Olen kärsinyt pakkotoiminnoista mm. perus hellan, sähkölaitteiden tarkistelut napsuttelemalla niitä päälle, pois, päälle pois. Sama ovien kanssa, olen rynkyttänyt niitä saadakseni varmuuden, että ne on varmasti kiinni. Nämä olen muutama vuosi sitten lopettanut kovalla työllä, eikä niitä enää esiinny.
Sen sijaan kärsin nyt jostain pahanluokan ulkonäön tarkistelusta. Tämä on niin hävettävää ja koen valtavaa häpeää edes kirjoittaa tätä tänne, kun ihmisillä on kokoajan oikeita huolia. Olen hoikka, aktiivisesti salilla käyvä, terveet elämäntavat omaava nainen 24vuotta. Elän avoliitossa, on vakituinen työ, omakotitalo. Kaikki asiat on päällisinpuolin järjestyksessä.
Kotona ollessani minä jumiudun peilin ääreen. Sitä kestää pahimmilaan parisen tuntia. Usein raahaan peilin lähelle ikkunaa, jotta näen itseni kirkkaassa valossa. Asettelen hiuksani päivittäin uupumukseen asti. Siirtelen sortuvia hieman erilailla, kampaan, laitan kampauksia ja koen tulevani hulluksi koska en saa niitä asettumaan hyvin. Ehostamiseni on äärimmäisen tarkkaa ja vie hirveästi aikaa ja joudun aloittamaan alusta jos se ei suju mieleiselläni tavalla. Tarkkailen ihoa ja sitten itken koska koen sen olevan niin vastenmielinen, että tuntuu, etten voi ikinä poistua ihmistenilmoille. Salilla on välillä tosi vaikeaa, kun on kirkkaat valot ja peilejä pitkiinsä.
On ollut aikoja, etten ole kulkenut ihmistenilmoilla kuin illalla ja pimeällä. Liian kirkas valo ahdistaa, koska se näyttää ihon virheet ja hiukset näyttävät rumilta. Välttelen näyttämästä tiettyjä kehonosiani muille ja peittelen rumaa otsaani hiuksilla usein. Kuljen kotona mieheni edessä usein peruuttamalla mikäli jalassani ei ole pitkiä housuja, en halua hänen näkevän hölskyykö mikään. Mieheni on asiasta surullinen eikä voi ymmärtää tätä. Olemme tehneet sopimuksen, että hän ei kommentoi ulkonäköäni millääntapaa, ei kehu eikä vakuuttele, koska se on vain haitallista minulle. Se laukaisee kamalan täydellisyydenpakon ja menen peilin eteen tarkistelemaan ja siirtelemään näitä helvetin kiharoita edestakaisin.
En voi lukea enää iltalehden sivuja, koska se on täynnä kauniiden naisten kuvia. Alan verrata itseäni heihin ja sitten taas menen peilaamaan ja tuskastumaan. Tämä on niin sairasta. Kukaan minut tunteva ei uskoisi tätä, minua pidetään normaalina ihmisenä. Inhoamani ruumiinosat vaihtelevat, mutta pääasiassa hiukset ja iho on se mitä tarkistelen kokoajan.
Mutta kaupoissa en peilaa ikinä. En voi mennä kaupassa sovituskoppiin, vaan ostan vaatteet sovittamatta, sillä en kestä kirkkaita kovia valoja pukukopeissa. Kotona on himmeät valot ja mieheni saa päänsärkyä näistä tuikuista ja se on häntä kohtaa täysin väärin. Olen päättänyt lopettaa tämän pakon-omaisen jutun ja keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin. Tiedostan olevani normaalin näköinen ja tämän on kertakaikkiaan loputtava. Tämä on vaikuttanut sosiaaliseen elämäänikin ja olen joutunut välttämään sos. tilanteita, koska on niin raskasta kokoajan pelätä että muut huomaavat miten olen rumentunut. Se pyörii päässäni kokoajan, että olisin rumentunut jotenkin.
Eikö kellään ole tällaista? Luen paljon peseytymis yms pakoista, mutta onko kellään näin pinnallista pakko.oiretta? :(
Pakonomainen peilaus, ulkonäön tarkistelu
26
4932
Vastaukset
- hhhhhq
Mutta kolmella perheeni jäsenellä on samansuuntaisia oireita.
Tiukassa pakkomielteet ovat, eräskin on täysin liikuntakyvytön, mutta suurin huolenaihe on hiukset.
Joten ei edes auta sekään että tulee vääjäämättä vanhaksi ja ryppyiseksi, kaljupäisyys taitaisi olla suurin katastrofi mitä elämässä voi sattua.
En voi ymmärtää tuota, sairaushan sekin,tavallaan.- aloittaja tässä
Niin ei kai tätä moni ymmärrä.
Kun tarkistelin helloja ja ovia, niin en kokenut sitä yhtä vaikeaksi kuin tätä mikä tuli tilalle. Tämä on aivan kamalaa. Tuo kaljuuden pelko, olen istunut ties kuinka monia tunteja peilin edessä tarkkailemassa onko merkkejä kaljuuntumisesta. Olen ottanut valokuvia digikameralla päänahastani ja zoomannut tarkistellen onko pieniäkään kaljumaisia länttejä.
Tämä varmaan naurattaa tai inhottaa. Pinnallisuus on asia jota ei voida sietää. Mutta tämä on jotain aivan kamalaa, en minä osaa sitä selittää. Pakko-oireet siirtyivät esineiden ja laitteiden tarkistamisesta ulkonäön tarkisteluun ja tämä vie niin paljon voimia. Kun lähden vaikka kauppaan, niin aikaa menee liian kauan koska itku silmässä tarkistelen ja vaihtelen vaatteita ja ei siitä lähdöstä meinaa tulla mitään. Ennen tarkkailin levyjä ja lähtö viivästyi, mutta nyt itseäni.
Ja en kuvittele, että olisin mitenkään merkittävä ihminen, että minua katsoittaisiin kaupassa yms. Ihan yksi kärpäsen kakkahan minä täällä maailmassa olen, en mitenkään merkittävä. Pelkään kai jotain, että törmään entisiin tuttuihin tai niihin tyttöihin jotka yläasteella hu*orittelivat minua, repivät hiuksiani ja sotkivat vaatteitani. Muutin isosta kaupungista kesken yläasteen pieneen kaupunkiin ja jouduin heti tyttöjen silmätikuksi. Minulla oli erilaiset vaatteet, meikkiä...Puhetyylini oli erilainen...
Johtuuko nämä oireet siitä? Jouduin useasti mm. pahoinpidellyksi yläasteen aikana nimenomaan tyttöjen kohdalla. - laakso...
aloittaja tässä kirjoitti:
Niin ei kai tätä moni ymmärrä.
Kun tarkistelin helloja ja ovia, niin en kokenut sitä yhtä vaikeaksi kuin tätä mikä tuli tilalle. Tämä on aivan kamalaa. Tuo kaljuuden pelko, olen istunut ties kuinka monia tunteja peilin edessä tarkkailemassa onko merkkejä kaljuuntumisesta. Olen ottanut valokuvia digikameralla päänahastani ja zoomannut tarkistellen onko pieniäkään kaljumaisia länttejä.
Tämä varmaan naurattaa tai inhottaa. Pinnallisuus on asia jota ei voida sietää. Mutta tämä on jotain aivan kamalaa, en minä osaa sitä selittää. Pakko-oireet siirtyivät esineiden ja laitteiden tarkistamisesta ulkonäön tarkisteluun ja tämä vie niin paljon voimia. Kun lähden vaikka kauppaan, niin aikaa menee liian kauan koska itku silmässä tarkistelen ja vaihtelen vaatteita ja ei siitä lähdöstä meinaa tulla mitään. Ennen tarkkailin levyjä ja lähtö viivästyi, mutta nyt itseäni.
Ja en kuvittele, että olisin mitenkään merkittävä ihminen, että minua katsoittaisiin kaupassa yms. Ihan yksi kärpäsen kakkahan minä täällä maailmassa olen, en mitenkään merkittävä. Pelkään kai jotain, että törmään entisiin tuttuihin tai niihin tyttöihin jotka yläasteella hu*orittelivat minua, repivät hiuksiani ja sotkivat vaatteitani. Muutin isosta kaupungista kesken yläasteen pieneen kaupunkiin ja jouduin heti tyttöjen silmätikuksi. Minulla oli erilaiset vaatteet, meikkiä...Puhetyylini oli erilainen...
Johtuuko nämä oireet siitä? Jouduin useasti mm. pahoinpidellyksi yläasteen aikana nimenomaan tyttöjen kohdalla.kuulostaa ihan selvältä pakkoneuroosilta, sehän voi tulla monista asioista,
tarkistit ennen helloja ja ovia, eli pelkäsit varmaan jotta jos hella on päällä, tulee tulipalo, kaikki kuolee jne.
jos ovi on auki, varkaat tulee ja vie kaikki!
olet nuori, jotenkin tuli mieleen että olet varmaan aika kaunis nainen, vaikka et sitä sanonut viesteissäsi, ja jos näin on, olet varmaan saanut paljon kehuja ihmisiltä, sekä huomiota miehiltä.
Tulisi mieleen että nyt pelkäät sitä että vanhenet, ukonäkö menee, vaikka näin ei kävisi pelkäät sitä,
----------
en oikein osaa sanoa toimivaa ratkaisua, mitä jos päätät jotta et yksinkertaisesti peilaile itseäsi kotona, et sitten yhtään, tai päätät jotta aamulla katsot peiliin, ja se on siinä!
entäs jos laittaisit tietyt kellonajat esim 15.00 peilaan 10 minuuttia, ja peilailet sitten tasan sen 10 minuuttia vaikka kyllästyttäisi, ja sitten ei enempää.
toisaalta tuo voi jäädä pois ajankanssa, eli kerroit jotta sinulla on mies, ja teillä jo omakotitalo, sitten kun/jos alatta vaikkapa lapsia tekemään, keskityt niihin ja niistä tulee sinun elämäsi tärkein asia, niin uskonpa että ulkonäkö jutut jää takaalalle luonnostaan. - BDD:tä sairastava
laakso... kirjoitti:
kuulostaa ihan selvältä pakkoneuroosilta, sehän voi tulla monista asioista,
tarkistit ennen helloja ja ovia, eli pelkäsit varmaan jotta jos hella on päällä, tulee tulipalo, kaikki kuolee jne.
jos ovi on auki, varkaat tulee ja vie kaikki!
olet nuori, jotenkin tuli mieleen että olet varmaan aika kaunis nainen, vaikka et sitä sanonut viesteissäsi, ja jos näin on, olet varmaan saanut paljon kehuja ihmisiltä, sekä huomiota miehiltä.
Tulisi mieleen että nyt pelkäät sitä että vanhenet, ukonäkö menee, vaikka näin ei kävisi pelkäät sitä,
----------
en oikein osaa sanoa toimivaa ratkaisua, mitä jos päätät jotta et yksinkertaisesti peilaile itseäsi kotona, et sitten yhtään, tai päätät jotta aamulla katsot peiliin, ja se on siinä!
entäs jos laittaisit tietyt kellonajat esim 15.00 peilaan 10 minuuttia, ja peilailet sitten tasan sen 10 minuuttia vaikka kyllästyttäisi, ja sitten ei enempää.
toisaalta tuo voi jäädä pois ajankanssa, eli kerroit jotta sinulla on mies, ja teillä jo omakotitalo, sitten kun/jos alatta vaikkapa lapsia tekemään, keskityt niihin ja niistä tulee sinun elämäsi tärkein asia, niin uskonpa että ulkonäkö jutut jää takaalalle luonnostaan.Kyseessä on BDD (Body Dysmorphic Disorder = ruumiinkuvan häiriö), jota ei missään nimessä tarvitse hävetä pätkääkään. Et ole pinnallinen, vaikka se ulkopuolisen mielestä siltä vaikuttaisikin. Kyseessä on vakava sairaus, joka kannattaa aina ottaa vakavasti. BDD:tä sairastavien itsemurhariski on huomattavasti suurempi kuin monissa muissa mielenterveyteen liittyvissä sairauksissa.
BDD:tä sairastavilla on vääristynyt ruumiinkuva, kuten vaikka anorektikoilla. Joidenkin tutkimuksien mukaan BDD:tä sairastavien aivoissa olisi poikkeama, minkä johdosta esimerkiksi omat kasvonpiirteet on vaikea havaita. Kokonaiskuvan sijaan keskityt yksityiskohtiin, joihin katse "lukittuu" ja peiliä tuijotessa nämä piirteet vain korostuvat. OCD:n piirteet tulevat esiin pakonomaisessa tarkastamisessa tai korjaamisessa, joista ei kuitenkaan tunnu olevan mitään hyötyä.
BDD ja OCD ovat läheisesti kytköksissä toisiinsa, joten ei ole myöskään sattumaa, että OCD:si tulee nykyään esille BDD:n muodossa. Itsekin olen sairastanut OCD:tä niin kauan kuin muistan, ja se on myös minulla puhjennut ajan saatossa BDD:ksi, jonka kanssa joutuu elämään päivä kerrallaan.
http://www.bddcentral.com/forums/
Yllä oleva foorumi on hyvä tiedonlähde ja kohtaamispaikka koskien BDD:tä ja sitä sairastavia.
Loppuun jotain käytännön vinkkejä:
- käytä peiliä vain silloin kun sille on oikeasti tarvetta
- älä katso peiliin kun olet allapäin: tämä vain korostaa "virheitäsi"
- pidä aina käsivarren mitta peiliin: älä tuijota esim. ihoasi lähietäisyydeltä, meidän jokaisen iho näyttää "huonolta" jos sitä tarkastellaan sentin päästä
- älä ryve itsesäälissä: kun katsot peiliin hyvillä mielin, on vastassa myös kauniimpi sinä
- yritä tiedostaa sairautesi parhaalla mahdollisella tavalla: vaikka pakko-oireista on äärimmäisen vaikea päästä kokonaan eroon, tiedät kuitenkin että ongelma on oikeasti pääkoppasi sisällä
Jaksamista sinulle ja muistathan, ettet ole sairautesi kanssa yksin! Jos sinulla tulee mitä tahansa kysyttävää, niin kysy rohkeasti. - iinna
aloittaja tässä kirjoitti:
Niin ei kai tätä moni ymmärrä.
Kun tarkistelin helloja ja ovia, niin en kokenut sitä yhtä vaikeaksi kuin tätä mikä tuli tilalle. Tämä on aivan kamalaa. Tuo kaljuuden pelko, olen istunut ties kuinka monia tunteja peilin edessä tarkkailemassa onko merkkejä kaljuuntumisesta. Olen ottanut valokuvia digikameralla päänahastani ja zoomannut tarkistellen onko pieniäkään kaljumaisia länttejä.
Tämä varmaan naurattaa tai inhottaa. Pinnallisuus on asia jota ei voida sietää. Mutta tämä on jotain aivan kamalaa, en minä osaa sitä selittää. Pakko-oireet siirtyivät esineiden ja laitteiden tarkistamisesta ulkonäön tarkisteluun ja tämä vie niin paljon voimia. Kun lähden vaikka kauppaan, niin aikaa menee liian kauan koska itku silmässä tarkistelen ja vaihtelen vaatteita ja ei siitä lähdöstä meinaa tulla mitään. Ennen tarkkailin levyjä ja lähtö viivästyi, mutta nyt itseäni.
Ja en kuvittele, että olisin mitenkään merkittävä ihminen, että minua katsoittaisiin kaupassa yms. Ihan yksi kärpäsen kakkahan minä täällä maailmassa olen, en mitenkään merkittävä. Pelkään kai jotain, että törmään entisiin tuttuihin tai niihin tyttöihin jotka yläasteella hu*orittelivat minua, repivät hiuksiani ja sotkivat vaatteitani. Muutin isosta kaupungista kesken yläasteen pieneen kaupunkiin ja jouduin heti tyttöjen silmätikuksi. Minulla oli erilaiset vaatteet, meikkiä...Puhetyylini oli erilainen...
Johtuuko nämä oireet siitä? Jouduin useasti mm. pahoinpidellyksi yläasteen aikana nimenomaan tyttöjen kohdalla.selvästi nyt ongelma tuosta asiasta, eikä minua naurata ainakaan tai inhota.
Minulla on ollut hieman samansuuntaista, mutta jotenkin se ilmenee aivan päinvastoin. Pidän itseäni vastenmielisen näköisenä kasvoista, ja kroppaani myös koska olen hieman liian laiha.
mutta en puunaa itseäni tai ostele vaatteita, vaan pukeudun jotenkin mahdollisimman huomaamattomasti, ettei kukaan vain kiinnittäisi minuun huomiota! enkä juuri meikkaa tai laita tukkaani, ajattelen että ei ne siitä miksikään laittamalla muutu. Ja jos olisin oikein laitettu hienoksi, niin pelkään saavani huomiota.. olkoo sitten negatiivista tai positiivista.
Ja alastomana olo oli tosiaan vaikeaa poikaystävän edessä (tosin häntä ei enää ole. hän jätti minut pitkälti sen takia kun minulla on niin huono itsetunto).
En tiedä onko tässä nyt ollenkaan samasta kysymys, mutta kai vähän sinne päin.
Mene rohkeasti johonkin keskustelemaan ongelmistasi. pakko-oireisiin on lääkkeitäkin, jos niitä haluaa kokeilla. Minäkin olen käynyt psykiatrisella sairaanhoitajalla juttelemassa.... en tiedä onko tuosta nyt apua ollut, mutta ihan hyvältä on kuitenkin tuntunut että voi jollekin näistä puhua. Minulla kun ei ole ketään muuta jolle uskaltaisin tällaisia kertoa.... iinna kirjoitti:
selvästi nyt ongelma tuosta asiasta, eikä minua naurata ainakaan tai inhota.
Minulla on ollut hieman samansuuntaista, mutta jotenkin se ilmenee aivan päinvastoin. Pidän itseäni vastenmielisen näköisenä kasvoista, ja kroppaani myös koska olen hieman liian laiha.
mutta en puunaa itseäni tai ostele vaatteita, vaan pukeudun jotenkin mahdollisimman huomaamattomasti, ettei kukaan vain kiinnittäisi minuun huomiota! enkä juuri meikkaa tai laita tukkaani, ajattelen että ei ne siitä miksikään laittamalla muutu. Ja jos olisin oikein laitettu hienoksi, niin pelkään saavani huomiota.. olkoo sitten negatiivista tai positiivista.
Ja alastomana olo oli tosiaan vaikeaa poikaystävän edessä (tosin häntä ei enää ole. hän jätti minut pitkälti sen takia kun minulla on niin huono itsetunto).
En tiedä onko tässä nyt ollenkaan samasta kysymys, mutta kai vähän sinne päin.
Mene rohkeasti johonkin keskustelemaan ongelmistasi. pakko-oireisiin on lääkkeitäkin, jos niitä haluaa kokeilla. Minäkin olen käynyt psykiatrisella sairaanhoitajalla juttelemassa.... en tiedä onko tuosta nyt apua ollut, mutta ihan hyvältä on kuitenkin tuntunut että voi jollekin näistä puhua. Minulla kun ei ole ketään muuta jolle uskaltaisin tällaisia kertoa....Pakko-oireisuus sinulla on edelleen päällä, valitettavasti. Kyse on sellaisesta "häiriöstä" joka vain vaihtaa levyä, ottaa uuden muodon. Pakko-oireisuushan on normaalia, patologisen siitä tekee jos se häiritsee normaalia elämää. Sanoit että käyt salilla ja elät muutenkin terveellisesti? Käytätkö alkoholia? Jos käytät, älä käytä enään. Lisää alkoholittomuuteen E-epa e-dha valmisteet ja mahdollisesti karnosiini sekä mieti miksi ja mitä oikeasti pelkäät, koska kaiken taustalla on kuitenkin ja hyvinkin usein pelkkä pelko eri muodoissaan. Keskustele myös lääkärisi kanssa mahdollisesta terapiasta. Tsemiä, kyllä se siitä.
- minä_
Renttupoika kirjoitti:
Pakko-oireisuus sinulla on edelleen päällä, valitettavasti. Kyse on sellaisesta "häiriöstä" joka vain vaihtaa levyä, ottaa uuden muodon. Pakko-oireisuushan on normaalia, patologisen siitä tekee jos se häiritsee normaalia elämää. Sanoit että käyt salilla ja elät muutenkin terveellisesti? Käytätkö alkoholia? Jos käytät, älä käytä enään. Lisää alkoholittomuuteen E-epa e-dha valmisteet ja mahdollisesti karnosiini sekä mieti miksi ja mitä oikeasti pelkäät, koska kaiken taustalla on kuitenkin ja hyvinkin usein pelkkä pelko eri muodoissaan. Keskustele myös lääkärisi kanssa mahdollisesta terapiasta. Tsemiä, kyllä se siitä.
moi!
Olen 26-vuotias nainen ja mulla aivan samanlaisia oireita kun ketjun aloittaneella naisella. Mulla kans asiat ihan hyvin..poikaystävä ja työpaikka ym. Minulle puhkesi mielestäni jokin aika sitten lievä akne. Sen jälkeen olen tullut aivan neuroottiseksi peilailun kanssa. Töissä en ole ollut kolmeen viikkoon enkä poistunut pahemmin kotoakaan. Tuntuu että elämäni loppuu tähän paikkaan. Päivässä saattaa mennä monta tuntia vain itseäni ja ihoani peilaillen. Näytän mielestäni aivan hirveältä. Peiliin katsominen ärsyttää ja ahdistaa vielä enemmän mutta silti sitä on pakko tehdä. Jos ajan autolla peilailen myös kokoajan ja monta läheltä piti tilannetta on tullutkin.
läheiseni ovat myös toitottaneet minulle että ihossani ei ole mitään vikaa mutta se ei ole totta. Mietin että eivätkö he muka oikeasti huomaa miten ihoni on muuttunut aivan erilaiseksi kuin ennen.
Oloni on aivan hirveä tälläkin hetkellä.
Mietin myös samaa että huomaavatko kaikki miten olen muuttunut ruman näköiseksi. - Aloittaja_--
minä_ kirjoitti:
moi!
Olen 26-vuotias nainen ja mulla aivan samanlaisia oireita kun ketjun aloittaneella naisella. Mulla kans asiat ihan hyvin..poikaystävä ja työpaikka ym. Minulle puhkesi mielestäni jokin aika sitten lievä akne. Sen jälkeen olen tullut aivan neuroottiseksi peilailun kanssa. Töissä en ole ollut kolmeen viikkoon enkä poistunut pahemmin kotoakaan. Tuntuu että elämäni loppuu tähän paikkaan. Päivässä saattaa mennä monta tuntia vain itseäni ja ihoani peilaillen. Näytän mielestäni aivan hirveältä. Peiliin katsominen ärsyttää ja ahdistaa vielä enemmän mutta silti sitä on pakko tehdä. Jos ajan autolla peilailen myös kokoajan ja monta läheltä piti tilannetta on tullutkin.
läheiseni ovat myös toitottaneet minulle että ihossani ei ole mitään vikaa mutta se ei ole totta. Mietin että eivätkö he muka oikeasti huomaa miten ihoni on muuttunut aivan erilaiseksi kuin ennen.
Oloni on aivan hirveä tälläkin hetkellä.
Mietin myös samaa että huomaavatko kaikki miten olen muuttunut ruman näköiseksi.Oletko täällä paikalla enää nim. Mina_?
Olisi mukava kuulla miten sinulla nyt menee? Itselläni vaihtelevasti. Olin reissussa, jossa jouduin olemaan kirkkaissa valoissa ja jatkuvasti törmäsin peileihin jne... Oli elämäni rankin reissu ja olin täysin toivoton tullessani kotiin. Olin taas unohtanut, että ehkä tämä ulkonäön pakonomainen tarkkailu on sairaus...
Nyt olen ollut kesälomalla ja olin esim. mökillä jossa ei ollut ollenkaan peliä! veneilin, ulkoilin, saunoin ja elin ilman meikkiä jne... Elin elämäni onnellisinta aikaa muutaman päivän. Nyt taas on kamalaa hermoilua, mutta tietoisesti yritän haistattaa pitkät tälle hommalle. Yritän kouluttaa itseäni, olen mm. kotona ollut ilman meikkiä, jota en todellakaan ole voinut helpolla tehdä. taistelen myös peilailua vastaan, mutta lipeän siihen kyllä. Tänä vaatii työtä, mutta uskon että tästä voi parantua jos kertakaikkiaan vaan lopettaa tämän.
Tällähetkellä en täysin voi lopettaa...Olen hermostunut ihooni ja hiuksiini. Kampaan hiuksia vähän välilä ja tarkistan ihon tilanteen esim. ensimmäisenä aamulla. Mutta tarkoituksena on kohta lopettaa tämäkin, koska ei näin voi elää. :(
vastaile, jos käyt täällä viellä? - Vaikea elämä
Aloittaja_-- kirjoitti:
Oletko täällä paikalla enää nim. Mina_?
Olisi mukava kuulla miten sinulla nyt menee? Itselläni vaihtelevasti. Olin reissussa, jossa jouduin olemaan kirkkaissa valoissa ja jatkuvasti törmäsin peileihin jne... Oli elämäni rankin reissu ja olin täysin toivoton tullessani kotiin. Olin taas unohtanut, että ehkä tämä ulkonäön pakonomainen tarkkailu on sairaus...
Nyt olen ollut kesälomalla ja olin esim. mökillä jossa ei ollut ollenkaan peliä! veneilin, ulkoilin, saunoin ja elin ilman meikkiä jne... Elin elämäni onnellisinta aikaa muutaman päivän. Nyt taas on kamalaa hermoilua, mutta tietoisesti yritän haistattaa pitkät tälle hommalle. Yritän kouluttaa itseäni, olen mm. kotona ollut ilman meikkiä, jota en todellakaan ole voinut helpolla tehdä. taistelen myös peilailua vastaan, mutta lipeän siihen kyllä. Tänä vaatii työtä, mutta uskon että tästä voi parantua jos kertakaikkiaan vaan lopettaa tämän.
Tällähetkellä en täysin voi lopettaa...Olen hermostunut ihooni ja hiuksiini. Kampaan hiuksia vähän välilä ja tarkistan ihon tilanteen esim. ensimmäisenä aamulla. Mutta tarkoituksena on kohta lopettaa tämäkin, koska ei näin voi elää. :(
vastaile, jos käyt täällä viellä?Olen 34 vuotias mies ja myöskin aivan sairaalloinen peilaaminen häiritsee elämääni.Kouluaikoina olin koulukiusattu jolloin mm.ulkonäköani toistuvasti haukuttiin,tästä masennuin ja ahdistuin niin että koulu jäi kesken,sama epävarmuus johti toisenkin koulun keskeyttämiseen ja viimeisenä armeijan. myöhemmin aloin ymmärtää ettei ulkonäössäni ollut ollutkaan mitään ns.vikaa vaan se etten huolehtinut juurikaan puhtaudestani ja en käyttänyt muodikkaita vaatteita ja että olin ns.täydellisellä itsetunnolla varustettu johti haukkumiseen ja ehkä kateus kun olin ns.liian itsevarma,16 vuotiaaksi asti en ujostellut mitään enkä pelännyt mitään. Kuitenkin kiusaaminen johti helvetilliseen masennukseen johon en koskaan saanut tai hakenut apua,minulle tuli peiliin katsomisen pelko koska aloin näyttää omissa silmissäni aivan hirveältä,saattoi kulua jopa kuukausia etten katsonut ollenkaan peiliin kuin aivan vilaukselta.En pystynyt kunnolla hoitamaan tietenkään itseäni,alkoi paha akne ,josta omistan tänäkin päivänä näkyviä kuoppia kasvoissani,eristäydyin täysi muista ihmisistä paitsi vanhemmista joiden luona asuin ja asun nykyäänkin,kuitenkin sitten jossain vaiheessa rohkaistuin ja aloin peilata itseäni,hoitaa itseäni,tein muutamia lyhyitä työsuhteitakin,ekan oikean naiskaverin joka vei poikuuteni,uusia naiskavereita,olin ihmeissäni että joku saattoi rakastaa minua ja sitten möhemmin alkoi pakonomainen peilaaminen,katson peiliin varmasti kymmeniä kertoja päivässä,joka paikassa,autossa,kotona,vessassa olen raahannut peilejä jopa pihalle koska haluan tietää miltä näytän ulkona,tällään hiuksiani ja tuijotan ihoni aknesta aiheutuneita virheitä,mietin lähes kokoajan miltä näytän muiden ihmisten silmissä.nykyinen naisystäväni tietää että peilaan paljon mutta se ei häntä haittaa. En tiedä olenko hullu vai muuttunut narsistiksi vai mikä minua vaivaa,elämäni on niin vaikeaa että väillä tekisi mieli luovuttaa,tyttöystäväni ja perhe ja muutamat ystävät auttavat kuitenkin jaksamaan oireideni kanssa.Kyllä varmaan voisi tarvita ammatti-apuakin? Kommenttia tulemaan,samoja kokemuksia,tilanteita kokeneilta?
- Aloittaja (tän ketju
Vaikea elämä kirjoitti:
Olen 34 vuotias mies ja myöskin aivan sairaalloinen peilaaminen häiritsee elämääni.Kouluaikoina olin koulukiusattu jolloin mm.ulkonäköani toistuvasti haukuttiin,tästä masennuin ja ahdistuin niin että koulu jäi kesken,sama epävarmuus johti toisenkin koulun keskeyttämiseen ja viimeisenä armeijan. myöhemmin aloin ymmärtää ettei ulkonäössäni ollut ollutkaan mitään ns.vikaa vaan se etten huolehtinut juurikaan puhtaudestani ja en käyttänyt muodikkaita vaatteita ja että olin ns.täydellisellä itsetunnolla varustettu johti haukkumiseen ja ehkä kateus kun olin ns.liian itsevarma,16 vuotiaaksi asti en ujostellut mitään enkä pelännyt mitään. Kuitenkin kiusaaminen johti helvetilliseen masennukseen johon en koskaan saanut tai hakenut apua,minulle tuli peiliin katsomisen pelko koska aloin näyttää omissa silmissäni aivan hirveältä,saattoi kulua jopa kuukausia etten katsonut ollenkaan peiliin kuin aivan vilaukselta.En pystynyt kunnolla hoitamaan tietenkään itseäni,alkoi paha akne ,josta omistan tänäkin päivänä näkyviä kuoppia kasvoissani,eristäydyin täysi muista ihmisistä paitsi vanhemmista joiden luona asuin ja asun nykyäänkin,kuitenkin sitten jossain vaiheessa rohkaistuin ja aloin peilata itseäni,hoitaa itseäni,tein muutamia lyhyitä työsuhteitakin,ekan oikean naiskaverin joka vei poikuuteni,uusia naiskavereita,olin ihmeissäni että joku saattoi rakastaa minua ja sitten möhemmin alkoi pakonomainen peilaaminen,katson peiliin varmasti kymmeniä kertoja päivässä,joka paikassa,autossa,kotona,vessassa olen raahannut peilejä jopa pihalle koska haluan tietää miltä näytän ulkona,tällään hiuksiani ja tuijotan ihoni aknesta aiheutuneita virheitä,mietin lähes kokoajan miltä näytän muiden ihmisten silmissä.nykyinen naisystäväni tietää että peilaan paljon mutta se ei häntä haittaa. En tiedä olenko hullu vai muuttunut narsistiksi vai mikä minua vaivaa,elämäni on niin vaikeaa että väillä tekisi mieli luovuttaa,tyttöystäväni ja perhe ja muutamat ystävät auttavat kuitenkin jaksamaan oireideni kanssa.Kyllä varmaan voisi tarvita ammatti-apuakin? Kommenttia tulemaan,samoja kokemuksia,tilanteita kokeneilta?
Hei, kiva kun vastasit sinäkin. Olen pahoillani puolestasi myös, tämä on niin raivostuttavaa:(
Minulla on ollut taas hyvin vaikea jakso. Tänään olin työpalaverissa, jota edelsi melkein 3tunnin peilaus ja laittautuminen. Olin aivan tuskanhiessä ja koin etten voi lähteä ollenkaan tämän näköisenä. Hiukseni aiheuttavat kuolemani joku päivä ja niiden asettelu vie kokoajan enemmän ja enemmän aikaa. Palaveriin pääsin ja siellä olin. Tauolla kuulin eräältä työkaverilta, että eräs mies toisesta tiimistä oli kovasti kehunut minua viehättäväksi yms kauniiksi.
Sain niin kamalan häpeäkohtauksen tästä, että jouduin sulkeutumaan hetkeksi vessaan. Hävetti niin hirveästi, että ei se ole normaalia. Normaali ihminen sanoisi vain "kiitos, olipa mukava kuulla" Minä koen kamalaa häpeää tästä.
Eilen en antanut mieheni sytyttää valoja koska koin niin suurta järkytystä ulkonäöstäni. Olen käynyt verikokeissa tosi monta kertaa, koska olen ollut ihan varma, että mulla on väkisinkin joku kilpirauhasen sairaus, joka turvottaa mun naamaa yms... Olen laihtunut, koska ei ole edes ruokahalua tämän systeemin keskellä. Olen jo alipainon puolella tahtomattani ja sekin ahdistaa kamamasti ja hävettää. Pääni näyttää nyt kamalan isolta ja tunnen olevani luinen ja rosoinen. En tajua mikä tässä mättää?!
On päiviä kun pystyn ymmärtämään, että tämä on ehkä kuvittelua...Sitten on taas näitä häpeän suuriapäiviä, kun koen, että on pakko eristäytyä, ei haluaisi millään näyttäytyä kellekkään.
Olen vakavissani alkanut miettimään pitäisikö mennä terapiaan? Miten sinnekin vaan mennään? kehen otetaan yhteyttä ensin, paljon sellainen maksaa, saako siitä korvausta?
Tällähetkellä mietin että jos olenkin vain ruma..mistä sitä tietää? Ei silloin terapia auta edes. Häpeän niin kovin itseäni, että olen tällainen ääliö. Ihmisillä on oikeitakin ongelmia niin yhdelle tulee tällainen älytön juttu sitten:( Mutta en vaan saa itseäni kuntoon! Olen lukenut kymmeniä itsehoitokirjoja yms, tehnyt vaikka mitä harjoituksia... voin elää hetkiä niin, että tämä ongelma ei ole näin kovin aktiivinen, mutta aina käy näin lopulta...Tällähetkellä on tosi paha tilanne kyllä. - Pakko-oireisen äiti
Aloittaja (tän ketju kirjoitti:
Hei, kiva kun vastasit sinäkin. Olen pahoillani puolestasi myös, tämä on niin raivostuttavaa:(
Minulla on ollut taas hyvin vaikea jakso. Tänään olin työpalaverissa, jota edelsi melkein 3tunnin peilaus ja laittautuminen. Olin aivan tuskanhiessä ja koin etten voi lähteä ollenkaan tämän näköisenä. Hiukseni aiheuttavat kuolemani joku päivä ja niiden asettelu vie kokoajan enemmän ja enemmän aikaa. Palaveriin pääsin ja siellä olin. Tauolla kuulin eräältä työkaverilta, että eräs mies toisesta tiimistä oli kovasti kehunut minua viehättäväksi yms kauniiksi.
Sain niin kamalan häpeäkohtauksen tästä, että jouduin sulkeutumaan hetkeksi vessaan. Hävetti niin hirveästi, että ei se ole normaalia. Normaali ihminen sanoisi vain "kiitos, olipa mukava kuulla" Minä koen kamalaa häpeää tästä.
Eilen en antanut mieheni sytyttää valoja koska koin niin suurta järkytystä ulkonäöstäni. Olen käynyt verikokeissa tosi monta kertaa, koska olen ollut ihan varma, että mulla on väkisinkin joku kilpirauhasen sairaus, joka turvottaa mun naamaa yms... Olen laihtunut, koska ei ole edes ruokahalua tämän systeemin keskellä. Olen jo alipainon puolella tahtomattani ja sekin ahdistaa kamamasti ja hävettää. Pääni näyttää nyt kamalan isolta ja tunnen olevani luinen ja rosoinen. En tajua mikä tässä mättää?!
On päiviä kun pystyn ymmärtämään, että tämä on ehkä kuvittelua...Sitten on taas näitä häpeän suuriapäiviä, kun koen, että on pakko eristäytyä, ei haluaisi millään näyttäytyä kellekkään.
Olen vakavissani alkanut miettimään pitäisikö mennä terapiaan? Miten sinnekin vaan mennään? kehen otetaan yhteyttä ensin, paljon sellainen maksaa, saako siitä korvausta?
Tällähetkellä mietin että jos olenkin vain ruma..mistä sitä tietää? Ei silloin terapia auta edes. Häpeän niin kovin itseäni, että olen tällainen ääliö. Ihmisillä on oikeitakin ongelmia niin yhdelle tulee tällainen älytön juttu sitten:( Mutta en vaan saa itseäni kuntoon! Olen lukenut kymmeniä itsehoitokirjoja yms, tehnyt vaikka mitä harjoituksia... voin elää hetkiä niin, että tämä ongelma ei ole näin kovin aktiivinen, mutta aina käy näin lopulta...Tällähetkellä on tosi paha tilanne kyllä.Edna B. Foa & Reid Wilson: Kerrasta poikki. Tästä kirjasta saa tietoa pakko-oireista ja kuinka niistä voi vapautua.
- Aloittaja tän ketjun
Pakko-oireisen äiti kirjoitti:
Edna B. Foa & Reid Wilson: Kerrasta poikki. Tästä kirjasta saa tietoa pakko-oireista ja kuinka niistä voi vapautua.
Hei, itsekin suosittelen lämpimästi tuota kerrasta poikki kirjaa! Se on todella hyvä, omistan sen itsekin ja olen lukenut monta kertaa. (vaikkei nyt uskoisi kun juttujani lueskelee)
Parannuin kirjan avulla hyvin nopeasti ja lähes kivuttomasti tarkastelupakosta (hellat, sähkölaitteet) ja sairauksien tarkkailuista. Olin todella luulosairas ja tutkin itseäni pakonomaisesti aina syöpien jne varalta ja elämä jäi elämättä. Nämä kaikki jäivät tuon kirjan lukemisen jälkeen. Eihän näissä ole muuta kuin se, että näitä hulluuksia ei vain enää vahvisteta eikä toteuteta. Hyvin yksinkertaistahan se on.
Jostain ihmeen syystä en saa vain tätä ulkonäköhommaa kuriin. Se luisuu kokoajan hallinnastani, mutta ilmeisesti on syynä se, etten halua TARPEEKSI lopettaa tätä. En kai ole tarpeeksi kyllästynyt ja suuttunut tällaiseen pakonomaisen peilaukseen ja itseni ulkonäön tarkasteluun ja ajatteluun...en ainakaan siinä määrin, että haistattaisin sille pitkät ja lopettaisin väkisin tällaisen sairaan touhun joka todella estää minua elämästä.
Pelkään vain jotenkin, että olenkin pohjimmiltani ruma, että ihmiset varsinkin tutut ajattelevat kokoajan että onpas tuokin rumentunut viime näkemästä ja kauhistelevat ulkonäköäni. Ja pelkään, että luopumalla tästä kiduttavasta pakko-oireilusta, annan itselleni luvan olla luvan kanssa ruma ja välinpitämätön. Tiedostan järjellä ettei se ole totta, mutta tämän asian lopettamienn vaatii niin paljon energiaa jotenkin, etten tahdo jaksaa edes aloittaa sitä.
Olen käyttänyt lukuisia tunteja naamani tutkimiseen ja tukkani kampailuun, että ajatelkaa miten paljon oikeaa aikaakin minulla jäisi tämän lopettamisen vuoksi. Tämä aika on aivan hukkaanmennyttä sairasta touhua, jota ei voi kellekkään sanoa ääneen. Mieheni on ainut joka tietää....
Kyllä minä uskon parantuvani tästä vielä. Pakko-oireinen on kuin raitistunut alkoholisti. Vaikkei juo enää on alkoholisti. Sama pakko.oireilun kanssa, vaikket enää hallitsekaan ahdistusta pakko-oireiden avulla, olet aina pakko.oireinen, sitä ei koskaan pitäisi unohtaa. Sitä ei vaan saa lähteä vahvistamaan, vaikka välillä tulisi todella suuri kiusaus mennä tarkistamaan yms... Aivan kuin alkoholistilla, ei koskaan kaljapulloakaan, koska se johtaa tuhoon ja lumipalloefekti lähtee käyntiin.
Minä todella onnistuin lopettamaan täysin syöpien ja terveyden tarkkailut ja tulipalojen pelkäämisen jne jne...mutta tämä ulkonäköneuroosi on osoittautunut tosi sitkeäksi palaksi... - kiitos avoimuudesta
Aloittaja tän ketjun kirjoitti:
Hei, itsekin suosittelen lämpimästi tuota kerrasta poikki kirjaa! Se on todella hyvä, omistan sen itsekin ja olen lukenut monta kertaa. (vaikkei nyt uskoisi kun juttujani lueskelee)
Parannuin kirjan avulla hyvin nopeasti ja lähes kivuttomasti tarkastelupakosta (hellat, sähkölaitteet) ja sairauksien tarkkailuista. Olin todella luulosairas ja tutkin itseäni pakonomaisesti aina syöpien jne varalta ja elämä jäi elämättä. Nämä kaikki jäivät tuon kirjan lukemisen jälkeen. Eihän näissä ole muuta kuin se, että näitä hulluuksia ei vain enää vahvisteta eikä toteuteta. Hyvin yksinkertaistahan se on.
Jostain ihmeen syystä en saa vain tätä ulkonäköhommaa kuriin. Se luisuu kokoajan hallinnastani, mutta ilmeisesti on syynä se, etten halua TARPEEKSI lopettaa tätä. En kai ole tarpeeksi kyllästynyt ja suuttunut tällaiseen pakonomaisen peilaukseen ja itseni ulkonäön tarkasteluun ja ajatteluun...en ainakaan siinä määrin, että haistattaisin sille pitkät ja lopettaisin väkisin tällaisen sairaan touhun joka todella estää minua elämästä.
Pelkään vain jotenkin, että olenkin pohjimmiltani ruma, että ihmiset varsinkin tutut ajattelevat kokoajan että onpas tuokin rumentunut viime näkemästä ja kauhistelevat ulkonäköäni. Ja pelkään, että luopumalla tästä kiduttavasta pakko-oireilusta, annan itselleni luvan olla luvan kanssa ruma ja välinpitämätön. Tiedostan järjellä ettei se ole totta, mutta tämän asian lopettamienn vaatii niin paljon energiaa jotenkin, etten tahdo jaksaa edes aloittaa sitä.
Olen käyttänyt lukuisia tunteja naamani tutkimiseen ja tukkani kampailuun, että ajatelkaa miten paljon oikeaa aikaakin minulla jäisi tämän lopettamisen vuoksi. Tämä aika on aivan hukkaanmennyttä sairasta touhua, jota ei voi kellekkään sanoa ääneen. Mieheni on ainut joka tietää....
Kyllä minä uskon parantuvani tästä vielä. Pakko-oireinen on kuin raitistunut alkoholisti. Vaikkei juo enää on alkoholisti. Sama pakko.oireilun kanssa, vaikket enää hallitsekaan ahdistusta pakko-oireiden avulla, olet aina pakko.oireinen, sitä ei koskaan pitäisi unohtaa. Sitä ei vaan saa lähteä vahvistamaan, vaikka välillä tulisi todella suuri kiusaus mennä tarkistamaan yms... Aivan kuin alkoholistilla, ei koskaan kaljapulloakaan, koska se johtaa tuhoon ja lumipalloefekti lähtee käyntiin.
Minä todella onnistuin lopettamaan täysin syöpien ja terveyden tarkkailut ja tulipalojen pelkäämisen jne jne...mutta tämä ulkonäköneuroosi on osoittautunut tosi sitkeäksi palaksi...Hei!
Olen itsekin alle 3-kymppinen nuori nainen ja minulla myös erittäin vaikeita pakko-oireita ulkonäkööni liittyen. Ja muutenkin samankaltaista ajattelua. Kiinnostaisikohan sinua vaihtaa ajatuksia esimerkiksi sähköpostin välityksellä? Jos voisit jotenkin laittaa yhteystietojasi tänne? Olisin todella iloinen vertaistuesta jne. - peukalonpureskelija
kiitos avoimuudesta kirjoitti:
Hei!
Olen itsekin alle 3-kymppinen nuori nainen ja minulla myös erittäin vaikeita pakko-oireita ulkonäkööni liittyen. Ja muutenkin samankaltaista ajattelua. Kiinnostaisikohan sinua vaihtaa ajatuksia esimerkiksi sähköpostin välityksellä? Jos voisit jotenkin laittaa yhteystietojasi tänne? Olisin todella iloinen vertaistuesta jne.http://www.amazon.com/BDD-Workbook-Overcome-Dysmorphic-Obsessions/dp/1572242930#reader_1572242930
Tuon avulla olen itse matkalla pakko-oireetonta elämää. Kannattaa ottaa selvää mikä tämä dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö (BDD) on. Suomessa tästä ei helposti diagnoosia saa vaan lääkärit näkevät tähän liittyvät rituaalit kuten peiliin katsomisen/pinnoista heijastamisen pakko-oireisen häiriön (OCD) ilmentyminä vaikka taustalla ovat aivan erilaiset lähtökohdat. Kuten aloittajallakin niin minullakin on ollut selkeitä OCD:sta johtuvia pakko-oireita, itse erotan näiden pakko-oireet siitä seikasta, että en saa mitään mielihyvää ulkonäkööni liittyvien pakkotoimintojen tekemisestä (lähinnä päinvastoin) toisin kuin esim. sähkölaitteiden tarkastamisesta.
Vertaistukea tässä itsekin kaipaan, sitä on vain todella vaikea löytää. Vaikka dysmorfinen ruumiinkuvanhäiiriö vaikuttaa uusimpien tutkimusten perusteella olevan varsin yleinen häiriö. Parasta vertaistukea näihin pakko-oireisiin olen saanut tähän mennessä bddcentral.com-sivustolta, tuolla on paljon samaa asiaa mistä ap yllä avautui. - mies vaan
Vaikea elämä kirjoitti:
Olen 34 vuotias mies ja myöskin aivan sairaalloinen peilaaminen häiritsee elämääni.Kouluaikoina olin koulukiusattu jolloin mm.ulkonäköani toistuvasti haukuttiin,tästä masennuin ja ahdistuin niin että koulu jäi kesken,sama epävarmuus johti toisenkin koulun keskeyttämiseen ja viimeisenä armeijan. myöhemmin aloin ymmärtää ettei ulkonäössäni ollut ollutkaan mitään ns.vikaa vaan se etten huolehtinut juurikaan puhtaudestani ja en käyttänyt muodikkaita vaatteita ja että olin ns.täydellisellä itsetunnolla varustettu johti haukkumiseen ja ehkä kateus kun olin ns.liian itsevarma,16 vuotiaaksi asti en ujostellut mitään enkä pelännyt mitään. Kuitenkin kiusaaminen johti helvetilliseen masennukseen johon en koskaan saanut tai hakenut apua,minulle tuli peiliin katsomisen pelko koska aloin näyttää omissa silmissäni aivan hirveältä,saattoi kulua jopa kuukausia etten katsonut ollenkaan peiliin kuin aivan vilaukselta.En pystynyt kunnolla hoitamaan tietenkään itseäni,alkoi paha akne ,josta omistan tänäkin päivänä näkyviä kuoppia kasvoissani,eristäydyin täysi muista ihmisistä paitsi vanhemmista joiden luona asuin ja asun nykyäänkin,kuitenkin sitten jossain vaiheessa rohkaistuin ja aloin peilata itseäni,hoitaa itseäni,tein muutamia lyhyitä työsuhteitakin,ekan oikean naiskaverin joka vei poikuuteni,uusia naiskavereita,olin ihmeissäni että joku saattoi rakastaa minua ja sitten möhemmin alkoi pakonomainen peilaaminen,katson peiliin varmasti kymmeniä kertoja päivässä,joka paikassa,autossa,kotona,vessassa olen raahannut peilejä jopa pihalle koska haluan tietää miltä näytän ulkona,tällään hiuksiani ja tuijotan ihoni aknesta aiheutuneita virheitä,mietin lähes kokoajan miltä näytän muiden ihmisten silmissä.nykyinen naisystäväni tietää että peilaan paljon mutta se ei häntä haittaa. En tiedä olenko hullu vai muuttunut narsistiksi vai mikä minua vaivaa,elämäni on niin vaikeaa että väillä tekisi mieli luovuttaa,tyttöystäväni ja perhe ja muutamat ystävät auttavat kuitenkin jaksamaan oireideni kanssa.Kyllä varmaan voisi tarvita ammatti-apuakin? Kommenttia tulemaan,samoja kokemuksia,tilanteita kokeneilta?
opettele elämään kuten mä. eli katso mallia terveistä. jos nekään ei tee niin, älä tee sinäkään. mä autan jos pystyn. palaan asiaan myöhemmin
- gfcxzxfghjgfdsz
mies vaan kirjoitti:
opettele elämään kuten mä. eli katso mallia terveistä. jos nekään ei tee niin, älä tee sinäkään. mä autan jos pystyn. palaan asiaan myöhemmin
Minulla on ihan samanlaisia oireita. Tosi pahoja. Oireet alkoivat jo ennen kouluikää. Tiedostin että olen ruma. Muut lapset saivat aina positiivista huomiota ulkonäöstään (esim pitkät kauniit hiukset, kauniit silmät, tuuheat ripset jne) ja minä en. En kestä sitä että joku muu on kaunis ja minä en.
Tuhlaan paljon rahaa meikkeihin ja vaatteisiin. Olen menossa myös kauneusleikkauksiin, kunhan saan tarpeeksi rahaa. Peilaan itseäni liikaa ja masennun yhdestä finnistä. En tiedä mitään rumempaa kuin akne ja varmaan tappaisin itseni jos minulle tulisi se.
Olen 23-vuotias nainen. Ja erittäin epätoivoinen asian kanssa. Söin monta vuotta masennuslääkkeitä, mutta niistä ei ollut apua, joten lopetin. - Ketjun aloittaja
Unohdin sanoa, että tälläkin hetkellä (mieheni on töissä) ja olen yksin kotona.... Minulla on äärimmäisen voimakas halu nostaa suihkun suuri peili tänne olkkarin lattialle, ikkunan eteen ja peilata kasvojani. Katsoa miltä ihoni näyttää, miltä kasvon piirteeni ja hiukseni. Tunne on lähes pakottava. Jos teen sen, tiedän olevani koko päivän taas ahdistunut ja masentunut. En aio toteuttaa tätä...mutta tässä juuri näkee mitä sontaa tää on. Yhtä taistelua näitä vastaan.
Koulutan itseäni täällä. En ole vieläkään meikannut, vaikka kello on näin paljon. Minulla on vapaapäivä ja aion olla iltaan asti meikkaamatta kokonaan. Illalla käyn salilla ja kaupassa, pitää meikata. - eräs sairastava
Ketjun aloittaja kirjoitti:
Unohdin sanoa, että tälläkin hetkellä (mieheni on töissä) ja olen yksin kotona.... Minulla on äärimmäisen voimakas halu nostaa suihkun suuri peili tänne olkkarin lattialle, ikkunan eteen ja peilata kasvojani. Katsoa miltä ihoni näyttää, miltä kasvon piirteeni ja hiukseni. Tunne on lähes pakottava. Jos teen sen, tiedän olevani koko päivän taas ahdistunut ja masentunut. En aio toteuttaa tätä...mutta tässä juuri näkee mitä sontaa tää on. Yhtä taistelua näitä vastaan.
Koulutan itseäni täällä. En ole vieläkään meikannut, vaikka kello on näin paljon. Minulla on vapaapäivä ja aion olla iltaan asti meikkaamatta kokonaan. Illalla käyn salilla ja kaupassa, pitää meikata.Kiitos sähköpostisoitteen luomisesta? Onko se siis nyt juuri sinun osoitteesi? Olisi pelastus, jos joskus myös saisin itse toimivan hoidon tähän sairauteen.
- kisului 12
aloittaja tässä kirjoitti:
Niin ei kai tätä moni ymmärrä.
Kun tarkistelin helloja ja ovia, niin en kokenut sitä yhtä vaikeaksi kuin tätä mikä tuli tilalle. Tämä on aivan kamalaa. Tuo kaljuuden pelko, olen istunut ties kuinka monia tunteja peilin edessä tarkkailemassa onko merkkejä kaljuuntumisesta. Olen ottanut valokuvia digikameralla päänahastani ja zoomannut tarkistellen onko pieniäkään kaljumaisia länttejä.
Tämä varmaan naurattaa tai inhottaa. Pinnallisuus on asia jota ei voida sietää. Mutta tämä on jotain aivan kamalaa, en minä osaa sitä selittää. Pakko-oireet siirtyivät esineiden ja laitteiden tarkistamisesta ulkonäön tarkisteluun ja tämä vie niin paljon voimia. Kun lähden vaikka kauppaan, niin aikaa menee liian kauan koska itku silmässä tarkistelen ja vaihtelen vaatteita ja ei siitä lähdöstä meinaa tulla mitään. Ennen tarkkailin levyjä ja lähtö viivästyi, mutta nyt itseäni.
Ja en kuvittele, että olisin mitenkään merkittävä ihminen, että minua katsoittaisiin kaupassa yms. Ihan yksi kärpäsen kakkahan minä täällä maailmassa olen, en mitenkään merkittävä. Pelkään kai jotain, että törmään entisiin tuttuihin tai niihin tyttöihin jotka yläasteella hu*orittelivat minua, repivät hiuksiani ja sotkivat vaatteitani. Muutin isosta kaupungista kesken yläasteen pieneen kaupunkiin ja jouduin heti tyttöjen silmätikuksi. Minulla oli erilaiset vaatteet, meikkiä...Puhetyylini oli erilainen...
Johtuuko nämä oireet siitä? Jouduin useasti mm. pahoinpidellyksi yläasteen aikana nimenomaan tyttöjen kohdalla.RAkas Ystävä. OLet kokenut kovia. Tiedän kuka voi auttaa. Rukoilen Jeesusta pelastamaan sinut ja parantamaan vaivasi.
itsekin pakkoliikkeinen - oigftäshu<zagt
Katselin juuri BBC:n dokumentin BDD:stä ja se tuli heti mieleen. http://www.youtube.com/watch?v=MUKlLpMg-eM
Minulla on ihan samaa, se on pahentunut nyt kun olen vanhentunut, näytän mielestäni niin rumalta... Mitä minun silmäni näkevätkään! Täälläkin on yhteystietoja! Eipä ole enää pitkään!
Hauskaa pakko-oireisen häiriön jatkoa :)
- kauneudenvanki
Saan ahdistuskohtauksen jos näen rypyn otsassani. Silloin alkaa ihon puunaaminen. Käytän kotitekoisia kasvonaamioita ikuisen nuoruuden toivossa. Käytän kasvorasvaa isot määrät joka päivä. En mene ikinä vahingossakaan ihmisten ilmoille ennen huolellista ehostusta. Panikoin, jos joku puolituttu näkee minut ilman meikkiä. Jos joudun kohtaamaan ihmisen ilman meikkiä, piiloudun. Meikittä ihmisten katseiden alla on minun pahin painajaiseni. Koskettelen rintojani ja näplään ihoani vanhuuden merkkejä etsiessäni. Liikun jokapäivä (niin että hiki lentää) vähintään puoli tuntia. Jos jätän liikkumatta päivänkin, tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. Pelkään vartalon rupsahtamista eikä netin keskustelupalstojen ja lehtien lukeminen auta yhtään asiaa. Jokapaikassa vain ulkoista kauneutta arvostetaan. Kuvia hyväkroppaisista ja kauniskasvoisista naisista. Tiedän niiden olevan photoshopattuja, silti ahdistaa. Haluan olla kuin ne photarilla muokatut naikkoset. Oravanpyörä, josta en pääse ulos. Tämä ei ole provo vaan totta joka sana :/.
- Jumalten*Naamiot
YLLÄOLEVA AIVAN TOTTA, ON AIKA KATSOA KULISSIEN TAA, MIKÄ NIITÄ PYSTYSSÄ PITÄÄ. . .
- eazymuthaphukkinE
Voi jumalauta. ÄLÄ MENE PEILIN ETEEN!!! Takuuvarma vinkki ongelmiinne.
- SmileSmileSmile
Joudutko kulkemaan päivittäin peilaavien ikkunoiden ja muutenkin lähellä olevien peilien ohi, jos, niin pidä katseesi kurissa. Älä päästä katsettasi irti siitä rutiinista jonka aamulla suunnittelet. Suunnittele päivittäinen kulkemisesi siten että tiedostat silmiesi liikkumisen siten, että et joudu kohtaamaan luomaasi ikävää ja inhottavaa kuvaa itsestäsi, ja jo helpottaa.
Itse teen työtä päivittäin saman asian kanssa ja huomaan kuinka typerää on itsensä peilailu kaupungilla.
Siitä tulee vain epävarma olo.
Kuinka moni on huomannut saman asian?
Uskon kaikkien inhoavan tätä samaa, koska me kaikki ihmiset joudumme tuijottamaan joka päivä omia kasvojamme väsymiseen asti; se ei siis ole itsetunnolle hyväksi mutta kääntyy silti plussan puolelle jos olet tosi vedossa.
Muista että Sinä Päätät , Mihin katsot . - Anonyymi
Täällä toinen peilin vanki, olen kärsinyt tästä itsekin 14 vuotiaasta asti kun aloin meikata. Koin olevani kaunis vain meikatessa. Peilin edessä vietettyjä tunteja on kymmeniä tuhansia. Nuorena sentään olin oikeasti kaunis mutta kyt 38 juonteet ja väsymys sitä wi enää pysyy edes peittää. En ole ollut.ilman meikkiä edes sairaana saatika synnyttämässä. Olen aivan meikin ja peilin orja .häpeän tilannetta koska vaikeuttaa.elämääni paljon. Myöhästyn joka.öaikasta koska korjaan meikkiä ja vilkuilen peiliä. Jos tv ssä kauniita naisia vaihdan. heti kanavan. Jos näen.kaupassa kauniita naisia ahdistun ja vertaan itseä kaikkiin. Mielestäni minulla on kamala iho vaikka toiset kehuu sitä . Hiukset ohuet luirut. Haluan pois tästä kierteestä näytän lapsille mallia että ehdin virheitä ja peilaan 😞😓 mieheni on nähnyt minut ilman meikkiä mutta vain hetkiä ja olen ollut.kokoajan.kovin ahdistunut ja peitellyt naamaani en katso häntä jos illalla jo meikit pessyt hämärässä haluan olla ja äkkiä sänkyyn. Eli sulla on tosiaankin kohtalo toveri 😞
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.693254Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91881Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241269- 1291058
- 991002
- 60954
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil67936Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6885- 84879
- 34810