Mitä virkaa on tilintarkastuksella ja tilintarkastajilla? Muistui takavuosilta kuinka muuan Feiring-niminen virkamies taltioi seteleitä Eduskunnan arkistoon. Ei omaan käyttöönsä, mutta kuitenkin. Rahat taisivat olla vero-osuuksia, kun Feiring oli tilannut pankista seteleitä bruttopalkkojen verran. Jotenkin näin siinä kävi.
Eduskunnan kerhon kavallusjuttu
3
171
Vastaukset
Tilintarkastus on tähän asti ollut edustajien itsensä tarkastuksen varassa. Kuittejakaan ei ole oikein vaadittu, kunhan joku on vain sanonut käyttäneensä varoja. Helppohan siitä on tarvitsevan vaikka itselleen vähän ottaa.
Sauli Niinistö sanoo panevansa ulkopuoliset ammattitilintarkastajat hommiin...toivottavasti.
Joskus joku on ihmetellyt Apu-lehden kirjoittamaa Eduskunnan naisten saunakerhon pöytäkirjaa, että voiko sellainen meno olla mahdollista ja Apu kertoi, että koko juttu on pelkkää satua. Minusta alkaa tuntua, että sekin on totta.- capt. cöpenick
Ikävää huomiota eduskunnan taholle. Tämä kavallus oli summaltaan enemmän 'kahviraha'tasoa. Kun taas esim H1N1 rokotteet maksavat veronmaksajille 37 milj. euroa.
Tästä jotkut ehtivät irvailemaan, että flunssajutun ylipaisuttaminen tekee sievän potin 'rokkoherroille'.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että337703- 51661
- 109648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574