Kuten monet kaukana toisistaan asuvat tietävät ikävä on yksi ihanimmista ja kauhemmista tunteista. Itselläni ihanaan, itselleni sopivaan miesystävään välimatkaa on yli 2000 km, mutta periksi ei anneta. Vaikeita hetkiä on näiden kuukausien aikana ollut, kiukunpuuskia, epätoivoa, mutta yhdessä puhumalla niistä on selvitty.
Mutta miten selvitä ikävän kanssa? Sitä kantaa jokainen päivä ja lähes koko ajan sisällään. Joskus jokin elokuvan pätkä, luettu sana nostaa ikävän niin voimakkaana mieleen, että tekisi mieli painua peiton alle tihrustamaan. Sitä toivoo ja unelmoi, että se toinen ottaisi kainaloon ja sanoisi: "tässä mä olen". Sitä yrittää olla pää pystyssä ja puuhailla mukavia asioita, mutta aina ei vaan jaksaisi.
Millaisia kokemuksia teillä on kaukana toisistanne? Mitkä ovat teidän "selviytymiskeinot"? Mielellään kuulisin, jos saisi itsekin uusia näkökulmia tähän tilanteeseen.
Ikävän kanssa kamppailu
18
2979
Vastaukset
- laalalaa
Säännöllinen yhteydenpito ehdottomasti. Saatetaan päivän aikana tekstailla hyvät huomenet ja yllättäen vaikka joku hempeä juttu. Iltasin mesen välityksellä yhdessä, aina ei edes puhuta paljon, tärkeempää on kun tietää että toinen on siellä, ihan lähellä tavallaan. Joskus lähetetään yllättäen s-postia yms niin että viesti on siellä kun toinen taas ehtii koneelle. Eli vaikka eletään eri maissa pidetään silti suhteen arkipäiväisyys mukana, se että koko ajan on toinen elämässä mukana, ihan kuin jos asuttaisiin yhdessä. Eikä tosiaankaan tarvii olla mitään järkevää keskustelua ja paljon, vaan pelkkä 'läsnäolo' riittää.
Toinen on tietysti se perinteinen että on omaa puuhaa ja tekemistä että ei tarvii yksin koko ajan nököttää ja miettiä asioita. Aika kuluu nopeammin etenkin jos on yhteinen tapaaminen tulossa.
Myös toisen kanssa tulevaisuudesta puhuminen on tärkeää. Meillä ainakin on jo ihan konkreettisia suunnitelmia tulevaisuudesta (millaiset häät, missä halutaan asua, millainen kämppä, millaisesta ruoasta kumpikin tykkää, miten juhlitaan joulua jne). Ihan yksinkertaisia vähän hassujakin asioita. Tällä tavalla molemmilla on varma olo siitä että ollaan yhteisellä asialla ja matkalla kohti yhteistä tulevaisuutta vaikka ei tarkkaan vielä tiedetäkään milloin tämä toteutuu. Jos näistä asioista ei keskustele voi helposti iskeä epävarmuus siitä, onko kumppani kuitenkaan tosissaan.
Nämä toimii meillä. Mustakin olisi kiva kuulla muiden vinkkejä siitä, mikä auttaa. Ja onnea ja jaksamista kaikille kaukosuhteessa oleville :) Uusi vuosi tuo uusia mahdollisuuksia ja toivoa! - Kiukkua ilmassa
Kuvittelin, että pystyisin elämään kaukosuhteessa, jossa näemme n. pari kertaa kuukaudessa. Välillä kuitenkin tuntuu, että hypin seinille kun kaipaan niin paljon. Toisaalta yleensä olen tyytyväinen kun minulla on omaa aikaa ja saan tehdä juuri sitä mitä haluan.
Olen keski-ikäinen nainen ja ei jotenkin arvaisi, että fyysisen läheisyyden puutuminen melkein sattuu. Miestä se ei tunnu samalla tavalla haittaavan, vaikka tiedän ettei hänellä ole elämässään myöskään muita naisia. On paljon liikuntaa ja vaativa työ.
Pahinta tässä kai kuitenkin on, ettei tulevaisuudesta ole mitään kovin varmaa tietoa. Emme ole muuttamassa yhteen myöhemminkään ja välillä mietin, että onko tässä mitään järkeä. Rakastan miestä kuitenkin enemmän kuin koskaan ketään muuta aiemmin, vaikka muitakin pitkiä suhteita on ollut. Yritän siis hammasta purren olla kiukuttelematta läheisyyden puutteessa.- yhyy =/
Tosiaan äskeiseen samaistuen hyppelen seinille ikävän takia aina sillon tällön. Tosin oon kyllä aika paljon nuorempi. Oon seurustellu ihan just puol vuotta kaukosuhteessa, jossa välimatkaa on vähän päälle 2000km. Tänään poikaystävä lähti taas takasin omaan maahansa viikon lomailun jälkeen täällä. Ja nyt sattuu taas. Mut yhteydenpito päivittäin on ehdottomasti se millä meki selvitään. Vaikka tää ikävä sattuu joka päivä ja painaa sisällä ni en vois kuvitella miltä se sit tuntuis jos lopettaisin tän suhteen. Niinku varmaa moni muukin kaukosuhteessa elävä miettii aina sillon tällön et onks tässä mitää järkee kiduttaa itteää tällee.. ku sattuu niin paljon. Mut ei tälle vaa voi mitää, ja loppupeleissä se on se rakkaus ku voittaa sen ikävän. Voimia kaikille! Ite uskon vahvasti et tää suhde jatkuu viel pitkään (:
- onneton........
yhyy =/ kirjoitti:
Tosiaan äskeiseen samaistuen hyppelen seinille ikävän takia aina sillon tällön. Tosin oon kyllä aika paljon nuorempi. Oon seurustellu ihan just puol vuotta kaukosuhteessa, jossa välimatkaa on vähän päälle 2000km. Tänään poikaystävä lähti taas takasin omaan maahansa viikon lomailun jälkeen täällä. Ja nyt sattuu taas. Mut yhteydenpito päivittäin on ehdottomasti se millä meki selvitään. Vaikka tää ikävä sattuu joka päivä ja painaa sisällä ni en vois kuvitella miltä se sit tuntuis jos lopettaisin tän suhteen. Niinku varmaa moni muukin kaukosuhteessa elävä miettii aina sillon tällön et onks tässä mitää järkee kiduttaa itteää tällee.. ku sattuu niin paljon. Mut ei tälle vaa voi mitää, ja loppupeleissä se on se rakkaus ku voittaa sen ikävän. Voimia kaikille! Ite uskon vahvasti et tää suhde jatkuu viel pitkään (:
on yksi kauheimmista tunteista mitä tiedän, itse itken itseni uneen kun tuntuu niin pahalle että meinaa kuolla... tuntuu ettei saa öisin untakaan kun vaan ajattelen sitä toista joka ei ole siinä vierellä, jota kaipaa niin paljon, jonka kainaloon olisi ihanaa käpertyä ja nukahtaa kuin pieni lapsi...
mulla kiristyy hermot hermot kun tunnen ikää ja saatan kiukkuilla sille toiselle puhelimessa ja välillä ajattelen itsekseni että enhän mä ole näkemässä mitä se toinen siellä jossain touhuaa vaikka olisi joku toinen kainalossa... vaikka haluan uskoa ja luottaa toiseen mutta ei voi mitään... - kohtalonkaveri
onneton........ kirjoitti:
on yksi kauheimmista tunteista mitä tiedän, itse itken itseni uneen kun tuntuu niin pahalle että meinaa kuolla... tuntuu ettei saa öisin untakaan kun vaan ajattelen sitä toista joka ei ole siinä vierellä, jota kaipaa niin paljon, jonka kainaloon olisi ihanaa käpertyä ja nukahtaa kuin pieni lapsi...
mulla kiristyy hermot hermot kun tunnen ikää ja saatan kiukkuilla sille toiselle puhelimessa ja välillä ajattelen itsekseni että enhän mä ole näkemässä mitä se toinen siellä jossain touhuaa vaikka olisi joku toinen kainalossa... vaikka haluan uskoa ja luottaa toiseen mutta ei voi mitään...voi naiset kyllä on vaan samoja fiiliksiä minullakin..mutta jotain positiivista on huomata että on muitakin samassa tilanteissa olevia :)!
Uskotaan vaan itseemme ja siihen että kyllä ne miehet siellä odottelevat aivan kuin mekin ;) ollaanhan me upeita naisia!!
Tsemppiä kaikille ;) ja voimia yksinäisiin iltoihin - laalalaa
kohtalonkaveri kirjoitti:
voi naiset kyllä on vaan samoja fiiliksiä minullakin..mutta jotain positiivista on huomata että on muitakin samassa tilanteissa olevia :)!
Uskotaan vaan itseemme ja siihen että kyllä ne miehet siellä odottelevat aivan kuin mekin ;) ollaanhan me upeita naisia!!
Tsemppiä kaikille ;) ja voimia yksinäisiin iltoihinMulla on nyt viime aikoina tullu tämmönen ihan outo ikävän lievitys keino. Musta on tullut ihan häähullu. Siis ei olla kihloissakaan vielä mutta tiedetään kyllä, että naimisiin ollaan menossa seuraavan parin kolmen vuoden aikana. Mutta aina kun ahdistaa tulevaisuus niin nappaan käteen jonkun häälehden tai luen hääaiheisia sivustoja netissä. Se helpottaa. Mitään varsinaista en suunnittele, mitä nyt sieltä täältä kyllä kerään ideoita tulevaisuutta odottamaan. Jotenkin on helppo vaan ollut tehdä häistä sellainen yksi hetki jota odottaa ja voi ajatella ja sillä tavalla rohkaista itseään positiivisempaan suuntaan kun muuten kaikki on vielä tulevaisuudessa auki. Ja jos hyvä tuuri käy niin tämä kaikki vaan auttaa sitten ihan oikeassa suunnittelu vaiheessa.
Että mulla tällainen keino. - meppis
laalalaa kirjoitti:
Mulla on nyt viime aikoina tullu tämmönen ihan outo ikävän lievitys keino. Musta on tullut ihan häähullu. Siis ei olla kihloissakaan vielä mutta tiedetään kyllä, että naimisiin ollaan menossa seuraavan parin kolmen vuoden aikana. Mutta aina kun ahdistaa tulevaisuus niin nappaan käteen jonkun häälehden tai luen hääaiheisia sivustoja netissä. Se helpottaa. Mitään varsinaista en suunnittele, mitä nyt sieltä täältä kyllä kerään ideoita tulevaisuutta odottamaan. Jotenkin on helppo vaan ollut tehdä häistä sellainen yksi hetki jota odottaa ja voi ajatella ja sillä tavalla rohkaista itseään positiivisempaan suuntaan kun muuten kaikki on vielä tulevaisuudessa auki. Ja jos hyvä tuuri käy niin tämä kaikki vaan auttaa sitten ihan oikeassa suunnittelu vaiheessa.
Että mulla tällainen keino.Meillä kans on etäsuhde vaik välimatka ei ole läheskään noin paljon ku täällä monilla. Mut silti joudutaan olee paljon erossa toisistamme ja ainakin niinä päivinä ku ei voida olla yhdessä soitellaan ainakin sen kerran päivässä ne kuulumiset ja se jos mikä (oon huomannu) helpottaa ainakin omalla kohdalla tuota ikävän tunnetta. Tosin aina se kirpasee ku ollaan oltu monta päivää yhdessä ja sit pitää taas töiden takia lähteä kotiin ni sit joutuu nukkumaan ilman toista kainalossa ihan yksin. :( silloin se yksinäisyys tuntuu pahimmalle mut jo kovin pahalta tuntuu otan vaan puhelimen käteen ja soitan hänelle..sillo auttaa jo paljon se toisen äänen kuuleminen. =)
Alkuun ku tutustuttiin saatettiin viettää aika kauan esim.mesessä aikaa. Aina jompikumpi kysy et pääsetkö meseen, no nykyään se on kyl toi puhelu/tekstiviesti linja millä ollaan oltu. :)
Mut kyl sitä kestää ku pahimpina ikävän hetkinä muistelee niitä kaikkia suunnitelmia mitä ollaan puhuttu meijän tulevaisuudesta..se antaa hirveesti lohtua! =)
- nam name
jo nimesi raastaa...
- Ikävä
Itse asun Euroopassa parin tuhannen kilometrin päässä rakkaastani. Tyttöystäväni ikävä sattuu myös itseeni, vaikka itse kestän ikävää hieman paremmin. Alkuun tuli mesetettyä koko ajan ja käytyä Suomessa noin kerran kuussa. Nyt viime aikoina on tullut puhuttua 1-2 tunnin puhelu päivittäin ja käyn Suomessa kahden viikon välein, joskus jopa viikon välein. Haluaisin muuttaa takaisin, mutta en ole vielä saanut hommattua työtä itselleni. Vasta pari kuukautta on tosin hakenut, kun aluksi oli suunnitelma, että armaani muuttaisi tänne. Lopulta kuitenkin tuntuu, että järkevintä on, että minä muutan takaisin Suomeen. Heti muuttaisinkin muuten, mutta en uskalla irtisanoutua ja lähteä kotiin ilman tietoa työpaikasta.
- zanna____
Meillä on välimatkaa tällä hetkellä "vain" 60 km. Seurustelua takana 3 ja puoli vuotta. Viime syksyyn saakka asuimme samalla paikkakunnalle. Kunnes pääsin kouluun, jonka kiinnostuksesta en ollut edes varma ja muutenkin kouluvaihtoehto oli kolmas. Poikaystävä aloitti koulun vanhalla paikkakunnalla, joten hän ei voinut lähteä mukaani. Muutin kuitenkin koulun perässä. Ajattelin, että kyllähän mä hoidan koulun, työt ja poikaystävän siinä vaan. Koulu ei ollutkaan sitä mitä halusin. Varsinkaan se ala. Palasin takaisin töihin. Täältä uudelta paikkukunnalta matkaa töihin on 15km ja kotoakotoa 45km. Joten olen jatkanut täällä asustelua. Mutta ikävä iskee melko usein jo saman päivän iltana, kun olen lähtenyt. Ja vaikka kuinka päätän, että tämän viikon olen täällä kokonaan, niin kuitenkin palaan jo torstaina ja käyn loppuviikon töissä vanhalta paikkakunnalta. Eli en täällä omassa asunnossa kauheasti vietä aikaa. Viikonloppuja ollaan välillä täälläkin. Ja auto on minulla käytettävissä, joten voin ihan hyvin ajaa tuon matkan.
Nyt on kovasti keskusteltu yhteen muutosta. Minne ja koska ei ole vielä päätetty. Syksyllä sitten viimeistään. Olen ajatellut palata vanhalle kunnalle ja ehkä hakea siellä kouluun. Mutta jotenkin tuntuu "raukkamaiselta" palata sinne pieneen paikkaan täältä isommasta kaupungista. Siellä kaikki on kuitenkin tuttua, ja edullisempaa. Täällä uudessa kodissa ei ole paljoa edes tuttuja, joita voisin käydä moikkaamassa. Joten ikävä iskee vähän liiankin usein. Ja tulee vain mietittyä tulevaisuutta.
Mutta ennen tätä muuttoa meillä on ns. kylmä kausi. Vasta tämä välimatka sai tajuamaan, että oikeasti haluaa olla poikaystävän kanssa ja kuinka paljon hänestä välittää. - s
..puhutaan kännyssä päivittäin tunteja, tosin välimatka on 'vaan' 600 km...ja on päätetty että mä muutan ja se tapahtuu viimeistään kesäkuussa....*onnelline*..
- I____
Kerronpa miehen näkökulmasta tarinan, joka toivottavasti piristää muita samassa jamassa olevia:
Tapasin vaihdossa olessani ihanan naisen, ja rupesimme seurustelemaan. En ala tässä sen kummemmin selostamaan millasta se oli, tiedätte kuitenkin. :)
Päätettiin ryhtyä vaihtojakson (n. 3kk) jälkeen etäsuhteeseen, ja välimatkaa oli noin 2000km. Tulevaisuus oli aikalailla hämärän peitossa vielä silloin. Tapasimme toisiamme noin kuukauden-puolentoista välein, ja ikävä oli aina hirveä. Noh, tiedätte itse miltä tuntuu saattaa toinen lentokentälle yms. Yleensä pahin ikävä tai paha olo helpotti muutaman päivän päästä, ja ikävää auttoi ainakin osaltamme päivittäinen yhteydenotto (skype videochätillä on muuten loistava!).
Kaukosuhdetta jatkui noin 1.5 vuotta, ja nyt hiljattain selvisi, että muutamme kesällä yhteen. Emme Suomeen, enkä tytön kotimaahan, vaan kolmanteen maahan, josta saimme kumpikin työpaikat! Jotenkin vaikea kuvitella, että tämä tuska tosiaan vihdoinkin loppuu :)
Tsemppiä kaikille samassa jamassa oleville, aina löytyy ennenpitkää joku ratkaisu!- gdgirl
Web kamera on aika kätevä keksintö. Se tuntuu aika paljon kiusaamiselta ku toisen voi nähdä muttei koskea, mutta mielestäni se on kuitenkin niin paljon parempi vaihtoehto kuin ei nähdä ollenkaan.
Sitten kannattaa kuunnella kappaleita, jotka ovat "teidän omianne". Se auttaa ainakin minua.
Ja koska itse en voi juuri lähettää tekstiviestejä kirjoitan hänelle pahimman ikävän yllättäessä sähköposteja ja kerron mitä on mielessäni.
Ei ole oikein muuta keinoa kuin vain roikkua kiinni ajatuksesta yhteisestä elämästä. Eyes on the price.
- ikävä
Meillä on välissämme tuhansia kilometrejä ja seitsemän tunnin aikaero, joten ikävä on jokapäiväinen vieras. Rahallisestikaan toisen näkeminen ei onnistu niin usein kuin haluaisimme, matkoihin kun menee melkein vuorokausi. Tällä kertaa eromme kestää lähes kahdeksan kuukautta, joten ikävä on jokapäivänen vieras molemmille.
Yritämme puhua puhelimessa vähintään joka toinen päivä. Molemmat käymme töissä, joten aikaeron takia yhteisen valveillaoloajan löytäminen on hankalaa. Yleensä kerran viikossa otamme puheluun myös kameran mukaan. Valitettavasti hänellä on suht hidas verkkoyhteys kotonaan, joten kuvan laatu ei ole kovin hyvä, myös Skypen molemminpuolinen käyttö on mahdotonta. Minä voin käyttää Skypeä, joten yleensä minä soitan hänen lankapuhelimeensa. Skypellä kun jenkkeihinkin voi puhua alle 10 eurolla kuukaudessa ilman aikarajaa.
Puheluissa kerromme toisillemme tunteistamme ja ikävästämme. Puhumme päivän tapahtumista ja mieltä painavista asioista, oikeastaan puhumme ihan mistä vaan. Puhelun jälkeen on usein todella kova ikävä. Puhelu tuo jollakin tavalla sen toisen niin lähelle, mutta kuitenkin hän on niin kaukana.
Sähköpostia käytämme myös ja Facebookissa lähettelemme lahjoja toisillemme. Pienikin viesti saa olon ihan erilaiseksi koko pitkäksi päiväksi.
Ikävää helpottaa se että molemmat olemme varmoja tunteistamme. Ikää meillä molemmilla on jo yli 45, joten kysymyksessä ei ole enää mikään nuoruuden ihastuminen. Tiedämme myös muuttavamme saman katon alle ennemmin tai myöhemmin, toivottavasti mahdollisimman pian. Laskemme päiviä syksyyn ja minun matkaani hänen luokseen. Sillä kerralla saamme olla kolme kuukautta yhdessä.- kaipaan kainaloasi
Poikaystävälläni ja minulla on tällä hetkellä melkein 8000km välimatka, hän on Afrikassa. Ei hän ole siellä kuin 6kk, mutta siinä välissä ei nähdä kertaakaan ja se niin todella raastaa. Minä en voi lähettää hänelle tekstiviestejä, koska hänellä on paikallinen liittymä. Ehkä kerran-kaksi kuukaudessa soitan hänelle n. 7 minuutin puhelun, tai hän soittaa minulle, mutta puhuminen on aina erittäin kallista eikä sen muutaman minuutin aikana saa paljon mitään sanotuksi. Lisäksi hänellä on siellä vain silloin tällöin netti käytössä. Netti on myös todella hidas, ja webbikamerasta ei toivoakaan hitauden takia. Joten yksinkertaisesti yhteyttä on kovin vaikea pitää säännöllisenä, tai usein.
Rakastamme toisiamme valtavasti, mutta en silti oikein ota selvää hänestä millainen ikävä hänellä mahtaa olla takaisin suomeen ja kotiimme, minun luokse. Minulla on ainakin suunntaton, riistävä ikävä häntä, ja päivät kuluvatkin helposti allapäin olemiseen ja itkemiseen. Minun onkin erittäin vaikea erottaa surun ja kaipuun tunne toisistaan. Itken kuin mielipuoli ja välillä hysteerisesti, ja välillä on kauhea pelko, ettemme enää koskaan näe toisiamme. Kehoni taitaa olla täynnä surua, vaikka sen kai pitäisi olla vain kaipuuta? En ymmärrä enää itseänikään.....
Miss you! :(
- Alayie
Välimatkaa yli 3000 km; apuna päivittäiset videopuhelut ja työn paahtaminen niin ettei paljon ehdi miettiä. Kurjaahan tämä on, mutta parempia aikoja odotellessa.. Syyskuussa taas nähdään :) Voimia kaikille ikävän kanssa eläville!!
- itse kaukana
Meillä on välimatkaa 8000km ja aikaeroa viisi tuntia. Kuten jo aikaisemmin on mainittu aikaero rajoittaa yhteisen valveillaoloajan aika tehokkaasti. Suomesta hän soitteleee minulle heti töiden perään - työmoodista olevasta ihmisestä on hieman hankalaa saada mitään irti.... Olin päättänyt lähteväni komennukselle puoleksi vuodeksi Aasiaan ennen kuin nykyiseen kumppaniini tutustuin. Kerettiin tutustumaan toisiimme ainoastaan 4kk ja tältä pohjalta on aika vaikeaa tehdä kantavia tulevaisuuden suunnitelmia. Tahtoa on paljon ja halua vielä enemmän, mutta on niin paljon epäselviä aisoita tulevasiduusesta, ihan jo vaikka siitä että osataanko me oikeasti elää yhdessä saman katon alla. Onko tätä suhdetta edes tarkoitettu kestämään? Kaiken lisäksi itse kannan hirveän isoa syyllisyyttä että olen poissa, ja aiheutan toiselle tällä päätöksellä mielipahaa. Äskettäin kävin viikon lomalla Suomessa ja sieltä palattuani sitten sain itsekin kokea miltä tuntuu kun on niin ikävä että lähes sattuu. Päivittäinen yhteydenpito - ja unelmat tulevasta - ne kantaa, vaikka samalla pelkään kehitteleväni unelmamaailmaa joka rikkoontuu kun oikeasti päästään elämää yhteistä arkea Suomessa...
- Anonyymi
Minulla tulee joka yö ikävä, näemme töissä mutta sitten taksissa tulee kova ikävä, ja alkaa itkemään😢
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 413416
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.352928Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1412799SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.682286Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s411772Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.831448Mitä tarkalleen tunnet
Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai651026- 51996
- 71903
Syyskuussa 2025 ensirekisteröidyistä henkilöautoista 43 % oli täyssähköautoja.
Niitä rekisteröitiin 2 592 eli 41 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Syyskuussa 2025 rekisteröidyistä uusista henkilöautois3827