Kyllä hyvän vastustuskyvyn perusta on välttää etenkin lapsena liiallista hygieniaa. Ihminen on evoluutiossa kehittynyt elämään luonnossa, kaukana desinfioiduista betonikuutioista. Lapsen kuuluu leikkiä joskus mutalammikossa ja ojan pohjalla. Siitä se vastustuskyky kehittyy, kun oikeasti on tekemisissä niiden taudinaiheuttajien kanssa.
Kohtuus luonnollisesti kaikessa, mutta kyllä sen näkee täällä töissäkin, että selvästi lialle henkisesti allergiset ovat jatkuasti saikulla itsensä takia, tai hoitamassa sairaita lapsiaan kotonasa.
Vaikken paskan keskellä haluakaan asua, niin turhan hygieenistä elämää en koskaan ala elämään. Yläaste ja lukio menivät aikanaan yhden käden sormilla laskettavilla poissaoloilla (siis yhteensä) ja nykyisessä firmassa, jossa olen ollut vuodesta 2005, näkyy kertyneen 2 saikkupäivää, joista toisen muistan olleen henkisen ketutuksen aiheuttama. Voipi olla sattumaakin, mutta näin ainakin minulla.
Lapset lätäköihin
6
806
Vastaukset
- 5+90
perusta on oikeanlainen ruokavalio joka suomessa on todella kaukana terveellisestä kasvirasvoineen ja runsaine viljoineen. Ne ovat erinomaisia tulehdustautien aiheuttajia.
- uvurhvo
Itse olen maatiaiskotiainen, lehmiä ja muuta skeidaa ja on paskassa rymytty.
Penskana olin aina sairaana, varmaan 5 kertaa vuodessa monta viikkoa kestäviä räkätauteja, ala-atseella viikon kuume kerran vuodessa ja muuta ei niin mukavaa. Kunhan kotoa muutin pois ja siitä meni 3 vuotta, kaikki sairastelu loppui kuin seinään, kuumeessa olin viimeksi 6 vuotta sitten, flunssa on kerran kahdessa vuodessa. - nähnyt & kuullut
"Kyllä hyvän vastustuskyvyn perusta on välttää etenkin lapsena liiallista hygieniaa".
>> Tuo on erään pienen, kovaäänisen, alle 5 % kansasta olevan ryhmän mielipide, ollut jo 30 vuotta,
jota ei ole koskaan todistettu.
"välttää etenkin lapsena liiallista hygieniaa".
>> Totta liika hygienia, mutta sitä ei voi välttää normaali-ihminen joka on lähellä muita, käy koulussa, kaupoissa, kerrostaloissa, harrastuksissa,
ei se ole liikaa jos käy suihkussa, minä olen käynyt sen 40 vuotta, kun olin töissä joka päivä suihkuissa, kun sen sai työaikana, eipä ole sairauksia olut, eikä vielä 60v.
Vastustuskykyä ei paljon voi kohentaa, jos tulee bakteeri nenän limakalvoille, se on lähes aian sairastuminen, ainoastaan ihmisten pelko auttaa pysymään terveenä.
"Yläaste ja lukio menivät aikanaan yhden käden sormilla laskettavilla poissaoloilla"
>> Mutta tuo ei ole mitenkään ylpeyden aihe, kun et kerro mitä teit, paljonko sinulla oli sisaruksia, kavereita, harrastuksia, kuinka paljon matkailit, yms.
Mitä vähemmän toimintaa, sitä vähemmän sairauksia.
Itse en minäkään ole ollut lääkärissä 10 vuoteen eivätkä 4 lastanikaan olleet muuta kuin tapaturmien vuoksi pois lukiosta, silloinkin vain 1-2 päivää.(jääkiekko, laskettelu, sukellus, yleisurheilu yms
Naapurin mamma, tuli Amerikasta ja oli 22vuotta suomessa ennen kuin meni "kovasta vatsasta" ekan kerran lääkäriin ollessaan 96-, hän oli melkoinen erakko kun ikätoverit kuoleet ja oli heikko kuulo ja näkö, kuntoili vain 3-10 km päivittäin ja luki. - Valio_asiantuntija
Valio Gefilus® tuotteet osana päivittäistä ruokavaliota vahvistavat luonnollista vastustuskykyä ja auttavat pysymään terveenä. Kaikki Valio Gefilus® tuotteet sisältävät terveysvaikutteista Lactobacillus rhamnosus GG (ATCC 53103) maitohappobakteeria eli probioottia.
Lactobacillus rhamnosus GG on eristetty terveen ihmisen mikrobistosta. Se on maailman tutkituin probioottibakteeri, jota on tutkittu Valiolla ja maailmanlaajuisesti vuodesta 1987. Bakteerin ominaisuuksista tiedetään, että se
- pysyy aktiivisena koko ruoansulatuskanavassa: kestää vatsahappoja, sappihappoja ja muita bakteereille epäedullisia olosuhteita
- asettuu suolistomikrobiston luonnolliseksi osaksi tasapainottaen sitä häiriötiloissa
- tarttuu suolen limakalvolle ja vaikuttaa immuunivasteeseen
- tehostaa luonnollista vastustuskykyä vaikuttamalla suolen limakalvon kuntoon ja vähentämällä haitallisten bakteerien toimintaa suoliston ja nenänielun limakalvoilla- oi aikoja
entis aikojen roskaläjien ja muta kuoppien bakteerit mukavasti kahden desin purkissa ja kaikissa elintarvike myymälöistä saatavilla
- .
Valio Gefilus® tuotteet osana päivittäistä ruokavaliota vahvistavat luonnollista vastustuskykyä ja auttavat pysymään terveenä.
-----------------------------
mutta mitä jos jättää syömättä, aina tulee aikoja jolloin ei saa, tai muuten mieli muuttuu ja lopettaa ko. tuotteiden syömisen.
toiseksi, mitä silloin tapahtuu jos sittenkin saa sen tartunnan, onko se ankarampi kuin tavallisilla ihmisillä ?
MITÄ ???
Tuota ei "rahanhimoiset" halua selvittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1513995Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä392617Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte732033Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli771874Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2041742- 721055
Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n211052Milloin olit onnellinen? Miksi?
Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon140752Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!
Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen27749- 61734