Vietin hauskuttelupäivän

Tähtisilmä **

ja kotiin tultuani, tuntui, että täälläkin voisi olla kevyen hauskaa jutustelua, kaiken lakkoilun ja laman vastapainoksi.Kävimme pieni jengi kannustamassa ravintoloiden ahdinkoa, syömällä ja viettämässä tapaamista tämän pitkittyneen talven ratoksi. Nauroimme muistellessamme hassua sanayhditelmää, joka syntyi edesmenneen mieheni käyttäessä sanaa rietas:D Sitä ennen oli siskoni käyttänyt sanontaa ruokoton ripuli, jolloin seuraavassa puheenvuorossa minulta lipsahti ne molemmat vitsin jälkeen: Olipa se ruokottoman rietas!

Nauroimme kuollaksemme, eikä siitä ollut loppua tulla, varmaan herätimme hieman huomiotakin, mutta iloisia ilmeitä noteerasin ympäristöstä!
Onneksi ei lumituiskua vielä ollut kotiin palatessa, joten hauskaa iltaa palstalle:D

17

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yrjö"

      hauskaakin,täälä ollaan mahataudissa.

      • *Kukkahame*

        Nykyään on paljon helpompaa olla nainen. Ennen vanhaan heidät poltettiin roviolla.
        Benedicte 5v.

        Jos haluaa ettei aika kulu ollenkaan, voi mennä kauneushoitolaan.
        Sofie 7v.

        Ennen miehet tappelivat naisten kiimoista.
        Gregor 7v.

        Aviomies on oikeastaan samanlainen kuin isä, paitsi vähän kalliimpi.
        Nelly 5v.

        Isän piti muuttaa maalle, siksi minulle tuli uusi isä joka pysyy kaupungissa
        Selma 7v.

        Olen perinyt silmät isältä ja hiukset äidiltä. Toppatakin olen perinyt naapurilta.
        Sylvia 7v.

        Sisarus on sellainen, jota sekä vihaa että rakastaa. Ihan vaan hirveän rakas paskapää.
        Filip 7v.

        Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella joka saa huonon kasvatuksen on kivaa.
        Tony 6v.

        Oli ihan mukavaa noilla sivuilla tässä teillekin!

      • akusti¤
        *Kukkahame* kirjoitti:

        päästä mukaan näkemään tähtisilmäsi!

      • Tähtisilmä **
        akusti¤ kirjoitti:

        päästä mukaan näkemään tähtisilmäsi!

        Ystäväin kanssa oli rattoisaa
        vieläkin jutut naurattaa.
        Kun tunnettu on jo monta vuotta
        ei siinä aristelle suotta.
        Huuli lentää minkä entää
        kuulumiset vaihdetaan
        maailma järjestykseen laitetaan.
        Poismennyttä kaivattiin
        pikkuisen kastui kyyneliin.
        Ystävät lohtu on verraton
        kaipaus kaunis on pohjaton.
        Hyvillä mielin nyt levolle saan
        huolia ei ole unessakaan.

      • ilo silmään
        Tähtisilmä ** kirjoitti:

        Ystäväin kanssa oli rattoisaa
        vieläkin jutut naurattaa.
        Kun tunnettu on jo monta vuotta
        ei siinä aristelle suotta.
        Huuli lentää minkä entää
        kuulumiset vaihdetaan
        maailma järjestykseen laitetaan.
        Poismennyttä kaivattiin
        pikkuisen kastui kyyneliin.
        Ystävät lohtu on verraton
        kaipaus kaunis on pohjaton.
        Hyvillä mielin nyt levolle saan
        huolia ei ole unessakaan.

        Nuo lastenkin jutut ovat aivan verrattomia.

      • Tähtisilmä **
        ilo silmään kirjoitti:

        Nuo lastenkin jutut ovat aivan verrattomia.

        http://www.youtube.com/watch?v=yAr5CX0P8zM

        Muistelimme ystävieni kanssa mieheni 85 vuotisjuhlaa, jossa tyttärentyttäreni lauloi tämän kauniin laulun syntymäpäiväsankarille.
        Hetki oli liikuttava,---- nuori tyttö lauloi herhän kauniisti tuon laulun vanhalle vaarille. Tajusin silloin, että hän oli saanut esikuvan miehestä, ominaisuuksista, jotka ovat nuorelle arvokkaita eväitä matkalla omaan naiseuteen. Kuinka kiitollinen olen, että hän mieheni ja minäkin, saimme olla näille nuorille
        esikuvana---eväinä matkalla tulevaisuuteen.

    • Ihan ystävällisesti sanon tämän, kun taas tyrkytät omaa psyykeäsi hyväksyttäväksi,että:
      Itsepetosko pohjimmaisena...tavoitteletko käsittämätöntä hyväksyntää ja ihailua. Superegosi on elinympäristösi tuote ja oidipuskompleksi on jäänyt päälle, eittämättä monetkin kirjoituksesi panevat ajattelemaan näin.
      Niin outoja ovat kuvitelmasi todellisuuksista. Miten voi sanoa itse olevansa esimerkkinä muille, minun mielestäni itsensä hyväksyminen ei ilmene näin, vaan itsestä löytyy paljonkin sellaisia puolia, joita ei soisi toisille. Epätäydellisenä hyväksyy, muttei esimerkkinä...huh. Ainut, mitä ehkä olen painottanut aina, on oma käsitykseni rehellisyydestä, en petä ainakaan itseäni.
      Defenssisi toimii ilmeisesti näin...pakenet rauhaan, epätodellisuuteenkin, ylenmääräiseen kauneuden ihannointiin, et vieläkään kestä ristiriitaisia tilanteita.
      Mielipiteeseeni ei tarvitse kiinnittää ylenmääräistä huomiota, sanoinpahan vain sen, mikä oli mielestäni sanottava.

      • Tähtisilmä **

        on vastattava, jo turtuneena onneksi analyyseihisi. Tuossa ystävien kesken tapahtuneessa muistelutuokiossa oli kysymys lastenlapsistani, joista sinulle ei mitään tietoa ole:)

        Ihmettelen eikö omassa elämässäsi ole sattunut mieleenpainuvia liikuttaviakin hetkiä, kun toisten laitat pelkkiin ihannointiin?

        Koskaan ei ole tullut mieleeni sinun ketjuissasi tulla mitätöimään näkemyksiäsi, koskien uniasi, Portugaalin Prahan--- Viron ym juttuja. Ei ole meidän asiamme mollata toisten personallisuutta. Ihan ystävällisesti todeten:D

      • Tähtisilmä ** kirjoitti:

        Leben und leben lassen...

      • Mitä tuosta ?

        No exä ymmärrä?
        Sielt Prahasta se kirjottelee ikävissään, kun kaikki kurdit ja virolaismiehet jäi niin kauas, no antaa olla....

      • toinen ilosilmä
        Venlastiina kirjoitti:

        Leben und leben lassen...

        Minä ainakin olen halunnut olla hyvänä esimerkkinä lapsilleni ja lastenlapsilleni. Olen aina kannustanut heitä suhtautumaan positiivisesti ja myönteisesti asioihin. Rehellisyys, opiskelu, työnteko ja vastuuntunto ovat päällimmäisenä listallani ja ne olen myös aika mukavasti saanut seuraavaan sukupolveen iskostettua. Ja myös sen, että pahan olon ja kireän pinnankin voi näyttää, ettei sitä tarvitse sisällään murehtia. Puhuminen ja tietty avoimuus ovat tärkeitä niin itsensä kuin toisten ymmärtämisessä. Ja mitä olisimme ilman elämän ja luonnon kauneutta - sitäkin olen korostanut ja korostan edelleen. Voi realistikin nauttia elämän hyvyydestä ja ihanuudesta! (Ja aika paljon tuo Tähtisilmä ilostuttaa tätäkin 7-kymppisten palstaa, se sanottakoon.).

      • susmor
        Tähtisilmä ** kirjoitti:

        on vastattava, jo turtuneena onneksi analyyseihisi. Tuossa ystävien kesken tapahtuneessa muistelutuokiossa oli kysymys lastenlapsistani, joista sinulle ei mitään tietoa ole:)

        Ihmettelen eikö omassa elämässäsi ole sattunut mieleenpainuvia liikuttaviakin hetkiä, kun toisten laitat pelkkiin ihannointiin?

        Koskaan ei ole tullut mieleeni sinun ketjuissasi tulla mitätöimään näkemyksiäsi, koskien uniasi, Portugaalin Prahan--- Viron ym juttuja. Ei ole meidän asiamme mollata toisten personallisuutta. Ihan ystävällisesti todeten:D

        vastaan, kun vain aamuisin ja näin iltapäivällä vilkuilen jos yleensäkään joka päivä vilkuilen tekstejä täällä.
        Ohitit hienosti taas varsinaisen ihmettelyn aiheeni....miehesi ja sinä esikuvina, sellaista en ymmärrä, että voi asettaa itsensä esikuvan asemaan.
        No, niin paljon kun olet täällä esillä, tulee eittämättä pakosta puntaroitua sanojasi, suotakoon minullekin tilaisuus silloin tällöin ilmaista mielipiteeni. Mollaamista on oikeastaan enemmän sellainen, ettei suvaita erilaisia näkemyksiä...varsinkin nikistä, joka on varmasti eniten palstalla omiaan esittämässä.
        Liikuttavat hetket pidän yleensä ominani, harvoin erehdyn repostelemaan niitä täällä.
        Turhaakin turhempia ovat nämä minunkin kannanottoni täällä, tuleehan kyllä aika, jolloin ei enää viitsi mitään sanoa, tyytynee sitten vain "esikuviin."

      • Tähtisilmä **
        susmor kirjoitti:

        Voi Sus kuinka käsität minut väärin! Puhuin miehestäni, tyttö näki hänessä ihanteita, jokainen nuori hakee esikuvia, tietätäisitpä miten kauniisti hän otti osaa heidän opiskeluunsa, samalla lailla kuin omiin lapsenlapsiinsa. Jos ehkä ymmärtäisit paremmin, tyttö oli avioerolapsi, ja oman isän kanssa ei ollut syytä ihailuun. Tässä hän sai sijaisihmisen, joka vastasi lämmöllä lapsen tarpeeseen.
        Minä sain olla siinä rinnalla, me olimme yhdessä mitä olimme, ja paljon olen saanut minäkin palautetta niistä ajoista, meillä oli yhdessä monta lastenlasta!

        Siksi tuntuukin niin oudolta tuntematta ihmisiä, tehdä omia luuloja ja pintapuolisia johtopäätöksiä, ne ovat kauaskantoisia tuntemuksia nuorilla, arvostaa sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat ihmisarvoisia.

        Ei voi kutsua repostelemiseksi toisten hyvien muistojen kertomista. Ilkeämieliset vihjailut ovat repostelua Sus !

    • Miesten hauskuttelut ovat paljon yksinkertaisempia.
      Minä hauskuttelin itsekseni eilen hiihtelemällä tuolla kauniissa aurinkoisessa metsässä toistakymmentä kilomertiä.
      Vaikka se rankkaa olikin, niin olo oli niin hyvä sen jälkeen, että......
      Tänään, kun katselen ikkunasta ulos, niin tulee mieleen, että taisi olla viimeinen tämän talven sen lajin hauskuttelu.
      Lämpömittari näyttää 5 ja katuojat alkaa juosta ja räystäät tippua.

      • Ts **

        tuo Emmerdale, suosikkini, niin älykästä huumoria ja inhimillisyyttäkin :) Yhä enemmän alan pitää Jim Kingistä,ei aina niin smartti, mutta sydän on paikallaan,
        Matthew'in jäädessä taka-alalle kyynisyydessään. Dinglen perhe on yhtä huvittava kuin ennenkin, mutta tämän illan jakso oli taas kerran hyviä näyttelijöitä kautta linjan.
        Kuinkahan monta vuotta sekin on pyörinyt yli 15v ainakin mitä olen seuranut.

        Niin on sitten ahtaajien lakkokin päättynyt onneksi, työt jo tänään käynnistyivät. Syytä on iloita, ja toivoa vakaita aikoja.

        Mukavaa perjantai iltaa kaikille.

      • Paras ohjelma
        Ts ** kirjoitti:

        Emmerdalesta. OPlen ihan kiukkunen, jos joku soittaa pitkiä puheluita, tai tulee kylään sen katseluaikaan. Minulla pitää olla täysi rauha katseluun.

      • Tähtisilmä **
        Paras ohjelma kirjoitti:

        Emmerdalesta. OPlen ihan kiukkunen, jos joku soittaa pitkiä puheluita, tai tulee kylään sen katseluaikaan. Minulla pitää olla täysi rauha katseluun.

        Vanhimman tyttöni kanssa juuri puhelimessa sovittiin pääsiäisen vietosta yhdessä Virossa, täytynee jo illalla katsella hotellivarauksia, liekö tuo niin täyttä on ja mitä tarjontaa on konserttien muodossa. Paisteli siellä pieniä kanttarellejä pakasteesta, kolina vaan kuului kun pannun otti esille. Nälkä yllätti ja pari voileipäähän on sopiva iltapala. On kova tyttö sienestämään, jo lapsena kolusi lähimetsät kanssani, mutta suurperheen äitinä hyödynsi sen sittemmin paremmin.

        Olis jo kadut vapaana Tallinnassa tästä lumesta jota saadaan taas lisää. On tainut postikuljetus yläilmojen Taivaan Faijalle myöhästyä vuosia, kun nyt vasta toiveet kerralla täytetään. Huh riittäis jo !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      274
      10228
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      329
      7302
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      85
      1953
    4. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      119
      1679
    5. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1511
    6. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1339
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1191
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      48
      979
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      838
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      762
    Aihe