyi kynsistä koiran hypäsessä ja tytön kaatuessa. Nuori, kokematon asianajaja vain tahtoi saada tästäkin suuren jutun, vaikka kukaan muu ei sellaista sanonut, saati edes epäillyt.

Aloittaja. kirjoitti:

Oikeudessa ei siis suoraan sanottu, että koira olisi purrut (kirjoitin hieman epäselvästi), mutta sitäkin "vaihtoehtoa" yritettiin kovasti esittää. "Olisiko mahdollista, että jälki olisi syntynyt koiran hampaista?" tai "voimmeko aukottomasti todistaa, ettei jälki syntynyt koiran hampaista?". Lääkärinlausunto, kaikki läsnäolleet, jopa heidän todistajansa tiesivät, että jälki syntyi kynsistä koiran hypäsessä ja tytön kaatuessa. Nuori, kokematon asianajaja vain tahtoi saada tästäkin suuren jutun, vaikka kukaan muu ei sellaista sanonut, saati edes epäillyt.

Lue lisää

KOIRAPUISTO ON KOIRAPUISTO EIKÄ LAPSELLA EES VANHEMPIA MUKANA! KAIKKI SYMPATIAT TEILLE!

Yhteiskuntaan pettyneet. kirjoitti:

Tämä täytyy kertoa - ja se täytyy muiden saada lukea. Olen täysin, täsmälleen samaa mieltä aloittajan kanssa.

Tarinamme:

Puistossa oli ennenkin sattunut useita lähelä-piti-tilanteita, joskus käynyt hassumminkin. Tuolloin lapsilla kuitenkin semtään oli ollut jokin syy olla puistossa: he olivat tulleet vanhempiensa, jonkun toisen aikuisen tai edes KOIRAN kanssa. Omistajat siis selvisivät säikähdyksellä vanhempien läsnäolon ansiosta.

Meille kävi surullisemmin. Olimme puistossa keskikokoista, ystävällistä, mutta vilkasta rotua edustavien koiriemme kanssa. Juttelimme niitä näitä muiden puistokävijöiden kanssa, koirista, säästä - kaikesta mukavasta. Katselimme koiriemme yhteisiä iloisia leikkejä. Ne juoksivat onnellisina ja iloisina. Oli kaunis loppukesän ilta vuonna 2007. Puistossa oli arvioni mukaan noin kymmenvuotias tyttö (myöhemmin hän osoittautui yhdeksänvuotiaaksi). Hän juoksi ja kiljahteli, mutten kiinnittänyt siihen suurtakaan huomiota, sillä tottahan oletin, että hänen vanhempansa ovat läsnä hänestä huolehtimassa ja kieltämässä tuollaisen käytöksen puistosa, jossa aikuisetkaan eivät juokse, jotteivat koirat innostuisi liikaa. Vähintään oletin hänen tulleen koiran kanssa jonkun muun aikuisen seurassa. Myöhemmin sain ikäväkseni todeta, että hän oli tullut puistoon täysin ominpäin - VIELÄPÄ VANHEMPIEN LUVALLA, jolloin vastuu ilman muuta on vanhemmilla, ei kenelläkään muulla, koirapuisto on KOIRAPUISTO, lapsille on leikkejään varten omat leikkipuistonsa, jotka ovat aina paremmin huollettuja ja niitä on kaupungissa kuin kaupungissa runsaasti. Hänellä ei ollut mukanaan koiraakaan! Itseasiassa tytöllä ei edes ollut minkäänlaista kokemusta koirista ja niiden käyttäytymisestä, eikä perheellä ollut koiraa.

Näin siis kävi: mieheni seisoi aidan ulkopuolella juttelemassa muiden koiranomistajien kanssa, minä olin aidan sisäpuolella puhumassa tuttujen koiranomistajien kanssa. Mieheni huomasi tilanteen kehityksen ennen minua, koska hänellä oli täydellisen suora näköyhteys tapahtumapaikalle. Tytöllä oli kädessään keppi, jota koirat alkoivat tavoitella. Tyttö nosti keppiä korkeammalle, jolloin koirat alkoivat hyppiä keppiä tavoitellessaan. Täysin koiriin ja niiden käyttäytymiseen tottumaton tyttö alkoi juosta, keppi yhä kädessään. Useita koiria lähti hänen peräänsä. Lopultä tyttö hätääntyi täysin ja tiputti kepin kädestään ja lähti juoksemaan. Samalla hän kiljui ja huitoi koiria käsillään. Lauma koiria juoksi hänen perässään. Valitettavasti meidän koiramme oli nopein. Koiramme tavoitti tytön ja hyppäsi. Koiramme laittoi tassunsa takaapäin tytön olkapäille, jolloin tyttö kaatui. Tytön T-paitaan tuli reikä ja koiramme kynsistä tuli toiseen olkapäähän naarmuja. Tyttö itki vain hetken, mutta rauhoittui hyvin pian. Tilanteen selvittyä (monien ikävienkin mutkien kautta) saimme siis tietää, ettei tytöllä ollut mukanaan vanhempia tai muuta aikuista, saati koiraa. Paikalla kuitenkin, meidän huonoksi onneksemme, sattui olemaan mies, joka asui tytön kanssa samassa kerrostalossa. He eivät kuitenkaan olleet tullut yhtä matkaa. Mies vaati, että tyttö pitäisi heti viedä terveyskeskukseen tarkastettavaksi, vaikka tyttö itse oli tuossa vaiheessa jo rauhallinen, eikä nähnyt terveyskeskuskäynnille tarvetta. Neuvottelimme uuden T-paidan ostamisesta (vaikkei sekään mielestäni oikeastaan olisi meille kuulunut, muta tahdoimme, että kaikille jäisi hyvä mieli). Sitten lähdimme puistosta.

Kuukausia kului. Kaikki tuntui soljuvan normaalin rytmin mukaisesti. Kävimme puistossa. Tyttöä ei onneksi enää näkynyt. Sitten tuli suuri järkytys. Meidät - maailman lainkuuliaisimmat kansalaiset, jotka eivät edes punaisia valoja päin kävele - oli haastettu oikeuteen! Tuosta asiasta. Soitin tutulle lakimiehelle, joka ihmetteli todella, kuinka yksikään syyttäjä oli tuollaisen jutun suostunut hyväksymään. Mehän olimme koirapuistossa! Koirammw ei ole vihainen, päinvastoin. Paimenkoiramaisesti se tahtoi leikkiä - tuollainenhan herättää monissa koirissa leikillisen jahtivietin. Toitesin, ettemme aio ottaa asianajajaa oikeuteen. Oikeuden täytyy toteutua sitenkin, että edustamme itse itseämme. Osaammehan kertoa täsmälleen samat asiat, kuin ulkopuolinen asianajajakin. Olen opiskellut myös oikeustiedettä, jonka arvioin myös auttavan.

Suurtakin suurempi järkytys oli se, että ainoaksi todistajakseen tytön isä oli kutsunut tuon samassa kerrostalossa asuvan miehen, täysin puolueellisen henkilön. Silti luotin siihen, ettei hän valehtelisi oikeudessa - eikä pääsääntöisesti valehdellutkaan - paitsi yhdestä asiasta. Tai sitten hän oli unohtanut tapahtumien kulun. Me emme pitkän harkinnan jälkeen kutsuneet todistajia, sillä itsekin oikeudessa todistaneena tiedän, kuinka raskas velvollisuus se on. Juttelimme kyllä siitä muutamalle puistossa olleelle, joista pari olisi mielellään ollut valmiita lähtemään todistajiksemme, mutta ajattelimme heidän parastaan - se oli SUURI virhe.

Ennen oikeudenkäyntiä valmistauduimme huolella. Olin melko luottavaisin mielin. Ihmeissäni ja loukattu vain. Imettelimme, itkimme yhdessä sitä, kuinka edes on mahdollista, että saamme kutsun oikeuteen - syytettyinä rikoksesta - toimittuamme juuri kuten pitääkin. Koirapuistossa koirien tuleekin olla irti. Oikeusasioissa viitataan usein "yleisen elämänkokemuksen tuomaan tietoon". Tuolloinhan lapsen ei koskaan tulisi päästä yksin, ilman kokemusta koirista ja ilman vanhempien valvontaa koirapuistoon, vieläpä vanhempien luvalla. Vanhemmathan tässä virheen tekivät. Asianmukaisesti mieheni ja useat muut lisäksemme huomasivat tapahtuneen välittömästi ja riensimme paikalle. Tuolloin koira tosin, ihana ja ystävällinen kun on, tyytyväisenä ja rauhallisena vain heilutti häntäänsä hämmentyneenä. Leikkihän oli jo ohi. Toiseksikin, koirapuistossa vastaavien tilanteiden välttämiseksi lelujen, pallojen, lumipallojen ja keppien heittely on kiellettyä. Voisin luetella syitä loputtomiin, mutta tekstistä tulisi liian pitkä.

Oikeudenkäyntipäivä koittaa. Oikeudenkäynnin edetessä ilmenee, että tyttöä oli käytetty kalliilla yksityislääkärillä "vammojensa" vuoksi LUKUISIA kertoja. Lääkäri oli todennut naarmun tulleen todennäköisimmin koiran kynsistä. Senhän me jo kaikki tiesimme. Valokuvaamossa oli käyty sitäkin useammin. Lääkäri oli todennut, että tytölle saattaa jäädä pieni vaalea arpi lavan yläpuolelle, siis SAATTAA. Tuollaisia naarmujahan lapset ovat täynnä, lähes päivittäin lapset saavat leikkiessään naarmuja, joista saattaa jäädä pieni, vaalea arpi - tai sitten ei. Niin oli ainakin minun lapsuudessani, arpiakin tuli, mutta leikkejä jatkettiin vain. Tuomarikin totesi lääkäri- ja valokuvaamokäyntien määrän kohtuuttomaksi!

Yleensä oikeus toteutuu - mutta kun kyse on asetelmasta lapsi (jumalaan verrattava olento) vastaan koira (kapinen piski), se ei useinkaan toteudu. Toki oikeitakin koiratapaturmia sattuu. Vaikkapa lehtien palstatilaa saanut juttu suuresta koirasta joka irrallaan hyökkäsi pyöräretkellä olleiden lasten kimppuun. Tilannehan on tuossa toinen, vaikka siinäkin toki on mahdollista, että tarinaa on liioiteltu. Silti, jos koira oli irti, on syyllinen omistaja. Minun juttuani kyllä paisuteltiin paikallislehdessämme, jonka tilauksen lopetin heti.

Isällä oli asianajaja. Ei edes kovin pätevänoloinen. Silti asianajajan läsnäolo kai tuo uskottavuutta. Minullakin olisi siis pitänyt olla omani. Heitähän kuultiin asianomistajina. Minua ei kuultu kuin todistajaa, vaikka vannoin valan ja kerroin kaiken totuudenmukaisesti. Minua kuultiin syytettynä. Esitettiin, että koira olisi purrut tyttöä, vaikka heidän "todistajansa" ei vielä edes ollut antanut lausuntoaan ja vaikka se soti TÄYDELLISESTI LÄÄKÄRINLAUSUNTOA VASTAAN. Meitä lyötiin kuin vieraita sikoja, mehän olimme syytettyjä. Me olimme hirviöitä, lapsia syöviä sellaisia, vaikkei MITÄÄN varsinaisesti edes tapahtunut - etenkin kun olimme koirapuistossa kaikkien edellä mainitsemieni seikkojen lisäksi!

Oikeus tuomitsi meidät maksamaan tuhansia euroja korvauksia "henkisestä kärsimyksestä" ja "lievästä kosmeettisesta haitasta", joista jälkimmäistä perusteltiin sillä, että lapsi on TYTTÖ! Voitteko kuvitella? Toteutuuko sukupuolten tasa-arvo sittenkin jo vääristyneesti? Sillä hetkellä tiesin, mitä tein väärin. Olisi pitänyt olla kova ja kutsua todistajia. Ja ottaa oma asianajaja. Meitä ei tuomittu mistään rikoksesta, joten valitimme hovioikeuteen, josta ei vielä ole kuulunut mitään. Asianajajani sanoi, että koska meitä ei ole tuomittu rikoksesta, ei meitä voida määrätä korvauksiakaan maksamaan. Tuomari oli hänen mielestään epäpätevä. Meillä ei enää valitettavasti ole oikeutta kutsua uusia todistajia. Todistajien olisi pitänyt olla läsnä jo ensimmäisessä istunnossa. Se on laki, josta ei heppoisin perustein poiketa. Heidän "todistajastaan" mainittakoon voielä se, ettei hän "muistanut" varmasti, oliko tytöllä ollut kädessään keppi... Niinpä. Se olisi jo voinut muuttaa jotain. Olemme pettyneitä. Suhtautumisemme vieraisiin lapsiinkin on muuttunut pelokkaaksi. "Henkiset kärsimykset" olemme tainneet saada kantaa ja kestää me itse.

Lue lisää

Joo, meillä kävi noin myös, kun meidän nöffi hyppäs. Pojalla tuli takaraivoon iso verinen haava, siis paljon pahempi kuin tuo. Mutta tolla pojalla oli kai fiksummat vanhemmat. Ei jouduttu oikeuteen. Kiitos muuten tiedosta, en enää koskaan mene puistoon kun on lapsia. Kerrn myös yksi leonbergi juoksi päin, lapsi oli ehkä 2-3-vuotias... En jäänyt katsomaan kuinka kävi... Puistoissa on myös tosi isoja ja massavia koiria. Jos vanhemmat ei ymmärrä lastensa parasta saa syyttää ihan vain itseään.

Yhteiskuntaan pettyneet. kirjoitti:

Tämä täytyy kertoa - ja se täytyy muiden saada lukea. Olen täysin, täsmälleen samaa mieltä aloittajan kanssa.

Tarinamme:

Puistossa oli ennenkin sattunut useita lähelä-piti-tilanteita, joskus käynyt hassumminkin. Tuolloin lapsilla kuitenkin semtään oli ollut jokin syy olla puistossa: he olivat tulleet vanhempiensa, jonkun toisen aikuisen tai edes KOIRAN kanssa. Omistajat siis selvisivät säikähdyksellä vanhempien läsnäolon ansiosta.

Meille kävi surullisemmin. Olimme puistossa keskikokoista, ystävällistä, mutta vilkasta rotua edustavien koiriemme kanssa. Juttelimme niitä näitä muiden puistokävijöiden kanssa, koirista, säästä - kaikesta mukavasta. Katselimme koiriemme yhteisiä iloisia leikkejä. Ne juoksivat onnellisina ja iloisina. Oli kaunis loppukesän ilta vuonna 2007. Puistossa oli arvioni mukaan noin kymmenvuotias tyttö (myöhemmin hän osoittautui yhdeksänvuotiaaksi). Hän juoksi ja kiljahteli, mutten kiinnittänyt siihen suurtakaan huomiota, sillä tottahan oletin, että hänen vanhempansa ovat läsnä hänestä huolehtimassa ja kieltämässä tuollaisen käytöksen puistosa, jossa aikuisetkaan eivät juokse, jotteivat koirat innostuisi liikaa. Vähintään oletin hänen tulleen koiran kanssa jonkun muun aikuisen seurassa. Myöhemmin sain ikäväkseni todeta, että hän oli tullut puistoon täysin ominpäin - VIELÄPÄ VANHEMPIEN LUVALLA, jolloin vastuu ilman muuta on vanhemmilla, ei kenelläkään muulla, koirapuisto on KOIRAPUISTO, lapsille on leikkejään varten omat leikkipuistonsa, jotka ovat aina paremmin huollettuja ja niitä on kaupungissa kuin kaupungissa runsaasti. Hänellä ei ollut mukanaan koiraakaan! Itseasiassa tytöllä ei edes ollut minkäänlaista kokemusta koirista ja niiden käyttäytymisestä, eikä perheellä ollut koiraa.

Näin siis kävi: mieheni seisoi aidan ulkopuolella juttelemassa muiden koiranomistajien kanssa, minä olin aidan sisäpuolella puhumassa tuttujen koiranomistajien kanssa. Mieheni huomasi tilanteen kehityksen ennen minua, koska hänellä oli täydellisen suora näköyhteys tapahtumapaikalle. Tytöllä oli kädessään keppi, jota koirat alkoivat tavoitella. Tyttö nosti keppiä korkeammalle, jolloin koirat alkoivat hyppiä keppiä tavoitellessaan. Täysin koiriin ja niiden käyttäytymiseen tottumaton tyttö alkoi juosta, keppi yhä kädessään. Useita koiria lähti hänen peräänsä. Lopultä tyttö hätääntyi täysin ja tiputti kepin kädestään ja lähti juoksemaan. Samalla hän kiljui ja huitoi koiria käsillään. Lauma koiria juoksi hänen perässään. Valitettavasti meidän koiramme oli nopein. Koiramme tavoitti tytön ja hyppäsi. Koiramme laittoi tassunsa takaapäin tytön olkapäille, jolloin tyttö kaatui. Tytön T-paitaan tuli reikä ja koiramme kynsistä tuli toiseen olkapäähän naarmuja. Tyttö itki vain hetken, mutta rauhoittui hyvin pian. Tilanteen selvittyä (monien ikävienkin mutkien kautta) saimme siis tietää, ettei tytöllä ollut mukanaan vanhempia tai muuta aikuista, saati koiraa. Paikalla kuitenkin, meidän huonoksi onneksemme, sattui olemaan mies, joka asui tytön kanssa samassa kerrostalossa. He eivät kuitenkaan olleet tullut yhtä matkaa. Mies vaati, että tyttö pitäisi heti viedä terveyskeskukseen tarkastettavaksi, vaikka tyttö itse oli tuossa vaiheessa jo rauhallinen, eikä nähnyt terveyskeskuskäynnille tarvetta. Neuvottelimme uuden T-paidan ostamisesta (vaikkei sekään mielestäni oikeastaan olisi meille kuulunut, muta tahdoimme, että kaikille jäisi hyvä mieli). Sitten lähdimme puistosta.

Kuukausia kului. Kaikki tuntui soljuvan normaalin rytmin mukaisesti. Kävimme puistossa. Tyttöä ei onneksi enää näkynyt. Sitten tuli suuri järkytys. Meidät - maailman lainkuuliaisimmat kansalaiset, jotka eivät edes punaisia valoja päin kävele - oli haastettu oikeuteen! Tuosta asiasta. Soitin tutulle lakimiehelle, joka ihmetteli todella, kuinka yksikään syyttäjä oli tuollaisen jutun suostunut hyväksymään. Mehän olimme koirapuistossa! Koirammw ei ole vihainen, päinvastoin. Paimenkoiramaisesti se tahtoi leikkiä - tuollainenhan herättää monissa koirissa leikillisen jahtivietin. Toitesin, ettemme aio ottaa asianajajaa oikeuteen. Oikeuden täytyy toteutua sitenkin, että edustamme itse itseämme. Osaammehan kertoa täsmälleen samat asiat, kuin ulkopuolinen asianajajakin. Olen opiskellut myös oikeustiedettä, jonka arvioin myös auttavan.

Suurtakin suurempi järkytys oli se, että ainoaksi todistajakseen tytön isä oli kutsunut tuon samassa kerrostalossa asuvan miehen, täysin puolueellisen henkilön. Silti luotin siihen, ettei hän valehtelisi oikeudessa - eikä pääsääntöisesti valehdellutkaan - paitsi yhdestä asiasta. Tai sitten hän oli unohtanut tapahtumien kulun. Me emme pitkän harkinnan jälkeen kutsuneet todistajia, sillä itsekin oikeudessa todistaneena tiedän, kuinka raskas velvollisuus se on. Juttelimme kyllä siitä muutamalle puistossa olleelle, joista pari olisi mielellään ollut valmiita lähtemään todistajiksemme, mutta ajattelimme heidän parastaan - se oli SUURI virhe.

Ennen oikeudenkäyntiä valmistauduimme huolella. Olin melko luottavaisin mielin. Ihmeissäni ja loukattu vain. Imettelimme, itkimme yhdessä sitä, kuinka edes on mahdollista, että saamme kutsun oikeuteen - syytettyinä rikoksesta - toimittuamme juuri kuten pitääkin. Koirapuistossa koirien tuleekin olla irti. Oikeusasioissa viitataan usein "yleisen elämänkokemuksen tuomaan tietoon". Tuolloinhan lapsen ei koskaan tulisi päästä yksin, ilman kokemusta koirista ja ilman vanhempien valvontaa koirapuistoon, vieläpä vanhempien luvalla. Vanhemmathan tässä virheen tekivät. Asianmukaisesti mieheni ja useat muut lisäksemme huomasivat tapahtuneen välittömästi ja riensimme paikalle. Tuolloin koira tosin, ihana ja ystävällinen kun on, tyytyväisenä ja rauhallisena vain heilutti häntäänsä hämmentyneenä. Leikkihän oli jo ohi. Toiseksikin, koirapuistossa vastaavien tilanteiden välttämiseksi lelujen, pallojen, lumipallojen ja keppien heittely on kiellettyä. Voisin luetella syitä loputtomiin, mutta tekstistä tulisi liian pitkä.

Oikeudenkäyntipäivä koittaa. Oikeudenkäynnin edetessä ilmenee, että tyttöä oli käytetty kalliilla yksityislääkärillä "vammojensa" vuoksi LUKUISIA kertoja. Lääkäri oli todennut naarmun tulleen todennäköisimmin koiran kynsistä. Senhän me jo kaikki tiesimme. Valokuvaamossa oli käyty sitäkin useammin. Lääkäri oli todennut, että tytölle saattaa jäädä pieni vaalea arpi lavan yläpuolelle, siis SAATTAA. Tuollaisia naarmujahan lapset ovat täynnä, lähes päivittäin lapset saavat leikkiessään naarmuja, joista saattaa jäädä pieni, vaalea arpi - tai sitten ei. Niin oli ainakin minun lapsuudessani, arpiakin tuli, mutta leikkejä jatkettiin vain. Tuomarikin totesi lääkäri- ja valokuvaamokäyntien määrän kohtuuttomaksi!

Yleensä oikeus toteutuu - mutta kun kyse on asetelmasta lapsi (jumalaan verrattava olento) vastaan koira (kapinen piski), se ei useinkaan toteudu. Toki oikeitakin koiratapaturmia sattuu. Vaikkapa lehtien palstatilaa saanut juttu suuresta koirasta joka irrallaan hyökkäsi pyöräretkellä olleiden lasten kimppuun. Tilannehan on tuossa toinen, vaikka siinäkin toki on mahdollista, että tarinaa on liioiteltu. Silti, jos koira oli irti, on syyllinen omistaja. Minun juttuani kyllä paisuteltiin paikallislehdessämme, jonka tilauksen lopetin heti.

Isällä oli asianajaja. Ei edes kovin pätevänoloinen. Silti asianajajan läsnäolo kai tuo uskottavuutta. Minullakin olisi siis pitänyt olla omani. Heitähän kuultiin asianomistajina. Minua ei kuultu kuin todistajaa, vaikka vannoin valan ja kerroin kaiken totuudenmukaisesti. Minua kuultiin syytettynä. Esitettiin, että koira olisi purrut tyttöä, vaikka heidän "todistajansa" ei vielä edes ollut antanut lausuntoaan ja vaikka se soti TÄYDELLISESTI LÄÄKÄRINLAUSUNTOA VASTAAN. Meitä lyötiin kuin vieraita sikoja, mehän olimme syytettyjä. Me olimme hirviöitä, lapsia syöviä sellaisia, vaikkei MITÄÄN varsinaisesti edes tapahtunut - etenkin kun olimme koirapuistossa kaikkien edellä mainitsemieni seikkojen lisäksi!

Oikeus tuomitsi meidät maksamaan tuhansia euroja korvauksia "henkisestä kärsimyksestä" ja "lievästä kosmeettisesta haitasta", joista jälkimmäistä perusteltiin sillä, että lapsi on TYTTÖ! Voitteko kuvitella? Toteutuuko sukupuolten tasa-arvo sittenkin jo vääristyneesti? Sillä hetkellä tiesin, mitä tein väärin. Olisi pitänyt olla kova ja kutsua todistajia. Ja ottaa oma asianajaja. Meitä ei tuomittu mistään rikoksesta, joten valitimme hovioikeuteen, josta ei vielä ole kuulunut mitään. Asianajajani sanoi, että koska meitä ei ole tuomittu rikoksesta, ei meitä voida määrätä korvauksiakaan maksamaan. Tuomari oli hänen mielestään epäpätevä. Meillä ei enää valitettavasti ole oikeutta kutsua uusia todistajia. Todistajien olisi pitänyt olla läsnä jo ensimmäisessä istunnossa. Se on laki, josta ei heppoisin perustein poiketa. Heidän "todistajastaan" mainittakoon voielä se, ettei hän "muistanut" varmasti, oliko tytöllä ollut kädessään keppi... Niinpä. Se olisi jo voinut muuttaa jotain. Olemme pettyneitä. Suhtautumisemme vieraisiin lapsiinkin on muuttunut pelokkaaksi. "Henkiset kärsimykset" olemme tainneet saada kantaa ja kestää me itse.

Lue lisää

Voi luoja sentään! Miten tommonen on edes mahdollista. Itselleni tulossa vasta joulun tienoilla koira, eli en edes omista koiraa vielä, mutta ystäväni mukana olen ollut koirapuistossa. Siellä joskus näkee lapsia, en tiedä onko jotain sattunut joskus mutta se on ainut koirapuisto joka on lähellä joten tulen varmaankin sielä käymään, mutta tämän luettuani en varmasti jos sielä on lapsia. Mutta sitten se on kyllä lapset jotka lähtee en minä enkä koirani! Hitto soikoon, jos ei mukuloiden vanhempia näy niin kaivan nimen ja puhelinnumeron vaikka väkisin ja teen selväksi että lapsilla ei ole puistoon asiaa! Niin paljon pistää vihaksi puolestanne.

Yhteiskuntaan pettyneet. kirjoitti:

Tämä täytyy kertoa - ja se täytyy muiden saada lukea. Olen täysin, täsmälleen samaa mieltä aloittajan kanssa.

Tarinamme:

Puistossa oli ennenkin sattunut useita lähelä-piti-tilanteita, joskus käynyt hassumminkin. Tuolloin lapsilla kuitenkin semtään oli ollut jokin syy olla puistossa: he olivat tulleet vanhempiensa, jonkun toisen aikuisen tai edes KOIRAN kanssa. Omistajat siis selvisivät säikähdyksellä vanhempien läsnäolon ansiosta.

Meille kävi surullisemmin. Olimme puistossa keskikokoista, ystävällistä, mutta vilkasta rotua edustavien koiriemme kanssa. Juttelimme niitä näitä muiden puistokävijöiden kanssa, koirista, säästä - kaikesta mukavasta. Katselimme koiriemme yhteisiä iloisia leikkejä. Ne juoksivat onnellisina ja iloisina. Oli kaunis loppukesän ilta vuonna 2007. Puistossa oli arvioni mukaan noin kymmenvuotias tyttö (myöhemmin hän osoittautui yhdeksänvuotiaaksi). Hän juoksi ja kiljahteli, mutten kiinnittänyt siihen suurtakaan huomiota, sillä tottahan oletin, että hänen vanhempansa ovat läsnä hänestä huolehtimassa ja kieltämässä tuollaisen käytöksen puistosa, jossa aikuisetkaan eivät juokse, jotteivat koirat innostuisi liikaa. Vähintään oletin hänen tulleen koiran kanssa jonkun muun aikuisen seurassa. Myöhemmin sain ikäväkseni todeta, että hän oli tullut puistoon täysin ominpäin - VIELÄPÄ VANHEMPIEN LUVALLA, jolloin vastuu ilman muuta on vanhemmilla, ei kenelläkään muulla, koirapuisto on KOIRAPUISTO, lapsille on leikkejään varten omat leikkipuistonsa, jotka ovat aina paremmin huollettuja ja niitä on kaupungissa kuin kaupungissa runsaasti. Hänellä ei ollut mukanaan koiraakaan! Itseasiassa tytöllä ei edes ollut minkäänlaista kokemusta koirista ja niiden käyttäytymisestä, eikä perheellä ollut koiraa.

Näin siis kävi: mieheni seisoi aidan ulkopuolella juttelemassa muiden koiranomistajien kanssa, minä olin aidan sisäpuolella puhumassa tuttujen koiranomistajien kanssa. Mieheni huomasi tilanteen kehityksen ennen minua, koska hänellä oli täydellisen suora näköyhteys tapahtumapaikalle. Tytöllä oli kädessään keppi, jota koirat alkoivat tavoitella. Tyttö nosti keppiä korkeammalle, jolloin koirat alkoivat hyppiä keppiä tavoitellessaan. Täysin koiriin ja niiden käyttäytymiseen tottumaton tyttö alkoi juosta, keppi yhä kädessään. Useita koiria lähti hänen peräänsä. Lopultä tyttö hätääntyi täysin ja tiputti kepin kädestään ja lähti juoksemaan. Samalla hän kiljui ja huitoi koiria käsillään. Lauma koiria juoksi hänen perässään. Valitettavasti meidän koiramme oli nopein. Koiramme tavoitti tytön ja hyppäsi. Koiramme laittoi tassunsa takaapäin tytön olkapäille, jolloin tyttö kaatui. Tytön T-paitaan tuli reikä ja koiramme kynsistä tuli toiseen olkapäähän naarmuja. Tyttö itki vain hetken, mutta rauhoittui hyvin pian. Tilanteen selvittyä (monien ikävienkin mutkien kautta) saimme siis tietää, ettei tytöllä ollut mukanaan vanhempia tai muuta aikuista, saati koiraa. Paikalla kuitenkin, meidän huonoksi onneksemme, sattui olemaan mies, joka asui tytön kanssa samassa kerrostalossa. He eivät kuitenkaan olleet tullut yhtä matkaa. Mies vaati, että tyttö pitäisi heti viedä terveyskeskukseen tarkastettavaksi, vaikka tyttö itse oli tuossa vaiheessa jo rauhallinen, eikä nähnyt terveyskeskuskäynnille tarvetta. Neuvottelimme uuden T-paidan ostamisesta (vaikkei sekään mielestäni oikeastaan olisi meille kuulunut, muta tahdoimme, että kaikille jäisi hyvä mieli). Sitten lähdimme puistosta.

Kuukausia kului. Kaikki tuntui soljuvan normaalin rytmin mukaisesti. Kävimme puistossa. Tyttöä ei onneksi enää näkynyt. Sitten tuli suuri järkytys. Meidät - maailman lainkuuliaisimmat kansalaiset, jotka eivät edes punaisia valoja päin kävele - oli haastettu oikeuteen! Tuosta asiasta. Soitin tutulle lakimiehelle, joka ihmetteli todella, kuinka yksikään syyttäjä oli tuollaisen jutun suostunut hyväksymään. Mehän olimme koirapuistossa! Koirammw ei ole vihainen, päinvastoin. Paimenkoiramaisesti se tahtoi leikkiä - tuollainenhan herättää monissa koirissa leikillisen jahtivietin. Toitesin, ettemme aio ottaa asianajajaa oikeuteen. Oikeuden täytyy toteutua sitenkin, että edustamme itse itseämme. Osaammehan kertoa täsmälleen samat asiat, kuin ulkopuolinen asianajajakin. Olen opiskellut myös oikeustiedettä, jonka arvioin myös auttavan.

Suurtakin suurempi järkytys oli se, että ainoaksi todistajakseen tytön isä oli kutsunut tuon samassa kerrostalossa asuvan miehen, täysin puolueellisen henkilön. Silti luotin siihen, ettei hän valehtelisi oikeudessa - eikä pääsääntöisesti valehdellutkaan - paitsi yhdestä asiasta. Tai sitten hän oli unohtanut tapahtumien kulun. Me emme pitkän harkinnan jälkeen kutsuneet todistajia, sillä itsekin oikeudessa todistaneena tiedän, kuinka raskas velvollisuus se on. Juttelimme kyllä siitä muutamalle puistossa olleelle, joista pari olisi mielellään ollut valmiita lähtemään todistajiksemme, mutta ajattelimme heidän parastaan - se oli SUURI virhe.

Ennen oikeudenkäyntiä valmistauduimme huolella. Olin melko luottavaisin mielin. Ihmeissäni ja loukattu vain. Imettelimme, itkimme yhdessä sitä, kuinka edes on mahdollista, että saamme kutsun oikeuteen - syytettyinä rikoksesta - toimittuamme juuri kuten pitääkin. Koirapuistossa koirien tuleekin olla irti. Oikeusasioissa viitataan usein "yleisen elämänkokemuksen tuomaan tietoon". Tuolloinhan lapsen ei koskaan tulisi päästä yksin, ilman kokemusta koirista ja ilman vanhempien valvontaa koirapuistoon, vieläpä vanhempien luvalla. Vanhemmathan tässä virheen tekivät. Asianmukaisesti mieheni ja useat muut lisäksemme huomasivat tapahtuneen välittömästi ja riensimme paikalle. Tuolloin koira tosin, ihana ja ystävällinen kun on, tyytyväisenä ja rauhallisena vain heilutti häntäänsä hämmentyneenä. Leikkihän oli jo ohi. Toiseksikin, koirapuistossa vastaavien tilanteiden välttämiseksi lelujen, pallojen, lumipallojen ja keppien heittely on kiellettyä. Voisin luetella syitä loputtomiin, mutta tekstistä tulisi liian pitkä.

Oikeudenkäyntipäivä koittaa. Oikeudenkäynnin edetessä ilmenee, että tyttöä oli käytetty kalliilla yksityislääkärillä "vammojensa" vuoksi LUKUISIA kertoja. Lääkäri oli todennut naarmun tulleen todennäköisimmin koiran kynsistä. Senhän me jo kaikki tiesimme. Valokuvaamossa oli käyty sitäkin useammin. Lääkäri oli todennut, että tytölle saattaa jäädä pieni vaalea arpi lavan yläpuolelle, siis SAATTAA. Tuollaisia naarmujahan lapset ovat täynnä, lähes päivittäin lapset saavat leikkiessään naarmuja, joista saattaa jäädä pieni, vaalea arpi - tai sitten ei. Niin oli ainakin minun lapsuudessani, arpiakin tuli, mutta leikkejä jatkettiin vain. Tuomarikin totesi lääkäri- ja valokuvaamokäyntien määrän kohtuuttomaksi!

Yleensä oikeus toteutuu - mutta kun kyse on asetelmasta lapsi (jumalaan verrattava olento) vastaan koira (kapinen piski), se ei useinkaan toteudu. Toki oikeitakin koiratapaturmia sattuu. Vaikkapa lehtien palstatilaa saanut juttu suuresta koirasta joka irrallaan hyökkäsi pyöräretkellä olleiden lasten kimppuun. Tilannehan on tuossa toinen, vaikka siinäkin toki on mahdollista, että tarinaa on liioiteltu. Silti, jos koira oli irti, on syyllinen omistaja. Minun juttuani kyllä paisuteltiin paikallislehdessämme, jonka tilauksen lopetin heti.

Isällä oli asianajaja. Ei edes kovin pätevänoloinen. Silti asianajajan läsnäolo kai tuo uskottavuutta. Minullakin olisi siis pitänyt olla omani. Heitähän kuultiin asianomistajina. Minua ei kuultu kuin todistajaa, vaikka vannoin valan ja kerroin kaiken totuudenmukaisesti. Minua kuultiin syytettynä. Esitettiin, että koira olisi purrut tyttöä, vaikka heidän "todistajansa" ei vielä edes ollut antanut lausuntoaan ja vaikka se soti TÄYDELLISESTI LÄÄKÄRINLAUSUNTOA VASTAAN. Meitä lyötiin kuin vieraita sikoja, mehän olimme syytettyjä. Me olimme hirviöitä, lapsia syöviä sellaisia, vaikkei MITÄÄN varsinaisesti edes tapahtunut - etenkin kun olimme koirapuistossa kaikkien edellä mainitsemieni seikkojen lisäksi!

Oikeus tuomitsi meidät maksamaan tuhansia euroja korvauksia "henkisestä kärsimyksestä" ja "lievästä kosmeettisesta haitasta", joista jälkimmäistä perusteltiin sillä, että lapsi on TYTTÖ! Voitteko kuvitella? Toteutuuko sukupuolten tasa-arvo sittenkin jo vääristyneesti? Sillä hetkellä tiesin, mitä tein väärin. Olisi pitänyt olla kova ja kutsua todistajia. Ja ottaa oma asianajaja. Meitä ei tuomittu mistään rikoksesta, joten valitimme hovioikeuteen, josta ei vielä ole kuulunut mitään. Asianajajani sanoi, että koska meitä ei ole tuomittu rikoksesta, ei meitä voida määrätä korvauksiakaan maksamaan. Tuomari oli hänen mielestään epäpätevä. Meillä ei enää valitettavasti ole oikeutta kutsua uusia todistajia. Todistajien olisi pitänyt olla läsnä jo ensimmäisessä istunnossa. Se on laki, josta ei heppoisin perustein poiketa. Heidän "todistajastaan" mainittakoon voielä se, ettei hän "muistanut" varmasti, oliko tytöllä ollut kädessään keppi... Niinpä. Se olisi jo voinut muuttaa jotain. Olemme pettyneitä. Suhtautumisemme vieraisiin lapsiinkin on muuttunut pelokkaaksi. "Henkiset kärsimykset" olemme tainneet saada kantaa ja kestää me itse.

Lue lisää

olipas kamalaa kuultavaa..:(

täytyy ottaa opiksi itsekin. eli seuraavan kerran aion olla se "ikävä ihminen" joka sanoo että koirani ei tule lasten kanssa toimeen voisitteko viedä lapsenne pois koirapuistosta...varmuuden vuoksi.

nnnnnnnnnniiiiiiiiiiiiiiiia kirjoitti:

olipas kamalaa kuultavaa..:(

täytyy ottaa opiksi itsekin. eli seuraavan kerran aion olla se "ikävä ihminen" joka sanoo että koirani ei tule lasten kanssa toimeen voisitteko viedä lapsenne pois koirapuistosta...varmuuden vuoksi.

Lue lisää

Hei ja suuret kiitokset ymmärtävistä, ihanista ja kannustavista viesteistänne! Opiksi olemme ottaneet mekin - tosin kantapään kautta, kuten monet muutkin silloiset puistotuttavamme. Onpa upeaa, että on tällainen palsta, jossa voimme jakaa kokemuksiamme ja oppia toisiltamme! :) Kiitokset vastauksistanne ja sinulle, tuleve koiranomistaja, onnea matkaan uuden, ihanan perheenjäsenen kanssa! :)

Ystävällisin terveisin,

"Paremmalla onnella jatkossa".

Se oikeuteen haastettu... :( kirjoitti:

Hei ja suuret kiitokset ymmärtävistä, ihanista ja kannustavista viesteistänne! Opiksi olemme ottaneet mekin - tosin kantapään kautta, kuten monet muutkin silloiset puistotuttavamme. Onpa upeaa, että on tällainen palsta, jossa voimme jakaa kokemuksiamme ja oppia toisiltamme! :) Kiitokset vastauksistanne ja sinulle, tuleve koiranomistaja, onnea matkaan uuden, ihanan perheenjäsenen kanssa! :)

Ystävällisin terveisin,

"Paremmalla onnella jatkossa".

Lue lisää

EI minua haittaa puistossa olevat lapset kunhan niillä on vanhemmat mukana opastamassa miten koirien kanssa tulee toimia. Mutta monesti vaikka vanhemmat olisikin mukana lapset eivät välillä näytä tajuavan että koirien välisiin leikkeihin ei mennä väliin. Lisäksi jotkut koirat eivät ole tottuneet lapsiin ja saattavat hyppiä lapsen päälle liian rajusti yms.. Pitää muistaa että kaikki koirat eivät ole lapsirakkaita. Oma koira on kyllä kontrollissa koirapuistossa mutta kun esim. ulkona joku lapsi tulee silittämään on itsellä turvallisempi olo kun koira on siinä hihnassa ja voi vähän seurata että minkälaista vuorovaikutus on. En kyllä ihan turvasyistä ottaisi lapsen muutakuin ulkopuolelle tai seisomaan siinä jalan vieressä jos on nuorempi. Pikkulapsia ei koirapuistoon.
Sinä jolle oli koitunut ongelmia jonkun toisen lapsenkasvatuksen takia, kun oli päästänyt koiransa koirapuistoon yksin,mielestäni tuo oli todella ikävää. Korvaukset ja seuraukset olivat liian suuret teille.

skjghjksdhg kirjoitti:

EI minua haittaa puistossa olevat lapset kunhan niillä on vanhemmat mukana opastamassa miten koirien kanssa tulee toimia. Mutta monesti vaikka vanhemmat olisikin mukana lapset eivät välillä näytä tajuavan että koirien välisiin leikkeihin ei mennä väliin. Lisäksi jotkut koirat eivät ole tottuneet lapsiin ja saattavat hyppiä lapsen päälle liian rajusti yms.. Pitää muistaa että kaikki koirat eivät ole lapsirakkaita. Oma koira on kyllä kontrollissa koirapuistossa mutta kun esim. ulkona joku lapsi tulee silittämään on itsellä turvallisempi olo kun koira on siinä hihnassa ja voi vähän seurata että minkälaista vuorovaikutus on. En kyllä ihan turvasyistä ottaisi lapsen muutakuin ulkopuolelle tai seisomaan siinä jalan vieressä jos on nuorempi. Pikkulapsia ei koirapuistoon.
Sinä jolle oli koitunut ongelmia jonkun toisen lapsenkasvatuksen takia, kun oli päästänyt koiransa koirapuistoon yksin,mielestäni tuo oli todella ikävää. Korvaukset ja seuraukset olivat liian suuret teille.

Lue lisää

Mielestäni lasten ei pidä tulla silittelemään tai hiplaamaan toisten koiria ilman lupaa. Mistä lapset tietää onko tuo musta koira kiltti, minun koira ei pidä juurikaan vieraista lapsista ja purisi heti jos sitä alettaisiin vanhan koiran ympärillä pyörimään ja halimaan.
Meille on käynyt aikoinaan, että meidän musta irlanninsusikoira (sama joka vihaa vieraita lapsia)
oli koirapuistossa nuorempana. Tuolloin minulla oli hieman nuorempi toinen koira. Koirat leikkivät keskenään rauhallisesti. Sitten tuli tuttuja pitkästä aikaan vastaan. He kysyivät onko Mellulle tulossa pentuja, minä vastasin, että kyllä niitä tulee piakkoin ja unohdin täysin koirat. Sitten kuulin koiran haukkumista ja lapsen kiljumista, käänsin kavereiden kanssa vain päätä ja jo siellä on kolme lasta juoksemassa. Komennan koiria takaisin, pienempi koira tulee luokseni, mutta isompi ei, sitten käyn hakemassa sen luokseni ja lapsen repivät hännästä, korvista.. Nappaan silloin alipainoisen koiran kainaloon ja aletaan lähtemään, hihnaa laitaessani kotiinpaluuta varten huomaan murjovan jäljen korvassa. Menen lasten vanhemmille sanomaan, että ne vetivät koirani korvia ja häntää ja lapset ovatkin omatoimisesti tulleet. Minä raivoan taas lapsille kun koira ei kuule mitään, mennään lääkäriin ja kuulo heikentynyt siitä korvasta, nyt vanhemmiten kuulo on siinä korvassa vain heikkoa.
Nyky aikana tuon vanhan koiran kanssa menin kerran puistoon ja siellä oli ne samat lapset, vanhempina, olisivatko olleet jotain 10 vuotiaita. Sitten ne vaan juoksentelee ja lopulta Yrittää hypätä koirani selkään ratsastaakseen. Tietenkin lapsen voivat luulla, että irlanninsusikoira on joku poni, mutta koira ehti jo puraista yhtä. Lapset vain juoksivat kiljuen karkuun koira perässä haukkumassa portin toisella puolen. Lähetän koiran sitten tuttujen luokse kaveraamaan.

Se oikeuteen haastettu... :( kirjoitti:

Hei ja suuret kiitokset ymmärtävistä, ihanista ja kannustavista viesteistänne! Opiksi olemme ottaneet mekin - tosin kantapään kautta, kuten monet muutkin silloiset puistotuttavamme. Onpa upeaa, että on tällainen palsta, jossa voimme jakaa kokemuksiamme ja oppia toisiltamme! :) Kiitokset vastauksistanne ja sinulle, tuleve koiranomistaja, onnea matkaan uuden, ihanan perheenjäsenen kanssa! :)

Ystävällisin terveisin,

"Paremmalla onnella jatkossa".

Lue lisää

Sanoit opiskelleesi lakia, muttet kuitenkaan tajunnut palkata asianajajaa tai todistaa "syyttömyyttä" niiden todistajien avulla? Mistä olet oppisi hakenut? Tietenkin vastapuolen asianajaja esittää asian omalle asiakkaalleen edullisessa valossa, jotta voittaa jutun. Sinä et tätä lakia opiskelleena tiennyt, jotta olisit ymmärtänyt hankkia hyvän puolustuksen? Ei se todistaminen niin traumaattista ole, ettei sinne voi kutsua silminnäkijöitä. Niin makaa kuin petaa.

Itse olen 14 ja käynyt oman koirani kanssa koirapuistoissa jo 11-vuotiaana, sitä ennen ei lähellämme puistoa ollut. Koirani on keskikokoinen ja hallitsen sen hyvin, joten on surullista lukea täällä viestejä, joissa puhutaan että "15 vuotias osaa jo hallita koiransa", sillä se on hyvin tapauskohtaista.
Meidän lähipuistossa on niitäkin rouvia, jotka eivät hallitse koiraansa lainkaan, eivätkä kehtaa edes huutaa koiran nimeä, vaan odottavat, että koira tulisi lähemmäs ja alkavat lässyttää "lähettäiskö me jo..?" eikä koira kuuntele sanaakaan.
11-vuotias voi minusta ihan tarpeeksi vanha tullakseen yksin koiransa kanssa koirapuistoon, varsinkin jos koira ei ole suuri. Jos koira on tottelevainen tai pieni, niin miksei nuorempikin tulisi?

Alle 6-vuotiaita en minäkään haluaisi vanhenpiensa kanssakaan, sillä usein pelkäävät isoja koiria, tai sitten just repivät hännästä tai juoksevat koirien perässä.

#3# kirjoitti:

Sanoit opiskelleesi lakia, muttet kuitenkaan tajunnut palkata asianajajaa tai todistaa "syyttömyyttä" niiden todistajien avulla? Mistä olet oppisi hakenut? Tietenkin vastapuolen asianajaja esittää asian omalle asiakkaalleen edullisessa valossa, jotta voittaa jutun. Sinä et tätä lakia opiskelleena tiennyt, jotta olisit ymmärtänyt hankkia hyvän puolustuksen? Ei se todistaminen niin traumaattista ole, ettei sinne voi kutsua silminnäkijöitä. Niin makaa kuin petaa.

Lue lisää

Itse olin joskun autokolarissa, jossa vastapuoli tuli vasemmalta ja kolmion takaa ylinopeutta. Kun oikeudenkäyntipäivä koitti, luotin minäkin oikeudenmukaisuuteen ja maalaisjärkeen ja lainkin aukottomuuteen. Ei siis tullut mieleen palkata asianajajaa, koska tuntui olevan aika selvä tapaus. Kävi juurikin toisin. En siitä sen enempää, mutta halusin vain sanoa, että näin maalaisjärjellä ja oikeudentajua käytten ei tulisi mieleenkään, että tuosta tapauksesta tulisi muita sauraamuksia kuin nippu koiran käyttäytymista käsitteleviä kirjoja pakkolukemiseksi sekä tytölle että vanhemmille! Joten kaikki sympatiani väärin kohdellulle koiraperheelle, saattaa usko oikeusvaltioon olla aika löyhässä tällä hetkellä...
Tästä lähtien sanon itse aina etukäteen lasten vanhemmille, että muistavat että vastuu on vain ja ainoastaan heidän, mikäli lapsi ei osaa käyttäytyä koirapuistossa ja jotakin sattuu! Samoin ilman vanhempia olevat lapset tosiaan voisi vallan häätää puistosta, ikärajan ollen esim. 15 vuotta. Perheessämme on myös lapsia, neljän koiran lisäksi, joten lastenvihaajaa minusta on turha yrittää tehdä :).

Tuon aloittajan kanssa olen samaa mieltä. Kummaa touhua tuossa tilanteessa toi oikeuteen haastaminen.
Ikävä sakkojen kannalta myös.

nuori nainen kirjoitti:

Tuon aloittajan kanssa olen samaa mieltä. Kummaa touhua tuossa tilanteessa toi oikeuteen haastaminen.
Ikävä sakkojen kannalta myös.

Mitä mieltä olette.. olen 13 ja minulla on nyt 5kk ikäinen koiranpentu, haukutaanko minut lyttyyn? :s

13 kirjoitti:

Mitä mieltä olette.. olen 13 ja minulla on nyt 5kk ikäinen koiranpentu, haukutaanko minut lyttyyn? :s

Riippuu kuule ihan siitä minkä kokoinen koira. Jos se on joku dobermanni ja olet siitä yksin vastuussa, ja ulkoilutat yksin niin sanoisin että vanhempiesi sietäisi saada haukut. Jos on kyse pikkukoirasta niin hätä ei ole kovin kummoinen.

öjbvadsjöao kirjoitti:

Riippuu kuule ihan siitä minkä kokoinen koira. Jos se on joku dobermanni ja olet siitä yksin vastuussa, ja ulkoilutat yksin niin sanoisin että vanhempiesi sietäisi saada haukut. Jos on kyse pikkukoirasta niin hätä ei ole kovin kummoinen.

Lue lisää

Meidän kymmenen vuotias kävi salaa koirapuistossa. Sain kuullaa tutuilta myöhemmin ja kielsin sen. Tyttö ei vain ymmärtänyt miksi ei saisi mennä, kun meillä on pieni hänen hallittavissaan oleva koira remmin päässä. Selitin asian hänelle (mm. se että lapsi ei välttämättä osaa kaikissa tilanteissa toimia niin kuin aikuinen.) ja hän ymmärsi. Toinen kerta kun olin viisi vuotiaan kanssa puistossa ja paikalla oli kaksi tuttua koiraa. Toisesta portista tuli nuori ja innokas labbis, olimme itse toisella portilla lähtemässä vaikka olin sanonut että koirapuistossa ei juosta, heitellä keppejä tai riehuta. Siihen asti poika käyttätyi hyvin, eikä ollut ongelmia kun oli tuttuja. Labbis sitten lähestyi poikaa, jolla oli keppi kädessä ja tuli innokkaasti hyppimään pojan luo. Poika lähti juoksemaan keppi kädessään ja labbis perässään. Huusin pojalle, että tiputa keppi. Ja poika heitti kepin mutta labbis ehti hypätä häntä vasten ja kataa. Labbiksen omistajan ilme oli pelästynyt, ja hän selvästi odotti reaktiotani. Enpä mulkoillut tai muutakaan, vaan totesin syyn olleen meidän. Selvittiin pintanaarmulla ja muutamalla kyyneleellä. Nainen oli koko ajan yrittänyt kutsua koiraansa pois. Tämän jälkeen ei meidän lapset ole puistossa käyneet. Ei salaa eikä vanhempien kanssa eikä edes tuttujen koirien kesken. Koirapuistot ovat koirille ei lapsille.

kyllä me nuoretki voidaan sielä olla, kunhan osataan käyttäytyä:) itse olen 14vuotta, ja minulla on husky.
koirapuistoissa tykkään olla, paitsi jos siellä on hirveesti porukkaa. mutta en kyllä tykkää. kun jotkun 12v. tytöt toi tätinsä koiran (joka oli niillä hoidossa) puistoon.... jotenkin arveluttaa viedä jonkun toisen koira, kun ei ole varmuutta miten se käyttäytyy?

siberianfan. kirjoitti:

kyllä me nuoretki voidaan sielä olla, kunhan osataan käyttäytyä:) itse olen 14vuotta, ja minulla on husky.
koirapuistoissa tykkään olla, paitsi jos siellä on hirveesti porukkaa. mutta en kyllä tykkää. kun jotkun 12v. tytöt toi tätinsä koiran (joka oli niillä hoidossa) puistoon.... jotenkin arveluttaa viedä jonkun toisen koira, kun ei ole varmuutta miten se käyttäytyy?

Lue lisää

samaa mieltä teiniikäiset voi tuoda yksin koiran jos hallitsevat asian..pienet lapset vain äidin kera tai isän ja ihan pikkuiset (alle kouluikäiset)pois koirapuistoista .. ne voi viedä omaan puistoon..turvallisempaa näin ja koirapuistoissa koirat aina etusijalla...ei lapset.

ja oman koiran kanssa ainoastaan josta tietää miten se käyttäytyy muiden kanssa eli osaa lukea eleitä. Myös vanhemmat ihmiset ei aina osaa.

tiiastai kirjoitti:

samaa mieltä teiniikäiset voi tuoda yksin koiran jos hallitsevat asian..pienet lapset vain äidin kera tai isän ja ihan pikkuiset (alle kouluikäiset)pois koirapuistoista .. ne voi viedä omaan puistoon..turvallisempaa näin ja koirapuistoissa koirat aina etusijalla...ei lapset.

ja oman koiran kanssa ainoastaan josta tietää miten se käyttäytyy muiden kanssa eli osaa lukea eleitä. Myös vanhemmat ihmiset ei aina osaa.

Lue lisää

Meidän koirapuistossa kanssa sama juttu. Pienet lapset tuovat koiransa koirapuistoon jättävät mm. kuonokopan päälle ja alkavat itse huutamaan ja riehumaan minkä kerkiävät. Meidän tolleri on varsinkin n. ala-asteikäisiin lapsiin jotka juoksevat hullun lailla ympäri puistoa erityisen kiinnostunut. Se yrittää hyppiä ja nylkyttää lapsia, kun ne taas istuvat ja seuraavat oman koiransa tekemisiä ei mitään ongelmaa...

K kirjoitti:

Meidän koirapuistossa kanssa sama juttu. Pienet lapset tuovat koiransa koirapuistoon jättävät mm. kuonokopan päälle ja alkavat itse huutamaan ja riehumaan minkä kerkiävät. Meidän tolleri on varsinkin n. ala-asteikäisiin lapsiin jotka juoksevat hullun lailla ympäri puistoa erityisen kiinnostunut. Se yrittää hyppiä ja nylkyttää lapsia, kun ne taas istuvat ja seuraavat oman koiransa tekemisiä ei mitään ongelmaa...

Lue lisää

Ikärajaahan ei voi oiken sanoa, joku 10 vuotias voi olla astetta edellä ja osaa jo käyttäytyä koirapuistossa oikein kun taas joku toinen saattaa juosta keppi kädessä kiljuen. Mielestäni vanhempien pitäisi osata sanoa päästääkö lasta puistoon. 11 eteenpäin voisi olla hyvä raja

K kirjoitti:

Ikärajaahan ei voi oiken sanoa, joku 10 vuotias voi olla astetta edellä ja osaa jo käyttäytyä koirapuistossa oikein kun taas joku toinen saattaa juosta keppi kädessä kiljuen. Mielestäni vanhempien pitäisi osata sanoa päästääkö lasta puistoon. 11 eteenpäin voisi olla hyvä raja

Lue lisää

Vaikka olet 13 vuotias ja koirasi on sinulla hallinnassa, joka saattaa olla vielä pienikokoinen. Mitäs sitten ku se ripeaa tappelemaan ison täysikasvuisen koiran kanssa. Millä koirasi saat sieltä pois kun se pieni puudelisi on siellä ison koiran jaloissa ja suussa?

Meidän koira ei ole tottunut lapsiin, omaa metsästysvietin. Kokemuksesta tiedetään että pikkulapset on metsästysviettiselle saalista. Myös vanhemmat lapset, kokemusta koirapuistossa mm. n. 12 vuotiasita tytöistä joille on haukuttu ja hypitty ja nappastu kädestä.

Älä tuo lasta puistoon vaikka se osaisikin käyttäytyä koirien kanssa. Kaikki koirat eivät silti tule toimeen lasten kanssa eikä heidän täydykään. Se ei tarkoita, että koiraa ei olisi koulutettu oikein, koira voi olla nuori, pelätä syystä tai toisesta, yms.

Miettikää ja kantakaa vastuu omasta lapsestanne.

niinvainon kirjoitti:

Vaikka olet 13 vuotias ja koirasi on sinulla hallinnassa, joka saattaa olla vielä pienikokoinen. Mitäs sitten ku se ripeaa tappelemaan ison täysikasvuisen koiran kanssa. Millä koirasi saat sieltä pois kun se pieni puudelisi on siellä ison koiran jaloissa ja suussa?

Meidän koira ei ole tottunut lapsiin, omaa metsästysvietin. Kokemuksesta tiedetään että pikkulapset on metsästysviettiselle saalista. Myös vanhemmat lapset, kokemusta koirapuistossa mm. n. 12 vuotiasita tytöistä joille on haukuttu ja hypitty ja nappastu kädestä.

Älä tuo lasta puistoon vaikka se osaisikin käyttäytyä koirien kanssa. Kaikki koirat eivät silti tule toimeen lasten kanssa eikä heidän täydykään. Se ei tarkoita, että koiraa ei olisi koulutettu oikein, koira voi olla nuori, pelätä syystä tai toisesta, yms.

Miettikää ja kantakaa vastuu omasta lapsestanne.

Lue lisää

Mulla iso sekarotuinen uros, jossa kai malamuuttia, dobermannia ja jotain metsästyskoiraakin. Komea ja kiltti ja ihana perhekoira, kunnes kerran... Olimme koirapuistossa, jonka sivuitse aidan ulkopuolella kulkee polku. Sinne polulle tuli joitain 10-12v poikia juoksentelemaan ja kiljumaan. Ei meille, vaan leikkivät vain jotain. Koirani alkoi ravata aidan viertä puiston puolella kuin vaanien poikia. Kutsuin sitä pois, mutta vaikka se yleensä tottelee todella hyvin, nyt ei korvaansa lotkauttanut. Se alkoi äristä hiljaa ja vaanien ja tosi uhkaavan näköisesti tuijotti poikia. Sitten pojat huomasivat sen ja alkoivat peloissaan kirkua ja juosta kovempaa karkuu ja hetken näytti, että koirani ottaa vauhtia ja hyppää aidan yli. Sydän kurkussa karjaisin komennon ja sain onneksi yhteyden koiraan ja se tuli luokseni ihan rauhallisena.

Voi olla että ylireagoin, mutta koirani ilme sen äristen vaaniessa lapsia oli niin julman pelottava, että melkein aloin itsekin pelätä sitä. Onneksi aita on niin korkea, että koira ei siitä edes yrittänyt. Mutta mitä jos..?

Kotona omien lastemme kanssa koira käyttäytyy normaalistai ja on tosi lutunen, mutta sydäntä kylmää vieläkin ja olen ehdottoman varovainen ja lähden puistosta aina kun sinne joku lapsineen tulee.

Apuvaaaaaaaa kirjoitti:

Mulla iso sekarotuinen uros, jossa kai malamuuttia, dobermannia ja jotain metsästyskoiraakin. Komea ja kiltti ja ihana perhekoira, kunnes kerran... Olimme koirapuistossa, jonka sivuitse aidan ulkopuolella kulkee polku. Sinne polulle tuli joitain 10-12v poikia juoksentelemaan ja kiljumaan. Ei meille, vaan leikkivät vain jotain. Koirani alkoi ravata aidan viertä puiston puolella kuin vaanien poikia. Kutsuin sitä pois, mutta vaikka se yleensä tottelee todella hyvin, nyt ei korvaansa lotkauttanut. Se alkoi äristä hiljaa ja vaanien ja tosi uhkaavan näköisesti tuijotti poikia. Sitten pojat huomasivat sen ja alkoivat peloissaan kirkua ja juosta kovempaa karkuu ja hetken näytti, että koirani ottaa vauhtia ja hyppää aidan yli. Sydän kurkussa karjaisin komennon ja sain onneksi yhteyden koiraan ja se tuli luokseni ihan rauhallisena.

Voi olla että ylireagoin, mutta koirani ilme sen äristen vaaniessa lapsia oli niin julman pelottava, että melkein aloin itsekin pelätä sitä. Onneksi aita on niin korkea, että koira ei siitä edes yrittänyt. Mutta mitä jos..?

Kotona omien lastemme kanssa koira käyttäytyy normaalistai ja on tosi lutunen, mutta sydäntä kylmää vieläkin ja olen ehdottoman varovainen ja lähden puistosta aina kun sinne joku lapsineen tulee.

Lue lisää

Itse omistan tosi pienen koiran ja käyn joskus harvoin koirapuistossa. Kerran oli kyllä tosi kiusallinen tapaus:

Koiramme on arka, pelkää varsinkin vieraita ihmisiä, jos se ei saa itse omaan tahtiin tutustua.

Menin koirapuistoon, ensin koira sylissäni (pidän sitä aina aluksi sylissäni, jotta näen, että se pärjää).

Pian tuli kolme tosi pientä lasta, ehkä 3, 5 ja 7-vuotiaat, mukanaan heillä oli kolme isoa koiraa eikä vanhempia!

Koirat olivat ihan kilttejä, heissä ei mitään. Mutta auta armias näiden lapsosten käytöstä! Kun se oli sylissäni, he tulivat välittömästi eteeni yrittäen rapsuttaa koiraani. Sanoin, että eipä saa, koska koira on arka. Eivät uskoneet. Käännyin koira sylissäni ja jatkuvasti kerta toisensa jälkeen he yrittivät paijata koiraani joka vääntelehti ja haukahteli sylissäni peloissansa. Ja silti he edelleen tunkivat käsiään siihen. Kohta he uskoivat ja laskin koiran maahan haistelemaan puistoa. Lapset alkoivat heti seurailla koiraani, joka yritti paeta. He yrittivät paijata ja koira yritti hädissään piiloutua penkin alle ja kömpi syliini; muutamia kertoja koira haukahteli ja murahteli varoitukseksi. Sanoin useita kertoja, että koira pelkää, menkää pois, se saattaa käyttäytyä arvaamattomasti. Lisäsin vielä, että jos haluavat voittaa koiran luottamuksen, heidän tulee istua rauhallisesti ja antaa koiran haistella rauhassa (huom. koirani ei ole ikinä purrut ketään vierasta, eikä edes murissut, ellei ole oikeasti tungeksinut). Noh, sitten lapset vielä nappasivat koiran ja kierrättivät sitä syleissään. Koirani oli ihan kauhusta kankeana ja minä ryntään ottamaan sen heiltä. Lähdin puistosta pois.

Ihan oikeasti. JOS koirani olisi heitä näykkäissyt/puraissut sen jälkeen, kun useasti varoittelin (kuten koirakin), en katsoisi todellakaan, että syyni olisi minun koirani kouluksessa tai mussa.

... kirjoitti:

Itse omistan tosi pienen koiran ja käyn joskus harvoin koirapuistossa. Kerran oli kyllä tosi kiusallinen tapaus:

Koiramme on arka, pelkää varsinkin vieraita ihmisiä, jos se ei saa itse omaan tahtiin tutustua.

Menin koirapuistoon, ensin koira sylissäni (pidän sitä aina aluksi sylissäni, jotta näen, että se pärjää).

Pian tuli kolme tosi pientä lasta, ehkä 3, 5 ja 7-vuotiaat, mukanaan heillä oli kolme isoa koiraa eikä vanhempia!

Koirat olivat ihan kilttejä, heissä ei mitään. Mutta auta armias näiden lapsosten käytöstä! Kun se oli sylissäni, he tulivat välittömästi eteeni yrittäen rapsuttaa koiraani. Sanoin, että eipä saa, koska koira on arka. Eivät uskoneet. Käännyin koira sylissäni ja jatkuvasti kerta toisensa jälkeen he yrittivät paijata koiraani joka vääntelehti ja haukahteli sylissäni peloissansa. Ja silti he edelleen tunkivat käsiään siihen. Kohta he uskoivat ja laskin koiran maahan haistelemaan puistoa. Lapset alkoivat heti seurailla koiraani, joka yritti paeta. He yrittivät paijata ja koira yritti hädissään piiloutua penkin alle ja kömpi syliini; muutamia kertoja koira haukahteli ja murahteli varoitukseksi. Sanoin useita kertoja, että koira pelkää, menkää pois, se saattaa käyttäytyä arvaamattomasti. Lisäsin vielä, että jos haluavat voittaa koiran luottamuksen, heidän tulee istua rauhallisesti ja antaa koiran haistella rauhassa (huom. koirani ei ole ikinä purrut ketään vierasta, eikä edes murissut, ellei ole oikeasti tungeksinut). Noh, sitten lapset vielä nappasivat koiran ja kierrättivät sitä syleissään. Koirani oli ihan kauhusta kankeana ja minä ryntään ottamaan sen heiltä. Lähdin puistosta pois.

Ihan oikeasti. JOS koirani olisi heitä näykkäissyt/puraissut sen jälkeen, kun useasti varoittelin (kuten koirakin), en katsoisi todellakaan, että syyni olisi minun koirani kouluksessa tai mussa.

Lue lisää

Meillä täällä kaupungin laidalla on siis aivain vierekkäin kaksi erillistä aidattua koirapuistoa, toinen isoille ja toinen pienille koirille tarkoitettu, mutta lukevatko kaikki koiranomistajat kylttejä..eivät. Tai sitten eivät niitä tajua.
Omistan arkaluonteisen todella pienen koiran ja sen kanssa menin käymään eräs syyspäivä koirapuistossa, paikalla ei ollut pienten puolella ketään muita ja näin koirani sai rauhassa onnellisesti tutkia ja nuuhkia paikkoja. Viereisessä aitauksessa oli samojedi ja labbis jotka aidan takaa haukkuivat ja olisivat tottakai halunneet tekemään tuttavuutta oman pienokaiseni kanssa, onneksi omistajat kuitenkin kutsuivat koiriaan ja ne lakkasivat häiritsemästä koiraani. Pian kuitenkin paikalle tuli nainen (alle 30v?) lastenrattaineen (jossa nukkuva vauva), sekä kolmen reilusti alle kouluikäisen kanssa, sekä nuoren noutajan pennun kanssa ja tulivat PIENTEN KOIRIEN puolelle. Noutaja oli varmasti yli puolen vuoden ikäinen ja mikään pieni se ei enää siis ollut. Ja auta armias kun ne lapset näkivät suloisen pienen koirani, kaikki lähtivät juoksemaan koiraani kohti joka yritti piiloutua jalkojeni taakse, koira lähti karkuun juosten ja lapset perässä. Itse lähtin nopeasti myös sen perään että saisin pelastettua sen lasten jaloista ja käsistä, sillä kutsua se ei niin paniikissa ottanut kuuleviin korviinsa. Nostin koirani syliini ja pidin sitä melko korkealla, sillä lapset rupesivat HYPPIMÄÄN kurkottaessa koiraa kohti! Myöskään en halunnut koiran jäävän lasten armoille sillä koirallani ei ole minkäänlaista kokemusta lapsista enkä todellakaan ollut varma miten se olisi niihin reagoinut.
Lasten äiti vähän laiskasti kutsui lapsiaan että tulisivat leikkimään heidän oman pentunsa kanssa jota tämä oli juuri laskemassa hihnasta irti, vähäksi aikaa he menivätkin sinne päin, paitsi yksi joka halusi mennä toiseen aitaukseen muiden koirien luokse (Johon siis äiti ei reagoinut mitenkään!) :O ja jätti vielä mennessään portin auki että meinasi heidän noutajakin siinä samassa karata.
Ja heti kun kyseinen noutaja myös huomasi mitä minulla oli sylissäni tuli tämä suoraa päätä minun luokse ja alkoi hyppimään ja lapset siinä mukana, ja heti kun siirsin koiraa käsissäni toiseen suuntaan noutajan ulottumattomiin, oli toisella puolella yksi lapsi joka heti NIPISTI koiraani kovasti niin että se vingahti. Samaan aikaan perheen äiti puhui minulle "niitä näitä" että kuulema olivat myös itse harkineet chihuahuaa lapsille kaveriksi, mutta päätyneet sitten "vähän isompaan" koiraan..
Menin puiston penkille istumaan ja laitoin koirani samalle penkille että voisin kiinnittää hihnan ja lähteä, kun jo lapset tulivat selkänojan taakse ja rupesivat selkänojan raosta tökkimään koiraani. Että mulla keihui päässä!!... En ole sen jälkeen edes uskaltanut mennä koirieni kanssa koirapuistoon, vaikka haluaisin jossain hallitussa ympäristössä sosiaalistaa nuorinta pentuani myös vieraisiin koiriin, sekä täysjärkisiin lapsiin.

Eipä kyse kai monesti olekaan siitä, OSAAKO käyttäytyä, tai hallitseeko oman koiransa. Vaikka olisi kuinka guru, kymmenvuotias ei varmasti osaa tulkita oman ja muiden koirien käytöstä samalla tavalla kuin vanhempi. En silti tarkoita, että kaikki aikuisetkaan osaisivat. Ja jos kaikesta huolimatta tappelu tai muu yllättävä tilanne tulee, vanhemmalla on jo fyysisen koon ja paremman elämänkokemuksen vuoksi paremmat mahdollisuudet selvittää tilanne.

gggggggggggggggggggg kirjoitti:

Eipä kyse kai monesti olekaan siitä, OSAAKO käyttäytyä, tai hallitseeko oman koiransa. Vaikka olisi kuinka guru, kymmenvuotias ei varmasti osaa tulkita oman ja muiden koirien käytöstä samalla tavalla kuin vanhempi. En silti tarkoita, että kaikki aikuisetkaan osaisivat. Ja jos kaikesta huolimatta tappelu tai muu yllättävä tilanne tulee, vanhemmalla on jo fyysisen koon ja paremman elämänkokemuksen vuoksi paremmat mahdollisuudet selvittää tilanne.

Lue lisää

Ja sinä 13 vuotias, vaikutat itse kyllä silti kovin lapselliselta.. "niille kakaroille".. :-) Ja kun ne "kakarat" eivät yleensä kuuntele.

Minun mielestäni alle yläasteikäisiltä pääsy kielletty ilman vanhempaa mukana, eikä ilman koiria ketään puistoon. Ja alle kouluikäisiä ei edes vanhempien kanssa, koirapuisto ei ole paikka taaperoille, saatikka sitten vauvoille.

koiranomistaja79 kirjoitti:

Ja sinä 13 vuotias, vaikutat itse kyllä silti kovin lapselliselta.. "niille kakaroille".. :-) Ja kun ne "kakarat" eivät yleensä kuuntele.

Minun mielestäni alle yläasteikäisiltä pääsy kielletty ilman vanhempaa mukana, eikä ilman koiria ketään puistoon. Ja alle kouluikäisiä ei edes vanhempien kanssa, koirapuisto ei ole paikka taaperoille, saatikka sitten vauvoille.

Lue lisää

samaa mieltä en tiedä miten tuon saisi myös sääntöihin..?

koiranomistaja79 kirjoitti:

Ja sinä 13 vuotias, vaikutat itse kyllä silti kovin lapselliselta.. "niille kakaroille".. :-) Ja kun ne "kakarat" eivät yleensä kuuntele.

Minun mielestäni alle yläasteikäisiltä pääsy kielletty ilman vanhempaa mukana, eikä ilman koiria ketään puistoon. Ja alle kouluikäisiä ei edes vanhempien kanssa, koirapuisto ei ole paikka taaperoille, saatikka sitten vauvoille.

Lue lisää

Internetin perusteella en menisi ketään sanomaan lapselliseksi.

Moni 5-6 luokkalainen on jo aikuisen mitoissa.Itselläni on ystävä joka on 7-luokalla pituus 170cm,uskokaa tai älkää.Ehkäpä koirapuistoon pitäisi tulla joku ''henkkareiden'' tarkistaja tai muu vastaava joka pitää huolen että lapset eivät puistossa ole ja piste.

Itselläni ei ole mitään ikärajaa vastaan mutta mielestäni se ei ole ikärajasta kiinni,vaan pätevyydestä ja siitä miten kukakin koiriaan käsittelee.Onhan niitä aikuisiakin jotka heittelevät lunta,palloja,keppejä ym koirillee vaikka se on vastoin puiston sääntöjä.

Itselläni on koira,pentu joka ''luulee että ihminen leikkii'' tämänkanssa kun ihminen,aikuinen tai lapsi juoksee ja välillä olen ajatellut että miten käy jos puistossa joku juoksee.Koirani juoksee ja nappaa kiinni hanskasta..

koiranomistaja79 kirjoitti:

Ja sinä 13 vuotias, vaikutat itse kyllä silti kovin lapselliselta.. "niille kakaroille".. :-) Ja kun ne "kakarat" eivät yleensä kuuntele.

Minun mielestäni alle yläasteikäisiltä pääsy kielletty ilman vanhempaa mukana, eikä ilman koiria ketään puistoon. Ja alle kouluikäisiä ei edes vanhempien kanssa, koirapuisto ei ole paikka taaperoille, saatikka sitten vauvoille.

Lue lisää

Koulu-ikäinen, esim. 6 lk ei ole enää pikkuvauva, saanen huomauttaa. -.-

koirapuistoilija kirjoitti:

Koulu-ikäinen, esim. 6 lk ei ole enää pikkuvauva, saanen huomauttaa. -.-

Komppailen 12-vuotiasta! Miettikääpä nyt edes positiivisemmin, mokomat valittajat.
Eikö se nyt mene jo teidän vanhempien kanttiin, että KAIKKI eivät ole samanlaisia.
Mä oon 12-vuotias ja mulla on shelttiuros. Se tulee luokse kutsusta ja tottelee mainiosti, jopa paremmin kuin useiden aikuisten koirat. Joten turha teidän on tulla valittamaan että lapset saa sitten pysyä omassa leikkipuistossaan. Jos kerran osaa hallita koiransa, oli sitten vaikka 3-vuotias, niin mikäs siinä sitten on ongelmana? Koittakaa ymmärtää, että nuoremmatkin osaavat käyttäytyä fiksusti. Minä ainakin olen menossa kaverini ja mahdollisesti äitini kanssa nyt tulevalla talvilomalla ensiviikolla koirapuistoon, eivätkä minua estä mitkään mäkättävät vanhukset. Osaan hallita koirani.

ottakaa oppia kirjoitti:

Komppailen 12-vuotiasta! Miettikääpä nyt edes positiivisemmin, mokomat valittajat.
Eikö se nyt mene jo teidän vanhempien kanttiin, että KAIKKI eivät ole samanlaisia.
Mä oon 12-vuotias ja mulla on shelttiuros. Se tulee luokse kutsusta ja tottelee mainiosti, jopa paremmin kuin useiden aikuisten koirat. Joten turha teidän on tulla valittamaan että lapset saa sitten pysyä omassa leikkipuistossaan. Jos kerran osaa hallita koiransa, oli sitten vaikka 3-vuotias, niin mikäs siinä sitten on ongelmana? Koittakaa ymmärtää, että nuoremmatkin osaavat käyttäytyä fiksusti. Minä ainakin olen menossa kaverini ja mahdollisesti äitini kanssa nyt tulevalla talvilomalla ensiviikolla koirapuistoon, eivätkä minua estä mitkään mäkättävät vanhukset. Osaan hallita koirani.

Lue lisää

Eihän kukaan ehdota täällä ettei mummot tai papat saisi käyttää koiriaan puistossa. Eli aika laiha argumentti on että pitäisi pystyä erottamaan oman koiran kimppuun hyökkäävä koira tai jotenkin muuten voimaa käyttämään. Siitä olen samaa mieltä, että pikkulapset eivät koirapuistoon kuulu todellakaan. Kuitenkin monet varhaisnuoret ja vähän vanhemmat lapset ovat paljon vastuullisempia ja parempia koiranpitäjiä ja kasvattajia kuin vastuuntunnottomat aikuiset, joita koiranomistajissa ikävä kyllä on aika paljon (ei kouluteta ollenkaan, annetaan riehua ja uhkailla muita koiria, vietetään tosi epäsäännöllistä alkoholin sävyttämää elämää jne.)