Kohtalotovereita?

Ymmärrän hyvin tilanteesi, sillä itse olen kärsinyt ihan samasta ongelmasta jo yli kymmenen vuoden ajan. Mullakin tuo nuoruusikä oli hyvin tylsää aikaa, kun sain käydä yksin baareissa ja piti aina selitellä jotain tekosyitä sukulaisille, kun he olettivat mun elävän oikein onnellista ja ihanaa nuoruusaikaa. Itselläni ei ole ollut yhtään kavereita enää yläasteiän jälkeen, johtuen siitä, etten ole mistään onnistunut kavereita löytämään, vaikka ikää alkaa olla jo liki 30-vuotta.

Kaikkein inhottavinta tässä yksinäisyydessä on se, kun sen myötä ei ole koskaan pystynyt elämään niin sanottua normaalia elämää. Varsinkin viime vuosina elämäni on ollut pelkkää työ-koti -akselia, eli mitään sosiaalista elämää ei siis ole ollut töiden ulkopuolella. Tilanteeni ei muuttunut yhtään mihinkään edes sen myötä, kun muutin aikoinaan Helsinkiin. Täälläkin kun on tullut käytyä vaan töissä ja oltua kotosalla. Baareissa käymisen jätin oikeastaan kokonaan pari vuotta sitten, kun siellä käyminen tuntui yksin niin tylsältä ja sai aina selitellä kaikille sitä, että miksi oli yksin liikkeellä. Tällä hetkellä jos käyn baareissa, niin käväsen vaan nopeasti tuopilla tai parilla alkuillasta ja lähden heti takaisin kotia. Nyt tuntuisi ihan oudolta lähteä johonkin illanviettoon ja baareja kiertelemään, kun ei ole tullut enää pariin vuoteen sellaista harrastettua.

Itse olenkin yrittänyt viime vuosina etsiä niitä kavereita täältä netin kautta, kun mun kohdalla se on aika selvä asia, etten pysty tutustumaan ihmisiin missään tuolla reaalimaailmassa, johtuen siitä, kun en ole enää vuosiin käynyt missään muualla kun töissä ja kotona. Lisäksi en vaan ole koskaan onnistunut tapaamaan sellaista mielenkiintoista seuraa, joiden kanssa olisi jotain samoja mielenkiinnon kohteita ja puheenaiheita. Mielestäni se kavereiden löytäminen on täysin tuurista kiinni, eikä siihen voi oikein itse vaikuttaa. Joten ei siis kannata masentua liikaa asian takia, eikä varsinkaan syyllistää itseään.

Samoin minulla, lakkiaiset tulossa. Sellaisia kunnon ystäviä ei ole ollenkaan, ja nyhjään vapaa-aikana itsekseni. Jos olisin yhtään sosiaalisempi luonne, voisin ottaa yhteyttä johonkin tuttuun tyyppiin ja kysyä, josko pääsisin viettämään iltaa, mutta ei.
Minulla on vieläkin kavereita, jotka olen tuntenut päiväkotiajoista asti, mutta yläasteella aloin jotenkin eristäytymään heistä. Emme oikeastaan tapaa muuten kuin koulussa, paitsi tällä hetkellä, kun on lomaa. He kyllä tapaavat toisiaan sekä muita, mutta eivät pyydä minua mukaan, joten ajattelen, ettei minua kaivata. Pysyn siis yksinäisenä. Abiristeilyllä tosin, kun pidettiin hauskaa, sanoivat että minut pitäisi kutsua illanistujaisiin. Eipä ole kutsua tullut.
Syytä on yhtä paljon sekä minussa että heissä. Olen tylsä, ei ole mitään tuoreita juttuja kerrottavana kenellekään. Muilla kyllä riittää tarinaa. Hauskinta on, etten tiedä kavereistani juuri mitään, vaikka olen heidät jo kauan tuntenut. En tiedä, mistä he pitävät, mitä he harrastavat, missä asuvat. Minulla ei edes ole heidän puhelinnumeroitaan tai sähköpostiosoitteita. Vika on minussa, luulisin.

Täält löytyis yks sellanen nörttikundi, hellä ja rakastava sellainen, eli olis ihanaa jos sais ottaa sut syliinsä ja antaa paljon helliä halauksia.

Mut tähän mennessä 99% naisista torjuu mut, synä ilmeisesti se, että he pitävät mua joko liian lyhyenä (170 cm) tai haukkuvat riisitikuksi (62 kg).

Et jos sulle kelpais tällainen rakastavan luonteen omaava mies joka ei ole ulkoisella koolla pilattu, ja älypuolellakin löytyy (äo 130) niin soita ja tutustu: 044 567 0800 / Mika.

Eli siis jos yhtään tykkäät, ni täält löytäisit sen rakastavan poikaystävänkin itsellesi... ja koska mulla on aidosti rakastava luonne niin siinä vaiheessa kun ne sun pinnallisten kaverien poikaystävät pettävät/jättävät niin sä saisit edelleenkin nauttia mun hellistä halauksista.

joten: Halimiau, ja rohkesti luuri käteen, soita ja tutustu !

Ei kuullosta kivalta tuo,mutta hei onneksi olkoon silti Lakkinne johdosta :) vai lakkiaisten :=) oli miten oli...

mIkäli elämäsi on oikeasti ollut noin seesteistä! Se antaa minulle uskoa että rehellisiäkin ihmisiä voisi olla olemassa (terv. päihde perheen lapsi). Minä elin lapsena kuin pellossa, kavereita oli mutta... kaikki ovat kaikonneet teilleen (ikää tällä hetkellä 25v.).

Jaksoihan tuon lukea. Ihan tuttua, ikään kuin omasta elämästä, reilut kymmenen vuotta sitte. En juossu koskaan radalla, en koskaan kuulunu joukkoon. Reilut 20 -v. löysin poikaystävän, ekan sellaisen. Elämä on, aina ei voi voittaa, mutta jossakin on jotain mitä kohti kulkea. Tärkeintä on miettiä mistä ite tykkäät, tehdä asioita joista pidät ja liikkua paikoissa joissa viihdyt ja ennakkoluulottomasti tutustua uusiin ihmisiin. Oma porukka löytyy, ei ehkä sitä pintaliito poppoota, mutta luultavasti sisällöllisesti sitäkin parempaa. Mä en koskaan ole ollut kiinnostava, eihän ihmisiä oikeesti muut kiinnostakaan kuin he itse. Kuuntele muita, löydä ne jotka kiinnostuu susta sellaisena kuin olet. Mene johonkin, osallistu, ei sun tartte puhua, joku tulee jututtamaan.

Sitä omaa alaakin voi hakea, alotat jossakin, korjaat jos osut huttaan, kokeilet, onnistut jossakin vaiheessa. Onnea ja menestystä!

Juu, elämä ei ole helppoa. Mä valmistuin Lähihoitajaksi ja juhlin ainakin tällä kertaa yksin kun Helsingissä en ole löytänyt tarpeeksi kamuja muutaman vuoden sisällä. Kannattaa vaan mennä pääpystyssä eteen päin ja jutella erilaisten ihmisten kanssa, joista voi löytää lisää kamuja sekä mennä mukaan kaikkeen missä on paljon ihmisiä.

Paljon Onnea Sinulle, uusi valkolakkinen. Oletko koskaan miettinyt, että kun ihmiset ovat niin - hmmm - aika itsekeskeisiä, niin sellaiset tarvitsevat hyviä kuuntelijoita. Ole sellainen, kuuntele, kysele, kommentoi joskus vähän, pysy seurassa kuitenkin, sillä lailla näet ja koet elämää. Kaikkea ei tarvitse itse kantapään kautta 'opetella', silmät korvat ja mieli auki, niin voi saada ihan yhtä hyvän käsityksen siitä, mikä täällä muolimassa kannattaa, mikä taasen ei.

Toivottavasti sinulla on kuitenkin huomena hyvä juhlahetki, rentoudu ja nauti päivästä, jonka olet ansainnut.

Ei hätää, Olet vielä nuori ja ehdit vielä saada paljon Hyviä Ystäviä, joiden kanssa viihdyt. :) No oon miekin vähän yksinäinen, eikä tyttöystävä ole. :( Mut mä oon aina toiveikas. :D Vaikutat muuten mukavalta naiselta ja haluaisin tutustua suhun, jos Sulle sopii? :) Mailiossaani on [email protected].

Onneksi olkoon ylioppilastutkinnosta ja oikein hyvää jatkoa Sulle! :)

Kuulemisiin! :)

Tuo ikä ei aina helpoimpia. Ainakin itse olin jonkin ujouskohtauksen vallassa tuolloin. Ja aika peliä voi olla sos.suhteet lukiossa. Eiköhän se parissa vuodessa helpota. Ole vain reipas.

tuo on tavallaan minullekin tuttu juttu. Olin nuorena paljon yksikseni paljolti samasta syystä kuin tekin.
En oikein löytänyt samanhenkisiä ystäviä kuin itse olen. Oli muutama hyvä kaveri mutta sitten muutettiin
Helsingin Tölikään enkä moneen vuoteen löytänyt kavereita. Sitten löytyi muutama, mutta koska en pitänyt
diskoista sun muuta jäin "seinälle". No sitten olin kaikki kesät mökillä ja siellä kalastelin ja tein töitä koko
kesän tätieni hyväksi. Kavereita oli vähän. Itsetuntoni oli kuitenkin vahva. Oikeastaan minulla on kuitenkin aina ollut edes yksi hyvä kaveri. No sitten löysin tytön josta pidin ja menimme naimisiin jne.
Ero kuitenkin tuli. Sitten löysin KAIKKENI ja olen nyt onnellisesti naimisissa ja lapset ja koirakin on.
Päätin jo nuorena, että elämäni määrätköön RAKKAUS.Ei raha eikä mammona. Huomasin myös, että olemalla
"sankari" eli valitsemalla oikeat arvot jotka mielstäni ovat oikeudenmukaisuus,tasa-arvo ja rakkaus ja noudattamalla niitä olen löytänyt onnellisen elämän. Tässä teille toivottavasti ohjenuoraa elämän
mutkikkaalle taipaleelle. Ja vielä!!! ÄLKÄÄ ANTAKO PERIKSI

Ymmärrän tilanteesi, itselläkään ei oikein ystäviä ole ja oikeastaan järjetön juhliminen ei kiinnosta, mutta huomasin tämän kun juhlin 18v. syntymäpäiviäni, kukaan ystäväni ei tullut kanssani juhlimaan ja sen jälkeen olen vähän varautuneesti suhtautunut "ystäviini". Tämä nyt ehkä vähän hassu ehdotus, mutta jos sinua mitenkään kiinnostaa, niin täällä olisi yksi henkilö joka tarjoutuu tutustumaan sinuun, kavereitahan ei koskaan ole liikaa ja uusia on aina todella mukava saada. Minulla tämän tunnuksen lisäksi on facebookissa tunnus, jos kaipaa jonkinlaista tunnustusta siitä, että olen oikesti olemassa enkä ole mikään huijari.

Onnittelut valkolakin johdosta! vaikka kirjoituksesi kyllä kertoo, ettet siitä niin kamalasti tänään nauti. Hieno saavutus se joka tapauksessa on. Kun ite valmistuin, silloin oli luokan tai vuosikurssin tai oppilaskunnan yhteisiä bileitä, minne mennä. Eipä olis mulla muuten ollut sellaista tarjolla. Isompi sosiaalisuuden este mulle oli opiskeluaikoina ihan proosallinen rahapula. Ei ollut varaa samoihin rientoihin ja harrastuksiin kuin muilla ja eipä sitten ollut niitä yhteisiä hehkutuksen aiheita, mitkä yleensä hitsaavat ihmisiä yhteen ja saavat aikaan myös näitä bilekutsuja. Tunsin itseni täydeksi tylsimykseksi ja outsideriksi. Mutta yritän keksiä jotain kannustavaa tähän lopuksi. Usko unelmiisi äläkä luovuta helpolla. Sydämessä tunnet, mikä on se oikein suunta - se voi myös vaihtua ja joskus pitää jotain vaan kokeilla, mutta mene sen vahvimman positiivisen virran mukana. Paljon onnea!

Älä masennu vaan nauti lakkiaispäivästäsi. Menen illemmalla sellaiseen baariin, jossa takuuvarmasti on muitakin ylioppilaita, sekoitut joukkoon varmasti, eikä siellä huomata, että olet yksin. Pyri juttusille jonkun sopivan tyypin kanssa. Ole iloinen, hymyile, liiku, tanssi. Yritä unohtaa edes hetkeksi.
Löydät varmasti opiskelupaikan jossain vaiheessa. Sieltä löydät kavereita varmasti. Tottakai sinun pitää olla vähän aktiivinen asiassa. Hyvää kesää sinulle. Nauti elämästä. Olet saavuttanut yhden vistanpylvään elämässäsi.
Onneksi olkoon!

Sonia Choquetten kirjassa Toteuta sydämesi toiveet, Sonia kertoo miten hän joskus nuorena suri pituuttansa. Siihen aikaan paksupohjaiset kengät olivat muotia ja hän kuvitteli murheissaan olevansa aivan liian pitkä koulun tanssiaisiin. Hänen äitinsä ei kestänyt moista ajatuksilla murheen luomista, ja ohjasi Soniaa unelmoimaan unelmien tanssiaisprinssistä.

Jos Sonia olisi jäänyt mieli mustana murehtimaan pituuttaan hän ei olisi koskaan huomannut unelmien tanssiaisprinssiään. Mutta koska hän äitinsä ohjasi hänet positiiviseen ajatteluun, hän ei kävellyt unelmiensa ohi, vaan antoi niiden toteutua. Eli tapasi itseänsä pidemmän pojan, joka vei hänet koulun tanssiaisiin.

Keskity unelmaan, kuvittele mitä haluat ja usko niiden toteutuvan, koska jos vain keskityt negaatioihin niin ne toteutuu.

Myös kirja the secret kertoo mielen mahdollisuuksista luoda elämästä sellainen kuin haluaa. Noita kahta kirjaa suosittelen.
Itse olen jossain vaiheessa elämää ollut niin suuren häpeän tunteen vallassa että olen eristäytynyt yksinäisyyteen. Silloin tein aarrekartan johon liimasin lehdistä kuvia "ystävistä". Toiveet toteutuu. Riittää että uskaltaa toivoa.

Niin, on tietysti todella ikävää ja surullistakin, havaita tuollainen asia/tilanne, juuri nyt lakkiaisten ja niihin liittyvien juhlien alla !

Sä olet nuori nainen - paljon asioita ajatteleva, herkkä ja tunteva (tällaisen vaikutelman, ainakin minä sain tuosta sinun kirjoituksestasi !), ... ! Ja sehän on todella upeaa ja arvokasta !!!

Tuota sinun kirjoitustasi lukiessani olin huomaavanani - että sä olet ehkä omistautunut opiskelemiseen ja sen asettamiin vaatimuksiin. Etkä toisaalta myöskään ole kokenut (voinut kokea) omaksesi, noita muiden kavereidesi "jonkun verran pinnallisi kaverisuhteita" - tapaa olla, elää ja viettää aikaa...

Eihän se, ettet sä vain ole kiinnostunut samoista asioista, kuin he - toki tee sinusta "tylsää ihmistä" tai mitenkään syyllistä siihen, ettei "syvempää ystävyyttä" ole muodostunut !!! Me ihmiset vain olemme erilaisia, eikä meitä kaikkia kiinnosta samat asiat.

Ja se oma ajatuksesi, jotenkin "samanhenkisen" seuran hakemisesta ja etsimisestä on jo sinänsä oikein hyvä alku !

Toivottavasti ALKU sille, että ... sä alkaisit NYT miettiä ja kysyä itseltäsi
- kuka ja minkälainen ihminen minä olen,
- mitä haluan ja toivon elämältä,
- mistä pidän/en pidä,
- mikä tekee minusta onnellisen ja missä asioissa olen/koen olevani vahva (=hyvä !),
- mitä minä haluaisin tehdä työskeni, voisin toteuttaa sitä omaa vahvuuttani (tai niitä..)
ym.

Luota ja usko itseesi !!!

Tulevaisuudessa, kun sinä lähdet opiskelemaan, sinulla on mahdollisuus aloittaa uudestaan ja vaikuttaa
mm. tuohon oman sosiaalisen elämänpiirisi laajuuteen.
Älä jää kiinni entiseen, vaan murra noita entisiä kuvioita - hakeudu opiskelukavereidesi seuraan, vietä aikaa heidän kanssaan ja kuulostele - löydät varmaankin niitä ihmisiä, joiden kanssa voisit ehkä viihtyä !
Anna tilaisuus heille ja itsellesi, tutustua ja oppia tuntemaan, löytää ystävyys !

Toivon sinulle ja sinun tulevaisuuteesi kaikkea hyvää !!!
- rohkeutta ja uskallusta heittäytyä sen tuntemattoman varaan (=elämän, josta emme kuitenkaan vain aina voi tietää, mitä se tuo tullessaan), iloa, uusia mukavia asioita, kokemuksia ja ihmissuhteita, ... YM.

Aika korjaa ongelmasi ja löydät varmasti paikkasi. Suuntaa opiskeluun vaikea auttaa näillä tiedoilla. Tsemppiä!

Arvostan sinua ihmisenä 101%.

Sama vika on ollut mulla, mut se on ollut mun onnettoman lapsuuden syytä: oli niin paljon vihaa, pahoinpitelyä ja pelkoa. Mä olin myös niiiiiiiiiiiiiin yksin, kun olin nuori ja nuori aikuinen. Voi että kun en uskaltanut mennä yksin sitten mihinkään ja kaikki ystävät seurustelivat. No ei niitä ystäviäkään ollut kymmenittäin. Mä olin niin pelokas ja täynnä haavoja kaiken lapsena kokemani jälkeen, etten ollut iloinen seuraihminen tosiaankaan.
Mä olisin tarvinnut silloin identiteettini rakentamiseen toisia ihmisiä, jotka olisi hyväksynyt mut, mutta niitä ei ollut.
Se on myös kotoa opittu tapa jos kaikkia ulkopuolisia on lupa vihata, mutta ei niitä jotka tekee lapselle, siis mulle, pahaa. Silloin ulkopuolinen maailma on muka paha ja ne perheen jäsenet jotka kiduttaa lasta on muka hyviä.
Mä tulin uskoon ja sain ystäviä ja meillä on yhteinen usko Jeesukseen.

HEI !
Olen ollut joskus nuori, minäkin...meillä on useimmiten se ongelma, että voimme hyväksyä vain
itsemme...mutta jospa onkin niin ETTEMME VOI HYVÄKSYÄ EDES ITSEÄMME...! Mitä sitten...?
Näin on käynyt sinulle ja aikananaan minulle ....ja tuhansille muille...UUSIA KAVEREITA, UUSIA
HARRASTUKSIA...TYÖHÖN OPISKELU jne...olet nyt siinä teoriapisteessä ...et ole vielä TEHNYT
KÄYTÄNNÖN TYÖTÄ...ja se on monelle Suomalaiselle miehelle hyvä lääke !

Olet RAITIS NUORIMIES...TÄMÄ ON JOTAKIN ! ON TOSI HYVÄ , ETTÄ KIRJOITTELETTE
AVOIMESTI, KOSKA MONI TÄÄLLÄ OIKEASTI ÄRSYYNNTYY kaikesta hengellisestä...luullen, että
PITÄÄ JUODA...EI TARVITSE...! Seurakunnissa käydessäsi , urheillessasi ja muutenkin liikkuessasi
et voi juoda...ei kukaan ! Siksi moni hörhöileekin niissä baarikulttuureissa...OLLAAN MENOSSA
SILLOIN ALASPÄIN...vaikka ei olla päästy edes kunnolla vielä ylöskään !

VALITSE OIKEAA SEURAA ITSELLESI...SILLÄ SEURA TEKEE KALTAISEKSEEN ! SIUNAUSTA ELÄMÄÄSI !

Onnittelut ja hyvää lakkiaispäivää!

Omaan oksennukseensa herääminen lakkiaispäivän jälkeen ei ole
kunnia-asia - niitä traumoja selvitetäänkin vielä vuosikymmeniä jälkeenpäin lehtien palsoilta. Terapiaa tarvitsevat sen kokeneet, vaikka terapia näyttäytyykin ulkopuolisesta rehvastelulta.

Tsemppiä elämääsi.
Elämään kuuluvat haasteet, mutta elämä kantaa.

TS

Hei yksinäiset tehkääpäs retki mun luo.

Ollaan sitten porukalla yksinäisiä, ja annan osoitteen sitten teille, oon kyllä vanha ihminen mutta sehän ei haittaa menoa.

Ensiksikin haluan sanoa että : ONNEKSI OLKOON Neira  

Minulla oli paljon kavereita lapsena, mutta kun jätin uskonlahko-hommat pois, niin jäin ihan yksin. Tällä hetkellä minulla on ihana aviomies ja lapsia, mutta mieheni on minua paljon vanhempi ja todennäköistä on että hän lähtee täältä maailmasta paljon ennen minua, ja sen jälkeen olen taas yksin. En halua lapsia sitoa itseeni, heillä on oma elämänsä, enkä sitä halua sotkea. Olen alkanut suunnitella tulevaa, niin että kun yksinäisyys taas koittaa, en muserru sen alle, vaan jaksan sen taas hyväksyä.
Tekstisi tunteet tuntuivat niin tutuilta, ei minullakaan ollut ylioppilaspäivänä yhtään ystävää - suku vain. Ei ollut paikkaa mihin mennä lauantai-iltaisin, joten istuin yksin kotona ja tein käsitöitä - mitä nuoruuden hukkaamista se olikaan, kun nyt ajattelee, mutta en ymmärrä mitä muuta olisin voinut tehdä? Ei minusta ollut yksin menemään paikkakunnan ainoaan räkälään, jossa ryypättiin ja sivummalla touhuttiin kaikenlaista.
Olisi mukavaa, jos me todella yksinäiset onnistuisimme muodostamaan jonnekin oman keskusteluryhmän, missä ei tarvitsisi lukea tuollaisia epämääräisiä "kakkukahvin" tarjoajia, vaan saisimme toisiltamme tukea ja apua yksinäiselle taipaleellemme.

Hei

Tiedän kuinka vaikeaa on löytää ystäviä jos on hiljaisenpi ja ujompi.
Olen reilu kolmekymppinen ja perheellinen nainen.
Olen lapsuudessani saanut yhden parhaan ystävän joka on paras ystäväni vieläkin.
Ja taitaa olla ainoa sitäpaitsi.

Mutta vuosien varrella ei ole mukaan tarttunut mitään yhtä pysyvää ystävyyssuhdetta.
Vaikka mulla on perhe ja lapsi niin mun on hirveän vaikeaa tutustua muihin ihmisiin.
Kartan hiekkalaatikkoja ja leikkipuistoja,perhekerhoja ym
Työpaikaltakaan en ole ystäviä löytänyt.
Myönnän että olen varmaan epäsosiaalinen,hiljainen ja epävarma,siistä syystä kai yksinäinen.
Koen ettei ketään kuitenkaan kiinnosta juttuni joten olen hiljaa.

Voisithan aina kokeilla laittaa nettiin ym oman ystävähaun tai selailla muiden ilmoituksia.
niitä olen itse kokeillut ja löytänyt muutamia kivoja mailailu kavereita.

Onnea sinulle uusi ylioppilas ,Olet ihan arvokas sellaisena kuin olet ,ja ihan Fiksu jos jätät jotkut ryyppykekkerit väliin ,Onko sellaiset välttämättä oikeita kavereita ? .löydät varmaan oikeita ystäviä jatkossa joihin voit luottaa ja ovat ystävyyden arvoisia . niitä kannattaa vaalia. Hyvää Ylioppilaspäivää sinulle nuori .Hyvää kesää.

Onnea ja kaikkea hyvää uudelle ylioppilaalle!

Onnea sinulle uusi Ylioppilas!
Toivottavasti sinulla on tänään perhe ja suku juhlimassa kanssasi. Nauti heidän kanssaan saavutuksestasi.
Yksinäisiä ihmisiä on paljon. Ystävien löytäminen ei ole yksinkertaista. Yksin ollaan monesta syystä. Joillekin se on oma valinta. Joillakin elämä vain mennyt niin, että on jäänyt pikkuhiljaa yksi. Yksinkin voi tätä elämää elää. Mutta silloinkin pitäisi katsella ympärilleen ja nähdä muut (ihmiset, luonto), ja pitäisi pystyä nauttimaan siitä mitä kaunista on ympärillä. Joskus yksinäisenä käpertyy itseensä eikä osaa katsella itsenä ulkopuolelle. Siellä on kuitenkin ihmisiä, eläimiä ja luonto. Käpertyvään ihmiseen usein sattuu. Joten yritä katsella ympärillesi. Se auttaa.
Meitä yksinäisiä on paljon. Olisi mukava kuulla, miten juhlistit päivääsi!

Katsekin erästä tyttöä..joka..aina oli yksin..jotenkin itsekkin olin varautunut vaikka kavereita oli ympärillä kuinka paljon,mieli teki mennä tytön luokse juttelemaan.mutta kun ei vaan saanut itsestä...irti..harmitti välillä todella..tyttö oli todella yksin..koulumatkat..kaikki..aina näin hänet yksin...häntä ei kiusattu..mutta jollain tavoin eristettiin..tuntuihan se ikävältä seurailla sivusta...ja olinkin ajatellut vuosien saatossa..kuinka hänen on käynyt..ja jos jotain olen elämässä katunut niin koulukaverin syrjään jättämistä..ja huomioon ottamatomuutta..vieläkin kun näistä asioista puhutaan..tulee pirumoinen itseinho pintaan..vaikka nuorena onkin niin mie ite asenne..niin silloin jo omatunto soimasi..varmaan monella muullakin tämän tytön kohdalla..no..jokainen varmaan löytää paikkansa...mutta yksinäisyys korostuu tänäpäivänä koventuiden arvojen myötä..niin vanhuksilla kuin..nuorillakin..

Tuttua Neira noi sun juttusi. Itse olin yksinäinen ylioppilas, no nyt vuosien varrella on kyllä tullut ystäviäkin, mutta miesystävää ja perhettä ei koskaan tullut.

Minusta on kyllä vastuutonta kärjistää, että sitten kun on ystäviä, niin sitten varmaan herää omaan oksennukseensa joinakin aamuina. Siis ei se todellakaan sitä tarkoita, että olisi joku reippaasti juova bilehile. Kyllä niitä ystäviä voi muutenkin löytää.

Itse olen saanut ehkä työn kautta lopulta ne ensimmäiset todelliset ystävät. Toisaalta se lopullinen miesystävä olisi ollut kiva juttu. Seurustelin kyllä vuosia, mutta se oli täydellinen epäonnistuminen. Roikuin liian kauan suhteessa, joka ei toiminut.
Mutta Neira rohkaisuksi sen verran myös, että jos tuntuu olevan sosiaalisia ongelmia, niin esim. lyhyet tai pitemmät ryhmäterapia tai joitkut kurssit, joissa opetellaan sosiaalisia taitoja niin nekin auttavat. Jotkut ovat netistäkin saaneet ystäviä. Ja joku harrastus: luontoretket, kuntosalit, jumpparyhmät, opiskelu yms.. saattavat auttaa asiaan. Eiku ihmisten ilmoille.
Se nyt ei auta tähän lakkaisongelmaan. Onneksi olkoon sinulle kuitenkin, ja pidä pää pystyssä. Kyllä se siitä

ongelman läpikäyneenä ..voin lohduttaa elämä hymyilee joskus..aivan varmasti.vaikka tuntuukin tällä hetkellä ..pahalta..ja tietysti sitä mielellään juhlisi muiden mukana..mutta sen aika tulee olen varma...myöhemmin...niin kävi minulle ja varmaan myös siullekkin kun tapahtuu näin..

pitää lähteä juhlimaan??no tosin syömään...eikö sinulla ole vanhempia tai sisaruksia?mitä jos menet sinne ravintolaan tms.paikkaan syömään?et taatusti ole yksin,ehkä voit syödä yksin omassa pöydässä...vinkkinä,mene istumaan kahden hengen pöytään,uskon että joku tulee kysymään sulta voiko tulla seuraksi?ammatinvalinnan psykologin kautta voit miettiä ammattiasi mikä se olisi,listaat alat mitä olet miettinyt ja käyt kokeile ko.aloja tömarkkina turvin...sitä kautta pääset kokemaan ja näkemään mikä on tulevaisuutesi ala.ja näiden työhrjoittelupaikkojen kautta uskon että tutustut uusiin ihmisiin ja ehkäpä myös keksit jonkun harrastuksenkin...tsemppiä. kun vain uskot itseesi,etkä anna toisten masentaa sinua ni kaikki menee kuin issekseen...häntä pystyyn.

Toivon sinulle valoisaa ajatusta tulevasta, elämässäni olen sen huomannut että hiljaisesta minästä tulee hieno ihminen. Aina löytyy samanlaisia, ja he usein löytävät toisensa. Sitten et olekkaan yksin, elämä voittaa ja se on elämisen arvoinen.

Hei,

Minusta kuulostaa siltä, että nämä "kaverit" kenen kanssa et ole päässyt syvemmälle ystävyyden tasolle, eivät ole kanssasi samalla aaltopituudella. Sinun tarvitsee vain löytää oikeanlaisia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita Sinusta sellaisena kuin olet, niin ystävyys syntyy kuin itsestään. Ei kaikki ihmiset esimerkiksi käy kaupungilla juomassa. Suosittelisin Sinua etsimään jonkin sellaisen harrastuksen, johon voit uppoutua täysin. Paitsi että harrastuksien kautta voi löytää ystäviä, niin ne vievät ajatukset poissa muusta. Itse soitan kitaraa usein kahdeksankin tuntia päivässä ja se on intohimoni.

Olen kokenut jossain määrin samanlaisia tuntemuksia, koska olen ujo ja minun on todella vaikea sen takia jutella kenenkään kanssa. En ole saanut uusia kavereita yläasteen jälkeen, ja nyt olen jo 22v ja opiskelen korkeakoulussa. Olen kuitenkin onnekas, sillä minulla on muutama todella hyvä ystävä, jotka olen tuntenut pitkään.

Lähden kanssasi juhlimaan valmistumistasi ylioppilaaksi, [email protected] =) T: Jouni

Noo.. olen jo 50-vuotias, mutta vielä on tuo yo-lakki ostmatta ja juhlat juhlimatta, vaikka sainkin yo-todistuksen yli 30-vuotta sitten ja Laudaturejakin oli.
SUHTUDUN HUVITTUNEEN NUIVASTI KOKO YLIOPPILASVOUHOTUKSEEN Ja silti ihan kohtuullisesti on elämä mennyt. Siis ei juhliminen ole mikään välttämättömyys. Itse nautin nuorena suunnattomasti yksinolosta ja yksin asumisesta. Kyllä tuli silti käytyä n. kerran kuukaudessa syömässä ja ravintoloissakin kavereiden kanssa ja yksinkin. Ja kirkossakin oli mukava käydä, vaikka en ollut enkä ole uskovainen.

SIIS ole ROHKEASTI sellainen kuin olet. Kehitä vahvuuksiasi ja heikkouksiasi ja opettele tuntemaan itsesi. ÄLÄ ALISTU YMPÄRSITÖN PANOSTUKSEEN vaan toimi niinkuin Sinusta on oikein. VIINA ON VIISASTEN JUOMA eikä lasteni ole tarvinnut katsella humalaisten vanhempiensa örvellystä KERTAAKAAN !! Silti en ole absolutisti ja on tullut otettua PERSKÄNNIT PARI KERTAA VUODESSA esim lomareissulla kaveripiirissä !!

Mielestäni jokainen voi tehdä elämällään niinkuin itse haluaa .kunhan ottaa huomioon myös muut kohtuullisessa määrin. HYMYILE NIIN SINULLEKIN HYMYILLÄÄN !! jne. SITÄ SAA MITÄ TILAA !!

SILTI ONNEKSI OLKOON !!! Ja Hauskaa kesää !!!

lue Tommy Hellsten, Saat sen mistä luovut (tai lyhennelmä tuosta kirjasta Elämän paradoksit), Siinä käsitellään yksinäisyyttäkin ja tuota asiaa mistä kirjoitit :)

Onneksi olkoon! Olet suoriutunut hienosti!
Sinä taidat olla upea ihminen, aito ja reipas. On hienoa, että on vielä ihmisiä, jotka voivat elää ja olla ihan onnellisia ilman viinaa ja suhdekierteitä. Varmasti löydät aikanasi hyvän puolison itsellesi. Itse asiassa et ole menettänyt mitään, kun olet jäänyt pois viinaläträilyistä.
Oletko ajatellut, että voisit mennä johonkin seurakuntaan? Esimerkiksi helluntaiseurakuntien tai vapaakirkkojen tai Nokia Mission nuorteniltoihin? Siellä olisi sinulle mukavia kavereita, ja aitoja sellaisia. Jeesus rakastaa sinua! On muutakin elämää ja vieläpä parempaa kuin lorvia kaduilla ja baareissa.
Ole rohkea, käy katsomassa mitä löydät!

Ei ollut meikäläiselläkään aikoinaan ketään, kenen kanssa juhlia ylioppilaaksi tuloa. Maisteriksi kun tulin myöhemmin, ei ollut silloinkaan ketään, kenen kanssa juhlia.
Sitten myöhemmin oli juhlia ja juhlijoita milloin mistäkin syystä, mutta onneksi olen päässyt niistä eroon.
Niin että ei ole taaskaan ketään kenen kanssa juhlia.
Hyvä niin.
Jos ei sulla ole kavereita, älä siitä välitä. Kaverit tulee elämään jos ovat tullakseen ja myös häipyvät siitä jos ovat häipyäkseen. Sellaista se on, ei sen ihmeempää.

Ymmärrän mitä tarkoitat. Minulla on kyllä ystäviä joiden kanssa päivittäin soittelen ja ehkä joskus lenkkeilyn, lasten synttäreiden tms..merkeissä saatan tavatakkin (olen jo 42.v) mutta tunnen itseni niin erilaiseksi ja tylsäksi kuten sanoit sinun tuntevan. Minäkään en nuorempana innostunut juomajutuista, ajokortin kun sain niin kuskina olin ja mukana niiltä osin menossa. No nykyään jo vuosiin minua ei oosaanut mihinkään, ei vaan kiinnosta baarit tms missä "pidetään hauskaa". Ja totta elämässä ei tapahdu mitään. Olen kyllä ystävieni kanssa jutellut kun ovat asian esille ottaneet ja sanoneet että omistan liikaa aikaa kotiin ja lapsiin niin olen kertonutkin heille että,itteänikin häiritse etten vaan halua lähteä ravintoloihin heidän mukanaan, joskus jos lähden poden todella huonoa omatuntoa kun on mennyt esim 20e rahaa, eli yksi juoma junamatkat ja narikat.Eikätodellakaan tämä irrottelu olepiristänytminua..päinvastoin.Tunnen ettei turhempaa rahanmenoa voisi olla. Haluasin olla kuten muut ja irrotella välillä,mut minkäs teen kun ei ni ei. Mutta sinulle neuvoksi tai vinkkinä joita ehkäolet saanutkin jo paljon niin jokin harrastus,kurssi mikä tahansa,(minulla vapaaehtoistyö ja käsityöt) niistä saaainakin sisältöä elämään ja ystäviäkin, samanhenkisiä.

Jos olet kirjoittanut hyvin, en näe mitään väliä juhlitko kavereiden kanssa vai et. Se on vain yksi päivä, tärkeämpää on se, mitä tapahtuu lakkiaisten jälkeen. Hyvillä papereilla voit päästä hyvään kouluun ja löytää sieltä paremmat kaverit. Lukion jälkeen kaikkien tiet kuitenkin eroavat jossain vaiheessa, joten mitä väliä sillä on, vaikka et tänään pääse juhlimaan muiden kanssa. Itse kirjoitin viime keväänä ylioppilaaksi ja nyt olen työtön, vaikka oli kavereita koulussa...

Kyllä varmaan tuntuu pahalta katsoa kun toiset juhlivat keskenään, mutta ajattele ne toiset olisivat yhtä yksinäisiä jos eivät olisi mukana,ei elämä tähän kaadu meitä yksinäisiä on paljon, mene paikkoihin missä voit saada sellaista juttu seuraa joka ravitsee myös sinua, mene harrastamaan sitä mistä pidät, liity vaikka Punaiseen Ristiin siellä on paljon erillaista toimintaa, myös sinä itse tulet kuuluksi, etsi sitä mistä pidät , aloiat itse toisen ihmisen huomioiminen, pienelle juttelulla, älä odota että ensin sinut huomioidaan , mene puolitietä vastaan , on kamaln paljon ihmisiä jotka huokaavat saman asian puolesta, kun olisi muutama kiva kaveri , joiden kanssa voisi olla ja jutella.Pidä silmat ja korvat auki ympärilläsi on paljon ihmisä jotka haluavat tutustua sinuun, ole vain oma itsesi, hyvää jatkoa sinulle ,näin olen itse toiminut ja saanut ihmissuhteita. terveisin tiedän mistä on kysymys

Neira, kirjoituksesi kuulosti osittain siltä, että olisin voinut kirjoittaa sen itse. Kirjoitin 3 vuotta sitten ylioppilaaksi, eikä minullakaan ollut silloin ketään kenen kanssa juhlia. Se tuntui kyllä surulliselta. Samoin myös joskus sanon vanhemmilleni että menen tapaamaan kavereitani, vaikka todellisuudessa olen yksin. Minulla on kyllä kasoittain tuttuja, mutta jotenkin en vain onnistu ystävystymään heidän kanssaan. Olen hyvin sosiaalinen ja minulla on paljon harrastuksia ja erilaisia yhdistyksiä joissa toimin. Ajattelin, että siirtyessäni opiskelemaan onnistun ehkä hankkimaan kavereita. Näin ei kuitenkaan käynyt. Olen saanut opiskelun myötä joukon tuttuja, mutta syvempi ystävystyminen tai kaveroituminen on jäänyt.

Haluaisin paljon osallistua kaikkeen ja käydä mm. baareissa, mutta yksin en halua lähteä. Kaverini eivät joko halua lähteä minnekään, jos heiltä kysyn mukaani tai sitten menevät toisten kavereiden kanssa. Olisin hyvin onnellinen, jos joskus joku kavereistani soittaisi ja pyytäisi mukaansa. Toivon, että niin vielä joskus tulisi käymään.

Toivon sinulle Neira hyvää ja kaveririkasta tulevaisuutta.
Paljon onnea ylioppilashatun johdosta!

Onnen halaus uusi ylioppilas! No,toivon,että noista viesteistä olet saanut lohtua. Toivon myös että jos olet yhteydenottoihin vastannut,osaat olla varovainen ,koskaan ei tiedä mitä noiden viestien taakse kätkeytyy. Liian usein saa lehdestä lukea surullisia uutisia "nettituttujen"tapauksista. Mutta jos onnisti ,olen onnellinen puolestasi ja noiden yksinäisten poikien puolesta. Ihminen tarvitsee ystäviä,ja todella aitoja sellaisia. Katsele täältä netistä erilaisia ammatti vaihtoehtoja ja kyllä löydät varmaan oman alasi. Kaikkea hyvää eläämääsi ja vielä kerran onnea. Hyvää kesää toivottelee yksineläjä,mutta ei yksinäinen uusio sinkku vm-49

Hei! Itsellä oli ihan sama ongelma kun vielä asuin entisellä kotipaikkakunnallani, ei ollut oikein kavereita joiden kanssa lähteä minnekkään (en kyllä oisi halunnut lähteä edes vaikka juomaan, sillä olen absolutisti). Mutta viime kesän jälkeen muutin sitten pois lapsuudenkodistani omilleen asumaan, ja nyt minulla on ihan kivasti kavereita joiden kanssa viettää aikaa :) Se tosin on ihan täysin suomi24 treffit-palvelun ansiota, siellä olen tutustunut mukaviin tyyppeihin ja saanut hyviä kavereita/ystäviä. Omaa kultaa sieltä ei ole tosin ainakaan vielä löytynyt.. Koulussa juttelen luokkakavereitten kanssa, mutta heidän kanssaan en ole osannut tutustua sen paremmin että nähtäs vapaa-ajallakin. Mutta siis, pointtini on että kannattaisi kirjautua tuonne suomi24 treffeihin, sieltä voit saada kavereita ja sinne ei ole pakko laittaa kuvaa itsestään jos pelkää jonkun tutun tunnistavan! :P Oma elämäni muuttui kovasti tuonne kirjauduttuani, nyt on kavereita ja olen niin paljon onnellisempi :)

Ei mielestäni tarvi olla kovin samanlainen toisen kanssa että voi olla sellainen keskivertoläheinen kaveri. Tietysti sydänystäviä välillä kaipaa mutta jos ylipäätään on juttukavereita joiden kanssa voi puhua yleisesti suunnitelmistaan ja mistä tahansa, jakaa ajatuksiaan niin se piristää ja paljon. Eri ihmisten kanssa ilman muuta erilailla ja jos ette ole samaa mieltä jostain niin pitää vaan sanoa mitä mieltä sitten on ja ajatella toisen kannalta. Eihän perheenjäsentenkään kanssa olla välttämättä mitenkään samanlaisia mutta silti läheisiä, siitä se kehittyy, juttelusta siis.

Tervehdys
Onnea sinulle upeasta uurastuksestasi ja valkolakistasi. Ehdottaisin että,nyt alkaisit ihan pikkuhiljaa kasvattaa sosiaalisuutta elämääsi. Aluksi tuntuu ehkä epämukavalta, mutta kun 21 vrk. jaksat uskoa uusiin ihmisiin ja ystäviin ja tehdä sen eteen pikkuisen töitä. Uskon sinun löytävän samanhenkisiä tuttavia joista voi tulla ystäviäsi. Hymyile, tervehdi rapsuta kivaa koiraaja kysele sen rodusta omistajan kanssa ja siitä se lähtee.olet jo ottanut ensimmäisen askeleesi kirjoittaessasi tänne.
Onnea sinulle ja sosiaalista kesää. Kuka tietää vaikka vielä tänään törmäisit mukavaan ystävään...

ONNEA KAIKESTAHUOLIMATTA:! Sillä varmaan olet lakkisiansainnut ,ja onhan kuitenkin vanhepasi olemassa.Olen pahoillani ettei sinulla ole läheisiä YSTÄVIÄ? mutta joskus sekin on helpotus
Parempi yksin kuin huonossaseurassa,tai olla ystävienkanssa yksin; Itse olen senkin kokenut ,ei ystävienpaljous ole tae hyvistä suhteista. Jten kyllä kaikki kääntyy hyväksi sinunkin kohdallasi,olet vaan omaitsesi ; se joka ei sinua hyväksy sellaisena kuin olet ei ole YSTÄVÄKSI KELPAAVA
Joten Juhli siten kuin parhaaltatuntuu ja ONNEA vieläkerran.

Minusta tuntuu että aika kyllä ratkaisee sinun ongelmasi sulla on ihan hyviä periaatteita ei ole pakko mennä kaikkien mukana juhlahumuun ja sun tarttee vaan keksiä itelle joku harrastus sen kautta saa paljon kyllä se paikka sinullekkin löytyy kun pinnistelet oikeen kovasti anna itsellesi aikaa jonain päivänä sinullakin on kerrottavaa muille.

Kun valmistuin ammattikoulusta ei ollut ketään kuka onnitteli, ketään kuka olisi pyytänyt jonnekin tai kenen mukaan lähteä. Moni tietysti sanoo että eihän valmistumisia välttämättä tarvitse juhlia kuten ylioppilaaksi pääsyä, mutta kyllä se tuntui tosi kolkolle kun näki että toiset nuoret ihmiset iloitsevat kavereidensa kanssa ja menevät koululla omaistensa kanssa kakkukahville, enkä minä viitsinyt mennä yksin kahville joten katosin koululta nopeasti todistus kädessä.

Kaksi läheisempää kaveria oli silloin ja sain oikeastaan vaan moittivia ja halveksuvia kommentteja valmistumisestani. Olisin voinut olla kiinnostuneempi alastani jne. ja olla parempi siinä ja tuossa.

Tee jotain sellaista mitä itse haluat tehdä, palkitse itsesi. Vuokraa vaikka hyvä elokuva ja syö jotain hyvää. Tiedän että eihän se paljon lohduta, mutta ei anneta niiden painaa mieltä maahan jotka eivät ota porukkaan tai väheksyvät.

Sä olet selvästi Jumalan valitsema sielu pelastukseen ja siksi sä et viihdy pinnallisten pakananuorten seurassa, jotka leuhkivat synneissä rypemisistään! Karta sellaisten seuraa kuin ruttoa, sillä huono seura tekee kaltaisekseen!

Etsiydy paikkakunnallasi olevaan aidosti uskossa olevien nuorten tilaisuuksiin ja solmi itse rohkeasti kontakti heihin! En tarkoita muotokristittyjä luterilaisia, pelkkiä perinteitä noudattavia heavyrokkareita, vaan lähinnä helluntai-srk:n, vapaa-srk:n, baptisti-srk:n, metodisti-srk:n tai ev.lut.kansanlähetyksen nuoria. Varmistaudu kuitenkin siitä, että he ovat uudestisyntyneitä eli ovat kokeneet elämässään sen, mitä on kirjoitettu seuraavissa Uuden Testamentin jakeissa:

Apostolien teot 2:37-43
37. Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Yeshua HaMashiach'n Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40. Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43. Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.

Älä koskaan menetä luottamustasi Jumalaan, sillä Hän on aina ollut sinun puolellasi ja suojellut sinua!

(Ps. Mulle tuli kirjoitusvirheitä edelliseen viestiini.)

Ihminen on aina lapsuudesta lähtien pääosan ajasta täysin yksin ja todellisuudessa yksin kun koulu opiskelu ja työ vie koko elämän ajan eikä aikaa jää kenellekään muille kenelläkään. Siihen on vain totuttava ja pidettävä sitä jopa siunauksena. Joidenkin seuralaisista on ollut pelkkää vahinkoa terveydelle ja koko elämä pilalla useimmilta huonon seuran takia. Kiitä Jumalaa ettei tarvitse sietää ketään ikinä!

Tuu tänne. Tuo kaiki kamusikin.

Hei kuule suloisuus! Been there. Voin sanoa sull käsi sydämmellä että huoli pois :) Oon ite 27-vuotias nainen ja olin lukiossa tosi yksin ja lukion jälkeisenä välivuotena. Sitten kun muutin opiskelemaan yliopistoon isoon kaupunkiin, niin kaikki muuttui. Ainejärjestöstä ja opiskelijariennoista/opiskeluryhmästä/tutorryhmästä/asukastoimikunnan puuhista saa ystäviä.

Joten huoli pois! Toi murrosikä ja lukioikä on nuoren elämän pahinta aikaa. Parhaat vuodet, surustelut yms öiset retket ja seikkailut on vasta edessä päin sulla! :)

Kunpa voisin saada sut näkemään tulevaan, koska tiedän omasta kokemuksesta ja monien muiden kokemuksista myös, että asia on kuten yllä selitin :)

tsemppiä ja nokka kohti tulevaisuutta! Otat kivan opiskelupaikan haltuun ja siitä se sitten lähtee nousukausi. Suosittelen Tamperetta =)

Toivon kaikkea hyvää sinun elämääsi. Sinulle varmaan sopisi tulevaisuudessa jokin sosiaalinen tehtävä vaikkapa läheisten avustaminen jne. Uskon että tulet vielä löytämään ystäviä jotka ajattelevat samalla tavalla kuin sinä. En ihmettele yhtään jos et viihdy "ryyppyjuhlissa" ja juhlijoitten seurassa jos sinua itseä nämä asiat eivät kiinnosta. Ne ovat minun mielestä tyhjyyttä elämässä jota täytetään juomalla ja muilla vastaavilla asioilla. Itse olen kokenut sen näin.Otan kyllä kotona joskus pari lasillista viiniä mieheni seurassa mutta en enää halua lähteä isompiin ryyppäjäisiin koska niissä tulee usein ongelmia (huutoa, tappeluita...)
Minua kosketti kovasti tuo sinun kirjoituksesi ja rukoilen puolestasi jos vain haluat:)

Ihme juttui no Jeesusteluun rupeeminen.
Ite oon syntynny uskovaiseen perheeseen ja joutunnu käymään uskonnollisissa tilaisuuksissa koko lapsuuden ja nuoruuden. Ei se takaa mitään ystävystymistä. Ite olin lähes koko ajan siellä yksin.
Kauheen tiiviit ystävyys ja sukulaispiirit siel muilla oli. Mut oli jo lapsena henkinen pahaolo siellä. Ku ei ollu kavereita ja pientä kiusaamista mua kohtaan. Kui hyvältä se tuntuu ku kaikki on niin tiiiviisti yhessä ja sit ite on ihan ulkopuolella, mut oli kuitenkin pakko käydä siellä. Istuin aina muista samanikäisitä erillään ja jos jollekin siellä juttelin niin niille vanhemille jotka tuli aina välil kysyy kuulumisii. Nekin varmaa aatteli et mikä toikin on ku ei sil oo oikeen kavereita. Ja varmaa toivo et joku ottais vaimoks ja sit antais monta lasta. Just joo sitähän mä just haluunkin...et joku pelastais mut muun maailman viettelyksiltä ja et mä saisin istuu sit loppu elämänkin siellä enemmän ja vähemmän yksin.
En koskaan tuntennu itteeni siellä kotoisaks. Mua aina ahisti aatella sinne lähteminen ja siellä odotin vaan et tunnit kuluu ja pääen pois.

Tietty nyt kun oon töissä ja asun omillaan niin ei tarvii niis piireis enää liikkuu. Onneks! Mut ei sitä niin vaan jätetä taaks. Se on vaikuttannu muhun tosi paljon vielkin ja varsinkin sen huomas koulu aikoina. Ku meillä ei kuulunnu viettää syndei, jouluu, pääsiäistä ym. juhla pyhii. Ja sit en tietty ollu koulun uskonnon tunneil. Tottakai sitä on erilainen koulussa ja jo ala-asteella luokkakaverit katto vähän kieroon. Sit en tietty päässy mihkäään toisten syndeille ja eikä mullakaan ollu omii. Eikä vanhemmat antannu käydä muiden kavereiden luon kylässä ja eikä meillekäään saannu tulla. Et kyl sitä tahtomattaan eristäytyy tai oikeimmin mut eristettiin tästä "normaali" elämästä.

Se on just vaikuttannu et ei oo saannu kunon kavereita koulusta. Ja vaikuttaa se nytkin vielä vaik on 20 vee. Sitä miettii et mikä nyt on oikein ja voiks mä tehä näin ja näin. Ei sitä voi vaan päästää irti. Oon ollu muutenkin niin kuuliainen ja kiltti lapsi. Sisäistä kapinaa on kyllä ollu, mutta se on jäänny tonne sisälle. Mut oon saannu sitä pikku hilljaa purettuu ja oman elämän muokkaus omanlaiseks on vasta alussa.
Toivon et ite en anna taustan vaikuttaa liikaa omiin valintoihin. Ja et itsetunto kohois täst viellä ja ehkä viel joku kaunis päivä mä huomaan et mul on oikeesti aivan ihanii ja läheisii ystävii :)

Ja onneks olkoon sulle oikeen paljon. Kyl se aurinko viel paistaa sullekin :)

Muistan ku en saanu yo lakkiakaa...hain päättötodistukseni kansliasta ja lähin pois koko rakennuksesta. Ja eipä ketää ees kiinnostanu. Harvasen kaverin mitä tunsin ja tunnen ni niillä pitäny pärjätä...ei oo hääviä..täytyy vaa purra hammasta ja koittaa nakertaa pala kerrallaan eteenpäin. [email protected] jos kiinnostaa jutustella.

Neira!

Millaiset olivat loppupeleissä juhlasi?

Huomaatko, miten monta ihmistä välittää sinusta, vaikkei ole koskaan tavannutkaan? Sen todistaa jo vastauksien määrä. Olet hyvä ihminen ja sulla tulee olemaan loistava tulevaisuus :) Mitään ei ole menetetty.

Toivon, että juhlasi olivat hyvät. Tiedän kokemuksista, että yksin ei ole hyvä olla. Mulla oli samaan aikaan vastaavia tuntoja, ja on tavallaan vieläkin.

Jos haluat puhua kohtalotoverin kanssa, mailini on [email protected]

Lue Annastiinan vastaus, luulen, että se on todellisempi ja osuvampi kuin ne jotka korostavat sitä, että täytyy yrittää ja etsiä niitä ystäviä.

Minä olen nyt 46-vuotias ja tajusin yhtenä päivänä, että ne perusasiat joiden parissa kamppailin nuorena, eivät ole muuttuneet miksikään eli olen edelleen se sama itsekseni viihtyvä, ajoittain yksinäisyydestä kärsivä minä, mutta vihdoin kaikkien väkinäisten kokeilujen kautta ymmärtänyt, etten muuksi muutu. Minulla on yksi tosiystävä, jonka seurassa viihdyn, muut ovat pakkopullaa. Tai ainakaan heidän tapaamisensa ei juuri kiinnosta minua. Sinunlaisiasi , "ei mistään kiinnostuneita" on paljon. Sinä olet kiinnostunut elämästä sellaisenaan, arki tyydyttäisi, jos olisi joku jonka kanssa sitä jakaisi. Ei siinä mitään projekteja ja ihmeellisiä tempauksia tarvita, elämään tulee tapahtumia ihan itsestään. Varsinkin jos on perhe, mutta se onkin sitten toinen juttu.

Sitten kun menet opiskelemaan, mieti miten vietät vapaa-aikasi. Siitä voi jo päätellä mikä sinua kiinnostaa, koska sellaista elämäntapaa kuin "ei mikään" ei ole olemassakaan.

Ihminen voi muuttua hieman ja joskus hyvinkin pieni muutos voi olla ratkaiseva. Muutos voi tapahtua itsessä tai ympäristössä. Katsotaan nyt, kumpi ehtii sinun luoksesi ensin ;)

Ystäväni alkoivat karsiutua, kun ei ollut yhteiset kiinnostuksen kohteita. Ei ollut vaan puhuttavaa. Sitten tuli lapsia ja lisää lapsia aina vaan lisää... En ole tyypillinen vauvakakka jutuista puhuja, niin toisten pientenlasten äitien kanssakaan ei löytynyt puhuttavaa. Enkä halunut reissata huutavien äitien kanssa missään. Haluan, että reissuilla lapsilla on kivaa. Huutamattomia äitejä vaikea löytää..:) Opiskelun puolelta on ollut ns "hyvää päivää kavereita". Eli ei mitenkään syvällisiä ystävyyssuhteita.
Harrastuksien parista löytyy kavereita, mutta jos ei itse aktiivinen, jää syrjään. Tässä yhteiskunnassa ei olla yhdessä vaan yksin. Kaverisuhteita syntyy, jos itse on hiukan tyrkyllä.
Kyllä se opiskeluala sulle aukenee, kunhan katselet ympärillesi. Opiskeluaikaa on koko elämä hautaan asti.
Yritä jaksaa! Yksinäisiä on muitakin, ne pitää vaan löytää:)

Heippa, olen itsekin melko yksinäinen, etten sanoisi syrjäytynyt, mutta koiraharrastus on tuonut mukanaan paljon harrastavia kavereita. Melkein aina, kun ulkoilen koirani kanssa, tapaan muita ulkoiluttajia ja keskusteltavaa riittää. En siis ole koskaan yksin, kun koiruliini on aina kaverinani ja se on aina iloinen seuralainen, ei puhu pahaa selkäni takana vaikka joskus haukkuukin minua. Olen liittynyt paikalliseen koiraseuraan, jonka riveissä harrastan agilitya ja tokoilua ja täytyy sanoa, että näistä harrastavista ihmisistä löytyy kavereita, yhdessä käydään kisamatkoilla jne. ja virkistystoimintaakin löytyy juuri sellaista lämminhenkistä, alkoholi, paria olutta tai siideriä saunaehtoilla lukuunottamatta ei liity kuvioon. Suosittelen, koiran ei tarvitse olla rotukoira, joten kalliiksikaan ei tule.

Neira, kirjoituksesi kuulosti hyvinkin tutulta ja päätin kertoa sinulle lyhyesti hyvinkin positiivisen tarinan samanlaisesta tilanteesta ja kenties löydät siitä myös itsellesi keinon aloittaa "uudelleen" lukion jälk. :)

Eli itselläni oli lukion pari viimeista luokkaa "tuskaa" erkanin myös kavereistani koska ankaran kotikasvatuksen vuoksi en voinut edes haaveilla ryybbäjäisistä tai muista., Lukion viimeinen vuosikurssi meni töitä tehden ja kotona löhöten ja myöskin annoin vanhempien ymmärtää, että tapasin kavereita useammin kuin sitä edes tein. Useimmiten shoppailin yksin ja kävin kahvilla yksin.

Kaikki muuttui kun muutin lukion jälkeen kauas kotikaupungistani opiskelemaan. Siellä kukaan ei tiedä taustoistasi, vanhemmat eivät ole katsomassa perään tai et ole selitysvelvollinen kenellekään milloin vietät aikaa yksin ja milloin kavereiden kanssa. Opiskelijapiireissä aivan uudessa kaupungissa moni on samassa tilanteessa ja pienellä hymyllä ja tsempillä saa nopeasti uusia kavereita (välttämättä ei tarvitse ryybätä jos ei halua) siellä on myös paljon samanhenkisiä ei-juovia nuoria..Itse otin kaiken irti opiskelijaelämästä ja olen todella onnellinen että "rankan" lukioiän jälkeen olen saanut ihania ihmisiä elmäääni ja saanut tosi sydänystäviä joille aikasemmassa elämässäni luulemani ystävät eivät vedä vertoja!!

Joten tsemppiä sinulle!! usko minua että elämäsi lukion jälkeen tulee muuttumaan jos vaan nii haluat :)

Minullakaan ei ollut ketään jonka kanssa mennä juhlimaan. Lakkiaispäivän iltana itkin yksin omassa huoneessani kun tuntui, että kaikki muut lähtivät juhlimaan, mutta minulla ei ollut ketään kenen kanssa mennä. Asuin korvessa eikä ollut edes kyytiä, että olisin voinut yksinäni mennä paikalle missä muutkin olivat.
Nyt olen pian 23-vuotias ja asia harmittaa minua vieläkin toisinaan, varsinkin eilen kun näin tuoreita ylioppilaita juhlimassa ystäviensä kanssa iloisina. Siellä minäkin olisin halunnut olla neljä vuotta sitten.

Sama tilanne. Missä voisi tavata ihmisiä kesän aikana?

Hei, luin viestiketjun ohimennen. Itse olen onnekas, on useita oiketa ystäviä kaikki erilaisia. Heitä kuiten yhdistää se, että he kaikki ovat todella puheliaita kuten itsekkin.

Sitten asiaan. Olen tavannut elämäni varrella paljon ilmisiä ja eniten minua rasittavat hiljaiset ihmiset, joita saa Lypsää että saa jotain toisesta ulos. Se on ahdistavaa. Itse puhua pälpättää ja hätäännyksissä vielä mitä sattuu ja toinen ei sano mitään. Jälkeen päin miettii, että mitähän se toinen oikeen ajattelee kun Ei se sano Mitään (ja ahdistun enemmän).

Yritän siis sanoa, että ei voi saada mitään jos ei anna itsestään mitään. Ystävyydessa otetaan ja annetaan. Vaihdetaan ajatuksia. Jos toinen kertoo jotain, asiaa voi yrittää pitkitää yrittämällä kysellä lisää jotta sen itse kunnolla ymmärää ja toinen osapuoli huomaa, että häntä kuunneellaan. Sen jälken kerrotaan jotain samankaltaista itsestä jotta ei käy niin että toinen kertoo kaiken ja itse ei mitään. Muuten käy niin että toinen on kertonut kaiken ja myöhemmin huomaa ettei tiedä juuri mitään Sinusta.

Olen siis päättänyt, että jos ei se toinen saa mitään ulos suustaan pyytämättä, niin annan olla. Nykyisin tajuan olla antamatta mitään niille jotka eivät ole itse valmiita antamaan mitään.

Puhukaa siis ihmiset rohkeasti toisillenne. ei kukaan pure jos puhuu, minun kaltaiset ihmiset lähtevät karkuun puhumattomuutta.

Life is hell :(

Itse en juhlistanut lakkiaisiani, sukulaisille järjestettyä juhlaa lukuunottamatta. Minulla ei ollut kavereita, joiden kanssa olisin luontevasti viettänyt vapaa-aikaa koulun ulkopuolella.

Nyt kolmekymppisenä huomaan, että parhaat ystäväni olen hankkinut lukion jälkeen, yo-opiskeluissa. Yhtäkkiä ympärillä olikin hurjasti ihmisiä, joiden kanssa oli samalla aaltopituudella. Opintojen jälkeen työpaikoiltakin on löytynyt ihan mukavaa seuraa.

Eli ei se kouluajan ystäväpiiri kerro loppuelämän ystäväpiiristä. Tsemppiä jatkoon! :)

Yllätyin lukiessani tuon vanhan ensimmäisen viestin, joka oli kuin suoraan omasta päästäni kirjoitettu. Olen itse valmistunut jo lukuisia vuosia sitten ylioppilaaksi ja oma juhliminen oli yhtä surkeutta. En osallistunut abiajoihin enkä penkkareihin...

Toki koitin pitää kulissia yllä ja olla iloinen siitä, että nyt on koulut ohi. Päinvastoin, ala-asteelta siirryttäessä yläasteelle menetin kaikki senhetkiset kaverini... ihmiset muuttuivat, eivät enää pitäneet kaveruuttani heidän arvoisena. Olin käytännössä koko yläasteen ja lukion ajan yksin koulun ulkopuolella. Koulussa en ollut koskaan kiusattu, sain arvostusta muilta ihmisiltä ja tulin toimeen monen ihmisen kanssa. Olin koulun parhaimpia urheilijoita. Kaikki oli täydellistä siellä, mutta en koskaan saannut soittoa kotiin, jolloin oltaisiin pyydetty mukaan menoihin. Jos itse soitin, koko soittokokemus oli lähinnä epämielyttävä ja kenelläkään ei tuntunut olevan aikaa... Ikäänkuin kaveripiirit muotoutui yhdeksi lujaksi ringiksi, johon sisäänpääseminen oli silkka mahdottomuus. Minulle alkoi syntymään ensimmäiset ajatukset kelpaamattomuudesta tähän maailmaan. Aloin pelaamaan jalkapalloa joukkueessa siirryttäessä yläasteelle. En koskaan saannut kunnon ystävyyttä aikaseksi sielläkään... olin aina se, jonka piti väkisin tyrkyttäytyä porukkaan mukaan.. pelimatkat oli yhtä tuskaa... sulkeuduin korvalappustereoiden maailmaan (sen verran kauan, ettei MP3:sia ollutkaan vielä)

Intti oli uus vaihe... tosin tuvassa olin jälleen se, joka tuli toimeen muitten kanssa, mutta jota ei kutsuttu mukaan mihinkään. En ollut yhtäkään iltalomaa poissa kassulta enkä viikonloppuisin tehnyt mitään erityistä.. muitten "jutut" ainakin oli hurjia.

Siirryin opiskelmaan täysin uudelle paikkakunnalle...toivoin saavani uuden alun. Väärin! ... Jälleen sama kaava toistuu... hyvät kaverit koulussa, ketään ei koulun ulkopuolella. Ehdotukset tapaamiseen synnyttävät lähinnä epämiellyttäviä hiljaisuuksia.... olen tässä vaiheessa vakavasti pohtimassa, että mahdanko koskaan saada samasta sukupuolesta kunnollista kaverisuhdetta...tai edes tunnetta, että kuulun joukkoon...

Nykyään minulla onkin enemmän naisystäviä kuin miesystäviä... naisten kanssa minulla on enemmän juteltavaa, naiset keskustelevat elämästä eivätkä vaadi keskustelun tasosta valtavia. Miesmaailmassa pitää pitää kulissia yllä, olla vahva ja "välinpitämätön"...

Olen työssä nykyään, jälleen samalla kaavalla. Tulen loistavasti toimeen työkavereiden kanssa, olen pidetty ihminen ja arvostettu piirissämme. Silti.... yksityiselämän puolella kenestäkään ei kuulu mitään, johtuen pitkälti siitä, että lähes kaikki ovat perheellisiä, jolloin aika on tiukalla senkin puolesta.

En ole epäonnistunut ihmissuhteissa... ts, parisuhteissa, mutta mielestäni en pysty koskaan situoutumaan kunnolla, ennenkuin saan tuon oman ahdistuneisuuden pois mielestäni. On päiviä, jolloin mietin näitä asioita paljon ja päiviä jolloin en. Arvaatko kumpi on niitä huonoja päiviä?? Tähän kun vielä lisätään lähipiirin painostuksen tunne avioliitosta ja lasten hankinnasta, niin johan alkaa olla stressiäkin tästä vaivasta....


Ehkä tän koko liiruttelun pointti on se, että niitä muita samojen ajatusten kanssa on olemassa... uskon, että siihen tulee muutos jossain vaiheessa, mutta se on toiveajattelua ilmeisesti, ellei ole valmis tekemään asian eteen mitään....

Saat minusta sielunkumppanin. Oma tilanteesi on juuri samanlainen kuin omani. Olen itsekin just valmistunu ylioppilaaksi ja sosiaalinen elämäni on täsmälleen samalla tasolla. Vaikka kavereita on, niin heitä tulee nykyään tavattua entistä harvemmin. Että tiedän täsmälleen mistä kärsit.

Miksei kukaan perusta kerhoa tai seuraa?

Elämäni oli (ja on edelleen) hyvin samanlaista kuin sinunkin. Lisäksi häpeän yksinäisyyttäni, miksi yritän välttää tietynlaisia keskusteluja ja muuta vastaavaa, jottei "karu" todellisuus paljastuisi.

Sinulla on kuitenkin vielä ainakin yksi loistava mahdollisuus muuttaa tilanteesi. Jatkokoulutuksen aloittaessasi koulujen järjestöt järjestävät kaikenlaista tapahtumaa, jossa voi tutustua ihmisiin. Itse aikoinani hylkäsin tämän pelastusrenkaan ja en mennyt useimpiin ensimmäisistä tapahtumista.

Hienoa pystyt käsittelemään ja näkemään ns. oman ongelmasi tässä asiassa. Tiedän tunteen osittain, sillä olen myös vähän rauhallisempaa sorttia, vaikka olen myös kyllä riehunut ja rällästänyt.
- Jos tunnistat ongelmasi, pystyt myös toivottavasti korjaamaan sen / muuttamaan suhtautumistasi tähän asiaan, vaikka et menneitä asioita takaisin saisikaan... ja voi olla että et tekisi mitään toisin, sillä kaikki tuohan oli silloisen minäsi omin tapa toimia.

Voimia, nyt vain avarakatseisuutta ja rohkeasti ottamaan niitä sosiaalisen elämän askeleita moniin erilasiin suuntiin. Tiedän ja uskon että muutos ei ole helppo, mutta omalta "comfort zonilta" voi olla myös palkitsevaa tulla ulos, vaikka se tekisikin ensin kipeää / tuntuisi ahdistavalta.

Toivon että Sinulla oli mieleenpainuva, ihana juhlapäivä, oli Sinulla seurassasi ystävää tai ei... Uskon että elämä kantaa ja tuo Sinulle eteesi upeita ystäviä! On hienoa ja tärkeää että olet itse havahtunut asiaan ja se on jo valtaisa askel tielläsi, ota elämä vastaan avoimin sydämin, anna ihmisille mahdollisuus ja jos yksi ovi sulkeutuu, aina on uusia ovia avattaviksi...puhun kokemuksen rintaäänellä...itse en sinun ikäisenä myöskään ollut viehättynyt biletyksestä enkä poikakavereista, ja koin olevani outolintu useinkin (...ja josku jopa edelleenkin, lähes 50v :))...
Toivon sydämestäni kaikkea hyvää elämääsi! Jos vain haluat, Sinulla on upea ystävärikas elämä edessäsi, se tahdon asia, se on myös elämän asenne...Onne matkaasi!

Jos on mese osoitteita ni mesessähä pystyy ryhmäkeskusteleen..jos on samoja ajatuksia..esim. tämä sivusto ku on tullu paljon viestejä ni jos jokaiselta ois tullu ossa ni ainaki koneella ois sit kavereita ja jos sattuis jotku asumaan lähellä niin sitten sitä kautta vaikkapa tapaamaan ja laajentamaan kaveri suhdetta. [email protected] omani.

Vieläkö mahdat seurata palstaa? Ainakin olet saanut hyviä vastauksia ja ehdotuksia ja lisäksi kerrankin asiallisia. Itse kun olin nuori ja yksinäinen niin ei siitä ollut muuta pakokeinoa kuin että oli pakko lähteä johonkin ettei seinät kaatuneet päälle. Nyt on netit ja kännykät ja kotiinjääminen taitaa olla paljon helpompaa.
Vastauksista huomaat ettet ole ongelmasi kanssa kuitenkaan yksin, jos sitä nyt ongelmaksi voi nimittää. Aika moni jopa valitsee mieluummin yksinolon kuin lähtee mukaan johonkin örveltävään kaveriporukkaan.
Nyt olet jo löytänyt kymmenittäin samanhenkisiä ihmisiä kuin itse olet, tälle palstalle. Olet upea ja hieno ihminen kun oivalsit ottaa tämmöisen asian täällä esille. Et takuulla ole mikään tylsä! Sinulla on ideoita jotka vain odottavat esiintulemistaan. Veikkaanpa että vuoden parinpäästä tämä asia on kohdallasi vain kaukainen muisto.
Samaa mieltä olen tänne kirjoittaneiden kanssa että voisit yrittää löytää itsellesi jonkin harrastuksen. Kokeile mikä sinua kiinnostaa. Tee lista tuhansista harrastuksista joita on olemassa, valitse sieltä muutama harrastus mikä ehkä voisi olla kiinnostava ja päätä että myös kokeilet niitä. Maailma on täynnä mielenkiintoisia asioita ja useimpiin pääsee mukaan harrastustoiminnan kautta. Vaikket jäisikään koukkuun valitsemiisi asioihin niin ystäväpiirisi tulee lisääntymään kymmenillä. Ja jos jäät koukkuun niin ei se mitään, harrastuksesta on tullut monelle ammatti, ehkä oma yritys. Ja harrastuksen parista on moni, siis todella moni on myös löytänyt elämänkumppanin. Suorita vaikka purjelentolupakirja. Itse en harrasta lentämistä. Ups, meinas unhtua, onnea valkolakin johdosta. T. Harri.

Vo kyllä sinulla on murhe mutta jos sanoisin et opiskele lähihoitajaksi niin miltä se tuntuisi? Kun luin kirjoituksen niin heti oli sellainen olo että sinusta tulisi hyvä Lähihoitaja usko pois! Lähihoitajan työ on niin antoisaa ja ihanaa minä rakastan tätä työtä tästä saa niin paljon en osaa sanoin kuvailla mut ainakin kannataa harkita!

ellei ystäviä ole. Niinhän kirjoitit itsekin. Ystävyys on kaksisuuntainen asia. Saadakseen jotakin täytyy olla valmis myös antamaan jotakin. (enkä tarkoita tässä nyt seksiä) Keskityitkö vain pelkkään lukemiseen ja unohdit sosiaalisen elämäsi. Jossakin vaiheessa voisit yrittää päästä terapeutille. Ei elämäsi kuitenkaan vielä hukassa ole, sillä olethan nuori ja elämä on EDESSÄ.
Sinulle sopisi varmaan jokin tutkijan työ, jota voisit tehdä jopa yksinäisyydessä. Nyt sinulla on varmaan suurimpana huolena jatko-opiskelupaikan löytyminen. Toivon Sinulle onnea..

suunnilleen samanlainen, kun olin sinun ikäinen. Nyt 12 vuotta on vierähtänyt ja olen edelleen ihan yksin. Ei ole ollut kavereita tai poikaystävää tai mitään. Todella raskas ja hukkaan heitetty on ollut minun elämäni. Niin kauan, kun äiti elää, pysyn elossa hänen takiaan ja sitten tapan itseni. Toivottavasti sun asiat järjestyy.