Cygnaeus ja Tilaeus

Osaisiko kukaan valoittaa näiden kahden suvun historiaa? Minulla sattuu olemaan sukulaisia joilla on nuo sukunimet ja he eivät tunnu tietävän suvuistaan yhtään mitään. Olen ajatellut selvittää heille hieman.
Sen tiedän että jotain pappissukuja ilmeisesti ovat, koska sukunimet ovat latinaa, tai ainakin suvun kantaisän on täytynyt olla joku pappi. Mutta en oikein löydä mitään tietoa mistään. Osaisiko joku hieman kertoa lisää?
Ilmoita

"Olen ajatellut selvittää heille hieman. "

No selvitä sitten. Mistä olet jo etsinyt? Plarannut kuukkelilla nettiä? Käväissyt kirjastossa?
Vai onko tämä se selvitystapasi?
2 VASTAUSTA:
http://www.rotter.se/dalarna/eftlys02.htm
Kysymyksiä ja vastauksia *Dalarötter*->
Taulu:1316. (2 april 2002) Georgius Andreae Tilaeus Född 1614 i Torsång, död 1695 i Grangärde. Vet någon födelse och dödsdatum och vem var hans föräldrar. Han var gift med Elisabeth Arbogensis född 1623 i Arboga, död 1698 i Grangärde, kan ni hennes födelse och dödsdatum och vem var föräldrarna. Svea Björklund, Jaktvårdsgatan 17, 722 23 Västerås, 021-137822
_____________________________________________________
Cygnaeus:> _ http://kotiweb.kotiportti.fi/jim.duncker/duncker.htm
http://www.genealogia.fi/vsk/29/29_172.htm
http://www.pp.htv.fi/lkivinie/tiedemiehia/dat123.htm
Tälläisä/ netissä! kirjoitti:
http://www.rotter.se/dalarna/eftlys02.htm
Kysymyksiä ja vastauksia *Dalarötter*->
Taulu:1316. (2 april 2002) Georgius Andreae Tilaeus Född 1614 i Torsång, död 1695 i Grangärde. Vet någon födelse och dödsdatum och vem var hans föräldrar. Han var gift med Elisabeth Arbogensis född 1623 i Arboga, död 1698 i Grangärde, kan ni hennes födelse och dödsdatum och vem var föräldrarna. Svea Björklund, Jaktvårdsgatan 17, 722 23 Västerås, 021-137822
_____________________________________________________
Cygnaeus:> _ http://kotiweb.kotiportti.fi/jim.duncker/duncker.htm
http://www.genealogia.fi/vsk/29/29_172.htm
http://www.pp.htv.fi/lkivinie/tiedemiehia/dat123.htm
Kts. edellinen: Ja sinä keräät potin? :))) moi!
+Lisää kommentti
Kokeilepa vaikkapa hakua osoitteessa http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/hakulomake.php ja laita hakusanaksi Cygnaeus.
Ilmoita
On jotakin ''vanhan rahan'' rikkaita sukuja. Tai ainakin ne Tilaeukset jotka tunnen. Ei aatelisia, mutta sinne päin. :D Noi sukunimet on latinaa. Ja sukujen kantaisien on täytynyt olla pappi. Tilaeukset on ainakin Rantasalmelta kuulemma ja Gycneyksen kantaisä Mäntyharjulta.

''Papisto oli yhteiskunnallinen sääty, joka vaikuttaa yhteiskunnassa uskonnon tai yhteisesti tunnustetun arvojärjestelmän kautta. Pappissäädyn merkitys on vaihdellut suuresti historian aikana, mutta käytännössä papistoa on esiintynyt kaikissa yhteiskunnissa. Papisto kuului myös aristokratiaan, vaikka pappi saattoi tulla talonpojista niin hän papiksi opiskeltuaan kohosi yhteiskunnassa yläluokkaan. Papisto oli kansan koulutetuimpaa väestöä, ja papille annettiin mahdollisuus valita latinankieltä opiskellessaan myös latinankielinen sukunimi.''
- Lainaus vikipediasta.

Mutta väestörekisterin mukaan Tilaeuksia on vuonna 2007 ollut 38, on kai vieläkin. En tiedä. Ja Cygnaeuksia vain yksi ja sekin taitaa olla kuollut. Jotkut suvut ovat kuolleet. Eipä noita latinankielisiä sukuja enää kovinkaan paljon ole. Mutta mites voit tuntea Cygnaeuksen jos väestörekisterin mukaan sekin on kuollut. Olet varmaan kuullut nimen ohimennen joltakin sukulaiselta jolla on toinen sukunimi?
1 VASTAUS:
sukuni vanhemmat kertoivat esi-isien tulleen kreikasta krimin sodan aikaan,sotamiehiä olivat kai.
+Lisää kommentti
Olen tutkinut kysesistä sukua melko kauan, viimeiset 10 vuotta. Olen ollut Ruotsissa saakka tutkimassa kirkonkirjoja ja voin kertoa teille, että suku on tullut Ruotsinmaalta Suomeen, alunperin nimellä Tillaeus. Osa suvun jäsenistä käyttää muotoa: Tilaeus. Suku löytyy Rantasalmen kirkonkirjoista 1700-luvulta lähtien.

Kantaisä: Georgius Andreae Tillaeus, kirkkoherra
s. 7.9.1614, k. 15.6.1695, Taalainmaa.
Puoliso: Elisabet Arbogensis.

Georgiuksen pojista tuli kirkkoherroja ja virkamiehiä. He avioituivat aatelisien kanssa, vastaavasti
Georgiuksen tyttäret avioituivat varakkaiden aatelismiesten kanssa. Suomen sukuhaarasta on löytynyt: von Konow, Järnefelt ja Horn af Åminne -nimet. Ruotsin sukuhaarasta on löytynyt nimet: von Aulaevill, Ekman jne.

Otaksumani mukaan suoraan kantaisästä alenevassa polvesta, saapui Gabriel Tillaeus Rantasalmelle kirkkoherraksi.
8 VASTAUSTA:
Näissä pappisuvuissa on se hauska puoli, että niistä löytyy aatelisia, pappeja, talonpoikia (torpparit). Varteen otettava esimerkki on Sibeliuksen suku.
Hjalmar Handel kirjoitti:
Näissä pappisuvuissa on se hauska puoli, että niistä löytyy aatelisia, pappeja, talonpoikia (torpparit). Varteen otettava esimerkki on Sibeliuksen suku.
Onkohan Tilaeus ja Tillaeus todella sama sukunimi?
omaa sukua kirjoitti:
Onkohan Tilaeus ja Tillaeus todella sama sukunimi?
Ovat todellakin samaa sukua. Tillaeus nimi muuttui Tilaeukseksi, kun kirkkoherra on kirjoittanut nimen väärin kirkonkirjoihin, luultavasti 1860-luvulla.
Vonninen kirjoitti:
Ovat todellakin samaa sukua. Tillaeus nimi muuttui Tilaeukseksi, kun kirkkoherra on kirjoittanut nimen väärin kirkonkirjoihin, luultavasti 1860-luvulla.
Hei!

Olen sukunimeltäni Tillaeus ja olen jo vuosien ajan ollut kiinnostunut sukumme taustoista, mutta kukaan lähisuvussani ei tunnu olevan kovinkaan perillä asiasta. Tämä oli minulle ja perheelleni uutta tietoa, että Tillaeukset ja Tilaeukset ovat kuin ovatkin samaa sukua. Eräänlaista tarinaa olen kuullut siitä, kuinka Tillaeukset ovat Suomeen ja Ruotsiin tulleet, mutta en ole varma tiedon luotettavuudesta. Vonninen, tunnut olevan jonkin verran perillä sukuni taustoista, voisiko sinuun saada mitenkään yhteyttä? Olisin kovin kiitollinen, mikäli pystyisisit avaamaan minulle edes hieman sukuni historiaa.
Tillaeus kirjoitti:
Hei!

Olen sukunimeltäni Tillaeus ja olen jo vuosien ajan ollut kiinnostunut sukumme taustoista, mutta kukaan lähisuvussani ei tunnu olevan kovinkaan perillä asiasta. Tämä oli minulle ja perheelleni uutta tietoa, että Tillaeukset ja Tilaeukset ovat kuin ovatkin samaa sukua. Eräänlaista tarinaa olen kuullut siitä, kuinka Tillaeukset ovat Suomeen ja Ruotsiin tulleet, mutta en ole varma tiedon luotettavuudesta. Vonninen, tunnut olevan jonkin verran perillä sukuni taustoista, voisiko sinuun saada mitenkään yhteyttä? Olisin kovin kiitollinen, mikäli pystyisisit avaamaan minulle edes hieman sukuni historiaa.
Ettäs kehtaat tunnustaa, jos olet ko. sukua ja et tunne etkä mitään tiedä? Saisit hävetä, tai pidät kommetoijia pilkkanasi!
Aloittaja haluaa 'selvittää tuttavilleen' sukujen vaiheita ja alkuperää! Mutta jos me kerromme sen, hän omii tietomme ja ottaa kaiken kunnian, ja pahimmassa tapauksessa rahat"!? ehhehehh :)

Mutta sanotaan, ei mitään valmiina- siinähän koko tutkimuksen jännitys, ja ideakin on!
Mutta kaikkialla on tietoa ja paljon, jos aidosti etsii! Netissä ja sen kautta jo valmiissa tutkimustiedoissa jne.
Tillaeus kirjoitti:
Hei!

Olen sukunimeltäni Tillaeus ja olen jo vuosien ajan ollut kiinnostunut sukumme taustoista, mutta kukaan lähisuvussani ei tunnu olevan kovinkaan perillä asiasta. Tämä oli minulle ja perheelleni uutta tietoa, että Tillaeukset ja Tilaeukset ovat kuin ovatkin samaa sukua. Eräänlaista tarinaa olen kuullut siitä, kuinka Tillaeukset ovat Suomeen ja Ruotsiin tulleet, mutta en ole varma tiedon luotettavuudesta. Vonninen, tunnut olevan jonkin verran perillä sukuni taustoista, voisiko sinuun saada mitenkään yhteyttä? Olisin kovin kiitollinen, mikäli pystyisisit avaamaan minulle edes hieman sukuni historiaa.
Tillaeus suku polveutuu ruotsalaisesta talonpoikaistaustaisesta Georgius Perssonista, joka opiskeli Saksassa itsensä kirkkoherraksi ja sai Tillaeus -sukunimen kaupan päälle. Minun tutkimukseni mukaan Johannes Tillaeuksen poika matkasi Suomeen Rantasalmelle kirkkoherraksi. Koska silloin ei ollut papistolla järin hyvät oltavat saati rahat, vain perheen vanhin poika saatiin koulutettua. Muista lapsista tuli sitten pappilan torppareita tai torppareiden vaimoja, jotkut pääsivät isompiin taloihin kotivävyiksi ja niin. Paljon aatelista verta myös löytyy suvusta, joka tulee kirkkoherrojen vaimojen kautta. Muutama nimi mainitakseni: von Konow, Horn af Åminne, Alopaeus, Nordenswan, Sibelius ja Järnefelt. Mutta nykyään taitaa näiden ikivanhojen ja hienojen pappis/aatelissukujen vesat olevan aivan tavallisia kaduntallaajia sekä duunareita.
Vonninen kirjoitti:
Tillaeus suku polveutuu ruotsalaisesta talonpoikaistaustaisesta Georgius Perssonista, joka opiskeli Saksassa itsensä kirkkoherraksi ja sai Tillaeus -sukunimen kaupan päälle. Minun tutkimukseni mukaan Johannes Tillaeuksen poika matkasi Suomeen Rantasalmelle kirkkoherraksi. Koska silloin ei ollut papistolla järin hyvät oltavat saati rahat, vain perheen vanhin poika saatiin koulutettua. Muista lapsista tuli sitten pappilan torppareita tai torppareiden vaimoja, jotkut pääsivät isompiin taloihin kotivävyiksi ja niin. Paljon aatelista verta myös löytyy suvusta, joka tulee kirkkoherrojen vaimojen kautta. Muutama nimi mainitakseni: von Konow, Horn af Åminne, Alopaeus, Nordenswan, Sibelius ja Järnefelt. Mutta nykyään taitaa näiden ikivanhojen ja hienojen pappis/aatelissukujen vesat olevan aivan tavallisia kaduntallaajia sekä duunareita.
Että ollaan 'tavallista' väkeä mutta esipolvissa huomattavia henkilöitä ja sukuja!?
Itsekin olen varsin tavallinen, ja sukulinjani pitkään jo, vaikka yhdenkin sukulinjan kautta avautuu skandinaaviset ylimystöt ( viking-aikaiset), Baltian (saksalaiset), Venäjän 'perustaja'-sukuja (variageja), Länsi-Rooman ja Saksan keisari-sukuja pitkät ja laajat linjat, aina Bysanttia edeltäviin aikoihin kauas idän maille, Englannin ylimystöjä jne. Mukaan lukien suomalaiset juurevat talonpojat ja pappejakin iso liuta jne. aina sotamiestä ja torpparia ja renkiä myöten!
Itsekin ihan 'tavallinen' - suomalainen silti! Sallinette...
2010 ajassa. kirjoitti:
Että ollaan 'tavallista' väkeä mutta esipolvissa huomattavia henkilöitä ja sukuja!?
Itsekin olen varsin tavallinen, ja sukulinjani pitkään jo, vaikka yhdenkin sukulinjan kautta avautuu skandinaaviset ylimystöt ( viking-aikaiset), Baltian (saksalaiset), Venäjän 'perustaja'-sukuja (variageja), Länsi-Rooman ja Saksan keisari-sukuja pitkät ja laajat linjat, aina Bysanttia edeltäviin aikoihin kauas idän maille, Englannin ylimystöjä jne. Mukaan lukien suomalaiset juurevat talonpojat ja pappejakin iso liuta jne. aina sotamiestä ja torpparia ja renkiä myöten!
Itsekin ihan 'tavallinen' - suomalainen silti! Sallinette...
Tarkoituksenani ei ollut loukata, ei missään tapauksessa. Vain tarkoitin sitä, että nykyaikana näiden ns. ''hienojen'' sukujen jälkeläiset eivät poikkea muista ihmisistä kuin korkeintaan sukunimen kautta. Me emme elä näes enää keskiajalla, joten syy lienee siinä. Tuskin nyt vieläkään ymmärsit asian pointtia.
+Lisää kommentti
Olen tutkinut sukua jo muutaman vuosikymmenen ajan. Ja voin todeta, että eräästä sukuhaarasta todellakin löytyy yhteys Sibeliukseen ja muutamaan Suomen suurimpaan aatelissukuun. Suvusta löytyy lähinnä aatelissukujen kautta myös slaavilaista- ja saksalaista verta. Muutamat sukuhaarat ovat talonpoikaistuneet, joka yleensä johtui siitä että varallisuus hupeni tai koulutus jäi jostain syystä kesken. Melko yleinen ilmiö Suomen säätyläissuvuissa. Netistä kuitenkin löytyy melko vähän tietoa ko. suvusta.

http://wc.rootsweb.ancestry.com/cgi-bin/igm.cgi?op=GET&db=janeur&id=I35670 (Kantaisän juuret, kuitenkin Suomeen Isovihan aikana tulleen Otto Wilhelm Tillaeuksen tiedot puuttuvat. Hänen isänsä oli Johannes Georgius Tillaeus.)
http://kaikki.nettihotelli.net/2w/dat2273.htm
http://kaikki.nettihotelli.net/2w/dat7917.htm (Muutama suvunjäsen mainitaan, kuitenkin tiedot puuttuvat.)
http://personal.inet.fi/private/erkki.huhtanen/Suku/vankikarkurit1.htm
1 VASTAUS:
http://kaikki.nettihotelli.net/2w/dat7917.htm

Tuon Suomeen tulleen Otto Tillaeuksen äitihän siis on Maria Fahlander, jonka esivanhempia ovat mm. Åkerbergit, joiden kautta päästään Unoniuksiin ja sitten vasta Sibeliukseen. En ole sukua tarkemmin tutkinut, mutta tämän Sibelius -kuvion tiesin kyllä. Mutta jos sukututkimusta tehdään oikein tarkasti, niin kaikilta löytyy yhteys johonkin suurmieheen.
+Lisää kommentti
Tillaeus on ruotsalaisperäinen pappis- ja virkamiessuku, jonka juuret ulottuvat aina Taalainmaalle 1600-luvulle saakka. Otto Wilhelm Tillaeus (s. 1687, k. 1740-luvulla) oli ruotsalainen kirkkoherra, asettui asumaan vaimonsa kanssa Rantasalmelle. Otto Wilhelmin äidin Maria Fahlanderin kautta päästään Fresk- ja Svinhufvud-sukuihin, ja Otto Wilhelmin täti taasen avioitui Maria Fahlanderin isän veljen Laurentius ''Lars'' Fahlanderin kanssa (Fahlander on aateloitui joskus 1700-1800-luvun taitteissa, nimellä Edelstam Ruotsin ritarihuoneeseen). Suomen puolella suku talonpoikaistui suurimmilta osin, tosin muutamassa sukuhaarasta löytyy papistoa sekä virkamiehiä.

Eräässä Suomessa olevassa Tilaeus-nimisessä sukuhaarasta löytyy kylläkin linkki Jean Sibeliuksen isänisän veljen jälkeläisiin. Sekä yhteydet Alopaeus- ja Cygnaeus -pappissukuihin.

Eli jos historiallisesti katsotaan niin kyllä tämä Tillaeus (Tilaeus) on pappissuku, joka on nauttinut hengellisen rälssin elämästä 1600-luvulta lähtien. Emmekä unohda tietenkään talonpoikaistuneita sukuhaaroja, loppujen lopuksi samasta puusta veistetty. Ruotsin puolella oleva sukuhaara ei ole talonpoikaistunut juuri ollenkaan, tosin kuten pappissuvuille on ollut tapana käydä, on se papin virka jätetty ja opiskeltu muu ammatti.

Kuitenkin suvun tunnetuin jäsen ei suinkaan ole pappi, vaan eräs henkilö jolla on ollut vaikutusta Tukholman historiaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Petrus_Tillaeus
1 VASTAUS:
Georgius Andreae Tillaeuksen isä oli Anders Persson -niminen suuren ja varakkaan ratsutilan isäntä.Hän oli myös Torsångin kaupungin raatimies. Tillaeusten kantatilan nimi oli Tylla, ja voidaan huomata että Georgius otti opiskeltuaan nimen ajan tavan mukaan sukutalostaan. Tillaeus-suku on nimetty ainakin Ruotsin papistoon aatelisena sukuna, Suomen papistosta en ole niinkään varma.

Georgiuksen poika Johannes oli taas Falunin seurakunnan tuomirovasti ja sijaisti menestyksekkäästi myös piispaa. Hänellä oli vain kaksi lasta, Elisabet ja Otto Wilhelm. Otto opiskeli Uppsalan yliopistossa teologiksi, ja saikin 1721 tai 1722 tuomikapitulilta määräyksen siirtyä Suomeen. Hän haki Rantasalmelta kappalaisen paikkaa ja saapuikin sinne. Kuitenkin jostain syystä hän ei toiminut kappalaisena tai minään muunakaan. Osti Rantasalmen kirkkoherra Anders Henricilta ns. ''Pikkupappilan'' tilan Ahvensalmen kylältä. Pikkupappila muutettiin sitten rustholliksi. Tillaeuksen lapsenlapsiakin kohdeltiin kuin ylhäisiä säätyläisiä, koska heidän isoisänsä oli ollut pappi.

Mutta väite, että nimi Tillaeus muuttui Tilaeukseksi vasta 1800-luvulla ei pidä kylläkään paikkaansa. Otto Wilhelmin pojanpojanpoika Anders Fredrikin rippikirjasta huomataan, että nimi on muuttunut Tillaeuksesta Tilaeukseksi jo vuonna 1773. Mutta kyseessä on ilman muuta sama suku. Syy miksi joillakin sukuhaaroilla on säilynyt sukunimen alkuperäinen muoto johtuu siitä, että on siirrytty eri paikkakunnille – ihan simppeliä. Hiskissä oleviin tietoihin on syytä suhtautua varauksella – ensinäkin siellä on vielä kirkonkirjoja suurempia virheitä ja on saattanut joku pudota säädystään tms.
+Lisää kommentti
Tilaeukset on rusthollarisukua, aikoinaan joskus 1600- ja 1700-luvulla on Ruotsin puolella ollut pappeja ja virkamiehiä. Tilaeuksilla oli Rantasalmen kylällä Ahvensalmella ns. rusthollitila. Torppareina oli lähinnä omia sukulaisia. Suvun sisäinen säätykierto ei ole harvinainen.

Kuten joku tässä keskustellussa sanoikin, Tilaeuksia on kohdeltu säätyläisinä, ei niinkään rahvaana.

Minun esi-vanhemmista löytyy yksi Tilaeus-niminen:

Gustaf (Kustaa) Emil Tilaeus
Isä: Adolf Wilhelm Tilaeus, Äiti: Helen Sibbe (mahd. Sibelius)
* 9.2.1869 Ahvensalmi, Rantasalmi, † 14.4.1918 Rantasalmi.
Kuolinsyy: Lavantauti

Rusthollari. Asutti Ahvensalmen kylällä Tillaeus-nimistä rusthollitilaa. Tila oli suhteellisen varakas ja maalaiskylän säätyläsiperheeksi sivistynyt.

Puoliso:
Elin Magdalena Lilius
Isä: Gunnar Lilius, Äiti: Emilia Helsingius
* 17.8.1870 Lappeenranta, † 24.6.1918 Rantasalmi.
Kuolinsyy: Lavantauti

Lapsia
1) Otto Arvid Tilaeus *19.5.1890, Rantasalmi. Kuolinaikaa en tiedä.
2) Linda Maria Tilaeus *5.4.1892, Rantasalmi, † 18.11.1978 Helsinki.
(Linda Maria oli yksi esi-äideistäni. Hän avioitui helsinkiläisen nimismies Arne Johannes Äyräpään kanssa 21.1.1911.)
2 VASTAUSTA:
Itse asiassa rusthollari ei ole säätyläinen, mutta periaatteessa on. Rusthollaria säätyläiseksi lähentää sukutausta. Tässä tapauksessa kyseessä on kuitenkin vanha ylhäinen pappissuku, jonka vuoksi heidän jälkeläisiään voidaan pitää säätyläisinä. Mitä itse olen tutkinut, niin 1600- ja 1700-luvulla papit hankkivat omistukseensa rustholleja. Rusthollin hankkiminen oli hyvä tapa turvata perheen asema siinä tapauksessa että pappi ei saa virkaa tai kuolee. Varsinkin Ruotsista tulleet papit olivat varakkaita, ja heillä oli asiat paremmin kuin suomalaisilla papeilla, monellakin tapaa.

Itse löysin tällaisen Rantasalmen kirkonkirjoista, merkintä on vuodelta 1722, sisäänmuuttaneiden luettelosta.

''Theol.doct. Otto Wilhelm Tillæus''
Rusthollarisukuinen kirjoitti:
Itse asiassa rusthollari ei ole säätyläinen, mutta periaatteessa on. Rusthollaria säätyläiseksi lähentää sukutausta. Tässä tapauksessa kyseessä on kuitenkin vanha ylhäinen pappissuku, jonka vuoksi heidän jälkeläisiään voidaan pitää säätyläisinä. Mitä itse olen tutkinut, niin 1600- ja 1700-luvulla papit hankkivat omistukseensa rustholleja. Rusthollin hankkiminen oli hyvä tapa turvata perheen asema siinä tapauksessa että pappi ei saa virkaa tai kuolee. Varsinkin Ruotsista tulleet papit olivat varakkaita, ja heillä oli asiat paremmin kuin suomalaisilla papeilla, monellakin tapaa.

Itse löysin tällaisen Rantasalmen kirkonkirjoista, merkintä on vuodelta 1722, sisäänmuuttaneiden luettelosta.

''Theol.doct. Otto Wilhelm Tillæus''
Edellinen merkintä ei ole sisäänmuuttaneiden luettelosta, vaan vihittyjen luettelosta. Vuosi oli kylläkin oikea.

''Theol.doct. Otto Wilhelm Tillæus''
''H,h. Katarina Forsxxx'' (epäselvää; Forsman tai Forsten)
+Lisää kommentti
''Fredrik Tillée, tillhörande den gamla ansedda prästsläkten Til- 1791— 1819
laeus, känd sedan slutet af 1500-talet, var son till kyrkoherden i Kö-
ping Olof Tillaeus och hans första fru Catharina Aulaewill.* Han
föddes 1749 i Stockholm, hitkom såsom handlande på 1770-talet, blef
stadskassör 1785 V4 och kyrkovärd; rådman 1791 ^^lx% efter Mörtl ing
och afgick följande år från stadskassörstjänsten; innehade befattningen
såsom charta sigillata-försäljare t. o. m. år 1809. Död 18 19 ^V»»»

Gift med Hindrica Lovisa Tavelin, f. 1762 *9/s * Stockholm, f
1824 ^Vs i Köping. — Barn: Anders Fredrik, f. 1793 "Vr» handlande
i Köping, f 1824 V»o» ogift; Catharina Lovisa, f. 1796 ^^1%, f 1797
V4; Lovisa Fredrika Carolina, f. 1799 Vi> t 1801 ^4 5 Carl Martin,
f. 1 80 1 '5/4» ^är Olof, f. 1804 Va» först båtkarl, sedan matros och
slutligen arbetskarl, f 1856 "/xa, barnlös, gift 1834 3%o med Chri-
stina Olsdotter, i hennes andra gifte (gift 1:0 181 5 ^9/3 med afskedade
grenadjären Lars Lindholm, som afhände sig lifvet genom hängning
1831 ^9/0, f- 1792 ^Vi i Björskogs socken, f 1859 5/4» ''

http://www.archive.org/stream/personhistorisk00unkngoog/personhistorisk00unkngoog_djvu.txt

Vapaamuotoinen, lyhyt suomennos

Fredrik Tillée (s. 1749, - k. 1819) kuului vanhaan ja arvostettuun Tillaeusten pappissukuun, joka muodostui 1500-luvun jälkeen. Fredrik oli Köpingin kirkkoherra Anders Tillaeuksen poika, ensimmäisestä avioliitosta Catharina Aulaewillin kanssa. Fredrik syntyi vuonna 1749 Tukholmassa, ja 1770-luvulla hänestä tuli kaupungin rahastohoitaja, vuonna 1785 tullinjohtja sekä kirkkoisäntä. Hän sai elinikäisen aatelisarvon tekemistään saavutuksista.
2 VASTAUSTA:
Tarkennatko hiukan? Mistä päättelet mainitsemasi henkilön saaneen aatelisarvon? Lainauksessasi ei sitä mainita. Hänen äitinsä näyttäisi olleen aatelisetuoikeuksia nauttineen henkilön tytär ja tämän veljet aateloitiin, mutta kuten tiedetään, aateluus ei periydy naisen kautta. Siten vielä näiden todisteiden perusteella tämä Tillaeus/Tillée ei saanut aateluutta. Ehkä sinulla on jotain tarkempaa tietoa?
Katsos kun tuohon aikaan, tullin johtajilla oli erioikeuksia verovapauksineen. Joten en ainakaan mitään löytänyt tähän aatelisarvoon tukevaa. Sinulla on väärää tietoa, sinäänsä.

Fredrik Tilléen äidistä:
http://wc.rootsweb.ancestry.com/cgi-bin/igm.cgi?op=GET&db=janeur&id=I29518
+Lisää kommentti
Eiköhän Cygnaeus ole Karjalasta lähtöisin olevan Joutsen suvun pappishaaran ottama latinankielinen käännös Joutsenesta.
Ilmoita
En suvusta niinkään tiedä, sukunimi viittaisi jo edellä mainittuun papilliseen lähtökohtaan. 'Aeus'-päätteinen nimi on ollut melko yleinen pappissuvuilla 1500-luvun alusta ja 1700-luvun alkuun saakka. Mutta ainakin sukunimi on käännetty:

Tuuliluoto (Tillaeus)
Kohiseva (Tillaeus)
Tuomennoro (Tilaeus), (l-kirjaimen puuttuessa, merkitys on muuttunut huomattavasti alkuperäisestä nimestä.)
Ilmoita
http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=20662

''31.5.1880 LAMPINEN August 20662 (Savokarj.). * Mikkeli 12.4.1859, vanht talollinen Paavali Lampinen ja Maria Paunonen. Yo St Michels lyc. Kamt 1887. Nimismies (Liperi, Hankasalmi, Kaavi) 1891-1911. Mynämäen kihlak. henkikirjoittaja 1911-13. † Kaavi 11.5.1915. – Pso 1901 Hilda Maria Tillaeus. ''

Teen sukututkimusta Lampisten eräästä sukuhaarasta ja löysin tällaisen ''Hilda Maria Tillaeuksen'' olisi kiintoista tietää, että ketkä olivat hänen vanhempansa. Jos joku ystävällinen voisi auttaa, mikäli tietää jotain.
2 VASTAUSTA:
Hilda Maria luultavasti on Joroisessa olevan Tillaeus-suvun haarauman jälkeläisiä, talollisen tytär.
Vastaan kaksi ja puoli vuotta myöhemmin kyselyysi, ehkä olet jo saanut vastauksen.

Hilda Maria Tillaeuksen vanhemmat olivat Adolf Tillaeus ja Hilda Maria Koponen Leppävirralta. Tämä suku on myöhemmin siirtynyt Etelä- ja Pohjois-Karjalaan.
+Lisää kommentti
Kun alkaa tekemään sukututkimusta, kannattaa hankkia käyttöönsä myös kaikkia paikkakunnan historiikkejä.

Tilaeusten suvusta puhuttiin jossain paikallishistoriallisessa julkaisusta Säätyläiset -otsikon alla. Varsinkin niistä ahvensalmelaisista Tilaeuksista, heillä oli se rustholli mikä on jo mainittu aikaisemmissa viesteissä ja muutenkin suku on suurimmilta osin talonpoikaistunut. Alkujaan tämä on Ruotsista lähtöisin oleva pappissuku, ja ilmeisesti ei ole Ruotsissa talonpoikaistunutkaan. Sukunimen muuttuminen Tillaeuksesta Tilaeukseen on hämäävä, mutta ''ruotsalaisittain'' lausuttuna kumpikin muoto kuulostaa samalta.

Tilaeuksista tiedetään melko vähän, vaikka he ovatkin Rantasalmen paikallishistoriallisesti merkittävää sukua. Ruotsalainen sukulaishaara on sen sijaan tuottanut muutaman hyvinkin merkittävän jäsenen. Falunin varapiispa Johannes Tillaeuksen, jonka poika Suomeen tullut Ottokin näyttäisi olevan, kartografi Petrus Tillaeuksen sekä kasvitieteilijä Petrus C. Tillaeuksen (Pehr Cornelius). Pappeja suvussa on sukupolvelta toiselle riittänyt. Västeråsissakin lienee ollut ainakan 18 samasta suvusta tulevaa pappia hallinnut pitäjän seurakuntaa.
Ilmoita
http://runeberg.org/famijour/1874/0381.html

Löysin tällaisen kertomuksen, joka on julkaistu jossain lehdessä. Kertomus liittyy kirkkoherra Tillaeuksen vastustukseen tyttärensä avioliittoa kohtaan. (Suomensin sen jättäen repliikkejä sun muita pois, sisältö on kuitenkin sama – vain tiivistetty versio koko artikkelista).

Kertomus alkaa:

Johannes Tillaeus oli pitkä ja harteikas mies, jonka komea olemus olisi pitänyt esittää soturinasussa ennemmin kuin mustassa kaavussa. Hänen voimakkaat kätensä näyttivät siltä kuin ne olisi luotu pitelemään miekkaa kuin raamattua.
Hän kuului vanhaan pappissukuun ja oli jo ylitse neljäkymmentä pitkänmatkaa. Hän oli koko läänin lihavin kirkkoherra. Mutta jos tätä lukiessa ajattelee, että hän oli rakastettu kirkkoherra seurakuntalaisten keskuudessa se on väärä olettamus. Johannes Tillaeus oli enemmän pelätty kuin rakastettu ja kunnioitettu, ja tähän olivat vaikuttaneet hänen jäykkä ja taipumaton luonne. Hän ei ollut hyvä pappi, vaan pappi joka nautti maallisesta hyvästä enemmän kuin hengellisestä. Hänellä oli vain yksi henkilö kenet hän halusi pelastaa, se oli hänen tyttärensä Elin. Johanneksen vaimo oli jo ollut vuosia haudassa, ennen kuin meidän pikku tarinamme alkoikaan.

Johannes Tillaeus toivoi tyttärestään Svärdesjön vapaaherratarta, sillä mahtava vapaaherra oli täysin lumoutunut Tillaeuksen tyttäreen. Kuitenkin Elin oli rakastunut köyhään kappalaiseen Anders Ekin, jota hänen isänsä ei pitänyt sopivana sulhasehdokkaana hänen huonon virka-aseman, syntyperän ja varallisuutensa vuoksi.
Tytär Elin oli suruisssaan, kun isä ei suostunut antamaan siunaustaan heidän mahdolliselle avioliitolle vaan käännytti kappalaisen tylysti pois.

Seuraavana aamuna Anders Ek oli aamuisella kävelyllään metsässä metsästysaseensa kanssa. Miten ollakaan hän sattui näkemään itse kuningas Kaarle XII:n metsästämässä seurueineen. Valtava karhu oli päässyt yllättämään kuninkaan ja Ek näki velvollisuudekseen pelastaa kuninkaan. Hän tappoi karhun ja näin ollen hänestä tehtiin sankari.
Kaarle XII sitten kysyi Ekiltä, mitä tämä tahtoisi korvaukseksi. Ek oli vastannut lyhyesti ja ytimmekkäästi täysin vakavan ilmeen keralla vaimon. Kuninkaallinen seurue oli puhjennut hersyvään nauruun, mutta ymmärtäessään että Ek oli tosissaan kuningas sitten tiedusteli hieman. Ek sitten kertoi, että morsiamen isä ei suostu antamaan tytärtään hänelle, koska hän on lähtöjään köyhistä oloista ja isä haluaa vaikutusvaltaisen ja maineikkaan miehen vävykseen. Kuningas lupasi järjestää asian ja Ek näytti hänelle tien pappilaan.

Pappilassa nautittiin aamiasta, kun jyrkkä ja aristokraattinen kirkkoherra Tillaeus kertoi tyttärelleen, että Svärdesjön paroni on kirjoittanut hänelle kirjeen jossa pyytää tyttärensä kättään. Johannes kertoo tyttärelleen, että hän aikoo suostua ja sanoo päätteeksi: ''Sinusta tulee vapaaherratar.'' Johon Elin toteaa itsevarmasti: ''Ei ikinä, joko Ek tai pysyn naimattomana.''
Kirkkoherra ei voi ymmärtää tyttärensä asennetta, heittää hyvä naimakauppa hukkaan kappalaisen takia. Tillaeukselle oli tärkeätä pitää suku säädyssään ja tyttären naimakauppa vapaaherra Stjernkransin kanssa olisi ollut hyvin mieluinen.

Johannes saarnaa tyttärelleen, että lasten tulisi olla kuuliaisia vanhemmilleen varsinkin kun he haluavat heidän parastaan. Elin toteaa kuitenkin, että silloin isän pitäisi antaa siunaus avioliitolle Ekin kanssa.

Hetken päästä itse kuningas ja kuninkaallinen seurue sekä Ek ovat pappilassa. Tillaeus oli toki tavannut kuninkaan aikaisemmin, mutta hermostuksissaan kumarsi ja toteaa tilanteeseen sopivia repliikkejä. Kuningas kertoo, että Anders Ek pelasti hänen elämänsä ja pyytää Tillaeusta antamaan siunauksen tyttärensä ja Ekin avioliitolle. Tillaeus kuitenkin on vastahakoinen, mutta suostuu lopulta ymmärtäessään että vävy tultaisiin tuntemaan kuninkaan pelastajana ja sankarina. Rakastuneet saavat toisensa – mikä onnenpotku.
Ilmoita
Yleinen vastaus Se on selvää ett kuin säätyläissuku on on junttiutunut tehdessään naimakauppoja parissa polvessa Päivi Pöllösen ja kauppias Lindmannin tyttären kanssa on perinne hävinnyt tai pahasti vesittynyt.

Perinne säilyy ainoastaan sosiaalisessa kanssa käymisessä vastaavien sukulaisten ja sukujen kanssa. Vaikka olisin Ludwig XVI jälkeläinen ei poista pari sataa vuotta juntiuutta ympärilläni. Perinne on siis kadotettu!

Olen tavannut monta aatelista ja ne joidenka molemmat vahemmat ovat aatelisia ovat leppoisia ja myös säilyttäneet parhaiten perinteet ja piirteet. Ne isä aatelinen äti kauppiaan tytär ym. ovat aina pahimpia snobeja ilman sitä noblesse oblige.
13 VASTAUSTA:
Voisitko selventää? Suomessa tuskin on enää yhtään säätyläissukua, johon ei olisi sekoittunut ''alempaa'' verta. Ja toisekseen on suotavaakin, että nämä vanhat sisäsiittoiset sukuihin liittyy näitä torpparien perillisiä - että veri saadaan laimennettua, sukupolvia kestänyt sisäsiitos kun tuo usein ikäviä ongelmia sukuun kuten mielisairauksia sun muita. Yleensä tämä ''junttiutuminen'' on lähtöjään kyllä aivan omasta takaa, sisäsiitos on suurin junttiutuminen aiheuttaja näissä aatelis- ja pappissuvuissa. Aatelisto- ja papisto kun naivat innokkaasti keskenään ja jälkeläiset jatkoivat tätä perinnettä. Joten itse en hurraahuutoa aatelis- ja pappissuvuille ehdottaisi - teeskentelevää 'mielinkielin' yläluokkaa.
Hohoo! kirjoitti:
Voisitko selventää? Suomessa tuskin on enää yhtään säätyläissukua, johon ei olisi sekoittunut ''alempaa'' verta. Ja toisekseen on suotavaakin, että nämä vanhat sisäsiittoiset sukuihin liittyy näitä torpparien perillisiä - että veri saadaan laimennettua, sukupolvia kestänyt sisäsiitos kun tuo usein ikäviä ongelmia sukuun kuten mielisairauksia sun muita. Yleensä tämä ''junttiutuminen'' on lähtöjään kyllä aivan omasta takaa, sisäsiitos on suurin junttiutuminen aiheuttaja näissä aatelis- ja pappissuvuissa. Aatelisto- ja papisto kun naivat innokkaasti keskenään ja jälkeläiset jatkoivat tätä perinnettä. Joten itse en hurraahuutoa aatelis- ja pappissuvuille ehdottaisi - teeskentelevää 'mielinkielin' yläluokkaa.
Hyvähän sehän on että uutta verta tulee noihin sukuihin. Se on kuitenkin määrän suhde ja siksi jotkut suvut jo aikoja sitten talonpoikaistuneita.

Se että vouhotetaan talojen ja muiden kulttuurihistoriallisten esineiden suojelusta ja niiden säilyttämisestä alkuperäisessä kunnossa on pikku juttu. Suvut ja niihin kuuluvat henkilöt jotka ovat luoneet nämä yllä mainitut asiat, ovat myös suojelun tarpeessa. Vähemmistö kulttuureja ja muita erikoisuuksia valtio tukee, miksi sitten ei tiettyjä perinne luokkia (niin kuin Englannin National Trust joka mahdollistaa kovan verotuksen kohteeksi joutuneita elämään suvun kantakodissa).

Eri perinteet ja yhteiskuntaluokat heijastavat usein erilaisia arvoja. Se joka edustaa esimerkiksi jonkun maalaistalon perinnettä Savosta ja muuttaa Helsinkiin sulautuu vääjäämättä valtaväestöön (niin kuin enemmistö tapauksissa). Suuri osa ihmisistä ovat sosiaalisia eläimiä jotka ilman sosiaalista painetta tai perinteen kartoittamaa tietä sulautuvat .

Säätyläissuvut jotka säilyttivät ruotsinkielen ovat paremmin säilyneet kuin esimerkiksi suomenkielistyneet jotka ovat sulautuneet helpommin valtaväestöön. Sen asian huomaan esimerkiksi isoäitini suvussa jossa hänen sukuhaara suomenkielistyi ja meni naimisiin henkilöiden kanssa jolle se sosiaalinen perinne ja verkko ei mitään merkinnyt. Ne ruotsinkieliset kaukaiset sukulaiset jota olen joskus tavannut ovat huomattavasti paremmin säilyttäneet elävän perinteen ja jossa kaikki von, af , ius suvut tunnetaan niin kuin aina ennen.

Eihän se sulautuminen välttämättä ole huonoa egalitaariselta näkökannalta, mutta kyllä jos haluaa säilyttää perinteitä ja hieman erillaisia arvoja.
von Junttius kirjoitti:
Hyvähän sehän on että uutta verta tulee noihin sukuihin. Se on kuitenkin määrän suhde ja siksi jotkut suvut jo aikoja sitten talonpoikaistuneita.

Se että vouhotetaan talojen ja muiden kulttuurihistoriallisten esineiden suojelusta ja niiden säilyttämisestä alkuperäisessä kunnossa on pikku juttu. Suvut ja niihin kuuluvat henkilöt jotka ovat luoneet nämä yllä mainitut asiat, ovat myös suojelun tarpeessa. Vähemmistö kulttuureja ja muita erikoisuuksia valtio tukee, miksi sitten ei tiettyjä perinne luokkia (niin kuin Englannin National Trust joka mahdollistaa kovan verotuksen kohteeksi joutuneita elämään suvun kantakodissa).

Eri perinteet ja yhteiskuntaluokat heijastavat usein erilaisia arvoja. Se joka edustaa esimerkiksi jonkun maalaistalon perinnettä Savosta ja muuttaa Helsinkiin sulautuu vääjäämättä valtaväestöön (niin kuin enemmistö tapauksissa). Suuri osa ihmisistä ovat sosiaalisia eläimiä jotka ilman sosiaalista painetta tai perinteen kartoittamaa tietä sulautuvat .

Säätyläissuvut jotka säilyttivät ruotsinkielen ovat paremmin säilyneet kuin esimerkiksi suomenkielistyneet jotka ovat sulautuneet helpommin valtaväestöön. Sen asian huomaan esimerkiksi isoäitini suvussa jossa hänen sukuhaara suomenkielistyi ja meni naimisiin henkilöiden kanssa jolle se sosiaalinen perinne ja verkko ei mitään merkinnyt. Ne ruotsinkieliset kaukaiset sukulaiset jota olen joskus tavannut ovat huomattavasti paremmin säilyttäneet elävän perinteen ja jossa kaikki von, af , ius suvut tunnetaan niin kuin aina ennen.

Eihän se sulautuminen välttämättä ole huonoa egalitaariselta näkökannalta, mutta kyllä jos haluaa säilyttää perinteitä ja hieman erillaisia arvoja.
Vanha sukuperinnekin on mahdollista saada takaisin, se tosin vaatii työtä. Kuka vain voi palauttaa sukunsa aseman lähtökohdille, näyttämättä nousukkaalta. Raha ja rikkaus kun eivät tarkoita samaa kuin hyvä maku. Yleensä tällaisten vanhojen sukujen perillisistä näkee jostain, että eivät ole ehkä ihan tavallista kansaa (en tarkoita nyt sukunimeä).

On monia aatelisia, joiden ulkonäössä ei ole enää aatelispiirteitä vaikka vanhemmat ja heidän isovanhemmat aatelisia olisivatkin. On matala otsa, mahdollisesti myös perunanenä. Kuitenkin suomalaisilla aatelisilla on hyvin usein tummat hiukset ja näyttävät jollain tavalla saksalaisilta tai slaavilaisilta.
Käytöstavat ovat sellaisia, jotka opitaan jo kotona. Yleensä aatelis- ja pappissukujen jälkeläiset ovatkin melko hyvätapaisia, johtuu varmaan juuri siitä että pyritään käytöstavoilla erottumaan aivan tavallisesta kansasta.

Mutta mitkä ovat mielestäsi sellaisia perinteitä, joita näillä aatelis- ja pappissuvuilla on ellei nyt katsota ammatinvalintaa vaan jotain yhteinäistä näille suvuille muutakin kuin akateemisuus ja vanha sivistyneisyys?
Hohoo! kirjoitti:
Vanha sukuperinnekin on mahdollista saada takaisin, se tosin vaatii työtä. Kuka vain voi palauttaa sukunsa aseman lähtökohdille, näyttämättä nousukkaalta. Raha ja rikkaus kun eivät tarkoita samaa kuin hyvä maku. Yleensä tällaisten vanhojen sukujen perillisistä näkee jostain, että eivät ole ehkä ihan tavallista kansaa (en tarkoita nyt sukunimeä).

On monia aatelisia, joiden ulkonäössä ei ole enää aatelispiirteitä vaikka vanhemmat ja heidän isovanhemmat aatelisia olisivatkin. On matala otsa, mahdollisesti myös perunanenä. Kuitenkin suomalaisilla aatelisilla on hyvin usein tummat hiukset ja näyttävät jollain tavalla saksalaisilta tai slaavilaisilta.
Käytöstavat ovat sellaisia, jotka opitaan jo kotona. Yleensä aatelis- ja pappissukujen jälkeläiset ovatkin melko hyvätapaisia, johtuu varmaan juuri siitä että pyritään käytöstavoilla erottumaan aivan tavallisesta kansasta.

Mutta mitkä ovat mielestäsi sellaisia perinteitä, joita näillä aatelis- ja pappissuvuilla on ellei nyt katsota ammatinvalintaa vaan jotain yhteinäistä näille suvuille muutakin kuin akateemisuus ja vanha sivistyneisyys?
Nyt tulee muistaa että perinteitä on monta sortista ja niiden arvo on sama. Se kuitenkin sattuu olemaan niin että perinteet säilyvät paremmin vähemmän pragmaattisissa olosuhteissa jolloin on aikaa sosiaaliseen elämään, lukemiseen ja pohdintaan. Eli aatelis- ja pappissuvuilla on ollut yleensä suuremmat resurssit rikkaimpaan monihaaraisempaan kulttuurielämään ja siten perintösäkistä on ollut enemmän annettavaa jälkipolvelle.

Kun mainitsin piirteet, niin en pääsääsääntöisesti viitannut ulkonäköön vaan kehon ja kielen kaunista käyttöä. Onhan se totta että Suomessa on helpompi toimia jos ulkonäöltään sulautuu. Samhan asia toimii pienillä, paikkakunnilla, suvuissa, perheissä ja totta kai selvemmin geneettisesti sulkeutuneissa piireissä (esim. kylät, juutalaiset ja yläluokka). Suurin osa kovimman luokan taistelevista aatelisista olivat keskiajalta renessanssiin perunanenäisiä punaniskoja (katso vaikka Urbinon ensimmäistä herttuan kuvaa).

Se mainitsemasi hyvätapaisuus voi olla vain pintapuolista puoliherrasmiesmäisuutta. Kuitenkin aatelis- ja pappissukujen jälkeläiset ovat taustansa ”vankeja” ja uskovat voimakkaammin arvojen ja kunnioituksen opinkappaleisiin. Ei aina mutta monesti se ”noblesse oblige” taakka kummittelee heillä takaraivossa kun heille panee päin naamaan aatelis –ja sivistyssukujen rapeutumisen.

Kun vanhaa sukuperinne on menetetty on se menetetty. On asioita jota ei voi kuvista ja kirjoista oppia ilman että siitä tule hieman tekaisutettua ja jäykkää. Olen kuitenkin nähnyt esimerkkejä jossa kolmas sukupolvi on kavahtanut isovanhempiensa ja vanhempiensa ”lerppakullisuutta” ja tehneet tietoista työtä suvun perinteen palauttamiseksi. Näissä tilanteissa on kuitenkin ollut sukulaisia, ystäviä, kantatalo (kartano, tila), perittyä kulttuuriesineistöä itsekuvan tukena joka kipinän lailla on odottanut tuleksi syttymistä.

Koska serkkuni on sellisti, olen tavannut monen uuden kulttuurisuvun edustajaa. Heissä todellakin huomaa aristokraattisuutta ja ylevien ihanteiden (eli arvojen) luonnollinen omaksuminen. On asioita jota omassa taustassa ei voi muuttaa, mutta kun kun ympäröi itsensä taiteella, uskonolla ja oikeanlaisilla ihmisillä, tapahtuu mielestäni jalostuminen. Tähän mielestäni meidän nykypäivän protesti –ja realismi kulttuuri ei pysty. Usko ja arvot poissa, jäljellä inhorealismi ja dekadentti romantismi. Toivoa ja kipinää kuitenkin löytyy jotta innoittavampi ja rakentava kulttuuri palautuu pitkältä stressi lomaltaan. Siihen asti massatuotanto, massaihminen, tasapaksut ideat ja tehokas talous on valttia.
von Junttius kirjoitti:
Nyt tulee muistaa että perinteitä on monta sortista ja niiden arvo on sama. Se kuitenkin sattuu olemaan niin että perinteet säilyvät paremmin vähemmän pragmaattisissa olosuhteissa jolloin on aikaa sosiaaliseen elämään, lukemiseen ja pohdintaan. Eli aatelis- ja pappissuvuilla on ollut yleensä suuremmat resurssit rikkaimpaan monihaaraisempaan kulttuurielämään ja siten perintösäkistä on ollut enemmän annettavaa jälkipolvelle.

Kun mainitsin piirteet, niin en pääsääsääntöisesti viitannut ulkonäköön vaan kehon ja kielen kaunista käyttöä. Onhan se totta että Suomessa on helpompi toimia jos ulkonäöltään sulautuu. Samhan asia toimii pienillä, paikkakunnilla, suvuissa, perheissä ja totta kai selvemmin geneettisesti sulkeutuneissa piireissä (esim. kylät, juutalaiset ja yläluokka). Suurin osa kovimman luokan taistelevista aatelisista olivat keskiajalta renessanssiin perunanenäisiä punaniskoja (katso vaikka Urbinon ensimmäistä herttuan kuvaa).

Se mainitsemasi hyvätapaisuus voi olla vain pintapuolista puoliherrasmiesmäisuutta. Kuitenkin aatelis- ja pappissukujen jälkeläiset ovat taustansa ”vankeja” ja uskovat voimakkaammin arvojen ja kunnioituksen opinkappaleisiin. Ei aina mutta monesti se ”noblesse oblige” taakka kummittelee heillä takaraivossa kun heille panee päin naamaan aatelis –ja sivistyssukujen rapeutumisen.

Kun vanhaa sukuperinne on menetetty on se menetetty. On asioita jota ei voi kuvista ja kirjoista oppia ilman että siitä tule hieman tekaisutettua ja jäykkää. Olen kuitenkin nähnyt esimerkkejä jossa kolmas sukupolvi on kavahtanut isovanhempiensa ja vanhempiensa ”lerppakullisuutta” ja tehneet tietoista työtä suvun perinteen palauttamiseksi. Näissä tilanteissa on kuitenkin ollut sukulaisia, ystäviä, kantatalo (kartano, tila), perittyä kulttuuriesineistöä itsekuvan tukena joka kipinän lailla on odottanut tuleksi syttymistä.

Koska serkkuni on sellisti, olen tavannut monen uuden kulttuurisuvun edustajaa. Heissä todellakin huomaa aristokraattisuutta ja ylevien ihanteiden (eli arvojen) luonnollinen omaksuminen. On asioita jota omassa taustassa ei voi muuttaa, mutta kun kun ympäröi itsensä taiteella, uskonolla ja oikeanlaisilla ihmisillä, tapahtuu mielestäni jalostuminen. Tähän mielestäni meidän nykypäivän protesti –ja realismi kulttuuri ei pysty. Usko ja arvot poissa, jäljellä inhorealismi ja dekadentti romantismi. Toivoa ja kipinää kuitenkin löytyy jotta innoittavampi ja rakentava kulttuuri palautuu pitkältä stressi lomaltaan. Siihen asti massatuotanto, massaihminen, tasapaksut ideat ja tehokas talous on valttia.
Tuli seurattua hieman keskustelun kulkua ja ajattelin täten lisätä tämän englanninkielisen sivun linkin wikipediasta.

http://en.wikipedia.org/wiki/Gentry#Values_and_traditions_associated_with_the_gentry
von Junttius kirjoitti:
Nyt tulee muistaa että perinteitä on monta sortista ja niiden arvo on sama. Se kuitenkin sattuu olemaan niin että perinteet säilyvät paremmin vähemmän pragmaattisissa olosuhteissa jolloin on aikaa sosiaaliseen elämään, lukemiseen ja pohdintaan. Eli aatelis- ja pappissuvuilla on ollut yleensä suuremmat resurssit rikkaimpaan monihaaraisempaan kulttuurielämään ja siten perintösäkistä on ollut enemmän annettavaa jälkipolvelle.

Kun mainitsin piirteet, niin en pääsääsääntöisesti viitannut ulkonäköön vaan kehon ja kielen kaunista käyttöä. Onhan se totta että Suomessa on helpompi toimia jos ulkonäöltään sulautuu. Samhan asia toimii pienillä, paikkakunnilla, suvuissa, perheissä ja totta kai selvemmin geneettisesti sulkeutuneissa piireissä (esim. kylät, juutalaiset ja yläluokka). Suurin osa kovimman luokan taistelevista aatelisista olivat keskiajalta renessanssiin perunanenäisiä punaniskoja (katso vaikka Urbinon ensimmäistä herttuan kuvaa).

Se mainitsemasi hyvätapaisuus voi olla vain pintapuolista puoliherrasmiesmäisuutta. Kuitenkin aatelis- ja pappissukujen jälkeläiset ovat taustansa ”vankeja” ja uskovat voimakkaammin arvojen ja kunnioituksen opinkappaleisiin. Ei aina mutta monesti se ”noblesse oblige” taakka kummittelee heillä takaraivossa kun heille panee päin naamaan aatelis –ja sivistyssukujen rapeutumisen.

Kun vanhaa sukuperinne on menetetty on se menetetty. On asioita jota ei voi kuvista ja kirjoista oppia ilman että siitä tule hieman tekaisutettua ja jäykkää. Olen kuitenkin nähnyt esimerkkejä jossa kolmas sukupolvi on kavahtanut isovanhempiensa ja vanhempiensa ”lerppakullisuutta” ja tehneet tietoista työtä suvun perinteen palauttamiseksi. Näissä tilanteissa on kuitenkin ollut sukulaisia, ystäviä, kantatalo (kartano, tila), perittyä kulttuuriesineistöä itsekuvan tukena joka kipinän lailla on odottanut tuleksi syttymistä.

Koska serkkuni on sellisti, olen tavannut monen uuden kulttuurisuvun edustajaa. Heissä todellakin huomaa aristokraattisuutta ja ylevien ihanteiden (eli arvojen) luonnollinen omaksuminen. On asioita jota omassa taustassa ei voi muuttaa, mutta kun kun ympäröi itsensä taiteella, uskonolla ja oikeanlaisilla ihmisillä, tapahtuu mielestäni jalostuminen. Tähän mielestäni meidän nykypäivän protesti –ja realismi kulttuuri ei pysty. Usko ja arvot poissa, jäljellä inhorealismi ja dekadentti romantismi. Toivoa ja kipinää kuitenkin löytyy jotta innoittavampi ja rakentava kulttuuri palautuu pitkältä stressi lomaltaan. Siihen asti massatuotanto, massaihminen, tasapaksut ideat ja tehokas talous on valttia.
Tuo on kyllä totta. Aatelis- ja pappissuvuilla on ollut aina huomattavasti paremmat mahdollisuudet sivistää tulevat sukupolvet kuin sillä torpparisuvulla. Jos aatelis- tai pappissuku sattui jostain syystä talonpoikaistumaan, nämä luultavasti tekivät kaikkensa sivistäkseen jälkeläisiä – vaikka nämä ei pääsisivätkään taloudellisen tilanteen vuoksi opiskelemaan. Kotona opetettiin historiallisia kieliä, kuten latinaa, kreikkaa ja hepreaa sekä historian ja uskonnon tuntemusta. (Näin usein tapahtuikin talonpoikaistuneissa säätyläissuvuissa, mikäli ne sattuivat olemaan alkujaan aatelis- tai pappissukuja.)

''On asioita joita omassa taustassa ei voi muuttaa, mutta kun ympäröi itsensä taiteella, uskonnolla ja oikeanlaisilla ihmisillä, tapahtuu mielestäni jalostuminen.''
Tämä tukee vanhasuomalaista käsitystä, jonka mukaan yksi ihminen voi kohota mutta ei koko kansa. Olen kanssasi samaa mieltä, tässäkin kohtaa. Kun yksi aloittaa sivistyksellisen perinteen, hänen on mahdollista jalostaa tulevat sukupolvet samalle tasolle. Talonpoikaistuneella aatelis- ja pappissuvulla on tässä kohtaa kuitenkin yksi kortti, se on yleensä sukutausta – jonka avulla voi muistuttaa suvun olleen alkujaan hyvin ylhäistä. Hieman naiiviahan se on mutta, jotkut saattavat käyttää sukunimeäänkin tässä sosiaalisessa pelissä. Juuri talonpoikaistuneiden säätyläissukujen jäsenet usein säilyttivätkin säätyläissukunimen, koska se antaa paremman statuksen kuin esimerkiksi Möttönen.

Palatakseni käytöstapohin. Tapaamieni aatelis- ja pappissukujen jälkeläisillä usein tuntuu kummittelevan tämä käsite; ''aateluus velvoittaa''. Heidän on oikeastaan pakko käyttäytyä hyvin, sukurasite josta ei pääse eroon. Tietysti näissäkin suvuissa on niitä mustalampaita, jotka vähät välittävät tavoista ja haluavat kuulua siihen tavalliseen kansanluokkaan – ja jos joku sattuu tietämään heidän sukutaustastaan tai nimestään päättelemään jotain niin usein selitys on: ''Esi-isilleen ei voi mitään.''

On hienoa, kun uusiakin kulttuurisukuja nousee näiden vanhojen sivistyssukujen rinnalle. Tästä voimme kiittää sääty-yhteiskunnan purkautumista, joka antoi mahdollisuuden tehdä sosiaalisia nousuja. Jos näiden talonpoikaistuneiden aatelis- ja pappissukujen jälkeläiset ovat valmiita palauttamaan sukunsa yläluokkaan heidän on ryhdyttävä vaalimaan perinteitä. Akateemista loppututkintoakaan ei tarvita, mikäli on valmis sivistämään itseään kirjallisuuden, taiteen ja uskonnon voimin. Suomalaisessa yhteiskunnassa on modernia kuitenkin valittaa ylioppilas- tai yliopistotutkinnon puuttumisesta, Englannissa tämä ei päde yläluokan piirissä sillä tarvittava sivistys saadaan kodista ja sukulaispiirit sekä ystäväpiirit periytyvät. Jos olet kouluja käymätön lordi Wright tai kouluttautunut herra Smith, lordi Wright on sinua luultavasti kuitenkin sivistyneempi ja vaikutusvaltaisempi. Aatelis- ja pappissukujen jälkeläiset kun yleensä ratsastavat esi-isiensä siloittamaa tietä pitkin. Ei tosin sovi yleistää.
von Junttius kirjoitti:
Nyt tulee muistaa että perinteitä on monta sortista ja niiden arvo on sama. Se kuitenkin sattuu olemaan niin että perinteet säilyvät paremmin vähemmän pragmaattisissa olosuhteissa jolloin on aikaa sosiaaliseen elämään, lukemiseen ja pohdintaan. Eli aatelis- ja pappissuvuilla on ollut yleensä suuremmat resurssit rikkaimpaan monihaaraisempaan kulttuurielämään ja siten perintösäkistä on ollut enemmän annettavaa jälkipolvelle.

Kun mainitsin piirteet, niin en pääsääsääntöisesti viitannut ulkonäköön vaan kehon ja kielen kaunista käyttöä. Onhan se totta että Suomessa on helpompi toimia jos ulkonäöltään sulautuu. Samhan asia toimii pienillä, paikkakunnilla, suvuissa, perheissä ja totta kai selvemmin geneettisesti sulkeutuneissa piireissä (esim. kylät, juutalaiset ja yläluokka). Suurin osa kovimman luokan taistelevista aatelisista olivat keskiajalta renessanssiin perunanenäisiä punaniskoja (katso vaikka Urbinon ensimmäistä herttuan kuvaa).

Se mainitsemasi hyvätapaisuus voi olla vain pintapuolista puoliherrasmiesmäisuutta. Kuitenkin aatelis- ja pappissukujen jälkeläiset ovat taustansa ”vankeja” ja uskovat voimakkaammin arvojen ja kunnioituksen opinkappaleisiin. Ei aina mutta monesti se ”noblesse oblige” taakka kummittelee heillä takaraivossa kun heille panee päin naamaan aatelis –ja sivistyssukujen rapeutumisen.

Kun vanhaa sukuperinne on menetetty on se menetetty. On asioita jota ei voi kuvista ja kirjoista oppia ilman että siitä tule hieman tekaisutettua ja jäykkää. Olen kuitenkin nähnyt esimerkkejä jossa kolmas sukupolvi on kavahtanut isovanhempiensa ja vanhempiensa ”lerppakullisuutta” ja tehneet tietoista työtä suvun perinteen palauttamiseksi. Näissä tilanteissa on kuitenkin ollut sukulaisia, ystäviä, kantatalo (kartano, tila), perittyä kulttuuriesineistöä itsekuvan tukena joka kipinän lailla on odottanut tuleksi syttymistä.

Koska serkkuni on sellisti, olen tavannut monen uuden kulttuurisuvun edustajaa. Heissä todellakin huomaa aristokraattisuutta ja ylevien ihanteiden (eli arvojen) luonnollinen omaksuminen. On asioita jota omassa taustassa ei voi muuttaa, mutta kun kun ympäröi itsensä taiteella, uskonolla ja oikeanlaisilla ihmisillä, tapahtuu mielestäni jalostuminen. Tähän mielestäni meidän nykypäivän protesti –ja realismi kulttuuri ei pysty. Usko ja arvot poissa, jäljellä inhorealismi ja dekadentti romantismi. Toivoa ja kipinää kuitenkin löytyy jotta innoittavampi ja rakentava kulttuuri palautuu pitkältä stressi lomaltaan. Siihen asti massatuotanto, massaihminen, tasapaksut ideat ja tehokas talous on valttia.
OIKAISU: Se herttua olikin nr 2, eli Federico da Montefeltro
von Junttius kirjoitti:
Nyt tulee muistaa että perinteitä on monta sortista ja niiden arvo on sama. Se kuitenkin sattuu olemaan niin että perinteet säilyvät paremmin vähemmän pragmaattisissa olosuhteissa jolloin on aikaa sosiaaliseen elämään, lukemiseen ja pohdintaan. Eli aatelis- ja pappissuvuilla on ollut yleensä suuremmat resurssit rikkaimpaan monihaaraisempaan kulttuurielämään ja siten perintösäkistä on ollut enemmän annettavaa jälkipolvelle.

Kun mainitsin piirteet, niin en pääsääsääntöisesti viitannut ulkonäköön vaan kehon ja kielen kaunista käyttöä. Onhan se totta että Suomessa on helpompi toimia jos ulkonäöltään sulautuu. Samhan asia toimii pienillä, paikkakunnilla, suvuissa, perheissä ja totta kai selvemmin geneettisesti sulkeutuneissa piireissä (esim. kylät, juutalaiset ja yläluokka). Suurin osa kovimman luokan taistelevista aatelisista olivat keskiajalta renessanssiin perunanenäisiä punaniskoja (katso vaikka Urbinon ensimmäistä herttuan kuvaa).

Se mainitsemasi hyvätapaisuus voi olla vain pintapuolista puoliherrasmiesmäisuutta. Kuitenkin aatelis- ja pappissukujen jälkeläiset ovat taustansa ”vankeja” ja uskovat voimakkaammin arvojen ja kunnioituksen opinkappaleisiin. Ei aina mutta monesti se ”noblesse oblige” taakka kummittelee heillä takaraivossa kun heille panee päin naamaan aatelis –ja sivistyssukujen rapeutumisen.

Kun vanhaa sukuperinne on menetetty on se menetetty. On asioita jota ei voi kuvista ja kirjoista oppia ilman että siitä tule hieman tekaisutettua ja jäykkää. Olen kuitenkin nähnyt esimerkkejä jossa kolmas sukupolvi on kavahtanut isovanhempiensa ja vanhempiensa ”lerppakullisuutta” ja tehneet tietoista työtä suvun perinteen palauttamiseksi. Näissä tilanteissa on kuitenkin ollut sukulaisia, ystäviä, kantatalo (kartano, tila), perittyä kulttuuriesineistöä itsekuvan tukena joka kipinän lailla on odottanut tuleksi syttymistä.

Koska serkkuni on sellisti, olen tavannut monen uuden kulttuurisuvun edustajaa. Heissä todellakin huomaa aristokraattisuutta ja ylevien ihanteiden (eli arvojen) luonnollinen omaksuminen. On asioita jota omassa taustassa ei voi muuttaa, mutta kun kun ympäröi itsensä taiteella, uskonolla ja oikeanlaisilla ihmisillä, tapahtuu mielestäni jalostuminen. Tähän mielestäni meidän nykypäivän protesti –ja realismi kulttuuri ei pysty. Usko ja arvot poissa, jäljellä inhorealismi ja dekadentti romantismi. Toivoa ja kipinää kuitenkin löytyy jotta innoittavampi ja rakentava kulttuuri palautuu pitkältä stressi lomaltaan. Siihen asti massatuotanto, massaihminen, tasapaksut ideat ja tehokas talous on valttia.
''Koska serkkuni on sellisti, olen tavannut monen uuden kulttuurisuvun edustajaa. Heissä todellakin huomaa aristokraattisuutta ja ylevien ihanteiden (eli arvojen) luonnollinen omaksuminen. On asioita jota omassa taustassa ei voi muuttaa, mutta kun kun ympäröi itsensä taiteella, uskonolla ja oikeanlaisilla ihmisillä, tapahtuu mielestäni jalostuminen. Tähän mielestäni meidän nykypäivän protesti –ja realismi kulttuuri ei pysty. Usko ja arvot poissa, jäljellä inhorealismi ja dekadentti romantismi. Toivoa ja kipinää kuitenkin löytyy jotta innoittavampi ja rakentava kulttuuri palautuu pitkältä stressi lomaltaan. Siihen asti massatuotanto, massaihminen, tasapaksut ideat ja tehokas talous on valttia.''

Otetaan esimerkki tästä Tillaeus suvusta, kuinka moni muistaa vielä hänet: http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2008_33/124975.htm

Tuula Tillaeus-Ylömäessä yhdistyi kaikki tarvittavat kortit yläluokkaisuuteen, aina sukutaustasta alkaen. Tuula oli omaasukuaan Tillaeus tosin talonpoikaistunutta sukua mutta alkujaan arvokasta ruotsalaista pappis- ja virkamiessukua. Hän näyttää rakastaneen taidetta ja kaikkia sen osa-alueita, luonteelleen uskollisena. Ansioutunut laulaja ja teatterilainen, pidetty ja kunnioitettu kulttuurihenkilö.

Edesmenneen Tuula Tillaeuksen kaltaisia ihmisiä on ihailtava, he ovat niitä todellisia henkilöitä jotka rakastavat kulttuuria ja taiteita pyyteettömästi, eivätkä pelkästä velvollisuudesta sukuaan kohtaan. Tuulan kaltaiset henkilöt pystyisivät kohottamaan talonpoikaistuneet säätyläissuvut takaisin siihen yläluokkaiseen lähtökohtaan mistä ne juurtuvat.
Hohoo! kirjoitti:
Tuo on kyllä totta. Aatelis- ja pappissuvuilla on ollut aina huomattavasti paremmat mahdollisuudet sivistää tulevat sukupolvet kuin sillä torpparisuvulla. Jos aatelis- tai pappissuku sattui jostain syystä talonpoikaistumaan, nämä luultavasti tekivät kaikkensa sivistäkseen jälkeläisiä – vaikka nämä ei pääsisivätkään taloudellisen tilanteen vuoksi opiskelemaan. Kotona opetettiin historiallisia kieliä, kuten latinaa, kreikkaa ja hepreaa sekä historian ja uskonnon tuntemusta. (Näin usein tapahtuikin talonpoikaistuneissa säätyläissuvuissa, mikäli ne sattuivat olemaan alkujaan aatelis- tai pappissukuja.)

''On asioita joita omassa taustassa ei voi muuttaa, mutta kun ympäröi itsensä taiteella, uskonnolla ja oikeanlaisilla ihmisillä, tapahtuu mielestäni jalostuminen.''
Tämä tukee vanhasuomalaista käsitystä, jonka mukaan yksi ihminen voi kohota mutta ei koko kansa. Olen kanssasi samaa mieltä, tässäkin kohtaa. Kun yksi aloittaa sivistyksellisen perinteen, hänen on mahdollista jalostaa tulevat sukupolvet samalle tasolle. Talonpoikaistuneella aatelis- ja pappissuvulla on tässä kohtaa kuitenkin yksi kortti, se on yleensä sukutausta – jonka avulla voi muistuttaa suvun olleen alkujaan hyvin ylhäistä. Hieman naiiviahan se on mutta, jotkut saattavat käyttää sukunimeäänkin tässä sosiaalisessa pelissä. Juuri talonpoikaistuneiden säätyläissukujen jäsenet usein säilyttivätkin säätyläissukunimen, koska se antaa paremman statuksen kuin esimerkiksi Möttönen.

Palatakseni käytöstapohin. Tapaamieni aatelis- ja pappissukujen jälkeläisillä usein tuntuu kummittelevan tämä käsite; ''aateluus velvoittaa''. Heidän on oikeastaan pakko käyttäytyä hyvin, sukurasite josta ei pääse eroon. Tietysti näissäkin suvuissa on niitä mustalampaita, jotka vähät välittävät tavoista ja haluavat kuulua siihen tavalliseen kansanluokkaan – ja jos joku sattuu tietämään heidän sukutaustastaan tai nimestään päättelemään jotain niin usein selitys on: ''Esi-isilleen ei voi mitään.''

On hienoa, kun uusiakin kulttuurisukuja nousee näiden vanhojen sivistyssukujen rinnalle. Tästä voimme kiittää sääty-yhteiskunnan purkautumista, joka antoi mahdollisuuden tehdä sosiaalisia nousuja. Jos näiden talonpoikaistuneiden aatelis- ja pappissukujen jälkeläiset ovat valmiita palauttamaan sukunsa yläluokkaan heidän on ryhdyttävä vaalimaan perinteitä. Akateemista loppututkintoakaan ei tarvita, mikäli on valmis sivistämään itseään kirjallisuuden, taiteen ja uskonnon voimin. Suomalaisessa yhteiskunnassa on modernia kuitenkin valittaa ylioppilas- tai yliopistotutkinnon puuttumisesta, Englannissa tämä ei päde yläluokan piirissä sillä tarvittava sivistys saadaan kodista ja sukulaispiirit sekä ystäväpiirit periytyvät. Jos olet kouluja käymätön lordi Wright tai kouluttautunut herra Smith, lordi Wright on sinua luultavasti kuitenkin sivistyneempi ja vaikutusvaltaisempi. Aatelis- ja pappissukujen jälkeläiset kun yleensä ratsastavat esi-isiensä siloittamaa tietä pitkin. Ei tosin sovi yleistää.
”Juuri talonpoikaistuneiden säätyläissukujen jäsenet usein säilyttivätkin säätyläissukunimen, koska se antaa paremman statuksen kuin esimerkiksi Möttönen.” Tämähän on juuri se ongelma! Luullaan että pelkällä nimellä tai vaakunasormuksella asiat hoituu itsestään. On paljon haasteellisempaa aloittaa sukuperinnettä Möttönen nimellä, mutta monet uudet kulttuurisuvut ovat vilpittömällä ja syvällisellä perehtymisellä lunastaneet paikkansa sivistyssukuna.

”Tästä voimme kiittää sääty-yhteiskunnan purkautumista, joka antoi mahdollisuuden tehdä sosiaalisia nousuja. ” Sääty-yhteiskunta on kyllä kaikkina aikoina päästänyt helmaansa uusia jäseniä. Ongelma on sama kuin maahanmuuttopolitiikassa; pitäisi vain ottaa niin paljon uusia tulijoita kuin on mahdollista niitä integroida. Entinen ja nykyinen tulva sisäiännaitettuja kaupparatsu isän tyttäriä, ja epäsopivat sosiaaliset piirit ovat mm. heikentäneet säätykulttuurin yhtenäisyyttä, uskottavuutta ja siten läsähtänyt. Vanhasta ja voimakkaasta säätyeroista tunnettu maan kansalainen (jonka suvulla oli vanhat työläs juuret), keskusteli aiheesta kanssani. Hän oli ensiluokkaisen sivistynyt ja oppinut ja hyväksyi ilman silmänräpäystä väitteeni siitä että mikäli haluaa säilyttää tiettyjä säätyperinteitä pitää myös olla erottelua. (Niinhän tapahtuu muuallakin mutta muilla kriteereillä).
Kuulun itse niihin jotka eivät usko meritokraattiseen yhteiskuntaan sen puhtaimmassa muodossa. Vaikka varsinaisen kovalta kilahtavalta titteliä ei ole vielä, olen opiskelun, ja paremmassa asemassa olevien sukulaisten ja ystävien kautta huomannut meritokraatin ”renki luonteen”. Mitä sillä tarkoitan, on se että ovat yleensä palkkaorjia (eli porvarikeskiluokka loukussa) jossa yleneminen, palkankorotus ja sosiaalinen asema on kiinni muokkautumisessa vallitseviin,tarvittaviin olosuhteisiin ja asenteihin. Heillä ei ole sitä perityn perinteen ja rahan suomaa itseluottamusta jolla voidaan vapautta mieli ja kieli. Itse asiassa pidän nykyistä keskiluokka ”renkikulttuuria” ja palkkaorjuutta joka nykyään kaikissa yhteiskuntaluokissa valoilla, luovuuden ja vapauden suurena uhkana.

On myös kiinnostava seikka että nykyajan yhteiskunnallinen kulttuuri ja talouspolitiikka melkein totaalisesti tuhonnut mahdollisuuden sukuihin jossa olisi jatkuvuutta. Enää on yksittäisiä öky-miljonäärejä ilma sitä ”aatelisuus velvoittaa” kipinää joidenka lapsista tulee pokerinpelaajia (nalle wahlroos).

Kirjoja jota voisin suositella vaikkakin ovatkin ns. vasemmistolaisten kirjoittamia (vaikkakin kirjoja lukiessani ihmettelen miksi?) on Erich Frommin Pako vapaudesta (melko helppo lukea) ja Herbert Marcusen Yksiulotteinen ihminen. Näitä kirjoja kun lukee niin ymmärtää miksi sivistyneet ihmiset (jotka eivät ole vielä edun tai sielunrauhan halussa myyneet sielunsa) tuskailevat nykymenoa (tai viimeiset 200 vuotta)..
von Junttius kirjoitti:
”Juuri talonpoikaistuneiden säätyläissukujen jäsenet usein säilyttivätkin säätyläissukunimen, koska se antaa paremman statuksen kuin esimerkiksi Möttönen.” Tämähän on juuri se ongelma! Luullaan että pelkällä nimellä tai vaakunasormuksella asiat hoituu itsestään. On paljon haasteellisempaa aloittaa sukuperinnettä Möttönen nimellä, mutta monet uudet kulttuurisuvut ovat vilpittömällä ja syvällisellä perehtymisellä lunastaneet paikkansa sivistyssukuna.

”Tästä voimme kiittää sääty-yhteiskunnan purkautumista, joka antoi mahdollisuuden tehdä sosiaalisia nousuja. ” Sääty-yhteiskunta on kyllä kaikkina aikoina päästänyt helmaansa uusia jäseniä. Ongelma on sama kuin maahanmuuttopolitiikassa; pitäisi vain ottaa niin paljon uusia tulijoita kuin on mahdollista niitä integroida. Entinen ja nykyinen tulva sisäiännaitettuja kaupparatsu isän tyttäriä, ja epäsopivat sosiaaliset piirit ovat mm. heikentäneet säätykulttuurin yhtenäisyyttä, uskottavuutta ja siten läsähtänyt. Vanhasta ja voimakkaasta säätyeroista tunnettu maan kansalainen (jonka suvulla oli vanhat työläs juuret), keskusteli aiheesta kanssani. Hän oli ensiluokkaisen sivistynyt ja oppinut ja hyväksyi ilman silmänräpäystä väitteeni siitä että mikäli haluaa säilyttää tiettyjä säätyperinteitä pitää myös olla erottelua. (Niinhän tapahtuu muuallakin mutta muilla kriteereillä).
Kuulun itse niihin jotka eivät usko meritokraattiseen yhteiskuntaan sen puhtaimmassa muodossa. Vaikka varsinaisen kovalta kilahtavalta titteliä ei ole vielä, olen opiskelun, ja paremmassa asemassa olevien sukulaisten ja ystävien kautta huomannut meritokraatin ”renki luonteen”. Mitä sillä tarkoitan, on se että ovat yleensä palkkaorjia (eli porvarikeskiluokka loukussa) jossa yleneminen, palkankorotus ja sosiaalinen asema on kiinni muokkautumisessa vallitseviin,tarvittaviin olosuhteisiin ja asenteihin. Heillä ei ole sitä perityn perinteen ja rahan suomaa itseluottamusta jolla voidaan vapautta mieli ja kieli. Itse asiassa pidän nykyistä keskiluokka ”renkikulttuuria” ja palkkaorjuutta joka nykyään kaikissa yhteiskuntaluokissa valoilla, luovuuden ja vapauden suurena uhkana.

On myös kiinnostava seikka että nykyajan yhteiskunnallinen kulttuuri ja talouspolitiikka melkein totaalisesti tuhonnut mahdollisuuden sukuihin jossa olisi jatkuvuutta. Enää on yksittäisiä öky-miljonäärejä ilma sitä ”aatelisuus velvoittaa” kipinää joidenka lapsista tulee pokerinpelaajia (nalle wahlroos).

Kirjoja jota voisin suositella vaikkakin ovatkin ns. vasemmistolaisten kirjoittamia (vaikkakin kirjoja lukiessani ihmettelen miksi?) on Erich Frommin Pako vapaudesta (melko helppo lukea) ja Herbert Marcusen Yksiulotteinen ihminen. Näitä kirjoja kun lukee niin ymmärtää miksi sivistyneet ihmiset (jotka eivät ole vielä edun tai sielunrauhan halussa myyneet sielunsa) tuskailevat nykymenoa (tai viimeiset 200 vuotta)..
Luokkanousuun tarvitaan yleensä se kaksi sukupolvea. Ei puhuta kuitenkaan suvusta vaan sukuhaaran luokkanoususta, sillä kaikissa haaroissa tätä ei tietenkään tapahdu. Ensimmäisen sukupolven jalostuttua, tulevat sukupolvetkin pääsevät jalostumaan ja juurtumaan. Näin syntyy uusia yläluokkaisia sukuja.

Tietenkin niillä, joilla ei ole alkujaan säätyläisnimeä ja suvulla huono maine, tämä hidastaa jalostumista. Näiden aatelis- ja pappissukujen piireissä on varmasti vielä yhä niitäkin, jotka katsovat muita ihmisiä ylhäältä alas. Vieroksutaan sitä aivan uutta sukua, jolla ei ole mitään säätyläistä perimässään. Mielestäni rahasta mölyäviä nousukkaita, jotka eivät välitä sivistymisesti tuleekin hieman katsoa ylhäältä alas. Eivät he kuuluu samaan klubiin näiden kulttuuria rakastavien nykyajan säätyläissuvuista polveutuvien jälkeläisien kanssa.

Se missä talonpoikaistuneella säätyläissuvulla on helpompaa jalostua takaisin yläluokkaan tekee sukutausta. Aatelis- ja pappissukujen talonpoikaistuneilla jälkeläisillä on ollut aina paremmat mahdollisuudet kuin kauppias- tai virkamiessukujen. Nämä suuret pappisdynastiat saivat alkunsa 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla, jolloin vauraat mahdollisesti porvarissäätyyn kohonneet talonpojat kouluttivat jälkeläisensä. Ja talonpojalla jolla oli vain hitunenkin varaa lähettää ratsumies sotaan ja mikäli tämä menestyi – saatiin lahjaksi aatelisarvo.

Papisto jonka edustajien sukujen tuli olla hyvin esimerkillisiä ja sivistyneitä, vaali perinteitä enemmän kuin se vasta aateloitu perunanenäinen punaniska jonka suvun jalostuminen saattoi kestää hieman kauemmin kuin pappissukujen. Nyt voimme kysyä, mitä aateluus todella on?

Onko aateluus sitä, että suvussa on harrastettu sisäsiitosta – vai sitä, että onko se käyttänyt valtaa ja tuottanut monia maineikkaita jäseniä? Biologisesti verellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Aatelissukujen kanta-isä on saanut aatelisarvon tekemistään saavututksista, ei hänen verta ole aateloitu on vain annettu periytyvä aatelisarvo.

Aatelisiin liitetään monia legendoja, ainakin ulkonäköön verraten. Kuten kuulas iho, korkea otsa, suora nenä ja verisuonet jotka hohtavat iholla sinisinä. Useilla on kylläkin hyvä iho, mutta tämäkin johtuu monesta eri tekijästä, jolla ei ole geenien kanssa mitään tekemistä. Suora nenä ja korkea otsakin pääsee iskostumaan sukuihin, joissa sisäsiitosta on tapahtunut kun samat geenit kohtaavat ja yhdistyvät vieläkin vahvempina – ei ylpeilyn aihetta.

Edesmenneen Georg C. Ehrnroothin vanhemmat ja isovanhemmat muistaakseni olivat aatelisia, mutta hänellä ei ole kaipaamiamme aatelispiirteitä: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Georg C Ehrnrooth on kuollut/art-1288350401035.html

Jalostuneella ihmisellä ja aateluudella ei ole mitään tekemistä keskenään. Ainoastaan sukutaustaa voi tässäkin prosessi hyödyntää.
Hohoo! kirjoitti:
Luokkanousuun tarvitaan yleensä se kaksi sukupolvea. Ei puhuta kuitenkaan suvusta vaan sukuhaaran luokkanoususta, sillä kaikissa haaroissa tätä ei tietenkään tapahdu. Ensimmäisen sukupolven jalostuttua, tulevat sukupolvetkin pääsevät jalostumaan ja juurtumaan. Näin syntyy uusia yläluokkaisia sukuja.

Tietenkin niillä, joilla ei ole alkujaan säätyläisnimeä ja suvulla huono maine, tämä hidastaa jalostumista. Näiden aatelis- ja pappissukujen piireissä on varmasti vielä yhä niitäkin, jotka katsovat muita ihmisiä ylhäältä alas. Vieroksutaan sitä aivan uutta sukua, jolla ei ole mitään säätyläistä perimässään. Mielestäni rahasta mölyäviä nousukkaita, jotka eivät välitä sivistymisesti tuleekin hieman katsoa ylhäältä alas. Eivät he kuuluu samaan klubiin näiden kulttuuria rakastavien nykyajan säätyläissuvuista polveutuvien jälkeläisien kanssa.

Se missä talonpoikaistuneella säätyläissuvulla on helpompaa jalostua takaisin yläluokkaan tekee sukutausta. Aatelis- ja pappissukujen talonpoikaistuneilla jälkeläisillä on ollut aina paremmat mahdollisuudet kuin kauppias- tai virkamiessukujen. Nämä suuret pappisdynastiat saivat alkunsa 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla, jolloin vauraat mahdollisesti porvarissäätyyn kohonneet talonpojat kouluttivat jälkeläisensä. Ja talonpojalla jolla oli vain hitunenkin varaa lähettää ratsumies sotaan ja mikäli tämä menestyi – saatiin lahjaksi aatelisarvo.

Papisto jonka edustajien sukujen tuli olla hyvin esimerkillisiä ja sivistyneitä, vaali perinteitä enemmän kuin se vasta aateloitu perunanenäinen punaniska jonka suvun jalostuminen saattoi kestää hieman kauemmin kuin pappissukujen. Nyt voimme kysyä, mitä aateluus todella on?

Onko aateluus sitä, että suvussa on harrastettu sisäsiitosta – vai sitä, että onko se käyttänyt valtaa ja tuottanut monia maineikkaita jäseniä? Biologisesti verellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Aatelissukujen kanta-isä on saanut aatelisarvon tekemistään saavututksista, ei hänen verta ole aateloitu on vain annettu periytyvä aatelisarvo.

Aatelisiin liitetään monia legendoja, ainakin ulkonäköön verraten. Kuten kuulas iho, korkea otsa, suora nenä ja verisuonet jotka hohtavat iholla sinisinä. Useilla on kylläkin hyvä iho, mutta tämäkin johtuu monesta eri tekijästä, jolla ei ole geenien kanssa mitään tekemistä. Suora nenä ja korkea otsakin pääsee iskostumaan sukuihin, joissa sisäsiitosta on tapahtunut kun samat geenit kohtaavat ja yhdistyvät vieläkin vahvempina – ei ylpeilyn aihetta.

Edesmenneen Georg C. Ehrnroothin vanhemmat ja isovanhemmat muistaakseni olivat aatelisia, mutta hänellä ei ole kaipaamiamme aatelispiirteitä: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Georg C Ehrnrooth on kuollut/art-1288350401035.html

Jalostuneella ihmisellä ja aateluudella ei ole mitään tekemistä keskenään. Ainoastaan sukutaustaa voi tässäkin prosessi hyödyntää.
”Luokkanousuun tarvitaan yleensä se kaksi sukupolvea”. Mahdollisuus luokannousuun ei ole, kun niitä yhteiskunnan jalostavia tukirakenteita on niin ahkerasti purettu. Sitä paitsi olemme kohta kuitenkin kaikki henkisesti ja kulttuuripääomaltamme keskiluokkaa. Vain rahapussin koko vaihtelee.

Ongelma on että ne instituutiot jotka ottivat helmaansa uudet tulokkaat ja muokkasivat heidät periaatteidensa mukaan, on tasa-arvon ja valtion keskittämisen nimessä henkisesti ja konkreettisesti vedetty vesasta alas. Enää ei ole niitä kouluja, kerhoja, klubeja, tanssiaisia, järjestettyjä suku ja perhe tapaamisia, ammatit joissa tietyt käytös ja yleissivistys vaadittaisiin, Lut. kirkko ja armeija haalistuneet, asianajajaksi ja talouselämään pyrkivät pyrkyrit ja tehokkaat tyhjät byrokraatti ihmiset. Melkein kaikki sosialisaation suuremmat areenat on menetetty (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosialisaatio, http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuurinen_pääoma). Aino toimiva tapa tällä hetkellä, vaikkakin hieman epämiellyttävä, on mielestäni juutalaisten esimerkki jossa toimitaan pienissä piireissä omalla kielellä, oma temppeli, kerhot jossa se kulttuuripääoma säilyisi. Lisääntyvä ”huono elitismi” on juuri synnyttänyt tasavertaisuuden jyrä uhan alla joka on antanut vain yhden pakoreititin. Kun se kaikki on tuhottu niin voimme nostalgisin mielin ihailla entisaikoja vielä suuremmalla pateettisuudella meidän harmaassa, tasavertaisessa ja tietenkin uljaassa maailmassamme. Silloin vasta tällä foorumilla on vilskettä.

Henkilökohtaista aateluutta voisi pitää yhden polven aatelisuutena. Kun saadaan rakennettua tarpeeksi vahva usko ja itsekuva monien polvien saavutuksista ollaan menossa kohti perinnöllistä aateluutta.(Oxford Dictionary of Proverbs:It takes three generations to make a gentleman --http://www.answers.com/topic/it-takes-three-generations-to-make-a-gentleman

Se on kuitenkin fakta homma että vielä meidän aikanamme merkittävä osa säätyläiskulttuurin perinteestä on kytkeytynyt ruotsinkieleen. Vaikka isoäidillä oli kauniilta kiltakilahtava ”von” nimi niin oli hänen perheensä jo siinä määrin suomenkielistynyt että se ruotsinkieli ei niin kauniilta enää kuulostanut. Sama koskee ihmisiä samoista piireistä 150 vuotta sitten Pietarissa. missä olisivat katsoneet nenävaratapitkin jos olisi puhunut ranskaa niin kuin peruna suussa.

Eli mitä me opimme! Pakkomatemettiikaa, pakkohistoriaa, pakkomaantiedettä ja nimenmenomaan sitä pakkoruotsia tulee oppia. Sitähän se on olla sivistynyt säätyläinen, oppia ja hallita sitä mitä tavallinen kansa pitää ylimääräisenä ja käyttökelvottomana. Suomen vanhimmat aatelis- ja pappissuvuthan ovat suomalaista alkuperää jotka oman sukututkimukseni perusteella olivat säilyttäneet jatkuvan kaksikielisyyden. Jo Rooman aikaan ylhäisö ja kirjailijat kirjoittivat kreikan kielellä ja käyttivät sitä rinnakkaisena kielenä. Vaikkakin olivat Hellaksen valloittajia ymmärsivät he että kreikan kulttuuri ja kieli avasi oven muhin asioihin. Tule myös muista Herramme omaa kieltä joka oli kansan käyttämä aramean kieltä, mutta joka ei ollut käytössä temppelitoimituksissa. Siihen oli varattu heprean kieli joka oli jo Kristuksen aikaan kuollut tavallisena käyttökielenä mutta säilynyt uskonnollisissa toimituksissa ja rukousten kielenä (vähän niin kuin latina vielä nykyään).

”Se missä talonpoikaistuneella säätyläissuvulla on helpompaa jalostua takaisin yläluokkaan tekee sukutausta. Aatelis- ja pappissukujen talonpoikaistuneilla jälkeläisillä on ollut aina paremmat mahdollisuudet kuin kauppias- tai virkamiessukujen.” Tässähän on juuri kyse siitä että kadella korkeimalla säädyllä, papisto ja aateliset, oli tukenaan se oma ”ideologia” tai ihannemaailma joka ei ollut välttämättä riippuvainen rahan määrästä. Papistolla ja aatelisilla oli erinnevät käsitykset samoista perusrakenteista mutta ainoastaan tietyn osan asemasta (ritarilaitos pohjautuen alunperin kirkon kristillisiin arvoihin- aatelisuus velvoittaa). Meillä täällä protestanttisessa pohjoisessa alenettiin virallisesti meritokraattisin yläsääty (papisto) maallisen vallan (prinssin-aateliston) alapuollelle. Vaikkakin muualla Euroopassa pappisääty oli ensimmäinen sääty ja käytännössä prinssi ja aatelisto lateli usein käskyjään, niin periaatteesta ei luovuttu jossa sivistyksen ja uskon sääty tuli olla aatehierarkiassa ylin (eli ei siis miekka).
von Junttius kirjoitti:
”Luokkanousuun tarvitaan yleensä se kaksi sukupolvea”. Mahdollisuus luokannousuun ei ole, kun niitä yhteiskunnan jalostavia tukirakenteita on niin ahkerasti purettu. Sitä paitsi olemme kohta kuitenkin kaikki henkisesti ja kulttuuripääomaltamme keskiluokkaa. Vain rahapussin koko vaihtelee.

Ongelma on että ne instituutiot jotka ottivat helmaansa uudet tulokkaat ja muokkasivat heidät periaatteidensa mukaan, on tasa-arvon ja valtion keskittämisen nimessä henkisesti ja konkreettisesti vedetty vesasta alas. Enää ei ole niitä kouluja, kerhoja, klubeja, tanssiaisia, järjestettyjä suku ja perhe tapaamisia, ammatit joissa tietyt käytös ja yleissivistys vaadittaisiin, Lut. kirkko ja armeija haalistuneet, asianajajaksi ja talouselämään pyrkivät pyrkyrit ja tehokkaat tyhjät byrokraatti ihmiset. Melkein kaikki sosialisaation suuremmat areenat on menetetty (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosialisaatio, http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuurinen_pääoma). Aino toimiva tapa tällä hetkellä, vaikkakin hieman epämiellyttävä, on mielestäni juutalaisten esimerkki jossa toimitaan pienissä piireissä omalla kielellä, oma temppeli, kerhot jossa se kulttuuripääoma säilyisi. Lisääntyvä ”huono elitismi” on juuri synnyttänyt tasavertaisuuden jyrä uhan alla joka on antanut vain yhden pakoreititin. Kun se kaikki on tuhottu niin voimme nostalgisin mielin ihailla entisaikoja vielä suuremmalla pateettisuudella meidän harmaassa, tasavertaisessa ja tietenkin uljaassa maailmassamme. Silloin vasta tällä foorumilla on vilskettä.

Henkilökohtaista aateluutta voisi pitää yhden polven aatelisuutena. Kun saadaan rakennettua tarpeeksi vahva usko ja itsekuva monien polvien saavutuksista ollaan menossa kohti perinnöllistä aateluutta.(Oxford Dictionary of Proverbs:It takes three generations to make a gentleman --http://www.answers.com/topic/it-takes-three-generations-to-make-a-gentleman

Se on kuitenkin fakta homma että vielä meidän aikanamme merkittävä osa säätyläiskulttuurin perinteestä on kytkeytynyt ruotsinkieleen. Vaikka isoäidillä oli kauniilta kiltakilahtava ”von” nimi niin oli hänen perheensä jo siinä määrin suomenkielistynyt että se ruotsinkieli ei niin kauniilta enää kuulostanut. Sama koskee ihmisiä samoista piireistä 150 vuotta sitten Pietarissa. missä olisivat katsoneet nenävaratapitkin jos olisi puhunut ranskaa niin kuin peruna suussa.

Eli mitä me opimme! Pakkomatemettiikaa, pakkohistoriaa, pakkomaantiedettä ja nimenmenomaan sitä pakkoruotsia tulee oppia. Sitähän se on olla sivistynyt säätyläinen, oppia ja hallita sitä mitä tavallinen kansa pitää ylimääräisenä ja käyttökelvottomana. Suomen vanhimmat aatelis- ja pappissuvuthan ovat suomalaista alkuperää jotka oman sukututkimukseni perusteella olivat säilyttäneet jatkuvan kaksikielisyyden. Jo Rooman aikaan ylhäisö ja kirjailijat kirjoittivat kreikan kielellä ja käyttivät sitä rinnakkaisena kielenä. Vaikkakin olivat Hellaksen valloittajia ymmärsivät he että kreikan kulttuuri ja kieli avasi oven muhin asioihin. Tule myös muista Herramme omaa kieltä joka oli kansan käyttämä aramean kieltä, mutta joka ei ollut käytössä temppelitoimituksissa. Siihen oli varattu heprean kieli joka oli jo Kristuksen aikaan kuollut tavallisena käyttökielenä mutta säilynyt uskonnollisissa toimituksissa ja rukousten kielenä (vähän niin kuin latina vielä nykyään).

”Se missä talonpoikaistuneella säätyläissuvulla on helpompaa jalostua takaisin yläluokkaan tekee sukutausta. Aatelis- ja pappissukujen talonpoikaistuneilla jälkeläisillä on ollut aina paremmat mahdollisuudet kuin kauppias- tai virkamiessukujen.” Tässähän on juuri kyse siitä että kadella korkeimalla säädyllä, papisto ja aateliset, oli tukenaan se oma ”ideologia” tai ihannemaailma joka ei ollut välttämättä riippuvainen rahan määrästä. Papistolla ja aatelisilla oli erinnevät käsitykset samoista perusrakenteista mutta ainoastaan tietyn osan asemasta (ritarilaitos pohjautuen alunperin kirkon kristillisiin arvoihin- aatelisuus velvoittaa). Meillä täällä protestanttisessa pohjoisessa alenettiin virallisesti meritokraattisin yläsääty (papisto) maallisen vallan (prinssin-aateliston) alapuollelle. Vaikkakin muualla Euroopassa pappisääty oli ensimmäinen sääty ja käytännössä prinssi ja aatelisto lateli usein käskyjään, niin periaatteesta ei luovuttu jossa sivistyksen ja uskon sääty tuli olla aatehierarkiassa ylin (eli ei siis miekka).
”Jalostuneella ihmisellä ja aateluudella ei ole mitään tekemistä keskenään”. Sukutausta voi tässäkin prosessi hyödyntää.” Näen perinteissä ohjenuoran jossa on pedagogista viisautta joka voi pelastaa ja jalostaa jälkeläisiä jotka muuten ilma sitä tukea olisi epävarmuuden ja sielullisen tyhjyyden tilassa muuttuneet ”mädiksi omenoiksi”. Hyvä ja rakentava suku, sääty- tai kansakunnan perinne on hieman niin kuin minkä tahansa hyvän periminen. Jotkut perivät rahaa ja jotkut älylliset tai muita luomisen lahoja. Koska meidän massa rangaistaan perimistä, ehdotan itse että ihmiset jotka ovat perineet hyvät geenit ja sillä rahaa tehneet voisivat maksaa pientä tasausveroa tilanteen oikaisemiseksi. Onneksi kotoa saatua kulttuuriperimää (vaikkakin suvun vanha maalaistalo ja suvun perintökalleudet ovat jo kohteena) ei vielä tasausverotusta tasa-arvon lisäämiseksi. Vaikkakin mainitsin poikkeuksena ”sukukalleudet” niin tulee ymmärtää niiden olennaisen aseman psykologisen vaikutuksen ihmisen ympäristön ja sitä kautta muokkaa käsitystä henkilön itsekuvasta. Molempaa tarvitaan; henkistä että maallista perinnettä. Ne kumma kyllä tukee toisiaan ihmeellisellä tavalla. Niin, moukka vain kiistäisi että kulttuuri ja taideesineet eivät voisi innoittaa mieltä.

Kaikki ihmisiähän me olemme, ja aina kaikki ohjenuoria me emme seuraa. Uskon kuitenkin että tiiviissä yhteisössä perinteet ja käsitys oikeasta ja väärästä menettelytavoista on kiteytynyt. Olkoon se agraarinen kyläyhteisö, ammatti, uskonnollinen tai sääty tapa on sen historian paineen alla säilyneet kokemukset parempi kuin ei mikään. Luonto pelkää tyhjyyttä- Ethica Ordine Geometrico Demonstrata, Benedictus de Spinoza).

“Edesmenneen Georg C. Ehrnroothin…kaipaamiamme aatelispiirteitä”. Georg C. Ehrnrooth on mainio henkilöstä jolla on sellainen tausta (ja varallisuus) että voi jopa tulituksen kohteena ollessaan pitää lippua korkealla antamatta periksi prinsiipeistään. Ei aateluus kuitenkaan niin maagista ole että suojelisi jälkeläisiään huonolta ruokavaliolta ja rumuudelta.
Kulttuuri ylevöittää kirjoitti:
''Koska serkkuni on sellisti, olen tavannut monen uuden kulttuurisuvun edustajaa. Heissä todellakin huomaa aristokraattisuutta ja ylevien ihanteiden (eli arvojen) luonnollinen omaksuminen. On asioita jota omassa taustassa ei voi muuttaa, mutta kun kun ympäröi itsensä taiteella, uskonolla ja oikeanlaisilla ihmisillä, tapahtuu mielestäni jalostuminen. Tähän mielestäni meidän nykypäivän protesti –ja realismi kulttuuri ei pysty. Usko ja arvot poissa, jäljellä inhorealismi ja dekadentti romantismi. Toivoa ja kipinää kuitenkin löytyy jotta innoittavampi ja rakentava kulttuuri palautuu pitkältä stressi lomaltaan. Siihen asti massatuotanto, massaihminen, tasapaksut ideat ja tehokas talous on valttia.''

Otetaan esimerkki tästä Tillaeus suvusta, kuinka moni muistaa vielä hänet: http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2008_33/124975.htm

Tuula Tillaeus-Ylömäessä yhdistyi kaikki tarvittavat kortit yläluokkaisuuteen, aina sukutaustasta alkaen. Tuula oli omaasukuaan Tillaeus tosin talonpoikaistunutta sukua mutta alkujaan arvokasta ruotsalaista pappis- ja virkamiessukua. Hän näyttää rakastaneen taidetta ja kaikkia sen osa-alueita, luonteelleen uskollisena. Ansioutunut laulaja ja teatterilainen, pidetty ja kunnioitettu kulttuurihenkilö.

Edesmenneen Tuula Tillaeuksen kaltaisia ihmisiä on ihailtava, he ovat niitä todellisia henkilöitä jotka rakastavat kulttuuria ja taiteita pyyteettömästi, eivätkä pelkästä velvollisuudesta sukuaan kohtaan. Tuulan kaltaiset henkilöt pystyisivät kohottamaan talonpoikaistuneet säätyläissuvut takaisin siihen yläluokkaiseen lähtökohtaan mistä ne juurtuvat.
Muistan Tuulan! Kerrassaan ihana ihminen, ei koskaan sanonut kenestäkään pahaa. Hänestä oli todella moneksi, kuinka me häntä täällä Valkeakoskella kaipaammekaan. Ihana kulttuuri-ihminen, hän oli taivaan lahja meille ''koskilaisille''.
+Lisää kommentti
Tiedän sukunimen. Rantasalmella, Joroisissa ja Säämingissä oli Tilaeuksia kiertokoulunopettajina Ehrnroothien ja Aminoffien taloissa. Sukutarina elää, että Tilaeuksiin olisi naitu myös Aminoffien tytär.
1 VASTAUS:
Aminoffien äpärätytär on naitu kyseiseen sukuun. Isäpappa varmaan halusi antaa tälle aviottomalle lapselleen sentään säädyllisen puolison.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Cygnaeus ja Tilaeus

Osaisiko kukaan valoittaa näiden kahden suvun historiaa? Minulla sattuu olemaan sukulaisia joilla on nuo sukunimet ja he eivät tunnu tietävän suvuistaan yhtään mitään. Olen ajatellut selvittää heille hieman.
Sen tiedän että jotain pappissukuja ilmeisesti ovat, koska sukunimet ovat latinaa, tai ainakin suvun kantaisän on täytynyt olla joku pappi. Mutta en oikein löydä mitään tietoa mistään. Osaisiko joku hieman kertoa lisää?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta