Asun avoliitossa ja meillä on yksi lapsi. En rakasta miestäni ja ero on ollut mielessä jo pitkään. Mies kumminkin rakastaa minua ja ei varmaan voi edes aavistaa ajatuksiani.
Periaatteessa meillä menee ihan hyvin, riitojakin on vähemmän kuin aikaisemmin. Johtuu ehkä myös siitä, että minua ei huvita enää edes riidellä. Viime aikoina mieheni on jopa yllättänyt minut positiivisesti, tehnyt kotihommiakin oma-aloitteisesti. Ja aiheuttanut samalla minulle huonon omantunnon, kun ei se kuitenkaan saa minua rakastamaan häntä.
Kuinka siis voin kertoa hänelle, että haluan eron? Milloin sellaisen asian voi edes ottaa esille? Tiedän nimittäin, että sen jälkeen on helvetti irti. Mieheni ei todennäköisesti voisi vuosiin antaa minulle anteeksi. Vielä siitä selviäisi, jos voisi vain ottaa ja lähteä. Mutta kun on lapsi, on talo ja yhteiset velat. Kauheasti selviteltävää jo pelkän eron lisäksi.
Erota kuitenkin haluan, sillä uskon elämällä olevan tarjolla muutakin. En tarkoita uutta suhdetta, vaan yleensäkin. Me vaan mieheni kanssa pidämme eri asioista ja ajattelemme asioista täysin eri tavalla. Minä en vain yksinkertaisesti viihdy mieheni kanssa!
Jos joku on ollut samassa tilanteessa, kerro kuinka siitä selvisit ja kuinka asian voi hoitaa aiheuttamatta yhtään enempää surua ja murhetta kuin on pakko.
Haluan erota. Kuinka kerron?
30
15072
Vastaukset
- Nainen38
Kuulostaapa tutulta.Myös minä mietin samaa vuosikaudet. Mikään ei huvittanut miehen kanssa. Hän kyllä itse humalassa uhkasi monestikin lähteä. Mut sit aamulla oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.
No, aikani tätä asiaa vatvoin. Lopulta hommasin eropaperit ja vein hänelle ne eteen ja sanoin, että haetaan yhdessä eroa, kun sinäkin sitä haluat. Hän yllättyi ja sanoi ettei haluakaan enää erota. Eli tosipaikan tullen ei ollut miestä siihen. Mutta minä sanoin hakevani eroa yksin. Ja niin teinkin. Helpotus se tavallaan oli, kun uskalsi monen vuoden miettimisen jälkeen tehdä sen.
Minäkin pelkäsin, että helvetti siitä irti pääsee. Mutta ainakin toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin. Ollaan jopa saatu sovittua omaisuuden jaosta jne. Lapsia meillä on kaksi.
Itse olen ajatellut, että tästä selviää parhaiten, kun pitää sen mielessä, ettei kannata ruveta riitelemään yhtään, vaan yrittää hoitaa kaikki sovussa. Olen sen huomannut hyväksi, mieskään ei ole hermostunut, kun olen itse ollut rauhallinen (vaikka sisällä välillä kiehuukin).
Toivon sulle rohkeutta toteuttaa eron. Ei tuo tilanne ole kenellekkään hyväksi. Kerranhan me täällä eletään. Tsemppiä sinulle!- Pelkuri
Vaikeammaksi meillä tilanteen tekee se, että mies on niin kunnollinen. Ei ryyppää eikä rellestä. Kapakoissa ei käy koskaan, joskus jossain saunaillassa, ottaa muutaman oluen ja saattaa joskus hieman olla pöllyssä, mutta äärettömän harvoin. Haluaa, että tehdään ja matkustetaan yhdessä perheen kanssa. Ja minä vaan haluan erota! Olenpa itsekäs ihminen.. Mutta tunteille kun ei voi mitään. Kun en rakasta, niin en rakasta! Silti minusta tuntuu ihan kauhealta sanoa hänelle, että haluan erota. Mistä saan rohkeutta tehdä sen!? Tää on ihan kamalaa...
- Jake
Pelkuri kirjoitti:
Vaikeammaksi meillä tilanteen tekee se, että mies on niin kunnollinen. Ei ryyppää eikä rellestä. Kapakoissa ei käy koskaan, joskus jossain saunaillassa, ottaa muutaman oluen ja saattaa joskus hieman olla pöllyssä, mutta äärettömän harvoin. Haluaa, että tehdään ja matkustetaan yhdessä perheen kanssa. Ja minä vaan haluan erota! Olenpa itsekäs ihminen.. Mutta tunteille kun ei voi mitään. Kun en rakasta, niin en rakasta! Silti minusta tuntuu ihan kauhealta sanoa hänelle, että haluan erota. Mistä saan rohkeutta tehdä sen!? Tää on ihan kamalaa...
Moi,
Toi on aika tuttu tunne, mutta mielestäni ainoa juttu mitä voit tehdä on kertoa miehellesi että haluat erota. Voit tietysti harjoitella suhteen käsittelyä esim. perheneuvolassa, mutta jos et tosiaan viihdy hänen kanssaan niin kaikesta huolimatta ei kannata roikkua suhteessa. Ei se ole kenenkään vika mutta sinäkin ansaitset hyvän tunteen siitä että oikeesti rakastat jotain. - M35
Pelkuri kirjoitti:
Vaikeammaksi meillä tilanteen tekee se, että mies on niin kunnollinen. Ei ryyppää eikä rellestä. Kapakoissa ei käy koskaan, joskus jossain saunaillassa, ottaa muutaman oluen ja saattaa joskus hieman olla pöllyssä, mutta äärettömän harvoin. Haluaa, että tehdään ja matkustetaan yhdessä perheen kanssa. Ja minä vaan haluan erota! Olenpa itsekäs ihminen.. Mutta tunteille kun ei voi mitään. Kun en rakasta, niin en rakasta! Silti minusta tuntuu ihan kauhealta sanoa hänelle, että haluan erota. Mistä saan rohkeutta tehdä sen!? Tää on ihan kamalaa...
Jos olet aidosti ja pitkän harkinnan jälkeen päätynyt tähän, etkä varmasti näe mitään keinoa suhdetta rakentaa toimivaksi ... niin "rohkeasti" otat asian puheeksi ja kerrot tunteesi ja asian laidan. Koska väärin se on miestäkin kohtaan elää illuusiossa onnesta (enkä usko, että hän on niin sokea, ettäkö aivan yllätyksenä tulee alku shokin jälkeen).
Mutta mutta ... voitko käsi sydämellä todeta, että molemmat ovat tehneet kaikkensa suhteen eteen, ja ns. kaikki kortit katsottu. Ei välttämättä ole huono ajatus kokeilla parisuhdeterapiaa ... ei se mitään ota (joskaan ei välttämättä pelastakaan mitään) ja voisi helpottaa miestäsi näkemään miksi ero ehkä lopulta välttämättömyys... TAI pelastaa suhteenne, jossa saattaa olla "se alamäkivaihe" - Itsekkyys
Pelkuri kirjoitti:
Vaikeammaksi meillä tilanteen tekee se, että mies on niin kunnollinen. Ei ryyppää eikä rellestä. Kapakoissa ei käy koskaan, joskus jossain saunaillassa, ottaa muutaman oluen ja saattaa joskus hieman olla pöllyssä, mutta äärettömän harvoin. Haluaa, että tehdään ja matkustetaan yhdessä perheen kanssa. Ja minä vaan haluan erota! Olenpa itsekäs ihminen.. Mutta tunteille kun ei voi mitään. Kun en rakasta, niin en rakasta! Silti minusta tuntuu ihan kauhealta sanoa hänelle, että haluan erota. Mistä saan rohkeutta tehdä sen!? Tää on ihan kamalaa...
Olet itsekäs ja valitettavasti tämä maailma kannustaa siihen..
Itsekkyydellä tuhotaan kaikki suhteet, niin puolisoon kuin lapsiin. Lapset tulevat olemaan katkeria erosta, sanoi kuka tahansa muuta. Itsekkyys ajaa sinua haluamaan parempaa elämää, jotain enemmän...vaikka sinulla todellisuudessa on edessä kaikki mitä ihminen tarvitsee.
- elämä ei oo
Tota olis pitänyt
harkita enne naimisiin menoa?
Tosin toivotaan,
ettei se kurista suo hengiltä
niiku sille yhdelle kävi,
te naiset aina erootte =)- tuisku
Joskus on vaan helpompaa lähteä pois suhteesta joka ei tyydytä sillä lopulta asiat menee niin solmuun ettei ole ulospääsyä. Ja aina on muistettava lapset. Omaani kuskasin vuoden psykiatrin luona kun en tajunnu ajoissa lähtee pois vaikka muksukin sano että muutetaan äiti pois. Vai että levottomia...
- onnea
tuisku kirjoitti:
Joskus on vaan helpompaa lähteä pois suhteesta joka ei tyydytä sillä lopulta asiat menee niin solmuun ettei ole ulospääsyä. Ja aina on muistettava lapset. Omaani kuskasin vuoden psykiatrin luona kun en tajunnu ajoissa lähtee pois vaikka muksukin sano että muutetaan äiti pois. Vai että levottomia...
Joo nykyään ei jakseta
nähä vaivaa, eikä taistella.
Eka riita on ero riita,
ja niin edespäin...
Mutta mikäs mie suo oon
neuvomaan ja sanon jo nyt,
että tämäkin tietenkin aina
tapaus kohtaisesti =)
Kyllä seelämä taitaa
levottomia olla =) - sarppa
Asia on ny vaan niin, ett miehet on sellasia "kaikkeen" tyytyväisiä ja ollaan ny tässä vaikka kuinka huonosti menis! oon itte eronnu vähän aikaa sitten ja todella tyytyväinen ratkaisuuni ja mietin sitä kyllä todella pitkään... Exäni on juoppo!!!!
- tää ei
sarppa kirjoitti:
Asia on ny vaan niin, ett miehet on sellasia "kaikkeen" tyytyväisiä ja ollaan ny tässä vaikka kuinka huonosti menis! oon itte eronnu vähän aikaa sitten ja todella tyytyväinen ratkaisuuni ja mietin sitä kyllä todella pitkään... Exäni on juoppo!!!!
Joo näkemnys erojahan nämä
mutta, ei kait siinä mitään
vikoja kanatttaa, ettiä kaikista
ja asiat kanattaa jättää puhumatta,
vaan just yksin miettiä sitää
omaa onnetomuuttaan.
Tietenkin myönnän,
että on tapauksia missä
kannattaa lähtiä, kun olo on
huono mutta täytyy kuule sanua,
että kyllä te naiset sen enempi
neuvottelematta aika usein lähdette.
Kun ei se avioliitto niin
kiva sit ollutkaan ja ruoho
on vihreempää, eläkä luule,
että oletan.
Mulla on kenttäkokemusta suo
vanhemmistakin tytöistä,
eikä se järki oo päässä
aina niikuin pitäisi,
mutta kuten sanoin,
en tunne sun systeemejä.
Kaippa nää tiiät oman tilanteesi
paraiten, mutta taas kerran
se koira älähtää ja niin edespäin,
ei mun kimppuun tarvi
käydä ja omaansa puolustaa,
jos on oikeessa kerran =/ - Eiymmärrä
tuisku kirjoitti:
Joskus on vaan helpompaa lähteä pois suhteesta joka ei tyydytä sillä lopulta asiat menee niin solmuun ettei ole ulospääsyä. Ja aina on muistettava lapset. Omaani kuskasin vuoden psykiatrin luona kun en tajunnu ajoissa lähtee pois vaikka muksukin sano että muutetaan äiti pois. Vai että levottomia...
Hyvin sanoit..HELPOMPI! . Tässä se ongelma tuleekin, ihmiselle ei tule koskaan helppoa suhdetta..kyse on siitä kuinka aikuiseksi itse kasvaa ja pystyy elämään toisen puutteiden kanssa ja ratkaista konflikteja.
Töitäkin lopetetaan vaikeammin, kuin avioliittoja, tapahtui siellä töissä sitten mitä vaan.
- Katja
Mä kerroin vaan ihan suoraan että haluun erota...ei kai sitä voi oikeen muutenkaan kertoo..eikä ollu kyllä helppoo. mut ehkä se tästä ajan kanssa helpottuu..siis tää tapahtu vasta eilen. toivottavasti saadaan muut asiat selvitettyä ilman sen suurempaa riitelyä.
rohkeutta sulle, että saat kerrottua miehelles...itekkin mietin tosi pitkään et miten sen kertos..varsinki ku meilläkin mies kuvitteli että kaikki on ihan suht. hyvin.- m50
Kerropa miten miehesi reagoi. Jäitkö asumaan vielä kotiin vai lähditkö saman tien pois?
Olen itse tilanteessa, jossa pitäisi tehdä päätös, erotako vai ei. Tuntuu, että kaikki positiiviset tunteet vaimoon ovat loppu. Nyt sitten minulla on pian vuoden ajan ollut ns. toinen nainen, jota rakastan ja joku päätös olisi tehtävä. Haluan lähteä, mutta silti se on vaikeaa, kun ei tiedä mitään tulevasta. Nykyiseen jääminen pelottaa, tuntuu että siitä ei voi enää mitään tulla.
Ero pelkästä puolisosta ei olisi niin vaikea, mutta kun siihen liittyy niin paljon muita ihmisiä ja paljon yhteistä historiaa, hyvääkin. Niitä ajattelee välillä, vaikka sitten havahtuukin, että noin oli vain joskus ennen. - Pelkuri
Kuinka paljon voikaan tapahtua ihan yht'äkkiä! Siinä kävikin nyt niin, että mies otti tilanteemme puheeksi. Nyt hän on ihan järkyttynyt! Hän rakastaa minua täydestä sydämestään eikä oikein jaksa uskoa, että olen valmis rikkomaan kaiken vain sen takia, että en rakasta häntä. Ja kyllä minä häntä ymmärrän. Olenhan minä ihan kauhean itsekäs, mutta jotenkin olen nyt tullut siihen pisteeseen, että minun täytyy ajatella itseäni. Silti on todella raastavaa katsoa kun toinen ihminen kärsii..
- Scully
Pelkuri kirjoitti:
Kuinka paljon voikaan tapahtua ihan yht'äkkiä! Siinä kävikin nyt niin, että mies otti tilanteemme puheeksi. Nyt hän on ihan järkyttynyt! Hän rakastaa minua täydestä sydämestään eikä oikein jaksa uskoa, että olen valmis rikkomaan kaiken vain sen takia, että en rakasta häntä. Ja kyllä minä häntä ymmärrän. Olenhan minä ihan kauhean itsekäs, mutta jotenkin olen nyt tullut siihen pisteeseen, että minun täytyy ajatella itseäni. Silti on todella raastavaa katsoa kun toinen ihminen kärsii..
Kuulostaa kovin tutulta sun syyllisyydentuskat!!! Kasvu tekee aina kipeää! Mutta itse valitsin sen tuskan paikalleen jämähtämisen sijaan. Itse erosin nuoruuden "rakastetustani" kaksi vuotta sitten ja ihan sama tilanne kuin teillä eli itselläni ei ollut kuin kaverillisia (sisko-veli) tunteita miestäni kohtaan, mutta yhdeksän vuoden yheteiselon jälkeen olin toki kiintynyt häneen ja tottunut yhteiseloon. Omalla tavallani edelleen "rakastin" häntä parhaan ystävänäni. Mieheni oli kuitenkin minussa kiinni vahvasti ja kertoi edelleen rakastavansa minua. Voi että silloin riipaisi sydämestä! Vielä kun aina olen ollut ihminen joka ei halua loukata ketään... Totta puhuakseni en edes muista niistä ajoista paljoakaan, koska olimme molemmat vahvasti elämämme ensimmäisen kriisin kourissa... Noin vuoden kulissielon jälkeen olimme sitten molemmat valmiita eroon ja siitä päivästä lähtien aloimme elää molemmat ihan uudella lailla, uusina ihmisinä. Meille ainakin ero oli suuri henkisen kasvun harppaus! Jälkeenpäin olemme keskustelleet asiasta ja totesimme, että meidän täytyi erota, jotta molemmat pääsi kasvamaan haluamaansa suuntaa. Se meidän yhteinen tie oli valitettavasti kuljettu loppuun. Molemmat aloimme kasvaa kovin eri suuntiin eron jälkeen eli olimmeko tukahduttaneet sitten omia tarpeitamme ja halujamme? Miehni myönsi myös noin vuosi eron jälkeen että hänelle teki ero ja sen aihauttama ero hyvää, koska helpolla hän oli elämässään päässyt. Eli kriisien kautta uuteen kasvuun!
- Pelkuri
, mutta eri tavalla. Sillä vaikka kuinka itse eroa haluankin, niin on tämä silti aivan kauheaa. Mies on aivan murtunut ja lupaa tehdä kaikkensa, jotta saisi pidettyä perheen kasassa. Eniten minua pelottaa ja säälittää lapsemme. Kuinka hän tämän asian tulee ottamaan.
Vaikka olenkin varma siitä, mitä haluan, niin silti en voi olla miettimättä, että onko minulla oikeutta hajottaa kaikkea vain sen takia, että en ole onnellinen nykyisessä tilanteessa? Pystyisinkö kuitenkin jatkamaan entiseen malliin? Niin ettei lasta tarvitsisi riistää omasta tutusta elinympäristöstään. Ei tarvitsisi pitää kotia kahdessa paikasssa. Jopa sellainen mitätön pikku asia kuin esim. ruokailuvälineiden jako saa aivan suhteettoman suuren merkityksen. Ja mitä jos en sitten kuitenkaan ole sen onnelisempi kuin olen nyt? Ja kadunhan minä tätä päätöstä todennäköisesti jossain vaiheessa kumminkin..
Mutta silti kaikista näistä ajatuksista huolimatta tunnen, että ihan oman itseni vuoksi minun pitää pysyä päätöksessäni. Uskon, että minullekin on se oikea ihminen jossain olemassa ja jos ei ole, niin selviän kyllä oikein hyvin ilmankin.
Mutta on tämä aivan kamalaa! Etenkin kun minun on pysyttävä vahvana, sillä minähän tätä haluan. Ei paljon voi keskittyä omaan jaksamiseensa, kun täytyy huolehtia miehen jaksamisesta ja selviämisestä. Ja sitten kun lopullinen päätös hänen kanssaan on tehty, niin lapsen selviämisestä. Luojalle kiitos, että olemme ainakin tähän asti pystyneet keskustelemaan ja käsittelemään asiaa riitelemättä. Mutta kyllä minä miestäni säälin. Ei tälläista toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan!- M35
... ei sitä kukaan ole täällä helpoksi väittänytkään ... ei haluais erota, mutta ei voi yhdessäkään olla.
Joskus oon käyttänyt erosta vertausta amputaatiosta. Henkilö jolta vaikka jalka kuolisossa on ikäänkuin täysin toimimaton ja rampautunut avioliitto. Eihän kukaan halua jalkaansa amputoitavaksi vaan toivoisi sen parantuvan. Toisaalta tajuaa, että henki lähtee ellei kuoliota poisteta.
Toi ny yksi kantti pohtia asiaa, jos tuntuu että kuinka pelkkiä huonoja vaihtoehtoja käsissä ... joskus vaan on tehtävä minkä uskoo oikeaksi ... paha tähän on muuta sanoa.
PS. Mutta jos se ero NOIN paljon ahdistaa ... niin onkohan se sittenkään oikea vaihtoehto ... SIIS, jos ajatus erosta ja sen jälkeisestä elämästä pelkkää synkkyyttä, etkä koe yhtään positiivisia fiiliksiä tulevasta tuntemattomasta. - Pelkuri
M35 kirjoitti:
... ei sitä kukaan ole täällä helpoksi väittänytkään ... ei haluais erota, mutta ei voi yhdessäkään olla.
Joskus oon käyttänyt erosta vertausta amputaatiosta. Henkilö jolta vaikka jalka kuolisossa on ikäänkuin täysin toimimaton ja rampautunut avioliitto. Eihän kukaan halua jalkaansa amputoitavaksi vaan toivoisi sen parantuvan. Toisaalta tajuaa, että henki lähtee ellei kuoliota poisteta.
Toi ny yksi kantti pohtia asiaa, jos tuntuu että kuinka pelkkiä huonoja vaihtoehtoja käsissä ... joskus vaan on tehtävä minkä uskoo oikeaksi ... paha tähän on muuta sanoa.
PS. Mutta jos se ero NOIN paljon ahdistaa ... niin onkohan se sittenkään oikea vaihtoehto ... SIIS, jos ajatus erosta ja sen jälkeisestä elämästä pelkkää synkkyyttä, etkä koe yhtään positiivisia fiiliksiä tulevasta tuntemattomasta.Tunnen minä positiivisia fiiliksiäkin. Vaikka kaiken tämän entisen jättäminen ahdistaa ja tuntuu kauhealta ja tulevaisuuskin pelottaa, niin kyllä minä silti odotan omaa itsenäistä elämää. Olen minä tätä sen verran kauan miettinyt, että tiedän, mitä haluan. Mutta eihän minulla ole mitään takeita siitä, että olen sen onnellisempi kuin nyt (vaikka uskonkin kyllä olevani).
Mies vaan ei halua luovuttaa ja saa sillä oman huonon omantuntoni vain pahenemaan. Kuinka tosiaankin voin tehdä näin ei pelkästään hänelle, mutta ennen kaikkea lapselle? Ja voit kyllä uskoa, että olen sitäkin miettinyt. Nyt vain tuntuu, että on pakko olla just näin itsekäs ja laittaa omat tunteet kaiken muun edelle. Vaikeaa tämä on, tosi vaikeaa! En ole koskaan itkenyt näin paljon ja kun jo tuntuu, että rauhoittuu, niin jo on hetken päästä taas itku silmässä. Mistä näitä kyyneleitä riittääkin!! Mutta kyllä minä tästä selviän ja uskon, että mieheni myös. Ennemmin tai myöhemmin!
- Eroa_ajatteleva
Mikähän tämän tapauksen lopputulos oli? Mitä kuuluu nyt?
- saanukka_80
Samaa mietin, että mikä on nyt tilanne? Omalle kohdalle kolahti ja kovaa. Miehen kanssa on erosta puhuttu, multa on tunteet kuolleet, mutta häneltä ei. Nyt roikun tässä vielä, ollaan puhuttu asioista ja hän tajuaa mun tilanteen. En tiedä kauanko jaksan yrittää, mies kyllä on parantanut tapojaan mutten usko että ihminen pystyy paljoa muuttumaan. Eli jos jäisin, tunteita ei mun puolelta olisi ja mieskin varmasti urautuisi ennen pitkää vanhoihin tapoihin ja huomaisin jälleen olevani samassa tilanteessa. En haluisi satuttaa ketään, mutta joskus on ajateltava itseään. Mutta se kertominen pelottaa niin, ja milloin on se oikea aika?
- Tyttelintyy
Ei ole olemassa käsitettä "oikea hetki". Sen on elämä minulle opettanut viimeisen kolmen vuoden aikana. Kuinka ottaa asia puheeksi? Itse avasin suuni ja sanoin asiat niinkuin ne ovat. Sitä yllättävänkin helposti jää roikkumaan sitku fiiliksiin. Kun lomat on pidetty, ennenkuin koulut alkavat, kunhan joulu menee, kunhan pääsisäinen menee ja kas. Taas on yksi vuosi mennyt eteenpäin ja pahaolo senkus jatkuu. En voisi kuvitellakaan tilannetta ( sen verran tunnen itseäni), että jos mieheni olis jättänyt avioerohakemuksen, niin jäisin siihen roikkumaan tekemättä asioille mitään. Kyllä se on niin aikuisten oikeesti tehty juttu kuin vain olla ja voi. Nyt kun vuosia on mennyt siitä kun ensimmäisen kerran kirjoitn eropapaerit (jotka puoliso repi koska halusi yrittää vielä ) olis minullakin pitänyt olla munaa sen veran että olisin vienyt asian silloin loppuun saakka. Se olis ollut reilua etenkin puolisoa kohtaan. Nyt sinnitelty vuodet ja aivan sama lopputulos.
- Syvällä
Mikä tekisi sinut onnelliseksi, jos et haikaile uutta suhdetta? Mikä sitoo nykyisessä niin, ettet voi tehdä haluamasiasi asioita? Onko miehesi asettanut rajat vai ihan itsekö olet sen tehnyt? Miten sitten, kun olet yksin, miten lapsesi, vuorotellenko hän olisi molempien luona? Missä on se vapautesi, niissä vuoroviikoissako? Vastaavasti olet hyvin kiinni niissä toisissa viikoissa. Miten talous, yksin eläminen maksaa enemmän kuin perheenä, ja nyt molempiin paikkoihin tarvitaan lapselle tilat? Kutistuuko vapautesi pieneksi? Mikä sai tunteesi kuolemaan? Osaatko tunnistaa sen, vai etkö edes halua? Oletko ihan ok, ei masennusta, ei työhuolia? Masennus turruttaa tunteetkin. Ei sitten kuitenkin joku ihastus?
Mikäpä minä olen sanomaan.- erovoiollahelpotus
Tuossa on hirmu hienoja ja syvällisiä kysymyksiä kaikille eroaville/eroa harkitseville! Ja noiden kysymysten pyörittäminen ja niihin vastausten hakeminen on se syy miksi eroprosessi myös vie aikaa ja noita samoja asioita voi pohtia myös pariterapiassa ja perheneuvolassa. Ja nuo seikat ovat myös niitä, jotka avioliitosta luopumisen, varsinkin jos on lapsia tekee niin hankalaksi. Mutta, jos noiden kysymystenkin jälkeen tuntuu vielä, että et saa happea suhteessasi ja et jaksa etkä pysty elämään enää liitóssa niin silloin luopuminen on paikallaan. Elämä nyt vaan menee joillakin helpommin ja joillekin niitä vastoinkäymisiä tulee enemmän. Jos asioihin on yritetty vaikuttaa ja saada toimiviksi niin minkäs teet ja toista ei voi muuttaa. Muutoksenkin täytyy aina lähteä ihmisestä itsestään.
- To_the_gay_bar
Kerrot vain rehellisesti, että olet eroava. Homous on nykyään kuule ihan normalia.
- järkyttäviä
Siis ongelmat mä ymmärrän avioliitossa, mutta en missään nimessä sitä, että ei kuulemma rakasteta toista. Sä olet mennyt naimisiin ja tehnyt lapsenkin hänen kanssaan!!! On sulla varmaan ollut joku syy miksi olet nuo asiat tehnyt?
Se on ihan varma, että kun lähdet niin vuosi, pari on sellanen katumus, että auta armias. Sitä kun ihminen tuppaa aina odottaa parempaa elämässä, mutta yleensä huomaa että se vanha olikin hyvä. Sä ehkä luulet että olet valmis ottamaan riskin, mutta se tulee olemaan elämäsi pahin. Sinulla ei ole todellista syytä erota, en usko että rakkaus voi koskaan loppua toista kohtaan, ellei tapahdu jotain todella merkittävää.
Lasta et sitten isältään vie, kun itse kerran haluat erota.- erovoiollahelpotus
Mitenkä voit tuomita järkyttäviä aloittajan tuolla tavalla. Joillekin ihmisille rakkaus ja rakastaminen on tärkeä asia parisuhteessa. Aivan liian paljon on niitäkin perheitä, joissa lapset kasvavat vanhempiensa luomassa tunnekylmässä ja rakkaudettomassa ilmapiirissä. Kaikille ei myöskään riitä se, että toinen rakastaa sinua vaan haluat itsekin rakastaa ja tuntea vastavuoroisuutta tunteissa. Ei se rakkaus liitosakaan noin vaan itsestään saammu, kyllä siihenkin yleensä jotkut syyt on ja ensisijaisesti kannattaisi varmaan aloittajankin miettiä josko menisi pariterapiasta hakemaan apua. Mutta omassa tapauksessani esimerkiksi jo useita vuosia jatkuneet ongelmat vaikuttivat tunteisiinkin vähitellen. Tuolla järkyttäviä nimimerkin kommentilla minäkin erotilanteessa voisin sitten vaatia, että lapsia isä ei sitten tule näkemään, kun ei kerran suhteen ongelmia halunnut tms. ratkaista vaan toiminnallaan aiheuttaa eron. Voisin siis syyttää erosta yksin häntä ja tuomita hänet lapsestaan eroon, mutta olisiko asia ihan näin mustavalkoinen. Mutta tottakai ero aiheuttaa voimakkaitakin tunteita ja toisen syyttelyä.
- järkyttäviä
erovoiollahelpotus kirjoitti:
Mitenkä voit tuomita järkyttäviä aloittajan tuolla tavalla. Joillekin ihmisille rakkaus ja rakastaminen on tärkeä asia parisuhteessa. Aivan liian paljon on niitäkin perheitä, joissa lapset kasvavat vanhempiensa luomassa tunnekylmässä ja rakkaudettomassa ilmapiirissä. Kaikille ei myöskään riitä se, että toinen rakastaa sinua vaan haluat itsekin rakastaa ja tuntea vastavuoroisuutta tunteissa. Ei se rakkaus liitosakaan noin vaan itsestään saammu, kyllä siihenkin yleensä jotkut syyt on ja ensisijaisesti kannattaisi varmaan aloittajankin miettiä josko menisi pariterapiasta hakemaan apua. Mutta omassa tapauksessani esimerkiksi jo useita vuosia jatkuneet ongelmat vaikuttivat tunteisiinkin vähitellen. Tuolla järkyttäviä nimimerkin kommentilla minäkin erotilanteessa voisin sitten vaatia, että lapsia isä ei sitten tule näkemään, kun ei kerran suhteen ongelmia halunnut tms. ratkaista vaan toiminnallaan aiheuttaa eron. Voisin siis syyttää erosta yksin häntä ja tuomita hänet lapsestaan eroon, mutta olisiko asia ihan näin mustavalkoinen. Mutta tottakai ero aiheuttaa voimakkaitakin tunteita ja toisen syyttelyä.
Sä voit keksiä mitä vain satuja haluat, totuutta se ei muuta. Jos ihmiset tekevät lapsia, niin omaa etua ei sen jälkeen lähdetä enää hakemaan.
Minun äitini jätti isäni, ilman oikeaa syytä..juuri tuollainen selitys kun nämä teidänkin.. vei toiselle paikkakunnalle ja lopulta en isää nähnyt enää ollenkaan. Tietenkin tämä miehen viaksi laitetaan, vaikka nainen on muuttanut, jättänyt ja mennyt kauaksi asumaan. Vielä tänä päivänäkään minulla ei ole isäsuhdetta, koska siinä meni parikymmentä vuotta välissä. En ikinä tule antamaan anteeksi äidilleni, tuon itsekkään ratkaisun tekemistä. Miettikää sitä kun teette tuollaisia päätöksiä.
Kyllä meilläkin on vaimon kanssa ongelmia, mutta omat halut on omia. Lapsen etua ei kuulu ohittaa mikään..
Jos perheessä on vaara tai todella pahoja ongelmia, niin se on eriasia. Tässä puhutaan nyt siitä, ettei toinen vain nappaa enää ja halutaan omaan elämään parempaa. Jos noin ajattelee, niin ei ole kypsä lapsia tekemään ja kasvattamaan..ero vaikuttaa aina lapsiin, oli syy mikä vain. Puhun todellakin kokemuksesta erolapsena..ne arvet eivät ikinä korjaannu, vaikka kuka tekisi mitä. - erovoiollahelpotus
Minä yritin ymmärtää asiaa aloittajan näkökulmasta, en kertonut mitään omasta tilanteestani, joten äläpä tuomitse minua. Meillä ongelmana on nimeenomaan se, että miehen käytös on tuhoisaa lapsille toisaalta tiedän, että eroaminenkin voi olla tuhoisaa lapsille, että se siitä helposta ratkaisusta!! ja kyllähän tuollaisen vuosien juttujen jälkeen sitä rakkauskin murskaantuu ja itsellekin voi jotain haluta, vaikkapa palasen rakkautta jostain.
- uffauffa
Täällä vastaillaan 2004 alkaneeseen ketjuun .
Jospa se on eronnut jo seuraavistakin miehistä . - Anonyymi
Vittu mitä uuvatteja ja idiootteja tämä maapallo on täynnä. Ensin perustetaan perhe ja sitten vuosien jälkeen huomataan että ollaan erilaisia ja erotaan.
Eikö tuota yhtään ennemmin huomannut. Jälkeenjäänyttä touhua. Ei ole tainnut päässä oikein raksuttaa ja hidasälyiseltä vaikuttaa topikin aloittaja. Ei minulla muuta. Jatkakaa !.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)785841Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu242526- 262017
- 621775
- 121611
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais51408- 91317
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa141311"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla71249- 141203