Tässä sitä nyt ollaan... lapsia on kaksi, eronnut aviomiehestä, uusi mies muuttanut meille ja vauva (ehkä) tulossa. Olin yh:na vuoden verran välissä. Virallisesti. Oikeasti tuntuu kuin olisin ollut yh pidemmänkin aikaa vaikka aviossa elinkin ja mies siinä "autteli".
Pari viikkoa sitten töihin päästyäni vain romahdin ja itkin vain. En pystynyt tekemään töitäni (vaatii keskittymistä enemmänkin) ja pakko oli lähteä kotiin takaisin. Parin tunnin rauhotusyrityksen jälkeen terveyskeskukseen kertomaan tapahtuneesta. Lääkäri halusi nähdä vaikkei aikoja ollut ja sain viikon saikkua, diagnoosina akuutti stressireaktio. Myöhemmin samalla viikolla kävin uudelleen virallisella vastaanottoajalla ja juttelin enemmän. Tuloksena (lääkärin mielestä) lievä masennus. Itse pidän itseäni edelleen enemmänkin todella stressaantuneena. En tiedä miten jaksaisin eteenpäin. Tälläkin hetkellä saikulla ja tätä jatkan vielä reilun viikon. Sitten pitäisi jaksaa taas mennä töihin, jota jatkuu juhannukseen saakka. Tekisi mieli mennä pyytämään koko loppuaika saikkua...
Jotenkin vaan kaikki on päässyt pakkautumaan sisälle, kiukkuiset ja tappelevat lapset (uskon oman mielialani vaikuttavan vahvasti lapsiin), uudet tilanteet ja tavat uuden miehen kanssa sekä uusi työ ja siellä kaiken uuden opettelu. Plus sitten se että pitää aamuisin kiirehtiä viemään pienempi lapsista tarhaan (5v) ja stressata siitä, miten isompi (ekaluokkalainen) pääsee koululle ja iltapäivällä vastaavasti kiire hakemaan tarhalaista ja vastaanottamaan koululaista, joka onneksi on kerhossa iltapäivät. Rahatkin on tiukalla, eikä se ainakaan paranna tätä tilannetta.
Vauva uuden miehen kanssa on suunniteltu asia ja odotan kovasti että tulisin raskaaksi pitkästä aikaa. Rakastan miestäni todella paljon. En edes uskonut että jotakuta voisi rakastaa näin paljoa.
En oikein tiedä mitä tällä kirjottamisellani haen. Kohtalotovereita? Miten muut on selvinny tämmösestä? Haluaisin taas jaksaa ja panostaa perheeseeni. Olla lasteni lähellä ja kuunnella heitä, leikkiä ja iloita heidän kanssaan. Mutta miten ihmeessä se on mahdollista kun olen koko ajan väsynyt ja kiukkuinen?
Toivottavasti joku edes sai tolkkua tästä vuodatuksesta...?
akuutti stressi
7
935
Vastaukset
- vanha mamma
aika keskittyä olemassaoleviin lapsiin ja järjestää heille vakaat ja turvalliset elinolot.
Karsi pois vähemmän tarpeellinen. Olet ristiriitaisessa elämäntilanteessa, mitä kuvaa sekin, että haaveilet samanaikaisesti pitkästä sairauslomasta ja uudesta lapsesta.
Kuinka uusi työsuhteesi on? Oletko vielä koeajalla? Kai tajuat, ettei työnantaja halua työntekijää, joka jää heti pitkälle sairauslomalle?
Jos on niin, että et jaksa huolehtia samanaikaisesti lapsistasi, elatuksestasi ja uudesta miehestäsi, on mies se, jonka täytyy lähteä. Asiat tärkeysjärjestykseen!- xym
Asiat tärkeysjärjestykseen, todella! Jos uusi mies ja uusi suhde on se, mikä tuo valoa ja iloa elämään, niin ei kai häntä nyt pidä ekana heivata ulos kuviosta. Päinvastoin, voiko hän aamuisin huolehtia jomman kumman lapsen oikeaan paikkaan ajoissa? Entä iltapäivällä, kun ryntään työstä lapsia keräilemään? Mieti, mieti miten saat päivät järjellisesti organisoitua. Kai sinä jotenkin voisit saada jonkun kiltin sukulaisen tai naapurin hoitamaan edes yhden lapsen lähtemiset ja tulemiset, jos ei sovi uuden miehesi aikatauluihin mitenkään.
Lopeta itsesi stressaaminen, keskustele lähipiirisi ihmisten kanssa huolenaiheistasi ja pyri löytämään käytännöllisiä ratkaisuja. Älä yritäkään jaksaa, pystyä, päteä kaikkea itse. Tarvittaessa vaihda työpaikkaa, sellaiseen jossa viihdyt ja koet tulevasi ymmärretyksi. Tai jää kotiin lataamaan akkuja ja huomioimaan lapsia joksikin aikaa. Kaipa te jotenkin pärjäisitte miehen tuloillakin, kun hoitomaksut, matkakulut ym. jäävät pois. Lapset ovat tärkeitä, sinun terveytesi on tärkeä, tulotaso on maallista. Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot.
Ei ole mikään häpeä tilanteessasi olla uupunut, oireilla, vaan ihan ymmärrettävää. Hienostihan sinä tähän asti olet selviytynyt. Vaikkapa neuvolassa voisit pyytää jutteluapua lapsiin ja tilanteisiinne liittyen, siellä varmaan ymmärretään ja ehkä keksitään arkeasi helpottavia konsteja selvitä.
- väsynyt myös
samassa tilanteessa.Tosin ei mulla ole uutta miestä,lastenisä on kuvioissa.Ehkä pelkästään lasten vuoksi.Itse kärsin yksinäisyydestä,siitä että minulla ei ole lapsilleni aikaa.Tällä hetkellä olen työtön,mutta mielessäni siintää myös sairasloma ja pitkä.Vaikka loppuelämän..haluaisin vain keskittyä kotiin ja lapsiin.Vanhempi lapsistani on koulussa ja toinen olisi aloittanut hoidon,mutta en ottanut paikkaa vastaan,koska ei ole autoa,ei ees korttia ja täällä tuppukylässä olisin saanut kävellä niin paljon,et katsoin parhaakseni että pidän muksun kotona,kun kerran olen itsekin kotona.Sossussa yritin puhua,että muuttaisin etelä-suomeen,mutta vaativat että olisi työpaikka ennen kun lähden..joo itteni kyllä tunnen että jos sinne pääsisin ja arkeni saisin rullaamaan,niin tämä paska olokin häipyis.Täällä missä on muistot ja kaikki,en vaan jaksa.Sinulle en tiedä muuta neuvoa antaa,kuin se että jos tuntuu et saikku on se mikä saa sut rauhoittumaan ja antaa sinulle luvan keskittyä perheeseesi,niin silloin uskon et se on se mikä kannattaa toteuttaa.
- Stressaantunut myös
Itse sain akuutin stressireaktion kun kaiken työstressin keskellä meille syntyi kehitysvammainen lapsi. Vaikka jatkoinkin normaalisti töitä parin päivän loman jälkeen, huomasin etten saa mitään tehtyä: rintakehä ja pää tuntui halkeavan, sydän tykytti, en voinut keskittyä mihinkään, en voinut ajatella, unohdin miten normaalit asiat toimivat (esim kahvinkeitto).
Lopulta kun vain itkin työpöydän ääressä (olen mies), menin työpaikkalääkärille. Lääkäri määräsi heti kuukauden loman ja sanoi etten saa tehdä mitään muuta kuin olla.
Kuukausi ei tuntunut juuri missään, mutta sain jonkin verran ajatuksia kasaan. Oleellista minulla oli elämäntavan muutos: rauhassa töihin, ajoissa kotiin. Ei mitään ylimääräisiä haaveita, piti keskittyä vain yhteen päivään kerralla.
Pitämällä tiukasti kiinni normaalipituisista työpäivistä, kiireettömistä illoista ja viikonlopuista, aloin päästä takaisin normaalifiilikseen kiinni. Vasta vuoden kuluttua akuutista stressistä tilanne alkoi helpottaa...
Mitä sinä voisit tehdä:
1. Keskity juuri nyt yhteen päivään (eli unohda uusi lapsi hetkeksi, ei kokonaan, mutta hetkeksi)
2. Pyydä miestäsi osallistumaan lasten viemiseen ja tuomiseen
3. Tehkää rahankäytöstä budjetti
4. Jätä pois KAIKKI ylimääräiset velvollisuudet, tilaisuudet ja tapahtumat
Karsimalla tehtäviä saat tehtyä itsellesi väljemmän aikataulun ja kiire vähenee. Tekemällä budjetin, huomaat miten saat raha-asiat hallintaan. Kun huomaat, että voit vaikuttaa asioihin, tilanne alkaa pikkuhiljaa (viikkoja, kuukausia) parantua. - anneheikki
Liian paljon liian pienessä ajassa?
Perhesysteemien muutos iso juttu lapsillekin, ehkä oireilevat sitä. Uusi mies, uusi vauva - ei varmasti kevennä tilannetta lastesi kannalta, on paljon mihin heidän täytyy sopeutua.
Ehkä olisit voinut antaa itsellesikin hieman pidemmän toipumisajan erosta & saada arki raiteilleen lasten kanssa...? Myöhäistä tietenkin nyt, mutta vaikutat stressaantuvan liiaksi sellaista, mikä nyt vaan on lapsiperheen arkea (tarhaan viemiset, kouluun ehtimiset). Eli voimavarasi ovat liian tiukoilla ja tähän saumaan uusi vauva ja suhdekuvio tuo varmaan positiivisessa mielessä suuria tunteita, mutta myös lisäkuormaa.- stressin kourissa
Kiitos kaikille jotka ootte tänne vastailleet ja kirjotelleet. Jotenkin tämäkin jäi kaikessa ahdistuneisuudessa katsomatta välillä ja nyt oli mukava lukea teidän juttuja.
Onhan se totta, että tässä on tullu vähä liikaa liian pian. Mulla ei todellakaan ollut tarkoitus "ottaa" uutta miestä näin pian. Puhumattakaan saman katon alla asumisesta, vauvoista ja naimisiin menoista (joka sekin on vilahdellut keskusteluissa välillä). Hän nyt vaan sattui kävelemään meidän elämään eikä paluuta enää ole. Vaikka monista asiosta stressaan hänen takiaan, en olisi selvinnyt monestakaan asiasta ilman hänen tukeaan. Valitettavaa vain on että hän tekee pitkää päivää töissään, eikä näin ollen ole yleensä aamuisin auttamassa. Useimmiten illalla kuitenkin.
Työ mulla on vaan harjottelupaikka, joten mitään menetettävää ei ole. Sopimus loppuu juhannuksena ja that's it. En aio uutta sopimusta kirjoittaa, enkä muutenkaan nyt mitään uusia työpaikkoja pahemmin katsella. Mieluummin näpertelen omia käsitöitäni jaksamisen mukaan ja käyn niitä torilla myymässä sillon kun tuntuu hyvältä.
Tänään kävin lääkärissä taas. Sain saikkua aina tämän kuun loppuun saakka ja hän suositteli aloittamaan masennuslääkkeiden syönnin. Olen kuitenkin niin paljon pillerivastainen tyyppi, että pysyttelisin niistä erossa jos vain mahdollista... täytyy olla muita keinoja selättää tämä.
Elämä on joka tapauksessa nyt parina viime viikkona mennyt parempaan suuntaan, kunhan olen pystynyt olemaan ajattelematta työpaikkaani ja sen mukanaan tuomaa kiirettä. - vanha mamma
stressin kourissa kirjoitti:
Kiitos kaikille jotka ootte tänne vastailleet ja kirjotelleet. Jotenkin tämäkin jäi kaikessa ahdistuneisuudessa katsomatta välillä ja nyt oli mukava lukea teidän juttuja.
Onhan se totta, että tässä on tullu vähä liikaa liian pian. Mulla ei todellakaan ollut tarkoitus "ottaa" uutta miestä näin pian. Puhumattakaan saman katon alla asumisesta, vauvoista ja naimisiin menoista (joka sekin on vilahdellut keskusteluissa välillä). Hän nyt vaan sattui kävelemään meidän elämään eikä paluuta enää ole. Vaikka monista asiosta stressaan hänen takiaan, en olisi selvinnyt monestakaan asiasta ilman hänen tukeaan. Valitettavaa vain on että hän tekee pitkää päivää töissään, eikä näin ollen ole yleensä aamuisin auttamassa. Useimmiten illalla kuitenkin.
Työ mulla on vaan harjottelupaikka, joten mitään menetettävää ei ole. Sopimus loppuu juhannuksena ja that's it. En aio uutta sopimusta kirjoittaa, enkä muutenkaan nyt mitään uusia työpaikkoja pahemmin katsella. Mieluummin näpertelen omia käsitöitäni jaksamisen mukaan ja käyn niitä torilla myymässä sillon kun tuntuu hyvältä.
Tänään kävin lääkärissä taas. Sain saikkua aina tämän kuun loppuun saakka ja hän suositteli aloittamaan masennuslääkkeiden syönnin. Olen kuitenkin niin paljon pillerivastainen tyyppi, että pysyttelisin niistä erossa jos vain mahdollista... täytyy olla muita keinoja selättää tämä.
Elämä on joka tapauksessa nyt parina viime viikkona mennyt parempaan suuntaan, kunhan olen pystynyt olemaan ajattelematta työpaikkaani ja sen mukanaan tuomaa kiirettä.on varaa jäädä kotirouvaksi, niin mikäpä siinä.
Olen kuitenkin saanut sen käsityksen, ettei mieskokelaasi pysty elättämään sinua ja lapsiasi, vaan se jää meidän veronmaksajien kontolle.
Minua stressaisi muitten elätettävänä oleminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta801965Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt181743- 161604
50+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin201356Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61262En voi sille mitään
Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee121254hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo121236Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu451233Miten joku voi käyttää koko elämänsä
siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää101212Annetaanko olla vaan
Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N291191