Otteita Päivämiehestä ja Siionin lähetyslehdestä

x

- Ihmiselle ei ole annettu valtaa päättää tällaisista syntymään tai kuolemaan liittyvistä asioista.
- Sinulla on mahdollisuus päästä iankaikkisesta elämästä osalliseksi uskomalla epäuskosi ja kaikki syntisi anteeksi Jumalan valtakunnasta saarnatussa evankeliumissa
- On hyvä miettiä harrastuksia myös uskon näkökulmasta. Melkein missä tahansa harrastuksessa voi joutua kiusauksiin. On huonoja kirjoja, maailmallista musiikkia, kilpailuissa oman kunnian tavoittelua ja niin edelleen.
- Vapaa-ajan vietto epäuskoisten kanssa voi muodostua joskus ongelmaksi. Maailmalliset ajatukset, puheet ja käyttäytyminen tarttuvat helposti.

7

235

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • diipadaapa199

      ei meillä ole mitään ehkäisykieltoa, ja maailmanlapset joutuvat helvettiin...
      näin oikolukua rivien välistä!!!

    • cbghtji

      Tällaisessa uskonnossa lahkoutumisen vaara in ilmeinen.

      • huphuu

        Vl-liike on jo lahkoutunut aikaa sitten. VAIN ME-oppi alkoi jo ainakin 1930-luvulla. 1970-luvulla sitten rajoja tavalliseen kirkkoon sitten vielä tarkennettiin kovalla kädellä.


    • maailmallista!

      Sillä maailman ihmisen ja erityisesti omavanhurskaat yrittävät ansaita taivaspaikkaa olemalla ilman tupakkaa. Onneksi me Jumalan lapset olemme ihan vaan armosta uskomassa ilman omia ansioita!

      • aippa.

        Älkää rakastako maailmaa, älkääkä mitään, mikä siitä on. Vai ei sinulla ole ansioita. Minäpä luettelen sinun ansioitasi. Ansioidut jo sillä, kun teet puolisosi kanssa ison perheen. Jos ehkäisette, niin teille ei tule siitä armoa, eikä ansioita.
        Et kiroile, et käy elokuvissa, et teatterissa, et käytä alkoholia, et onanoi, et valehtele, et varasta, ja noudatat tinkimättömästi kaikkia uskontonne säädöksiä.
        Näistähän kertyy sinulle, mitäpäs muuta kuin ansioita. Meille muille näitä ansioita ei tule. Ainoa ansio taitaa olla tupakoimattomuus, pysyy ainakin pyhän hengen temppeli puhtaana noesta.

        Taivaspaikka ansaitaan monella tavalla: uskomalla, tekemällä laupeudentöitä, elämällä siveästi, tekemällä parannusta, pyytämällä anteeksi, rakastamalla lähimmäistään, kunnioittamalla lakia ja esivaltaa, esimiehiä, käyttäytymällä luontoa ja ympäristöä varjellen.
        Tupakoimalla ei ainakaan kunnioiteta luojaa, se on varma asia.

        Taivaspaikan saanti ei riipu vain yhdestä asiasta, vaan kaikki ne nivoutuu yhteen.
        Jos elän kuin porsas ja luotan vain siihen,. että armossa on kyllin, se ei tunnu oikein vakuuttavalta kristityn elämäntavalta.
        Tupakointi ei voi olla sopiva kristityn elämäntapa, vaikka siinä ei autuuden ansaitsemisesta olisi kysymyskään.
        Uskovainen haluaa kunnioittaa luojaansa myös terveellisillä elämäntavoilla, eikä olla jonkun maailmallisen pahan tavan orja.


    • Ihmettelijä XY

      Kuulostaa lakikirjalta ja jatkuvalta itsetarkkailulta. Minne katosi kristityn vapaus ja uskomisen ilo?

    • - Sinulla on mahdollisuus päästä iankaikkisesta elämästä osalliseksi uskomalla epäuskosi ja kaikki syntisi anteeksi Jumalan valtakunnasta saarnatussa evankeliumissa ** Kerrotko paikan Raamatusta, missä se ilmenee. Samoin miten oli Ristin ryöväri, JOKA ON ESIMERKKI PELASTUNEESTA, uskoiko Hän mihin?

      - On hyvä miettiä harrastuksia myös uskon näkökulmasta. Melkein missä tahansa harrastuksessa voi joutua kiusauksiin. On huonoja kirjoja, maailmallista musiikkia, kilpailuissa oman kunnian tavoittelua ja niin edelleen. ** Kerro mikä on turvallinen VL harrastus.

      - Vapaa-ajan vietto epäuskoisten kanssa voi muodostua joskus ongelmaksi. ** Kuka on epäuskoinen, Ristin ryövärikö?

      Maailmalliset ajatukset, puheet ja käyttäytyminen tarttuvat helposti. ** Sama se on tuon tupakan ja valehtelun osalta, teistä helposti oppii.

      Shalom

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      110
      695
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      526
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      516
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      73
      462
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      40
      455
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      24
      445
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      424
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      38
      399
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      394
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe