Miksi pettävä mies ei eroa?

miehen osan painottamista noiden tutkimusten takia.

Asiaa voisi hahmottaa monellakin tavalla. Esimerkiksi vanhan ajan malli, jossa mies kokee olevansa perheen elättäjä ja ei halua jättää lasta / lapsiaan ennen kuin he ovat täysi-ikäisiä. Tähän kuuluu myös omaisuuteen liittyvät puolet.

Toinen malli on että avioliiton ei tarvitsekaan olla ”täydellinen” tai edes mukava, ja sitä hellyyttä haetaan ulkopuolisista suhteista. Tämä on jotenkin roolisidonnainen juttu, eli miehet kokevat naiset hyvin erilaisina ihmisinä kuin itsensä.

Tähän kategoriaan voi ajatella kuuluvan niidenkin miesten jotka kokevat miehuullisena sen, etteivät naiset määrää heitä. Eivät siis heidän seksuaalielämästäkään.

Sekin on todettu että miehelle perhe ja koti ovat tärkeä, ei niinkään ne yksittäiset ihmiset siellä kotona. Vaimo koetaan lähinnä rinnalla eläjänä, ei erityisesti seksuaalisena kumppanina.

Eräät miehet, jotka ovat rakentaneet oman talon, ovat maininneet sen etteivät halua jättää sitä vaimoilleen ja hänen mahdollisille uusille kumppaneille. Miehillä on kuitenkin huonot mahdollisuudet saada lapsia itselleen, joten he mieluummin kärvistelevät liitoissaan ja hakevat huojennusta toisista naisista. Auttaisiko jos miehillä olisi paremmat mahdollisuudet saada lasten huoltajuus itselleen?

Ainakin heitä jotka kyllä haluaisivat muutoksia siinä suhteessa, eivät oikein osaa. Eivät tiedä mitä pitäisi tehdä. Moni hakeekin siitä toisesta naisesta tavallaan terapeuttia ja ystävää, jonka kanssa saavat puhua. Miehet harvoin keskenään puhuvat parisuhteidensa ongelmista. Moni kokee ammattiauttajat hyvin negatiivisina.

Kun avioliitto väljähtyy, ollaan vaan tottumuksen voimasta siinä. Kotona on ihan mukava asua, mutta vapaa ajat pyritään viettämään muualla. Vaimo on ihan ”kiva”, mutta suhde ei anna enää mitään. Ei ehkä ole pahempia riitojakaan, joten miksi sieltä kotoaan muuttaisi?

nainenhan eroaa. Yli 90% eroista otetaan naisen aloitteesta. Tuo on niin suuri määrä, että käytännössä mies ei eroa.

näkökohta

Jos puoliso on todellakin jotenkin heikoilla sairauksien takia. Mutta liittykö tähän sääliä? Ei raskita jättää, koska pelätään toisen tilan huononemista tai muiden ihmisten tuomioita?

mummomuori kirjoitti:

näkökohta

Jos puoliso on todellakin jotenkin heikoilla sairauksien takia. Mutta liittykö tähän sääliä? Ei raskita jättää, koska pelätään toisen tilan huononemista tai muiden ihmisten tuomioita?

Lue lisää

Tämän olen itsekin kuullut erään pettävän ukkomiehen suusta. Ei kuulemma kehtaa jättää sairauksista kärsivää vaimoa, pysyy avioliitossa säälistä ja lasten ym. tuomion pelossa.

mummomuori kirjoitti:

näkökohta

Jos puoliso on todellakin jotenkin heikoilla sairauksien takia. Mutta liittykö tähän sääliä? Ei raskita jättää, koska pelätään toisen tilan huononemista tai muiden ihmisten tuomioita?

Lue lisää

pitää todellakin yllä monia suhteita - ja paljon varmemmin kuin rakkaus.

että mies todella välittää lapsistaan? (minusta se pitää paikkansa). Miehelle avioliitto ja perhe voivat olla ”kunnia” asia, vaikka olo ei siellä kotona olekaan koivin mukava.

Tuo velvollisuus on kyllä aika vanha asia, sopiiko se myös nuorempiin miehiin?

mummomuori kirjoitti:

että mies todella välittää lapsistaan? (minusta se pitää paikkansa). Miehelle avioliitto ja perhe voivat olla ”kunnia” asia, vaikka olo ei siellä kotona olekaan koivin mukava.

Tuo velvollisuus on kyllä aika vanha asia, sopiiko se myös nuorempiin miehiin?

Lue lisää

välittää lapsistaan - kyllä useinkin. Mutta sitä enemmän mies rakastaa sitä mukavuutta - mitä liittyy lastenhoitoon, kun vaimo on siinä vierellä eli hoitamassa kaiken. Mies voi näin osallistua perhe-elämään helposti ja vaivattomasti. Erotessa lapset jäävät useinmiten äidille - ja miehen pitää luoda lapsiinsa aivan toisenlainen suhde kuin liiton aikana. Se on usein vaativaa, ellei isä ole koskaan yksin vastannut kodin- ja lastenhoidosta. Miehen vastuu ja velvollisuus lapsista kasvaa eron jälkeen - ja se on joillekin tosi kova paikka.

pelkäävät. Mitä he oikeastaan pelkäävät?

Tuo on varmasti totta että tottumus on toinen luonto, muutoksia pelätään vaikka toisaalta niitä toivotaan.

mummomuori kirjoitti:

pelkäävät. Mitä he oikeastaan pelkäävät?

Tuo on varmasti totta että tottumus on toinen luonto, muutoksia pelätään vaikka toisaalta niitä toivotaan.

pelkäävät yksinäisyyttä ja omia huonoja sosiaalisia taitoja ja/tai sosiaalisten verkostojen puuttumista. Miehet pelkäävät myös sukulaisiaan - eikä suotta...

että suhde väljähtyy? Että niin käy aina...

kyseisestä asiasta: On niin helppoa olla naimisissa, kun vaimo tekee kaiken (hoitaa kodin, lapset jne.) eikä jaksais alkaa hoitamaan kaikkia inhottavia paperiasioita omaisuuden jakamiseksi, eikä varsinkaan maksamaan elatusmaksuja omista lapsista. Tuo edellinen viesti eli kyllä se seuraavakin suhde siitä väljähtyy on myös totta, miehet ilmeisesti nauttivat siitä, että on "akka", joka nalkuttaa ja pitää ruodussa (lue äiti, joka pitää pojusta huolta). Miehet on jotenkin niin lutusia, kun ne käy vieraissa ja keräävät sääliä toisilta naisilta, mutta annas jos oma akka uskaltaa tehdä saman, niin elämältä putoaa pohja pois.. Miehestä tulee hylätty pikkupoika, vaikka itsellä olisi ollut kymmeniä vieraita naisia.
Sit on tosiaan se, että ei jostakin syystä "raatsita" jättää sitä vaimoa, kun se on niin Minusta riippuvainen. Takana päin haukutaan sitä toisille naisille ja haetaan tukea omille mielipiteille, mutta mitään ei uskalleta tehdä (muuta kuin käydä vieraissa). Jos jäädään kiinni, niin anotaan anteeksiantoa ja jatketaan samaan malliin niin kauan, kuin vaimo vain jaksaa antaa anteeksi. Mies ei eroa, ellei vaimo potki sitä pihalle. Jos näin käy, niin mies hankkii nopeasti uuden "äidin" ja sama peli jatkuu muutaman (max 5) onnellisen vuoden jälkeen.
Oma lukunsa ovat tietysti ne miehet, joille avioero on yhtä kuin täydellinen epäonnistuminen, ei siis voi erota ennen kuin kuolema erottaa, vaikka avioliitto olisi yhtä tuskaa. Tuskaa voi helpottaa käymällä vieraissa. Ja tietenkin ne miehet, jotka sanovat: Olin niin humalassa ja sen naisen kanssa oli niin kiva tanssia ja jutella, ja yksi asia johti toiseen. Sitä tapahtuu aina kun mies on yksin liikenteessä, aina löytyy joku tosi ihana juttukaveri ja aamulla on niin mahdoton morkkis, ei koskaan enää ja miten minä taas sorruinkin, kunpa vaimo ei vaan sais tietää. No, joskus saa ja joskus ei, mutta ihana mies saa anteeksi, kun hänhän kuitenkin RAKASTAA vain omaa vaimoaan.
Sekin on totta, että jotkut miehet kokevat, että ovat oikeutettuja pettämään, koska vaimo ei jostakin syystä anna. Tämän olen valmis hyväksymään, jos asiasta on todella keskusteltu kunnolla kotona ennen kuin mies menee vieraisiin. Tulee tosi huono olo itsellekin, kun näitä tänne kirjoittelee, ei taida olla uskollista miestä olemassakaan..
Mielestäni todellisin syy siihen, että pettävä mies ei eroa on valitettavasti vaimo, joka ei jostakin syystä halua erota. Vaimoilla näitä syitä ovat muun muassa taloudellinen tilanne, ehkä menestyvän miehen menetys, ei haluta näyttää epäonnistumista (esim. vanhempi nainen ja nuorempi mies, tuttavapiiri on yleensä jo suhteen alkaessa ennustanut, että tuo ei tule onnistumaan eikä epäonnistumista haluta myöntää), ollaan yhdessä lasten takia...pitkissä suhteissa en usko enää olevan sellaista intohimoista rakkautta, jonka takia haluaisi olla yhdessä (rakkaushan pitäisi olla molemminpuolista, eikä silloin ole tarvetta pettämiselle). Kyllä se yhdessäolo tai paremminkin roikkuminen kulissiliitossa on yleensä taloudellista riippuvuutta tavalla tai toisella. Ja onhan se hienoa, että "omistaa" miehen, vaikka vähän vieraisiin menevänkin, kuin että ei omistaisi lainkaan miestä:)

taas totean kuten tuolla jo aiemmin, että sama vertaus voidaan tehdä naisiin. Aikuinen nainen myös tietää, että seuraavakin suhde väljähtyy. "Uudesta suhteesta voi tulla helvetillinen", että tässä tapuksessa tulee ikävä entistä aviomiestä. Ja voin sanoa myös, että nähty on, ja vieläpä monta kertaa.

Ei vielä mummo kirjoitti:

kyseisestä asiasta: On niin helppoa olla naimisissa, kun vaimo tekee kaiken (hoitaa kodin, lapset jne.) eikä jaksais alkaa hoitamaan kaikkia inhottavia paperiasioita omaisuuden jakamiseksi, eikä varsinkaan maksamaan elatusmaksuja omista lapsista. Tuo edellinen viesti eli kyllä se seuraavakin suhde siitä väljähtyy on myös totta, miehet ilmeisesti nauttivat siitä, että on "akka", joka nalkuttaa ja pitää ruodussa (lue äiti, joka pitää pojusta huolta). Miehet on jotenkin niin lutusia, kun ne käy vieraissa ja keräävät sääliä toisilta naisilta, mutta annas jos oma akka uskaltaa tehdä saman, niin elämältä putoaa pohja pois.. Miehestä tulee hylätty pikkupoika, vaikka itsellä olisi ollut kymmeniä vieraita naisia.
Sit on tosiaan se, että ei jostakin syystä "raatsita" jättää sitä vaimoa, kun se on niin Minusta riippuvainen. Takana päin haukutaan sitä toisille naisille ja haetaan tukea omille mielipiteille, mutta mitään ei uskalleta tehdä (muuta kuin käydä vieraissa). Jos jäädään kiinni, niin anotaan anteeksiantoa ja jatketaan samaan malliin niin kauan, kuin vaimo vain jaksaa antaa anteeksi. Mies ei eroa, ellei vaimo potki sitä pihalle. Jos näin käy, niin mies hankkii nopeasti uuden "äidin" ja sama peli jatkuu muutaman (max 5) onnellisen vuoden jälkeen.
Oma lukunsa ovat tietysti ne miehet, joille avioero on yhtä kuin täydellinen epäonnistuminen, ei siis voi erota ennen kuin kuolema erottaa, vaikka avioliitto olisi yhtä tuskaa. Tuskaa voi helpottaa käymällä vieraissa. Ja tietenkin ne miehet, jotka sanovat: Olin niin humalassa ja sen naisen kanssa oli niin kiva tanssia ja jutella, ja yksi asia johti toiseen. Sitä tapahtuu aina kun mies on yksin liikenteessä, aina löytyy joku tosi ihana juttukaveri ja aamulla on niin mahdoton morkkis, ei koskaan enää ja miten minä taas sorruinkin, kunpa vaimo ei vaan sais tietää. No, joskus saa ja joskus ei, mutta ihana mies saa anteeksi, kun hänhän kuitenkin RAKASTAA vain omaa vaimoaan.
Sekin on totta, että jotkut miehet kokevat, että ovat oikeutettuja pettämään, koska vaimo ei jostakin syystä anna. Tämän olen valmis hyväksymään, jos asiasta on todella keskusteltu kunnolla kotona ennen kuin mies menee vieraisiin. Tulee tosi huono olo itsellekin, kun näitä tänne kirjoittelee, ei taida olla uskollista miestä olemassakaan..
Mielestäni todellisin syy siihen, että pettävä mies ei eroa on valitettavasti vaimo, joka ei jostakin syystä halua erota. Vaimoilla näitä syitä ovat muun muassa taloudellinen tilanne, ehkä menestyvän miehen menetys, ei haluta näyttää epäonnistumista (esim. vanhempi nainen ja nuorempi mies, tuttavapiiri on yleensä jo suhteen alkaessa ennustanut, että tuo ei tule onnistumaan eikä epäonnistumista haluta myöntää), ollaan yhdessä lasten takia...pitkissä suhteissa en usko enää olevan sellaista intohimoista rakkautta, jonka takia haluaisi olla yhdessä (rakkaushan pitäisi olla molemminpuolista, eikä silloin ole tarvetta pettämiselle). Kyllä se yhdessäolo tai paremminkin roikkuminen kulissiliitossa on yleensä taloudellista riippuvuutta tavalla tai toisella. Ja onhan se hienoa, että "omistaa" miehen, vaikka vähän vieraisiin menevänkin, kuin että ei omistaisi lainkaan miestä:)

Lue lisää

edellisen kirjoittajan kanssa. Niitä kulisseja pitää usein yllä vaimo, jolle ero olisi täydellinen julkinen epäonnistuminen ja taloudellinen katastrofi. Sillä varjolla ollaan valmiita ummistamaan silmät ja elämään huonossa olossa ja parisuhteessa tasan tarkkaan tietäen, että miehellä on uudet kuviot menossa. Ei naisetkaan osaa aina erota ajoissa eivätkä näe omaa hyväänsä tulevaisuuden suhteen, monestihan ero on helpotus kaikille osapuolille, lapsillekin, jotka varmasti vaistoavat, että kaikki ei ole kotona hyvin.

Lapsilla kiristäminen ja ajan pelaaminen (erotaan, kun lapset ovat isoja) ovat keinoja, joilla se mies saadaan siinä huonossa parisuhteessa olemaan varpaillaan ja pelkäämään sitä lopullista eropäätöstä.

En puhu nyt omasta kokemuksesta, mutta tuttavapiiriini kuuluu mies, joka on jo vuosikymmenen ollut onneton suhteessaan ja sanonut ettei usko parisuhteeseen eikä rakasta avovaimoaan, mutta ei uskalla erota (vaikka tässäkin tapauksessa uudet kuviot näyttäväkin olevan menossa) siinä pelossa, että menettäisi oikeuden lapsiinsa ja kuinka helvetilliseksi avovaimo elämän voisi erossa tehdä. Yhteinen omakotitalo, kesämökki, autot jne jne pitävät kulissia pystyssä ja eihän se avovaimo niistä halua luopua, vaikka suhteessa ei mitään muuta olekaan jäljellä. Mies hakee hellyyden, kumppanuuden ja juttukaverin uudesta suhteesta ja elää sitä klassista "kaksoiselämää". Ihmetten vain kauanko tällaiset kuviot pysyvät pystyssä, niin kauanko kuin ensimmäisen hermo pettää - onko se mies, nainen vai se toinen nainen?

E kirjoitti:

edellisen kirjoittajan kanssa. Niitä kulisseja pitää usein yllä vaimo, jolle ero olisi täydellinen julkinen epäonnistuminen ja taloudellinen katastrofi. Sillä varjolla ollaan valmiita ummistamaan silmät ja elämään huonossa olossa ja parisuhteessa tasan tarkkaan tietäen, että miehellä on uudet kuviot menossa. Ei naisetkaan osaa aina erota ajoissa eivätkä näe omaa hyväänsä tulevaisuuden suhteen, monestihan ero on helpotus kaikille osapuolille, lapsillekin, jotka varmasti vaistoavat, että kaikki ei ole kotona hyvin.

Lapsilla kiristäminen ja ajan pelaaminen (erotaan, kun lapset ovat isoja) ovat keinoja, joilla se mies saadaan siinä huonossa parisuhteessa olemaan varpaillaan ja pelkäämään sitä lopullista eropäätöstä.

En puhu nyt omasta kokemuksesta, mutta tuttavapiiriini kuuluu mies, joka on jo vuosikymmenen ollut onneton suhteessaan ja sanonut ettei usko parisuhteeseen eikä rakasta avovaimoaan, mutta ei uskalla erota (vaikka tässäkin tapauksessa uudet kuviot näyttäväkin olevan menossa) siinä pelossa, että menettäisi oikeuden lapsiinsa ja kuinka helvetilliseksi avovaimo elämän voisi erossa tehdä. Yhteinen omakotitalo, kesämökki, autot jne jne pitävät kulissia pystyssä ja eihän se avovaimo niistä halua luopua, vaikka suhteessa ei mitään muuta olekaan jäljellä. Mies hakee hellyyden, kumppanuuden ja juttukaverin uudesta suhteesta ja elää sitä klassista "kaksoiselämää". Ihmetten vain kauanko tällaiset kuviot pysyvät pystyssä, niin kauanko kuin ensimmäisen hermo pettää - onko se mies, nainen vai se toinen nainen?

Lue lisää

kyllä ollut paljon kommentteja. Itse miellän kulissiliiton sellaiseksi että siinä ei ole keskinäistä tunnesuhdetta, ollaan vain paperilla avioliitossa.

Eikä aina ole kyse kulisseista vaikka mies juoksisikin vieraissa. On mahdollista, että suhteessa on rakkautta yllin kyllin, miehellä vain on oma kasvuprosessinsa käytävänä.

Niin, voihan se omaisuus olla tärkeää sille naisellekin, määrittähän se nykyään meidän asemaa aika tavalla. Saa osakseen arvostusta muilta ja sitä käytetään ”menestymisen” mittarina. Saavutetuista eduista on silloin kovin vaikeaa luopua. Sama siis koskee sitä miestäkin, hänkään ei halua luopua omaisuudestaan, eikä siis halua erota.

Omistaminen on arvo, joka voi olla juuri se suhteen sitova tekijä. Molemmille niin tärkeää, että se on suhteen perustava kivijalka. Olen sitä mitä omistan, identiteettini riippuu siitä mitä omistan. (Maailma jota minun on ikävä kyllä vaikeaa ymmärtää.)

Ihmettelen sitä, miksi tällaisista suhteista ei voi tehdä avoimia suhteita? Jos juttu muuten toimii, niin ei odotetakaan mitään uskollisuuksia.

Olen pohtinut tätä naisen osuutta ja ainakin sen allekirjoitan että lapsia käytetään koston välineinä liian usein. Miehiltä riistetään oikeus rakastaa lapsiaan, rikotaan isän jalasten välit ja sitten syytetään miestä tunteettomuudesta. Kuvio jota monen naisen on vaikeaa tunnustaa.

Tuo ilmiö, että kunhan vaan on joku mies, kertoo puolestaan siitä, että yhä parisuhde on naiselle mittari ”hyvän” naisen onnistumisesta. Suhde on siis vain näyttöä toisille, ei itselleen luotua elämää. Naiselle on häpeällistä tulla jätetyksi, suuri epäonnistuminen ja näyttö ”kelvottomuudesta”? Siitäkö sitten se raivo eron uhatessa (joka purkautuu väärään kohteeseen, eli siihen toiseen naiseen)?

Toisaalta mennäänhän sitä nykyäänkin yhteen, vain siksi että muutkin niin tekevät. Perustetaan perhe, koska se nyt kuuluu asiaan. Olen ymmärtänyt että miehet ovat valmiimpia solmimaan tällaisia parisuhteita, joissa heidän osaltaan ei ehkä niitä tunteita niin olekaan, mutta suhde tuntuu ”ihan mukavalta”, ehkä vain järkevältä.

Pystyykö kuitenkaan se nainen tekemään siitä erosta niin helvetillisen, kuin miehet pelkäävät? Tätä kyllä epäilen usein. Vai etsitäänkö se uusi nainen ikään kuin puskuriksi sitä eron taistelua helpottamaan?

Onhan mahdollisuus kuitenkin hakea yksipuolista eroa?

mitään ongelmaa ole. Enkä hae mitään apua täältä. Ei tarvitse hakea. Kyllä minulla on täysi oikeus sanoa mielipiteeni. Ongelma taitaa ollakin sulla.

karppa.. kirjoitti:

mitään ongelmaa ole. Enkä hae mitään apua täältä. Ei tarvitse hakea. Kyllä minulla on täysi oikeus sanoa mielipiteeni. Ongelma taitaa ollakin sulla.

sori karppa mummomuorille vastasin , ensiulle.

ööööbi.... kirjoitti:

sori karppa mummomuorille vastasin , ensiulle.

miksi minulla pitäisi olla joku ongelma?

Jos sinulla on eri mielipiteitä, niin kirjoita ne tänne. Aina saa olla eri mieltä, ja vielä kun osat perustella, sitä parempi.

Toisaalta ymmärrän myös erilaiset tunteen purkaukset, mutta en ota niitä henkilökohtaisesti – jokaisella kun on paha päivänsä.

Vai oma vikasi?

Jos ihan itse olet luonut itsellesi tuollaisen arvon, että miehuus on mahdollisimman monta yhdyntää eri naisten kanssa? On miehiä joille miehuus on ihan eri asioita.

Olen usein kysynyt että miksi sitten tuollaiset miehet parisuhteessa, jossa ei voi olla oma itsensä? Pelkäätkö omaa riittämättömyyttäsi ja siksi huijaat ja manipuloit naisia? Ettet kelpaa kenellekään, et sittenkään ole sen puolison rakkauden arvoinen?

Haet lupaa tuntemattomilta naisilta mutta et kysy siltä, jolta se pitäisi kysyä – omalta puolisoltasi. Etkö uskalla riskeerata?

Jos kerran tuo on uskomasi ”totuus”, miksi se pitää sitten salata?

Entä jos onkin olemassa joku, joka rakastaisi sinua siitä huolimatta, että seksi määrittelee sinun elämääsi? Hän ei hylkäisi siitäkään huolimatta.

Onko tämä sitten se miehen "vika" itsessään, että pettää? Hän ei vain osaa elää oman seksuaalisuutensa kanssa tasapinossa.

mummomuori* kirjoitti:

Vai oma vikasi?

Jos ihan itse olet luonut itsellesi tuollaisen arvon, että miehuus on mahdollisimman monta yhdyntää eri naisten kanssa? On miehiä joille miehuus on ihan eri asioita.

Olen usein kysynyt että miksi sitten tuollaiset miehet parisuhteessa, jossa ei voi olla oma itsensä? Pelkäätkö omaa riittämättömyyttäsi ja siksi huijaat ja manipuloit naisia? Ettet kelpaa kenellekään, et sittenkään ole sen puolison rakkauden arvoinen?

Haet lupaa tuntemattomilta naisilta mutta et kysy siltä, jolta se pitäisi kysyä – omalta puolisoltasi. Etkö uskalla riskeerata?

Jos kerran tuo on uskomasi ”totuus”, miksi se pitää sitten salata?

Entä jos onkin olemassa joku, joka rakastaisi sinua siitä huolimatta, että seksi määrittelee sinun elämääsi? Hän ei hylkäisi siitäkään huolimatta.

Onko tämä sitten se miehen "vika" itsessään, että pettää? Hän ei vain osaa elää oman seksuaalisuutensa kanssa tasapinossa.

Lue lisää

Kallis on hinta jos mies oppii pettämisen kautta vain kasvaakseen. Suhdetta tuhoava kasvu, olis sen kasvun jo aikaisemmin pitänyt tapahtua. Eikö tuota sanota kantapään kautta oppimiseksi, odottaisi sitä normaalia järkeäkin ymmärtämään syy ja seuraussuhteen tekosilleen ennen tuhoisia tekoja.

mummomuori* kirjoitti:

Vai oma vikasi?

Jos ihan itse olet luonut itsellesi tuollaisen arvon, että miehuus on mahdollisimman monta yhdyntää eri naisten kanssa? On miehiä joille miehuus on ihan eri asioita.

Olen usein kysynyt että miksi sitten tuollaiset miehet parisuhteessa, jossa ei voi olla oma itsensä? Pelkäätkö omaa riittämättömyyttäsi ja siksi huijaat ja manipuloit naisia? Ettet kelpaa kenellekään, et sittenkään ole sen puolison rakkauden arvoinen?

Haet lupaa tuntemattomilta naisilta mutta et kysy siltä, jolta se pitäisi kysyä – omalta puolisoltasi. Etkö uskalla riskeerata?

Jos kerran tuo on uskomasi ”totuus”, miksi se pitää sitten salata?

Entä jos onkin olemassa joku, joka rakastaisi sinua siitä huolimatta, että seksi määrittelee sinun elämääsi? Hän ei hylkäisi siitäkään huolimatta.

Onko tämä sitten se miehen "vika" itsessään, että pettää? Hän ei vain osaa elää oman seksuaalisuutensa kanssa tasapinossa.

Lue lisää

Jos aviolitto kestää pitkään, sen historiassa on noita eri vaiheita. Molemmat puolisot ovat kenties olleet jossakin vaiheessa rakastuneet johonkin kolmanteen ja ero olisi voinut ryskyen tulla. Rlämä on mennyt eteenpäin ja asiat ja ihmiset ovat muuttuneet.
Enää eron esteenä eivät ole lapset, ei omaisuus; koska sitä on molemmille yllin kyllin. Terveyttä, niin fyysistä kuin psykkistäkin riittää tai remppaa on molemmilla tasapuolisesti. Iän ja elämänkokemuksen myötä asioita katsoo jo laajemmin. Tietää jo siitä parisuhteestakin kokolailla.
Tarkoitan sitä, että elämän myrskyjen aikana, on puolisoilla vaiheita, jolloin olisi voitu panna yhteiselämä poikki, mutta liitto onkin jatkunut . Ja muotunut hienoksi parisuhteeksi. On syvää rakastamista, välittämistä, sitä lämmintä seksiäkin, vahva pohja elämiseen ja nauttimiseen. Yhdessä hankittu hyvä on tallella ja aikuisilla lapsilla ehyt tausta tuomassa myös turvallisuutta.
Aikansa ihminen voi jaksaa heilua, mutta viimeistään eläkevuosien lähetessä, kiittää, kun ei hajottanut hyvää parisuhdettaan, olkoonkin, että ajottain se on ollut kumppanuutta, rinnalla kulkemista, mitä se toivottavasti on loppuun saakka kaiken muun lisäksi.
Tuosta äitinä olosta. Parikymmentä vuotta sitten, kun elimme sitä " väljähtynyttä " , lopetin kaikenlaisen miehen huolehtimisen. En pessyt hänen pyykkiään, en laittanut hänelle ruokaa ym. Mitä siitä seurasi, hän opeteli taidot itse. Vastaa nyt meidän kahden ruokahuollosta. Kotona odottaa päivittäin hyvää ruokaa, kauniisti katettuna. Muustakin huolehdimme yhdessä, tosin pysyy kirves ja saha myös minun kädessäni.
Syitä lähteä kalppimaan parisuhteesta olisi miehellä niinkuin minullakin jossain vaiheessa ollut. Kaikilla on. Luojalle kiitos, etttä niin ei tapahtunut!

fiksuako? kirjoitti:

Kallis on hinta jos mies oppii pettämisen kautta vain kasvaakseen. Suhdetta tuhoava kasvu, olis sen kasvun jo aikaisemmin pitänyt tapahtua. Eikö tuota sanota kantapään kautta oppimiseksi, odottaisi sitä normaalia järkeäkin ymmärtämään syy ja seuraussuhteen tekosilleen ennen tuhoisia tekoja.

Lue lisää

että elämänkoulu on kova koulu.

Niin, miksi sen kasvun olisi pitänyt tapahtua jo aiemmin? Kuka tai mikä instanssi voi sanoa että nyt sinä olet valmis? Nyt olet kyllin kehittynyt että voit solmia parisuhteen, tehdä lapsia, jne.?

Eiköhän me jokainen kehitytä omaa tahtiamme ja omien vaiheiden kautta. Se mikä mielestäni pitäisi oppia, on kasvutilan ja ajan antaminen toiselle - sekä myös itselleen.

totuuksia? kirjoitti:

Jos aviolitto kestää pitkään, sen historiassa on noita eri vaiheita. Molemmat puolisot ovat kenties olleet jossakin vaiheessa rakastuneet johonkin kolmanteen ja ero olisi voinut ryskyen tulla. Rlämä on mennyt eteenpäin ja asiat ja ihmiset ovat muuttuneet.
Enää eron esteenä eivät ole lapset, ei omaisuus; koska sitä on molemmille yllin kyllin. Terveyttä, niin fyysistä kuin psykkistäkin riittää tai remppaa on molemmilla tasapuolisesti. Iän ja elämänkokemuksen myötä asioita katsoo jo laajemmin. Tietää jo siitä parisuhteestakin kokolailla.
Tarkoitan sitä, että elämän myrskyjen aikana, on puolisoilla vaiheita, jolloin olisi voitu panna yhteiselämä poikki, mutta liitto onkin jatkunut . Ja muotunut hienoksi parisuhteeksi. On syvää rakastamista, välittämistä, sitä lämmintä seksiäkin, vahva pohja elämiseen ja nauttimiseen. Yhdessä hankittu hyvä on tallella ja aikuisilla lapsilla ehyt tausta tuomassa myös turvallisuutta.
Aikansa ihminen voi jaksaa heilua, mutta viimeistään eläkevuosien lähetessä, kiittää, kun ei hajottanut hyvää parisuhdettaan, olkoonkin, että ajottain se on ollut kumppanuutta, rinnalla kulkemista, mitä se toivottavasti on loppuun saakka kaiken muun lisäksi.
Tuosta äitinä olosta. Parikymmentä vuotta sitten, kun elimme sitä " väljähtynyttä " , lopetin kaikenlaisen miehen huolehtimisen. En pessyt hänen pyykkiään, en laittanut hänelle ruokaa ym. Mitä siitä seurasi, hän opeteli taidot itse. Vastaa nyt meidän kahden ruokahuollosta. Kotona odottaa päivittäin hyvää ruokaa, kauniisti katettuna. Muustakin huolehdimme yhdessä, tosin pysyy kirves ja saha myös minun kädessäni.
Syitä lähteä kalppimaan parisuhteesta olisi miehellä niinkuin minullakin jossain vaiheessa ollut. Kaikilla on. Luojalle kiitos, etttä niin ei tapahtunut!

Lue lisää

tämä oli hyvä kasvutarina pariuhteessa.

mummomuori* kirjoitti:

tämä oli hyvä kasvutarina pariuhteessa.

Mä kohta oksennan kun kuulenkin sanan "parisuhde". Pelkkä paskan lässytystä koko touhu.

Yksin on paras kirjoitti:

Mä kohta oksennan kun kuulenkin sanan "parisuhde". Pelkkä paskan lässytystä koko touhu.

Mä petin mun vaimoa. Ihan vaan tyhmyyttäni. Ja mun vaimo onneksi antoi mahdollisuuden eikä heittänyt pihalle. Mä rakastan mun vaimoani. Ei mulla mitään muuta syytä olis jatkaa. Pelko kyllä perseessä joka kerta kun vaimo lähtee ulos että löytää jonkun. Oma vika. Tajuun sen. Vituttaa kun menin ryssiin hyvän elämän. Mun elämän suurin virhe.

kun en halua kirjoitti:

Mä petin mun vaimoa. Ihan vaan tyhmyyttäni. Ja mun vaimo onneksi antoi mahdollisuuden eikä heittänyt pihalle. Mä rakastan mun vaimoani. Ei mulla mitään muuta syytä olis jatkaa. Pelko kyllä perseessä joka kerta kun vaimo lähtee ulos että löytää jonkun. Oma vika. Tajuun sen. Vituttaa kun menin ryssiin hyvän elämän. Mun elämän suurin virhe.

Lue lisää

tuohon "paskan jauhantaan?

Mielenkiintoista muuten että joillekin isojen asioiden puinti on "paskanjauhantaa". Ehkä pettämine on niin pikku juttu?

Ehkä sinullekin kirkastui uusia asioita tuon hölmöilyn kautta. Vaimosi on vahva nainen ja toivon että löydätte uudestaan hyvän elämän. Ehkä erilaisen mutta siitä huolimatta hyvän.

Nyt olisi hyvä paikka miettiä, mitä juttuja toivot elämääsi, että se tuntuisi ELÄMÄLTÄ? Sitähän moni hakee noilta sivusuhteilta. Onko teillä rohkeutta lähteä kokeilemaan?

Kuulostaapa epäkypsän yksilön vastaukselta. Minä olen mies, ja minulle ei tulisi mieleenkään satuttaa vaimoani rakastelemalla toisen kanssa. Katsella toki voin ja luvan kanssa, mutta en koskea. Jos tekisi mieli muihin kajota, pysyisin sinkkuna. Vähän itsehillintää, siinä ois pojalle kasvun paikka. Hävettää lukea tuollasia vastauksia muilta miehiltä. Mulle rakastaminen tarkoittaa sitä että kunnioitan ja arvostan vaimoani, enkä ikinä pettäisi hänen luottamustaan. Vähän tuntuu että joillekin pojanklopeille rakastaminen tarkoittaa sitä kun ihaillaan että vaimo se vaan on niin kiltti ja hoivaa, muttei ajatella yhtään että miltä vaimosta naisissa ravaaminen ja valehtelu tuntuu.

joku sanoi. Olen aatellut, että joku eläkkeellä oleva terapeutti jatkaa työtä, josta ei ollut valmis eläkkeelle jäämään. Jatkaa ikäänkuin olisi työssä. Nousee aamulla herätyskellon soidessa klo 6 ja istahtaa netin ääreen. Vihjeeksi muorille, hanki rahaa työlläsi, vaikkapa Muori-Ennustaja 12€ minuutti ppm.

hyvä että kirjoitti:

joku sanoi. Olen aatellut, että joku eläkkeellä oleva terapeutti jatkaa työtä, josta ei ollut valmis eläkkeelle jäämään. Jatkaa ikäänkuin olisi työssä. Nousee aamulla herätyskellon soidessa klo 6 ja istahtaa netin ääreen. Vihjeeksi muorille, hanki rahaa työlläsi, vaikkapa Muori-Ennustaja 12€ minuutti ppm.

Lue lisää

mutta mummomuorilla usein myös asiaa! Asioita voidaan katsoa niin monelta kantilta kuin meitä ihmisiäkin löytyy. Itse voi kuitenkin valita lukea vai ei, ei sitä täällä tarvitse parkua.

lukea kirjoitti:

mutta mummomuorilla usein myös asiaa! Asioita voidaan katsoa niin monelta kantilta kuin meitä ihmisiäkin löytyy. Itse voi kuitenkin valita lukea vai ei, ei sitä täällä tarvitse parkua.

Lue lisää

Jos on kiinnostunut lukemaan ketjua tai ketjuja ja aina tämä nim. tunkee joka väliin, muka NIIN LAAJAKATSEISENA, olen samaa mieltä kahden huomioijan lisäksi. Pisäisikö mummomuorin jäädä vaikka syyslomalle ketjuista

toki saa kirjoitti:

Jos on kiinnostunut lukemaan ketjua tai ketjuja ja aina tämä nim. tunkee joka väliin, muka NIIN LAAJAKATSEISENA, olen samaa mieltä kahden huomioijan lisäksi. Pisäisikö mummomuorin jäädä vaikka syyslomalle ketjuista

Lue lisää

turhan jauhamista Mummomuorin kirjoitukset, minusta ainakaan. Hän miettii tilanteita syvemmältä ja antaa mielestäni ajattelemisen aihetta monelta kantilta, kaikki nyt kun eivät syvällisempään ajatteluun pystykään, helppo sanoa neuvoksi jätä tai älä jätä, kuten monet täällä sanoo, eivätkä sen enempi uhraa ajatusta asialle...
Minulle ainakin Mummonuorin tekstit on hyvää kamaa, kun itse nyt pohdiskelen uskottomuusasian kanssa. Ja tosiaan lukematta voi jättää, jos ei mielytä.
Että älä nyt vain Mummomuori jää pois.

asiaa1 kirjoitti:

turhan jauhamista Mummomuorin kirjoitukset, minusta ainakaan. Hän miettii tilanteita syvemmältä ja antaa mielestäni ajattelemisen aihetta monelta kantilta, kaikki nyt kun eivät syvällisempään ajatteluun pystykään, helppo sanoa neuvoksi jätä tai älä jätä, kuten monet täällä sanoo, eivätkä sen enempi uhraa ajatusta asialle...
Minulle ainakin Mummonuorin tekstit on hyvää kamaa, kun itse nyt pohdiskelen uskottomuusasian kanssa. Ja tosiaan lukematta voi jättää, jos ei mielytä.
Että älä nyt vain Mummomuori jää pois.

Lue lisää

pitkän loman tältä palstalta. Palaa vaikka parin kuukauden päästä. Jookos:):)

olet ansainnut kirjoitti:

pitkän loman tältä palstalta. Palaa vaikka parin kuukauden päästä. Jookos:):)

No noita ketjuja olen tainnut aloittaa tällä palstalla ehkä 6 – 7 , en sen enempää.

Näinhän se on kun asia loppuu eikä enää osaa keskustella, aloitetaan tuo henkilöön kiinni käyminen. Kuuluu tämän suomi24 luonteeseen. Samoin provoilu, ärsyttäminen ja asiattomat kommentit. Asiallisuus ei siis ole valttia!

Pyrin pysymään hyvin yleisellä tasolla, ihan tarkoituksella. Olen kiinnostunut tietämään asioita ja siksi mielelläni luen / kuuntelen, mitä mieltä ihmiset ovat. Tämä voi tietysti tuntua ylimielisyydeltä, joten sori!

Vielä kerran, en ole terapeutti enkä eläkkeellä. Olen hyvin vahvasti työelämässä ja opiskelen työni ohella. Työni ei ole 7 – 16:sta työtä. Että kiitos vain, hankin ihan mukavasti. Ja eläkkeelle on piru vieköön liian monta vuotta. Enkähän sille voi mitään että olen aamuvirkku. Harvoin varmaan olette havainneet minun kukkuvan öitä täällä?

Jos koet asian ympäripyöreäksi, niin miksi et kommentoi niissä kohdin ja kysy tarkennusta? Sitä vartenhan nämä keskustelupalstat ovat, että täällä on lupa olla eri mieltä. Voi jopa muutoin vain purkaa mieltään, jos siltä tuntuu.

Miksi ette kirjoita asiasta vaan asian vierestä?

mummomuori* kirjoitti:

No noita ketjuja olen tainnut aloittaa tällä palstalla ehkä 6 – 7 , en sen enempää.

Näinhän se on kun asia loppuu eikä enää osaa keskustella, aloitetaan tuo henkilöön kiinni käyminen. Kuuluu tämän suomi24 luonteeseen. Samoin provoilu, ärsyttäminen ja asiattomat kommentit. Asiallisuus ei siis ole valttia!

Pyrin pysymään hyvin yleisellä tasolla, ihan tarkoituksella. Olen kiinnostunut tietämään asioita ja siksi mielelläni luen / kuuntelen, mitä mieltä ihmiset ovat. Tämä voi tietysti tuntua ylimielisyydeltä, joten sori!

Vielä kerran, en ole terapeutti enkä eläkkeellä. Olen hyvin vahvasti työelämässä ja opiskelen työni ohella. Työni ei ole 7 – 16:sta työtä. Että kiitos vain, hankin ihan mukavasti. Ja eläkkeelle on piru vieköön liian monta vuotta. Enkähän sille voi mitään että olen aamuvirkku. Harvoin varmaan olette havainneet minun kukkuvan öitä täällä?

Jos koet asian ympäripyöreäksi, niin miksi et kommentoi niissä kohdin ja kysy tarkennusta? Sitä vartenhan nämä keskustelupalstat ovat, että täällä on lupa olla eri mieltä. Voi jopa muutoin vain purkaa mieltään, jos siltä tuntuu.

Miksi ette kirjoita asiasta vaan asian vierestä?

Lue lisää

...ellei jopa mandariini.
Mummomuori, äläs nyt kiihdy kritiikistä! Olet sitä täällä itsekin auliisti jakamassa.
Olen tykännyt lukea näitä keskusteluja - silloin, kun ihmiset kertovat suoraan omista tunteistaan ja kokemuksistaan, ihan henkilökohtaisesti. Täällä on yksi jos toinenkin (aiheesta johtuen) aika vereslihalla, eikä mummomuorin "yleispätevä" ihmissuhdejargoni vaan jaksa kiinnostaa.
Mummis, voisit ainakin lyhentää tekstejäsi reippaasti. Where's the beef?

Tympiintynyt nainen kirjoitti:

...ellei jopa mandariini.
Mummomuori, äläs nyt kiihdy kritiikistä! Olet sitä täällä itsekin auliisti jakamassa.
Olen tykännyt lukea näitä keskusteluja - silloin, kun ihmiset kertovat suoraan omista tunteistaan ja kokemuksistaan, ihan henkilökohtaisesti. Täällä on yksi jos toinenkin (aiheesta johtuen) aika vereslihalla, eikä mummomuorin "yleispätevä" ihmissuhdejargoni vaan jaksa kiinnostaa.
Mummis, voisit ainakin lyhentää tekstejäsi reippaasti. Where's the beef?

Lue lisää

kirjoitettuna asia näemmä näyttää ihan toiselta kuin tarkoitus on. Vaikka kuinka yrittäisi sitä välttää.

En ole kiihtynyt, enkä edes suuttunut. Jatkan joskus toiste, vaikka ihan kokeillakseni jotain muuta tyyliä : ) Mutta loput on tuossa eri ketjussa...

vaan ajan takaa sitä kun täällä aina alleviivataan sitä että pitää erota ennen kuin pettää.

Ehkä se eroaminen aina ole niin suoraviivaista toimintaa tai edes tarpeeenkaan? Mistä siis itse voi tietää milloin erota, ei ole kovin helppoa tiedostaa.

mummomuori kirjoitti:

vaan ajan takaa sitä kun täällä aina alleviivataan sitä että pitää erota ennen kuin pettää.

Ehkä se eroaminen aina ole niin suoraviivaista toimintaa tai edes tarpeeenkaan? Mistä siis itse voi tietää milloin erota, ei ole kovin helppoa tiedostaa.

Lue lisää

Ahaa, juu nyt ymmärrän, mitä ajat takaa. Luulisin ainakin.

Taustaoletuksenasi on Mummomuori, aivan kuin annettuna asiana, että parisuhteessa on jotakin vikaa, JOKA sitten OIREILEE pettämisenä. Kuinka voit todistaa tämän ajatuksen, joka on ikään kuin sisäänleivottuna monissa kommenteissasi - ja aloituksessasikin.

Itse edustan sitä näkemystä, että ihmisellä on vapaa tahto ja ihminen tekee omat valintansa. Uskoton, pettävä puoliso on usein jollakin tavalla kyvytön arvioimaan valintansa seurauksia omassa ja muiden elämässä, pitkällä ja lyhyellä perspektiivillä. Uskottomuus kertoo uskottoman itsekeskeisyydestä ajattelusta aika paljon, mutta siitä ei voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä
puolisosta tai
parisuhteen toimivuudesta.

Uskottomuus ja parisuhteen laatu ovat sellaisessa kausaalisuhteessa keskenään, että:

- uskottomuus väistämättä on uhka parisuhteelle ja huonontaa sen laatua, ainakin väliaikaisesti, kriisivaiheessa.
- uskottomuus saattaa toteutua, vaikka uskoton kumppani olisi täysin tyytyväinen puolisoonsa.
- kriisivaiheen jälkeen suhde saattaa muuttua jopa tietyllä tapaa syvemmäksi ja lujemmaksi, jos käy hyvin.

En ymmärtänyt kirjoitti:

Ahaa, juu nyt ymmärrän, mitä ajat takaa. Luulisin ainakin.

Taustaoletuksenasi on Mummomuori, aivan kuin annettuna asiana, että parisuhteessa on jotakin vikaa, JOKA sitten OIREILEE pettämisenä. Kuinka voit todistaa tämän ajatuksen, joka on ikään kuin sisäänleivottuna monissa kommenteissasi - ja aloituksessasikin.

Itse edustan sitä näkemystä, että ihmisellä on vapaa tahto ja ihminen tekee omat valintansa. Uskoton, pettävä puoliso on usein jollakin tavalla kyvytön arvioimaan valintansa seurauksia omassa ja muiden elämässä, pitkällä ja lyhyellä perspektiivillä. Uskottomuus kertoo uskottoman itsekeskeisyydestä ajattelusta aika paljon, mutta siitä ei voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä
puolisosta tai
parisuhteen toimivuudesta.

Uskottomuus ja parisuhteen laatu ovat sellaisessa kausaalisuhteessa keskenään, että:

- uskottomuus väistämättä on uhka parisuhteelle ja huonontaa sen laatua, ainakin väliaikaisesti, kriisivaiheessa.
- uskottomuus saattaa toteutua, vaikka uskoton kumppani olisi täysin tyytyväinen puolisoonsa.
- kriisivaiheen jälkeen suhde saattaa muuttua jopa tietyllä tapaa syvemmäksi ja lujemmaksi, jos käy hyvin.

Lue lisää

pöksyihin.

Ei ole kyse minun mielipiteestäni, jos tarkkoja ollaan. Kyllä taidan tietää jo nuo mitä esitit.

Kyse on siitä, että kuinka ylipäätään ymmärretään tuon vaatimuksen toinen puoli, eli miehen näkemys. Ehkä olet tutustunut tai tavannutkin eri miehiä ja kuullut miten he selittävät pettämisensä? Mitä syitä he pitävät tärkeinä.

Aika tavallinen selitys on seksin puute ja vaimon nuiva kohtelu. Seuraavaksi se että ei ole enää oikein mitään” tunnetta” koko liitossa ja syy on velvollisuus (vaimoni ei ymmärrä minua, kulissit…). Sitten tulee noita jännityksen hakua ja ”pakottavaa biologista pakkoa” jne..

En ihan usko että ihmiselämä on aina niin suoraviivaista ja sitäkään että on vain yksi ainoa tapa tehdä oikein. Sekin tapa mikä voi toisesta tuntua huonolta onkin tarkemmin tarkasteluna hyvä tapa, tai ainakin se mikä toimii. Joskus on vain valittava kahdesta pahasta se pienempi. Aina ei edes oikein löydä mitään tapaa vaan antaa asioiden luisua johonkin suuntaan että voi tehdä ratkaisun.

Se että kun alkaa mieli tehdä elämälleen jotain, se turhan usein tapahtuu etsimällä sivusuhde. Tuli tarve sitten omasta itsestä tai suhteesta tai puolisosta, sillä ei aina ole merkitystä.

Ne tavalliset miehet kärsivä tilanteesta, jossa heitä kohdellaan samalla tavoin kuin noita elämäntapa häntäheikkejä, ei vain ole oikeudenmukainen.

Osa näistä koskee myös pettäviä naisia. Mutta jääkö naiset sellaiseen liittoon, jossa "joutuvat" pettämään, ja samoin motiivein kuin miehet?

- Kaikki se kestää,
kaikki se kärsii...
Ei muista kärsimäänsä pahaa ...
Ja suurin on rakkaus!

Jospa emme olisikaan kyynisiä miesten suhteen, vaan joillakin saattaa
kyseessä olla syynä parisuhteen jatkamiselle rakkaus.

Samoinkuin petetty vaimokin voi haluaa jatkaa yhdessä kumppaninsa kanssa, antaa anteeksi ja rakastaa.

Ja silti pettää. Niitä juttuja on vaikka kuinka paljon. Hetken huumasta, tyytymättömyydestä omaan henkilökohtaiseen elämään, kännissä, jännityksen vuoksi jne.

Entä jos suhde on ihan ok. Tunteita ja seksiä ihan riittävästi. Miksi täällä puhutaan niin vähän siitä, että ihminen tekee välillä vain virhearviointeja, toimii väärin, on itsekäs, tulkitsee omat tunteensa muuksi kuin ne kenties ajan kanssa katsottuna ovat. On siis erehtyvä ihminen eikä itsensä täydellisesti hallitseva kone.

Minä olen ainakin tällainen pettäjä. Sen ainoan kerran jonka petin. En voi syyttää miestäni tunneköyhästä tai seksittömästä liitosta. Kunhan vain tein virheen. Muuta selitystä mulla ei ole. Miksi miehet eivät voisi yhtä hyvin tehdä näitä virheitä ja huotama erehtyneensä. Ei kaikki avioliitot ole ennen pettämistä, sen aikana tai sen jälkeen ole välttämättä mitään kulissiavioliittoja. Ihmiset kasvavat ja kehittyvät omaa tahtiaan vaikka ovat suhteissa. Ja tyytymättömyys omaan henkilökohtaiseen elämään kääntyy valitettavan usein tyytymättömyydeksi omaa parisuhdetta kohtaan vaikka siinä asiat olisivatkin ihan hyvin kohdallaan. On helpompi löytää syitä muista kuin ottaa oma elämä haltuun ja itseään niskasta kiinni. Tästä on mulla henkilökohtaisesti kokemusta.

Erehtyminen on inhimillistä. Se kaamea pettäminenkin voi olla vain virhe jonka suuruuden tajuaa vasta jälkikäteen. Sen jälkimainingeissa voi sitten seurata oikeat ja vastuulliset tunteet ja ymmärrys siitä mikä tässä elämässä merkitsee juuri minun arvoasteikolla eniten. Joskus se on se oma, tuttu puoliso. Ja niille joille se ei ole se, niin monet lähtevät. Kyllä ihminen on niin itsekäs olento, että ottaa ja lähtee jos mieli on muualla, puolisonsa tunteita kauheasti kunnoittamatta. Pettäjät ovat tuskin lähtökohtaisestikaan sellaisia ihmisiä jotka asettavat muut edelleen. Kyllä jäämisenkin, kuten pettämisekin, syyt ovat usein itsekkäät. Ainakin minä jäin mieheni luokse, koska hän on se ihminen jonka kanssa minä haluan elää. Itsekästä eikä kauheasti mieheni tunteita ollut ajatuksissa kun mietin tämän asian. Minä halusin jäädä.

Itse olen ollut siinä tilanteessa, jossa pitkä liitto takana, joka yrityksistä huolimatta junnasi samaa ympyrää paikallaan, välillä paremmin välillä huonommin. Tapasin sitten vieraan miehen, joka herätti minut, vaikka ei fyysistä kanssakäymistä ollutkaan. Heräsin huomaamaan, että tunteeni omaa miestäni kohtaan olivat kuolleet. Hänestä oli tullut kaveri - ei edes ystävä, jolle kerrotaan kaikki. Tiesin, etten enää saa tunteitani kääntymään. Ja jos joku ulkopuolinen herättää minussa suuria tunteita, peli on jo menetetty. Päädyimme mieheni kanssa sopueroon todettuamme, että se on todennäköisesti parempi meille kummallekin, vaikka arki sujuikin tämän kumppanin kanssa ihan suhtkoht mukavasti. En halua, eikä miehenikään, suhtkoht mukavaa elämää. Haluan elää joka päivä. Päätökseemme olemme olleet tyytyväisiä, kumpikin, vaikka arki on joskus hieman raskastakin yksin, mutta tunnen nyt olevani enemmän elossa. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Kysyisinkin, miksi helpommin jäädään siihen suhtkoht mukavaan olotilaan? Kun voisi elää täydemminkin? Tällä ei ole tarkoitus syyllistää ketään, vaan uteliaisuuttani kysyn.

kysymyksen. kirjoitti:

Itse olen ollut siinä tilanteessa, jossa pitkä liitto takana, joka yrityksistä huolimatta junnasi samaa ympyrää paikallaan, välillä paremmin välillä huonommin. Tapasin sitten vieraan miehen, joka herätti minut, vaikka ei fyysistä kanssakäymistä ollutkaan. Heräsin huomaamaan, että tunteeni omaa miestäni kohtaan olivat kuolleet. Hänestä oli tullut kaveri - ei edes ystävä, jolle kerrotaan kaikki. Tiesin, etten enää saa tunteitani kääntymään. Ja jos joku ulkopuolinen herättää minussa suuria tunteita, peli on jo menetetty. Päädyimme mieheni kanssa sopueroon todettuamme, että se on todennäköisesti parempi meille kummallekin, vaikka arki sujuikin tämän kumppanin kanssa ihan suhtkoht mukavasti. En halua, eikä miehenikään, suhtkoht mukavaa elämää. Haluan elää joka päivä. Päätökseemme olemme olleet tyytyväisiä, kumpikin, vaikka arki on joskus hieman raskastakin yksin, mutta tunnen nyt olevani enemmän elossa. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Kysyisinkin, miksi helpommin jäädään siihen suhtkoht mukavaan olotilaan? Kun voisi elää täydemminkin? Tällä ei ole tarkoitus syyllistää ketään, vaan uteliaisuuttani kysyn.

Lue lisää

Mitä se suht koht mukava olotila itseasiassa on?
Tarkoittaako se sitä, että et kunnioita toista? Se tuntuu minusta todella pahalta: ihminen, joka luulee sinun sitoutuneen itseensä niin myötä- kuin vastamäessä, menettääkin yllättäen kiinnostuksensa sinuun, koska et enää herätä hänessä hyvää tunnetta. Tuntisin itseni TODELLA ARVOTTOMAKSI, jos minut hylättäisiin sillä perusteella, että minusta ei ole enää tarpeeksi iloa.

Tulee mieleeni Kristiina Halkolan esittämä laulu aikojen takaa: "... miten käy minun kun tunnet minut kannesta kanteen? Kun juoneni lakkaa kiinnostamasta ja muistat ulkoa kaiken... En tule sinun kanssasi merenrantaan, enkä piirrä kuvaasi hiekkaan..."

Minäkään en halua syyllistää, kysyn uteliaisuuttani. Tällainen peruste parinvaihdolle kuulostaa minusta hyvin kylmältä ja kyyniseltä, toista ihmistä vähättelevältä. Ensimmäinen parisuhde onkin ollut vain väline oman hyvänolon ylläpitämiseksi.

Itse ajattelen, että meillä aikuisilla on oma velvollisuutemme pitää itsessämme tunne, että olemme elossa. Se ei ole kumppanin velvollisuus.

Mutta en siis halua syyllistää enkä tuomita;
merkillistä on ollut huomata, kuinka eri tavoin me ihmiset puntaroimme elämää
ja ihmissuhteita.

uutta minulle kirjoitti:

Mitä se suht koht mukava olotila itseasiassa on?
Tarkoittaako se sitä, että et kunnioita toista? Se tuntuu minusta todella pahalta: ihminen, joka luulee sinun sitoutuneen itseensä niin myötä- kuin vastamäessä, menettääkin yllättäen kiinnostuksensa sinuun, koska et enää herätä hänessä hyvää tunnetta. Tuntisin itseni TODELLA ARVOTTOMAKSI, jos minut hylättäisiin sillä perusteella, että minusta ei ole enää tarpeeksi iloa.

Tulee mieleeni Kristiina Halkolan esittämä laulu aikojen takaa: "... miten käy minun kun tunnet minut kannesta kanteen? Kun juoneni lakkaa kiinnostamasta ja muistat ulkoa kaiken... En tule sinun kanssasi merenrantaan, enkä piirrä kuvaasi hiekkaan..."

Minäkään en halua syyllistää, kysyn uteliaisuuttani. Tällainen peruste parinvaihdolle kuulostaa minusta hyvin kylmältä ja kyyniseltä, toista ihmistä vähättelevältä. Ensimmäinen parisuhde onkin ollut vain väline oman hyvänolon ylläpitämiseksi.

Itse ajattelen, että meillä aikuisilla on oma velvollisuutemme pitää itsessämme tunne, että olemme elossa. Se ei ole kumppanin velvollisuus.

Mutta en siis halua syyllistää enkä tuomita;
merkillistä on ollut huomata, kuinka eri tavoin me ihmiset puntaroimme elämää
ja ihmissuhteita.

Lue lisää

Tästähän varmasti usein on kysymys, ollaan liitossa jossa on suhtkoht mukava olotila, ei suuria ristiriitoja, tullaan ihan toimeen, puolisossa ei ole sen kummempaa vikaa, elämä menee omalla painollaan eteenpäin ja monta kertaa se puoliso vaikuttaa olemassa olevaan tilaan ihan tyytyväiseltä. Itsellä on kuitenkin kaipuu johonkin muuhun, itseään kun ei voi pakottaa tuntemaan mitään enempää kuin todellisuudessa tuntee. Täällä aina kehoitetaan korjaamaan liittoa ja tekemään töitä sen parisuhteen eteen, mitä kuitenkin voi korjata kun ei oikeastaan ole mitään vialla...muuta kuin se ettei tunne puolisoaan kohtaan muuta kuin kiintymystä ja suhde on enemmän kaverisuhde kuin rakkaussuhde. Kun sanoit tuosta arvottomuuden tunteesta, sehän juuri onkin hankalaa, kun puoliso on tyytyväinen tasaiseen elämänmenoon eikä se toinen haluaisi aiheuttaa sitä arvottomuuden tunnetta sanomalla "en ole enää tyytyväinen meidän suhteeseen, et aiheuta minussa enää tunteita". Helpompi on vain roikkua siinä kun/jos ei ihan hirveästi ahdista. Parisuhdehan on aina väline oman hyvänolon tunteen ylläpitämiseksi, miksi kukaan muuten edes solmisi parisuhdetta jos ei tavoitellakseen hyvää oloa?
Olen miettinyt sitä asiaa että kun suhteessa käy näin että toinen menettää sen tunneyhteyden, kumpi on helpompaa, hyväksyä se että minut hylätään koska puoliso ei enää tunne minua kohtaan rakkautta (ilman että on kolmatta osapuolta) vai se että puoliso on rakastunut toiseen?
Näissä vaihtoehdoissa kun on se että ensimmäisessä hylätty joutuu väkisinkin miettimään mitä tein väärin, mitä olisin voinut tehdä toisin jotta tunne olisi säilynyt , miksi tuo toinen ei enää rakasta minua? Jälkimmäisessä on taas helppo syyttää toista ja myös sitä kolmatta osapuolta tilanteesta.

uutta minulle kirjoitti:

Mitä se suht koht mukava olotila itseasiassa on?
Tarkoittaako se sitä, että et kunnioita toista? Se tuntuu minusta todella pahalta: ihminen, joka luulee sinun sitoutuneen itseensä niin myötä- kuin vastamäessä, menettääkin yllättäen kiinnostuksensa sinuun, koska et enää herätä hänessä hyvää tunnetta. Tuntisin itseni TODELLA ARVOTTOMAKSI, jos minut hylättäisiin sillä perusteella, että minusta ei ole enää tarpeeksi iloa.

Tulee mieleeni Kristiina Halkolan esittämä laulu aikojen takaa: "... miten käy minun kun tunnet minut kannesta kanteen? Kun juoneni lakkaa kiinnostamasta ja muistat ulkoa kaiken... En tule sinun kanssasi merenrantaan, enkä piirrä kuvaasi hiekkaan..."

Minäkään en halua syyllistää, kysyn uteliaisuuttani. Tällainen peruste parinvaihdolle kuulostaa minusta hyvin kylmältä ja kyyniseltä, toista ihmistä vähättelevältä. Ensimmäinen parisuhde onkin ollut vain väline oman hyvänolon ylläpitämiseksi.

Itse ajattelen, että meillä aikuisilla on oma velvollisuutemme pitää itsessämme tunne, että olemme elossa. Se ei ole kumppanin velvollisuus.

Mutta en siis halua syyllistää enkä tuomita;
merkillistä on ollut huomata, kuinka eri tavoin me ihmiset puntaroimme elämää
ja ihmissuhteita.

Lue lisää

*Tarkoittaako se sitä, että et kunnioita toista? Se tuntuu minusta todella pahalta: ihminen, joka luulee sinun sitoutuneen itseensä niin myötä- kuin vastamäessä, menettääkin yllättäen kiinnostuksensa sinuun, koska et enää herätä hänessä hyvää tunnetta. Tuntisin itseni TODELLA ARVOTTOMAKSI, jos minut hylättäisiin sillä perusteella, että minusta ei ole enää tarpeeksi iloa.*

Juu ei kunnioituksen puutetta, sillä muutoinhan olisin todennäköisesti tässä pitkässä suhteessa pettänyt. Kirjoitin varmaan vähän sekavasti, sillä vaikka joskus olenkin ollut se petturi, ei se enää kuulunut tähän aikuiseen ikään =) eikä siis tähän pitkään suhteeseen. Meidän tapauksessamme, emme kumpikaan hyljänneet. Totesimme vain, valitettavasti, että elämänarvomme ovat niin erilaiset että niitä on vaikea sovittaa yhteen, niin, että kumpikin voisi olla onnellinen sekä yhdessä, että erikseen. Eikä sitä voi kukaan kieltää, etteikö oltaisi yritetty. Useaankin kertaan. Yritin muuttaa itseäni, mutta voin pahoin, koska jouduin toimimaan itseäni vastaan. Karkeasti sanottuna, jos toinen haaveilee luxushotellista ja toinen yötä teltassa, kumpi on se joka antaa periksi? Joku ehdottaa kompromissia. Hyvä. Mutta jos se joka haluaa olla luxuxhotellissa, joutuu telttaan ja kärsii. Ja se joka haaveilee teltasta, joutuu luxushotelliin
voi pahoin vaikka hymyileekin. Kenen pitäisi tehdä se kompromissi? Vaikka yhdistäviä asioita on toki ollut paljon, niin arvomaailma on sellainen - siis mielestäni - että sen pitäisi olla samanmoinen tai edes saman suuntainen. Ja korjauksena vielä, parinvaihtoa ei ole ainakaan vielä tapahtunut, sillä sekä exmieheni, että minä olemme kumpikin toistaiseksi ihan vain itseksemme. Eli ei eron tarvitse johtaa heti seuraavaan suhteeseen.
Kysymyksesi oli kyllä ihan hyvä, koska jäin vieläkin asiaa pohtimaan =)

"Itse ajattelen, että meillä aikuisilla on oma velvollisuutemme pitää itsessämme tunne, että olemme elossa. Se ei ole kumppanin velvollisuus."
Tämä on juuri näin!

been there!!!!! kirjoitti:

Tästähän varmasti usein on kysymys, ollaan liitossa jossa on suhtkoht mukava olotila, ei suuria ristiriitoja, tullaan ihan toimeen, puolisossa ei ole sen kummempaa vikaa, elämä menee omalla painollaan eteenpäin ja monta kertaa se puoliso vaikuttaa olemassa olevaan tilaan ihan tyytyväiseltä. Itsellä on kuitenkin kaipuu johonkin muuhun, itseään kun ei voi pakottaa tuntemaan mitään enempää kuin todellisuudessa tuntee. Täällä aina kehoitetaan korjaamaan liittoa ja tekemään töitä sen parisuhteen eteen, mitä kuitenkin voi korjata kun ei oikeastaan ole mitään vialla...muuta kuin se ettei tunne puolisoaan kohtaan muuta kuin kiintymystä ja suhde on enemmän kaverisuhde kuin rakkaussuhde. Kun sanoit tuosta arvottomuuden tunteesta, sehän juuri onkin hankalaa, kun puoliso on tyytyväinen tasaiseen elämänmenoon eikä se toinen haluaisi aiheuttaa sitä arvottomuuden tunnetta sanomalla "en ole enää tyytyväinen meidän suhteeseen, et aiheuta minussa enää tunteita". Helpompi on vain roikkua siinä kun/jos ei ihan hirveästi ahdista. Parisuhdehan on aina väline oman hyvänolon tunteen ylläpitämiseksi, miksi kukaan muuten edes solmisi parisuhdetta jos ei tavoitellakseen hyvää oloa?
Olen miettinyt sitä asiaa että kun suhteessa käy näin että toinen menettää sen tunneyhteyden, kumpi on helpompaa, hyväksyä se että minut hylätään koska puoliso ei enää tunne minua kohtaan rakkautta (ilman että on kolmatta osapuolta) vai se että puoliso on rakastunut toiseen?
Näissä vaihtoehdoissa kun on se että ensimmäisessä hylätty joutuu väkisinkin miettimään mitä tein väärin, mitä olisin voinut tehdä toisin jotta tunne olisi säilynyt , miksi tuo toinen ei enää rakasta minua? Jälkimmäisessä on taas helppo syyttää toista ja myös sitä kolmatta osapuolta tilanteesta.

Lue lisää

mutta kaikesta jätetyksi tulemisen tuskasta huolimatta valitsen tuon jälkimmäisen vaihtoehdon, ainakin silloin tietää, miksi on hylätty. Syytöksiä ja kysymyksiä tulee molemmissa tilanteissa, itse olen kokenut pitkässä suhteessa toisen takia jätetyksi tulemisen, mutta myös omalla kohdallani sen, kun mikään ei oikeastaan ole vialla, mutta ei vain ole enää sitä rakkauden tunnetta. Sitä kun ei millään pysty saamaan takaisin, vaikka kuinka yrittäisi. Jotkut roikkuvat siinä suhteessa niin kauan, kunnes tulee jotain parempaa, ja ellei tule, niin loppuelämänsä.

uutta minulle kirjoitti:

Mitä se suht koht mukava olotila itseasiassa on?
Tarkoittaako se sitä, että et kunnioita toista? Se tuntuu minusta todella pahalta: ihminen, joka luulee sinun sitoutuneen itseensä niin myötä- kuin vastamäessä, menettääkin yllättäen kiinnostuksensa sinuun, koska et enää herätä hänessä hyvää tunnetta. Tuntisin itseni TODELLA ARVOTTOMAKSI, jos minut hylättäisiin sillä perusteella, että minusta ei ole enää tarpeeksi iloa.

Tulee mieleeni Kristiina Halkolan esittämä laulu aikojen takaa: "... miten käy minun kun tunnet minut kannesta kanteen? Kun juoneni lakkaa kiinnostamasta ja muistat ulkoa kaiken... En tule sinun kanssasi merenrantaan, enkä piirrä kuvaasi hiekkaan..."

Minäkään en halua syyllistää, kysyn uteliaisuuttani. Tällainen peruste parinvaihdolle kuulostaa minusta hyvin kylmältä ja kyyniseltä, toista ihmistä vähättelevältä. Ensimmäinen parisuhde onkin ollut vain väline oman hyvänolon ylläpitämiseksi.

Itse ajattelen, että meillä aikuisilla on oma velvollisuutemme pitää itsessämme tunne, että olemme elossa. Se ei ole kumppanin velvollisuus.

Mutta en siis halua syyllistää enkä tuomita;
merkillistä on ollut huomata, kuinka eri tavoin me ihmiset puntaroimme elämää
ja ihmissuhteita.

Lue lisää

Suht mukava olotila voi olla ihan mitä vaan - riippuen täysin ihmisestä.

Parisuhteessa on tärkeintä ymmärtää, että toinen on eri ihminen kuin itse! Hänellä on oma tahtonsa, tarpeensa ja tunteensa. Hän ajattelee aivan varmasti jostain asiasta täysin päinvastoin kuin kumppaninsa. Joskus hän ei tiedä mitä ajattelisi, miten suhtautuisi. Hän voi olla hukassa itseltään. Hänellä voi olla todella ristiriitaisia tunteita kumppania kohtaan - eikä osaa tai/ja uskalla niistä puhua, ei kumppanilleen eikä kenellekään toiselle. Hän voi myös pelätä - vaikkapa juuri sellaisia asioita, joita hänen kumppaninsa mielestä tarvitsisi pelätä kaikkein vähiten. Niinikään hän voi olla pelkäämättä juuri niitä asioita, joita hänen kumppaninsa pelkää eniten.

Parisuhteessa pitäisikin tarkkaan pohtia mitä kannattaa sanoa ja mitä ei - silloin, kun on kysymys omista negatiivisista tunteista kumppania kohtaan. Kysymys on palautteen antamisesta ja vastaanottamisesta. Olemme varmasti kaikki saaneet negatiivista palautetta toiselta ihmiseltä - ja se harvoin tuntuu hyvältä, siksi sitä ei osata ottaa vastaan - ainakaan ilman harjoitusta. Itseasiassa negatiivinen palaute on myönteistä. Ikäviä ja huonoja asioita voi muuttaa paremmiksi ainoastaan silloin, kun tiedetään mitä ne ovat! Tässä mielestäni on aidosti kysymys sitoutumisesta. Monet näyttävät ajattelevan, että sitoutuminen tarkoittaa samaa kuin tottuminen - vaikka vähän vastoin tahtoaan.

uutta minulle kirjoitti:

Mitä se suht koht mukava olotila itseasiassa on?
Tarkoittaako se sitä, että et kunnioita toista? Se tuntuu minusta todella pahalta: ihminen, joka luulee sinun sitoutuneen itseensä niin myötä- kuin vastamäessä, menettääkin yllättäen kiinnostuksensa sinuun, koska et enää herätä hänessä hyvää tunnetta. Tuntisin itseni TODELLA ARVOTTOMAKSI, jos minut hylättäisiin sillä perusteella, että minusta ei ole enää tarpeeksi iloa.

Tulee mieleeni Kristiina Halkolan esittämä laulu aikojen takaa: "... miten käy minun kun tunnet minut kannesta kanteen? Kun juoneni lakkaa kiinnostamasta ja muistat ulkoa kaiken... En tule sinun kanssasi merenrantaan, enkä piirrä kuvaasi hiekkaan..."

Minäkään en halua syyllistää, kysyn uteliaisuuttani. Tällainen peruste parinvaihdolle kuulostaa minusta hyvin kylmältä ja kyyniseltä, toista ihmistä vähättelevältä. Ensimmäinen parisuhde onkin ollut vain väline oman hyvänolon ylläpitämiseksi.

Itse ajattelen, että meillä aikuisilla on oma velvollisuutemme pitää itsessämme tunne, että olemme elossa. Se ei ole kumppanin velvollisuus.

Mutta en siis halua syyllistää enkä tuomita;
merkillistä on ollut huomata, kuinka eri tavoin me ihmiset puntaroimme elämää
ja ihmissuhteita.

Lue lisää

Ihmiset todellakin puntaroivat elämää eri tavoin.

Lainasit Kristiina Halkolan upeasta vanhasta biisistä vain pienen osan, ja sen tähden koko biisin idea kääntyi päälaelleen. Biisissä tunnetaan elämänkulku: Kun tietää mitä itse rakastaa, voi parhaiten rakastaa kaltaistaan.

Ellei ihminen rakasta itseään ja arvottaa itsensä toisten kautta - hän todellakin tuntee itsensä arvottomaksi, jos kumppani ei halua syystä tai toisesta jatkaa suhteessa.

Ihmiset muuttuvat. Aluksi molemmat rakastavat seteleitä - joskus myöhemmin vain toinen. Siitä seuraa ongelmia. Se enteilee hyvin monesti eroa. Kuitenkaan ketään ei voi pakottaa pysymään samanlaisena vuodesta toiseen. Ja loppupeleissä; ellei suhde muutu ja kehity 14 vuoteen, ero on usein edessä. On myös mahdollista, että suhde päättyy vain siksi, että huomaa kumppaninsa olevan jotain aivan muuta miksi hänet on kuvitellut. Tai itse haluaa suhteelta jotain aivan muuta kuin ennen.

"Jos rakastat kylmää kuuta,
esineitä, kirjojen kansia,
auton ovia, ihmisen kuorta,
en tule sinun kanssasi meren rantaan
enkä piirrä kuvaasi hiekkaan...

Jos rakastat ikkunoita,
hopeatuoppeja, soopeliturkkeja,
nahkaselkäistä vieraskirjaa,
minä hymyilen sinulle kadun poikki,
mutta en lähde kanssasi hienoon paikkaan
syömään | hanhenrintaa.

Jos rakastat purjehtimista,
kaukomatkoja, Kanarian saarta,
pois sinä lähdet, ja minä pysyn täällä.
Ja muistelen sinua kaipaamatta,
aamua, jolloin tuuli puhalsi
hiuksissani, ja vei sinun kuvasi.

Jos rakastat seteleitä,
minä autan sinua luopumaan niistä
ja annan sinulle kaiken, minkä tahdot.
Mutta sydäntäni en anna...

Jos rakastat liikaa kirjoja,
minä kysyn sinulta, miten käy minun,
kun tunnet minut kannesta kanteen.
Ja juoneni lakkaavat kiinnostamasta
ja muistat ulkoa kaiken...

Jos rakastat pieniä tyttöjä,
pieniä tyttöjä, pieniä poikia,
koiria, mummoja, vanhojapiikoja,
salaattia ja sellerinjuurta,
lampaanpaistia, kevätaamuja,
kylmien asemien yksinäisiä miehiä,
minä tulen
Sinun kanssasi merenrantaan
Ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan (4x)"

olen minäkin miettinyt. Ei elämä koskaan ole musta-valkoista. Siihen kuuluu erilaisia vaiheita. Välillä hyviä ja välillä huonoja. Se on elämää. Kyllä pettäminen on tietysti kauhea asia petetylle, ja koko perheelle, mutta kyllä pitkässä linjassa se on yleensä lyhytaikainen ja jälkikäteen vain yksi asia muiden joukossa. Jotenkin suhteellisuudentaju tuntuu välillä unohtuvan. Virheitä ja erheitä sattuu. Eri asia on sitten toistuvasti piittaamattomat ja pettävät ihmiset jotka eivät varmaan muutenkaan ole parisuhteessa parhaimmillaan.

samaa mieltä kanssasi, kirjoitit erittäin hyvin.

Olen niin surullinen kun maailman henki on nykyään mitä on. Sehän on: "minäminäminäminäminä, seksiseksiseksiseksiseksiseksi, minäminäminäminäminäminä, materiamateriamateriamateriamateriamateria, minäminäminäminäminäminä, ja entä minä??". Ja se on yhtäkuin= onnellisuus. Happy end? Sitä ehkä ei saavuteta, mutta se tajutaan liian myöhään.

Ihmisiltä on unohtunut se, mikä saa oikeasti onnelliseksi, mikä on kuten sanoit, muiden ihmisten onnelliseksi tekeminen. Ja nöyryys, ylipäätään nöyrä asenne koko elämään sekä lähimmäisiin. Se on niin vanha juttu ja niin pieni ja viaton, että se unohdetaan ja jyrätään jalkoihin, sitä ei tahdota uskoa todeksi.

Niin, ja anteeksiantamuksessa on voimaa!

mietiskelijä** kirjoitti:

samaa mieltä kanssasi, kirjoitit erittäin hyvin.

Olen niin surullinen kun maailman henki on nykyään mitä on. Sehän on: "minäminäminäminäminä, seksiseksiseksiseksiseksiseksi, minäminäminäminäminäminä, materiamateriamateriamateriamateriamateria, minäminäminäminäminäminä, ja entä minä??". Ja se on yhtäkuin= onnellisuus. Happy end? Sitä ehkä ei saavuteta, mutta se tajutaan liian myöhään.

Ihmisiltä on unohtunut se, mikä saa oikeasti onnelliseksi, mikä on kuten sanoit, muiden ihmisten onnelliseksi tekeminen. Ja nöyryys, ylipäätään nöyrä asenne koko elämään sekä lähimmäisiin. Se on niin vanha juttu ja niin pieni ja viaton, että se unohdetaan ja jyrätään jalkoihin, sitä ei tahdota uskoa todeksi.

Niin, ja anteeksiantamuksessa on voimaa!

Lue lisää

se, että sitä saa, mitä antaa. Sekin haluttaisiin unohtaa jotta syyt voisi laittaa muiden niskoille ja voisi huolettomammin elää oman navan ympärillä.

mietiskelijä** kirjoitti:

samaa mieltä kanssasi, kirjoitit erittäin hyvin.

Olen niin surullinen kun maailman henki on nykyään mitä on. Sehän on: "minäminäminäminäminä, seksiseksiseksiseksiseksiseksi, minäminäminäminäminäminä, materiamateriamateriamateriamateriamateria, minäminäminäminäminäminä, ja entä minä??". Ja se on yhtäkuin= onnellisuus. Happy end? Sitä ehkä ei saavuteta, mutta se tajutaan liian myöhään.

Ihmisiltä on unohtunut se, mikä saa oikeasti onnelliseksi, mikä on kuten sanoit, muiden ihmisten onnelliseksi tekeminen. Ja nöyryys, ylipäätään nöyrä asenne koko elämään sekä lähimmäisiin. Se on niin vanha juttu ja niin pieni ja viaton, että se unohdetaan ja jyrätään jalkoihin, sitä ei tahdota uskoa todeksi.

Niin, ja anteeksiantamuksessa on voimaa!

Lue lisää

minäkin. Tuntuu, että ihmiset vaativat juuri toisiltaan paljon ja kaiken pitäisi olla niin TÄYDELLISTÄ. Tuntuu, että elämisen tahdin määrää, raha, seksi ja mitä enempi, sitä parempi. Mikään TAVALLINEN ei riitä, missä aidot tunteet, rakkaus? Kaikki kilpailee kaikkien kanssa, minä olen parempi, seksikkäämpi, paremman näköinen, tienaan enemmän...Pintapuolista liitoa, jolla ei ole mitään arvoa loppujen lopuksi.
Nyt omassa kriisissä olen oppinut sen, mikä on todella tärkeää: aidot tunteet, rakkaus, rahalla ei ole merkitystä, se ei tee ketään onnelliseksi, maallinen mammona on sivuseikka, paljon onnellisemmaksi itse tulen, jos aviomieheni sanoo minulle: minä rakastan sinua, kuin se, että jos hän ostaisi kalliin sormuksen tai Thaimaan matkan.
Minä haluan elää tavallista arkea, kokea olevani rakastettu, että kelpaan venyneen vatsanahkani kanssa, riitän tälläisenä kuin olen, en lähde kilpailemaan kenenkään kanssa, koska haluan olla minä, köyhä, oma itseni, mutta ennenkaikkea rehellinen itselleni, en halua loukata ketään tieten tahtoen, nän voin olla onnellinen oman itseni kanssa ja arvostan todella perusarvoja, kuten terveys, perhe, rehellisyys. Ne ovat elämässä kaikkein tärkeintä.

"Ajattelu parisuhteesta asumismuotona näyttää minulle todella kyyniseltä ja toisen ihmisen arvon mitätöimiseltä. "

Niin, nimenomaan SINULLE avioliitto ei ole pelkkä asumismuoto. Mutta tosiasia on se, että joillekin ihmisille - melko suurelle osalle - avioliitto on pelkkä asumismuoto ja he ovat siihen enemmän tai vähemmän tyytyväisiä. Liitto onnistuu, jos kumppani on suurinpiirtein yhtä paljon enemmän tai vähemmän tyytyväinen kuin itse.

Ellei ole onnellinen, ei taatusti pysty tekemään toisiakaan onnelliseksi - ja vaikka pystyisikin hetkellisesti toiselle onnen hetken tuottamaan - siitä ei nauti. Kaikessa on paljolti kysymys jakamisesta ja valinnoista - niin myös onnessa. Jos on onnellinen, pystyy helposti jakamaan onneaan valitsemilleen ihmisille, olemaan hyvä.

Pieni lapsi ajattelee "minä minä minä" eikä pysty kehittymään omaksi itsekseen, ellei hänen tarpeisiinsa osata vastata: antaa pyyteetöntä rakkautta ja oikeanlaista huomiota riittävästi.

23 kirjoitti:

minäkin. Tuntuu, että ihmiset vaativat juuri toisiltaan paljon ja kaiken pitäisi olla niin TÄYDELLISTÄ. Tuntuu, että elämisen tahdin määrää, raha, seksi ja mitä enempi, sitä parempi. Mikään TAVALLINEN ei riitä, missä aidot tunteet, rakkaus? Kaikki kilpailee kaikkien kanssa, minä olen parempi, seksikkäämpi, paremman näköinen, tienaan enemmän...Pintapuolista liitoa, jolla ei ole mitään arvoa loppujen lopuksi.
Nyt omassa kriisissä olen oppinut sen, mikä on todella tärkeää: aidot tunteet, rakkaus, rahalla ei ole merkitystä, se ei tee ketään onnelliseksi, maallinen mammona on sivuseikka, paljon onnellisemmaksi itse tulen, jos aviomieheni sanoo minulle: minä rakastan sinua, kuin se, että jos hän ostaisi kalliin sormuksen tai Thaimaan matkan.
Minä haluan elää tavallista arkea, kokea olevani rakastettu, että kelpaan venyneen vatsanahkani kanssa, riitän tälläisenä kuin olen, en lähde kilpailemaan kenenkään kanssa, koska haluan olla minä, köyhä, oma itseni, mutta ennenkaikkea rehellinen itselleni, en halua loukata ketään tieten tahtoen, nän voin olla onnellinen oman itseni kanssa ja arvostan todella perusarvoja, kuten terveys, perhe, rehellisyys. Ne ovat elämässä kaikkein tärkeintä.

Lue lisää

joka vaatii toisilta täydellisyyttä ei halua kohdata omaa epätäydellisyyttään. Oman epätäydellisyytensä kohtaamisessa on myös ongelmia, jos vaatii, että kaikille pitäisi riittää ns. tavallinen elämä (mitä ikinä se tarkoittaakin...).

mietiskelijä** kirjoitti:

samaa mieltä kanssasi, kirjoitit erittäin hyvin.

Olen niin surullinen kun maailman henki on nykyään mitä on. Sehän on: "minäminäminäminäminä, seksiseksiseksiseksiseksiseksi, minäminäminäminäminäminä, materiamateriamateriamateriamateriamateria, minäminäminäminäminäminä, ja entä minä??". Ja se on yhtäkuin= onnellisuus. Happy end? Sitä ehkä ei saavuteta, mutta se tajutaan liian myöhään.

Ihmisiltä on unohtunut se, mikä saa oikeasti onnelliseksi, mikä on kuten sanoit, muiden ihmisten onnelliseksi tekeminen. Ja nöyryys, ylipäätään nöyrä asenne koko elämään sekä lähimmäisiin. Se on niin vanha juttu ja niin pieni ja viaton, että se unohdetaan ja jyrätään jalkoihin, sitä ei tahdota uskoa todeksi.

Niin, ja anteeksiantamuksessa on voimaa!

Lue lisää

pitää ensin tuntea itsensä, tietää mitä tahtoo ja tarvitsee, rakastaa itseään. Vasta sitten pystyy (halutessaan) rakastamaan muita.

Kaikilla on omat asiansa, jotka tekevät heidät onnelliseksi. Ihan turha tuputtaa omaa onnea ihmiselle, joka kokee onnen täysin eri tavoin. Tästä voi koitua jokaisen ihmissuhteen ongelma numero yksi: ei tajuta, että toisen onni on yhtä arvokas kuin oma.

Meillä täällä on lähes samanlainen tilanne kuin Sinullakin! Olen itse myös ollut sairas, olen kylläkin sairaudesta parantunut täysin, mutta on mies kertonut ettei sairasta voi jättää. Hän itse kyllä kieltää sen, onhan se aika härskiä kertoa tollasia kakkoselle. No tietysti kertoo, ettei kakkonen ala ahdistella erolla.
Sellaisia ukot ovat. En olisi omastanikaan ikinä uskonut.

sairasta touhua kirjoitti:

Meillä täällä on lähes samanlainen tilanne kuin Sinullakin! Olen itse myös ollut sairas, olen kylläkin sairaudesta parantunut täysin, mutta on mies kertonut ettei sairasta voi jättää. Hän itse kyllä kieltää sen, onhan se aika härskiä kertoa tollasia kakkoselle. No tietysti kertoo, ettei kakkonen ala ahdistella erolla.
Sellaisia ukot ovat. En olisi omastanikaan ikinä uskonut.

Lue lisää

entäs sitten jos sairas ottaakin sen eron?

Jos ylpeästi pakkaa tavaransa ja lähtee tai pakkaa miehelle kassin ja näyttää ovea.

Niinkin voi tehdä ennen kun kuuntelee nälväilyä siitä miten ei sairasta raasua voi jättää.

No niin tein minä, ilmoitin miehelle etten aio enää katsella ja hän suuttui ja vielä kehtasi

sanoa ettei häntä tämmönen vammanen muija jätä! Olkaa ylpeitä itsestänne sairaita tai ei.