Ositus ed.liitosta,avioehto ja testamentti?

Aasiko?

Voisiko joku ystävällisesti neuvoa noviisia kuinka toimia tilanteessamme?Olisin erittäin kiitollinen,sillä huoli painaa todenteolla.

Mieheni erosi ex-rouvastaan n. 6v sitten (14v pitkä liitto).Mitään ositussopimusta ei mieheni ollut tehnyt,vaan hän jätti aivan kaiken ex-rouvalleen;ok-talo ja auto.Lisäksi maksoi alaikäisistä lapsistaan elatusta sovitusti ja osallistui tietysti myös lasten harrastusten kustannuksiin jne.

Avioiduimme mieheni kanssa 5v sitten,meillä ei ole vieläkään avioehtoa tai testamenttia,vaikka asiasta olemme puhuneet useampaankin otteeseen.Yhteisiä lapsia on kaksi.Avioliittomme aikana olemme molemmat puolisot yhteisesti ostaneet velaksi ok-talon ja auton.Lisäksi meidän molempien toinen vanhempi on kuollut avioliittomme aikana,jonka olemme tahoillamme perineet.Mieheni vanhempien testamentissa ei ollut puolisoa poissulkevaa lauseketta,mikä taas on minun isäni testamentissa.

Olemme keskenämme sopineet testamentista,että mieheni lapset ensimmäisestä liitosta perisivät mieheni perimän kesämökin.Se on suurinpiirtein saman arvoinen tällä hetkellä kuin yhteisestä kodistamme 1/4.Mutta kuinka "loppupeleissä" käy,kun miehelläni ja ex-rouvallansa ei ole sitä ositusta?Onko mahdollista,että ex-rouva tai lapset ensimmäisestä liitosta voivat vaatia ositusta ja tavallaan saisivat kotimme syrjästä kiinni?Vaikka mieheni luovutti kaiken entiselle vaimolleen,välttyäkseen riidoilta?Mikäli tämmöinen riski on olemassa,kuinka tämän vahingon laajuuden voisi minimoida?En halua itse mahdollisesti lesken asemassa "jakaa kotia" ex-rouvan kanssa,saati että lapsemme ovat mielestäni yhtä lailla oikeutettuja perimään isänsä,kuin lapset ensimmäisestä liitosta.Vai olenko ymmärtänyt asiat aivan väärin?

Avioehdosta olisin vielä tiedustellut;käsittääkseni voi sopia avioehdon,jossa puolisoiden yhdessä hankkimansa omaisuus on yhteistä,mutta muu omaisuus omaa.Vaikuttaako tämmöinen sopimus mahdollisesti lesken asemaan (hallintaoikeuteen tai tasinkoon?).

Kovin kiitollinen olisin vastauksista!

12

1069

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aasiko?

      meni väärälle osastolle!En sopivampaakaan keksinyt...

    • Miehesi teki tyhmästi kun luovutti omaisuuden entiselle vaimolleen vaan hänen olisi pitänyt kuitata elatumaksut sillä että olis antanut lapsilleen oman osansa edellisen vaimon kanssa hankitusta omaisuudesta.
      Esim puolet omakotitalosta lapsille joka olisi kuitannut helposti elatusmaksut siihen saakka kun lapset täyttää 18 vuotta. Siina voi helposti tulla ex- vaimolle lahjaverot kun siirretään ilman vastiketta omaisuutta toiselle. Jos ei ole virallisesti tehty ositusta eikä siirretty omaisuutta ex-vaimolle niin miehesi voi vieläkin vaatia puolet ex-vaimonsa kanssa hankitusta omaisuudesta. Ex-vaimolla ei ole teidän omaisuuteen mitään asiaa koska ositus tehdään sen päivän arvon mukaan milloin ensimmäinen avioerohakemus jätetään.

      • Aasiko?

        Mieheni on raha-asioissa ihan aasi =D.Eli ei todellakaan ole yllätys,että "teki tyhmästi".

        Mieheni ja ex-rouvansa omaisuus oli velkapainotteinen;eli siitä ok-talosta oli aika paljon velkaa jäljellä.Mieheni ei halunnut lasten kärsivän,joten maksoi saman verran elareita,kun mitä ex-rouvan lyhennykset olivat.Kaksi vuotta eron jälkeen ex-rouva myi talon ja velkojen jälkeen jäi reilusti plussalle.Kaiken kaatoi kurkusta alas,vaikka oli luvannut lapsille lahjaksi puolet myyntivoitosta.Mieheni oli melkoisen käärmeissään asian tultua ilmi :-/.No,vahinko oli jo tapahtunut.

        Kiitän tiedosta,ettei minun tarvitse menettää yöuniani kuitenkaan tuon ex-liiton suhteen.Olen ollut jokseenkin huolestunut,että ex-rouva lähtee ahneuksissaan vaatimaan ositusta sitten joskus,vaikka sai jo kaiken kertaalleen.


    • aina ositus eron jälkeen

      muuten käy niin(jos miehesi kuollee), että tämä ex rouva on vaatimassa teidän yhteisesti hankitusta omaisuudesta puolet ja sitten vielä pennut vaatii oman osuuden. Se on leskellä tielle lähtö, koska ositusta ei ole tehty ensimmäisessä liitossa silloin ex rouva on osallinen talossa ja leskellä ei ole silloin asunto-oikeutta.

      Nyt vain selville mitä omaisuus oli avioerohakemuksen jättöpäivänä ja ositus selväksi. Siinä voi käydä niin, että ex rouva on kusessa verottajan kanssa, mutta mitä te siitä välitätte, itsepä hän on soppansa keittänyt, syököön nyt sekä valittakoon. Voi olla että miehen ei tarvitse maksaa yhtään elareita enää sen päivän jälkeen kuin ositus on tehty, hän tulee vaatia että summa katsotaan kuitatuksi omaisuudella mitä ex rouva joi kurkustaan alas.

      • _:_:_

        oikeus omaisuuten päättyy sinä päivänä, kun erohakemus allekirjoitetaan. Turhaa sinä pelottelet tuolla tavalla


      • ja vaatii varmasti.
        _:_:_ kirjoitti:

        oikeus omaisuuten päättyy sinä päivänä, kun erohakemus allekirjoitetaan. Turhaa sinä pelottelet tuolla tavalla

        päättyy vasta kun ositussopimus on tehty ja rekisteröity maistraatissa. Muuten käy niin, kuin tuolla perintöpalstalla, että isän kuoleman jälkeen on ex vaimo vaatimassa omaisuutta pesästä itselleen, vaikka oli lähtenyt aikoinaan ja sanonut ettei mitään ota (20 vuotta erosta)! Mutta kun sitä ositussopimusta ei oltu tehty eron yhteydessä niin nyt voi vaatia ja saa todennäköisesti puolet pesästä.

        Ositussopimus on ainoa millä tämä ex haaska saadaan pois ja vain lapset tulee perijäksi. Mutta miehen kannattaa tehdä sellainen testamentti jossa määrää että lasten omaisuutta valvoo virkaholhooja eikä missään tapauksessa tämä ex haaska (jos sattuu kuolemaan lasten ollessa alaikäisiä). Ositus vaade ei vanhene vaan on niin kauan voimassa kun ositus tehdään.


      • jokuvaan09
        ja vaatii varmasti. kirjoitti:

        päättyy vasta kun ositussopimus on tehty ja rekisteröity maistraatissa. Muuten käy niin, kuin tuolla perintöpalstalla, että isän kuoleman jälkeen on ex vaimo vaatimassa omaisuutta pesästä itselleen, vaikka oli lähtenyt aikoinaan ja sanonut ettei mitään ota (20 vuotta erosta)! Mutta kun sitä ositussopimusta ei oltu tehty eron yhteydessä niin nyt voi vaatia ja saa todennäköisesti puolet pesästä.

        Ositussopimus on ainoa millä tämä ex haaska saadaan pois ja vain lapset tulee perijäksi. Mutta miehen kannattaa tehdä sellainen testamentti jossa määrää että lasten omaisuutta valvoo virkaholhooja eikä missään tapauksessa tämä ex haaska (jos sattuu kuolemaan lasten ollessa alaikäisiä). Ositus vaade ei vanhene vaan on niin kauan voimassa kun ositus tehdään.

        Osituksen alaista omaisuutta on vain se mitä oli avioerohakemuksen hetkellä?


      • maallikkojuristi
        ja vaatii varmasti. kirjoitti:

        päättyy vasta kun ositussopimus on tehty ja rekisteröity maistraatissa. Muuten käy niin, kuin tuolla perintöpalstalla, että isän kuoleman jälkeen on ex vaimo vaatimassa omaisuutta pesästä itselleen, vaikka oli lähtenyt aikoinaan ja sanonut ettei mitään ota (20 vuotta erosta)! Mutta kun sitä ositussopimusta ei oltu tehty eron yhteydessä niin nyt voi vaatia ja saa todennäköisesti puolet pesästä.

        Ositussopimus on ainoa millä tämä ex haaska saadaan pois ja vain lapset tulee perijäksi. Mutta miehen kannattaa tehdä sellainen testamentti jossa määrää että lasten omaisuutta valvoo virkaholhooja eikä missään tapauksessa tämä ex haaska (jos sattuu kuolemaan lasten ollessa alaikäisiä). Ositus vaade ei vanhene vaan on niin kauan voimassa kun ositus tehdään.

        Ositussopimus voidaan tosiaankin rekisteröidä maistraatissa, mutta olet väärässä sen oikeusvaikutuksista. Rekisteröimistä ei suinkaan tarvita ex-vaimosta eroon pääsemiseen vaan jotta omaisuutta saanut puoliso tai tämän perilliset voisivat saada suojaa toisen puolison velkojien takaisinsaantivaatimuksilta konkurssissa ja ulosotossa. Rekisteröinti on turha kuluerä tasinkoa maksavalle puolisolle.

        jokuvaan09 on oikeassa: osituksen piiriin kuuluu omaisuus joka omistettiin sinä päivänä kun avioerohakemus vastaanotettiin käräjäoikeuden kansliassa.


      • ja paljon muuta
        jokuvaan09 kirjoitti:

        Osituksen alaista omaisuutta on vain se mitä oli avioerohakemuksen hetkellä?

        tai kaivaa esille tilanteen avioeron yhteydessä jos ositusta ei ole tehty aikanaan????

        Sen vuoksi pitää kaikki olla paperilla ja todistajien allekirjoittamana, ettei kukaan voi vaatia enempää kun ei ole mitään näyttöä mistään, mitä on jaettu ja onko jaettu? Suusanallisella ei ole merkitystä, jos ei ole todistajia läsnä ( ja sattuvat olemaan hengissä vielä silloin)

        Tiedän että tilanne katsotaan siitä päivästä jolloin avioerohakemus on rekisteröity käräjäoikeuden kansliassa.


    • maa-likko

      Ihan Sinun hermojen rauhoittamsiseksi lyhyesti: Avioeron ositus tehdään avioeron hakemisen päivän tilanteen mukaan. Eli mikä tilanne oli silloin, nykyisellä tai nyt perityllä omaisuudella ei ole osituksen piirissä.

      Jos miehesi ei halua edellisen liiton ositukselle mitään, niin hän voisi tehdä paperin, että: olemme sopineet ja jakaneet omaisuuden keskeinäisen sopimuksen mukaan ja meillä ei ole enää vaatimuksia avioeron osituksen perusteella. Ja molempien ex- puolisoiden allekirjoitus ja todistajat, niin ei tarvitse alkaa virallista ositusta hakemaan. Niin silloin asia jää siihen miten on - eli ei tarvitse kajota jakoon. Ei kannata jättää asioita roikkumaan, koska se aiheuttaa vähintään päänvaivaa joillekin.

    • arvoisia isänsä perillisiä

      Asiat ex-rouvan kanssa eivät vaikuta asiaan. Sen sijaan lasten asema rintaperillisinä vaikuttaa.

      Jos miehesi kuolee ennen sinua. Suoritettaan ositus sinun ja miehesi välillä. Oletus talon nettoarvo 80 ja mökin 20. Sinun osuudeksi tulee 50. Sinä et siis peri miestäsi vaan sinun osuutesi yhteisestä pesästä erotetaan. Ja miehen lasten osuus on 50. Riippuu siitä montako lasta miehellä on yhteensä, oletus 3 2, jokaisen lapsen osuus on 10. Jos haluat talon omistukseesi, kesämökki jää 1.lapsille maksat lisäksi heille yhteensä 10, ja 10 10 teidän yhteisille lapsille, elleivät jätä osuuttaan jakamatta. Leskellä tosin on asumisoikeus taloon. Jolloin voisit asua siinä omistaisit siitä oman 50/80 ja 30/8 kaikki lapset: lukumäärällä. Jakoon menisi mökki kaikkien lasten kesken. Elleivät sitten kuolinpesän jaossa sovi että 1.lapset ottavat osuutensa mökkinä ja 2. lapset osuutena talosta.Tällöin mökkin arvo ei riitä 3. ensimmäisen lapsen perintöosaan, vaan maksettava rahaa on heille yhteensä 10.


      Selvintä on, kun menette kipin kapin tekemään testamentin, maksaa noin 200 euroa. Jos teillä on valmiina selvät sävelet. Esim. 1.lapset mökki, 2.lapset osuus talosta. Kuitenkin niin ettei kenenkään lakiosaa loukata.

      Vaikka tekisitte millaisen testamentin, miehen 1.avioliiton lapsilla on oikeus lakiosaan joka puolet perintöosasta. Oletuksella 3 aiempaa lasta lakiosa olisi 5/lapsi.


      Jos sinä kuolet ensin, suoritetaan ositus mies saa 50, ja teidän yhteiset laspet 50:2=25. Miehen myöhemmin kuollessa loppu menee tasan viidelle.

      • ulkopuolella.

        Kysyit avioehdosta. Ositus menee samalla kaavalla, mutta koskee vain yhteistä omaisuutta. Lesken avioehdolla rajatun osuuden perivät hänen lapsensa : lukumäärällä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      56
      5584
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      61
      2383
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      52
      2322
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      326
      1059
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1044
    6. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      26
      950
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      4
      877
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      793
    9. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      773
    10. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      771
    Aihe