--- osa 2.

Tyttö nyökkäsi ja taitteli paperin. Sitten hän antoi sen opettajalle ja loi katseen takaisin kohtaan missä paperi oli ollut. Opettaja käveli takaisin pitkän luokkamme toiseen päähän.
Tyttö alkoi kirjoittaa pulpettiin. Vilkaisin taululle johon opettaja oli kirjoittanut tehtäviä.
Tungin ylimääräiset kirjat laukkuuni ja aloin tehdä tehtäviä. Kellot soivat tunnin lopuksi. Kaikki juoksivat ulos. Vain minä jäin luokkaan. Katsoin tytön pulpettia. Siinä oli englanninkielinen, kyynelten tuhrima runo.
Viikko kului nopeasti. Istuin joka tunti saman kummallisen tytön vieressä. Ja joka tunti ilmestyi pulpettiin sama runo. Kyynelten tuhrimana.
Istuin koulun portaikossa. Oli välitunti. Katsoin alas hissin viereen, Vampyyrin näköinen tyttö istui siellä taas. Hän kuunteli musiikkia. Katsoin tyttöä tarkemmin. Hän oli hyvin kaunis. Hänellä oli pitköt mustat hiukset ja iso vaalea. Melkein valkoinen. Silmät tummanharmaat, kajaalin ja meikin peitossa.
Kävelin portaat alas tytön luo.
-Hei. Olen Ada. Kuka sinä olet? kysyin. Olin päättänyt saada selville tytön nimen.
- Jennifer.. tyttö kuiskasi.
- Olet se uusi tyttö.. hei. Asutko kylällä? hän jatkoi hiukan vahvemmalla äänellä.
-En.. Sarkkirannassa. vastasin.
-Ai. Niin minäkin.. Minä menen nyt. Moi. Jennifer sanoi.
Sitten hän lähti. Hänen pieni, kirkas soiva äänensä jäi helisemään korviini.
Istuin alas. Näin jalkojeni juuressa lapun. Katsoin sitä. Toisella puolella oli sutattu runo. Ainakin luulen niin.
Toisella puolella oli kysymys.
" Just loving thinspiration."
Taitoin lapun taskuuni ja menin kotitalouden luokkan eteen.
Tunti alkaisi pian. Opettaja tuli. Pojat ryntäsivät luokkaan varaamaan paikkoja. Niin kuin luokkani muutamat kovispissikset.
Tulin luokkaan viimeisten joukossa. Katselin luokkahuonetta.
Jäljellä oli vain kaksi paikkaa. Istuin pöydän ääreen. Viereeni käveli entistä kalpeampi Jennifer.
Opettaja selitti tunnin aiheen, antoi läksyt ja antoi luvan aloittaa.
Teimme pullia. Tunnit kuluivat nopeasti. Söimme pullat kolmannen tunnin lopuksi.
Heti kellojen soitua alkoi jousto. Jennifer ryntäsi - tapojensa vastaisesti - ulos luokasta ensimmäisten joukossa. Päätin seurata häntä, yleensä hän ei juossut ulos luokista.
Jennifer käveli nopeasti koulun halki. Alas portaita. Ulko-oven suuntaan. Luulin hänen lähtevän ulos, mutta hän kääntyikin wc:iden suuntaan.
Jäin odottamaan. Päätin käydä vilkaisemassa peiliin. Kuuntelin hiljaisuutta. Vieressä olevista luokista kantautui opetusta. Sitten.. Kuului rykimistä..ei.. joku oksensi! Tuskin luokassa, se ei olisi kuulunut kunnolla. Se kuului vessasta.
Vähän ajan päästä Jennifer tuli ulos vessasta. Hän säpsähti kun huomasi minut ja lähti nopeasti kohti portaita.Katsoin hänen peräänsä. Miten huomasin vasta nyt miten laiha hän oli!
"Onkohan hänellä bulimia..." mietin. Päätin selvittää asian.. ja auttaa!
Kahden viikon kuluttua, tuossa ajassa minusta ja Jenniferistä oli tullut lähes erottamattomat.
Nyt, lauantaina, menin Jenniferin luo. Jennifer oli luvannut tulla minua vastaan. Kävelimme yhdessä Salelta asemanseudulla.
Jennifer asui hyvin kauniissa valkoisessa talossa. Piha oli suuri, lehmusten peittämä. Ovelle johtava polku oli tehty vaaleista kivilaatoista.