Mistä tämä oksentaminen oikein johtuu? Eikös silloin asiat ole vähän pielessä jos ruoka saa mirrin oksentamaan? Ja eikun annatte kuitenkin lisää samaa ruokaa kisulle. Johtuuko se liikunnan vähyydestä, pitkälle jalaostetusta rotukissasta vai mistä?
Itselläni on tavallinen maatiaiskissa, jonka en ole kyllä nähnyt oksentavan oikein milloinkaan. Tykkäsi kyllä näistä Purinoista, mutta syö ihan yhtä hanakasti muutakin ruokaa, myös ihan "kotiruokaa". Kissani käy säännöllisesti myös ulkona (asumme maalla).
Oksennus
5
522
Vastaukset
- emulle
Meillä on maatiainen ja rotukissa ja oksentelu on molemmilla ollut harvinaista (max 10 kertaa kaikkiaan), vaikka eivät ulkona käy ja syövät vain kissanruokaa (kosteaa ja kuivaa). Ovat oksentaneet ainoastaan silloin kun ovat ahmineet kokonaisia kuivia naksuja liikaa pureskelematta, eli vähän tuollainen joulupäivällisefekti.
Toiset kissa kyllä oksentavat huonolaatuisesta ruoasta ja yksi yleinen syy on karvapallojen kakominen ja siinä samalla sitten oksentelu. Toiset ruoat vievät myös karvapalloja suolistossa läpi paremmin kuin toiset, joten ruoan vaihto voi auttaa siihenkin. Itse suosittelisin myös kuitenkin harjaa, jos kissa vaan sen sallii.
Toisaalta kissat ovat myös yksilöitä. Toiset oksentavat tunnesyistä ja toisilla oksentelu vaan tulee aina syömisen yhteydessä. On TODELLA väärin heti syyllistää omistajaa hoitovirheestä tai sitä että on ottanut rotukissan, jos kisu oksentelee. Toki syytä pitäisi selvitellä, käydä eläinlääkärissä tarkistamassa ettei esim.- suun tai ruokatorven rakenteessa ole jotain synnynnäistä vikaa ja sitten kyllä kannattaa kokeilla eri ruokia, harjausta ja kissanruohon lisäämistä ruokavalioon (ja hapanmaitotuotteiden), jos vaikka näistä löytyisi apu.
Kaverin kissa kävi kaikki nämä läpi ja oksentelu jatkui ja lopulta kissa todettiin tunnesyyoksentelijaksi. Kissalle lisäiltiin virikkeitä ja halauksia (toisia kissoja ei siedä, joten se ei ole vihtoehto) ja oksentelu hieman vähenikin, mutta on silti tavallista.- Maalaiserkkunne
Ei tässä kukaan syytä ketään. IHMETTELIN vaan ääneen tuota oksentamista. Ei se kuulu kissan tai minkään muunkaan eläimen normaaliin elämään oksennella ties mistäkin syystä. Oikeassa elämässä, siis tuolla luonnossa, terveet eläimet eivät haaskaa ruokaansa/vatsansa sisältöä oksentamiseen. Tuo rotukissa/koira ja liian pitkälle viety jalostus on kylläkin arkipäivän faktaa ja näkyy eläinlääkärijonoina.
- Maalaiserkkunne
Maalaiserkkunne kirjoitti:
Ei tässä kukaan syytä ketään. IHMETTELIN vaan ääneen tuota oksentamista. Ei se kuulu kissan tai minkään muunkaan eläimen normaaliin elämään oksennella ties mistäkin syystä. Oikeassa elämässä, siis tuolla luonnossa, terveet eläimet eivät haaskaa ruokaansa/vatsansa sisältöä oksentamiseen. Tuo rotukissa/koira ja liian pitkälle viety jalostus on kylläkin arkipäivän faktaa ja näkyy eläinlääkärijonoina.
"Tuo rotukissa/koira ja liian pitkälle viety jalostus on kylläkin arkipäivän faktaa ja näkyy eläinlääkärijonoina." --> Näkyy erilaisina häiriökäyttäymisinä fyysisten oireiden lisäksi. Ja tästä on nyt kenenkään turha ottaa sievään nenuunsa. Keskustella voi ilman suuria tunteitakin :-)
- emulle
Maalaiserkkunne kirjoitti:
"Tuo rotukissa/koira ja liian pitkälle viety jalostus on kylläkin arkipäivän faktaa ja näkyy eläinlääkärijonoina." --> Näkyy erilaisina häiriökäyttäymisinä fyysisten oireiden lisäksi. Ja tästä on nyt kenenkään turha ottaa sievään nenuunsa. Keskustella voi ilman suuria tunteitakin :-)
Juu, ja onhan se ihan selvää että joissain tapauksissa oksentelu yms. johtuu siitä että kisoille annetaan esim. pelkkää koiranruokaa tai perunamuusia nakeilla :D
Mun käsittääkseni ulkoilevatkin kissat kakoo aika usein jos on tuullut syötyä pikkuelukoita karvoineen päivineen, mutta nuo jäänee huomaamatta kun tulee sinne pihalle. Sisäkissoilla oireena on todella liiallista nuolemista tylsyyttään (myös meidän maatiaispallerolla), jolloin karvapalloja ja karvapallo-oksennuksia tulee ihan varmasti enemmän.
En kyllä itsekään välitä noista liian pitkälle jalostetuista roduista (koirilla vielä näkyvämpiä, mutta yleistyvät kissojenkin keskuudessa), joilla on paha hengittää/syödä yms. Meidän Curlin pennut ois Curleja, vaikka saisi rakkauslapsia naapurin kollin kanssa, mikä onneksi on pitänyt rotua terveempänä. Ei ole päässyt noi perinnölliset taudit ihan niin paljon kertymään.
- <<<<
Nirso on ruokansa suhteen.
Mutta hiiret maistuu, joskus oksentaa kun on syönyt ison hiiren karvoineen.
Karvapalloja on kakonut joskus mutta se ei ole oikeaa oksentamista.
Automatkat ovat painajaista, silloin laatta lentää jos on vähänkään huonompi tie, voi tulla molemmista päistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 316322
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353671Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533572Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu363475Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243046Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322737- 482718
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272435Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1252408MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142215