Oma tila, vaadinko mahdottomia?

siltä tuntuu. Eivät tuollaiset ihmiset muuksi muutu. Pahenevat vain vanhetessaan. Kyllä siitä pitää vetää johtopäätökset ajoissa ja toimia sen mukaan.

Kyllä ihmisellä pitää olla omaa aikaa ja tilaa suhteessakin. Hulluksihan sitä muuten tulee ellei saa harrastaa omia juttujaan muutamaa tuntia viikossa. Siitä tosin pitää vähän tinkiä siinä vaiheessa kun lapset tulevat kuvioihin, mutta silloinkin on koko parisuhteen kannalta tärkeää, että kumpikin osapuoli pääsee välillä puuhailemaan, harrastamaan ja tapaamaan kavereitaan yksinään.

Samaten fyysinen tila on ainakin meikäläiselle tärkeää: minulla täytyy olla oma soppi johon puolisoni ei koske. Se voi olla oma lipasto, pöytä tai kirjahylly, mutta siellä on omat tärkeät paperit ja tavarat niillä paikoilla josta ne itse löydän.

Suhteesi kuulostaa enemmän vankilalta. Keskustele nyt kunnolla puolisosi kanssa ja selvitä onko hänellä jokin läheisriippuvaisuus vai onko hän epävarma sitoitumisestasi.

Olemme olleet naimissa melkein kolmekymmentä vuotta. Mieheni juominen on pahentunut vuosi vuodelta, erityisesti nyt kun asumme kaksin. Joka päivä menee vahvaa kaljaa isoja tölkkejä yksi tai pari ja sen lisäksi 2-3 väkevää paukkua. Viikonloppuisin vielä enemmän. Alkoholia kuluu 3-5 l viikossa kaljat. Olen epätoivoisesti yrittänyt häntä saada luopumaan edes arkipäivä juomisesta. Paripäivän kokeilua on kauhean nalkutuksen jälkeen ollut muutamia. Mutta hän ei ole silloin pystynyt nukkumaan, jos iltadrinkit jäävät väliin. Häntä ei kiinnosta mikään muu kuin tvn katselu ja juominen. Hän ei suostu lähtemään kyläilemään eikä halua että kutsumme kylään ketään tuttavia. Harkitsin jo joulun jälkeen että muutan yksin. En pysty toista ihmistä muuttamaan, eikä hän halua ajatella asiaa minun kannalta. Lähteminen on niin vaikeaa... Välitän hänestä paljon mutta hän lupaa aina että asiat muuttuu seuraavalla viikolla.... hänen mielestään juomisessaan ei ole mitään outoa. Kuinka kauan jaksan?

tule kauaa kestämään suhteenne jos olet fiksu. Nimittäin se toisen väkisin vierellä pitäminen ajaa toista vain kauemmas. Itselläni ja tutuilla ollut sellaisia ongelmia eri suhteissa, että ens alkuun joku mies on näytellyt et sille ok jos meen vaikka terassille tai keikalle mut sitten naamasta näkee et ärsyttää. Saattoi olla myös syyllistämistä ja marttyyriksi tekeytymistä tms. kuten vaikka tarjoamalla kyyti vaikka tahdoin mennä bussilla tai mies halusi välttämättä käydä ostamassa keikkaliput vain jotta mä syyllistyisin...miks pitää tunkea joka asiaan??=omistushalu

Sitten sellainen että joku mies on voinut olla tosi tylsä eikä keksi mitään yhteistä tekemistä koskaan mutta ei oikein kannusta naistakaan menemään mihinkään bileisiin tai likkakaverin kanssa baariin ja saattoi tunkea jossain vaiheessa iltaa mukaan puoliväkisin...? Ts. mikään ei kiinnostanut mutta naisen perässä roikkuminen kyllä - vaikka itse saattoi häopyä jhk kaverin luokse vain ilmoittamalla asiasta kun taas naisen piti varovasti kysyä voiko mennä jonnekin. Ei semmoinen oikein innosta jos tietää ettei saa/ole hyvä mennä minekään, ei sitä lopulta jaksa tehdä mitään!

mulla 5 vuotta pitkä suhde kaatui just sihen kun ei ollut sitä omaa aikaa ollenkaan.
oltiin 24/7 naamat vastakkain ni loppuhan siitä tuli,,,,terv.zx10.

Itse annoit jo vastauksen jossa kerroit: "Mieheni mielestä on kohteliasta keskustella ja puida kaikki menemiset ihan läpikotaisin, olen itsekäs kun en niin halua tehdä."

Miehesi on huomioiva ja haluaa yksinkertaisesti tietää missä menet ja mitä teet. ONko se väärin?.
Se on välittämistä ja huolehtivan miehen ele. Tämä on yksinkertainen asia mutta mielestäni suurentelet asiaa ongelmaksi. Kirjoituksesi antaa ymmärtää että et halua miehesi tietävän missä menet ja viiletät joka tuntuu enemmän kuin oudolta.

Tuntuu kuin ettet halua seurustella tai jokin asia on nyt jäänyt kirjoituksesta pois. Yksi asia mikä tuli mieleen on se että jos olet ollut uskoton tai tehnyt jotain sellaista mikä vaikuttaa luottamussuhteeseen vahingoittavasti. Et ehkä tietä mitä miehesi tietää ja päinvastoin.

Vaikutat salamyhkäiseltä monellakin tavalla joka ei ole hyväksi terveelle suhteelle! Mielestäni et ole valmis parisuhteeseen tai ansainnut huolehtivaa miestä vaan miehen joka on kaltaisesi tuuliviiri.

Vie äijä mukanas "körtti-ompeluseuroihin" jne.. Kyllä alkaa nalkuttaan, jos ei älyy olla lähtemättä ja kyyläämättä. Kuljeta sitä naistentavaraliikkeissä ja kampaajalla. Sovi jonkun kaverin kanssa, että nyyyyyt olllaaaaan siitteeeeen piiiiitkääään jnen, jne... Jä äijä vahtaamaan oven suuhun, jos sitä niiin kiinnostaa. Kyl meillä konsteja löytyy. Viimein se lopettaa, kun huomaa, että ai-fi... taas lähdetään "ostoksille"...

Kun luin Sinun kirjoitustasi, tuntui kuin se olisi ollut entisestä elämästäni ja vanha ahdistus nousi heti pintaan. Olen ihminen, joka on aina halunnut olla myös yksin eli sitä kuuluisaa omaa aikaa, joka ei todellakaan tarkoita pettämistä ja vieraissa hyppimistä. Entinen mieheni oli ihminen, joka halusi tehdä suurinpiirtein kaikki asiat AINA yhdessä ja minua se ainainen yhdessäoleminen ja-tekeminen ahdisti. Viimeisiä niittejä tämän asian suhteen oli se, kun en voinut lukea kirjaa eli syventyä johonkin aivan omaan, kun hän oli kotona. Ilmeisesti hän koki että se oli häneltä pois. Erosimme kyllä myöhemmin, ei todellakaan pelkästään tästä syystä, mutta luulisin että tälläkin seikalla oli osuutta asiaan.

Kyse ei ole välittämisestä -miehesi puolelta siis. Olen elänyt samassa tilanteessa ja voin kertoa, että kyseessä on sairas riippuvuussuhde, miehesi siis pyrkii symbioosiin kanssasi (joka on tervettä vain vauvoilla). Hän ei ole kokonainen, ei ehkä rakasta itseään, vaan on epävarma. Mutta sillehän sinä et mitään voi, vaan ainoastaan sille, mitä SINÄ teet asialle. Suostutko tähän ahdistuksestasi huolimatta. Kuulostaa siltä, että teet niin tai näin, miehesi syyllistää sinua. Ja sinä päätät, kannatko syyllisyyttä. Et ole itsekäs, mutta niin kauan kuin itse uskot sitä olevasi, olet ahdistunut (kyse ei siis ole niinkään siitä, miten miehesi käyttäytyy vaan siitä, että annat sen vaikuttaa sinuun näin). On tietenkin rankkaa jatkaa omia juttujaan, jos toinen jatkaa syyttelyä, vaikka nuo menosi ovat täysin normaaleja ja tervettä toimintaa. Sitten onkin aika miettiä, onko enää vaihtoehtoja. Itse yritin kaikkeni, kunnes en enää nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin eron. Itseään ei saa hylätä, se ei palvele ketään. Nyt olen onnellinen.

On muuten aika kumma juttu, kun itsensä rakastamista pidetään itsekkäänä. Eihän ihminen voi rakastaa ketään muutakaan, jos ei ensin rakasta itseään. Ottakaamme vastuu omasta onnellisuudestamme ja maailmasta tulee paljon parempi paikka.=)

Luin kyllä koko tekstisi vaikka vastaan lyhyesti.
Huudat sille äijällesi että anna nyt perkele minun hengittää yksin!
Laita samalla se hänelle mailina, textrarina ja jääkaapin oveen.

Taidat olla miehesi ensimmäinen vakavampi suhde-tai häntä on ainakin petetty pahemman kerran aikaisemmin.Itselläni ei tulisi mieleenkään lähteä tapaamaan emäntäni tyttökavereita-mielummin menen sillä aikaa kamujen kanssa ottamaan pari nasevaa tai raavin vaan munia kotona ja katson töllöä.
JOS TOI SUHDE KESTÄÄ,NIIN SYÖN HATULLISEN PASKAA...

Mulla on suhteellisen samallainen tilanne esimerkikksi mun puheluita seurataan /kuunnellaan mut tää ei ymmärrä että onhan mullakin vanhoja ystäviä tää tuntuu kahlitsisemelta pitäiskö mun jättää tyttö ystävä silti mä rakastan mun kimma frendii

Mene äkkiä hoitoon.

Joka ikinen kerta, kun sanon miehelleni että "nyt haluaisin oikeastaan mennä yksin, koska haluamme jutella ihan naistenvälisiä juttuja" mieheni loukkaantuu.

1.eiköhän kannattaisi puhua puolison kanssa ja sanoa suoraan, jos mies tulee jonon hännillä työn, kavereiden ja omien harrastusten jälkeen.

2.miltä sinusta tuntuisi, jos mies menisi kerran viikossa ns kavereiden kanssa kaljalle?

Taisin aiemmin täällä jo suositella kirjaa Anthony de Mello: Rakkauden tiellä. Erinomainen, lyhyitä tekstejä ja ajatuksia positiivisella tavalla avartava kirja. Painos taitaa olla loppu, kirjastosta löytyy. Lue sinä ensin ja pyydä miestäsi sitten lukemaan tai jos ei tykkää lukea, niin löydät sieltä oivallisia lauseita sanottavaksi niin, ettet satuta häntä.
Sitten puhukaa. Toisen opettaminen on vaarallista parisuhteessa. Älä luovuta, hän vain pelkää. Hän ei pysty läheisriippuvuudessaan rakastamaan eli antamaan sinun olla vapaa. Kuulostat siltä, että asialla on jo kiire, pommisi on räjähtämässä.

Selekeästi.narsistihan ei halua, että kumppanilla on mitään omia juttuja, kuten ystävät jne...Narsisti haluaa kontrolloida toista kaikesta ja olla mukana kaikessa, ettei vaan jää mistään paitsi.Juuri tuo "häpeätkö minua jne" on tyypillinen keino narsistilta kääntää asia toista osapuolta vastaan ja tehdä itsestään pyhimys. Usko pois, tunnen tuon ihmistyypin.Läheltä (erittäin läheltä) seuraan koko ajan yhden narsistin elämää ja sitä kuinka muut siitä kärsivät. Pahenee vaan iän myötä.

Jätä se äkkiä! Pian ennenku huomaatkaan sulla on kakaralauma pallona jalassa, ja sittekun haluaisit lähteä, mies vetoaa Dr Philin neuvoihin parisuhteen kasassa pitämisestä lasten takia. Eihän sitä tiä, vaikka se salaa tekis sut yöllä raskaaks? Tätäki on kuulemma sattunu.

Tota se tulee olemaan loppu ikäs. Onko pakko olla kyttääjän
kanssa.
Kai se on parempi olla edes jonkun kanssa, kuin yksin?!?!
Menkää naimisiin niin helpottaa, ehkä.
Hyviä ahdistuksia!
Jatkakaa!!!!!!!!!!!!

Vaikeassa tilanteessa olet. Olin miehenä samanlaisessa tilanteessa useampia vuosia sitten. Naisystävälleni parisuhde tuntui olevan sellainen puuhakerho, jossa koko ajan tehdään asioita yhdessä. Minä taas kaipaan suhdetta, jonka syliin kumpikin voi tulla omasta elämästään latautumaan, kun siltä tuntuu. Ihmsillä on kovin erilaisia tarpeita. Minä tarvitsen aikaa paitsi ystävilleni myös itselleni ja harrastuksilleni -- ja myös ihan silkkaan asioiden ja elämän pohtimiseen. Naisystäväni ei voinut ymmärtää tätä. Yritin selittää, että minulla on enemmän annettavaa suhteellemme, jos minulla on omaa tilaa ja aikaa. Tämä ei mennyt perille, hän ei yhtään kyennyt ymmärtämään, mitä yritin sanoa.

Ratkaisuani mutkisti, että hän oli kyllä muuten lämmin ihminen ja viehättävä nainen. Minun osaltani dilemman ratkaisi sitten se, että hän käveli ulos suhteesta, kun halusin viettää kesälomani ensimmäisen illan omassa rauhassani. Hyvä näin, minulla ei ollut antaa sitä mitä hän tarvitsi, ja olen sittemin löytänyt kumppanin jonka tarpeet ovat lähempänä omiani.

Pian tämän suhteen päättymisen jälkeen näin leffassa ranskalaisen filmin -- muistaakseni "Love-X" nimeltään. Siinä nainen alkoi epäillä miesystäväänsä uskottomuudesta,kun tämä oli niin paljon teillä tietämättömillä. Eräänä päivänä nainen seuraa mistä, ja löytää tämän kahvilasta lukemassa kirjaa. Nainen raivostuu: sen vielä ymmärtäisi, jos mies pettäisi häntä toisen naisen kanssa, mutta että kirjan kanssa...

Oletko ajatellut, että voiko miehesi olla narsisti? Kuulostaa kovasti vaimoltani ja olen tullut siihen lopputulokseen, että mikään muu ei selitä hänen käytöstään, kuin narsismi.

Tuo, mitä kaipaat, on ihan normaalia. Kaipaan sitä samaa.

Erinomainen kirjasuositus: Uskalla lähteä -uskalla jäädä. Tämä avaa silmät tajuamaan, mistä on kyse. Ja ehkä tekemään päätöksiä.

miksi saan sellaisen vaikutelman kirjoituksestasi että kun olet töissä/koulussa niin miehesi soittelee tai laittaa viestiä lähes kokoaika kysyäkseen kuulumisia tms...
et todellakaan vaadi liikoja!!!! lähde vain kavereittesi kanssa ulos pitämään hauskaa!!!! kokeileppa joskus semmost et ovella vain sanot et nyt lähdet ja tulet muutaman tunnin päästä takaisin.... jos puhelin alkaa soimaan herkeämättä niin laita kiinni se ja sitten kun olet lähdössä kotiin niin voit soittaa ja kysyä et tarviiko kaupasta tuoda jotai...

mutta jos ei miehesi todellakaan tajua antaa sinulle omaa tilaa ollenkaan niin lähde tuosta suhteesta piakkoin pois!!!!! hulluksi pian tulet jos et todellakaan saa omaa aikaa ollenkaan!!!!!

meillä kyllä lähes tulkoon kaikki menot mennään miehen kanssa yhdessä ja kavereitakin nähdään yhdessä.. mutta se menee niin että kaverin mies ja omani juttelee omiaan ja mä voin kaverini kanssa jutella mitä haluan.... olemme yhdessä mutta annamme toisillemme omaa tilaa myös noin... ja jos on jotain tyttöin juttui kaverini kanssa niin saatamme mennä vaikka toiseen pöytään istumaan ja juttelemaan tai vaikka ulos tupakille... eipä mieheni ole siitä moksiskaan... ja eipä häntä haittaa vaikka menisin yksin kaverini kanssa ulos... onhan hänelläkin kavereita joiden kanssa pyörii missä milloinkin sattuu....

Ilmeistä on että teillä on ongelma josta ette osaa kommunikoida. Epäilisinpä että miehesi ei pysty luottamaan sinuun. Mistä lienee se sitten johtuukin niin siitä teidän kannattaa keskustella. Jos ette kykene keskustelemaan ja selvittämään suhteessa olevia pieniäkään ryppyjä on melko turha alkaa rakentaa vuosisadan rakkaustarinaakaan.

Itse en kyennyt enää luottamaan vaimooni ja rakentavaa kesksutelua oli mahdotonta saada aikaseksi joten vaihtoehtoina on juuri tämän kaltainen toiminta ja/tai ero.

Nyt elämä taas hymyilee ja uskon että ratkaisu lähteä eri suuntiin oli paras vaihtoehto ja varmasti kasvatti meitä kumpaakin ihmisinä.

Miehelläsi ei ole oikeutta suutua jos haluat mennä jonnekkin ystäviesi kanssa. Jokainen tarvitsee omaa aikaansa. Jos sinä yrität tunkea mukaan kokoajan niin hän huomaa millainen itse on. Tai sitten kannattaisi kokeilla terapeuttia.

Mielestäni tuon perusteella, olet kaukana itsekkäästä!! Olet ottanut enemmän miestäsi huomioon, kuin moni muu samanlaisessa tilanteessa! Voin ihan omasta kokemuksestani sanoa, että tuollainen ihminen ei muutu, jos saat hänet ehdotettua terapiaan kanssasi..niin sillon voi olla vielä toivoa siihen, että hänkin näkisi asiat toisin. Mieleeni tuli myös se, et jos kokeilisit lähestytä hieman eri tavalla häntä asiasta? Poistamalla lauseestasi vaikka sen "yksin" sanan, esimerkiksi "menisin näkemään ystäväääni tällöin ja tällöin, sullakin olis varmaan hyvä mahdollisuus tavata vaikka omia kavereitas sillon! :)" En tiedä...se vain tuli mieleen niinkuin se terapia ehdotuskin, mutta jos nuo asiat eivät auta niin on parempi katsoa syvälle sisälleen ja miettiä haluuako sillon jatkaa elämäänsä sen ihmisen kanssa. Hullukshan siinä tulee pakostikkin, jos ei ole ollenkaan mitään omaa..kaikki pitäisi vain tehdä aina yhdessä. Toivottavasti saat täältä edes hieman apua ja lohtua!! Kaikkea hyvää sinulle!!

Ahdistus ei kasva vaan se on yleensä olemassa jo alusta alkaen! Miehen syylliseksi tekeminen vielä vahvistaa sen.
Ahdistumattomalla ihmisellä ei ole tarvetta edes pohtia moista vaan avoimuudellaan sekä jakamiskyvyllään kykenee tukemaan toista ja itseään pitämään tilan vapauttavana. Myös jos ja kun on "salattavaa" se ahdistaa. Syylllinen tietty on joku muu kuin oma sisin!!!!

Puhumista ei tarvii paljoa vaan teot tukevat vääntämisestä soljumiseen.

MIEHESI ON MUSTASUKKAINEN HULLU JOKA TULEE VIELÄ TEKEMÄÄN PAHAA SINULLE!!!!!



JÄTÄ SE HULLU..kauheeta käytöstä tollanen että haluaa olla lähelläsi ja tehdä asioita yhdessä..

voin kokemuksesta sanoa että ole oikein tyytyväinen mieheesi jos ei muita ongelmia teillä ole!!!!!!!!!!!!

Suhteen hoito ja huolenpito alkaa jus siitä että, haluaa kertoa ja tukea toista luottamaan sekä ansaitsee LUOTTAMUKSEN. Tähänhän kasvestaan yhdessä ei erikseen.

3 vuotta on lyhyt aika, sekä kuvittele aina itsesi toisen asemaan niin tajuat ja saat teoillesi tuen! Mikäli et halua jakaa ja haet yksinkertaisia ILMOITUS menettelyjä suorastaan vaadit itseäsi kohdeltavan samoin.

Siis kyse on aivan muusta kuin kuvaat , tukea kyllä saat "tyttöporukalta" ja täältä miten tulisi lähteä ja jättää ja kulkea itsekästä omaa polkua. Minusta kannattaa lehteä mutta myös pitää tehdä selväksi totuus eli oma osuus asiaan eikä syyttää muita.

ÄLÄ SUOSTU! OLE HIEMAN ITSEKKÄMPI! MUUTEN SINUT MASENNUS PERII.

et ole itsekäs. miehesi tarvitsee terapiaa- hän ei luota itseensä ja on joko narsistinen tai vain itsekäs ihminen, joka haluaa omistaa sinut. olemme täällä lainassa ja jokaisella pitää olla omaa aikaa ystäville sekä' itselleen.

Tarinasi on kuin omasta elämästäni, sillä erotuksella, että olet ollut suhteessa vasta 3 vuotta, minä 30. Olin nuori, kun menin naimisiin ja siinä vaiheessa en osannut vaatia omaa tilaa ja esimerkkinä oli myös omat vanhemmat, jotka olivat aina yhdessä - onnellisen näköisenä - en sitten tiedä olivatko sitä. Minun mieheni on myös sitä mieltä hyvin vahvasti, että kaikki pitää tehdä yhdessä. Ainoa paikka jonne hän lähtee yksin, on karaokekeikat, joita hän tekee harrastuksenaan - onneksi edes nämä. Muuten pitää aina olla yhdessä. Esim. oman siskonsa luona hän ei käy yksinään, vaan minun pitää olla mukana ja vielä pyytämässä sinne. Kaupassakin käydään yhdessä, telkkua katsotaan yhdessä jne. Joskus, kun haluan katsoa eri ohjelmaa, kuin hän ja menen toiseen huoneeseen, tuntuu, että hän loukkaantuu jopa siitä. Lenkille pääsen talvella yksin, kun mieheni ei pysty kävelemään pitkiä matkoja, kesällä pyöräilykautena tämäkin riemu on kortilla. Aikaisemmin oman tilan puute ei ahdistanut, vaan olen alkanut tuntea ahdistusta vasta nyt myöhemmällä iällä. Nyt jo pelkään edessä olevia eläkevuosia - tulen varmaan hulluksi sitten. Olen yrittänyt irrottautua, mutta ei se enää onnistu, vaan tuloksena on vain riitoja ja mökötystä. Yhteys ainoaan sisareenikin on tosi vähäistä, kun aina pitäisi olla yhdessä sielläkin, mutta hän ei halua lähteä sinne. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sinun tulee pitää kiinni omasta reviiristäsi. Jos miehesi ei sitä ymmärrä, voit tehdä omat johtopäätöksesi ja lähteä - on niitä miehiä olemassa. Tämä on kuitenkin aikalailla perustavaa laatua oleva kysymys. Ja jos hän ei ymmärrä oman ajan tarvetta nyt, ei hän tule ymmärtämään sitä vastaisuudessakaan. Yritä selittää hänelle ajatuksesi ja laita kova kovaa vasten oma aika - tai jätät hänet. Tsemppiä!

Huh, huh...kaikenlaista sitä kuulee ja lukee. Kummallinen mies, jos haluaa koko ajan olla naisseurassa! Luulisi sen itsekin tarvitsevan vähän testosteroonia ympärilleen. Todellakin vanhoja kavereita lähdetään tapaamaan välillä yksin viikonlopuksi, viikoksi tai miksi aikaan vaan, jos asuvat kauempana. Tuskin vanhat kaverisi aina ilahtuisivat, jos raahaisit äijäsi mukaan. Jos ovat vaikka sinkkuja, voivat kokea sen inhottavana. Sinä todennäköisesti pystyt kertomaan salaamatta asiat miehellesi, mutta sinun kaverisi eivät välttämättä halua kertoa miehellesi henk.kohtaisia asioitaan, joten äijän parempi jäädä kotiin.
On myös ihan tervettä käydä viikon tai parin lomamatkoilla pelkästään tyttöporukassa, osaa taas sitä kotielämääkin katsoa sen jälkeen uudella tavalla:) Suosittelen kaikille!

Vaihdetaan kumppaneita ja ollaan sitten tyytyväisiä. Minulta saat omia latujaan kulkevan miehen, joka ei halua minua mukaan työpaikan tapahtumiin, ei sukulaisiinsa (minua ei ole esitelty edes hänen vanhemmilleen vaikka he ovat kutsuneet käymään) eikä ystävien luo tai ei halua että tulen käymään kun hänellä on vieraita. Minusta tuntuu, että hän häpeää minua. Hänestä on aivan luonnollista pitää minut erossa hänen sosiaalisesta elämästään. Se onkin meidän suhteen kipupiste, ollut jo kohta vuoden. Muuten osittain jopa erinomainen suhde.

koske pelkästään noin päin vaan myös.... Joka tapauksessa olet oikeassa.

Ymmärrän kyllä pointtisi ystävästäsi. Mutta. Voin itse kertoa että tuossa viime jouluna, tai vähän sitä ennen, annoin minäkin avovaimolleni omaa tilaa kolmen ja puolen vuoden suhteen jälkeen. Se oman tilan antaminen johti omistusasunnon myyntiin ja lopulliseen eroon. Arvaatko mistä syystä.

Tätä miehesikin varmasti alitajunnassa pelkää, vaikka ei sitä itsekään ehkä tajuaisi. Joten mielestäni se on enemmänkin osoitus siitä että oikeasti rakastaa ja haluaa olla kanssasi, kun haluaa tehdä paljon yhdessä.

Mutta kyllähän tuon verran omaa tilaa pitäisi kuitenkin pystyä antamaan, varsinkin jos olet ansainnut miehesi luottamuksen.

Joo omaa aikaa pittää saada olla ja miulla kesti melkein kolme vuotta tai ollaan erossa nyt muutamia kuukausia ,että en tiä jatkankos ,alkaa välillä tuntua ,että oma aikaa ole joka päiväistä tapaamista siihen alkaa kyllästyä ja sitten asoita on jotka ei aina voi mennä toisen mukkaan ,kyllä sitä pittää saada mennä yksinkin asoille ja ei tarvi aina olla puhelin auki tai jos kauppaan menee ,niin jätän välillä puhelimen kotia tai laitan äännetömäksi kun otan mukkaan ,ei kiva jos kaupassa tai yleisellä paikala soi kuin vaik kelalla tai kylässä jossa myös omaa rauhaa eikä aina vastailla puhelimeen tai vastaava,tollanen on omistushaluista jos aina perässä ja ,on asoita jotka ei aina kinosta niistä pitäs pystyä puhumaan ,mutta sit miettii ,että toinen sanoo ---> jaa eikös kiinosta .

Miksi haluaisit joutua umpioon. Elämä ei ole tarkoitettu sellaiseksi. Ei ole mitään järkeä tuhlata aikaansa kypsymättömiin ihmisiin. Olen mies eikä minulle tulisi mieleenkään kahlita naistani omistamisen helvettiin. Jos hän jättää minut niin sitten vaan on ystävällinen ja tekee sen, ei ollut oikea ihminen minulle. Minun naiseni ei koskaan tarvitse pelätä tai kohdata henkistä väkivaltaa. Samaa edellytän kumppaniltani. Kun sinä jätät tuon kaiken = ukkosi, voit joskus huokaista helpotuksesta ja olet onnellinen että se on ohi.

Elin 10 vuotta juuri tuollaisessa suhteessa! Luehan esimerkiksi kirja Sata tapaa tappaa sielu, kirjoitajat Tuija Välioakka ja Arja Lehtosaari.

Lähde vielä kun voit!

Osa neuvoo ja itsekkin haikailet! "Älä suostu" tai lähde kun voit!

Miesten ja naisten on totta ihmeessä tajuttava että, yhteistoiminta ja yheiseläminen on kaikissa suhteissa ja sopimuksissa kyettävä ja haluttava vilpitöntä onnistumista ja se tottakai vaatii harjaantumista sekä osallistumista rakentavasti.

Mikä ihmeen neuvoa ja käsitystä on tuo ettei halua tai tahdo tehdä asialle mitään vaan alkaa vonkumaan ahdistustaan ja velvoitteiden tuomaa vastuuta! Yleensä naisilla on ja varsinkin nykyään se surkuhupaisa käsitys että, suhteessa ollaan ja mies on sitä varten että tämän tulisi palvoa tätä naista.

Normaali mies oikesti hakee luottamuksen arvoista yheistyökykyistä ja sekä avointa naista lapsilleen johon voi luottaa kun vastuut kasvaa ja arki oikeasti koittaa.

Nuo tuppervaara ja tyttöjen illat sekä jatkuva kitinä on tosiaan narisistista ja pilkunviilausta ja tuhoaa suhteen varmuudella. Kerro miehellesi pian että lähtee ja etsii nasen joka on tahtoo kantaa vastuun suhteesta ja sen arvoista. Tila tulee ansaittuna rehellisyydellä. Ottamalla saa sitä mitä tilaa.

Tuolla kaverillasi on selvästi joku persoonallisuushäiriö...
Läheisriippuvainen...tunne-elämältään epävakaa persoona tai tai tai narsku.
Jos hän kilahtaa nyt noin pienistä asioista, voit olla varma, että elämän suuremmissa asioissa, kuten perheen ja asuntovelkojen yms. kanssa tulet vielä saamaan turpaan.
Henkisesti tai fyysisesti, mutta kuitenkin.
Suosittelen tekemään oman pääsi mukaan, kyllä pitäisi riittää tuollainen vapaus hänenkin nuppiinsa.
Jos hän muuttuu sairaan mustasukkaiseksi tai "joutuu sivuun" huomion keskipisteestä vastoin omaa "oikeutettua tahtoaan", huomaat varmaan käytöksen muuttuvan uhkaavaksi...kiristämiseksi.
Hän antaa ehtoja, joihin ei ole oikeutta.
Saattaa aluksi tuntua tosi hyvältä, sehän osoittaa hänen rakastavan...mutta jo muutamassa hetkessä alkaa tulla vastenmielisyyttä, koska joudutkin selittämään ja neuvottelemaan kaiken hänen kanssaan.
Kauppareissuista lähtien...miksi meni niin kauan.

Ainut oikea tapa on hankkiutua eroon, nämä vaivat paranevat tuskin koskaan, aina pahenevat vain.

kuulostaapa miesystäväsi kovin epävarmalta itsestään ja asemastaan parisuhteessanne. jokatapauksessa ei kovin kivalta ja "normaalilta" vaikuta. onneksi teillä tuntuu olevan kuitenkin hyvä keskusteluyhteys;) ehkä teidän kannattaisi suraavaksi jutella tästä aiheesta? toivottavasti pääsette vaikeuksien yli.

Miehesi luultavasti ahdistuu ollessaan erossa sinusta. Voi olla, että hänellä on hylkäämiskokemuksia lapsuudessa. Aikuisesta niinkin pieneltä tuntuva asia, kuin hylkäämisellä uhkailu riitojen aikana, saattaa muuttaa lapsen ajatusmaailmaa niin radikaalisti, että lopputuloksena on ahdistuminen aikuisena. Ahdistuksen laukaisee tilanne, jossa on piirteitä lapsuuden hylkäämiskokemuksista. Laukaiseva asia voi olla hyvin, hyvin pieni asia, jota voi olla itsekin vaikea tiedostaa.

Parasta apua miehellesi olisi terapia (esim. kognitiivinen psykoterapia), jossa ahdistumisen taustalla olevat syyt ja ahdistuksen laukaisijat saataisiin jäljitettyä ja miehesi voisi alkaa itse toimimaan ahdistuksen hallitsemiseksi.

Omalta kannaltasi voisit yrittää ajatella asiaa niin, että luultavasti miehesi on paljon enemmän ahdistunut kuin sinä, joten yritä sinä tukea miestäsi parhaasi mukaan ja olla ymmärtäväinen, sekä mikä tärkeintä, saada hänet ammattilaisen puheille.

Kunhan miehesi oppii hallitsemaan ahdistustaan ja kun häntä ei enää ahdista yksinolo, saat varmasti enemmän aikaa itsellesi. Kaikkea hyvää ja jaksamista teille molemmille =)

Sellaisestahan tuossa on kysymys. En todellakaan ymmärrä miksi pitäisi olla koko ajan tappituntumalla.
Olen saanut kärsiä tuollaisesta mustasukkaisesta toiminnasta jo yli 30 v ja se on todellakin masentavaa.
Kyllä ihminen tarvitsee omaa tilaa parisuhteessakin.
Vaikeinta tässä on ymmärtää se , että mitä tuollaiset ihmiset sallivat itselleen he eivät voi saalia toiselle.
Irtoa suhteesta jos vielä voit!

Samanlaista "sitomista" olen kokenut vuosien ajan vaimoni puolelta. Haaveilin festareilla käynneistä, pidän bändien keikoilla käymisestä. Olen hieman erakkoluonne ja kaipaan paljon omaa aikaa. Tykkään tehdä asioita yksin. Tingin kaikesta omasta kun toinen ei siitä pitänyt.
Ahdistuin avioliitossamme paljon ja aloin juomaan pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Päivittäinen tissuttelu loppui kun ostin moottoripyörän. Sillä sain vapautta ja tilaa hengittää. Huomasin olevani täysin perheeni ulkopuolella ja ahdistunut. Silmäni avautuivat.... Otin väkisin sen tilan itselleni, mutta huomasin, että se ei sovi perheeseen. Mietin elänkö ahdistuneesti perheessä vai mitä teen. Muutin pois...Nään, että pelastin itseni.
Parisuhteen perusta "vapaana yhdessä"

Noin tukalassa elämäntilanteessa pitkään oleminen ei sovi juuri kenellekään vaan epäterve suhde sairastuttaa sinut. Miehesi ei rakasta sinua oikealla tavalla vaan oman väärän pinttyneen käsityksensä mukaan. SINULLA on kiire alkaa etsiä apua suhteeseen jos miehesi jyrää ja manipuloi sinua jatkuvasti. Pian pakenet toiseen suhteeseen tai reagoit muuten kummallisesti. Juttele ensin suhteestasi jonkun parisuhdeterapeutin kanssa ja jos niehesi ei halua ryhmäistuntoja niin suhteestanne tulee karmea ennenpitkää. Itse olin manipuloiva vaimoani kohtaan vaikkakaan en rajoittanut hänen menojaan joita on joka viikko juuri lainkaa. Yhdestä risteilystä pyysin rahasyistä luopumaan mutta siitä ei jäänyt kaunaa. Kuitenkin vaimoni rakkaus vuosi vuodelta hiipui koska olin edelleen manipuloiva ja halusin olla oikeassa. En kuitenkaan osoittanut kunnioitusta ja rakkautta ihmistä kohtaan ,joka on minulle se läheisin. Nyt olen luopunut itsekkäistä vaateistani ja koitan olla niinkuin "Kr istus seurakunnalle" eli ajatella hänen etuaan kaikessa ja kunnoittaa hänen valinnanvapauttaan. Hän oli valmis jopa eroamaan minusta ja siihen hänellä oli oikeus. Nyt olen muuttunut ja haluan palvella häntä enkä alistaa koska rakastan oikeasti. Hänellä on oikeus edelleen oikeus lähteä suhteesta halutessaan,koska emme ole pakkoavioliitossa mutta onko hänellä aihetta siihen enää?

Kyllä jokaisessa pari suuhteessakin pitää olla mahdollisuus omaan aikaan, ei siitä oikein tule mitään pidemmän päälle jos kaikki hommat pitäisi juuri tehdä niin että on oma kumppani paikalla. Sen verran saisi kyllä luottaa kumppaniinsa että voisi olla omissa oloissaankin. Toki kun on menossa on niin hyvä se on kertoa minne menee, "hei meen käymään ulkona lapsuuden ystäväni kanssa" ja näin päin pois... Jos siltikään ei puoliso osaa antaa tilaa niin ei olisi ainakaan omalle kohdalle sopiva henkilö kyseessä, mut toki voi sen puolison joskus ottaa mukaan niin pääsee hänkin näkemään minkälaisesta ihmisestä on kyse. Epätietoisuus on se mikä kalvaa eniten...

Täällä on monia puheenvuoroja siitä, miten ihmistä ei voi pitää vankilassa jne. Kysyisin näiltä ihmisiltä, että mitäs sitten jos on sellainen välimatka ettei voida tavata kuin viikonloppuisin ja toisella on lapsi, joka hankaloittaa seksiä. Onko oikein vaatia tai ainakin olla syvästi pahoillaan jos haluaa, että ne vähät kahdenkeskiset hetket sitten kanssa on kahden kesken? Eikä niin, että kavereita lähdetään tapaamaan juuri silloin. En kyllä ainakaan itse pysty moisesta olemaan aidosti onnellinen, vaikka toki luvan annankin JOS sellaista minulta erikseen kysytään (en kyllä ymmärrä miksi pitää kysyä).

Mieti tarkkaan mitä elämältä haluat!!
Itse olen ollut naimisissa 30v. ja tilanne on edelleenkin samanlainen kuin sinulla nyt.Luulin että kun vanhenen niin mies löysää narua edes hiukan ..vaan ei,,tiukemmaksi käy.En ole edes koskaan päässyt esim.laivareissulle tyttökavereiden kesken...yötä ei saa olla pois kotoa.Kerran vuodessa sentään pääsen
kun on työn puolesta kurssia.Puhuttu on ja melkein erottu vaan mikään ei muutu.
Toista ei voi muuttaa...vain itseään..ja joko sopeutua tai sitten ei.
Mieti siis tarkkaan...sinulla on vielä elämä edessäsi...ja voin vakuuttaa että tilanne ei kyllä itsestään muutu.
Minustakin on tullut niin arka että pelkään jo kertoa jos on joku meno...vaikka hän ei koskaan ole käynyt
käsikis...vain ivallista puhetta..tinkimistä ja mulkoilua...kaikkea ikävää...
Toivon että jaksat tehdä ratkaisusi ajoissa.

On ihmisiä, jotka haluavat aina olla kaksin. He eivät voi sietää yksinoloa, vaan tarvitsevat sen toisen kainaloonsa. Jos tällä toisella on ns. oma elämä, hän loukkaantuu ja ottaa itseensä: "enkö minä riitä sinulle?" Ratkaisu tähän on keskustelu ja harjoittelu. Sinulla on oikeus tavata kavereitasi sukupuolesta riippumatta ihan ilman puolisoasi. Ja hänellä on tietysti sama mahdollisuus. Teillä on omat työt, omat ystävät, omat harrastukset...jne. mutta teillä on myös ne yhteiset. Puoliso kuuntelee ja viettää kanssasi aikaa kuten paras ystäväsi, mutta hän ei seuraa perässäsi töihin... Jaatte kodin, jaatte ilot ja surut, jaatte ehkä osan kavereistakin.... mutta kaikkea ei tarvitse jakaa. Eihän teillä ole mitään juteltavaakaan, jos teette kaiken yhdessä.

Olen 25-vuotias ja olemme seurustelleet avopuolisoni kanssa 10 vuotta... ja suhteemme peruskivi on ehdottomasti luottamus toiseen. Kummallakin on oma elämä, mutta myös se yhteinen elämä. Minä saatan lähteä ystävien kanssa viikon ulkomaanreissuun, kundikaverin jäädessä töihin. Kundikaverini voi mennä perjantaisin kaveriensa kanssa baariin, jos siltä tuntuu. Ja sitten taas käydään kuntosalilla yhdessä, kutsutaan yhteisiä kavereita kotiimme illanistujaisiin... sitten taas jutellaan toistemme kuulumisista pyöritetään kotia... Kotini on siellä missä hänkin, mutta muuallakin pitää käydä, jotta voi iloita kotiinpaluusta. Jaamme ilot ja surut, olemme toistemme olkapäät... mutta emme rajoitaa toisen elämää.

Jos avopuolisoni kieltäisi minua näkemästä ystäviäni yksin, tuntisin sen vapauden riistona. Sellaiseen en rupea. Pitää osata luottaa toiseen. Kerro poikaystävällesi miltä sinusta tuntuu, kun sinuun ei luoteta, kun sinä et saa tehdä omia asioitasi. Ne eivät ole häneltä pois. Ne tuovat parisuhteeseesi lisää. Voit ystäväsi tavattuasi kertoa poikaystävällesi kuinka ihanaa oli vaihtaa kuulumisia vanhan tutun kanssa ja kuinka kauniilta ja onnelliselta hän näyttikään. Samoin sinun täytyy antaa (ehkä jopa rohkaista) poikaystävääsi tapaamaan ystäviään tai harrastamaan jotain ilman sinua.

Uskon, että saatte asiat sovittua, jos istutte keskustelemaan aiheesta ennen kuin on tilanne päällä. Tsemiä.

Meillä vaimo ei hyväksy ystäviäni- Oikeestaan niitä ei edes montaa ole. Jos mun kaveri tulee meille kylään kahville, niin ei aika koskaan sopiva ole. Ja inhottavia huomautuksia, riitaa, sitä siitä seuraa vaan. Minun pitäis suostua kaikkeen. Olen jo ajatellut, että ulko-ovelle pitää laittaa kyltti "pysy poissa, pääsy kielletty". Saa sitten eukko nukkua rauhassa, eikä ainakaan mun kaverit häiritse. Oli sitten päivä tai ilta.

Miksei elämässä vois vallita suvaitsevaisuus? Hyvä tahto ja ymmärrys myös toisen tarpeille? Ehei... riita, tavaroiden paiskimista, haukkumista, erolla uhkailua. Päivästä toiseen.

Koen olevani orja, joka on hyväksytty vain, jos teen kaiken kuten eukko määrää. Muuten saan maistaa tekemisieni seurauksen.

Meillä se on aina mennyt niin, että minä (nainen) olen luonteeltani se mieheeni ripustautuva ja loputtoman läheisyydenjanoinen. Olimme olleet suurimman osan yhdessäoloajastamme 24/7 yhdessä, kunnes mieheni alkoi vaikuttaa ahdistuneelta, kylmältä ja etäiseltä ja tämän takia meille alkoi tulla riitojakin, oma olonikin tuntui aivan kurjalta kun mies ei halunnut läheisyyttä ja hellyyttä enää läheskään niin usein. Kunnes tässä yhtenä iltana tajusin kunnon rehellisen keskustelun kautta että siitä se kaikki kiikasti - mieheni tarvitsee epätoivoisesti omaa henkilökohtaista ilmaa välillä, ja ymmärrän häntä nyt täysin, koen paljon myötätuntoa häntä kohtaan. Pyrimme nyt yhteistuumin järjestämään aika hänelle, niin että esim. minä olen useammin joitain aikoja poissa kotoa (hänellä ei ole nykyisellä asuinpaikkakunnallamme kavereita, mutta asia korjaantuu pian, kun muutamme hänen kotipaikkakunnalleen). Kun mieheni olo paranee muutoksen jälkeen (toivottavasti ainakin), niin minäkin ehkä saan kaipaamaani aitoa hellyyttä enkä joudu sitä aina pyytämään.

Vika ei siis ole sinussa, sinulla on ihan oikea ja ymmärrettävä tarve. Miehesi tässä pitäisi saada jotain liikkumaan siellä hänen pääkopassaan. Kummankin tulisi oppia kunnioittamaan toisen näkemystä suhteestanne. Hän saattaa nähdä ettet ota suhdettanne tarpeeksi vakavasti, vaikka todellisuudessa ottaisitkin. Ehkä miehesi alkaa todella pohtimaan asioita, jos kerrot hänelle suoraan ettet tiedä kauan kestät moista?

Siinahan on sulla taysin mustasukkainen mies! Kelpaat kotiin ja muualle kahdestaan mutta yksin jos menet olet pettaja ja valehteleva! Herranjumala! Kylla omia asioita saa olla. Mina karsin tasta jonkin aikaa kunnes tein selvaksi etta joko han haipyy elamastani tai antaa minun myos elaa omaani. Ei toista voi omistaa. Puhu miehesi kanssa onko hanella tapahtunut jotain mika taman kayttaytymisen aiheuttaa. Selita hanella mita sina myos vaadit elamalta=kaverit jne. Kerro kuinka nama asiat tekevat sinut onnelliseksi ja jos han ei halua sinun naita asioita tekevan, tulet onnettomaksi. Ja ala anna menna niin pitkalle etta sinusta tulee samanlainen. Minuun poikaystavani kerkesi negatiivisesti vaikuttaa ja syytan hanta tasta edelleen. Mutta enaa ikina en hanelta kuule narinaa kun kerron tekevani jotain. Han kannustaa ja on iloinen. Ja tahan on pitka matka joten aloita nyt jo tama karsiminen. Tsemppia!!!!

Itse en voisi elää suhteessa jossa toinen roikkuisi kiinni kuin iilimato. Kummallakin pitää olla kavereita joiden kanssa voi joskus viettää aikaa. Jatkuvaa baarissa juoksemista yms. ei tarvitse kenenkään kestää mutta esim. kyläily yksin ja kahviloissa/syömässä tms. käyminen on jokaiselle aikuiselle välttämätön henkireikä. Jos vaikkapa menen sinkkuystäväni luokse kylään niin kyllä miestäni mukana raahaa!

Olen myös tyytyväinen kun mieheni välillä lähtee vaikkapa kaverin luo pelaamaan tai hallille katsomaan jääkiekkoa. Saan omaa aikaa rauhassa kotona jolloin voin rauhassa keskittyä omiin juttuihini. Käymme myös yksin tai siis omien ystäviemme kanssa ulkona eikä tästä ole koskaan aiheutunut eripuraa.