Muistatko nimipäiväänsä viettävistä, lorua, runoa, laulua, sanontaa?
Runoilla voit toki itsekin, nimen mukaan.
Tuoko nimi mieleesi jonkun tutun, tai julkisuudesta tunnetun?
Edellinen ketju, tuli taas pitkäksi, joten jatketaan tästä, 26.1 alkaen,>>>
Runoilla voit toki itsekin, nimen mukaan.
Tuoko nimi mieleesi jonkun tutun, tai julkisuudesta tunnetun?
Edellinen ketju, tuli taas pitkäksi, joten jatketaan tästä, 26.1 alkaen,>>>
Vastaukset 200
Vanhimmat
Onnea syntymäpäiväsankareille myös!
Joonatan, yhden nuoren, tunnen ;D
Nimestä mieleen tulee Kolme iloista rosvoa, Kasper, Jesper, ja Joonatan!
Lasteni suosikkikirja aikoinaan, myös teatterissa nähty, lasten kanssa.
Onnea nimipäivä sankareille, sekä syntymäpäiväänsä viettäville. Teija Sopanen viettää syntymäpäivää tänään.
Joonatan on outo nimi, en tiedä ketään. Vanhassa kalenterissani, myös Arnold on tänään. Isäni toinen nimi oli Arnold.
Nyt laitan soimaan JULIET JA JOONATAN: http://www.youtube.com/watch?v=4Hm5kQFZlrg
ARNOLD SCHWARZENEGGER, näyttelijä
Pakkasta jälleen -20 ast. Hyvää päivän jatkoa.
Ajattelinkin, ettei tänään montaakaan löydy. Hyvä kun muistit tuon kappaleen. Oisin halunnut aloittaa vasta huomena ;D olisi enemmän ollut , vaikkei silloinkaan paljon. Tuon edellisen vierittäminen vain kävi hitaaksi.
Kylmää on meilläkin, -15,5 pilviä toistaiseksi ainakin..
Samoin sinulle mukavaa päivän jatkoa, eilen tuli kyllä muutamia nimiä tuplasti, mutta nimiähän olikin kovin paljon. Tellastiina ja Meirikki vielä illalla lisäsivät paljon ;D
tupla tarjonnan. Kävin 9 ketjua ihmettelemässä, kun oli nostettu ylös. Siellä oli outo ilmoitus viimeisenä.
Tänään ei paljon ole nimitarjontaa.
Paul Newman olisi tänään synttäreitään juhlinut.
kun ei huomioida. Kolmas kerta sama. eikä väliä, kenen on vikana, sitä ennen. Niitäkin on jo poistettu.
No, löytyy Tellastiinalle ja Meirikille ainakin yhdet molemmille vielä.
enempää tiedäkkään, enkä viitsi hakea. He kyllä löytävät, tehopakkauksia molemmat. Myöhään illalla olivat vielä löytäneet, mainitsemattomiakin. Eilen olikin runsas nimitarjonta.
Nyt paistaa aurinko, mutta kuinka kauan -
lunta kun on luvassa.
Kyllä tämä heti tekee olon mukavammaksi, kun aurinko paistelee.
Joonatanista en osaa sanoa paljonkaan.
Lokki Joonatan-niminen kirja ja siitä tehty elokuva taitavat ainoat tietoni olla.
tuon toisen, näistä kahdesta. Mietin ensin myös lokki Joonatania.
Onkohan tuota lastenlaulua, kolme iloista rosvoa tuubissa?
Ei jää paljon jaettavaa, al_lille ja Meirikille. Jospa keksivät jotain. Yhden tiedän vielä, vaan toivottavasti hoksaavat sen.
Kas tässä, ole hyvä.
http://www.youtube.com/watch?v=-7QXGQKslRY
tuon kuulin ;D laulettiin paljon aikoinaan sitä lasten kanssa. Elina Salon ääni eroittuu aina hyvin, ja tunnettavasti.
Mietin, olisiko lokki Joonatanista myös laulua? Ainakin lokista on :D
Erään poikani luokalla oli Kasper, veljensä oli Jesper. Äiti sai kolmannen, kiusasimme Joonataniksi. Olikin tyttö, josta tuli Ronja.
Rosvoja, ja ryövärin tytär ;D
Oli varmaan huumorintajuinen perhe,
kun laittoi lapsille sellaiset nimet,
sillä varmasti ne herättivät huomiota.
Hih! Löytyi Lokki Joonatan.
Pidän A.Aallon Rytmiorkesterista, mutta tässä nyt eivät ole parhaimmillaan -
on livenä nauhoitettu.
http://www.youtube.com/watch?v=HbjlNcP9Z9w
Tässä A. Aallon Rytmiorkesteri, livenä tämäkin,
mutta saa siinä sanoista selvän.
Ihmettelinkin tuota ensimmäistä esitystä.
http://www.youtube.com/watch?v=EBZA_puzxA8&feature=related
ne sanat ;D
Aika yleisiä nimiä ovat, suomenruotsalaisten keskuudessa. Ovat kai kalenterissakin ;D Kasperi on kai vanhakin nimi, siellä vain yleensä Kasper, Ronjaa ei tainnut vielä silloin parikymmentä vuotta sitten olla allakassa. Ja tiedän supisuomalaistenkin keskuudessa yleisiä olevan. Seuraan kastettuja ;D eli varmaan nekin nimet vielä vastaamme tulevat ;D
olin avattuani puhelimessa välillä, sitten kuuntelin, ja vastasin, joten en nähnyt taas tätä ;D Hyvä, edellisestä ei tosiaan saanut selvää. Miksiköhän laittavat edes sellaista ;(
Aurinko yrittelee, ja -13 nyt. Lähden kipaisemaan lähellä, naapurissa vain, ei sama talo.
Katsottiin kylässä, kyllä niitä Ronjiakin on yli 3000 ja jo ensi viikolla nimpparit.
Kaspereita yli 4000 Jespereitä vähemmän, lokakuussa vasta nimipäivä. On ollut Kasper kauan allakassa ;D
Missähän meidän Meirikki viipyilee, al_li yleensä myöhemmin tuleekin.
Oli hieno päivä, pakastuu taas enemmän,15 jo, kun laski 10neen päivällä.. Vasta syttyi katuvalot ;D
ja pakkasta -22 ast, viileetä on.
Taitaa tulla taas kylmä yö.
Pakkanen teki koko päivän nousuaan, nyt on asteita -20,5.
Kuu mollottaa täälläkin kirkkaasti.
Salkkareissa seikkailee Joonatan Sievinen.
Hyvää yötä.
Enpä tunne Joonataneja. Kylmää riittää, viidentoista kieppeillä.
Jonathan Swift on kirjoittanut Gulliverin retket.
Jussi Hakulisen biisissä Joonatan lauletaan: "Tahdoit kerrankin käydä niin ylhäällä siellä, Yksin tehdä sen sait, Joonatan."
.
Olisi nämä mahtuneet tuohon edelliseenkin ;D vahvuus tänään heikohko. Meilläkin -18;8' kuu jossain talon toisella puolella, varmaankin. Kolme yötä saa vielä nukkua, luulisin ;D
Luin urheilusivuilta, jalkapalloilija, maajoukkueen hyökkääjä, Jonatan Johansson. En olisi tiennyt, vaan panin muistilapulle.
Hyviä öitä, kurkkaan vielä, jos kadonneet lampaat poikkeaisivat ;D
Sinun Joonatanisi muistutti minulle kolmiloikkaaja Jonathan Edwardsin. Upea urheilija, kertonut usein omista elämänarvoistaan, ja vielä tosi komea mieskin. :))
.
juuri kaipailinkin, ja samaan aikaan varmaan näpyteltiin. Nämä Joonatanit ovat sen verran nuorta väkeä, ettei kovin paljon liene julkisuudessa. Tuo TPS pelaaja osui silmiin, oli nimi sen verran isolla ;D me veimme ne kolme kaikkien tietämää, sori, aamuiset kuorii kerman päältä ja ajattele, löytyi kirjojen musiikkikin ;D
Oikein mukavaa illan jatkoa, mukava kun tulit, ja olihan pari löytöäkin , joten et tyhjin käsin tullutkaan.
loikimme täällä ;D
Säästin sitä, ajattelin Meirikin ehkä urheilijoista tietävän, vaan kellon tullessa jo tähän, laitoin sitten.
Sinullakin meni pitkään tänään, sitä ajattelee, ettei sitten kerkeä tänään, ja hosuu, koska päikkärit ottamatta, niin uni kohta kutsuu.
Ja, heti tuli sinulta, toinen ;D Joonatan. En tiedä enempiä, mutta jos joku vielä löytää, niin plussaahan se on.
Väestörekisterikeskuksen mukaan v 2000 - 09 nimettyjä;
Viljo, 550
Joonatan, 3 186
Onnea syntymäpäivasankareille myös!
Viljoa, en ole koskaan tuntenut, eikä kovin montaa muistu julkisuudestakaan mieleeni, onneksi jokunen sentään.
Viljo Revell, arvostettu arkkitehti. Hesassa tiedän hotelli Palacen ja Lasipalatsin hänen kättensä jälkiä olevan.
Tapiolan "Taskumattitalot" myöskin. Nämä esimerkkinä, lukuisista töistään,
Niin...eilinen aamu- ja ilta meni pohjanmaalla käynnissä, satojakilsoja ees´sun taa. Sairausjuttuja, ei siitä enempää.
Viljo Kekola, Suomen vanhinasukas, s 1901 - k 2009.
http://www.youtube.com/watch?v=4EfjrSCjzLE
...katsoin joskus tuota vain et näkisin Heikki Kinnusen kyselemässä " onks´Viljoo näkynyt" siitähän on kymmeniä vuosia :))
Aikaisimpa oletkin ylhäällä. Toivottavasti ei mitään surullista.
Viljosta olin kyllä kuullut, ensimmäinen kerta, kun nyt näin ;D
Olipa ikää, no, jos terveenä, ja muistin pelatessa, niin mikäs siinä. Aika hurjalta tuntuisi, olla sen ikäinen. Sitä lähellekään en ainakaan pääse.
Tiedä sitten, oliko tapaamisemme viimoinen? Ikääkin kun jo on...en tarkenna ja luulenpa et ymmärrät miksen?! Kun saat pashan rattahille, et helposti eroon pääse, tämä 60v on uskomaton :DDD
Viljo-lannoite, pellot, nurmet , vihannekset...kertoo mainos :))
Viljo Vesterisen Säkkijärven polkka.
http://www.youtube.com/watch?v=yaXj2xGWgQM
aikansa. Ja surukin on on osa elämän kulkua.
Vai sellaista Viljoa, uutta voimaa antamaan keväällä maahan ;D
En vielä lisää yhtään, kun en tiedä, mitä toiset muistavat ;D
Tytöt, olette ollut varhain liikkeellä. Onnea nimipäiväänsä viettäville. Myös FOLKE on tänään sankari.
FOLKE WEST, tv-tuottaja, matkanjohtaja.
Tässäpä yksi Viljo: http://www.youtube.com/watch?v=RniJw9kKK-0
Pakkasta -22ast.
herätessäni oli -20', nyt 18,9 ja päivä valjennut, pilvisenä.
Ajattelin Vilin nimen olevankin Viljo, vaan en ollut varma. Toisekseen, kun en kuitenkaan voisi linkkiä laittaa, jätin pohdiskelun. No, nytpä se tuli sitten sinulta, hyvä.
oltiin, ja lähetettiin ;D huomenta sinullekin. Minulle ei auennut, siinä lukikin, ettei aukea puhelimeen.
Viljo Ratia, Marimekon vaimonsa Armin kanssa perustanut, Risto-Matin isä. Piti mainita poikakin, kun hänen suunnittelemissaan yöpaidoissa haahuilen täällä kotosalla. On tarpeeksi pitkiä, halkio kuitenkin antaa liikkumisvapautta. Tarpeeksi pitkät hihat, myös tähän suomen talveen ;D
ettei sulle kaikki aukee.
VILJO KOJO,kirjailija, kuvataiteilija.
Tämä pitäis aueta: http://www.youtube.com/watch?v=ERj-98JlUqk&feature=PlayList&p=F6463C50E2EBCA42&playnext=1&playnext_from=PL&index=9
Viljo tarkoittaa pienellä kirjoitettuna erinomaista, oivallista, ja vanhassa runokielessä sitä käytetään muodossa "viljon". Kalevalassa ja Kanteletaressa se on tuttu, Eino Leinoltakin löysin näytteen.
"Sulho, viljon veljyeni! Vuotit viikon, vuota vielä!
Ei ole valmis valvattisi, suorinut ikisopusi:
puol' on päätä palmikolla, puoli palmikoitsematta.
"Sulho, viljon veljyeni! Vuotit viikon, vuota vielä!
Ei ole valmis valvattisi, suorinut ikisopusi:
yks' on hiema hiemoitettu, toinen hiemoiteltavana.
"Sulho, viljon veljyeni! Viikon vuotit, vuota vielä!
Ei ole valmis valvattisi, suorinut ikisopusi:
vast' on jalka kengitetty, toinen kengiteltävänä."
"Sulho, viljon veljyeni! Viikon vuotit, vuota vielä!
Ei ole valmis valvattisi, suorinut ikisopusi:
käsi on toinen kinnastettu, toinen kinnasteltavana.
"Sulho, viljon veljyeni! Viikon vuotit, et väsynyt:
valmis on nyt valvattisi, suoriunut sorsasesi.
-----
Eino Leinon Maaliskuun lauluista :
Näin sitten mä haihtuvan siskosein
kuin kuplaset maailmalle,
näin sortuvan viljon veljyein
niin nuorina taakan alle.
on aina kaunis hanurilla soitettuna ;D
Uusi tuttavuus tuo Kojo.
lukaisin hieman hutiloiden, kun pieni väli vaan on nyt aikaa. Lupaan lukea ajatuksella, kunhan saan nämä kotihommat alta pois. Lihamakaronilaatikko uunissa, ja taikinan tekoon kiire, että saan pullat valmiiksi, kun uuni vapautuu ;D.
Kiitoksia ;D
Vielä paistaa aurinko ja -14,4 astetta pakkasta näyttää mittari.
Viljo-nimisiä olen tuntenut useitakin, suurin osa jo täältä poistuneita.
Aamulla, kun sitä nimeä mielessäni pyörittelin, tuli Viljo Kajava mieleen, mutta ei hajuakaan kuka hän voisi olla. Niinpä kuukkeli asialle ja runoilija se kertoi hänen olleen.
Kyllä kuukkeli tietää!
olevan tuttukin. Tässä tietoja: http://fi.wikipedia.org/wiki/Viljo_Kojo
lisää VILJOO: http://www.youtube.com/watch?v=fRobyssbCTs&feature=PlayList&p=1C1FB622EBB17884&playnext=1&playnext_from=PL&index=68
luen sen, kunhan saan raivatuksi, keittonurkan ;D. Nyt en jaksanut heti, vaan piti sänkyyn tulla huilimaan välillä. Siinä uunin luona joutui sen verran kumartelemaan, että tuntuu taas. Minun on tehtävä aamusta, jos jotain aion, ja silloin vain, kun tunnen jaksavani.
että olisi kirjailijakin, nyt kun nimi tuossa oli, tuntui tutulta.
Aurinko yrittelee, aina välillä, -15,5'
Laitoin liiaksi pullaan sokeria, tai sitten johtuu imelyys siitä, etten juurikaan sokeria käytä, enkä pullaakaan paljon syö, jääk, yhden maistoin nyt, enkä pitänyt ;(
Laitan yhden, jonka tytär kylläkin kuuluisampi. Ratsuväen eversti, tsaarin ajan upseeri, Viljo Forssell.
Luin jokin aika sitten Kyllikki Forssellista, ja siinä kerrottiin vanhemmista myös.
Puhelin soi välillä, siksi taas viivästys ;D
tapaus ;D, tuollaisen kun saisi kotiinsa, häipyisi äkkiä ulos ;D
Oikeassa olet, oli myös kirjailija ja lehtimies.
täällä ;D mieluummin yksin.....)
joistakin jää nimi mieleen, joistakin taas kirjan nimi. Varmaan laulaja Kojo, on edesauttanut tuon nimen alitajuntaan jäämistä. Joku yhteys nimillä ;D
muutama vuosi sitten, olin usein tallinnan laivaa vastassa, tuttavat reissussa. Siinä kun katseli ulostulijoita, osa ei edes jaloillaan pysynyt, laittoi kädet ristiin. Ajattelin kauhulla, jos heitäkin joku kotona odottaa,,,
Onpas ollut hiljaista tänään.
Luulisi Viljoja enemmänkin löytyvän, mielestäni se on aika yleinenkin nimi.
Viljo Heino, juoksija on tunnettuja nimiä.
Huomenna on sitten kaikkien kallein päivä!
koko palstahan on ollut hiljainen. Saati ketju sitten. Minäkin kuvittelin heitä olevan paljon. Jos en olisi lukenut noita elämänkertoja juuri, olisi jäänyt nekin kaksi isää tietämättä.
Kukaan ei laittanut Joonatanista, eikä Viljosta, sitä tietojuttua. Montako, onko kaikki miehiä, jne,,
Varmaankin kohta yöpuulle, joten öitä
iltamyöhään, ja hienosti olitte löytäneet, ei ollut minulla lisättävää.
Mutta, eiköhän huomenna ole niin, että sankarit eivät lopu kesken. :))
Hyvät Yöt kaikille, toistan itseäni, tämä on tosi mukavaa touhua, kiitos aloittajan!
.
tässä kohtaa. Isäni toinen nimi oli Viljo ja kolmas Ilmari, joka on myös poikani toinen nimi ja hänen poikansa toinen nimi. Viljo nimisiä en muista kohdanneeni koskaan.
Onnea syntymäpäiväsankareille myös!
Tuttavia, ei päivänsankareista löydy, sitäkin enemmän, julkisuudessa olevia, muistan.
Tasavallan ensimmäinen presidentti;
Kaarlo Juho Ståhlberg
Ruotsin kuningas;
Kaarle XVl Kustaa
Kirjailija, kolumnisti;
Kalle Isokallio
Kippari-Kalle, olkoon yhtenä, näitä erilaisia kallejahan löytyy myös ;D
Ps, nyt väittää nimimerkin olevan varattu, eli tuon 63v, en tiedä millä saan lähtemään ;D
Onnea päivän sankareille. Pelästyin, että joku vieras oli avauksen tehnyt. Hyvä, sinä olit kuitenkin.
KAARLO JUURELA, näyttelijä laulaja http://www.youtube.com/watch?v=TQZrG71mwe0
KALLE CHYDENIUS, muusikko.
KARL-AUGUST FAGERHOLM, valtioneuvos.
MIES REENKOLA, gynekologi. Aino Actenin ja Heikki Renvallin poika.
CAROLA STANDERTSKJÖLD-LIEMOLA, laulaja.
Yritin sillä 63v, lisäämällä pilkkuja , ja vaikka miten, tuli koko ajan, nimimerkki varattu, laita toinen :( samoin väitti laskutoimitusta koko ajan vääräksi :( vierähti aika tovi, ennen kuin sain lähtemään. Kirjainyhdistelmätkin muka varattuja monet. Olipa hankalaa, tämän aamun lähetys. Kokeilen tässäkin vielä.
Sinullapa oli monia nimiä. Juurela oli ainoa, joka olisi omassanikin, kun listaa tein muistamistani, Kalleista, Kaarloista.
Laitan kaksi lisää;
Kaarlo Halttunen, Näyttelijä
Kalle-Kustaa Korkki, Outsiderin radIo-ohjelma, mitä seurasin lapsena tiiviisti
hyvin tuon radio-ohjelman. Sitä aina kuunneltiin.
KAARLO KANGASNIEMI, ent. painonnostaja.
Muutaman Kallen olen tuntenut.
Tänään hyinen ilma -20ast. lisäksi tuuli kylmentää, tuiskuaa irtolunta.
ILKKA KANERVAN syntymäpäivä on tänään, 62 tulee hänellekkin mittariin. Onnea vaan hänellekkin. Tuskin näillä palstoilla liikkuu kuitenkaan.
Hyvä, että löysit uuden nikin zeze on kiva......
Oi voi sentään! Tulin intoa puhkuen kirjoittamaan, että tiedän yhden Mies-nimisen, joka on tissejänikin kopeloinut ja pettymys oli suuri, kun se oli jo täällä!
Mies Reenkola oli Rauman aluesairaalassa naistenosastolla ylilääkärinä ensimmäistä lasta saadessani.
Minulta ei tullut maitoa, enkä voinut imettää ja sitä tietysti paruin, niin Reenkola rutisteli rintojani, ja sanoi, että mitä varten nämä sitten luulevat olevansa - oli juuri hänen tapaistaan.
En muuten saanut imetettyä toistakaan lastani, mutta hyvin kasvoivat lehmän maidolla eikä ole ollut minkäänlaisia allergioita!
Tämä siitä sitten!
Laitetaan joku Kalle sitten tähän.
Kalle Lindroth, näyttelijä ja muusikko, Kotikadun Juuso
Kaarlo Maaninka, hiihtäjä
Sekä Kalle Tappinen ja Vesa-Matti Loiri (ei muuten ole Loiri suosikkejani, mutta Eugen Malmstenia ei löytynyt).
http://www.youtube.com/watch?v=y8YCy7TPB9s
Tellastiina, että varastin sun "kopeloitsijasi". Tänään kyllä Kalleja on runsaasti, tämä MIES vaan lie ainoa lajiaan. Ymmärrän, se olisi pitänyt jättää sulle. En arvannut, että oli tällainen yhteys teillä....;D
Älä suotta anteeksi pyytele, sattuuhan sitä,
pitää ottaa huumorilla kirjoitukseni!
Lenni-Kalle Taipale, muusikko.
http://www.youtube.com/watch?v=ga2OZE15jwU
saithan kuitenkin kertoa tuon, mukava aina lukea tarinoita ;D
Onkohan naistentautilääkäreillä kaikilla sellainen "huumori"? Tuntuu välillä, että on.
Eipä ollut listassani yhtään sinun "kallejasi" ;D
Nyt en vielä ole Maarinan viestejä lukenut, joten en lisää tähän yhtään.
Kiitos tarinasta,
tähän yhen, tv bb henkilön KAARLO: http://www.youtube.com/watch?v=JOFataDc7A8
Huumorilla tässä mennään.....
nikki ole kiva. Mutta kun kokeilee kymmeniä, saadakseen lähtemään aloituksen päivään, kelpaa mikä vaan mikä läpi menee. Ihmettelen, että joku rekisteröi tuon 63v, kun ikä kuitenkin muuttuu. No, huvinsa kullakin.
Varmaan tämäkin rekisteröidään, kohta. Niin on käynyt monille käyttämilleni.
Laitan MIES, vailla menneisyyttä, Kaurismäen elokuvan ;D
Kylmäkalle, ja kellokalle, nimityksiä ;D
Ja, Kalle lehti, jota en koskaan ole kylläkään lukenut ;D
-17,3 harmaata näkyy olevan.
joka halpis tavaratalon perusti.
Mies,olis halunnut pojan nimeks Ukko-Mies, aikoinaan.
Näkyy varatun x kans, oho
sitten Paikallinen henkilö: KARL GUSTAV LINDBLOM, tunnettiin paikallisesti "väri-Kallena" RTV-yhtymän omistaja, suomen johtava, maali ym. tarvikkeiden erikoisliike.
Kilju-Kalle, kanto kiljua, saavilla koko viikon. Jostain tämmönen sanonta tuli päähäni. Aika hirvee.
Hirvittää toi keli, junalla pittää taas lähtee Lempäälään. Palaan illalla katsomaan, mitä olette löytäneet.
tuulee ainakin, ja jotain pyryttääkin, ohuesti tosin. Ulos en aio lainkaan mennä ;D
En tiennyt sanontaa, olisiko joistain pikku-kalle vitseistä?
samoin, eikä meinaa laskutehtävääkään hyväksyä. Aamulla meinasi usko loppua, kun kaikki, oli muka rekisteröityjä, varattuja. Mitenkähän nämä yön aikana muuttuivat?
Muistan Kalle Anttilan, sinne taisi tili nuorena upota. Tennispalatsissa aikoinaan.
Nykyisinhän on pelkkä Anttila, eikä mitenkään kovin edullinenkaan. Naurattaa, välillä saa Stockalta edullisemmin.
Vai Ukko-Mies, hehhe.
Kalle ankka, Aku-Ankka ruotsissa, ja muistaakseni akussakin sen niminen joskus ollut?
Katsoin, että ruotsalaisessa kalenterissa on Carolan nimipäivä.
Carola Standertskjöld, Carolana tunnettu hyvä laulaja, liian aikaisin vain lakkasi laulamasta.
Tässä vanhempaa tuotantoa.
http://www.youtube.com/watch?v=ILg3023tRkM&feature=related
Myös Ruotsilla on oma Carolansa, Carola Häggkvist
http://www.youtube.com/watch?v=EBrcE5aS9qU&feature=related
Eipä mennyt Tellastiinakaan tähdellä eikä millään muullakaan merkillä läpi, kirjautua piti!
oli aamulla Maarinalla ;D ei haittaa, vaikka toinenkin kerta. Hänhän sairastui hyvin nuorena, muistaakseni johonkin muistihäiriöön? Tai, no nuori ja nuori. Poistui aikaisin, tästä maailmasta. Surullista.
Harmittaa, tuo aamun uudistus, jos se tätä on? Palsta oli suljettuna, kun yritin hieman aikaisemmin aamulla.
Mutta, että kaikki nyt varattuja? Eihän aiemmin saanut edes alle kolmen merkin nikkiä? Ja x kertoi senkin olevan varattu? Yritin tosiaan montaa, ja kaikki varattuja, en usko.
Taidampa olla lisäämättä mitään, Meirikki ja al_likin varmaan mielellään laittavat ;D
Väestörekisteristä, v 2000 - 09 aikana nimiä:
Kalle, 3 366,
Kaarlo, 693
Kaarle, 152
Mies, 17
Kalle Päätalo, suosikkejani :))
Kävin lukemassa etusivulta tiedotteista Suomi 24, ja vihaisia kirjoituksia olikin monia, kun ei pääse enää vaki sanallaan kirjautumaan, ja oletusta et muutoksen tarkoituksena on pakottaa kirjautumaan/rekkautumaan. On tänä aamuna ollut suljettuna muutostöiden vuoksi.
Kaarle on suomalainen muoto alkuaan vapaata miestä tarkoittavasta germaanisesta sanasta charal, joka on toiminut etunimenä jo varhain. Kaarlen nimipäivä on 28. tammikuuta, Kaarle Suuren kuolin- ja muistopäivänä. Nimen muunnoksia ovat Kaarlo ja Kalle.
Tämä vielä jatkoksi (wiki)
pakkasta -20,3 ja aurinko paistaa, holotnalta tuntuu :)
Syyskuun kukkia
En kuule ääntäs sun, en kättäs saa, kun herään
syyskuisten punertuvain aamuin koissa.
Koin liekki hulmahtaa leukoijan helmikerään
ja malvat puuntaa verikarpaloissa.
Oot poissa.
Mut kukan muistojen, niin suuret, vuoron perään
tajuntaan puhkeaa ja nousee silmän terään.
Pian nukkuu yrtit maan jo hangen palttinoissa,
mut veren purppuroissa
vain yhä loimuaa nuo kukat syksyn erään.
(hänen kynästään, )
Suomi24 oli huolto katko aamulla.
yritin jo tuohon edelliseesi vastata, vaan lennättikin minut suomi 24 etusivulle, jääk!
Ei ole joo kiva juttu, tämmöinen :(
Kiitos kun kerroit, muillakin kiukun tunteita olevan. Harmitti vietävästi. Vai Mies ei kovin suosittu nimenä olekaan ;D
Varmaankin kaikki päätimme Päätalon sinulle jättää, hyvä me ;D ja al_lille erään siteeraamansa runoilijan, jonka nimen kylläkin häneltä oppinut olen.
Tuiskuttanut ja -14,3 tuulee kovasti.
Kalle Holmberg, ohjaaja
Meirikki, jos sinulla on aikaa, niin jaksaisitko lisätä tuonne Viljo ja Joonatan osioon, heidän näitä nimitietoja, niisä ei ollut niitä lainkaan.
Esimies
Poikamies
Uskottumies
Avomies
Miehiä hekin ;D
pelästyin jo, vaan ei ollutkaan se al_lin, usein käyttämä ;D
Sarkiaa en muistanutkaan. Hieno runo kiitos.
k i i, sano kii
t o s, sano tos
Sano kii, sano tos, sano kiitos!
Meillä rippileirillä aikoinaan kiitettiin emäntää ruoasta näin.
Joten sinulle myös, puuttuvien tietojen laitosta ;D
unohtui aviomies...;D
Onpa pitkästä aikaa nimi, jota on paljon, jopa on ihan suvussakin. Onko täällä ollut jotain teknisiä ongelmia?
Mies-nimisiä en tiedä ainuttakaan.
Laitan Veikko Lavin laulusta pätkän; "Kaarlo, sinun kalossisi jäivät Bertta Lukanderin eteiseen"
Kaarlo Kramsun runo Ensimmäinen leivo:
Jo soi sun äänesi, leivonen.
Vaikk’ kylmä ilma on vallan.
Sä laulat kevättä toivoen
Taas jälkeen yöllisen hallan.
Vaikk’ yöt on kylmät ja synkeät,
Ja lumen peitossa maamme,
Iloiten ilmassa viserrät:
”Kevähän kohta me saamme!”
On uskos suuri, sä pienoinen!
Oi, jospa keskellä jäiden
Vois tuloa toivoa riemuiten
Keväisten lämpöisten säiden;
Unohtain kauhua tyhjyyden
Ja hallojen turmioita,
Haaveilla paistetta päivyen
Ja niittyjä vihannoita!
Huh, meinasi tulla kiire, etten putoa kelkasta. :))
.
Komia oli runo, sano...:)
Kalle Laitela, Salatut elämät...Ismon poika )
Täällä Pohjantaähden alla teoksesta;
Kalle Töyry, mv. suojeluskuntalainen
Kalle Yöstupa, punakaart.päällikkö
Kalle Silander, punakaartilainen
tähän aikaan. :) Jatkan toisella runoilijalla, joka on tehnyt kaikkien tunteman laulun sanat.
Kaarle Krohn 1863-1933, Ruusu:
1. Yksi ruusu on kasvanut laaksossa,
ja se kauniisti kukoistaa,
yksi kulkijapoika on nähnyt sen
eikä voi sitä unhoittaa,
yksi kulkijapoika on nähnyt sen
eikä voi sitä unhoittaa.
2. Ja sen olisi hän kyllä poiminut
ja sen painanut povelleen,
:,: mutta köyhänä ei ole tohtinut,
vaan on jättänyt paikoilleen. :,:.............(Aihe kansanlaulusta.)
.
Ei se Maaninka mikään hiihtäjä ole vaan juoksija! D))
toi Kii - tos.. loru :)
Mies (nimi)
Wikipedia
Suomalaisena nimenä Mies on käsitetty suomennokseksi germaanisesta nimestä Karl (Kaarle), joka tarkoittaa vapaata miestä. Tämän vuoksi nimipäivä on sijoitettu tammikuun 28. päiväksi, joka on myös Kaarlen, Kaarlon ja Kallen nimipäivä. Toisaalta Alankomaissa Mies on käytössä sekä miehen että naisen etunimenä, joka on syntynyt lyhentymänä nimestä Bartolomeus tai Maria. Mies esiintyy myös sukunimenä ja on esimerkiksi saksalais-yhdysvaltalaisen arkkitehti Mies van der Rohen alkuperäinen sukunimi.
- sitten Mies-nimen tiedotkin julki tuotu..:D
Pikku-Kalle ajoi pyörällä korttelia ympäri ja äiti katseli portailta. Ensin Pikku-Kalle huusi: "Katso äiti, minä osaan ajaa vain yhdellä jalalla". Toisella kierroksella Pikku-Kalle huusi: "Katso äiti, minä osaan ajaa yhdellä kädellä!". Kolmannella kierroksella Pikku-Kalle huusi: "Katso äiti, minä osaan ajaa ilman käsiä!" Seuraavan kerran kun Pikku-Kalle tuli äitinsä kohdalle hän sanoi: "Katfo äiti, minä ofaan ajaa ilman hampaita."
Pikku-Kalle oli saanut joululahjaksi rummut. Hän oli niistä tietysti hyvin ylpeä ja kerskui kavereilleen. -Uskotteko muuten, että nämä ihmerummut pystyvät kertomaan kellonajankin? -No ei varmaan uskota, kaverit totesivat. Kallen ei auttanut muu kuin istahtaa rumpujen taakse, ja pian alkoi jumalaton meteli. Samassa yläkerrasta koputettiin täysillä kattoon, ja römeä miesääni kiljaisi: -Hiljaa! Kello on puoli yksi yöllä!
Pikku-Kalle oli ensimmäistä päivää koulussa ja opettaja kyseli oppilaitten nimiä. Pikku-Ville kertoi vuorollaan: "Ville". Tähän opettaja vastasi: "Eieiei! Täällä ei käytetä lempinimiä. Sinun oikea nimesihän on Viljami". Seuraavaksi tuli Pikku-Kallen vuoro. Kalle mietti hetken ja huusi sitten iloisesti: "Kaljami!"
Lopuksi pari nimeä.
Kalle Lassila, hiihtäjä
Kaarlo Pitsinki, politiikko
mutta mietin sinun tarkistaneen, enkä sitten enää ollutkaan varma ;D. Oli Vainion kanssa muistaakseni samoihin aikoihin ;D
siihen ukkomieheen :D
Kalle Keituri, mäkihyppääjä
Kalle Leinonen, freestylehiihtäjä
Kalleja on tosi paljon, tutumpia sieltä poimiskelen..
ajattele, jos Mies menisi suomalaisen miehen kanssa naimisiin ;D. Miltähän kuulostaisi, miehen kutsuvan Miestä.
Mies kulta. Rakas Mies,
lisätä vielä, kun en ole lukenut alhaalta sinun ja al_lin juttuja vielä. Pari enää muistankin, mutta ne voi jo olla ;D
kun Meirikki toi otsikossa Sarkian, ajattelin Kramsunkin laittaneen;D
Sinun ansiostasi muistin sen nimen ;D
Olipa kaunis runo, kuvasi tosi hyvin aikaa.
nimiä taitaakin riittää. Karmean kylmä viima, pahentaa pakkasta kaksinkertaiseksi, sitäkin kun on yli 20 astetta.
Kaaarlo Ahokas, raviohjastaja.
Esaias Tegnérin runosta Kuningas Kaarle XII:
"Kah, Kaarle sankar’ uljas!
Hän seisoi savussa,
Kädessään miekka paljas
Hän riensi juoksussa.
Nyt poiat valtain riidat
Raudalla ratkaistaan!
Pois tieltä – – – –!
Nyt auttaa miehuus vaan!"
.
viimeisen kohdalla nauroin vedet silmissä.
Onko tosiaan niin, vai onko vain huomaamatta alppihiihtäjä;
Kalle Palander puuttuu?
En kyllä pysy vauhdissa mukana, kun tämä soikin vielä välillä.;D
näitä ruotsin Kaarleja? Heitähän riittäisi, paljon.
Sinulla on aina kivoja runon pätkiä. Ja tosiaan aina nimen mukaan.
Kaarlo Angerkoski, näyttelijä ;D
että sanoittaja löytyy tuohon. Taas opin. Paljon tosiaan on tänään, huomena sitten taas hiljaisempaa, jos ei noita ulkolaisia sitten löydetä ;D
Kiva kun pääsit ajoissa, kiitos eilisestä viestistäsi ;D
Kalle (Karl Fredrik) Saha (sukunimi alkuaan Oravala) eli Sahan-Kalle (24. kesäkuuta 1852, Toholampi – 31. elokuuta 1933, Toholampi) oli keskipohjalainen maanviljelijä ja kansanrunoilija.
Olikin tarinaa hänestä, mm. 35v toiminut pyhäkouluopettajana, ja 4v reisun yhdysvalloissakin tehnyt.
Jo mainittu Krohn, on julkaissut jossain runokokoelmassa hänenkin runojaan mm.
hän on.
Angerkoskesta tuli mieleen Kaarlo Halttunen, Hilkka Helinän mies, ja Marjukka ja Elina Halttusen isä.
Enpä löydä runoa Miehestä, mutta tässä on osa Kasimir Leinon Kunnon miestä, linkissä loput.
"Kun teet sä, niinkuin käsketään,
Kun syöt sä, mitä syötetään,
Niin olet kunnon mies.
Kun uskot, mitä saarnataan,
Et pyri koskaan vapaampaan,
Niin olet kunnon mies."
http://fi.wikisource.org/wiki/”Kunnon_mies”
.
täytti vast'ikään 60v, oli vihreän liiton kansanedustajana, puheenjohtajana, Kaikki varmaankin muistavat hänet. Vaatinut pyörätuolille pääsyä helpommin asioimaan. Muistaakseni toimii kynnys nimisessä yhdistyksesssä.
Runoilijoita tuntuu olevan näissä nimissä, ja kirjailijoita.
Karl Fredrik usein yhdessä, olen huomannut.
siis jo silloin ;D
Tämän päivän miehiltä vaaditaan vielä paljon lisää. Ollakseen kunnon mies. Sitten kun naiset sellaisen saavat, lähtevät hiukset humuten miehen matkaan, joka ei ole kunnollinen ;D
Mutta, on jännittävä ja auervaaratyyppinen.
Välillä on pakko päätään pyörittää, kun katselee, ja kuulee.
Kaarkon kalossit pyörivät koko päivän päässäni, (kauheaa!) muistin Lavin sitä laulaneen, mutta en muistanut kenen eteiseen ne kalossit jäivät, nythän sekin selkis.
Ei löytynyt laulua "juutuupista".
minulla oli varaslähtö, kun Viljon muistelin siellä eteisessä ne riisuneen.
Ei löytynyt laulua.
Kalle Holmberg, monitaituri.
.
Tyttäreni pojan ensimmäinen nimi on Kalle, joka on myös tietysti kutsumanimenä. Isänsä suvun perimän mukaan.
Ristiäiskahvilla serkkupoikansa, 5-7 vuotiaat parvella löhäilivät ja Pikku-Kallevitsejä tuli kuin "tykinsuusta" Vähän hävetti vaikka nauratti, kun oli vanhempaakin väkeä tilaisuudessa mukana. Osa vitsinkertojista on jo itsekin isiä. Kalle on ihan hyvä perisuomalaisen miehen nimi.
Kalle Hagert, romaniliikemies
Kalle Österlund, lastenlääkäri ja kirjailija, itelläkin oli joskus opiskeluaikoihin hänen vauvakirjansa yhtenä apuna,
Kalle Alatalo, muusikko..(Mikon poika)
veljeni, työkaverini, kumpikin mullassa maan.
Kalle, naapurin setä, ja vaimonsa Helga.
ajattelen. Tuntuu, että nykymiehen pitää olla mies, ja sen lisäksi lähes nainenkin.
Noin henk.koht. en ole koskaan voinut ymmärtää sanontaa: "Naiset rakastuvat renttuihin". Itse en sitä tajua. Kaipa meissä naisissa on niin monenlaisia. Auervaarat taas osannevat leperrellä niin todentuntuisesti, että rakkautta etsivät naiset heihin helposti rakastuvat.
Toisaalta en tajua myöskään nykyistä "mullehetijakaikki"-systeemiä. Joillakin tuntuu oma nautinnohalu ohjaavan kaikkea elämää. No, enpä minä kaikkea tiedä muutenkaan.
Tarpeeksi maata pitkin kasvaneena allekirjoitan vanhan sanonnan: - ei onni tule etsien, vaan eläen -.
Karl Fredrik Dahlgrenin runosta Tytölleni:
"Jos olisit aalto
ja minä itse sen ranta,
katsoisin alati sinua,
ajatella, millaisia suudelmia
silloin saisin yötä päivää
sinulta, pikku aaltonen. "
Carl Bellmania:
http://www.youtube.com/watch?v=q1v_MwzSHzw
.
kiva kun tuli tarinalla mukaan. Kallejahan olemme paljon tänään löytäneetkin, urheilijoita, taiteilijoita, politikkoja, joskin myös vitsejä. Jos luit, Kallejahan onkin suuri määrä.
Näkyy monella Kaarlollakin Kalle kutsumanimenä olevan.
Tule toistekin joukkoon ;D
muistanut, vann nyt kylläkin tuttuja nimiä, paitsi tuo Alatalo.
Heitä on niin paljon, Kalle nimen saaneita.
Kaikki ok?
Kaarlo Jaakkola, antioksidanttihoidoistaan tunnettu lääkäri.
Hän on antioksidanttihoidon uranuurtaja koko maailmassa.
Kalle Aalto, kirurgi
Kaarlo Valkaman sävellys Valkovuokot vähän erilaisena sovituksena, naapuripitäjän poikia soittajat.
http://www.youtube.com/watch?v=pr9m6iecN50&feature=related
sellainen ukkonooa ;D
Hienoa on tietysti, että naiset voivat opiskella ihan samoja aloja, kuin miehetkin. Nyt vaan tuntuu naisenemmistö, valtaavan alaa, ehkä liiaksikin, ennnen miehisiltä aloilta.
Tytöt usein lukioikäisinä, ottavat enemmän vastuuta opinnoistaan, pojat jäljessä murrosiän laineet vielä heiluttavat sisintä. Urheilukin verottaa, tai monet harrastukset. Sitten pojilla armeija edessä.
Nuorilla naisilla alkaa olla vaikeuksia löytää puoliso. Ei ole tarpeeksi miespuolisia, korkeasti koulutettuina, ja toisaalta eivät halua ns, "perusduunaria" miehekseen. Ennen lääkärit naivat hoitajia, nyt ei naislääkäreille edes riitä heitä, saati hoitajille ;D sama kaupallisella puolella. Ja kohta kai tekniikankin puolella. Kiinalaiset etsivät vaimoa, yhden lapsen politiikan vuoksi, monet jäävät ilman. Meillä naiset taas oman egonsa vuoksi. Olen kahta paria seurannut, vaimo hyväpalkkainen korkeakoulutettu. Mies ihan ok ammatissa, pienemmällä tilipussilla. Miehen kotia tullessa, on siivous, lastenhoito, ja ateriankin valmistus ulkoistettu hänelle. Suurituloisemman pitää saada levätä ;( Toinen liitto jo päättyi, kuinkahan kauan toinen vielä kestää? Ei hyvä, tasa-arvo, ihmisenä, kaukana näistä.
Kyllä oli kylmää. Kuu paistaa ja -20 ast. pakkasta.
Listaa pläräilin, yhtä en löytänyt: KARL MARX, filosofi.
Sitten huumori-MIES....;D
Muita ei taida puuttua.
luin tuoltaylhäältä myös viestisi, Viljon kohdalta. Tervetuloa vaan mukaan, tänne mahtuu kyllä. Voi ihan keskusteluihinkin osallistua, jos jotain asiasta mieleen tulee.
Punainen lanka on nimet, mutta jos ketjuja olet lukenut, aiiheet vaihtuvat, ja poikkeamme välillä pitkänkin matkan, mikä milloinkin sattuu kiinnostuksen herättämään.
vietän tämän yön
siipeni ja minä
huomenna minulle annetaan nimi
uusi ääni koiraa varten
joka vaihtaa kotia
ajatukseen pitää vain tottua
myöhemmin sitä voi verrata
kipuun vasemmassa jalassa
muistan kastejuhlani:
mutta sade ehti ensin
matkallani nimetä
- runoilija
luki kielot?
No, tuli se tämäkin päivä taas iltaan. Ensiyönä ehkä vielä uni maittaa, sitten saakin taas valveilla oloa harrastaa ;D
Nuo olivat minulle "tuntemattomia", mutta nythän tiedän heidätkin ;D
meillä vaan -14,5' ja kuukin vielä pilvessä.
Paljon olikin nimiä tänään, huomena pyöritellään peukaloita ;D
mukaan mahtuu yhdelle ainakin, joka käyttää rexonaa! Mukava tulla tänne jäin kaipaamaan Angin ketjuja ja niitä esim. K-kirjaimesta kirjoitettuja kirjeitä. Kinos kiinnosti kettua, kuka koikkelehti koivet kipittäen j.n.e.
on niitä, mitä pitää rauhassa, ajatuksella lukea, kokea. Turha yrittää näin tässä, vastaillessa, sisäistää.
Kohta iltatoimet, ja untenvaltakuntaan.
avata sellaisen ketjun ;D joitain muistan, eri kirjaimella olleen, en päivittäin, ennen tätä ketjua täällä käynyt. No, nythän asun ;D
Varmaan saat muita mukaan, avaa vaan, oma sellainen ketju.
Täällähän yleensäkin, on vähän ihmisiä, verraten viereisiin palstoihin.
Tapaamisiin, hyvät yöt
Sama pää kesät, talvet, tätä se sitten teettää.
Ja nyt se valkovuokot ja tenavatähti Laura Pakarinen.
http://www.youtube.com/watch?v=W6qVLfVh_J0
Syntymäpäiviään viettäville,Onnea myös.
Valttereita, en tunne lainkaan, julkisuudestakin, vain pari nimeä tiedän.
Valtteri Immonen, jääkiekkoilija.
Lunta tuiskuttanut illasta asti, -11,3' mittarissa.oikein hyvää huomenta kaikille.
Onnea päivänsankareille.
VALTTERI TYNKKYNEN, muusikko. Esiintyy MARIA LUNDIN tanssiryhmässä, sekä tausta kuorossa.
http://www.youtube.com/watch?v=7ls0BfJ0CvQ
Pakkasta 16 ast. Kuu näkyy, mutta erittäin rumaa säätä ennustaa. Lunta on tulossa varmaan tännekkin.
oli tuo esitys. Nyt tiedän ainakin yhden euroviisu ehdokkaan ;D
Mukava kun löysit, tiesit tuon Valtterin, minä en olisi tiennyt.
Lunta edelleen sataa, ja radiosta kuunnellut rekan suistumista, ja muitakin ruttuja aamulla jo. Siis tosi kammottavan oloinen sää. Aura-autot kolisevat, tuolla kadun varrella. Onneksi ei ole pakottavaa tarvetta ulos mennä.
Oikein mukavaa perjantaita sinulle ;D
on kyllä huono. Mun on pakko lähtee taas Lempäälään, tyttärellä ilta vuoro, ja huomennakin työpäivä. Täytyy olla pojan kaverina. Täälläkin jo lunta sataa. Ei taida runsasta olla tänään sankarien tarjonta. En tiedä muita, tuokin oli ihan sattumaa, kun Marian laulun kuuntelin, siinä mainittiin Valtteri.
kiskoja pitkin, ehkä pääsevät paremmin. Minulla on pimeätä, kun on parvekkeen kaiteelle kinostanut puolenmetrin kinoksen. Aiemmin oli ehkä parikymmentä senttiä. Kielletty heittelemästä alas. Kun siinä menee kävelytie. Pitää kai pyytää joku vahtimaan, jos sitten uskaltaisi. Siihen ei oikein näe, kun talon kulman takaa voi tulla yllättäin ihmisiä.
Ei valiteta, kun vihdoinkin on talvi. ;D laitan viimeisiä joulukukkia biojätekassiin, ja vien ne pois vihdoin.
Ja pakkaset sen kuin jatkuvat. Yöllä ollut -23,4 astetta ja vieläkin -21,3 astetta.
Tuvassa aamulla -17,1 astetta - kyllä tietää mitä tekee, puita pesään vaan!
Valtteri Karinpoika Suomalainen, jo edesmennyt vuosia sitten.
Hih! On ne kyllä plussaa noi tuivan lukemat! D))
tuotakaan ;D
Aina vaan satelee, ei enää yhtä paljon,kuin aamulla. Ehkä sitä voisi käydä sitten kaupassa ;D hedelmät on ainoita, mitä en koko viikkoa saa säilymään, kun popsin ne. Ruokaa kyllä riittäisi, en pidä kaupassa käynnistä, siksi pyrin viikon ostokset tekemään kerralla.
piti kysyä mikä on tuiva? Sitten arvelinkin uudelleen lukemalla, kyseessä olevan tupa. Teidän murteesta kun ei aina ota selvää, mitä tarkoittaa ;D niin, ja onko murretta, vai painovirhepaholainen.? Minähän en tiedä ;))
kirppis Vantaalla. Olen käynytkin muutaman kerran. Sakeenaan on ilma jo lunta.
Pakkasta on parikymmentä astetta, pikkuisen utulunta tipahtelee taivaalta.
Enpä tunne ketään päivänsankaria. Nimi on tainnut tulla uudelleen muotiin, uusia Valttereita on.
Walter Runeberg, kuvanveistäjä, kansallisrunoilijamme poika.
.
Valtteri (joskus myös asussa Waltteri) on suomalainen miehen etunimi. Nimi on germaanista alkuperää ja tarkoittaa valtiasta tai ohjaajaa.
Valtteri-nimen on saanut Suomessa kesäkuun 2008 loppuun mennessä 25 984 miestä ja Waltteri-nimen 2 018 miestä.
Valtteri Tuominen, näyttelijä, laulaja. Hänet tunnetaan tragikoomisten osien tulkitsijana.
Taitaa myös operetin ja musikaalien laulannan. V 2001 vastaanotti Kansan Sivistysrahaston Veikko Sinisalo palkinnon.
Pakkasta - 18,8 , vein tyynyt ja peitot terassille jo aamunhämärässä, ei tarvi kattista vahtia ulos livahtamisesta, visusti pysyy sisäpuolella ;DD
No painovirheitähän niitä tulee toinen toisensa perään, yhtä jos korjaa niin toinen jo on tulemassa!
Tuli mieleen kurkata mitä sanoo "ruattalainen" kalenteri päivän nimistä ja heti tuli tuttu nimi mieleen.
Volter-nimiset viettävät tänään nimipäiväänsä ja tottakai Volter Kilpi Ja Alastalon salissa muistetaan.
Olen usein sanonut, kun olen sellainen hömpän lukija, että joskus vielä ilmoitan lukeneeni kyseisen kirjan, vaikka en ole sitä koskaan edes nähnyt. Kuullut vain kerrottavan, että se on raskaan sarjan luettavaa.
Kauppareissuun pitäisi lähteä, meilläkin alkanut vähän pyryttää.
Niin minullekin, siksipä en korjaakaan ;D, annan olla, mutta, oikeasti, tuli murresanasta epäily, koska en huomannut mitään painovirhettä edellisessä, tajusin mitä tarkoitit ;D
sitä vantaan kirppistä ei ole ollut pitkään aikaan. Toki tiesin tuon, mutta kun ajattelin olevan vähänlaisesti nimiä, halusin jättää jollekin, joka ei löydä yhtään, muista.
Se on Aleksis Kivenkadulla, Sturenkadun risteyksessä melkein. Sieltähän tuli TV ohjelmakin kuulema joskus. Olen käynyt myymässä siellä.
minulle tuokin, vaikka salaa juuri Runeberin tortun söinkin ;D kiellettyjen listalla, mutta,, joskus,, namm.
Sinäkin pääsit aikaisin, kiva. Meillä yrittelee aurinko paistella, jostain rakosista, eikä sada enää. Kyllä sitä tulikin, huhhuh. -11,5'
jee, kuvittelin, ettei löydy ;D
Aika paljon heitä on kuitenkin, näköjään, tuon listan mukaan. Sentään ei naisina ;D
Fiksu kisu, lämpöisestä tykkää, niin minäkin, mutten kuumasta.
mielikuva, että olisin jonkin esityksen, leffa, teatteri, tms, nähnyt ainakin jotain. Onkohan kuunnelma? En muista, ainakaan nyt tähän hätään. Kipaisin parin talon päässä, sain lehtiä luettavaksi, ja namm,, Runeberin tortun. Ensi viikollahan on hänen päivänsä. Ostin appelsiineja ison kassillisen samalla reissulla. Jospa vähän aikaa riittäisivät.
Valtteri Roiha
--------------------------------------------------------------------------------
Muut nimet: Waltteri Roiha (rinnakkaisnimi)
--------------------------------------------------------------------------------
Elokuvat, joissa henkilö on esiintynyt/työskennellyt (4 kpl)
Kuutamolla 2002 Näyttelijä, (hahmopsykologi)
Levottomat 2000 Näyttelijä, (Riku, psykologian opiskelija)
Suolaista ja makeaa 1995 Näyttelijä. (Taneli)
Talolliset.fi Näyttelijä, (nimellä Waltteri Roiha)
Kuutamolla ja Levottomat olen nähnyt.
Kauppareisun tein minäkin...ja pyörälläpä hyvinkin, matka kun on hyvinlyhyt eikä tarvitse kantaa kun on kori johon saa kassin upotettua, lumi pöllysi oikein roimasti. Vaikka olin tuuvannut kaulahuivin hyvinkin suojakseni tuntui ettei se lunta pidellyt, kuin vatsaan asti olisi kaula-aukosta päässyt! :))
pakko tunnustaa, että tämä kone on kovin vähentänyt lukemistani.
Puhuit Runebergin tortusta, minun pitää sanoa, että söin ekan laskiaispullani viime viikolla. Mietin sitä syödessäni, kuinka vähästä leipomot halutessaan saavat komean näköisiä pullia aikaan. ;)
Valter Juva, virallinen sukunimi Juvelius, 1865-1922, kirjailija ja kääntäjä. On tehnyt mm. sanat Karjalan kunnailla-lauluun.
"Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,
jo Karjalan koivikot tuuhettuu.
Käki kukkuu siellä ja kevät on,
vie sinne mun kaihoni pohjaton."
.
etkö luitasi pelkää rikkovan? Lumen allahan voi olla ties millainen jää? Aika uskalias olet. Pakkanen, lumipyry, ei saa sinua jalkanaiseksi ;D hui, ihan puistatti, kun ajattelinkin. Lumella on vähänkin tuullessa, tapana löytää kaikki rakoset, minne mennä.
Parvekelasien ei kuulukaan olla liian tiiviit, vaan kummasti lunta on sellaisistakin kulmista tupruttanut, että valkea on parvekkeen lattia.
Olet taas ahertanut, ja sait tulostakin, hienoa. Minä se vain nokoset otin, kun toiset hoitaa asiat. ;D
löysit vielä, jes!
Minulla lukeminen väheni niskan, hartioiden takia. Kirjat painaa sen verran :(
Laskiaispullia en varmastikaan koskaan oole ostanut, kylässä saanut joskus. Olin aiemmin kova leipomaan, ja puolet perheestä halusi hillolla, puolet mantelimassalla. Pari pellillistä aina niitä tein. Nyt vain jos tiedän laskiaistiistaina, tai sunnuntaina tulevan syöjiä, teen. Viimevuonna tein 8l rokkaa, ja pullia myös. Tulivat ulkoilemaan tännepäin, ja kävivät sitten syömässä. Leivon pullat yleensä aiemmin, ja pakastan. En aina tiedä kuntoani. Sitten vain koverran ja täytän. Saapi nähdä, miten nyt, ei ole ollut puhetta vielä. Torttuja tein vain kerran. Ei ollut yhtä hyviä, kuin kaupan ;(, joten, se jäi kokeiluksi vain.
Jokos olette lottokupongin jättäneet, uhrasin pari euroa ;DD
Oliskos laiskuutta, pyörä on paljon nopeempi ja ei tarvi kantaa :))
En mä pelkää ajella olen niin tottunut ja sinut fillarini kanssa, oli aika mikä tahansa.
Viimekesänä hauskuutin murusen veljen ´iltatähti´pojan ( 12 v ) kanssa, keuluttiin oikein kunnolla, eli sarvista nostetaan vauhdissa etupyörä ylös ja sit jatketaan matkaa, hyppiä en enää uskaltanut, poika kyllä :DD Oli poika tuumaillut jälkikäteen, et kova jätkä noin vanhaksi ...*nauraa tikahtuakseen muistolle* mikään vanha , aikaskauan vaan elänyt :D
Kyllä tuota tehtiin jo kersana, ja olenhan poikien keskuudessa kasvanut, likkoja ei ollut lähimain.
Tekee hyvää vihottelevalle polvelleni, ja kyllä osaan pukeutua, ja ei tarvi bussienkanssa takuta.
Mikään ei ole turhempaa kun kyttäillä ja sovitella menojansa bussien aikataulun mukaan, se vain on minulle kärsimys! Auto ei enää kiinnosta.
Viime lauantaina muistin loton, kun jo uutisia luettiin ja se oli sitten jo myöhäistä.
Kylästä meni veikkauspiste pois ja opettelin netissä lottoamaan, kun ei sitä kuitenkaan muista kauppareissulla hakea, mutta ei sitä sitten muista tästäkään.
Viime lauantaina tuli siis neljä euroa puhtaana käteen.
Niin ja on mulla vielä yksi Valtterikin takataskussa.
Entinen, manan majoille jo aikoja sitten mennyt kansanedustaja Valtteri Kuusela,
näiltä main kotoisin, jälkipolvea on täällä vieläkin.
Saiskohan edes yhden viestin lähtemään ilman kirjoitusvirheitä!
Meinasi vaan livahtaa ainakin yksi nytkin!
Valtterille
os haaveiden haltija
olla mä voisin tai
onnetar salaisten toiveiden,
niin hyvää vain sulle
Valtteri soisin,
ja lahjaksi antaisin
kaiken sen.
On päivä Valtterin,
juhla Valtterin,
laulu me hänelle annetaan.
On päivä Valtterin,
juhla Valtterin,
kukkia joukolla kannetaan.
Sanat Vexi Salmi
Melodia: Emma
Notta laulelemahan sitte vaa!
12v silmissä olla, jo toinen jalka haudassa ;D, eli vanhoja. Muistele itse, 50v oli jo iiiki vanha, kun nuoria oltiin.
Kokeilin viimekesänä fillaria, kyllä sentään pystyssä pysyin, mutta mieluimmin kolmepyöräisellä olisin ajanut ;D Minulla on tasapainoaisti vioittunut, joten ei oikein ole minun juttuni. Ne kolmipyöräiset vain on hurjan hinnakkaita, kävin katsomassa. Jos sitten ei käytäkään, olisi turha investointi. Minulla menisi bussi ihan kulmalta, ja se Joukobussi, minne pääsee vaikka rollaattorilla, ajaa kerran tunnissa. Ei kauan tarvitsisi odottaa,ja hyvät vaihtoyhteydet. No, ajan vielä, vaikkakin tyhmää, taxi olisi edullisempi. Juuri pitäisi huolto tilata, katsastaa, kesäkumien alle laitto, auton käyttömaksu, vakuutus, ja se bensakin. En vain viitsi lahjoittaa sitä poiskaan, 11v vanha, joten ei saisi mitään.
Mieti nyt kuitenkin vielä, luut ei parane enää samoin, kun nuorena ;D keulimisen voisit jo lopettaa ;DD
minusta oikolukijan, tai kielipoliisin tehdä ;D Ei onnistu, lainkaan. Eiköhän asian sanoma ole tärkeämpi, kuin jokin virhe.
Nyt sitten vai heti nettiin, iso potti jaossa, ettei unohdu.
Eihän tämäkään päivä, ilman sankareita jääty, vaikka aamulla, ja jo illalla mietiskelin, nimen vähäisiksi anniltaan.
mistä sinä tuollaisen löysit? Hyvänen aika sentään, sinun kanssasi ;D
Yllätät kaiken aikaa. Olen aivan silmät selällään. Onkos Vexi onnittelurunojakin tehnyt?
Hieno löytö!
Mutta kun itseäni harmittaa ne virheet! D))
Niin vanha äitini tokaisi etteikö susta aikuista tule vanhanakan:)) Kiitos varoituksestasi toki tajuan sinun niillä hyvää tarkoittavan, ...no jos ihan pikkusen taas ens kesänä koklaan, sillain pienesti, heittelen myös kärrynpyöriä teen spakaatin kuin ennenkin, eikö ole hyvä että en ala pelkäämään ja varomaan. Kalkkia syön, kuin D-vitamiiniäkin, muitakin.
Olisiko sinulla mahdollista saada siihen kolmipyörään apua valtiolta? Oletko ottanut selvää?
Ei minunkaan tarvi kuin 10m kävellä talonpäätyyn, mis on pysäkki.
Murusen auto olisi yöntunteina käytössä kun jotain yllättävää tulee....ei mamma hakee liiteristä fillarin ja lähtee, mehän ei olla ensiapua antamassa, joten ei ole hengestä kysymys.
Mä haluun selviytyä omin neuvoin, ja liikunhan vakipaikoissani muutaman kilsan lähellä.
Autolla hoitavat he jotka kauemmaksi menevät.
:D Olen erilainen muori...:))
Kuijaa se menee, et etsivä löytää ja kolkuttajalle avataa tj. :))
Muistanpa tapauksen, tarinoitntia sinä halusit , no nyt ´tuloo´:D
Pikkukauppalassamme, joka kasvuiässäni ehti kaupungiksikin muuttumaan oli sellainen Valtsu, jotenkin jälkeenjäänyt , iso kuin puhelinkoppi vaan vaaraton. Käveli katuja työkseen, joskus pummasi jokusen kymmennenpennisen sätkätoppaansa , annoin useinkin kun hän oli aina siististi puettu ja kaikinpuolin ei mikään spurgu.
No olin ollut jokusia vuosia poies kotipaikkakunnalta ja kukas se sieltä lampsi vastaan kuin Valtsu, kai katsoin uskomattomilla silmilläni et viäkö toikin on elossa tj. Valtsu käveli yhtämiehekkäästi ohi ja sanoi " Terve Lissu" , mä kuin haavi auki, et tä? (nimi keksitty) Siitä paikasta käännyin perään ja ajattelin kysyä tunnistitko minut, kun KUULIN Valtsun sanovan seuraavalle naiselle ´terve Lissu´ ,
että sellainen muisto :D
Tiedän et hänen oikea nimensä oli Valtteri, sitä taas en tiedä elääkö enää.
yleensä, jos noin pieni asia harmittaa, sanotaan,; sinulla kaikki elämässä hienosti, jos on aikaa harmitella moista.
Tiedän sinulla olevan, muitakin harmituksen aiheita, joten en sano ;D
Olen yrittänyt opetella, jättämään moiset pois, on niin paljon isompiakin asioita, mitkä todella harmittavat, tässä maailmassa, maassa. Silti, juuri yksi päivä täälläkin jotain harmittelin myös. Se menee unholaan samantien, eli en edes nyt muista, kun sain sanotuksi, oli se siinä. Varmaan sinullakin, toivon, uskon. Yritän löytää jokaisesta asiasta sen toisenkin puolen, ei aina helppoa, mutta helpompaa, kuin harmitus, ja murehtiminen.
Näppäimien väärä lyönti, on hyttysen pisu valtameressä ;D Jos täydellisyyteen pyrkii, vapaa-ajan tekemisissäkin, ei se olekaan hauskaa, vaan puurtamista. Pilkun,,, on ihan tarpeeksi, täälläkin palstoilla.aivan turhaa, mielestäni. Emmehän ole äidinkielen kokeessa, tai kirjoituksissa.
Onnekseni ;DD
Kiitos sanoistasi!
tästä synninpäästöstä. Kun kirjoitan suht´koht nopeesti kun on sanominen en aina muista et pitäisi sillain fiksusti kirjoittaa! Mul on puhekieli, ja jepulis olen useamman kerran kirjoittanut etten tiedä kieliopista hölkäsenpöläystä, ja sen kans en ala kirjoitteleen.
Kun sanat tulee en voi pysähtyä miettiin onko se nyt oikein...mä vaan kirjoitan kuin kulloinkin.
Joku näyttää nyt nauttivan sabotoinnista musiikki palstaa, tieten en ota mitään kantaa...peukkuja on päivittäin alaspäin, kukaanhan ei kerro MIKSI?
Antaa tulla rohkeammaksi, ja sit kopiot ylläpitoon, en enää kiivaile. Maarinallekin kiitos kun olet siellä sanasesi sanonut, ei se hyötää...pasha innostuu vaan kun se huomataan!
Minulla on niin pal kirjoituksessa virheitä, kun en tiedä...joskus haen pitkään toista sanaa kun jotenkin tajuan ettei se noin ole, vaan en osaa korjata! Ja sit tää joku nälvii kirjoitusvirheistä, pilkuista ja pisteistä!
Voi laupias Luoja suo heille ymmärrystä, san vaan.
hän oli päättänyt kaikkien naisten olevan Lissuja. Halusi olla kohtelias, ja tervehtiä. Naapurustossa oli sairas poika myöskin. En tiedä mikä on oikea termi, nimike, silloin sanottiin vesipää. Kamala sana. Aina muistutettiin kun menimme kylään, miten pitää käyttäytyä. Hän oli radiota kuunnellen, eri maiden asemia, oppinut 5-7 kieltä.
Kouluun hänestä ei kuitenkaan ollut.
Hän myös aina sanoi, nätti tyttö.
Eikä paljon muuta. Piti olla hiljaa, kun radiotaan kuunteli.
varmaan sinulla onkin ollut, ja hyväkuntoinen olet. Ikinä mitään spkaattia en ole tehnyt, enkä paljon urheilussa muutoinkaan. Empä minäkään joku 9v sitten, kuvitellut vuoteessa päiviäni viettävän, suurinta osaa, mutta elämä opettaa, ainakin hiljaa etenemään, jos ei muuta.
Olen joskus miettinyt, että aavistinko tämän, kun oli niin hirvittävä vauhti päällä aiemmin. Piti ehtiä elää, nähdä, ja kokea. Siinä mielessä hyväkin, että elin, enkä vain ollut, niin ei jäänyt katkeruutta, tai elämätöntä elämää kaipaamaan.
ettei nämä arvostelijat, itsekään kirjoita aina oikein. Muutamat nikit, jotka kuvittelevat osaavansa, olen huomannut myös virheitä tekevän. En halua arvostella ketään, koska sen jälkeen, pitäisi itse kyetä täydellisyyteen. Ja luoja paratkoon, siitä olen kaukana ;DD onneksi! Olisi kamalaa elää omassa erinomaisuudessaan ;D
Et aavistit, vai olisiko sittenkin halua elää ja kokea monta monesta? Samoinhan se minulla oli, kersa kersana 19v eronnut, enpä sanoisi elämääni helpoksi, koulutus oli koko ajan tavoite, omillaan oli pärjättävä.
Isäni testamentin mukaan sain osuuteni vasta 25v, tajusi kai et olen huis´hapeli.
Likka pari,kolvuotias toi Pantteriaskin nähtäväkseni, maksoi kai silloin ,20penniä, ja mä ostin sätkätupakkaa tykötarpeineen, puuroaineet ja jokunen peruna ja jauhelihaa 100 krammia, mehutiiviste pullo (ei maitoa, allergiat ) paripäivää kun saa palkan...näillä mentiin. Tiedän mitä on yh. ja ylpeä pärjäämisestään.
Toki se salmiakkiaski kuului följyyn, ja tilipäivänä Barbi sai taas uudet asusteet :))
Et tiedän mitä ylpeys maksaa, halu pärjätä...kun häpäisin suvun, ovat edelleen minulle yhdentekeviä.
Siskoistani seuraava ja äitini, joiden kanssa pidän yhteyttä , muut ovat pois suljettu. Heillähän on piirinsä! :DDD
löytö, onnittelen! Laulellut olen jo sitä, nyt hoilaan Tartu Mikkiin-johdolla. Tykätään laulaa, karaokevideoitakin on monia.
Minulla pää kumisee tyhjyyttään, taitaa minun löytöni tälle päivälle olla löydetty. Laitetaan huominen hautumaan. :))
Lotto on pantu vetämään, sama kuponki ollut vuosikymmeniä, ei uskalla jättää laittamatta, perintörivikin on siinä. Varmasti on saldo miinuspuolella, vaan pitäähän olla jotain jänskättävää.
Muitten maitten Valttereista haluan mainita vain Walter Matthaun, Karjusen sedän, joka näytteli vielä iäkkäänä useammassa leffassa Jack Lemmonin kanssa.
.
http://www.ilias.fi/kirjat/kekkonen/majavakoski.htm
Poistan jonsei tule oikea.
Väsymys painaa minuakin, hienoja löytöjä tällekin päivälle, ja keskusteluakin saatiin aikaiseksi. Minulla ja on sama rivi, kestona aina 5vk. Nyt vaan sijoitin sen 2e lisäksi.
Saapa nähdä, nukkuuko vai valvooko taas. Viimeyön jo parin tunnin välein haahuilin, kunnes puoli viisi kyllästyin, ja laitoin aamiaista, lueskelin sitten ja avaus. Päivällä onneksi 1h unta.
Nyt haukottelen, joten hyvää yötä kaikille.
no, eletyksi tuli kuitenkin ;D
Tuttuja asioita, helppoa ei kai meidän ikäluokalla kellään. Sisua sitäkin enemmän.
Arvaa mitä, olen odottanut sinun tai Tellastiinan heittävän yhden nimen, kun pelkäsin, ettei nimiä löydy, en sitä sitten laittanut. Nyt laitan,D aloitin Immosella, lopetan Filppulalla.
Valtteri Filppula jääkiekko!
onko millään, ja ...kuitenkin on.
Lukaisin , mutta luen tarkemmin kun herään. Hyvä sinä, silmät ei auki pysy enää. Nati,,
- Immonen, s 1967, entinen Jokerin pelaaja, loistoka
- Jokinen, s 1983, judoka, tunnustettu mitalein,
- Tenkanen, s 1985 , jääkiekko, lopetti 2009 siirtyen perheyrityksen leipiin.
Nämäkin minulla jemmassa, kun käynyt olen peleissä, muistan nimiä...näen jopa jonkun kasvot. :)))
Valtteri Majavakosken elinaikanaan
julkaisemat aiemmat runokokoelmat:
”Värttinäluuviulu” (1973)
”Taivas riihipaidassa” (1977)
”Savusaunat” (1981)
”Entäpäs jos sittenkin” (1985)
Immosellahan aloitin päivän ;D ja Filppulaan lopetin ;D
Noita toisia en tiennyt.
Koko nimi on minulle uusi. En usko yhtään lukeneeni. Silloin oli vilskettä, ja runot kaipaavat mielestäni aikaa syventyä niihin. Eri asia, kuin romaanit.
Kovin paljon en runoja ole lukenut, oileastaan koskaan. Kai liiaksi kiireitä. Romaaneja sitten senkin edestä.
Syntymäpäiväänsä viettäville myös Onnea!
Irja nimisiä en tunne henkilökohtaisesti, eikä julkisuudestakaan mieleen tule kuin pari nimenhaltijaa.
Irja Ranin, näyttelijä, jonka erityisesti muistan Kasper-nukesta. Miehensä Matti Raninin kanssa kun Tvssä nuoruutemme aikana teatteria tekivät.
Oiken leppoisaa tammikuun viimeistä lauantaita, hyvää huomenta kaikille.
Onnea merkkipäiväänsä viettäville. Muutaman Irjan olen tuntenut.
IRJA SARNAMA, yleisurheilija, veteraaniurheilijanakin tunnettu.
IRJA-TANGO, vanhaa vuosikertaa: http://www.youtube.com/watch?v=2XtXMLeLw9w
nuo olivatkin molemmat minulle uusia "tuttavuuksia". En tiennyt tangonkin olevan Irjalle.
Pilvistä, harmaata -8,1', aikaisemmin oli -7' vaan lisääntynyt kylmyys on.
Onko sinulla kk-lippu, kun usein reissaat tyttäresi luokse, vai kertalipullako aina menet? Mitä siitä on matkaa? Pysähtyykö juna siinä, vai joudutko vaihtamaan ;D kysymyksiä paljon, mietin vain eilen noita. Ei tietenkään velvoitetta vastata, uteliaisuuteeni.
henkilöjunalla, joka pysähtyy Lempäälässä. Olen ostanut 10 matkan lipun, siinä on aina yksi matka ilmaiseksi. Kohta loppuu matkustaminen, sain asuntoni myytyä ja muutan Lempäälään. Sitten on helpompaa. Tytär kun välillä tarvitsee muutenkin pojan kanssa olijaa, lähinnä silmällä pitäjää. Eihän tuossa 10 vuotiaassa enää paljon hoidettavaa ole. Mutta joku, johon voi tarvittaessa luottaa, kun pelkää olla yksin.
En tiennyt, että on sellaisia lippuja. En myöskään paikallisjunan kulkemisesta siellä. Olen joskus Toijalaan junalla mennyt, ja sitten tietysti ylemmäs pikajunalla.
Vai on sinulla muuttopuuhat siellä. Siinäpä onkin puuhaa kerrakseen. En kadehdi. Kova homma edessä.
Aika yleinen nimi mielestäni Irjakin, mutta aika vähän niitä löytyy.
Koulussa oli pari kolme Irjaa ja lisää tuttavuuksia on tullut matkan varrella
Irja Rane, Finlandia-palkittu kirjailija, muuten täysin vieras, ainoastaan ristikoista tuttu.
Vielä on Irja- niminen kappale.
Kauko Käyhkö ja Irja.
http://www.youtube.com/watch?v=lQQFwyiJKic
uudemmat versiot ovat Taisto Ahlgrenin ja Eino Grönin levyttämiä. Ei niitä löytynyt Youtubesta.
Sinullakin Irja kappale. A,Aimon tango oli Maarinalla.
Olin muuten varma, että laitat toisen Irjan ;D kuin Ranen. No, ompa ainakin yksi sitten jäljellä. Ristikoissa usein tuo Rane onkin.
Jotenkin tänään on alavireinen päivä, mutta kaipa se tästä,,
Pakkanen on vähän hellittänyt, mutta jotenkin sää on samanlaista möllötystä, kuin jo pitkään. Lunta on vitivalkeaa, mutta ei auringosta sädettäkään näkyvissä.
Irjoja on sukulaisia ja tuttuja. Tunnettuja ei niin kamalan paljon tunnu olevankaan.
Irja Kuuslan taisitte tarkoituksella jättää sanomatta, näyttelijä, kuin miehensä ja poikansakin.
Koneessa kirjain jumittaa ja jalkalamppuun ei syttynyt valo. Jospa se tästä. :))
.
silloin muinoin, Irja nimisiä koulukaverita oli kaksi, eivät tosin samalla luokalla, mutta siihen aikaan oppilaat olivat 1-7 luokkaan asti samassa koulussa, kahdessa eri luokassa.
Jori Malmsten laulaa ; Irja muistatko kun lapsena, yhdes' teimme pilvilinnoja tms..
Jätän vieläkin sen sinun luulemasi laittamatta. (?)
Turun Sanomia lukiessa tuli mieleen Irja Ketonen, Turun Sanomien rautarouva,
yhtiön pääjohtaja viimeiset ajat.
Tytär Taru on aviossa entisen kilpa-ajajan Leo Kinnusen kanssa.
No siellä taisi al_lilla jo olla se Irja!
Kauko Käyhkö laulaa mixmaxin mainitsemaa Irja-kappaletta.
Hmmm!!! Irja
http://www.youtube.com/watch?v=2XtXMLeLw9w
siis molemmilla :( Minua riepoo kaksinaamaisuus.
Tuli jo tunne, etten enää jatka :(,
Ei ollut tuo se, minkä olisin tiennyt, ja jota Tellastiinalta odotin, ihan toinen nimi ;D
Lunta sataa taas lisää, eikä entisiäkään ole pois saatu. Taidan kääriytyä peittojen sisään, ja olla hiljaa pari päivää, täysikuu ei sovi minulle.
juuri häntä! Ei kai meistä muut lue Turun Sanomia? No, luin toki itsekin, aamiaisilla hotelleissa, kun joskus useampikin päivä vierähti turussa, työkeikoilla. Mutta, noin vakituisesti, ei varmaankaan. Eiköhän Meirikillä ole Aamulehti? al_lista en varma, mulla HS.
Hyvä kun laitoit sen.
kaksin kappalein. Kiitos vaan.
mitä, jaa sullaki
pitkästä aikaa. Tuo A,Aimon kappale oli jo heti aamulla. Kiitos silti.
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sinulle zeze siitä Ketoskasta,
luulin olevani taas ainoa sen tietävä! D))
että sinua harmittaaa jokin asia. Jos vain viitsit tätä ketjuhommaa edelleen, älä ihmeessä tätä lopeta. Iso ilo monelle, uskon.
Aamulehteä joskus kauan sitten olen selaillut.
Piti netistä löytää lotista kirjoittanut Irja Virtanen, ja sitten huomasin, että se kirja on itselläkin. Mielenkiintoinen teos, varmasti todella realistinen.
Telkkarista seuraan puolella silmällä lentomäen kisaa. Karmean pitkiä hyppyjä miehet hyppäävät.
.
Tässä tyttöni ostamaan osakkeeseen teen täysremonttia, enkä ehtinyt lukemaan viestejä!!! Vilkaisin vain kahvitauolla tänne... Tämä päivä onkin nyt "pulkassa" kun tarvittavat sähkö- ja vesiputkimuutokset sain tehtyä...
Äidin sisko on Irja.
Kirjailija Irja Salla tulee mieleen, oikealta nimeltään Taju Birgitta Tiara Sallinen. Taidemaalari-isällä Tyko Sallisella on ollut mielikuvitusta tyttären nimessäkin.
Tällainen laulu löytyi, en ole kuullut koskaan kylläkään laulettavan.
Irjalle
Yön kehdosta nousee aamunkoi,
hämy vain sen kapaloi.
Sulle Irja hiljainen tuulikin
luo aamukonsertin.
Koko luonto päivääsi juhlimaan
käy pyhävaatteissaan.
Yön suojassa luonto puki maan
lumiviittaan valkeaan.
Halla piirsi Irjalle pitsiään
jo aamun hämärään.
Nouse nimipäivääsi juhlimaan
on päivä aluillaan.
Sanat: Vexi Salmi
Melodia: On suuri sun rantas autius
Mukavia tammikuun viimeisiä päiviä ! On lauhtunutkin ja tienoo pehmeää vitilunta tulvillaan.Kävin päivällä hiihtelemässä.
on ainakin yksi Irja, tunnettu tosin toisella nimellä.
IRJA JOHANNA "JONNA" JÄRNEFELT, näyttelijä, laulaja.
Taas sitä ollaan kotona viikonloppua aloittamassa.
Ja vielä toinenkin.
Vuoden 1945 Miss Suomi Irja Alho.
listaltani viimeisen: IRJA ELSTELÄ, näyttelijä. Kuuluisaa Elstelän näyttelijä sukua, sitä vanhempaa.
Irja Wendisch, kirjailija ja toimittaja.
.
Nimen alkuperä
Nimi Irja on muodostunut kreikkalaisperäisen, maanviljelijää tarkoittavan Georgios-nimen vanhasta yläsaksalaisesta muodosta Irg ja on siten samaa alkuperää kuin miehennimi Yrjö. Suomeen nimi saapui alkujaan Viron ruotsalaisten välityksellä ja oli aikoinaan käytössä miehennimenä, mutta sellaisena se on säilynyt vain eräiden paikan- ja sukunimien osana.
Naisen nimenä Irja tuli käyttöön 1800-luvun lopulla, aluksi kirjallisuudessa. Gustaf von Numersin näytelmän sankaritar Irja sai nimensä messukyläläisen Irjalan kartanon mukaan. (wiki)
Yleisyys
Väestörekisterikeskuksen mukaan nimi Irja on 1800-luvun lopulta vuoden 2009 loppuun mennessä annettu 27 916 henkilölle, joista yksi on mies. Irja on ollut nimenä suosituin vuosina 1920 – 1939
Lukaisin läpi ja en ainakaan huomannut näitä poimitun.
Irja Tulonen, ent.kok.kansanedustaja,
ALLILLE.
Saapui päivä ALLIn
katson yli lumivALLIn,
kaikki on mullin mALLIn
ennen kuin aloitan rALLIn.
Laulun oman saa ALLI
ihan on oma mALLI,
riimitys sen sALLi.
Ei mene oikeeseen mALLiin
pääsisipä suureen hALLIin,
tai vaikkapa tALLIin
vanhaan mALLIin.
EINO GRÖNIN syntymäpäivä, siispä hän laulakoon. Laulun nimestä löytyy myös Alli:
http://www.youtube.com/watch?v=g3oqRjBO3js VaarALLIsta onnea.
Toivottavasti zeze ei pahastu aloituksesta, oli pakko saada tämä runo esille.
Sankarit jätän toisille.
v 1899 - 2009 Alli nimisiä yht. 11 723, joista 15 miehiä. (väestörek. )
Myös, Alli - painonpudotusohjelma,
Alli, keskikokoinen musta - ruskea - valkoinen sorsalintu.
Onnea myös kirjoittajakamullemme al_li´lle
zezeä kaivataan....
Huomenta kaikille ja onnittelut myös syntymäpäiviään viettäville!
Hiukan arkaillen tätä kirjoitan, kun ei ole vielä aloittajaa näkynyt,
kunhan ei olisi mitään huonoa sattunut. Toivotaan, että hän vielä tulee kirjoittamaan,
eilen kertoi olevan tunteen, että ei enää jatka.
Päivän nimistä sanon vaikka Alli Vaittinen-Kuikan, Mato-Allina aikoinaan tunnetun.
Nyt on nimestä lorukin, varmaan kaikille tuttu.
Aa, aa, allin lasta, pientä linnunpoikaa, pienellä linnulla on pienet siivet, joilla se poikiaan hoitaa.
Aa, aa, allin lasta, pientä linnunpoikaa, pienellä linnulla on pikkuinen nokka, jolla se poikiaan hoitaa.
Aa, aa, allin lasta, missäs sull' on pesä? Lahokannon kainalossa on pienen linnun pesä.
yht'aikaa tekstailemassa. Huomenia vaan sinullekkin, sekä kaikille muillekkin. Toivottavasti palstan aloittaja ei lopettanut.
Onhan meillä ketjussakin päivänsankari.
Paljon onnea vaan,
paljon onea vaan,
paljon onnea al_li,
paljon onnea vaan!
samaan lauluun al_li Onnea vaan.....
tämän Allisonin: http://www.youtube.com/watch?v=bEw4ZUtiYBA
Alli on siinäkin.
saamistani onnitteluista! :))
Samanlainen lumihäkkäräinen päivä, kuin tuntuu koko kuukausi olleen. Pakkasta tosin vain kymmenen asteen paikkeilla.
Missähän on vetäjämme, toivottavasti ei lopeta ketjuilua!
Alli Nissinen, 1866-1926, kirjailija, opettaja ja kansanedustaja. Tuttu "Jänis istui maassa" on hänen sanoittamansa.
http://www.youtube.com/watch?v=KCZ4pCLlDgo
.
Kustaa Vilkunan mukaan alli on lintu, joka Kalevalassa esiintyy kaihoisuuden tai haikeuden symbolina. "Alahan on allin mieli, uiessa vilua vettä". Toisaalta Alli voi olla myös germaanisen Alfhild-nimen suomalainen vastine, sillä almanakan Alfhild korvattiin Allilla 1800-luvun lopussa.
Koska allit tarkoittaa nykyään myös roikkuvia käsivarsia, harva antaa enää lapsensa nimeksi Allia, vaikka se onkin kaunis ja sointuva nimi. (elonett)
Alli Häjänen, näyttelijä. Palkittiin Pro Finlandia- mitalilla v 1959. Mm. K. Päätalon :Viimeinen savotta teoksesta tehdyssä elokuvassa v 1977 roolissa naistentalon emäntänä.
mainitaan alli:
"Jää hyvästi, Saaren nurmet,
kuusen juuret, tervaskannot,
joit' olen kesän kävellyt,
talvet kaiket tallaellut,
piileskellen pilviöillä,
paeten pahalla säällä,
tätä pyytä pyytessäni,
allia ajellessani!"
.
oli koulumme keittäjänä Alli, neiti- ihminen, yksin asuja.