Ensikokemuksia uudesta ruuasta

elisantt

Tervehdys kaikille palstalaisille ja koemaistelukumppaneille!

Meillä on kuusi kissaa, jotka saivat kunnian toimia Purinan uuden ruuan koemaistelutestiryhmässä. Tässä ovat meidän lauman ensireaktioita uudesta herkusta, johon pääsimme tutustumaan kunhan ensin tämän kokeen parhaimmassa yllätyslahjassa eli pahvilaatikkossa, jossa ruuat tulivat, oli ensin leikitty pitkä tovi.

Ensimmäisenä uutuusruoka läpäisi hajutestin. Kuudesta kissasta viittä tuoksu houkutti, ja yksi totesi papanoiden olevan jokseenkin hajuttomia. Minäkin tuoksutin ruuan uteliaisuuttani, ja ensimmäinen mielleyhtymä oli eläinlääkäristä ostetut kuivaruuat eli tuoksu oli peruspapanahaju, joka ei ole kemiallinen eikä vastenmielinen.

Seuraavaksi papanoita maisteltiin, ja ruoka teki erittäin hyvin kauppansa. Jopa siinä määrin, että kaikki tarjolle laitettu kelpasi kissoille. Paras suositus on ehdottomasti se, että yksi kissoista olisi ominut pussin ja alkoi raahaamaan sitä pitkin keittiön tiskipöytää! Tätä ei ole ennen tapahtunut, eikä mikään herkku kissanminttuja lukuunottamatta ole saanut noin vahvaa omimisreaktiota aikaan eli suositus on kova! Bon Appétit!

Muutama omistajan kommentti ja havainto ruuasta tähän loppuun.

Pidän paukkauksen ulkonäöstä. Pussin väri, koko ja materiaali tuntuvat hyviltä. Väri on selkeä, sen erottaa hyvin tulevaisuudessa marketin hyllystä ja ohjetekstit ovat selkeät. Koska meille kissat ovat perheenjäseniä, joiden ruokaan ja hyvinvointiin sijoitetaan rahaa, on ensisijaisen tärkeää tietää mitä kissoille syöttää. Tuotteen kokonaisuus on tärkeä kriteeri, ja laadukkuus tulee tässäkin esille. Tietty määrä luksusta pitää olla - tässäkin asiassa. Nämä ovat asioita, jotka minulle kuluttajana ovat tärkeitä.

Jatkossa lisää havaintoja.

Kurnauskisterveisiä kaikille

0

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        31
        6322
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        35
        3671
      3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        53
        3572
      4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

        Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
        Maailman menoa
        36
        3475
      5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        124
        3046
      6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        32
        2737
      7. Millaista läheisyyttä

        Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
        Ikävä
        48
        2718
      8. Antifasismi - mitä se on?

        Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
        Maailman menoa
        27
        2435
      9. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        125
        2408
      10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2215
      Aihe