Elikkäs aloittavalle valokuvaajalle yökuvaukseen aiotun kameran hankintaperusteita? Mitä ominaisuuksia kamerassa pitää olla jotta öiset maisemakuvaukset onnistuvat? Tai kamerasuosituksia? Hintaa sais maksimissaan olla noin 400 euroa.
OIKEIN PALJON KIITOKSIA! =)
OIKEIN PALJON KIITOKSIA! =)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tukeva jalusta pakollinen. Eli ei niitä anttilan parin kympin täriseviä tuuliviirejä. Satasella saa ihan kelvollisen.
Kameran pitää pystyä vähintään noin 30 sekunnin valotusaikoihin. Muita vaatimuksia ei oikeastaan ole eli aika monella peruspokkarillakin voi kuvata yöllä maisemia ihan kelvollisesti.
ovat pitkät valotusajat ja vähäinen kohina.
Maisemakuvauksessa tarvitaan laajaa terävyysaluetta joten suuresta valovoimasta ei ole apua.
Kun terävyysalueen takia joutuu himmentämään niin siitä seuraa väistämättä, että joudutaan käyttämään pitkiä valotsaikoja tai/ja suurta herkkyyttä (ISO-arvoa). Kumpikin edellämainituista lisää kohinaa kuvaan ja kennon tulisi olla mahdollisimman vähäkohinainen.
Tykkään yömaisemakuvauksessa käyttää hyperfokaalista tarkennusta ja siksi objektiivia joissa on mekaaninen tarkennus (ilman moottoria).
jalusta ei ole tarpeen mikä tahansa tuki käy yökuvaukseen kunhan et kuvaa käsivaralta (= kädet irti kamerasta valotuksen ajaksi). Olen ottanut monia yökuvia mm. lukitsemalla kameran ikkunannostimella auton sivulasin ja ovenkehyksen väliin.
No niin.... Kiitos hyvästä vastauksesta, mutta koska olen aivan aloittelija, niin esitän nyt niitä kuuluisia tyhmiä kysymyksiä....
Mikä sitten on sopivan suuri ISO-arvo?
Mikä ihmeen hyperfokaalinen tarkennus?
Oisko selkeitä kamerasuosituksia?
KIITOS TAAS!
Siis tarkoituksenani olisi ruveta kuvaamaan yöllistä luontoa/maalaismaisemaa eli kaikki valo olisi luonnonvaloa. Ei siis öisiä kaupunkimaisemia.
Kennon kohina mielellään mahdollisimman pieni, mutta budjetti ei anna suurta liikkumavaraa lähteä etsimään ideaalista ratkaisua, joten hanki normijärkkäri. Pokkareiden pienet kennot ovat suurikohinaisia. Automatiikasta ei tuollaisessa hommassa ole muuta kuin riesaa. Kameraa käytetään manuaaliasetuksin. Vanhempikin laite käy kunhan sitä on mukava käyttää manuaaliasetuksin.
Mikä sitten on sopivan suuri ISO-arvo?
V: Mahdollisimman pieni. Mitä pienempi herkkyys, sitä vähemmän kohinaa kuvassa. Kohina lisääntyy jonkun verran myös pitkissä valotuksissa pienimmilläkin herkkyyksillä (digeillä, ei filmillä) kennon lämpiämisen takia. Filmikameroissa tuota ongelmaa ei ole koska filmi ei lämpene valotusajan pidentyessä.
Mikä ihmeen hyperfokaalinen tarkennus?
V: Hyperfokaalinen tarkennuspiste on tarkennuskohta jossa saadaan kyseisellä kameralla/objektiivilla/aukolla suurin mahdollinen syväterävyysalue käyttöön niin että syväterävyysalueen takaraja on äärettömässä, ei yhtään sen yli. Aika moni aloittelija tarkentaa maisemakuvauksessa äärettömään, jolloin osa etualasta on syväterävyysalueen ulkopuolella ja syväterävyysaluetta hukataan äärettömän taakse. Tarkentamalla hyperfokaaliseen pisteeseen takaraja yltää edelleen äärettömään mutta etuala saadaan samalla terävämmäksi.
Oisko selkeitä kamerasuosituksia?
V: Ei. Kiinnitä kuitenkin huomiota kameran pisimpään mahdolliseen valotusaikaan. Halvoissa pokkareissa se on vain muutamia sekunteja joten sellaisella on ihan turha edes yrittää kuvata maisemia yön hämärässä.
Jos päädyt järkkäriin, normaalivalotuksella pisin valotusaika on yleensä 30sekuntia, kaukolaukaisimella voidaan lukita bulb-asento päälle ja kameralla voi valottaa mallista riippuen useita minuutteja->useita tunteja. Kylmässä ongelmana tahtoo olla akkujen hyytyminen ja valotus keskeytyy virran loppumisen takia. Siksi itse käytän vanhaa filmikameraa talvella. Ilman paristoja toimivalla mallilla voi valottaa vaikka vuosia, jos sille on tarvetta.
Jos olet mukavuudenhaluinen niin arvostat varmaan valovoimaista optiikkaa ja automaattitarkennusta joka toimii vielä mahdollisimman hämärässäkin. Tukevaa jalustaa silti tarvitset.
tarkennuksella ja valovoimalla tehdään maisemakuvauksessa?
Miksi tarvitaan jalustaa kun melkein mikä tahansa muu tuki heiluu vähemmän tuulessa?
Jos yöllä valotusaika on luokkaa 30sekuntia-useita minuutteja, mikä on se tuki johon tuet kameran, jos et jalustaa käytä. Joka paikassa ei ole tarjolla sillan kaiteita tai penkkejä, ja joskus sattuu siinä kuvauspaikalla olemaan toista metriä korkeaa risukkoa. Ei se kuule poju pysy kamera tärähtämättä paikoillaa vaikka tukisit sitä täysikasvuiseen mäntyyn. Sellaisessa purkkavirityksessä kamera helposti kääntyy eteen-taakse, varsinkin kun alkaa valotusaika venyä. Heitä vittuun se anttilan alekorin "jalusta" ja osta oikea jalusta.
”mikä on se tuki johon tuet kameran”
—luettelen tähän aikajärjestyksessä viimeisistä maisemakuvista:
– auton katto
– puunrunko
– kivi
– terassin kaide
– terassin pylväs
– jalusta
– auton ikkunankehys
– pylväs
– aitan kaide
– pyykkiteline
Yöllä olen enimmäkseen kuvannut kaupunkimeisemia, ei koskaan jalustalta. Rakennetussa maisemassa tuntuu aina löytyvän sopivia tukia ja ehkä on kysymys mös siitä, että en halua herättää huomiota kuvaajana joka kuvaa oikein jalustalta asutuskeskuksissa!
”valotusaika on luokkaa 30sekuntia-useita minuutteja …korkeaa risukkoa”
—kuvaamme yömaisemia kovin erilaisissa paikoissa tai sitten meillä on täysin erilainen käsitys maisemakuvauksesta, eipä ole koskaan tullut kuvattua korkeaa risukkoa pimeässä
”Joka paikassa ei ole tarjolla sillan kaiteita”
—sinulla on tietenkin jalusta tarjolla "Joka paikassa",
Minulla kun tuo kamerakin tuntuu välillä painavan kaulassa niin en viitsi kantaa jalustaa kaikilla turistimatkoilla joilla eniten tulee maisemia kuvattua.
”Ei se kuule poju pysy … Heitä vittuun se anttilan alekorin "jalusta" ja osta oikea jalusta.”
—no tuosta selviääkin oma kehitystasosi! ehkä sinun onkin viisainta pysytellä kuvaamassa korkeaa risukkoa pimeässä.
Mulla on jalustoina SLK PRO 700 DX/LEG, Gulmann Touring Set ja ns. taskujalusta. Minun käsitykseni mukaan ostopaikka ei vaikuta, mutta kun näytät niin uskovan niin kerron myös edellämainittujen ostopaikat.
– Slik on ostettu SFO:n Fishermans Warfin valokuvausliikkeestä.
– Cullmann Touring Set CU 1001 on Maitolaiturista
– minijalusta on ostettu Lidlistä (tuli linjalaserin varusteena)
älä lannistu vittumaatti.
Kyllä sinäkin saatat joskus jotain oppia.
Jos alkajaisiksi opiskelet vähän käytöstapoja niin olisi mukavampi antaa sinulle ohjeita maisema ja yökuvaukseen.
maisemakuvia valotusaika useita minuutteja … korkeaa risukkoa … pimeässä?
Ja tietenkin myös suurella valovoimalla, täydellä aukolla, ISO 1600, automaattivalutuksella, kuvantäristimellä, ja automaattitarkennuksella?
Kylläpä yömaisemakuvaus on helppoa kuin heinänteko
Jos uskaltaa liikkua päivänvalossa niin samasta maisemasta saanee silloin kuvan paljon vähemmällä vaivalla. Ei kai yölläkään tarkoitus ole että ruutu jää pimeäksi, vaan siihen olisi tarkoitus kerätä _valoa_. Noh, sitä valoa on päivällä enemmän käytettävissä!
Kun on oppinut jalustaa käyttämään kaikkialla, on vaikea olla ilman sitä. Kun itse otan kameran matkaan, tulee jalusta ihan automaattisesti mukaan. Ihan totuttu tapa. Vaikka se painaa hieman matkassa, on se sen väärti. Itselleni on myös aivan sama, mitä muut minusta ajattelevat, vaikka jalusta onkin mukanani. Ei oma jalustani mikään kummoinen ole mutta parempi kuin ei mitään. Sairaudestani johtuen käteni tärisevät helposti ja en luota niiden vakauteen. Tällöin jalusta helpottaa kummasti kuvaamista.
Kuvaajana en ole kummoinen mutta opissahan täällä olllaan, vai mitä? Tosin sattuuhan noita ihan loistaviakin kuvia joukkoon...