Ensimmäisten viikkojen aikana patistin kissat vähitellen syömään enemmän ja enemmän raksuja ja melkein kokonaan tämä onnistuikin. Nyt kolmannen viikon paikkeilla heiluri näyttää kääntyvän toiseen suuntaan ja kissat pyytävät muutakin ruokaa enemmän. Ilmeisesti Purina ONE on kuitenkin tarkoitettu käytettäväksi ainoana ruokana, oletteko muutkin ymmärtäneet samoin?
Purinan edustajilta kaipaisin tietoa, että onko pelkkä Purina ONE jonkinlainen suositus. Sekin kiinnostaisi, että miksi vehnän osuus on pidetty noin korkeana, millaisia tutkimuksia tästä on tehty.
Ihan selkeästi kissat ovat näinä viikkoina muuttuneet jo aktiivisista vieläkin energisemmiksi - mutta saattaapa tuolla kevätauringolla ja ulkoilmalla olla vähintäänkin yhtä suuri vaikutus.
Oksentelua ei enää ole ollut. Jonkin aikaa siis tuntuu kestävän, että vatsat tuohon tottuvat. Saattavatpa kissat oppiakin syömään niin, ettei tule okua.
Pelkkää Purinaa?
murnau
1
150
Vastaukset
- murnau
Kun ei muiden tai Purinan väen kommentointia kuulu, niin kommentoinpa itse. Nyt on kaksi pussia syöty kahden katin voimin, ja hyvin tuntuu maistuvan, nyt jo molemmille. Tekee kyllä mieli ostaa jotain toistakin merkkiä rinnalle ja testata, kumpiko kuppi tyhjenee ensin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 316322
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353671Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533572Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu363475Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243046Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322737- 482718
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272435Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1252408MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142215