Yksin jääminen ahdistaa

Minulla on ihana, rakas vauva joka täyttää kohta kuukauden verran. Kuvittelisin, että baby blues iski päälle n. viikon kuluttua synnytyksestä aika voimakkaana, niin kovasti mielialat vaihtelivat, oli vuoroin itkua ja vuoroin ärtymystä.

Nyt uutena asiana on tullut yksin kotona olemisen pelko. Mies on paljon töissä, välillä päivän verran ja välillä koko vuorokauden, ja etenkin jos tiedän että hän on koko vuorokauden poissa, alkaa jo etukäteen kamalasti ahdistaa ja kurkkua kuristaa. Ihan uusi juttu minulle, joka olen aina nauttinut myös yksinolosta. Ja onhan mulla nyt seuraakin, vauva. Pelkään, että tulee joku vaikea tilanne kotona yksin ollessani, ja ehkä menetän hermoni tms.

Vauva on oikein helppo, nukkuu öisin 4h putket eli saan kyllä levättyä. En tunne itseäni masentuneeksi, syön ja nukun hyvin ja jaksan touhuta sopivasti kotihommiakin. Mutta ihmettelen tätä ahdistusta, suorastaan paniikkia.

En tiedä onko salaamallani synnytyspelolla ollut vaikutusta tähän. En kehdannut neuvolassa kertoa, että pelkään kuolevani synnytyksessä. Sairaalaan lähtiessä itkin, kun ajattelin etten välttämättä tule enää kotiin... aikamoisen järjetön pelko kuitenkin, kun ottaa huomioon miten paljon vauvoja kaiken aikaa syntyy. Ja siksi en asiasta kehdannut puhua, tyhmä minä... synnytys sujui erittäin helposti ja olin suunnattoman iloinen että elämä jatkuu sittenkin.

Kaipaisin nyt jotain kannustavaa, jotain selitystä miksi musta tuntuu tältä, ja ennen kaikkea, meneehän se pian ohi? En kehtaisi tästäkään puhua neuvolassa, mutta ehkä pitäisi nyt tehdä toisin ja avata suunsa... oli jo suuri kynnys edes kirjoittaa tänne.