Varma neuvo ongelmavelallisille

Ihmisistä on aiheuttanut itse velkansa, tuhlaamalla tai hankkimalla kohtuuttoman kalliin asunnon.

Aika harvassa on tapaukset joissa ei ollut MITÄÄN MUUTA VELKAA kuin kohtuullisesti mitoitettu asuntolaina ("kohtuullisesti mitoitettu" tarkoittaa sitä että myös työttömyyteen on varauduttu). Lähes kaikki ongelmavelalliset ovat ottaneet lainaa myös muuhun; auto, sisustaminen, lomareissu, jne.

Kuvio on aina se sama: ei mietitä hintaa, korkoja tai velkaantumista. Vain sitä millä saadaan pienet maksuerät ja pystytään jatkamaan yli varojen elämistä siirtämällä maksamista tulevaisuuteen. Ei ole sattumaa että sama porukka ulosottoon päädyttyään kyselee millä saisi palkan tai veronpalautuksen voudin "ohi". Juuri tämä ajattelutapa aiheutti velkaantumisen, ja kun ollaan UO:ssa, sama ajattelutapa aiheuttaa sen että veloissa pysytään ja kauan.

Toistan meizi83:n kaksi neuvoa, ja lisään yhden:

1) älä ota lainaa mihinkään muuhun kuin asuntoon, ja siihenkin kohtuullisesti ottaen huomioon tulot ja riski että tulot laskevat esim. työttömyyden takia.

2) jos silti päädyt velkoihin, pyri kaikin keinoin maksamaan ne pois. Elintaso minimiin, ei lisävelkaa, ei senttiäkään huvituksiin ennen kuin velat maksettu.

3) Ennen kuin laitat senttiäkään huvituksiin, säästä tilille muutaman kuukauden nettopalkkaa vastaava määrä.

Jos et ole noudattanut näitä kolmea sääntöä, luultavasti velkaantuminen on oma vikasi.

velaton 1967 kirjoitti:

Ihmisistä on aiheuttanut itse velkansa, tuhlaamalla tai hankkimalla kohtuuttoman kalliin asunnon.

Aika harvassa on tapaukset joissa ei ollut MITÄÄN MUUTA VELKAA kuin kohtuullisesti mitoitettu asuntolaina ("kohtuullisesti mitoitettu" tarkoittaa sitä että myös työttömyyteen on varauduttu). Lähes kaikki ongelmavelalliset ovat ottaneet lainaa myös muuhun; auto, sisustaminen, lomareissu, jne.

Kuvio on aina se sama: ei mietitä hintaa, korkoja tai velkaantumista. Vain sitä millä saadaan pienet maksuerät ja pystytään jatkamaan yli varojen elämistä siirtämällä maksamista tulevaisuuteen. Ei ole sattumaa että sama porukka ulosottoon päädyttyään kyselee millä saisi palkan tai veronpalautuksen voudin "ohi". Juuri tämä ajattelutapa aiheutti velkaantumisen, ja kun ollaan UO:ssa, sama ajattelutapa aiheuttaa sen että veloissa pysytään ja kauan.

Toistan meizi83:n kaksi neuvoa, ja lisään yhden:

1) älä ota lainaa mihinkään muuhun kuin asuntoon, ja siihenkin kohtuullisesti ottaen huomioon tulot ja riski että tulot laskevat esim. työttömyyden takia.

2) jos silti päädyt velkoihin, pyri kaikin keinoin maksamaan ne pois. Elintaso minimiin, ei lisävelkaa, ei senttiäkään huvituksiin ennen kuin velat maksettu.

3) Ennen kuin laitat senttiäkään huvituksiin, säästä tilille muutaman kuukauden nettopalkkaa vastaava määrä.

Jos et ole noudattanut näitä kolmea sääntöä, luultavasti velkaantuminen on oma vikasi.

Lue lisää

Olisipa helppoa jos tästä elämästä selviäisi noin karkealla Joko-Tai-ajattelulla eli, että ihmiset voisi taloudenhoitonsa mukaan jakaa hyviin ja säästäväisiin ja huonoihin ja tuhlaavaisiin.
Mutta ihan niin se ei mene. Vaikeuksiin voi joutua monista syistä, ja toisaalta niiltä voi välttyä
yksinkertaisesti siksi, että onnistuu pysymään terveenä, säilyttämään työpaikkansa ja välttymään
esim. takaajaksi ryhtymiseltä, avioerolta, kumppanin/lapsen/omaisen sairastumiselta, hometalon ostolta, pätkätöiltä, työttömyydeltä ym. Silläkin on aika paljon merkitystä millaiset lähtökohdat, mallin ja neuvot itse kukin on omasta lapsuudenkodistaan saanut.

Toimin ammatissa, jossa näen monenlaista hätää ja olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa. Syitä vaikeuksiin on paljon kuten myös ratkaisuja, joihin ihmiset päätyvät yrittäessään pitää elämäänsä koossa.

Isoja velkoja on yleensä niillä, jotka ovat kaikesta päätellen hoitaneet talouttaan hyvin tai vähintäänkin tyydyttävästi ainakin osan elämästään kunnes jokin odottamaton yksittäinen tapahtuma (kts. aiempi lista mahdollisista syistä) on lähtenyt heiluttamaan perustuksia kohtalokkaalla tavalla. Ne kenellä elämänhallinta on lähtökohtaisesti ollut heikoilla jo nuoruudesta asti, ovat harvoin ylipäätään edes saaneet luottokortteja tai lainaa.
Nuorten aikuisten ja lapsiperheiden talous on usein vedetty äärimmilleen; monella on opintovelkaa ja asuminen maksaa varsinkin pääkaupunkiseudulla niin paljon, että asumismuodosta riippumatta se vie leijonanosan perheiden käyttövaroista – säästä siinä sitten. Monen tukevassa keski-iässä olevan ja pitkissä työsuhteissa toimineen voi olla vaikea käsittää sitä, millaista on yrittää selvitä pätkätöissä ja jatkuvassa epävarmuudessa ilman palkallisia lomia ja pekkaspäiviä. Parisuhteen päättyessä ja avioeron kohdatessa monet joutuvat järjestämään ”uutta elämäänsä” osittain tai kokonaan velkarahalla. Ja avioeron jälkeen taloudellinen vastuu lapsista jää usein sille vanhemmalle, jonka luona lapset pääasiallisesti asuvat. Olen tavannut paljon yksinhuoltajia, joiden velkaantuminen on alkanut juuri avioerosta. En siis ryhdy tuomitsemaan pienipalkkaisia yksinhuoltaja äitejä ja isiä, jotka on velkaantunut pääasiallisesti siksi, että ovat yrittäneet tarjota lapsilleen edes kohtuullisen lapsuuden ja nuoruuden harrastuksineen ja kännyköineen.

En myöskään kykene tuomitsemaan niitä miehiä ja naisia, jotka ovat parisuhteissaan lähteneet tai joutuneet vedetyksi mukaan toisen ihmisen sotkuihin. On paljon niitä, joilla ei ole suuresta rakkaudesta jäljellä muuta kuin suuri velka. Rakastuminen ja toiseen ihmiseen uskominen ja luottaminen ei ole rikos vaikka seuraukset pahimmillaan tuomiolta tuntuvatkin.

Olen väärä ihminen jälkiviisastelemaan niille, jotka hyvänä aikana ryhtyivät yrittäjiksi pistäen kaiken aikansa ja usein myös omaisuutensa kiinni ”unelmaan paremmasta elämästä”. Yli puolet aloittavista yrityksistä muuten lopettaa toimintansa kahden ensimmäisen toimintavuotensa aikana, kuka mitenkin. Silti nostan hattua niille, jotka yrittävät.

Tulipa eteeni tapaus, jossa ns. hyvästä perheestä hyvään ammattiin kouluttautunut esimerkillinen nuori mies hankki valtavat velat yrittäessään salata vaimoltaan, appivanhemmiltaan ja omilta vanhemmiltaan sen, että hänet oli irtisanottu hyväpalkkaisesta työstä. Mies uskoi pitkään, että löytää kyllä uuden yhtä hyvän työn ja pystyy sitten maksamaan velkansa. Tämä kertoo osuvasti siitä, miten ankara ja suvaitsematon ilmapiiri meillä vallitsee sitä kohtaan, että ihmiset epäonnistuvat joko omien tai vanhempiensa ihanteita tavoitellessaan.

Vaikea on myöskään ilkkua jo eläkeikään ehtineitä kanssaihmisiäni siitä, että he ovat lähteneet hyvää hyvyyttään ja auttamisenhaluaan takaamaan aikuisten lastensa lainoja (kohtalokkain seurauksin), tai että petyttyään julkiseen terveydenhuoltoon he ovat menneet ja ottaneet suuriakin lainoja lääketieteellisen avun saamiseksi joko itselle tai läheiselle.

Eino Leinon sanoin

"Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen
vaikk' aina ei esille loista."

Priest_58 kirjoitti:

Olisipa helppoa jos tästä elämästä selviäisi noin karkealla Joko-Tai-ajattelulla eli, että ihmiset voisi taloudenhoitonsa mukaan jakaa hyviin ja säästäväisiin ja huonoihin ja tuhlaavaisiin.
Mutta ihan niin se ei mene. Vaikeuksiin voi joutua monista syistä, ja toisaalta niiltä voi välttyä
yksinkertaisesti siksi, että onnistuu pysymään terveenä, säilyttämään työpaikkansa ja välttymään
esim. takaajaksi ryhtymiseltä, avioerolta, kumppanin/lapsen/omaisen sairastumiselta, hometalon ostolta, pätkätöiltä, työttömyydeltä ym. Silläkin on aika paljon merkitystä millaiset lähtökohdat, mallin ja neuvot itse kukin on omasta lapsuudenkodistaan saanut.

Toimin ammatissa, jossa näen monenlaista hätää ja olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa. Syitä vaikeuksiin on paljon kuten myös ratkaisuja, joihin ihmiset päätyvät yrittäessään pitää elämäänsä koossa.

Isoja velkoja on yleensä niillä, jotka ovat kaikesta päätellen hoitaneet talouttaan hyvin tai vähintäänkin tyydyttävästi ainakin osan elämästään kunnes jokin odottamaton yksittäinen tapahtuma (kts. aiempi lista mahdollisista syistä) on lähtenyt heiluttamaan perustuksia kohtalokkaalla tavalla. Ne kenellä elämänhallinta on lähtökohtaisesti ollut heikoilla jo nuoruudesta asti, ovat harvoin ylipäätään edes saaneet luottokortteja tai lainaa.
Nuorten aikuisten ja lapsiperheiden talous on usein vedetty äärimmilleen; monella on opintovelkaa ja asuminen maksaa varsinkin pääkaupunkiseudulla niin paljon, että asumismuodosta riippumatta se vie leijonanosan perheiden käyttövaroista – säästä siinä sitten. Monen tukevassa keski-iässä olevan ja pitkissä työsuhteissa toimineen voi olla vaikea käsittää sitä, millaista on yrittää selvitä pätkätöissä ja jatkuvassa epävarmuudessa ilman palkallisia lomia ja pekkaspäiviä. Parisuhteen päättyessä ja avioeron kohdatessa monet joutuvat järjestämään ”uutta elämäänsä” osittain tai kokonaan velkarahalla. Ja avioeron jälkeen taloudellinen vastuu lapsista jää usein sille vanhemmalle, jonka luona lapset pääasiallisesti asuvat. Olen tavannut paljon yksinhuoltajia, joiden velkaantuminen on alkanut juuri avioerosta. En siis ryhdy tuomitsemaan pienipalkkaisia yksinhuoltaja äitejä ja isiä, jotka on velkaantunut pääasiallisesti siksi, että ovat yrittäneet tarjota lapsilleen edes kohtuullisen lapsuuden ja nuoruuden harrastuksineen ja kännyköineen.

En myöskään kykene tuomitsemaan niitä miehiä ja naisia, jotka ovat parisuhteissaan lähteneet tai joutuneet vedetyksi mukaan toisen ihmisen sotkuihin. On paljon niitä, joilla ei ole suuresta rakkaudesta jäljellä muuta kuin suuri velka. Rakastuminen ja toiseen ihmiseen uskominen ja luottaminen ei ole rikos vaikka seuraukset pahimmillaan tuomiolta tuntuvatkin.

Olen väärä ihminen jälkiviisastelemaan niille, jotka hyvänä aikana ryhtyivät yrittäjiksi pistäen kaiken aikansa ja usein myös omaisuutensa kiinni ”unelmaan paremmasta elämästä”. Yli puolet aloittavista yrityksistä muuten lopettaa toimintansa kahden ensimmäisen toimintavuotensa aikana, kuka mitenkin. Silti nostan hattua niille, jotka yrittävät.

Tulipa eteeni tapaus, jossa ns. hyvästä perheestä hyvään ammattiin kouluttautunut esimerkillinen nuori mies hankki valtavat velat yrittäessään salata vaimoltaan, appivanhemmiltaan ja omilta vanhemmiltaan sen, että hänet oli irtisanottu hyväpalkkaisesta työstä. Mies uskoi pitkään, että löytää kyllä uuden yhtä hyvän työn ja pystyy sitten maksamaan velkansa. Tämä kertoo osuvasti siitä, miten ankara ja suvaitsematon ilmapiiri meillä vallitsee sitä kohtaan, että ihmiset epäonnistuvat joko omien tai vanhempiensa ihanteita tavoitellessaan.

Vaikea on myöskään ilkkua jo eläkeikään ehtineitä kanssaihmisiäni siitä, että he ovat lähteneet hyvää hyvyyttään ja auttamisenhaluaan takaamaan aikuisten lastensa lainoja (kohtalokkain seurauksin), tai että petyttyään julkiseen terveydenhuoltoon he ovat menneet ja ottaneet suuriakin lainoja lääketieteellisen avun saamiseksi joko itselle tai läheiselle.

Eino Leinon sanoin

"Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen
vaikk' aina ei esille loista."

Lue lisää

etten viitannut kirjoituksellani esim. yrittäjiin tai vakavasti sairastuneisiin.

Se on kuule niin että tulojen mukaan eletään. Jos on pienet tulot, ei osteta kallista kämppää. Eikä todellakaan osteta uudehkoa autoa tai uusia kalusteita. Puhumattakaan viihde-elektroniikasta tai ulkomaan matkoista. Me ollaan myös eletty tosi pihisti. Pakko, kun tehdas irtisanoi ja vaimon firma meni nurin. Ei tosiaankaan ollut asioita joita nykypäivän nuoret perheet pitävät itsestäänselvyyksinä. 15v vanha auto meni myyntiin, kalusteita haettiin kirpparilta, jne. Kämppä saatiin pidettyä, maksettiin lainaa niin paljon kuin pystyttiin. Onneksi ei aikanaan hankittu prameaa lukaalia, oli pelivaraa. Säästöjä ei ollut paljon, mutta sen verran että saatiin yllättävät menot katettua. Kun töitä taas löytyi, elettiin kuin työttömät niin kauan että säästössä oli taas muutaman kuukauden nettopalkka. Jos taas menee työpaikka alta, me selvitään kyllä.

Jos me oltais toimittu nykymallin mukaan, eli pitää olla kaikki vaikkei ole rahaa, oltaisiin melkoisessa suossa. En siis suosittele noita "kultaisia sääntöjä" siksi että haluaisin tuomita ketään, vaan siksi koska ne on opittu omassa elämässä, kantapään kautta.

velaton 1967 kirjoitti:

etten viitannut kirjoituksellani esim. yrittäjiin tai vakavasti sairastuneisiin.

Se on kuule niin että tulojen mukaan eletään. Jos on pienet tulot, ei osteta kallista kämppää. Eikä todellakaan osteta uudehkoa autoa tai uusia kalusteita. Puhumattakaan viihde-elektroniikasta tai ulkomaan matkoista. Me ollaan myös eletty tosi pihisti. Pakko, kun tehdas irtisanoi ja vaimon firma meni nurin. Ei tosiaankaan ollut asioita joita nykypäivän nuoret perheet pitävät itsestäänselvyyksinä. 15v vanha auto meni myyntiin, kalusteita haettiin kirpparilta, jne. Kämppä saatiin pidettyä, maksettiin lainaa niin paljon kuin pystyttiin. Onneksi ei aikanaan hankittu prameaa lukaalia, oli pelivaraa. Säästöjä ei ollut paljon, mutta sen verran että saatiin yllättävät menot katettua. Kun töitä taas löytyi, elettiin kuin työttömät niin kauan että säästössä oli taas muutaman kuukauden nettopalkka. Jos taas menee työpaikka alta, me selvitään kyllä.

Jos me oltais toimittu nykymallin mukaan, eli pitää olla kaikki vaikkei ole rahaa, oltaisiin melkoisessa suossa. En siis suosittele noita "kultaisia sääntöjä" siksi että haluaisin tuomita ketään, vaan siksi koska ne on opittu omassa elämässä, kantapään kautta.

Lue lisää

Kuules Velaton, ei asiat todellakaan ole aina niin mustavalkoisia. Sinulla on erittäin hyvät periaatteet, mutta yllättäviä asioita voi silti tapahtua. Sinullekin voi vielä tapahtua jotain yllättävää. Jopa toivon niin, että kehittyisit ihmisenä ja oppisit näkemään ja ymmärtämään elämää syvemmin ja laajemmin.
Ystävällisin terveisin

Minä vain kirjoitti:

Kuules Velaton, ei asiat todellakaan ole aina niin mustavalkoisia. Sinulla on erittäin hyvät periaatteet, mutta yllättäviä asioita voi silti tapahtua. Sinullekin voi vielä tapahtua jotain yllättävää. Jopa toivon niin, että kehittyisit ihmisenä ja oppisit näkemään ja ymmärtämään elämää syvemmin ja laajemmin.
Ystävällisin terveisin

Lue lisää

Mitä vain voi sattua. Aika mielenkiintoista kylläkin että toivot minulle epäonnea?

Toistan vielä kerran : lähes kaikki tuntemani ongelmavelalliset elivät yli varojensa (= ostivat asioita velaksi), poikkeuksena tosiaan yrittäjät ja muutama ikävä tapaus joissa vakava sairastuminen laittoi suunnitelmat uusiksi.

Priest_58 kirjoitti:

Olisipa helppoa jos tästä elämästä selviäisi noin karkealla Joko-Tai-ajattelulla eli, että ihmiset voisi taloudenhoitonsa mukaan jakaa hyviin ja säästäväisiin ja huonoihin ja tuhlaavaisiin.
Mutta ihan niin se ei mene. Vaikeuksiin voi joutua monista syistä, ja toisaalta niiltä voi välttyä
yksinkertaisesti siksi, että onnistuu pysymään terveenä, säilyttämään työpaikkansa ja välttymään
esim. takaajaksi ryhtymiseltä, avioerolta, kumppanin/lapsen/omaisen sairastumiselta, hometalon ostolta, pätkätöiltä, työttömyydeltä ym. Silläkin on aika paljon merkitystä millaiset lähtökohdat, mallin ja neuvot itse kukin on omasta lapsuudenkodistaan saanut.

Toimin ammatissa, jossa näen monenlaista hätää ja olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa. Syitä vaikeuksiin on paljon kuten myös ratkaisuja, joihin ihmiset päätyvät yrittäessään pitää elämäänsä koossa.

Isoja velkoja on yleensä niillä, jotka ovat kaikesta päätellen hoitaneet talouttaan hyvin tai vähintäänkin tyydyttävästi ainakin osan elämästään kunnes jokin odottamaton yksittäinen tapahtuma (kts. aiempi lista mahdollisista syistä) on lähtenyt heiluttamaan perustuksia kohtalokkaalla tavalla. Ne kenellä elämänhallinta on lähtökohtaisesti ollut heikoilla jo nuoruudesta asti, ovat harvoin ylipäätään edes saaneet luottokortteja tai lainaa.
Nuorten aikuisten ja lapsiperheiden talous on usein vedetty äärimmilleen; monella on opintovelkaa ja asuminen maksaa varsinkin pääkaupunkiseudulla niin paljon, että asumismuodosta riippumatta se vie leijonanosan perheiden käyttövaroista – säästä siinä sitten. Monen tukevassa keski-iässä olevan ja pitkissä työsuhteissa toimineen voi olla vaikea käsittää sitä, millaista on yrittää selvitä pätkätöissä ja jatkuvassa epävarmuudessa ilman palkallisia lomia ja pekkaspäiviä. Parisuhteen päättyessä ja avioeron kohdatessa monet joutuvat järjestämään ”uutta elämäänsä” osittain tai kokonaan velkarahalla. Ja avioeron jälkeen taloudellinen vastuu lapsista jää usein sille vanhemmalle, jonka luona lapset pääasiallisesti asuvat. Olen tavannut paljon yksinhuoltajia, joiden velkaantuminen on alkanut juuri avioerosta. En siis ryhdy tuomitsemaan pienipalkkaisia yksinhuoltaja äitejä ja isiä, jotka on velkaantunut pääasiallisesti siksi, että ovat yrittäneet tarjota lapsilleen edes kohtuullisen lapsuuden ja nuoruuden harrastuksineen ja kännyköineen.

En myöskään kykene tuomitsemaan niitä miehiä ja naisia, jotka ovat parisuhteissaan lähteneet tai joutuneet vedetyksi mukaan toisen ihmisen sotkuihin. On paljon niitä, joilla ei ole suuresta rakkaudesta jäljellä muuta kuin suuri velka. Rakastuminen ja toiseen ihmiseen uskominen ja luottaminen ei ole rikos vaikka seuraukset pahimmillaan tuomiolta tuntuvatkin.

Olen väärä ihminen jälkiviisastelemaan niille, jotka hyvänä aikana ryhtyivät yrittäjiksi pistäen kaiken aikansa ja usein myös omaisuutensa kiinni ”unelmaan paremmasta elämästä”. Yli puolet aloittavista yrityksistä muuten lopettaa toimintansa kahden ensimmäisen toimintavuotensa aikana, kuka mitenkin. Silti nostan hattua niille, jotka yrittävät.

Tulipa eteeni tapaus, jossa ns. hyvästä perheestä hyvään ammattiin kouluttautunut esimerkillinen nuori mies hankki valtavat velat yrittäessään salata vaimoltaan, appivanhemmiltaan ja omilta vanhemmiltaan sen, että hänet oli irtisanottu hyväpalkkaisesta työstä. Mies uskoi pitkään, että löytää kyllä uuden yhtä hyvän työn ja pystyy sitten maksamaan velkansa. Tämä kertoo osuvasti siitä, miten ankara ja suvaitsematon ilmapiiri meillä vallitsee sitä kohtaan, että ihmiset epäonnistuvat joko omien tai vanhempiensa ihanteita tavoitellessaan.

Vaikea on myöskään ilkkua jo eläkeikään ehtineitä kanssaihmisiäni siitä, että he ovat lähteneet hyvää hyvyyttään ja auttamisenhaluaan takaamaan aikuisten lastensa lainoja (kohtalokkain seurauksin), tai että petyttyään julkiseen terveydenhuoltoon he ovat menneet ja ottaneet suuriakin lainoja lääketieteellisen avun saamiseksi joko itselle tai läheiselle.

Eino Leinon sanoin

"Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen
vaikk' aina ei esille loista."

Lue lisää

Meillä on hyvä malliesimerkki köyhyydestä.
5,5 vuotta sitten kaikki oli hyvin, oli omakotitaloa rakenteilla, uutta autoa ja viihde-elektroniikkaa,
kesälomamatkoja jne. Sitten, eräänä kauniina päivänä auto ajoi päälleni työmatkalta tullessa.
Muutaman vuoden vakuutusyhtiö maksoi ns. palkkaa ja kuntoutti, mutta sitten tuli stoppi.

Olen täysin parantunut, parantuminen tapahtui juuri sen jälkeen, kun vakuutusyhtiö oli saanut työkykyselvityksen, jossa todettiin vakavat vammat, jotka aiheuttavat työkyvyn. Putosin työeläkkeelle, joka tarkoittaa aivan mitä muuta vakavaa sairautta, kuin työ-tai liikenneonnettomuus.
Työekäkettä kerrytetään (vanhat ihmiset) siitä päivästä lähtien, kun on täyttänyt 23 v. Edellyttää siis työntekoa ja hyvää palkkaa ja sinne viralliseen eläkeikään saakka.
Minun työura katkesi 38 vuotiaana.
--> pieni eläke.

Linnunlaulun ja auringonpaisteen jälkeen on tullut pimeä aika. Asunnosta vielä paljon velkaa, autosta ja muusta edelleen. Kulutusluottoja on 10 000 euron edestä, sillä mieskään ei pystynyt uskomaan, että Suomessa toimitaan näin; vakuutusyhtiön lääkäri parantaa ihmisen, joka jäänyt auton alle ja jota on tutkittu keskussairaalassa moneen kertaan. Joten hän yritti Visalla ja Masterilla korvata minun palkkatulojani muutaman vuoden. Nyt hän on aivan burnautissa, mä taas olen sen verran "vammainen", etten ihan pysty muusta huolehtimaan, kuin että olen elossa ja teen parhaani kuntoutuakseni.

Äärimmäisen läkähtynyt mies on hakenut avioeroa, asunto myynnissä ja lapset hunningolla teini-ikäisenä. Taloudelliset ongelmat, epätoivo ja muu aiheuttaa tunnemyrskyjä, joita ei pysty hallitsemaan.

Vielä ei ole myöhästynteitä laskuja, mutta tammikuussa todennäköisesti on, vaikka veronpalautukset ovat tulossa. Olen hakenut uutta vuokra-asuntoa, toimeentulotukea heti, kun vain sen asunnon saan.
On vain vähän ristiriitainen tunne, omakotitalosta joka 200 neliötä pieneen vuokra-asuntoon vain sen takia, että olin väärässä paikassa väärään aikaan ja työmatkalla.

Köyhyys ja kurjuus voi iskeytyä salamana kirkkaalta taivaalta autonkin muodossa.

AikaKovaa kirjoitti:

Meillä on hyvä malliesimerkki köyhyydestä.
5,5 vuotta sitten kaikki oli hyvin, oli omakotitaloa rakenteilla, uutta autoa ja viihde-elektroniikkaa,
kesälomamatkoja jne. Sitten, eräänä kauniina päivänä auto ajoi päälleni työmatkalta tullessa.
Muutaman vuoden vakuutusyhtiö maksoi ns. palkkaa ja kuntoutti, mutta sitten tuli stoppi.

Olen täysin parantunut, parantuminen tapahtui juuri sen jälkeen, kun vakuutusyhtiö oli saanut työkykyselvityksen, jossa todettiin vakavat vammat, jotka aiheuttavat työkyvyn. Putosin työeläkkeelle, joka tarkoittaa aivan mitä muuta vakavaa sairautta, kuin työ-tai liikenneonnettomuus.
Työekäkettä kerrytetään (vanhat ihmiset) siitä päivästä lähtien, kun on täyttänyt 23 v. Edellyttää siis työntekoa ja hyvää palkkaa ja sinne viralliseen eläkeikään saakka.
Minun työura katkesi 38 vuotiaana.
--> pieni eläke.

Linnunlaulun ja auringonpaisteen jälkeen on tullut pimeä aika. Asunnosta vielä paljon velkaa, autosta ja muusta edelleen. Kulutusluottoja on 10 000 euron edestä, sillä mieskään ei pystynyt uskomaan, että Suomessa toimitaan näin; vakuutusyhtiön lääkäri parantaa ihmisen, joka jäänyt auton alle ja jota on tutkittu keskussairaalassa moneen kertaan. Joten hän yritti Visalla ja Masterilla korvata minun palkkatulojani muutaman vuoden. Nyt hän on aivan burnautissa, mä taas olen sen verran "vammainen", etten ihan pysty muusta huolehtimaan, kuin että olen elossa ja teen parhaani kuntoutuakseni.

Äärimmäisen läkähtynyt mies on hakenut avioeroa, asunto myynnissä ja lapset hunningolla teini-ikäisenä. Taloudelliset ongelmat, epätoivo ja muu aiheuttaa tunnemyrskyjä, joita ei pysty hallitsemaan.

Vielä ei ole myöhästynteitä laskuja, mutta tammikuussa todennäköisesti on, vaikka veronpalautukset ovat tulossa. Olen hakenut uutta vuokra-asuntoa, toimeentulotukea heti, kun vain sen asunnon saan.
On vain vähän ristiriitainen tunne, omakotitalosta joka 200 neliötä pieneen vuokra-asuntoon vain sen takia, että olin väärässä paikassa väärään aikaan ja työmatkalla.

Köyhyys ja kurjuus voi iskeytyä salamana kirkkaalta taivaalta autonkin muodossa.

Lue lisää

Ei voi muuta sanoa.

Ikävä kyllä elämä on sellaista. Niin kuin itse kirjoitit: teillä oli omakotitalo rakenteilla, velkarahalla. Tässä ei ole mitään vikaa, mutta : miksi ihmeessä sen LISÄKSI uusi auto, viihde-elektroniikkaa, kesälomamatkoja, ym? Ja viestistäsi päätellen ko. ylellisyystuotteet oli hankittu velaksi. Toisin sanottuna, elitte pahasti yli varojenne.

Ystäväpariskunta oli pari vuotta sitten samassa tilanteessa, mies loukkaantui rakennushommissa. Mutta heillä oli vanha auto, kirpparilta haettu telkkari, ja lomamatkat rajoittuivat kotikaupungin huvipuistoon. He eivät viettäneet "hyvinä aikoina" järjetöntä kulutusjuhlaa, ja se kannatti. Muutaman tonnin säästöt auttoivat pahimman yli. Luojan lykky ei ollut muuta lainaa kuin taloa varten (80 neliön pirtti) otettu.

En halua lyödä lyötyä, haluan vain että ihmiset oppivat sinun esimerkistäsi. On julmaa että koko perhe joutuu kärsimään rahaongelmien takia, siksi olisin iloinen jos nykypäivän nuoret oppisivat varautumaan riskeihin.

Jaksamisia, toivottavasti asiat vielä kääntyvät parempaan päin.

velaton 1967 kirjoitti:

Ei voi muuta sanoa.

Ikävä kyllä elämä on sellaista. Niin kuin itse kirjoitit: teillä oli omakotitalo rakenteilla, velkarahalla. Tässä ei ole mitään vikaa, mutta : miksi ihmeessä sen LISÄKSI uusi auto, viihde-elektroniikkaa, kesälomamatkoja, ym? Ja viestistäsi päätellen ko. ylellisyystuotteet oli hankittu velaksi. Toisin sanottuna, elitte pahasti yli varojenne.

Ystäväpariskunta oli pari vuotta sitten samassa tilanteessa, mies loukkaantui rakennushommissa. Mutta heillä oli vanha auto, kirpparilta haettu telkkari, ja lomamatkat rajoittuivat kotikaupungin huvipuistoon. He eivät viettäneet "hyvinä aikoina" järjetöntä kulutusjuhlaa, ja se kannatti. Muutaman tonnin säästöt auttoivat pahimman yli. Luojan lykky ei ollut muuta lainaa kuin taloa varten (80 neliön pirtti) otettu.

En halua lyödä lyötyä, haluan vain että ihmiset oppivat sinun esimerkistäsi. On julmaa että koko perhe joutuu kärsimään rahaongelmien takia, siksi olisin iloinen jos nykypäivän nuoret oppisivat varautumaan riskeihin.

Jaksamisia, toivottavasti asiat vielä kääntyvät parempaan päin.

Lue lisää

Riskeihin on varauduttava, mutta ei pidä koko ajan pelätä, että taivas kaatuu niskaan.
Ihmisen hyvä elinikä on noin 65- 75 vuotta, joista ehkä 20 vuotta voi mennä asuntolainan ja lasten kasvatukseen sekä opintojen suoritukseen. Jaa - laitetaanpa 35-40 vuotta.

Jos kärvistelee 40 vuotta ilman velka-riskinottoa ilman autoja, asuntoja ja muita mukavuuksia,
elämisen aikaa on vain se parikymmentä vuotta. Ikävuoden 65- ja 68 vuotena pitäisi elellä loppuelämä työeläkkeellä ja näillä rahoilla & omaisuuksilla, jotka on hankittu hyvinä työteliänä aikana.

Kukin taapalaa tyylillään, useampi tosin ottaa näitä lainariskejä.

Riskit voi myös vakuuttaa, mutta tässä tapauksessa työnantajan vakuutus (työtapaturma, vuosityöansiosta 85 % pitäisi tulla työtapaturmaeläkkeenä), liikennevahinko-vakuutus (100 % ansionmenetys sen hetkisestä vuosiansiostasekä kuntoutukset) eivät tulleet, vaan työeläke, joka on keskimäärin 40 - 45 %:ia
eläkevuosia edeltäneistä palkkatuloista, tässä tapauksessa ehkä vieläkin vähemmän.

Työttömyyden ja muun varalle on lainaturva-vakuutuksia sekä vapaa-ajan vakuutuksia. Tosin vapaa-ajalla tapahtuneet vakuutukset eivät kauan korvaa onnettomuuksia.

Asioista lisää oikeusturvan ajankuva, oikeusturvan perikato jne. Vakuutusongelmaisten liitto.

Lainalla elävä kirjoitti:

Riskeihin on varauduttava, mutta ei pidä koko ajan pelätä, että taivas kaatuu niskaan.
Ihmisen hyvä elinikä on noin 65- 75 vuotta, joista ehkä 20 vuotta voi mennä asuntolainan ja lasten kasvatukseen sekä opintojen suoritukseen. Jaa - laitetaanpa 35-40 vuotta.

Jos kärvistelee 40 vuotta ilman velka-riskinottoa ilman autoja, asuntoja ja muita mukavuuksia,
elämisen aikaa on vain se parikymmentä vuotta. Ikävuoden 65- ja 68 vuotena pitäisi elellä loppuelämä työeläkkeellä ja näillä rahoilla & omaisuuksilla, jotka on hankittu hyvinä työteliänä aikana.

Kukin taapalaa tyylillään, useampi tosin ottaa näitä lainariskejä.

Riskit voi myös vakuuttaa, mutta tässä tapauksessa työnantajan vakuutus (työtapaturma, vuosityöansiosta 85 % pitäisi tulla työtapaturmaeläkkeenä), liikennevahinko-vakuutus (100 % ansionmenetys sen hetkisestä vuosiansiostasekä kuntoutukset) eivät tulleet, vaan työeläke, joka on keskimäärin 40 - 45 %:ia
eläkevuosia edeltäneistä palkkatuloista, tässä tapauksessa ehkä vieläkin vähemmän.

Työttömyyden ja muun varalle on lainaturva-vakuutuksia sekä vapaa-ajan vakuutuksia. Tosin vapaa-ajalla tapahtuneet vakuutukset eivät kauan korvaa onnettomuuksia.

Asioista lisää oikeusturvan ajankuva, oikeusturvan perikato jne. Vakuutusongelmaisten liitto.

Lue lisää

Ole mitään vikaa.

Sen sijaan lainan ottaminen "mukavuuksien" ostamiseen ei yksinkertaisesti ole järkevää. Siis ylihieno auto, viihde-elektroniikka, ulkomaan reissut, jne. Maksettu korko on pois TULEVISTA mukavuuksista. Kun ei maksa korkoa, vaan säästää, pystyy ostamaan enemmän mukavuuksia. Ei mene osa tuloista luottokorttifirmoille. Eikä tässä puhuta kymmenistä vuosista. Ei kait siinä niin kauaa mene jos haluaa ostaa uudet stereot tai lentoliput Espanjaan? Tyypillisesti puhutaan kuukausista tai muutamista vuosista.

Asuntolainan vastineena on arvonsa säilyttävää omaisuutta, joka luultavasti ajan mittaan säästää rahaa vuokralla asumiseen verrattuna. Kulutusluotot ja sen sellaiset...no, kulutetaan. Riski on aivan eri luokkaa maksat korkoa tyhjästä.

Mitä jos se työpaikka menee alta?

Semmoinen ajattelutapa että aurinkorannalle on päästävä NYT eikä vuoden päästä, tai kotiteatteri on saatava HETI eikä kuukauden päästä, on ihan ymmärrettävää jos ikää on 5v. Kait me aikuiset ymmärretään asiat paremmin???

Nämä tapaukset, joissa sattuu onnettomuus, joka vie työkyvyn, ovat kyllä häviävän pieni osa ongelmavelkaisista. Normaalitapaus on helvetin kallis kämppä, uudenkarhea auto kaikki muut kavereille pätemistä varten hankitut kamat, jotka ostettu osamaksulla. Sitten jos tulee puolen vuoden työttömyys tai lainan viitekorko nousee pari prosenttiyksikköä, niin ollaan kusessa.

velaton 1967 kirjoitti:

Ei voi muuta sanoa.

Ikävä kyllä elämä on sellaista. Niin kuin itse kirjoitit: teillä oli omakotitalo rakenteilla, velkarahalla. Tässä ei ole mitään vikaa, mutta : miksi ihmeessä sen LISÄKSI uusi auto, viihde-elektroniikkaa, kesälomamatkoja, ym? Ja viestistäsi päätellen ko. ylellisyystuotteet oli hankittu velaksi. Toisin sanottuna, elitte pahasti yli varojenne.

Ystäväpariskunta oli pari vuotta sitten samassa tilanteessa, mies loukkaantui rakennushommissa. Mutta heillä oli vanha auto, kirpparilta haettu telkkari, ja lomamatkat rajoittuivat kotikaupungin huvipuistoon. He eivät viettäneet "hyvinä aikoina" järjetöntä kulutusjuhlaa, ja se kannatti. Muutaman tonnin säästöt auttoivat pahimman yli. Luojan lykky ei ollut muuta lainaa kuin taloa varten (80 neliön pirtti) otettu.

En halua lyödä lyötyä, haluan vain että ihmiset oppivat sinun esimerkistäsi. On julmaa että koko perhe joutuu kärsimään rahaongelmien takia, siksi olisin iloinen jos nykypäivän nuoret oppisivat varautumaan riskeihin.

Jaksamisia, toivottavasti asiat vielä kääntyvät parempaan päin.

Lue lisää

Kyllä huomaa että kyseessä taitaa olla hieman vanhemman ajattelutavan kansalainen joka täälä mainostaa kuinka ei kannata tehdä mitään. En sano sitä että velkarahalla ostetavat elektroniikat tai lomat matkat ovat kovinkaan järkevää touhua enkä niin itse ikinä tekisi mutta tarinoistasi saa semmoisen käsityksen kun että ainoa oikea tapa elää on käydä töissä ja maksaa velkaa eikä ikinä hankkia mitään luksusta. Tosin onhan sitä sitten elämän viisautta mukana kun lähtee nauttiin elämästä 40 vuotiaana reissuilleen tai mihin ikinä onkin menossa.

Ps. siinä lähikaupungin huvipuistossakaan ei kannata mennä laitteisiin se maksaa ja saman ilon saa katsomalla, jotkut laitteet näkee jopa aidan takaa

elä elämää kirjoitti:

Kyllä huomaa että kyseessä taitaa olla hieman vanhemman ajattelutavan kansalainen joka täälä mainostaa kuinka ei kannata tehdä mitään. En sano sitä että velkarahalla ostetavat elektroniikat tai lomat matkat ovat kovinkaan järkevää touhua enkä niin itse ikinä tekisi mutta tarinoistasi saa semmoisen käsityksen kun että ainoa oikea tapa elää on käydä töissä ja maksaa velkaa eikä ikinä hankkia mitään luksusta. Tosin onhan sitä sitten elämän viisautta mukana kun lähtee nauttiin elämästä 40 vuotiaana reissuilleen tai mihin ikinä onkin menossa.

Ps. siinä lähikaupungin huvipuistossakaan ei kannata mennä laitteisiin se maksaa ja saman ilon saa katsomalla, jotkut laitteet näkee jopa aidan takaa

Lue lisää

Kyllä me ollaan käyty niissä huvipuiston laitteissa, monta kertaa. Ikävä kyllä tunnen monta uudemman ajattelutavan kansalaista ("hei elämässä pitää olla luksusta, kyllä he kulutusluotot ehtii sitten hoitaan vanhempana") joilla ei ole varaa edes siihen, koska rahat on törsätty alle kolmikymppisenä.

Kun on lapsia, alkaa miettimään asioita toisella tavalla. Viikko aurinkorannalla tai hieno telkkari on laiha lohtu jos vanhemmat on koko ajan stressaantuineita laskupinon kanssa, eikä rahaa ole koskaan mihinkään. Mieluummin lomaillaan se yks viikko kotimaassa ja ollaan loputkin 358 päivää hyvällä mielellä.

Me ei vain haluta olla "uudemman ajattulutavan kansalaisia", jotka nauttii luksuksesta 10 päivää vuodessa - siis 7 päivän ulkomaan reissu 3 ostosreissua Stockmannilla - ja kärvistelee koko loppuvuoden. Semmoisesta kärsii koko perhe.

elä elämää kirjoitti:

Kyllä huomaa että kyseessä taitaa olla hieman vanhemman ajattelutavan kansalainen joka täälä mainostaa kuinka ei kannata tehdä mitään. En sano sitä että velkarahalla ostetavat elektroniikat tai lomat matkat ovat kovinkaan järkevää touhua enkä niin itse ikinä tekisi mutta tarinoistasi saa semmoisen käsityksen kun että ainoa oikea tapa elää on käydä töissä ja maksaa velkaa eikä ikinä hankkia mitään luksusta. Tosin onhan sitä sitten elämän viisautta mukana kun lähtee nauttiin elämästä 40 vuotiaana reissuilleen tai mihin ikinä onkin menossa.

Ps. siinä lähikaupungin huvipuistossakaan ei kannata mennä laitteisiin se maksaa ja saman ilon saa katsomalla, jotkut laitteet näkee jopa aidan takaa

Lue lisää

" huvipuistossakaan ei kannata mennä laitteisiin se maksaa ja saman ilon saa katsomalla, jotkut laitteet näkee jopa aidan takaa"

Hih, kuulostaa ihan minulta :) Esimerkiksi Lontoossa käyntiin Towerin linnan muurien luona ja kuikisteltiin aidan takaa, mutta päästiin linnan kauppaan, josta vähän paremmat näköalat.

Mä pidin tärkeänä, että päästiin Lontooseen ja pyörimään historiaalisissa paikoissa, edes aidan takana. London Eyen jonoja ja kiinnityksiä käytiin myös katsomasssa...
Siis budjettimatkalainen, joka yrittää saada elettyä elämää ennen nelikymmpisiä :)