Meidän kylältä oli matkaa kouluun 7km, maaseudulla, keskellä Suomea, 1946.
Aamulla pääsimme kouluun armeijan kuorma-auton lavalla, joskus lavalla oli henkilökuljetuksiin soveltuva koppi, välillä pelkkä lava ja pressu peittona. Autossa oli häkäpönttö, joka täytettiin koivupilkkeillä. Kovilla pakkasilla auton moottori esilämmitettiin hiilinuotiolla. Eräässä ylämäessä aina jännitimme, että päästäänkö ensi yrityksellä ylös.
Paluumatkan teimme kävellen, kävelijöitä oli noin kymmenkunta.
Joskus syksyllä ja keväällä äiti lainasi pyöräänsä.
Miten teit koulumatkasi ekaluokalla?
Onnin poika
10
303
Vastaukset
Kotikylämme oli väkihuikosen pohjoisempana kuin sinun. Kouluun oli matkaa 3.5 km. Aloitin koulunkäynnin syksyllä -45. Äiti tais viedä. Olihan se uutta ja jännää.
Jonkinlainen autolla kuljettava kylätie alkoi noin 1 km:n päästä, mutta metsäistä hevostietä me kuljettiin. Jos lunta oli satanut umpihangeksi asti, niin isä vei hevosella, sukset tulomatkaa varten laitettiin rekeen.- pilvi*
Sodan välivuotena jouduin kyllä Jämsässä hiihtämään kouluun n. 5-6 km, mutta oli seuraa naapurin tytöstä.
Helsingissä Snellmannin kansakouluun kotoa oli vain pari korttelin väliä, joten 5 m. riitti, riisua takki ala-aulaan ja mennä kolme kerrosta ylös luokkahuoneeseen.
Keskikoulu siihen aikaan sanottiin oli kyllä 6-7 km päässä uskoisin kotoa, jonne käveltiin mennen tullen, paitsi sadeaamuina saimme siskon kanssa mennä bussilla. Hyvää se teki, muistan pakkasaamut kun siskollakin oli huurteessa silmäripset ja tukka edessä, mutta emme palelleet kun liikuimme. Tervettä elämää se oli:D- Atolfia
3 kilometriä kaupungista, koulu oli tietysti kaupungissa ja talvella kuljin potkurilla ja lumettomaan aikaan juoksin. Siihen aikaan sentään oli kunnon talvia, voi hypätä hankeen pommikoneiden uhatessa. Muutaman kerran jouduin hyppäämään potkureineni hankeen, niin oli neuvottu, jos hälytys tulee kesken koulumatkan.
Myöhemmin muutimme kaupunkiin ja koulumatka lyheni huomattavasti. Silloin käytiinkin ruokatunnilla kotona ja olipa joskus 3:kin tuntia päivällä vapaata, illasta sitten meni myöhempään. Atolfia kirjoitti:
3 kilometriä kaupungista, koulu oli tietysti kaupungissa ja talvella kuljin potkurilla ja lumettomaan aikaan juoksin. Siihen aikaan sentään oli kunnon talvia, voi hypätä hankeen pommikoneiden uhatessa. Muutaman kerran jouduin hyppäämään potkureineni hankeen, niin oli neuvottu, jos hälytys tulee kesken koulumatkan.
Myöhemmin muutimme kaupunkiin ja koulumatka lyheni huomattavasti. Silloin käytiinkin ruokatunnilla kotona ja olipa joskus 3:kin tuntia päivällä vapaata, illasta sitten meni myöhempään.Minulla oli kouluun kaksi kadun kulmaa,oli lähellä,joten tuli lähdettyä viimetingassa.. Aloitin koulun 1944..
Oli pommituksia välillä,että meidän piti mennä kellari-tiloihin..Koulu oli suuri,kuusikerroksinen rakennus ja siellähän se on edelleenkin Porvoonkadulla,Brahenkentän vieressä..Kivat muistot on niiltä ajoilta..t.Irkkuirkku-37 kirjoitti:
Minulla oli kouluun kaksi kadun kulmaa,oli lähellä,joten tuli lähdettyä viimetingassa.. Aloitin koulun 1944..
Oli pommituksia välillä,että meidän piti mennä kellari-tiloihin..Koulu oli suuri,kuusikerroksinen rakennus ja siellähän se on edelleenkin Porvoonkadulla,Brahenkentän vieressä..Kivat muistot on niiltä ajoilta..t.IrkkuEhän ei ollut matka eikä mikään. Syksyllä ja keväällä menin apostolinkyydillä, talvipakkasilla hiihtäen ja suojasäällä kävellen, ellei sitten käynyt niin onnekkaasti, että pääsin reenkannoilla.
Kansakouluun ei ollut matkaa, mutta juuri sodan päätyttyä päästiin oppikouluun toiselle paikkakunnalle. Sinne mentiin junalla ennen klo 7 aamulla. Loppusyksystä oli niin pimeä, että piti haparoida metsäisellä polulla, että selvisi eteenpäin tielle, ja siitä 1,5 km päähän asemalle. Menomatka kouluun oli joutuisampi, mutta takaisin tultiin tavarajunalla, jonka lähtöaika oli n. 2 t koulun loppumisen jälkeen. Asemalla sitten kuljeskeltiin eestaas, nälkäisinä ja väsyneinä. Juna purki ja lastasi joka asemalla. Tavallisesti koulupäivään kului n. 10 h jonka jälkeen mukamas olisi pitänyt tehdä koulutehtävät.
Arvaa sen, että koulun käynti oli aika lailla turhanpäiväistä. Ikuinen väsymys, nälkä ja vilu. Luokassa oli yli 40 oppilasta, ahtaus valtava. Ruokapula oli silloin pahimmillaan.
Tänä päivänä sellainen koulun käynti olisi täysin mahdotonta.
Onneksi muutimme muualle, niin että pääsin rauhallisempaan kouluymäristöön myöhemmin, ja perheen muut lapset saattoivat käydä koulunsa mormaalisti.- tuulivei
Tuli nuo koulumatkatkin mieleen kun tuota sodan alkamista muisteltiin. Tosin evakkokaupungissa -42 aloitin
koulun. Eihän se matka ollut kuin noin kilsan verran.
Mutta oppikoulumatka toisessa kaupungissa oli jo yli kolme kilometriä. Se oli kymmenvuotiaalle aika raskas
kulkea jalan.
Mutta mikä sai minut tämän näpyttelemään on se , että pidän lapsena kuljettujen koulumatkojen ansiota
erittäin suurena. Ne kantavat vieläkin kestävyytenä ja nautin kävelemisestä erittäin paljon.- Lorena*
Koulun aloitin Jämsässä kaksiopettajaisessa kyläkoulussa. Koulumatkaa vain reilu kilometri, joten kävellen koulumatka kuljettiin. Talvisin teimme tienposkeen enkeleitä, pojat antoivat lumipesuja ja hauskaa oli.
Mukava oli tavata vanhoja koulukavereita tapaamisessa pari vuotta sitten.
Oppikouluun olikin matkaa 4,5km, matka sujui polkupyörällä, talvella linja-autolla, maailma avartui asiat oppi näkemään uusin silmin. Varhaisina sivistyksen antajina muistelen vieläkin kouluja joita kävin. Koulumatkani oli 2½ km tietä pitkin, - 'linnuntietä' kuitenkin usein kuljimme metsän halki,
ja se tie oli paljon lyhyempi.
Talvella hiihdettiin ja sodan jälkeisen ajan monot olivat kyllä luku sinänsä, mutta eihän niitä silloin
sen kummemmin osannut oudoksua, kun ei ollut muunlaisia pitänyt.
Pitkiä villasukkia oli kovimmilla pakkasilla kolmetkin päällekkäin, villahousuja kahdet sisempien housujen lisäksi,
liivit, joista tuli neljä sukkanauhaa pitelemään sukat suorina, housut eivät saaneet vilkkua hameen alta.
Sitten vielä lyhyet sukat, jotka taitettiin monojen päälle.
Punainen suojapuku minulla oli joskus ja naapurin apulainen huusi minulle: "Hei, punatulkku, mitä sulle kuuluu?"
Matkalla tehtiin näytelmiä parhaan ystäväni kanssa.
Keväällä kerran, kun olimme hiidenkivellä siellä metsässä esittämässä näytelmää,
jotkut meidän luokkalaiset pojat olivat tulleet hiljaa sinne alas ja rupesivat nauramaan ja matkimaan meitä.
Ajoimme heitä takaa jonkin matkaa, ennen kuin käännyimme kotiin päin.
Talvella pojat heittelivät meidän luokan tyttöjä lumipalloilla, että me inhottiin niitä!
Kerran Leo antoi minulle lahjaksi kirkkaan kirjavat silmälasi, joissa 'lasit' olivat vihreää guttaperkaa.
Sitten kun tulimme koulusta, niin Leon kotitalon kohdalla oli sen kaksi pikkusiskoa, toisella roikkui nenästä lima, ja ne sanoivat: "Leo tykkää susta!"
Väitin kiivaasti vastaan, ja sen jälkeen pyysin aina toisiakin tyttöjä kulkemaan toista kautta kotiin.
Aamuisin niitä pikkulikkoja ei siellä onneksi näkynyt.
Myöhemmin samat pojat olivat ihan kivoja kavereita!- pilvi*
satu kirjoitti:
Koulumatkani oli 2½ km tietä pitkin, - 'linnuntietä' kuitenkin usein kuljimme metsän halki,
ja se tie oli paljon lyhyempi.
Talvella hiihdettiin ja sodan jälkeisen ajan monot olivat kyllä luku sinänsä, mutta eihän niitä silloin
sen kummemmin osannut oudoksua, kun ei ollut muunlaisia pitänyt.
Pitkiä villasukkia oli kovimmilla pakkasilla kolmetkin päällekkäin, villahousuja kahdet sisempien housujen lisäksi,
liivit, joista tuli neljä sukkanauhaa pitelemään sukat suorina, housut eivät saaneet vilkkua hameen alta.
Sitten vielä lyhyet sukat, jotka taitettiin monojen päälle.
Punainen suojapuku minulla oli joskus ja naapurin apulainen huusi minulle: "Hei, punatulkku, mitä sulle kuuluu?"
Matkalla tehtiin näytelmiä parhaan ystäväni kanssa.
Keväällä kerran, kun olimme hiidenkivellä siellä metsässä esittämässä näytelmää,
jotkut meidän luokkalaiset pojat olivat tulleet hiljaa sinne alas ja rupesivat nauramaan ja matkimaan meitä.
Ajoimme heitä takaa jonkin matkaa, ennen kuin käännyimme kotiin päin.
Talvella pojat heittelivät meidän luokan tyttöjä lumipalloilla, että me inhottiin niitä!
Kerran Leo antoi minulle lahjaksi kirkkaan kirjavat silmälasi, joissa 'lasit' olivat vihreää guttaperkaa.
Sitten kun tulimme koulusta, niin Leon kotitalon kohdalla oli sen kaksi pikkusiskoa, toisella roikkui nenästä lima, ja ne sanoivat: "Leo tykkää susta!"
Väitin kiivaasti vastaan, ja sen jälkeen pyysin aina toisiakin tyttöjä kulkemaan toista kautta kotiin.
Aamuisin niitä pikkulikkoja ei siellä onneksi näkynyt.
Myöhemmin samat pojat olivat ihan kivoja kavereita!kouluaikojani, mutta en ymmärrä miksi aina oli vain tyttöjä luokallani. Koskaan en saanut tutustua poikaoppilaisiin, kotonakin oli vain yksi sisko. Jämsästä en muista, oli kai kolmas luokka menossa, ensimmäinen suomalainen kouluni.
Kesäsiirtolassa ollessani tutustuin vasta poikaystäviin, ihan kunnon poikia olivat, joku Olavi, jonka hämärästi muistan kirjoitti kirjeen minulle, ja pyysi tulemaan Suomenlinnaan kanssaan, koska siellä oli niin jännittäviä käytäviä.En koskaan vastanut kirjeisiinsä,mutta muistan punaposkisen vaalean ja rehdin pojan.
Olisi ollut hyväksi oppia tuntemaan poikienkin mentaliteetin, mutta toki myöhemmin sain tutustua miesten maailmaankin.Ihan mukavia ovat loogisuudessaan.Ihan vetoaviakin joskus, kun joutuvat ymmärtämään meidän naisten riman korkeutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1421825
- 1141437
- 1691242
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia881237- 891115
- 1941017
- 97953
- 40860
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti195854Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76828