Maakuntalehti kertoi tänä aamuna, että kesää kestää vielä kaksi päivää. Tänään ja huomenna, sitten alkaa kylmää ilmaa virrata Suomeen.
Kyllä onkin lämmin ilta, ainakin tällä kaakkois-Suomessa, ihan kuin elokuussa.
Laitoin terassille kynttilöitä palamaan ja istuskelin samettisessa illassa. Kaikki kesäkukat terassilla kukkivat vielä ihan loistossaan. Olen istuttanut taas kukkasipuleita kuten muinakin vuosina, nyt vain tuntuu siltä, että olinkohan liian aikaisessa. Onkohan ollut liian lämmintä?
Melkein kaikki syystyöt on vielä tekemättä tämän lämpimän syksyn vuoksi. Humala on vielä ihan vihreä, samoin ruusupapu. Ei millään raaskisi ottaa niitä alas.
Lumihiutale amppelissa näkyy vain innostuvan, kun helteet loppuivat, kukat ovat vahvistuneet ja lisääntyneet, samoin on käynyt ruusuliisalle.
Ihana on ollut tämä syksy.
Kesä loppuu...
3
163
Vastaukset
- 1943
tosiaan. Ruska alkaa näkyä täällä varsinaisessa Suomessa. Vaahterat ja haavat ovat erityisen kauniita. Puutarhassa kukkivat krassit, miekkaliljat ja syyshortensia. Kuivuudesta huolimatta kosteikko- ja suppilovahveroja on. Perkaan ja panen pakastimeen. Puolukat on poimittu, omenasose osittain. Mehuasemalle pitää tilata aika, puristettu omenamehu on hyvää. Nauttikaamme.
Tänään ainakin on ollut mitä ihanin syyssunnuntai.
Lämpömittarikin (varjossa) kapusi vielä yli kahdeksantoista asteen!
Oli mukava tehdä pieni (260km.) maakuntakierros, tai oikeastaan ajeltiin neljänkin maakunnan alueella. Oli hienoa ruskaa monin paikoin, sitä kun ei kotinurkilla ole, vai eikö sitä huomaa.
Kamerakin oli mukana, mutta isäntä kun oli kuskina niin sitten mentiin vaan, ei paljon pysähdelty.
Olenkin sanonut, että hänen kanssaan olisi pian Suomenmaa kierretty, ei paljon nähtävyydet kiinnosta.
Niin ne maakunnat - ne olivat Satakunta, Varsinais-Suomi, Häme ja Pirkanmaa.
Vielä siitä kesän loppumisesta, johan kohta on jo lokakuu - ajatelkaa, kuinka kauniista ja lämpimästä syksystä ollaan saatu nauttia!
Kukkaset multa on jo kaikki ränsistyneet ja syytä etsiessä lienee aihetta katsoa peiliin, ovat jääneet huonolle hoidolle, en kertakaikkiaan viitsinyt enää kantaa niille vettä.
Että silleen!
Hyvää syksyä aloittajalle!- 1943
ajelet, kun minäkin yleensä. Tavallisin reittini on 220 km yhteen suuntaan. Maakuntien rajoilla ajelen, sillä radio hyppii Satakuntaan, Hämeeseen ja Tampereelle. Täällä Varsinais-Suomessa kotikulmilla pysyy sentään samalla asemalla.Tänään oli lämmintä, mutta tuulista ja pilvistä. Puolikuu näkyi taivaalla illalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475365Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612086Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181760Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 161473
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301417Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771058Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se205905