Venäjän päällikkö Putin on myös tulossa Suomeen kokoontumaan. Venäjä ei Suomenlahtea tarvitse muuhun kuin öljylaivojensa kulkuväyläksi ja Leningradin jätevesien päästöalueeksi. Suomenlahdessa on runsaasti venäläisten jätteitä, jossa on paljon ulosteperäistä saastetta eli siis paskaa.
Jättitalkoot Itämeren hyväksi
4
154
Vastaukset
- Ramoona*
Itämeren rantavaltioita on 9, kuormitus tulee 14 teollisuusmaasta. Kuormitusta tulee myös maataloudesta, niin Puolasta, Leningradin megakanaloista ja -sikaloista kuin Suomen pelloiltakin. Myrkkyjä on mereen kaadettu.
Öljykuljetukset ovat suuri riski, kaikenlainen liikenne vilkasta.Kaasuputki on ihan oma lukunsa.
Voi Itämeri-parkaa ja ihmisiä sen rannoilla ! Leväkukinnot puurouttavat sen kesällä, vesi on sameaa, kalat ovat myrkkypitoisia, muu eläimistö hätää kärsimässä, uiminenkin pian mahdotonta.
Suomella on nyt merkittävä rooli asiassa, BSAG-säätiötä johtaa Ilkka Herlin, Tarja Halonen ja Matti Vanhanen ovat sitoutunut hankkeeseen.Kaikkiaan 137 sitoumusta on saatItu Itämeren pelastamiseksi. Tälle hankkeelle toivon sydämestäni parasta ennen kuin on liian myöäistä tehdä mitään. - oree
linkin fosforikuormituksesta. Eipä tuo Venäjä ole pahin, mutta syyttämällä voimme nostaa kädet ylös, ja sanoa, ettemme voi mitään.
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135229203849.jpeg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512294- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471349Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647