Lakun & Naksun testiduo

Aqualan81

Meillä on menossa kolmas purina päivä ja kupit tyhjenee hyvällä ruokahalulla. Hieman olen joutunu jekuttamaan, kun katit on tottuneet myös märkäruokaan. Toinen kerjää jääkaapista purkkiruokaa ja silloin olen lorauttanut vettä raksuihin, temppu joka toimii:) Ruoka maistuu eikä ole aiheuttanut joittenkin mainitsemia vatsavaivoja. Sen tosin olen huomannut, että ulosteen määrä on suurempi.

Aktiivisuuden lisääntymistä en vielä ole havainnut, mutta luulen ettei vielä näin lyhyessä ajassa sellainen muutos näy. Ruokalaatikko on keittiön nurkassa ja toinen epeli oli sitä innostunut penkomaan niin, että yksi pussi oli raahattu ulkopuolelle ja yritetty avata omatoimisesti. Yrittää kait siirtyä aktiiviseen itseruokintaan:)

3

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aqualan81

      Eilisiltana esiintyi nirsoilua pelkkien raksujen johdosta ja kuppeja käytiin vain kolisuttamassa ja kaapimassa tassuilla ympäristöä. Yöllä raksut kuitenkin olivat kadonneet ja kupit täytettiin. Osa on syömättä töistä palattuani. Pakko oli heltyä ja tarjoilla myös lihapalasia pakkasesta=)

      Naksu on tukevampi tapaus ja toivon, että näillä raksuilla painoa vähän tippuisi. Sellainen puoli kiloa olisi oikein hyvä. Laku taas kaipaisi pikemminkin hieman lisää painoa...en tiedä miten noi raksut sitten hänellä vaikuttaa. Taidan tarjoilla jotain ekstraa hälle erikseen tässä ohessa.

      • Aqualan81

        Raksuja on syöty 1,5 viikkoa ja kulutus on ollut mielestäni aika pientä kahdella kissalla vaikka niitä on ollut jatkuvasti tarjolla. Yksi pussi vasta mennyt. Kerran päivässä aloin antamaan myös märkäruokaa illalla, kun sen perään oli niin kova kerjäys.
        Mitään ruuansulatusvaivoja tai oksentelua ei ole ilmaantunut. Jos ilmaantuisi niin ehkä en enää uskaltaisi syöttää raksuja lainkaan. Tuoksu ja raksujen koko on ilmiselvästi kissojen mieleen. Ainiin ja yksi pussi oli käyty puremassa rikki laatikossa:) Haju tulee vissiin läpi??


      • Aqualan81
        Aqualan81 kirjoitti:

        Raksuja on syöty 1,5 viikkoa ja kulutus on ollut mielestäni aika pientä kahdella kissalla vaikka niitä on ollut jatkuvasti tarjolla. Yksi pussi vasta mennyt. Kerran päivässä aloin antamaan myös märkäruokaa illalla, kun sen perään oli niin kova kerjäys.
        Mitään ruuansulatusvaivoja tai oksentelua ei ole ilmaantunut. Jos ilmaantuisi niin ehkä en enää uskaltaisi syöttää raksuja lainkaan. Tuoksu ja raksujen koko on ilmiselvästi kissojen mieleen. Ainiin ja yksi pussi oli käyty puremassa rikki laatikossa:) Haju tulee vissiin läpi??

        Kuppi tyhjänä yön jäljiltä tänä aamuna. Olen huomannut, että kuppi tyhjenee silloin kun mitään muuta ei ole tarjolla. Jos on vaihtoehtona märkäruokaa niin se häviää ensin:) Vanha tottumus varmaankin...
        Kevään vaikutus kissoihin näkyy selvästi käyttäytymisessä...aurinkoisina aamuina elämöinti alkaa aamutuimaan ja virtaa riittää. En usko, että johtuu ruuasta mutta mitäpäs sitä vannomaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      31
      6322
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      35
      3671
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3572
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      36
      3475
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3046
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2737
    7. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      48
      2718
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      27
      2435
    9. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      125
      2408
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2215
    Aihe