Huomenta, saapasrasvan syöjät!

Ruuneperi

Muistanpa hyvin, kun kansanterveystyön merkeissä meille tyrkytettiin monityydyttymättömiä rasvahappoja, eli noita margariineja.

Kaikkea saa terveystyön merkeissä tehdä jos on arvovaltaa, kalliita tutkimuksia ja vääränlaisia tuloksia.

Nyt on totuus löydetty. Liian vähän rasvaa tai kohtuuttomasti margariinia. Näkö silmistä on mennyt, liikuntakyky kolesterolin alenemisen myötä ja sitä vielä vahvistettu kolesterolilääkkeillä. Suolakin on kielletty vaikka hyvin teidetään, että ihminen on merestä noussut ja tarvitsee suolaa.

Mihinkähän kaikkeen meitä vielä harhaanjohdetaankaan, jos hoidoista huolimatta satumme jäämään elämään?

27

452

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entistä epäluuloisemmin pitää suhtautua kaikkeen missä lukee kevyt.
      Kuitenkin terveellisen tapaisesta ruokavaliosta huolimatta melko hyvänä on veriarvot ja terveys säilyneet.
      Voisi olla vielä paremminkin ellei polkupyörääni olisi varastettu ja ellen olisi autonräppänään rahojani sijoittanut.

      • Hintriika*

        Olen suhtautunut skeptisesti kaikkiin ravintotutkimuksiin sen jälkeen, kun ensin käskettiin mennä munalla töihin ja sen jälkeen julistettiin pannaan koko muna.

      • pilvi*
        Hintriika* kirjoitti:

        Olen suhtautunut skeptisesti kaikkiin ravintotutkimuksiin sen jälkeen, kun ensin käskettiin mennä munalla töihin ja sen jälkeen julistettiin pannaan koko muna.

        Tulee mieleen vanha itsepäinen isäni, joka äidin siirryttyä margariiniin, väitti koko jääkaapin haisevan

        pahalle margariinille:D
        Samoin jouluaattona kun tarjosin tuoresalaattia , otti kinkunviipaleen, ja sanoi sen olevan paras salaatti!

        Uskollaan kait jokainen tulee autuaaksi, kohtuus kaikessa on hyvä. Toivottavasti tulee muitakin kommentteja :D

        Eli kyllä 85 vuotiaaksi tuo isäpappa. Mutta verisuonten ahtaus oli kuolinsyy! Ja kolestrolirenkaat iriksen ympärillä eroittuivat selvästi vaaleina, muuten sinisissä silmissä.

      • pilvi*
        pilvi* kirjoitti:

        Mitenkäs ne esikimot ovat välttyneet sydän ja verisuonitaudeilta aloittajan mielestä?

        Entäs lähi-idän kansat, jotka vuosisatoja, tuhansia! ovat käyttäneet oliviöljyä?

        Meillä sitävastoin on taas kansantautina hih ! Kai nyt Ruuneperi sentään syö Oivariiniä?

        Oikea voi on niin sitkeän rasvaista minusta.

        P.S. Tuolla isäpapalla kyllä oli kolestrolia aivoissakin, rakenteli ikiliikkujaakin viimeseltään. Mutta mukava
        isäpuoli oli loppuun saakka.

      • Kysyn vain!

        laitatko taas ~~~~ merkit kuten eilenkin kun vastasit Ruuneperin viestiin,
        varmaan halusit viestin menevän toisen piikkiin,
        sehän on ollut jonkun toisen kirjoittajan tunnuksena?

    • Paasivaarakos se oli, joka toi eka margariinin markkinoille?

      Maanviljelijöiden tukijärjestöt säikähtivät ja laittoivat markkinoille huhun, että Paasivaaran tehtaan lähellä ei enää näy kissojakaan ja että varmaan niidenkin rasva keitetään margariiniin.

      Sitten sanottiin, että margariini on kissan hännän alusrasvaa.

      Kaikkea se markkinatalous teettää. Pääasia, että kauppa käy.

      • kävi

        kuten ounasteltiin. Siinä paha missä mainitaan. Ruuneperi perusti keskutelukerhon Galleriaan !! Eipä kauaa siellä viihtynytkään. Häntä koipien välissä luikki tänne takas.

      • kävi kirjoitti:

        kuten ounasteltiin. Siinä paha missä mainitaan. Ruuneperi perusti keskutelukerhon Galleriaan !! Eipä kauaa siellä viihtynytkään. Häntä koipien välissä luikki tänne takas.

        Tuollaisesta margariinista en ole kuullutkaan!

      • Turisten perille

        julkaisi kymmeniä vuosia sitten Suomen Kuvalehdessä (tai oliko se jokin Turjan ikioma lehti? - unohtunut) paljastavan jutun sen aikaisista margariinitehtaiden raaka-aineista. Laajan lehtijutun mukaan sellaisia olivat kaikki puolimädät raadotkin, ylempänä mainitut kissat mukaan lukien. Asiasta nousi valtava kohu. Muistan kyllä vielä elävästi, miltä margariini maistui sota-aikana ja meijerivoin makukaan ei ollut lähelläkään nykytasoa.

        En muista yksityiskohtia tuosta artikkelissa, joten enpä vaivaa aivojani enempää siitä asiasta.

      • Turistaja
        Turisten perille kirjoitti:

        mainittiin taas vaihteeksi, että vähärasvaiset margariinit ovat epäterveellisiä! Kuuluvat olevan suurimmalta osaltaan kovetettua rasvaa, jota saisi olla levitteestä korkeintaan 20 %. Terveellisin rasva olisi 60% kasvisöljyä sisältävä levite, jota pantaisiin leivälle ohuempi kerros. Kasvisöljyä ei tällä prosentilla tarvitse kovin paljon kovettaa.

        Eikös se uutinen ollutkin suunnilleen tuon sisältöinen.

    • Margariini tulee ilmeisesti kreikan sanasta helmi, siis myönteinen mielikuva haluttiin antaa, Margareta taas on päivänkakkara. Samaa linjaa ovat nämä Keijut , Florat ja Sunnuntait. Mitä oli ennen Floraa, yhteen aikaan se oli melkein margrariinin synonyymi, kuten joittekin mielestä kaikki talouspaperi on serlaa ja vaipat olivat baminoja.

      Välimeren ruokavaliota on meillekin malliksi esitelty : oliiviöjyä, tomaatteja ja muita vihanneksia, hedelmiä, yrttejä, pehmeää fetaa, kalaa, pähkinöitä ,vain vähän lihaa, sekin lammasta. Siihen vielä viinitilkkanen ja suomalainen ruisleipä, pitää suomalaisenkin miehen ja naisen tiellä.

      Muistatteko , kun Paasivaaran margariinista sanottiin: Ennen pantiin mirrit multaan, nyt ne pannaan Suvikultaan? Minun lapsuudessani munkit paistettiin kookosrasvalla, se on tietääkseni lähestulkoon tyydyttämätöntä rasvaa. Mitä se ennen käytetty laardi oikeastaan on, sitäkin myytiin?

      • itsekin syönyt

        sodan jälkeen, jos ei ollut enään voita laittaa leivälle siveltiin laardia ruisleivälle ja ripoteltiin suolaa päälle.

        veihän se nälän.

      • valaan traani
        itsekin syönyt kirjoitti:

        sodan jälkeen, jos ei ollut enään voita laittaa leivälle siveltiin laardia ruisleivälle ja ripoteltiin suolaa päälle.

        veihän se nälän.

        kovaa kamaa, mutta eikös ne eskimot terveitä olleet?

      • pilvi*
        valaan traani kirjoitti:

        kovaa kamaa, mutta eikös ne eskimot terveitä olleet?

        ja kesällä tietty myös kalaa...valasta harvemmin.Nuo kovetetut öljyt eivät olekaan terveellisiä, en suosi muita kuin rypsi ja oliiviöljyjä.

    • Valon lapsi mä oon

      Kuinka onkaan sinulle elämässä huonosti käynyt. Valittamista ja kritisointia koko sun elämäsi näyttää olevan. Miettisitkö joskus, mitkä asiat sinunKIN elämässä ovat hyvin. Jospa avaisit täällä valoisampiakin keskustelun aiheita, koskapa nämä saitit sinun elämänpiirisi tuntuvat olevan :)

      • sopii,,

        paremmin , valon lapsi on kaukana sinusta. Mikä saa jonkun jatkuvasti kateellisena kyyläämään Ruuneperin perässä.

      • nikillää tai ilma nikkiää
        sopii,, kirjoitti:

        paremmin , valon lapsi on kaukana sinusta. Mikä saa jonkun jatkuvasti kateellisena kyyläämään Ruuneperin perässä.

        Näin on käynnä ussein.
        pystyn näkemään numerosa.

      • sama*
        nikillää tai ilma nikkiää kirjoitti:

        Näin on käynnä ussein.
        pystyn näkemään numerosa.

        älkää nyt kaikkea laittako minun piikkiini, kaksi kommenttia tähän ketjuun kirjoittaneena!

        Vaikka arvuutteluahan tällainen "esiintyminen täällä on".

      • ÖhöHH
        nikillää tai ilma nikkiää kirjoitti:

        Näin on käynnä ussein.
        pystyn näkemään numerosa.

        Siehä häsläri ootkii

      • *Kukkahame*37
        ÖhöHH kirjoitti:

        Siehä häsläri ootkii

        Ja vain voita käytän leivälläni, sitä riittä hyvin ohut kerros ja se tuoksu saa leivän maistumaan hyvältä.
        Olen kyllä joskus oliivirasvaa ostanut ei sekään hullumpaa, siinä ei ainakaan niitä kovettimia ole sulaa aivan hetkessä pöydälläkin.

      • *Kukkahame*
        *Kukkahame*37 kirjoitti:

        Ja vain voita käytän leivälläni, sitä riittä hyvin ohut kerros ja se tuoksu saa leivän maistumaan hyvältä.
        Olen kyllä joskus oliivirasvaa ostanut ei sekään hullumpaa, siinä ei ainakaan niitä kovettimia ole sulaa aivan hetkessä pöydälläkin.

        Ynnälasku tulikin nimimerkin perään, mitenhän se kävi?

    • 1-Katleija

      Laitan leivälle 38% Beceliä, joka näyttää täyttävän rasvakoostumuksellaan suosituksen eli 100g levitettä sisältää kovia rasvoja 8g ja 30g pehmeitä (kerta- ja monityydyttämättömiä) rasvoja. Loput onkin sitten vettä ja lisäaineita. Huomataan siis, että se suositus enintään 20% on siitä rasvamäärästä eikä koko levitteen määrästä.
      Ne puuttuvat hyvät rasvat tuleekin sitten öljystä salaateissa ja ruoanlaitossa.

      • Hintriika*

        Olisikohan nyt taas tehty yksisilmäinen tutkimus? Oletuksena vaikuttaa olevan, että ainoa hyvä/paha rasva tulee siitä margariinista. Syöhän ihminen muutakin päivän mittaan, kuten Katleijakin tuossa todisteli! Moni napsii vielä lisäksi kalaöljykapseleita. Kai sillä on merkitystä, mikä rasvojen kokonaismäärässä on hyvän ja pahan suhde.

        Tutkitaan ja hutkitaan. Kyllä tutkija tietää. Ja kansa uskoo.

        päättynyt tuloksetta? No sitten vain voilla päällystetty saapas singotaan takaisin aloittajalle!

      • Atolfia
        pilvi* kirjoitti:

        päättynyt tuloksetta? No sitten vain voilla päällystetty saapas singotaan takaisin aloittajalle!

        Tiedä noista saapasrasvoista, mutta peruna oikean voin kanssa on aivan verratonta, kun sitä nyt ei aivan lusikkamääriä vetele sisäänsä. Leipäkin maistuu moninverroin paremmalle voin kanssa, vaikka tuleehan tuota Flooraakin käytettyä jonkin verran.

        Ruoanlaitossa käytän voita yhdessä öljyn kanssa, siten tulee makua paremmin.

        Muistaakohan kukaan tanskalaista margariinia, jota tuli sodan jälkeen Suomeen? Se oli aivan hirveän makuista ja hajuista. Mistä lie tehty silloin se margariini. En muista, tuliko sitä ensimmäisen paketin jälkeen enää lisää ostettua. Vieläkin tulee öglö olo, kun muistan sen maun.

      • pilvi*
        Atolfia kirjoitti:

        hauskasti sanottu " öglö " olo:D ! Isäkin aikanaan varmaan luki niitä kissanraatotarinoita, ja nuuhki jääkaappia, muistan vielä äidin ilmeen kun hän pyysi minuakin nuuhkimaan jääkaappia. Ei siellä mikään haissut:D

        No sellainen on ihminen, mielikuvituksella on valtaisa voima. Äitini oli hyvin realistinen ja hyvämuistinen ihminen, selkeä sanoisin. Kyllä heillä oli hauskaa keskenään, se on jäänyt parhaiten mieleeni. Miniäni muistelee vieläkin Marttaa ja Väinöä, kuinka he tarinoillaan saattoivat viihdyttää seuruetta parin tunnin ajan, naurun helähdellessä toistamiseen.

        Paistat samoin kuin minäkin öljyn kera. Oivariini sisältää itsessään tuon öljyn, joihinkin paistoksiin en silloin lisää öljyä lainkaan.---- Emmehän täällä ikuisesti ole pohtimassa näitäkään, mutta toivoisin etteivät verisuonemme turhaan kovettuisi. Siihenkin osalla ihmisiä on suurempi taipumus.

      • Fanni I
        Atolfia kirjoitti:

        Tiedä noista saapasrasvoista, mutta peruna oikean voin kanssa on aivan verratonta, kun sitä nyt ei aivan lusikkamääriä vetele sisäänsä. Leipäkin maistuu moninverroin paremmalle voin kanssa, vaikka tuleehan tuota Flooraakin käytettyä jonkin verran.

        Ruoanlaitossa käytän voita yhdessä öljyn kanssa, siten tulee makua paremmin.

        Muistaakohan kukaan tanskalaista margariinia, jota tuli sodan jälkeen Suomeen? Se oli aivan hirveän makuista ja hajuista. Mistä lie tehty silloin se margariini. En muista, tuliko sitä ensimmäisen paketin jälkeen enää lisää ostettua. Vieläkin tulee öglö olo, kun muistan sen maun.

        Rasvaa vain vähän ruoanlaittoon. Terveys ja linjat ennen kaikkea mielessä.
        Vähenee siinä paistokärytkin, kun perehtyy vähärasvaiseen valmistukseen.
        Muikkujen paisto menee meillä nyt näin:
        Uunipannun folio tai leivinpaperi penslataan voisulalla. Peratut (puhkotut), valutetut muikut "pölistellään" muovipussissa jauhojen ja mausteiden kera. Ladotaan uunipannulle, paistetaan 250 C:ssa n. 25 min. Maittaa syksyn pottujen kanssa nämä verrattomat muikut.
        Voita ei juuri muuhun sovi käyttääkään. On terveellisempiä rasvoja eri pulloissa ja rasioissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      82
      1310
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      44
      938
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      362
      767
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      132
      720
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe